eroakirkosta.fi

maanantai 14. syyskuuta 2026

Sota ja rauha investointeina liiketoiminnassa

Olemme saaneet seurata USAn ulkopolitiikan kiemuroita nykyisen presidentin Donald Trump:n johdolla, siltä osin kuin presidentti sielläkään oikeasti johtaa.  Siitä on normaaliin tapaan etsitty muutoksia ja hänelle tyypillisiä piirteitä joilla henkilöidä politiikkaa ja maailman tapahtumia. Oikeasti maailmanpolitiikan historia kulkee pitempinä kehityskaarina ja jatkumoina kuin yksi presidentti. Hänkään ei koskaan toimi yksin vaikka kaikilla toimilla on tekijänsä eikä mitään tapahdu passiivissa. Niinpä USAn nykyisestä tempoilevalta näyttävästä politiikasta voi löytää yleisiä piirteitä ja niiden kehityksiä. Yksi niistä on vallan ja voimankäytön tavat ja muutokset niissä. Tällä kertaa yritän pureutua niihin, unohtamatta että yksi tapa toimia on hämärtää sekavuudella ja yllättävillä käänteillä mitä oikeasti tavoitellaankaan.

Vanha ja historiassa perinteinen tapa on aiempina aikoina ollut vallanpitäjien lähteä ja viedä armeijansa sotaretkelle kohti kunniakkaita voittoja ja niiden tuloksena ryöstää mitä irti lähtee raahaten se kotiin omiksi rikkauksiksi. Mutta jo Tšingis-kaani (1162/1167-1227) 1) tajusi että pelkää ryöstämistä, säännöllistäkin, kannattavampaa on jatkuva verottaminen.

Tšingis-kaanin kehittämän (ei keksimän) järjestelmän rinnalla toki jatkui perinteinen ryöstäminen.  Jonkinlaisena jatkumona sille voi nähdä myös kolonialismin.  Siirtomaista vietävien resurssien virran jatkuvuuden takaamiseksi ei riittänyt pelkkä verovasallius ja pelko kostoretkistä.  Piti kehittää hallinnollinen järjestelmä jossa siirtomaaisännät hoiti vallanpidon ja hedelmät kun likaisen työn hallinnossa tekivät paikallisista nostettu rälssi puristaen tavallisista ihmisistä mitä irti lähti.  Tämä kehitys jatkui pitkälti 1900-luvulle. jolloin etenkin II Maailmansodan jälkeen siirryttiin tapaan jossa ei enää niinkään valloitettu alueita vaan resurssien hallintaa.  Esimerkiksi Saksalaista teollisuutta siirrettiin ylikansallisten USA-laisyhtiöiden haltuun ja jotkut vähemmän natsismissaan ryvettyneet ja muuten hyödyllisiksi katsotut saksalaiset kapitalistit saivat pitää omistuksiaan kunhan alistuivat uuteen järjestykseen.  Myös taitavat asiantuntijat oli kysyttyä tavaraa.  Eikä USA-laiset ainoita olleet vaan muutkin liittoutuneet haalivat kykejensä mukaan.

II Maailmansodan jälkeisessä maailmassa siirtomaaisännät luopuivat suorista maa-alueiden omistuksista antaen siirtomailleen näennäisiä itsenäisyyksiä vanhojen vasalleiksi kasvatettujen paikallisten käsissä.  Niinpä muodostettiin etnisesti kummallisia valtioita siirtomaa-aikaisine rajoineen ja valtaan nostettiin joku klaani joka oli tarjonnut palveluksian jo aiemminkin.  Erilaiset vapaustaistelut kukistettiin väkivallalla vaikka niitä Neuvostoliitto auttoikin kunnes sen romahduttamisen jälkeen keinotekoisten aatteiden, kuten n.s. arabisosialismin 2), kannattelemat rakennelmat romahtivat.  Jäljelle jäi suurvaltojen ylläpitämä neokolonialistinen tilanne jossa nautinnan hoitavat ylikansalliset suuryhtiöt ja niiden asemaa turvasi kaikessa erityisyydessään "maailman poliisi" USA.  Siellä on vielä edelleenkin lisäksi suuri aseteollisuus eli n.s. sotateollinen kompleksi 3), ylläpitämässä sotimista sille sopivissa maailmankolkissa kuluttamassa sen tuotteita ja taaten sen omistajille messevät voitot.

Nyt XXI vuosisadalla tilanne on muuttunut edelleen.  Aiempien ylikansallisten yhtiöiden hallitsemaa maailmaa on kehitetty malliin jossa luodaan yhteisyrityksiä, tarjotaan kumppanuuksia j.n.e. kunhan ensin on peloteltu vastapuoli nöyräksi ja halukkaaksi "diilin tekemiseen".  Tässä uudessa vaiheessa kuvaavaa on Donald Trump:n politiikka esimerkiksi Venezuelassa.  Vanha kapitalistinen ja neokolonialistinen riisto saavutti sellaisen huipun että venezuelalaiset kaatoivat vaaleissa paikallisen hallituksen ja johtoon nousi Hugo Chávez:n (1954-2023) johtamat Bolivaristat 4).  Heidän uuden bolivaarisen sosialisminsa rakentamisessa eivät päässeet edes alkuun ja se päättyi kun USAn erikoisjoukot hyökkäsivät Caracas:in ja kaappasivat presidentti Nicolás Maduro:n (s. 1962) USA:an jossa hän on vankilassa.  Sen jälkeen Venezuelan väliaikainen hallinto on painostettu hyväksymään joukon sopimuksia, m.l. sopimus sikäläisistä öljyvaroista: USA saa hallintaansa sen johtaman yhteisyrityksen kautta pääosan Venezuelan öljytuotannon tuotoista sadaksi vuodeksi.  Vaikka Venezuelan valtio säilyttää näennäisen omistusoikeutensa, tuotot menevät valtaosin yhteisyrityksen USA-laiselle osapuolelle ja se saa myös öljyä tarvitsemansa määrän omatuotantohintaan.

Sopimuksen vaihtoehtona tarjottiin vielä rajumpaa hyökkäystä joten vaihtoehtoja ei ollut.  Siis kumppanuutta sotilaallisella ylivallalla eli tavalla jota joskus on kuvattu "kapitalismin murinana" ("snarl of capitalism").  Vanha termi jo kadotti muodikkuutensa mutta nyt Trumpin hallinto on tuonut sille uutta sisältöä.  Siitä on tullut uuden läntisen ulkopolitiikan syvintä olemusta: rauhan busineksena.  Hänen suurin poliittinen taitonsa ei liity rakkauteen sotaa kohtaan tai unelmaan rauhasta.  Häntä kiinnostaa ihan muu hänen katsoessaan kansainvälisiä suhteita kuten kiinteistökehittäjä arvokasta maa-aluetta: mitä siellä on? Kuka sen omistaa? Minkä arvoinen se on? Millainen sopimus siitä saadaan? Kenestä tulee operaattori? Mikä osuus voidaan kaapata? Ja tärkeimpänä: milloin se alkaa tuottaa rahaa?

Uusi maailmanvallan normaali menee nyt niin että valta-asemassa oleva:
 1) uhkaa toista osapuolta sodalla jostakin keksitystä syystä (esim Iranin ydinaseet)
 2) vaatii kohtuuttomia sopimuksia
 3) jos toinen 
   a) suostuu, kiristää sopimuksen joka tuottaa haetut voitot 
   b) ei suostu, pommittaa soveltuvin osin "kivikauteen" kunnes suostuu
 4) kotiuta voitot sopivasti jaettuna itselle ja sopiville kavereiden yhtiöille.
Nykyisessä ad hoc tilanteessa Trump katsoo olevansa kyseisessä asemassa.  Hän näyttää saavan sopimuksia Venezuelan kanssa mutta Iranissa pistävät kovemmin hanttiin.  Aika näyttää miten käy.

Yleisemmin teoretisoiden voidaan vanhaa orwellilaista 5) maksiimia "sota on rauhaa" päivittää.  Jo M.A. Numminen (s. 1940) muotoili sen asuun "sota on rahaa".  Se on ollut osuva muotoilu pitkään, totesihan jo Carl von Clausewitz:kin (1780-1831) kirjassaan "Sodasta" 6) sodan olevan "politiikan jatkamista toisin keinoin", oikeammin talouspolitiikan.  Sotien rahallinen hyöty on nähty jo kauan.  Jjo Tšingis-kaani osasi ottaa hyödyn sodalla pakotetun rauhanaikaisen verotusoikeuden kautta, eikä hänkään ollut ensimmäinen. Aiemmin se on vain ollut ryöstelyä ja sittemmin siirtomaaorjuuttamista tai muuten alistamista mutta nyt todistamme kuinka sodan rinnalle välineeksi on tuotu myös rauha.  Ne molemmat on nykyään sijoitettavia omaisuuseriä liiketoiminnan afääreissä niille joilla on resursseja niitä investoida.

Sota on investointi saada rauha sopivana liiketoimintaympäristönä

Rauha ei ole enää haluttu siksi että ihmisiä ei enää tapettaisi vaan halutaan "sopivaa" rauhaa siksi että voidaan perustaa kaivoksia, porata öljyä, tehdä teitä, sijoittaa rahaa ja ansaita sijoitetulle pääomalle korkoa, tuottaa lisäarvoa.  Sijoitukset tuottaa huonosti niin kauan kun ohjukset lentää mutta heti kun ne lakkaavat, investointibanksterit näkee maiseman ihan toisessa valossa.  Pitää siis saada se "sopiva" rauha ja siihen tarvitaan vähintään sodalla uhkaamista ja joskus myös sitä itseään.  Se ylittää jopa haaveet Nobel:n rauhanpalkinnosta.  Niinpä nykyaikaisessa maailmantaloudessa ja -politiikassa sodanlietsoja, rauhantekijä sekä investoija ja voittojen kerääjä voivat olla yksi ja sama taho kun sota on investointi saada rauha sopivana liiketoimintaympäristönä.

Esimerkkeinä käy vaikka kuinka arabimaat jotka tuottavat öljyä Hormuzin salmen takana, maksavat USA:lle aseteollisuuden tilauksina jotta öljy kulkee Hormuz:n salmessa, Azerbaidžan saa väylänsä Nahitševaniin kun kuljetukset hoitaa USA-laiset yhtiöt, Venezuelan hallinto pakotettiin sopimukseen jolla USA-laiset valitut yhtiöt tulevat saamaan öljyä omakustannushintaan j.n.e.  Jokainen USAn poliittinen ulostulo on liiketoiminnan operaatio ja sijoitus jolle on hyötyjänsä Trump:n takana olevissa miljardööreissä joista ensimmäinen on jo noussut biljardööriksi.

Mitä siis tehdä kun kolonialismi saa taas uuden muodon? Kun neokolonialismi on muutettu neoterokolonialismiksi 7).  Odotammeko vain ja katsommeko kun väkivaltamittelöissä heikomman on joko alistuttava rauhassa tai sodassa?  Kunnes nyt vahvempi joutuu n.s. "Thukydises:n ansaan" ja tilalle nousee joku uusi valta jatkamaan vanhaa menoa?  Vai muutammeko maailmanjärjestystä nykyisestä "sääntöpohjaisuudesta", jossa vahvin luo säännöt, joksikin uudeksi monenkeskeiseksi jossa heikompia kohdellaan tasavertaisina kumppaneina ja oikeutettuna päättämään omista asioistaan?  Millainen kapitalismin jälkeinen maailma se olisi?


---

1) Tšingis-kaani (mong. "Чингис хаан", transl: "Tšingis haan", alkup nimi Temüdžin ("ᠲᠡᠮᠦᠵᠢᠨ", "Тэмүжин") oli mongolialainen sotilasjohtaja ja Mongolian valtion muodostaja yhdistäessään laajan joukon mongoliklaaneja yhdeksi valtioksi. Sen johtajana, suurkaanina, hän käynnisti kehityskulun joka johti suurvaltaan johon kuului suuria osia Keski- ja Itä-Aasiasta sekä Euroopan itäosia.  Hän aloitti ryöstämällä säännöllisesti samoja naapureita aina heidän jotenkin päästyä jaloilleen edellisen ryöstöretken jälkeen.  Myöhemmin hän ymmärsi kehittää verotettavan vasallijärjestelmän jossa pelkkä sodalla uhkaaminen usein riitti säilyttämään nautintaoikeudet.

2) Arabisosialismi oli Egyptissä ja muualla Lähi-idässä kehitelty oppirakennelma jolla saatiin paikalliset vapausliikkeet yhdistettyä Neuvostoliiton tukeen, etenkin sotilaalliseen.  Oikeasti k.o. yhteiskunnat olivat vielä feodalistisia ja niissä vapaustaistelijat edustivat klaanihallintoja.  Yhteinen tavoite Neuvostoliiton kanssa oli antikolonialismi ja keskitetty valtionhallinto mutta muuten ne olivat nationalistisia eivätkä pyrkineet hyljeksineet uskonnon käyttämistä vallan välineenä.

3) Sotateollinen kompleksi on kapitalistisen sotateollisuuden suuryritysten, pääasiassa USA-lähtöisten, poliittinen yhteenliittymä joka painostaa hallintoja sotimaan ja tekemään suuria asetilauksia.  Kuuluisaksi ilmauksen teki USAn presidentti Dwight D. Eisenhower (1890-1969) läksiäspuheessaan presidenttiytensä viimeisenä päivänä vuonna 1961 varoittaessaan sotateollisuuden vallasta: "We face a hostile ideology global in scope, atheistic in character, ruthless in purpose and insidious in method ... we must guard against the acquisition of unwarranted influence, whether sought or unsought, by the military–industrial complex. we recognize the imperative need for this development ... the potential for the disastrous rise of misplaced power exists and will persist ... Only an alert and knowledgeable citizenry can compel the proper meshing of the huge industrial and military machinery of defense with our peaceful methods and goals, so that security and liberty may prosper together.".

4) Bolivaristat on lempinimi Hugo Chávez:n perustaman ja sosialistiseksi mainitun kansanliikkeen kannattajille.  Sen ohjelmassa on laajat maareformit, sosiaaliset ohjelmat, paikallinen demokratia ja taloudessa sekoitus yksityisiä pienyrityksiä ja valtiollinen suurteollisuus, m.m. öljyteollisuus.  Bolivaristat eivät toistaiseksi ole pystyneet juurikaan aloittamaan omanlaisensa sosialismin rakentamista ulkoisten paineiden, eritt USAn, takia. Nimensä liike otti Simón Bolívar:lta (1783-1830) joka oli venezuelalainen vallankumousjohtaja, "El Libertador", joka johti useiden Etelä-Amerikan valtioiden itsenäistymisliikkeitä joa toimi useiden niistä johtajistoissa. M.m. Bolivian valtio on nimetty hänen mukaansa.  Venzuelassa häntä pidetään kansallissankarina ja arvostetaan muissakin eteläisen Amerikan maissa.

5) Orwellilaisuudella tarkoitetaan George Orwell:n (1903-1950, oik. Eric Blair) romaanissaan "Nineteen Eighty-Four" (1984; suom: Oiva Talvitie (1897-1965): "Vuonna 1984"; 1950) kuvailemaa ideologista asetelmaa jota edustaa totalitarismi ja sen uuspuhe ja kaksoisajattelu jonka voi tiivistää iskulauseen "sota on rauhaa, vapaus on orjuutta ja tietämättömyys voimaa".

6) Carl von Clausewitz (1780-1831) (postyymisti): "Vom Kriege"; 1832. Suom. "Sodankäynnistä"; 2005.

7) Neokolonialismi () suomeksi uuskolonialismi eli uusi siirtomaavalta. Neoterokolonialismi suomeksi "uudempi kolonialismi" (kreik. "νεότερο": transl. "neutero"; suom. "uudempi"). Siis ei "postkolonialismi" joka viittaisi kolonialismin jälkeiseen aikaan.



Huom: Minut provosoi kirjoittamaan tämän kaksi Juri Botšarov:n kirjoitusta english.pravda.ru:ssa elo-/suuskuun vaihteessa 2026:
 - https://english.pravda.ru/opinion/168478-trump-venezuela-oil-deal/
 - https://english.pravda.ru/opinion/168452-trump-peace-business-deals/
Tämä kirjoitus ei ole suoraan otos tai mukaelma noista kirjoituksista mutta mukana on joitakin ajatuksia joihin olen voinut yhtyä.  Enemmänkin ne ovat olleet herätteitä kirjaamaan omia käsityksiäni.

Juri Borisovitš Botšarov (s. 1958; Baku; engl: Yury Borisovich Botcharov, ven: Юрий Борисович Бочаров) on vuodesta 1990 Israelissa asunut poliittinen vaikuttaja, journalisti, julkaisija, luennoitsija ja PR johtaja. Koulutukseltaan hän on öljynporausinsinööri ja yhteiskuntatieteiden kandidaatti.  Hän on m.m. avustanut useita keskustalaisia puolueita Israelissa ja toiminut niissä poliitikkona paikallistasolla. Tällä hetkellä hän valmentaa erilaisissa vaalikampanjoissa ja on tehnyt sitä useissa maissa.  Hän on Azerbaidžan:n ja Israelin kansalainen.

Esittely Pravda:n sivuilla vakituisesta avustajastaan: https://english.pravda.ru/author/yury_bocharov/

tiistai 1. syyskuuta 2026

Kapitalismin jälkeinen maailma, II osa (kysymyksiä)

Kirjoitin aiemmin eräistä näkökulmista post-kapitalistinen-maailma:sta. Nyt pukkaamaan jatkoa, laajennusta ja syventämistä siihen, tosin ikuisessa kyselyiässä.


Klassisen marksilaisen näkemyksen mukaan tuotantosuhteiden ja 
-tapojen mukaan jaoteltuna yhteiskuntajärjestykset seuraavat jatkumona toisiaan kokonaisina historiallisina ajanjaksoina:
1) Villeys (maanviljelyn ja karjanhoidon alettua barbarismi):    yhteisöllinen keräily ja metsastys
2) Orjayhteiskunta (Marx: aasialainen tuotantotapa):    manuaalinen tuotanto orjatyöllä
3) Feodalismi (maaorjatalous):    manuaalinen tuotanto maaorjien työllä
4) Kapitalismi (palkkaorjatalous);    teollistettu tuotanto palkkaorjien työllä
5) Sosialismi (osuustoiminta?):    tuotantovälineet käyttäjiensä hallussa
6) Kommunismi (--""--):    -- "" -- ilman valtion väkivaltakoneistoja
7) ?

Marksilainen teoria ei ota kantaa mitä kommunismin jälkeen. Epäilen syyksi että aika on niin kaukana tulevaisuudessa eikä maailma ole sen teorian mukaan deterministinen joten niidenkään yksityiskohtaisemmasta konkretiasta ole tarkkaa näkemystä sillä todellisuus muokkautuu rakentajiensa käsissä. Tunnetusti ennustaminen on vaikeaa ja erityisesti tulevaisuuden joten tämä tekstikin on vain kevyttä spekulointia ja enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.  Todellisuus nähdään vasta jälkikäteen ja vasta sitten sijoittaa taksonomioihin.

Kapitalistinen yhteiskunta institutionalisoituna yhteiskunnallisena järjestyksenä koostuu toisaalta valtiojärjestelmästä ja talousjärjestelmästä sekä toisaalta erillisinä kokonaisuuksina julkisesta ja yksityisestä elämismaailmasta erillisinä kokonaisuuksina - USA-laisen filosofin Nancy Fraser:n (s. 1947) mukaan ("Habermasin jälkeen"; Niin & näin; 2/2026). Marksilaisemmin ilmaistuna se tarkoittanee että kapitalismin taloudellinen perusrakenne ja sen yhteiskunnallinen päällysrakenne sekä riistosuhteet toteutuu
    - toisaalta talouselämän rakenteina ja hallintokoneistoina prosesseineen sekä
    - toisaalta luokka-aseman perusteella erilaisina ihmisten elämisen ympäristöinä suhteineen.
Sen jälkeen kysymys kuuluu kuka, missä ja milloin ne rikkoo ja ketkä rakentavat jotain uutta, millaista, tilalle? Rakennetaanko tilalle ihmisten omaehtoiset elämisen järjestelyt ja demokraattinen resurssien tuottaminen elämiseen niissä? Vai jotain ihan muuta?

Kaikella toiminnalla on aina tekijänsä. Yhteiskunnissa ei tapahdu oikeasti mitään passiivissa. Ketkä ovatkaan siis
    - vallankumouksellisia,
    - vastavallankumouksellisia ja
    - sivusta katsovaa yleisöä?
Miten jaottelu osuukaan nykyiseen luokkarakenteeseen:
    - aktiivit kapitalistit,
    - keskiluokka,
    - työläiset ja
    - syrjäytetyt sekä

    - wannabe-luokkaretkeläiset.

Ketkä aktiivisesti rikkoo vanhan maailman ja ketkä suunnittelee tulevan yhteiskunnan rakenteet ja prosessit? Ketkä katsovat syrjästä ja joutuvat sopeutumaan? Ketkä ei sopeudu? Miten nämä valikoitumiset vaikuttaa siihen mitä rakennustyöstä syntyy?

Mistä muutos alkaa finanssikapitalismissa? Miten finanssikuplan höttöntöttökupla1) puhkeaa? Miten esimerkiksi USAn velkakupla särkyy kun Dollari menettää maailmanlaajuisen asemansa? Sytyttävätkö Ukrainan ja Iranin sotia laajemman sodan, esimerkiksi Kiinan kanssa? Entä jos seuraava taloudellinen ja yhteiskunnallinen järjestys ei olekaan sosialismi? Onko finanssikapitalismin jälkeen vielä kapitalismin vaiheita ennen siirtymää eteenpäin? Vai seuraako joku SciFi-dystopioiden militaristinen kauhuskenaario "kasarmikapitalismina" 2)? Vai jotain ihan muuta?

Mikä on ihmisen kiihdyttämän ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristötuhojen vaikutus alueiden välisiin suhteisiin? "Kollektiivinen etelä" contra "Läntinen valtapiiri"? Kapitalismia pikakelauksella elävä Kiina yhdessä vielä feodalismin kanssa kipuilevan "etelän" kanssa vai kahdestaan kapitalistisen Venäjän kanssa vai pitääkö heterogeeninen BRICS kutinsa? Mistä muutos alkaa maantieteellisesti?

Päteekö vielä brittiläisen maantieteilijä Halford Mackinder:n (1861-1947) n.s. "Heartland Theory" vuodelta 1904 3)?  Nykyisessä maailmanpolitiikassa siinä esitetty ytimen ja kehän välinen kiistasuhde näyttää vielä osuvan mutta entä jatkossa?  Tapahtuuko tulossa oleva järjestelmämuutos myös sen puitteissa ja sen mukaisin vastakkainasetteluin ja etenkin: onko maailmantappi vielä paikoillaan?  Entä jääkö asetelma seuraavallekin järjestelmäsukupolvelle?

Kun kapitalismi kriisiytyy niin myös porvarillinen hegemonia 4) kriisiytyy.  On pakko koska nykyinen hegemonia on kapitalismin oloihin tuotettu.  Syntyykö tilalle työväenluokan hegemonia kuten kaavamainen siirtymä kapitalismista sosialismiin proletariaatin diktatuuriin (nyk. "työväenvalta") kautta voisi edellyttää?  Vai rakentaako uuden hegemonian n.s. mediamogulien valtavat tiedonlevitysresurssit yhden James Bond -elokuvan 5) Elliot Carver:n kaltaiset "vanhan kansan" Steve Forbes:t (s. 1947), William Hearst:t (s. 1942), Rubert Murdock:t (s. 1931) vai some-alusta-miljardöörit Jeffrey Bezos:t (1964), Elon Musk:t (s. 1971) ja Mark Zuckerberg:t (s. 1984) jotka hallitsevat myös nykyistä tiedonlevitystä internet:ssä? Molemmilla ryhmillä on jo työväenluokkaan nähden melkoinen etumatka mutta myös keskinäiset kiistansa kuka on pomo.  Tarjokkaiden ikien perusteella voisi ajatella vaa'an kallistuvan some-miljardöörien puolelle "tekno-feodalismiin"6), jollei vanha sukupolvi tai perijänsä pysty ihmeisiin luomalla jotain uutta perinteisen n.s. printtimedian ja sitä matkivien nettikopioiden tilalle.

Mediavallan vaikutus ihmisten ajatteluun luo joka tapauksessa merkittävän haasteen yritykselle luoda kapitalismin jälkeen jotain ihmisehtoisemmalta tuntuvaa.   Sellaista joka säilyttäisi suurkapitalistien nautintaoikeudet, ylivallan ja etuoikeudet.  Sosialismi vaihtoehtonahan sitä uhkaisi kun se teoreettisessa muodossaan on tuotantosuhteita joissa tuotantovälineet on käyttäjiensä hallussa ja yhteiskunnan kaikilla tahoilla vallitsee demokratia.   Eikä siinä silloin ole sijaa kapitaalien omistajien riistää lisäarvoa työstä.  Onko kapitaalien omistajien ainoa keino säilyttää etuoikeutensa tarjoama yhteiskuntajärjestelmä vain väkivaltainen fascismi?

Onko siis tulevaisuudemme teknologiamiljardöörien ja -biljonäärien luoma tekninen dystopia, "tekno-fascismi" 6) jossa meitä hallitaan koneilla ja pidetään kurissa "soma:lla"7). Olemmeko tiellä jota Samuel Butler (1835-1902) hahmotteli 8): Aikaisempien kivi-, kasvi- ja eläinkausien jälkeen tulee koneiden kausi jolloin ihmiset joutuvat hoivaamaan koneita. Butlerin kirjoittaessa artikkeliaan hän näki kuinka ihmiset hoitivat höyrykoneita eikä ollut tietoakaan tietokoneista saati n.s. "tekoälystä".  Mitä mahdollisuuksia uudet teknologiat antavatkaan hallintaan, ja toisaalta toki myös sen kumoamiseen?  Ja miten Butler:n viittaama evoluutio ehtii vaikuttaa? Yhdistyykö hänen pelkojensa mukaisesti biologinen ja mekaaninen evoluutio (vrt. biomekatroniikka, ihmismielen ja n.s. "tekoälyn" hybridit, cyborg:t, robotit j.n.e.) ja miten siihen sopeudumme kulttuurisen evoluution sopeutumilla?

Vai onko tulevaisuus sittenkin kommunismin, joskus sosialismin jälkeen, kuten Karl Marx (1818-1883 ja toverinsa sekä seuraajansa meille lupaa: sivistynyttä ja ihmisarvoista eloa niin että ihmiset toteuttavat luontevasti ominta itseään ja kehittyneen teknologian oloissa yhä tarpeellinen työ tulee hoidettua siinä samalla sekä kaikkialla yhteisöissä vallitsee demokratia.

Tässä tuli kirjattua pläjäys mieleeni nousseita kysymyksiä.  Aika tulee aikanaan näyttämään vastauksia niille jotka ovat niitä vielä katselemassa, ja jokunen kysymys jäänee ilmankin.  Kaikki emme ole niitä katselemassa sillä kyse ei ole suorasta, kiihkeärytmisestä uutisvirrasta vaan pitkistä historiallisista ajanjaksoista joita voidaan tarkemmin analysoida vasta jälkikäteen.

Ps: Varannen vielä mahdollisuuden myöhemminkin avautua aihetta tangeeraavista ajatuksistani, sekä kysymyksinä että vastausvaihtoehtoina, silti kuitenkin oman provosoitumiseni mukaan ja tahdissa.  Ainakin yksi nyt pientä mieltäni askarruttamaan herännyt aihe on evoluution monet muodot ja sen tulevaisuus.




---

1) Höttöntöttö on toimittaja Esko Seppäsen (1946-2025) kehittämä termi pörssispekulaatioissa maailmanlaajuisesti liikkuvalle rahalle. Se on sijoitusrahaa jolla ei ole reaalitaloudessa mitään vastaavaa vaan sen arvo määräytyy puhtaasti sijoitusmarkkinoilla pörsseissä. 

2) Kasarmikapitalismi:ksi nimitän tässä erittäin militarisoitua kapitalismin muotoa jossa suurkapitaalien omistajien yhä harveneva joukko pitää yllä valtaansa ja etuoikeuksiaan äärimmilleen militarisoidun fascismin avulla.  Termin tausta minulla on kasarmikommunismiksi nimetyssä Neuvostoliiton n.s. "reaalisosialismissa" jossa väkivaltakoneistot ylläpitivät stalinistista järjestystä vastoin sosialismin ja kommunismin teorioita.

3) Brittiläinen maantieteilijä Halford Mackinder (1861-1947) esitteli The Royal Geographical Society:ssä pitämässään luennossa "The Geographical Pivot of History” (1904) n.s. "Heartland Theory:n". Luento julkaistiin myöhemmin seuran lehdessä esseenä. Sen mukaan Euraasia on maailman keskus ja sen n.s. pivot- eli napa-alue Keski-Aasian alue Kaspian merestä koilliseen pitkälle Siperiaan. Euraasia sen ympärillä on keskeinen alue ja sen ulkopuolella ulompi "cresent" eli sirppi johon m.m. anglosaksinen maailma kuuluu. Maailmanpolitiikan kiemurat selittyvät noiden kahden välisellä kamppailuna navan hallinnasta.

M.m. Eric Blair (1903-1950), t.m.n. George Orwell käytti asetelmaa teoksessaan "Nineteen Eighty-Four" (1984; suom: Oiva Talvitie (1897-1965): "Vuonna 1984"; 1950) kuvatessaan Oceanian, Euraasian ja Kaukoidän suhteita jatkuvana sotana jossa liittolaisuussuhteet vaihtelevat mutta hegemonian keinoin kulloinenkin suhde esitetään ikiaikaisena.

4) Porvarillinen hegemonia Antonio Gramsci:n (1891-1837) hegemoniateorian käsite jonka mukaan yhteiskunnassa hallitseva porvarillinen luokka hallitsee myös yhteiskunnallisen keskustelun aiheita: mistä puhutaan, miten puhutaan ja mihin johtopäätöksiin tullaan ("Quaderni del Carcere"; 1947; suom. "Vankilavihkot"; 1979).

5) Bond-elokuvasta "Tomorrow never dies" (1997; suom. "Huominen ei koskaan kuole") ohjaajanaan Roger Spottiswoode (s. 1945) ja pääosassa Pierce Brosnan (s. 1953). Juonena maailmanherruutta tavoittelevan mediamoguli Elliot Carver:n juonittelut, m.m. luomalla itse tapahtumia joista pääsee itse ensimmäisenä uutisoimaan maailmanlaajuisesti kun uutinen on kirjoitettu jo ennen tapahtumaa.6) "Soma" (eng. "soma") on Aldous Huxley:n (1894-1963) romaanissaan "Brave New World" (1932, suom: I.H. Orres: "Uusi uljas maailma"; 1944) esittelemä kuvitteellinen lääke. Se kuvaan "massojen opiaattina" joka luo käyttäjilleen euforisen onnentunteen ja rauhoittaa ihmiset tyytymään osaansa koneistossa.

6) Tekno-feodalismi käsitteenä kuvaa yhteiskunnallista tilaa jossa suurilla teknologiayhtiöillä on samantapainen valta-asema kuin muinoin feodaaliherroilla.  Varsinaisen feodaalisen maanomistuksen asemesta valta perustuu teknologia-alustojen, datan ja sähköisen kaupankäynnin hallitsemiseen. Tekno-feodalismin voisi katsoa olevan kapitalismin seuraava vaihe eikä uusi järjestys. Vai pitäisikö nimen olla "tekno-fascismi"?

7) Soma (engl. sama) eli "opiaatti massoille" on Aldous Huxley:n (1894-1963) romaanissaan "Brave New World" (1932, suom. I.H. Orras: "Uusi uljas maailma"; 1944) kuvailema onnellisen euforian  luova psyykenlääke jolla ihmiset pidettiin tyytyväisinä ja nöyrinä tarkoin määrättyyn ja ennalta osoitettuun osaansa systeemissä.

8) Samuel Butler:n (1835-1902) essee ”Darwin among the Machines” (The Press; 1863; Uusi Seelanti). Artikkeli on julkaistu myös Risto Koskensillan (s. ?) kääntämänä filosofisen Niin&näin-lehden numerossa 3/2019 nimellä "Darwin koneiden joukossa".