Rakoja transatlantisten suhteiden erityisyydessä

Kirjoitin edellisessä plokistuksessani jo Donald Trump:n (s. 1946) Iranin politiikasta. Luettuani hänen asemaansa Euroopan suhteen käsitelleen artikkelin "Moskovski Komsomolets" -lehden sivuilta, päädyin kirjoittamaan hieman laajemmasta USAn ja läntisen Euroopan suhteiden muutosten näkökulmasta tämän pläjäyksen.

Donald Trump:n vaikutus Ukrainan kriisiin on romahtanut ja jatkaa laskuaan, tulkitsevat kansainväliset maailmanpolitiikan seuraajat.  Esitetään kysymyksiä hänen politiikkansa ja sen lähettiläinen, m.m. Steve Witkoff (s. 1957), Jared Kushner (s. 1981) j.n.e., toimien merkityksestä tapahtumien kehitykselle.  Samaan aikaan EU- ja NATO:n länsieurooppalaiset toimijat, jotka aiemmin Boris Bistorius (s. 1960) sijoitti n.s. lasten pöytään (saks: Katzentische)1), yrittävät luoda itselleen merkityksiä jatkamalla sodanlietsontaa.  Tässä "oman hännän  nostossa" ovat mukana myös täkäläiset presidentti Alexander Stubb (s. 1968), ulkoministeri Elina Valtonen (s. 1981), pääministeri Petteri Orpo (s. 1969) ja muut aina sotaministeri Antti Häkkästä (s. 1985) myöten ja tietenkin edellinen presidentti Sauli Niinistö (s. 1948) "eurooppalaisine NATOineen", se kuuluisa Kokoomuksen ulkopoliittinen värisuora.  Toki muutkin nykyisen hallituskoalition puolueet sekä osa oppositiosta on mukana mutta ei yhtä näkyvässä roolissa. 

Kremlissä taidetaan yhä arvostaa suhteita Washingtoniin vaikka niiden merkityksen nähnevätkin heikkenevän.  Siellä lienee myös kartoitettu erilaisia skenaarioita erilaisille kehityksille. Tämä on melko normaalia suhteiden dynamiikkaa kun välit aaltoilevat. Seuraava merkittävämpi käännös tapahtunee USA:n lokakuisten kongressin välivaalien jälkeen mutta sitten taas myöhemmin muuta.  Moskova näyttäisikin suhtautuvan pragmaattisesti suhteiden laineisiin valmistautuen erilaisiin vaihtoehtoihin.  Onhan etenkin Trump osoittanut käyttävänsä vanhaa taktiikkaa yrittämällä olla yllävä, nopea ja ennustamaton käänteissään 2).

USA-laisessa poliittisessa puheessa tunnetaan käsite “rampa ankka” (eng: “Lime Duck”) 3). Trump:ia voinee pitää sellaisena ennen lokakuuta ja vaaleja. Trump:lle nimitys osunee monessa mielessä: käyvät vaalikampanjaa ja GOP lie häviämässä vaalit, hän on saanut pahasti siipeensä m.m. Geofrey Epstein:n (1953-2019) jupakassa eikä sotatoimetkaan suju ja uusissa valtapyyteissä Grönlannissa, Venezuelassa, Kuubassa j.n.e. tulee “lunta tupaan ja jäitä porstuaan”. Hänen teflon-pintansa on alkanut rapistua ja alta paljastuu yhä enemmän vaarallinen tyranni joka ei välitä sen enempää käytöstavoista kuin kansainvälisestä oikeudesta, omasta kotomaisesta puhumattakaan. Moniaalla Trump nähdään olevan poliittisen uransa ehtoopuolella ja monet muut johtajat alkavat huomata mahdollisena hänen ohittamisensa kansainvälisessä päätöksenteossa, ainakin sopivalla taktiikalla. Tosin täällä "transatlantisen suhteen"4) päässä ei vielä näytetä nähtävän tilanteen kehitystä, tai ainakaan sanota sitä ääneen.  Sen on todistanut myös ulkoministerimme Valtonen viime touhuillaan m.m. elämöimällä EU:n ja Kiinan kauppasopimuksen kaatamisella.

Kiovan Bankovalla5) tilanne nähtänee vain suotuisan vaalituloksen odotteluna USAsta ja lokakuussa taas menisi lujaa. Esimerkiksi kenraaliluutnantti Kyrulo Budanov (s. 1986), Volodymyr Zelensky:n (s. 1978) kabinettipäällikkö, on julistanut että pitää kestää syyskuuhun eikä antaa periksi neuvotteluille eikä rauhanomaiselle ratkaisulle. Zelensky on itsekin julistanut että jatkavat taistelua. Demokraattisen puolueen mahdollisesti voittaessa kun on odotettavissa paluu entiseen jolloin Ukrainan sota olisi Washingtonille se tärkein, siis se johon panostavat enemmän kuin Iraniin tai muihin ja Trump jatkaisi ontumistaan vaalikautensa loppuun. Se tietää taas lisää varastettavaa sikäläisille oligargeille. Sen sijaan ylikansallisille yhtiöiden voitoille sotabusineksesta lie sama missä soditaan kunhan se tehdään tarpeeksi kaukana heidän omistajiensa lintukodoista.

Näin siis Ukrainan eliitti joka heijastelee läntisen Euroopan eliitin näkökantoja. Heillä on yhteiset intressit niin talouden kuin vallankin suhteen. Tavallisten ihmisten asema niin läntisessä Euroopassa kuin Ukrainassakin on toinen: me maksamme laskut ja pesemme ruumiit sekä kärsimme nahoissamme seuraukset.

Tämä lyhyen tähtäyksen laskelma perustuu osin laajempaan mentaaliseen muutokseen. Shokki lasten pöytään joutumisesta Trump:n politiittisten kiemuroiden takia ei voine kestää loputtomasti.  On syntynyt uusi oivallus uudesta polittisten tektonien konstellaatiosta: Rapakon takana olevaa "isoveljeä" ei voi enää pitää kiistattomana johtajana tai edes aina ystävänä saati suojelijana.   Läntisen Euroopan johtavan luokan on tehtävä se itse. Läntisellä Euroopalla on ilman USA:atakin todellisia resursseja vaikka silti riippuvuudesta eroon pääseminen vie vielä vuosia ellei kymmeniä. Mutta mentaalisella tasolla tämä vapautuminen on jo osittain tapahtunut.  Trumpin mokat ja virhearvioinnit Iranin kriisin aikana ovat dramaattisesti kiihdyttäneet tätä prosessia.   Emmanuel Macron:it (s. 1977), sir Keir Starmer:t (s. 1962), Friedrich Merz:t (s. 1955) et al ovat ymmärtäneet, ettei heidän ryhmäkuntansa ole niin voimaton kuin aiemmin moniaalla uskottiin.  Eihän läntinen Eurooppa ole mennyt kritiikittömästi USAn rinnalle Irania vastaan, Grönlannin annektoimista vastustetaan avoimesti ilman suurempia seurauksia.  Trumpin suostuttelun rinnalla he voivat jo pelata omia poliittisia pelejään kun aiemmin se oli täysin mahdotonta.  Lasten pöydästä voi nousta jo hieman meteliäkin eikä isoveljestä ole enää niin heitä hillitsemään.  Ei siis jatkossakaan enää ilman omaa tahtoa alistuta Washingtonin johdettavaksi vaikka sinne tulisikin mieluisampi hallinto.  Kaikesta rakoilusta ja läntisen Euroopan omavaltaisuudesta huolimatta länsi, siis n.s. "kollektiivinen länsi", ei lie hajoamassa valtablokkina vaan ollee jatkossa moniäänisempi eikä aina pakotettavissa yksimieliseen USAn politiikan tukemiseen.  Tuskin edes NATO hajoaa tai USA siitä irtautuu.  Silti tämä on askeleita, maailmantalouden muutosten rinnalla, monitahoiseen ja -napaiseen maailmaan ihan kuten Kiina, Venäjä, Brasilia ja muut BRICS-maat ja n.s. etelä ovat tahtoneet jo pitkään, eikä siinä maailmassa sääntöjä sanella vain Washingtonista.

Myös Bankovalla ymmärretään tämä muutos. Niinpä ei pidä vähätellä Viktor Orbàn:n (s. 1963) syrjäyttämisen merkitystä EU:n ja NATO:n valtasuhteiden kannalta kun Zelensky:n hallinto yhä enemmän nojaa Brysseliin. Orbàn oli piikkinä persuuksissa Brysselille kun hän haki Unkarin omaa etua energiavaatimuksillaan eikä suostunut kaatamaan rahaa ja aseita Ukrainaan. Tosin nyt lie uusi samanmoinen eli Rumen Radev (s. 1963) vallassa Bulgariassa ja unohtaa ei voi Slovakian Robert Fico:akaan (s. 1964).

Kun Kiovan eliitille on realistisessa näköpiirissä edessään sotilaallinen tappio ja sitä myötä myös poliittinen siirto syrjään, he yrittävät ylläpitää toivoa.  Se on aina helpompaa kun on joitakin konkreettisisia kiintopisteitä, kuten USA:n vaalit syksyllä. Ihmisiä on helpompi vakuuttaa että kunhan kestetään siihen ja siihen asti niin sitten voitetaan, vähän niinkuin taivasosuus uskonnollisissa uskomusmaailmoissa.  Sama pätee myös meikäläisen eliitin ja poliitikkojen suhtautumiseen: todellisuus alkaa valjeta mutta väärän hevosen veikkaamista ei olla valmiita tunnustamaan joten pidetään jo rispaantuvaa toiveikkuuden naamiota, jos vaikka ihmeitä tapahtuisi.  Oikea reaktio olisi joka tapauksessa panostaminen rauhanomainen ratkaisuun neuvotteluteitse mutta siihen ei näytä olevan tahtoa sen enempää Brysselissä kuin täkäläisellä värisuoralla Helsingissäkään.

Huom: Tämä kirjoitus pohjaa kevyesti Moskovski Komsomolets:ssa ("Московский Комсомолец" ) 23/4 -26 julkaistuun Mihail Rostovsky:n kirjoitukseen “”Продержаться до сентября”: стратегический замысел режима Зеленского прояснился во всей его полноте” (suom: "'Sinnitelkää syyskuuhun asti': Zelensky:n hallinnon strateginen suunnitelma on tullut kokonaisuudessaan selväksi”).  Olen kuitenkin laventanut sen näkökulmaa sekä lisännyt omia kannanottojani sekä editoinut sitä paremmin vastaamaan meikäläistä katsantoa.  Lisäsin myös viittauksia meidän politiikkaamme.

---

1) Lasten pöytä (saks: Katzentisch) on ilmaus jolla kuvataan sivuun joutumista kun joku tai jotkut siirretään syrjään tärkeämmistä yhteyksistä.  Nykyisessä eurooppalaisessa politiikassa ilmauksen toi esille Saksan puolustusministeri Boris Pistorius kun Donald Trump esikuntineen ohitti länsieurooppalaiset johtajat käsiteltäessä Ukrainan rauhanneuvotteluja keväällä -25 Munchen:ssä.

2) Ennalta arvaamattomuus poliittisena menetelmänä on vanha ja paljon käytetty keino hämätä vastustajia ja estää heitä valmistautumasta omiin poliittisiin toimiin. Jo muinainen kiinalainen kenraali Sunzi (544-496 e.a.a.) kirjoitti Sodankäynnin taito -teoksessaan (perint. kiina: 孫子兵法; Trans. "Sūnzǐ bīngfǎ") kuinka vastustajille ei pidä näyttää aikomuksiaan. Varsinaisesti tekniikka tuli tunnetuksi 1950-luvulla Israelin silloisen työväenpuolueen, sionistisen Mapai:n keinona. Myöhempiä näkyviä käyttäjiä ovat erityisesti olleet Richard Nixon Vietnamissa ja nyt se näyttäisi olevan Donald Trump:n varsinainen työkalu, toki n.s. "Mad Man" taktiikan rinnalla.

3) Rampa ankka (eng: "Lime Duck") kuvaa vaaleja odottelevan poliitikon asemaa tilanteessa jossa hänellä ei enää ole vaikutusvaltaa vaikka kautta onkin vielä jäljellä.  Ilmaus on erityisesti käytössä Pohjois-Amerikassa.

4) Transatlantinen suhde:ella kuvataan länsieurooppalaisten valtioiden ja USAn liittolaissuhteen erityisluonnetta.  Suhteen tämä ranta on kuitenkin oikeasti alistettu ja riippuvainen mutta se yritetään esittää liki tasavertaisena liittolaisuutena.

5) Bankova (ukr: "вулиця Банкова") on Kiovan katu jonka varrella sijaitsee monia Ukrainan valtionjohdon rakennuksia, m.m. presidentin hallinto ja lukuisia parlamentin toimitiloja.

Trumpin persialainen diili

Olemme saaneet 8/4 -26 kuulla USAn ja Iranin päässeen sopuun kahden viikon tulitauosta juuri kun Donald Trump (s. 1946) raa'an ja sotarikoksia enteilevän uhkauksen "A whole civilization will die tonight, never to be brought back again" takaraja alkoi lähestyä.  Tämän käänteen merkitystä voi ja tulee arvioida joten en malta olla itsekin ryhtymättä astialle.

Tausta USAn politiikalle Irania (ent. Persia) kohtaan juontaa juurensa Mohammad Mossadegh:n (1882-1967) hallinnosta.  Hän yritti saada Iranin öljyvarat kansalliseen hallintaan  ja käyttää niiden voittoja Iranin hyväksi, jopa sen köyhempien kansanosien auttamiseksi.  Se tarkoitti läntisten öljy-yhtiöiden vallan kaventamista ja jopa yhtiöiden öljytuotantojen kansallistamisia.  Niinpä USAn CIA ja UK:n MI6 järjesti vallankaappauksen vuonna 1953 jossa siihen asti koristeellisena keukuvana toiminut shaahi Mohammed Reza Pahlavi (1919-1980) nostettiin nukkehallinnon johtoon.  Kaikki meni USA:n ja UK:n pillin mukaan kunnes shaahin hallinnon länsimainen meno ylitti fundamentalististen muslimi-imaamien sietokyvyn ja sorto tavallisen kansan kestokyvyn.  Seurauksena oli islamistien vallankumous 1979 jota suuri osa kansasta tuki koska imaameilla oli myös propagandassaan sosiaalisia ohjelmia ja elintason parantaminen.  Pahinta pahoinvointia, nälkää ja sairauksia vastaan toki imaamitkin toimivat mutta pääosin tavallisen kansan kohdalla sortajat vain vaihtuivat.

USA:lle vallan menetys Iranissa oli iso tappio josta Washingtonin eliitti ole vieläkään toipunut.  Iranin pappisvaltaa on yritetty kumota mitä likaisimmilla tempuilla.  Ovat yrittäneet talouspakotteita, terroria, sabotaaseja, murhia "oheisvahinkoineen" ja ties mitä.  Liittoutuivat jopa Iranin Saddam Hussein:n (1937-2006) kanssa kun hän yritti sotaa Teherania vastaan.

Mitkään temput eivät onnistuneet, ei edes Iranin johdon päiden menoksi levitetty propagandaverkko ydinaseiden valmistelusta.  Sen kutoivat niin vahvaksi ettei edes IAEA:n tarkastajat pystyneet sitä purkamaan vaikkeivät todisteita löytäneetkään kuin rauhanomaisesta yditeknologiasta eli polttoaineen rikastamisesta ydinvoimaloihin, kuten Iranin johto oli todistellutkin.  Propagandahyökkäyksen varjolla saivat pystytettyä sanktioita ja saartoja.  Samaan aikaan USA ja Israel ovat yrittäneet provosoida Iran hyökkäämään ensin mutta lopulta he joituivat itse aloittamaan sodan.

USA;ssa kaikki hallinnot sitten Iranin pappisvallankumouksen jälkeen ovat olleet Iranin kimpussa mutta pahiten Donald Trump jo ensin ensimmäisellä kaudellaan mutta silloin  epäonnistuen sodan aloittamisessa.  Toisella kertaa sai sitten sodan aikaiseksi, Israelin myötävaikutuksella.  Sehän on ollut aktiivinen Iranin imaamien ja ajatollaheiden vastustaja koska Iran on suhtautunut myötämielisesti palestiinalaisten taisteluun sionistista sortoa vastaan.  Onhan esitetty jopa Tel Aviv:n hallinnon huijanneen Trump:in mukaan aloittamaan sota mutta epäilen josko moinen olisi ollut tarpeellista.

Nyt olemme tilanteessa jossa Iranin johdon horjuttamiseksi tarkoitetut temput, m.m. toisinajattelijoiden ja kurdien lietsominen hallintoa vastaan, ei ole toiminut.  Toisen kauden Trump on masinoinut yhdessä Israelin kanssa massiivisia pommituksia Iranin niin sotilas- kuin siviilikohteita vastaan, tyttökouluista, ydinlaitosten kautta meriveden suolanpoistolaitoksiin - ja se vastannut liki samalla mitalla USAn liittolaismaissa olevia USAlaiskohteita vastaan.  Tekosyinä USA ja Israel on käyttänyt milloin Iranin ydinohjelmia ja milloin islamistista sortoa.  Tavoitteeksi on asetettu ydinaseiden estäminen, sotauhon lopettaminen ja hallinnonvaihtaminen.  Ajatollahin tilalle on tarjottu m.m. maanpaossa USAssa elävää viimeisen shaahin poikaa Reza Pahlavi:a (s. 1960) joka on yllyttänyt länsimaita pommittamaan iranilaisia lisää ja tarjoutunut uudeksi shaahiksi.

Suuresta alkuinnostuksesta ja nopean voiton julistuksesta Washingtonin hallinto on päätynyt solmimaan Teheranin kanssa Pakistanin välityksellä kahden viikon aselevon, jatkaen toki voitonjulistuksiaan Pete Hegseth:n et al MAGA-kuoron laulaessa hoosiannaa taustalla.  Ainakin tämänhetkisten tietojen valossa todellisuus näyttää toisenlaiselta: kumpikaan ei lie voittanut mitään mutta USA hävinnyt enemmän.

Alunperin Trump:n tavoite oli Iranin johdon ehdoton antautuminen ja USAn ylivalta "sopivine" nukkehallitsijoineen, esimerkiksi Reza Pahlavi nuorempi keulakuvanaan.  Nyt aseleposopimuksesta tietämämme mukaan seuraukset lie jotakuinkin:

1) Hormuz:n salmi on sovittu aukaistavaksi mutta todennäköisesti Iran valvoo liikennettä ja ehkä jopa rahastaa sitä.  Avaamisen kanssakin on niin ja näin koska Israel ei ole noudattanut tulitaukoa Lebanonissa.
2) Iranin ydinohjelmaa, kaikin käytettävissä olevin tarkastetuin tiedoin rauhanomainen, ei ole keskeytetty vaikka sitä on pahasti häiritty.
3) Sanktiot rakoilevat kun maailmantalous on kriisissä.
4) USA:n suhteet liittolaisiin, jopa UK:in ja Israeliin rakoilevat ja moni, m.m. Espanja, alkaa jo konreettisestikin pistää hanttiin.
5) USA:ssa poliittisen eliitin yleensä melko yhtenäinen sotarintama rakoilee. Ei vain Demokraatit vaan myös jo moni Republikaani tekee pesäeroa Trump:iin ja hän erimieltä oleviin tavalliseen tapaan haukkumalla tryhmiksi, pettureiksi ja köyhiksi(sic!). Myös UK:ssa PM sir Keir Starmer:n (s. 1962) asema horjuu entistä enemmän.
6) Ajatollah, muutama imaami ja lippu-upseeri on murhattu mutta uusia, käytännön politiikassa vähemmän pragmatisoituneita nousee tilalle.

Erään tavoitteen, ainakin tilapäisesti, Trump lie saavuttanut: Epstein:n jupakasta ei ole sodan aikana puhuttu juuri lainkaan tai ainakin se on siirtynyt marginaaleihin.  Onhan vanha keino haudata sisäpoliittisia ongelmia itse kriisiytetyn ulkopolitiikan alle.

Tulitauon pitäisi tätä kirjoitettaessa olla ollut voimassa pari päivää.  Sitä on kuitenkin jo horjuttaneet Israelin toimet Etelä-Libanonissa missä Benjamin Netanjahu:n (s. 1949) hallinto ei näytä suostuvan aselepoon vaan jatkaa Gaza:n operaationsa toisintoa.  Toisaalta siellä pitäisi olla voimassa aiempi Gaza:n tulitauon yhteydessä sovittu tauko tappamisessa mutta sen Israel rikkoi saman tien. Perimmäisenä syynä Netanjahu:n haluttomuuteen lopettaa lienee että kun sotiminen ja sitä kautta poikkeustila poistuu, hänen korruptionsa käsittelyä jatketaan oikeudessa.

Jotkut kansainväliset kommentaattorit näkevät Washingtonin hallinnon konkurssikypsänä pesänä joka yrittää pantata perheen perintöhopeita hopeita viivyttääkseen häätöä.  Se syö niin kotimaisten kuin ulkolaistenkin liittolaisten uskoa ja he katselevat ratkaisua muualta.  Sikäläinen MAGA-väki etsinee uutta messiasta, miljardöörit uutta bulvaania ja länsieurooppalaiset ajavat vankkureitaan kehäksi fortress-EU:n ympärille sekä kaukoidän talousihmeet pyrkivät sopimaan Teheranin kanssa.

Toiset taas arvioivat Washingtonin tilannetta johtamiskriisinä: Poliitikot on toistensa kimpussa Capitolilla, Pentagon yrittää sanella omiaan ja ulkoministeriö omiaan. Tuloksena stagnaatio,  Iranin tarvitessa vain odottaa kypsien hedelmien alkaa tippua.

Joka tapauksessa aiemmat maailman politiikan vanhat liittokunnat näyttäisivät olevan liikkeessä ja muotoutumassa uusia, jota jotkut "status quo:on" ja "modus vivendi:in" 1) tykästyneet pelkäävät uutena maailmanjärjestyksenä joka tuhoaa vanhoja nautintaoikeuksia.

Käytännön politiikassa tämä kaikki tarkoittaa että meille taviksille että
a) Meille "myydään" kriisien varjolla korkeampia hintoja niin energialle kuin muullekin kaikki tuotetaan ja kuljetetaan energian voimalla.  Myös sellaiselle energialle ja tuotteille joka ei tule läheltäkään kriisipesäkkeitä.
b) Rahaa tullaan polttamaan vielä enemmän sotavarusteluun kun läntisen Euroopan, jota virheellisesti koko Euroopaksi nimiteään, on otettava "enemmän vastuuta".
c) Jossakin vaiheessa meitä aletaan viedä myös muiden sotiin ties mille maailmankolkalle varjelemaan kapitaalien etuja jota nimitetään vapaudeksi ja demokratiaksi sekä hyvinvoinniksi.  Olihan nykyinen presidenttimme Alexander Stubb (s. 1968) ulkoministerinä lähettämässä meiltä sotilaita jo Libyaan 2011 ja Afganistaniin mentiinkin miehityssotaan liki 20 vuodeksi. Silloin emme olleet edes NATO:n jäseniä vaan rauhankumppaneita (sic!).

Suurimpia voittajia tullevat olemaan läntiset finanssiteollisuuden konklomeraatit sekä sotateollinen kompleksin omistajat.2)  Mukana tuossa eliitissä pyörii myös joukko miljardöörejä joilla on intressejä muussakin taloudessa kuten Elon Musk (s. 1971), Lawrence "Larry" Ellison (s. 1944), Mark Zuckerberg (s. 1984), Jeffrey "Jeff" Bezos (s. 1964) sekä koko joukko muita jotka ovat esimerkiksi tehneet suuria lahjoituksia Trump:n erilaisiin kassoihin.  Tosin aika-ajoin näytetään esitettävän "ryppyjä rakkaudessa" kun miljardöörit kilpailevat joissakin suhteissa myös keskenään. Iso linja näyttää silti pitävän ja Trump tietää puolensa.  Siis voittajia jollei jostakin syystä koko homma mene USAn kannalta n.s. "reisille" ja tämä kriisi olisi oikeasti vihoviimeinen systeeminen kapitalismin kriisi sen konkreettisen lopun alkuna.  Sitä sutta on kuitenkin huudettu niin kauan ja niin monasti etten, ainakaan vielä, usko sen ajan koittaneen.  Joka tapauksessa meidän tavallisten kanta-astujien pitäisi olla hereillä ja vahtia eliittiämme ettei se pääse vielä pahemmin sotkemaan meidän asioitamme.

Oma lukunsa on, kestääkö tulitauko ja päästäänkö sen aikana neuvottelemaan oikeasta rauhasta.  Siitä ehkä myöhemmin oma kirjoituksensa.

Ps: Tämä on kirjoitettu pari päivää tulitaukosopimuksen hyväksymisen jälkeen.  Tilanne kehittyy koko ajan ja tämä analyysi saattaa olla jo huomenna vanhentunut mutta silläkin uhalla pistän tämän esille.

---

1) "Status quo (lat.) tarkoittaa vallitsevaa asiain tilaa, olemassa olevaa tilannetta.  "Modus vivendi" (lat.) tarkoittaa vallalla olevaa elämäntapaa, sitä kuinka asiat tavataan valtavirrassa hoitaa.

2) Tässä yhteydessä voisi pohtia kapitaalien omistajien ja kapitaalikeskittymien teknokraattien, bankstereiden, pörssispekulanttien y.m., suhdetta. Kummat vie ja kummat vikisee.  Kummat on se "perimmäinen liikuttaja" kapitalismin nykyvaiheessa.  Ovatko omistajat jo menettäneet valtansa palkkarengeikseen palkkaamille.  Asiaa on pohtinut m.m. Hannu Raittila (s. 1956) teoksessaan "Liikkumaton liikuttaja" (WSOY; 2004). Huom: "Liikkumaton liikuttaja" viittaa filosofiseen pohdiskeluun mikä on alkuperäinen voima joka saa maailmankaikkeuden liikkeeseen: luukkumaton liikkuttaja joka laittaa kaiken muun liikkeelle eli "radix causa" (perimmäinen syy).  Tämä pohdiskelu olisi mielenkiintoista mutta toisella aikaa, omassa kirjoituksessaan ehkä joskus.

The Failure of the Century: U.S. Congress Panics Over Possible Peace Terms with Iran

<<Juttu pravda.ru:sta käännettäväksi ja editoitavaksi laajemmaksi omaksi plokistukseksi>>

Washington has conceded defeat, although it is trying to pass it off as a diplomatic maneuver. The drainage system of American politics has sprung a leak in the most crucial area. While the White House draws reports on "stabilization", a real hysteria has begun in the US Senate. The agreements with Tehran do not look like a deal of equals, but like a capitulation of the hegemon in the face of reality.

US Congress

Photo: whitehouse.gov by Lawrence Jackson (Executive Office of the President of the United States), https://creativecommons.org/public-domain/pdm/

US Congress

In this article:

Chris Murphy's Nightmare: The Locked Channel

Geopolitical Auction: Who Will Pay for the Truce?

The Washington Impasse and Its Implications for Allies

Answers to popular questions about the US-Iran deal

Read also

Chris Murphy's Nightmare: The Strait is Locked

Democrat Chris Murphy, usually reserved in his assessments, broke into a shout on CNN. The politician called the terms of the truce between Washington and Tehran a global catastrophe. At the center of the scandal is the control over the planet's key waterway. If Iran gains official authority to dictate terms in the region, American exceptionalism will be consigned to the dustbin of history.

"If, at the very least, this agreement gives Iran the right to control the strait, then it's a disaster for the entire world," RIA Novosti quoted him as saying.

Murphy understands: behind the pretty words about peace lies the transfer of the keys to the global gas tank into the hands of Tehran. This is not just about negotiations, but about recognizing a new security architecture where the United States no longer sets the rules.

"If you give control of logistics to the enemy, you sign an act of bankruptcy of your influence", — explained in an interview with Pravda. Ru corporate law lawyer Roman Lavrentiev.

A geopolitical auction: who will pay for the truce?

The administration in Washington is now like a bankrupt who is trying to pawn family silver to delay eviction. The U.S. contingent in the Middle East has become a hostage to the situation. In an attempt to avoid a direct confrontation, the White House is making concessions that are eroding the trust of even its most loyal allies.

Parameter Consequences of the transaction

Strait control De facto transfer to Tehran

Status of sanctions Eroding restrictions on oil exports

Allied response Growing panic in Israel and the EU

While American politicians are arguing in the Senate, the situation in the region is changing on an hourly basis. While demanding that others follow the rules, Washington is breaking them when it comes to saving its own skin. The desire to avoid nuclear escalation is turning into a parade of surrender, where each step only deepens the decline of US prestige.

"We are seeing a classic management crisis. The Pentagon dictates one thing, the State Department dictates another, and the result is strategic paralysis. Iran just waited for the system to start devouring itself, " he said in an interview with Pravda. Ru political scientist Sergey Mironov.

The Washington impasse and the consequences for the allies

The American foreign policy machine has stalled. Attempts to impose its will through disinformation and pressure are no longer working. While the White House is convincing everyone that the Strait of Hormuz is safe, the facts suggest otherwise. Tehran is methodically clearing the space for its own interests, leaving American aircraft carriers as mere spectators.

This is not just a local conflict, it is a systemic failure. When Murphy-level congressmen talk about a “disaster”, it means that it is no longer possible to hide the failure of the mission in the region. Any resolution in the UN will now pass through the filter of updated realities, where the voice of Iran is louder than the orders from Washington.

"Financial markets have already begun to lay down the risks of losing control over logistics routes. American dominance was based on the safety of navigation, which no longer exists, " he said in an interview with Pravda. Ru financial analyst Nikita Volkov.

Answers to popular questions about the US-Iran deal

Why did Chris Murphy call the deal a disaster?

The main reason is the de facto recognition of Iran's right to control key maritime routes, including the Strait of Hormuz, which poses a threat to global trade and US influence.

How will this affect oil prices?

The transfer of control over the Straits to Iran means that Tehran gains leverage over global energy prices, depriving Washington of the ability to dictate terms.

Is it true that the US is withdrawing its troops?

As part of the" truce", a significant reduction in the US military presence is being discussed, which many experts interpret as a flight and recognition of the inability to hold the region.

What is the role of the international community in this process?

World powers, including Iran's allies, see this as a collapse of American hegemony and a shift towards multipolar management of strategic resources.

Maailmanpolitiikan arkipäivää

Päädyinpä hieman keräämään yhteenvetoa maailmanpolitiikan arkipäivästä nykykatsannossa. Horisontiksi asetin vuoden 2025 heinäkuun lopun keskellä mätäkuuta ja kohteena valikoitsemani merkittävät tapahtumat maailmalla ja osittain täälläkin, aloittaen näkyvimmästä eli Ukrainasta.

Ukrainassa on parhaillaan menossa edelleen jatkuva Venäjän hivuttava eteneminen samaan aikaan kun USA yrittää siirtyä uusiin seikkailuihin silti kasvonsa säilyttäen.  Se ei halunne uutta Vietnamia tai Afganistania joista lähtivät n.s. "häntä koipien välissä" vaikka nykyään priorisoikin Kiinan ja Iranin tärkeimmiksi vastustajikseen.  Siis Donald Trump:n hallinto pyrkii ikäänkuin neuvotteluratkaisuun jossa USA voi vetäytyä "kasvonsa säilytäen" ja Trump saattaa luoda rauhantekijän mainetta itselleen, haaveillessaan Nobel:n rauhanpalkinnosta.

Volodymyr Zelensky:n hallinto ei enää ole USA:n nöyrä vasalli vaan EU:n ja NATO:n länsieurooppalaisten eliittien, Suomi mukana, yllyttämänä pyrkii jatkamaan sotaa jonka näyttää silti olevan väistämättömästi häviämässä.  Sodan joka on ollut USAn etupiirin laajentamista  ja vuolasta kassavirtaa sotateolliselle kompleksille oligarkkien sivuvirtoineen samalla kun Vladimir Putin:n hallinto on pyrkinyt pysäyttämään lännen etenemistä.  Kiovan johtajat näyttävät hirttäneen itsensä niin sodankäyntiin että menettäisivät hillotolppansa jos ja kun se tulee loppumaan.

Lähi-Idässä jatkuu Israelin Eretz Israel -projekti *).  Se on elimellinen osa USA:n hajota ja hallitse -politiikkaa (divide et impera) Levantissa jossa se haluaa halllita öljyn tuotantoa ja sen kuljetusta sekä myös muita tavaravirtoja Suez:n kautta.  Israel tekee USAn "likaista työtä" pommittamalla vieraita maita ilman n.s. kansainvälisen yhteisön (lue: Lännen ylivaltapyrkimykset USAn johdolla) tuomiota. Sellainen olisi tullut välittömästi jos asialla olisi joku muu kuin oma liittolainen ja haluttu kumppani.  Nyt jotkut polititikot, m.l. suomalainen eliitti, laitetaan hieman heristämään sormea ja sanomaan että "hyi, ei noin saa tehdä" mutta asekauppa ja rahavirrat jatkuu kuten ennenkin, myös Suomesta.  Samalla palestiinalaisten tappaminen ja sorto jatkuu entosellään.  Nyt jo avoimesti puhuvat palestiinalaisten pakkosiirroista Donald Trump:n maalaillessa kiinteistöbusineksiään Gaza:an.

Kiina jatkaa nousuaan taloudellisena ja sotilaallisena mahtina mutta tekee sen sotimatta.  Kiinan kommunistisen puoleen nykyinen puoluejohtaja Xi Jinping asettuu hienosti vanhaan kiinalaiseen perinteeseen jossa linjat on pitkiä ja historiallisia.  Kun Mao Zedong:n aika osoitti ettei kapitalismin yli voi loikata niin nyt he käyvät kapitalismia "pikakelauksella" ja "sosialismi kiinalaisin ominaispiirtein" on jossakin tämän vuosisadan puolenvälin jälkeisessä ajassa. Heidän historiansa ei siis kulje kvartaaleittain vaikka kapitalismia elävätkin.

Kiina ei sotkeudu kauppa- ja projektikumppaniensa sisäisiin asioihin lännen tapaan joten se on yhä halutumpi kumppani esim afrikkalaisille maille jotka ovat maailman ihan viimeisiä vielä loppuun saakka kapitalisoimattomia alueita.  Jotkut niistä vielä melkein feodaalisia klaanihallintoja läntisten siirtomaaisäntien kouluttamine sotilaseliitteineen.  Samaan aikaan Kiina osoittaa kasvavalla armeijallaan Taiwanin **) kuuluvan "yhden Kiinan politiikan" mukaisesti Kiinaan yhtenä sen maakuntana ollen vain (pitkän) ajan kysymys koska se konkretisoituu.

Kiinan ohella BRICS jatkaa merkityksensä kasvattamista vaikka on poliittisesti hyvinkin erilaisten maiden varsin löyhä taloudellinen yhteenliittymä. Se on kasvanut Kiinan, Venäjän, Intian, Brasilian ja Etelä-Afrikan muodostamasta liitosta kymmenen maan kokonaisuudeksi (Argentiina luopui Javier Milei:n valtaannousun jälkeen jäsenyydestä).  Lisäksi on 13 kumppanimaan verkosto.  Merkittävä uusi avaus on myös BRICS:n oma kehityspankki eli New Development Bank.  BRICS:llä on myös muita kehityshankkeita vaikkei se näyttäisi pyrkivänkään EU:n kaltaiseksi valtioliitoksi saati yhteisvaluutta-alueeksi.  Joka tapauksesta se on kasvanut merkittäväksi taloudelliseksi vaikuttajaksi: Se on jo suurempi taloudellinen tekijä kuin G7 (liki kaikilla muilla mittareilla paitsi sotilasmenoilla mitattuna) ja sitä se on etenkin keskisessä Euraasiassa. Sen ehkä merkittävimpiä vaikutuksia on sen pyrkimys käydä kansainvälistä kauppaa useilla eri valuutoilla USAn Dollarin asemesta ja se on myrkkyä USAn äärimmäisen velkaantuneelle kansantaloudelle.  BRICS jatkanee kasvuaan sekä jäsenmäärältään että talouksiensa koolla tullen yhä merkittävämmäksi taloudelliseksi ja poliittiseksi toimijaksi. 

Arktisella alueella myös meno jatkuu. USA Donald Trump:n johdolla havittelee Grönlantia sen kaivannaisten ja strategisen sijainnin takia osaksi USA:sta.  Sama juonne lienee muiden seassa myös puheissa Kanadasta USA:n 51. osavaltiona. Olisihan USA:lla ihan eri painoarvo kiistassa Pohjoisen Jäämeren mineraalivaroista m.m. Lomonosovin harjanteella ja muuallakin jos Washingtonilla olisi koko Pohjois-Amerikan pohjoinen rannikko.  Samaan aikaan Venäjä vahvistaa armeijansa oloa omalla rannikollaan ja varmentaa Koillisväylää sekä arkista merenpohjaa itselleen.  USA havittelee oikeata jäänmurtajalaivastoa alueelle ja siihen haluaa itsensä sitoa myös suomalainen eliitti halullaan myydä jäänmurtajataosaamista. Sitä toki on ja sille pitäisi saada laajemmat markkinat mutta USA:n jäänmurtajat ovat osa sen laivastoa eikä sille laivoja toimittavat ole itsenäisiä.  Riskit on siis niin valtavat ettei nykyinen eliittimme taida sitä ymmärtää, tai ainakaan haluta ymmärtää.

USA rakentaa myös Tyynellä valtamerellä sotaliittoaan.  Se muodostaa Australian kanssa AUKUS-liittokuntaa jossa myös UK on omalla vähenevällä painoarvollaan (UK ei enää ole imperiumi vaikkei Lontoossa sitä välttämättä ollakaan sisäistetty, vielä) mukana.  Se on johtanut m.m. Australian uhmaamaan ydinsulkusopimuksen (1968) henkeä ydinkäyttöisillä mutta (vielä) ydinaseettomilla sukellusveneillään.

Samalla m.m. Australia yrittää painostaa Tyynenmeren valtioita jotka yrittävät pitää yllä suhteita myös Kiinaan.  Sen on saanut kokea m.m. Nauru johon Australialla on poliittinen ja taloudellinen alistamissuhde.  Oma juonensa on myös Filipiinien kohtalo vanhoine USA-laisine painolasteineen ***) 

Samaan aikaan Kiina kokee itselleen hyödylliseksi uittaa laivastoaan yhä kauempana omilta rannoiltaan ja Etelä-Kiinan meren riutoilta joita se yrittää omia kiistellen niistä naapureidensa kanssa.  Vastakkainasettelu siis sielläkin kehittyy.

***

Edellä esittelin muutamia maailmanpolitiikan kipupisteitä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on toki muuallakin.  Ne kuitenkin riittäkööt, tällä kertaa, esimerkeiksi laajemmasta kuviosta historian kehityksen tässä vaiheessa.  Koko II Maailmansodan jälkeisen ajan sodan "länsiliittoutuneet" USAn johdolla ovat hallinneet maailmanpolitiikka, mitä nyt NL yritti lyödä kapuloita rattaisiin, joskus paremmalla, yleensä huonommalla menestyksellä.  Se vaihe päättyi NL:n romahduttamiseen jolloin Francis Fukuyama:n silloisten puheiden mukaan historia pysähtyi ja luultiin siirrytyn ikuiseen USA-johtoiseen kapitalismiin ****).  Nyt, vuoden 2008 Sakartvelon tapahtumista *****) lähtien tuota kehitystä on Venäjä pysäyttänyt. Toisaalta Venäjä on alkanut laittaa tosissaan hanttiin vaikka lännellä on vankka suunnitelma ja toisaalta Kiina on noussut maailman suurimmaksi taloudeksi ja kiihdyttää etumatkaansa.  Yhdessä muun BRICS:n kanssa ne muuttavat maailmaa yksinapaisesta lännen hallinnasta moninapaiseksi- ja tahoiseksi sekä valuuttaiseksi verkostoksi.

Taustalla näyttäisi vaikuttavan brittimaantietelijä Halford Mckinder:n (1861-1947) kehittämä "Heartland Theory" ******) (suom. "sydänmaateoria").  Sen mukaan se joka hallitsee maailman "vipu-/napa/sydän-aluetta", hallitsee maailmaa. Tuon keskuksen hän sijoitti Keski-Aasian pohjoispuolelle ja Uralista itään.  Ja sinne tuntuu edelleenkin maailman valloilla olevan hinku.  Venäjä ja Kiina hallitsevat sitä (pivot area) nyt liittolaisina ja yhdessä keskiaasian tasavaltojen (Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan, Turkmenistan, Uzbekistan) kanssa.  Länsi (crescent), nykyisin Läntisenä arvoyhteisönä tunnettu, yrittää sitä saada käsiinsä kun samaan aikaan "itä" yrittää purkaa sitä uhmaavaa liittokuntaa. 

Kuva: Halford Mckinder:n käsitys napa- ja kehäalueista (1904)

Tokikaan Mckinder ei voinut nähdä kaikkia myöhemmin vaikuttavia seikkoja kun oli viktoriaanisen ajan tieteilijä.  Silti tuo asetelma on hyvinkin ajankohtainen sillä myös myöhemmät hillipohjaisten polttoaineiden tuotannon ja logistiikan sekä valuuttadominanssien vaikutusalueet noudattelevat mielenkiintoisella tavalla hänen hahmotelmiaan.  Suurin muutos lie vain n.s. anglo-saksisen maailman navan siirtyminen Lontoosta Washingtoniin.  Muutos jota ei viktoriaanisessa imperiumissa elänyt olisi voinut kuvitellakaan.

Suomi on Mckinder:n laskelmissa kehää ja siihen meidän eliittimme on meitä hirttämässä. Perinteisesti jo rautakaudelta lähtien olemme olleet idän ja lännen rajalla.  Välillä meitä on yritetty liittää milloin kumpaankin osapuoleen ja lähihistoriamme aikana entistä vahvemmin kehän sotaisiin liittokuntiin, aikaisemmin keisarilliseen Saksaan, Natsi-Saksan "Neuropa:an" (t.m.n. Neuordnung) ja nyt Euroopan unioniin (EU) ja NATO:on.  Tässäkin navan siirros Berliinistä Washingtoniin on enemmän sivuseikka ja riippuvuuden hakeminen ydintä.

Emme siis elä mitään poikkeuksellisia aikoja, vaikka aikalaisista onkin yleensä mukava niin ajatella omasta ajastaan, vaan elämme osaamme suuremmassa ja pidemmässä jatkumossa.  Se ei ole silti determinismiä vaan vain todennäköisiä valintoja mahdollisuuksien rajoissa. Siis vaihtoehtoja on.

Miten siis me ihmiset oppisimme lukemaan maailman tapahtumia ja tekemään objektiivisia johtopäätöksiä joita toimeenpannessamme lopetamme nämä vastakkainasettelut ja opimme elämään rauhassa keskenämme?  Kanssalaisina maailmankylässä.  Meitä suomalaisia koskettaa erityisesti hirtetäänkö meidän jonkin osapuolen imperialistisiin valloitus- ja ylivaltasuunnitelmiin vaan osaammeko navigoida niiden välistä?

---

*) Eretz Israel (suom: Israelin maa) on sionistien Maailman sionistijärjestön (hebr: הַהִסְתַּדְּרוּת הַצִּיּוֹנִית הָעוֹלָמִית; transl: HaHistadrut HaTzionit Ha'Olamit) perustavassa kokouksessaan Genevessä 1896 Theodor Herzl:n (1860-1904) johdolla aloittama projekti jossa on tarkoitus valloittaa n.s. Eretz Israel:n alue eli Suur-Israel rotu- ja uskontopuhtaaksi sionistiseksi valtioksi. Alueen on tarkoitus ulottua "joelta joelle ja mereltä autiomaahan" eli Niililtä Eufratille ja Välimerestä Syyrian autiomaahan ellei peräti Persianlahden pohjukkaan.

**) Taiwan on saari Kiinan kaakkoisrannikon edustalla. Vanhin nimitys lie "Liuqiu" (流求) n. vuodelta 638. Myöhemmin portigalilaiset siirtomaaisännät nimesivät saaren "Ilha Formosa:ksi" (suom. "Kaunis saari") 1500 luvulla. Seuraavalla vuosisadalla kiinalaiset nimesivät sen "Taiwan:ksi" paikallisen Taivoan-kansan mukaan. "Kiinan tasavalta" (ROC) siitä tuli Tšiang Kai-šek:n saman nimisen hallinnon vetäydyttyä sisällissodan tappion myötä saarelle. Hänen hallintonsa seuraajat hallitsevat saarta edelleenkin USA:n avustuksella.

***) Filippiinit oli käytännössä pitkään USA:n siirtomaa. Se oli Espanjan siirtomaa Fernão de Magalhães:n (1480-1521) saapumisesta 1521 USAn-Espanjan sotaan 1898 saakka. Per viam: Magalhães tapettiin Filippiineillä hänen sotkeennuttuaan paikallisten kuningaskuntien erimielisyyksiin.  USAn voiton  jälkeen filippiiniläiset soti USAa vastaan aina vuoteen 1913 mutta saaret oli sen miehittämiä kunnes se sai II Maailmansodan jälkeen nimellisen itsenäisyyden. Alistussuhde ei silti päättänyt ja jatkuu jollakin tasolla edelleenkin. Se näkyy m.m. Filippiinien hallinnon ulkopolitiikassa jossa USA ei anna se normalisoida suhteitaan Kiinaan.

****) USA-lainen valtiotieteilijä ja poliittinen taloustieteilijä Francis Fukuyama ennusti NL:n romahduttamisen yhteydessä esseessään "End of History?" historian loppua ja kapitalismin ikuista voittoa jota hän nimitti eufemismeilla "liberalismi" ja "vapaa markkinatalous". Hän on myöhemmin pyörtänyt kirjoittamansa. Toisaalta "historian loppu" on vanhempi konsepti. Jo Thomas More (1478-1535) Friedrich Hegel (1770-1831) ,Vladimir Solovjov (1853-1900) kirjoittivat siitä.

*****) Vuonna 2008 Sakartvelon hallinto Mikheil Saakašvili:n johdolla hyökkäsi Etelä-Ossetiassa tulitaukosopimuksen nojalla olleiden rauhanturvaajien kimppuun. Venäjän armeija saapui lopettamaan Sakartvelon armeijan hyökkäyksen ja ajoi sen pois. Tapaus kiihdytti Etelä-Ossetian ja Ahasian itsenäisyyspyrkimyksiä ja lähensi niiden hallintoja entisestään Venäjään.

******) Halford Mackinder: "The Geographical Pivot of History" (essee); The Geographical Journal, Vol. 23, No.4, (huhtikuu 1904). Alk. luento Royal Geographical Society:ssä. Per viam: Samaa kuviota "anglosaksinen länsi c. Euraasia" käytti George Orwell (1903-1950, oik. Eric Blair) romaanissaan "Nineteen Eighty-Four" kuvaamaan Oceanian ulkopolitiikkaa.