eroakirkosta.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Emmanuel Macron. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Emmanuel Macron. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. toukokuuta 2024

Uutta kolonialismia Uudessa Kaledoniassa

 Viime päivinä maailmalla on uutisoitu levottomuuksista Uusi-Kaledonian saarilla. Harva edes tietää missä sellaiset ovat.  Se on Ranskan siirtomaa (ransk. Nouvelle-Calédonie) Tyynen meren länsilaidalla jossa paikalliset alkuperäiset ihmiset taistelevat oikeuksistaan siirtomaaisäntiä vastaan ja eurooppalaiset isännät vastaavat väkivallalla, kuten tavallisesti.  Paikalliset alkuperäisasukkaan puolustavat oikeuksiaan ja Ranska laittaa sotilaat pyssyt tanassa vastaan.


Saarilla asui alkuperäisasukkaina Vanuatulta muuttaneita Lapita-kulttuuuria edustaneita keräilijä-metsästäjiä jo n. 3500 e.a.a. lähtien. Eurooppalaisten invaasion aloitti kapteeni James Cook "löytämällä" suurimman saaren Grande Terre:n vuonna 1774. Hän antoi nimen "New Caledonia" koska mielestään Iso saari muistutti kumpuineen häntä Skotlannista.   Sittemmin amiraali Febvrier Despointes keisari Napoleon III:n määräyksestä kävi liittämässä saaret Ranskan siirtomaihin vuonna 1853. Sen jälkeen sinne perustettiinkin ranskalainen vankisiirtokunta Pirunsaaren tapaan ja rangaistuksensa suorittaneet saivat jäädä saarelle kun muuallekaan eivät päässeet. Heistä, heidän jälkeläisistään ja muista alkuaikojen siirtolaisista muodostui saarten toiseksi suurin etninen ryhmä eli caldoche. Myöhemmät siirtolaiset ovat "metro":ja tai "zoreilles" hoitamassa siirtomaahallintoa. Suurin etninen ryhmä ovat kanukit saaren alkuperäisväestönä. Heitä on n 42% saarten asukkaista. Saarten nimi heidän mukaansa on "Kanuky".  Lisäksi on pieniä ryhmiä muita siirtolaisia lähialueilta.


Uusi Kaledonia siis koostuu muutamasta trooppisesta saaresta Australian ja Fidzi-saarten välissä Korallimeren ja eteläisen Tyynen meren rajalla.  Saarten biodiversiteeti on laajimpia maailmassa johtuen saarten välimatkoista ja pääsaaren vuoristosta joka pilkkoo sitä eristetyiksi habitaateiksi.  Saaren pääasiallisen vientituotteen nikkelin jalostamisen saasteet kuitenkin vaarantavat lajirunsautta ja saaret kärsivätkin lajikadosta.

Saarten siirtomaatalouden suurin tekijä oli alunperin santelipuu (Santalum album) mutta nykyään nikkeli (Ni).  Maailman nikkeli-tuotannosta tulee n. 5,8 % Uusi-Kaledoniasta.  Kaivosteollisuus siellä on Rothchild:ien perustaman, nyk Duval:n perheen ja Ranskan valtion pääosin omistaman pörssiyhtiön Eramet:n tytäryhtiön "Société Le Nickel":n hallussa.  Sen louhinta ja alkujalostus ovat suurinta liiketoimintaa siellä sekä myös suurin syy Ranskan valtion ja Emmanuel Macron:n hallinnon kiinnostukseen kaukaisesta alueestaan.

Ranska on käyttäytynyt normaalin siirtomaaisännän tavoin. Ensin tiukkaa sortoa mutta myöhemmin kun muuallakin alkuperäisasukkaat nousivat vastarintaan niin myös ranskalaiset ovat joutuneet antamaan periksi.  Toisen maailmansodan jälkeen alueesta tehtiin virallinen "merentakainen alue" eli "territoire d'outre-mer". Vuonna 1998 Ranska antoi Uusi-Kaledonialle autonomian "sui generis -periaatteella Nouméan sopimuksen perusteella).

Nykyinen kiista kietoutuu kahteen asiaan: 1) äänioikeuteen ja väestösuhteisiin ja 2) itsenäistymiseen.  Ne taas liittyvät yhteen kun itsenäisyydestä päätetään kansanäänestyksellä jonka tulokseen vaikuttaa kuinka paljon vaikutusvaltaa on tuoreilla siirtolaisilla. Tuoreet ja hieman vanhemmatkin siirtolaiset ovat Ranskaan kuulumista tukevia ja kovin konservatiivisia siirtomaaisäntiä.  Sehän heidän valta-asemansa takaa.  Vastapuolella on alkuperäisasukkaiden oikeuksia tukeva itsenäisyysmielinen ja vasemmistolainen usean puoleen muodostama "Kanakien ja sosialistien kansallinen rintama" (ransk. Front de Libération Nationale Kanak et Socialiste, FLNKS). Jos Macron:n hallinto pääsee tavoitteeseensa isäntämaan väki päättää entistä tiukemmin saarten asioista täysin ohi alkuperäisväestön ja muutamat viime vuosikymmenten autonomian ensiaskeleet unohdetaan.

Juttuun liittyy myös vekkuli juonenkäänne kun Ranskan hallitus syyttää Azerbaidžan:n hallitusta Uusi-Kaledonian levottomuuksien lietsomisesta. Onhan toki Ilham Alijev:n (İlham Heydər oğlu Əliyev) hallinnolla ristiriitansa Ranskan kanssa m.m. suhteissa Armeniaan, jota Ranska tiukasti tukee.  Juonen punontaan kuuluu myös syyttää Venäjää ja Kiinaa samasta. Miksi azerit hakisivat liittolaisia Ranskan hallituksen vastustajista Korallimereltä saakka sekä vastustajiensa venäläisten ja kiinalaisten kanssa yhdessä?  Kuulostaa melkoisen kaukaa haetulta salaliitolta jopa ranskalaisille. Selittynee "tavanomaisten syyllisten" hakemisella laajempaan propagandanarratiiviin sovittamista varten.

Meno on siis normaalia "läntisen arvoyhteisön" menoa: Kun läntinen kolonialisti sortaa kaukaisen siirtomaan alkuperäisiä asukkaita, kukaan ei muista ihmisoikeuksia eikä poliittisia vapauksia sillä ne kuuluvat vain läntisille valkoihoisille, sillä tavalla liberaalisti kuin vain lännessä osataan.  Vastapuolellahan on vain alkuasukkaita ja ne vielä vasemmistolaisia jotka uhkaavat vapaata läntistä kapitalismia ja ylikansallisten yhtiöiden etuja. Samalla pidetään huolta läntisen tarinan "oikeista" syyllisistä.  Kapitalismia kapitalismiksi kuten Hannu Taanila (1939-2024) tapasi sanoa.


torstai 17. helmikuuta 2022

Ukrainan toinen näytös

 Nyt USA:ssa julistettu "doomsday" on ohitse.  Sikäläisten ja täällä kovasti toistettujen uutisjuttujen mukaan Venäjän piti hyökätä joko 15. tai 16. tätä helmikuuta Ukrainaan ja valloittaa se kahdessa päivässä, kuulemma klo 3 aamuyöllä.  Mitään sellaista ei ole tapahtunut eikä liene ollut koskaan tapahtumassakaan.  Nyt lieneekin alkamassa show:n toinen näytös.  Vaikka tosin vanha kansa tiesikin "ry**än 'kohta' olevan viisi vuotta" niin silti.  Olenee siis aika hieman arvioida mitä tapahtuu kun "sutta on huudettu" kyllästymiseen asti ja uskottavuus läntiseltä sodanlietsonnalta rapisee.

Siinä epäilen pääosassa olevan hyötymistarkoituksellisen kunnian keräämisen siitä kuinka Vladimir Putin saatiin perääntymään ja kuka saa kunniaa.  Saako sen
a) Joseph "Joe" Biden joka tarvitsee tuleviin välivaaleihin vahvan johtajan mainetta, sellaisen joka pistää putinit paikalleen ja sitten tuo "rauhan meidän ajallemme" (siis ainakin seuraaviin vaaleihin asti) vai
b) Boris "BoJo" Johnson jonka pitäisi kiemurrella irti bilesopastaan, "partygate" niinkuin sielläpäin sanotaan.  Eikä suosiomittauksien lukemissa ole muutenkaan hurraamista.  Hänkin näyttää tarvitsevan maailman pelastajan mainetta tai 
c) Emmanuel "Manu" Macron edessään presidentinvaalit joissa pitäisi pärjätä toisaalta kaikenmaailman äärioikeistokoheltajia ja toisaalta tolkullisempia vastaan.  Vaikka hän on tällä hetkellä johdossa homma on kaikkea muuta kuin varmaa.
d) Olaf "Scholzomat" Schulz:llakin olisi ravisteltavana Angela Merkel:n varjo yltään ja alettava  näyttää oikealta valtiomieheltä.  Siinä suhteessa rauha olisi mainiota rekvisiittaa.
Pienemmät yrittäjät lienevät statisteja kuten borrellit, niinistöt sun muut.

Toisaalta on toki pidettävä USA:n aseteollisen konglomeraatin (MIC) edut kunnossa.  He yhdessä finanssibusineksen suurten toimijoiden kanssa pyörittävät USA:n n.s. "Deep State:n" avulla sikäläistä sisä- ja ulkopolitiikkaa.  Siten missään tilanteessa sen etuja ei vaaranneta USA-laisella politiikalla vaan pikemmin pidetään yllä aseiden kysyntää nostamalla konflikeja joita lietsotaan proxyjen avulla ja mahdollisia sotia pyritään käymään erilaisten auksiliaarijoukkojen avulla itse likaamatta käsiä ja vaarantamatta omaa mainetta kotoisilla tappioilla.  Sitä sanotaan "kansallisten etujen ajamiseksi" joka USA:lla konkretisoituu sikäläsiten suuryritysten globaaliin voitontavoitteluun. 

Viimeksi mainitussa suhteessa läpeensä korruptoitunut ja oligargien rahastama Ukraina on ollut hedelmällinen paikka.  Sen vuosia jatkunut kriisi on saanut markkinat pyörimään ja toisiaan ovat tappaneet ukrainalaiset. Tosin mielenkiintoista olisi selvittää millä ja kenen rahoilla Ukrainaa oikeasti aseistetaan.  Omaa rahaahan heillä ei juurikaan ole ja talous kuihtuu kokoajan lisää. Samaan aikaan USA:n presidentinhallinnon "turvallisuus"poliittinen (sic!) neuvonantaja Jacob "Jake" Sullivan on pyytänyt sikäläiseltä kongressilta miljardin dollarin (1 000 000 000$) lainavakuutta Ukrainalle uusiin asehankintoihin. Samalla asialla näyttäisivät olevan myös Kanada ja EU.  Onpa jopa pääministerimme, monasti ihan tolkullinen Sanna Marinkin lupaillut rahallista apua.  Maksajiksi ollaan siis työntämässä veronmaksajia ympäri koko n.s. "läntisen arvoyhteisön". 

Ukrainaan on toki työnnetty pääasiassa varastoista vanhemessa olevia aseita jotta saadaan tilaa uusille ja entistä kalliimmille.   Ja kun tilaa syntyy voivat muutkin lisätä varusteluaan, m.m. USA itse.  ja yleinen kriisiytymisen tunnelma saa monet muutkin ostoksille, m.l. Suomen.  Jännitteiden luominen on siis melkeimpä yhtä hyvää businessta kuin itse sota.


Venäjän kannalta taas pikemminkin on nähtävissä yritys pysäyttää Neuvostoliiton hajottamisesta alkanut läntisen blokin (lue: USA:n etupiirin) laajeneminen yhä lähemmäksi sen ydinalueita.  Kehitys alkoi Saksojen yhdistymisestä ja DDR:n siirtymisestä osaksi NATOa.  Silloin läntiset johtajat lupasivat monilla suilla, m.m. USA:n ulkomisteri James Baker, UK:n pääministeri Margaret Thatcher, Länsi-Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher et al,  ettei NATO laajene "tuumaakaan idemmäksi".  Nyt ollaan tilanteessa jossa presidentti Vladimir Putin joutui toteamaan etttei heillä ole enää mitään mihin peräytyä.  He siis kokevat olevansa "selkä seinää vasten" ja silloin on puolustauduttava. 


Oma lukunsa ja julkisuudessa näkyvä lienee kuitenkin tuo mainepisteiden keruukilpailu.  Onhan joku jossakin jo alkanut jakaa Nobel:n rauhanpalkintojakin näiden vekkuleiden kesken.  Hyvin kuka tahansa heistä sopiikin samaan sarjaan Henry Kissinger:n, Menahem Begin:n, Martti Ahtisaaren, Barack Obama:n  ja Abiy Ahmed Ali:n muodostaman jonon jatkoksi, ihan vain muutamia exempli gratia mainitakseni.


Todennäköistä siis, että tunnelmat eivät juurikaan lienny mutta välitön sodan uhka ("highly likely" britannialaisittain ja 'imminent' USA:n retoriikassa) väistyy. Siten säilytetään asekysyntä korkealla, ihan riippumatta mitä Venäjä tai sen liittolaiset tekevät.  Venäläisethän näyttäisivät olevan siirtämässä harjoituksensa tällä kertaa harjoitelleet takaisin kotikasarmeihinsa mutta USA:ssa jatketaan propagandaa.  Samalla näyttäisi myös täkäläinen MSM ja kärkipoliitikot, m.m. ulkoministeri Pekka Haavisto jatkavan samalla linjalla.


P.s: Miten ja milloin mahtaa alkaa kolmas näytös?  Sittenkö kun ukrainalaisten talous on lopullisemmin romahtanut, infrastruktuuri särkynyt ja oligargit kaikonneet rahoineen? Milloin on anagnorisis ja mihin suuntaan draaman kaari silloin kääntyy, paremmaksi tavallisille ukrainalaisille vaiko huonompaan?


***

Lisäys 24/2 -22 klo 9.30

Nyt näyttäivät Venäjän federaation joukot aloittaneen operaationsa, kuten he sanovat "erityisen sotilasoperaation" Ukrainan "denatsifioimiseksi" ja "demilitarisoinniksi".  Sinällään ihan tarpeellinen operaatio mutta ei kovin kaunis näin toteutettuna.  Aika tullee paljastamaan mikä on totuus tähän johtaneesta kehityksestä ja mitä oikeasti tapahtuu.  Nythän olemme kahden eri osapuolen propagandan varassa.