Raameja vaihtoehtobudjetille

Näin kevättalven lähestyessä on ollut tapana alkaa puhua seuraavan vuoden budjetin raameista ja kehyksistä sekä linjoista.  Halajanpa minäkin laittaa lusikkani sitä soppaa hämmentämään näkemyksilläni miten tässä tilanteessa tulisi tarjota edellytyksiä budjetin raameen laajentamiselle ja linjauksille jotta niille saataisi nykyistä enemmän mahdollisuuksia  talouspolitiikan hyödylliselle harjoittamiselle.

Suomen kansantalouden tilasta, välillä vahvaksi kehutusta ja välillä kuraksi haukutusta, velkoineen kaikkineen on väännetty jo vuosia.  Sen vahvuudella milloin perustellaan sotavarustelua ja Kiovan hallinnon tukemista sekä toisella kertaa valkaantumiseen vetoamalla on kieltäydytty pitämästä terveydenhoitoa, koulutusta, sosiaaliturvaa y.m. tarpeellista kunnossa.  Samalla on toitotettu "velkajarruksi" 1) kutsuttua teknistä ylärajaa valtionvelalle kuten myös sille saatua tukea oppositiosta (pl. Vasemmistoliitto).

Oma lukunsa on etenkin oikeistopoliitikkojen hataralla pohjalla oleva julistus sotateollisuuden autuaaksi tekevästä voimasta.  Erityisesti Kokoomuksen militantti talousliberaali siipi sitä hehkuttaa, mukanaan Petteri Orpo, Antti Häkkänen eikä Perussuomalaisetkaan hiljaa ole.

Yleinen viitekehys valtiontaloutta koskettelevalle keskustelulle on hiipunut kasvu sitten 2008 talouskriisin.  Sen jälkeistä aikaa on kuvattu harhaanjohtavasti kasvuttomaksi vaikka kyse on pikemmin hitaasta kasvusta jolla on jääty jälkeen EU-laisten y.m. verrokkimaiden nousukausista, puhumattakaan Kiinasta, Intiasta ja Venäjästä joita on yritetty hillitä erilaisia USAn hybridisodan talousoffensiiveillä 2) tulleista sanktioiden kautta piratismiin (mm laivakaappaukset), terrorismiin (mm Nord Stream -putkien räjäytykset) ja vihollisiksi koettujen murhiin (m.m. Ajatollah Ali Hosseini Khamenei (1939-2026)).  Kokokuva on kuitenkin monivivahteinen kun tarkastellaan talouden erityispiirteitä, kuten esimerkiksi työllisyyttä.

Pitkään EU:n, ml Suomi ennenkuin Jyrki Kataisen hallitus alkoi "hoitaa" taloutta 2008 kriisin jälkeen, melkoisen hyvä talouskehitys perustui keskisen Euroopan, etenkin Saksan vahvaan ja kasvavaan talouteen.  EU:n kehityksen USA tuhosi ajamalla pakotteillaan ja kiristyksellään lopettamaan halvan kaasun luotettavan tuonnin Venäjältä ja vaihtamaan se epävarmoihin ja kalliimpiin lähteisiin muualla mutta erityisesti USAlaiseen särötettyyn (tark. hydraulinen murtaminen; engl. "fracking" tai "hydraulic fracturing") LNG:hen. Puhumattakaan viennin tyrehdyttämisestä.  Seuraukset ovat historiaa.

Mitä siis olisi tehtävä?  Miten saada talous raiteelleen ja hyödyttävään tavallisia ihmisiä? Ihan nyt ad hoc ilman pitkällä tähtäyksellä rakenteita ja talouden syvällisiä prosesseja kumoatta, eli jättämällä kapitalismi särkemättä tässä katsannossa.

I - Yhteiskunnan pääsuunta olisi käännettävä pois läntisen valtapiirin (lue: USAn etupiiri) valtaapitävien etujen ajamisesta ja siihen liittyvästä sodanlietsonnasta kohti rauhan töitä.

Mitä se on?  Se on että irrottaudutaan NATOsta ja siihen liittyvistä muista sidonnaisuuksista, m.m. isäntämaa-MOU, DCA-sopimus j.n.e. ja rajoitetaan oma asevarustelu oman itsepuolustuksen rajoittamiin mittasuhteisiin.  Leikkauskohteita voisivat olla esimerkiksi hävittäjäkoneet, laivaston fregatit ja sotaliittoon kuulumisen maksut sekä rahan jakaminen sotien osapuolille.  Näin vapautuvat varat ohjattaisi yhteiskunnan välttämättömyyksien kuten terveydenhuollon, sosiaaliturvan ja koulutuksen tarpeisiin.  Onnistuminen varmistettaisi muuttamalla ulkopolitiikka nykyisestä sotaliittoumapolitiikasta rauhantahtoiseksi ja -hakuiseksi pysyttelyksi uskottavasti suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella sekä tarjoamalla rauhanvälityksen palveluja YK:n kautta niitä tarvitseville, puolueettomasti ja neutraalisti, siis rauhanhakuisena "rauhanvälitykyksen suurvaltana" 3).

II - Valtiontalouden kuluista on riisuttava turhia menoja ja lisätään verotuksen kattavuutta.

Mitä se on? Se on että veromenoja vähennetään ja verotuloja kasvatetaan.  Kohteita voivat olla esimerkiksi 
- listaamattomien yhtiöiden omistajien ylimääräisiin verohelpotuksiin uppoavat verotulojen vähennykset
- yritysten tukiaisia voitaisi vähentää rajulla kädellä, ohjaten huomattavasti nykyistä vähemmän vain todella tähdellisiin painopistealueisiin kuten esimerkiksi ympäristön kannalta hyödyllisiin investointeihin.
- Vähennetään asevarustelu oman itsepuolustuksen tarpeisiin (ks. I)
- järkiperäistetään infrastruktuurirakentamista luopumalla esimerkiksi n.s. Tunninjuna- ja Itärata-hankeista.  Edellytetään hankkeilta parempaa kustannus/hyöty-suhdetta tarkastellen hankkeen laajaa yhteiskunnallista merkitystä pitkällä tähtäyksellä suhteessa sen investointi- ja käyttökuluihin.
- parannetaan verotuksen yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta niin että ne maksavat jotka kykenevät ja ne maksavat enemmän jotka enempään kykenevät.  Tämä tarkoittaa toimivaa progressiota ja veropohjan laajentamista niin että kaikki tulot on samalla viivalla, palkkatuloista pääoma-, maataloustulojen kautta pääomatuloihin ja myyntivoittoihin. Unohtamatta tietenkään verovalvontaa ja harmaan sekä mustan talouden kitkemistä sekä verovälttelyn estämistä ja verosuunnittelun rajoittamista "porsaanreikiä" sulkemalla.

III - Tuetaan sopimusyhteiskuntaa.

Mitä se on?  Se on tukea AY-liikkeen taistelulle parempien työehtojen puolesta kaikille suomalaisilla työpaikoilla työtä tekeville ja työnantajien työsuhteenehdoilla keinottelun estämistä.  Se parantaa ihmisten mahdollisuutta tulla toimeen joka tarkoittaa taloutta piristäviä kulutusmahdollisuuksia ilman sosiaalisia tulonsiirtoja niille joilla lisäansiot menevät täysimääräisesti kulutukseen (=pienipalkkaiset mutta ei isotuloiset).  Se johtaa veromenojen tarpeen pienenemiseen sosiaaliturvan ja tulonsiirtojen osalta ja lisää liikevaihtoa kotimarkkinoiden yrityksille joka lisää työtä ja toimeentuloa.

IV - Monipuolistetaan tuotantorakennetta.

Mitä se on?  Se on nykyisen yksipuolisen ja paljolti bulkkituotantoon keskittyneen tuotannon laajentamista hakemalla joustavampaa reagointikykyä ja muutoksiin jotka nostavat tuotteiden  jalostusastetta sekä tuottamalla teollisiin tuotteisiin liittyviä palveluja.  Nyt monet yritykset haluavat keskittyä ydinliiketoimintaansa karsimalla erilaisia tuotantosuuntia.  Käytännössä se tarkoittaa "kaikkien munien pistämistä samaan koriin" ja kriisialttiuden omaehtoista kasvattamista.

Meidän taloutemme ei voi olla keskittinyt "tikkusopan" eli selluloosan keittämiseen ja siitä paperin puristamiseen.  Suurten yritysten joilla on leveämmät hartiat, tulisi olla etunenässä kehittämässä tuoterepertuaariaan niin että syntyy n.s. resilienssiä yksittäisten tuotelinjojen markkinahäiriöitä vastaan.  Samalla rönsyistä kasvaa uusia "syömähampaita" markkinoille.  Ei toki koskaan kaikista mutta joistakin ja vetävät kunnes hiipuvat.  Yritysten tulisi siis panostaa omaan tuotekehitykseensä, siihen R&D:en mutta omalla rahallaan eikä yhteiskunnan.

V - Lyhennetään työaikaa.

Mitä se on?  Se on ihmisten työrasituksen keventämistä, työterveyden parantamista sekä vapaan ajan lisäämistä.  Silloin ihmisten terveys kohenee vähentäen sairauskuluja.  Työ tehostuu ja työpaikkoja syntyy parantamaan taloutta.  Ihan jo vapaa-ajan lisääntyminen lisää mahdollisuuksia kulutuksen lisäämiseen kun on enemmän vapaata aikaa.  Olen käsitellyt työajan lyhentämistä erillisessä kirjoituksessa kesällä -25.

VI - Panostetaan koulutukseen ja tieteen tekemiseen.

Mitä se on?  Se on yhteiskunnan tieteellisen pohjan vahvistamista siten että panostetaan sekä laajaan perustutkimukseen ja sitä soveltavaan niin, että tieteen tulokset on kaikkien hyödynnettävissä ilman liikesalaisuuksia.  Poliitikot omine ja taustaryhmiensä etupyyteine pysykööt erossa tieteilyn sisältöihin liittyvästä päätöksenteosta keskittyen resurssien varaamiseen tieteen vapaudelle.  Tieteen sisäiset kontrollimekanismit huolehtivat tuloshakuisuudesta.  Yritykset tehkööt vapaan tieteen vapaiden tulosten pohjalta omaa tuotekehitystään omalla rahallaan.

Koulutuksen panostaminen tarkoittaa laajaa ja kattavaa perusopetusta varhaiskasvatuksesta yliopistoihin ja ammattikouluihin.  Opetuksen on perustuttava parhaaseen tieteelliseen tietoon niin opetussisältöjen kuin menetelmienkin osalta, ilman paranormaalien henkien uskomusmaailmoja.  Opetuksen on oltava laaja-alaista filosofiasta ja kultuurista luonnontieteisiin ja teknologiaan, opettaen ihmisiä kriittiseen ajatteluun.  Paikallaan lienee myös luoda eroa toisaalta tieteellisen työn tekemiseen ja toisaalta korkeampia teoreettisia valmiuksia vaativiin töihin kouluttamisen välille eli eriyttää nykyisestä yliopistokoulutuksesta enemmän koulutusta ammattikorkeakouluille (tämä vaatii tietysti myös virkavaatimusten kehittämistä).  Erityistä panostusta nykytilanteessa tarvitaan ammatilliseen opetukseen jotta se pysyy teknologisen kehityksen mukana ja myös niin että työn teknisen suorittamisen ja sen teorian lisäksi opetetaan myös tietoja ja taitoja selvitä työelämässä ja elämässä yleensäkin.  Monipuolisesti työnsä ja järjestäytyneessä sopimusyhteiskunnassa elämisen osaavat ihmiset on voimavara vaikka jotkut porvarit näkevätkin heidät uhkana omalle asemalleen.

Kaikilla opetuksen tasoilla tulisi panostaa myös oppimisen opettamiseen sillä kukaan ei opi vain opettamalla vaan tarvitaan myös opettelemista.

VII - Avataan taas monipuoliset kauppayhteydet.

Mitä se on?  Se on että irrottaudutaan USAn hybridisodan offensiiveistä ja palata tekemään kannattavaa kauppaa niin lähelle kuin kauas ilman suurvaltapolitiikan kiemuroihin liittyviä poliittisia kommervenkkejä.  Meidän tulisi taas avata kauppasuhteet Venäjälle ja melko likellä olevalle Valko-Venäjälle.  Samoin meidän tulisi panostaa Kiinan talouteen sillä se on maailman suurin ja yksi nopeimmin kehittyviä talouksia.  Unohtaa ei sovi tietenkään Intiaakaan eikä muuta läntisen valtapiirin ulkopuolista maailmaa.  Sehän on 80% globaaleista markkinoista.

Paljon muutakin olisi tehtävissä mutta listasin tuohon omasta katsannostani tärkeimpinä pitämiäni.  Ne ovat vain tekemistä vaille valmiita eli: "saa suorittaa" ja sen jälkeen olisi laajemmat raamit tehdä niitä budjettejakin.  En kuitenkaan usko että nykyinen Purran-Orpon hallitus elinkeinoelämän EK:n antamine hallitusohjelmineen (n.s. "hyvä hallitusohjelma") pystyy saati haluaa parantaa meidän taloutemme raameja.  Heillä on omat tavoitteensa.

Ps: Tämän kirjoitukseksen otsikko saattaa ennustella että jossakin vaiheessa tällä palstalla tarjoilen ehkä myös jonkin sortin vaihtoehtobudjetin.  Sen sitten aika näyttää syntyykö moinen tekele ja jos niin millainen. 

---

1) Velkajarru:ksi nimitetään valtiontalouden alijäämän teknistä rajoittamista niin että sen varjolla voidaan tulevaisuudessa leikata valtion menoista, myös ja etenkin tähdellistä menoista.  Tarkoituksena on luoda parlamentaarinen elin määrittelemään valtionvelan määrää kahdeksan vuoden tähtäyksellä kuitenkin rajoja myös vaalikauden puoliväleissä asetellen.  Käytännössä tähdätään <60 % velkasuhteeseen BKT:n nähden.  Yhtenä julkilausuttana tavoitteena on myös poliittisen keskustelun rajaaminen tavoitteiden asettamisesta teknisiin keinoihin.  Useissa maissa on erilaisia sovelluksia velan rajoittamiseksi.  Ensimmäisenä sellaisen otti käyttöön Sveitsi 2001 mutta kansainvälisesti ne on tuonut enemmän esiim m.m. USA jossa sellainen on sulkenut liittovallion hallinnon useita kertoja ja Saksa jossa hallitus joutui erilaisia kepulikonsteja käyttäen siirtämään sotavarustelumenot sen ulkopuolelle.  Suomessakin on tulossa samansuuntainen klausuuli.

2) USAn hybridisodan offensiivit tarkoittaa USAn maailmanlaajuisia vastustajiaan vastaan käymien taisteluiden monia muotoja.  USA:lla on käynnissä monien n.s. "kuumien sotiensa" lisäksi erilaisia propaganda-, kauppa- y.m. sotia m.m. Venäjää, Kiinaa, Intiaa j.n.e. sekä n.s. "globaalia etelää" eli Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan n.s. kehittyviä maita vastaan.  Sitä "kansallisten etujen vaalimista kaikin käytettävissä olevin keinoin" (USA:n johdon pitkäaikainen muotoilu ulkopolitiikkansa suurelle linjalle) voi kokonaisuutena nimittää hybridisodaksi (hybridi = risteymä, sekamuoto, sekasikiö).  Tässä viitataan e.m. sotimisen muodoista taloussodan toimiin joissa aseina on tullit, sanktiot ja saarrot sekä äärimmillään laivojen kaappaukset, m.m. Karibianmerellä ja Tyynellä vatlamerellä.

3) Rauhanvälityksen suurvalta on m.m. Sauli Niinistön käyttämä ilmaus Suomesta tarjoamassa välityspalveluita maailman kriiseihin.  Sen mahdollisuudet on kuitenkin tuhottu menemällä mukaan sotaliittoon ja sitoutumalla läntisen valtapiirin eturintamaksi.

Kuubalainen serenadi

 Kuuba on jälleen ajankohtainen jouduttuaan taas Donald Trump:n monroelaisen 1) politiikkadoktriinin keskeiseksi uhriksi.  Onhan se ollut USAn kohteena vallankumouksestaan saakka mutta nykyinen USAn hallinto painostaa sitä erityisesti jatkona Venezuelan, Kanadan, Kalalliit Nunaat:n (t.m.n. Grönlanti) ja Panaman sekä Iranin ja Kiinan kampanjoilleen.  Venezuelan bolivarisen tasavallan kohtalosta kirjoitin edellisessä kirjoituksessani, nyt vuoroon Kuuba.

Monroen opin lisäksi tilanne vaatii taustoituksekseen tietoa Kuuban irtautumisesta USAn siirtomaan asemasta vuosien 1953-1959 sisällissodassa ja vallankumouksessa jonka seurauksena valtaan nousi Fidel Castro Ruz:n (1926-2016) johtama "Heinäkuun 26. päivän liike" (esp. "Movimiento 26 De Julio") 2).  Uudet vallanpitäjät aloittivat siirtymän sosialismiin siten kuin he sen näkivät: Neuvostoliiton tyylinen keskitetty valtio-omistus ja -johtoisuus koristeltuna paikoitellen osuustoiminnalla.  Sen varsinaisesta sosialistisuudesta voitaisi keskutella pitkäänkin ja olla montaa mieltä.  Joka tapauksessa vallankumoukselliset ja heidän kannattajansa sosialisoivat kapitaalien omistajien tuotantovälineitä rankalla kädellä ja se suututti USAn hallintoa joka piti Kuubaa USA-laisten kapitalistien ja mafiosojen omana nautintana, sekä busineksessa että bordellina.  USAn yritykset vastavallankumoukseksi, m.m. lukuisat Fidel Castron murhayritykset ja Sikojen lahden maihinnousuyritys 3), saivat aikaan vain Havannan hallinnon kääntymisen etsimään tukea sieltä mistä sitä oli sosialismia yrittäville tuolloin tarjolla: Neuvostoliitosta.  Seuraava merkittävämpi tapahtuma oli lokakuussa -62 n.s. Kuuban ohjuskriisi 4).  Niiden lisäksi USA on aiheuttanut kaikenlaista pienempää haittaa Kuuballe koko sen vallankumouksen jälkeisen ajan: johdon murhayrityksiä, bio- ja kemiallisia hyökkäyksiä, propagandaa, kauppasaartoja j.n.e.  Yksi tuoreempia, liki hassunhauskoja oli yritys syyttää Kuuban hallintoa ääniaseista suunnattuna USAn suurlähetystöä kohti.  Tietenkin myös Quantanamo:n laivastotukikohta on avoimena haavana.  Sen vuokra-aikahan meni umpeen jo 60-luvulla mutta USAlla ei ole aikomustakaan luopua laittomasti hallussaan pitämästä tukikohdastaan.  Sehän on heille tärkeä keino kiertää lainsäädäntönsä löysiäkin kieltoja laittomiin pidätyksiin ja kidutukseen sen lisäksi että se demonstroi USAn maailmanherruutta.

USAn kampanjointi on saanut uusia äärimuotoja nyt kun Donald Trump on alkanut toteuttaa James Monroen vanhaa oppia omilla mausteillaan.  Venezuelan öljysaarron osana se on yrittänyt tukahduttaa myös Kuuban energiansaantia, siinä myös jonkin verran onnistuen.  Kuubassa on vaikeuksia tuottaa sähköä ja saada polttoainetta liikennevälineisiin ja muuhun.  Oma lukunsa on turismiteollisuuden vaikeudet joita aiheutuu lentoliikenteen ongelmista polttoainepulan takia.  Sen uskovat ja manaavat saavan Kuuban hallinnon ja sen tukijat (=suurin osa kuubalaisista) polvilleen ja asettumaan taas nöyrästi alle USA-laisen kapitaalin.  USAn hallinnon yritykset eivät rajoitu vain öljykuljetusten sabotointiin merirosvoamalla öljytankkereita.  Samaan aikaan myös muita kauppasaarron toimia on kovennettu ja kiristävät kolmansia maita taloudellisin uhkauksin mukaan saartoonsa.  Onpa Trump väläytellyt jopa suoria sotatoimia Kuubaa vastaan.

Toki Kuuballa ei ole vastassaan vain USA vaan myös sen liittolaiset, n.s. "läntinen arvoyhteisö" 5) jonka jäsenet kuka enemmällä ja kuka vähemmällä ovat lähteneet USAn hybridisotaan, jotkut myös taloudellisen y.m. kiristyksen uhalla ja mukana myös EU. Sen osasena myös piskuinen Suomi on monella tavalla mukana pitkin n.s. "transatlantista suhdetta" vaikka valtiojohto y.m. poliittinen eliitti yrittävätkin olla hipihiljaa Kuubasta. 

Samaan aikaan Kuuba julistaa "Cuba no se detiente - Siempre habrá soluciones a los problemas por muy difícil que sea la situación" ("Kuuba ei pysähdy - ongelmiin löytyy aina ratkaisut oli tilanne miten vaikeita tahansa").  Toki tuohon presidentti Miguel Díaz-Canel Bermúdez:n julistukseen Granma:n uutisessa liittyy aimo annos kannustusta vaikeuksissakin vastustaa imperialistiseksi koettua USA:a mutta silti Kuuba on osoittanut ilmiömäistä sitkeyttä valtavan naapurinsa uhkan edessä.  Iso osansa lie sillä että niin suuri osa kuubalaisista tukee castrolaista vallankumousta eikä sitä edeltävien aikojen ole annettu unohtua.  Onhan Kuubassa panostettu laajalti heikommassa asemassa olevien asemaan, terveydenhoitoon j.n.e.  Olosuhteiden pakosta Kuuba on myös monella kestävän kehityksen ja vihreän talouden alalla edelläkävijä.

Mitä sitten?  Mitä olisi tehtävä?  Millä me pystymme auttamaan kuubalaisia selviytymään ja arvoyhteisöämme noudattamaan omia oppejaan kansojen suvereeniudesta ja itsenäärämisoikeudesta ulkopuolisia sortajia vastaa?  Tarvitsemme näkyvä solidaarisuuskampanjoita ja konkreettista apua heille.  Entä keitä olemme tässä suhteessa "me"?  Olemme solidaarinen, kansainvälinen vasemmisto yli puoluerajojen ja niiden ulkopuoleltakin, AY-liike, humanistit ja muut ihmisystävät, jopa jokunen itsensä libe¡raaliksi porvariksikin tunteva. Mutta emme ole sodanlietsojia emmekä talousliberaaleja kapitaalien valtaa ajavia monen sortin oikeistolaisia.

Kuubaa auttamalla autamme myös itseämme hoitamaan omia asioitamme itse ja tekemään sen paremmin.

¡Venceremos!

Jos vain katseella seuraamme vierestä, mikään ei korjaannu ja USAlaiset kapitaalien omistajat ja mafia jatkavat kunnes ovat, taas, saaneet kuubalaiset orjuutettua kärsimään ja rikolliset liiketoimensa kukoistamaan trooppisella saarella.  Pystymmekö vaikuttamaan oikeaan suuntaan mieltämme osoittamalla, boikotoimalla orjuuttajien busineksia, valitsemalla parempia edustajia jotka osaavat olla solidaarisia ja inhimillisiä?  Ennenkaikkea meidän tulisi painostaa suomalaisia sekä eurooppalaisia päättäjiä luopumaan USAn vasalliudesta, itsenäistymään ja toiminaan juhlapuheidensa mukaisesti paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta.  Siten auttaisimme itseämmekin hoitamaan omia asioitamme ja tekemään sen paremmin.

Ps: Myös konkreettista tukea ohjataan Kuuban avuksi.  Ainakaan Meksiko ei ole taipunut USAn painostukseen ja auttaa saarivaltiota humanitaarisesti.  Myös Venäjä pyrkii toimittamaan öljyä ja polttoaineita. Suomessakin toimitaan solidaarisuustyössä virallisen ulkopolitiikan vastaisesti.  Mainitsemisen arvoisia tukijoita täällä on m.m. Spartacus-säätiön Kuuba-solidaarisyystyö.  Enemmälle silti on tarvetta.

---

1) Monroen oppina tunnetaan USAn viidennen presidentin James Monroe:n (1758-1831) laatima doktriini USAn ulkopoliikalle. Se keskittyi toisaalta USAn eristäytymiseen Amerikan mantereelle ja toisaalta ettei eurooppalaiset vallat saa puuttua Amerikkojen asioihin. Alunperin se siis keskittyi USAn ja Euroopan suhteisiin mutta on myöhemmin laajennettu koskemaan USAn suhteita muuhunkin maailmaan.

2) Nimi "Heinäkuun 26. päivän liike" viittaa vallankumouksellisten 26/7 -53 Santiago de Cuba:n kasarmeille tekemästä sisällissodan ensimmäisestä hyökkäyksestä. Vallankumouksen jälkeen järjestö organisoitiin uudelleen nimelle "Integroidut vallankumoukselliset järjestöt" ("Organizaciones Revolucionarias Integradas", ORI) josta myöhemmin muodostivat "Yhdistyneen vallankumouksellinen sosialistipuolueen" ("Partido Unido de la Revolución Socialista de Cuba", PURSC). Puolueen nimeksi muutettiin vuonna 1965 "Kuuban kommunistinen puolue" ("Partido Comunista de Cuba", PCC).

3) Sikojenlahden maihinnousu 1961 (eng: Bay of Pigs Invasion,esp: "Invasión de bahía de Cochinos" oli suorin ja julkisin USAn yritys kaataa Fidel Castron hallinto.  Tuolloin yli 1500 USAn armeijan sotilasta ja kuubalaisista pakolaisista kerättyä palkkasoturia (CIA:n alainen "Prikaati 2506") presidentti John F. Kennedy:n määräyksestä nousi maihin Kuuban lounaisrannikolla sijaitsevalla Sikojenlahdella apunaan USAn ilmavoimat,laivasto ja kansalliskaarti. Kuuban armeija ja paikalliset vallankumoukselliset löivät maihinnousijat n. viikossa.

4) N.s. Kuuban ohjuskriisi vuonna 1962 oli maailmanpoliittinen tapahtuma joka alkoi kun USA sijoitti Turkkiin pitkänmatkan ydinohjuksia jotka olisivat ylettäneet pitkälle Neuvostoliiton alueelle, aina Moskovaan saakka.  NL vastasi sopimalla omien ohjustensa sijoittamisesta Kuubaan.  Seurannut vastakkainasettelu, jonka sanottiin edenneen aivat ydinsodan partalle, ratkesi kun molemmat sopivat vetävänsä ohjuksensa takaisin.  Julkiseen narratiiviin on jäänyt vain NL:n ohjukset.

5) Läntinen arvoyhteisö on lännessä kovasti mainostettu joukko USAn liittolaisia jotka propagandan mukaan jakavat "samat arvot". Niitä ovat narratiivin mukaan demokoratia ja erilaiset liberaalit vapaudet mutta käytännössä ne tarkoittavat USA-laisten pääomien ylivaltaa USAn n.s. "kansallisten etujen" nimissä ja USAn sotilaallisen ylivallan suojeluksessa.  Toki niitä kuorrutetaan sopivaksi katsotulla annoksella ns. liberaaleilla vapauksia kuten esim LGBT+ -väen suvaitseminen.  Suvaitsemisella on kuitenkin rajansa jos pääomien valtaa uhataan.  Termiä Suomeen levitti aikoinaan ensimmäisten joukossa Martti Ahtisaari.

Nykyaikamme paradokseja

 Kontribuutio sarjaan nykyajan paradokseja, ties kuinka mones osa:

Kaikenlaiset "asiantuntijat" ja nojatuolikenraalit esittävät kuinka Venäjän aseteollisuuden kasvattaminen on merkki epäterveestä sotavarustelusta ja talouden vääristymisestä, epätoivosta ja romahduksesta.  Samaan aikaan meille tarjotaan aseteollisuutta ratkaisuksi taloudelliseen lamaantumiseemme lännen hybridisodan sanktiopolitiikan kurimuksissa.  Tosiassa oikeasti kaikki sodat on vääristyneitä ja vääryyksiä kun ongelmat pitäisi jo nykyisin pystyä ratkaisemaan rauhanomaisesti neuvottelemalla.  Silti en malta olla puuttumatta tämänkin paradoksin ristiriitaisuuksiin.

Tähän nyt esiinnostamaani paradoksiin liittyy myös median kielipeli: Venäjällä on asetehtaita, sotatalous, sotilasteollisuus, sotabudjetti mutta meillä puolustusalan yrityksiä, puolustusteollisuus ja mitäniitäonkaan itselle ja kavereille koetuille eufemismeja mutta viholliseksi asetetulle vain negatiivisia konnotaatioita.

Venäjällä on asetuotannossa kuten muuallakin taloudessa avattu tuotantoon liittyviä maahantuonnin pullonkauloja lisäämällä kotimaisten komponenttien tuotantoa.  Samalla ovat lisänneet aseiden ja ammusten tuotantoa kun Ukrainassa niitä kuluu.  Myös kokemukset Ukrainasta on tuoneet kokemusta olemassaolevista ja siten edistäneet tuotekehitystä entistä tappavammaksi.  Se on kasvattanut taloutta ja etenkin myös Rostec-konsernia *) johon kuuluvat liki kaikki merkittävät alan tehtaat, kehitysyhtiöt ja myyntikonttorit siellä.

Meillä täällä sen sijaan on kaikki toisin.  Me muka luomme työtä ja toimeentuloa lisäämällä aseiden, ammusten ja muiden puolustusvarusteiden tuotantoa ja kehitystä. Mikään ei jutustelussa viittaa hyökkäämiseen eikä tappamiseen.  Olemme turvassa ja voimme hyvin kun on enemmän pyssyjä mutta samalla arkkivihollinen uhkaa rajan takaa entistä kovemmin ja lietsoo meitä hankkimaan lisää aseita jotta olisimme valmiita turvassamme.

Yksi erottava asia toki on toisin: Täällä lännessä aseita y.m. sotatauhkaa tekee pääasiassa yksityiset yritykset ja voitot kerää yksityiset omistajat veronmaksajien rahoista.  Venäjällä omistaja on valtio joten voitotkin menevät valtion budjettiin.  Meillä sotavarustelun menot lisää verojen ja velan tarvetta kun siellä sotamenot on tuloa valtiolle.

Kuka näistä ristiriitaisuuksista lopulta hyötyykään?  Sotavarusteluyhtiöiden omistajat eli n.s. sotateollisen kompleksin omistajat, sen mikä ei valu konsulttipalkkioina ja voiteluna kierrettä ylläpitäville korruptoituneille poliitikoille ja lobbareille.  Esimerkiksi ukrainalaiset oligarkit, m.l. Volodymyr Zelensky ovat lihottaneet ennennäkemättömällä tavalla omaisuuksiaan.

Eikä unohtaa pidä että kun tehtaat syytävät uusia aseita ja ammuksia niin kaikki ei mahdu varastoihin vaan vanhemmasta päästä on sotakentillä särettävä ja tuhottava jotta tehtaiden omistajat saavat voittonsa jatkossakin.  Ukrainaankin on lännestä lähetetty ensisijassa tällä vanhentuneita aseita ja myös Venäjö on tyhjentänyt vanhoja varastojaan uuden tieltä.  Se tarkoittaa aina vain uusia sotia ja tappamista.  Niin myös todennäköisesti sen jälkeen kun viimeinenkin ukrainalainen on uhrattu, tulee seuraavien vuoro.  Me lienemme sopivasti hollilla täällä eteentyönnetyssä NATO:n rintamassa.

Toisaalta voihan olla kyse vain ihan tavanomaisesta kaksinaismoralismista jossa itselle ja omalle puolelle on eri säännöt kuin muille, sillee "rules based" kuten tavataan sanoa.  Ihan kuin suoraan Robert Cooper:n lanseeraaman "uuden liberaalin imperialismin" ideologiasta joka sallii n.s. läntiselle arvoyhteisölle imperialismin, väkivallan ja rikokset mutta ei sen vastustajille.**) Meidän tavallisten ihmisten tulisi molemmissa tapauksissa nähdä kuinka meitä huijataan ja ryöstetään sekä toimia sen mukaan.  Sodat lopetetaan vain lopettamalla sodituttamisesta hyötyminen!

---

*) Rostec-konserni (Государственная корпорация "Ростех", tranl: 'Gosudarstvennaja Korporatsija "Rostekh"') on venäläinen teollisuusryhmittymä johon Venäjän valtio on koonnut aseteollisuuden yrityksensä ja tuotantolaitoksensa, n. 800 teollisuuslaitosta ja n. 200 tutkimuskeskusta kaikkiaan.

**) Robert Cooper (s. 1947) toimi EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaavana pääjohtajana, aikaisemmin m.m. Tony Blair:n avustajana.  Suora lainaus hänen esseestään vuodelta 2002: "The challenge to the postmodern world is to get used to the idea of double standards. Among ourselves, we operate on the basis of laws and open cooperative security. But when dealing with more old-fashioned kinds of states outside the postmodern continent of Europe, we need to revert to the rougher methods of an earlier era - force, pre-emptive attack, deception, whatever is necessary to deal with those who still live in the nineteenth century world of every state for itself." (lähde: Robert Cooper: The Post Modern State (essee); The Observer (paperiversio); 7.4.2002, netissä: The Guardian; Robert Cooper: The new liberal imperialism,; ipse dies).

Maailmanpolitiikan arkipäivää

Päädyinpä hieman keräämään yhteenvetoa maailmanpolitiikan arkipäivästä nykykatsannossa. Horisontiksi asetin vuoden 2025 heinäkuun lopun keskellä mätäkuuta ja kohteena valikoitsemani merkittävät tapahtumat maailmalla ja osittain täälläkin, aloittaen näkyvimmästä eli Ukrainasta.

Ukrainassa on parhaillaan menossa edelleen jatkuva Venäjän hivuttava eteneminen samaan aikaan kun USA yrittää siirtyä uusiin seikkailuihin silti kasvonsa säilyttäen.  Se ei halunne uutta Vietnamia tai Afganistania joista lähtivät n.s. "häntä koipien välissä" vaikka nykyään priorisoikin Kiinan ja Iranin tärkeimmiksi vastustajikseen.  Siis Donald Trump:n hallinto pyrkii ikäänkuin neuvotteluratkaisuun jossa USA voi vetäytyä "kasvonsa säilytäen" ja Trump saattaa luoda rauhantekijän mainetta itselleen, haaveillessaan Nobel:n rauhanpalkinnosta.

Volodymyr Zelensky:n hallinto ei enää ole USA:n nöyrä vasalli vaan EU:n ja NATO:n länsieurooppalaisten eliittien, Suomi mukana, yllyttämänä pyrkii jatkamaan sotaa jonka näyttää silti olevan väistämättömästi häviämässä.  Sodan joka on ollut USAn etupiirin laajentamista  ja vuolasta kassavirtaa sotateolliselle kompleksille oligarkkien sivuvirtoineen samalla kun Vladimir Putin:n hallinto on pyrkinyt pysäyttämään lännen etenemistä.  Kiovan johtajat näyttävät hirttäneen itsensä niin sodankäyntiin että menettäisivät hillotolppansa jos ja kun se tulee loppumaan.

Lähi-Idässä jatkuu Israelin Eretz Israel -projekti *).  Se on elimellinen osa USA:n hajota ja hallitse -politiikkaa (divide et impera) Levantissa jossa se haluaa halllita öljyn tuotantoa ja sen kuljetusta sekä myös muita tavaravirtoja Suez:n kautta.  Israel tekee USAn "likaista työtä" pommittamalla vieraita maita ilman n.s. kansainvälisen yhteisön (lue: Lännen ylivaltapyrkimykset USAn johdolla) tuomiota. Sellainen olisi tullut välittömästi jos asialla olisi joku muu kuin oma liittolainen ja haluttu kumppani.  Nyt jotkut polititikot, m.l. suomalainen eliitti, laitetaan hieman heristämään sormea ja sanomaan että "hyi, ei noin saa tehdä" mutta asekauppa ja rahavirrat jatkuu kuten ennenkin, myös Suomesta.  Samalla palestiinalaisten tappaminen ja sorto jatkuu entosellään.  Nyt jo avoimesti puhuvat palestiinalaisten pakkosiirroista Donald Trump:n maalaillessa kiinteistöbusineksiään Gaza:an.

Kiina jatkaa nousuaan taloudellisena ja sotilaallisena mahtina mutta tekee sen sotimatta.  Kiinan kommunistisen puoleen nykyinen puoluejohtaja Xi Jinping asettuu hienosti vanhaan kiinalaiseen perinteeseen jossa linjat on pitkiä ja historiallisia.  Kun Mao Zedong:n aika osoitti ettei kapitalismin yli voi loikata niin nyt he käyvät kapitalismia "pikakelauksella" ja "sosialismi kiinalaisin ominaispiirtein" on jossakin tämän vuosisadan puolenvälin jälkeisessä ajassa. Heidän historiansa ei siis kulje kvartaaleittain vaikka kapitalismia elävätkin.

Kiina ei sotkeudu kauppa- ja projektikumppaniensa sisäisiin asioihin lännen tapaan joten se on yhä halutumpi kumppani esim afrikkalaisille maille jotka ovat maailman ihan viimeisiä vielä loppuun saakka kapitalisoimattomia alueita.  Jotkut niistä vielä melkein feodaalisia klaanihallintoja läntisten siirtomaaisäntien kouluttamine sotilaseliitteineen.  Samaan aikaan Kiina osoittaa kasvavalla armeijallaan Taiwanin **) kuuluvan "yhden Kiinan politiikan" mukaisesti Kiinaan yhtenä sen maakuntana ollen vain (pitkän) ajan kysymys koska se konkretisoituu.

Kiinan ohella BRICS jatkaa merkityksensä kasvattamista vaikka on poliittisesti hyvinkin erilaisten maiden varsin löyhä taloudellinen yhteenliittymä. Se on kasvanut Kiinan, Venäjän, Intian, Brasilian ja Etelä-Afrikan muodostamasta liitosta kymmenen maan kokonaisuudeksi (Argentiina luopui Javier Milei:n valtaannousun jälkeen jäsenyydestä).  Lisäksi on 13 kumppanimaan verkosto.  Merkittävä uusi avaus on myös BRICS:n oma kehityspankki eli New Development Bank.  BRICS:llä on myös muita kehityshankkeita vaikkei se näyttäisi pyrkivänkään EU:n kaltaiseksi valtioliitoksi saati yhteisvaluutta-alueeksi.  Joka tapauksesta se on kasvanut merkittäväksi taloudelliseksi vaikuttajaksi: Se on jo suurempi taloudellinen tekijä kuin G7 (liki kaikilla muilla mittareilla paitsi sotilasmenoilla mitattuna) ja sitä se on etenkin keskisessä Euraasiassa. Sen ehkä merkittävimpiä vaikutuksia on sen pyrkimys käydä kansainvälistä kauppaa useilla eri valuutoilla USAn Dollarin asemesta ja se on myrkkyä USAn äärimmäisen velkaantuneelle kansantaloudelle.  BRICS jatkanee kasvuaan sekä jäsenmäärältään että talouksiensa koolla tullen yhä merkittävämmäksi taloudelliseksi ja poliittiseksi toimijaksi. 

Arktisella alueella myös meno jatkuu. USA Donald Trump:n johdolla havittelee Grönlantia sen kaivannaisten ja strategisen sijainnin takia osaksi USA:sta.  Sama juonne lienee muiden seassa myös puheissa Kanadasta USA:n 51. osavaltiona. Olisihan USA:lla ihan eri painoarvo kiistassa Pohjoisen Jäämeren mineraalivaroista m.m. Lomonosovin harjanteella ja muuallakin jos Washingtonilla olisi koko Pohjois-Amerikan pohjoinen rannikko.  Samaan aikaan Venäjä vahvistaa armeijansa oloa omalla rannikollaan ja varmentaa Koillisväylää sekä arkista merenpohjaa itselleen.  USA havittelee oikeata jäänmurtajalaivastoa alueelle ja siihen haluaa itsensä sitoa myös suomalainen eliitti halullaan myydä jäänmurtajataosaamista. Sitä toki on ja sille pitäisi saada laajemmat markkinat mutta USA:n jäänmurtajat ovat osa sen laivastoa eikä sille laivoja toimittavat ole itsenäisiä.  Riskit on siis niin valtavat ettei nykyinen eliittimme taida sitä ymmärtää, tai ainakaan haluta ymmärtää.

USA rakentaa myös Tyynellä valtamerellä sotaliittoaan.  Se muodostaa Australian kanssa AUKUS-liittokuntaa jossa myös UK on omalla vähenevällä painoarvollaan (UK ei enää ole imperiumi vaikkei Lontoossa sitä välttämättä ollakaan sisäistetty, vielä) mukana.  Se on johtanut m.m. Australian uhmaamaan ydinsulkusopimuksen (1968) henkeä ydinkäyttöisillä mutta (vielä) ydinaseettomilla sukellusveneillään.

Samalla m.m. Australia yrittää painostaa Tyynenmeren valtioita jotka yrittävät pitää yllä suhteita myös Kiinaan.  Sen on saanut kokea m.m. Nauru johon Australialla on poliittinen ja taloudellinen alistamissuhde.  Oma juonensa on myös Filipiinien kohtalo vanhoine USA-laisine painolasteineen ***) 

Samaan aikaan Kiina kokee itselleen hyödylliseksi uittaa laivastoaan yhä kauempana omilta rannoiltaan ja Etelä-Kiinan meren riutoilta joita se yrittää omia kiistellen niistä naapureidensa kanssa.  Vastakkainasettelu siis sielläkin kehittyy.

***

Edellä esittelin muutamia maailmanpolitiikan kipupisteitä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on toki muuallakin.  Ne kuitenkin riittäkööt, tällä kertaa, esimerkeiksi laajemmasta kuviosta historian kehityksen tässä vaiheessa.  Koko II Maailmansodan jälkeisen ajan sodan "länsiliittoutuneet" USAn johdolla ovat hallinneet maailmanpolitiikka, mitä nyt NL yritti lyödä kapuloita rattaisiin, joskus paremmalla, yleensä huonommalla menestyksellä.  Se vaihe päättyi NL:n romahduttamiseen jolloin Francis Fukuyama:n silloisten puheiden mukaan historia pysähtyi ja luultiin siirrytyn ikuiseen USA-johtoiseen kapitalismiin ****).  Nyt, vuoden 2008 Sakartvelon tapahtumista *****) lähtien tuota kehitystä on Venäjä pysäyttänyt. Toisaalta Venäjä on alkanut laittaa tosissaan hanttiin vaikka lännellä on vankka suunnitelma ja toisaalta Kiina on noussut maailman suurimmaksi taloudeksi ja kiihdyttää etumatkaansa.  Yhdessä muun BRICS:n kanssa ne muuttavat maailmaa yksinapaisesta lännen hallinnasta moninapaiseksi- ja tahoiseksi sekä valuuttaiseksi verkostoksi.

Taustalla näyttäisi vaikuttavan brittimaantietelijä Halford Mckinder:n (1861-1947) kehittämä "Heartland Theory" ******) (suom. "sydänmaateoria").  Sen mukaan se joka hallitsee maailman "vipu-/napa/sydän-aluetta", hallitsee maailmaa. Tuon keskuksen hän sijoitti Keski-Aasian pohjoispuolelle ja Uralista itään.  Ja sinne tuntuu edelleenkin maailman valloilla olevan hinku.  Venäjä ja Kiina hallitsevat sitä (pivot area) nyt liittolaisina ja yhdessä keskiaasian tasavaltojen (Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan, Turkmenistan, Uzbekistan) kanssa.  Länsi (crescent), nykyisin Läntisenä arvoyhteisönä tunnettu, yrittää sitä saada käsiinsä kun samaan aikaan "itä" yrittää purkaa sitä uhmaavaa liittokuntaa. 

Kuva: Halford Mckinder:n käsitys napa- ja kehäalueista (1904)

Tokikaan Mckinder ei voinut nähdä kaikkia myöhemmin vaikuttavia seikkoja kun oli viktoriaanisen ajan tieteilijä.  Silti tuo asetelma on hyvinkin ajankohtainen sillä myös myöhemmät hillipohjaisten polttoaineiden tuotannon ja logistiikan sekä valuuttadominanssien vaikutusalueet noudattelevat mielenkiintoisella tavalla hänen hahmotelmiaan.  Suurin muutos lie vain n.s. anglo-saksisen maailman navan siirtyminen Lontoosta Washingtoniin.  Muutos jota ei viktoriaanisessa imperiumissa elänyt olisi voinut kuvitellakaan.

Suomi on Mckinder:n laskelmissa kehää ja siihen meidän eliittimme on meitä hirttämässä. Perinteisesti jo rautakaudelta lähtien olemme olleet idän ja lännen rajalla.  Välillä meitä on yritetty liittää milloin kumpaankin osapuoleen ja lähihistoriamme aikana entistä vahvemmin kehän sotaisiin liittokuntiin, aikaisemmin keisarilliseen Saksaan, Natsi-Saksan "Neuropa:an" (t.m.n. Neuordnung) ja nyt Euroopan unioniin (EU) ja NATO:on.  Tässäkin navan siirros Berliinistä Washingtoniin on enemmän sivuseikka ja riippuvuuden hakeminen ydintä.

Emme siis elä mitään poikkeuksellisia aikoja, vaikka aikalaisista onkin yleensä mukava niin ajatella omasta ajastaan, vaan elämme osaamme suuremmassa ja pidemmässä jatkumossa.  Se ei ole silti determinismiä vaan vain todennäköisiä valintoja mahdollisuuksien rajoissa. Siis vaihtoehtoja on.

Miten siis me ihmiset oppisimme lukemaan maailman tapahtumia ja tekemään objektiivisia johtopäätöksiä joita toimeenpannessamme lopetamme nämä vastakkainasettelut ja opimme elämään rauhassa keskenämme?  Kanssalaisina maailmankylässä.  Meitä suomalaisia koskettaa erityisesti hirtetäänkö meidän jonkin osapuolen imperialistisiin valloitus- ja ylivaltasuunnitelmiin vaan osaammeko navigoida niiden välistä?

---

*) Eretz Israel (suom: Israelin maa) on sionistien Maailman sionistijärjestön (hebr: הַהִסְתַּדְּרוּת הַצִּיּוֹנִית הָעוֹלָמִית; transl: HaHistadrut HaTzionit Ha'Olamit) perustavassa kokouksessaan Genevessä 1896 Theodor Herzl:n (1860-1904) johdolla aloittama projekti jossa on tarkoitus valloittaa n.s. Eretz Israel:n alue eli Suur-Israel rotu- ja uskontopuhtaaksi sionistiseksi valtioksi. Alueen on tarkoitus ulottua "joelta joelle ja mereltä autiomaahan" eli Niililtä Eufratille ja Välimerestä Syyrian autiomaahan ellei peräti Persianlahden pohjukkaan.

**) Taiwan on saari Kiinan kaakkoisrannikon edustalla. Vanhin nimitys lie "Liuqiu" (流求) n. vuodelta 638. Myöhemmin portigalilaiset siirtomaaisännät nimesivät saaren "Ilha Formosa:ksi" (suom. "Kaunis saari") 1500 luvulla. Seuraavalla vuosisadalla kiinalaiset nimesivät sen "Taiwan:ksi" paikallisen Taivoan-kansan mukaan. "Kiinan tasavalta" (ROC) siitä tuli Tšiang Kai-šek:n saman nimisen hallinnon vetäydyttyä sisällissodan tappion myötä saarelle. Hänen hallintonsa seuraajat hallitsevat saarta edelleenkin USA:n avustuksella.

***) Filippiinit oli käytännössä pitkään USA:n siirtomaa. Se oli Espanjan siirtomaa Fernão de Magalhães:n (1480-1521) saapumisesta 1521 USAn-Espanjan sotaan 1898 saakka. Per viam: Magalhães tapettiin Filippiineillä hänen sotkeennuttuaan paikallisten kuningaskuntien erimielisyyksiin.  USAn voiton  jälkeen filippiiniläiset soti USAa vastaan aina vuoteen 1913 mutta saaret oli sen miehittämiä kunnes se sai II Maailmansodan jälkeen nimellisen itsenäisyyden. Alistussuhde ei silti päättänyt ja jatkuu jollakin tasolla edelleenkin. Se näkyy m.m. Filippiinien hallinnon ulkopolitiikassa jossa USA ei anna se normalisoida suhteitaan Kiinaan.

****) USA-lainen valtiotieteilijä ja poliittinen taloustieteilijä Francis Fukuyama ennusti NL:n romahduttamisen yhteydessä esseessään "End of History?" historian loppua ja kapitalismin ikuista voittoa jota hän nimitti eufemismeilla "liberalismi" ja "vapaa markkinatalous". Hän on myöhemmin pyörtänyt kirjoittamansa. Toisaalta "historian loppu" on vanhempi konsepti. Jo Thomas More (1478-1535) Friedrich Hegel (1770-1831) ,Vladimir Solovjov (1853-1900) kirjoittivat siitä.

*****) Vuonna 2008 Sakartvelon hallinto Mikheil Saakašvili:n johdolla hyökkäsi Etelä-Ossetiassa tulitaukosopimuksen nojalla olleiden rauhanturvaajien kimppuun. Venäjän armeija saapui lopettamaan Sakartvelon armeijan hyökkäyksen ja ajoi sen pois. Tapaus kiihdytti Etelä-Ossetian ja Ahasian itsenäisyyspyrkimyksiä ja lähensi niiden hallintoja entisestään Venäjään.

******) Halford Mackinder: "The Geographical Pivot of History" (essee); The Geographical Journal, Vol. 23, No.4, (huhtikuu 1904). Alk. luento Royal Geographical Society:ssä. Per viam: Samaa kuviota "anglosaksinen länsi c. Euraasia" käytti George Orwell (1903-1950, oik. Eric Blair) romaanissaan "Nineteen Eighty-Four" kuvaamaan Oceanian ulkopolitiikkaa.

Itsenäisyyspäivänä

 Näin itsenäisyyspäivän kunniaksi päätin kirjoittaa kansallisuudesta ja suomalaisuudesta sekä itsenäisyydestä. Mitä ne ovat ja mitä eivät ole sekä mitä ne voisivat olla?

Romanttista*) kansalaisuusaatetta, nationalismia, ovat kehitelleet jo neljännesvuosituhannen.  Sitä alkoivat kehittää nuoren teollistumisensa alussa olevan kapitalismin tarpeisiin.  Valtioiksi jakautuneet kansantaloudet tarvitsivat kansallista työvoimaa kun maaorjuudesta siirryttiin
teollisuuden palkkaorjuuteen.  Ihmisten omistamisesta siirryttiin työn ostamiseen joilloin työläiset uusintakoot itse itsensä.  Valtiot tarvitsivat kansallisia armeijoita taistelemaan markkinoista ja raaka-aineista toisia samanmoisia sekä siirtomaiden alkuasukkaita vastaan.  Sitä varten alkoivat luoda aatteellista nationalismia ylösrakentamaan kansallista mieltä ja siihen tarvitsi muodostaa kansalliseen ikonostaasiin kuvastoa suuren, jalomman menneisyyden voitoista ja sankareista sekä kannustaa ihmisiä pyrkimään samaan jotta innokkaammin taistelisivat kansallisella tiellä takaisin suuruuteen itsensä isänmaalle uhraten ja omistajien nautintaoikeuksia pönkittäen.

Nationalism, on my opinion, is nothing more than an idealistic rationalization for militarism and aggression. 

- Albert Einstein

Samoin rakensivat myös suomalaiset valtaa havittelevat piirit itselleen omaa kansakuntaa johdettavakseen.  Meidät oli juuri siirretty maailmanpolitiikan pyörteissä Ruotsin riikistä Venäjän keisarikunnan suuriruhtinaanmaaksi.  Keisari Aleksandr Pavlovitš Romanov (1977-1825), järjestysnumeroltaan ensimmäinen, taisi antaa "pirulle pikkusormen" myöntäessään uudelle imperiumin osalle autonomian.  Se innosti täkäläisiä vielä suurempiin haaveisiin omasta vallastaan ja rakentamaan uutta natiota, kansakuntaa.  Liikkeelle lähtijät ja myöhemmätkin olivat pääosin edellisen vallan aikaista n.s. "parempaa väkeä" eli "bättre folk:ia", olivathan he ruotsinkielistä älymystöä ja hallintovaltaa.

Kansakuntaa rakennettiin pitkälle differentioitumisen kautta, erottautumalla muista ja korostamalla eroja naapureihin.  Kuten yksi heistä, Adolf Ivar Arwidsson (1791-1858) sanoi omalla äidinkielellään "Svenskar äro vi icke längre, ryssar vilja vi icke bli, låt oss alltså vara finnar" (suom: "Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalasia").  Toissijaiseksi jäi mitä me suomalaiset oikeasti omana itsenämme olemme.  Toki meille muisteltiin suurta menneisyyttä, mahtipontisia kalevalalaisia sankareita, sota-sankareita taisteluissa ikiaikaista arkkivihollista vastaan. Sankareiksi kelpasi myös "sopivat" ruotsalaiset aina Ruotsin suurvalta-aseman hävittänyttä Carl Carlsson Palatinate-Zweibrücken:a (1682-1718, järj.n:ro XII) ja Ruotsin valtiontalouden 30-vuotisessa sodassa voittoisasti tuhonnutta Gustav Adolf Vasa:a (1594-1632, järj.n:ro II) myöten.  Rakennettiin muinainen sankar'aika.

Toisaalta myös ihan kelpo kulttuuriakin pyrittiin luomaan, kerättiin kansanrunoutta jopa kansalliseepokseksi asti, syntyi kirjallisuutta ja taidetta.  Varsinainen suomalainen taiteen kultakausi kuitenkin osui vasta kulttuurisen realismin ajalle seuraavaan vuosituhannen vaihteeseen mutta toki sekin kelpasi nationalismin rakentamiseen omana aikanaan ja sen jälkeenkin.

Erottautumien kautta kansan ja kansakunnan ykseyden rakentaminen ei ole uutta.  Siitähän kerrotaan myös esimerkiksi juutalaisten folkloristiikassa. Proto-juutalaisten johtajat demonisoivat vaurasta ja hyvinvoivaa Babylonia jotta saivat seuraajansa, oikeasti vain osan heistä, jättämään hyvinvoinnin ja lähtemään valloittamaan uusia asuinsijoja. Heistä kehitettiin raakuuksilla ensin israeliitat ja juudealaiset jotka myöhemmin on yhdistetty Israeliksi.  Siinäkin oleellista on ollut eriyttäminen muista, erilaisista, ihan erilaisia puhtaus- ja ruokasääntöjä myöten.

Meille on rakennettu käsitys henkisestä ja siveellisestä paremmuudesta etenkin slaaveja vastaan.  Samaan aikaan kuin svealaiset ja gööttalaiset ovat eriyttäneet itseään meistä julistamalla meidät turaaneiksi ja mongoleiksi jotka eivät kykene sivistykseen.

Itsenäisyysprosessiimme liittyi vahvana erityisesti erottautuminen venäläisistä. Lietsottiin erityistä venäläisvihaa (≈misorussismi **)).  Venäläisiä pyrittiin demonisoimaan ikiaikaisina perivihollisina, sivistymättöminä raakalaisina joista ei juuri löynyt mitään ihmisyyteen viittaavaa. Todellisuudessa me suomalais-ugrit ja slaavit olemme elänneet vuosituhansia naapureina ja harjoittaneet kulttuurista vaihdantaa piirakoista saunaan ja paljon siltä väliltä. Onpa meidän vanhimman kaupunkimme Turun nimikin lainattu muinaisesta itäslaavilaisesta toria ja markkinapaikkaa tarkoittavasta sanasta *tъrgъ (transl. tǔrgǔ), josta se on levinnyt germaaneillekin.  Ruotsiksihan nimi on Åbo eli kirjaimellisesti käännettynä kai "Jokela".  Demonisoiminen lieveni hieman IIMS:n jälkeisinä rauhallisemman kehityksen aikoina mutta on taas Neuvostoliiton hajottamisen jälkeen saanut lisää vauhtia, etenkin kun Venäjä on alkanut pistää hanttiin USAn valtapiirin laajentamiselle, ensin Sakartvelossa vuonna 2008, sitten Syyriassa vuodesta 2011 lähtien ja nyt Ukrainassa sikäläisen vuoden 2014 coup d'etat:n jälkeen.  Varsinainen "hullunmylly" pistettiin käyntiin kun Venäjä 2022 helmikuussa meni sotilaallisesti Donbass:n tasavaltojen avuksi ja hyökkäsi Kiovan hallinnon hallussa tuolloin olleille alueille.

Nationalistinen suomalaisuutemme on siis pitkälti demonisoitua ei-venäläisyyttä. Maahanmuuton myötä mukaan on liitetty vielä ei-muhamettilaisuus ja ei-tummaihoisuus.  Suoraan sanottuna se on kristittyä valkoista ylivaltaa. Valitettavasti annamme äärioikeiston määritellä suomalaisuuttamme juuri noiden negaatioiden kautta, aina chauvinistiseen etnonationalismiin saakka.

Oikeasti meidän tulisi luoda suomalaisuus parhaimmista puolistamme kuten harkintakyky ja rauhantahtoisuus, ystävällisyys ja heikompiosaisista huolenpitäminen, tasa-arvo j.n.e..  Jotta kiiltokuvamainen kansallinen ikonostaasimme olisi täydellinen, mukaan sopii myös sinisiä järviä, vihreitä metsiä ja ja valkoisia hankia.  Joku saattaisi lisätä vielä puhtauden niin luonnossa kuin ruuassakin.  Kaikista mikromuoveista y.m. huolimatta sekin sallittanee.

Toisaalta elämme nykyisin kapitalistisen talous- ja yhteiskuntajärjestyksemme illanhämyn eli finanssikapitalismin aikaa jolloin kansallisvaltiot käyvät tarpeettomiksi omistajilleen ja niiden tilalle synnytetään jotain muuta, laajenpaa, globaalia.  Silloin meidän tulisi panostaa ihmismäiseen maailmankylään jossa edellämainittujen suomalaisten hyvien asioiden lisäksi vallitsee suvaitsevaisuus ja hyvä tahto erilaisten ihmisten kesken.  Olisimme aidosti maailman kansalaisia (civis mundi) tai peräti maailman kanssalaisia.

---

*) Romantiikka on tässä kulttuurisessa ja älyllisessä mielessä, ei intiiminä rakkauselämän muotona, eli valistuksen vastakohdaksi kehitettynä ihannekuvien poliittisena rakenteluna.  Se syntyi taiteellisena ja kulttuurisena suuntauksena mutta vaikutti ja vaikuttaa edelleen myös politiikassa kansallisuutta korostaen vaikka taiteessa sen syrjäytti realismi jo 1800-luvun lopulla.

**) Misorussismi on muotoilemani uudissana tarkoittamassa venäläisvihaa (erotuksena venäläispelosta eli "russofobiasta").  Se koostuu 
1) vihaa kuvaavasta muinaiskreikkalaisesta etuliitteestä "mis(o)-" (m.kreik: μῑσέω (transl: mīséō, suom: vihata) ja μῖσος (transl: mîsos, suom: vihata)),
2) venäläistä tarkoittavasta kreikan sanasta "Ρωσία" (transl. Rosia, suom. Venäjä) ja
3) aatetta, ilmiötä, kehityssuuntaa kuvaavasta päätteestä "ismi" (kreik. ισμός, transl. -ismós)

Tasavaltojen numerointia ja pitkiä historian kaaria

Luin Matti Vesa Volasen kirjoitukseen Kansan uutisista otsikolla ”Pekan, Alexin ja minun IV tasavalta”.  Se on, taas, laadukasta taattua Volasta.  Hän ruotii siinä 2024 presidentinvaalin toisen kierroksen ehdokkaiden historiankuvaa ja tapaa jäsentää Suomen itsenäisyyden aikaa järjestysnumeroin kuten Ranskassa on ollut tapana jakaa monarkiattomia aikoja.

"Raja railona aukee"

Ranskalaisilla on heidän laskutavallaan menossa nyt viides tasavalta ja nämä meidän vekkulimme jakavat paljon lyhemmän ajan neljään paljon pienemmillä mullistuksilla.  Ranskalaisilla jakolinjat ovat merkittäviä perustuslaillisia muutoksia tai ylimmän hallintovallan muutoksia monarkian ja tasavallan välillä.  Meikäläiset etsivät rajoja paljon pienemmistä päästäkseen neljään joilla hallita historiaa.

Volanen repii Alexander Stubb:n ja Pekka Haaviston jaottelut riekaleiksi joten niihin en puutu vaan mieleni tekee esittää omaa jakoani. Jo Volanen jatkaa aikahaarukkaa 1800-luvun kansallisromattisen ajattelun ja erillisen Suomi-idean syntyyn. Hyvä niin ja suunta on oikea.  Kun kuitenkin yhtenä tausta-ajatuksena on ajatus Suomesta jotenkin idän ja lännen rajaseutuna jossa presidenttiehdokkaat näkevät vain vastakkainasettelun ja Volanen yhteyksiäkin niin itse aloittaisin tarkastelun ajoista jolloin idän ja lännen, Bysantin ja arojen "tataarien" sekä Länsi-Rooman (perillisineen) etupiirit täällä alunalkaen kohtasivat. 

Noista muinaisista ajoista lähtien täällä on sekä pidetty vihaa että tehty yhteistyötä etupiirirajan yli. Jos keiden, meidän pitäisi olla "kokemusasiantuntijoita" kumpaa kannattaisi harjoittaa.  Kumpi tuo kärsimystä ja kumpi hyvinvointia.  No, tuon kokemuksen ohjaaminen omiin tarkoitusperiin sopivaksi saa presidenttiehdokkaatkin jaottelemaan historiaamme itselle sopivasti, jotta sen hallinnan kautta pääsisi hallitsemaan nykyisyyttä ja etenkin tulevaisuutta.  Historiahan on aina kuten vallanpitäjät sen määrittävät omiin tarkoitusperiinsä.  Muinaiset kreikkalaiset kuulemma sijoittivat historian fiktion puolelle eikä faktan.

Ensimmäisenä ajanjaksona (I) voisi pitää aikaa jolloin paikalliset heimot klaanihallintoineen katsoivat omia paikallisia intressejään milloin sotien, milloin sopien naapureidensa kanssa.  Aikaan ovat jotkut mystikot rakennelleet mielikuvituksessaan mahtavia muinaissuomalaisia kuningaskuntia mutta ne lienevät hauskoja sepitteitä. Pikemmin hajanaiset ja väestöltään pienet heimot siirtyivät pikkuhiljaa keräily- ja metsästystaloudesta enemmän paikallaanpysyviksi ja vaeltaviksi paimentolaisiksi jääneistä tuli saamelaisia. Merkittävää lienee myös ettei viimeaikojen populäärihistoriassa merkittävään, jopa valtiomuodostajien joukkoon nostetut ammattirosvot, Viikingit koskaan kyenneet valloittamaan nykyisen Suomen aluetta vaikka tekivät valloituksiaan aina Italiaa ja Rus:ia myöten.

*

Muinaiset kreikkalaiset kuulemma sijoittivat historian fiktion puolelle eikä faktan.

*

Seuraavana ajanjaksona (II) meidät saatettiin tiukan keskusvallan alaisuuteen ja kiistat muuttuivat valtakuntien ulkopolitiikaksi.  Tarkkoja rajoja on kuitenkin hankala ajoittaa vaikka toki Ruotsin riikin hallintohistoriasta ja sen keskusvallan kehittämisestä voikin saada vinkkiä.  Meistä tuli hallintoalamaisia Pähkinäsaaressa 1323 solmitun sopimuksesta tulkitun rajan molemmin puolin. K.o. aikana meidät sotkettiin sotiin aina Keski-Eurooppaa myöten kun ruotsit tekivät maastaan suurvaltaa.

Seuraava (III) merkittävä muutos oli maakunnan kehittyminen autonomiseksi suuriruhtinaan maaksi osana Venäjän keisarikuntaa kun ruotsit olivat suurvaltansa hävittäneet. Tuli omat oikeat valtiolliset hallintoelimet sekä muut kansakunnan valtavehkeet.  Samaan ajanjaksoon osui myös kansallisromantiikasta kummunnut n.s. "kansalliseksi heräämiseksi" kutsuttu aatteellisuus.  Olemme muka kansakunta kansakuntien joukossa. Saatiin oma kulttuuri ja talous omine valuuttoineen.

Neljäs jakso (IV) olisi silloin ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa tapahtuneesta itsenäistymistä ja sitä seuranneesta sisällissodasta alkanut ja toisen maailmansodan loppuun päättynyt jonkinlainen militääri 3/4 fasismi-natsismi.  Silloin oli valtiopetos tai ainakin sen valmistelua puhe rauhasta ja sodan välttämisestä.  Loppu sille olikin luonnollinen eli häviöt sodissa sekä Pariisin rauhansopimukseen kirjattu lupaus demokratiasta.

Viidenneksi jaksoksi (V) voisi katsoa sotien jälkeisen ajan jolloin meidän hyvinvointimme rakennettiin ja kansantaloutemme muutettiin maatalousvaltaisesta agraarifeodalismista teollistuneeksi kapitalismiksi johon saatiin joitakin adenauerilaisia "Der Kontrollierte Kapitalismus" perinteeseen kuuluvia sosiaaliturvan, terveydenhoidon, eläketurvan j.n.e. piirteitä. Perimmäisenä porvarien ajurina kehityksessä lienee kuitenkin ollut sosiaalisen mielenlaadun asemesta Neuvostoliiton pelko sillä se antoi vielä tuolloin esimerkkinä ja intoa vasemmistolle.  Heidän ystävyyspolitiikkansahan ei ollut aitoa vaan kovinkin opportunistista sillä samaan aikaan vehkeiltiin "Läntisen arvoyhteisön" kanssa "ystävää" vastaan.

Viimeisin (VI) merkittävä käänne tapahtui kun NL alkoi kriisiytyä ja hajotettiin 1990-luvun taitteessa.  Silloin pääsivät NATOttajat vauhtiin ja muutoksen viimeinen niitti oli NATO-jäsenyys ja DCA-sopimus.  Ne vievät meidät meidät muiden sotiin, nyt vielä vain meidän rahamme mutta jatkossa myös meidät. Niin vaikka nykyisen kapitalistisen Venäjän pitäisi olla läntisten eliittien mieleen sillä pääsiväthän kammotuksestaan eli ns "reaalisosialismista" (jolla tosin oli hyvin vähän tekemistä sosialistisen teorian kanssa) ja meno Venäjällä on ollut ajoittain pidäkkeetöntä rosvokapitalismia.  Pikemmin suhtautuminen muistuttaa Halford Mackinder:n n.s. Hearthland teorian *) asetelmaa ja taistelua sen pivot-alueesta.  Siten saavat selityksensä myös n.s. USA:n "geostrategiset imperatiivit" **).  Oikeasti kuitenkin täällä meillä oli kyse vain naamioiden riisumisesta ja siten neljäs, viides ja kuudes ajanjako on oikeastaan yhtä ja samaa jossa vain olosuhteet ovat pakottaneet kulloinkin omaksumaan erilaisia taktiikoita strategisten tavoitteiden pysyessä samana.  Suurin muutos lie aiemman "ison veljen" Saksan vaihtuminen USA:ksi. 

Kyseessä on siis pitkä historiallinen jatkumo paikallisesta, suht'koht' itsenäisestä omien etujen vaalimisesta valtioksi kehittymisen kautta vasalliksi ja auksiliaareiksi suurvallan etupiiriin eturintamaan; elinkaari nousuineen, huippuineen ja väistämättömine laskuineen.  Vaiheiden rajat eivät tietenkään ole tarkkoja vaan kyseessä on kehitys jossa muutokset vaiheiksi laskettujen sisällä taitavat olla suurempia kuin itse murrosajaksi laskettu. Silloin muutokseksi tulkittu on vain siihenastisen kehityksen kulminaatio.  Niin lienee nykyisenkin ajanjakson kanssa.  Aika tulee näyttämään miten nyt alustetut kauheudet toteutuvat ja miten niistä yli päästään, jos päästään. 

Molemmat nyt presidentinvaalin toiselle kierrokselle päässeet, kuin myös ensimmäiselle jääneet, edustavat alaspäin kääntyneen elinkaaren joutsenlaulun hiljentäjiä.  He kaikki ovat ajaneet tätä kehitystä, jotkut kiivaammin ja jotkut hieman sordinoa eteensä sovitellen.

Miksi pitääkään "rajan railona aueta"? Miksei se voi olla auki ihmisten, ajatusten ja tavaran kulkea, kaikkien hyväksi. Ihan kuten ETYK:n loppuasiakirjan kolmannessa korissa maalailtiin. Senhän on sanottu jopa hajottaneen NL:n totalitarismin.

*

Rauhaa rajalle

*

Ps: Kirjoittelin tämän ennen presidentinvaalin toista kierrosta mutta julkaisin vasta sen jälkeen koska varon rikkomasta Vaalirauhanjulistustani.

---
*) Brittiläinen maantieteilijä Halford Mackinder (1861-1947) esitteli luennossaan The Royal Geographical Society:ssä 1904 pitämässään luennossa n.s Heartland-teorian jonka mukaan maailman historian tapahtumia selittää maailman jako sydänmaahan joka on Euraasian manner (heartland) ja sitä ympäröivään puolikuuhun (crescent) ollen ydinalue (pivot) ja Kaspian meren pohjoispuoliset arot. Historiankulun ratkaisee kuka ydinaluetta hallitsee. Luento julkaistiin myöhemmin esseenä The Geographical Journal:ssa: "Geographical Pivot of History"


**) "USA:n geostrategiset imperatiivit" ilmaus tulee Zbigniew Brzezinski:n teoksesta "The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives" ("The Grand Chessboard"; Basic Books; 1997). Siinä hän esittelee USA:lle välttämättömiä maailmanpoliittisia tavoitteita ja päämääriä, m.l. Venäjän hajottaminen hallittaviin osiin ja sen luonnonvarojen haltuunoton USA:n kansallisena etuna.

NATO-kiiman seuraava aste: ydinasekiima

 Vielä muutama kuukausi sitten NATOttajamme vakuuttivat meille ettei NATO-jäsenyys suinkaan tarkoita ydinaseita Suomemme maaperälle.  Nyt kun pöly alkaa laskeutua hakemuksen ylle onkin kellon ääni muuttunut. Nyt samaiset vouhakkeet ovat mieltä, että meidän pitää päästä täysillä mukaan sen ydinaseohjelmiin. Puhuvat sateenvarjosta kuin se olisi helpommin läpi menevä eufemismi.

Etenkin Kokoomuksessa huuto on nyt suuri. M.m. varapuheenjohtaja Antti Häkkänen on ollut innolla puhumassa kuinka ydinasepelote on oleellinen  osa NATO-jäsenyyttä. Heidän mukaansa meidän pitää kantaa oma vastuumme NATO:n yhteisestä asiasta.

Vasemmammalla ollaan oltu varovaisempia.  Rauhantahtoisuudesta NATOn ja asekauppojen verran lipsunut Vasemmistoliittokin, m.m. varapuheenjohtajansa Jussi Saramon sanoin kieltäytyy tiukasti ydinaseista, ainakin toistaiseksi.  Hän vetoaa m.m. Ydinenergialakiin (990/1987, 2. luku, 4§): "Ydinräjähteet; Ydinräjähteiden maahantuonti samoin kuin niiden valmistaminen, hallussapito ja räjäyttäminen Suomessa on kielletty.".

Muut poliittiset puolueet ovat olleet hieman rajotetummin liikkeellä mutta läpi Eduskunnan lienee tulkittavissa ettei juuri kukaan välitä pistää hanttiin kun oikeasti heille sopii riekkua mukana kaikessa mahdollisessa. Etenkin jos pääsee isojen poikien ja tyttöjen kylkeen peesaamaan julkisuudessa. Jens Stoltenberg:llä on kavereita vaikka olisi millaiset riskit ilmassa, maassa ja vedessä.

Bulevardilehdet jo ilakoivat estoitta suomalaisten osallistumisella NATOn ydinaseharjoituksiin vakuuttaen ulkoministeri Pekka Haaviston ja puolustusministeri Antti Kaikkosen suilla ettei mitään pidäkkeitä enää ole. Uudet hankittavat F-35 hävittäjätkin pystyvät kuulemma ydinohjuksia kuljettamaan.

Myös Ydinsulkusopimus (11/1970) kieltää meiltä kategorisesti ydinaseet. Etenkin jälkimmäisestä tosin USA vähät välittää sillä se on sijoittanut omiaan useisiin ydinaseettomuuteen sitoutuneihin maihin.  Euroopassa USA on sijoittanut niitä ainakin Saksaan, Italiaan, Alankomaihin ja Belgiaan mutta se ei kerro millä aluksella tai lentokoneessa niitä on muualla mukana.

Tämä näyttäytyy, jälleen kerran, klassisena pienten askelten naruttamisena jossa jotkut lienevät mukana ihan jopa uskoen kulloisenkin vaiheen sen hetkiseen propagandaan muistamatta aikaisempia vedätyksiä. Mutta kellokkaat varmasti tietävät mitä ovat olleet tekemässä jo vuosikymmeniä: viemässä meitä lännen sotarintaman etulinjaan tykkien ruuaksi ja polkemaan miinoja, taistelemaan läntisen arvoyhteisön puolesta viimeiseen suomalaiseen.

Koska me heräämme? Koska me osaamme oikeasti katosa mihin meitä ollaan viemässä? Ja koska alamme pitää hanttiin?

Kiertotietä Kalevi Suomelalle

Kansan uutiset julkaisi netisivuillaan Kalevi Suomelan kirjoituksen "Minkälainen optio Nato on Suomelle?".  Kirjoitin siihen pitkähkön kommentin joka ei jostakin kumman syystä pysynyt siellä.  Ensimmäinen versio meni perille ja näin sen siellä.  Mutta pikasilmäilyllä huomasin siinä niin paljon virheitä, että kopioin sen täydennettäväksi ja poistin KU:n sivulta.  Kun yritin tallettaa sitä uudelleen, olin ylittänyt 5000 merkin maksimipituuden.   Kun tiivistämisen jälkeen yritin uudelleen, tallennus ei onnistunut ja sain ilmoituksen "sisältö ei ole enää käytettävissä"?  En tiedä jäikö se sensuurin kynsiin vai kohtasinko vain KU:n käyttämän Facebook-laajennuksen piirteen jota ei ole erikseen tilattu, lue: virheen.  Tässä kuitenkin kirjoitukseni sellaisena kuin sen lopulta korjailujeni jälkeen aioin:

Olen Suomelan kanssa kovin samaa mieltä hänen juttunsa clou:sta. Itsekin kallistun hänen Suomelle tarjoaman ensimmäisen vaihtoehdon kannalle: uskottava puolueettomuus ja liittoutumattomuus on meille paras rauhan ja turvallisuuden tae.

Sen sijaan olen hänen perustelunsa joidenkin kohtien kanssa kovastikin erimieltä. Esimerkiksi:

- YYA ei mielestäni ollut minkäänlainen sotaliittosopimus, ei todellakaan tavanomainen eikä erityisenomainen. Se oli nimensä mukaisesti sopimus ystävyydestä ja yhteistyöstä sekä avunannosta joissakin erikseen nimeltämainituista tilanteissa. Per viam: meillä on nytkin ystävyyssopimus Venäjän federaation kanssa joka kieltää molempia osapuolia liittoutumasta toiselle vihamielisen tahon kanssa.

- NL ei aikoinaan ollut eikä Venäjä nyt ole erityisen imperialistinen vaikka niiden politiikoista voi joitakin asioita niinkin tulkita. Sen sijaan imperialismia löytyy enemmän n.s. "läntisestä arvoyhteisöstä". M.m. näinäkin päivinä jatkuvasta siirtomaapolitiikasta (toisin keinoin kuin 1800-luvulla) ihan viime vuosikymmenten NATOn laajeneminen vastoin monia "ei tuumaakaan itään" -lupauksia on imperialistista etupiirien hakemista.

- En tunnista EU:ssa juuri minkäänlaisia pyrkimyksiä saada liitykkäistä "demokraattisia periaatteita ja instituutioita kunnioittavia oikeusvaltioita" muuten kuin joissakin juhlapuheissa. Itsessäänhän se on äärimmäisen epädemokraattinen mutta byrokraattinen. Suhtautuminen itsemääräämisoikeuteen ja subsidiariteettiperiaatteeseen on saanut kovinkin "mielenkiintoisia" piirteitä.

- Syytöksissä nyky-Ukrainan, siis Kiovan hallinnon alaisen, fasistisuudesta on kovastikin perää. Siitä todistavat m.m. Stepan Banderan et al palvonnat ja uusnatsistiset Azov:n et al pataljoonat osana Ukrainan armeijaa. (Ne piti Minskin sopimuksien mukaan lakkauttaa ja purkaa mutta Kiova liittikin ne armeijaansa). Siellä on myöskin siirrytty muistamasta II Maailmansodan liittoutuneiden voittoa natseista ja fascisteista natsikollabotöörien ylistämiseen. Unohtaa ei sovi myöskään kielilakeja ja hallinnolle epämiellyttävien tiedonlevitteiden kohtelua.

- En myöskään olisi mieltä, että Venäjällä olisi sen suurempia mentaalisia vaikeuksia suurvalta-aseman menettämisen suhteen kuin esim. Isolla Britanialla tai Ruotsilla. USA:kin oirehti jo merkittävästi vaikka erityisyyden menetysprosessi on vasta aluillaan. Pikemminkin näyttäisi, että kyseessä on venäläisen historian syklisyys. Jo vuosisatojen ajan he ovat liki säännöllisin väliajoin sotkeneet asiansa (n.s. "смутна" -tilanteet) mutta sen jälkeen nopeasti selvittäneet ne. Nyt 1990-luvulla heillä oli sellainen aika mutta asioita on saatu kuntoon ja se näkyy myös ulkopolitiikan harjoittamisessa.

- Kylmä sota ei käsittääkseni loppunut NL:n hajoamiseen vaan siirtyi eräänlaisesta asemasodasta toisen osapuolen etenemiseen (vastoin merkittävien poliittisten johtajien suullisia lupauksia). Vuoden 2008 Sakartvelon tapahtumien (=Mihael Saakasvilin johtama hyökkäys rauhanturvaajia vastaan) yhteydessä alkoi käänne ettei Venäjä enää vain anna periksi. Vladimir Putinin sanoin jos NATO on Ukrainan Venäjän vastaisella rajalla heillä ei ole enää mihin perääntyä, on siis pistettävä tosissaan hanttiin.

Nämä muutamat kohdat ihan vain esimerkinomaisia poimintoja. Sen sijaan ongelmanratkaisu rauhanomaisesti ja mielellään YK:n johdolla, avustuksella ja ohjauksessa tulisi olla sääntö jolla tälläisten ongelmien kimppuun käydään. Ensimmäinen askel tulisi olla, että Kiovan hallinto aloittaisi ihan oikeasti, Minskin sopimusten mukaisesti, neuvotella Donbass:n tasavaltojen kanssa. Nehän ovat Kiovan ohella Ukrainan kriisin ja sisällissodan osapuolet, ei Venäjä ja muut Normandian nelikön jäsenet saati USA tai EU. Niiden tulisi päästä sopuun. Mutta se onnistu ellei ensin tunnusteta kuinka Ukrainan kriisiyttämisen tämä vaihe 2014 alkoi: ensin USA:n masinoima coup d'état Kiovassa, sitten rauhanomaiset mielenosoitukset itäisessä Ukrainassa jonka jälkeen Kiovan uusi kaappaushallinto lähetti armeijan ampumaan mielenosoittajia ja homma kääntyi sisällissodaksi. Krimiläiset ehtivät vetää omat johtopäätöksensä ja kansanäänestyksen kautta erota koko roskasta kun, krimiläisille onneksi, Venäjällä oli myös turvallisuus- ja sotilaspoliittisia intressejä siellä eli he eivät halunneet Sevastopolin muuttumista USA:n tukikohdaksi.

Olen samaa mieltä, että puolueettomuuden tunnustaminen jollekin maalle on ulkopuoliselle hankalaa ja riskaabelia. Etenkin mahdollisten muutosten havainnointi, tunnistaminen ja argumentointi saattaa johtaa riskeihin. Niinpä puolueettomuus-status on aina "joka päivä ansaittava" uudelleen johdonmukaisilla puheilla ja teoilla sekä myös tekemättäjättämisillä. Kyseessä on prosessi joka perustuu uskottavuuteen ja luotettavuuteen emmekä sitä ole viime vuosina juurikaan osoittaneet.

Summa summarum: Olen Suomelan kanssa samaa mieltä, että uskottava liittoutumattomuus, puolueettomuus sekä rauhanhaluisuus ja -hakuisuus olisivat parhaat takeet turvallisuudellemme.

Minulla on ollut aikaisemminkin vaikeuksia kommentoida KU:n sivuilla nimenomaan Suomelan tekstejä hänen sikäläisellä "Kirjavia ajatuksia" plokipalstallaan. Siellä seurauksena on epäilys spämmäämisestä. Niistäkään en ole varma ovatko vaikeudet sisältölähtöisiä vai teknisiä.

Näinä hybridisotien aikakautena ei voi olla koskaan ihan varmaa mikä kommentointi- ja julkaisukanavan sulkeutuminen on informaatiosodan offensiivi ja mikä vain normaalien teknisten ominaisuuksien aiheuttamaa harmia.  En kuitenkaan haluaisi uskoa, ainakaan vielä, Kansan uutisten pyrkivän tietoisesti sensuroimaan kriittisiä viestejä, Facebook:sta en ole yhtä varma. 

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin Suomelan perusviestistä, liittoutumattomuuden ja puolueettomuuden tärkeyden korostamisesta, ihan samaa mieltä. 

Sotilaallinen liikkuvuus ja pysyvä rakenteellinen sotayhteistyö

Huomasin ohimennen UK-laisesta Morning Star -lehdestä uutisen kuinka USA, Kanada ja Norja on hyväksytty EU:n sotilaallisen liikkuvuuden ("Military Mobility") ohjelmaan.  Uteliaisuuteni heräsi mistä onkaan oikein kyse.  Taustalta löytyi NATOa, Lissabonin sopimusta, PESCO:a ja ties mitä. Osa tuttuja ja osa ihan outoja juttuja valtajulkisuudesta.

NATO ja Lissabon olivat tuttuja mutta mitä ovatkaan PESCO ja Military Mobility?  Eikun ottamaan selvää!

PESCO on lyhennys sanoista "Permanent Structured Cooperation" ja on EU:n kehikko sotilaallisen yhteistyön tiivistämiselle ja armeijoiden yhteensovittamiselle, yhteentoimivuudelle kuten hienosti sanotaan. Suomeksi siitä on käytetty nimeä "pysyvä rakenteellinen yhteistyö" (PRY). Se rakentaa EU:lle yhteistä armeijaa ja varmistaa sen osaksi USA:n johtamaa NATOa.  Mukana on 25 EU:n 27 jäsenvaltiosta.  Poissa taitavat olla vain Malta ja Tanska mutta ei tietenkään piskuinen ja luotettavuuttaan todistava Suomi.  Se korostaa erityisenä luonteenaan olevan laillisesti sitovat velvoitteet erotuksena muista lievemmistä yhteistyömuodoista. Samalla korostetaan NATOn asemaa.

"Military Mobility" (MM) on yksi PESCO:n projekteista.  Sen puitteissa kehitetään sotajoukkojen esteetöntä ja pidäkkeetöntä liikkumista koko EU:n alueella.  Aiemmin vain EU-laisille joukoille mutta nyt vapaasti liikkuteltaviksi laajennetaan myös muiden NATO-maiden armeijoita.  Jonkinlainen EU:n laajuinen "isäntämaa-MOU".

Tätä kaikkea on pusattu EU:n salaperäisissä kabineteissa ilman suurempaa julkisuutta.  Etenkin Suomessa "laillisia sitoumuksia" on edistetty kovin sammutetuin lyhdyin.  Eduskunnan asiakirjoista ne eivät näytä löytyvän kuin tiedonantoluonteisista yhteenvedoista ja toimintakertomuksista.  Liittymispäätösten varsinaista käsittelyä enkä päätöstä, esim. hallituksen esitys, laki liittymisestä t.m.s., en löytänyt sen enempää eduskunnan kuin Finlex:nkään asiakirjoista. Ilmeisesti liittyminen on hoidettu kuten "kauttakulkusopimus 3.0:ankin" (t.m.n. "isäntämaasopimus") jolloin Sauli Niinistön valvovien silmäin alla puolustusvoimain silloinen komentaja, kenraali Jarmo Lindberg allekirjoitti sopimuksen ilman eduskunnan käsittelyä ja tekele vain putkahti säädöskokoelmaan, pelkästään englanninkielisenä.

Valtajulkisuudelle PESCO ja sen projektit ovat sivulauseiden asioita ja sitäkin avoimemmin vain kun sen EU-laista aseteollisuutta kannustava puoli mainitaan esteenä syvemmälle sitoutumiselle USA:n juoniin. Muuten se jätetään merkittävyyteensä nähden kovin vähälle huomiolle. Tämäkään Morning Star:n paljastama laajennus näyttäisi menneen ihan ohi. Paljastaisihan laajempi asian avaaminen NATOttamisen ja muun läntisiin sotaliittoumiin sitouttamisen syvyyden ja monimuotoisuuden.  Herää epäilys, että valmistellaan askel askeleelta tilannetta jossa sitoumukset katsotaan niin laajoiksi ja syviksi ettei täysjäsenyyttä enää kannata piilotella ja sen saavat toteutetuksi pelkkänä ilmoitusasiana.

Olemmeko tässä nyt lisäksi liki niitä sitoumuksia jotka estävät hallitusta edes CoViD-pandemian kynsissä lipeämästä m.m. äärimmäisen kalliista hävittäjä- ja laivastohankkeista?  Kuin myös vakavasti keskustelemasta Afganistanin hyökkäys- ja miehityssotaan mukaanmenosta, sotaleikeistä NATOn kanssa, USA:n armeijasta harjoittelemassa Suomessa ja "näyttämässä lippuaan" itärajallamme j.n.e.?  Siis paljon pidemmällä kuin aikoinaan kun  paljastukset Paavo Lipposen intrigeistä Washintonissa säästivät meidät raa'alta hyökkäyssodalta Irak:in (n.s. Iran-gate)?  Onnistuisiko nykyään vastaava irrottautuminen sotaliittoumista?

Milloin:

a) suomalainen valtatiedonlevitteistö nostaa tälläisiä asioita ihan julkiseen, yhteiskunnalliseen keskusteluun läpi ja puhki niitä analysoiden ja

b) päätökset tälläisistä asioista tehdään demokraattisesti, avoimesti ja läpinäkyvästi piilottamatta niitä marginaaleihin ja alaviitteisiin?

Siis niin, että kansalaisilla on aito mahdollisuus arvioida mihin meitä ollaan sitouttamassa ja mitä seurauksia siitä on.  Eikä meitä vain laiteta tapahtuneiden asioiden eteen kantamaan niiden seurauksista vastuu, vaan pääsemme ihan itse demokraattisesti päättämään kohtalostamme?