Soinin brändätty miehisyys

Tutkija on selvittänyt maskuliinisuuden ilmenemisestä miespolitiikoissa.  Hänen tyyppiesimerkkinsä toteuttavat omia mallejaan.  Sen seurauksena on kaksinaismoralismia ja syrjintää.  MIten pääsimme siitä eteenpäin kohti ajattelua, analyysiä ja edistystä?

Tutkija Jiri Nieminen väitteli viime perjantaina miespoliitikkojen maskuliinisuudesta.  Ilta-Sanomien viikonloppunumerossa kerrotaan tutkimuksen antia otsikolla "Metroseksuaali ja protestimies".  Siinä erottuu kaksi ääripään roolia: metroseksuaalinen ylemmän keskiluokan maskuliini ja perinnemiehekäs maskuliini.  Ensinmainitusta Nieminen käyttää esimerkkinä eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbia/kok ja jälkimmäisestä puoluejohtaja Timo Soinia/PS.  Heidän hybridikseen Nieminen laskee Keskustan puheenjohtajan Timo Sipilän.

Lehtijutun perusteella Niemisen perustelut vaikuttavat hyvinkin perustelluilta. Etenkin Soinin ja hänen puolueensa esiintymisessä on korostuneesti esillä menneen maailman n.s. arvot ja esiintyminen.  Siinä suhteessa hänellä lienee esimerkkinään PerSujen edeltäjä SMP ja sen puheenjohtaja Veikko Vennamo jolla kuulemma oli puoluetovereille esiintymistä varten uniformuna huonosti istuva ja ryppyinen puku.  Muuten hän esiintyi tyylikkäämmin.  Nyt oppipoika Soini käyttää ryppyisiä pukuja ja pitää takkuista rasvaista, tarkoitushakuisen huolimattomasti kammattua hiuksistoa.

Vastaavasti Stubb pukeutuu korostetun tyylikkäästi, joko konservatiivisesti tai rennosti tilaisuuden luonteesta riippuen.  Lisäksi hän esiintyy merkkitietoisesti harrastustensa parissa.  Samaa linjaa toteuttaa myös kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arginmäki/VAS. Oma osansa valitussa tyylissä on myös korostetun sosiaalinen käytös.

Pelkkä pukeutuminen olisi sivuseikka eikä saisi minua provosoitua kirjoittamaan.  Kuitenkin Maukka Perusjätkä jo 1980-luvulla tiesi, että vaatteet on mun aatteet.  Niin ne ovat poliitikoillekin.  He ilmentävät ja visualisoivat esittämäänsä aatemaailmaa tavoittelemalleen kannattajakunnalle. Stubb ylemmälle mukamas liberaalille keskiluokalle ja Soini haluaa profiloitua protestiksi noille keekoilijoille.  He siis nykykielenkäytöllä brändäävät itseään äänestysmarkkinoille.

Samaa ilmentää Stubbin korostettu urheilullisuus ja vapaamielisyys suhteessa seksuaalivähemmistöjä kohtaan.  Kuitenkin hänen politiikkansa ydin on tukea talouselämän suurten toimijoiden vapautta eikä tavallisten ihmisten.  Hänelle riittää minkä hän katsoo olevan tarpeeksi äänestyssuosion kalastelemiseksi eli näkyvyys julkisuudessa.  Käytännön politiikka hoidetaan muualla.

Soinin protestimiehisyys taas on viimepäivinä havaittu siinä kuinka hän on oman puolueensa lisäksi pyrkinyt jotamaan myös Demuleita, jotka eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Jouni Backmania myöten tuntuvat olevan annetuista neuvoista kovin otettuja.  Soini kun pyrki esittämään Demareiden ministerikierrätyksen osoituksena duunarimiesten väheksymisenä.  Samaan aikaan Soinin ja hänen puolueensa käytännön toimet ovat yhtä kaukana jollei kauempanakin puheista kuin Stubbillakin.  Esimerkistä käy vaikka Eduskunnan äänestys työläisten loma-ajan sairastamisesta jossa PerSulit vastustivat äänin 28 ei, 3 jaa ja poissa 8 sekä Teuvo Hakkaraisen sekoilut asian vierestä eduskuntakeskustelussa.

Soinin vanhakantainen miehistely, suunniteltu tai sisäsyntyinen, on kovin vanhakantaista haikailua menneeseen jolloin muistikuvissa "kesät oli lämpimiä ja läski valkoista".  Muisteloissa vain tuntuu unohtuvan, että tuolloin köyhät ihmiset kulkivat kerjuulla ja naisen paikka oli nyrkin ja hellan välissä.  Soinille ja hänen kaltaisilleen ei näytä sopivan asioiden kehittyminen suvaitsevampaan ja sosiaalisempaan suuntaan vaan sen sijaan kalastelevat menneisyyden syvimmissä pohjamujuissa kaivaen esiin syrjintää ja rasismia eri muodoissaan.  Ja aina näyttää löytyvän tyytymättömiä joille älytön älämölö riittää tyytymättömyyden purkautumistieksi.  Miten pääsisimme kohti ajattelua ja yhteiskunnan rakenteiden sekä prosessien analyysiä?

Tieteen opettamisesta ja soveltamisesta työelämässä

Kirjoitin edellisessä kirjoituksessa tieteen tuloksista ja rahoittamisesta. Tuli vielä sen jälkeen mieleen, että samanlainen kaksijakoinen tai jakomielinen meno on myös työmarkkinoiden puolella. Meillä arvostetaan työmarkkinoilla, sekä yksityisellä että julkisella puolella tieteentekemisen koulutusta palkattaessa ihmisiä soveltaviin tehtäviin.

Eikö tuollainen ole resurssien haaskausta? Koulutetaan tieteentekijöitä mutta heidän tarkoituksenaan on hyödyntää oppimaansa työelämän soveltavissa tehtävissä eikä tieteen tekijöinä. Käsittääkseni tämä johtaa kahteen ilmiöön: ei tule kunnon tutkijoita tieteilemään eikä soveltajat saa kunnon oppia soveltamiseen. Molemmat ovat resurssien tuhlaamista tehottomaan.

En toki tarkoita, etteikö ajoittainen tuntuman hakeminen "aidan toiselta puolelta" olisi hedelmällistä mutta koko systeemi ei saisi perustua sellaiselle. Siinä kärsivät kaikki osapuolet: yliopistot, tiede, yritykset, business, tutkijat, työntekijät, veronmaksajat j.n.e.

Olen halunnut ymmärtää ammattikorkeakoulujen perustamisen ja rakentamisen positiivisesti juuri ratkaisun etsimisenä tähän ongelmaan. Toivottavasti nyt ei sitten pilata niitäKIN yrittämällä tehdä amk:ista "tiede"korkeakouluja. Sellaiseen on vaara kun esitellään "oikeita" korkeakouluja jotenkin hienompina kuin "ammatti"korkeakouluja. Sehän on jo johtanut siihen, että amk:t eivät haluaisi pysyä perustehtävssään vaan haluavat laajentaa toimenkuvaansa.

Sinällään ei ole minusta väärin, että ammattikorkeakouluissa tehdään soveltavaa tutkimusta ja jopa tuotekehittelyä. Sehän sopiikin niiden luonteeseen soveltamista opettavina laitoksina. Mutta olisi virhe rakentaa ikäänkuin kehittämis- ja kehittymispolkua joka johtaa ammattikorkeakoulusta tiedekorkeakouluun ja ikäänkuin huipulle. Polkujen pitäisi olla vähintäänkin kahdensuuntaisia eli myös kehittymistä "puhtaan" tieteen puolelta soveltamaan.

Työelämässä taas tulisi olla selkeää näkemystä, mitä oikein tarvitaan. Tarvitaanko tieteentekemisen hankittua ja osoitettua kykyä vai kykyä soveltaa kulloinkin parhaiten sopivia tieteen y.m. saavutuksia. Tehtäviä varmaan löytyy molemmille mutta ne pitää pystyä erottamaan. Vain sellaisen analyysin kautta päästään ohjaamaan aina liian vähäisiä resursseja kulloinkin parhaiten tavotteita palvellen.