eroakirkosta.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaalirauha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaalirauha. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. marraskuuta 2026

Ratelit kampanjoi

Vaalirahoituslain (273/2009) ja puoluelain (10/1969) mukainen "kampanja-aika" kevään -27 eduskuntavaaleihin alkoi sunnuntaina 18/10 -26 joten minunkin lienee laittaa jokunen sana peräkkäin kampanjoinnista, ennenkuin hiljenen vaalirauhaani.

Olen perinteisesti pyrkinyt välttämään julkista kannanottamista vaaleista vaikka toki,

tietenkin, äänestän ja tunnustan kannattavani vasemmistolaisia, sillee mihinkään puolueeseen sitoutumattomattomasti.  Silti olen jo vuosia julistanut itselleni vaalirauhan, yleensä joitakin viikkoja ennen vaalipäivää ja niin tulen tekemään nytkin lähempänä vaalipäivää.  En sen aikana ota julkisesti kantaa vaaleihin liittyviin kannanottoihin tai kampanjatekoihin.  Sitä ennen kuitenkin katson sanani olevan vapaa provosoitua oman mieleni mukaan myös suoraan vaaleihin liittyvissä asioissa.  Niinpä nyt haluan puuttua aiheeseen joka tämän ad hoc kampanjoinnin aikana ja jo ennen sitä on pistänyt erityisesti silmiini ja korviini.  Se ei tokikaan ole ihan ihka uusi ilmiö mutta erityisesti nyt tunkeutunut huomiopiiriini: hallituspuolueiden differentioituminen oppositioksi hallituksen sisältä, jonkinlainen "intraoppositioituminen".  Joku voisi nimittää sitä myös vanhakantaisella agraarilla ilmaisulla "kaksilla rattailla ajamiseksi".

Petteri Orpon ja Riikka Purran johtama "ratelihallitus" 1) on ollut riitainen ja eriperäinen jo alusta lähtien.  Lähtihän siihen mukaan Kokoomus, joka aiemmin ennen edellisiä -23 vaaleja vannoi ettei tee yhteistyötä Perussuomalaisten kanssa ja myös SFP on myös mainostanut periaatteellisia erojaan Perussuomalaisten kanssa.  Mukana roikuu myös Kristillisdemokraatit jotka toisaalta ovat "hyvää pataa" PS:n kanssa mutta arvoiltaan risitriidassa arvoliberaalimpien SFP:n ja joidenkin kokoomuslaisten kanssa.  Niinpä ne vain saivat aikaan Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) haluaman n.s. "hyvän hallitusohjelman" ja ovat sen jälkeen ajaneet kurjistamispolitiikkaa yhteistuumin hajottaen n.s. hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita, työmarkkinoita, tuhoten koulutusta j.n.e. sekä samalla kiihdyttäen asevarustelua.

Vaikka hieman enemmän Kokoomuksen kuin Perussuomalaisten puolella olevat n.s. "bulevardilehdet", m.m. Ilta-sanomat, välittävätkin Kokoomuksen viestiä heidän vasta aloittavan niin onhan molemminpuolinen nokittelu ollut näkyvissä jo pidempään.

Mitä tämä siis on? - Ensikevään eduskuntavaalien lähestyessä on kunkin alettava profiloitua ja differentioitua muista samoissa sakeissa ja kalseissa vesissä kalastelevista.  Silloin sordiinona löysätään ja diskurssien rekisterit avataan.

Muutamia esimerkkejä:
- Perussuomalaisten suhtautuminen Garden Helsinki -kohuun ja polttoaineiden hintatukipakettiin. 
- Kokoomus tekemässä eroa aikaisemmasta rasisminvastaisuudestaan maahanmuutto-ohjelmallaan. 

Esimerkkejä löytyisi lisää "pilvin pimein" mutta nuo riittäkööt sillä ne näyttävät havaitsemani linjan emmekä ole vielä kokeneet kuin aivan kampanjoinnin alkulämmittelyä.  Lisää saanemme vielä kokea kun kampanjointi tiivistyy.

Nykyinen hallituskoalitio on kunnostautunut erityisesti elinkeinoelämän, yritysten ja työnantajien etujen ajajana.  Se on huonontanut sosiaaliturvaa, terveydenhoitoa, koulutusta, AY-liikkeen asemaa ja työläisten mahdollisuuksia toimia etujensa puolesta.  Linjaansa se on perustellut velkaantumisen lopettamisella ja kaikella taloushyvällä mutta todellisuudessa talous on sakannut, työllisyys on EU:n kärkeä, velka on kasvanut ennätyslukemiin ja samaan aikaan köyhien määrä kasvaa.  Lisäksi hallitus, etenkin Kokoomus, on sekaantunut erilaisiin korruptioskandaaleihin rahoittajiensa kanssa. Vyyhti alkoi avautua Garden Helsinki -hankkesta ja viimeisimpänä lie Google:n datakeskusten ympärys.  Korruptio ei ole vain Kokoomuksen päänsärky sillä muutkin on saaneen osansa, myös Riikka Purra vaikkei haluakaan avautua aiheesta.  Hallituspuolueilla ei siis ole politiikallaan mahdollista elvistellä äänestäjille eikä yhtenäinen hallitusrintama tuo etua vaaleihin, vaikka Eteläranta-10 2) kiittää.

Mielipidetiedustelut kertovat Kokoomuksen ja Perussuomalaisten vaihtavan kannattajia ja kaikki valuttavat kannattajiaan oppositiolle.  Hallitus on myös epäsuosituin vuosikymmeniin.  Kukin puolue siis näkee tarpeensa eriyttää itsensä hallituksesta ja kumppaneistaan siinä.  Taktiikakseen ne ovat valinneet siirtymisen äärioikeiston sameille vesille kalastamaan rasismilla ja ksenofobialla.  Silloin ne kisaavat argumenteilla kuka oli ensin ja onko muut yhtä uskottavasti ja riittävästi erilaisia vastaan.  Osansa tästä kiistasta sijaiskärsijöinä saavat värilliset, "väärä"-uskoiset (lähinnä muslimit) ja LGBT++ -väki 3) sekä tietysti vasemmiston woket 4), kulttuurimarksilaiset 5) ja DEI-väki 6).

Vasemmiston tulisi osata nähdä tilanteen läpi eikä antautua porvarien keskinäiseen kisaan siitä kuka on uskottavimmin äärioikealla.  Siinä mutapainissa voi vain hävitä sillä oikeisto on siellä kotonaan.  Pitäisi osata ja etenkin malttaa mennä omilla paremmilla ohjelmilla, niin tavallisten ihmisten toimeentulon, sosiaaliturvan ja koulutuksen suhteen, rauhaa unohtamatta. 

Ja ennenkaikkea meidän tavisten, vaalikarjan, pitäisi nähdä oikeiston kampanjoiden juhlapuheiden läpi heidän tavoitteensa jatkaa Elinkeinoelämän kurjistamispolitiikkaa.  He alkavat lähennellä kapitalismin vaihetta jossa omistajien on yritettävä viedä "viimeisetkin siemenperunat" ja "tuhkat mummojen hellojen pesistä".  Kuvailin tätä kehitystä m.m. aiemmin kirjoituksessani "Ääliöoikeiston nousu - toivottavasti pian myös tuho" jossa näkökulma oli kapitalismin, toivottavasti, viimeiset vaiheet ennen siirtymistämme eteenpäin.  Jos kykenemme vastustamaan nykyisissä oikeiston kampanjoissa näkyvää siirtymistä äärioikealle, voi(ne)mme selvitä vähemmin vaurioin tulossa olevasta mullistuksesta tulevaan, kapitalismia seuraavaan maailmanaikaan.  Ja ennen kaikkea arkemme on lyhyemmälläkin tähtäyksellä helpompaa ja toimeentulo löysemmässä.


Ps: Olen käsitellyt kapitalismin jälkeistä aikaa eräistä näkökulmista parissa aiemmassa kirjoituksessani:
- Kapitalismin jälkeinen maailma, II osa (1/9 -26)




---

1) Rateli eli mesimäyrä (Mellivora capensis) on on Afrikassa ja Länsi- ja Etelä-Aasiassa tavattava näätäeläin. Riikka Purra on tunnustanut ihanne- eli n.s. totemieläimekseen. Sehän ei välitä kimppuunsa käyvistä saalistajista tai puolustautujistä.  Mesimäyrä tunnetaan meemiksi muodostuneesta vuonna 2011 nettiin ladatusta YouTube-videosta ”The Crazy Nastyass Honey Badger”, jossa mesimäyrä touhuaa pienistä välittämättä ja juontajaääni toteaa ihastuneena "Honey Badger Don't Give a Shit" (Mesimäyrä ei välitä pa**aakaan). Eläimen sinnikkyys on liitetty eräisiin poliitikkoihin, jotka ovat ottaneet siitä oppia. Steve Bannon:n (s. 1953) Breitbart-uutissivusto käytti meemin lausahdusta mottonaan ja Bannon näki myös Donald Trump:ssa (s. 1946) mesimäyrän ennen heidän riitautumistaan.  Purrakin lie omaksunut sen noista kansainvälisistä Alt-Right -ympyröistä.

2) Eteläranta-10 viittaa Elinkeinoelämän keskusliittoon (EK) sillä sen pääkonttori sijaitsee Helsingissä osoitteessa Eteläranta 10.

3) LGBT++ -väki tarkoittaa erilaisten sukupuolivähemmistöjä sekä heidän tukijoitaan, m.m. Bride-liikkeessä.  Lyhenne tulee erilaisia erilaisuuksia kuvaavista sanoista Lesbo, Gay, Bisexual, Trans-sexual ja usein mukana on myös Queer.  Lisäksi +-merkit kuvaavat ryhmittymiä olla myös muita. Heistä puhutaan myös lipputunnuksensa mukaan sateenkaariväkenä.

4) Woke on lyhenne englannin kielisestä sana "awoke" eli "olla hereillä".  SIllä kuvataan ihmisiä jotka ovat tietoisia yhteiskunnallisista epäoikeudenmukaisuuksista ja toimivat niiden korjaamiseksi. Näkökulma on on erityisesti vähemmistöjen mutta intersektionaalisesti eli huomaten monet yhtäaikaisesti samaan suuntaan vaikuttavat sortosuhteet: esimerkiksi tummaihoisia köyhiä naisia sorretaan kolmen eri tekijän suhteen eli ihonvärin, köyhyyden ja naiseuden takia.  Äärioikeisto käyttää termiä haukkumanimenä.

5) Kulttuurimarksilainen on oikeiston käyttämä parjaava yleisnimitys vasemmistolaisesti ajattelevista.  Käsiteellä tarkoitetaan salaliittoteoriaa jossa vasemmistolainen politiikka hallitsee sosiaalisissa instituutioissa, yliopistoissa ja kulttuurissa. Sanan taustalla on myös antisemitistisiä uskomuksia joiden mukaan erityisesti juutalaiset intellektuellit yrittäät horjuttaa länsimaista kulttuuria: Karl Marx oli taustaltaan juutalainen ja samoin kuin monet salaliittoteorian keskiössä olevat filosofit "Frankfurtin koulukunnassa" jolla tarkoitetaan Frankfurtin yliopistoon 1920-luvulla perustettua Sosiaalitutkimuksen instituuttia "Institut für Sozialforschung" (IfS).  Sen keskeisiä hahmoja Max Horkheimerin ohella olivat m.m. Theodor Adorno, Herbert Marcuse, Erich Fromm, Leo Löwenthal ja Friedrich Pollock. Myöhemmin johtaviksi teoreetikoiksi on noussut m.m. Jürgen Habermas.

6) DEI on lyhenne sanoista Diversity, Equity ja Inclusion eli suomeksi "Moninaisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus".  SIllä tarkoiteaan ihmisten yhtäläistä kohtelua, etenkin henkilöstöpolitiikassa mutta myös muuten yhteiskunnassa.  Se pitää sisällään myös syrjittyjen aseman korjaamista n.s. "positiivisella syrjinnällä" jossa sillä on juurensa.

torstai 20. helmikuuta 2025

Vaalirauhanjulistus

  



Täten julistan itseäni koskevan 
vaalirauhan
suomalaisten kuntien ja hyvinvointialueiden valtuustojen vaaleihin 
jotka pidetään Suomen asianomaisten lakien mukaisessa järjestyksessä 
vuonna 2025 j.a.a. 

Ottaen huomioon, että vaalikampanjan aikana ehdolla olevien poliitikkojen ja heitä tukevien luonnollisten ja juridisten henkilöiden puheet ja teot ovat vain mainontaa ja markkinointia vaalituloksien maksimoimiseksi ja, että olen äänestyspäätökseni jo hyvissä ajoin aiemmin tehnyt poliitikkojen aiemman käytöksen, puheiden ja tekojen perusteella täten julistan minä

Jorma Juhani Myyryläinen,

täysivaltainen ja rokotettu Suomen tasavallan kansalainen kaikella hallussani olevalla vallalla ja voimalla seuraavasti ja itseäni sitovasti:


1 §

En anna ehdokkaiden enkä heidän tausta- tahi etujoukkojensa tämän julistuksen antamisen jälkeisten puheiden enkä tekojen vaikuttaa tekemääni äänestyspäätökseen.  


2 §

En kommentoi kenenkään ehdokkaan tai heidän tukijoidensa vaalikampanjaan kuuluviksi tulkitsemiani tekoja, puheita tai kirjoituksia saati tekemättä jättämisiä julkisesti.


3 §

Vaadin itselleni oikeutta äänestää kaikkia ehdokkaita vastaan niin, että äänelläni on yhtäläinen vaikutus vaalien lopputulokseen kuin jonkin ehdokkaan puolestakin annetulla äänellä.


4 §

Tämä julistus on voimassa koko tämän maailmankaikkeuden tässä todellisuudessa siinä laajuudessa johin maailmankaikkeus on ehtinyt kunakin kampanjoinnin hetkenä laajeta vaalipäivää seuraavan aamun aamupuuroon asti.


5 §

Kaikki tähän julistukseen liittyvät tulkintakysymykset ratkaisen julistuksen antajana oman valintani ja harkintani puitteissa ja mukaisesti itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  Julkistan mahdollisen harkintani tuloksen sopivaksi katsomallani tavalla mikäli katson sen aiheelliseksi ja yleistä tai yksityistä hyötyä edistäväksi.


6 §

Mikäli kuitenkin tätä julistusta vastaan rikon, ansaitsen kaiken sen mitä poliittinen vastuu tässä valtakunnassa kaikessa ankaruudessaan päälleni syytää.


7 §

Niinsanotuissa Force Majoure tapauksissa katson kuitenkin itselläni olevan oikeus tämän julistuksen  sitoumuksista poiketa.  Määrittelen sellaiseksi mahdollisuuden provosoitua jostakin erityisestä ehdokkaiden tai heidän taustajoukkojensa toimesta, puheesta tai toimettomuudesta joka ylittää provosoitumiskynnykseni.  Katson tuolloin kuitenkin velvollisuudekseni perustella poikkeamani.



Annettuna
Suomen tasavallan E:n kaupungissa, 
Via lactea galaksissa
20. pvä:nä helmikuuta 2025 j.a.a. gregoriaanista ajanlukua



---
Tämä julistus julkaistaan Myyräntyötä-plokissa Google Inc:n Blogger-alustalla ja on vapaasti lainattavissa sekä hyödynnettävissä.  Lähteen mainitseminen olisi toivottavaa ja hyvien tapojen mukaista.

lauantai 27. huhtikuuta 2024

Vaalirauhanjulistus

 



Täten julistan itseäni koskevan 
vaalirauhan
Euroopan unionin parlamentin suomalaisedustajien vaaliin 
joka pidetään Suomen asianomaisten lakien mukaisessa järjestyksessä 
vuonna 2024 j.a.a. 

Ottaen huomioon, että vaalikampanjan aikana ehdolla olevien poliitikkojen ja heitä tukevien luonnollisten ja juridisten henkilöiden puheet ja teot ovat vain mainontaa ja markkinointia vaalituloksen maksimoimiseksi ja, että olen äänestyspäätökseni jo hyvissä ajoin aiemmin tehnyt poliitikkojen aiemman käytöksen, puheiden ja tekojen perusteella täten julistan minä

Jorma Juhani Myyryläinen,

täysivaltainen ja rokotettu Suomen tasavallan kansalainen kaikella hallussani olevalla vallalla ja voimalla seuraavasti ja itseäni sitovasti:


1 §

En anna ehdokkaiden enkä heidän tausta- tahi etujoukkojensa tämän julistuksen antamisen jälkeisten puheiden enkä tekojen vaikuttaa tekemääni äänestyspäätökseen.  


2 §

En kommentoi kenenkään ehdokkaan tai heidän tukijoidensa vaalikampanjaan kuuluviksi tulkitsemiani puheita tai kirjoituksia julkisesti.


3 §

Vaadin itselleni oikeutta äänestää kaikkia ehdokkaita vastaan niin, että äänelläni on yhtäläinen vaikutus vaalin lopputulokseen kuin jonkin ehdokkaan puolestakin annetulla äänellä.


4 §

Tämä julistus on voimassa koko tämän maailmankaikkeuden tässä todellisuudessa siinä laajuudessa johin maailmankaikkeus on ehtinyt kunakin kampanjoinnin hetkenä laajeta vaalipäivää seuraavan aamun aamupuuroon asti.


5 §

Kaikki tähän julistukseen liittyvät tulkintakysymykset ratkaisen julistuksen antajana oman valintani ja harkintani puitteissa ja mukaisesti itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  Julkistan mahdollisen harkintani tuloksen sopivaksi katsomallani tavalla mikäli katson sen aiheelliseksi ja yleistä tai yksityistä hyötyä edistäväksi.


6 §

Mikäli kuitenkin tätä julistusta vastaan rikon, ansaitsen kaiken sen mitä poliittinen vastuu tässä valtakunnassa kaikessa ankaruudessaan päälleni syytää.


7 §

Niinsanotuissa Force Majoure tapauksissa katson kuitenkin itselläni olevan oikeus tämän julistuksen  sitoumuksista poiketa.  Määrittelen sellaiseksi mahdollisuuden provosoitua jostakin erityisestä ehdokkaiden tai heidän taustajoukkojensa toimesta, puheesta tai toimettomuudesta joka ylittää provosoitumiskynnykseni.  Katson kuitenkin velvollisuudekseni perustella poikkeamani.



Annettuna
Suomen tasavallan E:n kaupungissa, 
Via lactea galaksissa
27. pvä:nä huhtikuuta 2024 j.a.a.



---
Tämä julistus julkaistaan Myyräntyötä-plokissa Google Inc:n Blogger-alustalla ja on vapaasti lainattavissa sekä hyödynnettävissä.  Lähteen mainitseminen olisi toivottavaa ja hyvien tapojen mukaista.

maanantai 30. lokakuuta 2023

Vaalirauhanjulistus




Täten julistan itseäni koskevan 
vaalirauhan
Suomen tasavallan presidentinvaaliin 
joka pidetään sen lain mukaisessa järjestyksessä 
vuonna 2024 j.a.a. 

Ottaen huomioon, että vaalikampanjan aikana ehdolla olevien poliitikkojen ja heitä tukevien luonnollisten ja juridisten henkilöiden puheet ja teot ovat vain mainontaa ja markkinointia vaalituloksen maksimoimiseksi ja, että olen äänestyspäätökseni jo hyvissä ajoin aiemmin tehnyt poliitikkojen aiemman käytöksen, puheiden ja tekojen perusteella täten julistan minä
Jorma Juhani Myyryläinen,
täysivaltainen ja rokotettu Suomen tasavallan kansalainen kaikella hallussani olevalla vallalla ja voimalla seuraavasti ja itseäni sitovasti:


1 §

En anna ehdokkaiden tämän julistuksen antamisen jälkeisten puheiden enkä tekojen vaikuttaa tekemääni äänestyspäätökseen.  


2 §

En kommentoi kenenkään ehdokkaan tai heidän tukijoidensa vaalikampanjaan kuuluviksi tulkitsemiani puheita tai kirjoituksia julkisesti.


3 §

Vaadin itselleni oikeutta äänestää kaikkia ehdokkaita vastaan niin, että äänelläni on yhtäläinen vaikutus vaalin lopputulokseen kuin jonkin ehdokkaan puolestakin annetulla äänellä.


4 §

Tämä julistus on voimassa koko tämän maailmankaikkeuden tässä todellisuudessa siinä laajuudessa johin maailmankaikkeus on ehtinyt kunakin kampanjoinnin hetkenä laajeta vaalipäivää seuraavan aamun ja vaalin toisen kierroksen toteutuessa sen vaalipäivää seuraavan aamun aamupuuroon asti.


5 §

Kaikki tähän julistukseen liittyvät tulkintakysymykset ratkaisen julistuksen antajana oman valintani ja harkintani puitteissa ja mukaisesti itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  Julkistan mahdollisen harkintani tuloksen sopivaksi katsomallani tavalla mikäli katson sen aiheelliseksi ja yleistä tai yksityistä hyötyä edistäväksi.


6 §

Mikäli kuitenkin tätä julistusta vastaan rikon, ansaitsen kaiken sen mitä poliittinen vastuu tässä valtakunnassa kaikessa ankaruudessaan päälleni syytää.


7 §

Niinsanotuissa Force Majoure tapauksissa katson kuitenkin itselläni olevan oikeus tämän julistuksen  sitoumuksista poiketa.  Määrittelen sellaiseksi mahdollisuuden provosoitua jostakin erityisestä ehdokkaiden tai heidän taustajoukkojensa toimesta, puheesta tai toimettomuudesta joka ylittää provosoitumiskynnykseni.  Katson kuitenkin velvollisuudekseni perustella poikkeamani.



Annettuna
Suomen tasavallan E:n kaupungissa, 
Linnunradan galaksissa
5. pvä:nä marraskuuta 2023 j.a.a.



---
Tämä julistus julkaistaan Myyräntyötä-plokissa Google Inc:n Blogger-alustalla ja on vapaasti lainattavissa sekä hyödynnettävissä.  Lähteen mainitseminen olisi toivottavaa ja hyvien tapojen mukaista.

torstai 2. helmikuuta 2023

Vaalirauhan julistus

   




Täten julistan itseäni koskevan 
vaalirauhan
Suomen tasavallassa pidettäviin
eduskuntavaaleihin 
jotka toimitetaan sen lakien mukaisessa järjestyksessä 
vuonna 2023 j.a.a. 

Ottaen huomioon, 
että vaalikampanjan aikana ehdolla olevien poliitikkojen sekä heitä tukevien luonnollisten ja juridisten henkilöiden puheet, kirjoitukset ja teot ovat vain mainontaa ja markkinointia vaalituloksen maksimoimiseksi ja, 
että olen äänestyspäätökseni jo hyvissä ajoin aiemmin tehnyt poliitikkojen aiemman käytöksen, puheiden ja tekojen, perusteella, julistan täten 
minä
Jorma Juhani Myyryläinen,
täysivaltainen ja rokotettu Suomen tasavallan kansalainen kaikella hallussani olevalla vallalla ja voimalla seuraavasti ja itseäni sitovasti:


1 §

En anna ehdokkaiden tämän julistuksen antamisen jälkeisten puheiden enkä tekojen vaikuttaa tekemääni äänestyspäätökseen tulevan huhtikuun vaaleissa joissa valitaan eduskuntaan uudet kansanedustajat.  Velvoitan kuitenkin itseni käyttämään äänioikeuttani ja antamaan hyväksyttävissä olevan äänen Uudenmaan vaalipiirissä toimitettavassa vaalissa.


2 §

En kommentoi julkisesti kenenkään ehdokkaan tai heidän tukijoidensa sellaisia kannanottoja, kirjoituksia, puheita tai muita sellaisia toimia jotka katson kuuluviksi vaalikampanjointiin.  Muilta osin sanani on vapaa kaikessa siinä laajuudessa jossa tulkitsen lainsäädännön ja hyvien tapojen sen sallivan ja rajoittavan.


3 §

Tämä julistus on voimassa koko tämän maailmankaikkeuden tässä todellisuudessa siinä laajuudessa johon maailmankaikkeus on ehtinyt kunakin kampanjoinnin hetkenä laajeta, aina vaaleja seuraavan päivän aamupuuroon saakka.


4 §

Kaikki tähän julistukseen liittyvät tulkintakysymykset ratkaisen julistuksen antajana oman valintani ja harkintani puitteissa ja mukaisesti itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  Päätökseni ovat lopullisia ellen itse katso niitä aiheelliseksi muuttaa. Julkistan mahdollisen harkintani tuloksen sopivaksi katsomallani tavalla mikäli koen sen aiheelliseksi ja yleistä tai yksityistä hyötyä edistäväksi.


  5 §

Mikäli kuitenkin tätä julistusta vastaan rikon, ansaitsen kaiken sen mitä poliittinen vastuu tässä valtakunnassa kaikessa ankaruudessaan päälleni syytää.  Katson kuitenkin oikeudekseni puolustautua kulloinkin sopiviksi valitsemineni keinoin sekä itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  



Annettuna
Suomen tasavallan E:n kaupungissa, 
Linnunradan galaksissa
2. pvä:nä helmikuuta MMXXIII j.a.a.
gregoriaanista ajanlukua noudattaen.



---
Saatan tämän julistuksen kaiken kansan saataville Myyräntyötä-plokissa Google Inc:n Blogger-alustalla ja on se sieltä vapaasti hyödynnettävissä mutta olisi miellyttävää jos lähde mainittaisi.



tiistai 30. marraskuuta 2021

Vaalirauhan julistus

  




Täten julistan itseäni koskevan 
vaalirauhan
Suomen tasavallassa pidettäviin hyvinvointialueiden
valtuustojen vaaleihin 
jotka toimitetaan sen lakien mukaisessa järjestyksessä 
vuonna 2022 j.a.a. 

Ottaen huomioon, 
että vaalikampanjan aikana ehdolla olevien poliitikkojen ja heitä tukevien luonnollisten ja juridisten henkilöiden puheet, kirjoitukset ja teot ovat vain mainontaa ja markkinointia vaalituloksen maksimoimiseksi ja, 
että olen äänestyspäätökseni jo hyvissä ajoin aiemmin tehnyt poliitikkojen aiemman käytöksen, puheiden ja tekojen, perusteella, julistan täten 
minä
Jorma Juhani Myyryläinen,
täysivaltainen ja rokotettu (huom: nyt,  23/11 -21 jälkeen myös CoViD-19 kolme kertaa) Suomen tasavallan kansalainen kaikella hallussani olevalla vallalla ja voimalla seuraavasti ja itseäni sitovasti:


1 §

En anna ehdokkaiden tämän julistuksen antamisen jälkeisten puheiden enkä tekojen vaikuttaa tekemääni äänestyspäätökseen tulevan tammikuun vaaleissa joissa valitaan uusien hyvinvointialueiden valtuustojen jäsenet.  Velvoitan kuitenkin itseni käyttämään äänioikeuttani ja antamaan hyväksyttävissä olevan äänen Länsi-Uudenmaan alueella toimitettavassa vaalissa.


2 §

En kommentoi julkisesti kenenkään ehdokkaan tai heidän tukijoidensa sellaisia kannanottoja, kirjoituksia, puheita tai muita sellaisia toimia jotka katson kuuluviksi vaalikampanjointiin.  Muilta osin sanani on vapaa kaikessa siinä laajuudessa jossa tulkitsen lainsäädänön ja hyvien tapojen sallivan ja rajoittavan.


3 §

Tämä julistus on voimassa koko tämän maailmankaikkeuden tässä todellisuudessa siinä laajuudessa johon maailmankaikkeus on ehtinyt kunakin kampanjoinnin hetkenä laajeta, aina vaaleja seuraavan päivän aamupuuroon saakka.


4 §

Kaikki tähän julistukseen liittyvät tulkintakysymykset ratkaisen julistuksen antajana oman valintani ja harkintani puitteissa ja mukaisesti itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  Päätökseni ovat lopullisia ellen itse katso niitä aiheelliseksi muuttaa. Julkistan mahdollisen harkintani tuloksen sopivaksi katsomallani tavalla mikäli koen sen aiheelliseksi ja yleistä tai yksityistä hyötyä edistäväksi.


  5 §

Mikäli kuitenkin tätä julistusta vastaan rikon, ansaitsen kaiken sen mitä poliittinen vastuu tässä valtakunnassa kaikessa ankaruudessaan päälleni syytää.  Katson kuitenkin oikeudekseni puolustautua kulloinkin sopiviksi valitsemineni keinoin sekä itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  



Annettuna
Suomen tasavallan E:n kaupungissa, 
Linnunradan galaksissa
30. pvä:nä marraskuuta 2021 j.a.a.
gregoriaanista ajanlukua noudattaen.



---
Saatan tämän julistuksen kaiken kansan saataville Myyräntyötä-plokissa Google Inc:n Blogger-alustalla ja on se sieltä vapaasti hyödynnettävissä mutta olisi miellyttävää jos lähde mainittaisi.



lauantai 13. helmikuuta 2021

Vaalirauhanjulistus

 




Täten julistan itseäni koskevan 
vaalirauhan
Suomen tasavallassa pidettäviin kunnanvaltuustojen vaaleihin jotka toimitetaan sen lakien mukaisessa järjestyksessä 
vuonna 2021 j.a.a. 

Ottaen huomioon, 
että vaalikampanjan aikana ehdolla olevien poliitikkojen ja heitä tukevien luonnollisten ja juridisten henkilöiden puheet, kirjoitukset ja teot ovat vain mainontaa ja markkinointia vaalituloksen maksimoimiseksi ja, 
että olen äänestyspäätökseni jo hyvissä ajoin aiemmin tehnyt poliitikkojen aiemman käytöksen, puheiden ja tekojen, perusteella, julistan täten 
minä
Jorma Juhani Myyryläinen,
täysivaltainen ja rokotettu (huom: nyt,  26/2 -21, myös CoViD-19 *)) Suomen tasavallan kansalainen kaikella hallussani olevalla vallalla ja voimalla seuraavasti ja itseäni sitovasti:


1 §

En anna ehdokkaiden tämän julistuksen antamisen jälkeisten puheiden enkä tekojen vaikuttaa tekemääni äänestyspäätökseen tulevan kesäkuun **) vaaleissa joissa valitaan kunnanvaaltuustojen jäsenet.  Velvoitan kuitenkin itseni käyttämään äänioikeuttani ja antamaan hyväksyttävissä olevan äänen E:n kaupungissa toimitettavassa vaalissa.


2 §

En kommentoi julkisesti kenenkään ehdokkaan tai heidän tukijoidensa sellaisia kannanottoja, kirjoituksia, puheita tai muita sellaisia toimia jotka katson kuuluviksi vaalikampanjointiin.  Muilta osin sanani on vapaa kaikessa siinä laajuudessa jossa tulkitsen lainsäädänön ja hyvien tapojen sallivan ja rajoittavan.


3 §

Tämä julistus on voimassa koko tämän maailmankaikkeuden tässä todellisuudessa siinä laajuudessa johon maailmankaikkeus on ehtinyt kunakin kampanjoinnin hetkenä laajeta vaaleja seuraavan päivän aamupuuroon saakka.


4 §

Kaikki tähän julistukseen liittyvät tulkintakysymykset ratkaisen julistuksen antajana oman valintani ja harkintani puitteissa ja mukaisesti itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  Päätökseni on lopullinen ellen itse katso sitä aiheelliseksi muuttaa. Julkistan mahdollisen harkintani tuloksen sopivaksi katsomallani tavalla mikäli katson sen aiheelliseksi ja yleistä tai yksityistä hyötyä edistäväksi.


  5 §

Mikäli kuitenkin tätä julistusta vastaan rikon, ansaitsen kaiken sen mitä poliittinen vastuu tässä valtakunnassa kaikessa ankaruudessaan päälleni syytää.  Katson kuitenkin oikeudekseni puolustautua kulloinkin sopiviksi valitsemin keinoin sekä itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  



Annettuna
Suomen tasavallan E:n kaupungissa, 
Linnunradan galaksissa
13. pvä:nä helmikuuta 2021 j.a.a.
gregoriaanista ajanlukua noudattaen.



---
Tämä julistus julkaistaan Myyräntyötä-plokissa Google Inc:n Blogger-alustalla ja on vapaasti hyödynnettävissä mutta olisi miellyttävää jos lähde mainittaisi.

---
*) Päivitys rokotustilanteeseen kun sain E:n kaupungin tälläisille tautisäkeille tarkoitetun pistoksen ensimmäisen vaiheen.
**) Korjaus vaalien ajankohtaan huhtikuulta kesäkuulle koska CoViD-19 -pandemian takia vaalipäivä on siirretty toivottavasti turvallisempaan aikaan.

perjantai 1. helmikuuta 2019

Vaalirauhan julistus




Täten julistan itseäni koskevan 
vaalirauhan
Suomen tasavallan eduskunnan ja Euroopan unionin parlamentin vaaleihin 
jotka pidetään sen lakien mukaisessa järjestyksessä 
vuonna 2019 j.a.a. 

Ottaen huomioon, että vaalikampanjan aikana ehdolla olevien poliitikkojen ja heitä tukevien luonnollisten ja juridisten henkilöiden puheet ja teot ovat vain mainontaa ja markkinointia vaalituloksen maksimoimiseksi ja, että olen äänestyspäätökseni jo hyvissä ajoin aiemmin tehnyt poliitikkojen aiemman käytöksen, puheiden ja tekojen, perusteella, julistan täten
minä
Jorma Juhani Myyryläinen,
täysivaltainen ja rokotettu Suomen tasavallan kansalainen kaikella hallussani olevalla vallalla ja voimalla seuraavasti ja itseäni sitovasti:


1 §

En anna ehdokkaiden tämän julistuksen antamisen jälkeisten puheiden enkä tekojen vaikuttaa tekemiini äänestyspäätöksiin kummassakaan vaalissa.  Velvoitan kuitenkin itseni käyttämään äänioikeuttani ja antamaan hyväksyttävissä olevan äänen kummassakin vaalissa.


2 §

En kommentoi kenenkään ehdokkaan tai heidän tukijoidensa vaalikampanjoihin kuuluviksi tulkitsemiani puheita tai kirjoituksia julkisesti.


3 §


Tämä julistus on voimassa koko tämän maailmankaikkeuden tässä todellisuudessa siinä laajuudessa johon maailmankaikkeus on ehtinyt kunakin kampanjoinnin hetkenä laajeta Euroopan unionin parlamentin edustajien vaalipäivää seuraavan aamun aamupuuroon saakka.


4 §

Kaikki tähän julistukseen liittyvät tulkintakysymykset ratkaisen julistuksen antajana oman valintani ja harkintani puitteissa ja mukaisesti itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  Julkistan mahdollisen harkintani tuloksen sopivaksi katsomallani tavalla mikäli katson sen aiheelliseksi ja yleistä tai yksityistä hyötyä edistäväksi.


  5 §

Mikäli kuitenkin tätä julistusta vastaan rikon, ansaitsen kaiken sen mitä poliittinen vastuu tässä valtakunnassa kaikessa ankaruudessaan päälleni syytää.



Annettuna
Suomen tasavallan E:n kaupungissa, 
Linnunradan galaksissa
1. pvä:nä helmikuuta 2019 j.a.a.



---
Tämä julistus julkaistaan sekä Myyräntyötä-plokissa Google Inc:n Blogger-alustalla että Myyryläinen-plokissa Alma Media Oyj:n Uusi Suomi Puheenvuoro -palvelussa.