Uutta kolonialismia Uudessa Kaledoniassa

 Viime päivinä maailmalla on uutisoitu levottomuuksista Uusi-Kaledonian saarilla. Harva edes tietää missä sellaiset ovat.  Se on Ranskan siirtomaa (ransk. Nouvelle-Calédonie) Tyynen meren länsilaidalla jossa paikalliset alkuperäiset ihmiset taistelevat oikeuksistaan siirtomaaisäntiä vastaan ja eurooppalaiset isännät vastaavat väkivallalla, kuten tavallisesti.  Paikalliset alkuperäisasukkaan puolustavat oikeuksiaan ja Ranska laittaa sotilaat pyssyt tanassa vastaan.

Saarilla asui alkuperäisasukkaina Vanuatulta muuttaneita Lapita-kulttuuuria edustaneita keräilijä-metsästäjiä jo n. 3500 e.a.a. lähtien. Eurooppalaisten invaasion aloitti kapteeni James Cook "löytämällä" suurimman saaren Grande Terre:n vuonna 1774. Hän antoi nimen "New Caledonia" koska mielestään Iso saari muistutti kumpuineen häntä Skotlannista.   Sittemmin amiraali Febvrier Despointes keisari Napoleon III:n määräyksestä kävi liittämässä saaret Ranskan siirtomaihin vuonna 1853. Sen jälkeen sinne perustettiinkin ranskalainen vankisiirtokunta Pirunsaaren tapaan ja rangaistuksensa suorittaneet saivat jäädä saarelle kun muuallekaan eivät päässeet. Heistä, heidän jälkeläisistään ja muista alkuaikojen siirtolaisista muodostui saarten toiseksi suurin etninen ryhmä eli caldoche. Myöhemmät siirtolaiset ovat "metro":ja tai "zoreilles" hoitamassa siirtomaahallintoa. Suurin etninen ryhmä ovat kanukit saaren alkuperäisväestönä. Heitä on n 42% saarten asukkaista. Saarten nimi heidän mukaansa on "Kanuky".  Lisäksi on pieniä ryhmiä muita siirtolaisia lähialueilta.

Uusi Kaledonia siis koostuu muutamasta trooppisesta saaresta Australian ja Fidzi-saarten välissä Korallimeren ja eteläisen Tyynen meren rajalla.  Saarten biodiversiteeti on laajimpia maailmassa johtuen saarten välimatkoista ja pääsaaren vuoristosta joka pilkkoo sitä eristetyiksi habitaateiksi.  Saaren pääasiallisen vientituotteen nikkelin jalostamisen saasteet kuitenkin vaarantavat lajirunsautta ja saaret kärsivätkin lajikadosta.

Saarten siirtomaatalouden suurin tekijä oli alunperin santelipuu (Santalum album) mutta nykyään nikkeli (Ni).  Maailman nikkeli-tuotannosta tulee n. 5,8 % Uusi-Kaledoniasta.  Kaivosteollisuus siellä on Rothchild:ien perustaman, nyk Duval:n perheen ja Ranskan valtion pääosin omistaman pörssiyhtiön Eramet:n tytäryhtiön "Société Le Nickel":n hallussa.  Sen louhinta ja alkujalostus ovat suurinta liiketoimintaa siellä sekä myös suurin syy Ranskan valtion ja Emmanuel Macron:n hallinnon kiinnostukseen kaukaisesta alueestaan.

Ranska on käyttäytynyt normaalin siirtomaaisännän tavoin. Ensin tiukkaa sortoa mutta myöhemmin kun muuallakin alkuperäisasukkaat nousivat vastarintaan niin myös ranskalaiset ovat joutuneet antamaan periksi.  Toisen maailmansodan jälkeen alueesta tehtiin virallinen "merentakainen alue" eli "territoire d'outre-mer". Vuonna 1998 Ranska antoi Uusi-Kaledonialle autonomian "sui generis -periaatteella Nouméan sopimuksen perusteella).

Nykyinen kiista kietoutuu kahteen asiaan: 1) äänioikeuteen ja väestösuhteisiin ja 2) itsenäistymiseen.  Ne taas liittyvät yhteen kun itsenäisyydestä päätetään kansanäänestyksellä jonka tulokseen vaikuttaa kuinka paljon vaikutusvaltaa on tuoreilla siirtolaisilla. Tuoreet ja hieman vanhemmatkin siirtolaiset ovat Ranskaan kuulumista tukevia ja kovin konservatiivisia siirtomaaisäntiä.  Sehän heidän valta-asemansa takaa.  Vastapuolella on alkuperäisasukkaiden oikeuksia tukeva itsenäisyysmielinen ja vasemmistolainen usean puoleen muodostama "Kanakien ja sosialistien kansallinen rintama" (ransk. Front de Libération Nationale Kanak et Socialiste, FLNKS). Jos Macron:n hallinto pääsee tavoitteeseensa isäntämaan väki päättää entistä tiukemmin saarten asioista täysin ohi alkuperäisväestön ja muutamat viime vuosikymmenten autonomian ensiaskeleet unohdetaan.

Juttuun liittyy myös vekkuli juonenkäänne kun Ranskan hallitus syyttää Azerbaidžan:n hallitusta Uusi-Kaledonian levottomuuksien lietsomisesta. Onhan toki Ilham Alijev:n (İlham Heydər oğlu Əliyev) hallinnolla ristiriitansa Ranskan kanssa m.m. suhteissa Armeniaan, jota Ranska tiukasti tukee.  Juonen punontaan kuuluu myös syyttää Venäjää ja Kiinaa samasta. Miksi azerit hakisivat liittolaisia Ranskan hallituksen vastustajista Korallimereltä saakka sekä vastustajiensa venäläisten ja kiinalaisten kanssa yhdessä?  Kuulostaa melkoisen kaukaa haetulta salaliitolta jopa ranskalaisille. Selittynee "tavanomaisten syyllisten" hakemisella laajempaan propagandanarratiiviin sovittamista varten.

Meno on siis normaalia "läntisen arvoyhteisön" menoa: Kun läntinen kolonialisti sortaa kaukaisen siirtomaan alkuperäisiä asukkaita, kukaan ei muista ihmisoikeuksia eikä poliittisia vapauksia sillä ne kuuluvat vain läntisille valkoihoisille, sillä tavalla liberaalisti kuin vain lännessä osataan.  Vastapuolellahan on vain alkuasukkaita ja ne vielä vasemmistolaisia jotka uhkaavat vapaata läntistä kapitalismia ja ylikansallisten yhtiöiden etuja. Samalla pidetään huolta läntisen tarinan "oikeista" syyllisistä.  Kapitalismia kapitalismiksi kuten Hannu Taanila (1939-2024) tapasi sanoa.

Telakat kilpasilla, valtiot ratkaisevat

STX:n Turun telakka hävisi tarjouskilpailun loistoristeilijästä saman yhtiön ranskalaiselle telakalle.  Ranskan valtio on todennäköisesti tukenut laivan rakentamista avokätisemmin kuin kuin Suomen hallitus olisi suostunut.  Suomalaisessa elinkeinopolitiikassa tarvittaisi enemmän realismia ja vähemmän juhlapuheita.
 
Viime aikoina on ollut puhetta Royal Caribbean Cruises -varustamon laivatilauksesta STX-telakkayhtiöltä.  Varustamo ja etenkin STX-telakoiden eteläkorealainen omistaja kilpailutti viime kädessä STX-yhtiön eri telakoita vastakkain.  Voiton kisassa vei ranskalainen Saint Nazairessa sijaitseva.  Keskustelua on käyty lähinnä siitä miten telakkayhtiöitä voidaan tuollaisten tilausten yhteydessä tukea.  

Nyt Ranskan valtio vei miljardin euron tilauksen heikäläiselle myös vaikeuksissa olevalle STX:n telakalle. Ja STX:n Turun telakka ja sen työläiset jäivät nuolemaan näppejään.  Olisihan toki ollut suotavaa, että Suomen hallitus olisi pystynyt panostamaan enemmän jotta tilaus Turkuun olisi toteutunut.  Olisi tullut työtä ja toimeentuloa sekä verorahoja yhteiskunnalle. Asia on kuitenkin kaksipiippuinen. Tässä tapauksessahan STX kilpailutti Ranskaa ja Suomea.  

Periaatteellisella tasolla tuollainen rahan vaatiminen yhteiskunnalta on kiristystä vaikka sen tulos, toivottavasti, olisikin hyvä. Onnistuessaan tuollainen rahastus johtaa siihen, että jatkossa summat vain suurenevat. Sehän on nähty m.m. pankkituessa: pankkeja saadaan pelastaa yhä suuremmilla ja suuremmilla summilla niin kauan kuin rahaa on jaettavissa. Pankit eikä telakatkaan lopeta pyytämästä niinkauan kun hyvää tarkoittavia rahanjakajia löytyy. Ovathan rahaa jakavat hyvää tarkoittavia eivätkä kytköksissä rahan saajiin?

Sinällään on myös käsittämätöntä, että raha luvattiin lahjoittaa eikä lainata niinkuin pyydettiin. Toisaalta ainakin Turun Sanomien mukaan kyseessä ei kuitenkaan ollut uusi raha vaan jo aiemmin luvatun tuen uudelleen myynti. 

Yritystuista vastuussa oleva kauppa- ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (Kokoomus) on selitellyt, ettei valtio voi EU-direktiivien oloissa lainata.  Siinä hän pyerkii harhauttamaan sillä valtiolla on esimerkiksi Finnvera ja sen tytäryhtiö Suomen vientiluotto Oy sellaista varten.  Samaan aikaan ranskalaiset pystyivät tukemaan omia telakoitaan ihan samoissa EU- ja EMU-rajoissa.  Toki sielläkin on arvosteltu tukipolitiikkaa ja yhtiöiden ahneutta mutta tunnustetaan realiteetit, kuten YLE tietää kertoa.  Ranskassa valtio on myös merkittävä omistaja paikallisessa STX:n tytäryhtiössä.

Erityisen kummallisia ovat Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Annika Lapintien ennen joulua annetut lupaukset joululahjoista turkulaisille. Jo tuolloin oli tiedossa miten heikoilla Suomen valtion tekemiset asiassa olivat. Lapintiekin on siis joko harhautui tai harhautti.  Sen sijaan jotkut ammattiliittojohtajat olivat paremmin kärryillä, esimerkiksi Antti Rinne (Pro) ja Riku Aalto (Metalliliitto) Lapintien oman puolueen lehdessä Kansan Uutisissa.

Suomen hallitusherrojen ja -rouvien kannattaisi olla hieman tukevammin jalat maassa tässä rupisen reaalimaailman kapitalistisessa savessa.  Valtioiden kansalliset ja merkantilistiset tuet oman maansa elinkeinoelämälle eivät ole mihinkään kadonneet muualta kuin juhlapuheista.  Niin ranskalaisetkin tekivät ja saivat kaivattuja työpaikkoja.  Vai onko Suomen Kokoomusvetoinen hallitus jo niin globaalin libertarismin pauloissa, että on ihan sama missä eteläkorealainen telakkakapitalisti Kang Duk-Soo lisäarvonsa kerää.