Ääliöoikeiston nousu - toivottavasti pian myös tuho

Pidä ympäristösi siistinä

 Viime aikoina on  nähty monissa läntisissä maissa äärioikeiston (oik. ääliö-) nousuja. Meillä Perussuomalaiset "jytkytteli" jo aiemmin ja kääntyneet jo(?) lasku-uralle. Muualla nousuja putkahtelee vieläkin: trumpismi (MAGA-ismi?) USA:ssa, Italiassa tällä hetkellä Giorgia Meloni:n "Italian veljet" (Fratelli d'Italia), Marine le Pen:n "Kansallinen kokoomus" (Rassemblement national, RN) Ranskassa y.m. sekä viimeisimpänä "Vaihtoehto Saksalle" (Alternative für Deutschland, AfD) Saksassa.  Selitykseksi on tarjoiltu maahanmuuttoja ja sen nimiin manattuja eräitä väkivaltaisia oireita kuitenkaan analysoimatta syitä yhtään sen tarkemmin kuin mitä oikea äärilaita itse julistaa.

Minusta äärioikeiston nousun takana on suurempia ja perustavaalaatuisempia yhteiskunnallisia syitä.  Maahanmuuton kritiikki on vain ilmentymä keinoista luoda vastakkainasettelua "me, samanlaiset c. muut, erilaiset".  Se on keino osoittaa syntipukkeja mutta ei näytä juurisyytä.  Se löytyy pikemmin kapitalistisiin tuotantosuhteisiin liittyvien nautintaoikeuksien puolustamisesta.

Nationalismi ja siihen liittyvä erottelu meihin c. muihin on ollut oleellista koko kapitalistisen ajan (joiltakin osin jo aiemminkin) kun kansalliset kapitalistit ovat vaalineet tuotannollisessa kapitalismissa*) toisaalta valtaansa työvoimaan ja toisaalta markkinoihin.  Siihen kansallisvaltio romanttis-nationalistisine**) ihanteineen on ollut oiva keino.  Nyt kun olemme siirtymässä finanssikapitalismin*) oloihin, teollinen tuotanto ei olekaan enää keskeistä kapitaalien kasvattamisen keinona vaan finanssispekulaatiot.  Silloin kansallinen työvoima ja markkinat menettävät merkitystään siirtyen globaaliksi haettaessa ns. "suotuisan kustannustason" tuotantoa.  Samalla yhä isompi joukko voidaan syrjäyttää yhteiskunnasta koska eivät ole hyödyllisiä kapitaalien omistajille.

Syrjäytetyt on uhka vallalle
-
siksi äärioikeisto

Omistajat kuitenkin tunnistavat tuon syrjäytettyjen poliittisen merkityksen jos saavat olla vapaina: he ja heidän tukijansa ovat uhka valitseville nautintaoikeuksille.  Siinä hallinnassa omistajilla on useita keinoja:
- "Panem et circences" eli roomalaisten "leipää ja sirkushuveja" lähestymistapa. Nykyisessä sovellutuksessa leivän asemesta panostetaan sirkushuveihin eli viihdehömppään. Visailukisailut ja huippu-urheiluspektaakkelit nostetaan tärkeämmiksi kuin yhteiskunnalliset asiat "porvarillisen hegemonian" ***) keinoin. Tuloksena kiinnostumattomuus yhteiskunnallisista kysymyksistä.
- Yhteiskunnallisen keskustelun ohjaaminen sivuraiteille populistien avulla (vrt Antonio Gramscin Hegemoniateoria).  He keskittyvät oireisiin ja ja syntipukkien osoittamiseen.  Silloin vanhan sanonnan mukaan "porvari saa nukkua yönsä rauhassa" kun huonompiosaiset ovat toistensa kimpussa.
- Suoraa väkivaltaa käytetään jos pehmeämmät julkisuudenhallinnan keinot ei enää pelitä.  Poliisi puuttuu yhä brutaalimmin erimielisyyden osoituksiin jotta aktiivit mukiloidaan ja muut ymmärtävät varoa.  Samalla poliittinen valta kiristää kansalaisten ja etenkin työläisten vaikuttamismahdollisuuksia m.m. AY-liikkeen kautta.
- Fasismi väkivaltaisena äärimmäisenä(?) kapitalismin muotona jossa yhteiskunnan syrjäytetyistä nostetaan erilaisia joukkioita ja militioita osoittamaan sopivia vastustajia tyytymättömille. Silloin hyökätään sellaisten heikompien kimppuun jotka on helppo osoittaa: aik. juutalaiset, nyt maahanmuuttajat j.n.e.  Vähäväkiset on silloin toistensa kimpussa eikä kapitaalien omistajien.  Vastustajiksi aina valikoidaan sellaisia jotka on helppo erottaa toisenlaisiksi, eriväriset, eri kieltä puhuvat, erilaisia tapoja omaavat j.n.e.

Samaan aikaan kapitalismi alkaa kuluttaa resurssejaan loppuun.  Ne eivät toki ole vieläkään lähimainkaan kaikki kulutetut ja Afrikka vielä suurelta osin kapitalisoimatta.  Kehittyneissä maissa silti n.s. "voiton suhdeluku" eli porvarillisen taloustieteen sanoin "sijoitetun pääoman suhteellinen tuotto" laskee eli tarvitaan isompia pääomakasautumia jopa entisten voittojen saavuttamiseen kun niiden pitäisi kasvaa.  Siihen tarvitaan finanssispekulaatioita yhä enenevillä määrillä n.s. "höttöntöttörahaa"****) ja väkivaltaa pitämään spekulaatiomarkkinat kasassa ja riittävän häiriöttöminä sekä veronmaksajat maksamassa jos ja kun häiriöitä silti ilmenee (n.s. pankkisektorin pelastamiset).  Kehitys johtaa väistämättä siihen että toisaalta kapitaalien omistajat joutuvat kisaamaan kapenevista keskinäisistä nautintaoikeuksistaan ja toisaalta varmistamaan asemiaan myös niitä muita ihmisiä vastaan jotka vaativat oikeudenmukaisuuttaan.

Ääri- eli ääliöoikeisto tarjoaa siinä mainion välineen ohjata populismillaan ihmisten oikeutettua tyytymättömyyttä pois ratkaisevasti vaikuttavasta, toisaalle alämölöön toisia vähäväkisiä kohtaan ja jopa taisteluttamaan heitä keskenään jotta kapitaalien omistajat voivat olla heidän suhteensa rauhassa.  Lisäksi äärioikeiston väkivaltahakuisuutta käytetään hyväksi pitämään väkivallalla erimieltä olevia kurissa.  Valtiokoneiston ja äärioikeiston väkivaltaorgaanit ovatkin toimineet jopa yhdessä vasemmistoa ja antifasisteja vastaan vaikka ajoittain julkisuudessa pidetään mielikuvaa poliisin tarkkailevan ko joukkioita.  Tässä suhteessa otollisia rekrytoitavia ovat omasta sosio-ekonomisesta asemastaan huolissaan olevat (vrt. sosiologiset tutkimukset n.s. "jytkyistä" *****)).

Aikoinaan fascistit ja natsit nousivat liki sata vuotta sitten juuri näillä teemoilla.  Samaten meidän n.s. protestiliikkeet aina Ernesti Hentusen Radikaalista kansanpuolueesta ja sen Totuuden torvesta vennamolaisten kautta Perussuomalaisiin.  Näin äärioikeiston populistisen liikehdinnän taustalla onkin aina perimmäiset juurisyyt kapitalismin kehityksessä omalla elinkaarellaan. 

Niinpä hallitsevan luokan eli kapitaalien omistajien kriittinen mielenkiinto, m.m. "yhteiskuntarauhasta", ei kohdistu sitä oikeammalla olevien muodostamaan uhkaan kuin juhlapuheissa.  Käytännön toimissa he tekevät yhteistyötä.  Suomessa Perussuomalaiset ovat hallituksessa muiden porvareiden kanssa, Ruotsissa Sverige demokraterna (sic!) on porvarihallituksen "harmaa eminenssi", Saksassa juuri vaalit voittanut CDU/CSU puhuu vakavasti yhteistyöstä AfD:n kanssa j.n.e.  Toki lisäksi on sekalainen joukko erilaisia muita äärioikeiston fraktioita, Sinimustaa liikettä, Pohjoismaisia vastarintaliikkeitä, Action club:eja, heavy-musiikki bändejä y.m. mutta niitä ei, ainakaan vielä, ole ole nostettu sillä ilmeisesti valtaa pitävät kapitaalien omistajat eivät vielä näe niille akuuttia tarvetta. Silti kaikki porvariston eri fraktio, n.s. "maltillisetkin", ovat samalla asialla, eri ryhmittymille on vain omat roolitukset.  Niinpä porvarillinen valtio ei estä fasismin nousua vaan jopa tukee sitä - onhan heillä yhteiset perimmäiset tavoitteet.

Äärioikeiston torjuminen on työväenliikkeen tehtävä

Mitä on siis tehtävä? - Äärioikeiston torjuminen jää työväenliikkeen tehtäväksi.  Vain vahva joukkovoima voi meidät pelastaa.  Siihen tarvitaan kaikkia joukkoja: poliittista vasemmistoa, ammattiyhdistysliikettä, nuorisojärjestöjä, yksittäisiä kansalaisia j.n.e. mutta ennenkaikkea juurisyihin tunkevaa poliittista analyysiä ympäröivän yhteiskuntamme rakenteista ja prosesseista.

---

*) "Tuotannollinen kapitalismi" on kapitalismin alkuvaihe jossa industrialismilla oli määräävä asema. Teollistuneessa kansantaloudessa kapitaaleja kasattiin Karl Marx:n kaavan R->T->R' eli pääomalla pyöritetään tuotantoa ja se tuottaa enemmän pääomaa. Erotuksena myöhemmästä "finanssikapitalismista" jossa pääomia kasataan ostamalla ja myymällä rahaa itseään: R->R'

**) Romantiikka on tässä kulttuurisessa ja älyllisessä mielessä, ei intiiminä rakkauselämän muotona, eli valistuksen vastakohdaksi kehitettynä ihannekuvien poliittisena rakenteluna.  Se syntyi taiteellisena ja kulttuurisena suuntauksena mutta vaikutti ja vaikuttaa edelleen myös politiikassa kansallisuutta korostaen vaikka taiteessa sen syrjäytti realismi jo 1800-luvun lopulla.

***) "Porvarillinen hegemonia on italialaisen Antonio Gramsci:n kehittämä käsite n.s. hegemoniateoriassaan. Vallitseva luokka (nyk porvaristo) hallitsee keskustelua ja puheenaiheita yhteiskunnassa: sitä mistä keskustellaan, miten keskustellaan ja mitä johtopäätöksiä sallitaan.

****) "Höttöntöttöraha" on toimittaja Esko Seppäsen kehittämä termi erilaisissa finanssioperaatioissa pyörivästä rahasta jolla ei ole vastinetta reaalitaloudessa.  Uskottavien laskelmien mukaan finanssimarkkinoilla on rahaa enemmän kuin koko maailman BKT:ssä.

*****) "Jytky" Timo Soinin lanseeraama termi Perussuomalaisten ensimmäisen suuren eduskuntavaalivoiton jälkeen.  Sitä tutkineet sosiologit ovat päätyneen lopputulemaan ettei se eikä myöhemmätkään jytkyt pohjanneet jo syrjäytyneisiin vaan niihin keskiluokkahakuisiin jotka pelkäävät oman saavutetun sosioekonomisen asemansa puolesta. 

Fas(c)ismin olemus

 Fasismi-sana on laajalle levinnyt ja monessa käytössä moneen merkitykseen. En malta olla takertumatta sananselitykseen tästäkin tärkeästä termistä.  Fasismi tai alunperin fascismi on tärkeä aihe sillä sitä käytetään moniailla tavoilla: sinä itsenään tiettynä poliittisena aatteena suppeammassa ja laajemmassa merkityksessä kuin myös iskusanana monelaisia asioita vastustettaessa, ihan äärioikeistolaisuudesta moniin epämiellyttäviksi koettujen arkipäivänkin asioidenkin vastustamiseen *). Ja paljon kaikkea siltä väliltä.  Siispä aloitetaan alusta:

Charles Chaplin:n elokuvasta "Diktaattori"
(1940, The Great Dictator):
diktaattorit Adenoid Hynkel ja Benzino Napaloni 

Mistä kaikki alkoi

Fasismin alkuna jotkut pitävät Ranskan suuren vallankumouksen jakobiineja. Jotkut myöhempiä ranskalaisia porvarillisia materialisteja ja rationalisteja joista kehittyi sosiaali-darwinisteja kun eivät erottaneet biologista evoluutiota yhteiskunnallisesta.  Hegel on myös mainittu, kuten myös Dostojevski, Nietzsche ja moni muu.  Ovatpa jotkut hakeneet juuria aina antiikin Kreikkaa ja spartalaista menoa myöten.  Ilmeisenä tarkoituksena on ollut saada aatteelle suurta perintöä kannettavaksi vaikkei sillä ihan välttämättä sellaista ole.

Oma ajatukseni lähtee lähempää Benito Mussolinin oppi-isästä, italialaisesta Vilfredo Pareto:sta (1848-1923).  Häneltä Mussolini omaksui ajatuksensa jotka hän liitti Niezsche:n yli-ihmisoppeihin.  Kun Mussoli sitten tuli omituisuuksiensa ja vallanhalunsa takia erotetuksi Italian sosialistisesta puolueesta hän perusti yhdessä fasismin filosofiksi nimetyn Giovanni Gentile:n (1875-1944) kanssa puolueensa Fasci d'Azione Rivoluzionaria (1914‍–‍1919)
ja muodosti sen pienistä ryhmistä joita nimitti vitsaskimpuiksi eli fascio:iksi joista nimi fascismo.  Myöhemmin muuttivat puoleen nimelle Fasci Italiani di Combattimento (1919-1921) ja sittemmin ensin Fasci Nationale:ksi (1921-1943)  ja lopuksi Partito Fascista Repubblicano:ksi (1943-1944).

Samaan aikaan toki oli myös m.m. Saksassa samansuuntaista poliittista liikehdintää jossa puhuttiin "vuoden 1914 ajatuksista" (I MS:n syttyminen) vastakohtana Ranskan Suuren vallankumouksen innoittamien "vuoden 1789 ajatusten" vastakohtana: ei henkilökohtaisille vapauksille, demokratialle, tasa-arvolle j.n.e.  Mutta vaikutussuunta oli pikemmin Italiasta muualle Benito Mussolinin noustua valtaan siellä.

Saksalainen natsismi nousi enemmän omista lähtökohdistaan.  Adolf Hitler:n (1889-1945) kuppikunta, vielä kaapattuaan Saksalaisen työväenpuolueen (DAP, Deutsche Arbeiterpartei ->(1920) NSDAP, Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei), olisi jäänyt omituiseksi historian sivujuonteeksi ja kuihtunut müncheniläisen beerstube:n yhteen looshiin jollei saksalaiset kapitalistit ja pankkiirit olisi nähneet sen mahdollisuuksia ja alkaneet kehittää siitä itselleen voimakasta nyrkkiä jonka avulla korvata I MS:n jälkeisessä Weimarin tasavallassa hajaantunutta valtaansa.  He eivät turhaan panostaneet saksalaista erityisyyttä korostaneeseen marginaalipoliitikkoon. Lyhyellä tähtäyksellä mutta pitemmällä kauhein seurauksin mutta se oli kapitaalien omistajille luontainen valinta siinä tiinä tilanteessa.

Sitten on vielä sitkeähenkisin: espanjalainen francolaisuus. Ihan omalaisensa joukkio Francisco Franco:n () johtamana joka ei olisi päässyt valtaan ilman Hitlerin apua mutta joka onnistui sinnittelemään II MS:n jälkimainingit eikä se ole vieläkään kuollut Espanjan "estado profundo":sta. 

Oma lukunsa on sodan jälkeinen uusnatsismi?  Se on pitkälti vanhan lämmittelyä ja muistoissa larppaamista.  Vasta ihan viime aikoina on näkynyt erilaisina Alt-Right -liikehdintöinä **) silläkin olla kysyntää kapitaalien nautintaoikeuksien turvaajana. Niinpä erilaisia äärioikeistolaisia liikkeitä on normalisoitu valtavirtaan (toki julkisuudessa se kieltäen).  Esimerkkeinä sisäsiistien porvaripuolueiden alkaessa kaveerata äärioikeistolaisten kanssa käykööt suomalaisen Kokoomuksen yhteiselo Perussuomalaisten kanssa ja vaikka saksalaisten kristillisdemokraattien viimeaikainen haikeilu yhteistyöhön Alternative für Deutschland (AfD):n kanssa sekä USA:n Republican Party:n (GOP) "trumpilaistaminen". 

Mitä kaikki on?

Miten määritellä fasismi, tai fascismi kuten se alkuperätietoisesti pitäisi kirjoittaa erotukseksi muista käytänteistä?

Fasismia on määritelty montaa kautta.  Yksi tapa on ollut tehdä se negaatioiden kautta: anti-liberalismi, anti-kommunismi ja anti-konservatismi. Se kuitenkin jo teknisesti ontuu sillä negaatio on aina huono määrittäjä.  Filosofistisestihan jos jonkin katsotaan olevan A niin kaikki ei-A ei ole B:ä. Se kääntäen: jos kiellämme jostakin A:sta jotakin, esimerkiksi X:n, Y:n ja Z:n niin emme ole vielä määritelleet mitään itse A:n omista ominaisuuksista vaan vain luetelleet attribuutteja joita A:ssa ei ole emmekä me vooi niitä kaikkia luetella saadaksemme kattavan määritelmän. 

Toinen tapa on määritellä se tyylin ja estetiikan kautta. Silloin määrittäviksi tekijöiksi nostetaan joukkojen näyttävä mobilisointi ja ryhmähenki, maskuliinisuus ja positiivinen suhtautuminen väkivaltaan sekä karismaattinen kansallinen auktoriteetti suurena johtaja.  Se ei kuitenkaan esitä kuin ilmiasua eikä mitään sisällöstä eikä tavoitteista.

Paras tapa on päämäärien kautta. Mutta mitkä ovatkaan fasismin päämäärät? Onko kaikilla fasistisilla suuntauksilla kokonaisuudessaan aina ja kaikkialla samat päämäärät? Voimmeko löytää niistä suurimman yhteisen nimittäjän joka löytyy kaikilta ja sitten jotain omaa lisäksi? Vai joudummeko tyytymään pienimpään yhteiseen? Joukkoon tekijöitä joika vähintään kaikilla on jotta voi hyvällä omalla tunnolla käyttää fasismin nimeä a.o. kokonaisuudesta?

Fasistisia liikeitä valtaan nostaneista rahoittajista, industrialisteista ja pankkiireista, voi päätellä tavoitteena olevan kapitaalien vallan tukeminen. Ei niiden vastustaminen kuten monet, etenkin fasistit itse haluavat esittää.  Kapitalistit pelkäävät valtansa ja nautintaoikeuksiensa menettämistä ja haluavat totaalisen hallinnon pitämään niitä yllä ja vastustajat kurissa.  Samalla tuottaa kuuliaista ja nöyrää työvoimaa sekä kulutusta.  Kun he katsovat pehmeämpien keinojen kuten porvarillisen demokratian riittävän, he käyttävät sitä. Mutta kun se ei enää näyttäisi heidän kannaltaan tuottavan sopivia tuloksia, he siirtyvät kovempien keinojen, m.m. fasismin käyttöön.  Tästä voi päätellä, että fasismi on nimen omaan kypsän kapitalismin piirre.  Nuorempi ja tuoreempi kapitalismi kestää ja kehittyy pehmeämmillä mutta kapitalismin kypsyessä ne menettävät tehoaan kun ongelmat kärjistyvät ja vanhat keinot inflatoituvat.  Silloin ottavat kalupakistaan järeämpää - fasismin.

Miten siis kirjoittaisin fasismin määritelmän:

Fasismi (käsite) on
oikeistolaista väkivaltaista, autoritaarista ja totaalista
hallintoa
kapitalismin tuotanto- ja nautintasuhteiden ylläpitämiseksi.

Näen siis fasismimin enemmän hallintomallina kuin ideologiana.  Se ei siltikään estä etteikö sen ympärille ja perusteluksi olisi tuotettu paljonkin ideologista tekstiä jo pitkään.  Näitä tekstejä kehiteltiin jo ennen ennen varsinaisten fasististen liikkeiden synnyttämistä fasistien niistä ammentaa.

Oleellisia ja keskeisiä piirteitä (attribuutteja) siinä ovat m.m.

- autoritaarisuus ja hierarkisuus, yleensä yhden karismaattiseksi koetun johtajuuden alaisuudessa

- omien ja vihollisten erottaminen, usein etnisin, uskonnollisten tai muiden helposti erotettavien piirteiden kautta

- militarisoitu ja mobilisoitu yhteiskuntakäsitys.

Edellä luetellut lienevät n.s. pienin yhteinen nimittäjä.Joukkoa voi laajentaa esim.

Kun tarkastellaan fasismin olemusta - määritellään sitä - on sen ominaisluonne pidettävä erillään siinä käytetyistä keinoista. Niinpä seuraavaksi:

Miten fasismi toimii

 Erilaisilla fasistisilla suuntauksilla on sekä yhteisiä että omalaatuisiaan keinoja toteuttaa sisintä olemustaan ja tavoitella annettua päämäärää.  Kun tarkastellaan kuinka fasistiset hallinnot ovat toimineet ja toimivat sekä arvioidaan kuinka tullevat toimimaan, voidaan nähdä joukko keinoja:

- rakennetaan hierarkinen ja autoritaarinen militarisoitu hallintokoneisto jolle otetaan/annetaan valta 

- muutetaan hallinnon väkivaltakoneistot johdon käsissä oleviksi militioiksi

- supistetaan tiedonvälitys yhdeksi "kansalliseksi" mediaksi jossa erimielisyys ei pääse ääneen

- demonisoidaan vastustajat ja erimieltä olevat, eristetään heidät ja tarvittessa ... endlösung

- luodaan mystifioidusta ja legendarisoidusta muinaisesta sankaruudesta visio tulevasta utopiasta

- rakennetaan kohdatuista vastoinkäymisistä, todellisista ja paisutelluista kansallisia traumoja jotta voidaan uhriutua ja lähteä hakemaan oikeutetuksi esitettyä revanssia

- rakennetaan ihannekuvia oikeista meikäläisistä tunteisiin vetoavilla hyvekuvilla kuten maskuliininen sankar'soturi (mies) ja perheenäiti kasvattamassa uusia kansallisia sotureita (nainen)

- rakennetaan sopivista symboleista kansallinen ikonostaasi jossa on yhdistelmä luvattua utopiaa ja mystistä kuviteltua menneisyyttä

- Luodaan tunnetta "omat ensin" ja "yhteinen asia" -priorisoinnista tunteisiin vetoavalla retoriikalla

- korostetaan uhrivalmiutta ja iskostetaan se kansana pidettyyn osaan ihmisistä.

Erilaisten fasismin/natsismin tyylisuuntien parissa keinoja sovellettiin ja sovelletaan paikallisiin oloihin tarpeelliseksi katsotuin variaatioin.  Esimerkiksi aikoinaan Saksassa, Italiassa ja Espanjassa käytettiin samoja ulkoiselta olemuksiltaan toisistaan poikkeavia keinoja. Esimerkiksi saksalaiset ammensivat vanhasta germaanisesta mytologiasta kun taas italialaiset katsoivat muinaisgermaanien viholliseen eli antiikin Roomaan.

Fasismi ja korporativismi

Oleellisia fasismeihin liitettyjä tekijöitä on n.s. korporativismi.  Sen normimääritelmän mukaan siihen liittyy ammattiliittojen mukanaolo hallintokoneistossa. Erimallisten fasismien toteutuksissa AY-järjestöt eivät kuitenkaan olleet työläisten yhteenliittymiä omien etujensa ajamiseksi vaan kapitaalien omistajien perustuttamia orgaaneja pitämään työläisiä kurissa ***).

Fasismin oloissa työläisten asema on korostetusti alisteinen, kurilla ja väkivallalla ylläpidettyä nöyrää työvoimaa aina pakkotyöhön  (esim saksalainen "Reichsarbeitsdienst", RAD) ja orjuuteen (keskitysleiri- ja sotavankeja) asti. 

Fasismi c. fasisti

Joissakin tapauksissa on syytä erottaa aatteet ja niiden kannattajat toisistaan.  Perustilanne on, että aatteen kannattaja omaksuu aatteen ja kannattaa sekä edistää sitä.  Monen aatteen ja erityisesti fasismien tapauksessa kannattajia on useammanlaisia. Etenkin kun aate on rakennettu vain tukemaan tiettyyn tarkoitukseen luotua hallintomallia, kannattajissa on sekä tilanteen ymmärtäviä että hyväuskoisia.  Fasismin osalta se tarkoittaa että on joukko "ammattifasisteja" jotka tietävät ja ymmärtävät millä asialla ovat ja suorittavat rooliaan. Sitten on toisaalta ihmisiä jotka aidosti uskovat rakennettuun aatemaailmaan kaikkien mystisine kommervenkkeineen. Heitä voisi nimittää "fundamentalistifasisteiksi".  Lisäksi on aina joukko joita ei kiinnosta.

Erilaiset suhteet fasismiin siihen mukaan lähteneillä ei kuitenkaan pese puhtaaksi ketään fasismin nimissä tehtävistä rikoksista vaikka toki heidänkin osalta syyllisyys rikoksiin on henkilökohtainen. Aina voidaankin keskustella tietoisuuden määrästä silloin kun ollaan mukana ajankohtaisissa tapahtumissa.

Jos taas tarkastellaan nykypolven vastuuta menneisyyden rikoksiin, tulee tarkastella aatteen sisältöä itseään.  Tietenkään yksittäisten tekojen syyllisyys ei seuraa kolmanteen ja neljänteen polveen mutta nykyisten kannattajien kannattaisi miettiä mitä aattensa ydinopeissa sanotaan.  Fasismin ulemuksen on syvälle kirjoitettu rasismi, sorto ja väkivalta.

Fasismi leimakirveenä

Fasismi-sanan käyttö on levinnyt, etenkin II MS:n tappionsa jälkeen, merkitykseltään ja sisällöltään laajemmaksi ja samalla myös hämärtynyt ihmisten mielissä.  Ennen sotaa sillä oli vielä laajalti hyväksytty ja muutenkin siedetty glanginsa.  Monilla tahoilla porvarillisissa piireissä, etenkin työnantajien keskuudessa, siihen suhtauduttiin positiivisesti.  Sodan jälkeen ääni muuttui ja aiemmin myötämielisestikin suhtautuneet kielsivät käytännöt, aatteen ja nimenkin.  Sana jäi elämään vain pejoratiivina.  Sellaisilla on tapana inflatoitua ja niinpä meille on ilmestynyt "arkipäivän fasismia", "terveysfasismia" j.n.e.  Niissä mennään paikkapaikoin jo käsitteen rajojen yli ja tylsytetään sanan terävää kulmaa.  Toki analyyttisesti käyttäen niillä voidaan paljastaa yhteiskunnasta fasismin l u o n t o i s i a  piirteitä korjattaviksi mutta muuten ollaan n.s. "heikoilla jäillä".

Vasemmisto, lähinnä Neuvostoliiton käytänteiden pohjalta on aika-ajoin laajentanyt fasismi-sanan kattavuutta varsinaisesta fasismista laajemminkin oikeistoon, varsinaisen äärioikeiston ulkopuolelle.  Se on joissakin tapauksissa ollut myös paljastamassa pyrkimyksiä fasismin suuntaan mutta on myös sisältänyt halpoja ylilyöntejä joilla on myös vaarana inflatoida sanan särmää.  Varovainen siis pitäisi olla fasismin merkityksien kanssa, ihan kuin myös muidenkin sanojen suhteen.

Summa summarum

Fasismi sivujuonteineen, ml natsismi, on laaja ja monitahoinen kokonaisuus.  SIllä on ytimensä ja juurensa sekä erittäin monimuotoinen jälkikasvu.  Siitä on moneksi ja moneen muotoon.  Samaten sen tunnistamisesta ja vastustamisesta on moneksi.  Meidän tulisi pitäytyä sanan varsinaisissa merkityksissä: a) historian saksalainen natsismi, italialainen et al fasismi ja b) nykyajan uudet varsinaisen fasismin määritelmän mukaiset muodot.  Meidän tulisi varoa laventamasta sanan merkitystä liian laajalle.  Silti tarvitsemme jatkuvaa keskustelua ja analyysiä mikä kulloinkin missä määrin täyttää fasismin tunnusmerkit jotta sen alut  tunnistaisimme, osaisimme niitä varoa ja tukahduttaa ennenkuin on liian myöhäistä.

***

Ps: En lähtenyt käymään tarkemmin läpi kuin oleellisimpia ja kuvaavimpia fasismin ilmentymiä. Niinpä jätin tämän tarkastelun ulkopuolelle m.m. Kokkashugi:n (國家主義) Japanissa, Engelbert Dollfuß:n "Ständestaat":n Itävallassa, Getúlio Vargas:n "integralismo":n Brasiliassa, Chiang Kai-Shek:n "Kuomingtang":n Kiinassa, Ante Pavelić:n "Ustaš":n Kroatiassa, Philippe Petáin:n Vichy:n hallituksen ranskassa, Ioannis Metaxas:n "Elokuun 4. päivän hallituksen" Kreikassa, Miklós Horthy:n Unkarissa, Vidgung Quisling:n "Nasjonal Samling":n ****), António Salazar:n "Estano Novo":n Portugalissa ja Ion Antonescu:n "Rautakaarti":n Romaniassa sekä lukuisat muissa maissa toimineet vähemmän valtaan päässeet suuntaukset kuten meikäläiset lapualaiset, IKL-läiset, AKS-läiset j.n.e.

P.p.s: Kun määrittelen fasismin hallintomalliksi jolle on rakennettu ideologinen kaapu, olisi jatkopohdittava milloin fasismi oikeastaan syntyikään: a) kun jotkut filosofisesti suuntautuneet eksentirikot alkoivat haaveilla yli-ihmisopeista, b) kun yksittäiset poliittisesti mahdollisuuksiinsa turhautuneet alkoivat rakennella niistä itselleen ryhmäkuntia vai c) kun rahoittajat keksivät heidän käyttöarvonsa vai d) joskus toiste.

---

*) Anti-fasismi olkoon toisen sagan aihe. Provosoitunen kirjoittamaan siitä joskus toiste toisen kirjoituksen.

**) Alt-Right (lyhenne sanoista Alternative Right) tarkoittaa USA-laisperäistä äärioikeistolaista liikehdintää jossa päälimmäisinä on nationalismi ja valkoinen ylivalta.  Ilmiö katsotaan syntyneeksi 2000-luvun alussa mutta taustalla on vanhempia valkoisen nationalismin liikehdintöjä kuten "paleokonservatismi", "pimeä valaistuminen" (Dark Enlightment), "uusi oikeisto" (New Right, alkunperin ranskalainen Nouvelle droit) j.n.e.

***) AY-liikettä on käytetty myös muualla työläisten kurissapitämiseen. Esimerkkejä ovat m.m. Stalinin ajan liitot Neuvostoliitossa, USA:ssa liitot mafian y.m. järjestäytyneen rikollisuuden käsissä, täkäläiset n.s. "keltaiset" eli työnantajien perustamat liitot j.n.e.

****) Huom: Norjalaisen "Nasjonal Samling":n suomalainen nimikaima on "kansallinen Kokoomus".  Toivottavasti nykyään jo yhtäläisyyden rajoittuvat vain nimiin. Aikoinaan 1930- ja 1940-luvuilla ei niinkään vaan yhtäläisyyksiä oli huomattavassa määrin.

YLEnmääräistä kalabaliikkia

 Joukko laitaoikeistoa, pääasiassa Kokoomuksesta ja perussuomalaista on käynyt jo kuukausikaupalla lokakampanjaa Yleisradiota vastaan.  Se on saanut osittain äärimmäisen likaisia muotoja. Erityisesti kampanjaa on käyty somessa.  Asialla on ollut sekä toimittajina esiintyviä kuten Sanna Ukkola, Ivan Puopolo, Matias Turkkila mutta myös jotkut itsensä

persuttaneet poliitikotkin kuten esimerkiksi kansanedustajat Tere Sammalllahti/kok, Joakim Vigelius/PS y.m., PS:n puoluesihteeri Harri Vuorenpää, ex-kansanedustaja Reijo Tossavainen/PS, piiritason politrukit kuten Aatu Puisto/kok, Jan Axberg/KD exempli gratia, jne jne. Kapea otos kirjavasta joukosta poliittisen kirjomme äärioikealta mutta kuitenkin jo vakiintuneista puolueista joissa luulisi arvostettavan ns "asialinjaa" (Veikko Vennamon (1913-1997) ilmaus 70-luvulta).  Äärioikeaa mutta kuitenkin hallituspuolueista: pääministeri- ja valtiovarainministerin puolueiden edustajat kaikkein kärkkäimpinä.

Törkykampanja on ollut kovinkin määrämuotoisen näköistä sisältäen erilaisia osa-alueita:
- Yleisradion budjetin leikkausvaatimukset
- syytökset yksipuoleisesta vasemmistolaisuudesta, ns "punaviher-agendasta"
- monimuotoisuuskoulutuksen (DEI) *) haukkuminen
- syytäkset sisäisen toiminnan salailusta ja peittelystä.

Yleisradion kustannukset ovat muka liian suuret. Oikeasti ne ovat kuitenkin toiminnan volyymiin nähden kohtuulliset ja sillä pitäisi olla mahdollisuuksia panostaa enemmänkin omiin tuotantoihin.

Yksipuolisuussyytökset vasemmistolaisuudesta ovat myös perusteettomia sillä toimiva ylin johto, yhtiön hallitus ja hallintoneuvosto ovat porvarien käsissä. Toimari Merja Ylä-Anttila lie keskustalainen ja ollut vastuullisissa tehtävissä Elinkeinoelämän keskusliitossa (EK), hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen niin lähellä Kokoomusta ettei väliin mahdu edes maanantain sanomalehti ja hallintoneuvostoa johtaa kokoomuslainen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo.

Monimuotoisuuskoulutukset taas ovat normaalia käytäntöä työpaikoilla ja hallitus on jopa vaatimassa niitä lisää, mikä on ihan oikea suunta.  Onhan meillä vielä paljon opittavaa sillä saralla.

Yleisradio on valtion omistama ja eduskunnan valvoma osakeyhtiö. Sitä koskee osakeyhtiölaki (OYL 624/2006) koko ankaruudessaan.  Sen lisäksi YLE:ä ohjataan yleisradiolailla (1380/1993). Se raportoi niiden puitteissa toiminnastaan ihan kuten pitääkin.  Syytökset salailusta ja vaatimuksen enemmästä avoimmuudesta ovat perusteettomia.  Ne osaltaan rikkovat YLE:n nauttimaa luottamusta yksityisten y.m. kumppaniensa kanssa.  EIhän olisi sopivaa, että erilaisten yksityisten palvelujen ja tavarantoimittajien liikesalaisuudet valuisivat sen kautta julkisuuteen ja kilpailijoille. Sellainen ei kuulu kapitalistiseen järjestelmäämme.  YLE:n asema on liki sama kuin maailmalla kovin arvostetulla UK:n yleisradioyhtiollä British Broadcasting Company:llä (BBC) joka on myös valtion kokonaan omista yhtiö valtiollisessa ohjauksessa.

Jotkut ovat nähneet törkykampanjassa yhtäläisyyksiä USA:ssa sikäläisen Alt-Right -oikeiston käymien kulttuurisotakampanjoiden kanssa.  Sellaisia ovat m.m. hyökkäykset erimieltä olevien kimppuun syyttämällä ns kulttuurimarksilaisiksi sekä erilaiset tasa-arvovaatimusten vastustamiset muka kommunismina, m.m Black Lives Matter, MeToo j.n.e. Eikä ne olekaan kaukaa haettuja sillä populistinen laitaoikeistomme on jo pitkään hakenut oppia ja esimerkkejä sekä aineistojaan sieltä.

Oikeasti kuitenkin Yleisradio on mediassamme parasta mitä meille tarjotaan.  On toki silläkin omat sokeat pisteensä, scotoma:nsa ja linjauksensa osana läntistä valtavirtamediaa (MSM eli Main Stream media) sekä lipsumisensa mutta silti: muut ovat vielä huonompia.  Sen on myös n.s. "suuri yleisö" havainnut ja pitää YLEä luotettavimpana tiedonlevittäjänä.  Sen lisäksi YLE on merkittävä kulttuuritoimija m.m. elokuva- ja ohjelmatuottajana ja erityisesti Radion sinfoniaorkesterin ylläpitäjänä.  RSO on ehdottomasti valtakunnan paras bändi.

Ratelihallitus **) ja sen keskeiset puolueet ovat vaarallisella tiellä pilaamassa tiedonvälityksemme parhaimia toimijoita, ihan vain koska sisällöissä ei hehkuteta heidän tekemisiään vaan niihin suhtaudutaan pääosin neutraalisti ja objektiivisuuteen pyrkien.

Meidän on pelastettava Yleisradio ratelien kynsistä!

---

*) Diversity, equity, inclusion (suom. monimuotoisuus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, inkluusio) eli DEI tarkoittaa henkilöstöpolitiikassa etenkin sellaisten henkilöryhmien reilua kohtelua ja täyttä osallistumista, jotka joistakin historiallisista syistä ovat olleet aliedustettuja tai joutuneet identiteettinsä tai vammaisuutensa takia syrjityiksi.

**) Rateli eli mesimäyrä (Mellivora capensis) on Riikka Purran esiinostama afrikkalainen näätäeläin.  Purra valikoi sen totemieläimekseen koska se ei kuulemma välitä pa**aakaan.  Sen takia lempinimeksi nykyiselle hallitukselle.

Vasemmiston rauhanvoimat eksyksissä

 Viime aikoina olemme saaneet nähdä kummia. Jo vuosien ajan läntisen maailman vasemmisto on siirtynyt tukemaan sotimista ja jättänyt suosiolla sodan vastustamisen äärimmäiselle oikeistolle, myös meillä. Se on valtava paradoksi ja vaatii melkoisia älyllisiä rekkiliikkeitä ja häränpyllyjen heittämistä jotta sellaiseen taipuu.

Ensinnä vasemmisto, jopa sosialidemokraateista vasemmalla olevat, ovat lähteneet liki kritiikittä tukemaan USA:n imperialismia joka aiemmin oli heille mitä herättävin punainen vaate. Kaikkihan muistamme Vietnamin-sodan vastustamisen ja kuinka etenkin USA:ssa rauhaa ajavat, vasemmisto etunenässä pakotti establismentin ja sotateollisuuden lopettamaaan sotiminensa.  Sen jälkeenkin on vasemmisto yleensä vastustanut sotia, ainakin monia niistä. Nyttemmin enää vain Palestiinan tilanne aiheuttaa rauhantahtoisia väristyksiä vasemmassa valtavirrassa.

Sen sijaan monet vasemmistot ovat tukemassa USAn etupiirin laajentamista m.m. Ukrainassa. Siellähän kaikesta propagandasta huolimatta kyse on että Läntinen Arvoyhteisö*) levittää USAn johtaman lännen, venäläisten nimittämänä "kollektiivinen länsi", valtapiiriä kohti Venäjän ydinalueita vastoin 1990-luvun alussa läntisten johtajien antamia "not an inch eastwards" -lupauksia. Niiden mukaan edes Saksojen yhdistymisessä itäisistä DDR:n perintömaista ei pitänyt tulla NATOa. Nyt ovat Suomen itärajalla ja Dneprillä ja Baltiassa sekä havittelevat Keski-Aasiaa.  Jotkut puolalaiset katselisivat jo mielellään mökinpaikkoja Smolenskista asti kuten Väinö Linna "Tuntematon sotilas" -kirjassaan ennustavasti kirjoitti. Tästä tulee mieleen brittiläisen maantieteilijän Halford Mackinder:n n.s. "Heartland Theory"**) maailmanpolitiikan mannerlaatoista.

Toisaalta äärimmäinen oikeisto esiintyy lännen sotia vastaan. He, Ranskan Kansallinen rintama (Rassemblement National), Saksan Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland), Italian veljet (Fratelli d’Italia) jakeitäheitäonkaan tekevät sen taktisista syistä. He haluavat osoittaa olevansa establismentiä vastaan kun systeemi on systeemisine vasemmistoineen on lähtenyt sotatielle. Toisenlaisissa oloissa he olisivat ensimmäisinä kalisuttamassa aseita.  Tätä asennetta voisi verrata ranskalaisten 50-luvun populistiseen poujadismiin***), eikä se ole vierasta täkäläisillekään oikeistopopulisteille.  Oikeasti he vain ohjaamavat ihmisten tyytymättömyyttä kulloinkin mihinkään vaikuttamattomaan populsitiseen älämölöön kun tarkoituksensa on pitää ihmisten mielenkiinto poissa sellaisesta joka oikeasti muuttaisi maailmaa.

Suomen vastaava oikeisto Perussuomalaiset tekevät sen toisin: he ovat innolla mukana sotarintamassa ja saaneet jopa ison osan vasemmistosta tukemaan sotapolitiikkaa kuten Vasemmistoliiton tukemaan hävittäjäkauppoja USAn kanssa, kasvattamaan asevarustelumäärärahoja ja syytämään rahaa ja muuta tukea Ukrainan banderistoille****). Viimeisimpänä muttei varmaan viimeisenä puolueen Eu:n parlamenttiin siirtyvä puheenjohtaja Li Andersson halusi siivota parlamentin vasemmistoryhmän "putinisteista" joina hän pitää sotaa ja tappamista vastustavia, ihan kuten oikeistossa vaaditaan Neuvostoliiton jälkeistä lustraatiota eli puhdistusta.  Siivottaviin kuulemma kuuluu m.m. irlantilaiset Clare Daly ja Mick Wallace, suorasanaisia rauhanpuolustajia, edistyksen ja tasa-arvon edistäjiä.  Rauhan puolelle ja sotaa vastaan on jäänyt Suomessa vain marginaalinen SKP ja muutamat lähinnä anarkistiset kuppikunnat.  Ainoa linkki poliittista merkitystä omaavasta vasemmistosta on säilyttänyt yhteytensä rauhaan vain Palestiinan kohdalla - toki hyvä, että edes siellä mutta asenne on kovin vääristynyt ja kaksinaismoralistinen.  Puolueessa jopa syrjitään niitä jotka uskaltavat vastustaa NATO:a ja asevarustelua, kuten esimerkiksi Johannes Yrttiahoa.

En halua silti vielä menettää toivorikkauttani ja haluan uskoa puoluevasemmistoista vielä löytyvän oikeaa rauhantahtoa mutta he ovat vain tehneet onnettomia taktisia valintoja halutessaan profiloitua eroon kapitalistisesta Venäjästä ja siihen edes jollakin tavalla myötämielellä suhtautuvista.  Silloin hyökkäävät myös asialliseen ja objektiiviseen suhtautumiseen pyrkivien kimppuun ja joutuvat asettumaan sotaa riekkuvien rinnalle.  Venäjähän pyörittää äärikapiatalismia pikakelauksella Neuvostoliiton romahduttamisen jälkeen.  Sen presidentti Vladimir Putin on myös tiukka "kapitalistisen tien kulkija" kuten Kiinassa aikoinaan aatteelliset hortoilijat määriteltiin kunnes huomasivat että kapitalismi on elettävä välistä ennen sosialismia. Venäjällä Putin ja kumppaninsa tuskin edes näkevät kiinalaisten tavoin prospekteja sosialismista, tai jos näkevätkin, eivät niitä halua käyttää.  Hänen politiikkojaan kannattaakin vastustaa mutta toivoisin se tehtävän tosiasioihin perustuen ja analyyttisesti sekä silti säilyttäen konkreettisen rauhanhakuisuuden.

Toivon siis järjen voittavan tältäkin osin eurooppalaisessa vasemmistossa ja heidän palaavan rauhantahtoiseen ja hakuiseen politiikkaansa eli perinteisiin vasemmistolaisiin arvoihin: 

"viha vaino pois, rauha parempi ois" 

kuten Hiski Salomaakin (1891-1957), t.m.n. Hiskias Mättö, aikoinaan lauloi.  Silloin myös vastustamme äärioikeistoa

"puhtain asein, puhtaan asian puolesta"

---

*) "Läntinen arvoyhteisö" on käsite jolla tarkoitetaan kaikkia niitä läntisiä, USA:n johtamia liittoutumia, m.m. NATO, EU jotka liittävät propagandaansa n.s. "läntiset arvot". Suomessa termiä lanseerasi m.m. Martti Ahtisaari (1937-2023) joukkona johon Suomen tulisi kuulua jotta olisimme arvoinemme arvoisessamme seurassa.

**) Brittiläinen maantieteilijä Halford Mackinder (1861-1947) esitteli The Royal Geographical Society:ssä pitämässään luennossa "The Geographical Pivot of History” (1904) n.s. "Heartland Theory:n".  Luento julkaisitiin myöhemmin seuran lehdessä esseenä.  Sen mukaan Euraasia on maailman keskus ja sen n.s. pivot- eli napa-alue Keski-Aasian alue Kaspian merestä koilliseen pitkälle Siperiaan. Euraasia sen ympärillä on keskeinen alue ja sen ulkopuolella ulompi "cresent" eli sirppi johon m.m. anglosaksinen maailma kuuluu.  Maailmanpolitiikan kiemurat selittyvät noiden kahden välisellä kamppailuna navan hallinnasta.
M.m. Eric Blair (1903-1950), t.m.n. George Orwell käytti asetelmaa teoksessaan "Nineteen Eighty-Four" kuvatessaan Oceanian, Euraasian ja Kaukoidän suhteita.

**) Boujadismi tarkoittaa ranskalaista oikeistopopulistista "Union de Défense des Commerçants et Artisans" (UDCA) liikettä jonka perusti Pierre Boujade (1920-2003) vuonna 1953. Se aloitti verojen vastustamisella mutta laajensi kaikenlaiseen oikeistolaiseen liikehdintään järjestäytyneitä yhteiskunnallisia instituutioita vastaan kerätäkseen kannatusta niiltä jotka kokivat keskiluokkaisen sosioekonomisen asemansa olevan vaarassa.  Erityisesti he vastustivat ammattiyhdistysliikettä.  Meidän perussuomalaisemme vertautuvat boujadisteihin eikä moinen ajattelu ole kadonnut Ranskastakaan.

****) Banderistat ovat ukrainalaisia äärioikeistolaisia ja natseja jotka pitävät idolinaan II Maailmansodan aikaista natsikollabotööriä Stepan Banderaa (1909-1959).  Hän on myös virallisen Kiovan hallinnon sankari.

Ruotsalaisen puolueen ruumiinavaus

SFP/RKP on tällä vaalikaudella Petteri Orpon hallitukseen mentyään ollut silloin tällöin tikunnokassa yhteistyöstään äärioikeistolaisen Perussuomalaisten kanssa.  Toki muutenkin koska hallituksen hallitusohjelma sisältää tavoitteita jotka nähdään heidän aikaisemman suvaitsevaisuutta, sivistystä ja moniarvoisuutta korostaneen linjansa vastaisena.  Enpä malta minäkään pysytellä erossa heidän politiikkansa arvioimisesta.  Niinpä tässä omamieliseni "ruumiinavaus" (kielikuva koska kannatuksensa näyttää olevan normaalia luonnollista poistumaa hieman jyrkemmässä luisussa joten "luonnollinen poistuminen" voinee olla näköpiirissä).

SFP on vanha puolue.  Se on perustettu 1906 ruotsinkielisen aristokratian Ruotsalaisen puolueen (Svenska partiet) pohjalle.  Se oli tiukasti svekofiilinen puolue ripauksella konservatiivista venäläisyyttä vastustavaa liberaaliutta.  Tuolloin ruotsinkielisiä ja ruotsinmielisiä yhdisti fennomanian vastustaminen, joskus rajuinkin ottein Axel Olof Freudenthal:n (1836-1911) hengessä.  Häntä pidettiin pitkään SFP:n "henkisenä isänä" mutta viime vuosikymmeninä ovat ottaneet häneen etäisyyttä rasisminsa takia.  Puolue jakoi pitkään hänen nimeään kantavaa palkintoakin mutta lopettivat sittemmin.  Viimeisen taisivat antaa Paavo Lipposelle 2007.

Puolueen nimi virallisessa puoluerekisterissä on "Svenska folkpartiet i Finland r.p.", suomeksi "Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p."  Siis ruotsalainen puolue Suomessa, ei esimerkiksi ruotsinkielisten suomalaisten puolue t.m.s. Käyvät toki ajoittain keskustelua sanoista "finne", "finländare" och så vidare.

SFP:n kannatuksen ja ruotsinkielisten osuuden kehitykset

Puolue on osallistunut koko historiansa eduskuntavaaleihin liki ruotsinkielisen väestön osuutta vastaavalla kannatuksella hyvin tiukasti alueellisesti painottuen.  Tosin pikku hiljaa myös ruotsinkieliset löysivät sijaansa m.m. työväenliikkeestä ja Maalaisliitosta. Samaan aikaan ilmeisesti osa eliitistä on pikku hiljaa fennomanian vaikutuksesta luopunut ruotsalaisuudestaan.  Toisaalta puolue on yrittänyt, etenkin 2000-luvun alussa profiloitua vähemmistöjen edunajajiksi onnistuenkin saamaan hieman kapeaa jalansijaa heidän keskuudessaan.

Puolueen linja on lähtenyt tiukasta svekomaniasta jossa tarkoitus oli pitää Suomen hallintovalta ruotsalaisella eliitillä koska suomalaisista ei m.m. Freudenthal:n mielestä ollut itse hallitsemaan itseään eikä luomaan kultuuria, eikä pääomia siten voi luottaa heidän käsiinsä.  Sitteemmin yhteiskunnallisten suhteiden muutosten, m.m. suomenkielisen koulutuksen ansiosta, se on liennytetty hallinnon, koulujen y.m. kielipuriteetin valvontaan valikoiduilla arvoliberaaleilla koristeilla.  Ytimenä kuitenkin on aina ollut ruotsinkielisten pääomapiirien etu. Ne kiedotaan ruotsinkielisten säätiöiden kanssa linnoitukseksi jonka muureja ei hevin horjuteta.  Tässä he ovat löytäneet symbioosin suomalaisen rahan kanssa muodostaen yhteisen rintaman jossa ovat niin Elinkeinoelämän keskusliitto EK kuin heidän säätiönsä ja stiftelsensä.

Samaan aikaan puolue on määrätietoisesti rakentanut itselleen suvaitsevan länsimaisen liberalismin kaapua.  Ankdammens segelklubben:n kaijalle on mahtunut kovin monenlaisia pittoreskeja eksentrikkoja pätemään kunhan eivät häiritse kovaa ydintä.  On ollut omatekoista "älykköä" Jörn Donner:ia, vapaamielistä Eva Biaudet:ia sunmuita kuriositeetteja.  Jotkut suomalaisetkin kokevat koketeerata ruotsalaisuudella heidän kanssaan kuten esimerkiksi Paavo Lipponen, Tuomas Enbuske, Kimmo Sasi ihan vain muutaman erilaisen mainitakseni.  Heidän takanaan hommia pyörittää Cristoffer Taxell:n kaltaiset kovat jyrät.  Taxell lieneekin tällä hetkellä ruotsinkielisen pääoman isäntärenki ja capo sekä luottopakki pitämässä huolta ettei sen etuja vaaranneta liberaaleilla t.m.s. "haihatteluilla" ja SFP jatkaa Orpon kabinetissa.  Jopa Wikipedian kaltaisessa hänen mainitaan n.s. "harmaana eminenssinä".  Hänen vaikutuskanaviaan ovat m.m. "Stiftelsen för Åbo Akademi" ja "Föreningen Konstsamfundet" ja ne ovat tärkeitä valtakeskittymiä ja toimijoita ruotsinkielisen pääoman etujen ajamisessa.  Siten myös SFP:n taustavaikuttajia ja sen toiminnan mahdollistajia.  

Tähän asti SFP on ollut liki kaikissa sodan jälkeisissä hallituksissa (6/51 poikkeusta sitten -44 aselevon). Se on onnistunut kun hallitusten perusluonne ei ole haastanut kapitalismia ja sen nautintasuhteita. Jäljelle on jäänyt kynnyskysymykseksi vain ruotsin kielen poliittisen, koulutuksellisen ja hallinnollisen aseman varmistaminen.  Näin he myös päätyivät tähän nykyiseen Petteri Orpon oikeistohallitukseen. Sen selittely ja puolustelu on toisaalta ollut melkoinen haaste nykyiselle puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson:llekin.  Hallituskoaliitiossa on kovan linjan äärioikeistolainen Perussuomalaiset jotka vähänväliä irroittelevat fasismillaan ja rasismillaan. Niinpä Henriksson on n.s. "puun ja kuoren välissä" selitellessään kuinka milloinkin diskuteerataan ja sitten taas mennään.  Hän onkin saanut alta vuodessa tarpeekseen ja yrittää EU:n parlamenttiin lepäämään.  Tilalle kaivettanee joku joka ei myöskään keikuta segelbåt:ia mutta jolla on taas uusi uskottavuus selitellä hallituspolitiikkaa parhainpäin ydinkannattajille niin ettei taustavoimat hermostu.

Mikä on sitten SFP:n tulevaisuus?  Voiko se vielä palata nykyisestä hallituskoalitiosta aikaisempaan suvaitsevaiseen imagoonsa vai rikkoutuiko fasadit pysyvästi tai ainakin poliittiseksi ikuisuudeksi eli seurauksena olisi yhdistyminen esimerkiksi Kokoomuksen kanssa?  Ainakin ruotsinkielisten kapitaalien omistajat kalkyloinevat strategisia kuviotaan alati kansainvälistyvässä finanssikapitalismissa?  Vai onko ruotsinkielisyys aatteena vielä niin voimissaan, että suhteellisesta hidastuneesta hiipumisestaan huolimatta vielä elättää SFP:n kaltaisen pönkkäpuolueen ja vipuvarren vaa'ankielenä rakantamaan kulloinkin haluttuja kabinettikoalitioita?  Mitä aiheuttaa kun jo nyt n.s. ulkomaalaistaustaisia on enemmän kuin ruotsinkielisiä ja jossakin vaiheessa yksittäiset heidän vähemmistönsä alkavat olla suurempia?  Aiheuttaako hiipuminen luonnollisen torkahduksen vai radikalisoituvatko jotkut?  Vai löytyykö jostakin joku uusi kipinä ja Fenix fågel nousee tuhkasta?

Toimittajien itsekriittinen ääni

Toimittaja ja teatteriohjaaja Susanna Kuparinen on kirjoittanut Journalisti-lehteen itsekriittisen artikkelin "Vaikeudet persujen kanssa voivat parantaa journalismia". Jutussa Kuparinen tulee tunnustaneeksi, ilmeisesti ihan tarkoituksella, että Media:lta jäi työt tekemättä ennen vaaleja ja pitkälti aiemminkin.  Perussuomalaisten viestejä ei haastettu tarkentavilla lisäkysymyksillä, ei pengottu yhteyksiä eikä tekojen ja puheiden ristiriitoja.  Ei siis tehty journalismin perustyötä.  Hyssyteltiin heidän rasismiaan ja natsikytköksiään ja laskettiin heidän hymistelynsä sellaisenaan läpi. Ihan samoin kuin yleensäkin establishmentin suhteen keskitetyssä valtavirtamediassa.

Kuparinen on pitkälti oikeassa. Perussuomalaiset päästetiin vähällä eikä vallanvahtikoirat neljäntenä valtiomahtina toimineet. Perussuomalaisia suorastaan tunkivat establishmenttiin ikäänkuin he olisivat samanlainen puolue kuin muutkin. No, nykyinen "ratelihallitus" *) on osooittanut kuinka koaliition muidenkin puolueiden, Kokoomuksen, Sfp:n ja Kristillisdemokraattien pintakiilto on ohutta kun pitää tiukassa paikassa puolustaa kapitaalien omistajien perinteisiä nautintaoikeuksia. Silti Perussuomalaiset ovat erityinen äärioikeistolainen puolue natsismi- ja fasismikytköksineen sekä avoimine rasismeineen.

Kuparinen esittää syyksi juurikin tuon harhautumisen pitämään Perussuomalaisia samanlaisena sisäsiistinä puolueena kuin muitakin. Itse en laskisi tuon viattoman sinisilmäisyyden (myös perussuomalaista kuvastoa) varaan vaan näkisin Perussuomalaisten hyysäämisen pikemmin tarkoituksellisena ja ohjelmallisena menetelmänä jolla ihmisten oikeutettua tyytymättömyyttä ohjattiin vallan valitusosastolle, mihinkään vaikuttamattomaan populististiseen älämölöön jottei se kohdistyisi kapitalististisen yhteiskunnan rakenteisiin ja prosesseihin. Porvarit nukkuivat paremmin kun piskien räksyttäessä Ali Qadim **) sai ohjastaa karavaaninsa minne sen omistajat sen haluavat.

Nyt kun projekti on edennyt vaiheeseen jossa Perussuomalaisille on oikeasti annettava niitä asemia joihin heidän mediakampanjan tuloksena saama kannatus edellyttää, ollaan mediassa uuden edessä: Perussuomalaisiin on oikeasti ruvettava suhtautumaan kuin muihinkin. Uskotttavuuden säilyttämisen vuoksi on myös heidän kuprujaan selviteltävä eli kuvaannollisesti Ali joutuu heittämään myös "persuraatoja piskien revittäväksi" jotta karavaanin kulku ei häiriinny.

Toki Kuparisen toiveeseen korjausliikkeistä mediassa pitää suhtautua toiveikkaasti ja positiivisella mielellä. Silti en olisi vanhan sanonnan mukaisesti pidättämässä hengitystäni niitä odotellessa.  Edelleenkin valtavirtamedia (MSM) on vallanvahtikoirana vahtimassa, että valta saa nukkua yönsä hyvin.  Se ei todellakaan ole haastamassa vallan haltijoita vaan pönkittämässä heitä vaikka aika-ajoin siivoaakin vallan nurkkia suosionsa menettäneistä ja tarpeettomaksi käyneistä. Modus vivendi kuten Otto Manninen runonsa kirjoitti.

-----

*) Rateli on mesimäyrän (Mellivora capensis) toinen nimitys. Puheenjohtaja Riikka Purra on kuvaillut sitä ikäänkuin ikonieläintä sillä se ei kuulemma välitä pa**aakaan kivusta eikä vastustuksesta.

**) Ali Qadim eli Ali Vanha on Tuhannen ja yhden yön tarinoiden Neljänkymmenen rosvon johtaja ja sankarin Ali Baba:n kasvatti-isä.

Vilhelm Junnilaa suurempi natsiongelma

 Viime aikoina on kotomaamme politiikan kärkiaiheita ollut Perussuomalaisten keskuudestaan  elinkeinoministeriksi nostaman Vilhelm Junnilan natsimielisyys ja hänen sille eduskunnalta saamansa luottamus.  Se on jopa yltänyt yli uutiskynnyksen ulkomaita myöten.  Jupakkaan liittyy monia huolestuttavia piirteitä ja juonteita joten en voi jättäytyä puuttumasta itsekin Junnilan toilailuihin.

Kuva Kansan uutisten jutusta "SUOMEN HALLITUKSELLA ON ÄÄRIOIKEISTO-ONGELMA, JA SE ON MYÖS SUOMALAISTEN TOIMITTAJIEN ONGELMA" kuvatekstillä "Perussuomalaisten kansanedustaja, nykyinen elinkeinoministeri Vilhelm Junnila puhui äärioikeiston järjestämässä tapahtumassa Turussa vuonna 2019. Kuva: Lehtikuva/Roni Lehti"

On ollut jo pitkään yleisesti tiedossa mihin suuntaan Junnila on kallellaan.  Hän on esitellyt natsiromantiikkaa ihailemalla hakaristikoristeita, vääntänyt vitsejä kaasuttamisesta ja ehdokasnumeronsa kytköksistä Hitleriin (88 -> HH -> "Heil Hitler") sekä pystytellyt "Ku Klux Klan" -lumiukkoja. Nämä yksittäisinä tekoina voisi hyvällä tahdolla mennä vielä "huonon huumorin" piikkiin mutta toistettuna kertovat linjasta, asenteesta ja ajattelutavasta.  Sen lisäksi Junnilan monet avautumisen, m.m. esiintyminen juhlapuhujana ns Kukkavirta-mielensoituksessa (huom: tilaisuutta mainostettiin muistotilaisuutena mutta valitettavan väkivallanteon muistelu oli vain tekosyy saada natseille näkyvyyttä), kertovat isommasta ongelmasta. Junnilaa on syytä pitää jos ei ihan täysverisenä natsina niin natsien sympatisoijana ja pikku apurina, aitona äärioikeistolaisena.

Oma lukunsa on nykyinen Petteri Orpon hallitus jossa Perussuomalaiset aitona äärioikeistolaisena puolueena on mukana.  Koaliitio on omalaatuisensa. Sinällään Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien päätyminen samaan joukkoon ei ole kummallista.  Nehän ovat askel askeleelta lähestyneet toisiaan vaikka vielä muutama vuosi sitten Orpo julisti että heidän arvopohjansa on täysin yhteensopimaton perussuomalaisten kanssa niin enää ei ole ongelmaa.  Kristillisillä ei samaa ongelmaa liene koskaan ollutkaan.

Svenska folkpartiet:n kanssa on tilanne näyttää kimurantimmalta.  Hehän ovat halunneet profiloitua vapaamielisinä, demokraattisina ja ihmisoikeuksia ajavina mutta nyt menivät mukaan Rateli-hallitukseen*).  Nyt he kuitenkin paljastivat hallitushingullaan todellisen luonteensa.

Hallituskoaliitio on puhdas Eteläranta10:n hallitusnyrkki**) pönkittämässä kapitalismia.  Sitä ei näköjään, ainakaan vielä tässä vaiheessa, saa hajottaa joten eduskunta pistettiin varmistettamaan, että Junnila saa luottamuksensa eikä hallitusta hajoteta.  Niin eduskunnasta ja hallituksesta tehtiin natsien takaajia ja turvasatama.

Sinällään tämä koko kehitys on, ilmeisesti sekä tarkoituksella että tarkoittamatta natsismin normalisointia - ja siten Junnilaa isompi ongelma. Tarkoituksellista koska omistajat katsovat tarvitsevansa natsismia silloin kun pehmeämmät keinot ei enää toimi ja ajat lienevät kapitalismin kriisien takia heille kovenemassa. Tarkoittamatta sitä normalisoidaan kun puolueiden valtapoliittisissa kuvioissa tarvitaan tukea myös oikealta reunalta niin silloin ei ad hoc -tilanteissa niin katsota syvempiä olemuksia ihmisoikeuksille aiheutettuja riskejä. Niinpä meno joka muutama vuosi sitten oli arvopohjaltaan ihan mahdotonta, on nyt "business as usual".

Kysymykseksi jää miten kauan Eteläranta10 katsoo, että on tarpeellista roikottaa natseja mukana vai katsovatko heitä tarvittavan lisää ja kovempia otteita yhteiskunnan pitämiseksi heidän hanskassaan.  Asian ratkaissee tässä vaiheessa, siis lyhyellä tähtäyksellä kauppakumppanien suhtautuminen ministeri Junnilaan, onhan hän elinkeinoministeri.  Alkavatko esimerkiksi saksalaiset ja israelilaiset karsastaa natsin kanssa neuvottelemista?  Se saattaisi saada elinkeinoelämän siistimään nyrkkiään, ei muu.  Toisaalta kyse on miten he turvaavat kapitaalien omistajien vanhat nautinnat kriisiytyvän kapitalismin oloissa ja silloin on pakko ennustaa, että valitulla tiellä tulevat jatkamaan ja otteet kovenevat ihmisten kurissapitämisessä.

Tekeepä vielä mieleni lisätä tähän loppuun pappi Martin Niemöllerin (1892-1984) vanha runo:

Als die Nazis die Kommunisten holten, habe ich geschwiegen;

ich war ja kein Kommunist.

Als sie die Sozialdemokraten einsperrten, habe ich geschwiegen;

ich war ja kein Sozialdemokrat.

Als sie die Gewerkschafter holten, habe ich geschwiegen; 

ich war ja kein Gewerkschafter.

Als sie mich holten, gab es keinen mehr, der protestieren konnte

---

*) Rateli-hallitus tulee Riikka Purran julistamasta Perussuomalaisten ikoni-eläimestä, mesimäyrästä (Mellivora capensis) joka tunnetaan myös nimellä rateli.

**) Oikeistolaiseen retoriikkaan kuuluu usein "nyrkki" kuvaamaan jotakin erityistä ryhmää joka pystytetään hoitamaan jotain erityistä tehtävää. Sauli Niinistö oli perustamassa "koronanyrkkiä" j.n.e.

Vaalit Italiassa ja julkisuus meillä

Italiassa on juuri järjestetty vaalit. Lopullinen tulos ei ole tätä kirjoitettaessa vielä selvillä mutta viitteet antavat luvan vahvasti arvailla ns keskusta-oikeisto -blokin voittavan enemmistön ja pääministeriksi nousevan äärioikeistolainen Giorgia Meloni. Hän edustaa äärioikeistolaista, kansallismielistä ja EU-skeptistä Fratelli d'Italia -puoluetta (-"Italian veljet", lyh: FdI). Se on suurin voima vaaleissä yhdessä esiintyneessä (keskusta-)oikeisto-blokissa. 

Italian (keskusta-)oikeisto-blokki muodostuu Melonin veljistä lisättynä Matteo Salvani:n Lega Nord:lla ja Silvio Berlusconi:n Forza Italia:lla. Liittouma ei kuitenkaan liene kovinkaan yhtenäinen sillä normaaliin äärikoikeistolaiseen tapaan joukoissa on paljon halukkaita capo:ksi capo di tutti capi:n paikalle. Lisäksi Berlusconi:n Forza.sta on livennyt paljon väkeä Meloni:n veljiin.

Suhtautuminen valtajulkisuudessamme eli mediamme valtavirrassa italialaisten äänestämiseen on kummallista.  Ei juurikaan ole vaivauduttu selvittämään erilaisten koaliitioiden merkityksiä tai tavoitteita. On toki tunnistettu Meloni hyvinkin oikeistolaiseksi ja Benito Mussolini:n ihailijaksi ja Berlusconi:n entiseksi ministeriksi. Silti kuitenkin hänen johtamaansa liittoumaa nimitetään keskusta-oikeistolaiseksi vaikkei siitä mitään keskustalaista löydy. 

Oma lukunsa on kuinka läntisen arvoyhteisön valtavirrasta poikkeamista käsitellään. Sitähän pidetään liki rikoksena kun eivät rieku innolla mukana lännen falangeissa inhaa itää, Venäjää ja Kiinaa vastaan. Se tuntuu olevan meikäläisessä valtavirrassa suurin synti johon ihminen saattaa syyllistyä, ei totalitaristinen äärioikeistolaisuus. Vakavin syytöshän heihin kohdistetaan peikottamalla heidät putinisteiksi.

On niin helposti unohdettu ne hyvepuheet joissa vaaditaan maille suvereniteettiä päättää omista asioistaan. USA:n nyk. ulkoministeri Anthony Blinken:n sanoin "päättää omasta polustaan". Sitä vaaditaan kaksinaismoralistisesti ja tarkoitushakuisesti niille joille se kulloisessakin poliittisessa tilanteessa sopii, kuten Ukrainalle, mutta ei niille joissa ihmisten "vääriä" haluja ei pystytä enää peittämään, kuten nyt Italialle.

Oikeasti Italian oikeistoa pitäisi arvostella heidän oikeistolaisesta politiikastaan ja epäinhimillisestä ihmiskäsityksistään.  Hehän kannattavat arkaaista patriarkaattia, vastustavat tasa-arvoa, aborttia, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia sekä haluaisivat ajaa turvaa ja apua hakevat pakolaiset mereen. Samalla kun heillä ei ole mitään pääomien vapauksia vastaan.

Näyttää, että meikäläisen valtajulkisuuden ja valtavirtamedian suhtautumisen ratkaisee kuinka suhtaudutaan "läntisen arvoyhteisön" eli USA:n johtaman lännen imperialistiseen ohjelmaan. Jos sitä puolustaa, suhtaudutaan suopeasti tai ainakin suvaitaan omituisuuksia mutta jos asettuu poikkipuolin sen geostrategisten imperatiivien kanssa, peikotetaan vihoviimeiseksi kuvitltuun: putinistiksi.

Tietenkin olisi ihan liikaa vaadittu, että analysoitaisi millainen politiikka yleensä johtaa italialaisen oikeiston kaltaisten esiinmarssiin, siellä ja muualla. Mikä osuus on toisaalta harjoitetulla talouslibertaarilla ja toisaalta maailmanpolitiikan taloussotia rakentavalla politiikalla?  Niin kauan kun tavallisia ihmisiä kuritetaan leikkauksilla ja aiheutetaan suurvaltapolitiikan rintamalinjoilla talouskriisejä, ei voi odottaa muuta kuin vastareaktioita.  Ilmeisesti valtaapitävät eliitit eivät halua kohdata todellisia vaihtoehtoja joten he antavat populistien nousta purkamaan ihmisten paineita.  Lopputuloksena on kuitenkin fascismin ja natsismin kaltaisten totalitarismien nousu ja sekös myös kapitaalien omistajille kelpaa sillä ne pitävät rahvaan tehokkaasti kurissa, noyrinä työläisinä ja krääsää kuluttavina sekä syrjäytettynä suhteellisena liikaväestönä. Stä maailmaa koossa pitämään tarvitaan pitkiä pamppuja ja paljon piikkilankaa. Niitä on tarjolla näillä äärioikeistopopulisteilla.

Äärioikeisto vie - vasemmisto ei edes vikise

Jälleen valtamedian uutisvirta näyttää kiertäneen nykyisessä menossamme kuvaavan tapahtuman.

Ruotsissa sikäläinen Sosiaalidemokraattinen ammattiliitto LO, akateeminen ammattiliittoyhtymä TCO ja Ruotsin elinkeinoelämän keskusliitto ovat yllättäen esittäneet sopimusta ”ruotsalaisen mallin pelastamiseksi” lakko-oikeutta rajoittamalla.  Taustalla on kiista kuka saa edustaa satamatyöläisiä Göteborgin satamassa mutta seuraukset kauaskantoisemmat.

Mutta tälläisten todella tärkeiden kysymysten asemesta Ruotsin tilanteesta nostetaan kuitenkin esille vain se mistä ääliöoikeisto, siis pääasiassa sikäläinen Sverigedemokraatterna, haluaa keskustella eli öyhötetään maahanmuutosta ja sen lieveilmiöistä kuten juurikin SD:n suosiosta tulevissa vaaleissa.  

Ovatko kaikki ja etenkin vasemmistolaiset, vasemmistoliittolaiset kuin muutkin vasemmistolaiset, menneet tässä äärioikeiston ansaan? 

Kukaan ei edes huomaa kuinka tälläkin hetkellä Ruotsissa on pidätettynä aktiiveja jotka olivat menossa niiden harvojen tilanteen huomanneiden ja siihen reagoineiden Strike Back- sekä sitä seuranneeseen antifasistiseen Kämpa Stockholm -mielenosoitukseen.  Ikäänkuin mielenosoittaminenkin olisi jo rikollista sillä nuo ihmiset ovat kiinniotettuina, ei siis pidätettyinä tai syytettyinä, epäiltynä maahanpyrkimisestä rikollisessa tarkoituksessa.  Mukana lienee myös suomalaisia.

Tuo mielenosoitus pidettiin 25/8 eli viime lauantaina. Täältä Suomesta katsottuna täydessä hiljaisuudessa.  Itse huomasin sen Varisverkoston kautta. Mutta sen sijaan ihmetellään kuin SD menestyy silloin kun kukaan ei tee millekään mitään työnantajien hivutuksen edessä ay-liikkeen huippujohto vain myötäilee heitä.  Tai jos joku harva tekeekin niin ollaan kuin kuin se kuuluisia k**i siinä kuuluissa sukassa ettei vain kukaan meitä huomaisi ja vaatisi puolustamaan työläisten oikeuksia.

Onko syytä ihmetellä jos työnantajat vievät kuin sikaa säkissä.  Eikö silloin ole pikemminkin selvää miksi tyytymättömät ihmiset lähtevät niiden mukaan joilla on esittää selkeä vihollinen, vaikkakin väärä.  Ehkäpä jos puolueiksi ja ammattiyhdistysliikkeeksi järjestäynyt vasemmisto ottaisi lusikan takaisin kauniiseen käteensä ja alkaisi ajaa tavallisten työtätekevien ihmisten etuja niin ääliöoikeistolaiset jäisivät nuolemaan näppejään.

---

Julkaisen tämän myös Uuden Suomen Puheenvuoro-palstan plokissani.

Parempi ennen kuin liian myöhään

Äärioikeistolaiset terrorisoivat heitä koskettelevan kirjan esittelytilaisuutta Jyväskylässä.  Tapauksen jälkeen valtajulkisuudessa sotketaan uhrit ja syylliset sekä vähätellään äärioikeistosta aiheutuvaa uhkaa. Toivottavasti äärioikeiston uhkaan herätään ajoissa.

Äärioikeistolaiset ovat puukottaneet Jyväskylän kirjastossa kirjaesittelytilaisuuden järjsstysmiehiä.  Kirjastossa esiteltiin Äärioikeisto Suomessa -kirjaa kun äärioikeistolaisen Suomen vastarintaliike (alias "patriootit" alias Kansallinen vastarinta) nimisen ryhmän aktivistit hyökkäsivät puukkojen kanssa.  Kirjan kirjoittajia ovat Li Andersson/Vas, Mikael Brunila ja Dan Koivulaakso/Vas.  Kirjoittajista Dan Koivulaakso on jo aiemminkin joitunut hyökkäyksen kohteeksi. Paikalla Jyväskylässä oli Andersson ja Brunila.

Tapauksen jälkipuintiin liittyy joitakin kummallisia, asenteellisia vääristymiä.  Toisaalta uhreista yritetään tehdä syyllisiä ja toisaalta tekoa yritetään vähätellä sillä, että vastakkain ovat mukamas ääriainekset.  Oma lukunsa ovat joidenkin käsitykset siitä, että äärivasemmistolaisuuden ja äärioikeistolaisuuden välille voisi piirtää yhtäläisyysmerkkejä.

Uhrien syyllistämiseen ovat syyllistyneet lähinnä perussuomalaiset jotka ilmeisesti tuntevat jonkinlaista lukkarinrakkautta noita joukkioita kohtaan.  PerSujen Juho Eerola oli näillä linjoilla kun hän jopa neuvoi äärioikeistolaisia esiintymään salonkikelpoisemmin jotta eivät jäisi kiinni.

Poliisin suhtautuminen on myös mielenkiintoisen paljastava.  Poliisiylijohtaja Mikko Paatero piti MTV3:n haastattelussa ääriryhmiä yleensä uhkana.  Hän siis samaistaa kaikki radikaalit erimieltä olevat samaan nippuun eli uhrit ja syylliset.  Poliisijohtaja jättää mainitsematta, että yleensä vasemmistolaisiksi laskettujen kanssa syntyneet kärhämät ovat pääosin syntyneet poliisien ylilyönneistä.  Toisaalta Sisäministeriön raportin mukaan Suomessa vasemmistolaiset ovat kuulemma tuhopolttaneet poliisiasemia. Missähän noita poliisiasedmien savuavia raunioita olisi nähtävillä? 

Turvallisuuden ylläpitäminen Suomessa kuuluu Sisäasiain ministeriön ja sen johtajan sisäministeri Päivi Räsäsen toimialaan.  Ministeri tuntuu olevan kiinnostuneempi estämään ihmisten omaa valtaa itseensä niin eutanasian kuin abortinkin suhteen sekä valvomaan venäläisten kuljeskelua Suomessa kuin ylläpitämään turvallisuutta.

Erityisen omituinen ja jopa huvittava on ulkomaankauppaministeri Alexander Stunbbin käsitykset.  Hän kun ei ole ymmärtävinään äärioikeiston ja -vasemmiston eroa, ainakaan Twitter-viestittelyjensä mukaan.  Olisi ehkä Stubbin oman imagon kannalta parempi, että hän ei paljastaisi suorastaan ääliömäistä tietömättömyyttään. Tosin Stubb ei ole ainoa jolta menee perusasiat sekaisin.  Joku bulevardilehden senttari pakinassaan sotki jopa Venäjän avoimen fascistiset kansalisbolshevikit  ja Saksan natsit eli kansallissosialistitkin vasemmistoon.

Yleiseksi loppupäätelmäksi ei voi tulla kuin, että valtaa pitävää eliittiä ja valtajulkisuutta eli porvarillinen hegemonian ylläpitäjiä ei voisi vähempää kiinnostaa mitä erilaiset uusnatsiryhmät tekevät ja miten käy heidän uhreillen.  Linjana on poliittisen väkivallan vähättely kun sitä Suomessa on historian saatossa pääasiassa harjoittanut oikeisto.  Ehkä heille käy kuten Saksan liberaaleille 30-luvulla: kun natsit veivät kommunistit, kukaan ei auttanut, kun natsit veivät sosiaalidemokraatit kukaan ei auttanut, nyt kun he vievät meitä ei ole ketään joka voisi auttaa.  kannattaisiko meidän avata silmämme ennen kuin on liian myöhäistä?