Trumpin persialainen diili

Olemme saaneet 8/4 -26 kuulla USAn ja Iranin päässeen sopuun kahden viikon tulitauosta juuri kun Donald Trump (s. 1946) raa'an ja sotarikoksia enteilevän uhkauksen "A whole civilization will die tonight, never to be brought back again" takaraja alkoi lähestyä.  Tämän käänteen merkitystä voi ja tulee arvioida joten en malta olla itsekin ryhtymättä astialle.

Tausta USAn politiikalle Irania (ent. Persia) kohtaan juontaa juurensa Mohammad Mossadegh:n (1882-1967) hallinnosta.  Hän yritti saada Iranin öljyvarat kansalliseen hallintaan  ja käyttää niiden voittoja Iranin hyväksi, jopa sen köyhempien kansanosien auttamiseksi.  Se tarkoitti läntisten öljy-yhtiöiden vallan kaventamista ja jopa yhtiöiden öljytuotantojen kansallistamisia.  Niinpä USAn CIA ja UK:n MI6 järjesti vallankaappauksen vuonna 1953 jossa siihen asti koristeellisena keukuvana toiminut shaahi Mohammed Reza Pahlavi (1919-1980) nostettiin nukkehallinnon johtoon.  Kaikki meni USA:n ja UK:n pillin mukaan kunnes shaahin hallinnon länsimainen meno ylitti fundamentalististen muslimi-imaamien sietokyvyn ja sorto tavallisen kansan kestokyvyn.  Seurauksena oli islamistien vallankumous 1979 jota suuri osa kansasta tuki koska imaameilla oli myös propagandassaan sosiaalisia ohjelmia ja elintason parantaminen.  Pahinta pahoinvointia, nälkää ja sairauksia vastaan toki imaamitkin toimivat mutta pääosin tavallisen kansan kohdalla sortajat vain vaihtuivat.

USA:lle vallan menetys Iranissa oli iso tappio josta Washingtonin eliitti ole vieläkään toipunut.  Iranin pappisvaltaa on yritetty kumota mitä likaisimmilla tempuilla.  Ovat yrittäneet talouspakotteita, terroria, sabotaaseja, murhia "oheisvahinkoineen" ja ties mitä.  Liittoutuivat jopa Iranin Saddam Hussein:n (1937-2006) kanssa kun hän yritti sotaa Teherania vastaan.

Mitkään temput eivät onnistuneet, ei edes Iranin johdon päiden menoksi levitetty propagandaverkko ydinaseiden valmistelusta.  Sen kutoivat niin vahvaksi ettei edes IAEA:n tarkastajat pystyneet sitä purkamaan vaikkeivät todisteita löytäneetkään kuin rauhanomaisesta yditeknologiasta eli polttoaineen rikastamisesta ydinvoimaloihin, kuten Iranin johto oli todistellutkin.  Propagandahyökkäyksen varjolla saivat pystytettyä sanktioita ja saartoja.  Samaan aikaan USA ja Israel ovat yrittäneet provosoida Iran hyökkäämään ensin mutta lopulta he joituivat itse aloittamaan sodan.

USA;ssa kaikki hallinnot sitten Iranin pappisvallankumouksen jälkeen ovat olleet Iranin kimpussa mutta pahiten Donald Trump jo ensin ensimmäisellä kaudellaan mutta silloin  epäonnistuen sodan aloittamisessa.  Toisella kertaa sai sitten sodan aikaiseksi, Israelin myötävaikutuksella.  Sehän on ollut aktiivinen Iranin imaamien ja ajatollaheiden vastustaja koska Iran on suhtautunut myötämielisesti palestiinalaisten taisteluun sionistista sortoa vastaan.  Onhan esitetty jopa Tel Aviv:n hallinnon huijanneen Trump:in mukaan aloittamaan sota mutta epäilen josko moinen olisi ollut tarpeellista.

Nyt olemme tilanteessa jossa Iranin johdon horjuttamiseksi tarkoitetut temput, m.m. toisinajattelijoiden ja kurdien lietsominen hallintoa vastaan, ei ole toiminut.  Toisen kauden Trump on masinoinut yhdessä Israelin kanssa massiivisia pommituksia Iranin niin sotilas- kuin siviilikohteita vastaan, tyttökouluista, ydinlaitosten kautta meriveden suolanpoistolaitoksiin - ja se vastannut liki samalla mitalla USAn liittolaismaissa olevia USAlaiskohteita vastaan.  Tekosyinä USA ja Israel on käyttänyt milloin Iranin ydinohjelmia ja milloin islamistista sortoa.  Tavoitteeksi on asetettu ydinaseiden estäminen, sotauhon lopettaminen ja hallinnonvaihtaminen.  Ajatollahin tilalle on tarjottu m.m. maanpaossa USAssa elävää viimeisen shaahin poikaa Reza Pahlavi:a (s. 1960) joka on yllyttänyt länsimaita pommittamaan iranilaisia lisää ja tarjoutunut uudeksi shaahiksi.

Suuresta alkuinnostuksesta ja nopean voiton julistuksesta Washingtonin hallinto on päätynyt solmimaan Teheranin kanssa Pakistanin välityksellä kahden viikon aselevon, jatkaen toki voitonjulistuksiaan Pete Hegseth:n et al MAGA-kuoron laulaessa hoosiannaa taustalla.  Ainakin tämänhetkisten tietojen valossa todellisuus näyttää toisenlaiselta: kumpikaan ei lie voittanut mitään mutta USA hävinnyt enemmän.

Alunperin Trump:n tavoite oli Iranin johdon ehdoton antautuminen ja USAn ylivalta "sopivine" nukkehallitsijoineen, esimerkiksi Reza Pahlavi nuorempi keulakuvanaan.  Nyt aseleposopimuksesta tietämämme mukaan seuraukset lie jotakuinkin:

1) Hormuz:n salmi on sovittu aukaistavaksi mutta todennäköisesti Iran valvoo liikennettä ja ehkä jopa rahastaa sitä.  Avaamisen kanssakin on niin ja näin koska Israel ei ole noudattanut tulitaukoa Lebanonissa.
2) Iranin ydinohjelmaa, kaikin käytettävissä olevin tarkastetuin tiedoin rauhanomainen, ei ole keskeytetty vaikka sitä on pahasti häiritty.
3) Sanktiot rakoilevat kun maailmantalous on kriisissä.
4) USA:n suhteet liittolaisiin, jopa UK:in ja Israeliin rakoilevat ja moni, m.m. Espanja, alkaa jo konreettisestikin pistää hanttiin.
5) USA:ssa poliittisen eliitin yleensä melko yhtenäinen sotarintama rakoilee. Ei vain Demokraatit vaan myös jo moni Republikaani tekee pesäeroa Trump:iin ja hän erimieltä oleviin tavalliseen tapaan haukkumalla tryhmiksi, pettureiksi ja köyhiksi(sic!). Myös UK:ssa PM sir Keir Starmer:n (s. 1962) asema horjuu entistä enemmän.
6) Ajatollah, muutama imaami ja lippu-upseeri on murhattu mutta uusia, käytännön politiikassa vähemmän pragmatisoituneita nousee tilalle.

Erään tavoitteen, ainakin tilapäisesti, Trump lie saavuttanut: Epstein:n jupakasta ei ole sodan aikana puhuttu juuri lainkaan tai ainakin se on siirtynyt marginaaleihin.  Onhan vanha keino haudata sisäpoliittisia ongelmia itse kriisiytetyn ulkopolitiikan alle.

Tulitauon pitäisi tätä kirjoitettaessa olla ollut voimassa pari päivää.  Sitä on kuitenkin jo horjuttaneet Israelin toimet Etelä-Libanonissa missä Benjamin Netanjahu:n (s. 1949) hallinto ei näytä suostuvan aselepoon vaan jatkaa Gaza:n operaationsa toisintoa.  Toisaalta siellä pitäisi olla voimassa aiempi Gaza:n tulitauon yhteydessä sovittu tauko tappamisessa mutta sen Israel rikkoi saman tien. Perimmäisenä syynä Netanjahu:n haluttomuuteen lopettaa lienee että kun sotiminen ja sitä kautta poikkeustila poistuu, hänen korruptionsa käsittelyä jatketaan oikeudessa.

Jotkut kansainväliset kommentaattorit näkevät Washingtonin hallinnon konkurssikypsänä pesänä joka yrittää pantata perheen perintöhopeita hopeita viivyttääkseen häätöä.  Se syö niin kotimaisten kuin ulkolaistenkin liittolaisten uskoa ja he katselevat ratkaisua muualta.  Sikäläinen MAGA-väki etsinee uutta messiasta, miljardöörit uutta bulvaania ja länsieurooppalaiset ajavat vankkureitaan kehäksi fortress-EU:n ympärille sekä kaukoidän talousihmeet pyrkivät sopimaan Teheranin kanssa.

Toiset taas arvioivat Washingtonin tilannetta johtamiskriisinä: Poliitikot on toistensa kimpussa Capitolilla, Pentagon yrittää sanella omiaan ja ulkoministeriö omiaan. Tuloksena stagnaatio,  Iranin tarvitessa vain odottaa kypsien hedelmien alkaa tippua.

Joka tapauksessa aiemmat maailman politiikan vanhat liittokunnat näyttäisivät olevan liikkeessä ja muotoutumassa uusia, jota jotkut "status quo:on" ja "modus vivendi:in" 1) tykästyneet pelkäävät uutena maailmanjärjestyksenä joka tuhoaa vanhoja nautintaoikeuksia.

Käytännön politiikassa tämä kaikki tarkoittaa että meille taviksille että
a) Meille "myydään" kriisien varjolla korkeampia hintoja niin energialle kuin muullekin kaikki tuotetaan ja kuljetetaan energian voimalla.  Myös sellaiselle energialle ja tuotteille joka ei tule läheltäkään kriisipesäkkeitä.
b) Rahaa tullaan polttamaan vielä enemmän sotavarusteluun kun läntisen Euroopan, jota virheellisesti koko Euroopaksi nimiteään, on otettava "enemmän vastuuta".
c) Jossakin vaiheessa meitä aletaan viedä myös muiden sotiin ties mille maailmankolkalle varjelemaan kapitaalien etuja jota nimitetään vapaudeksi ja demokratiaksi sekä hyvinvoinniksi.  Olihan nykyinen presidenttimme Alexander Stubb (s. 1968) ulkoministerinä lähettämässä meiltä sotilaita jo Libyaan 2011 ja Afganistaniin mentiinkin miehityssotaan liki 20 vuodeksi. Silloin emme olleet edes NATO:n jäseniä vaan rauhankumppaneita (sic!).

Suurimpia voittajia tullevat olemaan läntiset finanssiteollisuuden konklomeraatit sekä sotateollinen kompleksin omistajat.2)  Mukana tuossa eliitissä pyörii myös joukko miljardöörejä joilla on intressejä muussakin taloudessa kuten Elon Musk (s. 1971), Lawrence "Larry" Ellison (s. 1944), Mark Zuckerberg (s. 1984), Jeffrey "Jeff" Bezos (s. 1964) sekä koko joukko muita jotka ovat esimerkiksi tehneet suuria lahjoituksia Trump:n erilaisiin kassoihin.  Tosin aika-ajoin näytetään esitettävän "ryppyjä rakkaudessa" kun miljardöörit kilpailevat joissakin suhteissa myös keskenään. Iso linja näyttää silti pitävän ja Trump tietää puolensa.  Siis voittajia jollei jostakin syystä koko homma mene USAn kannalta n.s. "reisille" ja tämä kriisi olisi oikeasti vihoviimeinen systeeminen kapitalismin kriisi sen konkreettisen lopun alkuna.  Sitä sutta on kuitenkin huudettu niin kauan ja niin monasti etten, ainakaan vielä, usko sen ajan koittaneen.  Joka tapauksessa meidän tavallisten kanta-astujien pitäisi olla hereillä ja vahtia eliittiämme ettei se pääse vielä pahemmin sotkemaan meidän asioitamme.

Oma lukunsa on, kestääkö tulitauko ja päästäänkö sen aikana neuvottelemaan oikeasta rauhasta.  Siitä ehkä myöhemmin oma kirjoituksensa.

Ps: Tämä on kirjoitettu pari päivää tulitaukosopimuksen hyväksymisen jälkeen.  Tilanne kehittyy koko ajan ja tämä analyysi saattaa olla jo huomenna vanhentunut mutta silläkin uhalla pistän tämän esille.

---

1) "Status quo (lat.) tarkoittaa vallitsevaa asiain tilaa, olemassa olevaa tilannetta.  "Modus vivendi" (lat.) tarkoittaa vallalla olevaa elämäntapaa, sitä kuinka asiat tavataan valtavirrassa hoitaa.

2) Tässä yhteydessä voisi pohtia kapitaalien omistajien ja kapitaalikeskittymien teknokraattien, bankstereiden, pörssispekulanttien y.m., suhdetta. Kummat vie ja kummat vikisee.  Kummat on se "perimmäinen liikuttaja" kapitalismin nykyvaiheessa.  Ovatko omistajat jo menettäneet valtansa palkkarengeikseen palkkaamille.  Asiaa on pohtinut m.m. Hannu Raittila (s. 1956) teoksessaan "Liikkumaton liikuttaja" (WSOY; 2004). Huom: "Liikkumaton liikuttaja" viittaa filosofiseen pohdiskeluun mikä on alkuperäinen voima joka saa maailmankaikkeuden liikkeeseen: luukkumaton liikkuttaja joka laittaa kaiken muun liikkeelle eli "radix causa" (perimmäinen syy).  Tämä pohdiskelu olisi mielenkiintoista mutta toisella aikaa, omassa kirjoituksessaan ehkä joskus.

The Failure of the Century: U.S. Congress Panics Over Possible Peace Terms with Iran

<<Juttu pravda.ru:sta käännettäväksi ja editoitavaksi laajemmaksi omaksi plokistukseksi>>

Washington has conceded defeat, although it is trying to pass it off as a diplomatic maneuver. The drainage system of American politics has sprung a leak in the most crucial area. While the White House draws reports on "stabilization", a real hysteria has begun in the US Senate. The agreements with Tehran do not look like a deal of equals, but like a capitulation of the hegemon in the face of reality.

US Congress

Photo: whitehouse.gov by Lawrence Jackson (Executive Office of the President of the United States), https://creativecommons.org/public-domain/pdm/

US Congress

In this article:

Chris Murphy's Nightmare: The Locked Channel

Geopolitical Auction: Who Will Pay for the Truce?

The Washington Impasse and Its Implications for Allies

Answers to popular questions about the US-Iran deal

Read also

Chris Murphy's Nightmare: The Strait is Locked

Democrat Chris Murphy, usually reserved in his assessments, broke into a shout on CNN. The politician called the terms of the truce between Washington and Tehran a global catastrophe. At the center of the scandal is the control over the planet's key waterway. If Iran gains official authority to dictate terms in the region, American exceptionalism will be consigned to the dustbin of history.

"If, at the very least, this agreement gives Iran the right to control the strait, then it's a disaster for the entire world," RIA Novosti quoted him as saying.

Murphy understands: behind the pretty words about peace lies the transfer of the keys to the global gas tank into the hands of Tehran. This is not just about negotiations, but about recognizing a new security architecture where the United States no longer sets the rules.

"If you give control of logistics to the enemy, you sign an act of bankruptcy of your influence", — explained in an interview with Pravda. Ru corporate law lawyer Roman Lavrentiev.

A geopolitical auction: who will pay for the truce?

The administration in Washington is now like a bankrupt who is trying to pawn family silver to delay eviction. The U.S. contingent in the Middle East has become a hostage to the situation. In an attempt to avoid a direct confrontation, the White House is making concessions that are eroding the trust of even its most loyal allies.

Parameter Consequences of the transaction

Strait control De facto transfer to Tehran

Status of sanctions Eroding restrictions on oil exports

Allied response Growing panic in Israel and the EU

While American politicians are arguing in the Senate, the situation in the region is changing on an hourly basis. While demanding that others follow the rules, Washington is breaking them when it comes to saving its own skin. The desire to avoid nuclear escalation is turning into a parade of surrender, where each step only deepens the decline of US prestige.

"We are seeing a classic management crisis. The Pentagon dictates one thing, the State Department dictates another, and the result is strategic paralysis. Iran just waited for the system to start devouring itself, " he said in an interview with Pravda. Ru political scientist Sergey Mironov.

The Washington impasse and the consequences for the allies

The American foreign policy machine has stalled. Attempts to impose its will through disinformation and pressure are no longer working. While the White House is convincing everyone that the Strait of Hormuz is safe, the facts suggest otherwise. Tehran is methodically clearing the space for its own interests, leaving American aircraft carriers as mere spectators.

This is not just a local conflict, it is a systemic failure. When Murphy-level congressmen talk about a “disaster”, it means that it is no longer possible to hide the failure of the mission in the region. Any resolution in the UN will now pass through the filter of updated realities, where the voice of Iran is louder than the orders from Washington.

"Financial markets have already begun to lay down the risks of losing control over logistics routes. American dominance was based on the safety of navigation, which no longer exists, " he said in an interview with Pravda. Ru financial analyst Nikita Volkov.

Answers to popular questions about the US-Iran deal

Why did Chris Murphy call the deal a disaster?

The main reason is the de facto recognition of Iran's right to control key maritime routes, including the Strait of Hormuz, which poses a threat to global trade and US influence.

How will this affect oil prices?

The transfer of control over the Straits to Iran means that Tehran gains leverage over global energy prices, depriving Washington of the ability to dictate terms.

Is it true that the US is withdrawing its troops?

As part of the" truce", a significant reduction in the US military presence is being discussed, which many experts interpret as a flight and recognition of the inability to hold the region.

What is the role of the international community in this process?

World powers, including Iran's allies, see this as a collapse of American hegemony and a shift towards multipolar management of strategic resources.

Valtioterrorismia ja banaaneja öljyssä

USA iski taannoin Venezuelaan ja kaappasi sieltä laillisen presidentin Nicolás Maduro Moros:n aikoen panna hänet syytteeseen huumekaupasta tarkoituksenaan vallanvaihto öljyrikkaassa maassa joka bolivaristojen aikana on tiukasti vastustanut USAn ylivaltaa.  Jo aiemmin USA on karkealla tavalla hyökkäillyt Venezuelan kimppuun maalla, merellä ja ilmassa sekä politiikassa.  Tähän astiset USAn toimet ovat olleet "vain" tökeröä ja mistäänpiittaamatonta sotkeutumista vieraan valtion sisäisiin asioihin mutta nyt USAn  politiikka Venezuelaa vastaan on saavuttanut valtioterrorismin mittasuhteet ja määritelmät (siinä mielessä että terrorismin uhreja on ulkomaa ja sen kansalaiset, ei terroristivaltion omat kansalaiset).

Taustoittaminen kannattaa aloittaa ajasta ennen Hugo Chávez:n valintaa Venezuelan presidentiksi vuonna 1999. Tuolloin maata hallitsi kovalla kädellä porvarillinen eliitti yhteistoiminnassa USAn kanssa. Venezuela oli yksi n.s. banaanitasavalloista*) USA-laisten öljy-yhtiöiden hallinnassa. Tavallisten venezuelalaisten huono asema johti vasemmistolaisen upseerin Hugo Rafael Chávez Frías:n (1954-2013) valintaan presidentiksi.  Hän alkoi ajaa tavallisten ihmisten aseman parantamista, öljy- y.m. suuryhtiöiden vallan kaventamista ja siirtymistä sosialismiin.  Hän nimitti linjaansa "bolivarismiksi" entisen vapaustaistelijana kunnioitetun Simón Bolívar:n (1783- 1830) mukaan.

USA ja sen paikalliset kätyrit kuitenkin tekivät suuren osan aikeista mahdottomiksi eikä ihan kaikki bolivaristatkaan olleet tehtäviensä tasalla.  Chávez yritettiin syrjäyttää ja tappaa monta kertaa.  Lopulta hän lie kuollut myrkytettynä.  Hänen seuraajakseen valittiin varapresidenttinsä Maduro jonka hallinnon kohtalo on ollut samansuuntainen kuin edeltäjänsä. Länsimaiden tuella pieni porvarillinen paikallinen oppositio on yrittänyt huonolla menestyksellä mutta suurella kansainvälisellä hulabaloolla nostaa erilaisia tyyppejä: Pedro Carmona, Juan Quaidó, Maria Machado, Edmundo González j.n.e.  Samalla on lyöty propagandarumpua köyhyydestä ja muusta kurjuudesta.  Sen suhteen on  kuitenkin huomattava että venezuelalaisköyhälistö ja työläiset on bolivaristojen puolella sen sosiaalisten tukiohjelmien ansiosta, ehkä joku myös sosialististen näköalojen vuoksi.  Vastustus on enemmän paremman väen asia sillä he ovat menettäneet nautintaoikeuksiaan ja etenkin näköaloja tulevaisuuden herkuista.

Nyt ekstremistisiin ja näyttäviin manövereihin tykästynyt Donald Trump USAn presidenttinä meni pidemmälle kuin kukaan muu aiemmin vuosikymmeniin. Jo hänen edeltäjänsä yrittivät monenlaisia peliliikkeitä mutta vasta hän lähetti Delta-force:n **) helikopterit kaappaamaan Maduron.  Kaappausta Trumpin hallinto pohjusti syytöksillä Venezuelan hallinnon salakuljettavan huumeita USA:han ja siihen liitetyillä iskuilla kalastus- ja kauppa-aluksia vastaan niin Tyynellä valtamerellä kuin Karibian merelläkin.  Tosiasiassa huumeet tuodaan USA:han pääasiassa Meksikosta ja Kanadasta.  Venezuelan valtion osuudesta ei ole tähän mennessä esitetty mitään todisteita.

Perimmäisenä syynä onkin Trumpin omaksuma "Monroen opin***) tehostettu versio. Nyt ei riitä enää Amerikat USAn etupiirinä sen varsinaisessa merkityksessä vaan Washington hakee totaalista hallintaa niin resursseista kuin poliittisestikin.  Taloudellisesti se tarkoittaa USAlaisten ylikansallisten yhtiöiden valtaa. Aikaisemmin se toteutui banaanitasavalloissa, myöhemmin kaivannaisten ryöstämisenä ja nyt ovat Venezuelan et al öljyn perässä, unohtamatta n.s. harvinaisia maametalleja ****) joita tarvitaan erityisesti elektroniikassa, strategisesti.  Unohtaa ei toki voi myöskään ylivallan osoittamista varoituksena muille.  Jo aiemmin USA on kurittanut lipsuvia liittolaisiaan, kuten esimerkiksi panamalaista Manuel Noriega:a (1934-2019). Hän oli läheinen ja pidetty liittolainen kunnes alkoi puhua Panaman kanavan siirtämisestä Panaman haltuun ja samalla hänestä tehtiin vihattu huumekauppias, kuten Madurosta nyt.  Sen sijaan Trump vapautti huumekaupasta tuomitun entisen Hodurasin presidentin Juan Orlando Hernándes:n.

Oma lukunsa on USAn Dollarin asema.  USAn talouden vahvuus perustuu pitkälti siihen että maailmankauppaa käydään heidän valuutassaan.  Siten he voivat peittää oman taloutensa heikkouksia laskemalla liikkeelle lisää Dollareita.  Jos muut maat siirtyvät käymään kauppaa muissa valuutoissa niin seuraukset USAn taloudelle on katastrofaaliset sillä taalaa ei enää kenenkään tarvitsisi pönkittää omien varojen takia.  Se on pitkälti syynä kauppasotiin Venäjää ja etenkin Kiinaa vastaan.  Pienemmistä pelureista siitä ovat saaneet seurauksensa m.m. Saddam Hussein, Muammar Gaddafi j.n.e.  Nyt oli vuorossa Maduro ja Venezuela kun ovat siirtyneet paljolti käyttämään n.s. kryptovaluuttoja *****) öljykaupassaan USAn boikotteja ja sanktioita kiertääkseen.

Varsinainen asetelma on kuitenkin miten USAn agressiivinen offensiivi suhtautuu kansainväliseen lakiin ja niin monissa juhlapuheissa julistettuun maiden omaan oikeuteen omaan suvereniteettiinsä.  Miten n.s. kansainvälinen yhteisö, joksi yleensä lasketaan joukko "läntisiä" maita jotka ovat tiiviitä USAn liittolaisia, suhtautuu asiaan.  Onko se johdonmukainen ja tuomitsee hyökkäyksen ja puuttumisen Venezuelan sisäisiin asioihin ryhtyen linjakkaisiin, konkreettisiin toimenpiteisiin.  Esimerkiksi Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan on reagoitu boikotein, sanktioin ja varustautumisella sotaan hyökkääjäksi tunnistettua kohtaan sekä autettu asein ja rahallisesti hyökkäyksen kohdetta.  Missä on vastaava apu Venezuelalle.  Edellinen kysymys on retorinen sillä ymmärrän suhtautumiseen liittyvän kaksinaismoralismin.  Meidäthän on sidottu hyökkääjän liittolaiseksi n.s. transatlantisen suhteemme kautta eikä meidän eliittimme voi purra kättä joka sitä ruokkii.

Oma lukunsa suhtautumisessa on myös kaksinaismoralismin monet asteet ja muodot.  Trumpin uhkauksiin Grönlannin anastamiseksi suhtaudutaan paljon tiukemmin sanakääntein vaikkei siihenkään vahingossakaan sotketa konkretiaa jotta puheet menevät puheina.  Kuuban, Kolumbian ja puhumattakaan Iranista ei kannata odottaa edes hyökkäykset tuomitsevia sivulauseita.  Oma kaksinaismoralistinen kuvionsa on  ettei edes USA hae Maria Machado:sta, tuosta Nobelein palkitusta "sankarista", uutta johtajaa vaan pyrkii sopimaan Maduron varapresidentin Delcy Eloína Rodríguez Gómez:n kanssa yhteistyöstä. Toivottavasti hänellä on selkärankaa väistää ´Washingtonin seireeninlaulut. Moneen suuhun, m.m. USAn entisen presidentin, kenraali Dwight D. Eisenhowerin (1890-1969), koskien Nigaraquan Anastasio Somozaa, laitetut sanat pitävät kutinsa "He is a son of a bitch but he is our son of a bitch".

Mitä on siis tehtävissä:  Katsommeko me tavalliset ihmiset, edistykselliset ja oikeudenmukaisetkin meistä, vain sivusta ja paheksumme, että onpas rumaa meininkiä?  Vai ryhdymmekö toimeen ja reagoimme? Ensin vaatien omia päättäjiämme olemaan johdonmukaisia, aktiivisia ja konkreettisia?  Ja sitten yhdessä, laajempana kansainvälisenä rintamana ja joukkoliikkeenä vaatien oikeudenmukaisuutta ja kansojen itsemääräämisoikeutta?  Sellaista käännettä me emme toki saa ilman rauhantahtoa ja näköalaa paremmasta, sosiaalisemmasta sekä humaanimmasta maailmasta.  Jotkut voisivat nimittää sitä vaikka näköalaksi sosialismiin jossa kaikki on mahdollista järjestää oikeudenmukaisemmin, tasa-arvoisemmin, humaanimmin ja paremmin jos vain niin tahdotaan tehdä.

¡El pueblo unido jamás será vencido!

---

*) Banaanitasavalta tarkoittaa eteläamerikkalaista valtiota joka on tiukasti USA-taustaisten ylikansallisten yhtiöiden hallussa, riippumatta yhtiöiden toimalasta vaikka termi aikoinaan syntyikin hedelmäyhtiöistä. Tunnettuja ovat m.m. United Fruit, Dole, Chiquita j.n.e. Myöhemmin termiä on sovellettu myös muiden alojen yhtiöiden valtaan, esim. kupariyhtiöt Rio Tinto ja Anaconda, Tietoliikenneyhtiö IT&T j.n.e. Termin kehitti aikoinaan USA-lainen toimittaja William Sydney Porter (1862-1910) t.m.n. taiteilijanimellä O. Henry.

**) Delta Force (The 1st Special Forces Operational Detachment–Delta (1st SFOD-D)) on USA-lainen n.s. "erikoisoperaatioihin" tarkoitettu joukko-osasto.  Erikoisoperaatioilla tarkoitetaan tässä lähinnä erilaisia laittomuuksia ulkomailla joissa käytetään salailua, yllätyksellisyyttä, laittomuuksia ja silmitöntä väkivaltaa.

***) Monroen oppina tunnetaan USAn viidennen presidentin James Monroe:n (1758-1831) laatima doktriini USAn ulkopoliikalle.  Se keskittyi toisaalta USAn eristäytymiseen Amerikan mantereelle ja toisaalta ettei eurooppalaiset vallat saa puuttua Amerikkojen asioihin.  Alunperin se siis keskittyi USAn ja Euroopan suhteisiin mutta on myöhemmin laajennettu koskemaan USAn suhteita muuhunkin maailmaan.

****) Harvinaisilla maametalleilla tarkoitetaan lähinnä alkuaineiden jaksollisen järjestelmän kolmannen ryhmän metallisia alkuaineita: skandium ja yttrium sekä kaikki lantanoidit.  Erottelu tällä hetkellä kemistien ulkopuolella ei ole kuitenkaan tarkkaa.  Ominaisuuksiensa takia ne ovat erityisen tarpeellisia modernissa elektroniikassa ja metallien valmistuksessa sekä katalyytteinä. Maailmanlaajuinen kilpailu niistä vaikuttaa maailmanpolitiikkaan vahvasti sillä niiden valmistus ja kauppa on tällä hetkellä vahvasti Kiinan käsissä mutta tulevaisuudessa Grönlannin, Etelä-Amerikan, Kanadan y.m. merkitys kasvaa.

*****) Kryptovaluutoilla (oik. virtuaalivaluutta) tarkoitetaan puhtaasti ja vain ja ainoastaan sähköisiä ("digitaalisia") valuuttoja.  Niitä luodaan kryptografililla algoritmeillä tietokoneverkoissa. Tunnetuin tekniikka on n.s. Blockchain.  Niillä käydään kauppaa virtulaalisten "lompakoiden" välillä liki kuin tavallisilla valuutoilla (joista suurin osa on myös digitaalisessa muodossa vain bitteinä pankkien tietojärjestelmissä).  Kryptot ovat muodoiltaan ja tekniikoiltaan sekä laillisuudeltaan moninaisia eikä vahvistettuja määritelmiä eikä kattavaa lainsäädäntöä tai sopimuspohjaa ei ole.

Nykyaikamme paradokseja

 Kontribuutio sarjaan nykyajan paradokseja, ties kuinka mones osa:

Kaikenlaiset "asiantuntijat" ja nojatuolikenraalit esittävät kuinka Venäjän aseteollisuuden kasvattaminen on merkki epäterveestä sotavarustelusta ja talouden vääristymisestä, epätoivosta ja romahduksesta.  Samaan aikaan meille tarjotaan aseteollisuutta ratkaisuksi taloudelliseen lamaantumiseemme lännen hybridisodan sanktiopolitiikan kurimuksissa.  Tosiassa oikeasti kaikki sodat on vääristyneitä ja vääryyksiä kun ongelmat pitäisi jo nykyisin pystyä ratkaisemaan rauhanomaisesti neuvottelemalla.  Silti en malta olla puuttumatta tämänkin paradoksin ristiriitaisuuksiin.

Tähän nyt esiinnostamaani paradoksiin liittyy myös median kielipeli: Venäjällä on asetehtaita, sotatalous, sotilasteollisuus, sotabudjetti mutta meillä puolustusalan yrityksiä, puolustusteollisuus ja mitäniitäonkaan itselle ja kavereille koetuille eufemismeja mutta viholliseksi asetetulle vain negatiivisia konnotaatioita.

Venäjällä on asetuotannossa kuten muuallakin taloudessa avattu tuotantoon liittyviä maahantuonnin pullonkauloja lisäämällä kotimaisten komponenttien tuotantoa.  Samalla ovat lisänneet aseiden ja ammusten tuotantoa kun Ukrainassa niitä kuluu.  Myös kokemukset Ukrainasta on tuoneet kokemusta olemassaolevista ja siten edistäneet tuotekehitystä entistä tappavammaksi.  Se on kasvattanut taloutta ja etenkin myös Rostec-konsernia *) johon kuuluvat liki kaikki merkittävät alan tehtaat, kehitysyhtiöt ja myyntikonttorit siellä.

Meillä täällä sen sijaan on kaikki toisin.  Me muka luomme työtä ja toimeentuloa lisäämällä aseiden, ammusten ja muiden puolustusvarusteiden tuotantoa ja kehitystä. Mikään ei jutustelussa viittaa hyökkäämiseen eikä tappamiseen.  Olemme turvassa ja voimme hyvin kun on enemmän pyssyjä mutta samalla arkkivihollinen uhkaa rajan takaa entistä kovemmin ja lietsoo meitä hankkimaan lisää aseita jotta olisimme valmiita turvassamme.

Yksi erottava asia toki on toisin: Täällä lännessä aseita y.m. sotatauhkaa tekee pääasiassa yksityiset yritykset ja voitot kerää yksityiset omistajat veronmaksajien rahoista.  Venäjällä omistaja on valtio joten voitotkin menevät valtion budjettiin.  Meillä sotavarustelun menot lisää verojen ja velan tarvetta kun siellä sotamenot on tuloa valtiolle.

Kuka näistä ristiriitaisuuksista lopulta hyötyykään?  Sotavarusteluyhtiöiden omistajat eli n.s. sotateollisen kompleksin omistajat, sen mikä ei valu konsulttipalkkioina ja voiteluna kierrettä ylläpitäville korruptoituneille poliitikoille ja lobbareille.  Esimerkiksi ukrainalaiset oligarkit, m.l. Volodymyr Zelensky ovat lihottaneet ennennäkemättömällä tavalla omaisuuksiaan.

Eikä unohtaa pidä että kun tehtaat syytävät uusia aseita ja ammuksia niin kaikki ei mahdu varastoihin vaan vanhemmasta päästä on sotakentillä särettävä ja tuhottava jotta tehtaiden omistajat saavat voittonsa jatkossakin.  Ukrainaankin on lännestä lähetetty ensisijassa tällä vanhentuneita aseita ja myös Venäjö on tyhjentänyt vanhoja varastojaan uuden tieltä.  Se tarkoittaa aina vain uusia sotia ja tappamista.  Niin myös todennäköisesti sen jälkeen kun viimeinenkin ukrainalainen on uhrattu, tulee seuraavien vuoro.  Me lienemme sopivasti hollilla täällä eteentyönnetyssä NATO:n rintamassa.

Toisaalta voihan olla kyse vain ihan tavanomaisesta kaksinaismoralismista jossa itselle ja omalle puolelle on eri säännöt kuin muille, sillee "rules based" kuten tavataan sanoa.  Ihan kuin suoraan Robert Cooper:n lanseeraaman "uuden liberaalin imperialismin" ideologiasta joka sallii n.s. läntiselle arvoyhteisölle imperialismin, väkivallan ja rikokset mutta ei sen vastustajille.**) Meidän tavallisten ihmisten tulisi molemmissa tapauksissa nähdä kuinka meitä huijataan ja ryöstetään sekä toimia sen mukaan.  Sodat lopetetaan vain lopettamalla sodituttamisesta hyötyminen!

---

*) Rostec-konserni (Государственная корпорация "Ростех", tranl: 'Gosudarstvennaja Korporatsija "Rostekh"') on venäläinen teollisuusryhmittymä johon Venäjän valtio on koonnut aseteollisuuden yrityksensä ja tuotantolaitoksensa, n. 800 teollisuuslaitosta ja n. 200 tutkimuskeskusta kaikkiaan.

**) Robert Cooper (s. 1947) toimi EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaavana pääjohtajana, aikaisemmin m.m. Tony Blair:n avustajana.  Suora lainaus hänen esseestään vuodelta 2002: "The challenge to the postmodern world is to get used to the idea of double standards. Among ourselves, we operate on the basis of laws and open cooperative security. But when dealing with more old-fashioned kinds of states outside the postmodern continent of Europe, we need to revert to the rougher methods of an earlier era - force, pre-emptive attack, deception, whatever is necessary to deal with those who still live in the nineteenth century world of every state for itself." (lähde: Robert Cooper: The Post Modern State (essee); The Observer (paperiversio); 7.4.2002, netissä: The Guardian; Robert Cooper: The new liberal imperialism,; ipse dies).

Läntisen arvoyhteisön kaksinaismoralismin korkea veisu Palestiinassa

Viime aikoina on kovasti kohkattu Gaza:n rauhanneuvotteluista. Tätä kirjoitettaessa Kairossa on allekirjoitettu paperi jolla allekirjoittajat julistavat sitoutuneisuuttaan "Trump:n rauhan sopimukseen". Allekirjoittajat ovat USAn presidentti Donald Trump, Egyptin presidentti Abdel Fattah el-Sisi, Qatar:n emiiri sheikki Tamim bin Hamad al Thani ja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan. Siis ei rauhansopimusta vaan ylistystä Trumpille ja vakuutteluja pyrkiä ratkaisemaan kiistat ilman aseita. Mukana eivät olleet sen enempää Israelin valtio kuin palestiinalaisetkaan, ei Hamas:ista eikä Palestiinan valtiosta.

Eretz Israel

Toki allekirjoitettu paperi on mukava askel eteenpäin jos siihen johtaneissa neuvotteluissa luvattu sotimisen lopettaminen todella pitää. Meillä ei kuitenkaan ole mitään takeita niin käyvän. Jo tätä ennen on rikottu ties kuinka monta lupausta, ihan tässä lähi kuukausinakin Israel on rikkonut kaksi tulitaukosopimusta, toisen Gazassa ja toisen Lebanonissa sekä pommittanut kolmea maata joiden kanssa se ei ole sodassa (Syyria, Qatar, Iran). Niin se ei olisi kyennyt tekemään ilman lupaa ja apua USA:sta. Toisaalta myös Hamas:n johtajien elinehto vallalleen on kriisin jatkuminen. Tämänkään "sopimuksen" ennuste ei siis ole kovin hyvä.

Konfliktin täyden ymmärtämisen ehtona on tiedostaa jo vuodesta 1886 jatkunut sionistien Eretz Israel -projekti. Tuolloin sionistit perustivat Theodor Herzl:n (1860–1904) johdolla Sionistien maailmanjärjestön *) ja se otti tehtäväkseen perustaa Suur-Israelin "kodiksi" etnisesti ja uskonnollisesti puhtaille juutalaisille. Sen tuli kattaa alueet "joelta joelle ja mereltä autiomaahan" eli Niililtä Eufratille ja Välimerestä pitkälle Syyrian autiomaahan, joissakin karttaharjoituksissa Persianlahden pohjukkaan saakka.

Sionistit käynnistivät projektin ensin aloittamalla maahanmuuttajien asuttamisen maita ostamalla ja varastamalla.  Tarkoitus oli ensin valmistella maa johtajien tulla perässä valmiiseen maahan.  Palestiina kuului tuolloin Ottomaanien valtakuntaan paikalliset ja asukaat olivat pääasiassa vuokraviljelijöitä mailla joilla niiden rikkaat omistajat olivat tuskin koskaan käyneetkään.  He asuivat m.m. Istanbulissa y.m. suurkaupungeissa.  Osalla maita ei ollut ollenkaan maakirjoihin merkittyjä omistajia ja sionistit tulkitsivat ne vapaasti anastettaviksi.  Kun he olivat saaneet omasta mielestään tarpeeksi jalansijaa, he oaloittivat paikallisten ei-juutalaisten karkotukset. Erityisesti he saivat vauhtia II Maailmansodan jälkeen kun länsi tunsi huonoa omaatuntoa natsien hirmutekojen jälkeen.  Katumus oli ihan paikallaan sillä syyllisiähän eivät olleet vain saksalaiset natsit vaan asiallaan oli tukea muuallakin lännessä.  Koko projektin ajan paikalliset ei-juutalaiset ovat yrittäneet puolustautua mutta ovat olleet pahasti alakynnessä.

Oma lukunsa on Israelin valtion perustaminen 1948.  Sitä edelsi YK:n sionisteille myötämielinen ja antelias suunnitelma jossa Israelin valtioon oltiin antamassa juutalaiseen asutukseen nähden moninkertainen alue parhaita maita.  Sekään ei silti kelvannut sionisteille vaan he puristivat valtionsa vastoin suunnitelmaa, tavallaan laittomasti.  Paikalliset ei-juutalaiset tietenkin vastustivat sekä suunnitelmaa että Israelin perustamista sillä ne molemmat tarkoittivat heidän karkottamista kodeistaan.

Israelin perustamisen jälkeen on käyty useampia sotia ja neuvoteltu ties kuinka monta suunnitelmaa niiden lopettamiseksi.  Niinpä tätä nykyistä Donald Trump:Ile nimikoitua ei ole, ainakaan vielä, syytä pitää kuin yhtenä uutena kierroksena vanhassa sotien ja tappamisen spiraalissa koska etnisesti ja uskonnollisesti puhtaan Suur-Israel:n rakentamista ei ole pysäytetty eikä sionismia pysäytetty. **)

Toisaalta viimeisimmän rauhansuunnitelman ennusteesta voi olla montaa mieltä mutta sitä voi myös arvioida kanteilta mitä siinä on ja mitä siinä ei ole.  On tietenkin hyvä asia että viimeisetkin Hamas:n pitämät panttivangit on nyt vapautettu ja monia Israelin pitämistä myös.  Sillä on toki pimeämpi puolensakin: nyt Benjamin Netanjahun äärioikeistolaisella sionistihallinnolla on entistä vähemmän pidikkeitä olla aloittamatta sotaa uudestaan.  Sen sijaan Israelin vetäytyminen ei ole todellista vetäytymistä vaan IDF jää miehittämään suuria alueita eikä Gazan saartoa aiota lopettaa.  Sen saivat kokea m.m. "Freedom Flotilla:n" purjehtijat.

Sopimus ei myöskään ole tuomassa palestiinalaisille minkäänlaisia turvatakeita, ei edes oma valtio ole yhtään lähenpänä vaikka sen tunnustajien joukkoon ilmoittautuivat Kanada, Ranska, Australia ja jopa UK.  Konkreettisia tekoja palestiinalaisten avuksihan eivät hekään.  Silti suomalaiseen poliittiseen eliittiin voi luottaa eikä se lipsu linjaltaan ennenkuin se Naurusaarten kanssa on vihoviimeinen USAn ja Israelin turva ***).  Israelin Suur-Israel -projekti saa siis jatkua eikä Donald Trump:n kiinteistökeinotteluhankkeitakaan ole purettu.

Tätä kirjoitettaessa Netanyahu:n hallinto on juuri aloittanut kiristyksen ruoka-avulla vaikka länsimaille ruuan käyttäminen aseena piti olla viimeisiä punaisia rajoja. Voisipa jopa ironisesti kysyä mitä Herbert Hoover (1874-1964) olisi tehnyt: "Food as a Weapon".  Samaan aikaan kansainväliseen uutisvirtaan on ilmestynyt tietoja että IDF saattaa jatkaa sotatoimia millä hetkellä hyvänsä.  Nämäkään eivät paranna rauhan ennustetta. 

Pilakuva The Morning Star:ssa

Lähi-idän Filisteassa ja Kaanaanmaassa ****) ollaan siis vielä kaukana rauhasta.  On siis jokseenkin käsittämätöntä kuinka Donald Trump:n egoa ja saappaita halutaan lipoa, myös Suomessa, ylistämällä hänen "diiliään" joka toisaalta perustuu toisen osapuolen kiristykseen ja uhkailuun ja jolla toisaalta ei näytä olevan juurikaan onnistumisen edellytyksiä. Tästä olisi vain puuttunut jos Norjan Nobel komitea olisi antanut hänelle tästä rauhanpalkintonsa. No, eihän sekään varmaan olisi suuri yllätys ollut sillä niin ovat norjalaiset palkinnon tahrineet antamalla sen jopa Henry Kissinger:lle (1923-2023), Menachen Begin:lle (1913-1992), Martti Ahtisaarelle (1937-2023), Abiy Ahmed:lle ja Barack Obamalle.  Ilmeisesti kuitenkaan vanhoilla puheilla eettisyydestä, humanismista, vapauksista ja demokratiasta ei ole merkitystä kun lyhyemmän tähtäyksen edut ajavat niistä ylitse, ei vaikka moinen tekopyhyydeksi ja kaksinaismoralismiksi paljastuukin.

Ps: Ehkä eliitin näitä rauhanjulistuksia, -uutisia ja -kommentteja on luettava kuten Orwell:ilaista kaksoisajattelua  ja uuspuhetta?

---

*) Maailman sionistijärjestö eli hebreaksi: הַהִסְתַּדְּרוּת הַצִּיּוֹנִית הָעוֹלָמִית; transl. HaHistadrut HaTzionit Ha'Olamit. Englanniksi World Zionist Organisation (WZO). Sen tarkoitus on olla sitoutunut ajamaan sionismia, sen ideologiaa ja tavoitteita.  Sionismi on taas imperialistinen juutalais-rasistinen yli-ihmisoppi.

**) Sionismin vastustamista eli antisionismia ei pidä sekottaa antisemitismiin joka juutalaisuuden ja juutalaisten syrjimistä ja sortoa. Antisionimihan suuntautuu ideologiaa ja politiikka vastaan, ei ihmisiä.

***) Naurusaaret eli Naurun tasavalta () on yksi maailman pienismmistä valtioista.  On näennäisesti itsenäinen mutta Tiukasti Austaralian ohjauksessa ja jäsenBrittiläisessä kansanyhteisössä.  Se on perinteisesti äänestänyt USAn mukana myös kaikkein kiistanalaisimmissa YK:n äänestyksissä, m.l. Palestiinaa koskevat.

****) Filistea ja Kaanaanmaa ovat muinaisia nimityksiä Palestiinana nykyisin tunnetulle alueelle, alueelle jolla nykyään sijaitsee Israel, Palestiinan valtio sekä osia Syyriasta, Jordaniasta, Libanonista ja Egyptistä. Myöhempi nimistys Palestiina on johdannainen Filistea-nimestä. Kaanaanmaa tunnetaan myös muodossa Kanaaninmaa ja muinaisessa juutalaisessa folkloressa n.s. "luvattuna maana" (hebreaksi: הָאָרֶץ הַמֻּבְטַחַת , transl: Ha'aretz ha-Muvtaḥat).  Joka tapauksessa on kyse Välimeren itäpohjukassa sijaitsevasta Cis-Jordaniasta eli Jordan-joen "tämänpuoleisesta" eteläisen Levantin osasta. 

Vihreä siirtymä

Suomen Vihreäliitto r.p. on tehnyt pitkän matkan. Se aloitti Koijärveltä ympäristöliikkeenä 70-luvun lopulla ja sitä alussa elähdytti luonnon säilyttäminen ja suojeleminen. Rauhantahtokaan ei ollut heille vierasta saati demokratia ja arvoliberaali suvaitsevaisuus.  Nyt he ovat ihan muuta.  Toki aikaisemminkin heidän ajatuksensa ja tekonsa ovat olleet ristiriidassa heidän
ilmoittamiensa päämäärien kanssa mutta milloinkas poliittisille liikkeelle ei ajoittain niin kävisi.  Alkuaikojen vihreitä voi silti pitää ihanteellisina ja hyviä asioita ajaneena idealistisena joukkona ja nyt he ovat vihreäsiirtyneet siitä kauas pois.

Vihreä liike sikisi aikoinaan Koijärviliikkeestä, esimmäisinä kellokkainaan m.m. Ville Komsi ja Osmo Soininvaara.  Silloin liike yritti ympäristönsuojelun lisäksi profiloitua demokratialla.  He m.m. kierrättivät ihmisiä johtavilla paikoillaan antamatta kenenkään jämähtää tiettyyn asemaan.  He myös vastustivat ydinteknologiaa sen kaikissa muodoissa sekä asevarustelua ja tukivat erilaisia vähemmistöjä.

He ovat kulkeneet pitkän tien alkuaikojen idealististisista hyvistä asioista.  Monet periaatteet ovat saaneet sillä tiellä väistyä kun ovat käyneet kauppaa valta-asemista yhteiskunnassa.  Kannat ovat vaihtuneet ihan kuten Ville Komsi aikoinaan vaihtoi vaatteita presidentinlinnan vessassa ollakseen salonkikelpoisempi.  

Ennen Vihreät vastustivat ydinvoimaa mutta nyt vain venäläistä.  Muu kelpaa kun vaihtoivat sen muutamaan virkapaikkaan.  Misorussismi*) leimaa heitä muutenkin.  Sen nimissä pasifismikin on vaihtunut sotariekuntaan ja NATOttamiseen USAn etupiirissä.

Luonnonsuojelussakaan heillä ei paina järkevä pienemmän haitan tie vaan he vastustavat kiivaimmin vähemmän saastuttavia energiamuotoja aiheuttaen siirtymää vielä likaisempiin.  Esim Saksassa heidän energiapolitiikkansa on johtanut palaamiseen hiilenkäyttöön ja samalla tiellä ovat myös täkäläiset.  Meillä se on näkynyt m.m. venäläisen maakaasun ja puun polttamisen vastustamisena sekä toisaalta kymmeniä tuhansia vuosia vaarallisina säilyvien ydinvoimaloiden tukemisena.

Alkuaikoinaan Vihreät myös ajoivat joitakin sosiaalisia asioita.  Niistä ovat luopuneet ja tilalle ovat ottaneet kovan kapitalismin samalla kun alkuaikojen vasemmistoväritteiset ihmiset on sysätty vähintäänkin sivuraiteelle ellei jopa ulos koko puolueesta oikeistolaisten valloittaessa kärkipaikat.  Toki liikkeen ei-niin-pullantuoksuinen äitihahmo Heidi Hautala on aina ollut kova porvari mutta vuosikymmenten saatossa on tapahtunut iso muutos hänen ympärilläänkin.  Nyt vallalla on jonkinlainen "sosiaalinihilismi" jonka lie kehitellyt Soininvaara.

Pahinta heidän siirtymässään on silti kova militarisoituminen.  Vielä vuonna 2011 Vihreät mainosti vaaleissa että "puolustusmenoja on leikattava" mutta nyt he ovat olleet innolla niitä kasvattamassa.  Tämä morfoosi liittynee heidän syvälle juurtuneeseen misorussismiinsa eli Venäjä-vihaan.  Sen kovin ilmentymä puolueessa on Hautala mutta toki se leimaa koko puolueen eliittiä sekä näyttäisi olevan vallalla myös laajemminkin jäsenistössä ja kannattajakunnassa.  Se on saanut heidät tukemaan n.s. läntisen arvoyhteisön hybridisodan offensiiveja muuta maailmaa, eritoten Kiinaa ja Venäjää, vastaan.  Sitä oli myös Pekka Haavisto:n "rauhanvälitys" ja kansainväliset tehtävänsä, hänen ulkoministeriytensä sekä presidentinvaalikampanjansa.  Todella rujon kuvan itsestään hän on jopa säilyttänyt omilla kotisivuillaan.  He ovat liki kaikkia niitä vastaan jotka kyseenalaistavat USA:n "erityisyyden" **) ja hegemonian.

Ainoa jossa he lienevät edes jotenkin säilyttäneet linjaansa on arvoliberaalius ja suvaisevaisuus tiettyjä sukupuoli- ja seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan.  He heiluttavat edelleenkin sateenkaarilippua, marssivat Pride-kulkueissa ja tukevat sopiviksi katsomiaan feministisiä ajatuksia.  Suvaitsevaisuus ei kuitenkaan yllä poliittisiin inhokkeihinsa jotka eivät heidän mielestään ansaitse sen enempää mielipiteen- kuin sananvapauttakaan.

Samaan aikaan puolueen kannatus on alun noin yhdestä prosentista noussut huippuunsa joka ajoittui 2010-luvun loppuun ollen tuolloin hieman yli kymmenen prosenttia. Sittemmin kehitys on kääntynyt laskuun, ainakin toistaiseksi.

Puolueen alkuaikoina hyvää tarkoittavien ihmisten keskuudessa oli muodikas trendi lähteä mukaan n.s. yhdenasianliikkeisiin, jollaisena hekin aloittivat.  Sittemmin he ovat muuttuneet ja muuttaneet liikkeensä ns. yleispuolueiden suuntaan, kohti puolueteknokratiaa jossa puoluepolitiikan tekemisellä on syrjäytetty hyvät aikomukset.  Saanemme nähdä miten ja kuinka kauan se vetoaa edes kymmenekseen vaalikarjasta kun aidosti vihreät luonnonsuojelijat näkevät heidän puheistaan läpi ja ovat paljastaneet sotaisuutensa.  Jäljelle ei ole jäänyt kuin rippeet arvoliberaalista suvaitsevaisuudesta ja sen osaavat muutkin.

Ps: Kautta aikain on manattu milloin millekin poliittisille ryhmittymälle sen viimeisien valojen sammuttajia mutta kovin sitkeähenkisiä ovat jonkinlaisen jalansijan saaneet. kadonneet lienevät vain jotkut tähdenlennot ja puolueidensa ulkopuolelle ajettujen tai ajautuneiden kyhäelmät.  Vihreä liitto r.p. tuskin lie sellainen mutta mikä tulee olemaan sen asema tulevaisuudessa, aika tosiaankin sen tulee näyttämään niille jotka ovat katsomassa.

---

*) Misorussismi on muotoilemani uudissana tarkoittamassa venäläisvihaa (erotuksena venäläispelosta eli "russofobiasta"). Se koostuu
1) vihaa kuvaavasta muinaiskreikkalaisesta etuliitteestä "mis(o)-" (m.kreik: μῑσέω (transl: mīséō, suom: vihata) ja μῖσος (transl: mîsos, suom: vihata)),
2) venäläistä tarkoittavasta kreikan sanasta "Ρωσία" (transl. Rosia, suom. Venäjä) ja
3) aatetta, ilmiötä, kehityssuuntaa kuvaavasta päätteestä "ismi" (kreik. ισμός, transl. -ismós)

**) "USA:n erityisyys" on laajalle levinnyt käsitys USA:sta erityisena ja omansalaisena 2maailmannapana" josta kaikkien tulisi ottaa mallia ja joka määrittää demokratian ja vapauden mallit muillekin.  Ajatus myös vapauttaisi USA:n vastuusta tekemisestään muille.

Tarkoitussuunnattuja arvojoustoja

Olen viimeaikoina törmännyt muutamaan Eric Blair:n (1903-1950), t.m.n. George Orwell:n uuskieltä ja kaksoisajattelua muistuttavaan ilmaukseen jotka muodostavat kokonaisuuden jota tekee mieleni ruotia tarkemmin.  Ne kuvastavat hyvinkin nykymenoa ja kuinka meitä kieltä manipuloimalla ohjataan kohti uusia sotia.

Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen lanseerasi NATO-jäsenyyden hakuprosessin aikana käsiteen "Turvallisuuspoliittinen demokratiajousto".  Sillä hän kuvasi kaikkia niitä koukeroita joita ulko- ja sisäpolitiikissa tehtiin jotta Turkilta ja sen presidentiltä Recep Tayyip Erdoğan:lta saatiin puuttuva hyväksyntä Suomen jäsenyydelle. Silloin poliittinen johtomme tuli suostuneeksi kaikenlaiseen jota on vaikea saada mahdutettua demokratiaan ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.

Presidentinvaalikampanjassaan Alexander Stubb otti ottanut keppihekosekseen ja iskusanakseen "arvopohjaisen realismin" jolla hän perustelee yksipuolista ja -silmäistä asettumista USA:n johtamaan "läntisen arvoyhteisön"*) rintamaan sen hybridisodassa Kiinaa, Venäjää, Irania ja kaikkia niitä muita vastaan jotka uskaltautuvat haastamaan sen hegemoniaa maailmassa, on kyse taloudesta tai sotilaallisesta voimasta.  Hän on jatkanut sen käyttöä myös tultuaan valituksi presidentiksi.

Heikki Koskinen X:ssä (ent. Twitter) arvosteli Stubb:n käsikassaraa ja liitti siihen oman ilmauksensa "intressipohjainen totuus". Se kuvaa minusta osuvasti ja napakasti kuinka meidän nykymenossamme fakta väännetään tarkoituksenmukaisiin solmuihin aina kulloisenkin tarpeen mukaan.  Tekeepä mieleni vääntää sitä keekoillen eteenpäin muotoon "tarkoitussuunnattu todellisuuskäsitys".  Onhan toiminta tarkoituksellista ja aktiivissa tapahtuvaa.  Asioita vääntää ja kääntää lihaa ja verta olevat ihmiset aktiivisesti ja tietoisesti. Lisäksi suomenkieli soljuu siinä kauniisti.

Kyseiset ilmaisut, kaikessa sisäisessä epäeheydessään kuvaavat hyvin nykyistä rajua ajan rientoa **) jossa kuva todellisuudesta vääristetään vastuullisessa mediassa vastaamaan tarkoitushakuista poliittista ohjelmaa jota perustellaan valituilla ja omaan blokkiin liitetyillä arvoilla joita ei kuitenkaan noudateta vaan niistä "joustetaan" tarpeen mukaan ja joskus ilmankin.  Tärkeintä eliitillehän on ylläpitää kapitaalien omistajien nautintaoikeuksia.  Se näkyy meille finanssikapitalististen, banksterien ja sotateollisen kompleksin omistajien etujen ajamisena. Establishmentissa häärivät poliitikot ja talouselämän ammattijohtajat saavat myös palkkansa mutta n.s. "tricle down" -efekti***) ei silti toimi sen pidemälle.

Nautintaoikeuksien ylläpitäminen näyttää vaativan yhä rajumpia toimia.  Ainahan sodat on käyty eliittien hyväksi. Carl von Clausewitz:kin (1780-1831) totesi kirjassaan "sodasta" ****) sodan olevan "politiikan jatkamista toisin keinoin".  Toisaalta voidaan todeta M.A. Nummisen tavoin George Orwell:n romaaniin "Nineteen Eighty-Four" maksiimin "sota on rauhaa" kääntyvän muotoon "sota on rahaa". Silloin pääsemme sotimisen ytimiin: sota taloudellisten etujen ahnehtimista, siis voiton tavoittelua äärimmäisin keinoin.  Olemme siis fascismin ja natsismin äärellä.

Sota on taloudellisen voiton tavoittelua äärimmäisin keinoin

Sota on myös tehokas keino voiton suhdeluvun eli sijoitetun pääoman tuottoprosentin laskutendenssiä vastaan.  Etenkin jos sodan voi soditututtaa muilla, esimerkiksi laittaa joku vasallihallinto sodittamaan kansalaisiaan puolestaan (vert. Ukrainan sota).  Hintoja voi nostaa keinotekoisten pulien avulla, inhokkeja voi sulkea pois markkinoilta ja aseet käyvät kaupaksi. Se siis on hallitsevan luokan väline ajaa omia etujaan muiden, tavallisten ihmisten kustannuksella.

Meidän pitäisikin pystyä näkemään läpi eliittien sotahakuisista pyrkimyksistä ja vihdoin päästä siihen mitä saksalainen työväenjohtaja August Bebel (1840-1913) kuvitteli ennen Ensimmäisen maailmansodan alkua: "työväenluokka on niin kehittynyt ja sivistynyt ettei se enää suostu sotimaan toisen maan työväenluokkaa vastaan".  Bebel ehti kuolla muutamaa kuukautta ennenkuin hänen ajatuksensa romuttui. Ehkä me jo nyt vihdoin voisimme sen saavuttaa? Siis ennenkuin joudumme III maailmansotaan. Mutta silloin meidän pitää pystyä väistämään eliittien demokratiajoustot, arvopohjajulistukset ja todellisuuden vääristämiset.

---

*) "Läntinen arvoyhteisö" on käsite jolla tarkoitetaan kaikkia niitä läntisiä, USA:n johtamia liittoutumia, m.m. NATO, EU jotka liittävät propagandaansa n.s. "läntiset arvot". Suomessa termiä lanseerasi m.m. Martti Ahtisaari (1937-2023) joukkona johon Suomen tulisi kuulua jotta olisimme arvoinemme arvoisessamme seurassa.

**) "Raju ajan riento" on kevyt viittaus kahteen toimittaja, puoluesihteeri, YLE:n toimitusjohtaja y.m. Erkki Raatikaisen (1930-2011) kahden kirjan nimeen: "Raju on ajan riento" ja "rajumpi on ajan riento" joissa hän käsitteleli Neuvostoliittoa.  En ole lukenut kumpaakaan mutta niiden nimet ovat viehättäneet.

***) "Tricle down" -efektillä tarkoiteaan propagandistista käsitystä siitä kuinka menestyvien rikkaiden yltäkylläisistä pöydistä varisisi jotain myös tavallisille ihmisille aina köyhimpiä myöden. Ilmiö on yhteiskunta- ja taloustieteissä kumottu monta kertaa. Etenkin kapitalismin lopun aikoina rikkaat pyrkivät viemään köyhiltä "viimeisetkin tuhkat hellojen pesistä".  Suomeksi on yritetty lanseerata termiä "valumaefekti".

****) Carl von Clausewitz (postyymisti): "Vom Kriege"; 1832. Suom. "Sodankäynnistä"; 2005. 

Ne tekee sotaa

 
Meitä suomalaisia on pidetty erityisen rauhaa rakastavana kansana. Niinpä meitä ei aiemmmin uskallettu yrittää viedä suoraan ja väkisin NATO:n kaltaisiin sotaliittoihin viralliseksi osaksi USA:n etupiiriä. Meitä hivutettiin pikkuhiljaa ja lyhyin askelin tepsuttaen. Kunnes länsi sai maailmanpolitiikan mannerlaatat liikahtamaan Ukrainassa konkreettiseen sotaan ihan USA:n geostrategisten imperatiivien*) mukaisesti.  Siellähän Kiovan hallinto sodituttaa ukrainalaisia USA:n auksiliaareina USA:n etupiirin laajentamiseksi itään. Sen pelotevaikutuksella näytetään saadun suomalaisten n.s. "yleinen mielipide" suopeaksi NATO-jäsenyydelle, tai ainakin muodostettua siitä sellainen kuva. Sen jälkeen "unohtivat" puheet demokraattisesta kansanäänestyksestä jäsenyyden hakemisesta ja meidän vietiin kiireellä ja hätiköiden jäseneksi. Mitä nyt piti dynaamisesti "demokratiajoustaa" turvallisuuspolitiikan takia **) ihmisoikeuksista ja lipoa autoritaarista Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdoğan:ia jotta hakemus tuli ratifioitua myös heidän Suuressa kansalliskokouksessaan.  Silloin turvallisuuden takaajana esiteltiin ettei Venäjä, se "ikiainen perivihollinen" ikinä uskaltaisi hyökätä NATO-maan kimppuun eikä mikään tule muuttumaan saati tänne tuotaisi ydinaseita.

*

NATO-maahan ei ole hyökätty mutta Venäjä hyökkää NATO-Suomeen millä hetkellä hyvänsä - meille väitetään

*

Nyt kun on eletty muutama kuukausi NATO-jäsenyyden ihanuutta, on ihan toinen ääni kellokkaiden kelloissa.  Ensin ei, tietenkään, pelkkä jäsenyys kelvannut vaan on pitänyt tehdä erillinen DCA-miehityssopimus USA:n ja NATO:n joukkojen oleilusta täällä, kuten aikoinaan 40-luvun alussa natsisaksalaisista "lomailijoista".

Sen jälkeen ties kuinka moni suomieliitin jäsenistä on vuorollaan käynyt tuomassa oman lisänsä sotavalmisteluihin. Listaan tähän vain muutamia exempli gratia:

- Sanna Marin:n hallitus lisäsi armeijan määrärahoja liki kaksinkertaisiksi ja ammustuotantoa on lisätty.

- Kanta ydinaseisiin on muutettu niin, ettei niitä enää vastusteta vaan mennään NATO:n ehdoin. Jos haluavat tuoda niin tuokoon, ihan Isäntämaa-MoU:n ja DCA-sopimuksen mukaan. 

- Presidentti Sauli Niinistö on uhonnut, että voima on paras turva ja vaatinut sotakuntoisuuden parentamista. m.m. liikunnalla

- Puolustusministeri Antti Häkkänen suunnittelee reserviläisten yläikärajan nostamista, ikäänkuin "tykinruoka" olisi loppumassa.

- Häkkänen on myös vaatinut erityisen varusteluneuvoston perustamista.

- Sisäministeri Mari Rantanen ja valtiovarainministeri(?) Riikka Purra etunenässä on pitänyt älämölöä itärajalle tulleista turvapaikanhakijoista.

- Vouhkataan turvapaikanhakijoista ja kaksoiskansalaisista vakoilijoina ja tiesminä hybridivaikuttajina.

- j.n.e. j.n.e.

Toki asialla on myös mainittujen "sankareiden" mukana muita, perässäjuoksijoita ja muuten innolla mukaan lähtijöitä.  Erityisesti n.s. vastuullinen media, MSM eli "main Stream Media" kuten anglosaksit sanovat,  on innolla mukana tuomassa meille tätä sodanlietsonnan "ilosanomaa".  Tässä lienee myös löydettävissä n.s. Mediapoolin "pukinsorkka" sotkemassa omilla sotatavoitteillaan.

Nyt jopa halutaan peitellä rauhanmuistomerkkejä piilotella kun helsinkiläinen valtuutettu Otto Meri haluaa Maailmanrauha-patsaan Rautavaaralle aiottuun "hylättyjen patsaiden museoon". Rauha pois silmistä niin on myös poissa mielestä.

Kaikki tuo, ja paljon muuta, osoittaa kuinka meidän eliittimme varustuttaa Suomea sotaan osana USA:n etupiiriä. Siihen kuuluu meidän mieliemme manipuloiminen sotimista varten.  Se ei olisi mikä tahansa sota vaan käytännössä kolmas maailmansota ydinaseilla varustautuneiden liittokuntien välillä. Siinä sodassa ei olisi voittajia vaikka meille kuinka uhotaan kuinka ylivertainen NATO on Venäjään (ja Kiinaan) nähden, niin sotilaallisesti kuin taloudellisestikin.

*

Meidän turvallisuutemme olisi kaikenlaisten sotaliittoutumien ulkopuolella pysytteleminen eli uskottava puolueettomuus

*

Meidän turvallisuutemme olisi kaikenlaisten sotaliittoutumien ulkopuolella pysytteleminen eli uskottava puolueettomuus kera riittävän itsepuolustuksen tekemään mahdollisten aikojien kustannus/hyötylaskelmat epäedullisiksi.  Se pitäisi meidän poissa muiden sodista ja omiahan meillä ei kai ole?

Si vis pacem para pacem

___

*) USA:n "geostrategiset imperatiivit" ovat m.m. Zbigniew Brzezinski:n teoksessaan "The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives" ("The Grand Chessboard"; Basic Books; 1997) esittelemä käsite kuvaamaan USA:lle välttämättömiä maailmanpoliittisia tavoitteita ja päämääriä.

**) "Turvallisuuspoliittinen demokratiajousto" on maailmanpolitiikan professorin Teivo Teivaisen lanseeraama käsite 

Sopimus miehityksestä

Nyt puolustusministeri Antti Häkkänen, seurassaan ulkoministeri Elina Valtonen, on käynyt allekirjoittamassa DCA-sopimuksen ("Defence Cooperation Agreement") USA:ssa sikäläisen ulkoministerin, Antony Blinken:n luona.

Sopimus on loogista jatkoa jo pitkään jatkumoon jolla meitä on ujutettu USAn etupiiriin, tukemaan omalta osaltamme sen geostrategisia imperatiiveja kuten Zbignew Brzezinski ne "The Grand Chessboard":ssaan esitteli.  Aikaisempia askeleita ovat olleet m.m. Rauhankumppanuus eli "Partnership in Peace" NATO:n kanssa, IsäntämaaMoU ja paljon muuta sekä NATO-jäsenyys.  Nyt DCA mahdollistaa maamme miehityksen USA:n tukikohdilla joita luvattiin sopimuksessa jo 15.

Jo aiemmin USA:n joukot ovat käyneet täällä harjoittelemassa. Ne ovat liki katkeamaton sarja erilaisia pyssyleikkejä erilaisilla USA:n liittokunnan kokoonpanoilla. Kaikista eivät ole edes "muistaneet" kertoa ulkopoliittisille johdollemme. Nyt meno vain yltynee kun USA:n armeijalle sallitaan sen omat muilta suljetut varuskunta-alueensa omine oikeuksineen ja lupineen, lainsäädäntöä myöten ja ilman, että heidän täytyisi edes maksaa vuokraa, veroja, tulleja t.m.s.  Sopimuksella annetaan miehityshallinnolle melkoisia oikeuksia mutta ei juurikaan velvollisuuksia, ei juuri edes velvollisuutta noudattaa Suomen lakeja.

*

Sopimus on loogista jatkoa jo pitkään jatkumoon jolla meitä on ujutettu USAn etupiiriin

 

*

Jos aiemmin valkoisten keisarillisen Saksan kanssa tekemä sopimus avusta Sisällissodassa vuonna -18 on vertautunut "kauttakulkusopimus 1.0:ksi" vaikka oli sisällöltään luovutti Suomen Saksan protektoraatiksi. Varsinainen kauttakulkusopimus eli "Kauttakulkusopimus 2.0" oli käytännössä miehityssopimus jolla Natsi-Saksan joukot tuotiin Suomeen muka "lomalaisina" vuonna -41 huokkäämään Neuvostoliittoon. Isäntämaa MoU:ta vuodelta -14 on sanottu "kauttakulkusopimus 3.0:ksi" ja se sisältikin eniten vain tilapäiseen oleskeluun liittyviä asioita. Nyt kun olemme jo NATOssa, meille tuodaan varsinainen miehityssopimus jossa ei enää leikitä eufemismeilla.

Pahinta sopimuksessa kuitenkin on kuinka se sitoo meidät entistä tiukemmin USA:n sotiin joita se on ollut innokas käymään koko olemassaolonsa ajan eikä loppua näy.  Meillä ei ole sanansijaa mihin sotiin täällä oleilevat joukot osallistuvat ja tekevät operaatioitaan.  Se altistaa meidät niiden kohtaamille vastatoimille ja olemme silloin maaleja ja joudumme USAn sotien osapuoleksi.  Eikä meiltä edes tarvitse kysyä.

Meidän eliittimme, ne "meidän nilkeiksi" Väinö Linnan alikersantti Yrjö Lahtisen suulla nimeämät, on siis tehnyt meille varsin raa'an ja katalan tempun.  Meitähän on jo vuosikymmeniä manipuloitu eli NATOtettu, välillä avoimemmin ja välillä peitellymmin. Nyt heidän ei tarvitse edes yrittää peitellä mitään kun maailmanpolitiikan mannerlaatat on väännetty suotuisaan konstellaatioon m.m. Ukrainassa.  Siellähän USA on ajanut samaa asiaa mutta hieman erilaisella proseduurilla kun piti vanha hallitus kaataa Euro-Maidan:n värivallankumouksella.  Täällä eliitti oli valmiiksi suotuisa.  Esimerkiksi presidentti Sauli Niinistö on ollut yksi tärkeimpiä toimijoita vaikka pitkään yrittikin julkisuudessa piilotella muka yleisen mielipiteen takana puhuen m.m. kansanäänestyksestä kunnes konjunktuurit olivat sopivat paljastaa korttinsa.  Samalla asialla toki oli jo aiemmin m.m. Martti Ahtisaarikin.

Ikuisena optimistina haluaisin vielä kuiten uskoa meillä olevan vielä aikaa irrottautua tästä kuoleman spiraalista ja irrottautua USA:n etupiiristä uskottavasti puolueetomaksi ja suurvaltaristiriitojen ulkopuolelle.

Si vis pacem para pacem,

aut certe evita bellum!        

OSCE kadottanut tarkoituksena?

Keskisuomalainen-konserniin kuuluva Länsiväylä julkaisi haastattelun ETYJ:n yleiskokouksen, oikeammin parlamentaarisen kokouksen, puheenjohtajalta Pia Kaumalta. Se kirvoitti minut laatimaan kommentin.  Se ei kuitenkaan ylittänyt STT:n moderointipalvelun vahtimaa lehden julkaisukynnystä. Muotoilin siis kevyesti kommenttini tähän blokikirjoituksen muotoon:

Pia Kauma kehuu suomalaista välittäjyyttä ja diplomatiaa. Se on kuitenkin menneen maailman horinoita. Suomi on menettänyt mahdollisuutensa välittäjän asemaan yksipuolisella sitoutumisella länteen ja USA:n etupiiriin. Yhden suurvallan nöyrä liittolainen ei koskaan voi olla uskottava välittäjä suurvaltojen välisissä kiistoissa, ja niitähän ylivertainen valtaosa maailman kriiseistä on ja jos ei ole niin taustalla on kuitenkin niiden etupyyteet.

Kauma on kuitenkin oikeassa Ukrainan sodasta: siellä Venäjä sotii länttä, ei Ukrainan kansaa vastaan. Se yrittää pysäyttää USA:n etupiirin laajentamisyritystä, huolimatta laajentamista yrittävien aiempien johtajien lupauksista "not an inch eastwards".  Lupauksia tuli aikoinaan monesta syysta kuten USAN ulkoministeri James Baker:ltä, UK:n pääministeri Margaret Thatcher:ltä, Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher:ltä j.n.e.

Balkanin rikkiampumisesta Kauma voisi muistaa, että rikkiampujat olivat USA (Operation Noble Anvil) ja NATO (Operation Allied Force) sekä EU komppaamassa.  Kaikki tahoja joihin sitoutumista myös hän ja hänen puolueensa Kokoomus on meitä ajannut. Johtopäätökset? Oliko n.s. "parempaa rikkomista"?

Joka tapauksessa Kauma nyt ETYJ:n (OSCE) parlamentaarisen kokouksen puheenjohtajana voisi muistaa ETYK:n (CSCE) päätösasiakirjan "Kolmannen korin" sisältöä: kuinka maailmaa ja erityisesti Eurooppaa parannetaan lisäämällä yhteyksiä ja kansalaisten mahdollisuuksia yhteydenpitoon rajojen yli. Sen on kehuttu aikoinaan särkeneen Neuvostoliiton tai ainakin omalta osaltaan vahvasti sitä edesauttaneen. Siltä pohjalta voisi löytyä kestävämpi tapa lopettaa Ukrainan sotakin kuin tuollainen yksipuolinen sanelu. Kysehän on ETYJ:nkin tunnistamasta "jakamattomasta turvallisuudesta"*) jossa yhden turvallisuus ei voi mennä yli muiden turvallisuudesta ja turvallisuus on kokonaisuus. Siitä ei muutama vuosi sitten länsi halunnut Venäjän kanssa neuvotella mutta olisiko jo aika pyrkiä rauhanomaiseen ratkaisuun diplomatiaa käyttäen? Suomi välittäjänä eikä yksipuolisena osana toista osapuolta?

Si vic pacem para pacem! Aut certe evita bellum.

*) Linkin takana oleva pääsihteeri Marc Perrin de Brichambaut:n pitämä puhe “The Indivisibility of Euro-Atlantic Security” OSCE:n "18th Partnership for Peace Research" seminaarissa Wienin diplomaattiakatemiassa 4/2 -10 pitämä puhe on hieman ristiriitainen mutta selvittää toki "jakamaton turvallisuus" -periaatetta.

Ukrainan kriisi paljastaa ytimensä

 Aiempina aikoina kun maailmalla oli kriisejä joissa Läntisen arvoyhteisön johtavat tahot eivät olleet suoranaisesti mukana, maailmanpolitiikan puhuvat päät julistivat sormi pystyssä kuinka kriisit on ratkaistava rauhanomaisesti ja neuvottelemalla.  Nyttemmin Ukrainan kriisin tässä vaiheessa ollaan mieltä, että vihollinen on murskattava sotilaallisesti ja taloudellisesti.

Tilanteissa joihin on vaadittu rauhanomaisia ratkaisuja vastakkain ovat olleet yleensä muut ja länsi vain epäsuorasti auksiliaariensa kautta. Näin esimerkiksi Syyriassa kun hallituksen vaihto kääntyi Damaskon hallinnon etenemiseksi. Mitä suoremmin ne ovat olleet mukana, sitä herkemmin toimia on peitelty "kriisinhallinnaksi" tai "rauhanturvaamiseksi". Niin esimerkiksi Afganistanissa tai ent. Jugoslaviassa.

Nyt tässä Ukrainan akuutissa tilanteessa Venäjä on pysäyttämässä lännen eli USA:n etupiirin, NATOn, laajentamistä itään.  Silloin ollaan jo konkreettisesti läntisten nautintojen äärellä, niiden joita USA:ssa nimitetään "kansallisiksi eduiksi".  Silloin sotasanatkin sanotaan taas ääneen ja puhutaan tuhoamisesta ja murskaamisesta eikä kukaan halua lähteä hakemaan rauhanomaisia ratkaisuja ja välittämään rauhaa, ei edes rauhanvälityksen suurvallasta haikailevat.  Retoriikka menee kuten ennen, siis ennenkuin aletettiin puhua ihmisoikeuksista ja humanismista sotienkin yhteydessä.

Itse sotien olemus ei ole muuttunut miksikään, se on edelleenkin tappamista ja tuhoamista voittojen käärimiseksi mutta siltä haluaisin nähdä tässä ainakin sen hyvän puolen, että eliittien kellokkaat ovat rehellisempiä puhuessaan sota-asioista niiden oikeilla nimillä: sota on tuhoamista ja tappamista (sekä rahantekoa sillä).  Mutta olemmeko me ihmiset, kansalaiset ja hallintoalamaiset, hereillä huomaamaan tuon avoimmuuden? Vai kuljemmeko unessa kuten Yrjö Kallinen (1886–1976) aikoinaan kuvasi. Marssimme lumottuina kuin rotat Hamelnin pillipiiparin perässä hukkumaan?

Rauhanomaiset ongelmanratkaisuthan ovat oikeasti ainoa toimiva keino lopettaa sotia niin, että ei jätetä kostonkierrettä versomaan.  Vain rauhallisesti neuvottelemalla voidaan saavuttaa vähänkään kestävä rauha.

Kari Enqvist ja tunnistamaton fasismi

 Olen monasti ollut Kari Enqvist:n kanssa samaa mieltä kun olen lukenut hänen kirjoituksiaan m.m. YLE/Uutisten kolumnipalstalta. Nyt kuitenkin hänen pläjäyksensä otsikolla "Armottoman hyökkäyssodan riehuessa Ukrainassa on parasta sanoa f-sana ääneen" sai minut provosoitumaan kiistakirjoittamaan.

Kirjoituksessaan Enqvist äityy analysoimaan Venäjää fasistiseksi ja vertaa sitä "il duce" Benito Mussolinin johtamaan Italiaan.  Minusta tällä kertaa Enqvist ei osu eikä upota.

Ensinnäkin Enqvist käyttää haperoa määritelmää fasismista. Hän "unohtaa" sen olevan yksi tapa äärimmäisen kapitalismin oloissa käyttää valtiota pitämään kansalaiset kurissa ja nöyrinä kapitaalien työvoimana (italialaisessa fasismissa korporativismiksi naamioituna, jota ei pidä sotkea syndikalismiin).  Venäjällä kapitalismi on vielä niin tuore yhteiskuntamuoto, että se pysyy pystyssä ilman väkivaltaista fasistista (tai natsi-) hallintoa.

Toisaalta Enqvist yhdistää Vladimir Putinin ja Mussolinin taustat.  Olihan Mussolini jonkin aikaa sosialistien leirissä mutta sieltä hän erkani hyvin nopeasti suur-italialaisine ja autoritaarisine haaveiluineen. Putin sen sijaan kasvoi Neuvostoliitossa joka ei ollut sosialistinen eikä hän koskaan liene ollut erityisen poliittisesti aktiivinen ennen NL:n hajottamisen jälkeistä nousuaan Boris Jeltsinin avulla Venäjän federaation johtoon.  Sinne hän päätyi pikemminkin pragmaattisena teknoraattina kuin poliittisina visionäärinä.

Enqvist tarinoi kuinka Putinin Venäjällä oppositio on tuhottu.  Niinhän ei ole vaan jopa maan toiseksi suurin poliittinen voima, Venäjän federaation kommunistinen puolue, on nimen omaan oppositiossa häneen ja hänen hallintoonsa nähden.  Sen sijaan n.s. "yhden prosentin oppositiota" on jonkin verran hillitty johtuen sen suorista kytköksistä vihamielisiksi katsottuihin länsitahoihin.

Sananvapauden kanssa on samanmoisesti.  Venäjän tiedonlevitteistä löytyy monenlaisia ääniä mutta valtaosalle niistä on yhteisenä piirteenä etteivät ne juurikaan levitä lännen valtablokin "ilosanomaa".  Toisaalta whataboutistisesti voisi katsella myös kuinka Venäjän hallintoon hiemankaan positiivisemmin suhtautuviin aviiseihin suhtaudutaan täällä "vapaassa" lännessä.

 Enqvist mainitsee myös sodat Putinin hallinnon välttämättömyyksiksi, "unohtaen" Venäjän päävastustajan USAn sotineen vielä enemmän kuin Venäjän.  Mihinköhän he ovat sotiaan tarvinneet? Toisaalta Enqvistiltä jää tarkentamatta, että Tshetsheniassa Venäjän federaatio kukisti kapinaa omalla alueellaan, Sakartvelossa sen hallinto Mikhail Saakasvilin johdolla hyökkäsi Etelä-Ossetiassa olleiden venäläisten et al rauhanturvaajien kimppuun.  Ukrainassa taas tilanne on hieman monimutkaisempi kuin vain Putinin tarve sotia.  Venäjän johtohan yritti pitkään erilaisia neuvotteluja onnistumatta USA:n ja muun lännen kanssa. Kyseessähän on jo Neuvostoliiton hajottamisesta jatkunut "not an inch eastwards" politiikan jatkumo eli USA:n harjoittama etupiirinsä laajentaminen.  Ukraina käy siinä proxysotaa USA:n auksiliaarijoukkoina.

Enqvistin käsitys fasismista on käsittääkseni rajoittunut.  Hän tekee siitä "vain" demokratian ja sananvapauden halveksuntaa sekä voimapolitiikan ihannointia, unohtamatta lännen demonisointia.  Ensinmainitut eivät ole järin kovassa kurssissa muuallakaan samaten kuin voimapolitiikkaa arvostetaan myös läntisessä plokissa.  Eikä Putinin tarvitse länttä demonisoida, se osataan tehdä täällä itsekin toimimalla juuri päinvastoin kuin juhlapuheissa julistetaan.  Sananvapauden osalta voisi seurata vaikka esimerkiksi Julian Assange:n kohtaloa ja demokratian osalta sitä millaiseksi hulinaksi presidentin saaminen USA:han on tehty.  Samoihan jo muuan Samuel Clemens (1835-1910), t.m.n. Mark Twain, että "If voting made any difference they wouldn't let us do it."  Eikä hän todellakaan uhraa sivulaisettakaan fasismin oleellisimmalle puolelle eli taloudelle.

Kaiken kaikkiaan Enqvistin kirjoituksesta jää käteen täkäläiseen eli läntiseen "uuteen nornaaliin" oleellisesti kuuluva mustavalkoinen asetelma jossa osapuolet joko demonisoidaan tai enkelöidään yhteiskunnassa vallitsevan hegemonian puitteissa ja ohjaamana.  Tosin meno ei ole kovin uutta vaan kovinkin porvarilliskonservatiivista jatkumoa kuorrutettuna siistillä määrällä sekulaaria arvoliberalismia. Silti se edustaa tutuksi ja turvalliseksi koetun "status quo":n ja "modus vivendi":n jatkamista jotta kapitaalien omistajien ei tarvitsisi nukkua huonosti.  Mieleni tekisi vielä jatkaa tästä esimerkiksi Anna Kontulan viitoittamalla pikkuporvarillisuutta analysoivalla tiellä mutta jätänpä sen toiselle ajalle ja johonkin tulevaan kirjoitelmaani. Ei Enqvist sentään niin pahasti huitaissut ohi ja yleensä osuu paremmin.