eroakirkosta.fi

perjantai 17. lokakuuta 2025

Läntisen arvoyhteisön kaksinaismoralismin korkea veisu Palestiinassa

Viime aikoina on kovasti kohkattu Gaza:n rauhanneuvotteluista. Tätä kirjoitettaessa Kairossa on allekirjoitettu paperi jolla allekirjoittajat julistavat sitoutuneisuuttaan "Trump:n rauhan sopimukseen". Allekirjoittajat ovat USAn presidentti Donald Trump, Egyptin presidentti Abdel Fattah el-Sisi, Qatar:n emiiri sheikki Tamim bin Hamad al Thani ja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan. Siis ei rauhansopimusta vaan ylistystä Trumpille ja vakuutteluja pyrkiä ratkaisemaan kiistat ilman aseita. Mukana eivät olleet sen enempää Israelin valtio kuin palestiinalaisetkaan, ei Hamas:ista eikä Palestiinan valtiosta.

Eretz Israel

Toki allekirjoitettu paperi on mukava askel eteenpäin jos siihen johtaneissa neuvotteluissa luvattu sotimisen lopettaminen todella pitää. Meillä ei kuitenkaan ole mitään takeita niin käyvän. Jo tätä ennen on rikottu ties kuinka monta lupausta, ihan tässä lähi kuukausinakin Israel on rikkonut kaksi tulitaukosopimusta, toisen Gazassa ja toisen Lebanonissa sekä pommittanut kolmea maata joiden kanssa se ei ole sodassa (Syyria, Qatar, Iran). Niin se ei olisi kyennyt tekemään ilman lupaa ja apua USA:sta. Toisaalta myös Hamas:n johtajien elinehto vallalleen on kriisin jatkuminen. Tämänkään "sopimuksen" ennuste ei siis ole kovin hyvä.

Konfliktin täyden ymmärtämisen ehtona on tiedostaa jo vuodesta 1886 jatkunut sionistien Eretz Israel -projekti. Tuolloin sionistit perustivat Theodor Herzl:n (1860–1904) johdolla Sionistien maailmanjärjestön *) ja se otti tehtäväkseen perustaa Suur-Israelin "kodiksi" etnisesti ja uskonnollisesti puhtaille juutalaisille. Sen tuli kattaa alueet "joelta joelle ja mereltä autiomaahan" eli Niililtä Eufratille ja Välimerestä pitkälle Syyrian autiomaahan, joissakin karttaharjoituksissa Persianlahden pohjukkaan saakka.

Sionistit käynnistivät projektin ensin aloittamalla maahanmuuttajien asuttamisen maita ostamalla ja varastamalla.  Tarkoitus oli ensin valmistella maa johtajien tulla perässä valmiiseen maahan.  Palestiina kuului tuolloin Ottomaanien valtakuntaan paikalliset ja asukaat olivat pääasiassa vuokraviljelijöitä mailla joilla niiden rikkaat omistajat olivat tuskin koskaan käyneetkään.  He asuivat m.m. Istanbulissa y.m. suurkaupungeissa.  Osalla maita ei ollut ollenkaan maakirjoihin merkittyjä omistajia ja sionistit tulkitsivat ne vapaasti anastettaviksi.  Kun he olivat saaneet omasta mielestään tarpeeksi jalansijaa, he oaloittivat paikallisten ei-juutalaisten karkotukset. Erityisesti he saivat vauhtia II Maailmansodan jälkeen kun länsi tunsi huonoa omaatuntoa natsien hirmutekojen jälkeen.  Katumus oli ihan paikallaan sillä syyllisiähän eivät olleet vain saksalaiset natsit vaan asiallaan oli tukea muuallakin lännessä.  Koko projektin ajan paikalliset ei-juutalaiset ovat yrittäneet puolustautua mutta ovat olleet pahasti alakynnessä.

Oma lukunsa on Israelin valtion perustaminen 1948.  Sitä edelsi YK:n sionisteille myötämielinen ja antelias suunnitelma jossa Israelin valtioon oltiin antamassa juutalaiseen asutukseen nähden moninkertainen alue parhaita maita.  Sekään ei silti kelvannut sionisteille vaan he puristivat valtionsa vastoin suunnitelmaa, tavallaan laittomasti.  Paikalliset ei-juutalaiset tietenkin vastustivat sekä suunnitelmaa että Israelin perustamista sillä ne molemmat tarkoittivat heidän karkottamista kodeistaan.

Israelin perustamisen jälkeen on käyty useampia sotia ja neuvoteltu ties kuinka monta suunnitelmaa niiden lopettamiseksi.  Niinpä tätä nykyistä Donald Trump:Ile nimikoitua ei ole, ainakaan vielä, syytä pitää kuin yhtenä uutena kierroksena vanhassa sotien ja tappamisen spiraalissa koska etnisesti ja uskonnollisesti puhtaan Suur-Israel:n rakentamista ei ole pysäytetty eikä sionismia pysäytetty. **)

Toisaalta viimeisimmän rauhansuunnitelman ennusteesta voi olla montaa mieltä mutta sitä voi myös arvioida kanteilta mitä siinä on ja mitä siinä ei ole.  On tietenkin hyvä asia että viimeisetkin Hamas:n pitämät panttivangit on nyt vapautettu ja monia Israelin pitämistä myös.  Sillä on toki pimeämpi puolensakin: nyt Benjamin Netanjahun äärioikeistolaisella sionistihallinnolla on entistä vähemmän pidikkeitä olla aloittamatta sotaa uudestaan.  Sen sijaan Israelin vetäytyminen ei ole todellista vetäytymistä vaan IDF jää miehittämään suuria alueita eikä Gazan saartoa aiota lopettaa.  Sen saivat kokea m.m. "Freedom Flotilla:n" purjehtijat.

Sopimus ei myöskään ole tuomassa palestiinalaisille minkäänlaisia turvatakeita, ei edes oma valtio ole yhtään lähenpänä vaikka sen tunnustajien joukkoon ilmoittautuivat Kanada, Ranska, Australia ja jopa UK.  Konkreettisia tekoja palestiinalaisten avuksihan eivät hekään.  Silti suomalaiseen poliittiseen eliittiin voi luottaa eikä se lipsu linjaltaan ennenkuin se Naurusaarten kanssa on vihoviimeinen USAn ja Israelin turva ***).  Israelin Suur-Israel -projekti saa siis jatkua eikä Donald Trump:n kiinteistökeinotteluhankkeitakaan ole purettu.

Tätä kirjoitettaessa Netanyahu:n hallinto on juuri aloittanut kiristyksen ruoka-avulla vaikka länsimaille ruuan käyttäminen aseena piti olla viimeisiä punaisia rajoja. Voisipa jopa ironisesti kysyä mitä Herbert Hoover (1874-1964) olisi tehnyt: "Food as a Weapon".  Samaan aikaan kansainväliseen uutisvirtaan on ilmestynyt tietoja että IDF saattaa jatkaa sotatoimia millä hetkellä hyvänsä.  Nämäkään eivät paranna rauhan ennustetta. 

Pilakuva The Morning Star:ssa

Lähi-idän Filisteassa ja Kaanaanmaassa ****) ollaan siis vielä kaukana rauhasta.  On siis jokseenkin käsittämätöntä kuinka Donald Trump:n egoa ja saappaita halutaan lipoa, myös Suomessa, ylistämällä hänen "diiliään" joka toisaalta perustuu toisen osapuolen kiristykseen ja uhkailuun ja jolla toisaalta ei näytä olevan juurikaan onnistumisen edellytyksiä. Tästä olisi vain puuttunut jos Norjan Nobel komitea olisi antanut hänelle tästä rauhanpalkintonsa. No, eihän sekään varmaan olisi suuri yllätys ollut sillä niin ovat norjalaiset palkinnon tahrineet antamalla sen jopa Henry Kissinger:lle (1923-2023), Menachen Begin:lle (1913-1992), Martti Ahtisaarelle (1937-2023), Abiy Ahmed:lle ja Barack Obamalle.  Ilmeisesti kuitenkaan vanhoilla puheilla eettisyydestä, humanismista, vapauksista ja demokratiasta ei ole merkitystä kun lyhyemmän tähtäyksen edut ajavat niistä ylitse, ei vaikka moinen tekopyhyydeksi ja kaksinaismoralismiksi paljastuukin.

Ps: Ehkä eliitin näitä rauhanjulistuksia, -uutisia ja -kommentteja on luettava kuten Orwell:ilaista kaksoisajattelua  ja uuspuhetta?



---

*) Maailman sionistijärjestö eli hebreaksi: הַהִסְתַּדְּרוּת הַצִּיּוֹנִית הָעוֹלָמִית; transl. HaHistadrut HaTzionit Ha'Olamit. Englanniksi World Zionist Organisation (WZO). Sen tarkoitus on olla sitoutunut ajamaan sionismia, sen ideologiaa ja tavoitteita.  Sionismi on taas imperialistinen juutalais-rasistinen yli-ihmisoppi.

**) Sionismin vastustamista eli antisionismia ei pidä sekottaa antisemitismiin joka juutalaisuuden ja juutalaisten syrjimistä ja sortoa. Antisionimihan suuntautuu ideologiaa ja politiikka vastaan, ei ihmisiä.

***) Naurusaaret eli Naurun tasavalta () on yksi maailman pienismmistä valtioista.  On näennäisesti itsenäinen mutta Tiukasti Austaralian ohjauksessa ja jäsenBrittiläisessä kansanyhteisössä.  Se on perinteisesti äänestänyt USAn mukana myös kaikkein kiistanalaisimmissa YK:n äänestyksissä, m.l. Palestiinaa koskevat.

****) Filistea ja Kaanaanmaa ovat muinaisia nimityksiä Palestiinana nykyisin tunnetulle alueelle, alueelle jolla nykyään sijaitsee Israel, Palestiinan valtio sekä osia Syyriasta, Jordaniasta, Libanonista ja Egyptistä. Myöhempi nimistys Palestiina on johdannainen Filistea-nimestä. Kaanaanmaa tunnetaan myös muodossa Kanaaninmaa ja muinaisessa juutalaisessa folkloressa n.s. "luvattuna maana" (hebreaksi: הָאָרֶץ הַמֻּבְטַחַת , transl: Ha'aretz ha-Muvtaḥat).  Joka tapauksessa on kyse Välimeren itäpohjukassa sijaitsevasta Cis-Jordaniasta eli Jordan-joen "tämänpuoleisesta" eteläisen Levantin osasta. 

Ei kommentteja: