eroakirkosta.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mannerheim. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mannerheim. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Pölyt pois kansakunnan kaapin päältä

YLEn elokuva Mannerheimista alkaa valmistua.  Se on ehtinyt jo ennen ensi-iltaansa aiheuttaa suunnattoman metelin Mannerheimia pyhänä ikoninaan pitävien joukossa.  Elokuvan asetelmat ja näkökulmat antavat monia mahdollisuuksia ja siksi se ansaitseekin tulla arvioiduksi vasta katsomisen jälkeen.
   
YLE on julkistanut tietoja uudesta marsalkka C. G. E. Mannerheimia koskettelevasta elokuvastaan niin tuottaja Erkko Lyytisen vetämässä  tiedotustilaisuudessaan kuin elokuvan omilla sivuilla.  Elokuvasta on noussut melkoinen älämölö jo ennenkuin kukaan on sitä edes ehtinyt nähdä.  Normaali suoritus siis fundamentalistifanittajilta.

Erityisiä syitä sankkojen Mannerheim-friikkien joukkojen mielensäpahoittamiselle ja tyrmistelyllä näyttää olevan, että he eivät usko marsakkaa lähestyttävän riittävän kunnioittavasti, etenkin kun pääosan esittäjäksi on valittu musta kenialainen Telley Savalas Otieno ja sen on ohjannut myös kenialainen Gilbert Lukalia.

Mistä lähtee tämä Mannerheim-fanittajien käsitys, että heillä on ainut ja oikea kuva sankaristaan ja siihen ei saa kukaan tuoda säröjä.  Pelkäävätkö he, että heidän ikoninsa katsominen jostakin toisesta, heille vieraasta kulmasta, veisi heiltä pohjan pois heidän fanitukseltaan?

Omituisesti elokuvahanketta on arvioitu siten, että vain historiallisesti heidän mielestään oikeannäköinen Mannerheim-kuva on sallittu.  Heillä on jäänyt huomaamatta, että sekottavat erilaisia arviointiasteikkoja: heistä elokuvan täytyy olla huono ja tekijöiden ammattitaidottomia jos se ei esitä heidän sankariaan heidän haluamassaan konservatiivisessa historiallisessa, etnisessä, kielellisessä, sukupuolisessa j.n.e. yhteydessä, siis valkoihoisena erehtymättömänä hetoroseksuaalina.  Vastaavaa historiallista oikeellisuutta he eivät kuitenkaan vaadi omilta sankaritarinoiltaan.

Arvioinnissa kannattaisi pitää mielessä, että elokuvataiteessa on monenlaisia alalajeja historiallisen epookin lisäksi, m.m. erilaisia symbolistisia ja psykologisoivia tyylilajeja. Ja samalla kannattaa arviointiansa tehdä tavalla, että ottaa huomioon erilaiset arviointiasteikot, ainakin muutamat niistä: 1) pidän <-> en pidä, 2) hyvä <-> huono, 3) fakta <-> fiktio, 4) realistinen <-> symbolinen, 5) historiallinen ajankuva <-> etäännytetty/siirretty ja 6) kohdealue ja -aika laaja <-> kohdealueena jokin yksityiskohta. 

Oikeastihan elokuva- niinkuin missä muussa taiteessahan on erilaisia keinoja ja menetelmiä lähestyä kohdetta.  Niitä valitaan ja hylätään sen mukaan mihin osaan kohdetta tekijät haluavat kulloinkin keskittyä.  Kohdetta voidaan abstrahoida ja etäännyttää jotta katsojan mielenkiintoa voidaan ohi yleisten kliseiden johonkin tiettyyn osa-alueeseen joko hänessä tai asioissa joita hänen katsotaan edustavan. 

Elokuvan omien sivujen sisällön perusteella yksi lähestymiskulma näyttäisi olevan sankaruus ja sen alla oleva ihminen.  Miten kansakunnan kaapinpäälle nostettu ihminen erotetaan ja erkanee itsestään.  Sen vaikutukset sosiaaliseen elämään ja yksinäisyyteen.  Minusta näkökulma on mielenkiintoinen, etenkin jos päästään pohtimaan ilmiötä erilaisissa kulttuureissa ja ehkä näkemään ja tunnistamaan jotain yleisinhimillistä.

Oma lukunsa on tarkastella sankaritarinaa toisen kulttuurin kertomaperinteen kautta.  Meillähän on käytetty Mannerheimin osalta lähinnä kahta: pönöttävää porvarillisiin sankartarustoihin vievää legendanrakennusta (esim. Mannerhei-sivusto) ja toisaalta pilkkaa poliittisen kentän toiselta laidalta (esim. ralli "Laski marsalkan silmäluomi ja oli kusessa Suomi..." ja Katariina Lillqvistin Uralin perhonen).  Nyt meille YLE tarjoilee mahdollisuutta tarkastella sankarimyyttiä kenialaisen kertomaperinteen kautta.  Mielenkiintoista on nähdä mitkä ainekset korostuvat, mitä uutta he ovat huomanneet ja mikä on jäänyt huomaatta.  Joka taupsessa heillä on ollut mahdollisuus katsella myyttistä ikonia ilman ennakkokäsityksiä ja kliseiden kahleita.

Myös YLEn itsensä tekemä dokumentti elokuvan teosta kuulostaa etukäteen mielenkiintoiselta. Sillähän on onnistuessaan mahdollista paljastaa miten hankalaa ja työlästä on pölyjen pyyhkiminen kansakunnan kaapinpäältä.  Samalla se voi kertoa paljon kuinka erilaisten kulttuurien välillä yhteistyö sujuu.

Ja vihonviimein olisi kohteliasta antaa elokuvalle ja sen tekijöille mahdollisuus eli arvioida elokuvaa vasta kun sen on nähnyt. nyt tapahtuneen kaltainen etukäteisteilaus on käsittämätöntä. Siis, ennakkokäsitykset syrjään ja avoimin, positiivisin mielin elokuvakokemuksen äärelle ihan itse omin silmin arvioimaan mitä tekijät ovat pyrkineen sanomaan, millä keinoilla ja miten siinä onnistuneet.


torstai 15. huhtikuuta 2010

Elämääkö juoksuhaudoissa

Mikkeliläinen Länsi-Savo tietää kertoa useammassa jutussaan kuinka Markus Selin kerjää rahaa elokuvayritykselleen rahaa myös Mikkelistä. Bulvaanikseen Selin on saanut potkujensa jälkeen Mikkeliin jämähtäneen virkaheittokenraalin ja valtuuston kokoomuslaisen puheenjohtajan, Olli Nepposen. Heidän mukaansa kaupungin veronmaksajien ja yritysten pitäisi maksaa jotta Selin suostuisi tuomaan kuvausryhmänsä muutamaksi viikoksi johonkin Mikkelin lähelle, esimerkiksi Karkialammille. Kaupungilta y.m. pitäisi löytyä 600000 €:a.

Mikä olisi kunnan ja sen asukkaiden sekä paikallisen elinkeinoelämän hyöty hankkeesta? Yleisesti sellaisena esitetään tunnettuutta. Mutta miten mikkeliläisten yritysten tuotteiden tunnettuus paranisi elokuvahankkeen ansiosta? Elokuvassa vilahtaisi muutama mikkeliläisille tuttu maisema ja kaupunki ehkä mainittaisi kilometrin mittaisissa lopputeksteissä hetkellä jolloin yleisö on jo poistunut paikoiltaan teatterista tai DVD jo otettu pois soittimesta. Kuvauspaikat unhottuvat jo ennenkuin filmi on ensi-illassa jos joku maailmalla edes kiinnittää sellaiseen huomiota. Kuinka monesta oikeasti maailman maineessa olevasta elokuvasta yleisesti tiedetään niiden kuvauspaikat? Suomessa tiedetään, että n.s. kylmän sodan aikana jokunen neuvostovastainen elokuva kuvattiin täällä mutta tuskin maailmalla kukaan sellaista muistaa. Samoin n.s. italowesterneistä tiedetään ne kuvatun italiassa vaikka oikeat paikat olivatkin kai Espanjassa. Ja joka tapauksessa mikä on ollut kuvauspaikkojen hyöty ellei kyseessä ole ollut järjestelmällinen ja suunnitelmallinen toiminta tehdä kuvauspaikkojen ja niiden fasiliteettien tarjoamisesta jatkuvaa liiketoimintaa.

Ostaisiko joku päämajakrääsää elokuvan ansiosta enemmän kuin nyt? Menisikö Mannerheimilla ratsastavat tuotteet, esimerkiksi Portin Mannerheim-pötkömakkara kaupaksi tai Savcor:n Mannerheimlinjan mukaan nimetty korroosion esto tai joku muu? Mannerheimin nimellä on jo tähänkin mennessä yritetty kaupata vaikka mitä mutta huonolla menestyksellä. Seurauksena on ollut vain naurunaiheeksi joutuminen. Täällä, Mikkelin torilta katsottuna Otavan takana Mikkelille nauretaan kun sitä pidetään Euroopan ainoana vielä II Maailmansotaa käyvänä kaupunkina.

Tässä lienee kyseessä Selinin et kumppanien epätoivoinen kerjuuyritys saada rahat filmilleen. Sijoituksena siis erityisen riskialtis vaikka sopimukseen kuuluisikin reilu provisio elokuvan mahdollisista tuotoista.

Rahastuksen perusteluiden kaupallista pohjaa sietää epäillä. Jos Selinin tuottama ja Renny Harlinin (oik. Lauri Harjola) ohjaama Mannerheim-elokuva oikeasti olisi sellainen kansainvälinen kiinnostuksen kohde kuin on annettu ymmärtää niin Selinillä ei pitäisi olla mitään tarvetta enää tässä vaiheessa kerjätä muutamaa sataa tuhatta. Hänen ovensa takana olisi ollut suorastaan tunkua jos hänellä olisi käsissään todellinen kansallinen tai jopa kansainvälinen hitti. Sen sijaan etukäteen mukaan lupautuneet tahot ovat livenneet hankkeen edetessä ja ilmeisesti perusteiden paljastuttua. Kansallinen mielenkiintokin rajoittuu niihin jotka vielä märehtivät II Maailmansodan juoksuhaudoissa ja rakentavat maailmankuvaansa valkoisista legendoista. Yritykset ratsastaa veteraaneilla ja sotainvaliideillakin ovat epäonnistuneet.

Toisaalta eihän Seliniä voine syyttää, että pyytää. Kaupungin herroja voisi sitten syyttää jos kaupunkilaisten vähiä veroeuroja syytäisivät. Samoin paikallisia yrittäjiä jos asiakkailtaan saamia varoja hassaisivat älyttömyyksiin.

Kaupunkinjohtaja Kimmo Mikander kai suhtautuu n.s. "avoimesti" asiaan. Olisi todella hyvä jos Mikander selvittäisi selvityksensä ja julkaisisi ne avoimesti; lähteet, analyysit, johtopäätökset kustannus/hyöty- ja riskianalyyseineen. Mainio kanava asian käsittelyyn voisi olla vaikki Minun Mikkelini -sivusto.

En kovinkaan ihmettele, että korva- ja kykypuoluelaiset, Nepposet ja kmpnit hurahtavat aina kun pyssyjä kalisutetaan mutta toivottavasti muilta mikkeliläisiltä päättäjiltä löytyy sen verran järkeä etteivät lähde tuollaiseen höyrypäisyyteen mukaan vaan lähtevät rakentamaan Mikkelin ja mikkeliläisten tulevaisuutta kestävämmältä ja paikalliselta mutta maailmalla oikeasti kiinnostavalta pohjalta. Sellaisiakin aihioita kaupungin strategioihin on kirjoitettu. Silloin ehkä kaupunki pääsisi sitä nyt raisttavasta sodissa rypijän maineesta.

-----
Korjaus: 18/4 -10 korjattu Harjolan etunimi Lauriksi

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Kumpujen yöstä rauhaan

Viime aikoina, ilmeisesti talvisodan muistelujen lomassa on päässyt valloilleen uusi II Maailmansodan rosvojen rehabilitointikierros. Jopa Eduskuntaa ja oikeusministeriötä myöten pohditaan miten sotaan syylliset voitaisi pestä puhtaiksi teoistaan. Asialle on laitettu myös lainlukijat Jukka Lindstedt ja Stiina Löytömäki, ilmeisesti kaivamaan juristerisia kikkailuja muuten selvän asian hämmentämiseksi.

Erityisesti kunnostautumaan ovat päässeet kristilliset, Bjarne Kallis ja Päivi Räsänen. Muitakin on porvareita toki liikkeellä. Mikähän heitä vetää sotaiselle tielle? Painaako vanhojen kypäräpappien perinne vai haluavatko he profiloitua yhteiskunnan mustimpien pohjamutien rämpijöistä kun PerSut ovat omineen rasistisen älämölön. Vai onko taustalla päästä saamaan synninpäästö tuleville sotarikollisille? Nythän meidät on jo viety Afganistanin sotaan ja sen taustakähminnöistä löytynee tämän päivän sotasyyllisiä. Tämä itse asiassa lienee NATO-kiimakkojen y.m. perimmäinen tarkoitus.

Ihan oikeasti sotasyylliset veivät meidän II Maailmansotaan Natsi-Saksan ja keisarillisen Japanin rinnalle. Syytettyjen joukko rajattiin kovin pieneksi ja syytetyt saivat tekoihin ja oikeuskäytäntöihin muualla verrattuna äärimmäisen lieviä tuomioita. Niistäkin heidät armahdettiin heti kun iljettiin. Joukosta puuttui niin Mannerheim joka solmi vastoin kaikkia lakejamme saksalaissotilaat tänne tuoneen sopimuksen ja Wallden joka havitteli Itä-Karjalan metsiä ihan itsenäistymisestä lähtien.

Vanhojen syyllisten armahtamisen ja kunnian palauttelujen sijasta meidän tulisi pikemminkin varmistaa, että jatkossa tuollainen politikointi ei olisi mahdollista ja sotaan joutuminen voitaisi ajoissa estää. Meidän tulisikin nostaa taas ajankohtaiseksi Rauhanlain säätäminen. Mirjan Wire-Tuominen/SKDL teki vuonna 1973 siitä laajalti kannatetun esityksen mutta sitä ei saatu läpi kun porvarit saivat leimattua sen Neuvostoliiton kritiikin kieltämisyritykseksi. Nyt kun NLa ei enää ole, voisi lakia yrittää uudelleen. Se olisi erityisen tarpeellinen ja ajankohtainen kun meitä vastoin ihmisten valtaenemmistön suostumusta yritetään ujuttaa askel askeleelta sotaliittokuntiin ja maailman sotiin.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Sotasyyllisyys, vastuu ja kunnia

Viime aikoina on taas pyörähtänyt uusi kierros ikiaiheesta eli sotasyyllisyysoikeudenkäynneistä.   Tällä kertaa kierroksen käynnistäjänä oli Jukka Tarkan uusi kirja ("Hirmuinen asia. Sotasyyllisyys ja historian taito ").  En ole kirjaa lukenut enkä ole varma luenkokaan.  Sen sijaan mieleeni juohtui kommentoida asiaa joidenkin lehtikirjoitusten perusteella.  Hirmuinenhan tuo syyllisyydestä vastuuseen joutuminen on vain syyllisten kanssa samanmielisille ja kanssarikollisille.

Minusta näyttää, että monilta asiaan kantaa ottaneilta näyttää unohtuneen mistä syyllisyydestä noissa oikeudenkäynneissä oikein oli kyse.  Oikeuttahan tuolloin käytiin nimen omaan syyllisyydestä Jatkosotaan.  Minusta silloin olisi asiaa lähdettävä tarkastelemaan siinä valossa, että Suomen valtiojohto piti Talvisodan jälkeen solmittua rauhaa välirauhana jo ennen sen rauhan solmimista.  Valtioneuvoston kokousten pöytäkirjoja lukeneet ovat löytäneet merkintöjä joden mukaan Ryti puhui menetettyjen alueiden takaisinvaltauksesta varustautumiseen käytettävän välirauhan jälkeen perusteluna rauhan hyväksymiselle.  Samaan yhteyteen on liitettävä saksalaisten lupaukset avusta.  Käytännössä siis Suomen johtavat tahot olivat päättäneet rauhansopimuksen rikkomisesta ja siten sodan aloittamisesta jo ennen rauhasta sopimista.  Miten tämä mahtuu kuvaan rehellisistä ja sanansa pitävistä suomalaisista?  Jos tuossa ei olleet liikkeellä sotasyylliset niin ketkä?  Ja miten mahtaa olla sen paljon puhutun kunnian kanssa kun noin sopimuksiin suhtaudutaan?

Oma kysymyksensä on sitten oliko syytettyjen joukko kattava ja edustava oikeasti syyllisiä ajatellen?  Minusta ei; saaliista puuttui tärkeitä tahoja ja nuottaan oli pujahtanut pari pienempää kalaa.  Paukkujen uhraaminen Reinikkaan ja Kukkoseen vaikuttaa lähinnä Maalaisliiton eli nykyisen Kepun  jäsentenväliseltä.  Sen sijaan ulkopuolelle jätettiin niin Mannerheim kuin metsäteollisuuden johto.  Tässä ilmeisesti vaikutti niin suomalainen sisäpolitiikka kuin Stalinin hallinnon ulkopoliittiset tarkoituksenmukaisuuskysymykset enemmän kuin kaikkien todellisten syyllisten saaminen vastaamaan teoistaan.

Mannerheim olisi ehdottomasti kuulunut syytettyjen penkille.  Tosin häntä vastaan olisi voinut nostaa syytteitä muillakin perusteilla.  Olihan hän lähipiireineen täysin vastoin voimassa olleita perustuslakeja tehnyt Saksan kanssa sopimuksen saksalaisten joukkojen kauttakulusta ja sen varjolla Suomeen.tulosta.  Mannerheim oli tietoisesti ja salaa tehnyt sopimuksen ulkovallan kanssa vaikka hänellä ei ollut siihen minkäänlaisia valtuuksia, ne kuuluivat presidentille ja eduskunnalle.  Toisaalta välirauhan aikana Mannerheim piti armeijan ylipäällikkyyttä vaikka hän olisi pitänyt luovuttaa se rauhan tultua takaisin presidentille.   Molemmat olivat minusta sotasyyllisyyttä osoittavia tekoja.  Sattuneesta syystä Mannerheimin "terveydenhoitoa" ulkomailla onkin pidetty maanpakona, sellaista on ilmeisesti upseerikunnia .

Oma lukunsa olisivat olleet metsäteollisuuden napamiehet, Walldenin johdolla.  Hehän havittelivat ja olivat havitelleet koko itsenäisyyden ajan Karjalan metsävaroja.  Siellä oli "retkeilty" useaan otteeseen sekä ennen voimassa olleita rauhansopimuksia että niiden jälkeen "heimotyötä" tekemässä.  Tuo politiikka näkyi myös siinä miten he osallistuivat hallituksiin ja niitä ohjailivat.  Ainakin hestä siis Rudolf Wallden olisi kuulunut syytettyjen joukkoon.  Hänhän osallistui myös Mannerheimin kanssa salaliittoon joka johti sopimukseen saksalaisjoukoista.

Kovin on siis valikoivaa ja kaksinaismoralistista tämä suomalainen muisti, niin myös Jukka Tarkan kuin Paasikivenkin, kun on kyse omista tekemisistä ja omasta sopimusten noudattamisesta.  Ei noiden sotasyyllisten kunnia mennyt oikeudenkäynnissä koska sitä ei enää ollut.  Se oli mennyt jo aiemmin sotasyylliseksi ryhtyessä.