Yhtiöitettyä vastuuta

Useat tiedonlevitteet kertovat kuinka Japanin Fukushimassa joudutaan pumppaamaan radioaktiivista jätettä Tyyneen valtamereen.  Vuosien takaisen onnettomuuden jälkeen tapahtumat eivät vieläkään ole hallinnassa.  Tuolloin ennen onnettomuutta selitettiin kuinka Tyyntä valtamerta ympäröivän "Tulirenkaan" päälle rakennetut voimalat ovat turvallisia koska ne edustavat luotettavaa läntistä teknologiaa.  Tuo teknologia vanheni yhdessä yössä sillä heti onnettomuutta seuraavana päivänä valiteltiin niiden tekniikan vanhentuneisuutta ja vakuutettiin, että meillä ollaan uudenaikaisempia. 

Uskokoon kuka haluaa tuohon ikuiseen teknologiasuitsutukseen mutta nyt näissä uusissa uutisissa paljastuu toinen näkökulma.  M.m. YLE kertoo kuinka "Japani saattaa joutua dumppaamaan Tyyneenmereen radioaktiivista vettä Fukushiman ydinvoimalasta" ja The Guardian vastaavasti "Fukushima: Japan will have to dump radioactive water into Pacific, minister says".  "Pakotettu" lienee kuitenkin yhtiö eli "TokioElectric Power Company" (TEPCO) eli "Tōkyō Denryoku".  Yhtiö on aikoinaan II Maailmansodan jälkeisen miehityshallinnon johtajan ja diktaattorina Japania johtaneen kenrl. McArthurin perustama. Nykyisin sen omistaa joukko valtiollisia, kunnallisia ja yksityisiä toimijoita. Suurimpana valtiollinen ydinvoimaonnettomuuksien siivoiluorganisaatio (engl "Nuclear Damage Compensation and Decommissioning Facilitation Corporation" (54.69%).

Niinpä kun yhtiö on "pakotettu" dumppaamaan saasteita mereen, se tarkoittaa, että se ei ole hoitanut vastuitaan ylläpitää riittäviä resursseja eikä tietoa ja taitoa hoitaa hommiaan.  Ja ympäristörikosta joutuu Japani, tuo uutisissa mainittu dumpaaja seuraamaan voimattomana sivusta niin valtiona kuin kansanakin mutta sen veronmaksajat joutuvat kantamaan vastuun yhtiön tekemisistä ja tekemättä jättämisistä sekä inhimillisesti että taloudellisesti.

Tuo omistus- ja vastuurakenne muistuttaa kummallisen pelottavasti samaa mitä täällä meillä harrastetaan kun julkisin varoin rakennettua infrastruktuuria yhtiöitetään ja siirretään pois yhteisestä valvonnasta ja viranomaisvastuusta.  Viranomaisilla näyttäisi olevan, ainakin vielä, henkilökohtaisempi vastuu n.s. "virkavastuuna" kuin julkisestikin omistettujen yhtiöiden johdoilla jotka toimivat vain taloudellisella vastuulla ja "omistajaohjauksen" varassa. Noilla kahdella tavalla vastata on merkittävät niin teoreettiset kuin etenkin konkreettiset eronsa jotka näkyvät niin siinä kuinka ne ohjaavat kohteensa toimintaa ja saattavat heidät vastuuseen tekemisistään. 

Minua pelottaakin kuinka hädän hetkellä käy juuri nytkin käynnissä olevien entisen valtion rautateiden, nykyisen VR Group:n yhtiöpyöritysten kanssa.  Nämä n.s. "hankeyhtiöt", Suomi-rata:t ja aiemmat muut yhtiöittämiset siirtävät juuri samalla tavalla vastuuta osakeyhtiölain taakse yhtiöiden hallituksille ja vastuulliset virkamiehet pudistelevat hartioitaan kun eivät muka pysty puuttumaan ja pyörittelevät silmiään kun eivät muka tiedä yhtiöissä tehdään.  Niin ovat tehneet japanilaiset Fukushimansa kanssa ja niin tehnevät myös myös meikäläiset VR:n, SOTE:n, sähkänjakelun runko- ja muiden verkojen, televerkkojen, valtion kehittämisyhtiön (VAKE) y.m. kanssa. 

Olisiko jo nyt aika alkaa edes keskustella yhtiöittämisen riskeistä ja mahdollisuuksista välttää ne.  Ja ryhtyä myös vaikuttaviin toimiin.

Vakuutuksella turvaa aseillekin

Liikenteessä vahinkoihin varaudutaan pakollisella liikennevakuutuksella.  Voitaisiko vastaavalla menettelyllä parantaa aseturvallisuutta?

Lueskelin tuossa muutamia blokikirjoituksia aselaeista ja aseiden vaarallisuudesta.  Niissä vertailtiin, taas kerran, aseita autoihin kun molemmat tappavat väärin käytettyinä. Varsin hyvin siellä aserajoituksia kannattavat perustelivat nidien erot.  Niitä lukiessa tuli mieleeni mallin ottaminen liikenteestä aseiden käsittelyyn ja hallintaan.

Voisimme säätää aseille pakollisen asevakuutuksen.  Pakollisen liikennevakuutuksen tavoin vakuutuksella korvattaisi täysimääräisenä aseella aiheutetut vahingot niin ihmisille kuin muutenkin.  Sillä katettaisi hoitokustannukset ja vahingonkorvaukset j.n.e. Eihän toki sekään saisi ihmiselämää takaisin mutta korvaisi menetyksiä kuten muuaalkin, m.m. liikenteessä tehdään.

Vakuutuksen hinta voisi määräytyä samoin kuin liikennevakuutuksienkin.  Mitä alttiimpi ase laatunsa, omistajan asuinpaikan j.n.e. mukaan on aiheuttamaan vahinkoja, sitä korkeampi maksu.  Asiallisista ja turvallisista säilytystiloista voisi saada alennusta. 

Vastuu vakuutuksen ottamisesta ja voimassa pitämisestä olisi aseen rekisteriin merkityllä haltijalla.  Aseenomistajaa kannustaisi säilyttämään aseensa kunnolla jos hän olisi vastuussa myös muiden sillä aiheuttamista vahingoista.

Aseiden edelleen myymisessä pitäisi olla varma rekisterimerkinnät ajantasalla pitävä ja vakuutuksen siirtävä menettely.  Ajoneuvojen osalta sellainen on saatu aikaiseksi, miksei siis aseillekin.  

Aseiden katoamiset olisivat ongelma jatkossakin  Nyt kun ase katoaa niin se katoaa. Omistajan menetys on "vain" aseen arvo.  Jatkossa hän olisi vastuussa aseella aiheutetuista vahingoista sen jälkeenkin, ainakin jonkin aikaa.  Ainakin siihen saakka kunnes omistusmerkintä rekisterissä olisi kohdallaan.  Vai pitäisikö se olla pidempikin jos kyseessä on silkka huolimattomuus tai leväperäisyys?

Vahva vakuutusturva ja -vastuu voisi ehkä kannustaa aseita hankkivat pitämään niistä entistä parempaa huolta.  Samalla niillä aiheutettuja vahinkoja voitaisi korvata menettelyllä joka on muutenkin käytössä yhteiskunnassa.  Vahinkojen haitallisuuteenkin tulisi yksi mittari lisää kun voitaisi arvioida vakuutuksesta korvattavien vahinkojen määriä.  Painopiste olisi kuitenkin tuossa vastuussa.