Kreikkalainen draaman kaari rautateillä

Aikoinaan 2000-luvun alussa Kreikan talous sakkasi kun sikäläisten oligarkkien Venizelos:ien, Karamanlis:ien, Papandreu:jen ja Mitzotakis:ien pelaaminen valtion rahoilla saavutti kansallisen konkurssin mittasuhteet.  Silloin piti EU:n ja muiden läntisten veronmaksajien rahoilla toimivien orgaanien  rientää pelastamaan läntitisiä pankkeja luottotappioilta.  Tehtävää hoitamaan rakennettiin n.s. Troikka: EU, kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Euroopan keskuspankki (ECB) muodostivat konsortion joka haali rahaa jäsenmaiden veronmaksajien selkänahoista ja laati myrkkykeiton Kreikan taloudelle sekä kreikkalaisille.

Oleellinen osa kreikkalaisten kuritusta oli Kreikan julkisen vallan omaisuuden raaka yksityistäminen. Siinä menivät satamat, lentokentät, energiateollisuus j.n.e. sekä mukana myös rautatiet.  Prosessia ovat jotkut kehuneet menestykseksi: miljardeja bruttokansantuotteeseen, työpaikkoja j.n.e. Toiset taas ovat nähneet sen päinvastaisena.  Oikeasti seuraukset ovat olleet samoja kuin aina ideologisessa yhtiöittämisessä ja yksityistämisessä. ahnetta voittojen kahmimista unohtaen kunnossapito ja kehittäminen sekä erityisesti työläisten olot.

Erityisesti viime päivät ovat osoittaneet kuinka katastrofaalista yksityistäminen on ollut Kreikan rautateille kun tavara- ja matkustajuna törmäsivät Kreikan tärkeimmällä rataosalla Ateenasta Thessalonikiin: liki 60 kuollutta ja yli 80 loukkaantunutta.  Syynä onnettomuuteen on, ettei yksityisten yhtiöiden omistajat ole voitonhimossaan välittäneet turvallisuudesta vaan kaikenlainen kunnossapito ja investoinnit on jätetty tekemättä.  Se mikä ennen yksityistämistä toimi on annettu rappeutua pilalle.  Kuvaavaa on myös kuinka vastuulliset langettavat kaiken vastuun yksittäisen asemapäällikön kannettavaksi.

Samaan aikaan kukaan n.s. Troikan jäsenistä tai heitä tukeneista, m.l. Suomen silloiset vallanpitävät, eivät ole muistaneet kuinka he julistivat yksityistämisen ilosanomaa.  Vastuu on aina muualla.  Onnettominta on ettei Kreikka ole tässä yksin vaan samanlaista meno on myös esim. UK:ssa, Belgiassa j.n.e. joissa kriittistä liikenne- y.m. infrastruktuuria on yksityistetty.  Seurauksena kaikkialla on ollut turvallisuuden romahtaminen ja työolosuhteiden kurjistuminen.  Edelleenkään suomalainen porvaristo ei näe kuinka jäljet pelottavat vaan ajavat laput silmillä kohti väistämätöntä katastrofia.  Myös EU näyttää on ollut samalla tuhon tiellä.

Hännänhuippuna EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leuen ilkeää tarjota vielä lisää neuvoja kreikkalaisille. Kreikkalainen Giánis Varoufákis ehtikin jo sanomaan: kiitos mutta kiitos ei.

Toivottavasti tämä onnettomuus avaa silmiä. Tosin uutiset kuinka kreikkalaisia mielenosoittajia on kohdeltu, ei lupaa hyvää. Sama meno jatkuu: voitot yksityisille kapitalisteille ja pamppua erimieltä oleville.  Ainahan omistajien kulutusjuhlan laskut revitään tavallisten taatiaisten selkänahasta ja vielä syyllistetään päälle.

Rehnin olkiukko ja oikea talous tiedonlevitteissä

EU:n talouskomissaari Olli Rehn on parhaillaan esiintymässä Mikkelin Päämaja-symposiumissa.  Asiaa uutisoi sekä Länsi-Savo että YLE useammallakin uutislevitteellä.

Rehnin pääviesti näyttää olevan, että kreikkalaisten yhteinen omaisuus pitää yksityistää ja saadut rahat jakaa yksityisille ulkomaisille pankeille.  Jos pankit haluavat vielä enemmän, sitten jaetaan muiden euromaiden veronmaksajien rahaa ja laskut maksatetaan kaikkein kitkerimmin tavallisilla kreikkalaisilla.  Hänen viestinsä on sama kuin muun EU-eliitin ja IMF:n jo aiemminkin vastaavissa kriiseissä, tunnetuin tuloksin. Kaikkialla missä reseptiä on sovellettu, seurauksena on ollut vain savuavia raunioita ja tavallisten ihmisten kärsimyksiä.  Sen sijaan tuosta kuurista kieltäytyneet kuten esimerkiksi Argentiina, ovat selviytyneet paljon paremmin.

Rehn rakentaa vastustajistaan itselleen sopivaa olkiukkoa väittelykumppaniksi kun ilmeisesti ei uskalla lähteä vastaamaan oikeisiin vastaväitteisiin.  Hänen olkiukkonsa nykymenolle tarjoama vaihtoehto on hillitsemätön Kreikan konkurssi jossa maksajina olisivat Kreikan vähäosaiset.  Oikeassa elämässähän asiat eivät menisi noin jos ne muuten kuin rehniläisten haluamalla tavalla menisivät.

Vaihtoehtohan olisi tietenkin esimerkiksi hallittu velkajärjestely.  Siinä velkojat eli suuret kansainväliset pankit ottaisivat vastuulleen osan lainoista ja osan lainoista kreikkalaiset maksaisivat pidennetyllä aikataululla ja markkinakorkoja alemmalla korolla.  Silloin kreikkalaista yhteiskuntaa ei tarvitsisi ajaa alas ja kreikkalaisilla olisi realiset mahdollisuudet korjata valtiontaloutensa epäkohdat kuten esimerkiksi verotuksen tehokkuuden.  Yksityistäminen ei siis ole mikään pakko.  Vaihtoehdolla on myös referenssejä onnistumisesta, esimerkiksi Argentiinassa.

Lisäksi vakuuksien käytöllekin on erilaisia mahdollisia ilman, että omaisuutta tarvitsee yksityistää.  Kreikan valtio voisi kiinnittää omaa omaisuuttaan joka sitten JOS vakuuksia tarvitsee realisoida, siirtyisi vakuudensaajavaltion omaisuudeksi.  Sen jälkeen omaisuuden tuotot käytettäisi lainojen lyhennyksiin.  Ja alkuperäiselle omistajalle voitaisi antaa etuosto-oikeus siten, että voivat lunastaa menettämänsä kansallisomaisuuden takaisin heti kun pystyvät.

Lainajärjestelyllä toteutuisi lainanantajien vastuu ja heidän ottamansa kohtuuttomat riskit osittain realisoituisivat.  Pankkien omistajat ja johtajat saisivat viestin, että veronmaksajat eivät ryntää automaattisesti maksamaan heidän kuprujaan.  Toki se tarkoittaisi jonkun tai joidenkin pankkien nurin menoa mutta pankkiirit näkisivät, että heillä on aito vastuu tekemisistään.  Silloin meno jatkossa ei olisi yhtä holtitonta - toivottavasti.

Mahdollisuuksia siis on jos niitä ideologiselta yksityistämisvimmalta haluttaisi nähdä.  Näitä EU-hörhöjen näköaloja näyttää kuitenkin sumentavan uusliberalistisen ideologian vinot näyt.   Vai onko kyseessä pragmaattinen omaisuuden uusjako?

Kun globaalit kapitaalikeskittymät ovat jakaneet yksityisen kapitaalin, seuraavana vuorossa on globaali kannsallisvarauden uusjako kapitalistien voitontavoittelulle.  Kun kansantalouden lainalaisuuksien vuoksi sijoitetun pääoman suhteellisella tuotolla on lainomaisesti ominaisuutenaan laskea niin voittojen kasvattamiseksi tarvitaan yhä suurempia pääomia (vrt. marksilainen käsite "voiton suhdeluvun laskeva tendenssi")

Suurempia pääomia kasvatetaan kahdella tavalla: joko haalimalla sellaista omaisuutta joka aiemmin ei ole ollut mukana pelissä (esim. Kreikan valtion omaisuus) tai tekemällä virtuaalista rahaa (s.o. pankit laskevat liikkeelle uusia lainoja ilman reaalivakuuksia esim. lainat kreikkalaisille).  Nämä kapitalismin rakenteelliset seikat eivät Rehnejä et al kiinnosta vaan vain se, kuinka peli saadaan pidettyä käynnissä tässä jatkuvan kriisin tilassa.  Nämä kansantalouksien ja kapitalismin rakenteet eivät näytä kiinnostavan monia muitakaan.  Niin Jutta Urpilainen ja Paavo Arhinmäki hallituksessa kuin Timo Soini oppositiossa puhuvat vain hieman tiukemmin oireista mutta eivät tee mitään rakenteelle joka ylläpitää tätä rahastusautomaattia.  Ja hallituksen porvarit johdossaan pääministeri Jyrki Katainen ovat innolla mukana ilman mitään pidikkeitä.

Mistä löytyisi ne analyyttiset tiedotusvälineet ja asiantuntevat poliitikot, jotka osoittivat Rehnille mitkä oikeasti ovat rakenteet, asetelmat ja vaihtoehdot.  Miksi Rehn ja kumppanit saavat tuota omaa hölynpölyään niin helposti läpi?  Eivätkö toimittajat ymmärrä puheena olevia asioita vai eivätkö he halua häiritä EU-laisten suloisen myrkyllistä yksimielisyyttä?

Kerrankin EUsta järkeä

Huomasin tuossa selaillessani The Guardian Weekly:ä, että EU on vaatimassa kansainvälistä valuuttarahastoa (International Monetary Fund eli IMF) selvittämään n.s. Tobinin veron käyttöönottoa. Juttu täytti miltei koko etusivun. Myös G20 maat ovat olleet asialla ja IMF on selvittämässä asiaa.

Kaiken kaikkiaan taloustieteen Nobelilla palkitun USA-laisen taloustieteilijän, James Tobinin (1918 – 2002) alunperin luoma ajatus valuuttakaupasta perittävästä verosta on varsin kannatettava. Kyse olisi mitättömän pienestä, esim. 0,005 %verosta per jokainen valuuttakauppa. Toisaalta se hillitsisi valuuttaspekulaatioita ja toisaalta keräisi merkittäviä varoja koska valuuttakaupan voluumit ovat suuret. Viimeisimpien ehdotusten mukaan kertyviä varoja voitaisi käyttää vaikka ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen. Muita hyviä kohteita voisi olla globalisaation ongelmat, nälkä j.n.e.

Ajatusta on myös kehitelty eteenpäin niin, että siihen voitaisi liittää erilaisia rangaistusveroja erityisesti kriisitilanteissa joissa spekulointia on erityisesti hillittävä. Yksi tälläinen on esimerkiksi n.s. Tobinin_Spahnin malli. (Paul Spahn (1939- ), saksalainen taloustieteilijä)

Hyvin paljastavaa on, että suomalaiset valtatiedotusvälineet ovat täysin vaienneet aloitteista. Ne ovat niin uusliberaalin talouspolitiikan ajajien talutusnuorassa vaikka itse talousliberalismi onkin karahtanut pahasti karille jälleen kerran.

Joka tapauksessa nykyisellä tavalla finanssimarkkinat eivät voi jatkaa kuten tähän asti eivätkä ne itse näytä pystyvän säätelemään itseään. Silloin Tobinin veron kaltainen väline laajennuksineen voisi auttaa pahimpien ylilyöntien hillitsemisessä. Tosin sekään ei auta kaikkein innovatiivisimpien spekulantttien hillitsemisessä.