Wille ja Ryyd

Sattuipa käsiini City-lehden uusin eli heinäkuun numero.  Siinä on esittelyjuttu oikeistopoliitikko Wille Rydmanista, kokoomusnuorten nykyisestä puheenjohtajasta.  Juttu sinällään on nykyaikana niin tavanomaista henkilöivää poliittista kirjoittelua.  Huomioni kiinnittyi kuitenkin Rydmanin rajanvetoon äärioikeistolaisuuteen.  

Lehtijuttu lainaa suoraan Rydmania: "Se, mistä yleensä puhutaan äärioikeistona, ei ole itse asiassa oikeistoa ollenkaan.  Skimit ja vastaavat.  Jos ajatellaan, että oikeistolaisuus on yksilökeskeinen tai korostetun lakia kunnioittava tapa ajatella yhteiskunnallisista asioista, niin äärioikeistoksi kutsutut ilmiöt ovat lähempänä vasemmistoa kuin oikeistoa".

Lainaus osoittaa Rydmanin käyttävän kummallista tekniikkaa.  Ensin hän määrittelee itselleen mieluisan oikeiston ja sen jälkeen sysää kaiken siihen kuulumattoman vasemmistoksi.  Noinko Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa opetetaan analyysiä?  Jutussahan kehutaan Rydmanin valmistuneen hirmunopeasti, kahdessa vuodessa VTM:ksi.  Ilmeisesti ulkoa on tenttikirjoja opittu mutta oivaltaminen ja oppiminen jäänyt tapahtumatta.  Pitäisiköhän opiskelemiselle saada minimipituus läpimenoaikojen lyhentämisen asemesta jotta jotakin ehtisi tarttua mieleenkin.

Oikeastihan oikeisto tarkoittaa tuotantovälineiden yksityisomistamista, kapitalismia (joskus markkinatalouden nimellä) ja yksilökeskeisyyttä sekä valikoituja vanhoillisia arvoja säilyttämään pyrkiviä poliittisia liikkeitä.   Äärioikesto taas on sellainen osa noista liikkeistä jotka vie jonkin tai useampia noista osa-alueista äärimmilleen ja on valmis toimimaan äärimmäisin keinoin päämääriensä saavuttamiseksi.

Vasemmisto taas pyrkii muuttamaan yhteiskunnan rakenteita niin, että yhteiskunnassa toteutuisi paremmin tasa-arvo eikä ketään riistettäisi. Vasemmisto näkee tässä ainoaksi toteutuksen ratkaisuksi siirtymisen sosialismiin. Ja eri vasemmiston suuntaukset maltillisista äärimmäisiin sitten erottuvat sosialismiin siirtymisen keinoissa ja aikataulussa.

Rydmanin lausahdus ei täytä kummankaan määrittelyn ehtoja ja on siten pelkkää poliittisen broilerin kevyttä läppää.  Olisinkin kaivannut toimittajalta hieman analyyttisempää ja tutkivampaa otetta.  Antti Pikkanen olisi voinut valmistautua haastatteluunsa hieman paremmin, olla ärhäkämpi ja ottaa selvää perusasioista.  Sen sijaan hän lienee tavoitellut kevyttä n.s. feature-juttua chillailufiilareilla, selliasta laittisidukan kera nautittavaa pintalääpäisyä.

Tälläisillä jutuilla vain hämerretään lukijoiden mahdollisuuksia nähdä poliittisten suuntausten, järjestöjen  ja toimijoiden oikeita sisällöllisiä eroja.  Samalla vahvistetaan kuvaa politiikasta eli yhteisten asioiden hoitamisesta erikoisten yksilöitten temmellyskenttänä.

Kukapa aloittaisi suomalaisen äärioikeistolaisuuden kokokuvan rakentamisen?  Sellaisen jossa koko ilmiö rakenteineen ja yhteyksineen läpivalaistaisi sekä teoreettiselta että käytännön kannalta.  Sellainen analyysi voisi auttaa meitä tunnistamaan myös kehitysketjuja jotka johtavat äärioikeiston ääri-ilmiöiden syntymiseen.

Poliittinen tekele

Tämän viikonlopun Ilta-Sanomissa oli juttu jossa Seppo Kääriäinen puolustelee uudistetut KEPU-johdon ryvettymättömyyttä ja uutta avaavaa.  Se provosoi minua hieman ruotimaan uuden pääministerin tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.


Mari Kiviniemi oli vielä ennen viime vaaleja melko näkymätön ja tuntematon pohjalaiskansanedustaja.  Sitten hän onnistui polkaisemaan hetkessä miltei valtakunnan suurimman vaalipudjetin jota hän nyt ei suostu avaamaan äänestäjille.  Miten tässä ilmenee Kääriäisen lupaa uudenlainen KEPU?  min usta tämä Kiviniemen meno ei poikkea mitenkään entisestä KEPUsta, päinvastoin.

Oma lukunsa on, keitä ne pääministerin tekijät ovat?  Keiden luomus tämä Kiviniemi on?  Keitä Kiviniemi piilottelee kun hän ei suostu kertomaan rahoittajiaan jotka ovat ostaneet pilvin pimein kalliita seminaarilippuja ja seinät täyteen tauluja.

Meidän poliittisen korruptiomme yksi puoli ja pitkä perinne on, että ei niinkään osteta yksittäisiä poliittisia tekoja lahjomalla jo valittuja vaan valitutetaan omat maksamalla vaalitukea.  Tälläinen poliittinen tekele taitaa olla pääministerimmekin.

Politiikkaa garderoopista

Viime aikoina on kirjoiteltu kovasti garderooppipoliitikko Marja Tiuran kohtalosta ja edesottamuksista. Jo aiemmin hänen sotkunsa ovat olleet esillä tiedotusvälineissä, nuo pesukoneet, sohvat ja Thaimaanmatkansa sekä vaalirahoituskuvionsa. Nyt on esillä hänen tyrkyttäytymisensä ministeriksi ja siihen liittyvät loikkauskoukerot. En näillä tiedoilla halua ottaa kantaa onko hän itse tyrkyttäytynyt vai onko häntä houkuteltu. Siihen "todisteitaan" ja kantojaan esitelleet KEPUn likaisten temppujen osaston puoluesihteeri Jarmo Korhonen, Nova Groupin "liikemies" Arto Merisalo ja Tiura itse ovat aivan liian epäluotettavia lähteitä. Jotakin voisi toki tietenkin päätellä Tiuran puolueen, Kokoomuksen ylenpalttisesta tuesta hänelle mutta olkoon.

Sen sijaan en malta olla takertumatta Apu-lehdessä 31/3 -10 julkaistuun Tiura-juttuun. Siinä toimittaja Leila Itkonen kiillottaa Tiuran julkisuuskuvaa pahimpaan naistenlehtipolitikoinnin tyyliin. Siinä Tiurasta tehdään miehisen ajojahdin viatonta uhria. Uhria jonka ainut virhe on liiallinen luottavaisuus ja sinisilmäisyys. Tavalliseen tapaan vedetään lapset ja perhe luomaan kuvaa hyväntahtoisesta ja eloisasta, vain parasta tarkoittavasta pienen lapsen äidistä ja vaimosta josta ovat poissa kaikki politiikkaan kuuluva pyrkyryys ja ahneus merkittäviä asemia kuten ministeriyttä kohtaan.

Tiurasta luodaan kuvaa lähes messiaanisena marttyyrina mutta nöyränä ihmisenä. Ammattivalokuvaajan taiten ottamissa ja taiten jälkikäteen editoiduissa kuvissa Tiura luo katseensa ylös ties mihin, puettuna viattoman valkeisiin.

Lehden samaisen numeron toisessa jutussa Tiura on "Ihmisten edessä" ja kuuntelee kuten korva-puolueen poliitikon kuuluukin. Ei vain sanallakaan politiikan sisältöä.

Härskeintä jutussa on, että Tiura sotkee kohteluunsa sukupuolten välisen eriarvoisuuden. Hän on mukamas miehisen ajojahdin uhri. Minusta hän tekee siinä ennenkaikkea hallaa sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta tekeville sotkeissaan omien sotkujensa selvittämisen mukamas tasa-arvokysymykseksi.

Usein sanotaan, että kansalla on sellaiset johtajat jotka kansa ansaitsee. Ja itsehän 17 000 pirkanmaalista ovat Tiuran Eduskuntaan valinneet. Toivottavasti nuo pirkanmaalaiset ajattelevat seuraavissa vaaleissa hieman tarkemmin äänestävätkö harjoitettavan politiikan vai vaatekaapin sisällön perusteella.