Panem et circenses

Viime päivinä on uutisoitu monelta suunnalta, esimerkiksi Helsingin Sanomissa, konsulttifirma Rederan tekemää tutkimusta suomalaisten onnellisuudesta (suomalaiset 2011). 

Tutkimuksesta on julkisuudessa esitetty johtopäätöksinä, että liikunta lisää onnellisuutta.  Onko todella niin vaikka tilastollinen analyysi löytäisikin korrelaation ihmisten tunteman onnellisuuden ja heidän harrastamansa liikunnan määrän välillä.  Korrelaatiohan ei sinällään kerro syy-seuraus -suhteen suunnasta.  Se ei välttämättä edes kerro onko noilla kahdella verratulla asialla oikeasti syy-seuraus -suhdetta kumpaankaan suuntaan.  Klassinen esimerkki on vaikkapa jäätelön syömisen ja hukkumiskuolemien välinen suhde.  Molemmat lisääntyvät kesäisin mutta eivät kuitenkaan aiheuta toinen toisiaan kumpaankaan suuntaan.

 Jos taas oletamme noilla kahdella asialla, siis liikunnalla ja onnellisuudella, olevan jotain tekemistä keskenään niin mitenpäin syy-seuraus -suhde menee?  Josko onkin niin, että onnellisilla ihmisillä on laajat ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet avoimina eli taloudelliset ja ajalliset resurssit harrastaa mitä haluavat ja näinä ruumiinpalvonnan aikoina he valitsevat urheilun?  Olisiko siis onnellisuuden aiheuttanut elämän resurssien kunnossa oleminen ja siihen yhdistetty mahdollisuus harrastaa kulloinkin mieleisinä pitämiään asioita mieleisillään välineillä, mieleisenään aikana, mieleisessään paikassa ja mieluisten ihmisten seurassa.  Harrastuksen mieluisuuteen ja sen tuomaan hyvänolontunteeseen liittynee myös mahdollisuus näyttää muille omaa erinomaisuuttaan ja trendikkyyttään.

Toisaalta on lääketieteessä jo pitkään tiedetty ruumiillisen rasituksen ja etenkin siitä toipumisen laskevan liikkeelle ihmisen mielihyvän tunnetta ohjaavia endorfiineja.  Tässä suhteessa liikunnan vaikutus on verrattavissa huumeiden käyttöön.  Rottakokeissa on osoitettu samojen rottien koukuttuvan urheiluun ja alkoholiin.  Samoin monet himourheilijat tunnustavat saavansa vierotusoireita jos eivät pääse urheilemaan säännöllisesti.  Onko siis urheilun tuoma onnentunne huumeharhaa?

Millaisia näköaloja urheilun huumaava vaikutus antaa?  Onko meille vaarallista antaa urheilun ylikierroksille nostamien yliaktiivisten ihmisten touhuta keskuudessamme?  Pitäisikö meidän varoa vierotusoireidensa raastamia?  Kumpaa meidän pitää varoa enemmän: maanista urheiluhumalaista vai depressiivistä -krapulaista?

Jos heidän onnellisuudentunteensa on keinotekoisesti hankittua niin miksi keinotekoisilla liikkeillä ja välineillä aikaansaatu keinotekoinen onnentunne on luvallista ja hyvästä mutta sama kemiallisesti saavutettuna kiellettyä ja pahasta?

 Omat johtopäätökseni lähtevät paljolti Maslowin tarvehierarkian pohjalta.  Sen mukaan elämän perusasiat eli ravinto ja suoja ovat ensisijaisia tarpeita.  Vasta kun ne ovat kunnossa, voidaan edetä n.s. ylemmille tasoille.  Näissä onnellisuusasioissa ollaan jo aika korkealla tarvehierarkiassa.  Usein tunnutaan kuitenkin unohdettavan, että ylimpien portaiden saavuttaminen edellyttää alempien portaiden kunnossa oloa.  Siksi kuulostaakin vaaralliselta kun yleisissä ja julkisissa tiedotusvälineissä esitetään, että ihmisten onnellisuus ei riipu heidän itsensä mukaan rahasta vaan liikunnan kaltaisista asioista.  Materiaalisten elämän edellytysten kunnossa olo on kuitenkin edellytys onnen hakemiselle liikunnasta tai mistä harrastuksesta sitten onkin kyse.    Jos ne laiminninlyödään, ei liikunnastakaan ole hyötyä.  Mikään urheilusuoritus ei tuo onnentunnetta jos on nälkä ja vilu.

Muinainen roomalaiseliitti tiesi rahvaan onnen takeeksi leivän ja sirkushuvit.  He tiesivät molempia tarvittavan.  Nyt meillä on vaarana, että leipä korvataan juoksulenkillä.  Sirkushuveinahan meillä jo on huippu-urheilubusineksen tarjoamat kladiaattorikisat.

Post scriptum: Onkohan edes pohdittu onnellisuuden ja onnellisuudentunteen välistä eroa?  Olenko onnellinen jos tunnen olevani onnellinen?  Mitä on aito onni ja onnellisuus?  Kenellä on valta ja voima sellainen määritelmä antaa?

Kummia ulkoministeriöstä

Tämän päivän Iltalehti kertoo kummia tapahtuvan ulkoministeriössä. Onhan toki aiemminkin ollut tiedossa, että yhteiset harrastuksen pomon kanssa edistävät uraa. Milloin työpaikoilla on purjehdusbuumi, milloin kaikki kynnelle kykenevät golffaa t.m.s. Joillakin yksityisillä työpaikoilla, esimerkiksi Pekka Niskan nosturiyrityksessä on tarjoiltu suoraan palkankorotuksia kun on lähtenyt juosta vouhottamaan kuten pomo. Nyt kuitenkin, ainakin tietääkseni, ensimmäistä kertaa julkisen hallinnon työpaikassa saa harrastaa työajalla, jos harrastaa samaa asiaa kuin pomo eli ulkomisteri Alexander Stubb.

Jo aiemmin Stubb on tunnustanut, että hän on riippuvainen urheiluharrastuksestaan. Hän on jopa tunnistanut ja tunnustanut vierotusoireita jos ei saa huumettaan. Nyt hän on sitten levittämässä itsensä koukuttanuttariippuvuutta myös muille työpaikallaan. Haluaako hän muutkin yhtä riippuvaisiksi urheilun kiihdyttämästä endorfiinin tuotannosta ja koukuttumaan?

Eiköhän olisi jo syytä myös puuttua meidän veronmaksajien rahoilla pyöritettävän toiminnan hoitamiseen asiallisesti. Harrastettakoon vapaa-ajalla omilla välineillä ja tehtäköön työaikana töitä, myös ministeri. Tai annettakoon harrastaa myös muita mieltä virkistäviä harrastuksia työaikana työnantajan vehkeillä, kukin mieltymystensä mukaan.