Postin lakko päättyi ja nyt on meneillään rääppiäiset. En malta olla puuttumatta joihinkin sen saamiin piirteisiin vaikka ensin ajattelinkin olla niihin näin omalla plokkauksella puuttumatta ja tyytyä vain muiden juttujen kommentointiin erilaisilla keskustelupalstoilla.
Erityisesti on huomiotani kiinnittänyt opposition riekkuminen kähinän jälkipuinnissa eritoten sen takia, että koko kehitys on alkanut silloin kun he, erityisesti Kokoomus oli hallituksessa ja nimen omaan ajoi yhtiöittämis- ja yksityistämispolitiikkaa. Se on perus- ja juurisyynä nyt Posti O.y.j:ssä yritettyyn kurjistavaan henkilöstöpolitiikkaan ja siihen valittuihin härskeihin ja röyhkeisiin keinoihin. Niiden seurauksena posti kulkee huonosti eikä Kusti saa ansaitsemaansa palkka vaikka kuinka polkee.
Samaten Perussuomalaisten kanta on jokseenkin ihmellinen. He olivat m.m. luomassa edellisen hallituksen hallitusohjelmaa johon sisällytettiin tuo tähän kiistaan johtanut linja. Vaikka heidän johtonsa vaihdoksen jälkeen joutuivatkin pois hallituksesta, heidän uusi puheenjohtajansa vakuutti silloin sitoutumistaan valittuun linjaan. Nyttemmin he syyttävät tästäkin maahanmuuttajia ja väittävät aina korvat heiluen olevansa työläisten puolella.
Keskustapuolueen hiljaisuus on ymmärrettävää. Hehän olivat edellisen Juha Sipilän hallituksen pääministeripuolue ja omistajaohjausministerinä toimi nykyinen valtiovarainministeri Mika Lintilä. He nimenomaan, yhdessä ensin Alexander Stubbin ja sittemmin Petteri Orpon sekä Timo Soinin kanssa suhmuroivat 'hevosenlantaohjelman'*) hallitukselle. Sen mukaisesti jatkettiin porvareiden pitkää ohjelmaa yhtiöittää ja yksityistää veronmaksajien omaisuutta ja postin kohtalo on osa sitä.
Kokoomus sen sijaan on käyttäytynyt erityisen kaksinaismoralistisesti ja röyhkeästi. Heillä toki lienee vaikeuksia sopeutua oppositioon pitkän yhtäjaksoisen hallituskauden jälkeen mutta kuitenkin heidän käytöksensä jaksaa ihmetyttää. Miten lyhyt muisti heillä onkaan ja miten helposti he ovat kääntäneet takkinsa monissa asioissa. Tai itse asiassa he kuvittelenevat kansalaisten muistia lyhyeksi ja luullevat voivansa syyttää muita omista tekemisistään. Samaten heillä näyttäisi olevan vallalla oma sovellus brittiläisestä 'highly likely' menetelmästä sillä he syyttävät muita mutta eivät esitä perusteluja syytöksilleen.
Sosiaalidemokraatit ja Vasemmistoliitto sen sijaan ovat jotakuinkin pysyneet aiemmin lupaamallaan linjalla. Toki lievää haparointiakin on ilmennyt. Mutta toistaiseksi laittaisin sen liian luottamuksen piikkiin. Kuten esimerkiksi sairauslomailevan ja eroavan omistajaohjausministerin Sirpa Paateron lievä epäonnistumisen tai hertaantumisen hallituksen omistajaohjauslinjan toteutumisen vahtimisessa. Hänen olisi pitänyt pitää paremmin mielessään m.m. Josif Stalinin suuhun laitettu totuus: 'luottamus hjuva, kontrolli parempi'.
Postin hallitus Markku Pohjolan johdolla on erityinen syyllinen. Se on toki harjoittanut vain politiikkaa jota varten sen omistaja silloisen omistajaohjauslinjan takia on sen valinnut. Mutta sen kyky pysytellä tiedotuksessaan tosiasioiden tasalla on ílmeisesti joutunut liian kovalle koetukselle. Samoin ilmeisesti myös sen tahto puhua niin totta kuin pystyy lienee haasteiden keskellä. Onhan Postin johdon viestit olleet hyvinkin kaukana todellisesta menosta ja järjellisestä asioiden hoidosta. Sehän yrittää väittää, että heidän puutteellinen informointinsa omista päätöksistä olisi heille luvanantamista ja 'aikalisä' takoittaisi, että jos heti ei tule tarkkoja ohjeita niin aiemmalla tiellä voi jatkaa. Heille pitäisi jokainen asia 'vääntää rautalangasta' ja kertoa yksityiskohtaisesti mitä tehdä. Mitään ei ymmärretä itse.
Aivan oma lukunsa on Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto. Sehän on surullisen kuuluisa (kokoomuslaisesta) linjastaan jonka mukaan omistettujen yhtiöiden toimintaan ei pitäisi omistajan puuttua. Ilmeisesti se on yksi 'rikkinäisistä puhelimista' matkalla 'hallituksen poliittinen linja' -> 'Posti O.y.j:n johdon konkreettinen tominta'. Siellä varmaan on ollut vielä kirkkaana mielessä edellisten hallitusten politiikka eikä uuden hallituksen uudenlainen ole mennyt tajuntaan koska se ei ole ollut mieluisaa kuultavaa.
Toinen 'rikkinäinen puhelin' lienee ollut ministeri Paateron avustajakunnassa. Siellähän majailee vielä tätä kirjoitettaessakin muuan Paavali Kukkonen joka on ilmoittanut siirtyvänsä ensi keväänä Elinkeinoelämän keskusliittoon (EK). On syytä epäillä, että hänellä olleen intersseissään toimia uuden työnantajansa piikkiin meritoituakseen heidän silmissään. Viestit ovat siis saattaneet muotoutua matkalla.
Prosessin lopputulos on toki TES-keinottelun osalta hyvä mutta tyylistä ei kannata montaa pistettä monellekaan taholle antaa. Jos joku niitä ansaitsee niin Postialan unioni (PAU) ja kaikki ne SAK-laiset a-liitot jotka osoittivat solidaarisuuttaan. N.s. toimihenkilöliitot loistivat poissaolollaan mikä on heidän häpeänsä. Tässäkin suhteessa hävettää olla Insinööriliiton ja Akavan jäsen mutta sehän onkin seurausta aiemman työnantajani harjoittasta TES-shoppailusta jossa Tieto O.y.j. yritti vaihtaa sopimiskumppanikseen pikkupomot (YTJ).
Kaikenkaikkiaan opetuksena tästä lienee ay-liikkeelle, että solidaarisuus toimii ja yhteistyössä on joukkovoimaa. Poliittisille puolueille, että kannattaa muistaa aikaisemmat tekemisensä ja pysyä linjallaan jos hyvän sellaisen on valinnut. Ja meille kaikille kansalaisille ja vaalikarjalle, että olisimme tarkempia mitä meidän nimissämme suhmuroidaan sekä tehdä havaintojemme mukaan parempia valintoja. Meillä lienee nyt hallitus joka edes yrittää tehdä niinkuin lupaa ja pitää vaalikampanjan aikaisia puheitaan **).
---
*) Nimitys 'hevosenlantaohjelma' siitä, että ensin julistivat, eritoten Stubb, tekevänsä lyhyen ja tiiviin 'strategiapaperin' hallitukselle ohjelmaksi mutta syntyi 74-sivuinen jossa mainittiin suosittavan hevosenlannan polttamista energiaksi. Muiden kotieläinten lantaa ei ohjelmassa mainittu.
**) Piti tämäkin päivä vielä nähdä kun vanhaksi elää: minä kehun hallitusta. Se on kuitenkin ehdollista sillä seuraan teitä tarkasti ja vedän tukeni pois jos en ole tyytyväinen.
lauantai 30. marraskuuta 2019
tiistai 22. lokakuuta 2019
Ahne, ahneempi, Wahlroos
Björn Wahlroos, Nordean hallituksen puheenjohtaja sen suurimman omistajan suuromistaja, on taas avautunut julkaisemalla kirjan: ''Kuinkas tässä näin kävi – Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua" (Otava 2019). En ole kirjaa lukenut, ainakaan vielä enkä tiedä luenkokaan, mutta luin sitä koskevan YLEn buffin otsikolla "Björn Wahlroos laukoo uutuuskirjassaan kuin DJ Ibusal: Verotus pilalla, demokratia pilalla, ay-liike pilalla – pelkkää konsensusta tilalla".
YLEn toimitukselle tulee kirjasta mieleen joku DJ. Minä en niistä niin tiedä mutta kirjan otsikko tuo minun mieleeni entisen presidentin Urho Kekkosen aikoinaan julkaiseman pamfletin "Onko maallamme malttia vaurastua?" (Otava 1952). Siinäkin aiheena oli manata rahvaalle ja työläisille malttia niin, että omistajat entisestään rikastuisivat. Malttihan heidän mielestään on vain muille kuin talouseliitille ja heidän lähimmille apulaisilleen. Wahlroos näyttäisi olevan tässä suhteessa hyvinkin kekkoslainen.
Tarkemmin YLEn juttua tutkaillessa havaitsee kuinka Wahlroosilla ei ole oikein faktat hallussa tai sitten hän tietoisesti ja tarkoituksella sekottaen hämmentää aut vice versa.
Hän väittää jutun mukaan että:
1) Varallisuutta ja pääomatuloja pitäisi verottaa vähemmän. Mutta oikeasti varallisuusvero on jo kokonaan lopetettu vuosia sitten. Kiinteistöveroa peritään mutta sitäkään ei hänenkaltaisiltaan maa- ja metsätilojen omistajilta. Lisäksi pääomatulojen verotusta on myös kevennetty samalla kun niiden osuus suhteessa palkkatuloihin on kasvanut.
2) TES:ien yleissitovuuden pitäisi koskea vain minimejä. Niinhän ne tekevätkin ja ovat aina tehneet. Työnantajilla on aina täysi valta ja voima maksaa enemmän ja muutenkin antaa paremmat työehdot (paitsi itse perustamiensa kartellien puitteissa).
3) Työttömyysturvan pitäisi olla pienempiä ja siten 'kannustusloukut' poistuisi. Työttömyys- ja muu sosiaaliturva tarjoaa tällä hetkellä vain vähimmäistoimeentulon joten jos työnantajien maksamat palkat eivät pysty parempaan, syys on vain ja ainoastaan palkkojen maksajissa.
Wahlroos viittaa myös Stephen Elop:n, Nokian ex-toimitusjohtaja, surullisenkuuluisiin puheisiin palavasta porauslautasta. Oikeastihan kukaan tolkuissaan oleva ei toimi kuten hän kuvasi. Järjissään toimiva katsoo alla olevan pelastusveneiden jos aikoo hypätätulipalon tieltä mereen. Sellaisethan tulee olla jokaisessa asiallisesti hoidetussa porauslautassa eikä luoteta vain siihen, että yhteiskunta tulee ja pelastaa verorahoilla. Sitä paitsi Nokian tilanne oli sellainen, että he olisivat voineet n.s. 'pitkää häntää' myyden kerätä varoja hallittuun yrityksen muutokseen mutta Elop tuhosi niitä minkä ehti väittämällä olemassaolevia ja hyvin vielä siinä vaiheessa myyneitä tuotteita kelvottomaksi. Kuka tehtäviensä tasalla oleva oman yrityksen parasta tekevä johtaja toimii niin.
Wahlroos perustelee ahneita vaatimuksiaan n.s. rakennemuutoksella. Ne eivät kuitenkaan tapahdu kestävällä tavalla niin, että yhteiskunta maksaa tuotteidensa elinkaaren loppua lähestyvien yritysten omistajien voitottoja keventämällä ja vähentämällä velvotteita, esimerkiksi verotuksesta tai työehdoista tinkimällä. Muutoksen tulee olla sellainen jossa yritykset itse pitkäjänteisesti kehittävät uusia tuotteita väistyvien rinnalla samaan aikaan hankkien niiden myynnillä varaa uusiin investointeihin. Samalla tulee pitää huolta työntekijöiden osaamisen kehittymisestä ja muuttumisesta kohti uusia busineksia, pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti. Vain siten voi saada yritykseen ja sen tavoitteisiin sitoutunutta työvoimaa joka on myös valmis joustamaan tiukan paikan tullen. Ja samalla yritysten rakenteet ja oimintatavat uusiutuvat kun niitä säädetään uuteen tuotantoon, ei hyppäämällä muiden varaan mereen kuten Elop:n esimerkissä.
Wahlroosin avautuminen, siis tämän YLEn uutisoinnin valossa, on jälleen yksi askel sarjassa jossa ahneet kapitalistit seuraavat toistensa jälänjäljissä kilpaillen kuka ylittää edellisten saavutuksen suuremmassa röyhkeydessä. Wahlroos johtaa tällä hetkellä heittäytymällä kehityksestä rähinään, evoluutiosta revoluution.
YLEn toimitukselle tulee kirjasta mieleen joku DJ. Minä en niistä niin tiedä mutta kirjan otsikko tuo minun mieleeni entisen presidentin Urho Kekkosen aikoinaan julkaiseman pamfletin "Onko maallamme malttia vaurastua?" (Otava 1952). Siinäkin aiheena oli manata rahvaalle ja työläisille malttia niin, että omistajat entisestään rikastuisivat. Malttihan heidän mielestään on vain muille kuin talouseliitille ja heidän lähimmille apulaisilleen. Wahlroos näyttäisi olevan tässä suhteessa hyvinkin kekkoslainen.
Tarkemmin YLEn juttua tutkaillessa havaitsee kuinka Wahlroosilla ei ole oikein faktat hallussa tai sitten hän tietoisesti ja tarkoituksella sekottaen hämmentää aut vice versa.
Hän väittää jutun mukaan että:
1) Varallisuutta ja pääomatuloja pitäisi verottaa vähemmän. Mutta oikeasti varallisuusvero on jo kokonaan lopetettu vuosia sitten. Kiinteistöveroa peritään mutta sitäkään ei hänenkaltaisiltaan maa- ja metsätilojen omistajilta. Lisäksi pääomatulojen verotusta on myös kevennetty samalla kun niiden osuus suhteessa palkkatuloihin on kasvanut.
2) TES:ien yleissitovuuden pitäisi koskea vain minimejä. Niinhän ne tekevätkin ja ovat aina tehneet. Työnantajilla on aina täysi valta ja voima maksaa enemmän ja muutenkin antaa paremmat työehdot (paitsi itse perustamiensa kartellien puitteissa).
3) Työttömyysturvan pitäisi olla pienempiä ja siten 'kannustusloukut' poistuisi. Työttömyys- ja muu sosiaaliturva tarjoaa tällä hetkellä vain vähimmäistoimeentulon joten jos työnantajien maksamat palkat eivät pysty parempaan, syys on vain ja ainoastaan palkkojen maksajissa.
Wahlroos viittaa myös Stephen Elop:n, Nokian ex-toimitusjohtaja, surullisenkuuluisiin puheisiin palavasta porauslautasta. Oikeastihan kukaan tolkuissaan oleva ei toimi kuten hän kuvasi. Järjissään toimiva katsoo alla olevan pelastusveneiden jos aikoo hypätätulipalon tieltä mereen. Sellaisethan tulee olla jokaisessa asiallisesti hoidetussa porauslautassa eikä luoteta vain siihen, että yhteiskunta tulee ja pelastaa verorahoilla. Sitä paitsi Nokian tilanne oli sellainen, että he olisivat voineet n.s. 'pitkää häntää' myyden kerätä varoja hallittuun yrityksen muutokseen mutta Elop tuhosi niitä minkä ehti väittämällä olemassaolevia ja hyvin vielä siinä vaiheessa myyneitä tuotteita kelvottomaksi. Kuka tehtäviensä tasalla oleva oman yrityksen parasta tekevä johtaja toimii niin.
Wahlroos perustelee ahneita vaatimuksiaan n.s. rakennemuutoksella. Ne eivät kuitenkaan tapahdu kestävällä tavalla niin, että yhteiskunta maksaa tuotteidensa elinkaaren loppua lähestyvien yritysten omistajien voitottoja keventämällä ja vähentämällä velvotteita, esimerkiksi verotuksesta tai työehdoista tinkimällä. Muutoksen tulee olla sellainen jossa yritykset itse pitkäjänteisesti kehittävät uusia tuotteita väistyvien rinnalla samaan aikaan hankkien niiden myynnillä varaa uusiin investointeihin. Samalla tulee pitää huolta työntekijöiden osaamisen kehittymisestä ja muuttumisesta kohti uusia busineksia, pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti. Vain siten voi saada yritykseen ja sen tavoitteisiin sitoutunutta työvoimaa joka on myös valmis joustamaan tiukan paikan tullen. Ja samalla yritysten rakenteet ja oimintatavat uusiutuvat kun niitä säädetään uuteen tuotantoon, ei hyppäämällä muiden varaan mereen kuten Elop:n esimerkissä.
Wahlroosin avautuminen, siis tämän YLEn uutisoinnin valossa, on jälleen yksi askel sarjassa jossa ahneet kapitalistit seuraavat toistensa jälänjäljissä kilpaillen kuka ylittää edellisten saavutuksen suuremmassa röyhkeydessä. Wahlroos johtaa tällä hetkellä heittäytymällä kehityksestä rähinään, evoluutiosta revoluution.
sunnuntai 15. syyskuuta 2019
Mitä kaikkea Niinistö Ukrainassa?
Presidentti Sauli Niinistö on vierailulla Ukrainassa Kiovan hallinnon vieraana. Hän on siellä päästellyt suustaan kummallisia ja osittain jopa vaarallisia.
Niinistö on m.m. pahoitellut, ettei lännen mestaroimat sanktiot ole raunioittaneet ja romahduttaneet Venäjän taloutta. Kummallista tekstiä hyviin suhteisiin Venäjän kanssa pyrkivän maan valtionpäämieheltä. Ehkä sellainen sopisi jonkin äärikansallismielisen, vielä II Maailmansodan juoksuhaudoissa möyrivän revanssistin suuhun mutta ei valtiojohtajan. Niinistö vielä erityisesti Ilta-sanomien toimittajalle vahvisti asian kun hän kertoi venäläistiedotusvälineiden positiivisemmasta ja jonkin verran toiveajattelua sisältäneestä tulkinnasta.
Toisaalta Niinistö ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi puhuivat Suomen ja Ukrainan (lue: Kiovan hallinnon) välisen sotilasyhteistyön kehittämisestä edelleen. Sellaista siis on jo nyt olemassa vaikka käsittääkseni asiasta ei olekaan Suomessa koskaan julkisesti ja virallisesti sovittu. Alun innostuksen jälkeen Ukrainassakin lienee laitettu sordinoa päälle mutta ainakin vielä sikäläinen uttistoimisto uutisoi aihetta vaikka presidentin hallinto onkin jo poistanut juttunsa. Tuollainen yhteistyö on mitä arveluttavinta sillä sotkeutuminen toisen maan sisällissotaan on vähintäänkin arveluttavaa ja taitaapa se olla jopa voimassa olevien kansainvälisten sopimusten, joita myös lakina pidetään, vastaista. Erityisen arveluttavaa se on meille koska Ukraina julistaa olevansa sodassa Venäjää vastaan ja meillä on sopimus suhteiden perusteista (63/1992) heidän kanssaan. Siinä kielletään tuollainen toisen sopimuskumppanin vihollisen kanssa vehkeily ja korostetaan rauhanomaisia toimia kriisien ratkaisemiseksi. Sotilasyhteistyö toisen kanssa ja toiseen kohdistuviin sanktioihin mukaan meno ei sellaista ole vaan asettaa koko sopimuskumppanuuden vaaraan..
Erityisen kummallinen piirre on suomalaisen valtatiedonlevitteistön suhtautuminen Niinistön toimiin Ukrainassakin. Niitä selitellään vain siltä osin kuin kuvitellaan muotoilujen sopivan Niinistön valtiomiesbrändin rakentamiseen. Muilta osin vaietaan vaaralliset hölmöilyt kuoliaaksi. Ilmeisesti vain Sanoma Oy:n Ilta-sanomat on puuttunut asiaan yrittäessään mustamaalata venäläisiä tulkintoja jotka ovat yrittäneet kuunnella Niinistön puheita positiivisiksi suhteiden parantamisen kannalta. Noin lehdykkä tulee paljastaneeksi karun totuuden Niinistön puheista. Mitähän kaikkea muuta on jäänytkään kertomatta vastuulliseksi itseään mainostavilta tiedonlevitteiltä Mediapoolin ohjauksessa?
Niinistö on m.m. pahoitellut, ettei lännen mestaroimat sanktiot ole raunioittaneet ja romahduttaneet Venäjän taloutta. Kummallista tekstiä hyviin suhteisiin Venäjän kanssa pyrkivän maan valtionpäämieheltä. Ehkä sellainen sopisi jonkin äärikansallismielisen, vielä II Maailmansodan juoksuhaudoissa möyrivän revanssistin suuhun mutta ei valtiojohtajan. Niinistö vielä erityisesti Ilta-sanomien toimittajalle vahvisti asian kun hän kertoi venäläistiedotusvälineiden positiivisemmasta ja jonkin verran toiveajattelua sisältäneestä tulkinnasta.
Toisaalta Niinistö ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi puhuivat Suomen ja Ukrainan (lue: Kiovan hallinnon) välisen sotilasyhteistyön kehittämisestä edelleen. Sellaista siis on jo nyt olemassa vaikka käsittääkseni asiasta ei olekaan Suomessa koskaan julkisesti ja virallisesti sovittu. Alun innostuksen jälkeen Ukrainassakin lienee laitettu sordinoa päälle mutta ainakin vielä sikäläinen uttistoimisto uutisoi aihetta vaikka presidentin hallinto onkin jo poistanut juttunsa. Tuollainen yhteistyö on mitä arveluttavinta sillä sotkeutuminen toisen maan sisällissotaan on vähintäänkin arveluttavaa ja taitaapa se olla jopa voimassa olevien kansainvälisten sopimusten, joita myös lakina pidetään, vastaista. Erityisen arveluttavaa se on meille koska Ukraina julistaa olevansa sodassa Venäjää vastaan ja meillä on sopimus suhteiden perusteista (63/1992) heidän kanssaan. Siinä kielletään tuollainen toisen sopimuskumppanin vihollisen kanssa vehkeily ja korostetaan rauhanomaisia toimia kriisien ratkaisemiseksi. Sotilasyhteistyö toisen kanssa ja toiseen kohdistuviin sanktioihin mukaan meno ei sellaista ole vaan asettaa koko sopimuskumppanuuden vaaraan..
Erityisen kummallinen piirre on suomalaisen valtatiedonlevitteistön suhtautuminen Niinistön toimiin Ukrainassakin. Niitä selitellään vain siltä osin kuin kuvitellaan muotoilujen sopivan Niinistön valtiomiesbrändin rakentamiseen. Muilta osin vaietaan vaaralliset hölmöilyt kuoliaaksi. Ilmeisesti vain Sanoma Oy:n Ilta-sanomat on puuttunut asiaan yrittäessään mustamaalata venäläisiä tulkintoja jotka ovat yrittäneet kuunnella Niinistön puheita positiivisiksi suhteiden parantamisen kannalta. Noin lehdykkä tulee paljastaneeksi karun totuuden Niinistön puheista. Mitähän kaikkea muuta on jäänytkään kertomatta vastuulliseksi itseään mainostavilta tiedonlevitteiltä Mediapoolin ohjauksessa?
tiistai 10. syyskuuta 2019
Yhtiöitettyä vastuuta
Useat tiedonlevitteet kertovat kuinka Japanin Fukushimassa joudutaan pumppaamaan radioaktiivista jätettä Tyyneen valtamereen. Vuosien takaisen onnettomuuden jälkeen tapahtumat eivät vieläkään ole hallinnassa. Tuolloin ennen onnettomuutta selitettiin kuinka Tyyntä valtamerta ympäröivän "Tulirenkaan" päälle rakennetut voimalat ovat turvallisia koska ne edustavat luotettavaa läntistä teknologiaa. Tuo teknologia vanheni yhdessä yössä sillä heti onnettomuutta seuraavana päivänä valiteltiin niiden tekniikan vanhentuneisuutta ja vakuutettiin, että meillä ollaan uudenaikaisempia.
Uskokoon kuka haluaa tuohon ikuiseen teknologiasuitsutukseen mutta nyt näissä uusissa uutisissa paljastuu toinen näkökulma. M.m. YLE kertoo kuinka "Japani saattaa joutua dumppaamaan Tyyneenmereen radioaktiivista vettä Fukushiman ydinvoimalasta" ja The Guardian vastaavasti "Fukushima: Japan will have to dump radioactive water into Pacific, minister says". "Pakotettu" lienee kuitenkin yhtiö eli "TokioElectric Power Company" (TEPCO) eli "Tōkyō Denryoku". Yhtiö
on aikoinaan II Maailmansodan jälkeisen miehityshallinnon johtajan
ja diktaattorina Japania johtaneen kenrl. McArthurin perustama. Nykyisin sen omistaa joukko valtiollisia, kunnallisia ja yksityisiä toimijoita. Suurimpana valtiollinen ydinvoimaonnettomuuksien siivoiluorganisaatio (engl "Nuclear Damage Compensation and Decommissioning Facilitation Corporation" (54.69%).
Niinpä kun yhtiö on "pakotettu" dumppaamaan saasteita mereen, se tarkoittaa, että se ei ole hoitanut vastuitaan ylläpitää riittäviä resursseja eikä tietoa ja taitoa hoitaa hommiaan. Ja ympäristörikosta joutuu Japani, tuo uutisissa mainittu dumpaaja seuraamaan voimattomana sivusta niin valtiona kuin kansanakin mutta sen veronmaksajat joutuvat kantamaan vastuun yhtiön tekemisistä ja tekemättä jättämisistä sekä inhimillisesti että taloudellisesti.
Tuo omistus- ja vastuurakenne muistuttaa kummallisen pelottavasti samaa mitä täällä meillä harrastetaan kun julkisin varoin rakennettua infrastruktuuria yhtiöitetään ja siirretään pois yhteisestä valvonnasta ja viranomaisvastuusta. Viranomaisilla näyttäisi olevan, ainakin vielä, henkilökohtaisempi vastuu n.s. "virkavastuuna" kuin julkisestikin omistettujen yhtiöiden johdoilla jotka toimivat vain taloudellisella vastuulla ja "omistajaohjauksen" varassa. Noilla kahdella tavalla vastata on merkittävät niin teoreettiset kuin etenkin konkreettiset eronsa jotka näkyvät niin siinä kuinka ne ohjaavat kohteensa toimintaa ja saattavat heidät vastuuseen tekemisistään.
Minua pelottaakin kuinka hädän hetkellä käy juuri nytkin käynnissä olevien entisen valtion rautateiden, nykyisen VR Group:n yhtiöpyöritysten kanssa. Nämä n.s. "hankeyhtiöt", Suomi-rata:t ja aiemmat muut yhtiöittämiset siirtävät juuri samalla tavalla vastuuta osakeyhtiölain taakse yhtiöiden hallituksille ja vastuulliset virkamiehet pudistelevat hartioitaan kun eivät muka pysty puuttumaan ja pyörittelevät silmiään kun eivät muka tiedä yhtiöissä tehdään. Niin ovat tehneet japanilaiset Fukushimansa kanssa ja niin tehnevät myös myös meikäläiset VR:n, SOTE:n, sähkänjakelun runko- ja muiden verkojen, televerkkojen, valtion kehittämisyhtiön (VAKE) y.m. kanssa.
Olisiko jo nyt aika alkaa edes keskustella yhtiöittämisen riskeistä ja mahdollisuuksista välttää ne. Ja ryhtyä myös vaikuttaviin toimiin.
torstai 22. elokuuta 2019
Espoolaista parhautta
Espoolaispoliitikko Markku Markkula/kok toimii Espoo kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja EU:n alueiden komitean I varapuheenjohtaja sekä kirjoittaa plokeja Espoon kaupungin sivuille. Viimeksi hän kirjoitti otsikolla "Espoo is the best". Yritin kommentoida hänen kirjoitustaan mutta ilmeisesti niillä sivuilla ei suhtauduta kriittisesti kunnassa hallitsevassa asemassa olevan puolueen kellokkaisiin. Sivulla luvataan kommenttien ilmestyvän viipeellä mutta omani on odotellut jo 19/8 -19 saakka ja nyt eletään 22/8:tta.
Sivun ylläpitäjä kertoo kommenttiosiossa hyvien tapojen mukaiset kommentit julkaistavan. Ilmeisesti Markkulan kirjoitukseen kriittisesti suhtautuva kirjoitus ei ole sellainen. Esitän k.o. kirjoitukseni myös täällä jotta sen hyvien tapojen mukaisuutta voi arvioida muutkin kuin Espoon sensorit. Tässä siis kirjoitukseni lyhentämättömänä ja mitään lisäämättä:
Sivun ylläpitäjä kertoo kommenttiosiossa hyvien tapojen mukaiset kommentit julkaistavan. Ilmeisesti Markkulan kirjoitukseen kriittisesti suhtautuva kirjoitus ei ole sellainen. Esitän k.o. kirjoitukseni myös täällä jotta sen hyvien tapojen mukaisuutta voi arvioida muutkin kuin Espoon sensorit. Tässä siis kirjoitukseni lyhentämättömänä ja mitään lisäämättä:
"Jos Markkulan hehkutuksessa on puoletkaan totta
niin EU:n eliitit eivät voisi olla kauempana alueidensa asunkkaiden
todellisuudesta. Jos siis he hehkuttavat tosissaan ja vakavissaan
Espoon olevan paras. Joko a) he eivät tiedä miten heidän
kotiseuduillaan oikeasti eletään, b) he eivät tunne espoolaista
menoa tai c) he ovat vain sisäsiistiin tapaan kohteliaita ja
Markkula yrittää repiä siitä respektiä itselleen, edustamalleen
puolueelle ja Espoossa harjoitetulle yksipuoliselle politiikalle.
Veikkaan vaihtoehtoa c."
Itse en näe kirjoituksessa mitään asiatonta mutta onhan se jokseenkin kriittinen toisaalta Markkulan hehkutusta kohtaan ja toisaalta huomioin hieman myös perisuomalaista tapaa pitää kohteliaisuuksien latelemista oikeana kehumisena.
Sen sijaan espoolaissensorien käytöksen näen heidän tapanaan kohdella kaupungin johdon kanssa erimieltä olevia kaupunkilaisia. Meillä on ilmeisesti sananvapautemme vain jos suhtaudumme riittävän myötämielisesti johtajien aivoituksiin.
Sen sijaan espoolaissensorien käytöksen näen heidän tapanaan kohdella kaupungin johdon kanssa erimieltä olevia kaupunkilaisia. Meillä on ilmeisesti sananvapautemme vain jos suhtaudumme riittävän myötämielisesti johtajien aivoituksiin.
Olen edelleenkin mieltä, että Markkulan hehkutus Espoosta on täysin vailla pohjaa jostakin mainitsemistani syistä tai niistä kaikista. Sen lisäksi hämmästelen Espoon kaupungin sivujen sensorien herkkähipiäisyyttä. Lieneekö kokoomuslaisen johdon opastama tapa? Niinpä pidän todellakin alkuperäisen kommenttini kohtaa c todennäköisimpänä vaikka en toki pidä EU-eliittien ja heidän mukanaan Markkulan vieraantumista todellisuudesta mahdottomana vaan pikemminkin todennäköisenä.
torstai 8. elokuuta 2019
Elinkeinoelämän propagandisti valvomaan liike-elämän etuja Tampereen yliopiston "työelämä"professoriksi
Tampereen yliopisto, vuoden 2019 alusta osa nykyistä Tampereen korkeakouluyhteisöä, on valinnut n.s. työelämäprofessorikseen Matti Apusen. Hän on entinen Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) johtaja ja sitä ennen pörssiyhtiö Alma Media:n omistuksessa olevan porvarillisen Aamulehden päätoimittaja. Hänet tunnetaan hyvin innokkaana talouselämän etujen ajajana ja hän on m.m. levittänyt B.Wahlroosin ja J.Ollilan mielipiteitä. Itse hän määrittelee kuulemma itsensä "klassiseksi liberaaliksi" oikeistolaisen ajatuspaja "Liberan" tarkoittamassa mielessä.
YLE/Uutisten asiasta kertovassa uutisessa tiedetään kertoa: "Tampereen yliopiston mukaan työelämäprofessuurin tavoitteena on tuoda käytännön työelämää edelleen lähemmäksi yliopistokoulutusta ja opiskelijoiden arkea".
Työelämäprofessori on lainaa anglosaksisesta yliopistomaailmasta. Siellä asema tunnistetaan nimellä "professor of practice" ja tarkoitetaan henkilöä joka tulee tutkijaksi akateemisen uran ulkopuolelta, käytännön elämästä teorian pariin. Yleensä, esimerkiksi Helsingin yliopistossa, heiltä kuitenkin edellytetään tohtorin arvoa heiltäkin.
Tampereen yliopistossa muita työelämäprofessoreita ovat tällä hetkellä ainakin kokoomuslainen ex-pormestari A.K.Ikonen ja YLEn entinen toimittaja O.Seuri. Sentään tohtoreita molemmat mutta kovinkin, jälleen, yhteiskunnallisesti ja poliittisesti kovinkin yksipuolisesti suuntautuneita. (BtW: Tampereen yliopisto ei kovinkaan mainosta työelämäprofessoreitaan vaan heidät pitää kaivaa esille pienistä nimitysuutisista. Hävennevätkö propagandatoimintaansa?)
Kuinka hyvin yhteiskuntatieteiden maisteri Apusen kaltainen ihminen edustaa Tampereen yliopiston käsitystä toisaalta tieteellisestä lähestymistavasta ja toisaalta käytännön työelämän tuntemusta sekä akateemista pätevyyttä? Hänhän on koko maisteriksi opiskelunsa jälkeisen työuransa toiminut ajamalla työelämän yhden osapuolen etuja sekä suoraan että peitellysti. Hän on myös sitoutunut hyvin yksipuoliseen maailmankatsomukselliseen ja poliittiseen näkökulmaan. Eikä hänellä lisäksi ole juurikaan kokemusta käytännön työelämästä toimiessaan puhtaasti propagandatehtävissä, pääosin esimiesasemassa.
Olisi ihan hyvä tarjota opiskelijoille oikeasti kokemusperäistä tietoa työelämästä. Silloin olisi akateemisen opinahjon syytä olla hyvin tarkkana, ettei opetus ja kokemuspohjaisen tiedon jakaminen vinksahda yhden työelämän osapuolen edunvalvonnaksi. Sellainen suorastaan huutaa tässä Tampereen yliopiston valinnassa. Miten esimerkiksi Apunen välittää objektiivista kokemustietoa ay-liikkeen toiminnasta tai työsuhteen ehtojen muotoutumisesta kun hän on koko ikänsä edustanut toista osapuolta? Ne ovat kuitenkin oleellinen osa työelämää, sen sisältöä sekä rakenteita ohjaavina tekijöinä. Vähintäänkin samoilla kursseilla pitäisi olla opettajat myös "barrikaadin" toiselta puolelta jotta opiskelijat voisivat saada tasapuolisen kuvan opetuskohteesta.
Objektiivisempaa ja neutraalinpaa otetta akateemiselta opinahjolta toivoen!
YLE/Uutisten asiasta kertovassa uutisessa tiedetään kertoa: "Tampereen yliopiston mukaan työelämäprofessuurin tavoitteena on tuoda käytännön työelämää edelleen lähemmäksi yliopistokoulutusta ja opiskelijoiden arkea".
Työelämäprofessori on lainaa anglosaksisesta yliopistomaailmasta. Siellä asema tunnistetaan nimellä "professor of practice" ja tarkoitetaan henkilöä joka tulee tutkijaksi akateemisen uran ulkopuolelta, käytännön elämästä teorian pariin. Yleensä, esimerkiksi Helsingin yliopistossa, heiltä kuitenkin edellytetään tohtorin arvoa heiltäkin.
Tampereen yliopistossa muita työelämäprofessoreita ovat tällä hetkellä ainakin kokoomuslainen ex-pormestari A.K.Ikonen ja YLEn entinen toimittaja O.Seuri. Sentään tohtoreita molemmat mutta kovinkin, jälleen, yhteiskunnallisesti ja poliittisesti kovinkin yksipuolisesti suuntautuneita. (BtW: Tampereen yliopisto ei kovinkaan mainosta työelämäprofessoreitaan vaan heidät pitää kaivaa esille pienistä nimitysuutisista. Hävennevätkö propagandatoimintaansa?)
Kuinka hyvin yhteiskuntatieteiden maisteri Apusen kaltainen ihminen edustaa Tampereen yliopiston käsitystä toisaalta tieteellisestä lähestymistavasta ja toisaalta käytännön työelämän tuntemusta sekä akateemista pätevyyttä? Hänhän on koko maisteriksi opiskelunsa jälkeisen työuransa toiminut ajamalla työelämän yhden osapuolen etuja sekä suoraan että peitellysti. Hän on myös sitoutunut hyvin yksipuoliseen maailmankatsomukselliseen ja poliittiseen näkökulmaan. Eikä hänellä lisäksi ole juurikaan kokemusta käytännön työelämästä toimiessaan puhtaasti propagandatehtävissä, pääosin esimiesasemassa.
Olisi ihan hyvä tarjota opiskelijoille oikeasti kokemusperäistä tietoa työelämästä. Silloin olisi akateemisen opinahjon syytä olla hyvin tarkkana, ettei opetus ja kokemuspohjaisen tiedon jakaminen vinksahda yhden työelämän osapuolen edunvalvonnaksi. Sellainen suorastaan huutaa tässä Tampereen yliopiston valinnassa. Miten esimerkiksi Apunen välittää objektiivista kokemustietoa ay-liikkeen toiminnasta tai työsuhteen ehtojen muotoutumisesta kun hän on koko ikänsä edustanut toista osapuolta? Ne ovat kuitenkin oleellinen osa työelämää, sen sisältöä sekä rakenteita ohjaavina tekijöinä. Vähintäänkin samoilla kursseilla pitäisi olla opettajat myös "barrikaadin" toiselta puolelta jotta opiskelijat voisivat saada tasapuolisen kuvan opetuskohteesta.
Objektiivisempaa ja neutraalinpaa otetta akateemiselta opinahjolta toivoen!
tiistai 23. heinäkuuta 2019
Itäsavolaista keskustelua
Keskisuomalainen-konserniin kuuluvassa Itä-Savo -lehden nettisivuilla on julkaistu Esko Aspivaaran kirjoitus lukijoilta palstalla. Aspivaara on otsikoinut sen "Kuinka moni on valinnut uskontonsa?". Intouduin kommentoimaan sitä(-kin). Eräänä k.o. keskustelun juonteena syntyi jutustelua elämän synnyn prosesseista.
Osana sitä vastasin nimimerkin "Savon Psykokolologin" kommenttiin jossa hän jutusteli muka tyhjästä syntyneistä ynniäisistä. Oma vastaukseni, jossa oikaisin väärin käytettyjä termejä, ei ilmestynyt koskaan palstalle. Edes toisella lähetysyrityksellä.
Löysin Keskisuomalaisen käyttämästä Disqus-palvelusta lähettämäni viestit spämmiksi epäiltyinä ja kun yritin heidän toimintonsa kautta kertoa ettei kyse ole spämmistä, se kehotti vain kestämään ("deal with it") koska kyseessä on privaatti prosessi.
Kysyin myös toimitukselta uudella kommentilla neuvoja mikä viestissä meni heidän mielestään väärin. Discos:n mukaan se viesti on poistettu.
Samaan aikaan muut kommenttini samaan keskusteluun, m.m. nimimerkille "Aikain merkit" pääsivät perille. Ja aiemmin olen kirjoitellut samansisältöisä kommentteja saman konsernin toisen lehden, Länsi-Savon, kirjoituksiin likipitäen vaikeuksitta.
Tässä alkuperäinen kommenttini "Savon Psykokolologille":
"
Osana sitä vastasin nimimerkin "Savon Psykokolologin" kommenttiin jossa hän jutusteli muka tyhjästä syntyneistä ynniäisistä. Oma vastaukseni, jossa oikaisin väärin käytettyjä termejä, ei ilmestynyt koskaan palstalle. Edes toisella lähetysyrityksellä.
Löysin Keskisuomalaisen käyttämästä Disqus-palvelusta lähettämäni viestit spämmiksi epäiltyinä ja kun yritin heidän toimintonsa kautta kertoa ettei kyse ole spämmistä, se kehotti vain kestämään ("deal with it") koska kyseessä on privaatti prosessi.
Kysyin myös toimitukselta uudella kommentilla neuvoja mikä viestissä meni heidän mielestään väärin. Discos:n mukaan se viesti on poistettu.
Samaan aikaan muut kommenttini samaan keskusteluun, m.m. nimimerkille "Aikain merkit" pääsivät perille. Ja aiemmin olen kirjoitellut samansisältöisä kommentteja saman konsernin toisen lehden, Länsi-Savon, kirjoituksiin likipitäen vaikeuksitta.
Tässä alkuperäinen kommenttini "Savon Psykokolologille":
"
sunnuntai 7. heinäkuuta 2019
Lehdistönvapautta edistämässä
Lontoossa pidetään 10-11/7 -19 UK:n hallinnon järjestämä lehdistönvapauskonferenssi: "Global Conference for Media Freedom". Sitä isännöi ja emännöi sen ja Kanadan ulkoministerit, J.Hunt ja Ch.Freeland. Tarkoituksena on järjestäjien mukaan edistää lehdistön vapautta maailmanlaajuisesti.
Ei kuitenkaan niin maailmanlaajuisesti, että se koskisi itseään UK:a sillä kokouksen järjestäjät eivät salli RT:n ja Sputnik:n osallistumista. Poissulkemiselle ei kuulemma ole annettu juurikaan selitystä. Sähköpostitse saatu kommentti oli muotoiltu "“Thank you for your interest as a media representative in covering Global Conference for Media Freedom. Unfortunately, your application for accreditation was not accepted for the reason given below: Jenny’s recommendation,”". Kenelläkään ei tunnu olevan hajua tuosta mystisestä Jenny:stä. Puhelimitse oli myös vihjaistu yli tuhannen hengen tilaisuuden olevan täysi. Täyttynyt siis hetkessä.
Onpa joku kiinnittänyt myös huomionsa myös tilaisuuden tekohurskauteen ja kaksinaismoralistisuuteen niinkauan kuin J.Assange on vankilassa. Ihan aiheesta.
Läntisen arvoyhteisön, johon kai UK:kin on laskettava, käsitys lehdistönvapaudesta on todellakin "mielenkiintoinen". Jos oikeasti olisi tarkoitus edistää lehdistönvapautta, yleisön kai pitäisi olla mielummin maailmanlaajuisesti kattavampi kuin suppeampi. Samalla kuvittelisi järjestäjien ajattelevan, että olisi hyvä olla paikalla myös väkeä sieltä jossa ei koeta arvostettavan vapauksia samalla tavalla kuin itse. Heidänhän luulisi olevan juurikin kohdeyleisöä. Mutta nyt tilaisuus näyttää enemmänkin samanmielisten itseään parempina pitävien keskinäisen kehumisen ja selänrapsutuksen kerholta. Eikä sellaisessa suvaita erimieltä olevia pilaamassa tunnelmaa.
Toisaalta en ole juurikaan huomannut tilaisuuden ylittävän suomalaisia uutiskynnyksiä, ei sinällään tilaisuutena kuin ei etenkään venäläisten tiedonlevittäjien kohtelun osalta. Lieneekö kyseessä itsehäpeän aiheuttama itsesensuuri kun tuo järjestely on niiin itse itsensä paljastava? Uutiset aiheesta löytyivät, yllätysyllätys, noilta venäläisiltä poissuljetuilta itseltään sekä heidän twiittauksistaan että myös sikäläisen ulkoministeriön tiedotuspäälliköltä M.Zaharova:lta. Ei suomalaisilta, hiiskahdustakaan, niin täällä lehditönvapautta arvostetaan.
Ei kuitenkaan niin maailmanlaajuisesti, että se koskisi itseään UK:a sillä kokouksen järjestäjät eivät salli RT:n ja Sputnik:n osallistumista. Poissulkemiselle ei kuulemma ole annettu juurikaan selitystä. Sähköpostitse saatu kommentti oli muotoiltu "“Thank you for your interest as a media representative in covering Global Conference for Media Freedom. Unfortunately, your application for accreditation was not accepted for the reason given below: Jenny’s recommendation,”". Kenelläkään ei tunnu olevan hajua tuosta mystisestä Jenny:stä. Puhelimitse oli myös vihjaistu yli tuhannen hengen tilaisuuden olevan täysi. Täyttynyt siis hetkessä.
Onpa joku kiinnittänyt myös huomionsa myös tilaisuuden tekohurskauteen ja kaksinaismoralistisuuteen niinkauan kuin J.Assange on vankilassa. Ihan aiheesta.
Läntisen arvoyhteisön, johon kai UK:kin on laskettava, käsitys lehdistönvapaudesta on todellakin "mielenkiintoinen". Jos oikeasti olisi tarkoitus edistää lehdistönvapautta, yleisön kai pitäisi olla mielummin maailmanlaajuisesti kattavampi kuin suppeampi. Samalla kuvittelisi järjestäjien ajattelevan, että olisi hyvä olla paikalla myös väkeä sieltä jossa ei koeta arvostettavan vapauksia samalla tavalla kuin itse. Heidänhän luulisi olevan juurikin kohdeyleisöä. Mutta nyt tilaisuus näyttää enemmänkin samanmielisten itseään parempina pitävien keskinäisen kehumisen ja selänrapsutuksen kerholta. Eikä sellaisessa suvaita erimieltä olevia pilaamassa tunnelmaa.
Toisaalta en ole juurikaan huomannut tilaisuuden ylittävän suomalaisia uutiskynnyksiä, ei sinällään tilaisuutena kuin ei etenkään venäläisten tiedonlevittäjien kohtelun osalta. Lieneekö kyseessä itsehäpeän aiheuttama itsesensuuri kun tuo järjestely on niiin itse itsensä paljastava? Uutiset aiheesta löytyivät, yllätysyllätys, noilta venäläisiltä poissuljetuilta itseltään sekä heidän twiittauksistaan että myös sikäläisen ulkoministeriön tiedotuspäälliköltä M.Zaharova:lta. Ei suomalaisilta, hiiskahdustakaan, niin täällä lehditönvapautta arvostetaan.
perjantai 28. kesäkuuta 2019
Monensorttista liberalismia
Kiinnitinpä huomiotani Venäjän presidentin V.Putin:n avautumiseen Financial Times -lehden haastattelussa liberalismista ja kuinka Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja D.Tusk on hänelle kiukkuisasti vastannut. Olen kyseisten juttujen osalta vahvasti netissä olevien vapaasti luettavien juttujen varassa, YLE, The Guardian, New York Times etc, kun FT:n juttu on maksumuurin takana enkä ole vielä katsonut tarpeelliseksi heille heidän jutuistaan maksaa.
Niiden perusteella voisi päätellä, että kyseiset puhuvat päät puhuvat toistensa ohi. Toinen puhuu liberaalista ideasta, kansalaisten äänestyskäyttäytymisestä, kuinka jälkimmäinen on ajanut ohi ensinmainitusta j.n.e. Toinen demokratiasta, henkilöpalvonnasta j.n.e. Ilman, että olen molempien sanomisia alkukielisinä tarkistanut, vapaan ja vastuullisen tiedonvälittäjien tulkinnan mukaan he näyttäisivät puhuvan ihan eri asioista puhuessaan liberalismista.
N.s. vapaa ja vastuullinen lehdistö näyttää esittävän Putin:n viestin kovinkin vastemielisessä valossa ja Tusk:n puolustavan hyvää. En ota tässä yhteydessä sen enempää kantaa kuinka osuvia kumpikaan ovat olleet.
Liberalismin monet kasvot
Liberalismi sanakirjamerkityksessään tarkoittaa (Kielitoimiston sanakirja) "yksilön vapauksien ja vapaan kilpailun merkitystä korostavia pol. ja tal. suuntauksia". Kyseisessä määritelmässä täsmennetään esimerkeillä poliittisen ja taloudellisen l:ien eroa. Lisäksi voidaan puhua ainakin n.s. arvoliberalismista. Oma osansa on anglosaksinen, etenkin USA-lainen tapa nimittää vasemmistolaista politiikkaa liberaaliksi tarkoituksena haukkua sitä. Kaikkia niitä voidaan analysoida vielä tarkemmin erilaisiksi suuntauksiksi. Kukaan ei noudata eikä aja niitä kaikkia vaan on muodostanut itselleen oman käsityksensä siitä mitä liberalismi tarkoittaa ja ei tarkoita.
Lisäksi vielä, koska liberalismilla on niin hyvä kaiku etenkin sivistyneessä Euroopassa, sitä käytetään eufemismina peittelemään omia karkeampia ja vähemmän vapaamielisiä aikomuksia.
Niinpä Putin:n kärkevästi kuvailema n.s. "läntinen liberalismi" onkin johdettu ajamaan kovinkin kapeaa vapauksien sektoria. Sellaista jossa kavennetaan m.m. sananvapautta ja kompromentoidaan erimieltä olevia sekä pyritään rajoittamaan heidän vapauksiaan muka vapauksien suojelun varjolla. Tähän mahtuu niin vasemmalta tuleva globalismin kritiikki kuin äärioikeistolainen nationalismi. Samalla kun geo- ja talouspoliittisilta vastustajilta vaaditaan jonkin tarkemmin määrittelemättömän liberalismiksi kutsutun utopian toteuttamista jotta heidän kanssaan voisi sovussa elää. Karkeimmillaan se näyttäytyy vapauden vientinä pommikoneilla ja muilla sota-aseilla. Tusk näytti suuntautuvan vastakritiikissään kovinkin propagandistisesti "läntisen" liberalismin hyökkäävään puolustuslinjaan.
Ehdotus m.m. YLE:lle
Liberalismin kovinkin laaja ja monimuotoinen kenttä kaipaisikin perinpohjaista tarkastelua jossa kirkastettaisi erilaiset liberalismin osa-alueet selkeiksi termeiksi. Samalla pitäisi harjata niistä pompöösi tarkoitushakuinen propagandakäyttö. Silloin pystyisimme sivistyneempinä m.m. "lukemaan" kovinkin konservatiivisen ja oikeistolaisen Putin:n sekä myös oikeistolaisen ja vain puolalaisella mittapuulla ei-konservatiivisen Tusk:n liberalismia koskevia avautumisia ymmärtäen mitä kukin sanomisillaan ajaa takaa. Kysehän on perimmiltään kahden vastakkaisen poliittisen leirin johtohahmojen nokittelusta jossa haetaan maksimaalista vaikuttavuutta omalle propagandistiselle sanomalle.
Päädyinkin YLE:n Putin:n haastattelua ja Tusk:n vastausta koskevat jutut luettuani ehdottamaan niihin lähettämässäni palautteessa YLE:lle, että laatisivat nettiin sivuston ja tekisivät ohjelmia joissa kävisivät läpi ja ruotisivat liberalismin olemusta monesta suunnasta ja sen erilaiset suuntaukset ja näkökulmat esitellen. Sekä myös pureutuen sen nimissä harjoitettuun propagandaan. Samalla he voisivat jopa järjestää "Liberalismi-illan" jossa erilaisia näkökulmia edustavat asiantuntijat, filosofit, sosiologit, valtiotieteilijät, tiedotustieteilijät, poliitikot j.n.e. keskustelisivat aiheesta. Toivottavasti julkisen palvelun tiedonlevite näkee palvelu- ja sivistystehtävänsä myös tuolla tavoin ihmisten tietoa ja osaamista lisäävässä merkityksessä.
P.s. Ehdotukseeni saavat toki myös muut vapaasti tarttua.
Niiden perusteella voisi päätellä, että kyseiset puhuvat päät puhuvat toistensa ohi. Toinen puhuu liberaalista ideasta, kansalaisten äänestyskäyttäytymisestä, kuinka jälkimmäinen on ajanut ohi ensinmainitusta j.n.e. Toinen demokratiasta, henkilöpalvonnasta j.n.e. Ilman, että olen molempien sanomisia alkukielisinä tarkistanut, vapaan ja vastuullisen tiedonvälittäjien tulkinnan mukaan he näyttäisivät puhuvan ihan eri asioista puhuessaan liberalismista.
N.s. vapaa ja vastuullinen lehdistö näyttää esittävän Putin:n viestin kovinkin vastemielisessä valossa ja Tusk:n puolustavan hyvää. En ota tässä yhteydessä sen enempää kantaa kuinka osuvia kumpikaan ovat olleet.
Liberalismin monet kasvot
Liberalismi sanakirjamerkityksessään tarkoittaa (Kielitoimiston sanakirja) "yksilön vapauksien ja vapaan kilpailun merkitystä korostavia pol. ja tal. suuntauksia". Kyseisessä määritelmässä täsmennetään esimerkeillä poliittisen ja taloudellisen l:ien eroa. Lisäksi voidaan puhua ainakin n.s. arvoliberalismista. Oma osansa on anglosaksinen, etenkin USA-lainen tapa nimittää vasemmistolaista politiikkaa liberaaliksi tarkoituksena haukkua sitä. Kaikkia niitä voidaan analysoida vielä tarkemmin erilaisiksi suuntauksiksi. Kukaan ei noudata eikä aja niitä kaikkia vaan on muodostanut itselleen oman käsityksensä siitä mitä liberalismi tarkoittaa ja ei tarkoita.
Lisäksi vielä, koska liberalismilla on niin hyvä kaiku etenkin sivistyneessä Euroopassa, sitä käytetään eufemismina peittelemään omia karkeampia ja vähemmän vapaamielisiä aikomuksia.
Niinpä Putin:n kärkevästi kuvailema n.s. "läntinen liberalismi" onkin johdettu ajamaan kovinkin kapeaa vapauksien sektoria. Sellaista jossa kavennetaan m.m. sananvapautta ja kompromentoidaan erimieltä olevia sekä pyritään rajoittamaan heidän vapauksiaan muka vapauksien suojelun varjolla. Tähän mahtuu niin vasemmalta tuleva globalismin kritiikki kuin äärioikeistolainen nationalismi. Samalla kun geo- ja talouspoliittisilta vastustajilta vaaditaan jonkin tarkemmin määrittelemättömän liberalismiksi kutsutun utopian toteuttamista jotta heidän kanssaan voisi sovussa elää. Karkeimmillaan se näyttäytyy vapauden vientinä pommikoneilla ja muilla sota-aseilla. Tusk näytti suuntautuvan vastakritiikissään kovinkin propagandistisesti "läntisen" liberalismin hyökkäävään puolustuslinjaan.
Ehdotus m.m. YLE:lle
Liberalismin kovinkin laaja ja monimuotoinen kenttä kaipaisikin perinpohjaista tarkastelua jossa kirkastettaisi erilaiset liberalismin osa-alueet selkeiksi termeiksi. Samalla pitäisi harjata niistä pompöösi tarkoitushakuinen propagandakäyttö. Silloin pystyisimme sivistyneempinä m.m. "lukemaan" kovinkin konservatiivisen ja oikeistolaisen Putin:n sekä myös oikeistolaisen ja vain puolalaisella mittapuulla ei-konservatiivisen Tusk:n liberalismia koskevia avautumisia ymmärtäen mitä kukin sanomisillaan ajaa takaa. Kysehän on perimmiltään kahden vastakkaisen poliittisen leirin johtohahmojen nokittelusta jossa haetaan maksimaalista vaikuttavuutta omalle propagandistiselle sanomalle.
Päädyinkin YLE:n Putin:n haastattelua ja Tusk:n vastausta koskevat jutut luettuani ehdottamaan niihin lähettämässäni palautteessa YLE:lle, että laatisivat nettiin sivuston ja tekisivät ohjelmia joissa kävisivät läpi ja ruotisivat liberalismin olemusta monesta suunnasta ja sen erilaiset suuntaukset ja näkökulmat esitellen. Sekä myös pureutuen sen nimissä harjoitettuun propagandaan. Samalla he voisivat jopa järjestää "Liberalismi-illan" jossa erilaisia näkökulmia edustavat asiantuntijat, filosofit, sosiologit, valtiotieteilijät, tiedotustieteilijät, poliitikot j.n.e. keskustelisivat aiheesta. Toivottavasti julkisen palvelun tiedonlevite näkee palvelu- ja sivistystehtävänsä myös tuolla tavoin ihmisten tietoa ja osaamista lisäävässä merkityksessä.
P.s. Ehdotukseeni saavat toki myös muut vapaasti tarttua.
maanantai 24. kesäkuuta 2019
Ulkopolitiikkamme tuuliajolla ja harhapoluilla
Jos oli Suomen ulkopolitiikka tuuliajolla edellisen S.Sipilän hallituksen ja sen onnettoman ulkoministerin T.Soinin aikana niin ei suunta näytä löytyneen uudellekaan ulkoministerille, P.Haavistolle.
Aiemmin hän julisti olevansa heikäläistensä kanssa rakentamassa Venäjää sopivaksi ja suostuvaiseksi kumppaniksi lännelle, venäläisiltä kysymättä.
Sittemmin hän ulkoministerinä on Hesarin haastattelussa julistamassa Irania uhkaksi kun USA on heilumassa sen rajoilla kerjäämässä sotaa. Hänen mukaansa Iran eristäytyy kun USA sitä eristää ja uhkailee sen kanssa yhteistyötä tekeviä sanktioilla ja boikoteilla. Samalla hän sitä suoraan sanomatta yhtyy USA:n yksipuolisiin ja perustelemattomiin syytöksiin Iranista syyllisenä viimeaikaisiin tankkeri-iskuihin.
EU:n kauniit toiveet ydinsopimuksen pitämisestä olisivat tietysti kauniita jos niillä olisi jotain pohjaa. Kuitenkin hänen ja muidenkin EU:n johtajien asenne näyttää olevan, että Iran on yksipuolisesti syyllinen sen rikkoutumiseen vaikka ensimmäinen rikkoja oli USA irtautuessaan siitä sopimuksen vastaisesti ja sen jälkeen EU joka ei ole pitänyt kiinni taloussuhteita koskevista lupauksistaan. Mutta taas Iran on syyllinen kun toteaa ettei sopimus ole pysynyt kasassa joten heidänkään ei ole syytä sitä noudattaa kun kukaan muukaan ei niin tee.
Viimeisimpänä hänen saavutuksenaan on YLEn haastattelu jossa hän pitää jälleen Irania uhittelijana ja syyllisenä välien kiristymiseen. Hän kertoo Suomen välittäneen Teheraniin viestejä maltista. Miksi hän ei välitä niitä Washingtoniin? Siellä tarvetta olisi paljon enemmän sillä D.Trump lienee liian löperö ja laiska pitämään J.Bolton:ia ja M.Pompeo:ta aisoissa vaikka onkin todennut heidän haluavat milloin mitäkin sotaa.
On totta, että Iran on teokratia. Karkea sellainen niinkuin teokratiat ovat kaikkina aikoina olleet ja tullevat myös olemaan jos sellaisia vielä johonkin pystytetään. Sen kansalaisvapaudet ovat kovin kapeat ja niiden rajoja vahtii uskonnollinen poliisi. Mutta mitä onkaan saanut aikaan tämä USA:n johtama ja muiden apinoima eristämispolitiikka. Ei siis Iranin eristäytymis- vaan "läntisen arvoyhteisön" politiikka.sen eristämiseksi. Seurauksena on ollut uskonnollisen johdon entistä tiukempi ote tilanteessa jossa ulkovaltojen uhka näyttäytyy todellisena ja on sitä. Irania uhkaa todella ja ihan oikeasti USA:n ja sen liittolaisten konkreettinen hyökkäys nykyisen taloudellisen sodan lisäksi. Tällä politiikalla on suoraan tuettu A.Khamenei:n johtaman islamilaisen hallintoa osoittamalla, että he ovat ihan oikeassa kertoessaan "suuresta saatanasta" (pers: شيطان بزرگ , transl: Shaytan Bozorg).
Mitä siis tekee ulkoministerimme? Hän lukittautuu kerta kerran jälkeen samaan rintamaan USA:n kanssa. Niin vaikka jopa osa EU:n muista ulkopoliittisista johtajista uskaltaakin jo asettua jonkin verran poikkiteloin ja epäillä USA:n perusteluja. Mutta Haavistolle USA on hänen puolensa ja valitettavasti hän on ulkoministerimme.
Olisi jo aika nähdä läpi hänen hyväntahtoiseksi rakennetusta imagostaan ja kovinkin ohuesta rauhanvälittäjän maineestaan. Onko meillä varaa tuollaiseen ulkoministeriin?.
Meidän pitäisi kääntää ulkopolitiikkamme täysin kohti rauhantahtoista puolueettomuutta ja osoittaa sen vakuuttavuus toimimalla kansainvälisissä suhteissa, myös suurvaltojen ristiriidoissa, tasapuolisesti ja neutraalisti asettumatta minkään osapuolen puolelle. Se edellyttäisi tässäkin tapauksessa irrottautumista USA:n talutusnuorasta ja itsenäistä ja puolueetonta suhtautumista kaikkiin osapuoliin. Silloin voisimme myös uskottavasti tarjota toimivia välityspalveluja ja voisimme jopa ylettää rauhanvälityksen suurvallaksi kuten eräät korkeissakin asemissa olevat poliitikot ovat haaveilleet.
Aiemmin hän julisti olevansa heikäläistensä kanssa rakentamassa Venäjää sopivaksi ja suostuvaiseksi kumppaniksi lännelle, venäläisiltä kysymättä.
Sittemmin hän ulkoministerinä on Hesarin haastattelussa julistamassa Irania uhkaksi kun USA on heilumassa sen rajoilla kerjäämässä sotaa. Hänen mukaansa Iran eristäytyy kun USA sitä eristää ja uhkailee sen kanssa yhteistyötä tekeviä sanktioilla ja boikoteilla. Samalla hän sitä suoraan sanomatta yhtyy USA:n yksipuolisiin ja perustelemattomiin syytöksiin Iranista syyllisenä viimeaikaisiin tankkeri-iskuihin.
EU:n kauniit toiveet ydinsopimuksen pitämisestä olisivat tietysti kauniita jos niillä olisi jotain pohjaa. Kuitenkin hänen ja muidenkin EU:n johtajien asenne näyttää olevan, että Iran on yksipuolisesti syyllinen sen rikkoutumiseen vaikka ensimmäinen rikkoja oli USA irtautuessaan siitä sopimuksen vastaisesti ja sen jälkeen EU joka ei ole pitänyt kiinni taloussuhteita koskevista lupauksistaan. Mutta taas Iran on syyllinen kun toteaa ettei sopimus ole pysynyt kasassa joten heidänkään ei ole syytä sitä noudattaa kun kukaan muukaan ei niin tee.
Viimeisimpänä hänen saavutuksenaan on YLEn haastattelu jossa hän pitää jälleen Irania uhittelijana ja syyllisenä välien kiristymiseen. Hän kertoo Suomen välittäneen Teheraniin viestejä maltista. Miksi hän ei välitä niitä Washingtoniin? Siellä tarvetta olisi paljon enemmän sillä D.Trump lienee liian löperö ja laiska pitämään J.Bolton:ia ja M.Pompeo:ta aisoissa vaikka onkin todennut heidän haluavat milloin mitäkin sotaa.
On totta, että Iran on teokratia. Karkea sellainen niinkuin teokratiat ovat kaikkina aikoina olleet ja tullevat myös olemaan jos sellaisia vielä johonkin pystytetään. Sen kansalaisvapaudet ovat kovin kapeat ja niiden rajoja vahtii uskonnollinen poliisi. Mutta mitä onkaan saanut aikaan tämä USA:n johtama ja muiden apinoima eristämispolitiikka. Ei siis Iranin eristäytymis- vaan "läntisen arvoyhteisön" politiikka.sen eristämiseksi. Seurauksena on ollut uskonnollisen johdon entistä tiukempi ote tilanteessa jossa ulkovaltojen uhka näyttäytyy todellisena ja on sitä. Irania uhkaa todella ja ihan oikeasti USA:n ja sen liittolaisten konkreettinen hyökkäys nykyisen taloudellisen sodan lisäksi. Tällä politiikalla on suoraan tuettu A.Khamenei:n johtaman islamilaisen hallintoa osoittamalla, että he ovat ihan oikeassa kertoessaan "suuresta saatanasta" (pers: شيطان بزرگ , transl: Shaytan Bozorg).
Mitä siis tekee ulkoministerimme? Hän lukittautuu kerta kerran jälkeen samaan rintamaan USA:n kanssa. Niin vaikka jopa osa EU:n muista ulkopoliittisista johtajista uskaltaakin jo asettua jonkin verran poikkiteloin ja epäillä USA:n perusteluja. Mutta Haavistolle USA on hänen puolensa ja valitettavasti hän on ulkoministerimme.
Olisi jo aika nähdä läpi hänen hyväntahtoiseksi rakennetusta imagostaan ja kovinkin ohuesta rauhanvälittäjän maineestaan. Onko meillä varaa tuollaiseen ulkoministeriin?.
Meidän pitäisi kääntää ulkopolitiikkamme täysin kohti rauhantahtoista puolueettomuutta ja osoittaa sen vakuuttavuus toimimalla kansainvälisissä suhteissa, myös suurvaltojen ristiriidoissa, tasapuolisesti ja neutraalisti asettumatta minkään osapuolen puolelle. Se edellyttäisi tässäkin tapauksessa irrottautumista USA:n talutusnuorasta ja itsenäistä ja puolueetonta suhtautumista kaikkiin osapuoliin. Silloin voisimme myös uskottavasti tarjota toimivia välityspalveluja ja voisimme jopa ylettää rauhanvälityksen suurvallaksi kuten eräät korkeissakin asemissa olevat poliitikot ovat haaveilleet.
perjantai 14. kesäkuuta 2019
Hyvästit Uuden Suomen Puheenvuorolle
Olen jonkin aikaa, itse asiassa vuosia, kirjoitellut Uuden Suomen Puheenvuoro-alustalle. Aloitin aluksi vain kommentoimalla muiden kirjoituksia mutta viimeiset viisi vuotta olen satunnaisesti myös kirjoittanut omia kirjoituksia.
Kirjoitin tuossa muutama päivä sitten sinne plokistuksen otsikolla "Ruotsinkielikeskustelun kiemuroita louekoskelaisittain". Kirjoitin siinä kuinka eräs plokisti ei ennakkosensuurissaan ollut hyväksynyt kommenttejani omaan kirjoitukseensa. En tunnistanut enkä ymmärtänyt syitä. Pyysinkin omassani häntä, jos mahdollista, kertomaan perusteluistaan. Kirjoitukseni ei kuitenkaan kelvannut Puheenvuoron moderoijille. Se poistui ja sain sähköpostiini viestin jonka mukaan olin haastanut riitaa ja uhattiin kirjoitusoikeuksiani. Yritin tiedustella toimitukselta tarkempaa tietoa mikä kirjoituksissani oli tuollaisen käsityksen luonut. Tämän kirjoitukseen verkkoon mennessä en ole saanut minkäänlaista vastausta sieltä.
Eräissä kulttuureissa tunnetaan n.s. "väistämisen kulttuuri". Siinä ristiriitatilanteeseen joutuneet tahot pyrkivät olemaan kohtaamatta toisiaan jotta kiista ei kärjistyisi. En usko, että Uusi Suomi juurikaan väistelee tälläistä tavista mutta itse katson itselleni paremmaksi niin tehdä. Olenkin nyt päätynyt lopettamaan kirjoittamisen, sekä plokien että kommenttien, Uuden Suomen Puheenvuoroon. En halua tämän enempää pahoittaa palstan toimituksen mieliä enkä tuoda kuraa heidän hienolle alustalleen. Ainakin näköpiirissä olevan tulevaisuuden ajan.
Jatkan kuitenkin kommentointia ja kirjoittelua toisaalla, edelleenkin oman provosoitumiseni tahdissa, sekä täällä tässä plokissani että erilaisten tiedonlevitteiden keskustelupalstoilla kommentoiden.
Halusin samalla esittää kiitokseni sekä saman- että erimielisille joiden kanssa keskustelut olivat sujuneet jouhevasti asiallisissa merkeissä. Kiitokseja laitoin myös myös niille joiden kanssa olin joutunut jankkauskierteisiin ja joskus jopa herättänyt robustinpaakin kieltä. He kaikki olivat avartaneet käsityksiäni maailmanmenosta ja ihmismielen koukeroista, syvimmistä pohjamujuista päivänpaisteisimmalle aitanpolulle. Siksi siis kiitokset siitä kaikille heille joiden kanssa olin saman asian kimppuun siellä osunut.
Kirjoitin tuossa muutama päivä sitten sinne plokistuksen otsikolla "Ruotsinkielikeskustelun kiemuroita louekoskelaisittain". Kirjoitin siinä kuinka eräs plokisti ei ennakkosensuurissaan ollut hyväksynyt kommenttejani omaan kirjoitukseensa. En tunnistanut enkä ymmärtänyt syitä. Pyysinkin omassani häntä, jos mahdollista, kertomaan perusteluistaan. Kirjoitukseni ei kuitenkaan kelvannut Puheenvuoron moderoijille. Se poistui ja sain sähköpostiini viestin jonka mukaan olin haastanut riitaa ja uhattiin kirjoitusoikeuksiani. Yritin tiedustella toimitukselta tarkempaa tietoa mikä kirjoituksissani oli tuollaisen käsityksen luonut. Tämän kirjoitukseen verkkoon mennessä en ole saanut minkäänlaista vastausta sieltä.
Eräissä kulttuureissa tunnetaan n.s. "väistämisen kulttuuri". Siinä ristiriitatilanteeseen joutuneet tahot pyrkivät olemaan kohtaamatta toisiaan jotta kiista ei kärjistyisi. En usko, että Uusi Suomi juurikaan väistelee tälläistä tavista mutta itse katson itselleni paremmaksi niin tehdä. Olenkin nyt päätynyt lopettamaan kirjoittamisen, sekä plokien että kommenttien, Uuden Suomen Puheenvuoroon. En halua tämän enempää pahoittaa palstan toimituksen mieliä enkä tuoda kuraa heidän hienolle alustalleen. Ainakin näköpiirissä olevan tulevaisuuden ajan.
Jatkan kuitenkin kommentointia ja kirjoittelua toisaalla, edelleenkin oman provosoitumiseni tahdissa, sekä täällä tässä plokissani että erilaisten tiedonlevitteiden keskustelupalstoilla kommentoiden.
Halusin samalla esittää kiitokseni sekä saman- että erimielisille joiden kanssa keskustelut olivat sujuneet jouhevasti asiallisissa merkeissä. Kiitokseja laitoin myös myös niille joiden kanssa olin joutunut jankkauskierteisiin ja joskus jopa herättänyt robustinpaakin kieltä. He kaikki olivat avartaneet käsityksiäni maailmanmenosta ja ihmismielen koukeroista, syvimmistä pohjamujuista päivänpaisteisimmalle aitanpolulle. Siksi siis kiitokset siitä kaikille heille joiden kanssa olin saman asian kimppuun siellä osunut.
tiistai 5. maaliskuuta 2019
YLEn ryskytystä
YLE:n verkkosivuilla on julkaistu Janne Riiheläisen kolumniksi nimitetty mielipiderykäisy otsikolla "Moskova saapuu Brysseliin ja muita viestejä Kremlistä". Se on tuttua jööttiä tutusta suunnasta josta käytetään ilmeisesti hassunhauskaksi tarkoitettua lempinimea "Jysky". Normaalisti en provosoituisi kirjoittamaan muuta kuin ehkä jonkun kommentin suoraan siihen. Tällä kertaa kun YLEn rajoitetti keskustelua k.o. jutusta ajallisesti, jäi plokihammastani kolottamaan sillä kirjoituksessa itsessään ja sen keskustelussa on erityistä yksisilmäistä kaksinaismoralismia.
Sinällään Riiheläisen lienee tähän vuodatukseen herättänyt Venäjän presidentin hallinnon tiedottojan D.Peskov:n tyttären, E.Peskova:n palkkaaminen EU:n parlamenttiin harjoittelijaksi tästä nostettu n.s. "myrsky vesilasissa". Siitä provosoituneena hän lataa ja tussauttaa täyslaidallisen kohti Venäjää. Totuttuun yksisilmäiseen ja tarkoitushakuiseen tyyliinsä. Siinä ei ole mitään uutta eikä kirjoittamisen aihetta an sich.
Sen sijaan kirjoituksen kapeakatseisuuteen puuttuminen sai k.o. toimituksen tuottajan R.Liekin puolustamaan YLEn moniarvoisuutta kirjoittamalla moninäkökulmaisuuden tulevan monien kirjoittajien kokonaisuudesta eikä yksittäisistä kirjoituksista tai niiden kirjoittajista. Liekin kuvailu pitää YLEssä paikkaansa monen aiheen kohdalla mutta turvallisuus- ja ulkopolitiikka ei kuulu sellaisiin. Siinä suhteessa YLEllä ei ole Riiheläisen näkökulmaa avartavia kirjoittajia tai kirjoituksia. Sen sijaan linja J.Arosta J.Riiheläiseen on ahdas ja yksipuolinen mutta selkeä.
Heti perään kommenttiketjussa sekä Riiheläinen itse että YLEn ulkomaantoimittaja J.Saarikoski kehuvat sekä oman että laajemminkin YLEn kirjoittelun käsittelevän asioita molempien osapuolten näkökulmasta. Niinhän ei oikeasti tapahdu vaan YLE on puolensa ja kirjoittajansa valinnut hyvinkin tarkoitushakuisesti.
Riiheläinen vielä loihe lausumaan, että ne ajat ovat menneet jolloin piti itää haukkuakseen haukkua myös länttä. Se ei kuitenkaan tarkoittane, että lännen politiikan haukkuminen kokonaan jätettäisi ja nähtäisi syy aina sekä vain ja ainoastaan idässä. Länsi vain muka reageeraa idän ilkeyksiin eikä sen tarkoitusperistä juurikaan kaivella ketunhäntiä.
Saarikoski myös komppaa Riiheläistä kertomalla muka dokumentoiduista Venäjän rikkeistä joilla hän perustelee valittua linjaa jotta ei jouduttaisi "journalistisesti hakoteille". Oikeasti hän viitannee vain n.s. "highly likely" -tyyliin osoitettuihin "todennäköisiin syyllisiin". Toteaahan Riiheläinen todisteiden vaatimisesta, että ovat vain "litaniaa" eikä niihin tarvitse siten vastata, syylliset tiedetään muutenkin.
Oikeasti YLE:ltä on vaadittu, ainakin allekirjoittanut, tasapuolista kohtelua niin, että samanlaiset toimet saavat samanlaisen journalistisen kohtelun. Toisin sanoen jos kerrotaan toteavaan uutisoivaan sävyyn jonkin tekemistä jotakin niin silloin samankaltaisista teoista pitäisi olla paha mennä moralisoimaan muita. Samaten jos moralisoidaan jonkun jonkinlaisia tekoja, sama moraalinen närkästys olisi suunnattava kaikkiin jotka samankaltaisiin arveluttavuuksiin sortuu. Esimerkkinä jos esimerkiksi kirjoitetaan paheksuvaan sävyyn puuttumisesta toisten sisäisiin asioihin Ukrainassa niin suvereniteetin loukkaukset Venezuelassa ovat myös tuomittavia tai jos vaaditaan kosovolaisille oikeutta erota suvereenista Serbiasta niin kai sama oikeus on myös krimiläisillä erota Ukrainasta et cetera, aeque tractans.
YLE on ilmoittanut haluavansa olla vastuullinen tiedonvälittäjä. Se on m.m. liittynyt vastuullista journalismia -kampanjaan. Jos se sellainen oikeasti haluaa olla, sen olisi syytä tarkistaa toimintalinjojaan. Ei toki niin, että se estäisi riiheläisten kaltaisten ääneen pääsyn mutta toisaalta antaisi äänen sijaa myös toisin toisenlaisista näkökulmista ajatteleville sekä toisaalta pitäisi huolta ettei uutisoinnissa ja muutenkaan jutuissaan sorru kaksinaismoralismiin. Eikä olisi pahitteeksi hieman terottaa hampaitaan silloinkin kun esitellään yksittäisen näkökulman esittäjiä asiantuntijoina. Ihan jotta ei käy kuten jutussa jossa haastateltiin Ulkoministeriön hybridiuhkalähettilästä M.Kinnusta. Jutussahan vallan vahtikoira nieli n.s. asiantuntijan jutut ihan pureksimatta vaikka niissä oli montakin kohtaa joihin ammattimainen tutkiva journalisti olisi voinut tarttua.
YLE ei suinkaan ole tuohon suohon yksin ängennyt vaan vaiva piinaa koko valtajulkisuuttamme, n.s. MSM:ä eli "Main Stream Media" -kokonaisuutta kuten anglosakseilla on tapana sanoa. Tietenkin puolue- tai muuten sidonnaisuutensa julkisesti ilmoittaneet ovat hieman eriasia ja keltaisten n.s. bulevardilehtien suhteen olen menettänyt toivorikkauteni jo kauan aikaa sitten mutta YLEn suhteen olen aidosti pettynyt koska pidin sitä pitkään parempana (ja se sitä monella vähemmän herkällä alalla on edelleenkin). Eikä pidä unohtaa sen olevanhan n.s. julkisen palvelun tuutti jonka me kaikki veroillamme kustannamme, eli maksamme niin Liekin ja Saarikosken palkat kuin Riiheläisen kirjoituspalkkiot sekä paljon muuta. Parempaa tulevaisuutta siis YLElle toivoen.
---
Julkaisen tämän kirjoituksen myös plokissani Uuden Suomen Puheenvuorossa.
Sinällään Riiheläisen lienee tähän vuodatukseen herättänyt Venäjän presidentin hallinnon tiedottojan D.Peskov:n tyttären, E.Peskova:n palkkaaminen EU:n parlamenttiin harjoittelijaksi tästä nostettu n.s. "myrsky vesilasissa". Siitä provosoituneena hän lataa ja tussauttaa täyslaidallisen kohti Venäjää. Totuttuun yksisilmäiseen ja tarkoitushakuiseen tyyliinsä. Siinä ei ole mitään uutta eikä kirjoittamisen aihetta an sich.
Sen sijaan kirjoituksen kapeakatseisuuteen puuttuminen sai k.o. toimituksen tuottajan R.Liekin puolustamaan YLEn moniarvoisuutta kirjoittamalla moninäkökulmaisuuden tulevan monien kirjoittajien kokonaisuudesta eikä yksittäisistä kirjoituksista tai niiden kirjoittajista. Liekin kuvailu pitää YLEssä paikkaansa monen aiheen kohdalla mutta turvallisuus- ja ulkopolitiikka ei kuulu sellaisiin. Siinä suhteessa YLEllä ei ole Riiheläisen näkökulmaa avartavia kirjoittajia tai kirjoituksia. Sen sijaan linja J.Arosta J.Riiheläiseen on ahdas ja yksipuolinen mutta selkeä.
Heti perään kommenttiketjussa sekä Riiheläinen itse että YLEn ulkomaantoimittaja J.Saarikoski kehuvat sekä oman että laajemminkin YLEn kirjoittelun käsittelevän asioita molempien osapuolten näkökulmasta. Niinhän ei oikeasti tapahdu vaan YLE on puolensa ja kirjoittajansa valinnut hyvinkin tarkoitushakuisesti.
Riiheläinen vielä loihe lausumaan, että ne ajat ovat menneet jolloin piti itää haukkuakseen haukkua myös länttä. Se ei kuitenkaan tarkoittane, että lännen politiikan haukkuminen kokonaan jätettäisi ja nähtäisi syy aina sekä vain ja ainoastaan idässä. Länsi vain muka reageeraa idän ilkeyksiin eikä sen tarkoitusperistä juurikaan kaivella ketunhäntiä.
Saarikoski myös komppaa Riiheläistä kertomalla muka dokumentoiduista Venäjän rikkeistä joilla hän perustelee valittua linjaa jotta ei jouduttaisi "journalistisesti hakoteille". Oikeasti hän viitannee vain n.s. "highly likely" -tyyliin osoitettuihin "todennäköisiin syyllisiin". Toteaahan Riiheläinen todisteiden vaatimisesta, että ovat vain "litaniaa" eikä niihin tarvitse siten vastata, syylliset tiedetään muutenkin.
Oikeasti YLE:ltä on vaadittu, ainakin allekirjoittanut, tasapuolista kohtelua niin, että samanlaiset toimet saavat samanlaisen journalistisen kohtelun. Toisin sanoen jos kerrotaan toteavaan uutisoivaan sävyyn jonkin tekemistä jotakin niin silloin samankaltaisista teoista pitäisi olla paha mennä moralisoimaan muita. Samaten jos moralisoidaan jonkun jonkinlaisia tekoja, sama moraalinen närkästys olisi suunnattava kaikkiin jotka samankaltaisiin arveluttavuuksiin sortuu. Esimerkkinä jos esimerkiksi kirjoitetaan paheksuvaan sävyyn puuttumisesta toisten sisäisiin asioihin Ukrainassa niin suvereniteetin loukkaukset Venezuelassa ovat myös tuomittavia tai jos vaaditaan kosovolaisille oikeutta erota suvereenista Serbiasta niin kai sama oikeus on myös krimiläisillä erota Ukrainasta et cetera, aeque tractans.
YLE on ilmoittanut haluavansa olla vastuullinen tiedonvälittäjä. Se on m.m. liittynyt vastuullista journalismia -kampanjaan. Jos se sellainen oikeasti haluaa olla, sen olisi syytä tarkistaa toimintalinjojaan. Ei toki niin, että se estäisi riiheläisten kaltaisten ääneen pääsyn mutta toisaalta antaisi äänen sijaa myös toisin toisenlaisista näkökulmista ajatteleville sekä toisaalta pitäisi huolta ettei uutisoinnissa ja muutenkaan jutuissaan sorru kaksinaismoralismiin. Eikä olisi pahitteeksi hieman terottaa hampaitaan silloinkin kun esitellään yksittäisen näkökulman esittäjiä asiantuntijoina. Ihan jotta ei käy kuten jutussa jossa haastateltiin Ulkoministeriön hybridiuhkalähettilästä M.Kinnusta. Jutussahan vallan vahtikoira nieli n.s. asiantuntijan jutut ihan pureksimatta vaikka niissä oli montakin kohtaa joihin ammattimainen tutkiva journalisti olisi voinut tarttua.
YLE ei suinkaan ole tuohon suohon yksin ängennyt vaan vaiva piinaa koko valtajulkisuuttamme, n.s. MSM:ä eli "Main Stream Media" -kokonaisuutta kuten anglosakseilla on tapana sanoa. Tietenkin puolue- tai muuten sidonnaisuutensa julkisesti ilmoittaneet ovat hieman eriasia ja keltaisten n.s. bulevardilehtien suhteen olen menettänyt toivorikkauteni jo kauan aikaa sitten mutta YLEn suhteen olen aidosti pettynyt koska pidin sitä pitkään parempana (ja se sitä monella vähemmän herkällä alalla on edelleenkin). Eikä pidä unohtaa sen olevanhan n.s. julkisen palvelun tuutti jonka me kaikki veroillamme kustannamme, eli maksamme niin Liekin ja Saarikosken palkat kuin Riiheläisen kirjoituspalkkiot sekä paljon muuta. Parempaa tulevaisuutta siis YLElle toivoen.
---
Julkaisen tämän kirjoituksen myös plokissani Uuden Suomen Puheenvuorossa.
sunnuntai 17. helmikuuta 2019
Uskonnollista sekotusta - taas
Sattuipa silmiini Seurakuntalainen-sivustolla sen verkkosivujen päätoimittajan Sari Savelan/KD plokikirjoitus otsikolla "Jos lapselle ei opeteta uskontoa, se on kuin hänelle ei opetettaisi äidinkieltä". Otsikko oli niin provokatiivinen, että äidyin lukemaan koko jutun.
Erityisesti Savelan käsityksistä niskakarvojani nostattivat hänen käsityksensä uskonnonopetuksesta ja lasten uskontoon kasvattamisesta sekä uskonnonvapauden luonteesta.
Ensinnäkin Savelan mielestä uskonnon ja omantunnonvapaus tulee loukatuksi jos yhteiskunnan ylläpitämät koulut eivät hoida uskovaisten puolesta lasten indoktrinoimista hänen uskoonsa. Hän ei ilmeisesti ymmärrä höykäsen pölähtämää mitä uskonnonvapaus sekä negatiivisessa että positiivisessa mielessä tarkoittaa. Eihän kouluissa annettavan uskonnonopetuksen loppuminen estä häntä harjoittamasta uskontoaan tai ajattelemasta sen dogmien mukaisesti. Tässä hän on samoilla linjoilla kuin niin moni muukin kristitty uhriutuja.
Jostakin kumman syystä Savela myös olettaa, että uskovaisten vanhempien uskonkäsitykset ovat automaattisesti myös lasten käsityksiä. Eihän niin oikeasti ole vaan myös lapsilla tulisi olla oma oikeutensa ihan itse muodostaa käsityksensä maailmankatsomuksista ja halustaan sellaisiin sitoutua tai olla sitoutumatta, silloin kun haluaa niin tehdä tai olla tekemättä. Positiivinenkaan uskonnonvapaushan ei mitenkään erityisesti korosta vanhempien oikeutta tuputtaa omaa uskontoaan lapsilleen vaan kaikkien, myös lapsien, omaa oikeutta päättää omasta uskonnonharjoittamisestaan.
Savela esittää myös, että viimeisimmässä uskonnonvapauslain uudistuksessa 2003 lakiin (453/2003) olisi silloin tullut korostettu positiivisen uskonnonvapauden perussävy. Siinä(-kin) hän antaa väärää todistusta. Oikeastihan koko ajan, miltei sata vuotta, meidän uskonnonvapauslakimme on kirjoitettu lähtien ja perustaen positiiviseen uskonnonvapauteen. Negatiivinen uskonnonvapaus, siis oikeus olla harjoittamatta uskontoa, on ollut sivujuonne. Tokikin kerta kerralta se on noussut enemmän esille mutta edelleenkin sen eteen on tehtävä paljon töitä eikä se silti toteudu esimerkiksi kouluissa tai armeijassa.
Savela on myös täysin metsässä Joulun historiassa. Se on yhtäältä vanha Saturnuksen ja Voittamattoman Auringon (Sol Invictas) kunniaksi vietetty juhla kaukaisesta Persiasta jonka kristityt kaappasivat uskontoonsa kun sitä rakensivat. Meillä Joulu nimeä ("Yole") myöten polveutuu vanhasta germaanien vuoden pimeimpään hetkeen sijoitetusta juhlasta. Alkaahan talvipäivän seisauksen jälkeen pimeys väistyä ja valo voittaa, kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla riippumatta harjoitetusta uskonnosta.
Ja lopulta otsikkoasiaan: ihmisillä ei ole mitään erityistä oikeutta pakottaa toisia ihmisiä, lapsiakaan, harjoittamaan omaa uskontoaan. Eikä sitä voi verrata äidinkielen opettamiseen. Se on ajattelun ja kommunikaation perusta mutta uskonnot ovat vain toisaalta hallinnollisia malleja ihmisten kurissapitämiseen tarjoamalla paranormaaleja voimia valtaapitävien haluamien moraali- ja käyttäytymissääntöjen pakottamiseen ja toisaalta keinoja niiden selittämiseen ja perustelemiseen. Nykyisinä entistä rationaalisempina aikoina meidän tulisi pikemminkin suhtautua sellaisiin kriittisesti kuin vaatia niitä levitettäviksi. Katsomusoppiaine voisi olla sellainen kriittistä katsomusten lukutaitoa kaikille opettava.
Korjaus 17/2 -19 klo 16.55: Uuden Suomen sivuilla olevaan kirjoitukseeni saaman korjausvihjeen takia korjattu Savelan kirjoituksen julkaisijaksi Seurakuntalainen-sivusto Kirkko ja kaupungin asemesta. Kiitokset S.Paterolle korjauksesta. ---
Julkaisen tämän kirjoituksen myös pian Myyryläinen-plokissani Uuden Suomen sivuilla.
Erityisesti Savelan käsityksistä niskakarvojani nostattivat hänen käsityksensä uskonnonopetuksesta ja lasten uskontoon kasvattamisesta sekä uskonnonvapauden luonteesta.
Ensinnäkin Savelan mielestä uskonnon ja omantunnonvapaus tulee loukatuksi jos yhteiskunnan ylläpitämät koulut eivät hoida uskovaisten puolesta lasten indoktrinoimista hänen uskoonsa. Hän ei ilmeisesti ymmärrä höykäsen pölähtämää mitä uskonnonvapaus sekä negatiivisessa että positiivisessa mielessä tarkoittaa. Eihän kouluissa annettavan uskonnonopetuksen loppuminen estä häntä harjoittamasta uskontoaan tai ajattelemasta sen dogmien mukaisesti. Tässä hän on samoilla linjoilla kuin niin moni muukin kristitty uhriutuja.
Jostakin kumman syystä Savela myös olettaa, että uskovaisten vanhempien uskonkäsitykset ovat automaattisesti myös lasten käsityksiä. Eihän niin oikeasti ole vaan myös lapsilla tulisi olla oma oikeutensa ihan itse muodostaa käsityksensä maailmankatsomuksista ja halustaan sellaisiin sitoutua tai olla sitoutumatta, silloin kun haluaa niin tehdä tai olla tekemättä. Positiivinenkaan uskonnonvapaushan ei mitenkään erityisesti korosta vanhempien oikeutta tuputtaa omaa uskontoaan lapsilleen vaan kaikkien, myös lapsien, omaa oikeutta päättää omasta uskonnonharjoittamisestaan.
Savela esittää myös, että viimeisimmässä uskonnonvapauslain uudistuksessa 2003 lakiin (453/2003) olisi silloin tullut korostettu positiivisen uskonnonvapauden perussävy. Siinä(-kin) hän antaa väärää todistusta. Oikeastihan koko ajan, miltei sata vuotta, meidän uskonnonvapauslakimme on kirjoitettu lähtien ja perustaen positiiviseen uskonnonvapauteen. Negatiivinen uskonnonvapaus, siis oikeus olla harjoittamatta uskontoa, on ollut sivujuonne. Tokikin kerta kerralta se on noussut enemmän esille mutta edelleenkin sen eteen on tehtävä paljon töitä eikä se silti toteudu esimerkiksi kouluissa tai armeijassa.
Savela on myös täysin metsässä Joulun historiassa. Se on yhtäältä vanha Saturnuksen ja Voittamattoman Auringon (Sol Invictas) kunniaksi vietetty juhla kaukaisesta Persiasta jonka kristityt kaappasivat uskontoonsa kun sitä rakensivat. Meillä Joulu nimeä ("Yole") myöten polveutuu vanhasta germaanien vuoden pimeimpään hetkeen sijoitetusta juhlasta. Alkaahan talvipäivän seisauksen jälkeen pimeys väistyä ja valo voittaa, kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla riippumatta harjoitetusta uskonnosta.
Ja lopulta otsikkoasiaan: ihmisillä ei ole mitään erityistä oikeutta pakottaa toisia ihmisiä, lapsiakaan, harjoittamaan omaa uskontoaan. Eikä sitä voi verrata äidinkielen opettamiseen. Se on ajattelun ja kommunikaation perusta mutta uskonnot ovat vain toisaalta hallinnollisia malleja ihmisten kurissapitämiseen tarjoamalla paranormaaleja voimia valtaapitävien haluamien moraali- ja käyttäytymissääntöjen pakottamiseen ja toisaalta keinoja niiden selittämiseen ja perustelemiseen. Nykyisinä entistä rationaalisempina aikoina meidän tulisi pikemminkin suhtautua sellaisiin kriittisesti kuin vaatia niitä levitettäviksi. Katsomusoppiaine voisi olla sellainen kriittistä katsomusten lukutaitoa kaikille opettava.
Korjaus 17/2 -19 klo 16.55: Uuden Suomen sivuilla olevaan kirjoitukseeni saaman korjausvihjeen takia korjattu Savelan kirjoituksen julkaisijaksi Seurakuntalainen-sivusto Kirkko ja kaupungin asemesta. Kiitokset S.Paterolle korjauksesta. ---
Julkaisen tämän kirjoituksen myös pian Myyryläinen-plokissani Uuden Suomen sivuilla.
keskiviikko 6. helmikuuta 2019
Ohjattua kaksinaismoralismia Venezueelaan - Doble estándar guiado a Venezuela
Suomen ulkoministeri T.Soini ja ulkoministeriömme on liittynyt vallankaappaaja J.Guaidón tukijoihin Venezuelan kriisissä. Viimemmäksi vakuudeksi on yhdytty joidenkin EU-maiden julistukseen asiasta.
Tuo vakuutus vaatii Venezuelaan uusia presidentinvaaleja vaikka siellä vasta vajaa vuosi sitten sellaiset käytiin ihan sen perustus- ja vaalilakien mukaisesti. Se julistaa myös tukea J.Guaidolle hänen yritettyään kaapata presidentin vallan ja aseman vastoin maan perustuslakia.
Kaikki tämä samaan aikaan kun julistetaan eri maiden suvereeniuden kunnioittamisen tärkeyttä ja vaaditaan puuttumattomuutta muiden maiden asioihin. Joitakin maita syytetään some-kampanjoinnista ja yhteydenpidosta ehdokkaisiin presidentinvaalien yhteydessä mutta mitä sellainen onverrattuna suoran vallankaappauksen tukemiseen ja uhkavaatimuksiin?
Voiko kaksinaismoralismi olla paksumpaa ja pahemmin löyhkäävää?
P.s. USA:n ulkoministeri M.Pompeo käyttikin paljastavasti Venezuelan vallankaappaajasta nimeä Guiado joka espanjaa osaaville avautuu ohjattuna ja käskytettynä.
---
Julkaisen tämän kirjoituksen pian myös plokissani Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla.
Tuo vakuutus vaatii Venezuelaan uusia presidentinvaaleja vaikka siellä vasta vajaa vuosi sitten sellaiset käytiin ihan sen perustus- ja vaalilakien mukaisesti. Se julistaa myös tukea J.Guaidolle hänen yritettyään kaapata presidentin vallan ja aseman vastoin maan perustuslakia.
Kaikki tämä samaan aikaan kun julistetaan eri maiden suvereeniuden kunnioittamisen tärkeyttä ja vaaditaan puuttumattomuutta muiden maiden asioihin. Joitakin maita syytetään some-kampanjoinnista ja yhteydenpidosta ehdokkaisiin presidentinvaalien yhteydessä mutta mitä sellainen onverrattuna suoran vallankaappauksen tukemiseen ja uhkavaatimuksiin?
Voiko kaksinaismoralismi olla paksumpaa ja pahemmin löyhkäävää?
P.s. USA:n ulkoministeri M.Pompeo käyttikin paljastavasti Venezuelan vallankaappaajasta nimeä Guiado joka espanjaa osaaville avautuu ohjattuna ja käskytettynä.
---
Julkaisen tämän kirjoituksen pian myös plokissani Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla.
perjantai 1. helmikuuta 2019
Vaalirauhan julistus
Täten julistan itseäni koskevan
vaalirauhan
Suomen tasavallan eduskunnan ja Euroopan unionin parlamentin vaaleihin
jotka pidetään sen lakien mukaisessa järjestyksessä
vuonna 2019 j.a.a.
Ottaen
huomioon, että vaalikampanjan aikana ehdolla olevien poliitikkojen ja
heitä tukevien luonnollisten ja juridisten henkilöiden puheet ja teot
ovat vain mainontaa ja markkinointia vaalituloksen maksimoimiseksi ja,
että olen äänestyspäätökseni jo hyvissä ajoin aiemmin tehnyt
poliitikkojen aiemman käytöksen, puheiden ja tekojen, perusteella, julistan täten
minä
minä
Jorma Juhani Myyryläinen,
täysivaltainen ja rokotettu Suomen tasavallan kansalainen kaikella hallussani olevalla vallalla ja voimalla seuraavasti ja itseäni sitovasti:
täysivaltainen ja rokotettu Suomen tasavallan kansalainen kaikella hallussani olevalla vallalla ja voimalla seuraavasti ja itseäni sitovasti:
1 §
En anna ehdokkaiden tämän julistuksen antamisen jälkeisten puheiden enkä tekojen vaikuttaa tekemiini äänestyspäätöksiin kummassakaan vaalissa. Velvoitan kuitenkin itseni käyttämään äänioikeuttani ja antamaan hyväksyttävissä olevan äänen kummassakin vaalissa.
2 §
En
kommentoi kenenkään ehdokkaan tai heidän tukijoidensa vaalikampanjoihin
kuuluviksi tulkitsemiani puheita tai kirjoituksia julkisesti.
3 §
Tämä
julistus on voimassa koko tämän maailmankaikkeuden tässä
todellisuudessa siinä laajuudessa johon maailmankaikkeus on ehtinyt
kunakin kampanjoinnin hetkenä laajeta Euroopan unionin parlamentin edustajien vaalipäivää seuraavan aamun aamupuuroon saakka.
4 §
Kaikki tähän julistukseen liittyvät tulkintakysymykset ratkaisen julistuksen antajana oman valintani ja harkintani puitteissa ja mukaisesti itse valitsemassani paikassa ja ajalla. Julkistan mahdollisen harkintani tuloksen sopivaksi katsomallani tavalla mikäli katson sen aiheelliseksi ja yleistä tai yksityistä hyötyä edistäväksi.
5 §
Kaikki tähän julistukseen liittyvät tulkintakysymykset ratkaisen julistuksen antajana oman valintani ja harkintani puitteissa ja mukaisesti itse valitsemassani paikassa ja ajalla. Julkistan mahdollisen harkintani tuloksen sopivaksi katsomallani tavalla mikäli katson sen aiheelliseksi ja yleistä tai yksityistä hyötyä edistäväksi.
5 §
Mikäli
kuitenkin tätä julistusta vastaan rikon, ansaitsen kaiken sen mitä
poliittinen vastuu tässä valtakunnassa kaikessa ankaruudessaan päälleni
syytää.
Annettuna
Suomen tasavallan E:n kaupungissa,
Linnunradan galaksissa
1. pvä:nä helmikuuta 2019 j.a.a.
---
Tämä julistus julkaistaan sekä Myyräntyötä-plokissa Google Inc:n Blogger-alustalla että Myyryläinen-plokissa Alma Media Oyj:n Uusi Suomi Puheenvuoro -palvelussa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
En kirjoittanut mitään kuralätäköistä vaan miljoonien ja taas miljoonien vuosien aikana sopivissa olosuhteissa tapahtuneista kemiallisista prosesseista.
En myöskään kirjoittanut mitään tyhjästä ilmestymivistä ynniäisistä sillä tyhjästä on todellakin paha nyhjästä kuten n.s. vanha kansa on aina tiennyt. Mutta sen sijaan kemiallisten reaktioiden tuloksena syntyviin uusiin yhdisteisiin ja niiden reagoimiseen toistensa kanssa viittasin. Eräässä vaiheessa noiden molekyylien muodostama yhdiste alkoi reagoida itsenäisesti ympäristöönsä ja alkusolu oli syntynyt, et cetera, et cetera.
Nimimerkin viittaus ynniäisensä päätökseen ja itsensä kehittämiseen sisältää myös vihjeen täydellisestä väärinymmärryksestä, joko tahattomasta tietämättömyydestä tai tahallisesta provokeeraamisesta kumpuavasta. Elämän synnyn prosesseissa on kyse tiedottomien yhdisteiden kemiallisista reaktioista eikä sen jälkeenkään tapahtuneessa ja edelleen jatkuvassa evoluutiossa yksikään yksilö tee yhdessä muiden kanssa eikä erikseen yksinensä tietoisia päätöksiä evoluutioon liittyvistä asioista*). Muutos ynniäisestä pikkuhiljaa, vaiheittain ja moneen kertaan lajiutuen nykyiseen lajien kirjoon on erilaisissa olosuhteissa eläneiden erilaisten populaatioiden sopeutumista ympäristäänsä siten, että parhaiten kulloinkin sopeutuneet ovat päässeet parhaiten jakamaan geenejään seuraaville sukupolville. Evoluutioteoria kuvaa tuon kehityksen mekanismeja populaatioiden tasolla eikä kerro sanallakaan yksilöiden kehityksestä. Sitä varten on eri teoriansa.
En väittänyt ettei prosessia tai oikeammin prosesseja ei olisi pystytty todistamaan. Pikemminkin päin vastoin. Mutta kerroin, ettei koko prosessia ole kyetty sen pitkän keston takia ole kyetty toistamaan. Kerroin kuitenkin, että osia prosessista on jopa pystytty laboratorio-olosuhteissa toistamaan. Todistaminenhan on monimuotoisempi kokonaisuus pitäen sisällään myös teoreettisen, siis ilman kokeellisia tai luonnosta tehtyjä havaintoja suoritetun todistamisen. Mutta vahvinta todistamista on toki riippumattomattomasti toistettavissa olevat havainnot luonnosta. Empiiriset kokeet sisältävät havaintovirheiden lisäksi mahdollisuuden vääränlaisiin olosuhteisiin ja vääränlaisen kokeen väärään suorittamiseen.
Lisäksi on korjattava ettei mallintaminen ole kopioimista ja monistamista vaan kohdettaan kuvaavan mallin rakentamista, joko sanallisesti, kuvallisesti ja joko yksi-, kaksi- tai moniulotteisesti. Malli on aina kuitenkin kuvaus kohteestaan, ei sen toimiva kopio tai klooni.
P.s. Nimimerkin opettaja oli hyvinkin oikeassa. Kysymys kuitenkin kuuluu: milloin ja missä määrin. Ja tietenkin lisäksi kannattaa kysellä josko kaiken kopioiminen ja monistaminen
on ihan ihan tarpeellista.
---
*) Ehkä kuitenkin ihmisen kulttuurievoluution kuuluvaa päätöstä välttää lähisukulaisten keskinäistä lisääntymistä voisi pitää tuon suuntaisena vaikka kyseessä on kuitenkin paljon
evoluutioon kuuluvia muutoksia lyhytjänteisempien haitallisten vaikutusten eliminoimisesta. Samanlaatuisina voisi pitää myös erilaisia, pääosin perusteettomia, sterilisointivaatimuksia
ja -menettelyjä joita on kohdistettu monella tavalla monenlaisiin ihmisiin. Niissä kaikissa on kuitenkin kyse enemmän yksilötason vaikuttamista heti seuraavaan sukupolveen kuin
evolutiiviseen populaation kehitykseen vaikuttamisesta.
Sen sijaan eri puolilla maailmaa toissa vuosisadalla aloitettu ihmisen rodunjalostus oli suoraa yritystä vaikuttaa evoluutioon, sekä karsimalla ei toivottuina pidettyjä piirteitä että korostamalla toivottuina pidettyjä. Ne kuitenkin lienevät osoittaneet kulttuurisen ja eettisen toimimattomuutensa, ainakin näköpiirissä olevan tulevaisuuden ajaksi - onneksi.
"
En itse havaitse niissä mitään sellaista laadullista, tyylillistä tai sisällöllistä eroa joka edellyttäisi toisten jättmiästä julkaisematta. Ihmettelenkin siis Itä-Savon käyttämää sensuurilinjaa. Vaikka tokikin tunnistan heillä olevan viimekädessä päätösvalta mitä sivuilleen päästävät. Olen siis hyvin hämmästynyt kohtaamstani sensuurista.