eroakirkosta.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Iran. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Iran. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Ulkopolitiikkamme tuuliajolla ja harhapoluilla

Jos oli Suomen ulkopolitiikka tuuliajolla edellisen S.Sipilän hallituksen ja sen onnettoman ulkoministerin T.Soinin aikana niin ei suunta näytä löytyneen uudellekaan ulkoministerille, P.Haavistolle.

Aiemmin hän julisti olevansa heikäläistensä kanssa rakentamassa Venäjää sopivaksi ja suostuvaiseksi kumppaniksi lännelle, venäläisiltä kysymättä.


Sittemmin hän ulkoministerinä on Hesarin haastattelussa julistamassa Irania uhkaksi kun USA on heilumassa sen rajoilla kerjäämässä sotaa.  Hänen mukaansa Iran eristäytyy kun USA sitä eristää ja uhkailee sen kanssa yhteistyötä tekeviä sanktioilla ja boikoteilla.  Samalla hän sitä suoraan sanomatta yhtyy USA:n yksipuolisiin ja perustelemattomiin syytöksiin Iranista syyllisenä viimeaikaisiin tankkeri-iskuihin.

EU:n kauniit toiveet ydinsopimuksen pitämisestä olisivat tietysti kauniita jos niillä olisi jotain pohjaa.  Kuitenkin hänen ja muidenkin EU:n johtajien asenne näyttää olevan, että Iran on yksipuolisesti syyllinen sen rikkoutumiseen vaikka ensimmäinen rikkoja oli USA irtautuessaan siitä sopimuksen vastaisesti  ja sen jälkeen EU joka ei ole pitänyt kiinni taloussuhteita koskevista lupauksistaan.  Mutta taas Iran on syyllinen kun toteaa ettei sopimus ole pysynyt kasassa joten heidänkään ei ole syytä sitä noudattaa kun kukaan muukaan ei niin tee.


Viimeisimpänä hänen saavutuksenaan on YLEn haastattelu jossa hän pitää jälleen Irania uhittelijana ja syyllisenä välien kiristymiseen.  Hän kertoo Suomen välittäneen Teheraniin  viestejä maltista.  Miksi hän ei välitä niitä Washingtoniin?  Siellä tarvetta olisi paljon enemmän sillä D.Trump lienee liian löperö ja laiska pitämään J.Bolton:ia ja M.Pompeo:ta aisoissa vaikka onkin todennut heidän haluavat milloin mitäkin sotaa.

On totta, että Iran on teokratia.  Karkea sellainen niinkuin teokratiat ovat kaikkina aikoina olleet ja tullevat myös olemaan jos sellaisia vielä johonkin pystytetään.  Sen kansalaisvapaudet ovat kovin kapeat ja niiden rajoja vahtii uskonnollinen poliisi.  Mutta mitä onkaan saanut aikaan tämä USA:n johtama ja muiden apinoima eristämispolitiikka.  Ei siis Iranin eristäytymis- vaan "läntisen arvoyhteisön" politiikka.sen eristämiseksi.  Seurauksena on ollut uskonnollisen johdon entistä tiukempi ote tilanteessa jossa ulkovaltojen uhka näyttäytyy todellisena ja on sitä.  Irania uhkaa todella ja ihan oikeasti USA:n ja sen liittolaisten konkreettinen hyökkäys nykyisen taloudellisen sodan lisäksi.  Tällä politiikalla on suoraan tuettu A.Khamenei:n johtaman islamilaisen hallintoa osoittamalla, että he ovat ihan oikeassa kertoessaan "suuresta saatanasta" (pers: شيطان بزرگ , transl: Shaytan Bozorg).

Mitä siis tekee ulkoministerimme?  Hän lukittautuu kerta kerran jälkeen samaan rintamaan USA:n kanssa.  Niin vaikka jopa osa EU:n muista ulkopoliittisista johtajista uskaltaakin jo asettua jonkin verran poikkiteloin ja epäillä USA:n perusteluja.  Mutta Haavistolle USA on hänen puolensa ja valitettavasti hän on ulkoministerimme.

Olisi jo aika nähdä läpi hänen hyväntahtoiseksi rakennetusta imagostaan ja kovinkin ohuesta rauhanvälittäjän maineestaan.  Onko meillä varaa tuollaiseen ulkoministeriin?.  

Meidän pitäisi kääntää ulkopolitiikkamme täysin kohti rauhantahtoista puolueettomuutta ja osoittaa sen vakuuttavuus toimimalla kansainvälisissä suhteissa, myös suurvaltojen ristiriidoissa, tasapuolisesti ja neutraalisti asettumatta minkään osapuolen puolelle.  Se edellyttäisi tässäkin tapauksessa irrottautumista USA:n talutusnuorasta ja itsenäistä ja puolueetonta suhtautumista kaikkiin osapuoliin.  Silloin voisimme myös uskottavasti tarjota toimivia välityspalveluja ja voisimme jopa ylettää rauhanvälityksen suurvallaksi kuten eräät korkeissakin asemissa olevat poliitikot ovat haaveilleet.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Ahmadinejad ja herkät hipiät

Palestiinan jäsenyyskysymyksen nostaminen pöydälle ei ole toistaiseksi ollut ainoa "mielenkiintoinen" asia YK:n 66. yleiskokouksessa.  Jälleen kerran n.s. länsimaisen arvoyhteisön johtaja USA marssi ulos ja marssitutti perässään muitakin kun Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad piti omaa puheenvuoroaan. 

Ilmeisesti lansimaista sananvapautta ja läntisiä arvoja ylväästi ajava USA ja sen ulkopoliittinen johto ei kuitenkaan siedä itseensä kohdistuvaa arvostelua vaan herkkähipiäisesti poistuu kuuntelemasta. Onnettominta tapauksessa on, että piskuisen Suomen edustajakin seurasi samaa hanhenmarssia muiden EU-maiden edustajien kanssa.

Suomen edustajan teko herättää muutamia kysymyksiä:  Kuka teki päätöksen ulosmarssista?  Helsingin Sanomien uutisen mukaan "YK:n ja yleisten globaaliasioiden yksikön päällikkö" Katri Viinikka on kertonut  paikalla olleen "ulkoasiainsihteerin".  YLEn uutinen tietää kertoa, että ulkomisnisteriömme oli ohjeistanut sihteerin seuraamaan EU:n vatluuskuntia kuin "hai laivaa".  Tarkemmin ei kuitenkaan kerrota kuka päätöksen oli tehnyt.  Vastuu siis asettuu joko presidentti Haloselle tai ulkoministeri Tuomiojalle.  Jatkokysymys kuuluu kuinka paljon heillä on ollut oikeaa omavaltaista harkintamahdollisuutta EU:n oloissa?  Vai ovatko hekin samanlaisia?

Miksi vieraan meihin ystävällisissä ja diplomaattisissa suhteissa olevan valtion presidentin puhuessa paikalla on vain joku sihteeri eikä enemmän presidentin tasoisia ihmisiä, kuten presidentti itse tai ulko- tai joku muu -ministeri tai edes joku korkean tason virkamies?  Heitähän on ollut ainakin presidentin esittelyssä tehdyn päätöksen mukaan paikalle lähetettynä varsin suuri joukko. 

Ja ennen kaikkea: mihin ulkopoliittiseen linjaukseen tälläinen tahditon ja lapsellinen käytös perustuu?  Kuka, missä ja milloin on päättänyt ryhtyä näin nirppanokkaiseksi ja prinsessamaisen herkkähipiäiseksi? Kuka, missä, miten ja millä valtuuksilla on asettanut sallitun rajat Mahmoud Ahmadinejadille YK:n yleiskokouksia varten?  Koskevatko samat rajat myös muita puhujia?

Mahmoud Ahmadinejadin puhe sisälsi monia mielenkiintoisia ja ajankohtaisia asioita vaikka toki myös yliampuvia propagandapläjäyksiä. Jos siitä riisuu uskonnollisen hömpän, jäljelle jää ihan kelvollista puhetta YK:n yleiskokoukseen.   Luin tuon linkitetyn transkription enkä löytänyt siitä syytösten mukaista antiseministimiä enkä holocaustin kieltämistä.  Sen sijaan siellä esitetään puolueetonta tutkimusta 11.9 2001 tapahtuneesta World Trade Center -tornien (WTC) tuhoutumisesta sekä vastustetaan ydinaseita, vieraiden maiden miehityksiä, sionismia j.n.e.. Syytökset WTC-torneistakin olivat pikemminkin syytöksiä tapahtumien hätiköidystä hyväksikäytöstä perustelemaan Afganistanin sotaa eikä niinkään salaliittoteoretisointia.  Erityisesti Ahmedanijadin syytösten kohteena oli miehitys- ja siirtomaapolitiikka läntisten kapitalistien keinona hallita maailmaa, sen ihmisiä ja luonnonvaroja.

Onko niin, että suomalaiset ja muutkin läntiset tiedotusvälineet mielummin vaikenevat puheen oikeasta sisällöstä ja ajavat mielummin USAn propagandatuuttien sanomaa?  Onhan toki Ahmadinejadin puhekin, tietysti, heidän propagandaansa mutta eikö heillä ole siihen, siis propagandaan, ihan samanlaista oikeutta kuin muillakin?

Ahmadinejadin puhe antaa varsin kolkon ja raa'an kuvan USAn ja läntisten kapitalististinen maiden politiikasta ja sen taustalla olevista n.s. länsimaisista arvoista.  Siinä ilmeisesti syy herkkähipiäisyyteen.  Ahmadinejad piteli peiliä jonka kuvaa USAn poliittinen eliitti ja sen perässä juoksevat m.l. piskuinen Suomi, eivät kestä katsella. heidät ja siinä mukana meidät näytettiin housut kintuissa.  Silloin ylivertaisen mediavoiman omaavat länsimaat, tietenkin, vääristävät viestin ja tuovat tilalle omansa jolla perustella entisen kaltaisen politiikan jatkuminen.  Tärkeintä heille on, että me tavalliset taatiaiset länsimaissa emme näkisi mitä meno oikeasti on.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Suomalaista ulkopolitiikkaa - talutusnuorassa pois keskustelusta


Iranin presidentti Mahmud Ahmadinedzad on pitänyt YK:n yleiskokouksessa 23. tätä kuuta kipakan puheen.  Siinä hän esitti kuinka valta osa maailman johtajista tunnistaisi USAn itsensä syylliseksi Ne Yorkin World Trade Center tornien räjäytyksiin 11/9 2001.

USAn delegaatio kokouksessa ei kestänyt kuunnella ja vei liekanarussaan myös EU-maiden edustajat, hännänhuippuna myös suomalaisen.  Osuiko Ahmadinedzad puheellaan arkaan paikkaan?

Käsittääkseni laajemmin Iranin kanssa on ollut huolena, että ei ole syntynyt kunnon neuvotteluyhteyksiä Iranin kanssa.  Miten nyt tämä ulosmarssi edisti vuoropuhelun syntymistä.  No, ei Mahmud Ahmadinedzadinkaan puhe ollut yhteistyöhakuinen mutta eikö sivistyneen lännen olisi pitänyt osoittaa sivistystään, kuunnella ja vastata asiallisesti.  Tälläisestä kakaramaisesta käytököksestä syntyy käsitys, että tälläkään puolella ei vielä korvantaukset ole kuivuneet eikä osata käyttäytyä niinkuin kalustetuissa huoneissa tulisi.  Tai ainakaan ei edes haluta neuvotella vaan haetaan entistä kovempaa yhteentörmäystä, sotaa.  Ja Iranin pappishallinto saa lisää vettä myllyynsä osoittaa kuinka länsi suhtautuu vihamielisesti ja syrjien. 

Erityisen onnetonta on, että Suomen paikalla ollut edustaja, joku ulkoasiansihteeri, oli kiltisti myös USAn liekanarussa.  YK:n ja yleisten globaaliasioiden yksikön päällikön Katri Viinikan mukaan Suomi piti Ahmadinedzadin puhetta sellaisena, että siinä ylittyivät rajat selvästi. Etukäteen oli muka keskusteltu, miten toimia, jos puheessa on jotain hyvin loukkaavaa Israelia, EU:ta tai EU:n keskeisiä kumppaneita kohtaan, Viinikka kertoi keskisuomalaisen verkkolehden uutisen mukaan.  Mitenköhän oli sovittu; millaiseen ja kenen arvioon puheen sisällöstä päätös perustui?  Tekikö suomalainen ulkoasiainsihteeri itsenäisen suomalaisen päätöksen vai lähtikö vain hanhenmarssia jenkkien perään?  

Toisaalta miksi haluttiin reagoida vain noita lueteltuja maita kohtaan esitettyihin loukkauksiin? Saako Suomen ulkoasiainhallinnon mielestä muita loukata vapaasti? 


Tämä tälläinen ei anna kuvaa itsenäiseen harkintaan perustuvasta, suomalaisten etuja ajavasta suomalaisesta ulkopolitiikan hoidosta.  Koskahan ihan oikeasti ruvetaan keskustelemaan miten meidän ulkoministeriömme toimii ja mihin meidän ulkopolitiikkaamme johdetaan.  Nykyinen ulkopoliittinen johtomme, Alexander Stubb ja muut kokoomuskumppanit puhuvat paljon avoimesta ulkopoliittisesta keskustelusta.  Minusta tuo kakaramainen käytös YK:ssa ei ole sitä.  Jos ei kestetä puhetta niin miten keskustella avoimesti?

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Obama ja odotusarvo

USA:n vasta valittu presidentti Barack Obama on sitten saanut tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinnon Norjan suurkäräjiltä. Valinta on kummallinen. Palkinnon saajan historia tässä suhteessa on kovin lyhyt eikä konkreettiset teotkaan puhu valinnan puolesta.

Obama on tosin puhunut muutamia kertoja hyvään suuntaan, esimerkiksi ydinaseettomuuden puolesta mutta käytännön tekoja saamme vieläkin odottaa. Niitä sen sijaan on toiseen suuntaan. Eräänä ensimmäisenä tekonaan hän komensi laajentamaan Afganistanin sotaa Pakistaniin. Hän toki pysäytti vaarallisen ohjuskilpihankkeen edeltäjänsä uudeksi Euroopaksi nimittämään itäiseen Keski-Eurooppaan. Mutta se onkin suunniteltu korvattavaksi uudella ja laajemmalla merelle sijoitettavalla ohjuskilpijärjestelmällä. Ainoa konkreettinen teko rauhan puolesta hänen aikanaan toistaiseksi näyttäisi olevan, että U.S.A. ei ole vielä hyökännyt Iraniin.

Jäljelle jää Obaman puheissaan nostattamat odotusarvot hänen tulevasta toimistaan. Lopettaako hän ihan oikeasti Irakin sodan, Quantanamon vankileirin, aloittaako neuvottelut Lähi-Idässä j.n.e. j.n.e. On paljon asioita joita hän on luvannut mutta ne näyttävät vain lykkäytyvän ja samalla Afganistanin ja Lähi-Idän tilanteet jatkavat kärjistymistään. Jäämme odottamaan josko hän täyttäisi antamansa lupaukset. Oma kysymyksensä on tietenkin mikä on hänen oma halunsa ja mikä oikeasti U.S.A:ssa valtaa pitävän aseteollisuusryhmittymän halut.

Nobelin rauhanpalkintoon ei kuitenkaan taida kuulua minkäänlaista takuuta. Eli jos Obama ei täytäkään häneen asetettuja toiveita niin häneltä tuskin haetaan palkintoa pois. Konkreettiset toimet hänen valtakaudellaan kun viittaavat hänen kuitenkin asettuvan samaan sodanlietsojien joukkoon kuin aiemmat sellaiset palkinnonsaajat kuten Henry Kissinger, Menahem Begin ja Martti Ahtisaari.