Trumpin persialainen diili

Olemme saaneet 8/4 -26 kuulla USAn ja Iranin päässeen sopuun kahden viikon tulitauosta juuri kun Donald Trump (s. 1946) raa'an ja sotarikoksia enteilevän uhkauksen "A whole civilization will die tonight, never to be brought back again" takaraja alkoi lähestyä.  Tämän käänteen merkitystä voi ja tulee arvioida joten en malta olla itsekin ryhtymättä astialle.

Tausta USAn politiikalle Irania (ent. Persia) kohtaan juontaa juurensa Mohammad Mossadegh:n (1882-1967) hallinnosta.  Hän yritti saada Iranin öljyvarat kansalliseen hallintaan  ja käyttää niiden voittoja Iranin hyväksi, jopa sen köyhempien kansanosien auttamiseksi.  Se tarkoitti läntisten öljy-yhtiöiden vallan kaventamista ja jopa yhtiöiden öljytuotantojen kansallistamisia.  Niinpä USAn CIA ja UK:n MI6 järjesti vallankaappauksen vuonna 1953 jossa siihen asti koristeellisena keukuvana toiminut shaahi Mohammed Reza Pahlavi (1919-1980) nostettiin nukkehallinnon johtoon.  Kaikki meni USA:n ja UK:n pillin mukaan kunnes shaahin hallinnon länsimainen meno ylitti fundamentalististen muslimi-imaamien sietokyvyn ja sorto tavallisen kansan kestokyvyn.  Seurauksena oli islamistien vallankumous 1979 jota suuri osa kansasta tuki koska imaameilla oli myös propagandassaan sosiaalisia ohjelmia ja elintason parantaminen.  Pahinta pahoinvointia, nälkää ja sairauksia vastaan toki imaamitkin toimivat mutta pääosin tavallisen kansan kohdalla sortajat vain vaihtuivat.

USA:lle vallan menetys Iranissa oli iso tappio josta Washingtonin eliitti ole vieläkään toipunut.  Iranin pappisvaltaa on yritetty kumota mitä likaisimmilla tempuilla.  Ovat yrittäneet talouspakotteita, terroria, sabotaaseja, murhia "oheisvahinkoineen" ja ties mitä.  Liittoutuivat jopa Iranin Saddam Hussein:n (1937-2006) kanssa kun hän yritti sotaa Teherania vastaan.

Mitkään temput eivät onnistuneet, ei edes Iranin johdon päiden menoksi levitetty propagandaverkko ydinaseiden valmistelusta.  Sen kutoivat niin vahvaksi ettei edes IAEA:n tarkastajat pystyneet sitä purkamaan vaikkeivät todisteita löytäneetkään kuin rauhanomaisesta yditeknologiasta eli polttoaineen rikastamisesta ydinvoimaloihin, kuten Iranin johto oli todistellutkin.  Propagandahyökkäyksen varjolla saivat pystytettyä sanktioita ja saartoja.  Samaan aikaan USA ja Israel ovat yrittäneet provosoida Iran hyökkäämään ensin mutta lopulta he joituivat itse aloittamaan sodan.

USA;ssa kaikki hallinnot sitten Iranin pappisvallankumouksen jälkeen ovat olleet Iranin kimpussa mutta pahiten Donald Trump jo ensin ensimmäisellä kaudellaan mutta silloin  epäonnistuen sodan aloittamisessa.  Toisella kertaa sai sitten sodan aikaiseksi, Israelin myötävaikutuksella.  Sehän on ollut aktiivinen Iranin imaamien ja ajatollaheiden vastustaja koska Iran on suhtautunut myötämielisesti palestiinalaisten taisteluun sionistista sortoa vastaan.  Onhan esitetty jopa Tel Aviv:n hallinnon huijanneen Trump:in mukaan aloittamaan sota mutta epäilen josko moinen olisi ollut tarpeellista.

Nyt olemme tilanteessa jossa Iranin johdon horjuttamiseksi tarkoitetut temput, m.m. toisinajattelijoiden ja kurdien lietsominen hallintoa vastaan, ei ole toiminut.  Toisen kauden Trump on masinoinut yhdessä Israelin kanssa massiivisia pommituksia Iranin niin sotilas- kuin siviilikohteita vastaan, tyttökouluista, ydinlaitosten kautta meriveden suolanpoistolaitoksiin - ja se vastannut liki samalla mitalla USAn liittolaismaissa olevia USAlaiskohteita vastaan.  Tekosyinä USA ja Israel on käyttänyt milloin Iranin ydinohjelmia ja milloin islamistista sortoa.  Tavoitteeksi on asetettu ydinaseiden estäminen, sotauhon lopettaminen ja hallinnonvaihtaminen.  Ajatollahin tilalle on tarjottu m.m. maanpaossa USAssa elävää viimeisen shaahin poikaa Reza Pahlavi:a (s. 1960) joka on yllyttänyt länsimaita pommittamaan iranilaisia lisää ja tarjoutunut uudeksi shaahiksi.

Suuresta alkuinnostuksesta ja nopean voiton julistuksesta Washingtonin hallinto on päätynyt solmimaan Teheranin kanssa Pakistanin välityksellä kahden viikon aselevon, jatkaen toki voitonjulistuksiaan Pete Hegseth:n et al MAGA-kuoron laulaessa hoosiannaa taustalla.  Ainakin tämänhetkisten tietojen valossa todellisuus näyttää toisenlaiselta: kumpikaan ei lie voittanut mitään mutta USA hävinnyt enemmän.

Alunperin Trump:n tavoite oli Iranin johdon ehdoton antautuminen ja USAn ylivalta "sopivine" nukkehallitsijoineen, esimerkiksi Reza Pahlavi nuorempi keulakuvanaan.  Nyt aseleposopimuksesta tietämämme mukaan seuraukset lie jotakuinkin:

1) Hormuz:n salmi on sovittu aukaistavaksi mutta todennäköisesti Iran valvoo liikennettä ja ehkä jopa rahastaa sitä.  Avaamisen kanssakin on niin ja näin koska Israel ei ole noudattanut tulitaukoa Lebanonissa.
2) Iranin ydinohjelmaa, kaikin käytettävissä olevin tarkastetuin tiedoin rauhanomainen, ei ole keskeytetty vaikka sitä on pahasti häiritty.
3) Sanktiot rakoilevat kun maailmantalous on kriisissä.
4) USA:n suhteet liittolaisiin, jopa UK:in ja Israeliin rakoilevat ja moni, m.m. Espanja, alkaa jo konreettisestikin pistää hanttiin.
5) USA:ssa poliittisen eliitin yleensä melko yhtenäinen sotarintama rakoilee. Ei vain Demokraatit vaan myös jo moni Republikaani tekee pesäeroa Trump:iin ja hän erimieltä oleviin tavalliseen tapaan haukkumalla tryhmiksi, pettureiksi ja köyhiksi(sic!). Myös UK:ssa PM sir Keir Starmer:n (s. 1962) asema horjuu entistä enemmän.
6) Ajatollah, muutama imaami ja lippu-upseeri on murhattu mutta uusia, käytännön politiikassa vähemmän pragmatisoituneita nousee tilalle.

Erään tavoitteen, ainakin tilapäisesti, Trump lie saavuttanut: Epstein:n jupakasta ei ole sodan aikana puhuttu juuri lainkaan tai ainakin se on siirtynyt marginaaleihin.  Onhan vanha keino haudata sisäpoliittisia ongelmia itse kriisiytetyn ulkopolitiikan alle.

Tulitauon pitäisi tätä kirjoitettaessa olla ollut voimassa pari päivää.  Sitä on kuitenkin jo horjuttaneet Israelin toimet Etelä-Libanonissa missä Benjamin Netanjahu:n (s. 1949) hallinto ei näytä suostuvan aselepoon vaan jatkaa Gaza:n operaationsa toisintoa.  Toisaalta siellä pitäisi olla voimassa aiempi Gaza:n tulitauon yhteydessä sovittu tauko tappamisessa mutta sen Israel rikkoi saman tien. Perimmäisenä syynä Netanjahu:n haluttomuuteen lopettaa lienee että kun sotiminen ja sitä kautta poikkeustila poistuu, hänen korruptionsa käsittelyä jatketaan oikeudessa.

Jotkut kansainväliset kommentaattorit näkevät Washingtonin hallinnon konkurssikypsänä pesänä joka yrittää pantata perheen perintöhopeita hopeita viivyttääkseen häätöä.  Se syö niin kotimaisten kuin ulkolaistenkin liittolaisten uskoa ja he katselevat ratkaisua muualta.  Sikäläinen MAGA-väki etsinee uutta messiasta, miljardöörit uutta bulvaania ja länsieurooppalaiset ajavat vankkureitaan kehäksi fortress-EU:n ympärille sekä kaukoidän talousihmeet pyrkivät sopimaan Teheranin kanssa.

Toiset taas arvioivat Washingtonin tilannetta johtamiskriisinä: Poliitikot on toistensa kimpussa Capitolilla, Pentagon yrittää sanella omiaan ja ulkoministeriö omiaan. Tuloksena stagnaatio,  Iranin tarvitessa vain odottaa kypsien hedelmien alkaa tippua.

Joka tapauksessa aiemmat maailman politiikan vanhat liittokunnat näyttäisivät olevan liikkeessä ja muotoutumassa uusia, jota jotkut "status quo:on" ja "modus vivendi:in" 1) tykästyneet pelkäävät uutena maailmanjärjestyksenä joka tuhoaa vanhoja nautintaoikeuksia.

Käytännön politiikassa tämä kaikki tarkoittaa että meille taviksille että
a) Meille "myydään" kriisien varjolla korkeampia hintoja niin energialle kuin muullekin kaikki tuotetaan ja kuljetetaan energian voimalla.  Myös sellaiselle energialle ja tuotteille joka ei tule läheltäkään kriisipesäkkeitä.
b) Rahaa tullaan polttamaan vielä enemmän sotavarusteluun kun läntisen Euroopan, jota virheellisesti koko Euroopaksi nimiteään, on otettava "enemmän vastuuta".
c) Jossakin vaiheessa meitä aletaan viedä myös muiden sotiin ties mille maailmankolkalle varjelemaan kapitaalien etuja jota nimitetään vapaudeksi ja demokratiaksi sekä hyvinvoinniksi.  Olihan nykyinen presidenttimme Alexander Stubb (s. 1968) ulkoministerinä lähettämässä meiltä sotilaita jo Libyaan 2011 ja Afganistaniin mentiinkin miehityssotaan liki 20 vuodeksi. Silloin emme olleet edes NATO:n jäseniä vaan rauhankumppaneita (sic!).

Suurimpia voittajia tullevat olemaan läntiset finanssiteollisuuden konklomeraatit sekä sotateollinen kompleksin omistajat.2)  Mukana tuossa eliitissä pyörii myös joukko miljardöörejä joilla on intressejä muussakin taloudessa kuten Elon Musk (s. 1971), Lawrence "Larry" Ellison (s. 1944), Mark Zuckerberg (s. 1984), Jeffrey "Jeff" Bezos (s. 1964) sekä koko joukko muita jotka ovat esimerkiksi tehneet suuria lahjoituksia Trump:n erilaisiin kassoihin.  Tosin aika-ajoin näytetään esitettävän "ryppyjä rakkaudessa" kun miljardöörit kilpailevat joissakin suhteissa myös keskenään. Iso linja näyttää silti pitävän ja Trump tietää puolensa.  Siis voittajia jollei jostakin syystä koko homma mene USAn kannalta n.s. "reisille" ja tämä kriisi olisi oikeasti vihoviimeinen systeeminen kapitalismin kriisi sen konkreettisen lopun alkuna.  Sitä sutta on kuitenkin huudettu niin kauan ja niin monasti etten, ainakaan vielä, usko sen ajan koittaneen.  Joka tapauksessa meidän tavallisten kanta-astujien pitäisi olla hereillä ja vahtia eliittiämme ettei se pääse vielä pahemmin sotkemaan meidän asioitamme.

Oma lukunsa on, kestääkö tulitauko ja päästäänkö sen aikana neuvottelemaan oikeasta rauhasta.  Siitä ehkä myöhemmin oma kirjoituksensa.

Ps: Tämä on kirjoitettu pari päivää tulitaukosopimuksen hyväksymisen jälkeen.  Tilanne kehittyy koko ajan ja tämä analyysi saattaa olla jo huomenna vanhentunut mutta silläkin uhalla pistän tämän esille.

---

1) "Status quo (lat.) tarkoittaa vallitsevaa asiain tilaa, olemassa olevaa tilannetta.  "Modus vivendi" (lat.) tarkoittaa vallalla olevaa elämäntapaa, sitä kuinka asiat tavataan valtavirrassa hoitaa.

2) Tässä yhteydessä voisi pohtia kapitaalien omistajien ja kapitaalikeskittymien teknokraattien, bankstereiden, pörssispekulanttien y.m., suhdetta. Kummat vie ja kummat vikisee.  Kummat on se "perimmäinen liikuttaja" kapitalismin nykyvaiheessa.  Ovatko omistajat jo menettäneet valtansa palkkarengeikseen palkkaamille.  Asiaa on pohtinut m.m. Hannu Raittila (s. 1956) teoksessaan "Liikkumaton liikuttaja" (WSOY; 2004). Huom: "Liikkumaton liikuttaja" viittaa filosofiseen pohdiskeluun mikä on alkuperäinen voima joka saa maailmankaikkeuden liikkeeseen: luukkumaton liikkuttaja joka laittaa kaiken muun liikkeelle eli "radix causa" (perimmäinen syy).  Tämä pohdiskelu olisi mielenkiintoista mutta toisella aikaa, omassa kirjoituksessaan ehkä joskus.

The Failure of the Century: U.S. Congress Panics Over Possible Peace Terms with Iran

<<Juttu pravda.ru:sta käännettäväksi ja editoitavaksi laajemmaksi omaksi plokistukseksi>>

Washington has conceded defeat, although it is trying to pass it off as a diplomatic maneuver. The drainage system of American politics has sprung a leak in the most crucial area. While the White House draws reports on "stabilization", a real hysteria has begun in the US Senate. The agreements with Tehran do not look like a deal of equals, but like a capitulation of the hegemon in the face of reality.

US Congress

Photo: whitehouse.gov by Lawrence Jackson (Executive Office of the President of the United States), https://creativecommons.org/public-domain/pdm/

US Congress

In this article:

Chris Murphy's Nightmare: The Locked Channel

Geopolitical Auction: Who Will Pay for the Truce?

The Washington Impasse and Its Implications for Allies

Answers to popular questions about the US-Iran deal

Read also

Chris Murphy's Nightmare: The Strait is Locked

Democrat Chris Murphy, usually reserved in his assessments, broke into a shout on CNN. The politician called the terms of the truce between Washington and Tehran a global catastrophe. At the center of the scandal is the control over the planet's key waterway. If Iran gains official authority to dictate terms in the region, American exceptionalism will be consigned to the dustbin of history.

"If, at the very least, this agreement gives Iran the right to control the strait, then it's a disaster for the entire world," RIA Novosti quoted him as saying.

Murphy understands: behind the pretty words about peace lies the transfer of the keys to the global gas tank into the hands of Tehran. This is not just about negotiations, but about recognizing a new security architecture where the United States no longer sets the rules.

"If you give control of logistics to the enemy, you sign an act of bankruptcy of your influence", — explained in an interview with Pravda. Ru corporate law lawyer Roman Lavrentiev.

A geopolitical auction: who will pay for the truce?

The administration in Washington is now like a bankrupt who is trying to pawn family silver to delay eviction. The U.S. contingent in the Middle East has become a hostage to the situation. In an attempt to avoid a direct confrontation, the White House is making concessions that are eroding the trust of even its most loyal allies.

Parameter Consequences of the transaction

Strait control De facto transfer to Tehran

Status of sanctions Eroding restrictions on oil exports

Allied response Growing panic in Israel and the EU

While American politicians are arguing in the Senate, the situation in the region is changing on an hourly basis. While demanding that others follow the rules, Washington is breaking them when it comes to saving its own skin. The desire to avoid nuclear escalation is turning into a parade of surrender, where each step only deepens the decline of US prestige.

"We are seeing a classic management crisis. The Pentagon dictates one thing, the State Department dictates another, and the result is strategic paralysis. Iran just waited for the system to start devouring itself, " he said in an interview with Pravda. Ru political scientist Sergey Mironov.

The Washington impasse and the consequences for the allies

The American foreign policy machine has stalled. Attempts to impose its will through disinformation and pressure are no longer working. While the White House is convincing everyone that the Strait of Hormuz is safe, the facts suggest otherwise. Tehran is methodically clearing the space for its own interests, leaving American aircraft carriers as mere spectators.

This is not just a local conflict, it is a systemic failure. When Murphy-level congressmen talk about a “disaster”, it means that it is no longer possible to hide the failure of the mission in the region. Any resolution in the UN will now pass through the filter of updated realities, where the voice of Iran is louder than the orders from Washington.

"Financial markets have already begun to lay down the risks of losing control over logistics routes. American dominance was based on the safety of navigation, which no longer exists, " he said in an interview with Pravda. Ru financial analyst Nikita Volkov.

Answers to popular questions about the US-Iran deal

Why did Chris Murphy call the deal a disaster?

The main reason is the de facto recognition of Iran's right to control key maritime routes, including the Strait of Hormuz, which poses a threat to global trade and US influence.

How will this affect oil prices?

The transfer of control over the Straits to Iran means that Tehran gains leverage over global energy prices, depriving Washington of the ability to dictate terms.

Is it true that the US is withdrawing its troops?

As part of the" truce", a significant reduction in the US military presence is being discussed, which many experts interpret as a flight and recognition of the inability to hold the region.

What is the role of the international community in this process?

World powers, including Iran's allies, see this as a collapse of American hegemony and a shift towards multipolar management of strategic resources.

Ulkopolitiikkamme tuuliajolla ja harhapoluilla

Jos oli Suomen ulkopolitiikka tuuliajolla edellisen S.Sipilän hallituksen ja sen onnettoman ulkoministerin T.Soinin aikana niin ei suunta näytä löytyneen uudellekaan ulkoministerille, P.Haavistolle.

Aiemmin hän julisti olevansa heikäläistensä kanssa rakentamassa Venäjää sopivaksi ja suostuvaiseksi kumppaniksi lännelle, venäläisiltä kysymättä.

Sittemmin hän ulkoministerinä on Hesarin haastattelussa julistamassa Irania uhkaksi kun USA on heilumassa sen rajoilla kerjäämässä sotaa.  Hänen mukaansa Iran eristäytyy kun USA sitä eristää ja uhkailee sen kanssa yhteistyötä tekeviä sanktioilla ja boikoteilla.  Samalla hän sitä suoraan sanomatta yhtyy USA:n yksipuolisiin ja perustelemattomiin syytöksiin Iranista syyllisenä viimeaikaisiin tankkeri-iskuihin.

EU:n kauniit toiveet ydinsopimuksen pitämisestä olisivat tietysti kauniita jos niillä olisi jotain pohjaa.  Kuitenkin hänen ja muidenkin EU:n johtajien asenne näyttää olevan, että Iran on yksipuolisesti syyllinen sen rikkoutumiseen vaikka ensimmäinen rikkoja oli USA irtautuessaan siitä sopimuksen vastaisesti  ja sen jälkeen EU joka ei ole pitänyt kiinni taloussuhteita koskevista lupauksistaan.  Mutta taas Iran on syyllinen kun toteaa ettei sopimus ole pysynyt kasassa joten heidänkään ei ole syytä sitä noudattaa kun kukaan muukaan ei niin tee.

Viimeisimpänä hänen saavutuksenaan on YLEn haastattelu jossa hän pitää jälleen Irania uhittelijana ja syyllisenä välien kiristymiseen.  Hän kertoo Suomen välittäneen Teheraniin  viestejä maltista.  Miksi hän ei välitä niitä Washingtoniin?  Siellä tarvetta olisi paljon enemmän sillä D.Trump lienee liian löperö ja laiska pitämään J.Bolton:ia ja M.Pompeo:ta aisoissa vaikka onkin todennut heidän haluavat milloin mitäkin sotaa.

On totta, että Iran on teokratia.  Karkea sellainen niinkuin teokratiat ovat kaikkina aikoina olleet ja tullevat myös olemaan jos sellaisia vielä johonkin pystytetään.  Sen kansalaisvapaudet ovat kovin kapeat ja niiden rajoja vahtii uskonnollinen poliisi.  Mutta mitä onkaan saanut aikaan tämä USA:n johtama ja muiden apinoima eristämispolitiikka.  Ei siis Iranin eristäytymis- vaan "läntisen arvoyhteisön" politiikka.sen eristämiseksi.  Seurauksena on ollut uskonnollisen johdon entistä tiukempi ote tilanteessa jossa ulkovaltojen uhka näyttäytyy todellisena ja on sitä.  Irania uhkaa todella ja ihan oikeasti USA:n ja sen liittolaisten konkreettinen hyökkäys nykyisen taloudellisen sodan lisäksi.  Tällä politiikalla on suoraan tuettu A.Khamenei:n johtaman islamilaisen hallintoa osoittamalla, että he ovat ihan oikeassa kertoessaan "suuresta saatanasta" (pers: شيطان بزرگ , transl: Shaytan Bozorg).

Mitä siis tekee ulkoministerimme?  Hän lukittautuu kerta kerran jälkeen samaan rintamaan USA:n kanssa.  Niin vaikka jopa osa EU:n muista ulkopoliittisista johtajista uskaltaakin jo asettua jonkin verran poikkiteloin ja epäillä USA:n perusteluja.  Mutta Haavistolle USA on hänen puolensa ja valitettavasti hän on ulkoministerimme.

Olisi jo aika nähdä läpi hänen hyväntahtoiseksi rakennetusta imagostaan ja kovinkin ohuesta rauhanvälittäjän maineestaan.  Onko meillä varaa tuollaiseen ulkoministeriin?.  

Meidän pitäisi kääntää ulkopolitiikkamme täysin kohti rauhantahtoista puolueettomuutta ja osoittaa sen vakuuttavuus toimimalla kansainvälisissä suhteissa, myös suurvaltojen ristiriidoissa, tasapuolisesti ja neutraalisti asettumatta minkään osapuolen puolelle.  Se edellyttäisi tässäkin tapauksessa irrottautumista USA:n talutusnuorasta ja itsenäistä ja puolueetonta suhtautumista kaikkiin osapuoliin.  Silloin voisimme myös uskottavasti tarjota toimivia välityspalveluja ja voisimme jopa ylettää rauhanvälityksen suurvallaksi kuten eräät korkeissakin asemissa olevat poliitikot ovat haaveilleet.

Ahmadinejad ja herkät hipiät

Palestiinan jäsenyyskysymyksen nostaminen pöydälle ei ole toistaiseksi ollut ainoa "mielenkiintoinen" asia YK:n 66. yleiskokouksessa.  Jälleen kerran n.s. länsimaisen arvoyhteisön johtaja USA marssi ulos ja marssitutti perässään muitakin kun Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad piti omaa puheenvuoroaan. 

Ilmeisesti lansimaista sananvapautta ja läntisiä arvoja ylväästi ajava USA ja sen ulkopoliittinen johto ei kuitenkaan siedä itseensä kohdistuvaa arvostelua vaan herkkähipiäisesti poistuu kuuntelemasta. Onnettominta tapauksessa on, että piskuisen Suomen edustajakin seurasi samaa hanhenmarssia muiden EU-maiden edustajien kanssa.

Suomen edustajan teko herättää muutamia kysymyksiä:  Kuka teki päätöksen ulosmarssista?  Helsingin Sanomien uutisen mukaan "YK:n ja yleisten globaaliasioiden yksikön päällikkö" Katri Viinikka on kertonut  paikalla olleen "ulkoasiainsihteerin".  YLEn uutinen tietää kertoa, että ulkomisnisteriömme oli ohjeistanut sihteerin seuraamaan EU:n vatluuskuntia kuin "hai laivaa".  Tarkemmin ei kuitenkaan kerrota kuka päätöksen oli tehnyt.  Vastuu siis asettuu joko presidentti Haloselle tai ulkoministeri Tuomiojalle.  Jatkokysymys kuuluu kuinka paljon heillä on ollut oikeaa omavaltaista harkintamahdollisuutta EU:n oloissa?  Vai ovatko hekin samanlaisia?

Miksi vieraan meihin ystävällisissä ja diplomaattisissa suhteissa olevan valtion presidentin puhuessa paikalla on vain joku sihteeri eikä enemmän presidentin tasoisia ihmisiä, kuten presidentti itse tai ulko- tai joku muu -ministeri tai edes joku korkean tason virkamies?  Heitähän on ollut ainakin presidentin esittelyssä tehdyn päätöksen mukaan paikalle lähetettynä varsin suuri joukko. 

Ja ennen kaikkea: mihin ulkopoliittiseen linjaukseen tälläinen tahditon ja lapsellinen käytös perustuu?  Kuka, missä ja milloin on päättänyt ryhtyä näin nirppanokkaiseksi ja prinsessamaisen herkkähipiäiseksi? Kuka, missä, miten ja millä valtuuksilla on asettanut sallitun rajat Mahmoud Ahmadinejadille YK:n yleiskokouksia varten?  Koskevatko samat rajat myös muita puhujia?

Mahmoud Ahmadinejadin puhe sisälsi monia mielenkiintoisia ja ajankohtaisia asioita vaikka toki myös yliampuvia propagandapläjäyksiä. Jos siitä riisuu uskonnollisen hömpän, jäljelle jää ihan kelvollista puhetta YK:n yleiskokoukseen.   Luin tuon linkitetyn transkription enkä löytänyt siitä syytösten mukaista antiseministimiä enkä holocaustin kieltämistä.  Sen sijaan siellä esitetään puolueetonta tutkimusta 11.9 2001 tapahtuneesta World Trade Center -tornien (WTC) tuhoutumisesta sekä vastustetaan ydinaseita, vieraiden maiden miehityksiä, sionismia j.n.e.. Syytökset WTC-torneistakin olivat pikemminkin syytöksiä tapahtumien hätiköidystä hyväksikäytöstä perustelemaan Afganistanin sotaa eikä niinkään salaliittoteoretisointia.  Erityisesti Ahmedanijadin syytösten kohteena oli miehitys- ja siirtomaapolitiikka läntisten kapitalistien keinona hallita maailmaa, sen ihmisiä ja luonnonvaroja.

Onko niin, että suomalaiset ja muutkin läntiset tiedotusvälineet mielummin vaikenevat puheen oikeasta sisällöstä ja ajavat mielummin USAn propagandatuuttien sanomaa?  Onhan toki Ahmadinejadin puhekin, tietysti, heidän propagandaansa mutta eikö heillä ole siihen, siis propagandaan, ihan samanlaista oikeutta kuin muillakin?

Ahmadinejadin puhe antaa varsin kolkon ja raa'an kuvan USAn ja läntisten kapitalististinen maiden politiikasta ja sen taustalla olevista n.s. länsimaisista arvoista.  Siinä ilmeisesti syy herkkähipiäisyyteen.  Ahmadinejad piteli peiliä jonka kuvaa USAn poliittinen eliitti ja sen perässä juoksevat m.l. piskuinen Suomi, eivät kestä katsella. heidät ja siinä mukana meidät näytettiin housut kintuissa.  Silloin ylivertaisen mediavoiman omaavat länsimaat, tietenkin, vääristävät viestin ja tuovat tilalle omansa jolla perustella entisen kaltaisen politiikan jatkuminen.  Tärkeintä heille on, että me tavalliset taatiaiset länsimaissa emme näkisi mitä meno oikeasti on.

Suomalaista ulkopolitiikkaa - talutusnuorassa pois keskustelusta

Iranin presidentti Mahmud Ahmadinedzad on pitänyt YK:n yleiskokouksessa 23. tätä kuuta kipakan puheen.  Siinä hän esitti kuinka valta osa maailman johtajista tunnistaisi USAn itsensä syylliseksi Ne Yorkin World Trade Center tornien räjäytyksiin 11/9 2001.

USAn delegaatio kokouksessa ei kestänyt kuunnella ja vei liekanarussaan myös EU-maiden edustajat, hännänhuippuna myös suomalaisen.  Osuiko Ahmadinedzad puheellaan arkaan paikkaan?

Käsittääkseni laajemmin Iranin kanssa on ollut huolena, että ei ole syntynyt kunnon neuvotteluyhteyksiä Iranin kanssa.  Miten nyt tämä ulosmarssi edisti vuoropuhelun syntymistä.  No, ei Mahmud Ahmadinedzadinkaan puhe ollut yhteistyöhakuinen mutta eikö sivistyneen lännen olisi pitänyt osoittaa sivistystään, kuunnella ja vastata asiallisesti.  Tälläisestä kakaramaisesta käytököksestä syntyy käsitys, että tälläkään puolella ei vielä korvantaukset ole kuivuneet eikä osata käyttäytyä niinkuin kalustetuissa huoneissa tulisi.  Tai ainakaan ei edes haluta neuvotella vaan haetaan entistä kovempaa yhteentörmäystä, sotaa.  Ja Iranin pappishallinto saa lisää vettä myllyynsä osoittaa kuinka länsi suhtautuu vihamielisesti ja syrjien. 

Erityisen onnetonta on, että Suomen paikalla ollut edustaja, joku ulkoasiansihteeri, oli kiltisti myös USAn liekanarussa.  YK:n ja yleisten globaaliasioiden yksikön päällikön Katri Viinikan mukaan Suomi piti Ahmadinedzadin puhetta sellaisena, että siinä ylittyivät rajat selvästi. Etukäteen oli muka keskusteltu, miten toimia, jos puheessa on jotain hyvin loukkaavaa Israelia, EU:ta tai EU:n keskeisiä kumppaneita kohtaan, Viinikka kertoi keskisuomalaisen verkkolehden uutisen mukaan.  Mitenköhän oli sovittu; millaiseen ja kenen arvioon puheen sisällöstä päätös perustui?  Tekikö suomalainen ulkoasiainsihteeri itsenäisen suomalaisen päätöksen vai lähtikö vain hanhenmarssia jenkkien perään?  

Toisaalta miksi haluttiin reagoida vain noita lueteltuja maita kohtaan esitettyihin loukkauksiin? Saako Suomen ulkoasiainhallinnon mielestä muita loukata vapaasti? 

Tämä tälläinen ei anna kuvaa itsenäiseen harkintaan perustuvasta, suomalaisten etuja ajavasta suomalaisesta ulkopolitiikan hoidosta.  Koskahan ihan oikeasti ruvetaan keskustelemaan miten meidän ulkoministeriömme toimii ja mihin meidän ulkopolitiikkaamme johdetaan.  Nykyinen ulkopoliittinen johtomme, Alexander Stubb ja muut kokoomuskumppanit puhuvat paljon avoimesta ulkopoliittisesta keskustelusta.  Minusta tuo kakaramainen käytös YK:ssa ei ole sitä.  Jos ei kestetä puhetta niin miten keskustella avoimesti?

Obama ja odotusarvo

USA:n vasta valittu presidentti Barack Obama on sitten saanut tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinnon Norjan suurkäräjiltä. Valinta on kummallinen. Palkinnon saajan historia tässä suhteessa on kovin lyhyt eikä konkreettiset teotkaan puhu valinnan puolesta.

Obama on tosin puhunut muutamia kertoja hyvään suuntaan, esimerkiksi ydinaseettomuuden puolesta mutta käytännön tekoja saamme vieläkin odottaa. Niitä sen sijaan on toiseen suuntaan. Eräänä ensimmäisenä tekonaan hän komensi laajentamaan Afganistanin sotaa Pakistaniin. Hän toki pysäytti vaarallisen ohjuskilpihankkeen edeltäjänsä uudeksi Euroopaksi nimittämään itäiseen Keski-Eurooppaan. Mutta se onkin suunniteltu korvattavaksi uudella ja laajemmalla merelle sijoitettavalla ohjuskilpijärjestelmällä. Ainoa konkreettinen teko rauhan puolesta hänen aikanaan toistaiseksi näyttäisi olevan, että U.S.A. ei ole vielä hyökännyt Iraniin.

Jäljelle jää Obaman puheissaan nostattamat odotusarvot hänen tulevasta toimistaan. Lopettaako hän ihan oikeasti Irakin sodan, Quantanamon vankileirin, aloittaako neuvottelut Lähi-Idässä j.n.e. j.n.e. On paljon asioita joita hän on luvannut mutta ne näyttävät vain lykkäytyvän ja samalla Afganistanin ja Lähi-Idän tilanteet jatkavat kärjistymistään. Jäämme odottamaan josko hän täyttäisi antamansa lupaukset. Oma kysymyksensä on tietenkin mikä on hänen oma halunsa ja mikä oikeasti U.S.A:ssa valtaa pitävän aseteollisuusryhmittymän halut.

Nobelin rauhanpalkintoon ei kuitenkaan taida kuulua minkäänlaista takuuta. Eli jos Obama ei täytäkään häneen asetettuja toiveita niin häneltä tuskin haetaan palkintoa pois. Konkreettiset toimet hänen valtakaudellaan kun viittaavat hänen kuitenkin asettuvan samaan sodanlietsojien joukkoon kuin aiemmat sellaiset palkinnonsaajat kuten Henry Kissinger, Menahem Begin ja Martti Ahtisaari.