Näin itsenäisyyspäivän kunniaksi päätin kirjoittaa kansallisuudesta ja suomalaisuudesta sekä itsenäisyydestä. Mitä ne ovat ja mitä eivät ole sekä mitä ne voisivat olla?
teollisuuden palkkaorjuuteen. Ihmisten omistamisesta siirryttiin työn ostamiseen joilloin työläiset uusintakoot itse itsensä. Valtiot tarvitsivat kansallisia armeijoita taistelemaan markkinoista ja raaka-aineista toisia samanmoisia sekä siirtomaiden alkuasukkaita vastaan. Sitä varten alkoivat luoda aatteellista nationalismia ylösrakentamaan kansallista mieltä ja siihen tarvitsi muodostaa kansalliseen ikonostaasiin kuvastoa suuren, jalomman menneisyyden voitoista ja sankareista sekä kannustaa ihmisiä pyrkimään samaan jotta innokkaammin taistelisivat kansallisella tiellä takaisin suuruuteen itsensä isänmaalle uhraten ja omistajien nautintaoikeuksia pönkittäen.
Samoin rakensivat myös suomalaiset valtaa havittelevat piirit itselleen omaa kansakuntaa johdettavakseen. Meidät oli juuri siirretty maailmanpolitiikan pyörteissä Ruotsin riikistä Venäjän keisarikunnan suuriruhtinaanmaaksi. Keisari Aleksandr Pavlovitš Romanov (1977-1825), järjestysnumeroltaan ensimmäinen, taisi antaa "pirulle pikkusormen" myöntäessään uudelle imperiumin osalle autonomian. Se innosti täkäläisiä vielä suurempiin haaveisiin omasta vallastaan ja rakentamaan uutta natiota, kansakuntaa. Liikkeelle lähtijät ja myöhemmätkin olivat pääosin edellisen vallan aikaista n.s. "parempaa väkeä" eli "bättre folk:ia", olivathan he ruotsinkielistä älymystöä ja hallintovaltaa.
Kansakuntaa rakennettiin pitkälle differentioitumisen kautta, erottautumalla muista ja korostamalla eroja naapureihin. Kuten yksi heistä, Adolf Ivar Arwidsson (1791-1858) sanoi omalla äidinkielellään "Svenskar äro vi icke längre, ryssar vilja vi icke bli, låt oss alltså vara finnar" (suom: "Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalasia"). Toissijaiseksi jäi mitä me suomalaiset oikeasti omana itsenämme olemme. Toki meille muisteltiin suurta menneisyyttä, mahtipontisia kalevalalaisia sankareita, sota-sankareita taisteluissa ikiaikaista arkkivihollista vastaan. Sankareiksi kelpasi myös "sopivat" ruotsalaiset aina Ruotsin suurvalta-aseman hävittänyttä Carl Carlsson Palatinate-Zweibrücken:a (1682-1718, järj.n:ro XII) ja Ruotsin valtiontalouden 30-vuotisessa sodassa voittoisasti tuhonnutta Gustav Adolf Vasa:a (1594-1632, järj.n:ro II) myöten. Rakennettiin muinainen sankar'aika.
Toisaalta myös ihan kelpo kulttuuriakin pyrittiin luomaan, kerättiin kansanrunoutta jopa kansalliseepokseksi asti, syntyi kirjallisuutta ja taidetta. Varsinainen suomalainen taiteen kultakausi kuitenkin osui vasta kulttuurisen realismin ajalle seuraavaan vuosituhannen vaihteeseen mutta toki sekin kelpasi nationalismin rakentamiseen omana aikanaan ja sen jälkeenkin.
Erottautumien kautta kansan ja kansakunnan ykseyden rakentaminen ei ole uutta. Siitähän kerrotaan myös esimerkiksi juutalaisten folkloristiikassa. Proto-juutalaisten johtajat demonisoivat vaurasta ja hyvinvoivaa Babylonia jotta saivat seuraajansa, oikeasti vain osan heistä, jättämään hyvinvoinnin ja lähtemään valloittamaan uusia asuinsijoja. Heistä kehitettiin raakuuksilla ensin israeliitat ja juudealaiset jotka myöhemmin on yhdistetty Israeliksi. Siinäkin oleellista on ollut eriyttäminen muista, erilaisista, ihan erilaisia puhtaus- ja ruokasääntöjä myöten.
Meille on rakennettu käsitys henkisestä ja siveellisestä paremmuudesta etenkin slaaveja vastaan. Samaan aikaan kuin svealaiset ja gööttalaiset ovat eriyttäneet itseään meistä julistamalla meidät turaaneiksi ja mongoleiksi jotka eivät kykene sivistykseen.
Itsenäisyysprosessiimme liittyi vahvana erityisesti erottautuminen venäläisistä. Lietsottiin erityistä venäläisvihaa (≈misorussismi **)). Venäläisiä pyrittiin demonisoimaan ikiaikaisina perivihollisina, sivistymättöminä raakalaisina joista ei juuri löynyt mitään ihmisyyteen viittaavaa. Todellisuudessa me suomalais-ugrit ja slaavit olemme elänneet vuosituhansia naapureina ja harjoittaneet kulttuurista vaihdantaa piirakoista saunaan ja paljon siltä väliltä. Onpa meidän vanhimman kaupunkimme Turun nimikin lainattu muinaisesta itäslaavilaisesta toria ja markkinapaikkaa tarkoittavasta sanasta *tъrgъ (transl. tǔrgǔ), josta se on levinnyt germaaneillekin. Ruotsiksihan nimi on Åbo eli kirjaimellisesti käännettynä kai "Jokela". Demonisoiminen lieveni hieman IIMS:n jälkeisinä rauhallisemman kehityksen aikoina mutta on taas Neuvostoliiton hajottamisen jälkeen saanut lisää vauhtia, etenkin kun Venäjä on alkanut pistää hanttiin USAn valtapiirin laajentamiselle, ensin Sakartvelossa vuonna 2008, sitten Syyriassa vuodesta 2011 lähtien ja nyt Ukrainassa sikäläisen vuoden 2014 coup d'etat:n 2014 jälkeen. Varsinainen "hullunmylly" pistettiin käyntiin kun Venäjä 2022 helmikuussa meni sotilaallisesti Donbass:n tasavaltojen avuksi ja hyökkäsi Kiovan hallinnon hallussa tuolloin olleille alueille.
Nationalistinen suomalaisuutemme on siis pitkälti demonisoitua ei-venäläisyyttä. Maahanmuuton myötä mukaan on liitetty vielä ei-muhamettilaisuus ja ei-tummaihoisuus. Suoraan sanottuna se on kristittyä valkoista ylivaltaa. Valitettavasti annamme äärioikeiston määritellä suomalaisuuttamme juuri noiden negaatioiden kautta, aina chauvinistiseen etnonationalismiin saakka.
Oikeasti meidän tulisi luoda suomalaisuus parhaimmista puolistamme kuten harkintakyky ja rauhantahtoisuus, ystävällisyys ja heikompiosaisista huolenpitäminen, tasa-arvo j.n.e.. Jotta kiiltokuvamainen kansallinen ikonostaasimme olisi täydellinen, mukaan sopii myös sinisiä järviä, vihreitä metsiä ja ja valkoisia hankia. Joku saattaisi lisätä vielä puhtauden niin luonnossa kuin ruuassakin. Kaikista mikromuoveista y.m. huolimatta sekin sallittanee.
Toisaalta elämme nykyisin kapitalistisen talous- ja yhteiskuntajärjestyksemme illanhämyn eli finanssikapitalismin aikaa jolloin kansallisvaltiot käyvät tarpeettomiksi omistajilleen ja niiden tilalle synnytetään jotain muuta, laajenpaa, globaalia. Silloin meidän tulisi panostaa ihmismäiseen maailmankylään jossa edellämainittujen suomalaisten hyvien asioiden lisäksi vallitsee suvaitsevaisuus ja hyvä tahto erilaisten ihmisten kesken. Olisimme aidosti maailman kansalaisia (civis mundi) tai peräti maailman kanssalaisia.
---
*) Romantiikka on tässä kulttuurisessa ja älyllisessä mielessä, ei intiiminä rakkauselämän muotona, eli valistuksen vastakohdaksi kehitettynä ihannekuvien poliittisena rakenteluna. Se syntyi taiteellisena ja kulttuurisena suuntauksena mutta vaikutti ja vaikuttaa edelleen myös politiikassa kansallisuutta korostaen vaikka taiteessa sen syrjäytti realismi jo 1800-luvun lopulla.
**) Misorussismi on muotoilemani uudissana tarkoittamassa venäläisvihaa (erotuksena venäläispelosta eli "russofobiasta"). Se koostuu
1) vihaa kuvaavasta muinaiskreikkalaisesta etuliitteestä "mis(o)-" (m.kreik: μῑσέω (transl: mīséō, suom: vihata) ja μῖσος (transl: mîsos, suom: vihata)),
2) venäläistä tarkoittavasta kreikan sanasta "Ρωσία" (transl. Rosia, suom. Venäjä) ja
3) aatetta, ilmiötä, kehityssuuntaa kuvaavasta päätteestä "ismi" (kreik. ισμός, transl. -ismós)
Tekstit
