Itsenäisyyspäivänä

 Näin itsenäisyyspäivän kunniaksi päätin kirjoittaa kansallisuudesta ja suomalaisuudesta sekä itsenäisyydestä. Mitä ne ovat ja mitä eivät ole sekä mitä ne voisivat olla?

Romanttista*) kansalaisuusaatetta, nationalismia, ovat kehitelleet jo neljännesvuosituhannen.  Sitä alkoivat kehittää nuoren teollistumisensa alussa olevan kapitalismin tarpeisiin.  Valtioiksi jakautuneet kansantaloudet tarvitsivat kansallista työvoimaa kun maaorjuudesta siirryttiin
teollisuuden palkkaorjuuteen.  Ihmisten omistamisesta siirryttiin työn ostamiseen joilloin työläiset uusintakoot itse itsensä.  Valtiot tarvitsivat kansallisia armeijoita taistelemaan markkinoista ja raaka-aineista toisia samanmoisia sekä siirtomaiden alkuasukkaita vastaan.  Sitä varten alkoivat luoda aatteellista nationalismia ylösrakentamaan kansallista mieltä ja siihen tarvitsi muodostaa kansalliseen ikonostaasiin kuvastoa suuren, jalomman menneisyyden voitoista ja sankareista sekä kannustaa ihmisiä pyrkimään samaan jotta innokkaammin taistelisivat kansallisella tiellä takaisin suuruuteen itsensä isänmaalle uhraten ja omistajien nautintaoikeuksia pönkittäen.

Nationalism, on my opinion, is nothing more than an idealistic rationalization for militarism and aggression. 

- Albert Einstein

Samoin rakensivat myös suomalaiset valtaa havittelevat piirit itselleen omaa kansakuntaa johdettavakseen.  Meidät oli juuri siirretty maailmanpolitiikan pyörteissä Ruotsin riikistä Venäjän keisarikunnan suuriruhtinaanmaaksi.  Keisari Aleksandr Pavlovitš Romanov (1977-1825), järjestysnumeroltaan ensimmäinen, taisi antaa "pirulle pikkusormen" myöntäessään uudelle imperiumin osalle autonomian.  Se innosti täkäläisiä vielä suurempiin haaveisiin omasta vallastaan ja rakentamaan uutta natiota, kansakuntaa.  Liikkeelle lähtijät ja myöhemmätkin olivat pääosin edellisen vallan aikaista n.s. "parempaa väkeä" eli "bättre folk:ia", olivathan he ruotsinkielistä älymystöä ja hallintovaltaa.

Kansakuntaa rakennettiin pitkälle differentioitumisen kautta, erottautumalla muista ja korostamalla eroja naapureihin.  Kuten yksi heistä, Adolf Ivar Arwidsson (1791-1858) sanoi omalla äidinkielellään "Svenskar äro vi icke längre, ryssar vilja vi icke bli, låt oss alltså vara finnar" (suom: "Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalasia").  Toissijaiseksi jäi mitä me suomalaiset oikeasti omana itsenämme olemme.  Toki meille muisteltiin suurta menneisyyttä, mahtipontisia kalevalalaisia sankareita, sota-sankareita taisteluissa ikiaikaista arkkivihollista vastaan. Sankareiksi kelpasi myös "sopivat" ruotsalaiset aina Ruotsin suurvalta-aseman hävittänyttä Carl Carlsson Palatinate-Zweibrücken:a (1682-1718, järj.n:ro XII) ja Ruotsin valtiontalouden 30-vuotisessa sodassa voittoisasti tuhonnutta Gustav Adolf Vasa:a (1594-1632, järj.n:ro II) myöten.  Rakennettiin muinainen sankar'aika.

Toisaalta myös ihan kelpo kulttuuriakin pyrittiin luomaan, kerättiin kansanrunoutta jopa kansalliseepokseksi asti, syntyi kirjallisuutta ja taidetta.  Varsinainen suomalainen taiteen kultakausi kuitenkin osui vasta kulttuurisen realismin ajalle seuraavaan vuosituhannen vaihteeseen mutta toki sekin kelpasi nationalismin rakentamiseen omana aikanaan ja sen jälkeenkin.

Erottautumien kautta kansan ja kansakunnan ykseyden rakentaminen ei ole uutta.  Siitähän kerrotaan myös esimerkiksi juutalaisten folkloristiikassa. Proto-juutalaisten johtajat demonisoivat vaurasta ja hyvinvoivaa Babylonia jotta saivat seuraajansa, oikeasti vain osan heistä, jättämään hyvinvoinnin ja lähtemään valloittamaan uusia asuinsijoja. Heistä kehitettiin raakuuksilla ensin israeliitat ja juudealaiset jotka myöhemmin on yhdistetty Israeliksi.  Siinäkin oleellista on ollut eriyttäminen muista, erilaisista, ihan erilaisia puhtaus- ja ruokasääntöjä myöten.

Meille on rakennettu käsitys henkisestä ja siveellisestä paremmuudesta etenkin slaaveja vastaan.  Samaan aikaan kuin svealaiset ja gööttalaiset ovat eriyttäneet itseään meistä julistamalla meidät turaaneiksi ja mongoleiksi jotka eivät kykene sivistykseen.

Itsenäisyysprosessiimme liittyi vahvana erityisesti erottautuminen venäläisistä. Lietsottiin erityistä venäläisvihaa (≈misorussismi **)).  Venäläisiä pyrittiin demonisoimaan ikiaikaisina perivihollisina, sivistymättöminä raakalaisina joista ei juuri löynyt mitään ihmisyyteen viittaavaa. Todellisuudessa me suomalais-ugrit ja slaavit olemme elänneet vuosituhansia naapureina ja harjoittaneet kulttuurista vaihdantaa piirakoista saunaan ja paljon siltä väliltä. Onpa meidän vanhimman kaupunkimme Turun nimikin lainattu muinaisesta itäslaavilaisesta toria ja markkinapaikkaa tarkoittavasta sanasta *tъrgъ (transl. tǔrgǔ), josta se on levinnyt germaaneillekin.  Ruotsiksihan nimi on Åbo eli kirjaimellisesti käännettynä kai "Jokela".  Demonisoiminen lieveni hieman IIMS:n jälkeisinä rauhallisemman kehityksen aikoina mutta on taas Neuvostoliiton hajottamisen jälkeen saanut lisää vauhtia, etenkin kun Venäjä on alkanut pistää hanttiin USAn valtapiirin laajentamiselle, ensin Sakartvelossa vuonna 2008, sitten Syyriassa vuodesta 2011 lähtien ja nyt Ukrainassa sikäläisen vuoden 2014 coup d'etat:n jälkeen.  Varsinainen "hullunmylly" pistettiin käyntiin kun Venäjä 2022 helmikuussa meni sotilaallisesti Donbass:n tasavaltojen avuksi ja hyökkäsi Kiovan hallinnon hallussa tuolloin olleille alueille.

Nationalistinen suomalaisuutemme on siis pitkälti demonisoitua ei-venäläisyyttä. Maahanmuuton myötä mukaan on liitetty vielä ei-muhamettilaisuus ja ei-tummaihoisuus.  Suoraan sanottuna se on kristittyä valkoista ylivaltaa. Valitettavasti annamme äärioikeiston määritellä suomalaisuuttamme juuri noiden negaatioiden kautta, aina chauvinistiseen etnonationalismiin saakka.

Oikeasti meidän tulisi luoda suomalaisuus parhaimmista puolistamme kuten harkintakyky ja rauhantahtoisuus, ystävällisyys ja heikompiosaisista huolenpitäminen, tasa-arvo j.n.e..  Jotta kiiltokuvamainen kansallinen ikonostaasimme olisi täydellinen, mukaan sopii myös sinisiä järviä, vihreitä metsiä ja ja valkoisia hankia.  Joku saattaisi lisätä vielä puhtauden niin luonnossa kuin ruuassakin.  Kaikista mikromuoveista y.m. huolimatta sekin sallittanee.

Toisaalta elämme nykyisin kapitalistisen talous- ja yhteiskuntajärjestyksemme illanhämyn eli finanssikapitalismin aikaa jolloin kansallisvaltiot käyvät tarpeettomiksi omistajilleen ja niiden tilalle synnytetään jotain muuta, laajenpaa, globaalia.  Silloin meidän tulisi panostaa ihmismäiseen maailmankylään jossa edellämainittujen suomalaisten hyvien asioiden lisäksi vallitsee suvaitsevaisuus ja hyvä tahto erilaisten ihmisten kesken.  Olisimme aidosti maailman kansalaisia (civis mundi) tai peräti maailman kanssalaisia.

---

*) Romantiikka on tässä kulttuurisessa ja älyllisessä mielessä, ei intiiminä rakkauselämän muotona, eli valistuksen vastakohdaksi kehitettynä ihannekuvien poliittisena rakenteluna.  Se syntyi taiteellisena ja kulttuurisena suuntauksena mutta vaikutti ja vaikuttaa edelleen myös politiikassa kansallisuutta korostaen vaikka taiteessa sen syrjäytti realismi jo 1800-luvun lopulla.

**) Misorussismi on muotoilemani uudissana tarkoittamassa venäläisvihaa (erotuksena venäläispelosta eli "russofobiasta").  Se koostuu 
1) vihaa kuvaavasta muinaiskreikkalaisesta etuliitteestä "mis(o)-" (m.kreik: μῑσέω (transl: mīséō, suom: vihata) ja μῖσος (transl: mîsos, suom: vihata)),
2) venäläistä tarkoittavasta kreikan sanasta "Ρωσία" (transl. Rosia, suom. Venäjä) ja
3) aatetta, ilmiötä, kehityssuuntaa kuvaavasta päätteestä "ismi" (kreik. ισμός, transl. -ismós)

Normaalia yhteistyötä - toinen osapuoli tiedoton

USA tulee harjoittelemaan Suomeen omalla kutsullaan.  Suomen ulkopoliittinen johto ei tiedä mitään.  Onko kyseessä vain tiedotusongelma vai pitäisikö meidän ihan itse päättää ketä tänne tulee?

Viime päivinä olemme saaneet kuulla ja lukea kuinka NATO-maa USA tuo Suomeen hävittäjäkoneita ja miehistönkuljetusvaunuja harjoittelemaan.  Asian päälimäiseksi on noussut pitäisikö tuollaisista kertoa demokraattisen päätöksenteon orgaaneille kuten hallitukselle ja eduskunnalle tai presidentille.  

Näyttää siltä, että USA on kutsunut ihan itse itsensä harjoittelemaan, rahaa kun kuulemma on.  Meidän n.s. "nilkkimme" ovat osin hiljaa kuin tunnettu erite sukassa tai selittelevät kuinka vain normaalisti harjoittelemme eikä tässä mitään normaalista poikkeaa kun ihan normaalisti harjoittelemme.  Erityisesti tässä selittelypuolessa on kunnostautunut kaikkien tekstiviestien aurajoki, aina valpas Ilkka Kanerva.  Hänen mielestään me viestimme puolustusvalmiuttamme kun Jenkit tulevat tänne.  Oikeasti, siis ihan aikuisten oikeasti mikä meidän puolustusvalmiutemme on kun suurvalta maapallon toiselta puolelta yllättää meidät ja päättäjämme tällä tavalla?

Eiköhän oikeasti maailmalle lähtenyt viesti menekin niin, että me olemme USAn takapihaa jossa he ajevat pörisevillä vehkeillään ihan miten haluavat.  Heidän ei tarvitse muuta kuin ilmoittaa milloin ja mihin tulevat jotta osataan pistää kahveet tulelle.

MUTTA niinhän me oikeastaan olemme n. 1 1/2 vuotta sitten heidän kanssaan sopineet.  Silloin puolustusvoimiemme silloinen komentaja allekirjoitti NATOn kanssa pöytäkirjan yhteisymmärryksestä (MOU joka perustuu NATO-doktriiniin).  Siinähän nämä sovittiin.  Nyt sitten on elettävä sen kanssa.

Ainoa huolenaihe näyttää olevan, kuten presidentti Niinistökin on jo aiemmin ilmaissut, huoli siitä, että tieto ei kulje oikealla tavalla.  Siis ulko- ja puolutuspoliittinen johtomme haluaisi tiedon sen verran etukäteen, että heitä eivät toimittajat yllättäisi housut kintuissa niinkuin nyt.  Olihan Soinin asema jo miltei säälittävä hänen selitellessään tapahtuneita.

Oikeasti meidän tulisi olla huolissamme, ihan itsenäisyytemme vuoksi ja suvereenina valtiona, missä näitä meitä koskevia päätöksiä tehdään, kuka niitä tekee ja miksi.  Ja eikö meille MOU-hässäkän yhteydessä erityisesti luvattu, että kaikki päätökset tehdään täällä Suomessa meidän valitsemiemme päättäjien toimesta käsin, siis sillee demokraattisesti.  Sehän kai on meidän arvoyhteisömme ylimpiä arvoja.  Emmehän me missään totalitarismissa elä, emmehän?

Jemenin suvereniteetti

Saudi-Arabia on puuttunut naapurimaansa Jemeniin sisällisostaan pommituksin ja joukoin. Hyökkäys ei ole saanut kansainvälistä tuomiota vaikka vastaavasta puuttumisesta syytetään muita muualla, m.m. Ukrainassa. Suhtaudummeko kaksinaismoralistisesti maailman kriiseihin?

Viime aikoina olemme saaneet seurata kuin Saudi-Arabia on ollut omien sanojensa mukaan "kiinnostunut naapurimaansa kehityksestä". Se on osoittanut kiinnostustaan puuttumalla pommituksin ja joukoin naapurimaansa Jemenin kehitykseen suvereenissa itsenäisessä maassa. Viimeisimpänä Senegal on rynnännyt USAn ja lännen liittolaisen avuksi.

Jemenissä on sisällissota hallituksen ja sitä vastustavien n.s. Huthi-kapinallisten välillä. Huthit ovat zaidilaisia shioja kun taas hallitus on sunneja ja liittoutunut wahhabilaisten Saudien kanssa. Irakin fundamentalisti-shiojen on epäilty tukevan lahkolaisia hutheja.

Todellisemman kuvan reaalipolitiikan asetelmista saanee kun tunnistaa, että Saudi-Arabia on USA:n voimakkain liittolainen arabimaailmassa ja Jemenin hallituskin on ollut USA:n tukena n.s. terrorisminvastaisessa sodassa.

Läntinen arvoyhteisö, mukanaan suomalainen poliittinen eliitti ja valtatiedotusvälineet, on ollut kovinkin huolissaan Ukrainan suvereniteetistä. Miksi sama huoli ei kohdisty jemeniläisten oikeuteen itse, ilman Saudien perheyhtiötä, selvittää omat asiansa?

Olemmeko sittenkin kaksinaismoralisteja jakaessamme arvojamme? vai olemmeko ne niin tyystin jo jakaneet,e ttä mitään ei ole jäänyt jäljelle?

Missä viipyvät talouspakotteet saudiarabialaisille tuotteille (=öljy) ja viisumikiellot vähintäänkin Saud-perheen kymmenille serkuille. Edes aina valpas EU ei ole lausunut paheksuntaansa, ei edes huolestuneistuuttaan mahdollisesta kriisin jatkokehityksestä. Missä viipyvät suomalaisten kellokkaiden rauhanhalua tihkuvat lausunnot?
---
Tämä sisältö on julaistu miltei samassa muodossa myös Uuden Suomen Puheenvuoro -sivustolla. 

Itsenäisyys- nääs päivää!

Jälleen, tällä kertaa 93. kerran, vietetään itsenäisyyspäivää.  Jälleen kerran se tehdään sodista ja sotimisesta älämölöä pitäen.  Valehtelevatko vanhat silmäni ja korvani kun tuntuu, että jälleen kerran ja taas enemmän kuin viime vuonna ja vuosina sitä ennen?  Ikäänkuin sotakiihko vain yltyisi ja yltyisi.  No, onhan Suomi 93 vuoden aikana jo kuudennen kerran sodassa.  Ollaanhan jo päästy Vallankumoussodasta *) Itä-Karjalan retkeilyn, Talvi-, Jatko- ja Lapinsodan kautta Afganistaniin.  Sotiminen näyttää siis olevan sukupolvesta toiseen Suomen poliittisen eliitin toinen luonto.

Koskahan me pääsisimme siihen, että sodanlietsojat ja sotaan ihmisiä johdattavat oikeasti joutuisivat vastaamaan teoistaan?  Siis vastaamaan niin, että sen konkretisoituminen olisi jossakin järkevässä suhteessa heidän aiheuttamiinsa kärsimyksiin. En kuitenkaan tarkoita kuolemantuomiota edes sotasyyllisille vaikka heidän takiaan sodissa tapetaankin niin paljon ja niin turhaan.  Eiväthän he sitäpaitsi millään mitään mistään vastaisikaan henkensä menettämällä.  Pystyisimmekö demokratian puitteissa saamaan sellaisen vastuun pelotteen, että meitä ei ujutettaisi mukaan jatkossa aina vain uusiin "sankartekoloihin".  Pystyisimmepä edes tunnistamaan ja varomaan sellaisia johtajaehdokkaita. 

Taidanpa tuossa kuitenkin vaatia liikaa demokratialtamme ja ihmisten valveutuneisuudelta.  Valikoituuhan meille poliittiseen eliittiimme juuri näitä NATOttajia, taloudellisen eliittimme anteliaalla myötävaikutksella.

------

*) Vuoden 1918 sodasta käytetään monia nimiä.  Vapaussota-nimi on täysin kelvoton koska Suomi oli jo itsenäinen ja siksi tunnustettu mutta se menetettiin voittajien liittolaiselle ja saatiin takaisin vasta kun liittolainen oli hävinnyt suuremman kähinän.  Sisällis- tai kansalaissota viittaisivat omien kansalaisten väliseen mutta mukanahan hääri myös muita eli ruotsalaisia sekä venäläisiä  ja sodan varsinaisesti ratkaisivat saksalaiset jotka jäivät maahan miehittäjinä.  Kapina ja kapinan kukistaminen kävisi sillä kapinaksihan voisi sanoa kukistettua eli epäonnistunutta vallankumousyritystä.  Mutta kun paino on tässä jutussa sodassa niin valikoin tällä kertaa "vallankumoussota" -termin kun se taitaa osua parhaiten.  Sehän oli sota joka syttyi punaisten yritettyä vallankumousta ja valkoiset sen sodalla tukahduttivat.