Ääliöoikeiston nousu - toivottavasti pian myös tuho

Pidä ympäristösi siistinä

 Viime aikoina on  nähty monissa läntisissä maissa äärioikeiston (oik. ääliö-) nousuja. Meillä Perussuomalaiset "jytkytteli" jo aiemmin ja kääntyneet jo(?) lasku-uralle. Muualla nousuja putkahtelee vieläkin: trumpismi (MAGA-ismi?) USA:ssa, Italiassa tällä hetkellä Giorgia Meloni:n "Italian veljet" (Fratelli d'Italia), Marine le Pen:n "Kansallinen kokoomus" (Rassemblement national, RN) Ranskassa y.m. sekä viimeisimpänä "Vaihtoehto Saksalle" (Alternative für Deutschland, AfD) Saksassa.  Selitykseksi on tarjoiltu maahanmuuttoja ja sen nimiin manattuja eräitä väkivaltaisia oireita kuitenkaan analysoimatta syitä yhtään sen tarkemmin kuin mitä oikea äärilaita itse julistaa.

Minusta äärioikeiston nousun takana on suurempia ja perustavaalaatuisempia yhteiskunnallisia syitä.  Maahanmuuton kritiikki on vain ilmentymä keinoista luoda vastakkainasettelua "me, samanlaiset c. muut, erilaiset".  Se on keino osoittaa syntipukkeja mutta ei näytä juurisyytä.  Se löytyy pikemmin kapitalistisiin tuotantosuhteisiin liittyvien nautintaoikeuksien puolustamisesta.

Nationalismi ja siihen liittyvä erottelu meihin c. muihin on ollut oleellista koko kapitalistisen ajan (joiltakin osin jo aiemminkin) kun kansalliset kapitalistit ovat vaalineet tuotannollisessa kapitalismissa*) toisaalta valtaansa työvoimaan ja toisaalta markkinoihin.  Siihen kansallisvaltio romanttis-nationalistisine**) ihanteineen on ollut oiva keino.  Nyt kun olemme siirtymässä finanssikapitalismin*) oloihin, teollinen tuotanto ei olekaan enää keskeistä kapitaalien kasvattamisen keinona vaan finanssispekulaatiot.  Silloin kansallinen työvoima ja markkinat menettävät merkitystään siirtyen globaaliksi haettaessa ns. "suotuisan kustannustason" tuotantoa.  Samalla yhä isompi joukko voidaan syrjäyttää yhteiskunnasta koska eivät ole hyödyllisiä kapitaalien omistajille.

Syrjäytetyt on uhka vallalle
-
siksi äärioikeisto

Omistajat kuitenkin tunnistavat tuon syrjäytettyjen poliittisen merkityksen jos saavat olla vapaina: he ja heidän tukijansa ovat uhka valitseville nautintaoikeuksille.  Siinä hallinnassa omistajilla on useita keinoja:
- "Panem et circences" eli roomalaisten "leipää ja sirkushuveja" lähestymistapa. Nykyisessä sovellutuksessa leivän asemesta panostetaan sirkushuveihin eli viihdehömppään. Visailukisailut ja huippu-urheiluspektaakkelit nostetaan tärkeämmiksi kuin yhteiskunnalliset asiat "porvarillisen hegemonian" ***) keinoin. Tuloksena kiinnostumattomuus yhteiskunnallisista kysymyksistä.
- Yhteiskunnallisen keskustelun ohjaaminen sivuraiteille populistien avulla (vrt Antonio Gramscin Hegemoniateoria).  He keskittyvät oireisiin ja ja syntipukkien osoittamiseen.  Silloin vanhan sanonnan mukaan "porvari saa nukkua yönsä rauhassa" kun huonompiosaiset ovat toistensa kimpussa.
- Suoraa väkivaltaa käytetään jos pehmeämmät julkisuudenhallinnan keinot ei enää pelitä.  Poliisi puuttuu yhä brutaalimmin erimielisyyden osoituksiin jotta aktiivit mukiloidaan ja muut ymmärtävät varoa.  Samalla poliittinen valta kiristää kansalaisten ja etenkin työläisten vaikuttamismahdollisuuksia m.m. AY-liikkeen kautta.
- Fasismi väkivaltaisena äärimmäisenä(?) kapitalismin muotona jossa yhteiskunnan syrjäytetyistä nostetaan erilaisia joukkioita ja militioita osoittamaan sopivia vastustajia tyytymättömille. Silloin hyökätään sellaisten heikompien kimppuun jotka on helppo osoittaa: aik. juutalaiset, nyt maahanmuuttajat j.n.e.  Vähäväkiset on silloin toistensa kimpussa eikä kapitaalien omistajien.  Vastustajiksi aina valikoidaan sellaisia jotka on helppo erottaa toisenlaisiksi, eriväriset, eri kieltä puhuvat, erilaisia tapoja omaavat j.n.e.

Samaan aikaan kapitalismi alkaa kuluttaa resurssejaan loppuun.  Ne eivät toki ole vieläkään lähimainkaan kaikki kulutetut ja Afrikka vielä suurelta osin kapitalisoimatta.  Kehittyneissä maissa silti n.s. "voiton suhdeluku" eli porvarillisen taloustieteen sanoin "sijoitetun pääoman suhteellinen tuotto" laskee eli tarvitaan isompia pääomakasautumia jopa entisten voittojen saavuttamiseen kun niiden pitäisi kasvaa.  Siihen tarvitaan finanssispekulaatioita yhä enenevillä määrillä n.s. "höttöntöttörahaa"****) ja väkivaltaa pitämään spekulaatiomarkkinat kasassa ja riittävän häiriöttöminä sekä veronmaksajat maksamassa jos ja kun häiriöitä silti ilmenee (n.s. pankkisektorin pelastamiset).  Kehitys johtaa väistämättä siihen että toisaalta kapitaalien omistajat joutuvat kisaamaan kapenevista keskinäisistä nautintaoikeuksistaan ja toisaalta varmistamaan asemiaan myös niitä muita ihmisiä vastaan jotka vaativat oikeudenmukaisuuttaan.

Ääri- eli ääliöoikeisto tarjoaa siinä mainion välineen ohjata populismillaan ihmisten oikeutettua tyytymättömyyttä pois ratkaisevasti vaikuttavasta, toisaalle alämölöön toisia vähäväkisiä kohtaan ja jopa taisteluttamaan heitä keskenään jotta kapitaalien omistajat voivat olla heidän suhteensa rauhassa.  Lisäksi äärioikeiston väkivaltahakuisuutta käytetään hyväksi pitämään väkivallalla erimieltä olevia kurissa.  Valtiokoneiston ja äärioikeiston väkivaltaorgaanit ovatkin toimineet jopa yhdessä vasemmistoa ja antifasisteja vastaan vaikka ajoittain julkisuudessa pidetään mielikuvaa poliisin tarkkailevan ko joukkioita.  Tässä suhteessa otollisia rekrytoitavia ovat omasta sosio-ekonomisesta asemastaan huolissaan olevat (vrt. sosiologiset tutkimukset n.s. "jytkyistä" *****)).

Aikoinaan fascistit ja natsit nousivat liki sata vuotta sitten juuri näillä teemoilla.  Samaten meidän n.s. protestiliikkeet aina Ernesti Hentusen Radikaalista kansanpuolueesta ja sen Totuuden torvesta vennamolaisten kautta Perussuomalaisiin.  Näin äärioikeiston populistisen liikehdinnän taustalla onkin aina perimmäiset juurisyyt kapitalismin kehityksessä omalla elinkaarellaan. 

Niinpä hallitsevan luokan eli kapitaalien omistajien kriittinen mielenkiinto, m.m. "yhteiskuntarauhasta", ei kohdistu sitä oikeammalla olevien muodostamaan uhkaan kuin juhlapuheissa.  Käytännön toimissa he tekevät yhteistyötä.  Suomessa Perussuomalaiset ovat hallituksessa muiden porvareiden kanssa, Ruotsissa Sverige demokraterna (sic!) on porvarihallituksen "harmaa eminenssi", Saksassa juuri vaalit voittanut CDU/CSU puhuu vakavasti yhteistyöstä AfD:n kanssa j.n.e.  Toki lisäksi on sekalainen joukko erilaisia muita äärioikeiston fraktioita, Sinimustaa liikettä, Pohjoismaisia vastarintaliikkeitä, Action club:eja, heavy-musiikki bändejä y.m. mutta niitä ei, ainakaan vielä, ole ole nostettu sillä ilmeisesti valtaa pitävät kapitaalien omistajat eivät vielä näe niille akuuttia tarvetta. Silti kaikki porvariston eri fraktio, n.s. "maltillisetkin", ovat samalla asialla, eri ryhmittymille on vain omat roolitukset.  Niinpä porvarillinen valtio ei estä fasismin nousua vaan jopa tukee sitä - onhan heillä yhteiset perimmäiset tavoitteet.

Äärioikeiston torjuminen on työväenliikkeen tehtävä

Mitä on siis tehtävä? - Äärioikeiston torjuminen jää työväenliikkeen tehtäväksi.  Vain vahva joukkovoima voi meidät pelastaa.  Siihen tarvitaan kaikkia joukkoja: poliittista vasemmistoa, ammattiyhdistysliikettä, nuorisojärjestöjä, yksittäisiä kansalaisia j.n.e. mutta ennenkaikkea juurisyihin tunkevaa poliittista analyysiä ympäröivän yhteiskuntamme rakenteista ja prosesseista.

---

*) "Tuotannollinen kapitalismi" on kapitalismin alkuvaihe jossa industrialismilla oli määräävä asema. Teollistuneessa kansantaloudessa kapitaaleja kasattiin Karl Marx:n kaavan R->T->R' eli pääomalla pyöritetään tuotantoa ja se tuottaa enemmän pääomaa. Erotuksena myöhemmästä "finanssikapitalismista" jossa pääomia kasataan ostamalla ja myymällä rahaa itseään: R->R'

**) Romantiikka on tässä kulttuurisessa ja älyllisessä mielessä, ei intiiminä rakkauselämän muotona, eli valistuksen vastakohdaksi kehitettynä ihannekuvien poliittisena rakenteluna.  Se syntyi taiteellisena ja kulttuurisena suuntauksena mutta vaikutti ja vaikuttaa edelleen myös politiikassa kansallisuutta korostaen vaikka taiteessa sen syrjäytti realismi jo 1800-luvun lopulla.

***) "Porvarillinen hegemonia on italialaisen Antonio Gramsci:n kehittämä käsite n.s. hegemoniateoriassaan. Vallitseva luokka (nyk porvaristo) hallitsee keskustelua ja puheenaiheita yhteiskunnassa: sitä mistä keskustellaan, miten keskustellaan ja mitä johtopäätöksiä sallitaan.

****) "Höttöntöttöraha" on toimittaja Esko Seppäsen kehittämä termi erilaisissa finanssioperaatioissa pyörivästä rahasta jolla ei ole vastinetta reaalitaloudessa.  Uskottavien laskelmien mukaan finanssimarkkinoilla on rahaa enemmän kuin koko maailman BKT:ssä.

*****) "Jytky" Timo Soinin lanseeraama termi Perussuomalaisten ensimmäisen suuren eduskuntavaalivoiton jälkeen.  Sitä tutkineet sosiologit ovat päätyneen lopputulemaan ettei se eikä myöhemmätkään jytkyt pohjanneet jo syrjäytyneisiin vaan niihin keskiluokkahakuisiin jotka pelkäävät oman saavutetun sosioekonomisen asemansa puolesta. 

Fas(c)ismin olemus

 Fasismi-sana on laajalle levinnyt ja monessa käytössä moneen merkitykseen. En malta olla takertumatta sananselitykseen tästäkin tärkeästä termistä.  Fasismi tai alunperin fascismi on tärkeä aihe sillä sitä käytetään moniailla tavoilla: sinä itsenään tiettynä poliittisena aatteena suppeammassa ja laajemmassa merkityksessä kuin myös iskusanana monelaisia asioita vastustettaessa, ihan äärioikeistolaisuudesta moniin epämiellyttäviksi koettujen arkipäivänkin asioidenkin vastustamiseen *). Ja paljon kaikkea siltä väliltä.  Siispä aloitetaan alusta:

Charles Chaplin:n elokuvasta "Diktaattori"
(1940, The Great Dictator):
diktaattorit Adenoid Hynkel ja Benzino Napaloni 

Mistä kaikki alkoi

Fasismin alkuna jotkut pitävät Ranskan suuren vallankumouksen jakobiineja. Jotkut myöhempiä ranskalaisia porvarillisia materialisteja ja rationalisteja joista kehittyi sosiaali-darwinisteja kun eivät erottaneet biologista evoluutiota yhteiskunnallisesta.  Hegel on myös mainittu, kuten myös Dostojevski, Nietzsche ja moni muu.  Ovatpa jotkut hakeneet juuria aina antiikin Kreikkaa ja spartalaista menoa myöten.  Ilmeisenä tarkoituksena on ollut saada aatteelle suurta perintöä kannettavaksi vaikkei sillä ihan välttämättä sellaista ole.

Oma ajatukseni lähtee lähempää Benito Mussolinin oppi-isästä, italialaisesta Vilfredo Pareto:sta (1848-1923).  Häneltä Mussolini omaksui ajatuksensa jotka hän liitti Niezsche:n yli-ihmisoppeihin.  Kun Mussoli sitten tuli omituisuuksiensa ja vallanhalunsa takia erotetuksi Italian sosialistisesta puolueesta hän perusti yhdessä fasismin filosofiksi nimetyn Giovanni Gentile:n (1875-1944) kanssa puolueensa Fasci d'Azione Rivoluzionaria (1914‍–‍1919)
ja muodosti sen pienistä ryhmistä joita nimitti vitsaskimpuiksi eli fascio:iksi joista nimi fascismo.  Myöhemmin muuttivat puoleen nimelle Fasci Italiani di Combattimento (1919-1921) ja sittemmin ensin Fasci Nationale:ksi (1921-1943)  ja lopuksi Partito Fascista Repubblicano:ksi (1943-1944).

Samaan aikaan toki oli myös m.m. Saksassa samansuuntaista poliittista liikehdintää jossa puhuttiin "vuoden 1914 ajatuksista" (I MS:n syttyminen) vastakohtana Ranskan Suuren vallankumouksen innoittamien "vuoden 1789 ajatusten" vastakohtana: ei henkilökohtaisille vapauksille, demokratialle, tasa-arvolle j.n.e.  Mutta vaikutussuunta oli pikemmin Italiasta muualle Benito Mussolinin noustua valtaan siellä.

Saksalainen natsismi nousi enemmän omista lähtökohdistaan.  Adolf Hitler:n (1889-1945) kuppikunta, vielä kaapattuaan Saksalaisen työväenpuolueen (DAP, Deutsche Arbeiterpartei ->(1920) NSDAP, Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei), olisi jäänyt omituiseksi historian sivujuonteeksi ja kuihtunut müncheniläisen beerstube:n yhteen looshiin jollei saksalaiset kapitalistit ja pankkiirit olisi nähneet sen mahdollisuuksia ja alkaneet kehittää siitä itselleen voimakasta nyrkkiä jonka avulla korvata I MS:n jälkeisessä Weimarin tasavallassa hajaantunutta valtaansa.  He eivät turhaan panostaneet saksalaista erityisyyttä korostaneeseen marginaalipoliitikkoon. Lyhyellä tähtäyksellä mutta pitemmällä kauhein seurauksin mutta se oli kapitaalien omistajille luontainen valinta siinä tiinä tilanteessa.

Sitten on vielä sitkeähenkisin: espanjalainen francolaisuus. Ihan omalaisensa joukkio Francisco Franco:n () johtamana joka ei olisi päässyt valtaan ilman Hitlerin apua mutta joka onnistui sinnittelemään II MS:n jälkimainingit eikä se ole vieläkään kuollut Espanjan "estado profundo":sta. 

Oma lukunsa on sodan jälkeinen uusnatsismi?  Se on pitkälti vanhan lämmittelyä ja muistoissa larppaamista.  Vasta ihan viime aikoina on näkynyt erilaisina Alt-Right -liikehdintöinä **) silläkin olla kysyntää kapitaalien nautintaoikeuksien turvaajana. Niinpä erilaisia äärioikeistolaisia liikkeitä on normalisoitu valtavirtaan (toki julkisuudessa se kieltäen).  Esimerkkeinä sisäsiistien porvaripuolueiden alkaessa kaveerata äärioikeistolaisten kanssa käykööt suomalaisen Kokoomuksen yhteiselo Perussuomalaisten kanssa ja vaikka saksalaisten kristillisdemokraattien viimeaikainen haikeilu yhteistyöhön Alternative für Deutschland (AfD):n kanssa sekä USA:n Republican Party:n (GOP) "trumpilaistaminen". 

Mitä kaikki on?

Miten määritellä fasismi, tai fascismi kuten se alkuperätietoisesti pitäisi kirjoittaa erotukseksi muista käytänteistä?

Fasismia on määritelty montaa kautta.  Yksi tapa on ollut tehdä se negaatioiden kautta: anti-liberalismi, anti-kommunismi ja anti-konservatismi. Se kuitenkin jo teknisesti ontuu sillä negaatio on aina huono määrittäjä.  Filosofistisestihan jos jonkin katsotaan olevan A niin kaikki ei-A ei ole B:ä. Se kääntäen: jos kiellämme jostakin A:sta jotakin, esimerkiksi X:n, Y:n ja Z:n niin emme ole vielä määritelleet mitään itse A:n omista ominaisuuksista vaan vain luetelleet attribuutteja joita A:ssa ei ole emmekä me vooi niitä kaikkia luetella saadaksemme kattavan määritelmän. 

Toinen tapa on määritellä se tyylin ja estetiikan kautta. Silloin määrittäviksi tekijöiksi nostetaan joukkojen näyttävä mobilisointi ja ryhmähenki, maskuliinisuus ja positiivinen suhtautuminen väkivaltaan sekä karismaattinen kansallinen auktoriteetti suurena johtaja.  Se ei kuitenkaan esitä kuin ilmiasua eikä mitään sisällöstä eikä tavoitteista.

Paras tapa on päämäärien kautta. Mutta mitkä ovatkaan fasismin päämäärät? Onko kaikilla fasistisilla suuntauksilla kokonaisuudessaan aina ja kaikkialla samat päämäärät? Voimmeko löytää niistä suurimman yhteisen nimittäjän joka löytyy kaikilta ja sitten jotain omaa lisäksi? Vai joudummeko tyytymään pienimpään yhteiseen? Joukkoon tekijöitä joika vähintään kaikilla on jotta voi hyvällä omalla tunnolla käyttää fasismin nimeä a.o. kokonaisuudesta?

Fasistisia liikeitä valtaan nostaneista rahoittajista, industrialisteista ja pankkiireista, voi päätellä tavoitteena olevan kapitaalien vallan tukeminen. Ei niiden vastustaminen kuten monet, etenkin fasistit itse haluavat esittää.  Kapitalistit pelkäävät valtansa ja nautintaoikeuksiensa menettämistä ja haluavat totaalisen hallinnon pitämään niitä yllä ja vastustajat kurissa.  Samalla tuottaa kuuliaista ja nöyrää työvoimaa sekä kulutusta.  Kun he katsovat pehmeämpien keinojen kuten porvarillisen demokratian riittävän, he käyttävät sitä. Mutta kun se ei enää näyttäisi heidän kannaltaan tuottavan sopivia tuloksia, he siirtyvät kovempien keinojen, m.m. fasismin käyttöön.  Tästä voi päätellä, että fasismi on nimen omaan kypsän kapitalismin piirre.  Nuorempi ja tuoreempi kapitalismi kestää ja kehittyy pehmeämmillä mutta kapitalismin kypsyessä ne menettävät tehoaan kun ongelmat kärjistyvät ja vanhat keinot inflatoituvat.  Silloin ottavat kalupakistaan järeämpää - fasismin.

Miten siis kirjoittaisin fasismin määritelmän:

Fasismi (käsite) on
oikeistolaista väkivaltaista, autoritaarista ja totaalista
hallintoa
kapitalismin tuotanto- ja nautintasuhteiden ylläpitämiseksi.

Näen siis fasismimin enemmän hallintomallina kuin ideologiana.  Se ei siltikään estä etteikö sen ympärille ja perusteluksi olisi tuotettu paljonkin ideologista tekstiä jo pitkään.  Näitä tekstejä kehiteltiin jo ennen ennen varsinaisten fasististen liikkeiden synnyttämistä fasistien niistä ammentaa.

Oleellisia ja keskeisiä piirteitä (attribuutteja) siinä ovat m.m.

- autoritaarisuus ja hierarkisuus, yleensä yhden karismaattiseksi koetun johtajuuden alaisuudessa

- omien ja vihollisten erottaminen, usein etnisin, uskonnollisten tai muiden helposti erotettavien piirteiden kautta

- militarisoitu ja mobilisoitu yhteiskuntakäsitys.

Edellä luetellut lienevät n.s. pienin yhteinen nimittäjä.Joukkoa voi laajentaa esim.

Kun tarkastellaan fasismin olemusta - määritellään sitä - on sen ominaisluonne pidettävä erillään siinä käytetyistä keinoista. Niinpä seuraavaksi:

Miten fasismi toimii

 Erilaisilla fasistisilla suuntauksilla on sekä yhteisiä että omalaatuisiaan keinoja toteuttaa sisintä olemustaan ja tavoitella annettua päämäärää.  Kun tarkastellaan kuinka fasistiset hallinnot ovat toimineet ja toimivat sekä arvioidaan kuinka tullevat toimimaan, voidaan nähdä joukko keinoja:

- rakennetaan hierarkinen ja autoritaarinen militarisoitu hallintokoneisto jolle otetaan/annetaan valta 

- muutetaan hallinnon väkivaltakoneistot johdon käsissä oleviksi militioiksi

- supistetaan tiedonvälitys yhdeksi "kansalliseksi" mediaksi jossa erimielisyys ei pääse ääneen

- demonisoidaan vastustajat ja erimieltä olevat, eristetään heidät ja tarvittessa ... endlösung

- luodaan mystifioidusta ja legendarisoidusta muinaisesta sankaruudesta visio tulevasta utopiasta

- rakennetaan kohdatuista vastoinkäymisistä, todellisista ja paisutelluista kansallisia traumoja jotta voidaan uhriutua ja lähteä hakemaan oikeutetuksi esitettyä revanssia

- rakennetaan ihannekuvia oikeista meikäläisistä tunteisiin vetoavilla hyvekuvilla kuten maskuliininen sankar'soturi (mies) ja perheenäiti kasvattamassa uusia kansallisia sotureita (nainen)

- rakennetaan sopivista symboleista kansallinen ikonostaasi jossa on yhdistelmä luvattua utopiaa ja mystistä kuviteltua menneisyyttä

- Luodaan tunnetta "omat ensin" ja "yhteinen asia" -priorisoinnista tunteisiin vetoavalla retoriikalla

- korostetaan uhrivalmiutta ja iskostetaan se kansana pidettyyn osaan ihmisistä.

Erilaisten fasismin/natsismin tyylisuuntien parissa keinoja sovellettiin ja sovelletaan paikallisiin oloihin tarpeelliseksi katsotuin variaatioin.  Esimerkiksi aikoinaan Saksassa, Italiassa ja Espanjassa käytettiin samoja ulkoiselta olemuksiltaan toisistaan poikkeavia keinoja. Esimerkiksi saksalaiset ammensivat vanhasta germaanisesta mytologiasta kun taas italialaiset katsoivat muinaisgermaanien viholliseen eli antiikin Roomaan.

Fasismi ja korporativismi

Oleellisia fasismeihin liitettyjä tekijöitä on n.s. korporativismi.  Sen normimääritelmän mukaan siihen liittyy ammattiliittojen mukanaolo hallintokoneistossa. Erimallisten fasismien toteutuksissa AY-järjestöt eivät kuitenkaan olleet työläisten yhteenliittymiä omien etujensa ajamiseksi vaan kapitaalien omistajien perustuttamia orgaaneja pitämään työläisiä kurissa ***).

Fasismin oloissa työläisten asema on korostetusti alisteinen, kurilla ja väkivallalla ylläpidettyä nöyrää työvoimaa aina pakkotyöhön  (esim saksalainen "Reichsarbeitsdienst", RAD) ja orjuuteen (keskitysleiri- ja sotavankeja) asti. 

Fasismi c. fasisti

Joissakin tapauksissa on syytä erottaa aatteet ja niiden kannattajat toisistaan.  Perustilanne on, että aatteen kannattaja omaksuu aatteen ja kannattaa sekä edistää sitä.  Monen aatteen ja erityisesti fasismien tapauksessa kannattajia on useammanlaisia. Etenkin kun aate on rakennettu vain tukemaan tiettyyn tarkoitukseen luotua hallintomallia, kannattajissa on sekä tilanteen ymmärtäviä että hyväuskoisia.  Fasismin osalta se tarkoittaa että on joukko "ammattifasisteja" jotka tietävät ja ymmärtävät millä asialla ovat ja suorittavat rooliaan. Sitten on toisaalta ihmisiä jotka aidosti uskovat rakennettuun aatemaailmaan kaikkien mystisine kommervenkkeineen. Heitä voisi nimittää "fundamentalistifasisteiksi".  Lisäksi on aina joukko joita ei kiinnosta.

Erilaiset suhteet fasismiin siihen mukaan lähteneillä ei kuitenkaan pese puhtaaksi ketään fasismin nimissä tehtävistä rikoksista vaikka toki heidänkin osalta syyllisyys rikoksiin on henkilökohtainen. Aina voidaankin keskustella tietoisuuden määrästä silloin kun ollaan mukana ajankohtaisissa tapahtumissa.

Jos taas tarkastellaan nykypolven vastuuta menneisyyden rikoksiin, tulee tarkastella aatteen sisältöä itseään.  Tietenkään yksittäisten tekojen syyllisyys ei seuraa kolmanteen ja neljänteen polveen mutta nykyisten kannattajien kannattaisi miettiä mitä aattensa ydinopeissa sanotaan.  Fasismin ulemuksen on syvälle kirjoitettu rasismi, sorto ja väkivalta.

Fasismi leimakirveenä

Fasismi-sanan käyttö on levinnyt, etenkin II MS:n tappionsa jälkeen, merkitykseltään ja sisällöltään laajemmaksi ja samalla myös hämärtynyt ihmisten mielissä.  Ennen sotaa sillä oli vielä laajalti hyväksytty ja muutenkin siedetty glanginsa.  Monilla tahoilla porvarillisissa piireissä, etenkin työnantajien keskuudessa, siihen suhtauduttiin positiivisesti.  Sodan jälkeen ääni muuttui ja aiemmin myötämielisestikin suhtautuneet kielsivät käytännöt, aatteen ja nimenkin.  Sana jäi elämään vain pejoratiivina.  Sellaisilla on tapana inflatoitua ja niinpä meille on ilmestynyt "arkipäivän fasismia", "terveysfasismia" j.n.e.  Niissä mennään paikkapaikoin jo käsitteen rajojen yli ja tylsytetään sanan terävää kulmaa.  Toki analyyttisesti käyttäen niillä voidaan paljastaa yhteiskunnasta fasismin l u o n t o i s i a  piirteitä korjattaviksi mutta muuten ollaan n.s. "heikoilla jäillä".

Vasemmisto, lähinnä Neuvostoliiton käytänteiden pohjalta on aika-ajoin laajentanyt fasismi-sanan kattavuutta varsinaisesta fasismista laajemminkin oikeistoon, varsinaisen äärioikeiston ulkopuolelle.  Se on joissakin tapauksissa ollut myös paljastamassa pyrkimyksiä fasismin suuntaan mutta on myös sisältänyt halpoja ylilyöntejä joilla on myös vaarana inflatoida sanan särmää.  Varovainen siis pitäisi olla fasismin merkityksien kanssa, ihan kuin myös muidenkin sanojen suhteen.

Summa summarum

Fasismi sivujuonteineen, ml natsismi, on laaja ja monitahoinen kokonaisuus.  SIllä on ytimensä ja juurensa sekä erittäin monimuotoinen jälkikasvu.  Siitä on moneksi ja moneen muotoon.  Samaten sen tunnistamisesta ja vastustamisesta on moneksi.  Meidän tulisi pitäytyä sanan varsinaisissa merkityksissä: a) historian saksalainen natsismi, italialainen et al fasismi ja b) nykyajan uudet varsinaisen fasismin määritelmän mukaiset muodot.  Meidän tulisi varoa laventamasta sanan merkitystä liian laajalle.  Silti tarvitsemme jatkuvaa keskustelua ja analyysiä mikä kulloinkin missä määrin täyttää fasismin tunnusmerkit jotta sen alut  tunnistaisimme, osaisimme niitä varoa ja tukahduttaa ennenkuin on liian myöhäistä.

***

Ps: En lähtenyt käymään tarkemmin läpi kuin oleellisimpia ja kuvaavimpia fasismin ilmentymiä. Niinpä jätin tämän tarkastelun ulkopuolelle m.m. Kokkashugi:n (國家主義) Japanissa, Engelbert Dollfuß:n "Ständestaat":n Itävallassa, Getúlio Vargas:n "integralismo":n Brasiliassa, Chiang Kai-Shek:n "Kuomingtang":n Kiinassa, Ante Pavelić:n "Ustaš":n Kroatiassa, Philippe Petáin:n Vichy:n hallituksen ranskassa, Ioannis Metaxas:n "Elokuun 4. päivän hallituksen" Kreikassa, Miklós Horthy:n Unkarissa, Vidgung Quisling:n "Nasjonal Samling":n ****), António Salazar:n "Estano Novo":n Portugalissa ja Ion Antonescu:n "Rautakaarti":n Romaniassa sekä lukuisat muissa maissa toimineet vähemmän valtaan päässeet suuntaukset kuten meikäläiset lapualaiset, IKL-läiset, AKS-läiset j.n.e.

P.p.s: Kun määrittelen fasismin hallintomalliksi jolle on rakennettu ideologinen kaapu, olisi jatkopohdittava milloin fasismi oikeastaan syntyikään: a) kun jotkut filosofisesti suuntautuneet eksentirikot alkoivat haaveilla yli-ihmisopeista, b) kun yksittäiset poliittisesti mahdollisuuksiinsa turhautuneet alkoivat rakennella niistä itselleen ryhmäkuntia vai c) kun rahoittajat keksivät heidän käyttöarvonsa vai d) joskus toiste.

---

*) Anti-fasismi olkoon toisen sagan aihe. Provosoitunen kirjoittamaan siitä joskus toiste toisen kirjoituksen.

**) Alt-Right (lyhenne sanoista Alternative Right) tarkoittaa USA-laisperäistä äärioikeistolaista liikehdintää jossa päälimmäisinä on nationalismi ja valkoinen ylivalta.  Ilmiö katsotaan syntyneeksi 2000-luvun alussa mutta taustalla on vanhempia valkoisen nationalismin liikehdintöjä kuten "paleokonservatismi", "pimeä valaistuminen" (Dark Enlightment), "uusi oikeisto" (New Right, alkunperin ranskalainen Nouvelle droit) j.n.e.

***) AY-liikettä on käytetty myös muualla työläisten kurissapitämiseen. Esimerkkejä ovat m.m. Stalinin ajan liitot Neuvostoliitossa, USA:ssa liitot mafian y.m. järjestäytyneen rikollisuuden käsissä, täkäläiset n.s. "keltaiset" eli työnantajien perustamat liitot j.n.e.

****) Huom: Norjalaisen "Nasjonal Samling":n suomalainen nimikaima on "kansallinen Kokoomus".  Toivottavasti nykyään jo yhtäläisyyden rajoittuvat vain nimiin. Aikoinaan 1930- ja 1940-luvuilla ei niinkään vaan yhtäläisyyksiä oli huomattavassa määrin.

Vallan osastot

Suomalainen yhteiskunta elää kapitalismia kapitalismiksi kuten Hannu Taanila (1943-2024) aikoinaan muotoili. Yhteiskunnan rakenteet ja prosessit ovat kapitalismia ja niissä eletään kapitalismin lainalaisuuksien alla. Marksilainen puhuisi kapitalistisista tuotantosuhteista ja niiden päälysrakenteista. Se tarkoittaa pääomien valtaa taloudessa sekä sen valta-asemien ja nautintaoikeuksien heijastamista muualle yhteiskuntaan n.s. porvarillisen hegemonian ja hallintokulttuurien avulla.  Nuo ylärakenteet siis heijastavat yhteiskunnallisen todellisuuden realiteetteja mahdollistaen vallan pysymisen siihen käsiksi päässeen luokan edustajien hallussa, vaikka yksilöt ajoittain vaihtuvat kulloistenkin konjuktuurien mukaan.  Se lyö leimansa politiikkaamme joka pitäisi nähdä puolueiden välisiä suhteita ja niiden kanssakäymisiä laajemmin yhteisten asioiden hoitamisena yhdessä, sen rakenteina ja prosesseina.

Olen aika-ajoin liittänyt erilaisiin tämän kapitalistisen todellisuutemme, politiikkamme, hallinto-orgaaneihin erilaisia epiteettejä ja annotaatioita. Päädyin tekemään yhteenvedon poliittisiin puolueisiin liittämistäni. Seuraavassa siis "kattava ja täydellinen" läpivalaisu tämän hetken julkisessa politiikassamme vaikuttavista puolueorganisaatioista.  Se ei noudata normaalisti mediassa esitettyjä nelikenttä-kuvauksia sillä se perustuu omakohtaiseen kokemukseen käytännön politiikasta ja yhteiskunnan tapahtumien seurantaan uutisvirrasta eikä puolueiden ja niiden ehdokkaiden vaalipropagandaan tai puolueohjelmien sisältöanalyyseihin.  Ne molemmat olisivat ihan eri saagoja.

Eduskuntapuolueet puoluerekisterin listaamassa järjestyksessä ja sinne rekisteröidyin nimin:

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue - Finlands Socialdemokratiska Parti r.p. (rek. pvm 31.01.1969)

SDP eli "demarit" on vanhan 1899 perustetun työväenliikkeen puolueen raunioille Sisällissodan jälkeen tannerilaisten perustama revisionistinen puolue. Väinö Tanner kasasi sen haalimalla sille valtiollisen ja tavallisen poliisin avustuksella vanhan puolueen omaisuuden, m.m. työväentalot, neutraloimaan työväenliike ja ohjaamaan se tukemaan kapitalisoituvaa ja teollistuvaa agraari-Suomea.

Se on ollut osa valtarakenteita koko olemassaolonsa ajan vaikka joukkooon on joskus mahtunut joku vastarannankiiskikin joka on ottanut työväenliikkeen tavotteita muita vakavammin.  Laajimmillaan myös valtakunnan nopein ja tilavin herrahissi.

Nykyään puolue on yksi n.s. suurista ja perinteisistä jonka olo hallituksessa tai sen ulkopuolella ei juurikaan näy politiikkojen sisällöissä.  Se tukee kapitaalien omistajien nautintaoikeuksia ja nykyitä sotapolitiikkaa vaikka ajoittain, ilmeisesti hygieniasyistä, hieman sordiino päällä.

Vallan osastona "Demulit" on lähinnä joukko yhdistettyjä ammattikiltoja ja työläisaristokratiaa*) vaikka sen pitäisi olla vallan haastaja osana työväenliikettä.

Suomen Keskusta r.p., ruotsiksi Centern i Finland r.p. (rek. pvm 31.01.1969)

Keskusta on vanhan 1906 perustetun Maalaisliiton reinkarnaatio.  Vanha maalaisten edunvalvontajärjestö eli Maataloustuottajain keskusliiton (MTK) poliittinen siipi vaihtoi nimeä 60-luvun puolessa välissä yrityksessään valloittaa kaupungit. Samalla se on häivyttänyt n.s. "alkiolaisuuden"**) vähisetkin rippeet eli sosiaalisuuden politiikastaan. Se, etenkin sen uskovaisten yrittäjä-äijät, kuten eräs bulevardilehti "sipiläläisiä" luonnehti, on puolustanut kovaa kapitalismia.

Vanha sanonta "KEPU pettää aina" onkin ollut monasti toteennäytetty. He osaavat hallituskumppanien selkäänpuukottamisen kuin "iltalypsytkin"***), etenkin ns. "likaisten temppujen osastollaan".  Sen saivat etenkin sosialidemokraatit kokea vuosien 2019-2023 vaalikaudella.

Vallan osastona "Kepulit" on semi-agraari maa- ja metsätalouden harjoittajien operatiivinen edunvalvontaosasto.

Kansallinen Kokoomus r.p., ruotsiksi Samlingspartiet r.p. (rek. pvm 31.01.1969)

Kokoomus, Sekoomukseksikin sanottu, on vanhojen nuorsuomalaisten Saksa-mielisten ja vanhasuomalaisten monarkistien jäänteille vuonna 1918 perustettu varsinainen kapitaalien omistajien porvarillinen edunvalvoja.  Se on aina ollut n.s. "koti-, uskonto- ja isänmaapuolue" jolle jopa omat, kuten pilapiirtäjä Kari Suomalainen, ovat naureskelleet "kypäräpääpappeina". Silti sen kova ydin konservativismin taustalla on vanhojen omistajien nautintaoikeuksien edistäminen.  Toki vanhoillisuutta on osittain kuorrutettu pinnallisilla liberaaleilla houkutuksilla minkä ei silti anneta häiritä kansallisseurojen porvarillista hämärää.  Samalla sen oikealla, militantimmalla reunalla monet ovat lietsoneet itsensä persuuntumaan.

Iso osa Kokoomuksen kannatuksesta tulee eräänlaisella "asemavaltuutuksella".  Monet itsensä toimihenkilöiksi, erottuaksen työläisistä, kokevat katsovat olevansa liki valvoitettuja äänestämään sitä sillä sehän kuuluu heidän pikkuporvarilliseen statukseensa.

Vallan osastona "Kokkulit" on varsinainen elinkeinoelämän poliittinen päädirektoraatti.

Svenska folkpartiet i Finland r.p., Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. (rek. pvm 31.01.1969)

SFP on vanha puolue. Se on perustettu 1906 ruotsinkielisen aristokratian Ruotsalaisen puolueen (Svenska partiet) pohjalle. sfprkp on aina ollut vankka elinkeinoelaman n.s. pönkkäpuolue eikä se voi roolistaan luopua vaikkei enää pystykään peittelemään luonnettaan muka sivistyneellä muka suvaitsevaisuudella ja muka humaanisuudella. Naamiot on kuitenkin riisuttu "Ankdammens segelklubbeninkin" kaijalla viimeistään nyt Petteri Orpon hallituksessa.  Jopa vanha kielipoliittinen puritaani fundamentalismi saa ajoittain rajoilla kun ollaan ytimen äärellä.

Vallan osastona "Svedulit" on närpiöläisten tomaatinviljelijöiden ja oolantilaisista perunalastujen kohtaloista huolehtiva pursiseura, pelkällä olemassaolollaan pönkkänä pitämässä kapitalismia pystyssä, suvaitsevalla jätte kiva -kuorrutuksella kunhan se ei häiritse ydintehtävää.

Per viam: avasin SFP:n sielunmaisemaa hieman laajemmin sille tekemässäni "ruumiinavauksessa" muutama viikko sitten. 

Suomen Kristillisdemokraatit (KD) - Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p. (rek. pvm 06.07.1970)

Vuonna 1958 perustettu Kristillisen liitto oli alunperin Kokoomuksen äärivanhoillisten protestijärjestö joka ei toiminut puoleena vaan tuki mieleisiään tarpeeksi vanhoillisia muista puolueista yleistä maallistumista vastaan.  Varsinainen puoluetoiminta alkoi 60-/70-lukujen vaihteessa. Vuonna 2001 he lähtivät hakemaan laajempaa prestiisiä vaihtamalla puolueen nimen ja siten yrittämällä samaistua ihmisten mielissä suurempien ulkomaiden kristillisdemokraattisten puolueiden maineeseen, sellaisten kuten Saksan CDU/CSU.

KD-puolue on perinteinen uskonnollisten fundamentalistien, ev.lut.kirkon fragmenttien ja sen ulkopuolella toimivien "vapaiden  suuntien" temmellyskenttä.  Pääasioita ovat abortin, LGBT++ -oikeuksien m.l. tasa-arvoinen avioliitto, sukupuolten moninaisuuden vastustaminen sekä siinä sivussa, jos aikaa jää, yleinen vanhoillisen kapitalismin pönkittäminen. Erityisesti he ovat löytäneet kumppaneikseen Perussuomalaisten vanhoillisimmat öyhätit, ovathan he samalla asialla.

Vallan osastona "Hihhulit" on oikeauskoisten telttakokouspiiri jossa manataan ikuista kadotusta homoseksuaaleille, toissukupuolisille, uskonnottomille ja muille sielunvohollisen kätyreille.

Vihreä liitto r.p., ruotsiksi Gröna förbundet r.p., saameksi Ruona lihttu r.b. (rek. pvm 08.08.1988)

Vihreät on kansainvälisen mallin mukaan kasattu, alunperin ympäristöliike joka sai meillä vauhtia Koijärven tapahtumista 1979.  Sittemmin se on profiloitunut ympäristötietoisena puolueena mutta romuttanut maineesa m.m. ydinvoiman suhteen kannattamalla Loviisa III -reaktoria ja monessa muussakin suhteessa sillä ovat periaatteet olleet myytävissä muutamasta virkapaikasta. Pysyvää on ollut vain Venäjäviha eli misorussismi ja nyt siitä onkin tullut sotahakuisin puolueemme.

Vallan osastona "Vihrulit" on perinteinen puisto-osasto sillä luonto tarkoittaa heille mukavia pique-nique elämyksiä.

Vasemmistoliitto r.p., ruotsiksi Vänsterförbundet r.p. (11.06.1990)

Vanhan SKP:n ja SKDL:n hajottavat perustivat liittonsa 1990 kun olivat saaneet vanhan puolueen talouden kuralle m.m. sinkkiämpäribusineksilla.  Mukaan meni toki paljon aatteenkin ihmisiä mutta linjaksi tuli muutamasta hyvästä yrityksestä huolimatta Reijo Käkelän et al "kirveslinja".

Ajoittaisista vasemmistolaisista puheista huolimatta he ovat olleet vankasti tukemassa SDP:ä vasemmalta ettei se vain vasemmistolaistuisi ja radikalisoituisi.  Samalla he ovat vaihtaneet oman kannattajakuntaansa: mennä ovat saaneet työläiset ja tilalle on yritetty haalia opiskelijoita ja n.s. "vihreää" väkeä.  Se on tarkoittanut, että m.m. sosialismi tavoitteena on muutettu "aatteelliseksi viitekehykseksi", Strategia ei ole toiminut vaan kannatus laskee loivasti mutta vääjäämättä.

Vallan osastona "Vassulit" on vihertävä, hyviksi ihmisiksi itsensä kokevien pätemisterapiaosasto, puhutaan paljon mutta ei sanota mitään jottei vain vahingossakaan keikuteta vallan venettä ja jouduttaisi ihan oikeasti tekemään jotain asioiden muuttamiseksi.

Perussuomalaiset r.p., Sannfinländarna r.p. (rek. pvm 12.10.1995)

Perussuomalaiset on perinteinen oikeistopopulistinen Ernesti Hentusen ja Veikko Vennamon perinteistä kasvanut hörhöliike. Timo Soini perusti sen SMP:n raunioille 90-luvun puolessa välissä.  Sen linja on aito populismi jossa pidetään ääntä ongelmien oireista muttei vahingossakaan haeta syitä ja niihin ratkaisuja vaan syytetään sopivia syntipukkeja pintakuohuista.  Tarkoituksena on ohjata ihmisten aito ja oikeutettu tyytymättömyys mitään muuttamattomaan älämölöön.  Erityisesti syyllisiksi osoitetaan puolustuskyvyttömiä mutta riittävän helposti tunnistettavia kuten maahanmuuttajia ja vähemmistöjä.

Vallan osastona "Persulit" on valitusosasto: valittaa saa ja pitää mutta mitään ei korjata eikä hyvitetä.

Liike Nyt r.p., Rörelse Nu r.p. (rek. pvm 13.11.2019)

LiikeNyt on pelkästään Harry "Hjallis" Harkimon protesti kun hän ei Kokoomukseen politikoimaan mentyään heti päässytkään päällepäsmäriksi ja johtajaksi.  Hän erosi Kokoomuksesta 2018 ja perusti ensin "liikkeen" pelkäksi yhdistykseksi mutta huomasi pian ettei se toimi vaan poliittinen järjestelmämme toimii puolueorganisaatoiden kautta.  Se on profiloitunut liki libertaariksi talousliberalismin kannattajaksi.

Vallan osastona "Linylit" on lähinnä narsistinen talousspekulanttikerho jota kiinnostaa vain yksityisomisteisen busineksen vapaus.

 

Ja muita omituisten otusten kerhoja puoluerekisteristä:

Avoin Puolue r.p. (rek. pvm 01.03.2021)

Avoin puolue on omituinen kaikkea kivaa kaikille -joukkio Petrus Pennasen ympärillä.  Se ei oikein näy eikä kuulu missään eikä siis juuri haittaakaan ketään.

Vallan osastona siis harmiton mutta huvittava porukka kahvihuoneen nurkassa.

Suomen Kommunistinen Puolue r.p. - Finlands Kommunistiska Parti r.p. (rek. pvm 01.03.2021)

SKP on eduskunnan ulkopuolista ehkä eniten oikeaa puoluetta muistuttava, jo kai perinteidensä velvoittamana.  Se myös yrittänee ihan oikeasti tavoitella erilaista politiikkaa kuin valta ja sen vahtikoirat.

Puolue on vanhan 1899 perustetun sosialidemokraattisen puolueen raunioille Moskovassa sisällissodan jälkeen perustetun SKP:n hajottamisen raunioille vuonna 1996 perustettu n.s. vallankumouksellinen puolue.

SKP lie liki ainoa puolue jota ei voi asemoida vallan osastoksi vaan se lie aidosti puolue joka, ainakin puheissa, erottuu nykyisen vallan vastaisena.

Kristallipuolue r.p., Kristall Parti r.p. (rek. pvm 31.03.2021)

Kristallipuolue on joukkio esoteerisesti henkistymään pyrkivä vaihtoehtohoitajia jotka ovat yrittäneet vuosikymmenen pyörittää "ihmisten puoluetta".

Vallan osastona kristallit ovat yrttikerho.

Valta kuuluu kansalle r.p. (rek. pvm 02.09.2021), Vapauden liitto r.p. (rek. pvm 06.05.2022) ja Totuuspuolue r.p. (rek. pvm 26.04.2023)

Kyseiset n.s. puolueet ovat Perussuomalaisista irtautuneiden ja erotettujen omituisia yhteenliittymiä. Parhaimmillaankin yhden führeriksi führerin paikalle pyrkivän ympärilleen kasaamien pikku apulaisten ryhmittymiä. Ne ovat melko lyhytikäisiä ja kuituvat pois enimmän uutuuden viehätyksen kaikottua kun pitäisi ruveta tekemään oikeaa puoluepolitiikkaa.  Samalla yleensä myös kellokas onnistuu karkottamaan innokkaimpiakin kannattajiaan tai hänet karkotetaan kun muutkin haluavat suureksi johtajaksi.

Vallan kannalta he ovat mukavia puudeleita joita hieman kannustamalla saadaan ihmisten mielenkiitoa herpaantumaan todellisista ongelmista ja niiden juurisyihin ratkaisujen etsimisestä. Valitusosaston ulkoistettuja hörhökioskeja siis.

Liberaalipuolue - Vapaus valita r.p., Liberalpartiet - Frihet att välja r.p. (rek. pvm 30.01.2024)

Alkuperäinen Suomen Kansanpuolueesta ja Vapaamielisten liitosta yhdistynyt Liberaalinen kansanpuolue liittyi Keskustan jäsenjärjestöksi 1986 jona se käytännössä hiipui pois.  Sen juridisilta rippeiltä ovat joukko libertaareja yrittänyt pystyttää puoluetta jonka ohjelmana on hävittää liki kaikki julkiseen hallintoon viittaava "yövartijavaltioksi".  Yritys ei ole ottanut tuulta alleen.

Vallan osastona nykyliberaalit on kuin LiikeNyt ilman Harkimoa eli talousspekulanttikerhonen.

Lisäksi on joitakin joukkioita pyrkimässä mukaan puoluerekisterin listoille nimien keruuvaiheessa, osa uusia ja osa uusimassa jäsenyyttään sen menetettyään vaalikannatuksen vähäisyyden takia: "Piraattipuolue ry Piratpartiet rf", "Kansalaisliitto", "Volt Finland r.f.", "Eläinoikeuspuolue ry Djurrättspartiet rf", "Seitsemän tähden liike ry", "Feministinen puolue ry Feministiska partiet rf", "Ympäristöpuolue ry - Miljöpartiet rf" ja "Hamppupuolue ry, Hampapartiet rf". Myös "Sinimustaliike ry:llä" on hakemus vetämässä uudelleen kun hovioikeus heidät jo kerran  epädemokraattisina, fasistisina ja rasistisena kerran pois rekisteristä heitti.  Näillä näkymin mikään niistä, ehkä Eläinoikeuspuoluetta lukuunottamatta, ei tulle saavuttamaan tarvittavaa 5000 kannatusilmoitusta.

Summa summarum: Valtaosa puolueistamme on kapitalistisen vallan, establishmentin kannalta joko sitä omasta suunnastaan tukevia tai sille vähintäänkin harmittomia.  Porvari voi siis nukkua yönsä rauhassa, ainakin vielä toistaiseksi.  Kehitys kuitenkin kehittynee niin, että kapitalismi kriisiytyy yhä enemmän kun kapitaalien omistajat tunnistavat keräilevänsä viimeisiä tuhkia ihmisten hellojen pesistä (vrt. voiton suhdeluvun alenemistrendi eli sijoitetun pääoman suhteellisen tuoton aleneminen).  Silloin valta ei voi ohjata kaikkia ihmisiä pois oleellisesta populisteja käyttämällä ja maailmaa tullaan oikeasti muuttamaan.  Edes fasismi/natsismi ja niihin liittyvä sotahakuisuus ei pystyne hillitsemään muutosta haluavia ihmisiä silloin kun työläisillä ja köyhälistöllä "ei ole menetettävänä kuin kahleensa".  Mitä siitä seuraa, sen aika näyttää niille jotka ovat vielä katsomassa.

---
*) Työläisaristokratia-termillä on perinteisesti kuvattu sitä osaa työläisistä joita työnantajat ovat kohdelleet hieman paremmin jotta heistä on muodostunut hieman paremmin voiva joukko esimerkiksi muille kuinka ei pidä radikalisoitua vaan nöyrästi, kuuliaisesti ja ahkerasti palvella työnantajia niin saattaa saada namuja, ehkä omakotitalon, auton, ulkomaanmatkoja j.n.e. joilla erottua muista, huonommista ja laiskemmista.

**) Alkiolaisuus on Maalaisliitossa sen alkuaikoina vaikuttanut aate. Sen perustaja ja nimihenkillö on Santeri Alkio (vuoteen 1898 Aleksander Filander, 1862-1930).  Aatteen sisältö oli maahenkistä talonpoikaispastoraalia ripauksella sosiaalista mielenlaatua.  Myös Keskustapuolue on laskenut sen aateprustaansa mutta käytännön politiikassa se on unohdettu, etenkin sen sosiaalinen ulottuvuus.

***) Iltalypsy:llä tarkoitetaan politiikassa sitä, että jo sovitun jälkeen esitetään vielä lisävaatimuksia joita kiristetään uhkaamalla särkeä juuri saavutettu sopu.

Uutta kolonialismia Uudessa Kaledoniassa

 Viime päivinä maailmalla on uutisoitu levottomuuksista Uusi-Kaledonian saarilla. Harva edes tietää missä sellaiset ovat.  Se on Ranskan siirtomaa (ransk. Nouvelle-Calédonie) Tyynen meren länsilaidalla jossa paikalliset alkuperäiset ihmiset taistelevat oikeuksistaan siirtomaaisäntiä vastaan ja eurooppalaiset isännät vastaavat väkivallalla, kuten tavallisesti.  Paikalliset alkuperäisasukkaan puolustavat oikeuksiaan ja Ranska laittaa sotilaat pyssyt tanassa vastaan.

Saarilla asui alkuperäisasukkaina Vanuatulta muuttaneita Lapita-kulttuuuria edustaneita keräilijä-metsästäjiä jo n. 3500 e.a.a. lähtien. Eurooppalaisten invaasion aloitti kapteeni James Cook "löytämällä" suurimman saaren Grande Terre:n vuonna 1774. Hän antoi nimen "New Caledonia" koska mielestään Iso saari muistutti kumpuineen häntä Skotlannista.   Sittemmin amiraali Febvrier Despointes keisari Napoleon III:n määräyksestä kävi liittämässä saaret Ranskan siirtomaihin vuonna 1853. Sen jälkeen sinne perustettiinkin ranskalainen vankisiirtokunta Pirunsaaren tapaan ja rangaistuksensa suorittaneet saivat jäädä saarelle kun muuallekaan eivät päässeet. Heistä, heidän jälkeläisistään ja muista alkuaikojen siirtolaisista muodostui saarten toiseksi suurin etninen ryhmä eli caldoche. Myöhemmät siirtolaiset ovat "metro":ja tai "zoreilles" hoitamassa siirtomaahallintoa. Suurin etninen ryhmä ovat kanukit saaren alkuperäisväestönä. Heitä on n 42% saarten asukkaista. Saarten nimi heidän mukaansa on "Kanuky".  Lisäksi on pieniä ryhmiä muita siirtolaisia lähialueilta.

Uusi Kaledonia siis koostuu muutamasta trooppisesta saaresta Australian ja Fidzi-saarten välissä Korallimeren ja eteläisen Tyynen meren rajalla.  Saarten biodiversiteeti on laajimpia maailmassa johtuen saarten välimatkoista ja pääsaaren vuoristosta joka pilkkoo sitä eristetyiksi habitaateiksi.  Saaren pääasiallisen vientituotteen nikkelin jalostamisen saasteet kuitenkin vaarantavat lajirunsautta ja saaret kärsivätkin lajikadosta.

Saarten siirtomaatalouden suurin tekijä oli alunperin santelipuu (Santalum album) mutta nykyään nikkeli (Ni).  Maailman nikkeli-tuotannosta tulee n. 5,8 % Uusi-Kaledoniasta.  Kaivosteollisuus siellä on Rothchild:ien perustaman, nyk Duval:n perheen ja Ranskan valtion pääosin omistaman pörssiyhtiön Eramet:n tytäryhtiön "Société Le Nickel":n hallussa.  Sen louhinta ja alkujalostus ovat suurinta liiketoimintaa siellä sekä myös suurin syy Ranskan valtion ja Emmanuel Macron:n hallinnon kiinnostukseen kaukaisesta alueestaan.

Ranska on käyttäytynyt normaalin siirtomaaisännän tavoin. Ensin tiukkaa sortoa mutta myöhemmin kun muuallakin alkuperäisasukkaat nousivat vastarintaan niin myös ranskalaiset ovat joutuneet antamaan periksi.  Toisen maailmansodan jälkeen alueesta tehtiin virallinen "merentakainen alue" eli "territoire d'outre-mer". Vuonna 1998 Ranska antoi Uusi-Kaledonialle autonomian "sui generis -periaatteella Nouméan sopimuksen perusteella).

Nykyinen kiista kietoutuu kahteen asiaan: 1) äänioikeuteen ja väestösuhteisiin ja 2) itsenäistymiseen.  Ne taas liittyvät yhteen kun itsenäisyydestä päätetään kansanäänestyksellä jonka tulokseen vaikuttaa kuinka paljon vaikutusvaltaa on tuoreilla siirtolaisilla. Tuoreet ja hieman vanhemmatkin siirtolaiset ovat Ranskaan kuulumista tukevia ja kovin konservatiivisia siirtomaaisäntiä.  Sehän heidän valta-asemansa takaa.  Vastapuolella on alkuperäisasukkaiden oikeuksia tukeva itsenäisyysmielinen ja vasemmistolainen usean puoleen muodostama "Kanakien ja sosialistien kansallinen rintama" (ransk. Front de Libération Nationale Kanak et Socialiste, FLNKS). Jos Macron:n hallinto pääsee tavoitteeseensa isäntämaan väki päättää entistä tiukemmin saarten asioista täysin ohi alkuperäisväestön ja muutamat viime vuosikymmenten autonomian ensiaskeleet unohdetaan.

Juttuun liittyy myös vekkuli juonenkäänne kun Ranskan hallitus syyttää Azerbaidžan:n hallitusta Uusi-Kaledonian levottomuuksien lietsomisesta. Onhan toki Ilham Alijev:n (İlham Heydər oğlu Əliyev) hallinnolla ristiriitansa Ranskan kanssa m.m. suhteissa Armeniaan, jota Ranska tiukasti tukee.  Juonen punontaan kuuluu myös syyttää Venäjää ja Kiinaa samasta. Miksi azerit hakisivat liittolaisia Ranskan hallituksen vastustajista Korallimereltä saakka sekä vastustajiensa venäläisten ja kiinalaisten kanssa yhdessä?  Kuulostaa melkoisen kaukaa haetulta salaliitolta jopa ranskalaisille. Selittynee "tavanomaisten syyllisten" hakemisella laajempaan propagandanarratiiviin sovittamista varten.

Meno on siis normaalia "läntisen arvoyhteisön" menoa: Kun läntinen kolonialisti sortaa kaukaisen siirtomaan alkuperäisiä asukkaita, kukaan ei muista ihmisoikeuksia eikä poliittisia vapauksia sillä ne kuuluvat vain läntisille valkoihoisille, sillä tavalla liberaalisti kuin vain lännessä osataan.  Vastapuolellahan on vain alkuasukkaita ja ne vielä vasemmistolaisia jotka uhkaavat vapaata läntistä kapitalismia ja ylikansallisten yhtiöiden etuja. Samalla pidetään huolta läntisen tarinan "oikeista" syyllisistä.  Kapitalismia kapitalismiksi kuten Hannu Taanila (1939-2024) tapasi sanoa.

Ruotsalaisen puolueen ruumiinavaus

SFP/RKP on tällä vaalikaudella Petteri Orpon hallitukseen mentyään ollut silloin tällöin tikunnokassa yhteistyöstään äärioikeistolaisen Perussuomalaisten kanssa.  Toki muutenkin koska hallituksen hallitusohjelma sisältää tavoitteita jotka nähdään heidän aikaisemman suvaitsevaisuutta, sivistystä ja moniarvoisuutta korostaneen linjansa vastaisena.  Enpä malta minäkään pysytellä erossa heidän politiikkansa arvioimisesta.  Niinpä tässä omamieliseni "ruumiinavaus" (kielikuva koska kannatuksensa näyttää olevan normaalia luonnollista poistumaa hieman jyrkemmässä luisussa joten "luonnollinen poistuminen" voinee olla näköpiirissä).

SFP on vanha puolue.  Se on perustettu 1906 ruotsinkielisen aristokratian Ruotsalaisen puolueen (Svenska partiet) pohjalle.  Se oli tiukasti svekofiilinen puolue ripauksella konservatiivista venäläisyyttä vastustavaa liberaaliutta.  Tuolloin ruotsinkielisiä ja ruotsinmielisiä yhdisti fennomanian vastustaminen, joskus rajuinkin ottein Axel Olof Freudenthal:n (1836-1911) hengessä.  Häntä pidettiin pitkään SFP:n "henkisenä isänä" mutta viime vuosikymmeninä ovat ottaneet häneen etäisyyttä rasisminsa takia.  Puolue jakoi pitkään hänen nimeään kantavaa palkintoakin mutta lopettivat sittemmin.  Viimeisen taisivat antaa Paavo Lipposelle 2007.

Puolueen nimi virallisessa puoluerekisterissä on "Svenska folkpartiet i Finland r.p.", suomeksi "Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p."  Siis ruotsalainen puolue Suomessa, ei esimerkiksi ruotsinkielisten suomalaisten puolue t.m.s. Käyvät toki ajoittain keskustelua sanoista "finne", "finländare" och så vidare.

SFP:n kannatuksen ja ruotsinkielisten osuuden kehitykset

Puolue on osallistunut koko historiansa eduskuntavaaleihin liki ruotsinkielisen väestön osuutta vastaavalla kannatuksella hyvin tiukasti alueellisesti painottuen.  Tosin pikku hiljaa myös ruotsinkieliset löysivät sijaansa m.m. työväenliikkeestä ja Maalaisliitosta. Samaan aikaan ilmeisesti osa eliitistä on pikku hiljaa fennomanian vaikutuksesta luopunut ruotsalaisuudestaan.  Toisaalta puolue on yrittänyt, etenkin 2000-luvun alussa profiloitua vähemmistöjen edunajajiksi onnistuenkin saamaan hieman kapeaa jalansijaa heidän keskuudessaan.

Puolueen linja on lähtenyt tiukasta svekomaniasta jossa tarkoitus oli pitää Suomen hallintovalta ruotsalaisella eliitillä koska suomalaisista ei m.m. Freudenthal:n mielestä ollut itse hallitsemaan itseään eikä luomaan kultuuria, eikä pääomia siten voi luottaa heidän käsiinsä.  Sitteemmin yhteiskunnallisten suhteiden muutosten, m.m. suomenkielisen koulutuksen ansiosta, se on liennytetty hallinnon, koulujen y.m. kielipuriteetin valvontaan valikoiduilla arvoliberaaleilla koristeilla.  Ytimenä kuitenkin on aina ollut ruotsinkielisten pääomapiirien etu. Ne kiedotaan ruotsinkielisten säätiöiden kanssa linnoitukseksi jonka muureja ei hevin horjuteta.  Tässä he ovat löytäneet symbioosin suomalaisen rahan kanssa muodostaen yhteisen rintaman jossa ovat niin Elinkeinoelämän keskusliitto EK kuin heidän säätiönsä ja stiftelsensä.

Samaan aikaan puolue on määrätietoisesti rakentanut itselleen suvaitsevan länsimaisen liberalismin kaapua.  Ankdammens segelklubben:n kaijalle on mahtunut kovin monenlaisia pittoreskeja eksentrikkoja pätemään kunhan eivät häiritse kovaa ydintä.  On ollut omatekoista "älykköä" Jörn Donner:ia, vapaamielistä Eva Biaudet:ia sunmuita kuriositeetteja.  Jotkut suomalaisetkin kokevat koketeerata ruotsalaisuudella heidän kanssaan kuten esimerkiksi Paavo Lipponen, Tuomas Enbuske, Kimmo Sasi ihan vain muutaman erilaisen mainitakseni.  Heidän takanaan hommia pyörittää Cristoffer Taxell:n kaltaiset kovat jyrät.  Taxell lieneekin tällä hetkellä ruotsinkielisen pääoman isäntärenki ja capo sekä luottopakki pitämässä huolta ettei sen etuja vaaranneta liberaaleilla t.m.s. "haihatteluilla" ja SFP jatkaa Orpon kabinetissa.  Jopa Wikipedian kaltaisessa hänen mainitaan n.s. "harmaana eminenssinä".  Hänen vaikutuskanaviaan ovat m.m. "Stiftelsen för Åbo Akademi" ja "Föreningen Konstsamfundet" ja ne ovat tärkeitä valtakeskittymiä ja toimijoita ruotsinkielisen pääoman etujen ajamisessa.  Siten myös SFP:n taustavaikuttajia ja sen toiminnan mahdollistajia.  

Tähän asti SFP on ollut liki kaikissa sodan jälkeisissä hallituksissa (6/51 poikkeusta sitten -44 aselevon). Se on onnistunut kun hallitusten perusluonne ei ole haastanut kapitalismia ja sen nautintasuhteita. Jäljelle on jäänyt kynnyskysymykseksi vain ruotsin kielen poliittisen, koulutuksellisen ja hallinnollisen aseman varmistaminen.  Näin he myös päätyivät tähän nykyiseen Petteri Orpon oikeistohallitukseen. Sen selittely ja puolustelu on toisaalta ollut melkoinen haaste nykyiselle puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson:llekin.  Hallituskoaliitiossa on kovan linjan äärioikeistolainen Perussuomalaiset jotka vähänväliä irroittelevat fasismillaan ja rasismillaan. Niinpä Henriksson on n.s. "puun ja kuoren välissä" selitellessään kuinka milloinkin diskuteerataan ja sitten taas mennään.  Hän onkin saanut alta vuodessa tarpeekseen ja yrittää EU:n parlamenttiin lepäämään.  Tilalle kaivettanee joku joka ei myöskään keikuta segelbåt:ia mutta jolla on taas uusi uskottavuus selitellä hallituspolitiikkaa parhainpäin ydinkannattajille niin ettei taustavoimat hermostu.

Mikä on sitten SFP:n tulevaisuus?  Voiko se vielä palata nykyisestä hallituskoalitiosta aikaisempaan suvaitsevaiseen imagoonsa vai rikkoutuiko fasadit pysyvästi tai ainakin poliittiseksi ikuisuudeksi eli seurauksena olisi yhdistyminen esimerkiksi Kokoomuksen kanssa?  Ainakin ruotsinkielisten kapitaalien omistajat kalkyloinevat strategisia kuviotaan alati kansainvälistyvässä finanssikapitalismissa?  Vai onko ruotsinkielisyys aatteena vielä niin voimissaan, että suhteellisesta hidastuneesta hiipumisestaan huolimatta vielä elättää SFP:n kaltaisen pönkkäpuolueen ja vipuvarren vaa'ankielenä rakantamaan kulloinkin haluttuja kabinettikoalitioita?  Mitä aiheuttaa kun jo nyt n.s. ulkomaalaistaustaisia on enemmän kuin ruotsinkielisiä ja jossakin vaiheessa yksittäiset heidän vähemmistönsä alkavat olla suurempia?  Aiheuttaako hiipuminen luonnollisen torkahduksen vai radikalisoituvatko jotkut?  Vai löytyykö jostakin joku uusi kipinä ja Fenix fågel nousee tuhkasta?

Ratelien menoa hallituksessa

Viime aikoina on kovasti pohdiskeltu Petteri Orpon hallituksen luonnetta. Se on kokoelma talousliberaaleja kapitalismin pönkittäjiä ja äärioikeistolaisia rasisteja, välissään liberalismilla ratsastavia. Erityisesti on spekuloitu hallituksen arvopohjalla. Niin tekee myös m.m. Timo Laitakari, Keskisuomalainen-konserniin kuuluvan Länsi-Savon päätoimittaja kirjoituksessaan ”Hallituksen ongelmissa on kyse perusarvoista, joista ei voi tehdä kompromisseja”.  Yritin kommentoida juttua kriittisesti mutta yritelmäni ei ylittänyt STT:n moderointipalvelun vahtimaa julkaisukynnystä.  Päädyin siis laajentamaan kommenttini kokonaiseksi blogi-kirjoitukseksi.

En ole Laitakarin tavoin vakuuttunut tässä akuutissa tilanteessa olevan kyse arvoista - ellei ehkä korkeintaan siinä mielessä kuinka halpoja ne ovat kun poliittista*) peliä käydään.

Oma käsitykseni on, että Eteläranta-10:in kokoontunut EK ei ole, vielä, saanut eri osastojensa diskursseja sovitettua toisiinsa. Poliittisen hallinnon osastonsa Kokoomus osaa liki käyttäytyä kalustetuissa huoneissa mutta valitusosastonsa Perussuomalaiset räksyttävät entiseen malliin, ellei jopa kiihtyneinä uudesta jutkystään.  Toki Kokoomuksellakin on Tere Sammallahtensa, Atte Kanervansa ynnä muut äärioikeistolaiset rymistelijänsä mutta valtaosa osaa peittää tavoitteensa sisäsiisteihin puheisiin ja käytöstapoihin.  Samaan aikaan Perussuomalaiset ovat niin syvällä Veikko Vennamon ja ja Timo Soinin kehittelemässä populistisessa retoriikassa kuorrutettuna Jussi Halla-aho:n rasimilla etteivät hevillä sieltä pois pääse vaikka heitä kuinka harjattaisi.  Eipä siis ihme, että Wille Rydmankin solahti niin sutjakkaasti Kokoomuksesta Perussuomalaisiin ja jotkut Sinisen tulevaisuuden kautta toiseen suuntaan.

Samaan aikaan Svenska folkpartiet yrittää taiteilla kapitaalien nautintaoikeuksien puolustamisen ja itse itselleen rakantamansa humaanin ja suvaitsevan maineen välillä men jättekiva Ankdammens segelklubben:kin on tiputtanut naamionsa. He ovat entistä paljaanpina näyttämässä, että hakevat vain kapitaalien omistajien vanhojen nautintaoikeuksien pönkittämistä.  Rinnalla Kristillisdemokraatit jeesustelevat vanhaan malliin mutta samoilla tavoitteilla, toki välillä myös suvaitsemattomasti moralisoiden muiden haluja elää toisin kuin he.

Taktiikkanahan on ollut, että piskit räksyttää mutta Ali Qadim**) ohjastaa karavaaninsa minne sen omistajat haluavat. Nyt on yritetty ottaa räksyttäjät mukaan kamelien selkään eikä se ihan heti näytä luonnistuvan.  Karavaanin väki toki suvaitsee ja välillä rapsuttaakin mutta kuva ulospäin on rujo.

En kuitenkaan usko tämän(-kään) hallituskriisin purkautuvan uusiksi vaaleiksi tai muuksi asetelmien uudeksi hakemiseksi elleivät EK:ssa katso tavoitteidensa eli kyykyttämis- ja kurjistamispolitiikkansa vaarantuvan tällä nykyisellä koaliitiolla.  Vasta kun he sen näkevät ettei homma pelitä, he pystyttävät uuden joka jatkaa samaa politiikkaa toisella kokoonpanolla ja mahdollisesti toisella tyylillä.  Meno kuitenkin jatkuu samansuuntaisena kunnes riittävän suuri joukko ihmisistä näkee politiittisen retoriikan läpi politiikan ytimiin ja muuttaa suunnan.  Epäilen kuittenkin ettei muutos tule tapahtumaan olemassa olevien eduskuntapuolueiden kautta.  Ne ovat liian syvällä tässä nykyisessä establishmentissä.

----
*) Vierastan hieman sanan "politiikka" käyttämistä tässä kohdassa sillä sehän perimmiltään on yhteisten asioiden hoitamista mutta tässä on, taas, menty asioiden hoitamista jorpakkoon. En kuitenkaan keksinyt tähän hätään parempaa ja se vähän jurnuttaa.

**) Ali Qadim:lla, suom Ali Vanha, viittaan Tuhannen ja yhden yön tarinoiden neljänkymmenen rosvon johtajaan.

Vilhelm Junnilaa suurempi natsiongelma

 Viime aikoina on kotomaamme politiikan kärkiaiheita ollut Perussuomalaisten keskuudestaan  elinkeinoministeriksi nostaman Vilhelm Junnilan natsimielisyys ja hänen sille eduskunnalta saamansa luottamus.  Se on jopa yltänyt yli uutiskynnyksen ulkomaita myöten.  Jupakkaan liittyy monia huolestuttavia piirteitä ja juonteita joten en voi jättäytyä puuttumasta itsekin Junnilan toilailuihin.

Kuva Kansan uutisten jutusta "SUOMEN HALLITUKSELLA ON ÄÄRIOIKEISTO-ONGELMA, JA SE ON MYÖS SUOMALAISTEN TOIMITTAJIEN ONGELMA" kuvatekstillä "Perussuomalaisten kansanedustaja, nykyinen elinkeinoministeri Vilhelm Junnila puhui äärioikeiston järjestämässä tapahtumassa Turussa vuonna 2019. Kuva: Lehtikuva/Roni Lehti"

On ollut jo pitkään yleisesti tiedossa mihin suuntaan Junnila on kallellaan.  Hän on esitellyt natsiromantiikkaa ihailemalla hakaristikoristeita, vääntänyt vitsejä kaasuttamisesta ja ehdokasnumeronsa kytköksistä Hitleriin (88 -> HH -> "Heil Hitler") sekä pystytellyt "Ku Klux Klan" -lumiukkoja. Nämä yksittäisinä tekoina voisi hyvällä tahdolla mennä vielä "huonon huumorin" piikkiin mutta toistettuna kertovat linjasta, asenteesta ja ajattelutavasta.  Sen lisäksi Junnilan monet avautumisen, m.m. esiintyminen juhlapuhujana ns Kukkavirta-mielensoituksessa (huom: tilaisuutta mainostettiin muistotilaisuutena mutta valitettavan väkivallanteon muistelu oli vain tekosyy saada natseille näkyvyyttä), kertovat isommasta ongelmasta. Junnilaa on syytä pitää jos ei ihan täysverisenä natsina niin natsien sympatisoijana ja pikku apurina, aitona äärioikeistolaisena.

Oma lukunsa on nykyinen Petteri Orpon hallitus jossa Perussuomalaiset aitona äärioikeistolaisena puolueena on mukana.  Koaliitio on omalaatuisensa. Sinällään Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien päätyminen samaan joukkoon ei ole kummallista.  Nehän ovat askel askeleelta lähestyneet toisiaan vaikka vielä muutama vuosi sitten Orpo julisti että heidän arvopohjansa on täysin yhteensopimaton perussuomalaisten kanssa niin enää ei ole ongelmaa.  Kristillisillä ei samaa ongelmaa liene koskaan ollutkaan.

Svenska folkpartiet:n kanssa on tilanne näyttää kimurantimmalta.  Hehän ovat halunneet profiloitua vapaamielisinä, demokraattisina ja ihmisoikeuksia ajavina mutta nyt menivät mukaan Rateli-hallitukseen*).  Nyt he kuitenkin paljastivat hallitushingullaan todellisen luonteensa.

Hallituskoaliitio on puhdas Eteläranta10:n hallitusnyrkki**) pönkittämässä kapitalismia.  Sitä ei näköjään, ainakaan vielä tässä vaiheessa, saa hajottaa joten eduskunta pistettiin varmistettamaan, että Junnila saa luottamuksensa eikä hallitusta hajoteta.  Niin eduskunnasta ja hallituksesta tehtiin natsien takaajia ja turvasatama.

Sinällään tämä koko kehitys on, ilmeisesti sekä tarkoituksella että tarkoittamatta natsismin normalisointia - ja siten Junnilaa isompi ongelma. Tarkoituksellista koska omistajat katsovat tarvitsevansa natsismia silloin kun pehmeämmät keinot ei enää toimi ja ajat lienevät kapitalismin kriisien takia heille kovenemassa. Tarkoittamatta sitä normalisoidaan kun puolueiden valtapoliittisissa kuvioissa tarvitaan tukea myös oikealta reunalta niin silloin ei ad hoc -tilanteissa niin katsota syvempiä olemuksia ihmisoikeuksille aiheutettuja riskejä. Niinpä meno joka muutama vuosi sitten oli arvopohjaltaan ihan mahdotonta, on nyt "business as usual".

Kysymykseksi jää miten kauan Eteläranta10 katsoo, että on tarpeellista roikottaa natseja mukana vai katsovatko heitä tarvittavan lisää ja kovempia otteita yhteiskunnan pitämiseksi heidän hanskassaan.  Asian ratkaissee tässä vaiheessa, siis lyhyellä tähtäyksellä kauppakumppanien suhtautuminen ministeri Junnilaan, onhan hän elinkeinoministeri.  Alkavatko esimerkiksi saksalaiset ja israelilaiset karsastaa natsin kanssa neuvottelemista?  Se saattaisi saada elinkeinoelämän siistimään nyrkkiään, ei muu.  Toisaalta kyse on miten he turvaavat kapitaalien omistajien vanhat nautinnat kriisiytyvän kapitalismin oloissa ja silloin on pakko ennustaa, että valitulla tiellä tulevat jatkamaan ja otteet kovenevat ihmisten kurissapitämisessä.

Tekeepä vielä mieleni lisätä tähän loppuun pappi Martin Niemöllerin (1892-1984) vanha runo:

Als die Nazis die Kommunisten holten, habe ich geschwiegen;

ich war ja kein Kommunist.

Als sie die Sozialdemokraten einsperrten, habe ich geschwiegen;

ich war ja kein Sozialdemokrat.

Als sie die Gewerkschafter holten, habe ich geschwiegen; 

ich war ja kein Gewerkschafter.

Als sie mich holten, gab es keinen mehr, der protestieren konnte

---

*) Rateli-hallitus tulee Riikka Purran julistamasta Perussuomalaisten ikoni-eläimestä, mesimäyrästä (Mellivora capensis) joka tunnetaan myös nimellä rateli.

**) Oikeistolaiseen retoriikkaan kuuluu usein "nyrkki" kuvaamaan jotakin erityistä ryhmää joka pystytetään hoitamaan jotain erityistä tehtävää. Sauli Niinistö oli perustamassa "koronanyrkkiä" j.n.e.

Kreikkalainen draaman kaari rautateillä

Aikoinaan 2000-luvun alussa Kreikan talous sakkasi kun sikäläisten oligarkkien Venizelos:ien, Karamanlis:ien, Papandreu:jen ja Mitzotakis:ien pelaaminen valtion rahoilla saavutti kansallisen konkurssin mittasuhteet.  Silloin piti EU:n ja muiden läntisten veronmaksajien rahoilla toimivien orgaanien  rientää pelastamaan läntitisiä pankkeja luottotappioilta.  Tehtävää hoitamaan rakennettiin n.s. Troikka: EU, kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Euroopan keskuspankki (ECB) muodostivat konsortion joka haali rahaa jäsenmaiden veronmaksajien selkänahoista ja laati myrkkykeiton Kreikan taloudelle sekä kreikkalaisille.

Oleellinen osa kreikkalaisten kuritusta oli Kreikan julkisen vallan omaisuuden raaka yksityistäminen. Siinä menivät satamat, lentokentät, energiateollisuus j.n.e. sekä mukana myös rautatiet.  Prosessia ovat jotkut kehuneet menestykseksi: miljardeja bruttokansantuotteeseen, työpaikkoja j.n.e. Toiset taas ovat nähneet sen päinvastaisena.  Oikeasti seuraukset ovat olleet samoja kuin aina ideologisessa yhtiöittämisessä ja yksityistämisessä. ahnetta voittojen kahmimista unohtaen kunnossapito ja kehittäminen sekä erityisesti työläisten olot.

Erityisesti viime päivät ovat osoittaneet kuinka katastrofaalista yksityistäminen on ollut Kreikan rautateille kun tavara- ja matkustajuna törmäsivät Kreikan tärkeimmällä rataosalla Ateenasta Thessalonikiin: liki 60 kuollutta ja yli 80 loukkaantunutta.  Syynä onnettomuuteen on, ettei yksityisten yhtiöiden omistajat ole voitonhimossaan välittäneet turvallisuudesta vaan kaikenlainen kunnossapito ja investoinnit on jätetty tekemättä.  Se mikä ennen yksityistämistä toimi on annettu rappeutua pilalle.  Kuvaavaa on myös kuinka vastuulliset langettavat kaiken vastuun yksittäisen asemapäällikön kannettavaksi.

Samaan aikaan kukaan n.s. Troikan jäsenistä tai heitä tukeneista, m.l. Suomen silloiset vallanpitävät, eivät ole muistaneet kuinka he julistivat yksityistämisen ilosanomaa.  Vastuu on aina muualla.  Onnettominta on ettei Kreikka ole tässä yksin vaan samanlaista meno on myös esim. UK:ssa, Belgiassa j.n.e. joissa kriittistä liikenne- y.m. infrastruktuuria on yksityistetty.  Seurauksena kaikkialla on ollut turvallisuuden romahtaminen ja työolosuhteiden kurjistuminen.  Edelleenkään suomalainen porvaristo ei näe kuinka jäljet pelottavat vaan ajavat laput silmillä kohti väistämätöntä katastrofia.  Myös EU näyttää on ollut samalla tuhon tiellä.

Hännänhuippuna EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leuen ilkeää tarjota vielä lisää neuvoja kreikkalaisille. Kreikkalainen Giánis Varoufákis ehtikin jo sanomaan: kiitos mutta kiitos ei.

Toivottavasti tämä onnettomuus avaa silmiä. Tosin uutiset kuinka kreikkalaisia mielenosoittajia on kohdeltu, ei lupaa hyvää. Sama meno jatkuu: voitot yksityisille kapitalisteille ja pamppua erimieltä oleville.  Ainahan omistajien kulutusjuhlan laskut revitään tavallisten taatiaisten selkänahasta ja vielä syyllistetään päälle.