Ruotsalaisen puolueen ruumiinavaus

SFP/RKP on tällä vaalikaudella Petteri Orpon hallitukseen mentyään ollut silloin tällöin tikunnokassa yhteistyöstään äärioikeistolaisen Perussuomalaisten kanssa.  Toki muutenkin koska hallituksen hallitusohjelma sisältää tavoitteita jotka nähdään heidän aikaisemman suvaitsevaisuutta, sivistystä ja moniarvoisuutta korostaneen linjansa vastaisena.  Enpä malta minäkään pysytellä erossa heidän politiikkansa arvioimisesta.  Niinpä tässä omamieliseni "ruumiinavaus" (kielikuva koska kannatuksensa näyttää olevan normaalia luonnollista poistumaa hieman jyrkemmässä luisussa joten "luonnollinen poistuminen" voinee olla näköpiirissä).

SFP on vanha puolue.  Se on perustettu 1906 ruotsinkielisen aristokratian Ruotsalaisen puolueen (Svenska partiet) pohjalle.  Se oli tiukasti svekofiilinen puolue ripauksella konservatiivista venäläisyyttä vastustavaa liberaaliutta.  Tuolloin ruotsinkielisiä ja ruotsinmielisiä yhdisti fennomanian vastustaminen, joskus rajuinkin ottein Axel Olof Freudenthal:n (1836-1911) hengessä.  Häntä pidettiin pitkään SFP:n "henkisenä isänä" mutta viime vuosikymmeninä ovat ottaneet häneen etäisyyttä rasisminsa takia.  Puolue jakoi pitkään hänen nimeään kantavaa palkintoakin mutta lopettivat sittemmin.  Viimeisen taisivat antaa Paavo Lipposelle 2007.

Puolueen nimi virallisessa puoluerekisterissä on "Svenska folkpartiet i Finland r.p.", suomeksi "Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p."  Siis ruotsalainen puolue Suomessa, ei esimerkiksi ruotsinkielisten suomalaisten puolue t.m.s. Käyvät toki ajoittain keskustelua sanoista "finne", "finländare" och så vidare.

SFP:n kannatuksen ja ruotsinkielisten osuuden kehitykset

Puolue on osallistunut koko historiansa eduskuntavaaleihin liki ruotsinkielisen väestön osuutta vastaavalla kannatuksella hyvin tiukasti alueellisesti painottuen.  Tosin pikku hiljaa myös ruotsinkieliset löysivät sijaansa m.m. työväenliikkeestä ja Maalaisliitosta. Samaan aikaan ilmeisesti osa eliitistä on pikku hiljaa fennomanian vaikutuksesta luopunut ruotsalaisuudestaan.  Toisaalta puolue on yrittänyt, etenkin 2000-luvun alussa profiloitua vähemmistöjen edunajajiksi onnistuenkin saamaan hieman kapeaa jalansijaa heidän keskuudessaan.

Puolueen linja on lähtenyt tiukasta svekomaniasta jossa tarkoitus oli pitää Suomen hallintovalta ruotsalaisella eliitillä koska suomalaisista ei m.m. Freudenthal:n mielestä ollut itse hallitsemaan itseään eikä luomaan kultuuria, eikä pääomia siten voi luottaa heidän käsiinsä.  Sitteemmin yhteiskunnallisten suhteiden muutosten, m.m. suomenkielisen koulutuksen ansiosta, se on liennytetty hallinnon, koulujen y.m. kielipuriteetin valvontaan valikoiduilla arvoliberaaleilla koristeilla.  Ytimenä kuitenkin on aina ollut ruotsinkielisten pääomapiirien etu. Ne kiedotaan ruotsinkielisten säätiöiden kanssa linnoitukseksi jonka muureja ei hevin horjuteta.  Tässä he ovat löytäneet symbioosin suomalaisen rahan kanssa muodostaen yhteisen rintaman jossa ovat niin Elinkeinoelämän keskusliitto EK kuin heidän säätiönsä ja stiftelsensä.

Samaan aikaan puolue on määrätietoisesti rakentanut itselleen suvaitsevan länsimaisen liberalismin kaapua.  Ankdammens segelklubben:n kaijalle on mahtunut kovin monenlaisia pittoreskeja eksentrikkoja pätemään kunhan eivät häiritse kovaa ydintä.  On ollut omatekoista "älykköä" Jörn Donner:ia, vapaamielistä Eva Biaudet:ia sunmuita kuriositeetteja.  Jotkut suomalaisetkin kokevat koketeerata ruotsalaisuudella heidän kanssaan kuten esimerkiksi Paavo Lipponen, Tuomas Enbuske, Kimmo Sasi ihan vain muutaman erilaisen mainitakseni.  Heidän takanaan hommia pyörittää Cristoffer Taxell:n kaltaiset kovat jyrät.  Taxell lieneekin tällä hetkellä ruotsinkielisen pääoman isäntärenki ja capo sekä luottopakki pitämässä huolta ettei sen etuja vaaranneta liberaaleilla t.m.s. "haihatteluilla" ja SFP jatkaa Orpon kabinetissa.  Jopa Wikipedian kaltaisessa hänen mainitaan n.s. "harmaana eminenssinä".  Hänen vaikutuskanaviaan ovat m.m. "Stiftelsen för Åbo Akademi" ja "Föreningen Konstsamfundet" ja ne ovat tärkeitä valtakeskittymiä ja toimijoita ruotsinkielisen pääoman etujen ajamisessa.  Siten myös SFP:n taustavaikuttajia ja sen toiminnan mahdollistajia.  

Tähän asti SFP on ollut liki kaikissa sodan jälkeisissä hallituksissa (6/51 poikkeusta sitten -44 aselevon). Se on onnistunut kun hallitusten perusluonne ei ole haastanut kapitalismia ja sen nautintasuhteita. Jäljelle on jäänyt kynnyskysymykseksi vain ruotsin kielen poliittisen, koulutuksellisen ja hallinnollisen aseman varmistaminen.  Näin he myös päätyivät tähän nykyiseen Petteri Orpon oikeistohallitukseen. Sen selittely ja puolustelu on toisaalta ollut melkoinen haaste nykyiselle puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson:llekin.  Hallituskoaliitiossa on kovan linjan äärioikeistolainen Perussuomalaiset jotka vähänväliä irroittelevat fasismillaan ja rasismillaan. Niinpä Henriksson on n.s. "puun ja kuoren välissä" selitellessään kuinka milloinkin diskuteerataan ja sitten taas mennään.  Hän onkin saanut alta vuodessa tarpeekseen ja yrittää EU:n parlamenttiin lepäämään.  Tilalle kaivettanee joku joka ei myöskään keikuta segelbåt:ia mutta jolla on taas uusi uskottavuus selitellä hallituspolitiikkaa parhainpäin ydinkannattajille niin ettei taustavoimat hermostu.

Mikä on sitten SFP:n tulevaisuus?  Voiko se vielä palata nykyisestä hallituskoalitiosta aikaisempaan suvaitsevaiseen imagoonsa vai rikkoutuiko fasadit pysyvästi tai ainakin poliittiseksi ikuisuudeksi eli seurauksena olisi yhdistyminen esimerkiksi Kokoomuksen kanssa?  Ainakin ruotsinkielisten kapitaalien omistajat kalkyloinevat strategisia kuviotaan alati kansainvälistyvässä finanssikapitalismissa?  Vai onko ruotsinkielisyys aatteena vielä niin voimissaan, että suhteellisesta hidastuneesta hiipumisestaan huolimatta vielä elättää SFP:n kaltaisen pönkkäpuolueen ja vipuvarren vaa'ankielenä rakantamaan kulloinkin haluttuja kabinettikoalitioita?  Mitä aiheuttaa kun jo nyt n.s. ulkomaalaistaustaisia on enemmän kuin ruotsinkielisiä ja jossakin vaiheessa yksittäiset heidän vähemmistönsä alkavat olla suurempia?  Aiheuttaako hiipuminen luonnollisen torkahduksen vai radikalisoituvatko jotkut?  Vai löytyykö jostakin joku uusi kipinä ja Fenix fågel nousee tuhkasta?

Ratelien menoa hallituksessa

Viime aikoina on kovasti pohdiskeltu Petteri Orpon hallituksen luonnetta. Se on kokoelma talousliberaaleja kapitalismin pönkittäjiä ja äärioikeistolaisia rasisteja, välissään liberalismilla ratsastavia. Erityisesti on spekuloitu hallituksen arvopohjalla. Niin tekee myös m.m. Timo Laitakari, Keskisuomalainen-konserniin kuuluvan Länsi-Savon päätoimittaja kirjoituksessaan ”Hallituksen ongelmissa on kyse perusarvoista, joista ei voi tehdä kompromisseja”.  Yritin kommentoida juttua kriittisesti mutta yritelmäni ei ylittänyt STT:n moderointipalvelun vahtimaa julkaisukynnystä.  Päädyin siis laajentamaan kommenttini kokonaiseksi blogi-kirjoitukseksi.

En ole Laitakarin tavoin vakuuttunut tässä akuutissa tilanteessa olevan kyse arvoista - ellei ehkä korkeintaan siinä mielessä kuinka halpoja ne ovat kun poliittista*) peliä käydään.

Oma käsitykseni on, että Eteläranta-10:in kokoontunut EK ei ole, vielä, saanut eri osastojensa diskursseja sovitettua toisiinsa. Poliittisen hallinnon osastonsa Kokoomus osaa liki käyttäytyä kalustetuissa huoneissa mutta valitusosastonsa Perussuomalaiset räksyttävät entiseen malliin, ellei jopa kiihtyneinä uudesta jutkystään.  Toki Kokoomuksellakin on Tere Sammallahtensa, Atte Kanervansa ynnä muut äärioikeistolaiset rymistelijänsä mutta valtaosa osaa peittää tavoitteensa sisäsiisteihin puheisiin ja käytöstapoihin.  Samaan aikaan Perussuomalaiset ovat niin syvällä Veikko Vennamon ja ja Timo Soinin kehittelemässä populistisessa retoriikassa kuorrutettuna Jussi Halla-aho:n rasimilla etteivät hevillä sieltä pois pääse vaikka heitä kuinka harjattaisi.  Eipä siis ihme, että Wille Rydmankin solahti niin sutjakkaasti Kokoomuksesta Perussuomalaisiin ja jotkut Sinisen tulevaisuuden kautta toiseen suuntaan.

Samaan aikaan Svenska folkpartiet yrittää taiteilla kapitaalien nautintaoikeuksien puolustamisen ja itse itselleen rakantamansa humaanin ja suvaitsevan maineen välillä men jättekiva Ankdammens segelklubben:kin on tiputtanut naamionsa. He ovat entistä paljaanpina näyttämässä, että hakevat vain kapitaalien omistajien vanhojen nautintaoikeuksien pönkittämistä.  Rinnalla Kristillisdemokraatit jeesustelevat vanhaan malliin mutta samoilla tavoitteilla, toki välillä myös suvaitsemattomasti moralisoiden muiden haluja elää toisin kuin he.

Taktiikkanahan on ollut, että piskit räksyttää mutta Ali Qadim**) ohjastaa karavaaninsa minne sen omistajat haluavat. Nyt on yritetty ottaa räksyttäjät mukaan kamelien selkään eikä se ihan heti näytä luonnistuvan.  Karavaanin väki toki suvaitsee ja välillä rapsuttaakin mutta kuva ulospäin on rujo.

En kuitenkaan usko tämän(-kään) hallituskriisin purkautuvan uusiksi vaaleiksi tai muuksi asetelmien uudeksi hakemiseksi elleivät EK:ssa katso tavoitteidensa eli kyykyttämis- ja kurjistamispolitiikkansa vaarantuvan tällä nykyisellä koaliitiolla.  Vasta kun he sen näkevät ettei homma pelitä, he pystyttävät uuden joka jatkaa samaa politiikkaa toisella kokoonpanolla ja mahdollisesti toisella tyylillä.  Meno kuitenkin jatkuu samansuuntaisena kunnes riittävän suuri joukko ihmisistä näkee politiittisen retoriikan läpi politiikan ytimiin ja muuttaa suunnan.  Epäilen kuittenkin ettei muutos tule tapahtumaan olemassa olevien eduskuntapuolueiden kautta.  Ne ovat liian syvällä tässä nykyisessä establishmentissä.

----
*) Vierastan hieman sanan "politiikka" käyttämistä tässä kohdassa sillä sehän perimmiltään on yhteisten asioiden hoitamista mutta tässä on, taas, menty asioiden hoitamista jorpakkoon. En kuitenkaan keksinyt tähän hätään parempaa ja se vähän jurnuttaa.

**) Ali Qadim:lla, suom Ali Vanha, viittaan Tuhannen ja yhden yön tarinoiden neljänkymmenen rosvon johtajaan.

Vilhelm Junnilaa suurempi natsiongelma

 Viime aikoina on kotomaamme politiikan kärkiaiheita ollut Perussuomalaisten keskuudestaan  elinkeinoministeriksi nostaman Vilhelm Junnilan natsimielisyys ja hänen sille eduskunnalta saamansa luottamus.  Se on jopa yltänyt yli uutiskynnyksen ulkomaita myöten.  Jupakkaan liittyy monia huolestuttavia piirteitä ja juonteita joten en voi jättäytyä puuttumasta itsekin Junnilan toilailuihin.

Kuva Kansan uutisten jutusta "SUOMEN HALLITUKSELLA ON ÄÄRIOIKEISTO-ONGELMA, JA SE ON MYÖS SUOMALAISTEN TOIMITTAJIEN ONGELMA" kuvatekstillä "Perussuomalaisten kansanedustaja, nykyinen elinkeinoministeri Vilhelm Junnila puhui äärioikeiston järjestämässä tapahtumassa Turussa vuonna 2019. Kuva: Lehtikuva/Roni Lehti"

On ollut jo pitkään yleisesti tiedossa mihin suuntaan Junnila on kallellaan.  Hän on esitellyt natsiromantiikkaa ihailemalla hakaristikoristeita, vääntänyt vitsejä kaasuttamisesta ja ehdokasnumeronsa kytköksistä Hitleriin (88 -> HH -> "Heil Hitler") sekä pystytellyt "Ku Klux Klan" -lumiukkoja. Nämä yksittäisinä tekoina voisi hyvällä tahdolla mennä vielä "huonon huumorin" piikkiin mutta toistettuna kertovat linjasta, asenteesta ja ajattelutavasta.  Sen lisäksi Junnilan monet avautumisen, m.m. esiintyminen juhlapuhujana ns Kukkavirta-mielensoituksessa (huom: tilaisuutta mainostettiin muistotilaisuutena mutta valitettavan väkivallanteon muistelu oli vain tekosyy saada natseille näkyvyyttä), kertovat isommasta ongelmasta. Junnilaa on syytä pitää jos ei ihan täysverisenä natsina niin natsien sympatisoijana ja pikku apurina, aitona äärioikeistolaisena.

Oma lukunsa on nykyinen Petteri Orpon hallitus jossa Perussuomalaiset aitona äärioikeistolaisena puolueena on mukana.  Koaliitio on omalaatuisensa. Sinällään Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien päätyminen samaan joukkoon ei ole kummallista.  Nehän ovat askel askeleelta lähestyneet toisiaan vaikka vielä muutama vuosi sitten Orpo julisti että heidän arvopohjansa on täysin yhteensopimaton perussuomalaisten kanssa niin enää ei ole ongelmaa.  Kristillisillä ei samaa ongelmaa liene koskaan ollutkaan.

Svenska folkpartiet:n kanssa on tilanne näyttää kimurantimmalta.  Hehän ovat halunneet profiloitua vapaamielisinä, demokraattisina ja ihmisoikeuksia ajavina mutta nyt menivät mukaan Rateli-hallitukseen*).  Nyt he kuitenkin paljastivat hallitushingullaan todellisen luonteensa.

Hallituskoaliitio on puhdas Eteläranta10:n hallitusnyrkki**) pönkittämässä kapitalismia.  Sitä ei näköjään, ainakaan vielä tässä vaiheessa, saa hajottaa joten eduskunta pistettiin varmistettamaan, että Junnila saa luottamuksensa eikä hallitusta hajoteta.  Niin eduskunnasta ja hallituksesta tehtiin natsien takaajia ja turvasatama.

Sinällään tämä koko kehitys on, ilmeisesti sekä tarkoituksella että tarkoittamatta natsismin normalisointia - ja siten Junnilaa isompi ongelma. Tarkoituksellista koska omistajat katsovat tarvitsevansa natsismia silloin kun pehmeämmät keinot ei enää toimi ja ajat lienevät kapitalismin kriisien takia heille kovenemassa. Tarkoittamatta sitä normalisoidaan kun puolueiden valtapoliittisissa kuvioissa tarvitaan tukea myös oikealta reunalta niin silloin ei ad hoc -tilanteissa niin katsota syvempiä olemuksia ihmisoikeuksille aiheutettuja riskejä. Niinpä meno joka muutama vuosi sitten oli arvopohjaltaan ihan mahdotonta, on nyt "business as usual".

Kysymykseksi jää miten kauan Eteläranta10 katsoo, että on tarpeellista roikottaa natseja mukana vai katsovatko heitä tarvittavan lisää ja kovempia otteita yhteiskunnan pitämiseksi heidän hanskassaan.  Asian ratkaissee tässä vaiheessa, siis lyhyellä tähtäyksellä kauppakumppanien suhtautuminen ministeri Junnilaan, onhan hän elinkeinoministeri.  Alkavatko esimerkiksi saksalaiset ja israelilaiset karsastaa natsin kanssa neuvottelemista?  Se saattaisi saada elinkeinoelämän siistimään nyrkkiään, ei muu.  Toisaalta kyse on miten he turvaavat kapitaalien omistajien vanhat nautinnat kriisiytyvän kapitalismin oloissa ja silloin on pakko ennustaa, että valitulla tiellä tulevat jatkamaan ja otteet kovenevat ihmisten kurissapitämisessä.

Tekeepä vielä mieleni lisätä tähän loppuun pappi Martin Niemöllerin (1892-1984) vanha runo:

Als die Nazis die Kommunisten holten, habe ich geschwiegen;

ich war ja kein Kommunist.

Als sie die Sozialdemokraten einsperrten, habe ich geschwiegen;

ich war ja kein Sozialdemokrat.

Als sie die Gewerkschafter holten, habe ich geschwiegen; 

ich war ja kein Gewerkschafter.

Als sie mich holten, gab es keinen mehr, der protestieren konnte

---

*) Rateli-hallitus tulee Riikka Purran julistamasta Perussuomalaisten ikoni-eläimestä, mesimäyrästä (Mellivora capensis) joka tunnetaan myös nimellä rateli.

**) Oikeistolaiseen retoriikkaan kuuluu usein "nyrkki" kuvaamaan jotakin erityistä ryhmää joka pystytetään hoitamaan jotain erityistä tehtävää. Sauli Niinistö oli perustamassa "koronanyrkkiä" j.n.e.

Kreikkalainen draaman kaari rautateillä

Aikoinaan 2000-luvun alussa Kreikan talous sakkasi kun sikäläisten oligarkkien Venizelos:ien, Karamanlis:ien, Papandreu:jen ja Mitzotakis:ien pelaaminen valtion rahoilla saavutti kansallisen konkurssin mittasuhteet.  Silloin piti EU:n ja muiden läntisten veronmaksajien rahoilla toimivien orgaanien  rientää pelastamaan läntitisiä pankkeja luottotappioilta.  Tehtävää hoitamaan rakennettiin n.s. Troikka: EU, kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Euroopan keskuspankki (ECB) muodostivat konsortion joka haali rahaa jäsenmaiden veronmaksajien selkänahoista ja laati myrkkykeiton Kreikan taloudelle sekä kreikkalaisille.

Oleellinen osa kreikkalaisten kuritusta oli Kreikan julkisen vallan omaisuuden raaka yksityistäminen. Siinä menivät satamat, lentokentät, energiateollisuus j.n.e. sekä mukana myös rautatiet.  Prosessia ovat jotkut kehuneet menestykseksi: miljardeja bruttokansantuotteeseen, työpaikkoja j.n.e. Toiset taas ovat nähneet sen päinvastaisena.  Oikeasti seuraukset ovat olleet samoja kuin aina ideologisessa yhtiöittämisessä ja yksityistämisessä. ahnetta voittojen kahmimista unohtaen kunnossapito ja kehittäminen sekä erityisesti työläisten olot.

Erityisesti viime päivät ovat osoittaneet kuinka katastrofaalista yksityistäminen on ollut Kreikan rautateille kun tavara- ja matkustajuna törmäsivät Kreikan tärkeimmällä rataosalla Ateenasta Thessalonikiin: liki 60 kuollutta ja yli 80 loukkaantunutta.  Syynä onnettomuuteen on, ettei yksityisten yhtiöiden omistajat ole voitonhimossaan välittäneet turvallisuudesta vaan kaikenlainen kunnossapito ja investoinnit on jätetty tekemättä.  Se mikä ennen yksityistämistä toimi on annettu rappeutua pilalle.  Kuvaavaa on myös kuinka vastuulliset langettavat kaiken vastuun yksittäisen asemapäällikön kannettavaksi.

Samaan aikaan kukaan n.s. Troikan jäsenistä tai heitä tukeneista, m.l. Suomen silloiset vallanpitävät, eivät ole muistaneet kuinka he julistivat yksityistämisen ilosanomaa.  Vastuu on aina muualla.  Onnettominta on ettei Kreikka ole tässä yksin vaan samanlaista meno on myös esim. UK:ssa, Belgiassa j.n.e. joissa kriittistä liikenne- y.m. infrastruktuuria on yksityistetty.  Seurauksena kaikkialla on ollut turvallisuuden romahtaminen ja työolosuhteiden kurjistuminen.  Edelleenkään suomalainen porvaristo ei näe kuinka jäljet pelottavat vaan ajavat laput silmillä kohti väistämätöntä katastrofia.  Myös EU näyttää on ollut samalla tuhon tiellä.

Hännänhuippuna EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leuen ilkeää tarjota vielä lisää neuvoja kreikkalaisille. Kreikkalainen Giánis Varoufákis ehtikin jo sanomaan: kiitos mutta kiitos ei.

Toivottavasti tämä onnettomuus avaa silmiä. Tosin uutiset kuinka kreikkalaisia mielenosoittajia on kohdeltu, ei lupaa hyvää. Sama meno jatkuu: voitot yksityisille kapitalisteille ja pamppua erimieltä oleville.  Ainahan omistajien kulutusjuhlan laskut revitään tavallisten taatiaisten selkänahasta ja vielä syyllistetään päälle.

Johan nyt on markkinat

Jo pitemmän aikaa on puhuttu kaikennäköistä sähkömarkkinoista. Se on osa päällä olevaa energiakriisiä. Erilaiset tahot ovat tarjonneet erilaisia ratkaisuja, markkinavoimista yhteiskunnan poliittiseen säätelyyn.  Nyt viimeisin tarjottu ratkaisu on ollut hintakatot ja Sanna Marin:n hallituksen lista: kertakorvaus, laskujen jaksotus ja ns Windfall-vero sekä hintakaton selvittäminen.  Tarinaa vatvottaessa kannattaisi kuitenkin muistaa muutama asia.

Reagoinnissa hintojen nousuun on kovinta ääntä saaneet aikaan oikeistopopulistien yritykset lyödä poliittista mynttiä tilanteella, ihan maahanmuuttajien ja bensanhinnan tapaan: ohi ja yli eikä vahingossakaan asiaa. Unohtamatta tietenkään populistien kestovastustajaa n.s. Vihreää siirtymää. Toisille se on pahin syyllinen ja toisille Venäjä.  Jälkimmäiseen takertuvat n.s. Läntisen arvoyhteisön narratiiviin kiinnittyneet.

Nykyinen energiakriisi alkoi kahdesta tekijästä: 1) USA:n käynyt taloussotaansa jo vuosikausia ja yksi osa sen offensiivejä on ollut torpedoita Venäjän energiakauppaa m.m. saadakseen omaa särötettyä LNG:tään eurooppalaisille, lähinnä EU, markkinoille. Siinä se on pitkälti onnistunut.  2) Merkittävä tekijä on myös ollut EU:n halu siirtyä pitkäaikaisista kaasun toimitussopimuksista ns SPOT-markkinoille käymään kauppaa "päivän hinnoilla" kun oltiin tilanteessa jossa markkinahinnat olivat pitkiä sopimuksia alhaisempia.  Yhä alempia hintoja odotellessa jättivät keväällä ja kesällä 2021 kaasusäiliönsä täyttämättä, Reaktio oli, tietenkin, että kysynnän kasvaessa hinnat nousivat ja varastot olivat edelleen vajaita. Syylliseksi osoitettiin Venäjä joka ei muka toimittanut kaasua vaikka sitä ei oltu edes tilattu.

Samaan syssyyn on osana laajempaa hybridisotaa yritetty sanktioida kaupankäyntiä Venäjän kanssa ja yritetty syyttää siitäkin Venäjää. Ihan jo haluttomuudesta toimittaa kun samalla länsi on estänyt maksujen päätymisen myyjälle.  Osana on vielä sabotaasi Nordstream-putkia vastaan sekä Saksan hallintoviranomaisissa kuin fyysisesti itse putkiakin vastaan.  Keinotekoisena keppihevosena käytetään Ukrainan sotaa jonka taustalla on lännen haluttomuus neuvotella OSCE:n tunnustamasta "jakamattomasta turvallisuudesta" ja into jatkaa USA:n etupiirin laajentamista kohti Venäjää.

Eikä vähiten tilanteeseen ole vaikuttanut kummalliset käsitykset meillä vallitsevasta talousjärjestelmästä.  Me elämme kapitalismissa, kapitalismiksi kuten Hannu Taanila on muotoillut.  Se tarkoittaa, että hinnat lähenevät aina markkinoilta saatavissa olevaa korkeinta mahdollista hintaa. Se on kaasulla läntisessä Keski-Euroopassa tuotettu sähkö ja sitä meidänkin hintamme seuraavat vaikkei täällä paljon kaasusta sähköä tehdäkään.  Siinä heiluu se kuuluisa Adam Smith:iläinen "markkinoiden näkymätön käsi".  Markkinoiden vapaus ei näytä enää kuitenkaan kelpaavan niiden autuutta saarnanneille kun kolisee omissa nilkoissakin.  SIlloin laskut pyritään "sosialisoimaan" kuten on tapana aatehistoriallisesti vääristellen käyttää sosialismia lyömäaseena.

Hintojen nousu aiheuttaa, tietenkin, kohtuuttomia vaikeuksia etenkin pienituloisille ja vähävaraisille.  Se ei tunnu kiinnostavan kun apua ollaan tarjoamassa pääasiassa isoja sähkölaskuja generoiville, niin sähkölämmittäjille kuin paljon muutenkin sähköä käyttäville.  Heikoimmassa asemassa olevat kaatuvat taas tässäkin ns. omavastuisiin vaikka varaa ei olisi senttiäkään mihinkään ylimääräiseen.  Unohdetaan jopa sähkönsäästöintoilussa, että juuri niiden nyt helpotettavien isompien sähkölaskujen maksajia pitäisi eniten kannustaa sähköä säästämään.

Oma lukunsa on kuinka erilaisilla poliittisilla keinoilla, sekä hallituksen toimilla että opposition ehdotuksilla pyritään tarttumaan vain oireisiin.  Unohdetaan, tarkoituksellako?, että iso osa sähköyhtiöistä on julkisen vallan omistuksessa. Moni on kokonaan kuntien omistama ja joissakin valtiokin mukana. jatkuvasta yhtiöittämisestä ja yksityistämisestä huolimatta silti ihan omistajaohjauksella voitaisi kohtuullistaa ylisuurien voittojen kahmimista. Mika Lintilän "verirahoiksi" Ukrainan sodan takia kutsumia voittoja.  Se alentaisi hintoja kaikkein tehokkaimmin. 

Helsinkiläinen Helen on päättänyt alentaa hintojaan, hyvä niin, mutta ei anna mahdollisuutta korkeampia hintoja maksamaan joutuvien äänestää sähkölaskuillaan kiskurihintoja vastaan ja hyötyä alennuksesta.  Tässä haiskahtaa kartelli-ajattelu joka ei helpota kuin pienen osan elämää.  Eikö tässäkään haluta antaa kilpailun edistää hintojen laskemista kuten talousjärjestelmämme kauneimmat mainoslauseet esittävät?

Kaikenkaikkiaan tämä, taas, antaa kummallisen kuvan meidän markkinataloudestamme, joka on eufemismi kapitalismille, ja sen puolesta elämöivien pikkupolitikoinnista.  Juurisyihin ei haluta pureutua mutta pelehditään oireissa, jopa hallitus populistiopposition tahdissa.  Lienee turha toivoa, että ensikevään eduskuntavaaleissa meno muuttuisi?

Kapitalismin lopunaikoja

 Kansan uutiset on julkaissut jutun "Kapitalismi on jo kumonnut itsensä ja tilalle on tullut jotain pahempaa, sanoo Gianis Varoufakis KU:lle". Siinä kreikkalainen ekonomisti ja entinen Syriza:a edustanut valtiovarainministeri Giannis Varoufakis /MeRA25 (DiEM25)  kertoo käsityksestään kapitalismin lopusta.  Hän väittää siitä siirrytyn  hänen "teknofeodalismiksi" nimittämään uuteen ajanjaksoon.  Hänen ajatuksiaan näiltä tiimoilta on julkaistu myöskin brittiläisessä työväenlehdessä Morning Star:ssa otsikolla "On Brexit and the task of confronting technofeudalism" julkaistussa haastattelussa.  Varmaan muuallakin.

Kuva: Olaf Kosinsky (kosinsky.eu) 
Licence: CC BY-SA 3.0-de

Varoufakis:n pääteesi tässä on, että kun on siirrytty "digitaaliseen" talouteen niin on samalla luovuttu kapitalismille keskeisimmistä asioista: voitontavoittelusta ja markkinoista.  Uutta aikaa leimaa keskuspankkien jakama raha ja "digitaaliset alustat".  Hän ajoittaa siirtymän n. vuoden 2008 tienoille.  Toki hän myöntää etteivät voitontavoittelu eikä markkinat ole kadonneet mutta ne eivät enää hänen mukaansa määritä meidän aikaamme.  Olisin pitkälti erimieltä hänen kanssaan tästä asiasta ja siksi tämä kiistakirjoitus, arvostanhan Varoufakis:ia tarkkanäköisenä hoksnokkana joka osaa tarttua keskeisiin kysymyksiin.  Toisaalta hän myös hakee räväkällä retoriikalla huomiota.

Varoufakis syyttää keskuspankkeja kun ne laskevat liikkeelle velkakirjoja joilla luodaan Esko Seppäsen terminologialla "höttöntöttörahaa" jolla ei ole katetta reaalimaailmassa.  Hän on osittain oikeassa mutta valtaosa maailmalla liikkeellä olevasta katteettomasta rahasta on kuitenkin yksityisten liikepankkien liikkeellelaskemaa velkaa (n.s. "luotonlaajennus").  Se on pikemminkin finanssikapitalismia kuin mitään uutta kapitalismia korvannutta järjestelmää.

Samaten teknologiset alustat, joita virheellisesti digitaalisiksi sanotaan, eivät myöskään ole mikään erityinen uusi järjestelmää luonnehtiva elementti.  Ne ovat pikemminkin vain teknologisen kehityksen mahdollistava väline kasata kapitaaleja ilman tuotannollisen teknologian, tuotantovälineiden, pitämistä omassa hallussa.  Niinpä esimerkiksi Über:n et al kaltaiset yritykset ovat voineet luopua pääomia sitovista tuotantovälineistään ja siirtää niiden hankkiminen, ylläpitäminen ja käyttäminen kokonaan työläisten vastuulle.  Pikaisella silmäyksellä siinä saattaa nähdä feodalismin piirteitä mutta onko se todella sitä?  Feodalismissa ihmiset hallussaan olevia tuotannontekijöitä myöten olivat käytännössä n.s. "turpeeseen sitomisen" kautta feodaaliherrojen omaisuutta hyvin hierarkisessa järjestelmässä vaikka heidän tuotantovoimansa uusintaminen olikin heidän omalla vastuullaan.  Kun feodalismista siirryttiin eteenpäin noita siteitä katkottiin siirtymällä palkkaorjuuteen jossa isäntien valta ja velvollisuudet jäivät ainoastaan palkanmaksuun.  Nyt ollaan siirtymässä siihen, että myös vastuu ja riskit työsuhteesta ja työvälineistä siirretään täysin työläisille ja pelkästään kertyvät  kapitaalit ovat omistajan.  Ei se ole mitään uutta vaihetta vaan edelleenkin kapitalismia mutta sen uusi vaihe: on siirrytty tuotannollisesta kapitalismista puhtaaseen finanssikapitalismiin.

Mitä markkinoihin tulee niin vaihdantaa on ollut jo n.s. barbaarisina pidettyjen alkuyhteiskuntien aikoina ja niitä tulee olemaan jatkossakin.  Ne eivät mitenkään erityisesti ole määrittäneet kapitalisminkaan syvintä olemusta vaikka porvariluokan kaupankäyntioikeudet olivat yksi merkittävä tekijä sen esiinmurtautumisessa.  Oleellisempaa on kapitaalien keskittyminen ja se taas vie markkinoiden vapautta sillä ne joille kapitaalit kulloinkin keskittyvät, pyrkivät rajoittamaan markkinoita.  ja koska markkinakilpailua ei koskaan aloiteta uudelleen nollatilanteesta vaan aina jatketaan niistä keskittymistä joita jo on, keskittymät rajoittavat muiden markkinaoikeuksia.  Tätä perusperiaatetta ei muuta, että joidenkin kapitaalit menevät aika-ajoin uudelleenjakoon, kuten esim. suhdennesykleissä ja lamakausina tapahtuu.  

Toisaalta Varoufakis on oikeassa: uusi kapitalismin vaihe on tavallisille ihmisille pahempi kuin edeltäjänsä.  Yleensä kuitenkin uudet ajanjaksot ihmiskunnan historiassa ovat tuoneet jotain uutta ja parempaa.  Niinpä kapitalismikin toi uutta ja vapautti ihmisiä, heitähän porvaritkin ovat, vanhan systeemin kahleista tekemään vapaammin kauppaa ja se levitti toimeentuloa uudella tavalla ja laajemmalle.  Nyt tämä hänen esiinnostamansa muutos ei kuitenkaan tuo mitään uutta vaan käyttää uusia teknisiä mahdollisuuksia ihmisten edelleen kurjistamiseen.  SiltäKIN kannalta sitä pitää pitää "vain" vanhan muutoksena.  Kysymykseksi vielä kuitenkin jää onko tämä nyt vihdoin ja viimein kapitalismin viimeinen vaihe vai tuleeno näitä vielä uusia?

Yksi Varoufakisin havainto kuitenkin pitää paikkansa: kapitaalien vallan muuttuminen kasvottomaksi.  Vanhasta patruunakapitalismista on siirrytty pankkien valtaan jo aika päiviä sitten.  Jotkut vanhaan jämähtäneet n.s. "impivaaralaiset" haaveilevat siitä vanhana hyvänä aikana mutta se on iäksi mennyt.  Sen jälkeen on tullut jo näkymättömien kapitalistien valta.  He toimivat finanssilaitosten hämärissä kabineteissä.  Nyt valta on siirtymässä heiltä finanssiteknokraattien käsiin. Niiden jotka pyörittävät pääomia ikäänkuin niillä olisi jotkut luonnonlakien ja -vakioiden kaltaiset ohjausmekanismit joita he ylipappeina ohjaavat.   Kapitalistit siis ovat menettämässä valtansa kapitaaleihinsa. Tätä puolta kuvasi Hannu Raittila jo vuonna 2004 esseekokoelmassaan "Liikkumaton liikuttaja" *).     

Giannis Varoufakis on siis oikealla asialla mutta miten on hänen johtopäätöstensä laita? Vievätkö ne tietämystämme eteenpäin?  Tai edes oikeaan suuntaan?  Siis tunnistamaan nykyisen talousjärjestyksemme olemuksen, perusteet ja liikkeet sekä ymmärtämään ne.  Jos omaksumme Varoufakis:n tämän ajatuksen, osaammeko vastustaa kapitalismissa oikeita asioita vai huidommeko ohi?

---
"Liikkumaton liikuttaja" viittaa myös vanhaan intialaiseen mytologiaan jonka yhdessä tarinassa Kali tanssii villisti aviopuolisonsa Shiva:n yllä.  Samoin myös aristoteleeniseen käsitykseen kaiken liikkeessä olevan ensimmäiseen paranormaaliin liikkeellepanijaan, luojajumalheerokseen, joka ei tietenkään voi liikkua koska jos liikkuisi niin se ei olisi ensimmäinen liikuttaja.  Samalla asialla on ollut myös Tuomas Akvinolainen.

Totalitarismista ja fasismista sekä niiden analyysistä

 KSML-konserniin kuuluva Uutissuomalainen-palvelu on koonnut artikkelin jossa valitut tieteilijät, Oula Silvennoinen/Akat. ja Jussi Soimetsä/TY sekä "asiantuntija"Jouni Lassila/UPI arvioivat Venäjän presidentin Vladimir Putinin "fasistisuutta".  Juttu on m.m. julkaistu Länsi-Savo -lehden sivuilla otsikolla "Venäjä ei ole suoranaisen fasistinen valtio – silti Putinia voi verrata Hitleriin, ja myös Venäjä hallitsee kansalaisiaan propagandalla, militarisoi yhteiskuntaa ja lietsoo nationalismia".

"Analyysi" oli mielestäni kovinkin löysää jutustelua. Johtuneeko toimittajista, haastatelluista vai toimitustavasta tai kaikista noista.  Mieleeni tuli taannoiset NL:n aikaiset kremnologit (tai kremlologit) jotka päättelivät maailmoja mullistavia neuvostojohtajien nenien asennosta Leninin mausoleumin katolla.  Niinpä provosoiduin kirjoittamaan myös omaa analyysiäni jota tarjosin kommentiksi palstalle.  Se ei kuitenkaan taaskaan ylittänyt STT:n ylläpitämää julkaisukynnystä.  Koska kirjoitukseni ei heistä ilmeisesti kelvannut "edistämään asiakkaiden ja näiden yleisöjen välistä vuorovaikutusta, joka vie keskustelua eteenpäin ja luo arvoa myös keskustelua vierestä seuraaville lukijoille" jaan ajatukseni täällä omalla plokipalstallani, hieman alkuperäistä laajempana ja linkkien kera.

Mielestäni oikeasti olisi lähdettävä Venäjän valtion luonteesta ja talousjärjestelmästä joka on kapitalistinen. Kyse on siihen liittyvien nautintaoikeuksien ylläpitämisestä ja järjestämisestä. presidentti Vladimir Putinin johtama hallinto näyttäisi olevan pragmaattinen ideologioiden t.m.s. suhteen silloin kun niiden edistämisestä on kyse. Yhteistyönsä näyttää onnistuvan niin taantumuksellisen uskonnon kuin militaristisen patriotismin kanssa samaten kuin mennyttä sekulaaria suuruutta haikailevien konservatiivien kanssa. Siis jonkilaista patrioottis-militaristista kesaropapismia jossa johtava ajatus on Venäjän poliittinen suurvalta-asema ja kulttuurinen "русский мир" (transl. "Ruskij mir" eli "venäläinen kulttuuripiiri", linkki arkistoon koska oikea on estetty).

Sen sijaan etno-nationalistit näyttävät jäävän ulkopuolelle, samaten kuin läntistä finanssikapitalismia ajavat finanssitalousliberaalit. Onhan venäläinen kapitalismi vielä tuotannollisen kapitalismin vaiheessa.

Aleksandr Dugin on kai Vladimir Putinin et al muiden siellä valtaapitävien horisontissa melkoisesti marginaalissa eikä ole saanut sellaista "valtakunnan filosofin" asemaa jonka hän itse itselleen mieluusti soisi ja jota hänelle täällä lännessä manataan. Se ei toki näyttäisi tarkoittavan etteikö hänenkin seuraajiaan silloin tällöin muistettaisi koska heidänkin kannatuksensa kelpaa valtaapitäville.  Myös hänen korostamansa Euraasian merkitys sopii valtaapitäville.

Fasismia (huom: menneisyyden italialainen fascismi oli vain yksi fasismin monista muodoista) pitäisi tutkia nimenomaan kapitalismin näkökulmasta. Sehän on monimuotoinen keinovalikoima kapitalismin pystyssäpitämiseksi haastavissa olosuhteissa, siis silloin kun n.s. "pehmeä voima" eli "porvarillinen hegemonia" (vrt. Antonio Gramsci) ei enää pelkästään toimi. Silloin manataan "kansa" kaduille suihtukulkueisiin ja käytetään autoritatiivisia menetelmiä toisinajattelijoita ja heidän mielipiteitään kohtaan. Silloin haetaan yhtenäisyyttä, "yhteen hiileen puhaltamista", "samassa veneessä soutamista" ja peikotetaan niitä jotka siihen eivät alistu.

Per viam: Viime aikojen näyttävimmät fasistimarssit on pidetty Baltianmaissa ja Ukrainassa.

Näyttäisi siis, että olemme jälleen yksipuolisen läntisen narratiivin rakentamisen ja suojelemisen äärellä.  Eikä edes tälläisen taviksen poikkipuolinen sana ylety valtakunnallisen keskitetyn tiedonlevitteen sivuille.  Edes sen vertaa toisinajattelua ei totalitarismimme siedä.

Ahne, ahneempi, Wahlroos

Björn Wahlroos, Nordean hallituksen puheenjohtaja sen suurimman omistajan suuromistaja, on taas avautunut julkaisemalla kirjan: ''Kuinkas tässä näin kävi – Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua" (Otava 2019). En ole kirjaa lukenut, ainakaan vielä enkä tiedä luenkokaan, mutta luin sitä koskevan YLEn buffin otsikolla "Björn Wahlroos laukoo uutuuskirjassaan kuin DJ Ibusal: Verotus pilalla, demokratia pilalla, ay-liike pilalla – pelkkää konsensusta tilalla".


YLEn toimitukselle tulee kirjasta mieleen joku DJ.  Minä en niistä niin tiedä mutta kirjan otsikko tuo minun mieleeni entisen presidentin Urho Kekkosen aikoinaan julkaiseman pamfletin "Onko maallamme malttia vaurastua?" (Otava 1952).  Siinäkin aiheena oli manata rahvaalle ja työläisille malttia niin, että omistajat entisestään rikastuisivat.  Malttihan heidän mielestään on vain muille kuin talouseliitille ja heidän lähimmille apulaisilleen.  Wahlroos näyttäisi olevan tässä suhteessa hyvinkin kekkoslainen.

Tarkemmin YLEn juttua tutkaillessa havaitsee kuinka Wahlroosilla ei ole oikein faktat hallussa tai sitten hän tietoisesti ja tarkoituksella sekottaen hämmentää aut vice versa.
 
Hän väittää jutun mukaan että:
 1) Varallisuutta ja pääomatuloja pitäisi verottaa vähemmän. Mutta oikeasti varallisuusvero on jo kokonaan lopetettu vuosia sitten. Kiinteistöveroa peritään mutta sitäkään ei hänenkaltaisiltaan maa- ja metsätilojen omistajilta.  Lisäksi pääomatulojen verotusta on myös kevennetty samalla kun niiden osuus suhteessa palkkatuloihin on kasvanut.
2) TES:ien yleissitovuuden pitäisi koskea vain minimejä. Niinhän ne tekevätkin ja ovat aina tehneet. Työnantajilla on aina täysi valta ja voima maksaa enemmän ja muutenkin antaa paremmat työehdot (paitsi itse perustamiensa kartellien puitteissa).
3) Työttömyysturvan pitäisi olla pienempiä ja siten 'kannustusloukut' poistuisi. Työttömyys- ja muu sosiaaliturva tarjoaa tällä hetkellä vain vähimmäistoimeentulon joten jos työnantajien maksamat palkat eivät pysty parempaan, syys on vain ja ainoastaan palkkojen maksajissa.

Wahlroos viittaa myös Stephen Elop:n, Nokian ex-toimitusjohtaja, surullisenkuuluisiin puheisiin palavasta porauslautasta.  Oikeastihan kukaan tolkuissaan oleva ei toimi kuten hän kuvasi.  Järjissään toimiva katsoo alla olevan pelastusveneiden jos aikoo hypätätulipalon tieltä mereen.  Sellaisethan tulee olla jokaisessa asiallisesti hoidetussa porauslautassa eikä luoteta vain siihen, että yhteiskunta tulee ja pelastaa verorahoilla.  Sitä paitsi Nokian tilanne oli sellainen, että he olisivat voineet n.s. 'pitkää häntää' myyden kerätä varoja hallittuun yrityksen muutokseen mutta Elop tuhosi niitä minkä ehti väittämällä olemassaolevia ja hyvin vielä siinä vaiheessa myyneitä tuotteita kelvottomaksi.  Kuka tehtäviensä tasalla oleva oman yrityksen parasta tekevä johtaja toimii niin.

Wahlroos perustelee ahneita vaatimuksiaan n.s. rakennemuutoksella.  Ne eivät kuitenkaan tapahdu kestävällä tavalla niin, että yhteiskunta maksaa tuotteidensa elinkaaren loppua lähestyvien yritysten omistajien voitottoja keventämällä ja vähentämällä velvotteita, esimerkiksi verotuksesta tai työehdoista tinkimällä.  Muutoksen tulee olla sellainen jossa yritykset itse pitkäjänteisesti kehittävät uusia tuotteita väistyvien rinnalla samaan aikaan hankkien niiden myynnillä varaa uusiin investointeihin.  Samalla tulee pitää huolta työntekijöiden osaamisen kehittymisestä ja muuttumisesta kohti uusia busineksia, pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti.  Vain siten voi saada yritykseen ja sen tavoitteisiin sitoutunutta työvoimaa joka on myös valmis joustamaan tiukan paikan tullen.  Ja samalla yritysten rakenteet ja oimintatavat uusiutuvat kun niitä säädetään uuteen tuotantoon, ei hyppäämällä muiden varaan mereen kuten Elop:n esimerkissä.

Wahlroosin avautuminen, siis tämän YLEn uutisoinnin valossa, on jälleen yksi askel sarjassa jossa ahneet kapitalistit seuraavat toistensa jälänjäljissä kilpaillen kuka ylittää edellisten saavutuksen suuremmassa röyhkeydessä.  Wahlroos johtaa tällä hetkellä heittäytymällä kehityksestä rähinään, evoluutiosta revoluution. 

Libertaarikapitalismin juhlaa ja krokotiilit lihovat

Björn Wahlroos tulee viettämään syntymäpäiviään ja Olli Rehn on julkaissut taas kirjan.  Köyhät tulevat entistä köyhemmiksi, rikkaat rikkaammiksi ja kadunkulmissa soi Syyrian rämisevä musiikki.  Eli sama meno jatkuu.

Kymmenes lokakuuta Sampo-konsernin, UPM:n ja Nordea-pankin hallitusten puheenjohtaja ja Sammon pääomistaja Björn Arne Christer " Nalle" Wahlroos täyttää 60 vuotta.  Erilaiset tiedonlevitteet ovat jo päivien ajan revitelleet hänen tekemisiään ja henkilöhistoriaansa sekä juhliaan hotelli Le Negrescossa Nizzassa.  Toisaalta EU:n talouskomissaari ja komission varapuheenjohtaja Olli Rehn on julkaisut taas kirjan jossa hän hahmottelee EU-yhdentymisen vaihtoehdottomuutta ja erimieltä olevien tyhmyyttä.

Wahlroos on tullut kuuluisaksi erinomaisella oikeassa olemisen esittämisellä oli hän sitten marksilaiseksi julistautunut äärivasemmistolainen tai kapitalistien vapautta ajava ja siitä hyötyvä ääriporvari.  Mielipiteistä riippumatta arroganttius ja itsensä muita parempana pitäminen on säilynyt ja säilynee seitsemännelläkin ikävuosikymmenellä.  Saanemme edelleenkin  kuulla kuinka kapitaaleilla ja kapitalisteilla ei ole velvollisuuksia kuin omaisuuksiaan kohtaan ja häviäjien holhoamista tulee välttää RUK:n opein.

Olli Rehn on jälleen, ainakin kirjaesittelyiden mukaan, taas uudessa kirjassaan Myrskyn silmässä (Otava) osoittanut kuinka EU-eliitin ja hänen harjoittamansa politiikka on ollut viisaiden ihmisten harjoittamaa ja ainoa vaihtoehto.  Ainakin jos sitä vertaa Rehnin itsensä rakentamien olkiukkojen ehdottamiin hallitsemattomuuksiin.  Hänkään ei katso olevan tarpeellista oikeasti ottaa huomioon mitä erimieltä olevat oikeasti ehdottavat.

Noita molempia liberaalin kapitalismin airuita yhdistää samankaltainen muiden mielipiteistä välittämätön oman oikeassa olemisen korostaminen.  Muut, erimieltä olevat ovat tyhmiä, tietämättömiä, laiskoja ja vaaraksi muille.  Sitten kun asiat eivät sitten menekään niinkuin he ovat luvanneet niin vika on aina muissa tai ainakin muut vaihtoehdot olisivat johtaneet vielä pahempaan.

Iltalehti julkaisi viikonlopun numerossaan Jyrki Vesikansan, Wahlroosin ilmeisen luottotoimittajan, jutun yhteydessä kuvan Wahlroosista ja kaveristaan Leif Salmenista jossa Wahlroosilla on olallaan plakaatti tekstillä "Vastuu tulevaisuudesta on meidän".  Tuo tuolloisen nuorison julistus saa nyt pelottavan kaiun kun vastuu oikeasti on näillä Wahrooseilla ja ja Rehneillä.  Miten he vastuunsa kantavat ja miten korjaavat aiheuttamansa hirveydet tästä politiikasta joka toteuttaa Mika Waltarin Sinuhen orjan Kaptahin suuhun laittamia sanoja köyhien köyhtymisestä, rikkaiden rikastumisesta ja Syyrian rämisestä musiikista kadunkulmissa? Syyrialainen musiikki on vain vaihtunut sikäläiseksi sodan räimeeksi osana tätä harjoitettua politiikkaa.  Meidän ei olisi oikeasti pakko antaa näin aina olevan vaan yhdessä halutessamme voisimme lopettaa kapitalismin krototiilien lihottamisen.

Ihmiset talouden neljän ratsastajan jaloissa

YLE on esittänyt mielenkiintoisen dokumenttifilmin talousjärjestelmämme tilasta ja kehityksestä.   Se on puutteistaankin huolimatta erinomainen lisä tämänhetkisen kriisin ymmärtämiseen.  Toivottavasti YLE jatkaa tällä tiellä.
 

Olen usein arvostellut YLEn ohjelmia mutta nyt toisinkin päin.  YLE:n TV 1 esitti tänään päivällä Dokumenttiprojekti-sarjassaan filmin "Four Horsemen" (suomeksi "Talouden madonluvut").  Kyseessä on brittiläinen pitkä dokumenttifilmi kapitalistisen talouden  kehityksestä nykyiseen uusklassiseen muotoonsa. Sen on ohjannut ja käsikirjoittanut Ross Ashcroft.   Filmin näkökulma on kovin USA-lähtöinen ja monet siinä haastatellut asiantunijat sikäläisiä.  Sen kriittinen informaatio on kuitenkin osuvaa myös täältä Suomesta katsottuna.   Dokumentin neljä ratsastajaa eli valloitus, sota, nälkä ja kuolema ovat viittaus Raamatun ilmestyskirjaan ja sen tuhonmerkkeihin.  Ilmeisesti anglo-saksisessa maailmassa ei voi taloustieteitä käsiteltäessäkään olla viittaamatta uskonnollisiin symboleihin.

Filmissä esitetään kuinka klassisen kansantaloustieteen käsityksistä on Milton Friedmanin ja n.s. Chigacon poikien johdattelemana siirrytty n.s. uusklassineen kansantaloustieteelliseen malliin eli kuinka talous erkani reaalimaailmasta.  Samalla se on johtanut tuloerojen hervottomaan kasvuun ja pankkien valtaan.  Aikoinaan filosofi Platon opetti, että rikkaimpien ja köyhimpien tulojen suhde pitäisi olla 6:1.  Myöhemmin pankkiiri J.P Morgan opetti, että oikea suhde on 20:1 mutta nykyisin suhde on 500:1 tai jopa 1000:1.  Dokumentissa esitetään, että sen seurauksena rikkaimmat ja köyhimmät tuskin ovat enää edes samaa eläinlajiakaan.

Dokumentissa muistutetaan myös kuinka kapitalismi tässä kehityksessään on eronnut aikaisemmista ihanteistaan.  Sitä kehitystä verrataan USAn perustamisvaiheen ideoihin ja osoitetaan kuinka kaukana niistä ollaan niin valtion aseman kuin  verotuksenkin suhteen.

Nykytilanteeseen ja tähän johtaneen kehityksen esityksenä ja analyysinä dokumentti on tarkka ja analyyttinen.  Nykykehityksellä he eivät näe kapitalismilla paluuta normaaliin tilaan eli "business as usual" -tilaan.  Joitakin lapsuksia siellä kuitenkin.  Käsikirjoittajalla ja muutamilla haastatelluilla näyttää olevat hatarat tiedot sosialismista kun he väittivät nykymenoa rikkaiden sosialismiksi ja köyhien markkinataloudeksi.  Siinä on sosialismin ymmärrys lipsahtanut pahemman kerran vaikka ovatkin medrkittävän ilmiön äärellä: suurten kapitaalikasauminen omistajat käyttävät valtiota turvaamaan suuret voittonsa ja valtion avulla ja köyhät joutuvat tulemaan toimeen yksityisillä markkinoilla kun USA:ssa ei julkisen vallan sosiaaliturvaa juurikaan ole ja Euroopasta sitä puretaan.  Ilmeisesti he eivät tunne marksilaista käsitystä valtiomonopolistisesta kapitalismista joka selittäisi tilanteen paremmin.  Sen sijaan heidän tietonsa ja ja taitonsa ymmärtää rahan liikkeitä tässä nykyisessä talousjärjestyksessä näyttäisi olevan paremmalla tolalla.

Heidän johtopäätöksensä sen sijaan näyttäisi menevän hieman metsään, ainakin minun mielestäni.  He haluaisivat ikäänkuin palata ajassa taaksepäin, takaisin 1800-luvun kapitalismiin.  Sen esimerkkeinä he kertovat USAn "perustajaisien" ja presidentti Abraham Lincolnin ajatusten unohtamisesta. Historian kääntäminen taaksepäin ei kuitenkaan onnistu ja tämä tilanne missä nyt olemme, on paikka josta pääsee vain eteenpäin.  He eivät myöskään näytä ymmärtävän marksilaisten tapaan yhteiskunta- ja talousjärjestelmien kypsymistä ja sitten vaihtumista seuraavaan.  Tätä muutosta he eivät halua nähdä (tai sanomansa läpimenemiseksi eivät vielä uskalla sanoa).

Puutteistaan ja apokalyptisistä viittauksistaan huolimatta dokumenttifilmi on virkistävä poikkeus YLEn ohjelmistossa, etenkin näin suurten urheiluriekkujaisten aikaan, ja ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi mahdollisimman laajasti.  Olisi myös toivottavaa mahdollisimman moni poliitikko sen näkisi ja alkaisi ajatella.  Erityisesti pidin sen lopputiivistyksestä: "Riistokapitalistin pahin vihollinen ja ihmiskunnan paras liittolainen on itseoppinut yksilö joka on lukenut ja ymmärtänyt, on kärsivällinen ja kulkee ympäriinsä silmät auki".  Toivottavasti YLE jatkaa edelleenkin tällä tiellä ja tarjoaa jatkossakin katsojilleen ajattelemisen aihetta.

Stubb ja rakenteet

Alexander Stubb uhkailee kreikkalaisia.  Samaan aikaan hän puhuu rakenteeellisista uudistuksista ja pyrkii estämään niitä.  

Hallituksessa on kaksi käsitystä demokratiasta: Stubbilla totalitaristinen ja Erkki Tuomiojalla demokraattiinen.

Kreikkalaisilla on mahdollisuus tehdä aitoja rakenteellisia muutoksia.

 

Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb/Kokkuli on avautunut YLEn haastattelussa Kreikasta sen tarvitsemista muutoksista.  Hänen mukaansa Kreikka tarvitsee rakenteellisia muutoksia ja näyttää pitävän EU:n, IMF:n ja EKP:n vaatimia säästöjä sellaisina.  Samalla Stubb uhkailee kreikkalaisia äänestämästä heiltä vaadittuja säästöjä vastaan.

Oikeasti Stubb ei halua kreikkalaisten muuttavan rakenteitaan vaan pönkittävän niitä säästöillä.  Jos kreikkalaiset purkavat yhteiskuntansa vaadituilla säästöillä, kapitalismin rakenteet jäävät pystyyn.  Samoin jäävät banksterien johtamat pankit ja niiden valta yli demokratian.  Stubb siis tukee omilla puheillaan ylikansallista finanssitotalitarismia.

Stubb vaatii kansainvälisille kapitalismin rakenteille ja toimijoille ylivaltaa yli kreikkalaisten ihmisten ja demokratian asettamalla ulkopuolelta ehtoja ja uhkauksia uusiin vaaleihin valmistautuville kreikkalaisille.

Samaan aikaan Stubb ihmettelee kreikkalaisten halua pysytellä Eurossa.  Minä en, sillä kreikkalaisten lainat ovat paljolti sidottu Euron arvoon.  Jos he siirtyisivät Drakmaan tai johonkin muuhun valuuttaan niin lainojen reaaliarvot hyppäisivät entistä enemmän tavoittamattomiin.  Eurosta pitäisikin erota sellaisten joilla velka on siedettävällä tasolla.  Sellainen olisi esimerkiksi Suomi, joka voisi siirtyä turvaan ennenkuin Euro lopullisesti romahtaa.

Sen sijaan ulkoministeri Erkki Tuomioja/Demuli näyttää olevan toista mieltä samaisen YLEn haastattelussa. Hän antaa vaalit ja Eurossa pysymisen/eroamisen kreikkalaisten omaksi huoleksi.  Niin sen pitäisikin olla eli, että tavalliset kreikkalaiset saisivat itse päättää omista asioistaan yli pankkien ja ylikansallisten kapitaalikasautumien.  Tuomioja on myös syystä huolissaan EU:n hirttäytymisestä yhteen, jo aiemmin toimimattomaksi huomattuun ratkaisuun. 

Suomen hallituksessa näyttää olevan kaksi aivan vastakkaista suhtautumista demokratiaan.  Eduskunnan suurimman puolueen kärkiedustajat näyttävät sitä halveksivan ja tarjoavan tilalle pankkiirien kuria.  Hallituksen toiseksi suurimman puolueen edustajat näyttävät sentään puhuvan demokratian puolesta, uskottavuuden kanssa vain on hieman niin ja näin heilläkin.  Vanhat Paavo Lipposen aikaiset synnit kun painavat edelleenkin.  Suurimman oppositiopuolueen kanta taisi tulla jo aiemmin Jussi Halla-Aholta/Persuli (Hommaforum-fraktio), joka kaipasi sotilasjunttaa Kreikkaan.

Toivottavasti kreikkalaiset valitsevat uusintavaaleissa viisaasti ja vaihtavat totaalisesti aimman epäonnistuneen hyväveliverkostonsa parlamentista. Toivottavasti he pystyvät myös syrjäyttämään Karamanlisin, Papandreun, Venizelosin ja Mitsotakiksen perheiden ympärille muodostuneen taloudellisen eliitin. Vasta sen jälkeen heillä on edellytykset rakentaa toimivaa yhteiskuntaa. Ainiin, ja kansainväliset pankit pitäisi jättää nuolemaan näppejään ja oppimaan, että heidän kuprujaan ei jatkuvasti makseta veronmaksajien selkänahasta.  Kreikkalaisilla on mahdollisuus tehdä aitoja rakenteellisia muutoksia jos he luopuvat heidät ja meidät kriisiin ajaneesta talousliberaalista politiikasta.  Siinä suhteessa kreikkalaisilla on meidänkin muutoksemme avaimet käsissään.

Hyvinvointivaltion demokratiasta rahakkaiden harvainvaltaan

Björn Wahlroos esittelee uusimmassa kirjassaan ajatuksiaan kuinka hyvinvointivaltion demokraattisen enemmistön pitäisi luovuttaa valtansa markkinavoittajille eli kapitalisteille.  Muutamia julkisuudessa olleiden Wahlroosin ajatusten herättämiä kommentteja ennen koko kirjan lukemista.

Taloustieteen tohtori, hallituksen puheenjohtaja ja reservin kapteeni Björn Wahlroos on kirjoittanut kirjan.  Otsikkona Otavan julkaisemassa on "Markkinat ja demokratia - Loppu enemmistön tyrannialle".   En ole kirjaa lukenut mutta seurasin sen julkaisun tiimoilta tehtyä Wahlroosin haastattelua MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.  Tuossa haastattelussa provosoiduin tähän kirjoitukseen kun Wahlroos esitteli demokratiakäsityksiään.

Wahlroosin esittämä teoria lähtee ihmisen valinnanvapaudesta.  Hän johtaa siitä demokratian olemuksen ja käytännön jossa hänen mukaansa ihmisen toteutuneet valinnat ovat demokratiaa.  Hän esitti nuo valinnat n.s. jaloillaan äänestämisenä jota hän kuvasi demokratian uudeksi ja tulevaisuuden ilmenemismuodoksi nykyisen edustuksellisuuteen ja vaaleihin perustuvan tilalle.

Oikeasti Wahlroosilta kuitenkin on jäänyt tai hän tietoisesti on jättänyt huomiotta muutaman seikan.  Ensinnäkin demokratia on kansanvaltaa jossa ihmiset päättävät yhdessä yhteisistä asioista ja silloin enemmistöllä pitääkin olla enemmän sananvaltaa kuin vähemmistöllä.  Se ei ole tyranniaa ellei enemmistö sorru sortamiseen, kuten esimerkiksi apartheid, rasismi, natsismi t.m.s.  Sen sijaan yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus jossa yhdessä rakennettua myös yhdessä käytetään, ei sitä ole.  

Toisaalta Wahlroos esitti esimerkissään itäisestä Euroopasta kapitalistiseen länteen tapahtuneessa, osittain laittomassa muuttoliikkeessä, että ihmiset äänestivät jaloillaan kapitalismin puolesta: eläköön kapitalismi.  Sen sijaan hän ei näytä tunnistavan ihmisten halua eläkkeelle äänestyksenä suomalaista johtamista ja työelämän olosuhteita avstaan.  Siinä on kyse kuulemma ihmisten laiskuudesta ja hänen mielestään ihmiset pitäisi kiristää töihin sosiaaliturvaa purkamalla.  Hänhän on ilmoittanut pitävänsä ihanteenaan suomalaista RUK-johtamista eli management-by-Perkele -tyyliä.  Se on lähempänä hirmuvaltaa eli tyranniaa kuin konsanaan hyvinvointivaltion demokratia.

Wahlroos myös esitteli haastattelussa ihmisten muuttoa ja uranrakentamista ulkomaille sekä verokilpailua osoituksena oikeasta demokraattisesta äänestämisestä.  Siinä häneltä on kadonnut demokratian pääominaisuus eli käsitys tasa-arvosta kansalaisten kesken.  Tuollaiset valinnathan ovat yleensä mahdollisia vain niille joilla on resursseja valita tuollaisia vaihtoehtoja.  Muut, vähempiosaiset, eivät pääse mukaan wahlroosilaiseen demokratiaan. Aiemmin Wahlroosin käsityksiä olisi nimitetty harvainvallaksi eli oligarkiaksi ja kun ottaa huomioon keillä nuo resurssit valintojen tekemiseen on, myös rahavallaksi eli plutokratiaksi.


Valtioajattelussaan tiukkana kapitalismin edunvalvojana profiloitunut Wahlroos sen sijaan tuntuu tulevan kapitalismin kehityksen jälkijunassa, ainakin jos on uskominen Taloussanomat-lehden juttua hänen kirjastaan.  Hän kaipaa ameriikkalaistyylistä vahvan johtajan valtioita.  Ne ovat kuitenkin jo historiaa sillä ylikansalliset kapitaalikasautumat ovat jo ajaneet niiden ohi.  Johtajat niissä, kuten esimerkiksi Barack Obama, ovat rahoittajiensa vankeja eivätkä vahvoja itsenäisiä toimijoita. Epäilen Wahlroosin sen ymmärtävän mutta haluavan kuorruttaa kapitaalien etuja ajavaa sanomaansa demokrattisella valtiojohtajan valinnalla.  Meidän muiden sen sijaan pitäisi nähdä ohi ja edelle Wahlroosin ajattelusta.

Wahlroos on aiemminkin kunnostautunut tiukkana ja oman asiansa osaavana oman etunsa ajajana.  Niin tässäkin,  Hän vain piilottaa oman etunsa passiivimuotoihin mutta nimeää vastustajansa, nuo ilkeät laiskurit jotka sosiaaliturvassaan imevät häneltä hänelle mukamas kuuluvaa lisäarvoa.  Wahlroosin älyllistä terävyyttä ja nokkeluutta sananpyörittäjänä ei pidä aliarvioida vaan siihen on vastattava toisaalta asiallisesti perustellen mutta toisaalta sananokkeluuttakaan ei pitäisi unohtaa sillä se tuo julkisuutta ja sitä kautta parhaimmillaan voidaan herättää ajattelua.


Kuten alussa mainitsin, en ole, vielä, kirjaa lukenut vaan purkaukseni perustuu hänen kirjanjulkaisun yhteydessä antamaansa buffihaastatteluun ja muutamaan nettilehden kirjoitukseen.  Pyrinkin siis rajaamaan kommentointini niissä esiintyviin.  Lukenen teoksen myöhemmin kun sen divarista tai kirjastosta käsiini saan.  Sitä ennen pidättäydyn tukemasta kirjan hinnalla Wahlroosia ja Reenpäiden kirjaimperiumia.

Pankkien kriisit

Meille kerrotaan, että eurooppalaiset ja kansainväliset pankit ovat kriisissä.  Syyllisiksi osoitetaan Kreikkaa, Portugalia j.n.e.  Voisiko joku talousviisas jossakin selittää tämän mekanismin?

Mehän rakennamme verorahoihin perustuen ympäri Eurooppaa tukimekanismeja joilla autetaan velkaantuneita maita maksamaan velkansa pankeille?  Miten pankit voivat joutua niiden takia rahoitusongelmiin kun niiden antamat lainat hoituvat ajallaan viimeistään meidän veronmaksajien rahoilla.

Tosin välissä meidän hallituksemme lainaavat samoilta pankeilta lisää rahaa rahoittaakseen nuo ongelmamaiden lainanmaksut.  Mutta sehän on varmaa liiketoimintaa pankeille ja takaa lisää korkotuottoja.  Kyseessä on siis pomminvarma liiketoiminta ilman mitään omia riskejä kun ne on siirretty eri EU-maiden veronmaksajille.  Lopullisten laskujen maksajat on vielä jätetty ilman reaalivakuuksia jotta omaisuudet päätyvät taatusti sinne mihin niiden katsotaan kuuluvankin eli suurten ylikansallisten kapitaalien joukkoon.

Kyseessä siis ei ole oikea pankkien luottotoimintaan liittyvä ongelma vaan sen täytyy olla toisen sortin puhallus jossa pääomittamisen nimellä pankkien omistajille kerätään rahaa.  Oikeasti pankkien pääoman kai pitäisi kapitalismissa olla omistajien siihen sijoittamaa rahaa tai asiakkaiden tallettamaa rahaa.  Jos siinä tarvitaan lisää pääomaa niin se kai pitäisi olla osakeannin paikka?  Kaupattaisi osakkeita halukkaille ostajille, niin entisille kuin uusillekin omistajille.  Ja talletusrahaa saa maksamalla rahalle korkoa.

Tässä yhteydessä taitaa mennä tai tahallisesti sekoitetaan pankin pääoma ja pankin pörssiarvo.  Pääomahan on pankissa rahan teossa tarvittavaa pääomaa jolla vastata pankin liikkeelle laskemasta pankin itse tekemästä lainarahasta.  Kyse on näennäisestä vastuusta sillä tällä hetkellä vastaavan määräksi kai riittää 0,8 % lainojen määrästä.  Pankin pörssiarvo taas on hinta jonka pankin omistaja saa tai saisi realisoidessaan omistustaan. Edellisen jääminen liian pieneksi supistaa pankin liiketoimintaa mutta jälkimmäinen ei vaikuta siihen oikeastaan ollenkaan vaan pankkien omistajien omaisuuden arvoon ja se tuntuu olevan niin EU-tason kuin kansallisten talouspoliitikkojen tämän hetkisistä huolista suurin. Höttörahatalouden kupla kun ei saisi puhjeta.  Samalla työnantajat käyttävät tilannetta surutta hyväkseen reaalitaloudessa kiinni olevissa työehtosopimusneuvotteluissa.

Jälleen siis Bertold Brechtin sanat osoittautuvat oikeiksi: "Sillä mitä on tiirikka verrattuna osakkeeseen? Mitä on pankkiryöstö pankin perustamiseen verrattuna? Mitä miehen murhaaminen verrattuna miehen palkkaamiseen?" (Roolihahmo Puukko-Mackie, Kerjäläisooppera (Dreigroschenoper), 1928)

Rehnin olkiukko ja oikea talous tiedonlevitteissä

EU:n talouskomissaari Olli Rehn on parhaillaan esiintymässä Mikkelin Päämaja-symposiumissa.  Asiaa uutisoi sekä Länsi-Savo että YLE useammallakin uutislevitteellä.

Rehnin pääviesti näyttää olevan, että kreikkalaisten yhteinen omaisuus pitää yksityistää ja saadut rahat jakaa yksityisille ulkomaisille pankeille.  Jos pankit haluavat vielä enemmän, sitten jaetaan muiden euromaiden veronmaksajien rahaa ja laskut maksatetaan kaikkein kitkerimmin tavallisilla kreikkalaisilla.  Hänen viestinsä on sama kuin muun EU-eliitin ja IMF:n jo aiemminkin vastaavissa kriiseissä, tunnetuin tuloksin. Kaikkialla missä reseptiä on sovellettu, seurauksena on ollut vain savuavia raunioita ja tavallisten ihmisten kärsimyksiä.  Sen sijaan tuosta kuurista kieltäytyneet kuten esimerkiksi Argentiina, ovat selviytyneet paljon paremmin.

Rehn rakentaa vastustajistaan itselleen sopivaa olkiukkoa väittelykumppaniksi kun ilmeisesti ei uskalla lähteä vastaamaan oikeisiin vastaväitteisiin.  Hänen olkiukkonsa nykymenolle tarjoama vaihtoehto on hillitsemätön Kreikan konkurssi jossa maksajina olisivat Kreikan vähäosaiset.  Oikeassa elämässähän asiat eivät menisi noin jos ne muuten kuin rehniläisten haluamalla tavalla menisivät.

Vaihtoehtohan olisi tietenkin esimerkiksi hallittu velkajärjestely.  Siinä velkojat eli suuret kansainväliset pankit ottaisivat vastuulleen osan lainoista ja osan lainoista kreikkalaiset maksaisivat pidennetyllä aikataululla ja markkinakorkoja alemmalla korolla.  Silloin kreikkalaista yhteiskuntaa ei tarvitsisi ajaa alas ja kreikkalaisilla olisi realiset mahdollisuudet korjata valtiontaloutensa epäkohdat kuten esimerkiksi verotuksen tehokkuuden.  Yksityistäminen ei siis ole mikään pakko.  Vaihtoehdolla on myös referenssejä onnistumisesta, esimerkiksi Argentiinassa.

Lisäksi vakuuksien käytöllekin on erilaisia mahdollisia ilman, että omaisuutta tarvitsee yksityistää.  Kreikan valtio voisi kiinnittää omaa omaisuuttaan joka sitten JOS vakuuksia tarvitsee realisoida, siirtyisi vakuudensaajavaltion omaisuudeksi.  Sen jälkeen omaisuuden tuotot käytettäisi lainojen lyhennyksiin.  Ja alkuperäiselle omistajalle voitaisi antaa etuosto-oikeus siten, että voivat lunastaa menettämänsä kansallisomaisuuden takaisin heti kun pystyvät.

Lainajärjestelyllä toteutuisi lainanantajien vastuu ja heidän ottamansa kohtuuttomat riskit osittain realisoituisivat.  Pankkien omistajat ja johtajat saisivat viestin, että veronmaksajat eivät ryntää automaattisesti maksamaan heidän kuprujaan.  Toki se tarkoittaisi jonkun tai joidenkin pankkien nurin menoa mutta pankkiirit näkisivät, että heillä on aito vastuu tekemisistään.  Silloin meno jatkossa ei olisi yhtä holtitonta - toivottavasti.

Mahdollisuuksia siis on jos niitä ideologiselta yksityistämisvimmalta haluttaisi nähdä.  Näitä EU-hörhöjen näköaloja näyttää kuitenkin sumentavan uusliberalistisen ideologian vinot näyt.   Vai onko kyseessä pragmaattinen omaisuuden uusjako?

Kun globaalit kapitaalikeskittymät ovat jakaneet yksityisen kapitaalin, seuraavana vuorossa on globaali kannsallisvarauden uusjako kapitalistien voitontavoittelulle.  Kun kansantalouden lainalaisuuksien vuoksi sijoitetun pääoman suhteellisella tuotolla on lainomaisesti ominaisuutenaan laskea niin voittojen kasvattamiseksi tarvitaan yhä suurempia pääomia (vrt. marksilainen käsite "voiton suhdeluvun laskeva tendenssi")

Suurempia pääomia kasvatetaan kahdella tavalla: joko haalimalla sellaista omaisuutta joka aiemmin ei ole ollut mukana pelissä (esim. Kreikan valtion omaisuus) tai tekemällä virtuaalista rahaa (s.o. pankit laskevat liikkeelle uusia lainoja ilman reaalivakuuksia esim. lainat kreikkalaisille).  Nämä kapitalismin rakenteelliset seikat eivät Rehnejä et al kiinnosta vaan vain se, kuinka peli saadaan pidettyä käynnissä tässä jatkuvan kriisin tilassa.  Nämä kansantalouksien ja kapitalismin rakenteet eivät näytä kiinnostavan monia muitakaan.  Niin Jutta Urpilainen ja Paavo Arhinmäki hallituksessa kuin Timo Soini oppositiossa puhuvat vain hieman tiukemmin oireista mutta eivät tee mitään rakenteelle joka ylläpitää tätä rahastusautomaattia.  Ja hallituksen porvarit johdossaan pääministeri Jyrki Katainen ovat innolla mukana ilman mitään pidikkeitä.

Mistä löytyisi ne analyyttiset tiedotusvälineet ja asiantuntevat poliitikot, jotka osoittivat Rehnille mitkä oikeasti ovat rakenteet, asetelmat ja vaihtoehdot.  Miksi Rehn ja kumppanit saavat tuota omaa hölynpölyään niin helposti läpi?  Eivätkö toimittajat ymmärrä puheena olevia asioita vai eivätkö he halua häiritä EU-laisten suloisen myrkyllistä yksimielisyyttä?

Verot syö riistäjän rahat

Jälleen Björn Wahlroos on avannut sanaisen arkkunsa fanittavalle toimittajalaumalle.  Hän on puhunut Keskuskauppakamarin seminaarissa eilen 15/9 -10. Häntä tympii verojärjestelmä joka vie riistäjien vaivalla keräämät lisäarvot ja arvonlisät.

Wahlroos valittaa teollisten investointien vähäisyyttä Suomessa.  Onko hän jo niin poisoppinut nuoruutensa viisaudet, että ei tunnista voiton suhdeluvun kehitystä nykytaloudessa? Klassisen (lue porvarillisen) taloustieteen termeillä kai puhuttaisi sijoitetun pääoman tuoton suhteellisesta alenemisesta.  Hänen luulisi myös muistavan miten sen perusteella kapitalismin alkuperäinen R - T - R kaava muuttuu vähitellen R - R:ksi.  Eli kapitalisti ei tarvitse enää tuotantoa kasvattaessaan pääomaansa vaan rahaa eletaan tekemään rahalla.  Sehän on hänen omakin busineksensa.  Eihän hänkään ole omaisuuttaan kartuttanut teollisella toiminnalla vaan ostamalla rahaa halvemmalla kuin sen vähän ajan kuluttua on myynyt.  Eli Wahlroos on toiminut kuten Bertold Brecht opetti: pankkiryöstä suurempi rikos on perustaa pankki.  Kysehän on siis kapitalismin kehityksestä eikä mistään verotusjärjestelmien viilauksesta kuten hän väittää.

Erityisesti hänen hampaissaan on n.s. avoir fiscal -järjestelmästä luopuminen.   Siinähän sotketaan yrityksen ja sen omistajien rahat ja velvoitteet keskenään siten, että omistajat keräävät kaikki rahat mutta velvoitteet sälytetään muille.    Häneltä, niinkuin monelta muultakin on jäänyt huomaamatta miten tuosta osinkoverotuksen hyvitysjärjestelmästä luovuttaessa hyvitettiin siitä hyötyneitä massiivisilla verottomilla osuuksilla ja, että verokanta on äärimmäisen suosiollinen osinkotulojen saajille.

Wahlroos vähätteli omaa osuuttaan mainitsemalla olevansa eläkkeen partaalla.  Hän on kai 57 vuotias.  Miten tuollainen puhe sopii työurien pidentämiseen?  Eikö hänen kaltaisensa tulisi mainostaa olevansa pikemminkin uransa kukkeimmassa iässä eikä eläkkeelle menossa.  Sehän olisi linjassa muiden vastaavassa asemassa talouselämämme eliitissä olevien puheiden kanssa.

Huolestuttavaa tilaisuudessa oli myös kuinka SDP:n uusi puoluesihteeri Mikael Jungner peesasi Wahlroosia, ainakin Helsingin Sanomien uutisen mukaan.   SDP:llähän on Paavo Lipposen jäljiltä vakava uskottavuusvaje tavallisten ihmisten etujen puolustamisessa.  Nyt sitten uusi puoluesihteeri jatkaa samalla linjalla.

Kaiken kaikkiaan Wahlroosin puheet taas osoittavat kuinka talouden eliitti on erkaantunut tavallisten taatiaisten elämästä ja tarpeista.  Heillä on omat etunsa ja he perustelevat niitä ontoilla kliseillä jotka on jo kauan sitten ammuttu alas.  Onnetonta on, kuinka kritiikittömästi ne uppoavat valtatiedotusvälineiden raatajarahvaaseen eli rivitoimittajiin.  No, onhan aina helpompaa toistella valovoimaisten tähtien sanomisia kritiikittömästi kuin ajatella itse.  Se on myös helpompaa heidän työnantajiensakin kannalta.