Etelärannassa tuulee

EK on aloittanut kovan kampanjan kohti ensikevään TES-kierrosta.  Ay-liike ei näytä haluavan vastata.  Jäsenten olisi otettava edunvalvonta omiin käsiin.
 
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja muut työnantajia edustavat piirit ovat viime aikoina aktivoituneet pitämään älämölöä monista työläisten elinolojen huononnuksista.  Kyytiä ovat saaneet niin eläkeikä, sairastaminen, koulutus kuin palkkakehityskin.  

Toki aiemminkin samat piirit ovat olleet samalla asialla ja ihan samoin puhein.  Nyt näyttäisi olevan oikein kampanja käynnissä.  Samaan aikaan EK on organisoitumassa uudelleen.  Toimitusjohtaja ja puheenjohtaja on vaihdettu: Mikko Pukkinen vaihdettiin Jyri Häkämieheen "luottamuspulan" takia ja Ole Johansson Ilpo Kokkilaan.  Sen jälkeen on alkanut luuta lakaista toimistossa kun parivaljakko ajaa EK:ta uusiin, puheiden perusteella entistä jyrkempiin asemiin.


Erityisen kummallista ja kaksinaismoralististista ovat puheet työurien pidentämisestä.  Yleensä nykyaikana pidetään hyvin vanhakantaisena puheita työn määrästä.  Modernia olisi puhua siitä tehdäänkö oikeita asioita ja tuotetaanko tehokkaasti tavoiteltuja tuloksia.  Siihen nähden työnantajapiirien, niin järjestö- kuin puoluetasollakin, puheet työajan lisäämisestä ovat vanhanaikaisia.

Erityisen kaksinaismoralistisia nuo puheet ovat EK:n johdolta kun heidän jäsenensä ovat ikärasisteja pitäen yli viisikymppisiä työntekijöitä lähinnä ongelmajätteenä.  Samaan aikaan kukaan provarillista politikoista ja työnantajajohtajista ei kerro miten pidempään töitä tekemään pakotettavat saisivat työpaikkoja järjestöjensä jäseniltä.

Samaan aikaan jo aikaisemmat kiristykset ovat jo nyt nostamassa reaalista eläkeikää yhä korkeammaksi.

Koulutuksen osalta työmarkkinajohtajat, entiset ja uudet, silmänkään värähtämättä ja ihan pokeri-ilmeellä kieltäytyvät jo sopimistaan koulutuspäivistä.  He katsovan sopimusrikkomuksen olevan vain ilmoitusasia.  Samaan aikaan he vaativat tiukkaa työrauhan valvontaa ja heidän siitä tulkitsemiensa rikkomusten entistä julmempaa rankaisemista.  

Samat tahot esittävät kampanjassaan palkkojen alentamista.  He eivät kuitenkaan näytä ajattelevan mihin palkollisten palkat menevät: heidän omien jäsentensä liiketoimintaan tulovirtana.  Sitä tuloa varten vain pitäisi tuottaa tavaroita ja palveluja ja sekös tuntuu nykykapitalistista finanssikapitalismin oloissa vastenmieliseltä.  Rahaa kun voi tehdä ostamalla ja myymällä höttörahaa.  Työläiset ovat siinä tarpeettomia.

Tämä EK:n kampanja liittynee ensi kevään TES-kierrokseen ja sen lähtötason asettamiseen työnantajien kannalta jo riittävän alas.  Kun tarjoaa työjanpidennyksiä erimuodoissaan, erilaisia palkan alennuksia ja muita kiristyksiä niin nollalinjakin saadaan näyttämään työntekijäjärjestöille voitolta.

Ay-liikkeen huippujohto näyttää jo asettuneen samaan asentoon.  SAK:n sosialidemokraattinen puheenjohtaja Lauri Lyly vielä jaksaa laiskasti ampuilla alas suurimpia mutta muuten on hiljaista.  Akavan kokoomuslainen puheenjohtaja Sture Fjäder on täysin käsittämättömällä tavalla jopa mennyt mukaan työnantajien kilpalaulantaan. 

Ay-liikkeen tulisi muistaa, että keskustelun avaaja päättää keskustelun asialistan, sen mistä keskustellaan ja millä tasolla.  Jos Ay-liikkeen huippujohto oikeasti on jäsentensä asialla niin heidän tulisi kiireesti avata keskustelua siitä miten jäsenistön asemaa ja työsuhteiden ehtoja oikeasti parannetaan eikä tyytyä vain peesailemaan työnantajajohtajia.  Vain omilla kunnianhimoisilla tavoitteilla voidaan saavuttaa oikeita tuloksia, muu on vain vastapuolen tavoitteiden torjumista.

Olen pitkän aikaa kuitenkin jo epäillyt, että ay-liikkeen huippujohtajilla ei olekaan oikeasti tarkoitus ajaa jäsentensä etuja vaan he kokevat olevansa työnantajajohtajien kanssa samalla asialla ja siitä kärsii nimenomaan ay-liikkeen jäsenistö.  Jäsenten olisikin mitä kiireimmin otettava järjestöt takaisin omiin käsiin.  Vain siten EK:n ja työnantajien voimistunut ahneus saadaan käännettyä työläisten hyväksi.

NATOttajat lemmenlukossa

Meille on levinnyt Euroopasta rakastavaisten tapa osoittaa kiintymyksensä kestävyyttä lukoilla julkisilla paikoilla.  Viime viikolla NATO-maiden johtajat kuulemma lukitsivat Lissabonin huippukokouksessaan itsensä Afganistaniin aina vuoteen 2014 saakka.  Tuolloin luvataan lopettaa miehitys.  Tosin tuollaisten sitoumusten kestävyys lienee heikompi kuin nykyrakastavaisten ailahtelevaiset tunnesiteet.  Sen sijaan meidän  Suomemme valtapolititiikan huipulla vaikuttavat NATOttajat ovat lukinneet itsensä NATO-kiimassansa lujin ja kestävin lukoin Leobold III:n bulevardi 1110:n porttiin.  Nämä Kataiset, Stubbit, Jaakonsaaret ja kumppanit ovat sitoneet itsensä ja meidät hallintoalamaiset tiukasti NATO-yhteensopivuuteen.

Tässä uskossa ollaan niin tiukasti, että annetaan Afganistan-päätöskin ruotsalaisille.  Ainakin YLEn uutisten kommentaattori vakuutti ruotsalaisten päätöksen Afganistan-operaationsa jatkamisesta sitovan myös Suomea ja Ruotsihan on ollut kevytjäsen NATOssa jo koko II Maailmansodan jälkeisen ajan.  Vaarana kun saattaisi olla, että suomalaiset itse päättämään päästessään päättäisivät toisin kuin NATOttajat haluavat.

Me olemme saaneet nähdä mitä tarkoittaa USAn, tuon NATOn johtavan maan lupaukset vetäytymisestä: lisäjoukkoja, tehtävien siirtoa yksityisille sotayhtiöille, sodan levittämistä naapurimaihin j.n.e.  Luontevaa tuolle ex-presidentti ja rauhannobelisti Ahtisaaren ylistämälle arvoyhteisölle olisi livetä tuostakin lupauksesta niinkuin niin monesta muustakin Barack Obaman lupaamasta.  Miten siis tähän lupaukseen nykyisen, jo sinällään hävyttämän pitkän miehityksen lopettamiseen voisi luottaa? Onhan jo presidetti Halonenkin tunnustanut, että sitoumus on joustava.  Eli käytännössä ei ole aikomustakaan antaa afganistanilaisten itse hoitaa asioitaan.  Sehän olisi riskaabelia USAn eduille noilla alueilla: öljyn ja kaasun kuljetusreiteille sekä Afganistanin luonnonvarojen ryöstölle, on sitten kyse opiumista tai kaivostoiminnasta.  Niitähän näyttää eliittimme olevan valmis puolustamaan missä päin maailmaa tahansa.

Suomen ulkopoliittinen eliitti näyttää siis lukinneen itsensä vaaralliseen sota- ja seikkailupolitiikkaan.  Meillä on on siis näissä nykyjohtajissamme joukko uusia sotasyyllisiä tuomittavaksi tulevaisuudessa kärkikaadereinaan Alexander Stubb sekä Jyrki Katainen, Jyri Häkämies, Liisa Jaakonsaari, Martti Ahtisaari ja yhä syvemmällä joukossa näyttää häärivän myös aiemmin toisenlaisiakin lupauksia antanut Tarja Halonen.

Miten saisimmekaan NATOon ja sotimiseen kielteisesti suhtautuvan suomalaisten enemmistön halun näkymään ulkopolitiikan käytännön harjoittamisessa.  Äänestämälläkö ensi vaaleissa?

Kypäräpääpapit kiristävät kypäriensä hihnona

Viime päivinä on keskusteltu laajasti Kokoomusministerien toilailuista.  Muutama kuukausi sitten puolustusministeri Jyri Häkämies haasteistaan: Venäjä, Venäjä, Venäjä.  Kuten tiedetään, modernilla uusiokielellä haasteet tarkoittavat ongelmia ja ongelmien aiheuttajia ovat yleensä pelot.

Jo aiemminkin ulkoministeri Alexander Stubb on kunnostautunut russofobisilla lausunnoillaan.  Kuuluismpia lienevät 080808 höpinät.  Siinähän Stubb esitti Venäjän puolustautumisen Etelä-Ossetiassa Sakartvelon (suom. Gruusia) agressiota vastaan olevan käänne maailmanpolitiikassa ja Venäjän rikos yhteisiä pelisääntöjä kohtaan.  Ilmeisesti Stubbin pelin säännöt menee niin, että venäläiset eivät saa puolustautua jos toiset, Stubbille mieleiset, ampuvat kohti.  Oma lukunsa Stubbin toilailuissa oli, että hänelle Sakartvelon hyökkäys tuli yllätyksenä vaikka etelä-ossetialaiset ja venäläiset olivat viimeisen yli 1/2 vuotta ETYKin puheenjohtajaa varoitelleet tulevasta.  Unohtaa ei sovi myöskään Stubbin tukea kansainvälisten sopimusten rikkomiselle Anton Salosen tapauksessa.

Nyt sitten viimeisin on valtiovarainministeri Kataisen omituiset möläytykset Venäjän suurvalta-asemasta suhteessa Hollantiin.  Kataiselle faktat olivat sivuseikka kun piti päästä osoittamaan, että ei meillä pelätä vaan pelataan.  

Aikoinaan Kari Suomalainen piirsi Helsingin Sanomissa pilakuviinsa Kokoomuksen hahmoksi lihavan kypäräpäisen papin.  Se oli osuva mielikuva sillä Kokoomuksen historiaan todella liittyy sotaisuutta ja etenkin sotaisia pappeja 20-, 30- ja 40-luvuilta.  Sen jälkeen, etenkin Kokoomuksen remonttimiesten toimesta 60- ja 70-lukujen vaihteessa tuota imagoa yritettiin siivota.  Nyt sitten näyttää, että kypärä on edelleenkin tiukasti päässä hihnoja vedetään tiukemmalle. 

Onko tämä ikkunoiden kivittäminen osa Kokoomuksen NATO-kampanjointia?  Yritetäänkö tällä saada provosoitua Venäjältä lausuntoja jotka voitaisi esittää täällä sisäpoliittisina aseina ja perusteluina idän uhkalle ja NATO-jäsenyyden tarpeelle sitä vastaan? Ja toisaalta jos Venäjä ei reagoi, niin voidaan sanoa, että ei heikko Venäjä voi eikä pysty vaikuttamaan meidän päätöksiimme tai se ei välitä.  Noin tai näin: eikun NATOon.

Jos Kokoomus tässä politiikassaan onnistuu, löydämme itsemme entistä tiiviimmin ja useammassa USAn valloitus- ja miehityssodasta eripuolilta maapalloa.  ei heille Afganistan riitä vaan pitää osoittaa "kumppanuutta" ja "sitoutuneisuutta yhteisiin arvoihin" mihin vain kutsui Washingtonista kuuluu.  Sitä kautta löydämme myös itsemme kriiseistä joissa olemme  (Kataisen puheista huolimatta) suurimman naapurimme kanssa eri puolilla.  sellaisesta ei ole koskaan historiamme aikana hyvää seurannut.  Ovatko porvarit jo valmistautumassa sen seurauksiin kun haluavat rehabilitoida edellisen sodan sotasyyllisiä?

Toivottavasti äänestäjillä on sen verran selvänäköisyyttä ja älliä ensi kevään vaaliuurnilla, että Kokoomuksen sählämähläketjun hämmentäminen saadaan kuriin ja suomalaista sisä- ja ulkopolitiikkaa harjoitettaisi meidän suomalaisten eduksi.

Stubb & kmpnit kunnostautuu jälleen

Monet tiedotusvälineet, esimerkiksi YLE, ovat kertoneet kuinka Suomen ulkopoliittisessa johdossa piuhat ovat poikki eikä tieto kulje.

Ensin on laadittu suunnitelma ja tehty sopimukset miehitysjoukkojen laajentamisesta Afganistanin vaalien ajaksi. Joukkojen määräajaksi on määritelty lokakuun loppu. Kuitenkin alusta asti on ollut tiedossa, että jos toinen kierros järjestetään, se tulee myöhemmin. Onko siis Suomen ulkopoliittinen johto Stubb etunenässä ja Häkämies peesissään luottanut vaalivilpin onnistumiseen ja Hamid Karzain valitsemiseen ensimmäisellä kierroksella? Tähän viittaisi myös heidän kehunsa mukamas onnistuneista ja hyvin menneistä vaaleista.

Oma lukunsa on, että Stubb & kmpnit eivät vaivaudu kertomaan asioita ulkopolitiikasta omalta osaltaan vastaavalle presidentille. Samaan aikaan kaavaillaan lisävallan antamista näille tunareille kun kuulemma ainakin Tuija Braxin mielestä EU:n uusi perustuslain asemaa tekevä paperi eli Lissabonin sopimus pakottaa riisumaan presidentin valtaa entisestään. Se näyttää nyt kasautuvan pelottavassa määrin vielä vaarallisempiin käsiin.

Mitä käytännössä tarkoittaa, että Stubb vastaa tietokatkoksesta? Mitä hän konkreettisesti tekee vastuuta kantaessaan? Eroaako hän vai käynnistää UM:n toiminnan kehittämisen vai menee muistinparannusterapiaan vai mitä?

Entä mitä Häkämies tekee sotaministeriössään jotta jatkossa toimenpiteitä ja tehtäviä ei suunnitella yhtä hutiloiden kuin nyt on tehty.

Millaisia johtopäätöksiä päämisteri tekee hallituksensa taidoista ja kyvyistä? Ehtiikö hän edes omilta tupeksimisiltaan johtaa hallitustaan?

Ja ennenkaikkea edustuksellisen demokratiamme kaunein kukkanen, valtiopäiville kokoontunut eduskunta - mitä se tekee? Nuokkuu ja pitää huolta hallituspuolueiden ryhmäkurin pitämisestä. Milloin eduskunta ihan oikeasti keskustelisi hallituksen asemasta ja vastaisi tehtävästään vaatia hallituksen nauttivan sen luottamusta eikä päin vastoin.

Destia

Ministeri Häkämies vaatii tiedotusvälineissä olevien juttujen mukaan valtion omistaman tienrakennusyhtiön, Destian yksityistämistä. Hänen mukaansa, esimerkiksi Kauppalehden 4/6 -09 mukaan, liikenneinfrastruktuurin rakentamiseen ja ylläpitoon ei liity mitään sellaista intressiä, että valtion pitäisi olla mukana. Minusta käsitys on kummallinen ja osoittaa täydellistä tietämätttömyyttä liikenneinfrastruktuurin merkityksestä yhteiskunnassa.

Häkämies myös perustelee kantaansa Destian tarpeella saada kumppani joka vastaisi Destian kehittämisestä. Eikö Häkämies valtionyrityksistä vastaavanana mininsterinä halua, osaa tai muutoin kykene kantamaan vastuutaan? Olisiko silloin parempi vaihtaa hänen tilalleen henkilö, joka osaa ja haluaa sekä kykenee?

Tienrakennusalan muut toimijat perustelevat Destian yksityistämistä väitteillä Destian toimien vaikutuksesta markkinoihin. Destia kun kuulemma alihinnoittelee. Minusta tuollainen hinnoittelu on luontevaa ja oikein. Sehän osoittaa, että toimija joka ei ole kapitalistien omistama ja siten on ulkopuolella kapitalistien voitontavoittelun, voi tuottaa halvemmalla ja laatua. Minusta olisi kummallista jos Destian hintataso olisi sama kuin yksityisessä omistuksessa olevien. Niidenhän tulee normaalien rakentamiskustannusten ja yrityksen kehittämisen lisäksi tuottaa voittoa omistajalleen. Yhteiskunnan omistamalla ei tälläistä velvoitetta ole. Nykyinen tilanne on siis veronmaksajille edullinen kun on toimija joka rakentaa ja pitää kunnossa kohtuuhintaan.

Lisäksi Häkämies ja muu kokomuusvetoinen hallitus aikoo myydä Destiaa laman aikana ja siten alihintaan. Tämähän sinällään ei ole mitään uutta vaan tähän astikin porvarihalitus on luopunut valtion omistuksista pilkkahintaan. Kepulainen liikenneministeri Vehviläinenkin vain asettelee aste-eron kaltaisia prosenttilukuja rajaksi valtion omistusosuudelle.

Nyt, kun Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL) järjesti 11/9 -09 työnseisauksen vastustaakseen Häkämiehen holtitonta ja ideologista yksityistämisintoa niin työnantajapuoli käyttää armeijaa rikkureina. Asiasta kertoi jopa yleensä kovasti työnantajien puolta pitävä Helsingin Sanomat. Meno työmarkkinoilla alkaa muistuttaa pimeimpiä aikoja 20- ja 30-luvulla.

Minusta me nimen omaan tarvitsemme Destian kaltaisia laitoksia yhteiskunnan omistuksessa. Meillä veronmaksajilla ei ole varaa pumpata myös verojen kautta rahaa yksityisten kapitalistien pohjattomiin säkkeihin.

Epäilyttävä Häkämies

Valtio-omistajan omistajaohjauksesta vastaava ministeri Häkämies ei näe mitään epäilyttävää kun valtionyhtiöt jakavat tukea poliittisille puolueille. Mikähän mahtaa olla Häkämiehen mielestä epäilyttävää? Nyt viimeisimmäksi kiinni jäänyt Patria on myös epäilyksenalaisena viranomaisten lahjomisesta eri puolilla Eurooppaa. Sekään ei ilmeisesti ole Häkämiehestä epäilyttävää. Tuskin myöskään ydinvoimayhtiöiden jakama tuki epäilyttää Häkämiestä.

Valtion omistajaohjauksesta kertovalla sivustolla sanotaan muunmuassa "Näissä yhtiöissä valtion omistajapoliittiset tavoitteet perustuvat mahdollisimman hyvään yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kokonaistulokseen, jota arvioidaan ensisijaisesti sen perusteella, miten ja minkälaisilla kustannuksilla yhtiö täyttää yhteiskunnallisen palvelutehtävänsä.". Tämä tarkoittanee kokoomuslaisen ministerin mielestä Kokoomuksen tukemista.

Ilmeisestikin kaikki suuret puolueet ovat samassa vyyhdissä mutta Kokoomus kasan päälimmäisenä suurimpine tukineen. Muut sitten omine osuuksineen alempana. Meillä kun näyttää olevan puoluerekisteriin merkittyjen puolueiden lisäksi pankkipuolue, ydinvoimapuolue, keskusliikkeiden puolue j.n.e. Enää ei puutu kuin tavallisten ihmisten puolue.

Minua tässä poliittisen rahanjaossa epäilyttää kaikki mutta ei enää hätkähdytä mikään --- jollei sitten Björn Wahlroos sattuisi antamaan kymmenien tuhansien vaaliavustusta SKP:lle tai KTP:lle.

"O'tempora, o'mores" sanoisivat jo aikoinaan kaiken nähneet ja kokeneet muinaiset latinalaiset jos tämän näkisivät.

Tiedonvälittäjät ja VR:n työseisaus

VR:n junat ovat seisoneet nyt puoli vuorokautta ja toinen puoli on vielä edessä. Tänä aikana on jo selvinnyt mikä valtatiedotusvälineitä kiinnostaa. Sekä lehdet että TV hehkuttivat ensin miten kaikki tulee pysähtymään ja kuinka hirveitä ongelmia työnseisaus aiheuttaa. Nyt sitten on vuorossa vuodatus siitä, että ei sillä ollutkaan vaikutusta. Toimittajat osoittavat sysällistä paneutumistaan sen ihmettelyyn miten ihmiset ovat hoitaneet matkustamisensa.

Toimittajia ja heidän työnantajiaan ei juurikaan ole kiinnostanut miksi rautatieläiset työnseisauksensa järjestäneet. Jotkut ovat sentään muistaneet kestoselityksen eli järjestöjohtajan maineen ja kunnian etsimisen lakkokenraalin sädekehän kautta.

Jotkut harvat ovat ohimennen maininneet VR Gargon henkilöstöpolitiikan ja lyhyesti lainanneet rautatieläisten puheenjohtaja Maurialaa. Sen sijaan toimittajia ei ole kiinnostanut lähteä selvittelemään asioita tarkemmin eikä analysoimaan valtion n.s. omistajaohjauksen kiemuroita rautateillä. Ilta-Sanomatkin kehitteli pääkirjoituksessaan sanaleikkejä olemattomista höyryvetureista mutta silti höyrypäisistä rautatieläisistä. Heille ei tullut mieleenkään keksiä hassuja ilmauksia siitä mitä Häkämiehen vintille kertynyt häkä on saanut aikaiseksi.

Olemmeko me tässä perimmäisen porvarillisen hegemonian ytimen äärellä, ihan Antonio Gramscilaisessa mielessä? Voiko porvarillinen ideologinen ylivalta olla todella niin täydellistä, että koko työnseisaus, jossa kaikki suomalaiset junat pysähtyvät, kuitataan jutuilla työmatkalaisten ongelmilla ja muutaman festarimatkan epäonnistumisella. Missä on selvittelyt VR:n henkilöstöpolitiikan muutoksesta, yhtiöittämisen vaikutuksilla siinä ja porvarihallituksen valtio-omistajan roolista vastaavan ministerin tekemisistä. Nyt olisi tiedotusvälineillä tuhannen euron paikka kohottaa profiiliaan tekstiviestien penkomisesta todella oleellisiin yhteiskunnallisiin asioihin.

Vielä kerran Liliuksesta

Jos tavallinen työläinen käyttäytyisi kuten Lilius tiedotustilaisuudessaan, käytettäisi työsuhteen purkamisesta annettuja työsopimuslain pykäliä kaikessa ankaruudessaan. Työntekijä lähtisi siltä seisomalta ja ilman irtisanomisajan palkkaa. Mutta mitä lie Liliuksen ja kaltaistensa sopimuksiin kirjoitettu kun heille pitäisi tälläisessäkin tilanteessa maksaa heidän kultaiset kädenpuristuksensa.

Oma ja eri juttunsa on sitten miten paljon Liliuksen puheissa on perää. Häkämiehen julkisuudessa esitetyt puheet ovat todella kummallisia. Omistajallako ei nykykapitalismissamme ole sanan sijaa siihen miten ja kuka itse omistettua yritystä johtaa. Hannu Raittila taitaa olla oikeassa kirjassaan "Liikkumaton liikuttaja" kun kirjoittaa kapitalistien menettäneen päätäntävaltansa omistuksiinsa. Hän tosin taisi tarkoittaa kapitalistin mahdollisuutta päättää miten paljon lisäarvoa yrittää repiä kapitaalillaan. Nyt kehitys on mennyt siitäkin eteenpäin kapitalismin pääpuolustajapuolueen kykyministerien johdolla. Onko siis kapitalistien tärkeimpänä haasteena Kokoomus, Kokoomus ja Kokoomus vai Häkämies, Häkämies ja Häkämies.

Jos Liliuksen sopimuksesta ei päästä irti, hänet pitäisi siirtää erityistehtäviin Raateen hampaan kellariin josta hänelle voitaisi varata työhuone ja kellokorttikone ovenpieleen. Hänen edellytettäisi saapuvan työpaikalleen joka aamu kello seitsemän ja työaikalain mahdollistamat tauot huomioiden hän saisi lähteä kahdeksan tunnin työajan päätyttyä, plus tietenkin pekkasvapaat. Erityistehtävänä hän voisi lajitella paperiklemmareita ja teroittaa muiden virkailijoiden lyijykyniä. Erityisesti pidettäisi huolta, että hän kannustuisi jatkamaan työuraansa säädettyyn vanhuuseläkeikään, 65v, saakka.