Sanna Marin:n hallituksen päättöarvio

Lienee aika minunkin kirjoittaa sananen tai pari viimevaalikauden eli sosialidemokraatti Sanna Marin:n hallituksen aikaansaannoksista ja saamattomuksista sekä hyvässä että pahassa.  Ovathan niin monet muutkin aiheesta avautuneet.  Etenkin kun viime vaalikauteen mahtuu paljon kaikenlaista, monia käänteitä ja vaarallisia tilanteita.

Hallituksen lähtökohta ei ollut helppo. Olihan alla siihen osallistujilla sekä tappiota ja menestyksiä vaaleissa. Erityisesti keskustapuolue oli ensin  ryvettynyt Juha Sipilän hallituksessa manaten itselleen vaalitappion ja nyt tuli mukaan täydentämään koalition eduskuntaenemmistön.  Siitä tulikin hallituksen "outolintu" omine näytönpaikkoineen ja rasitteineen.  Vaalikauden aluksi muodostettu Antti Rinteen hallitus kaadettiinkin Keskustan sooloiluun, ilmeisesti sen "sipiläläisten" kostonhimoon Rinteen ay-taustan takia. Tekosyynä Postille annettu omistajaohjaus.

Rinteen jälkeen hallituksen uudelleen vanhalta pohjalta muodostanut Sanna Marin onnistuikin pitämään hallituksensa kasassa vaalikauden loppuun (ja on tätä kirjoitetttaessa toimitusministeriö). Huolimatta kaikenlaisista kampitusyrityksistä sekä hallituksen sisältä Keskustan toimesta että ulkopuolelta opposition Kokoomuksesta ja Perussuomalaisista. Ulkopuolinen loiskiehunta sai jopa äärimmäisen roiseja ja käsittämättömiä piirteitä ihan silkasta valehtelusta äärimmäisen tolkuttomiin vääristelyihin. Toisessa päässä kummalliset "jauhojengi"-kampanjat ja toisessa päässä hengennostatus päämisterin turvallisuuspoliittisesta neuvonantajasta. Se oli Marin:n ehdottamana hirvityksen kauhistus mutta nyt vaalien jälkeen kelpaa siitä suurimman älämölön pitäneelle Kokoomuksellekin.  Sekä kaikkea muuta milloin ikimuistoista pääminnisterin aamupalatarpeista Kesärannassa ja milloin minkäkin tilaisuuden vaatetuksesta.

Ulkomailla sen sijaan Marin:n kuva on vain kirkastunut. Ensin hän oli tuore nuori nainen pääministerinä.  Koristus ties minkä kiiltävälle paperille painetun gazetan sivuilla, esim Vogue:n.  Hän sai myös hehkutusta selväsanaisuudestaan ja sanavalmiudestaan.  Kohinan kiihtyessä 2014 aloitetutn Ukrainan sodan ympärillä Venäjän hyökkäyksen (24/2 -22)  jälkeen ja kun Suomi käännettiin NATO-suuntaan pitkälti Marin keulakuvana niin huomioarvo nousi kohisten.  Etenkin tiukat kannanotot Kiovan hallinnon puolesta olivat mannaa läntiselle lehdistölle ja muille tiedotusvälineille.  Hän meni jopa niin pitkälle, että esiintyi Volodymyr Zelensky:n kanssa uusnatsin hautajaisissa.  Mutta huomio kadonnee yhtä nopeasti kuin se tulikin kun uusia kiinnostuksenkohteita nostetaan.  Nuoret naispääministerit kuten Marin ja Uuden Seelannin Jacinda Ardern ovat pian peittyneet uudempien uutisvirtojen alle. Mikään ei ole niin vanha jutun aihe kuin entinen pääministeri, moderni nuori nainenkaan.

Meidän yhteiskuntamme todellisuuteen jäävät saavutukset ovat toinen tarina. Ensinnäkin sisäpolitiikassa näkyvät monet hyvät saavutukset kuten koulutukseen panostaminen, m.m. oppivelvollisuuden jatkaminen ja monet muutkin.  Samaten sosiaali- ja terveystoimessa on tehty monia erillisiä parannuksia sekä purettu edellisen vaalikauden leikkauksia.  Myös n.s. SOTE-uudistus on saatu eteenpäin niin, että "Hyvinvointialueet" (mikä sanahirviö!) ovat aloittaneet vuoden alusta. Antti Rinteen ennen vuoden 2019 vaaleja lupaama "vappusatanenkin" eli pienimpien eläkkeiden korotus on saatu maksuun.  Samoin edellisen hallituksen "aktiivimalli" tuli kuopattua ja kehiteltyä hieman parempaa tilalle.

Tekemättä hallitukselta sen sijaan jäi m.m. "kikyttelyn" purkaminen eli edelleenkin jäi voimaan työnantajamaksujen siirto työntekijöiden kontolle eli palkkojen leikkaus.  Samaten hallitus ei onnistunut ohjelmastaan huolimatta poistamaan listaamattomien yhtiöiden rikkaimmille omistajille aiemmin räätälöityä osinkoveron kevennystä.  Tähän epäonnistumiseen syypää oli vain ja ainoastaan Keskusta.

Hallituksen kaudelle osui maailmanlaajuinen CoViD19-pandemia jonka hoito oli pitkälle sen ohjauksessa. Se sujui päällisin puolin melko kelvollisesti. Oli monia onnistumisia, joitakin lipsumisia mutta ei varsinaisia epäonnistumisia. Vaikka hallitus olikin monesta suunnasta kovien paineiden  alla.  Etenkin liike-elämä mutta myös jotkut kulttuuuritahot pitivät meteliä muka liian kireistä rajoituksista juuri heidän busineksilleen. Siltä osin hallitus joutuikin joiltakin osin lipsumaan ja siten purkamaan rajoituksia liian aikaisin. 

Selviä epäonnistumisia ja virheitä oli sisäpolitiikan alalla n.s. pakkolaki jolla rajoitetaan hoitajien lakko-oikeutta. Temppu on suorastaan käsittämätön hallitukselle jonka pääpuolue sanoo olevansa vasemmistolainen työväenpuolue, SDP, ja mukana oli vielä sen aavistuksen vasemmistolainen kilpailija, Vasemmistoliitto.

Taloudessa kehitys on ollut pääsääntöisesti kelvollista. Meistä riippumattomien maailmantilanteen eli USAn hybridisodan ja pandemian takia aika on ollut turbulenttia mutta siitä huolimatta työllisyys on kehittynyt suotuisasti ja velkaantuminen pelottelua pienempää.  Ja vaalien jälkeinen pelottelujen, jota m.m. poliittinen Valtiovarainministeriö on harjoittanut, takaisinveto on jo alkanut. Velkaantuminenhan kuulemma jatkuu hallituksenvaihdoksesta huolimatta.

Ulkopolitiikan saralla meno olikin sitten kylmäävää. Kun Ukrainan vuodesta 2014 käyty sisällissota laajeni Venäjän hyökättyä Kiovan hallinnon alueille 24/2 -22 alkaen, Suomen NATO-suuntautunut eliitti näki tilaisuutensa tulleen ja konjunktuurit sopiviksi.  Silloin unohdettiin aiemmat puheet demokratiasta ja kansanäänestyksistä ja Suomi vietiin tiukasti NATOon. Päällepäsmäreitä olivat juurikin Sanna Marin, ulkoministeri Pekka Haavisto/vihr ja puolustusministeri Antti Kaikkonen/keskusta. Taustalla hääri ja lankoja piteli vanha NATOttaja presidentti Sauli Niinistö ja ilmeisesti lauma kenraaleja.  Suunta oli mieluinen myös talouselämän eliitille.  Samalla hallitus kaksinkertaisti asevarustelumäärärahat miltei huomaamatta, jo aimmin päättämänsä hävittäjäkaupan lisäksi.  Prosessiin liittyi vielä suostuminen Recep Tajjip Erdoǧan:n ihmisoikeuskiristyksiin, sananvapauden rajoituksineen.  Professori Teivo Teivainen lanseerasi tilanteeseen sopivan käsitteen "turvallisuuspoliittinen demokratiajousto".  Ulkopoliittisen instituutin NATOttava johtaja Mika Aaltola kutsui uutta tapaa "toisenlaiseksi eettiseksi lähetystavaksi".

Oma lukunsa ulkopolitiikassa, toki liittyen NATOttamiseen, on myös ollut täysin suhteeton ja maailmanpolitiikan todellisuudesta piittaamaton meno jossa on täysin peesattu USA:n "geostrategisia imperatiiveja" (m.m. Zbigniew Brzezinki:n "The Grand Chessboard" -teoksessaan lanseeraama termi USAn maailmanlaajuisille intresseille).  Se on tärkoittanut käytännössä monenmoista. Esimerkiksi joutumista kummalliseen seuraan monissa YK:n äänestyksissä, mm ydinasekiellosta sekä m.m. asekauppoja Saudi Arabian totalistisen ja Israelin apartheid hallintojen kanssa.

Näköalat Marin:n hallituksen jälkeen ovat kaksinaiset: Sisäpolitiikassa on seuraajille paljon hyvää pohjaa.  Talouskaan, velkoineenkin, ei ole niin huonossa jamassa kuin oppositio on manannut.  Työllisyyskehityskin hyvässä jamassa. Sen sijaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa meidän on viety vaarallisille vesille.  Joutunemme NATO:n täysjäseninä mukaan muiden kriiseihin ja sotiin ympäri maailmaa, tahdoimmepa tai emme.  samalla olemme entistä pahemmin antautuneet läntiselle USAn johtamalla kaksinaismoralismille jossa ihmisoikeuksia jaetaan poliittisen tarkoituksenmukaisuuden perusteella.

Tunnelmat ovat siis Sanna Marin:n hallituksen jäljiltä kovinkin monijakoiset ja sekavat, labiilitkin sillä paljon riippuu miltä kantilta milläkin kertaa katsoo ja mitä painottaa.  Paljon saivat aikaan hyviä asioita, paljon jäi tekemättä ja paljon meni pieleen. Jos edellisen vaalikauden hallitus edeltäjineen olivat surkeita samoin kuin nyt näköpiirissä oleva seuraaja niin tulos lienee välttävä miinus ulkopolitiikka.

Pöly laskeutuu USA:n vaalien ylle

 USA:n presidentin vaalit on käyty ja äänet melkein laskettu.  Ja lasketaan edelleen vaikka tulos alkaakin olla jo selvä kaikesta hässäköinnistä huolimatta. Oikeuksia tultanee käymään, ehkä korkeinta myöten, mutta tulos tuskin enää muuttuu ennen varsinaisia valitsijoiden kokouksia ("Electoral College of the United States") jotka pidetään joulukuun toista keskiviikkoa seuraavana maanantaina kunkin osavaltion pääkaupungissa.  Voinee siis olla jo mahdollista alkaa arvioida vaalien seurauksia.

Kaikenlaiset prognoosit lupasivat jopa selvääkin voittoa Joseph "Joe" Robinette Biden Jr:lle ja hänen varapresidenttiehdokkaalleen Kamala Devi Harris:lle.  Lopulta voittomarginaali näyttää jääneen niihin nähden pieneksi mutta riittäväksi jotta Donald John Trump ja Michael Richard Pence voivat aloittaa matkansa historian hämärään. Ja muut ehdokkaat jäivät marginaaliin kuten niin monasti ennenkin.

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa USA-laisille ja meille muille maailman ainoan superhypervallan presidentin taas vaihtuessa?  Muuttuuko jotain vaiko ei?  Ja jos muuttuu niin mikä, ja mikä säilyy ennallaan?

Ainakaan USA-lainen käsitys heidän valtionsa erityisyydestä ei katoa mihinkään, eikä heidän pyrkimyksensä maailmanlaajuiseen hallintaan.  Sikäläinen "raison d'État" säilyy eli kuten heidän johtajansa ovat aiemminkin muotoilleet heidän katsovan heillä olevan oikeus puolustaa kansallisia etujaan kaikkailla maailmassa kaikilla keinoilla joiden he katsovat olevan tarpeellisia.  Se on heidän pitkän linjansa ydin.

Sen sijaan retoriikan tyyli muuttunee.  Biden pystynee ja etenkin halunnee esiintyä asiallisena ja vastuullisena Trumpin ähellyksen ja sähellyksen jälkeen.  Toki hänenkin taktiikkansa lienee ollut suunniteltua ja ennalta katsottua ennakoitavuuden välttelyä (vrt. William "Bill" Clinton Jugoslaviassa, Richard "Tricky-Dick" Nixon Vietnamissa tai Israelin työväenpuolue "HaAvoda" 1950-luvulla etc.).   Mutta Biden on antanut ymmärtää osaavansa ja haluavansa toimia toisin.  Ainakin hän vältellee yhtä räväköitä ja ruokottomia esiintymisiä sekä äkkinäisiä mielenmuutoksia.  

Samaten jonkinlaista hienosäätöä saattanee tulla siinä suhteessa kuka katsotaan kulloinkin konnaksi.  Trumpin aikana konnuutta on heitelty Venäjälle, Kiinalle, Iranille, Venezuelalle, Bolivialle, P.Korealle j.n.e.  Venäjä säilyttänee paikkansa listalla ja kärkipäässä, samoin Venezuela ollessaan USA:n pallonpuoliskolla mutta olisiko rohkea veikkaus Kiinan-vastaisen kauppasodan hieman lientyvän?  Myös liennytys Iranin kanssa lienee mahdollista sillä olisihan se jo pieni kiusa Venäjälle.

Erityisinä kysymyksinä säilynee myös USA:n Dollarin säilyttäminen keskeisessä asemassa maailmantaloudessa.  Jos se ei onnistu, seuraukset USA:lle ovat katastrofaaliset.  Sanktiot ja kauppasodat Dollarin asemaa uhkaaville siis tulevat jatkumaan ja mahdollisesti vahvistumaan.  Siinä suhteessa Kiina taas lienee kovin kilpailija ja jatkossa myös Intia.

Liittolaisten rivit tulenevat taas tiivistymään sillä toisaalta Bidenin voisi kuvitella olevan kiinnostuneempi toimimaan kansainvälisten sopimusten ja liittokuntien kautta kuin kahdenvälisiä deal:jä hakeneen Trumpin.  Siis NATO et al palannevat normaaliin päiväjärjestykseen, myös koska EU:n johtajien, noiden merkeleiden ja macroneiden on helpompi olla sisäsiistejä Bidenin kaltaisen kanssa kuin Trumpin.  Läntinen "arvoyhteisö" siis ampuu falangit suoriksi ja läntinen EU hiljentää "eurooppalaiset äänet".  Siinä suhteessa itäinen EU onkin ollut jo aiemmin nöyrä USA:lle.  Silloin lopulta kaasun ostaminen Venäjältä USA:ta halvemmalla ei liene enää ihan kynnyskysymys.

Demokraattien ollessa aiemmin isännöimässä Valkoisesta taloa, m.m. Clintonin ja Barack Obaman aikoina he aloittivat useampia uusia sotia ja Hillary Clinton jälkimmäisen ulkoministerinä ja edellisten vaalien presidenttiehdokkana niitä manasi lisää jopa siinä määrin, että oli syytä pelätä hänen aloittavan III maailmansodan jos olisi tullut valituksi.  Siihen nähden Trump ei aloittanut yhtään uutta yrityksistään huolimatta, m.m. Venezuelan ja Iranin kanssa, vaikka ei toki pitänyt myöskään lupaustaan USA-laisten sotilaiden "kotiin tuomisesta".  Samat sodat jotka hän peri edeltäjältään jatkuvat edelleen ja asevarustelua on vain kiihdytetty.  Nyt ei ole näköpiiriä niiden loppumisesta ja jos clintonilainen ulkopolitiikka tekee paluun, sytytetään uusia.  Siihen viittaa myös edustajainhuoneen demokraattien sotaisat puheet ja toimet.

Oma pohdinnan paikkansa voisi olla kuinka vahvaksi "Deep State" ja sen tämänkertainen puoluepoliittinen kumppani kokee valta-asemansa.  Katsotaanko tarpeelliseksi ja missä määrin pitää yllä ja luoda ulkopoliittisia kriisejä kotimaisen politiikan rauhoittamiseksi suuntaamalla ihmisten mielenkiintoa pois sisäpolitiikasta?  Sen ratkaissevat ne jotka ohjailevat Trump:n toimia ja niiden saamaa julkisuutta.

Meillä Sauli Niinistö jo kiirehti julistamaan Suomen suhteen jatkumista ja USA:n kiinnostusta meistä innolla joka jo herätti myötähäpeää.  Niin nöyrästi hän ylisti kuinka voimme avittaa suurta johtajaa heidän pyrkimyksissään.  Odotelleeko jo kutsua Kansallisille rukousaamiaisille.  Ja saaneeko meikäläinen NATOttaminen vauhtia trumpismin väistyessä ja sisäsiistimmän retoriikan tullessa esiin.  Myös Harrisin positiivisella julkisuuskuvalla modernina ja lasikattoja särkevänä naisena saattaa olla merkitystä, myös siinä suhteessa. 

Jos jotakin positiivista on kuitenkin kaivettava niin sitä saattaa ehkä olla näköpiirissä USA:ssa sisäisesti.  Voisi olettaa, kun pöly ääntenlaskennan ylle alkaa jo laskeutua ja muutot Valkoisessa talossa saatetaan läpi rauhallisesti niin julkinen rasismi ja sen vastaiset toimet hieman laantuvat ja näkyvä rauha siltä osin palaa. Tästä onkin alkanut jo ilmaantua merkkejä sillä monet johtavatkin Republikaanipuolueen, tuon "mahtavan vanhan puolueen" (GOP) henkilöt ovat alkaneet jo tasoitella puheitaan kohti "post-trumpiaanista" aikaa.  Samaten julkiset abortinvastaiset kannat hieman laantunevat vaikka Trumpin perintö elää ainakin korkeimmassa oikeudessa vielä pitkään.  Myös seksuaalivähemmistöjen ja eri sukupuolten oikeuksien vastustaminen alkanee laantua julkisuudessa.  Siinä suhteessa luulisi Harrisin näkyvyyden vaikuttavan.   Bidenin valinta ei kuitenkaan korjannut noissa suhteissa mitään perustavaa laatua olevaa vaan vaikuttanee vain julkiseen kuvaan keskusteluissa ja kaduilla.  

On myös oletettavaa, että punaniskaiset trumpistit kiinnostuvat pian muista asioista kuin hidasliikkeisestä politiikasta joka loppujen lopuksi on paljon puhetta mutta vähän "äksöniä".  Jopa vähemmän kuin baseball:ssa tai sikäläisessä potkupallossa.  Pahimmat höyryt lienee laskettu, M.A.G.A.-hatut vaihtunevat takaisin pesäpallo- tai potkupallojoukkueiden lippiksiin ja grillit sytytetään.

Vaalien tuloksen siis käännyttyä vaihtamaan presidentin henkilö, eivät muutokset luultavasti ole lopulta ollenkaan niin näyttäviä kuin vaalikampanjan kiihkeydestä olisi saattanut kuvitella. Sikäläinen hallintokoneiston ja suuryritysten yhteenliittymä eli "Deep State" *) on vahva ja jauhaa omalla tahdillaan vaikka presidentit tulevat ja menevät. Kansalle järjestetään viihdykkeeksi sirkushuveja jolloin voi kuvitella hetken kansalaisten mielipiteilläkin olevan merkitystä, ihan niinkuin demokratiassa. Kannattaa muistaa Samuel Langhorne Clemens:n (1835-1910), t.m.n. Mark Twain, sanat "If voting made any difference they wouldn't let us do it".

---

*) Nyk. USA-laisessa, negatiivisessa merkityksessään suuryritysten, toisaalta erit. sotateollisen konglomeraatin ja finanssilaitosten sekä valtiokoneiston yhteisenä apparaattina. Alump. kreik. "κράτος ἐν κράτει" (translitt. "kratos en kratei") eli "valtio valtiossa".  Myös turk. "derin devlet" Mustafa Kemal Atatürk:n (1881-1938) uudistuksia jatkaneena hallintokoneistona jolloin se oli neutraalimpi valtio-opillinen termi kuvaamassa valtion jatkumoa yli yksittäisten vaaleilla vaihtuvien hallintojen, sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä.

Ruiskukkarintaisten vasen laitahyökkääjä

Sauli Niinistöstä rakennetaan kokoomuslaista ikonia.  Tiukkalinjaisen kuvan rakentaminen jäi tällä erää turvallisuuspolitiikassa vajaaksi.  Sen sijaan urheilullisuuden voimaan näytetään edelleen uskottavan.  Käytännössä Niinistö kuitenkin suorittaa omaa kokoomuslaista rooliaan.

Tuossa aiemmin porvarillisissa tiedotusvälineissä uhottiin kuinka presidentti Sauli Niinistö/Kok   suorastaan läksytti kenraali Makarovia.  Samaan aikaan Niinistö ilmoitti, että hän ei aio enää keskustella aiheesta Venäjän presidentin Vladimir Vladimirovits Putinin kanssa.

M.m. YLEn TekstiTV:n (sivu 107/1 23.6.2012) mukaan Putin on Pietarin talousforumin yhteydessä järjestetyissä hänen ja Niinistön välisissä tapaamisissa selvittänyt ja vahvistanut, että kenraali Makarovin esille nostamat tulkinnat ovat Venäjän kanta asiaan.  Putin ikäänkuin nollasi Makarovin avulla harjoitetun Niinistö-hypen.  Nyt Niinistön vahva presidenttiys, jota esimerkiksi Ilta-Sanomien Juhannusnumerossa toimituspäällikkö Timo Paunonen niin hehkuttaa, näytetään kuitattavan muutamalla kuvalla ja videolla Putinin järjestyttämästä jääkiekko-ottelusta jossa molemmat presidentit pelasivat samalla puolella.

Niinistö-kuvan kirkastamisessa mielikuvamarkkinoille näytetään nyt panostettavan enemmän politiikan sivuitse meneviin asioihin.  Siinä missä Urho Kekkosesta aikoinaan rakennettiin urheilullista kuvaa kovimpana kala- ja metsämiehenä niin nyt Niinistöllä on modernimmat elkeet.  Kekkosen aikoihin n.s. kansan syvien rivien keskuudessa arvostettiin murtomaahiihtoa, kalastusta ja metsästystä joten poliittisen alfa-uroksen ikonisoiminen tehtiin niihin liittyvillä kuvilla.  Nykyisin sirkushuvit kansalle haetaan muualta, m.m. jääkiekosta ja mikäs sen sopivampaa kuin kuvata ikoni kaukalosankarina.  Poliittisten kuvien ja ikonisoimisen tarpeet eikä keinot ole muuttuneet, vain lavasteet on vaihdettu.

Sinällään Kokoomuksen brändääjät ovat lähteneet hakemaan mielikuvamarkkinoinnin kuvia jääkiekosta, tuosta wannabee-alfa-urosten leikistä jossa polvihousuiset aikuiset miehet luistelevat ja sohivat toisiaan pitkillä kepeillä.  Siinä suurimmat sankarit hakevat "respektiä" haastamalla toisiaan kaukalotappeluun? Sekö on mielikuva joka kokoomuslaiset haluavat sankaristaan antaa?  Enää ei luulisi olevan varaa naureskella Putinin tiikerinmetsästyksille tai keekoiluille ilman paitaa.

Toivottavaa olisi, että ihmisten n.s. medialukutaito kehittyisi niin, että tuollainen imagon rakentaminen ei purisi vaan ihmiset osaisivat oikeasti katsoa asioita asioina ja polittisten toimijoiden tekoja niiden tavoitteiden, keinojen ja tulosten valossa.  Niinistölläkin, edelleen edellä mainitun Paunosen artikkelin "Niinistöstä tulikin vahva presidentti" mukaan, hänen roolinsa on kerätä huonompiosaisten tuki harjoitettavalle politiikalle kun Kokoomus keskittyy puoluekellokkaiden, m.m. Jyrki Kataisen,  Jan Vapaavuoren, Jyri Häkämiehen jamitäniitäonkaan johdolla parempiosaoisten etujen ajamiseen.  Paunosen jutun taittoasussa asia tiivistetään nostona: "Niinistö hoitaa köyhän kansan, Kokoomus palaa puolustamaan rikkaita".  Tämä kokoomuslainen roolitus antaa mielenkiintoisen lisävärin porvareiden ja eritoten kokoomuslaisten puheille presidentin tarpeesta nousta nousta politiikan yläpuolelle, n.s. kokokansan presidentiksi.  Nyt hän hoitaa politiikan kaukalorähinöissä ruiskukkarintaisten vasemman laitahyökkääjän tehtävää.

Epäsymmetrisesti vastavuoroinen

Venäjän maalakeja on täydennetty määräyksellä joka kieltää maan myymisen ulkomaalaisille raja-alueilta.  Jo aiemminkin myyminen oli kielletty mutta raja-aluetta ei oltu määritelty näin tarkasti.  Venäjän hallinto on toiminut suvereenin valtion tapaan omalla alueellaan lainsäädäntöään tarkentaen.  Lain hyödyllisyydestä tai hyödyttömyydestä saattaa tietysti olla montaakin mieltä, etenkin kun ei ihan tarkkaan tiedetä mitkä ovat lain tavoitteet.  Se ei kuitenkaan ole estänyt sitä, että tietyt tahot alkoivat välittömästi russofobistisen *) älämölön Venäjän demonisoimiseksi ja Karjalan rajaspekulaatioiden hengissä pitämiseksi.  

Puhutaan vastavuoroisuudesta niinkuin Venäjän pitäisi ottaa omia sisäisiä lakeja säätäessään huomioon muiden haluja, tässä tapauksessa maan ostamiseen tietyiltä alueilta.  Mitä ihmeen vastavuoroisuutta tässä oikeastaan halutaan? Sitäkö, että vastavuoroisesti Suomen lainsäädännössä on otettava huomioon Venäjän halut? Sitähän molemminpuoleinen vastavuoroisuus tarkoittaa. Jos me haluamme, että Venäjä noudattaa meidän lainsäätäjiemme ja hallintomme haluja lainsäädännössään niin meidän on silloin täällä noudatettava heidän halujaan. Tässä ilmeisesti halutaan olla vastavuoroisia toiseen suuntaan ja toiseen ei haluta, että toinen puuttuu meidän asioihimme.

Ulkomaalaiset saavat ostaa Suomesta, p.l. Ahvenanmaan kotipaikkarajoitukset ja maatalousmaan etuosto-oikeudet, maata kunhan sen pystyvät myyyjälle maksamaan. Minulle se on ihan riittävää ohjausta vaikka emme asetakaan mitään vastavuoroisuusvaatimuksia joilla yritetään puuttua muiden maiden sisäisiin asioihin.  Ja ihan ilman mitään vastavuoroisuusvaatimuksia voimme suvereeniutemme, joka on kapeampi kuin Venäjän, eli EU:n sallimissa puitteissa päättää omista myynti- ja osto-oikeuksistamme ja -rajoituksistamme.

Alexander Stubb on YLEn uutisessa ihan oikeassa, että venäläisten päätöksessä on kyse heidän sisäpolitiikastaan, siis päätöksestä joka koskee heidän omia sisäisiä asioitaan. Toisen sisäisiin asioihin puuttumista on pidetty jotenkin rumana, ainakin jos se kohdistuu meihin. Sen sijaan ilmeisesti Stubbin ja kmpnien mielestä toiseen suuntaan se on luvallista.

Tässä nähdään tai ainakin julkisesti halutaan asia osoittaa, että tämä olisi jotenkin Suomea kohtaan osoitettu toimenpide. Kuitenkin Venäjältä katsottuna on paljon monia muitakin ulkomaita. eikä sitäpaitsi tuonkaltaiset rajoitukset ole ollenkaan ainutkertaisia maailmalla.

 

Mitä taas strategiaan tulee niin Stubb itsekin tietää, että hän ja hanen samanmielisesä haikailevat NATO-jäsenyyttä ja kyhnyttävät sen kyljessä. Se tekee Suomen ja Venäjän välisestä rajasta hyvinkin strategisen paikan, jonne mikä tahansa NATOn kriisi voi eskaloitua. Kyseessä olevilla Suomen rajan viereisillä alueilla Venäjä saattaa hyvinkin joutua varautumaan NATOn uhkaan.

Myös Karjalan liiton Markku Laukkanen on puuttunut asiaan samaan russofobiseen henkeen. lmeisesti tarvitsee Karjala-takaisin -hemmojen ja hemmottarien ääniä joten älämölöä pitää pitää.

Nyt näyttää Stubb nostaneen "vaihteen kakkoselle" vaalikampanjassaan Venäjä-vastaisten äänten kalastelussa kun on lähettänyt nootin aiheesta.  Sinällään nootissa on yksi ihan asiallinenkin kysymys: pyrkimys selvittää miten jo epämääräisessä tilassa tehtyjen kauppojen suhteen tullaan menettelemään.  se on tietenkin ihan hyvä tehdä kerralla ja selväksi linjaukseksi.  Muilta osin nootti näyttää olevan venäjävastaisuudesta elämäntehtävänsä tehneiden nuoleskelussa, varmaan siis eduskuntavaalit mielessä.  Kun sisäpolitiikkaan pettyneet ihmiset tuntuvat jättävän yhä enenevässä määrin äänestämättä, oikeistohörhöt sensijaan raahautuvat vaikka viimeisillä voimillaan ja  ääniä ovat keräämässä nämä Subbit ja Laukkaset.

*) Termi russofobia tarkoittaa venäjänpelkoista.  Se ei ihan tarkasti ottaen ole tässä yhteydessä kuvaava ilmaus.  Pikemminkin pitäisi puhua Venäjä-vihasta.  Olisiko se silloin sivistyssanana esimerkiksi misorussismi kun kreikankielen sanasta misos tuleva etuliite mis(o)  tarkoittaa vihaamista, esim. misantropia eli ihmisten vihaaminen.