Hyvästit Uuden Suomen Puheenvuorolle

Olen jonkin aikaa, itse asiassa vuosia, kirjoitellut Uuden Suomen Puheenvuoro-alustalle. Aloitin aluksi vain kommentoimalla muiden kirjoituksia mutta viimeiset viisi vuotta olen satunnaisesti myös kirjoittanut omia kirjoituksia.

 Kirjoitin tuossa muutama päivä sitten sinne plokistuksen otsikolla "Ruotsinkielikeskustelun kiemuroita louekoskelaisittain".  Kirjoitin siinä kuinka eräs plokisti ei ennakkosensuurissaan ollut hyväksynyt kommenttejani omaan kirjoitukseensa.  En tunnistanut enkä ymmärtänyt syitä. Pyysinkin omassani häntä, jos mahdollista, kertomaan perusteluistaan.  Kirjoitukseni ei kuitenkaan kelvannut Puheenvuoron moderoijille.  Se poistui ja sain sähköpostiini viestin jonka mukaan olin haastanut riitaa ja uhattiin kirjoitusoikeuksiani.  Yritin tiedustella toimitukselta tarkempaa tietoa mikä kirjoituksissani oli tuollaisen käsityksen luonut.  Tämän kirjoitukseen verkkoon mennessä en ole saanut minkäänlaista vastausta sieltä.

Eräissä kulttuureissa tunnetaan n.s. "väistämisen kulttuuri".  Siinä ristiriitatilanteeseen joutuneet tahot pyrkivät olemaan kohtaamatta toisiaan jotta kiista ei kärjistyisi.  En usko, että Uusi Suomi juurikaan väistelee tälläistä tavista mutta itse katson itselleni paremmaksi niin tehdä.  Olenkin nyt päätynyt lopettamaan kirjoittamisen, sekä plokien että kommenttien, Uuden Suomen Puheenvuoroon.  En halua tämän enempää pahoittaa palstan toimituksen mieliä enkä tuoda kuraa heidän hienolle alustalleen.  Ainakin näköpiirissä olevan tulevaisuuden ajan.

Jatkan kuitenkin kommentointia ja kirjoittelua toisaalla, edelleenkin oman provosoitumiseni tahdissa, sekä täällä tässä plokissani että erilaisten tiedonlevitteiden keskustelupalstoilla kommentoiden.

Halusin samalla esittää kiitokseni sekä saman- että erimielisille joiden kanssa keskustelut olivat sujuneet jouhevasti asiallisissa merkeissä.  Kiitokseja laitoin myös myös niille joiden kanssa olin joutunut jankkauskierteisiin ja joskus jopa herättänyt robustinpaakin kieltä.  He kaikki olivat avartaneet käsityksiäni maailmanmenosta ja ihmismielen koukeroista, syvimmistä pohjamujuista päivänpaisteisimmalle aitanpolulle. Siksi siis kiitokset siitä kaikille heille joiden kanssa olin saman asian kimppuun siellä osunut.

Sofi Oksanen ja sananvapaus

Sofi Oksanen on avautunut kuulemma Tanskan televisiossa. Hän on kertonut joukon vanhoja kliseitä. Mutta kuten aiemminkin faktat puuttuvat joten tarina jää pelkäksi huonoksi fiktioksi.

Suomalaisten miesten väkivaltaisuus on perätön myytti. Me emme ole sen väkivaltaisempia kuin muidenkaan maiden miehet. Kansainvälisten tilastojen mukaan eurooppalaista keskitasoa. Samoin alkoholinkäyttökään ei ole aivan ehdotonta huippua vaikka olemmekin kiitettävästi lähestyneet aivan kärkeä.

Suomalaisten miesten tapana ei ole keskimäärin ilmaista tunteitaan väkivallalla niinkuin Sofi Oksanen ja muut äärifeministit väittävät. Ei myöskään suomalaiset naiset harjoita väkivaltaa erityisen paljon vaikka se onkin eräs yhteiskuntamme tabu.

Meillä näyttää yleisemminkin olevan kiellettyä puhua naisten harjoittamasta väkivallasta ja arvostella Sofi Oksasta. Näissä molemmissa menee, kuten niin usein muulloinkin, sekaisin mielipiteen vapauden rajoittaminen ja mielipiteiden sisällön kriittinen arviointi. Esimerkiksi kun yrittää arvioida Sofi Oksasen mielipiteitä kriittisesti, saa helposti leiman yrityksestä tukahduttaa keskustelua ja rajoittaa hänen sananvapauttaan. Sama koskee feninismiä, NATOa j.n.e. asiaa joista yhteiskuntamme mielipidejohtajilla on vahva, oma käsityksensä. Jos siis Okasanen olisi halunnut valita oikean ja todellisen ongelman niin hänen olisi kannattanut kertoa suomalaisesta keskustelukulttuurista johon ei haluttaisi mahtuvan kuin yksi totuus kerrallaan.