Väkivaltainen rauhanprojekti

Nobelin rauhanpalkintoa ollaan myöntämässä Euroopan Unionille (EU).  Perusteluina on rauha Euroopassa ja demokratian levittäminen.  Perustelut ontuvat pahasti ja ovat jopa osittain harhaanjohtavia. Vaarana on, että palkinto luo ihmisille vääriä mielikuvia EUn luonteesta.
  
Norjan Nobel komitea on valinnut tämän vuoden rauhannobelistin.  Valinta osui Euroopan unioniin.  Norjalaisten komiteajäsenten yksimielisen käsityksen mukaan EU on rauhan ja demokratian tuoja ja luoja.  

Perusteluissaan komitea korostaa Ranskan ja Saksan suhteita.  Sotaa niiden välillä ei komitean mielestä voi ajatellakaan.   Tuossa suhteessa EU:n edeltäjät, Teräsunioni ja EEC todella ovat onnistuneet.  

Sen sijaan muiden esimerkkien osalta perustelut ontuvat pahasti.  Balkanin rauhanprosessi ei olisi ollut edes tarpeen jolloivat NATOon kuuluvat EU-maat USAn johdolla  olisi hajottamalla hajottaneet Jugoslaviaa.  Sehän oli varsinainen ja oikea rauhanprojekti Balkanilla.

Viittaukset Kreikan ja Espanjan jäsenyyksiin taas ontuvat koska niiden demokratisoitumiskehitys Kreikan sotilasvallankaappauksen ja Francon diktatuurin jälkeen olivat täysin EU:sta ja sen edeltäjistä riippumattomia kehityskulkuja.  

Neuvostoliiton valtapiiriin aiemmin kuuluneiden maiden siirtyminen lännen leiriin ja kapitalismiin taas ei ole mikään erityisen demokraattinen kehityskulku eikä se ole vaikuttanut mitenkään rauhantilaan.  Kylmän sodan rintamalinja on vain siirtynyt itäänpäin. 

EU:n oma alue, joka ei ole koko Eurooppa, on ollut muutaman viime vuoden suhteellinen rauhallinen.  On ollut vain paikallisia etnisiä kähinöitä ja maapalloistumisen vastustajia on kohdeltu väkivaltaisesti.  Sen sijaan Norjan komitea on "unohtanut" EU-maiden agressiot alueensa ulkopuolella.  Monet EU-maat ovat olleet hyvin aktiivisina mukana USAn sodissa niin Balkanilla, Irakissa, Afganistanissa, kuin Libyassakin.  Sen lisäksi väkivaltaa on harjoitettu suoria sotatoimia lievemmin m.m. Irania, Syyriaa, Kuubaa j.n.e. vastaan. Minusta se ei vaikuta rauhan ja demokratian projektilta. 

Tällä valinnallaan Norjan komitea asemoi rauhanpalkintonsa entistä tiukemmin maailmanpoliittisesti tarkoitushakuiseksi läntiseksi propagandakeinoksi.  Tämänkertainen palkinto sijoittuu sujuvasti samaan jatkumoon kuin palkinnot esimerkiksi sotarikollisille Menahem Beginille, Henry Kissingerille, USAn juoksupojalle Martti Ahtisaarelle ja Barack Obaman katteettomille odotusarvoille.

Erityisen vaarallinen tämä palkinto on jos se alkaa vaikuttaa oikeasti ihmisten käsityksiin.  Meidän on edelleenkin huomattava ja tunnistettava harjoitettu väkivalta vaikka se ei olisikaan EU-maiden välistä.  Tällä perusteella emme myöskään saa ummistaa silmiämme rakenteellisilta taloudellisilta ongelmilta vaikka sitäkin on yritetty lietsoa tiedotusvälineissämme.  Meillä ei ole mitään syytä tunkea rahaa kansainvälisille suurpankeille rauhan nimissä eli meidän ei tule "ostaa" rauhaamme niiltä.  Rauha on luotava ja pidettävä ilman niitäkin.

Norja ja Suomi

Tämän hetken kiihkein keskustelun aihe on pommiräjäytys ja nuorten murhaaminen Oslossa.  Äärioikeistolainen, nationalisti ja kristitty uskovainen Anders Behring Breivik räjäytti ensin, ilmeisesti harhautukseksi, pommin Oslon keskustassa ja sen jälkeen meni ampumaan nuoria sosiaalidemokraatteja heidän kesäleirilleen.  Tähtäimessä oli kuulemma entinen pääministeri Gro Harlem Bruntland sekä kulttuurimarksismi ja monikulttuurisuus.    En malta olla minäkään kirjottamasta muutamista silmiini pistävistä jutuista.

Koko tapauksen käsittelyssä haiskahtaa valitettavan tavallinen tapa yleistää meille vastenmielisten tahojen tekoja ja yksityistää meille mieluisten tekoja.  Kun valtajulkisuudessamme käsitellään meidän valkoihoisen, länsimaisen kulttuuripiirimme ulkopuolisten pahoja tekoja, ne yleistetään sen mukaan mihin etniseen, poliittiseen tai uskonnolliseen ryhmään tekojen tekijä tai tekijät kuuluvat.  Sen sijaan meille tutumpien ja samanmielisten teot selitetään yksilön erheillä tai hänen mielensä kieroudella.  Niimpä tässäkään tapauksessa ei tuomita valkoihoisia, oikeistolaisia eikä kristittyjä.   Selitykseksi tarjotaan sen sijaan koettua yksinäisyyttä, naisettomuutta ja psykologisoidaan kaikenlaisilla mielen häiriöillä. 

Oma lukunsa tässä suhteessa on poliisin, niin suomalaisen kuin norjalaisenkin, yritykset selittää tekijä yksityisyrittäjäksi ilman kavereita ja organisaatiota.  Sillä ilmeisesti haetaan syytä omalle laiskuudelle ja haluttomuudelle puuttua ideologisesti mieluisten ryhmien toimintaan.  Tunnettuahan on poliisien yleinen oikeistolaisuus. personoimalla teko yksilön teoksi, voidaan selittää, ettei jatkossakaan ole tarvetta terhakoitumiselle riippumatta tekijän omista ilmoituksista erilaisista soluista ja teon eristämistekniikoista.

Tekovälineiden hankintaankaan ei mukamas saisi puuttua.  Breivik oli ensin yrittänyt hankkia laitonta asetta mutta kun ei ollut onnistunut, joutui "tyytymään" lailliseen.  Kaikki yritykset tarjota keinoja aseiden leviämisen valvontaan karahtavat yhteiskunnan metsästäjäpuolueen vastustukseen kun aseet eivät tapa.  Aukaisisiko tämä tapaus hieman enemmän kotoistenkin pyssysankareiden silmiä?

Maatalouden harjoittamisen nimissä näytetään saavan ostaa millaisia myrkkyjä tahansa m.m. pommien raaka-aineeksi.   Yhteiskuntamme päättäjien tiedossa on ollut vuosikymmeniä, että eräät lannoitteet sopivat mitä parhaiten räjäytysaineiden raaka-aineiksi.  Miksi siis asialle ei ole tehty mitään?  Miksi muuten niin innovatiivinen maatalousteollisuus ei ole kehittänyt tuotteitaan turvallisemmiksi?  Miksi alalla sen sijaan keskitytään kehittämään geenimanipulaatiota ja tuholaismyrkkyjä (jotka myös ovat Breivikin ja kumppanin kaltaisille mainioita välineitä?

Miksi yhteiskuntamme päättäjät tuntuivat olevan enemmän huolissaan harhautuspommista ja sen mahdollisista päättäjäuhreista kuin tavallisemmista nuorisoaktivisteista. Sisäministerimme, kristitty Päivi Räsänen/KD taisi omasta ensimmäisestä viestistään unohtaa nuoret uhrit kokonaan.  Sen sijaan hän oli huolissaan hyökkäyksestä valtiokoneistoa vastaan.  Niin eliitti erottautuu omaksi kerroksekseen eikä enää sen jälkeen näe mitä täällä alisessa rahvaan maailmassa tapahtuu. 

Olen ollut huomaavinani suhtautumisemme tälläisiin asioihin muuttuneen ja muuttuvan vuosikymmenten saatossa.  Ikäänkuin turrumme väkivallalle, niin yhteiskunnan laillisten väkivaltakoneistojen kuin laittomien yksilöiden ja ryhmien harjoittamalle.  Aikanaan kun sodassa olleet miehet ja naiset oppivat jälleen ihmisten tavoille, suhtautumisemme väkivaltaan normalisoitui.  Taisimme kokea siinä suhteessa huipun 70-luvulla.  Sen jälkeen olemme taas alkaneet turtua yhä raaistuvaan väkivaltaan.  Samalla haemme turvaa teknisillä laitteilla ja lisäväkivallalla oireita vastaan eli rakennamme aitoja, valvontajärjestelmiä ja väkivaltaorganisaatioita.  70-luvulla haimme syitä rakenteista mutta sen jälkeen olemme vain peitelleet oireita.  Liitän tämän kehityksen yhteen yleisen oikeistolaistumisen kanssa.  Yhteiskuntamme muuttuu siis koko ajan oikeistolaisemmaksi ja raaemmaksi.  Koskahan saavutamme lakipisteen ja käännymme taas kohti humanismia? Vai onnistuuko oikeistolaistamisemme viemään meidät entistä tiukemmin uusiin sotiin kammottavine seurauksineen?