Kapitalismin jälkeinen maailma, II osa (kysymyksiä)

Kirjoitin aiemmin eräistä näkökulmista post-kapitalistinen-maailma:sta. Nyt pukkaamaan jatkoa, laajennusta ja syventämistä siihen, tosin ikuisessa kyselyiässä.

Klassisen marksilaisen näkemyksen mukaan tuotantosuhteiden ja -tapojen mukaan jaoteltuna yhteiskuntajärjestykset seuraavat jatkumona toisiaan kokonaisina historiallisina ajanjaksoina:

1) Villeys (maanviljelyn ja karjanhoidon alettua barbarismi):    yhteisöllinen keräily ja metsastys

2) Orjayhteiskunta (Marx: aasialainen tuotantotapa):    manuaalinen tuotanto orjatyöllä

3) Feodalismi (maaorjatalous):    manuaalinen tuotanto maaorjien työllä

4) Kapitalismi (palkkaorjatalous);    teollistettu tuotanto palkkaorjien työllä

5) Sosialismi (osuustoiminta?):    tuotantovälineet käyttäjiensä hallussa

6) Kommunismi (--""--):    -- "" -- ilman valtion väkivaltakoneistoja

7) ?

Marksilainen teoria ei ota kantaa mitä kommunismin jälkeen. Epäilen syyksi että aika on niin kaukana tulevaisuudessa eikä maailma ole sen teorian mukaan deterministinen joten niidenkään yksityiskohtaisemmasta konkretiasta ole tarkkaa näkemystä sillä todellisuus muokkautuu rakentajiensa käsissä. Tunnetusti ennustaminen on vaikeaa ja erityisesti tulevaisuuden joten tämä tekstikin on vain kevyttä spekulointia ja enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.  Todellisuus nähdään vasta jälkikäteen ja vasta sitten sijoittaa taksonomioihin.

Kapitalistinen yhteiskunta institutionalisoituna yhteiskunnallisena järjestyksenä koostuu toisaalta valtiojärjestelmästä ja talousjärjestelmästä sekä toisaalta erillisinä kokonaisuuksina julkisesta ja yksityisestä elämismaailmasta erillisinä kokonaisuuksina - USA-laisen filosofin Nancy Fraser:n (s. 1947) mukaan ("Habermasin jälkeen"; Niin & näin; 2/2026). Marksilaisemmin ilmaistuna se tarkoittanee että kapitalismin taloudellinen perusrakenne ja sen yhteiskunnallinen päällysrakenne sekä riistosuhteet toteutuu
    - toisaalta talouselämän rakenteina ja hallintokoneistoina prosesseineen sekä
    - toisaalta luokka-aseman perusteella erilaisina ihmisten elämisen ympäristöinä suhteineen.
Sen jälkeen kysymys kuuluu kuka, missä ja milloin ne rikkoo ja ketkä rakentavat jotain uutta, millaista, tilalle? Rakennetaanko tilalle ihmisten omaehtoiset elämisen järjestelyt ja demokraattinen resurssien tuottaminen elämiseen niissä? Vai jotain ihan muuta?

Kaikella toiminnalla on aina tekijänsä. Yhteiskunnissa ei tapahdu oikeasti mitään passiivissa. Ketkä ovatkaan siis
    - vallankumouksellisia,
    - vastavallankumouksellisia ja
    - sivusta katsovaa yleisöä?
Miten jaottelu osuukaan nykyiseen luokkarakenteeseen:
    - aktiivit kapitalistit,
    - keskiluokka,
    - työläiset ja
    - syrjäytetyt sekä
    - wannabe-luokkaretkeläiset.

Ketkä aktiivisesti rikkoo vanhan maailman ja ketkä suunnittelee tulevan yhteiskunnan rakenteet ja prosessit? Ketkä katsovat syrjästä ja joutuvat sopeutumaan? Ketkä ei sopeudu? Miten nämä valikoitumiset vaikuttaa siihen mitä rakennustyöstä syntyy?

Mistä muutos alkaa finanssikapitalismissa? Miten finanssikuplan höttöntöttökupla1) puhkeaa? Miten esimerkiksi USAn velkakupla särkyy kun Dollari menettää maailmanlaajuisen asemansa? Sytyttävätkö Ukrainan ja Iranin sotia laajemman sodan, esimerkiksi Kiinan kanssa? Entä jos seuraava taloudellinen ja yhteiskunnallinen järjestys ei olekaan sosialismi? Onko finanssikapitalismin jälkeen vielä kapitalismin vaiheita ennen siirtymää eteenpäin? Vai seuraako joku SciFi-dystopioiden militaristinen kauhuskenaario "kasarmikapitalismina" 2)? Vai jotain ihan muuta?

Mikä on ihmisen kiihdyttämän ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristötuhojen vaikutus alueiden välisiin suhteisiin? "Kollektiivinen etelä" contra "Läntinen valtapiiri"? Kapitalismia pikakelauksella elävä Kiina yhdessä vielä feodalismin kanssa kipuilevan "etelän" kanssa vai kahdestaan kapitalistisen Venäjän kanssa vai pitääkö heterogeeninen BRICS kutinsa? Mistä muutos alkaa maantieteellisesti?

Päteekö vielä brittiläisen maantieteilijä Halford Mackinder:n (1861-1947) n.s. "Heartland Theory" vuodelta 1904 3)?  Nykyisessä maailmanpolitiikassa siinä esitetty ytimen ja kehän välinen kiistasuhde näyttää vielä osuvan mutta entä jatkossa?  Tapahtuuko tulossa oleva järjestelmämuutos myös sen puitteissa ja sen mukaisin vastakkainasetteluin ja etenkin: onko maailmantappi vielä paikoillaan?  Entä jääkö asetelma seuraavallekin järjestelmäsukupolvelle?

Kun kapitalismi kriisiytyy niin myös porvarillinen hegemonia 4) kriisiytyy.  On pakko koska nykyinen hegemonia on kapitalismin oloihin tuotettu.  Syntyykö tilalle työväenluokan hegemonia kuten kaavamainen siirtymä kapitalismista sosialismiin proletariaatin diktatuuriin (nyk. "työväenvalta") kautta voisi edellyttää?  Vai rakentaako uuden hegemonian n.s. mediamogulien valtavat tiedonlevitysresurssit yhden James Bond -elokuvan 5) Elliot Carver:n kaltaiset "vanhan kansan" Steve Forbes:t (s. 1947), William Hearst:t (s. 1942), Rubert Murdock:t (s. 1931) vai some-alusta-miljardöörit Jeffrey Bezos:t (1964), Elon Musk:t (s. 1971) ja Mark Zuckerberg:t (s. 1984) jotka hallitsevat myös nykyistä tiedonlevitystä internet:ssä? Molemmilla ryhmillä on jo työväenluokkaan nähden melkoinen etumatka mutta myös keskinäiset kiistansa kuka on pomo.  Tarjokkaiden ikien perusteella voisi ajatella vaa'an kallistuvan some-miljardöörien puolelle "tekno-feodalismiin"6), jollei vanha sukupolvi tai perijänsä pysty ihmeisiin luomalla jotain uutta perinteisen n.s. printtimedian ja sitä matkivien nettikopioiden tilalle.

Mediavallan vaikutus ihmisten ajatteluun luo joka tapauksessa merkittävän haasteen yritykselle luoda kapitalismin jälkeen jotain ihmisehtoisemmalta tuntuvaa.   Sellaista joka säilyttäisi suurkapitalistien nautintaoikeudet, ylivallan ja etuoikeudet.  Sosialismi vaihtoehtonahan sitä uhkaisi kun se teoreettisessa muodossaan on tuotantosuhteita joissa tuotantovälineet on käyttäjiensä hallussa ja yhteiskunnan kaikilla tahoilla vallitsee demokratia.   Eikä siinä silloin ole sijaa kapitaalien omistajien riistää lisäarvoa työstä.  Onko kapitaalien omistajien ainoa keino säilyttää etuoikeutensa tarjoama yhteiskuntajärjestelmä vain väkivaltainen fascismi?

Onko siis tulevaisuudemme teknologiamiljardöörien ja -biljonäärien luoma tekninen dystopia, "tekno-fascismi" 6) jossa meitä hallitaan koneilla ja pidetään kurissa "soma:lla"7). Olemmeko tiellä jota Samuel Butler (1835-1902) hahmotteli 8): Aikaisempien kivi-, kasvi- ja eläinkausien jälkeen tulee koneiden kausi jolloin ihmiset joutuvat hoivaamaan koneita. Butlerin kirjoittaessa artikkeliaan hän näki kuinka ihmiset hoitivat höyrykoneita eikä ollut tietoakaan tietokoneista saati n.s. "tekoälystä".  Mitä mahdollisuuksia uudet teknologiat antavatkaan hallintaan, ja toisaalta toki myös sen kumoamiseen?  Ja miten Butler:n viittaama evoluutio ehtii vaikuttaa? Yhdistyykö hänen pelkojensa mukaisesti biologinen ja mekaaninen evoluutio (vrt. biomekatroniikka, ihmismielen ja n.s. "tekoälyn" hybridit, cyborg:t, robotit j.n.e.) ja miten siihen sopeudumme kulttuurisen evoluution sopeutumilla?

Vai onko tulevaisuus sittenkin kommunismin, joskus sosialismin jälkeen, kuten Karl Marx (1818-1883 ja toverinsa sekä seuraajansa meille lupaa: sivistynyttä ja ihmisarvoista eloa niin että ihmiset toteuttavat luontevasti ominta itseään ja kehittyneen teknologian oloissa yhä tarpeellinen työ tulee hoidettua siinä samalla sekä kaikkialla yhteisöissä vallitsee demokratia.

Tässä tuli kirjattua pläjäys mieleeni nousseita kysymyksiä.  Aika tulee aikanaan näyttämään vastauksia niille jotka ovat niitä vielä katselemassa, ja jokunen kysymys jäänee ilmankin.  Kaikki emme ole niitä katselemassa sillä kyse ei ole suorasta, kiihkeärytmisestä uutisvirrasta vaan pitkistä historiallisista ajanjaksoista joita voidaan tarkemmin analysoida vasta jälkikäteen.

Ps: Varannen vielä mahdollisuuden myöhemminkin avautua aihetta tangeeraavista ajatuksistani, sekä kysymyksinä että vastausvaihtoehtoina, silti kuitenkin oman provosoitumiseni mukaan ja tahdissa.  Ainakin yksi nyt pientä mieltäni askarruttamaan herännyt aihe on evoluution monet muodot ja sen tulevaisuus.

---

1) Höttöntöttö on toimittaja Esko Seppäsen (1946-2025) kehittämä termi pörssispekulaatioissa maailmanlaajuisesti liikkuvalle rahalle. Se on sijoitusrahaa jolla ei ole reaalitaloudessa mitään vastaavaa vaan sen arvo määräytyy puhtaasti sijoitusmarkkinoilla pörsseissä. 

2) Kasarmikapitalismi:ksi nimitän tässä erittäin militarisoitua kapitalismin muotoa jossa suurkapitaalien omistajien yhä harveneva joukko pitää yllä valtaansa ja etuoikeuksiaan äärimmilleen militarisoidun fascismin avulla.  Termin tausta minulla on kasarmikommunismiksi nimetyssä Neuvostoliiton n.s. "reaalisosialismissa" jossa väkivaltakoneistot ylläpitivät stalinistista järjestystä vastoin sosialismin ja kommunismin teorioita.

3) Brittiläinen maantieteilijä Halford Mackinder (1861-1947) esitteli The Royal Geographical Society:ssä pitämässään luennossa "The Geographical Pivot of History” (1904) n.s. "Heartland Theory:n". Luento julkaistiin myöhemmin seuran lehdessä esseenä. Sen mukaan Euraasia on maailman keskus ja sen n.s. pivot- eli napa-alue Keski-Aasian alue Kaspian merestä koilliseen pitkälle Siperiaan. Euraasia sen ympärillä on keskeinen alue ja sen ulkopuolella ulompi "cresent" eli sirppi johon m.m. anglosaksinen maailma kuuluu. Maailmanpolitiikan kiemurat selittyvät noiden kahden välisellä kamppailuna navan hallinnasta.

M.m. Eric Blair (1903-1950), t.m.n. George Orwell käytti asetelmaa teoksessaan "Nineteen Eighty-Four" (1984; suom: Oiva Talvitie (1897-1965): "Vuonna 1984"; 1950) kuvatessaan Oceanian, Euraasian ja Kaukoidän suhteita jatkuvana sotana jossa liittolaisuussuhteet vaihtelevat mutta hegemonian keinoin kulloinenkin suhde esitetään ikiaikaisena.

4) Porvarillinen hegemonia Antonio Gramsci:n (1891-1837) hegemoniateorian käsite jonka mukaan yhteiskunnassa hallitseva porvarillinen luokka hallitsee myös yhteiskunnallisen keskustelun aiheita: mistä puhutaan, miten puhutaan ja mihin johtopäätöksiin tullaan ("Quaderni del Carcere"; 1947; suom. "Vankilavihkot"; 1979).

5) Bond-elokuvasta "Tomorrow never dies" (1997; suom. "Huominen ei koskaan kuole") ohjaajanaan Roger Spottiswoode (s. 1945) ja pääosassa Pierce Brosnan (s. 1953). Juonena maailmanherruutta tavoittelevan mediamoguli Elliot Carver:n juonittelut, m.m. luomalla itse tapahtumia joista pääsee itse ensimmäisenä uutisoimaan maailmanlaajuisesti kun uutinen on kirjoitettu jo ennen tapahtumaa.6) "Soma" (eng. "soma") on Aldous Huxley:n (1894-1963) romaanissaan "Brave New World" (1932, suom: I.H. Orres: "Uusi uljas maailma"; 1944) esittelemä kuvitteellinen lääke. Se kuvaan "massojen opiaattina" joka luo käyttäjilleen euforisen onnentunteen ja rauhoittaa ihmiset tyytymään osaansa koneistossa.

6) Tekno-feodalismi käsitteenä kuvaa yhteiskunnallista tilaa jossa suurilla teknologiayhtiöillä on samantapainen valta-asema kuin muinoin feodaaliherroilla.  Varsinaisen feodaalisen maanomistuksen asemesta valta perustuu teknologia-alustojen, datan ja sähköisen kaupankäynnin hallitsemiseen. Tekno-feodalismin voisi katsoa olevan kapitalismin seuraava vaihe eikä uusi järjestys. Vai pitäisikö nimen olla "tekno-fascismi"?

7) Soma (engl. sama) eli "opiaatti massoille" on Aldous Huxley:n (1894-1963) romaanissaan "Brave New World" (1932, suom. I.H. Orras: "Uusi uljas maailma"; 1944) kuvailema onnellisen euforian  luova psyykenlääke jolla ihmiset pidettiin tyytyväisinä ja nöyrinä tarkoin määrättyyn ja ennalta osoitettuun osaansa systeemissä.

8) Samuel Butler:n (1835-1902) essee ”Darwin among the Machines” (The Press; 1863; Uusi Seelanti). Artikkeli on julkaistu myös Risto Koskensillan (s. ?) kääntämänä filosofisen Niin&näin-lehden numerossa 3/2019 nimellä "Darwin koneiden joukossa".

Post-kapitalistinen maailma

Luin selaimen kääntäjän avustuksella Московский Комсомолец -lehdestä Sergei Pravosudov:n (s. 1975) kirjoituksen "Что придет на смену капитализму: названы сценарии развития общества" (suom: "Mikä korvaa kapitalismin: Skenaarioita yhteiskunnalliseen kehitykseen", julk. 26/5 -26).  Kirjoittaja on Venäjän kansallisen energiainstituutin ("Институт национальной энергетики") toimitusjohtaja.  Jutussa kuvaillaan muutaman tieteilijän ja toimittajan näkemyksiä siitä millaiseen yhteiskuntaan nykyisen kapitalismin jälkeen siirrytään.  Sen skenaarioissa ei mainita sosialismia vaihtoehtona vaikka joitakin siltä kuulostavia piirteitä onkin otettu mukaan.  Mielenkiintoisia ne kuitenkin ovat ja siksi päädyin niitä tässä repostelemaan.

Keskustelu kapitalismin kriisistä on jatkunut liki koko kapitalismin elinkaaren ja sen loppua on manattu yhtä pitkään.  Ennen sitä, kapitalismista toki väitettiin että se on mahdoton ja vastoin jumallista järjestystä.  Vaikka kapitalismin loppu ei ihan olekaan lähinäköpiirissä, se on kuitenkin jollakin aikataululla tuleva, väistämättä.  Kaikellahan on elinkaarensa: synty, nousu, huippuaika, taantuminen ja tuho, ellei loppu tule nopeammin.  Matkan taittuessa elinkaarella kohti väistämätöntä, lisääntyvät myös erilaiset skenaariot sen seuraajasta.  Pravosudov esittelee kirjoituksessaan niistä muutamia.  Huom: aina kannattaa muistaa että muutoksen peripeteia eli juonen käänne 1) huomataan yleensä vasta jälkikäteen ja omana aikanaan nähdään milloin mitäkin.

Vuonna 2020 Englannissa asuva australialainen tutkija Roman Krznaric (s. 1970) julkaisi kirjan "The Good Ancestor: A Radical Prescription for Long-Term Thinking" (The Experiment).  Siinä hän ennusti nykyisen sivistyksemme loppua m.m. luettelemalla joitakin lopun merkkejä kuten jäätiköiden sulaminen, kauhistuttavat metsäpalot, lajikato ja vesipulat. Samaan aikaan teknologiat kuten n.s. "teko-äly" ja synteettinen biologia luovat uusia uhkia.  Vastaukseksi hän ehdottaa syvällistä ajattelutavan muutosta kohti kestävää kehitystä ja pitkän tähtäyksen ajattelua.  SIllä hän hakee sitä olemmeko me hyviä esivanhempia tuleville polville.  "Viimeisen puolen vuosisadan aikana tieteellinen kestävä kehitys, järjestelmäsuunnittelu ja ekologinen ajattelu ovat antaneet ihmiskunnalle tarkoituksen. Tämä tarkoitus voidaan tiivistää 'kestävän planeetan vaurauden' käsitteeksi" hän on tiivistänyt.  Sillä hän hakee että meidän tulisi pysytellä planeettamme tarjoamien resurssien puitteissa eikä tuottaa enempää jätettä kuin se pystyy käsittelemään.  Meidän pitäisi siis pystyä asettamaan elämämme ja varallisuutemme (=luonnon resurssien kulutuksemme) pallomme pitkän tähtäyksen mahdollisuuksiin, eli n.s. "planetaarisen vaurauden" mittoihin.  Hyviä reunaehtoja tulevaisuuden suhteen siis Rooman klubilaiselta Krznaric:lta.

Vuonna 2019 englantilainen tutkija Jacob Field (s. 1980) kirjoitti teoksen "Is Capitalism Working?" (Thames & Hudson).  Yksi hänen pääväitteistään oli että kapitalismin oleellinen sisältö on eriarvoisuus ja siksi sille olisi tehtävä jotain.  Hänen kriitikkonsa väittivät että eriarvoisuus on hyväksi sillä se luo kilpailuasetelmia joissa kehitys on mahdollista.  Vastaanväittäjät eivät kuitenkaan ole oikeassa sillä eriarvoisuus johtaa resurssien keskittymiseen joilloin paremmassa asemassa olevien, siis niiden joilla resurssitkin on, ei ole tarvetta kilpailla eikä kehittää, siis karkeasti periaatteellistaen.  Lisäksi eriarvoisuudella on tapana kasvaa ajan myötä ja se johtaa erilaisten oligarkioiden syntyyn jonka jälkeen ne päätyvät fasismiin suojellakseen nautintaoikeuksiaan sitä haastavilta (Vrt. yleinen kehitys kaikissa yhteiskunta- ja talousjärjestyksen muutosprosesseissa kaikkina aikoina).

Field muistutti että kapitalismi syrjäytti feodaalieliitin joka oli kerryttänyt itselleen varallisuudet joita he eivät käyttäneet taloudessa mutta suojasivat niitä armeijoillaan.  Nyt hän näkee samanlaisen kehityksen kun hyperrikkaat kapitaalien omistajat suojautuvat bunkkereihinsa heitä ja heidän omaisuuksiaan uhkaavalta rahvaan nousulta, vallankumoukselta.  Hänen rinnastuksessaan on toki helppo nähdä samankaltaisuuksia: etuoikeutetut harvoin luopuvat etuoikeuksistaan vapaaehtoisesti.

Field:n mukaan vaihtoehto "pahalle" kapitalismille olisi taloudellinen demokratia.  Se etsisi kapitalismin parhaat puolet ja välttäisi sen huonot.  Avain hänen mukaansa olisi työpaikkademokratia. Silloin johtajat ei olisikaan vastuussa osakkeenomistajille vaan työntekijöille jotka myös saisivat osuutensa voitoista.  Silloin ei jäätäisi kehityksestä sillä on myös työläisten etu kehittää ja kehittyä.  Miten hänen ajattelunsa poikkeaakaan sosialismin ytimestä: tuotantosuhteista joissa työvälineet on käyttäjiensä hallussa ja kaikkialla vallitsee demokratia, myös taloudessa?  Jää siis kaksi kysymystä: 1) Olisiko moinen mahdollista kapitalismissa ja 2) eikö se olisi jo sosialismia?

Vuonna 2025 brittiläinen toimittaja Paul Mason (s. 1960) kirjoitti teoksen "Postcapitalism: Guide to our Future" (Penquin).  Siinä hän asettaa ehtoja jotka tulisi ratkaista jotta kapitalismi säilyisi.
- Finanssijärjestelmän vakauttaminen sosialisoimalla se jotta ilmastonmuutos, ikäluokkien vanheneminen t.m.s. kehitys ei tuhoaisi gloobalia taloutta.
- Materiaalisen hyvinvoinnin takaaminen suurille joukoille jotta terveysongelmat, sosiaaliturvan tarve, sukupuolinen hyväksikäyttö eikä huono koulutustaso pilaa kapitalismia. Tavoite voitaisi saavuttaa tietotekniikan avulla.
- Teknologia tulisi suunnata siten että työ automatisoitaisi mahdollisimman pitkälle.  Pitkällä tähtäyksellä työn tulisi olla vapaaehtoista ja toimeentulon ilmaista. 

Tavoiteiden saavuttamiseksei Mason edellyttää osuustoiminnan hyödyntämistä jotta ei-kaupallinen ja ei-rahaperustainen toiminta leviäisi. Masonin sanoin:
"Siirtymän toteuttamiseksi tarvitsemme päättäväisen käänteen kohti osuuskuntapohjaisia ​​liiketoimintamalleja. Jälkikapitalistinen osuuskuntamuoto pyrkii levittämään markkinoiden ulkopuolista, hallitsematonta ja rahaan perustumatonta toimintaa. Jos uudistamme verojärjestelmää palkitaksemme voittoa tavoittelemattoman osuuskuntatuotantoa ja muokkaamme yhtiöjärjestyksiä siten, että matalapalkkaisten yritysten perustaminen on vaikeaa ja oikeudenmukaista palkkaa tarjoavien yritysten perustaminen helppoa, voimme saavuttaa merkittävän muutoksen alhaisin kustannuksin." 

Mason siis hahmottelee pitkälti sosialistista yhteiskuntaa evoluution kautta (∼ revisionismi), sanomatta tuhmaa sanaa "sosialismi".  Ilmeisesti hän ei ole halunnut karkoittaa porvarillisia lukijoita joten puhuu "kapitalismia ilman kapitalismia" mahdolliseksi.

Samana vuonna, 2025, kanadalainen Nick Srnicek (s. 1982) ja Alex Williams (s. ?) julkaisivat kirjansa "Inventing the Future: Postcapitalism and a World Without Work" (Verso Books).  He esittivät tulevalle kapitalismille vaatimukseksi vapauttaa ihminen uuvuttavasta työstä ja samalla valmistaa enemmän tavaroita. Se saavutettaisi täydellä automaatiolla tuotannossa joka vapauttaisi ihmiset tarpeettomasta työstä.  Samalla myös tulisi jatkaa edelleen työtätekevien työajan lyhentämistä vähentämättä palkkaa.  Edelleen hekin ovat liikkeellä peitellyin sosialististisin ja vasemmistolaisin tavoittein.

Avainvaatimuksena Srnicek ja Williams pitävät yleistä kansalaispalkkaa (heille: "Unconditional Basic Income (UBI)).  Sen pitäisi taata ihmisille perustoimeentulo hyväksyttävään ja kelvolliseen elämisen tasoon.  Sen pitäisi olla yleinen ja yhtäläinen eli kaikille ilman mitään rajoituksia.  Sen ei pitäisi myöskään korvata hyvinvointivaltiota vaan olla sen lisäksi.

Kansalaispalkan rahoittaminen saattaa näyttää ylitsepääsemättömältä mutta kirjoittajien mukaan se olisi helposti rahoitettu toisaalta lisäämellä veroja rikkaille, kulutukselle ja päästöille sekä toisaalta vähentämällä asevarustelua, teollisuuden ja maatalouden tukiaisia sekä kiristämällä verovälttelyn valvontaa.  Tämäkin kelpo vasemmistolaista.

Venäläinen futurologi Konstantin Frumkin (s. 1970) julkaisi kirjan "После капитализма: будущее западной цивилизации" (suom: "Kapitalismin jälkeen: Länsimaisen sivilisaation tulevaisuus") vuonna 2014.  Siinä hän, kirjan julkaisemisen aikaan globalismin huipulla, kuvaili tulevaisuutta niinkuin hän sen näki.  Hänen mukaansa kansallisvaltiot katoavat ja maailma yhdistyy.  Liberalismi sellaisena aatteena kuin me sen tunnemme, katoaa ja tilalle tulee libertaarinen anarkismi 1) jossa ihmisillä on vapaus valita koulutuksensa, terveydenhoitonsa ja viihdykkeensä joita kuluttaa.  Siinä ihmisen elämä yksilönä määrää hänen kelpoisuutensa ja luottonsa yhteiskunnassa.  Yksilö ei voi hakea parannusta elämäänsä muilta vaan hänen henkilökohtainen luokituksensa ratkaisee (Frumkin ei kerro kuka tekisi luokitukset).  Samalla automatiikka ja robotiikka vähentää työntarvetta jolloin henkilökohtaisen kunnon ylläpitäminen kehittyy, samoin kuin emotionaalinen harjoittelu.

Frumkin taitaa kuitenkin unohtaa että libertaari 4) anarkia tarkoittaa kapitaalikasaumien pidäkkeetöntä valtaa, ei ihmisten vapautta anarkismin perusperiaatteiden mukaan.  Kyse on siis pikemmin libertaaria kapitalismia kuin anarkismia.  

Kaikki e.m. kirjoittajat tavalla tai toisella esittävät että kapitalismin kriisiytyminen tulee koskettamaan yhä suurempia ihmisjoukkoja.  Kyseisen lehtijutussa kuvaillun mukaan he eivät kuitenkaan kerro mitään käytännön toimista joilla heidän sinällään hyviin tavoitteisiinsa päästäisi (toki ensin onkin aseteltava tavoitteet ja vasta sitten mietittävä keinot joilla niihin päästään).  Pravosudov näkee myös USA:n ja Israelin sotapolitiikan todennäköisesti johtavan koko globaalin kapitalismin maailmanlaajuiseen taloudelliseen kriisiin.  Sen hän näkee lisäävän kiinnostusta postkapitalististen kehityskulkujen ennustamiseen mutta ei itse halua tehdä ehdotuksia jutussaan vaan jättää sen lukijan harteille.

Samaa viestiä olen lukenut myös muista lähteistä.  Kovin moni ei enää usko fukujamalaiseen tulevaisuuteen.  Francis Fukuyama:n (s. 1952) ennusti 1990-luvun alussa Neuvostoliiton romahduttamisen jälkeen historian loppuneen ja kapitalismin voittaneen ikiajoiksi . Jo muutaman vuoden kuluttua hän perui puheitaan, sittemmin myös monet muut.  Vain jääräpäisimmät apologeetat julistavat enää kapitalismin ikuisuutta.  Mutta kysymys kuuluu, kuten Pravosudov:kin esittää: mitä sen jälkeen?  Tuleeko broletariaatin diktatuurin (nyk. "kansanvalta") 5) kautta sosialismi, kuten Karl Marx (1818-1883) et al ennustivat vai jotain muuta?  Nyt e.m. kirjoittajat yrittävät kuorruttaa kukin omien halujensa mukaan sosialismista mieluisinaan lainaamia piirteitä ikään kuin kapitalismin jatkoaikana.  Ilmeisesti nykyisessä aatteellisessa ilmapiirissä ei ole terveellistä puhua sosialismin aaveesta vaan sen todennäköisinä pidetyt kehityskulut kannattaa peittää, tai ainakin jättää nimeämättä, jotta uskottavuus kollegojen keskuudessa säilyy.

Kaikenkaikkiaan lainattujen kirjoittajien ja monien muidenkin monet hyvät asiat eivät lie toteutettavissa ilman merkittäviä muutoksia yhteiskunnallisissa ravintoketjuissa.  Se taas ei ole mahdollista ilman että nykyisten nautintaoikeuksien haltijat eli kapitaalien omistajat syrjäytetään etuoikeuksistaan.  Niistä he eivät kuitenkaan suostu luopumaan laittamatta hanttiin.  Niinpä olen jokseenkin varma että siirtymä nykyisestä kypsästä kapitalismista postkapitalistisiin yhteiskuntiin, ovat ne millaisia tahansa, eivät tapahdu rauhallisesti, kuten aikaisemmatkaan siirtymät eivät ole tapahtuneet rauhanomaisesti evoluutiona vaan revoluutioina.  Toisaalta minkään aikaisemman transformaation lopputulemaa ei ole kyetty etukäteen suunnittelemaan eikä edes ennustamaan vaikka muutos onkin seurausta toimijoiden aktiivisesta toiminnasta ja heillä julkistetut ideologiset y.m. tavoitteensa.  Silti lopputuloksen sisältö, ainakin käytännön konkreetian osalta, on ennalta määräämätön, ihan kuten Marxkin totesi sosialismin konkretiasta.   Saamme siis varautua pitkään, rauhattomaan ja monella tavalla polveilevaan siirtymäkauteen joka ei mene soditta ja uhreitta, niin valitettavaa kuin se onkin.  Ellei sitten Kiinan jo nyt teoreettisesti suunnittelun alla oleva siirtymä "sosialismiin kiinalaisin erityispiirtein" 6) ole sellainen, siis rauhanomainen, suunniteltu ja ennalta arvattava.  Aika näyttää.

_______________________________________________________

1) Peripeteia on Aristoteleen (384 e.a.a. - 322 e.a.a.) Runousopissaan (kreik. "Περὶ ποιητικῆς"; transl. "Peri poiētikēs"; n. 330- tai 320-luku e.a.a.) kuvailema kreikkalaisen draaman kaaren juonenkäänne. Ennen sitä näytelmässä juonta valmistellaan, se monipuolistuu sekoittamalla asioita ja roolihenkilöiden suhteita (kreik. "ἀναγνώρισις"; transl Anagnorisis) kunnes saavutetaan peripetia jonka jälkeen asiat alkavat seljetä kohti loppuhuipennusta körismyksineen (kreik. "πάθος"; transl. Pathos). Aristoteleen sanoin "muutos, jossa toiminta kääntyy vastakkaiseen suuntaan, aina todennäköisyyden tai periaattellisen välttämättömyyden alaisena".

2) Anarkismi (kreik. ἀναρχία, transl. anarkhia; suom: käskyvallan vastakohta) on klassisen määritelmänsä mukaan yhteiskunnallaista organisoitumista ilman hallintoa (Pierre-Joseph Proudhon:n (1809-1865) mukaan).  Sittemmin siihen on liitetty monenlaisia erilaisia oikeistolaisista vasemmistolaisiin koulukuntiin sekä väärinymmärryksiä väkivallan suhteen.  Onhan sana alunperin ollut pejoratiivi kunnes Proudhon julisti "Traitez-moi d'anarchiste" (suom: "Kutsukaa minua anarkistiksi) ja sana alkoi saada asiallisia sisältöjä. (Lähde: Colin Ward: "Anarchism. A Very Short Introduction"; Oxford University Press;2004;  suom. Harri Suokas: "Anarkismi"; Into kustannus; 2016)

3) Libertarismi (engl libertarianism) on poliittinen mutta ennenkaikkea taloudellinen aate joka asettaa ihmisen toiminnan korkeimmaksi päämääräksi täydellisen vapauden.  Alunperin 1700-luvulta se tarkoitti tasavaltalaista vapautta monarkian kahleista.  Sittemmin, eikä vähiten anarkismin vaikutuksesta, sen merkitys laajentunut mutta viime vuosikymmeninä se on keskittynyt lähinnä taloudellisen vapauden maksimointiin, talousliberalismin äärimmäiseksi muodoksi..

Summa summarum ex secundo et tertio: Kahta edellä mainittua käsitettä on 1800-luvulta lähtien sekoitettu puhuen anarkolibertaareista ja libertaareista anarkisteista kun anarkismin nimeä ja laajempaa yhteiskunnalista merkitystä on yritetty käyttää hyväksi.  Ne olisi hyväpitää erillään niin säilyy käsitteet selkeinä.

4) Proletariaatin diktatuuri (Des Diktatur des Proletariats) on Karl Marx:n kehittämä termi kapitalismin jälkeiseksi siirtymävaiheeksi sosialismiin. Vaiheeksi jossa yhteiskunnallinen valta on työväenluokalla erotuksena kapitalismista porvariston diktatuurina. Nykyisin vasemmistolaisimmissa työväenliikkeen suuntauksissa käytetään mielummin termiä "kansanvalta". Marx käytti termiä ensimmäisen kerran kirjoitussarjassaan "Die Klassenkämpfe in Frankreich 1848 bis 1850" joka julkaistiin "Neue Rheinische Zeitung. Politisch-ökonomische Revue" -lehdessä 1850.  Siinä hän  kuvaili Ranskan vallankumouksellisia aikoja, m.m. Pariisin kommuunia. Monet sosialistit olivat käyttäneet ilmausta monimuotoisesti ja epätarkasti jo aiemmin mutta Marx muotoili sen teoriaansa yhteiskuntajärjestelmien jatkumosta jäsentyneeksi ja selkeäksi vaiheeksi jossa yhteiskunnallinen johtava ja sitä kehittävä voima on työväenluokalla, johtaen sosialismiin.  Myöhemmin käsitettä ovat kehitelleet m.m. Georgi Plehanov (1856-1918) ja Vladimir Lenin (1870-1924; alkup. Uljanov).

5) Lähde: "The End of History and the Last Man"; Free Press; 1992; suom. Heikki Eskelinen: "Historian loppu ja viimeinen ihminen"; WSOY; 1992

6) Sosialismi kiinalaisin erityispiirtein (kiin. 中国特色社会主义; transl: Zhōngguó tèsè shèhuìzhǔyì) on Kiinan kommunistisen puolueen tulevaisuuden suunntelma.  Käsitteen lanseerasi ensimmäisenä KKP pääsihteeri Deng Xiaping (1904-1997) vuonna 1982.  Sittemmin jokainen pääsihteeri on tuonut siihen omat piirteensä.  Vahvimmillaan se kuvaa siirtymistä markkinaehtoiseen talouteen ja sen kehitettyä yhteiskuntaa ja taloutta, voidaan aloittaa siirtymä sosialismiin, joidenkin laskelmien mukaan n. tämän vuosisadan puolenvälin tienoilla.  Kiinalaiset ovat tosin joskus myös todenneet että heidän nykyinen "kapitalisminsa pikakelauksella" olisi jo kiinalaisia piirteitä sosialismissa, jossa he olisivat "ensimmäisellä asteella".  Yleisesti ne piirteet olisivat keskittyminen talouteen ja hyvinvointiin, poliittinen, kulttuurinen, sosiaalinen ja ekologinen kehitys KKP:n johdolla kohti sosialistista modernisaatiota ja Kiinan kansakunnan suurta uudistamista.