Rakoja transatlantisten suhteiden erityisyydessä

Kirjoitin edellisessä plokistuksessani jo Donald Trump:n (s. 1946) Iranin politiikasta. Luettuani hänen asemaansa Euroopan suhteen käsitelleen artikkelin "Moskovski Komsomolets" -lehden sivuilta, päädyin kirjoittamaan hieman laajemmasta USAn ja läntisen Euroopan suhteiden muutosten näkökulmasta tämän pläjäyksen.

Donald Trump:n vaikutus Ukrainan kriisiin on romahtanut ja jatkaa laskuaan, tulkitsevat kansainväliset maailmanpolitiikan seuraajat.  Esitetään kysymyksiä hänen politiikkansa ja sen lähettiläinen, m.m. Steve Witkoff (s. 1957), Jared Kushner (s. 1981) j.n.e., toimien merkityksestä tapahtumien kehitykselle.  Samaan aikaan EU- ja NATO:n länsieurooppalaiset toimijat, jotka aiemmin Boris Bistorius (s. 1960) sijoitti n.s. lasten pöytään (saks: Katzentische)1), yrittävät luoda itselleen merkityksiä jatkamalla sodanlietsontaa.  Tässä "oman hännän  nostossa" ovat mukana myös täkäläiset presidentti Alexander Stubb (s. 1968), ulkoministeri Elina Valtonen (s. 1981), pääministeri Petteri Orpo (s. 1969) ja muut aina sotaministeri Antti Häkkästä (s. 1985) myöten ja tietenkin edellinen presidentti Sauli Niinistö (s. 1948) "eurooppalaisine NATOineen", se kuuluisa Kokoomuksen ulkopoliittinen värisuora.  Toki muutkin nykyisen hallituskoalition puolueet sekä osa oppositiosta on mukana mutta ei yhtä näkyvässä roolissa. 

Kremlissä taidetaan yhä arvostaa suhteita Washingtoniin vaikka niiden merkityksen nähnevätkin heikkenevän.  Siellä lienee myös kartoitettu erilaisia skenaarioita erilaisille kehityksille. Tämä on melko normaalia suhteiden dynamiikkaa kun välit aaltoilevat. Seuraava merkittävämpi käännös tapahtunee USA:n lokakuisten kongressin välivaalien jälkeen mutta sitten taas myöhemmin muuta.  Moskova näyttäisikin suhtautuvan pragmaattisesti suhteiden laineisiin valmistautuen erilaisiin vaihtoehtoihin.  Onhan etenkin Trump osoittanut käyttävänsä vanhaa taktiikkaa yrittämällä olla yllävä, nopea ja ennustamaton käänteissään 2).

USA-laisessa poliittisessa puheessa tunnetaan käsite “rampa ankka” (eng: “Lime Duck”) 3). Trump:ia voinee pitää sellaisena ennen lokakuuta ja vaaleja. Trump:lle nimitys osunee monessa mielessä: käyvät vaalikampanjaa ja GOP lie häviämässä vaalit, hän on saanut pahasti siipeensä m.m. Geofrey Epstein:n (1953-2019) jupakassa eikä sotatoimetkaan suju ja uusissa valtapyyteissä Grönlannissa, Venezuelassa, Kuubassa j.n.e. tulee “lunta tupaan ja jäitä porstuaan”. Hänen teflon-pintansa on alkanut rapistua ja alta paljastuu yhä enemmän vaarallinen tyranni joka ei välitä sen enempää käytöstavoista kuin kansainvälisestä oikeudesta, omasta kotomaisesta puhumattakaan. Moniaalla Trump nähdään olevan poliittisen uransa ehtoopuolella ja monet muut johtajat alkavat huomata mahdollisena hänen ohittamisensa kansainvälisessä päätöksenteossa, ainakin sopivalla taktiikalla. Tosin täällä "transatlantisen suhteen"4) päässä ei vielä näytetä nähtävän tilanteen kehitystä, tai ainakaan sanota sitä ääneen.  Sen on todistanut myös ulkoministerimme Valtonen viime touhuillaan m.m. elämöimällä EU:n ja Kiinan kauppasopimuksen kaatamisella.

Kiovan Bankovalla5) tilanne nähtänee vain suotuisan vaalituloksen odotteluna USAsta ja lokakuussa taas menisi lujaa. Esimerkiksi kenraaliluutnantti Kyrulo Budanov (s. 1986), Volodymyr Zelensky:n (s. 1978) kabinettipäällikkö, on julistanut että pitää kestää syyskuuhun eikä antaa periksi neuvotteluille eikä rauhanomaiselle ratkaisulle. Zelensky on itsekin julistanut että jatkavat taistelua. Demokraattisen puolueen mahdollisesti voittaessa kun on odotettavissa paluu entiseen jolloin Ukrainan sota olisi Washingtonille se tärkein, siis se johon panostavat enemmän kuin Iraniin tai muihin ja Trump jatkaisi ontumistaan vaalikautensa loppuun. Se tietää taas lisää varastettavaa sikäläisille oligargeille. Sen sijaan ylikansallisille yhtiöiden voitoille sotabusineksesta lie sama missä soditaan kunhan se tehdään tarpeeksi kaukana heidän omistajiensa lintukodoista.

Näin siis Ukrainan eliitti joka heijastelee läntisen Euroopan eliitin näkökantoja. Heillä on yhteiset intressit niin talouden kuin vallankin suhteen. Tavallisten ihmisten asema niin läntisessä Euroopassa kuin Ukrainassakin on toinen: me maksamme laskut ja pesemme ruumiit sekä kärsimme nahoissamme seuraukset.

Tämä lyhyen tähtäyksen laskelma perustuu osin laajempaan mentaaliseen muutokseen. Shokki lasten pöytään joutumisesta Trump:n politiittisten kiemuroiden takia ei voine kestää loputtomasti.  On syntynyt uusi oivallus uudesta polittisten tektonien konstellaatiosta: Rapakon takana olevaa "isoveljeä" ei voi enää pitää kiistattomana johtajana tai edes aina ystävänä saati suojelijana.   Läntisen Euroopan johtavan luokan on tehtävä se itse. Läntisellä Euroopalla on ilman USA:atakin todellisia resursseja vaikka silti riippuvuudesta eroon pääseminen vie vielä vuosia ellei kymmeniä. Mutta mentaalisella tasolla tämä vapautuminen on jo osittain tapahtunut.  Trumpin mokat ja virhearvioinnit Iranin kriisin aikana ovat dramaattisesti kiihdyttäneet tätä prosessia.   Emmanuel Macron:it (s. 1977), sir Keir Starmer:t (s. 1962), Friedrich Merz:t (s. 1955) et al ovat ymmärtäneet, ettei heidän ryhmäkuntansa ole niin voimaton kuin aiemmin moniaalla uskottiin.  Eihän läntinen Eurooppa ole mennyt kritiikittömästi USAn rinnalle Irania vastaan, Grönlannin annektoimista vastustetaan avoimesti ilman suurempia seurauksia.  Trumpin suostuttelun rinnalla he voivat jo pelata omia poliittisia pelejään kun aiemmin se oli täysin mahdotonta.  Lasten pöydästä voi nousta jo hieman meteliäkin eikä isoveljestä ole enää niin heitä hillitsemään.  Ei siis jatkossakaan enää ilman omaa tahtoa alistuta Washingtonin johdettavaksi vaikka sinne tulisikin mieluisampi hallinto.  Kaikesta rakoilusta ja läntisen Euroopan omavaltaisuudesta huolimatta länsi, siis n.s. "kollektiivinen länsi", ei lie hajoamassa valtablokkina vaan ollee jatkossa moniäänisempi eikä aina pakotettavissa yksimieliseen USAn politiikan tukemiseen.  Tuskin edes NATO hajoaa tai USA siitä irtautuu.  Silti tämä on askeleita, maailmantalouden muutosten rinnalla, monitahoiseen ja -napaiseen maailmaan ihan kuten Kiina, Venäjä, Brasilia ja muut BRICS-maat ja n.s. etelä ovat tahtoneet jo pitkään, eikä siinä maailmassa sääntöjä sanella vain Washingtonista.

Myös Bankovalla ymmärretään tämä muutos. Niinpä ei pidä vähätellä Viktor Orbàn:n (s. 1963) syrjäyttämisen merkitystä EU:n ja NATO:n valtasuhteiden kannalta kun Zelensky:n hallinto yhä enemmän nojaa Brysseliin. Orbàn oli piikkinä persuuksissa Brysselille kun hän haki Unkarin omaa etua energiavaatimuksillaan eikä suostunut kaatamaan rahaa ja aseita Ukrainaan. Tosin nyt lie uusi samanmoinen eli Rumen Radev (s. 1963) vallassa Bulgariassa ja unohtaa ei voi Slovakian Robert Fico:akaan (s. 1964).

Kun Kiovan eliitille on realistisessa näköpiirissä edessään sotilaallinen tappio ja sitä myötä myös poliittinen siirto syrjään, he yrittävät ylläpitää toivoa.  Se on aina helpompaa kun on joitakin konkreettisisia kiintopisteitä, kuten USA:n vaalit syksyllä. Ihmisiä on helpompi vakuuttaa että kunhan kestetään siihen ja siihen asti niin sitten voitetaan, vähän niinkuin taivasosuus uskonnollisissa uskomusmaailmoissa.  Sama pätee myös meikäläisen eliitin ja poliitikkojen suhtautumiseen: todellisuus alkaa valjeta mutta väärän hevosen veikkaamista ei olla valmiita tunnustamaan joten pidetään jo rispaantuvaa toiveikkuuden naamiota, jos vaikka ihmeitä tapahtuisi.  Oikea reaktio olisi joka tapauksessa panostaminen rauhanomainen ratkaisuun neuvotteluteitse mutta siihen ei näytä olevan tahtoa sen enempää Brysselissä kuin täkäläisellä värisuoralla Helsingissäkään.

Huom: Tämä kirjoitus pohjaa kevyesti Moskovski Komsomolets:ssa ("Московский Комсомолец" ) 23/4 -26 julkaistuun Mihail Rostovsky:n kirjoitukseen “”Продержаться до сентября”: стратегический замысел режима Зеленского прояснился во всей его полноте” (suom: "'Sinnitelkää syyskuuhun asti': Zelensky:n hallinnon strateginen suunnitelma on tullut kokonaisuudessaan selväksi”).  Olen kuitenkin laventanut sen näkökulmaa sekä lisännyt omia kannanottojani sekä editoinut sitä paremmin vastaamaan meikäläistä katsantoa.  Lisäsin myös viittauksia meidän politiikkaamme.

---

1) Lasten pöytä (saks: Katzentisch) on ilmaus jolla kuvataan sivuun joutumista kun joku tai jotkut siirretään syrjään tärkeämmistä yhteyksistä.  Nykyisessä eurooppalaisessa politiikassa ilmauksen toi esille Saksan puolustusministeri Boris Pistorius kun Donald Trump esikuntineen ohitti länsieurooppalaiset johtajat käsiteltäessä Ukrainan rauhanneuvotteluja keväällä -25 Munchen:ssä.

2) Ennalta arvaamattomuus poliittisena menetelmänä on vanha ja paljon käytetty keino hämätä vastustajia ja estää heitä valmistautumasta omiin poliittisiin toimiin. Jo muinainen kiinalainen kenraali Sunzi (544-496 e.a.a.) kirjoitti Sodankäynnin taito -teoksessaan (perint. kiina: 孫子兵法; Trans. "Sūnzǐ bīngfǎ") kuinka vastustajille ei pidä näyttää aikomuksiaan. Varsinaisesti tekniikka tuli tunnetuksi 1950-luvulla Israelin silloisen työväenpuolueen, sionistisen Mapai:n keinona. Myöhempiä näkyviä käyttäjiä ovat erityisesti olleet Richard Nixon Vietnamissa ja nyt se näyttäisi olevan Donald Trump:n varsinainen työkalu, toki n.s. "Mad Man" taktiikan rinnalla.

3) Rampa ankka (eng: "Lime Duck") kuvaa vaaleja odottelevan poliitikon asemaa tilanteessa jossa hänellä ei enää ole vaikutusvaltaa vaikka kautta onkin vielä jäljellä.  Ilmaus on erityisesti käytössä Pohjois-Amerikassa.

4) Transatlantinen suhde:ella kuvataan länsieurooppalaisten valtioiden ja USAn liittolaissuhteen erityisluonnetta.  Suhteen tämä ranta on kuitenkin oikeasti alistettu ja riippuvainen mutta se yritetään esittää liki tasavertaisena liittolaisuutena.

5) Bankova (ukr: "вулиця Банкова") on Kiovan katu jonka varrella sijaitsee monia Ukrainan valtionjohdon rakennuksia, m.m. presidentin hallinto ja lukuisia parlamentin toimitiloja.

Trumpin persialainen diili

Olemme saaneet 8/4 -26 kuulla USAn ja Iranin päässeen sopuun kahden viikon tulitauosta juuri kun Donald Trump (s. 1946) raa'an ja sotarikoksia enteilevän uhkauksen "A whole civilization will die tonight, never to be brought back again" takaraja alkoi lähestyä.  Tämän käänteen merkitystä voi ja tulee arvioida joten en malta olla itsekin ryhtymättä astialle.

Tausta USAn politiikalle Irania (ent. Persia) kohtaan juontaa juurensa Mohammad Mossadegh:n (1882-1967) hallinnosta.  Hän yritti saada Iranin öljyvarat kansalliseen hallintaan  ja käyttää niiden voittoja Iranin hyväksi, jopa sen köyhempien kansanosien auttamiseksi.  Se tarkoitti läntisten öljy-yhtiöiden vallan kaventamista ja jopa yhtiöiden öljytuotantojen kansallistamisia.  Niinpä USAn CIA ja UK:n MI6 järjesti vallankaappauksen vuonna 1953 jossa siihen asti koristeellisena keukuvana toiminut shaahi Mohammed Reza Pahlavi (1919-1980) nostettiin nukkehallinnon johtoon.  Kaikki meni USA:n ja UK:n pillin mukaan kunnes shaahin hallinnon länsimainen meno ylitti fundamentalististen muslimi-imaamien sietokyvyn ja sorto tavallisen kansan kestokyvyn.  Seurauksena oli islamistien vallankumous 1979 jota suuri osa kansasta tuki koska imaameilla oli myös propagandassaan sosiaalisia ohjelmia ja elintason parantaminen.  Pahinta pahoinvointia, nälkää ja sairauksia vastaan toki imaamitkin toimivat mutta pääosin tavallisen kansan kohdalla sortajat vain vaihtuivat.

USA:lle vallan menetys Iranissa oli iso tappio josta Washingtonin eliitti ole vieläkään toipunut.  Iranin pappisvaltaa on yritetty kumota mitä likaisimmilla tempuilla.  Ovat yrittäneet talouspakotteita, terroria, sabotaaseja, murhia "oheisvahinkoineen" ja ties mitä.  Liittoutuivat jopa Iranin Saddam Hussein:n (1937-2006) kanssa kun hän yritti sotaa Teherania vastaan.

Mitkään temput eivät onnistuneet, ei edes Iranin johdon päiden menoksi levitetty propagandaverkko ydinaseiden valmistelusta.  Sen kutoivat niin vahvaksi ettei edes IAEA:n tarkastajat pystyneet sitä purkamaan vaikkeivät todisteita löytäneetkään kuin rauhanomaisesta yditeknologiasta eli polttoaineen rikastamisesta ydinvoimaloihin, kuten Iranin johto oli todistellutkin.  Propagandahyökkäyksen varjolla saivat pystytettyä sanktioita ja saartoja.  Samaan aikaan USA ja Israel ovat yrittäneet provosoida Iran hyökkäämään ensin mutta lopulta he joituivat itse aloittamaan sodan.

USA;ssa kaikki hallinnot sitten Iranin pappisvallankumouksen jälkeen ovat olleet Iranin kimpussa mutta pahiten Donald Trump jo ensin ensimmäisellä kaudellaan mutta silloin  epäonnistuen sodan aloittamisessa.  Toisella kertaa sai sitten sodan aikaiseksi, Israelin myötävaikutuksella.  Sehän on ollut aktiivinen Iranin imaamien ja ajatollaheiden vastustaja koska Iran on suhtautunut myötämielisesti palestiinalaisten taisteluun sionistista sortoa vastaan.  Onhan esitetty jopa Tel Aviv:n hallinnon huijanneen Trump:in mukaan aloittamaan sota mutta epäilen josko moinen olisi ollut tarpeellista.

Nyt olemme tilanteessa jossa Iranin johdon horjuttamiseksi tarkoitetut temput, m.m. toisinajattelijoiden ja kurdien lietsominen hallintoa vastaan, ei ole toiminut.  Toisen kauden Trump on masinoinut yhdessä Israelin kanssa massiivisia pommituksia Iranin niin sotilas- kuin siviilikohteita vastaan, tyttökouluista, ydinlaitosten kautta meriveden suolanpoistolaitoksiin - ja se vastannut liki samalla mitalla USAn liittolaismaissa olevia USAlaiskohteita vastaan.  Tekosyinä USA ja Israel on käyttänyt milloin Iranin ydinohjelmia ja milloin islamistista sortoa.  Tavoitteeksi on asetettu ydinaseiden estäminen, sotauhon lopettaminen ja hallinnonvaihtaminen.  Ajatollahin tilalle on tarjottu m.m. maanpaossa USAssa elävää viimeisen shaahin poikaa Reza Pahlavi:a (s. 1960) joka on yllyttänyt länsimaita pommittamaan iranilaisia lisää ja tarjoutunut uudeksi shaahiksi.

Suuresta alkuinnostuksesta ja nopean voiton julistuksesta Washingtonin hallinto on päätynyt solmimaan Teheranin kanssa Pakistanin välityksellä kahden viikon aselevon, jatkaen toki voitonjulistuksiaan Pete Hegseth:n et al MAGA-kuoron laulaessa hoosiannaa taustalla.  Ainakin tämänhetkisten tietojen valossa todellisuus näyttää toisenlaiselta: kumpikaan ei lie voittanut mitään mutta USA hävinnyt enemmän.

Alunperin Trump:n tavoite oli Iranin johdon ehdoton antautuminen ja USAn ylivalta "sopivine" nukkehallitsijoineen, esimerkiksi Reza Pahlavi nuorempi keulakuvanaan.  Nyt aseleposopimuksesta tietämämme mukaan seuraukset lie jotakuinkin:

1) Hormuz:n salmi on sovittu aukaistavaksi mutta todennäköisesti Iran valvoo liikennettä ja ehkä jopa rahastaa sitä.  Avaamisen kanssakin on niin ja näin koska Israel ei ole noudattanut tulitaukoa Lebanonissa.
2) Iranin ydinohjelmaa, kaikin käytettävissä olevin tarkastetuin tiedoin rauhanomainen, ei ole keskeytetty vaikka sitä on pahasti häiritty.
3) Sanktiot rakoilevat kun maailmantalous on kriisissä.
4) USA:n suhteet liittolaisiin, jopa UK:in ja Israeliin rakoilevat ja moni, m.m. Espanja, alkaa jo konreettisestikin pistää hanttiin.
5) USA:ssa poliittisen eliitin yleensä melko yhtenäinen sotarintama rakoilee. Ei vain Demokraatit vaan myös jo moni Republikaani tekee pesäeroa Trump:iin ja hän erimieltä oleviin tavalliseen tapaan haukkumalla tryhmiksi, pettureiksi ja köyhiksi(sic!). Myös UK:ssa PM sir Keir Starmer:n (s. 1962) asema horjuu entistä enemmän.
6) Ajatollah, muutama imaami ja lippu-upseeri on murhattu mutta uusia, käytännön politiikassa vähemmän pragmatisoituneita nousee tilalle.

Erään tavoitteen, ainakin tilapäisesti, Trump lie saavuttanut: Epstein:n jupakasta ei ole sodan aikana puhuttu juuri lainkaan tai ainakin se on siirtynyt marginaaleihin.  Onhan vanha keino haudata sisäpoliittisia ongelmia itse kriisiytetyn ulkopolitiikan alle.

Tulitauon pitäisi tätä kirjoitettaessa olla ollut voimassa pari päivää.  Sitä on kuitenkin jo horjuttaneet Israelin toimet Etelä-Libanonissa missä Benjamin Netanjahu:n (s. 1949) hallinto ei näytä suostuvan aselepoon vaan jatkaa Gaza:n operaationsa toisintoa.  Toisaalta siellä pitäisi olla voimassa aiempi Gaza:n tulitauon yhteydessä sovittu tauko tappamisessa mutta sen Israel rikkoi saman tien. Perimmäisenä syynä Netanjahu:n haluttomuuteen lopettaa lienee että kun sotiminen ja sitä kautta poikkeustila poistuu, hänen korruptionsa käsittelyä jatketaan oikeudessa.

Jotkut kansainväliset kommentaattorit näkevät Washingtonin hallinnon konkurssikypsänä pesänä joka yrittää pantata perheen perintöhopeita hopeita viivyttääkseen häätöä.  Se syö niin kotimaisten kuin ulkolaistenkin liittolaisten uskoa ja he katselevat ratkaisua muualta.  Sikäläinen MAGA-väki etsinee uutta messiasta, miljardöörit uutta bulvaania ja länsieurooppalaiset ajavat vankkureitaan kehäksi fortress-EU:n ympärille sekä kaukoidän talousihmeet pyrkivät sopimaan Teheranin kanssa.

Toiset taas arvioivat Washingtonin tilannetta johtamiskriisinä: Poliitikot on toistensa kimpussa Capitolilla, Pentagon yrittää sanella omiaan ja ulkoministeriö omiaan. Tuloksena stagnaatio,  Iranin tarvitessa vain odottaa kypsien hedelmien alkaa tippua.

Joka tapauksessa aiemmat maailman politiikan vanhat liittokunnat näyttäisivät olevan liikkeessä ja muotoutumassa uusia, jota jotkut "status quo:on" ja "modus vivendi:in" 1) tykästyneet pelkäävät uutena maailmanjärjestyksenä joka tuhoaa vanhoja nautintaoikeuksia.

Käytännön politiikassa tämä kaikki tarkoittaa että meille taviksille että
a) Meille "myydään" kriisien varjolla korkeampia hintoja niin energialle kuin muullekin kaikki tuotetaan ja kuljetetaan energian voimalla.  Myös sellaiselle energialle ja tuotteille joka ei tule läheltäkään kriisipesäkkeitä.
b) Rahaa tullaan polttamaan vielä enemmän sotavarusteluun kun läntisen Euroopan, jota virheellisesti koko Euroopaksi nimiteään, on otettava "enemmän vastuuta".
c) Jossakin vaiheessa meitä aletaan viedä myös muiden sotiin ties mille maailmankolkalle varjelemaan kapitaalien etuja jota nimitetään vapaudeksi ja demokratiaksi sekä hyvinvoinniksi.  Olihan nykyinen presidenttimme Alexander Stubb (s. 1968) ulkoministerinä lähettämässä meiltä sotilaita jo Libyaan 2011 ja Afganistaniin mentiinkin miehityssotaan liki 20 vuodeksi. Silloin emme olleet edes NATO:n jäseniä vaan rauhankumppaneita (sic!).

Suurimpia voittajia tullevat olemaan läntiset finanssiteollisuuden konklomeraatit sekä sotateollinen kompleksin omistajat.2)  Mukana tuossa eliitissä pyörii myös joukko miljardöörejä joilla on intressejä muussakin taloudessa kuten Elon Musk (s. 1971), Lawrence "Larry" Ellison (s. 1944), Mark Zuckerberg (s. 1984), Jeffrey "Jeff" Bezos (s. 1964) sekä koko joukko muita jotka ovat esimerkiksi tehneet suuria lahjoituksia Trump:n erilaisiin kassoihin.  Tosin aika-ajoin näytetään esitettävän "ryppyjä rakkaudessa" kun miljardöörit kilpailevat joissakin suhteissa myös keskenään. Iso linja näyttää silti pitävän ja Trump tietää puolensa.  Siis voittajia jollei jostakin syystä koko homma mene USAn kannalta n.s. "reisille" ja tämä kriisi olisi oikeasti vihoviimeinen systeeminen kapitalismin kriisi sen konkreettisen lopun alkuna.  Sitä sutta on kuitenkin huudettu niin kauan ja niin monasti etten, ainakaan vielä, usko sen ajan koittaneen.  Joka tapauksessa meidän tavallisten kanta-astujien pitäisi olla hereillä ja vahtia eliittiämme ettei se pääse vielä pahemmin sotkemaan meidän asioitamme.

Oma lukunsa on, kestääkö tulitauko ja päästäänkö sen aikana neuvottelemaan oikeasta rauhasta.  Siitä ehkä myöhemmin oma kirjoituksensa.

Ps: Tämä on kirjoitettu pari päivää tulitaukosopimuksen hyväksymisen jälkeen.  Tilanne kehittyy koko ajan ja tämä analyysi saattaa olla jo huomenna vanhentunut mutta silläkin uhalla pistän tämän esille.

---

1) "Status quo (lat.) tarkoittaa vallitsevaa asiain tilaa, olemassa olevaa tilannetta.  "Modus vivendi" (lat.) tarkoittaa vallalla olevaa elämäntapaa, sitä kuinka asiat tavataan valtavirrassa hoitaa.

2) Tässä yhteydessä voisi pohtia kapitaalien omistajien ja kapitaalikeskittymien teknokraattien, bankstereiden, pörssispekulanttien y.m., suhdetta. Kummat vie ja kummat vikisee.  Kummat on se "perimmäinen liikuttaja" kapitalismin nykyvaiheessa.  Ovatko omistajat jo menettäneet valtansa palkkarengeikseen palkkaamille.  Asiaa on pohtinut m.m. Hannu Raittila (s. 1956) teoksessaan "Liikkumaton liikuttaja" (WSOY; 2004). Huom: "Liikkumaton liikuttaja" viittaa filosofiseen pohdiskeluun mikä on alkuperäinen voima joka saa maailmankaikkeuden liikkeeseen: luukkumaton liikkuttaja joka laittaa kaiken muun liikkeelle eli "radix causa" (perimmäinen syy).  Tämä pohdiskelu olisi mielenkiintoista mutta toisella aikaa, omassa kirjoituksessaan ehkä joskus.

The Failure of the Century: U.S. Congress Panics Over Possible Peace Terms with Iran

<<Juttu pravda.ru:sta käännettäväksi ja editoitavaksi laajemmaksi omaksi plokistukseksi>>

Washington has conceded defeat, although it is trying to pass it off as a diplomatic maneuver. The drainage system of American politics has sprung a leak in the most crucial area. While the White House draws reports on "stabilization", a real hysteria has begun in the US Senate. The agreements with Tehran do not look like a deal of equals, but like a capitulation of the hegemon in the face of reality.

US Congress

Photo: whitehouse.gov by Lawrence Jackson (Executive Office of the President of the United States), https://creativecommons.org/public-domain/pdm/

US Congress

In this article:

Chris Murphy's Nightmare: The Locked Channel

Geopolitical Auction: Who Will Pay for the Truce?

The Washington Impasse and Its Implications for Allies

Answers to popular questions about the US-Iran deal

Read also

Chris Murphy's Nightmare: The Strait is Locked

Democrat Chris Murphy, usually reserved in his assessments, broke into a shout on CNN. The politician called the terms of the truce between Washington and Tehran a global catastrophe. At the center of the scandal is the control over the planet's key waterway. If Iran gains official authority to dictate terms in the region, American exceptionalism will be consigned to the dustbin of history.

"If, at the very least, this agreement gives Iran the right to control the strait, then it's a disaster for the entire world," RIA Novosti quoted him as saying.

Murphy understands: behind the pretty words about peace lies the transfer of the keys to the global gas tank into the hands of Tehran. This is not just about negotiations, but about recognizing a new security architecture where the United States no longer sets the rules.

"If you give control of logistics to the enemy, you sign an act of bankruptcy of your influence", — explained in an interview with Pravda. Ru corporate law lawyer Roman Lavrentiev.

A geopolitical auction: who will pay for the truce?

The administration in Washington is now like a bankrupt who is trying to pawn family silver to delay eviction. The U.S. contingent in the Middle East has become a hostage to the situation. In an attempt to avoid a direct confrontation, the White House is making concessions that are eroding the trust of even its most loyal allies.

Parameter Consequences of the transaction

Strait control De facto transfer to Tehran

Status of sanctions Eroding restrictions on oil exports

Allied response Growing panic in Israel and the EU

While American politicians are arguing in the Senate, the situation in the region is changing on an hourly basis. While demanding that others follow the rules, Washington is breaking them when it comes to saving its own skin. The desire to avoid nuclear escalation is turning into a parade of surrender, where each step only deepens the decline of US prestige.

"We are seeing a classic management crisis. The Pentagon dictates one thing, the State Department dictates another, and the result is strategic paralysis. Iran just waited for the system to start devouring itself, " he said in an interview with Pravda. Ru political scientist Sergey Mironov.

The Washington impasse and the consequences for the allies

The American foreign policy machine has stalled. Attempts to impose its will through disinformation and pressure are no longer working. While the White House is convincing everyone that the Strait of Hormuz is safe, the facts suggest otherwise. Tehran is methodically clearing the space for its own interests, leaving American aircraft carriers as mere spectators.

This is not just a local conflict, it is a systemic failure. When Murphy-level congressmen talk about a “disaster”, it means that it is no longer possible to hide the failure of the mission in the region. Any resolution in the UN will now pass through the filter of updated realities, where the voice of Iran is louder than the orders from Washington.

"Financial markets have already begun to lay down the risks of losing control over logistics routes. American dominance was based on the safety of navigation, which no longer exists, " he said in an interview with Pravda. Ru financial analyst Nikita Volkov.

Answers to popular questions about the US-Iran deal

Why did Chris Murphy call the deal a disaster?

The main reason is the de facto recognition of Iran's right to control key maritime routes, including the Strait of Hormuz, which poses a threat to global trade and US influence.

How will this affect oil prices?

The transfer of control over the Straits to Iran means that Tehran gains leverage over global energy prices, depriving Washington of the ability to dictate terms.

Is it true that the US is withdrawing its troops?

As part of the" truce", a significant reduction in the US military presence is being discussed, which many experts interpret as a flight and recognition of the inability to hold the region.

What is the role of the international community in this process?

World powers, including Iran's allies, see this as a collapse of American hegemony and a shift towards multipolar management of strategic resources.

Kuubalainen serenadi

 Kuuba on jälleen ajankohtainen jouduttuaan taas Donald Trump:n monroelaisen 1) politiikkadoktriinin keskeiseksi uhriksi.  Onhan se ollut USAn kohteena vallankumouksestaan saakka mutta nykyinen USAn hallinto painostaa sitä erityisesti jatkona Venezuelan, Kanadan, Kalalliit Nunaat:n (t.m.n. Grönlanti) ja Panaman sekä Iranin ja Kiinan kampanjoilleen.  Venezuelan bolivarisen tasavallan kohtalosta kirjoitin edellisessä kirjoituksessani, nyt vuoroon Kuuba.

Monroen opin lisäksi tilanne vaatii taustoituksekseen tietoa Kuuban irtautumisesta USAn siirtomaan asemasta vuosien 1953-1959 sisällissodassa ja vallankumouksessa jonka seurauksena valtaan nousi Fidel Castro Ruz:n (1926-2016) johtama "Heinäkuun 26. päivän liike" (esp. "Movimiento 26 De Julio") 2).  Uudet vallanpitäjät aloittivat siirtymän sosialismiin siten kuin he sen näkivät: Neuvostoliiton tyylinen keskitetty valtio-omistus ja -johtoisuus koristeltuna paikoitellen osuustoiminnalla.  Sen varsinaisesta sosialistisuudesta voitaisi keskutella pitkäänkin ja olla montaa mieltä.  Joka tapauksessa vallankumoukselliset ja heidän kannattajansa sosialisoivat kapitaalien omistajien tuotantovälineitä rankalla kädellä ja se suututti USAn hallintoa joka piti Kuubaa USA-laisten kapitalistien ja mafiosojen omana nautintana, sekä busineksessa että bordellina.  USAn yritykset vastavallankumoukseksi, m.m. lukuisat Fidel Castron murhayritykset ja Sikojen lahden maihinnousuyritys 3), saivat aikaan vain Havannan hallinnon kääntymisen etsimään tukea sieltä mistä sitä oli sosialismia yrittäville tuolloin tarjolla: Neuvostoliitosta.  Seuraava merkittävämpi tapahtuma oli lokakuussa -62 n.s. Kuuban ohjuskriisi 4).  Niiden lisäksi USA on aiheuttanut kaikenlaista pienempää haittaa Kuuballe koko sen vallankumouksen jälkeisen ajan: johdon murhayrityksiä, bio- ja kemiallisia hyökkäyksiä, propagandaa, kauppasaartoja j.n.e.  Yksi tuoreempia, liki hassunhauskoja oli yritys syyttää Kuuban hallintoa ääniaseista suunnattuna USAn suurlähetystöä kohti.  Tietenkin myös Quantanamo:n laivastotukikohta on avoimena haavana.  Sen vuokra-aikahan meni umpeen jo 60-luvulla mutta USAlla ei ole aikomustakaan luopua laittomasti hallussaan pitämästä tukikohdastaan.  Sehän on heille tärkeä keino kiertää lainsäädäntönsä löysiäkin kieltoja laittomiin pidätyksiin ja kidutukseen sen lisäksi että se demonstroi USAn maailmanherruutta.

USAn kampanjointi on saanut uusia äärimuotoja nyt kun Donald Trump on alkanut toteuttaa James Monroen vanhaa oppia omilla mausteillaan.  Venezuelan öljysaarron osana se on yrittänyt tukahduttaa myös Kuuban energiansaantia, siinä myös jonkin verran onnistuen.  Kuubassa on vaikeuksia tuottaa sähköä ja saada polttoainetta liikennevälineisiin ja muuhun.  Oma lukunsa on turismiteollisuuden vaikeudet joita aiheutuu lentoliikenteen ongelmista polttoainepulan takia.  Sen uskovat ja manaavat saavan Kuuban hallinnon ja sen tukijat (=suurin osa kuubalaisista) polvilleen ja asettumaan taas nöyrästi alle USA-laisen kapitaalin.  USAn hallinnon yritykset eivät rajoitu vain öljykuljetusten sabotointiin merirosvoamalla öljytankkereita.  Samaan aikaan myös muita kauppasaarron toimia on kovennettu ja kiristävät kolmansia maita taloudellisin uhkauksin mukaan saartoonsa.  Onpa Trump väläytellyt jopa suoria sotatoimia Kuubaa vastaan.

Toki Kuuballa ei ole vastassaan vain USA vaan myös sen liittolaiset, n.s. "läntinen arvoyhteisö" 5) jonka jäsenet kuka enemmällä ja kuka vähemmällä ovat lähteneet USAn hybridisotaan, jotkut myös taloudellisen y.m. kiristyksen uhalla ja mukana myös EU. Sen osasena myös piskuinen Suomi on monella tavalla mukana pitkin n.s. "transatlantista suhdetta" vaikka valtiojohto y.m. poliittinen eliitti yrittävätkin olla hipihiljaa Kuubasta. 

Samaan aikaan Kuuba julistaa "Cuba no se detiente - Siempre habrá soluciones a los problemas por muy difícil que sea la situación" ("Kuuba ei pysähdy - ongelmiin löytyy aina ratkaisut oli tilanne miten vaikeita tahansa").  Toki tuohon presidentti Miguel Díaz-Canel Bermúdez:n julistukseen Granma:n uutisessa liittyy aimo annos kannustusta vaikeuksissakin vastustaa imperialistiseksi koettua USA:a mutta silti Kuuba on osoittanut ilmiömäistä sitkeyttä valtavan naapurinsa uhkan edessä.  Iso osansa lie sillä että niin suuri osa kuubalaisista tukee castrolaista vallankumousta eikä sitä edeltävien aikojen ole annettu unohtua.  Onhan Kuubassa panostettu laajalti heikommassa asemassa olevien asemaan, terveydenhoitoon j.n.e.  Olosuhteiden pakosta Kuuba on myös monella kestävän kehityksen ja vihreän talouden alalla edelläkävijä.

Mitä sitten?  Mitä olisi tehtävä?  Millä me pystymme auttamaan kuubalaisia selviytymään ja arvoyhteisöämme noudattamaan omia oppejaan kansojen suvereeniudesta ja itsenäärämisoikeudesta ulkopuolisia sortajia vastaa?  Tarvitsemme näkyvä solidaarisuuskampanjoita ja konkreettista apua heille.  Entä keitä olemme tässä suhteessa "me"?  Olemme solidaarinen, kansainvälinen vasemmisto yli puoluerajojen ja niiden ulkopuoleltakin, AY-liike, humanistit ja muut ihmisystävät, jopa jokunen itsensä libe¡raaliksi porvariksikin tunteva. Mutta emme ole sodanlietsojia emmekä talousliberaaleja kapitaalien valtaa ajavia monen sortin oikeistolaisia.

Kuubaa auttamalla autamme myös itseämme hoitamaan omia asioitamme itse ja tekemään sen paremmin.

¡Venceremos!

Jos vain katseella seuraamme vierestä, mikään ei korjaannu ja USAlaiset kapitaalien omistajat ja mafia jatkavat kunnes ovat, taas, saaneet kuubalaiset orjuutettua kärsimään ja rikolliset liiketoimensa kukoistamaan trooppisella saarella.  Pystymmekö vaikuttamaan oikeaan suuntaan mieltämme osoittamalla, boikotoimalla orjuuttajien busineksia, valitsemalla parempia edustajia jotka osaavat olla solidaarisia ja inhimillisiä?  Ennenkaikkea meidän tulisi painostaa suomalaisia sekä eurooppalaisia päättäjiä luopumaan USAn vasalliudesta, itsenäistymään ja toiminaan juhlapuheidensa mukaisesti paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta.  Siten auttaisimme itseämmekin hoitamaan omia asioitamme ja tekemään sen paremmin.

Ps: Myös konkreettista tukea ohjataan Kuuban avuksi.  Ainakaan Meksiko ei ole taipunut USAn painostukseen ja auttaa saarivaltiota humanitaarisesti.  Myös Venäjä pyrkii toimittamaan öljyä ja polttoaineita. Suomessakin toimitaan solidaarisuustyössä virallisen ulkopolitiikan vastaisesti.  Mainitsemisen arvoisia tukijoita täällä on m.m. Spartacus-säätiön Kuuba-solidaarisyystyö.  Enemmälle silti on tarvetta.

---

1) Monroen oppina tunnetaan USAn viidennen presidentin James Monroe:n (1758-1831) laatima doktriini USAn ulkopoliikalle. Se keskittyi toisaalta USAn eristäytymiseen Amerikan mantereelle ja toisaalta ettei eurooppalaiset vallat saa puuttua Amerikkojen asioihin. Alunperin se siis keskittyi USAn ja Euroopan suhteisiin mutta on myöhemmin laajennettu koskemaan USAn suhteita muuhunkin maailmaan.

2) Nimi "Heinäkuun 26. päivän liike" viittaa vallankumouksellisten 26/7 -53 Santiago de Cuba:n kasarmeille tekemästä sisällissodan ensimmäisestä hyökkäyksestä. Vallankumouksen jälkeen järjestö organisoitiin uudelleen nimelle "Integroidut vallankumoukselliset järjestöt" ("Organizaciones Revolucionarias Integradas", ORI) josta myöhemmin muodostivat "Yhdistyneen vallankumouksellinen sosialistipuolueen" ("Partido Unido de la Revolución Socialista de Cuba", PURSC). Puolueen nimeksi muutettiin vuonna 1965 "Kuuban kommunistinen puolue" ("Partido Comunista de Cuba", PCC).

3) Sikojenlahden maihinnousu 1961 (eng: Bay of Pigs Invasion,esp: "Invasión de bahía de Cochinos" oli suorin ja julkisin USAn yritys kaataa Fidel Castron hallinto.  Tuolloin yli 1500 USAn armeijan sotilasta ja kuubalaisista pakolaisista kerättyä palkkasoturia (CIA:n alainen "Prikaati 2506") presidentti John F. Kennedy:n määräyksestä nousi maihin Kuuban lounaisrannikolla sijaitsevalla Sikojenlahdella apunaan USAn ilmavoimat,laivasto ja kansalliskaarti. Kuuban armeija ja paikalliset vallankumoukselliset löivät maihinnousijat n. viikossa.

4) N.s. Kuuban ohjuskriisi vuonna 1962 oli maailmanpoliittinen tapahtuma joka alkoi kun USA sijoitti Turkkiin pitkänmatkan ydinohjuksia jotka olisivat ylettäneet pitkälle Neuvostoliiton alueelle, aina Moskovaan saakka.  NL vastasi sopimalla omien ohjustensa sijoittamisesta Kuubaan.  Seurannut vastakkainasettelu, jonka sanottiin edenneen aivat ydinsodan partalle, ratkesi kun molemmat sopivat vetävänsä ohjuksensa takaisin.  Julkiseen narratiiviin on jäänyt vain NL:n ohjukset.

5) Läntinen arvoyhteisö on lännessä kovasti mainostettu joukko USAn liittolaisia jotka propagandan mukaan jakavat "samat arvot". Niitä ovat narratiivin mukaan demokoratia ja erilaiset liberaalit vapaudet mutta käytännössä ne tarkoittavat USA-laisten pääomien ylivaltaa USAn n.s. "kansallisten etujen" nimissä ja USAn sotilaallisen ylivallan suojeluksessa.  Toki niitä kuorrutetaan sopivaksi katsotulla annoksella ns. liberaaleilla vapauksia kuten esim LGBT+ -väen suvaitseminen.  Suvaitsemisella on kuitenkin rajansa jos pääomien valtaa uhataan.  Termiä Suomeen levitti aikoinaan ensimmäisten joukossa Martti Ahtisaari.

Valtioterrorismia ja banaaneja öljyssä

USA iski taannoin Venezuelaan ja kaappasi sieltä laillisen presidentin Nicolás Maduro Moros:n aikoen panna hänet syytteeseen huumekaupasta tarkoituksenaan vallanvaihto öljyrikkaassa maassa joka bolivaristojen aikana on tiukasti vastustanut USAn ylivaltaa.  Jo aiemmin USA on karkealla tavalla hyökkäillyt Venezuelan kimppuun maalla, merellä ja ilmassa sekä politiikassa.  Tähän astiset USAn toimet ovat olleet "vain" tökeröä ja mistäänpiittaamatonta sotkeutumista vieraan valtion sisäisiin asioihin mutta nyt USAn  politiikka Venezuelaa vastaan on saavuttanut valtioterrorismin mittasuhteet ja määritelmät (siinä mielessä että terrorismin uhreja on ulkomaa ja sen kansalaiset, ei terroristivaltion omat kansalaiset).

Taustoittaminen kannattaa aloittaa ajasta ennen Hugo Chávez:n valintaa Venezuelan presidentiksi vuonna 1999. Tuolloin maata hallitsi kovalla kädellä porvarillinen eliitti yhteistoiminnassa USAn kanssa. Venezuela oli yksi n.s. banaanitasavalloista*) USA-laisten öljy-yhtiöiden hallinnassa. Tavallisten venezuelalaisten huono asema johti vasemmistolaisen upseerin Hugo Rafael Chávez Frías:n (1954-2013) valintaan presidentiksi.  Hän alkoi ajaa tavallisten ihmisten aseman parantamista, öljy- y.m. suuryhtiöiden vallan kaventamista ja siirtymistä sosialismiin.  Hän nimitti linjaansa "bolivarismiksi" entisen vapaustaistelijana kunnioitetun Simón Bolívar:n (1783- 1830) mukaan.

USA ja sen paikalliset kätyrit kuitenkin tekivät suuren osan aikeista mahdottomiksi eikä ihan kaikki bolivaristatkaan olleet tehtäviensä tasalla.  Chávez yritettiin syrjäyttää ja tappaa monta kertaa.  Lopulta hän lie kuollut myrkytettynä.  Hänen seuraajakseen valittiin varapresidenttinsä Maduro jonka hallinnon kohtalo on ollut samansuuntainen kuin edeltäjänsä. Länsimaiden tuella pieni porvarillinen paikallinen oppositio on yrittänyt huonolla menestyksellä mutta suurella kansainvälisellä hulabaloolla nostaa erilaisia tyyppejä: Pedro Carmona, Juan Quaidó, Maria Machado, Edmundo González j.n.e.  Samalla on lyöty propagandarumpua köyhyydestä ja muusta kurjuudesta.  Sen suhteen on  kuitenkin huomattava että venezuelalaisköyhälistö ja työläiset on bolivaristojen puolella sen sosiaalisten tukiohjelmien ansiosta, ehkä joku myös sosialististen näköalojen vuoksi.  Vastustus on enemmän paremman väen asia sillä he ovat menettäneet nautintaoikeuksiaan ja etenkin näköaloja tulevaisuuden herkuista.

Nyt ekstremistisiin ja näyttäviin manövereihin tykästynyt Donald Trump USAn presidenttinä meni pidemmälle kuin kukaan muu aiemmin vuosikymmeniin. Jo hänen edeltäjänsä yrittivät monenlaisia peliliikkeitä mutta vasta hän lähetti Delta-force:n **) helikopterit kaappaamaan Maduron.  Kaappausta Trumpin hallinto pohjusti syytöksillä Venezuelan hallinnon salakuljettavan huumeita USA:han ja siihen liitetyillä iskuilla kalastus- ja kauppa-aluksia vastaan niin Tyynellä valtamerellä kuin Karibian merelläkin.  Tosiasiassa huumeet tuodaan USA:han pääasiassa Meksikosta ja Kanadasta.  Venezuelan valtion osuudesta ei ole tähän mennessä esitetty mitään todisteita.

Perimmäisenä syynä onkin Trumpin omaksuma "Monroen opin***) tehostettu versio. Nyt ei riitä enää Amerikat USAn etupiirinä sen varsinaisessa merkityksessä vaan Washington hakee totaalista hallintaa niin resursseista kuin poliittisestikin.  Taloudellisesti se tarkoittaa USAlaisten ylikansallisten yhtiöiden valtaa. Aikaisemmin se toteutui banaanitasavalloissa, myöhemmin kaivannaisten ryöstämisenä ja nyt ovat Venezuelan et al öljyn perässä, unohtamatta n.s. harvinaisia maametalleja ****) joita tarvitaan erityisesti elektroniikassa, strategisesti.  Unohtaa ei toki voi myöskään ylivallan osoittamista varoituksena muille.  Jo aiemmin USA on kurittanut lipsuvia liittolaisiaan, kuten esimerkiksi panamalaista Manuel Noriega:a (1934-2019). Hän oli läheinen ja pidetty liittolainen kunnes alkoi puhua Panaman kanavan siirtämisestä Panaman haltuun ja samalla hänestä tehtiin vihattu huumekauppias, kuten Madurosta nyt.  Sen sijaan Trump vapautti huumekaupasta tuomitun entisen Hodurasin presidentin Juan Orlando Hernándes:n.

Oma lukunsa on USAn Dollarin asema.  USAn talouden vahvuus perustuu pitkälti siihen että maailmankauppaa käydään heidän valuutassaan.  Siten he voivat peittää oman taloutensa heikkouksia laskemalla liikkeelle lisää Dollareita.  Jos muut maat siirtyvät käymään kauppaa muissa valuutoissa niin seuraukset USAn taloudelle on katastrofaaliset sillä taalaa ei enää kenenkään tarvitsisi pönkittää omien varojen takia.  Se on pitkälti syynä kauppasotiin Venäjää ja etenkin Kiinaa vastaan.  Pienemmistä pelureista siitä ovat saaneet seurauksensa m.m. Saddam Hussein, Muammar Gaddafi j.n.e.  Nyt oli vuorossa Maduro ja Venezuela kun ovat siirtyneet paljolti käyttämään n.s. kryptovaluuttoja *****) öljykaupassaan USAn boikotteja ja sanktioita kiertääkseen.

Varsinainen asetelma on kuitenkin miten USAn agressiivinen offensiivi suhtautuu kansainväliseen lakiin ja niin monissa juhlapuheissa julistettuun maiden omaan oikeuteen omaan suvereniteettiinsä.  Miten n.s. kansainvälinen yhteisö, joksi yleensä lasketaan joukko "läntisiä" maita jotka ovat tiiviitä USAn liittolaisia, suhtautuu asiaan.  Onko se johdonmukainen ja tuomitsee hyökkäyksen ja puuttumisen Venezuelan sisäisiin asioihin ryhtyen linjakkaisiin, konkreettisiin toimenpiteisiin.  Esimerkiksi Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan on reagoitu boikotein, sanktioin ja varustautumisella sotaan hyökkääjäksi tunnistettua kohtaan sekä autettu asein ja rahallisesti hyökkäyksen kohdetta.  Missä on vastaava apu Venezuelalle.  Edellinen kysymys on retorinen sillä ymmärrän suhtautumiseen liittyvän kaksinaismoralismin.  Meidäthän on sidottu hyökkääjän liittolaiseksi n.s. transatlantisen suhteemme kautta eikä meidän eliittimme voi purra kättä joka sitä ruokkii.

Oma lukunsa suhtautumisessa on myös kaksinaismoralismin monet asteet ja muodot.  Trumpin uhkauksiin Grönlannin anastamiseksi suhtaudutaan paljon tiukemmin sanakääntein vaikkei siihenkään vahingossakaan sotketa konkretiaa jotta puheet menevät puheina.  Kuuban, Kolumbian ja puhumattakaan Iranista ei kannata odottaa edes hyökkäykset tuomitsevia sivulauseita.  Oma kaksinaismoralistinen kuvionsa on  ettei edes USA hae Maria Machado:sta, tuosta Nobelein palkitusta "sankarista", uutta johtajaa vaan pyrkii sopimaan Maduron varapresidentin Delcy Eloína Rodríguez Gómez:n kanssa yhteistyöstä. Toivottavasti hänellä on selkärankaa väistää ´Washingtonin seireeninlaulut. Moneen suuhun, m.m. USAn entisen presidentin, kenraali Dwight D. Eisenhowerin (1890-1969), koskien Nigaraquan Anastasio Somozaa, laitetut sanat pitävät kutinsa "He is a son of a bitch but he is our son of a bitch".

Mitä on siis tehtävissä:  Katsommeko me tavalliset ihmiset, edistykselliset ja oikeudenmukaisetkin meistä, vain sivusta ja paheksumme, että onpas rumaa meininkiä?  Vai ryhdymmekö toimeen ja reagoimme? Ensin vaatien omia päättäjiämme olemaan johdonmukaisia, aktiivisia ja konkreettisia?  Ja sitten yhdessä, laajempana kansainvälisenä rintamana ja joukkoliikkeenä vaatien oikeudenmukaisuutta ja kansojen itsemääräämisoikeutta?  Sellaista käännettä me emme toki saa ilman rauhantahtoa ja näköalaa paremmasta, sosiaalisemmasta sekä humaanimmasta maailmasta.  Jotkut voisivat nimittää sitä vaikka näköalaksi sosialismiin jossa kaikki on mahdollista järjestää oikeudenmukaisemmin, tasa-arvoisemmin, humaanimmin ja paremmin jos vain niin tahdotaan tehdä.

¡El pueblo unido jamás será vencido!

---

*) Banaanitasavalta tarkoittaa eteläamerikkalaista valtiota joka on tiukasti USA-taustaisten ylikansallisten yhtiöiden hallussa, riippumatta yhtiöiden toimalasta vaikka termi aikoinaan syntyikin hedelmäyhtiöistä. Tunnettuja ovat m.m. United Fruit, Dole, Chiquita j.n.e. Myöhemmin termiä on sovellettu myös muiden alojen yhtiöiden valtaan, esim. kupariyhtiöt Rio Tinto ja Anaconda, Tietoliikenneyhtiö IT&T j.n.e. Termin kehitti aikoinaan USA-lainen toimittaja William Sydney Porter (1862-1910) t.m.n. taiteilijanimellä O. Henry.

**) Delta Force (The 1st Special Forces Operational Detachment–Delta (1st SFOD-D)) on USA-lainen n.s. "erikoisoperaatioihin" tarkoitettu joukko-osasto.  Erikoisoperaatioilla tarkoitetaan tässä lähinnä erilaisia laittomuuksia ulkomailla joissa käytetään salailua, yllätyksellisyyttä, laittomuuksia ja silmitöntä väkivaltaa.

***) Monroen oppina tunnetaan USAn viidennen presidentin James Monroe:n (1758-1831) laatima doktriini USAn ulkopoliikalle.  Se keskittyi toisaalta USAn eristäytymiseen Amerikan mantereelle ja toisaalta ettei eurooppalaiset vallat saa puuttua Amerikkojen asioihin.  Alunperin se siis keskittyi USAn ja Euroopan suhteisiin mutta on myöhemmin laajennettu koskemaan USAn suhteita muuhunkin maailmaan.

****) Harvinaisilla maametalleilla tarkoitetaan lähinnä alkuaineiden jaksollisen järjestelmän kolmannen ryhmän metallisia alkuaineita: skandium ja yttrium sekä kaikki lantanoidit.  Erottelu tällä hetkellä kemistien ulkopuolella ei ole kuitenkaan tarkkaa.  Ominaisuuksiensa takia ne ovat erityisen tarpeellisia modernissa elektroniikassa ja metallien valmistuksessa sekä katalyytteinä. Maailmanlaajuinen kilpailu niistä vaikuttaa maailmanpolitiikkaan vahvasti sillä niiden valmistus ja kauppa on tällä hetkellä vahvasti Kiinan käsissä mutta tulevaisuudessa Grönlannin, Etelä-Amerikan, Kanadan y.m. merkitys kasvaa.

*****) Kryptovaluutoilla (oik. virtuaalivaluutta) tarkoitetaan puhtaasti ja vain ja ainoastaan sähköisiä ("digitaalisia") valuuttoja.  Niitä luodaan kryptografililla algoritmeillä tietokoneverkoissa. Tunnetuin tekniikka on n.s. Blockchain.  Niillä käydään kauppaa virtulaalisten "lompakoiden" välillä liki kuin tavallisilla valuutoilla (joista suurin osa on myös digitaalisessa muodossa vain bitteinä pankkien tietojärjestelmissä).  Kryptot ovat muodoiltaan ja tekniikoiltaan sekä laillisuudeltaan moninaisia eikä vahvistettuja määritelmiä eikä kattavaa lainsäädäntöä tai sopimuspohjaa ei ole.

Läntisen arvoyhteisön kaksinaismoralismin korkea veisu Palestiinassa

Viime aikoina on kovasti kohkattu Gaza:n rauhanneuvotteluista. Tätä kirjoitettaessa Kairossa on allekirjoitettu paperi jolla allekirjoittajat julistavat sitoutuneisuuttaan "Trump:n rauhan sopimukseen". Allekirjoittajat ovat USAn presidentti Donald Trump, Egyptin presidentti Abdel Fattah el-Sisi, Qatar:n emiiri sheikki Tamim bin Hamad al Thani ja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan. Siis ei rauhansopimusta vaan ylistystä Trumpille ja vakuutteluja pyrkiä ratkaisemaan kiistat ilman aseita. Mukana eivät olleet sen enempää Israelin valtio kuin palestiinalaisetkaan, ei Hamas:ista eikä Palestiinan valtiosta.

Eretz Israel

Toki allekirjoitettu paperi on mukava askel eteenpäin jos siihen johtaneissa neuvotteluissa luvattu sotimisen lopettaminen todella pitää. Meillä ei kuitenkaan ole mitään takeita niin käyvän. Jo tätä ennen on rikottu ties kuinka monta lupausta, ihan tässä lähi kuukausinakin Israel on rikkonut kaksi tulitaukosopimusta, toisen Gazassa ja toisen Lebanonissa sekä pommittanut kolmea maata joiden kanssa se ei ole sodassa (Syyria, Qatar, Iran). Niin se ei olisi kyennyt tekemään ilman lupaa ja apua USA:sta. Toisaalta myös Hamas:n johtajien elinehto vallalleen on kriisin jatkuminen. Tämänkään "sopimuksen" ennuste ei siis ole kovin hyvä.

Konfliktin täyden ymmärtämisen ehtona on tiedostaa jo vuodesta 1886 jatkunut sionistien Eretz Israel -projekti. Tuolloin sionistit perustivat Theodor Herzl:n (1860–1904) johdolla Sionistien maailmanjärjestön *) ja se otti tehtäväkseen perustaa Suur-Israelin "kodiksi" etnisesti ja uskonnollisesti puhtaille juutalaisille. Sen tuli kattaa alueet "joelta joelle ja mereltä autiomaahan" eli Niililtä Eufratille ja Välimerestä pitkälle Syyrian autiomaahan, joissakin karttaharjoituksissa Persianlahden pohjukkaan saakka.

Sionistit käynnistivät projektin ensin aloittamalla maahanmuuttajien asuttamisen maita ostamalla ja varastamalla.  Tarkoitus oli ensin valmistella maa johtajien tulla perässä valmiiseen maahan.  Palestiina kuului tuolloin Ottomaanien valtakuntaan paikalliset ja asukaat olivat pääasiassa vuokraviljelijöitä mailla joilla niiden rikkaat omistajat olivat tuskin koskaan käyneetkään.  He asuivat m.m. Istanbulissa y.m. suurkaupungeissa.  Osalla maita ei ollut ollenkaan maakirjoihin merkittyjä omistajia ja sionistit tulkitsivat ne vapaasti anastettaviksi.  Kun he olivat saaneet omasta mielestään tarpeeksi jalansijaa, he oaloittivat paikallisten ei-juutalaisten karkotukset. Erityisesti he saivat vauhtia II Maailmansodan jälkeen kun länsi tunsi huonoa omaatuntoa natsien hirmutekojen jälkeen.  Katumus oli ihan paikallaan sillä syyllisiähän eivät olleet vain saksalaiset natsit vaan asiallaan oli tukea muuallakin lännessä.  Koko projektin ajan paikalliset ei-juutalaiset ovat yrittäneet puolustautua mutta ovat olleet pahasti alakynnessä.

Oma lukunsa on Israelin valtion perustaminen 1948.  Sitä edelsi YK:n sionisteille myötämielinen ja antelias suunnitelma jossa Israelin valtioon oltiin antamassa juutalaiseen asutukseen nähden moninkertainen alue parhaita maita.  Sekään ei silti kelvannut sionisteille vaan he puristivat valtionsa vastoin suunnitelmaa, tavallaan laittomasti.  Paikalliset ei-juutalaiset tietenkin vastustivat sekä suunnitelmaa että Israelin perustamista sillä ne molemmat tarkoittivat heidän karkottamista kodeistaan.

Israelin perustamisen jälkeen on käyty useampia sotia ja neuvoteltu ties kuinka monta suunnitelmaa niiden lopettamiseksi.  Niinpä tätä nykyistä Donald Trump:Ile nimikoitua ei ole, ainakaan vielä, syytä pitää kuin yhtenä uutena kierroksena vanhassa sotien ja tappamisen spiraalissa koska etnisesti ja uskonnollisesti puhtaan Suur-Israel:n rakentamista ei ole pysäytetty eikä sionismia pysäytetty. **)

Toisaalta viimeisimmän rauhansuunnitelman ennusteesta voi olla montaa mieltä mutta sitä voi myös arvioida kanteilta mitä siinä on ja mitä siinä ei ole.  On tietenkin hyvä asia että viimeisetkin Hamas:n pitämät panttivangit on nyt vapautettu ja monia Israelin pitämistä myös.  Sillä on toki pimeämpi puolensakin: nyt Benjamin Netanjahun äärioikeistolaisella sionistihallinnolla on entistä vähemmän pidikkeitä olla aloittamatta sotaa uudestaan.  Sen sijaan Israelin vetäytyminen ei ole todellista vetäytymistä vaan IDF jää miehittämään suuria alueita eikä Gazan saartoa aiota lopettaa.  Sen saivat kokea m.m. "Freedom Flotilla:n" purjehtijat.

Sopimus ei myöskään ole tuomassa palestiinalaisille minkäänlaisia turvatakeita, ei edes oma valtio ole yhtään lähenpänä vaikka sen tunnustajien joukkoon ilmoittautuivat Kanada, Ranska, Australia ja jopa UK.  Konkreettisia tekoja palestiinalaisten avuksihan eivät hekään.  Silti suomalaiseen poliittiseen eliittiin voi luottaa eikä se lipsu linjaltaan ennenkuin se Naurusaarten kanssa on vihoviimeinen USAn ja Israelin turva ***).  Israelin Suur-Israel -projekti saa siis jatkua eikä Donald Trump:n kiinteistökeinotteluhankkeitakaan ole purettu.

Tätä kirjoitettaessa Netanyahu:n hallinto on juuri aloittanut kiristyksen ruoka-avulla vaikka länsimaille ruuan käyttäminen aseena piti olla viimeisiä punaisia rajoja. Voisipa jopa ironisesti kysyä mitä Herbert Hoover (1874-1964) olisi tehnyt: "Food as a Weapon".  Samaan aikaan kansainväliseen uutisvirtaan on ilmestynyt tietoja että IDF saattaa jatkaa sotatoimia millä hetkellä hyvänsä.  Nämäkään eivät paranna rauhan ennustetta. 

Pilakuva The Morning Star:ssa

Lähi-idän Filisteassa ja Kaanaanmaassa ****) ollaan siis vielä kaukana rauhasta.  On siis jokseenkin käsittämätöntä kuinka Donald Trump:n egoa ja saappaita halutaan lipoa, myös Suomessa, ylistämällä hänen "diiliään" joka toisaalta perustuu toisen osapuolen kiristykseen ja uhkailuun ja jolla toisaalta ei näytä olevan juurikaan onnistumisen edellytyksiä. Tästä olisi vain puuttunut jos Norjan Nobel komitea olisi antanut hänelle tästä rauhanpalkintonsa. No, eihän sekään varmaan olisi suuri yllätys ollut sillä niin ovat norjalaiset palkinnon tahrineet antamalla sen jopa Henry Kissinger:lle (1923-2023), Menachen Begin:lle (1913-1992), Martti Ahtisaarelle (1937-2023), Abiy Ahmed:lle ja Barack Obamalle.  Ilmeisesti kuitenkaan vanhoilla puheilla eettisyydestä, humanismista, vapauksista ja demokratiasta ei ole merkitystä kun lyhyemmän tähtäyksen edut ajavat niistä ylitse, ei vaikka moinen tekopyhyydeksi ja kaksinaismoralismiksi paljastuukin.

Ps: Ehkä eliitin näitä rauhanjulistuksia, -uutisia ja -kommentteja on luettava kuten Orwell:ilaista kaksoisajattelua  ja uuspuhetta?

---

*) Maailman sionistijärjestö eli hebreaksi: הַהִסְתַּדְּרוּת הַצִּיּוֹנִית הָעוֹלָמִית; transl. HaHistadrut HaTzionit Ha'Olamit. Englanniksi World Zionist Organisation (WZO). Sen tarkoitus on olla sitoutunut ajamaan sionismia, sen ideologiaa ja tavoitteita.  Sionismi on taas imperialistinen juutalais-rasistinen yli-ihmisoppi.

**) Sionismin vastustamista eli antisionismia ei pidä sekottaa antisemitismiin joka juutalaisuuden ja juutalaisten syrjimistä ja sortoa. Antisionimihan suuntautuu ideologiaa ja politiikka vastaan, ei ihmisiä.

***) Naurusaaret eli Naurun tasavalta () on yksi maailman pienismmistä valtioista.  On näennäisesti itsenäinen mutta Tiukasti Austaralian ohjauksessa ja jäsenBrittiläisessä kansanyhteisössä.  Se on perinteisesti äänestänyt USAn mukana myös kaikkein kiistanalaisimmissa YK:n äänestyksissä, m.l. Palestiinaa koskevat.

****) Filistea ja Kaanaanmaa ovat muinaisia nimityksiä Palestiinana nykyisin tunnetulle alueelle, alueelle jolla nykyään sijaitsee Israel, Palestiinan valtio sekä osia Syyriasta, Jordaniasta, Libanonista ja Egyptistä. Myöhempi nimistys Palestiina on johdannainen Filistea-nimestä. Kaanaanmaa tunnetaan myös muodossa Kanaaninmaa ja muinaisessa juutalaisessa folkloressa n.s. "luvattuna maana" (hebreaksi: הָאָרֶץ הַמֻּבְטַחַת , transl: Ha'aretz ha-Muvtaḥat).  Joka tapauksessa on kyse Välimeren itäpohjukassa sijaitsevasta Cis-Jordaniasta eli Jordan-joen "tämänpuoleisesta" eteläisen Levantin osasta. 

Miksi suomalainen eliitti nuolee Trumpin saappaita?

Luin brittiläisessä The Morning Star -vasemmistolehdessä julkaistun mainion artikkelin "A fascist international is forming around the Trump regime".  David Lethbridge:n kirjoitus on julkaistu alunperin kanadalaisessa People's Voice -lehdessä otsikolla "Defeating fascism means recognizing its different forms, building the left, and mobilizing a mass united figh".  Se kuvaa hienosti fasismin olemusta.  Se lähee Georgi Dimitrov:n (1882-1949) määritelmistä ja analyyseistä päätyen moderniin trumpilaisuuden analyysiin.

Lethbridge käyttää fasismistä Dimitrov:n määritelmää: "avoin terroristinen finanssikapitaalien diktatuuri jossa korostuu sen kaikkein vanhoillisimmat, kaikkein kansalliskiihkoisimmat ja kaikkein imperialistisimmat piirteet".  Hän korosti ettei fasismi ole valtaa yli työväen ja porvariston luokkien vaan se on finanssikapitaalien totalitarismia.  Se siitetään koska kapitaalit eivät pysty enää pitämään valtaansa ja nautintaoikeuksiaan pehmeämmin keinoin.  ilman sitä porvarillisesta demokratiasta tulee este ylläpitää kapitaalien ylivaltaa.  Tästä olen myös henkilökohtaisesti täysin samaa mieltä: fasismi on suurkapitaalien omistajien äärimmäisiä keinoja suojella ylivaltaansa.

Toisaalta Dimitrov myös korosti ettei fasismilla ole yhtä tiettyä yleistä ja ainutkertaista mallia sen enempää valtaannoususta kuin vallassaolostakaan.  Se on plastista ja muotoutuu tilanteiden ja olosuhteiden mukaan kun kapitaalien omistajien nautintaoikeudet on vaarassa erilaisissa olosuhteissa.  Italialainen Palmiro Togliatti (1893-1964) on todennut vuonna 1935: "fasismi voi ottaa erilaisia muotoja eri maissa" ja "fasismi omaksuu erilaisia muotoja erilaisina aikoina samassa maassa".  Tästä syystä fasismi on mahdollista myös esimerkiksi juutalaisille eikä antisemitismin puute ole todiste fasismin poissaolosta.

Georgi Dimitrov ja Palmiro Togliatti
Vuonna 1935 Kominterm:ssa

Myös nykyään fasismi on, taas, nousussa kapitaalien omistajien tuntiessa nautintansa olevan vaarassa. Tällä hetkellä omistajien kokema uhka ei tule niinkään radikaalilta ja vallankumoushakuiselta työväenluokalta vaan enemmän keskenään kilpailevilta kapitalistien ryhmittymiltä.  Emmehän lie siinä legendaarisessa vallankumouksellisen tilanteen aiheuttavassa kapitalismin kriisistä (aihe josta avautunen jossakin myöhemmässä kirjoituksessa).

Vastakkain ovat idän (Kaukoitä ja Euraasia) ja lännen (USA et al) ryhmittymät ihan brittimaantieteilijä Halford Mckinder:n (1861-1947) Heartland Theory:n *) mukaisesti.  Niinpä suomalainenkin eliitti häpeämättömästi on lähtenyt aikaisemmin haukkumansa Donald Trump:n völjyyn.  Meikäläinen talouseliittimme ja apurinsa poliittisessa eliitissä on suuntautunut ja sitoutunut transatlantiseen kapitaalien suhteeseen.  Trump:han on kiistatta äärimmäisen oikeistolainen jopa USA-laisella mittapuulla ja toimensa chauvinistisia **) sekä fasistisia.  Hän esimerkiksi toimii innolla työväenliikettä ja siihen järjestäytyviä työläisiä vastaan sekä korostaa USAn erityisyyttä "America First" -iskulauseineen (vaikka Amerikka on manner ja ulottuu Tierra del Fuego:sta Kaffeklubbeniin eikä ole vain USA). 

"fasismi voi ottaa erilaisia muotoja eri maissa"

ja

"fasismi omaksuu erilaisia muotoja erilaisina aikoina samassa maassa"

(Palmiro Togliatti; 1935)

Nykyinen fasismi kuitenkin poikkeaa muodoiltaan muun muassa ja esimerkiksi 90 vuoden takaisesta saksalaisesta natsismista ja italialaisesta fascismista kuin myös sen täkäläisistä silloisista muunnelmista.  Poissa ovat silloiset väkivaltainen juutalaisten ja muiden syntipukeiksi nostettujen tuhoaminen, korporaatiot fascistisessa mielessä, rotu"tieteily", "Lebensraum", Suur-Suomen heimohenkisyys j.n.e.  Toki antisemitismiäkin ilmenee mutta se on marginaalinen sivujuonne.  Sen sijaan pinnalle on nyt nostettu erityinen ja erilainen militarismi ja sotahaluisuus, työväen oikeuksien polkeminen, sananvapauden ja poliittisten oikeuksien kaventaminen erimielisiltä.  Ne toki olivat mukana tuolloinkin mutta nyt ne ovat entistä korostuneempi valtavirta.  Kaikkea tapahtuu kansainvälisesti mutta paikoitellen kansallisin erityispiirtein.  Siinä missä USAssa ja UK:ssa viedään työväen järjestäytymisoikeuksia väkivalloin, täällä hallitus säädättää lakeja joilla viedään työväen järjestöiltä neuvoittelumahdollisuuksia, puretaan sopimusyhteiskuntaa ja viedään sosiaaliturvaa, jota Rapakon takana tai Foggy Albion:ssa ei juurikaan ole vietäväksi.  Täällä riittää erimielisten vaientamiseksi "peikottaminen" putinistiksi ***) mutta muualla otetaan kiinni ja tuomitaan vankilaan.  Samaan aikaan Euroopan Unionia (EU) militarisoidaan ja varustellaan.  Nyt ei silti haeta "lebensraum:ia" eikä yritetä ali-ihmisten alistamista vaan toimitaan "demokratian ja vapauksien puolustamisen" valekaavussa.  Ei voida myöskään unohtaa erilaisten äärioikeistolaisten liikkeiden, kuten Alternative für Deutschland (AfD), Rassemblement national (RN), Fratelli d'Italia (Fdl), Reform UK, Perussuomalaiset j.n.e., normalisointia.  Niiden mukana myös äärimmäisempiä liikkeitä on alettu julkisuudessa käsitellä ikäänkuin normaaleina poliittisina ryhmittyminä.  Suomessakin avoimesti rasistinen ja fasistinen Sinimustaliike on hyväksytty puoluerekisteriin.  Nämä ovat selkeitä merkkejä nykyaikaisesta fasismista jolla tähdätään n.s. "Läntinen arvoyhteisön" kapitalistien ylivallan säilyttämiseen ja jopa edelleenlaajentamiseen ja syventämiseen kun kansainvälinen paine sitä vastaan ja moninapaisen ja -tahoisen maailman puolesta kasvaa.  Kun uuskolonialismi ei näytä toimivan, käytetään uusimpia fasismin keinoja.

Koskahan meikäläinen työväenliike havahtuu?  Koska se luopuu imperialistisen sotapolitiikan tukemisesta muuallakin kuin Gazassa?  Sillä olisi laaja työsarka fasismin monia muotoja vastaan taistelemisessa ja työläisten puolustamisessa, ihan kuten Dimitrov totesi ettei fasismi ole välttämätön vaihe kapitalismia vaan sen voi työväenluokka ja työväenliike määrätietoisella työllä väistää.

Taistelu fasismia vastaan on taistelua kapitalismia vastaan, paremman maailman puolesta!

---

*) Halford Mackinder: "The Geographical Pivot of History" (essee); The Geographical Journal, Vol. 23, No.4, (huhtikuu 1904). Alk. luento Royal Geographical Society:ssä. Per viam: Samaa kuviota "anglosaksinen länsi c. Euraasia" käytti George Orwell (1903-1950, oik. Eric Blair) romaanissaan "Nineteen Eighty-Four" kuvaamaan Oceanian ulkopolitiikkaa.

**) Chauvinismi (suom. usein "sovinismi") on kansallisuuusaatteen eli nationalismin äärimmäinen muoto, vietyn kansalliskiihkoon ja yltiöisänmaallisuuteen. Käsite on nimetty Napoleon Bonaparten armeijassa palvelleen kuvitteellisen legendaarisen ja vain fiktiivisen yltiöisänmaallisen sotilaan Nicolas Chauvinin mukaan. Tarinan mukaan tämä sotilas oli fanaattinen ja kiihkoileva Napoleonin ihailija.  Hän jatkoi taistelua vaikka oli haavoittunut jo 17 kertaa. Hänen kerrotaan huutaneen ranskalaisten hävitessä Waterloon taistelun: "Vanha kaarti kuolee, mutta ei antaudu!". Käsite tuli yleiseen käyttöön vuonna 1831 ilmestyneen satiirisen näytelmän La Cocarde Tricolore jälkeen, sen roolihenkilön Nicolas Chauvin:n mukaan. Tätä chauvinismin muotoa ei pidä sekottaa miehiseen ylemmyydentuntoon ja naisten alistamiseen vaikka molemmat usein ilmenevätkin yhdessä ja niiden psykologisessa taustassa lienee yhtenevyyksiä.

***) Peikottaminen putinistiksi tarkoittaa eriävän mielipiteen kumoamisyritystä leimaamalla sen esittäjä.  "Peikottaminen" on käännös nettislangin sanasta "trollata" joka tarkoittaa "höiritä nettikeskustelua", esimerkiksi johdattelemalla keskustelua sivuraiteille tai kompromentoimalla vastapuolta.  "Putinisti" taas tarkoittaa Vladimir Putin:n kannattajaa ja hänen etujensa ajajaa.  Hänhän on lännen julkisuudessa ilmestyskirjan pedosta seuraava ellei jopa itse.

Maailmanpolitiikan arkipäivää

Päädyinpä hieman keräämään yhteenvetoa maailmanpolitiikan arkipäivästä nykykatsannossa. Horisontiksi asetin vuoden 2025 heinäkuun lopun keskellä mätäkuuta ja kohteena valikoitsemani merkittävät tapahtumat maailmalla ja osittain täälläkin, aloittaen näkyvimmästä eli Ukrainasta.

Ukrainassa on parhaillaan menossa edelleen jatkuva Venäjän hivuttava eteneminen samaan aikaan kun USA yrittää siirtyä uusiin seikkailuihin silti kasvonsa säilyttäen.  Se ei halunne uutta Vietnamia tai Afganistania joista lähtivät n.s. "häntä koipien välissä" vaikka nykyään priorisoikin Kiinan ja Iranin tärkeimmiksi vastustajikseen.  Siis Donald Trump:n hallinto pyrkii ikäänkuin neuvotteluratkaisuun jossa USA voi vetäytyä "kasvonsa säilytäen" ja Trump saattaa luoda rauhantekijän mainetta itselleen, haaveillessaan Nobel:n rauhanpalkinnosta.

Volodymyr Zelensky:n hallinto ei enää ole USA:n nöyrä vasalli vaan EU:n ja NATO:n länsieurooppalaisten eliittien, Suomi mukana, yllyttämänä pyrkii jatkamaan sotaa jonka näyttää silti olevan väistämättömästi häviämässä.  Sodan joka on ollut USAn etupiirin laajentamista  ja vuolasta kassavirtaa sotateolliselle kompleksille oligarkkien sivuvirtoineen samalla kun Vladimir Putin:n hallinto on pyrkinyt pysäyttämään lännen etenemistä.  Kiovan johtajat näyttävät hirttäneen itsensä niin sodankäyntiin että menettäisivät hillotolppansa jos ja kun se tulee loppumaan.

Lähi-Idässä jatkuu Israelin Eretz Israel -projekti *).  Se on elimellinen osa USA:n hajota ja hallitse -politiikkaa (divide et impera) Levantissa jossa se haluaa halllita öljyn tuotantoa ja sen kuljetusta sekä myös muita tavaravirtoja Suez:n kautta.  Israel tekee USAn "likaista työtä" pommittamalla vieraita maita ilman n.s. kansainvälisen yhteisön (lue: Lännen ylivaltapyrkimykset USAn johdolla) tuomiota. Sellainen olisi tullut välittömästi jos asialla olisi joku muu kuin oma liittolainen ja haluttu kumppani.  Nyt jotkut polititikot, m.l. suomalainen eliitti, laitetaan hieman heristämään sormea ja sanomaan että "hyi, ei noin saa tehdä" mutta asekauppa ja rahavirrat jatkuu kuten ennenkin, myös Suomesta.  Samalla palestiinalaisten tappaminen ja sorto jatkuu entosellään.  Nyt jo avoimesti puhuvat palestiinalaisten pakkosiirroista Donald Trump:n maalaillessa kiinteistöbusineksiään Gaza:an.

Kiina jatkaa nousuaan taloudellisena ja sotilaallisena mahtina mutta tekee sen sotimatta.  Kiinan kommunistisen puoleen nykyinen puoluejohtaja Xi Jinping asettuu hienosti vanhaan kiinalaiseen perinteeseen jossa linjat on pitkiä ja historiallisia.  Kun Mao Zedong:n aika osoitti ettei kapitalismin yli voi loikata niin nyt he käyvät kapitalismia "pikakelauksella" ja "sosialismi kiinalaisin ominaispiirtein" on jossakin tämän vuosisadan puolenvälin jälkeisessä ajassa. Heidän historiansa ei siis kulje kvartaaleittain vaikka kapitalismia elävätkin.

Kiina ei sotkeudu kauppa- ja projektikumppaniensa sisäisiin asioihin lännen tapaan joten se on yhä halutumpi kumppani esim afrikkalaisille maille jotka ovat maailman ihan viimeisiä vielä loppuun saakka kapitalisoimattomia alueita.  Jotkut niistä vielä melkein feodaalisia klaanihallintoja läntisten siirtomaaisäntien kouluttamine sotilaseliitteineen.  Samaan aikaan Kiina osoittaa kasvavalla armeijallaan Taiwanin **) kuuluvan "yhden Kiinan politiikan" mukaisesti Kiinaan yhtenä sen maakuntana ollen vain (pitkän) ajan kysymys koska se konkretisoituu.

Kiinan ohella BRICS jatkaa merkityksensä kasvattamista vaikka on poliittisesti hyvinkin erilaisten maiden varsin löyhä taloudellinen yhteenliittymä. Se on kasvanut Kiinan, Venäjän, Intian, Brasilian ja Etelä-Afrikan muodostamasta liitosta kymmenen maan kokonaisuudeksi (Argentiina luopui Javier Milei:n valtaannousun jälkeen jäsenyydestä).  Lisäksi on 13 kumppanimaan verkosto.  Merkittävä uusi avaus on myös BRICS:n oma kehityspankki eli New Development Bank.  BRICS:llä on myös muita kehityshankkeita vaikkei se näyttäisi pyrkivänkään EU:n kaltaiseksi valtioliitoksi saati yhteisvaluutta-alueeksi.  Joka tapauksesta se on kasvanut merkittäväksi taloudelliseksi vaikuttajaksi: Se on jo suurempi taloudellinen tekijä kuin G7 (liki kaikilla muilla mittareilla paitsi sotilasmenoilla mitattuna) ja sitä se on etenkin keskisessä Euraasiassa. Sen ehkä merkittävimpiä vaikutuksia on sen pyrkimys käydä kansainvälistä kauppaa useilla eri valuutoilla USAn Dollarin asemesta ja se on myrkkyä USAn äärimmäisen velkaantuneelle kansantaloudelle.  BRICS jatkanee kasvuaan sekä jäsenmäärältään että talouksiensa koolla tullen yhä merkittävämmäksi taloudelliseksi ja poliittiseksi toimijaksi. 

Arktisella alueella myös meno jatkuu. USA Donald Trump:n johdolla havittelee Grönlantia sen kaivannaisten ja strategisen sijainnin takia osaksi USA:sta.  Sama juonne lienee muiden seassa myös puheissa Kanadasta USA:n 51. osavaltiona. Olisihan USA:lla ihan eri painoarvo kiistassa Pohjoisen Jäämeren mineraalivaroista m.m. Lomonosovin harjanteella ja muuallakin jos Washingtonilla olisi koko Pohjois-Amerikan pohjoinen rannikko.  Samaan aikaan Venäjä vahvistaa armeijansa oloa omalla rannikollaan ja varmentaa Koillisväylää sekä arkista merenpohjaa itselleen.  USA havittelee oikeata jäänmurtajalaivastoa alueelle ja siihen haluaa itsensä sitoa myös suomalainen eliitti halullaan myydä jäänmurtajataosaamista. Sitä toki on ja sille pitäisi saada laajemmat markkinat mutta USA:n jäänmurtajat ovat osa sen laivastoa eikä sille laivoja toimittavat ole itsenäisiä.  Riskit on siis niin valtavat ettei nykyinen eliittimme taida sitä ymmärtää, tai ainakaan haluta ymmärtää.

USA rakentaa myös Tyynellä valtamerellä sotaliittoaan.  Se muodostaa Australian kanssa AUKUS-liittokuntaa jossa myös UK on omalla vähenevällä painoarvollaan (UK ei enää ole imperiumi vaikkei Lontoossa sitä välttämättä ollakaan sisäistetty, vielä) mukana.  Se on johtanut m.m. Australian uhmaamaan ydinsulkusopimuksen (1968) henkeä ydinkäyttöisillä mutta (vielä) ydinaseettomilla sukellusveneillään.

Samalla m.m. Australia yrittää painostaa Tyynenmeren valtioita jotka yrittävät pitää yllä suhteita myös Kiinaan.  Sen on saanut kokea m.m. Nauru johon Australialla on poliittinen ja taloudellinen alistamissuhde.  Oma juonensa on myös Filipiinien kohtalo vanhoine USA-laisine painolasteineen ***) 

Samaan aikaan Kiina kokee itselleen hyödylliseksi uittaa laivastoaan yhä kauempana omilta rannoiltaan ja Etelä-Kiinan meren riutoilta joita se yrittää omia kiistellen niistä naapureidensa kanssa.  Vastakkainasettelu siis sielläkin kehittyy.

***

Edellä esittelin muutamia maailmanpolitiikan kipupisteitä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on toki muuallakin.  Ne kuitenkin riittäkööt, tällä kertaa, esimerkeiksi laajemmasta kuviosta historian kehityksen tässä vaiheessa.  Koko II Maailmansodan jälkeisen ajan sodan "länsiliittoutuneet" USAn johdolla ovat hallinneet maailmanpolitiikka, mitä nyt NL yritti lyödä kapuloita rattaisiin, joskus paremmalla, yleensä huonommalla menestyksellä.  Se vaihe päättyi NL:n romahduttamiseen jolloin Francis Fukuyama:n silloisten puheiden mukaan historia pysähtyi ja luultiin siirrytyn ikuiseen USA-johtoiseen kapitalismiin ****).  Nyt, vuoden 2008 Sakartvelon tapahtumista *****) lähtien tuota kehitystä on Venäjä pysäyttänyt. Toisaalta Venäjä on alkanut laittaa tosissaan hanttiin vaikka lännellä on vankka suunnitelma ja toisaalta Kiina on noussut maailman suurimmaksi taloudeksi ja kiihdyttää etumatkaansa.  Yhdessä muun BRICS:n kanssa ne muuttavat maailmaa yksinapaisesta lännen hallinnasta moninapaiseksi- ja tahoiseksi sekä valuuttaiseksi verkostoksi.

Taustalla näyttäisi vaikuttavan brittimaantietelijä Halford Mckinder:n (1861-1947) kehittämä "Heartland Theory" ******) (suom. "sydänmaateoria").  Sen mukaan se joka hallitsee maailman "vipu-/napa/sydän-aluetta", hallitsee maailmaa. Tuon keskuksen hän sijoitti Keski-Aasian pohjoispuolelle ja Uralista itään.  Ja sinne tuntuu edelleenkin maailman valloilla olevan hinku.  Venäjä ja Kiina hallitsevat sitä (pivot area) nyt liittolaisina ja yhdessä keskiaasian tasavaltojen (Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan, Turkmenistan, Uzbekistan) kanssa.  Länsi (crescent), nykyisin Läntisenä arvoyhteisönä tunnettu, yrittää sitä saada käsiinsä kun samaan aikaan "itä" yrittää purkaa sitä uhmaavaa liittokuntaa. 

Kuva: Halford Mckinder:n käsitys napa- ja kehäalueista (1904)

Tokikaan Mckinder ei voinut nähdä kaikkia myöhemmin vaikuttavia seikkoja kun oli viktoriaanisen ajan tieteilijä.  Silti tuo asetelma on hyvinkin ajankohtainen sillä myös myöhemmät hillipohjaisten polttoaineiden tuotannon ja logistiikan sekä valuuttadominanssien vaikutusalueet noudattelevat mielenkiintoisella tavalla hänen hahmotelmiaan.  Suurin muutos lie vain n.s. anglo-saksisen maailman navan siirtyminen Lontoosta Washingtoniin.  Muutos jota ei viktoriaanisessa imperiumissa elänyt olisi voinut kuvitellakaan.

Suomi on Mckinder:n laskelmissa kehää ja siihen meidän eliittimme on meitä hirttämässä. Perinteisesti jo rautakaudelta lähtien olemme olleet idän ja lännen rajalla.  Välillä meitä on yritetty liittää milloin kumpaankin osapuoleen ja lähihistoriamme aikana entistä vahvemmin kehän sotaisiin liittokuntiin, aikaisemmin keisarilliseen Saksaan, Natsi-Saksan "Neuropa:an" (t.m.n. Neuordnung) ja nyt Euroopan unioniin (EU) ja NATO:on.  Tässäkin navan siirros Berliinistä Washingtoniin on enemmän sivuseikka ja riippuvuuden hakeminen ydintä.

Emme siis elä mitään poikkeuksellisia aikoja, vaikka aikalaisista onkin yleensä mukava niin ajatella omasta ajastaan, vaan elämme osaamme suuremmassa ja pidemmässä jatkumossa.  Se ei ole silti determinismiä vaan vain todennäköisiä valintoja mahdollisuuksien rajoissa. Siis vaihtoehtoja on.

Miten siis me ihmiset oppisimme lukemaan maailman tapahtumia ja tekemään objektiivisia johtopäätöksiä joita toimeenpannessamme lopetamme nämä vastakkainasettelut ja opimme elämään rauhassa keskenämme?  Kanssalaisina maailmankylässä.  Meitä suomalaisia koskettaa erityisesti hirtetäänkö meidän jonkin osapuolen imperialistisiin valloitus- ja ylivaltasuunnitelmiin vaan osaammeko navigoida niiden välistä?

---

*) Eretz Israel (suom: Israelin maa) on sionistien Maailman sionistijärjestön (hebr: הַהִסְתַּדְּרוּת הַצִּיּוֹנִית הָעוֹלָמִית; transl: HaHistadrut HaTzionit Ha'Olamit) perustavassa kokouksessaan Genevessä 1896 Theodor Herzl:n (1860-1904) johdolla aloittama projekti jossa on tarkoitus valloittaa n.s. Eretz Israel:n alue eli Suur-Israel rotu- ja uskontopuhtaaksi sionistiseksi valtioksi. Alueen on tarkoitus ulottua "joelta joelle ja mereltä autiomaahan" eli Niililtä Eufratille ja Välimerestä Syyrian autiomaahan ellei peräti Persianlahden pohjukkaan.

**) Taiwan on saari Kiinan kaakkoisrannikon edustalla. Vanhin nimitys lie "Liuqiu" (流求) n. vuodelta 638. Myöhemmin portigalilaiset siirtomaaisännät nimesivät saaren "Ilha Formosa:ksi" (suom. "Kaunis saari") 1500 luvulla. Seuraavalla vuosisadalla kiinalaiset nimesivät sen "Taiwan:ksi" paikallisen Taivoan-kansan mukaan. "Kiinan tasavalta" (ROC) siitä tuli Tšiang Kai-šek:n saman nimisen hallinnon vetäydyttyä sisällissodan tappion myötä saarelle. Hänen hallintonsa seuraajat hallitsevat saarta edelleenkin USA:n avustuksella.

***) Filippiinit oli käytännössä pitkään USA:n siirtomaa. Se oli Espanjan siirtomaa Fernão de Magalhães:n (1480-1521) saapumisesta 1521 USAn-Espanjan sotaan 1898 saakka. Per viam: Magalhães tapettiin Filippiineillä hänen sotkeennuttuaan paikallisten kuningaskuntien erimielisyyksiin.  USAn voiton  jälkeen filippiiniläiset soti USAa vastaan aina vuoteen 1913 mutta saaret oli sen miehittämiä kunnes se sai II Maailmansodan jälkeen nimellisen itsenäisyyden. Alistussuhde ei silti päättänyt ja jatkuu jollakin tasolla edelleenkin. Se näkyy m.m. Filippiinien hallinnon ulkopolitiikassa jossa USA ei anna se normalisoida suhteitaan Kiinaan.

****) USA-lainen valtiotieteilijä ja poliittinen taloustieteilijä Francis Fukuyama ennusti NL:n romahduttamisen yhteydessä esseessään "End of History?" historian loppua ja kapitalismin ikuista voittoa jota hän nimitti eufemismeilla "liberalismi" ja "vapaa markkinatalous". Hän on myöhemmin pyörtänyt kirjoittamansa. Toisaalta "historian loppu" on vanhempi konsepti. Jo Thomas More (1478-1535) Friedrich Hegel (1770-1831) ,Vladimir Solovjov (1853-1900) kirjoittivat siitä.

*****) Vuonna 2008 Sakartvelon hallinto Mikheil Saakašvili:n johdolla hyökkäsi Etelä-Ossetiassa tulitaukosopimuksen nojalla olleiden rauhanturvaajien kimppuun. Venäjän armeija saapui lopettamaan Sakartvelon armeijan hyökkäyksen ja ajoi sen pois. Tapaus kiihdytti Etelä-Ossetian ja Ahasian itsenäisyyspyrkimyksiä ja lähensi niiden hallintoja entisestään Venäjään.

******) Halford Mackinder: "The Geographical Pivot of History" (essee); The Geographical Journal, Vol. 23, No.4, (huhtikuu 1904). Alk. luento Royal Geographical Society:ssä. Per viam: Samaa kuviota "anglosaksinen länsi c. Euraasia" käytti George Orwell (1903-1950, oik. Eric Blair) romaanissaan "Nineteen Eighty-Four" kuvaamaan Oceanian ulkopolitiikkaa.