Ääliöoikeiston nousu - toivottavasti pian myös tuho

Pidä ympäristösi siistinä

 Viime aikoina on  nähty monissa läntisissä maissa äärioikeiston (oik. ääliö-) nousuja. Meillä Perussuomalaiset "jytkytteli" jo aiemmin ja kääntyneet jo(?) lasku-uralle. Muualla nousuja putkahtelee vieläkin: trumpismi (MAGA-ismi?) USA:ssa, Italiassa tällä hetkellä Giorgia Meloni:n "Italian veljet" (Fratelli d'Italia), Marine le Pen:n "Kansallinen kokoomus" (Rassemblement national, RN) Ranskassa y.m. sekä viimeisimpänä "Vaihtoehto Saksalle" (Alternative für Deutschland, AfD) Saksassa.  Selitykseksi on tarjoiltu maahanmuuttoja ja sen nimiin manattuja eräitä väkivaltaisia oireita kuitenkaan analysoimatta syitä yhtään sen tarkemmin kuin mitä oikea äärilaita itse julistaa.

Minusta äärioikeiston nousun takana on suurempia ja perustavaalaatuisempia yhteiskunnallisia syitä.  Maahanmuuton kritiikki on vain ilmentymä keinoista luoda vastakkainasettelua "me, samanlaiset c. muut, erilaiset".  Se on keino osoittaa syntipukkeja mutta ei näytä juurisyytä.  Se löytyy pikemmin kapitalistisiin tuotantosuhteisiin liittyvien nautintaoikeuksien puolustamisesta.

Nationalismi ja siihen liittyvä erottelu meihin c. muihin on ollut oleellista koko kapitalistisen ajan (joiltakin osin jo aiemminkin) kun kansalliset kapitalistit ovat vaalineet tuotannollisessa kapitalismissa*) toisaalta valtaansa työvoimaan ja toisaalta markkinoihin.  Siihen kansallisvaltio romanttis-nationalistisine**) ihanteineen on ollut oiva keino.  Nyt kun olemme siirtymässä finanssikapitalismin*) oloihin, teollinen tuotanto ei olekaan enää keskeistä kapitaalien kasvattamisen keinona vaan finanssispekulaatiot.  Silloin kansallinen työvoima ja markkinat menettävät merkitystään siirtyen globaaliksi haettaessa ns. "suotuisan kustannustason" tuotantoa.  Samalla yhä isompi joukko voidaan syrjäyttää yhteiskunnasta koska eivät ole hyödyllisiä kapitaalien omistajille.

Syrjäytetyt on uhka vallalle
-
siksi äärioikeisto

Omistajat kuitenkin tunnistavat tuon syrjäytettyjen poliittisen merkityksen jos saavat olla vapaina: he ja heidän tukijansa ovat uhka valitseville nautintaoikeuksille.  Siinä hallinnassa omistajilla on useita keinoja:
- "Panem et circences" eli roomalaisten "leipää ja sirkushuveja" lähestymistapa. Nykyisessä sovellutuksessa leivän asemesta panostetaan sirkushuveihin eli viihdehömppään. Visailukisailut ja huippu-urheiluspektaakkelit nostetaan tärkeämmiksi kuin yhteiskunnalliset asiat "porvarillisen hegemonian" ***) keinoin. Tuloksena kiinnostumattomuus yhteiskunnallisista kysymyksistä.
- Yhteiskunnallisen keskustelun ohjaaminen sivuraiteille populistien avulla (vrt Antonio Gramscin Hegemoniateoria).  He keskittyvät oireisiin ja ja syntipukkien osoittamiseen.  Silloin vanhan sanonnan mukaan "porvari saa nukkua yönsä rauhassa" kun huonompiosaiset ovat toistensa kimpussa.
- Suoraa väkivaltaa käytetään jos pehmeämmät julkisuudenhallinnan keinot ei enää pelitä.  Poliisi puuttuu yhä brutaalimmin erimielisyyden osoituksiin jotta aktiivit mukiloidaan ja muut ymmärtävät varoa.  Samalla poliittinen valta kiristää kansalaisten ja etenkin työläisten vaikuttamismahdollisuuksia m.m. AY-liikkeen kautta.
- Fasismi väkivaltaisena äärimmäisenä(?) kapitalismin muotona jossa yhteiskunnan syrjäytetyistä nostetaan erilaisia joukkioita ja militioita osoittamaan sopivia vastustajia tyytymättömille. Silloin hyökätään sellaisten heikompien kimppuun jotka on helppo osoittaa: aik. juutalaiset, nyt maahanmuuttajat j.n.e.  Vähäväkiset on silloin toistensa kimpussa eikä kapitaalien omistajien.  Vastustajiksi aina valikoidaan sellaisia jotka on helppo erottaa toisenlaisiksi, eriväriset, eri kieltä puhuvat, erilaisia tapoja omaavat j.n.e.

Samaan aikaan kapitalismi alkaa kuluttaa resurssejaan loppuun.  Ne eivät toki ole vieläkään lähimainkaan kaikki kulutetut ja Afrikka vielä suurelta osin kapitalisoimatta.  Kehittyneissä maissa silti n.s. "voiton suhdeluku" eli porvarillisen taloustieteen sanoin "sijoitetun pääoman suhteellinen tuotto" laskee eli tarvitaan isompia pääomakasautumia jopa entisten voittojen saavuttamiseen kun niiden pitäisi kasvaa.  Siihen tarvitaan finanssispekulaatioita yhä enenevillä määrillä n.s. "höttöntöttörahaa"****) ja väkivaltaa pitämään spekulaatiomarkkinat kasassa ja riittävän häiriöttöminä sekä veronmaksajat maksamassa jos ja kun häiriöitä silti ilmenee (n.s. pankkisektorin pelastamiset).  Kehitys johtaa väistämättä siihen että toisaalta kapitaalien omistajat joutuvat kisaamaan kapenevista keskinäisistä nautintaoikeuksistaan ja toisaalta varmistamaan asemiaan myös niitä muita ihmisiä vastaan jotka vaativat oikeudenmukaisuuttaan.

Ääri- eli ääliöoikeisto tarjoaa siinä mainion välineen ohjata populismillaan ihmisten oikeutettua tyytymättömyyttä pois ratkaisevasti vaikuttavasta, toisaalle alämölöön toisia vähäväkisiä kohtaan ja jopa taisteluttamaan heitä keskenään jotta kapitaalien omistajat voivat olla heidän suhteensa rauhassa.  Lisäksi äärioikeiston väkivaltahakuisuutta käytetään hyväksi pitämään väkivallalla erimieltä olevia kurissa.  Valtiokoneiston ja äärioikeiston väkivaltaorgaanit ovatkin toimineet jopa yhdessä vasemmistoa ja antifasisteja vastaan vaikka ajoittain julkisuudessa pidetään mielikuvaa poliisin tarkkailevan ko joukkioita.  Tässä suhteessa otollisia rekrytoitavia ovat omasta sosio-ekonomisesta asemastaan huolissaan olevat (vrt. sosiologiset tutkimukset n.s. "jytkyistä" *****)).

Aikoinaan fascistit ja natsit nousivat liki sata vuotta sitten juuri näillä teemoilla.  Samaten meidän n.s. protestiliikkeet aina Ernesti Hentusen Radikaalista kansanpuolueesta ja sen Totuuden torvesta vennamolaisten kautta Perussuomalaisiin.  Näin äärioikeiston populistisen liikehdinnän taustalla onkin aina perimmäiset juurisyyt kapitalismin kehityksessä omalla elinkaarellaan. 

Niinpä hallitsevan luokan eli kapitaalien omistajien kriittinen mielenkiinto, m.m. "yhteiskuntarauhasta", ei kohdistu sitä oikeammalla olevien muodostamaan uhkaan kuin juhlapuheissa.  Käytännön toimissa he tekevät yhteistyötä.  Suomessa Perussuomalaiset ovat hallituksessa muiden porvareiden kanssa, Ruotsissa Sverige demokraterna (sic!) on porvarihallituksen "harmaa eminenssi", Saksassa juuri vaalit voittanut CDU/CSU puhuu vakavasti yhteistyöstä AfD:n kanssa j.n.e.  Toki lisäksi on sekalainen joukko erilaisia muita äärioikeiston fraktioita, Sinimustaa liikettä, Pohjoismaisia vastarintaliikkeitä, Action club:eja, heavy-musiikki bändejä y.m. mutta niitä ei, ainakaan vielä, ole ole nostettu sillä ilmeisesti valtaa pitävät kapitaalien omistajat eivät vielä näe niille akuuttia tarvetta. Silti kaikki porvariston eri fraktio, n.s. "maltillisetkin", ovat samalla asialla, eri ryhmittymille on vain omat roolitukset.  Niinpä porvarillinen valtio ei estä fasismin nousua vaan jopa tukee sitä - onhan heillä yhteiset perimmäiset tavoitteet.

Äärioikeiston torjuminen on työväenliikkeen tehtävä

Mitä on siis tehtävä? - Äärioikeiston torjuminen jää työväenliikkeen tehtäväksi.  Vain vahva joukkovoima voi meidät pelastaa.  Siihen tarvitaan kaikkia joukkoja: poliittista vasemmistoa, ammattiyhdistysliikettä, nuorisojärjestöjä, yksittäisiä kansalaisia j.n.e. mutta ennenkaikkea juurisyihin tunkevaa poliittista analyysiä ympäröivän yhteiskuntamme rakenteista ja prosesseista.

---

*) "Tuotannollinen kapitalismi" on kapitalismin alkuvaihe jossa industrialismilla oli määräävä asema. Teollistuneessa kansantaloudessa kapitaaleja kasattiin Karl Marx:n kaavan R->T->R' eli pääomalla pyöritetään tuotantoa ja se tuottaa enemmän pääomaa. Erotuksena myöhemmästä "finanssikapitalismista" jossa pääomia kasataan ostamalla ja myymällä rahaa itseään: R->R'

**) Romantiikka on tässä kulttuurisessa ja älyllisessä mielessä, ei intiiminä rakkauselämän muotona, eli valistuksen vastakohdaksi kehitettynä ihannekuvien poliittisena rakenteluna.  Se syntyi taiteellisena ja kulttuurisena suuntauksena mutta vaikutti ja vaikuttaa edelleen myös politiikassa kansallisuutta korostaen vaikka taiteessa sen syrjäytti realismi jo 1800-luvun lopulla.

***) "Porvarillinen hegemonia on italialaisen Antonio Gramsci:n kehittämä käsite n.s. hegemoniateoriassaan. Vallitseva luokka (nyk porvaristo) hallitsee keskustelua ja puheenaiheita yhteiskunnassa: sitä mistä keskustellaan, miten keskustellaan ja mitä johtopäätöksiä sallitaan.

****) "Höttöntöttöraha" on toimittaja Esko Seppäsen kehittämä termi erilaisissa finanssioperaatioissa pyörivästä rahasta jolla ei ole vastinetta reaalitaloudessa.  Uskottavien laskelmien mukaan finanssimarkkinoilla on rahaa enemmän kuin koko maailman BKT:ssä.

*****) "Jytky" Timo Soinin lanseeraama termi Perussuomalaisten ensimmäisen suuren eduskuntavaalivoiton jälkeen.  Sitä tutkineet sosiologit ovat päätyneen lopputulemaan ettei se eikä myöhemmätkään jytkyt pohjanneet jo syrjäytyneisiin vaan niihin keskiluokkahakuisiin jotka pelkäävät oman saavutetun sosioekonomisen asemansa puolesta. 

Fas(c)ismin olemus

 Fasismi-sana on laajalle levinnyt ja monessa käytössä moneen merkitykseen. En malta olla takertumatta sananselitykseen tästäkin tärkeästä termistä.  Fasismi tai alunperin fascismi on tärkeä aihe sillä sitä käytetään moniailla tavoilla: sinä itsenään tiettynä poliittisena aatteena suppeammassa ja laajemmassa merkityksessä kuin myös iskusanana monelaisia asioita vastustettaessa, ihan äärioikeistolaisuudesta moniin epämiellyttäviksi koettujen arkipäivänkin asioidenkin vastustamiseen *). Ja paljon kaikkea siltä väliltä.  Siispä aloitetaan alusta:

Charles Chaplin:n elokuvasta "Diktaattori"
(1940, The Great Dictator):
diktaattorit Adenoid Hynkel ja Benzino Napaloni 

Mistä kaikki alkoi

Fasismin alkuna jotkut pitävät Ranskan suuren vallankumouksen jakobiineja. Jotkut myöhempiä ranskalaisia porvarillisia materialisteja ja rationalisteja joista kehittyi sosiaali-darwinisteja kun eivät erottaneet biologista evoluutiota yhteiskunnallisesta.  Hegel on myös mainittu, kuten myös Dostojevski, Nietzsche ja moni muu.  Ovatpa jotkut hakeneet juuria aina antiikin Kreikkaa ja spartalaista menoa myöten.  Ilmeisenä tarkoituksena on ollut saada aatteelle suurta perintöä kannettavaksi vaikkei sillä ihan välttämättä sellaista ole.

Oma ajatukseni lähtee lähempää Benito Mussolinin oppi-isästä, italialaisesta Vilfredo Pareto:sta (1848-1923).  Häneltä Mussolini omaksui ajatuksensa jotka hän liitti Niezsche:n yli-ihmisoppeihin.  Kun Mussoli sitten tuli omituisuuksiensa ja vallanhalunsa takia erotetuksi Italian sosialistisesta puolueesta hän perusti yhdessä fasismin filosofiksi nimetyn Giovanni Gentile:n (1875-1944) kanssa puolueensa Fasci d'Azione Rivoluzionaria (1914‍–‍1919)
ja muodosti sen pienistä ryhmistä joita nimitti vitsaskimpuiksi eli fascio:iksi joista nimi fascismo.  Myöhemmin muuttivat puoleen nimelle Fasci Italiani di Combattimento (1919-1921) ja sittemmin ensin Fasci Nationale:ksi (1921-1943)  ja lopuksi Partito Fascista Repubblicano:ksi (1943-1944).

Samaan aikaan toki oli myös m.m. Saksassa samansuuntaista poliittista liikehdintää jossa puhuttiin "vuoden 1914 ajatuksista" (I MS:n syttyminen) vastakohtana Ranskan Suuren vallankumouksen innoittamien "vuoden 1789 ajatusten" vastakohtana: ei henkilökohtaisille vapauksille, demokratialle, tasa-arvolle j.n.e.  Mutta vaikutussuunta oli pikemmin Italiasta muualle Benito Mussolinin noustua valtaan siellä.

Saksalainen natsismi nousi enemmän omista lähtökohdistaan.  Adolf Hitler:n (1889-1945) kuppikunta, vielä kaapattuaan Saksalaisen työväenpuolueen (DAP, Deutsche Arbeiterpartei ->(1920) NSDAP, Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei), olisi jäänyt omituiseksi historian sivujuonteeksi ja kuihtunut müncheniläisen beerstube:n yhteen looshiin jollei saksalaiset kapitalistit ja pankkiirit olisi nähneet sen mahdollisuuksia ja alkaneet kehittää siitä itselleen voimakasta nyrkkiä jonka avulla korvata I MS:n jälkeisessä Weimarin tasavallassa hajaantunutta valtaansa.  He eivät turhaan panostaneet saksalaista erityisyyttä korostaneeseen marginaalipoliitikkoon. Lyhyellä tähtäyksellä mutta pitemmällä kauhein seurauksin mutta se oli kapitaalien omistajille luontainen valinta siinä tiinä tilanteessa.

Sitten on vielä sitkeähenkisin: espanjalainen francolaisuus. Ihan omalaisensa joukkio Francisco Franco:n () johtamana joka ei olisi päässyt valtaan ilman Hitlerin apua mutta joka onnistui sinnittelemään II MS:n jälkimainingit eikä se ole vieläkään kuollut Espanjan "estado profundo":sta. 

Oma lukunsa on sodan jälkeinen uusnatsismi?  Se on pitkälti vanhan lämmittelyä ja muistoissa larppaamista.  Vasta ihan viime aikoina on näkynyt erilaisina Alt-Right -liikehdintöinä **) silläkin olla kysyntää kapitaalien nautintaoikeuksien turvaajana. Niinpä erilaisia äärioikeistolaisia liikkeitä on normalisoitu valtavirtaan (toki julkisuudessa se kieltäen).  Esimerkkeinä sisäsiistien porvaripuolueiden alkaessa kaveerata äärioikeistolaisten kanssa käykööt suomalaisen Kokoomuksen yhteiselo Perussuomalaisten kanssa ja vaikka saksalaisten kristillisdemokraattien viimeaikainen haikeilu yhteistyöhön Alternative für Deutschland (AfD):n kanssa sekä USA:n Republican Party:n (GOP) "trumpilaistaminen". 

Mitä kaikki on?

Miten määritellä fasismi, tai fascismi kuten se alkuperätietoisesti pitäisi kirjoittaa erotukseksi muista käytänteistä?

Fasismia on määritelty montaa kautta.  Yksi tapa on ollut tehdä se negaatioiden kautta: anti-liberalismi, anti-kommunismi ja anti-konservatismi. Se kuitenkin jo teknisesti ontuu sillä negaatio on aina huono määrittäjä.  Filosofistisestihan jos jonkin katsotaan olevan A niin kaikki ei-A ei ole B:ä. Se kääntäen: jos kiellämme jostakin A:sta jotakin, esimerkiksi X:n, Y:n ja Z:n niin emme ole vielä määritelleet mitään itse A:n omista ominaisuuksista vaan vain luetelleet attribuutteja joita A:ssa ei ole emmekä me vooi niitä kaikkia luetella saadaksemme kattavan määritelmän. 

Toinen tapa on määritellä se tyylin ja estetiikan kautta. Silloin määrittäviksi tekijöiksi nostetaan joukkojen näyttävä mobilisointi ja ryhmähenki, maskuliinisuus ja positiivinen suhtautuminen väkivaltaan sekä karismaattinen kansallinen auktoriteetti suurena johtaja.  Se ei kuitenkaan esitä kuin ilmiasua eikä mitään sisällöstä eikä tavoitteista.

Paras tapa on päämäärien kautta. Mutta mitkä ovatkaan fasismin päämäärät? Onko kaikilla fasistisilla suuntauksilla kokonaisuudessaan aina ja kaikkialla samat päämäärät? Voimmeko löytää niistä suurimman yhteisen nimittäjän joka löytyy kaikilta ja sitten jotain omaa lisäksi? Vai joudummeko tyytymään pienimpään yhteiseen? Joukkoon tekijöitä joika vähintään kaikilla on jotta voi hyvällä omalla tunnolla käyttää fasismin nimeä a.o. kokonaisuudesta?

Fasistisia liikeitä valtaan nostaneista rahoittajista, industrialisteista ja pankkiireista, voi päätellä tavoitteena olevan kapitaalien vallan tukeminen. Ei niiden vastustaminen kuten monet, etenkin fasistit itse haluavat esittää.  Kapitalistit pelkäävät valtansa ja nautintaoikeuksiensa menettämistä ja haluavat totaalisen hallinnon pitämään niitä yllä ja vastustajat kurissa.  Samalla tuottaa kuuliaista ja nöyrää työvoimaa sekä kulutusta.  Kun he katsovat pehmeämpien keinojen kuten porvarillisen demokratian riittävän, he käyttävät sitä. Mutta kun se ei enää näyttäisi heidän kannaltaan tuottavan sopivia tuloksia, he siirtyvät kovempien keinojen, m.m. fasismin käyttöön.  Tästä voi päätellä, että fasismi on nimen omaan kypsän kapitalismin piirre.  Nuorempi ja tuoreempi kapitalismi kestää ja kehittyy pehmeämmillä mutta kapitalismin kypsyessä ne menettävät tehoaan kun ongelmat kärjistyvät ja vanhat keinot inflatoituvat.  Silloin ottavat kalupakistaan järeämpää - fasismin.

Miten siis kirjoittaisin fasismin määritelmän:

Fasismi (käsite) on
oikeistolaista väkivaltaista, autoritaarista ja totaalista
hallintoa
kapitalismin tuotanto- ja nautintasuhteiden ylläpitämiseksi.

Näen siis fasismimin enemmän hallintomallina kuin ideologiana.  Se ei siltikään estä etteikö sen ympärille ja perusteluksi olisi tuotettu paljonkin ideologista tekstiä jo pitkään.  Näitä tekstejä kehiteltiin jo ennen ennen varsinaisten fasististen liikkeiden synnyttämistä fasistien niistä ammentaa.

Oleellisia ja keskeisiä piirteitä (attribuutteja) siinä ovat m.m.

- autoritaarisuus ja hierarkisuus, yleensä yhden karismaattiseksi koetun johtajuuden alaisuudessa

- omien ja vihollisten erottaminen, usein etnisin, uskonnollisten tai muiden helposti erotettavien piirteiden kautta

- militarisoitu ja mobilisoitu yhteiskuntakäsitys.

Edellä luetellut lienevät n.s. pienin yhteinen nimittäjä.Joukkoa voi laajentaa esim.

Kun tarkastellaan fasismin olemusta - määritellään sitä - on sen ominaisluonne pidettävä erillään siinä käytetyistä keinoista. Niinpä seuraavaksi:

Miten fasismi toimii

 Erilaisilla fasistisilla suuntauksilla on sekä yhteisiä että omalaatuisiaan keinoja toteuttaa sisintä olemustaan ja tavoitella annettua päämäärää.  Kun tarkastellaan kuinka fasistiset hallinnot ovat toimineet ja toimivat sekä arvioidaan kuinka tullevat toimimaan, voidaan nähdä joukko keinoja:

- rakennetaan hierarkinen ja autoritaarinen militarisoitu hallintokoneisto jolle otetaan/annetaan valta 

- muutetaan hallinnon väkivaltakoneistot johdon käsissä oleviksi militioiksi

- supistetaan tiedonvälitys yhdeksi "kansalliseksi" mediaksi jossa erimielisyys ei pääse ääneen

- demonisoidaan vastustajat ja erimieltä olevat, eristetään heidät ja tarvittessa ... endlösung

- luodaan mystifioidusta ja legendarisoidusta muinaisesta sankaruudesta visio tulevasta utopiasta

- rakennetaan kohdatuista vastoinkäymisistä, todellisista ja paisutelluista kansallisia traumoja jotta voidaan uhriutua ja lähteä hakemaan oikeutetuksi esitettyä revanssia

- rakennetaan ihannekuvia oikeista meikäläisistä tunteisiin vetoavilla hyvekuvilla kuten maskuliininen sankar'soturi (mies) ja perheenäiti kasvattamassa uusia kansallisia sotureita (nainen)

- rakennetaan sopivista symboleista kansallinen ikonostaasi jossa on yhdistelmä luvattua utopiaa ja mystistä kuviteltua menneisyyttä

- Luodaan tunnetta "omat ensin" ja "yhteinen asia" -priorisoinnista tunteisiin vetoavalla retoriikalla

- korostetaan uhrivalmiutta ja iskostetaan se kansana pidettyyn osaan ihmisistä.

Erilaisten fasismin/natsismin tyylisuuntien parissa keinoja sovellettiin ja sovelletaan paikallisiin oloihin tarpeelliseksi katsotuin variaatioin.  Esimerkiksi aikoinaan Saksassa, Italiassa ja Espanjassa käytettiin samoja ulkoiselta olemuksiltaan toisistaan poikkeavia keinoja. Esimerkiksi saksalaiset ammensivat vanhasta germaanisesta mytologiasta kun taas italialaiset katsoivat muinaisgermaanien viholliseen eli antiikin Roomaan.

Fasismi ja korporativismi

Oleellisia fasismeihin liitettyjä tekijöitä on n.s. korporativismi.  Sen normimääritelmän mukaan siihen liittyy ammattiliittojen mukanaolo hallintokoneistossa. Erimallisten fasismien toteutuksissa AY-järjestöt eivät kuitenkaan olleet työläisten yhteenliittymiä omien etujensa ajamiseksi vaan kapitaalien omistajien perustuttamia orgaaneja pitämään työläisiä kurissa ***).

Fasismin oloissa työläisten asema on korostetusti alisteinen, kurilla ja väkivallalla ylläpidettyä nöyrää työvoimaa aina pakkotyöhön  (esim saksalainen "Reichsarbeitsdienst", RAD) ja orjuuteen (keskitysleiri- ja sotavankeja) asti. 

Fasismi c. fasisti

Joissakin tapauksissa on syytä erottaa aatteet ja niiden kannattajat toisistaan.  Perustilanne on, että aatteen kannattaja omaksuu aatteen ja kannattaa sekä edistää sitä.  Monen aatteen ja erityisesti fasismien tapauksessa kannattajia on useammanlaisia. Etenkin kun aate on rakennettu vain tukemaan tiettyyn tarkoitukseen luotua hallintomallia, kannattajissa on sekä tilanteen ymmärtäviä että hyväuskoisia.  Fasismin osalta se tarkoittaa että on joukko "ammattifasisteja" jotka tietävät ja ymmärtävät millä asialla ovat ja suorittavat rooliaan. Sitten on toisaalta ihmisiä jotka aidosti uskovat rakennettuun aatemaailmaan kaikkien mystisine kommervenkkeineen. Heitä voisi nimittää "fundamentalistifasisteiksi".  Lisäksi on aina joukko joita ei kiinnosta.

Erilaiset suhteet fasismiin siihen mukaan lähteneillä ei kuitenkaan pese puhtaaksi ketään fasismin nimissä tehtävistä rikoksista vaikka toki heidänkin osalta syyllisyys rikoksiin on henkilökohtainen. Aina voidaankin keskustella tietoisuuden määrästä silloin kun ollaan mukana ajankohtaisissa tapahtumissa.

Jos taas tarkastellaan nykypolven vastuuta menneisyyden rikoksiin, tulee tarkastella aatteen sisältöä itseään.  Tietenkään yksittäisten tekojen syyllisyys ei seuraa kolmanteen ja neljänteen polveen mutta nykyisten kannattajien kannattaisi miettiä mitä aattensa ydinopeissa sanotaan.  Fasismin ulemuksen on syvälle kirjoitettu rasismi, sorto ja väkivalta.

Fasismi leimakirveenä

Fasismi-sanan käyttö on levinnyt, etenkin II MS:n tappionsa jälkeen, merkitykseltään ja sisällöltään laajemmaksi ja samalla myös hämärtynyt ihmisten mielissä.  Ennen sotaa sillä oli vielä laajalti hyväksytty ja muutenkin siedetty glanginsa.  Monilla tahoilla porvarillisissa piireissä, etenkin työnantajien keskuudessa, siihen suhtauduttiin positiivisesti.  Sodan jälkeen ääni muuttui ja aiemmin myötämielisestikin suhtautuneet kielsivät käytännöt, aatteen ja nimenkin.  Sana jäi elämään vain pejoratiivina.  Sellaisilla on tapana inflatoitua ja niinpä meille on ilmestynyt "arkipäivän fasismia", "terveysfasismia" j.n.e.  Niissä mennään paikkapaikoin jo käsitteen rajojen yli ja tylsytetään sanan terävää kulmaa.  Toki analyyttisesti käyttäen niillä voidaan paljastaa yhteiskunnasta fasismin l u o n t o i s i a  piirteitä korjattaviksi mutta muuten ollaan n.s. "heikoilla jäillä".

Vasemmisto, lähinnä Neuvostoliiton käytänteiden pohjalta on aika-ajoin laajentanyt fasismi-sanan kattavuutta varsinaisesta fasismista laajemminkin oikeistoon, varsinaisen äärioikeiston ulkopuolelle.  Se on joissakin tapauksissa ollut myös paljastamassa pyrkimyksiä fasismin suuntaan mutta on myös sisältänyt halpoja ylilyöntejä joilla on myös vaarana inflatoida sanan särmää.  Varovainen siis pitäisi olla fasismin merkityksien kanssa, ihan kuin myös muidenkin sanojen suhteen.

Summa summarum

Fasismi sivujuonteineen, ml natsismi, on laaja ja monitahoinen kokonaisuus.  SIllä on ytimensä ja juurensa sekä erittäin monimuotoinen jälkikasvu.  Siitä on moneksi ja moneen muotoon.  Samaten sen tunnistamisesta ja vastustamisesta on moneksi.  Meidän tulisi pitäytyä sanan varsinaisissa merkityksissä: a) historian saksalainen natsismi, italialainen et al fasismi ja b) nykyajan uudet varsinaisen fasismin määritelmän mukaiset muodot.  Meidän tulisi varoa laventamasta sanan merkitystä liian laajalle.  Silti tarvitsemme jatkuvaa keskustelua ja analyysiä mikä kulloinkin missä määrin täyttää fasismin tunnusmerkit jotta sen alut  tunnistaisimme, osaisimme niitä varoa ja tukahduttaa ennenkuin on liian myöhäistä.

***

Ps: En lähtenyt käymään tarkemmin läpi kuin oleellisimpia ja kuvaavimpia fasismin ilmentymiä. Niinpä jätin tämän tarkastelun ulkopuolelle m.m. Kokkashugi:n (國家主義) Japanissa, Engelbert Dollfuß:n "Ständestaat":n Itävallassa, Getúlio Vargas:n "integralismo":n Brasiliassa, Chiang Kai-Shek:n "Kuomingtang":n Kiinassa, Ante Pavelić:n "Ustaš":n Kroatiassa, Philippe Petáin:n Vichy:n hallituksen ranskassa, Ioannis Metaxas:n "Elokuun 4. päivän hallituksen" Kreikassa, Miklós Horthy:n Unkarissa, Vidgung Quisling:n "Nasjonal Samling":n ****), António Salazar:n "Estano Novo":n Portugalissa ja Ion Antonescu:n "Rautakaarti":n Romaniassa sekä lukuisat muissa maissa toimineet vähemmän valtaan päässeet suuntaukset kuten meikäläiset lapualaiset, IKL-läiset, AKS-läiset j.n.e.

P.p.s: Kun määrittelen fasismin hallintomalliksi jolle on rakennettu ideologinen kaapu, olisi jatkopohdittava milloin fasismi oikeastaan syntyikään: a) kun jotkut filosofisesti suuntautuneet eksentirikot alkoivat haaveilla yli-ihmisopeista, b) kun yksittäiset poliittisesti mahdollisuuksiinsa turhautuneet alkoivat rakennella niistä itselleen ryhmäkuntia vai c) kun rahoittajat keksivät heidän käyttöarvonsa vai d) joskus toiste.

---

*) Anti-fasismi olkoon toisen sagan aihe. Provosoitunen kirjoittamaan siitä joskus toiste toisen kirjoituksen.

**) Alt-Right (lyhenne sanoista Alternative Right) tarkoittaa USA-laisperäistä äärioikeistolaista liikehdintää jossa päälimmäisinä on nationalismi ja valkoinen ylivalta.  Ilmiö katsotaan syntyneeksi 2000-luvun alussa mutta taustalla on vanhempia valkoisen nationalismin liikehdintöjä kuten "paleokonservatismi", "pimeä valaistuminen" (Dark Enlightment), "uusi oikeisto" (New Right, alkunperin ranskalainen Nouvelle droit) j.n.e.

***) AY-liikettä on käytetty myös muualla työläisten kurissapitämiseen. Esimerkkejä ovat m.m. Stalinin ajan liitot Neuvostoliitossa, USA:ssa liitot mafian y.m. järjestäytyneen rikollisuuden käsissä, täkäläiset n.s. "keltaiset" eli työnantajien perustamat liitot j.n.e.

****) Huom: Norjalaisen "Nasjonal Samling":n suomalainen nimikaima on "kansallinen Kokoomus".  Toivottavasti nykyään jo yhtäläisyyden rajoittuvat vain nimiin. Aikoinaan 1930- ja 1940-luvuilla ei niinkään vaan yhtäläisyyksiä oli huomattavassa määrin.

Donald Trump voitti - mitä tehdä?

Näinä USA:n presidentin ja kongressin vaalien sekä monien kansanäänestysten jälkeisinä aikoina valtamedia (MSM) esittää omia selityksiään tapahtumien kulusta. Laskematon määrä "kuumia otoksia" ja kaikenlaisia spinnauksia jolla toisaalta yritetään selittää tulosta ja toisaalta myös hämärtää mistä oli ja on kyse.Otsikot kirkuvat kuinka Donald Trump päihitti Kamala Harris:n, ja "punainen aalto" (republikaanien tunnusväri, Demokraattisen puolueen on sininen) valtasi senaatin. On tehty nopea ja helppo mutta hätiköity johtopäätös koko USA:n kokonaisuudessaan kääntyneen oikealle ja että useimmat amerikkalaiset olisivat hylänneen demokraattien oletetun edistysmielisyyden ja vähemmistöjen auttamisen.

Pelurit

USAn poliittinen pelikenttä ja ja sen pelurit poikkeavat paljon siitä mihin me täällä Euroopassa, ja etenkin sen pohjoisissa osissa olemme tottuneet.  Siellä ei valtajulkisuudessa ole varsinaisesti samanlaista vasemmistoa, siis sosialidemokraattista ja ja siitä hieman vasemmalla olevaa edistysmielistä vasemmistoa.  Meikäläisittäin vasemmistona ja myös vihreinä nähdyt poliittiset suuntaukset ovat hajanainen marginaali ja valtapuolueet ovat selkeästi porvarillisia: kovan linjan kapitalismin republikaanit (Republican Party, t.m.n. GOP eli "Grand Old Party") tunnuksenaan punainen elefantti ja hieman ihmiskasvoisempi demokraatit (Democratic Party) tunnuksenaan sininen aasi.  Ne molemmat kannattavat tiukkaa kapitalismia ja USA:n erityisyyttä imperialistisena ja sotaisana hypervaltana.  Eroa on lähinnä suhtautumisessa elämäntapaan: GOP on selvästi arvokonservatiivisempi kuin demokraatit vaikka molemmissa leireissä lyödään erimieltäolevia Raamatulla päähän.

Miten kävikään?

Vaalien tulos oli selvä: Donald Trump voitti selvästi ja samoin republikaanit menestyivät kongressin vaaleissa.  Mutta miten sitä pitäisi tulkita?

Vuoden 2018 jälkeen MAGA-vastaiset ovat voittaneet liki kaikki kansalliset vaalit joten haihtuiko ihmisten mielistä ne perustelut joilla he ovat ääniään aiemmin antaneet? Entä olivatko oikeiston aiemmat voitot, kuten Reagan tai Bush sr tai Bush jr, merkkejä massojen ideologisesta uudelleensuuntautumisesta kohti taantumusta? Totuus on, että tulosten tutkiminen ja kokonaiskuvan saaminen vie aina aikaa. Meidän on pidettävä mielessä, että tieteellinen analyysi ottaa aina aikansa eikä hätäilemällä tule kuin ... tiedätte mitä.  Kaikki ei ole niin ilmeistä kuin miltä aluksi näyttää. Karl Marx:kin aikoinaan sanoi: "Alle Wissenschaft wäre überflüssig, wenn die Erscheinungsform und das Wesen der Dinge unmittelbar zusammenfielen" Pääomansa III niteen VII:n osan luvussa 48 (suomennettuna "Kaikki tiede olisi turhaa, jos asioiden ulkonäkö ja olemus kohtaisivat suoraan").  Kaikkea pitää katsoa tarkemmin ja analyyttisemmin.

Marxistit – ne todelliset eikä haamut, joiden Trump USA:ssa ja muut ääliöoikeistolaiset täälläkin väittävät valloittavan yhteiskuntaa sen pilatakseen – yrittävät aina välttää pinnallisuutta ja löysää hömppää jolla hegemonia yrittää peittää ja vääristää asioiden ja tapahtumien todellista olemusta.

USA on siirtymässä kiihtyneen luokkataistelun aikakauteen

Ylle laittamani väliotsikko on suora lainaus tämän kirjoituksen pohjamateriaalina käyttämästäni jutusta (ks. Tuoteseloste) ja sellaisena ehkä hieman raflaava ja klisheinenkin. Onhan luokkataistelun uusia vaiheita julistettu kuten aikoinaan vanhassa tarinassa huudettiin sutta jonka tuloa ei lopulta otettu enää tosissaan kun sitä oli huudettu liikaa. Silti ehkä jotain perääkin muotoilussa on sillä monet kapitaalien omistajat flirttailevat avoimesti fasismin kanssa.

Trump ja republikaanipuolueen MAGA-siipi ovat maan oikeistolaisimpien kapitalistien käsikassara ja "Task Force" kuten sielläpäin sanotaan. Työväenvastaisimmat yhtiöt, saalistavat hedge-rahastot ja finanssikapitaalit käyttivät yhdessä satoja miljoonia saadakseen hänet valituksi ja sopivan kongressin kokoonpanon. Monet nimet ovat tuttuja täällä Rapakon tälläkin puolella: Elon Musk etunenässä ja lisäksi m.m. Susquehanna Group, Koch Industries, Blackstone, Walmart, TD Ameritrade (nyk. Charles Schwab), Wynn Resorts, Home Depot, Energy Transfer Partners, Sequoia Capital, Johnson and Johnson ja monia muita. He laittoivat kaverinsa takaisin Valkoiseen taloon, ja heidän palkaamansa poliitikot johtavat kongressia. Ei kannata uskoa etteivätkö he hyödyntäisi täysimääräisesti mahdollisuuksiaan. Jo nyt esimerkiksi yksityisten vankilayritysten johtajat hihkuvat innosta odottaessaan Trump:n aloittavan toteuttaa lupaamiaan paperittomien karkotuksia.

Selvemmin kuin edellisellä kerralla vuonna 2016, Trump on tällä kertaa liikkeellä täysin miljardöörien laatimalla ohjelmalla, "Project 2025" kuten sitä kutsutaan. Sen ovat kohdistaneet suoraan työväenluokkaan ja ammattiliittoihin, värillisiin ihmisiin, maahanmuuttajiin, naisiin, LGBTQ-ihmisiin, Medicareen, sosiaaliturvaan, Medicaidiin, ilmastonmuutoslainsäädäntöön ja niin edelleen. Odotettavissa on suuria veronalennuksia rikkaille ja julkisten palveluiden leikkauksia muille. Normimenoa myös täällä meidän nykyiseltä ratelihallitukselta *).

Äänestyksen ilmiöistä

Tällä kertaa äänestyskäyttäytymisen malleissa oli suuria ristiriitaisuuksia. Niistä voisi ennakoida luokkajaon ja luokkaristiriitojen terävöittämistä. Esimerkiksi moniaalla käydyissä aborttia koskevissa kansanäänestyksissä äänestäjät tukivat aborttioikeutta. Vain Floridassa, jossa määräenemmistösäännökset vaativat suurta enemmistöä, aborttia kannattava puoli hävisi. Tällaiset, sinällään republikaanien menestyksen kanssa näennäisesti ristiriitaiset tulokset viittaavat toisaalta siihen, että eletään sekä poliittisen että ideologisen konfliktin aikaa tai toisaalta ei ollutkaan kyse siirtymisestä oikealle ja konservatismiin.

Meidän on tarkasteltava useita kysymyksiä halutessamme todella analysoida näitä vaaleja luokkanäkökulmasta: Kuka äänesti ja miten? Miksi he äänestivät niin kuin äänestivät? Kuka ei äänestänyt ja miksi ei?

Kaupallinen valtavirtalehdistö ja sen kommentaattorit esittävät kaikenlaisia "arvioita" joilla hämmentää ja jakaa työväenluokkaa. Muka latinot eivät tulleet esiin, liian monet mustat miehet menivät Trumpin puolelle, naiset äänestivät aborttikieltoja vastaan mutta samalla äänestivät myös Trumpin puolesta, ja arabiamerikkalaiset painottivat väärin Gazaa. Varhaiset tiedot viittaavat siihen, että jotkut näistä puheenaiheista ovat sitä itseään eli vain löysää puhetta puheen vuoksi ja sivujen täytteeksi sentattua. Ne ovat kaikki muunnelmia äänestäjien syyllistämisestä, eivätkä ne korvaa käytettävissä olevan materiaalin syvällistä analyysiä. Jäsennettävää on vielä paljon.

Monet ihmiset jäivät myös kotiin. USA-laiset ovat perinteisesti laiskoja äänestäjiä ja se on tehty hankalaksikin m.m. äänestäjäksi rekisteröitymispakolla. Tällä kertaa, taas, laiskistuivat aikaisemmasta.  Olihan äänestysprosentiksi arvioitu n. 57,8 % kun se neljä vuotta sitten oli 62,8 %. Viime kerralla äänesti yli 155 miljoonaa ihmistä. Tällä kertaa eivät ehkä saavuta edes 140 miljoonaa. (äänestysprosentista ei ole vielä tarkkaa tietoa sillä laskenta on kesken) **)

Trump saanee lopullisten tulosten mukaan suunnilleen n. kaksi miljoonaa ääntä vähemmän kuin ne joilla hän hävisi viime vaaleissa. Suurempi menetys tullee silti demokraateille. Näyttäisi, että Harris saattaa jäädä 13–14 miljoonaa ääntä alle vuonna 2020 Bidenin saamasta. Jopa sinisissä osavaltioissa demokraattien äänimäärä laski merkittävästi, joissakin osavaltioissa kaksinumeroisesti.  Väite siirtymästä oikealle ei siis pidä paikkaansa vaan miljoonat viimeksi äänestäneet ihmiset ovat vain jääneet kotiin nukkumaan. Meidän kannattaa selvittää miksi.

Uusliberaalin kapitalismin aikana yhteiskuntamme murtuminen ja ihmisten syrjäytyminen toisistaan ​​on kiihtynyt nopeasti. Suunniteltuna järjestelmä erottaa meidät toisistaan, olipa se sitten työssä tai sosiaalisessa elämässä. Tämä on lisännyt irtautumista puolueista ja muista instituutioista. Meidän on tarkasteltava näitä ilmiöitä tarkemmin vaikka se kovasti ja äkkisältään muistuttaakin Marx:n vieraantumiskirjoituksia.

Vaalit on saatettu hävitä ruokakaupassa ja huoltoasemalla

Hävinneen puolen konsultit, strategit ja n.s. liberaalit ideologit tekevät lujasti töitä vakuuttaakseen meidät kuinka he eivät olleet ongelma ja he toteuttivat täydellisen kampanjan. Mutta jos heitä uskomme, saatamme jäädä paitsi näiden vaalien suurimmista vaalien opetuksista luokkataistelun tuiskeeseen.

Muutamia vaikutelmia USA-laisilta: radiojuontaja Michelangelo Signorile julkaisi X:ssä juuri vaalipäivän puolenyön jälkeen: ”This isn’t about a bad campaign or candidate. It is about half of voters liking or overlooking Trump’s hate, misogyny, racism, [and] cruelty". Muuan MSNBC:n kolumnisti Michael A Cohen kirjoitti: "If Harris loses, there will be a lot of recriminations directed at her, but it’s hard to point to any glaring mistakes she made. She ran an excellent campaign". USA Todayn kolumnisti Michael J Stern antoi seuraavan moitteen: "These pundits need to stop saying that Democrats need to sell their policies better to working-class voters. Democrats have done that. People voting for Trump want to indulge their bigotry and hatred, and Trump allows them to do that". Tuossa viimeisimmässä Stern paljastaa koko populistisen ääliöoikeiston olemuksen: he ovat ryhtyneet kanavaksi jota kautta ihmiset katsovat voivansa protestoida vapaasti asioida joista he ovat oikeutetusti tyytymättömiä mutta samalla populistit estävät ettei niiden takana oleville epäkohdille tehdä mitään. Siis trumpistitkin ovat vallan valitusosasto siinä missä kotoiset Perussuomalaisetkin.

Valtaapitävien puhuvat päät todistavat meille, että äänestäjät ovat aivan liian rasistisia ja seksistisiä, et punctum. Kun Trumpia on tarkkailtu kaikki nämä vuodet, on valkoisen ylivallan ja misogynian myrkyllinen rooli on Trumpin äänestäjien mobilisoinnissa toki ilmeinen, mutta ovatko ne ainoat vaikuttavat tekijät? Ovatko ne vain oireita ja pintakuohua oluttuopissa? Mitä muuta löytyy?

Rasismi, misogynia ja sukupuolisuuden monotypia ovat olleet toki hallitsevan luokan käyttämiä työkaluja työväenluokan hallitsemiseen jo kauan ja Trump hallitsee niiden käytön parimmin kuin moni muu ennen häntä.  Mutta mitkä ovat ne aineelliset elämänolosuhteet, jotka altistavat ihmiset moiselle viestittelylle tai saavat heidät päättelemään, että ne ylittävät kaikki Trumpin kiihkoilusta nousevat huolenaiheet? Tästä saa myös vapaasti päätyä pohtimaan eurooppalaisen ääliöoikeiston, m.l. suomalainen, työkalupakkia.

Mitä tulee talouteen, räikeänä esimerkkinä, työväestön ja köyhien ihmisten asema ei juurikaan ollut syvällisesti esillä. Trump tarjosi kuluneen suunnitelmansa: miljardöörien veronalennukset ja väärä lupaus työpaikkojen luomisesta Kiinaa vastaan käytävän kauppasodan avulla. Mutta hänen päästrategiansa oli yksinkertaisesti toistaa loputtomasti väitettä, että talous on huono - mitä monien työssäkäyvien ihmisten olisi vaikea kieltää.  Populistisesti analysoimatta mikä on pielessä ja miten se korjata.

Oma lukunsa oli hänen esiintymisensä "työväen presidenttinä" hampurilaisbaarin keittiössä ja roska-auton ratissa. Läpinäkyvämpää poseerausta saa historiasta hakea. Sen ylittänee vain "Saksan kansan nerokas johtaja" ***) silittelemässä vaaleiden arjalaislasten silkohapsia.
Demokraattipuolueen yritysjohtajien kontrolloima kampanja oli äärimmäisen ohut talouden suhteen. Olivat päättäneet olla puhumatta liikaa aiheesta, jossa useimmat mielipidemittaukset antoivat Trumpille etulyöntiaseman. Harrisin taloudellisen ohjelman keskeiset osat olivat 6000 dollarin lasten verohyvitys ja lupaus jopa 25000 dollarin käsirahasta kodin ostoon. Molemmat toki myönteisiä yksityiskohtia, sikäli kuin ne pätevät, mutta ne eivät ole mikään oikea taloudellinen "suunnitelma, etenkään aikana jolloin miljoonat tuskailevat huonojen palkkojen, työttömyyden ja inflaation kanssa. Kun vielä muistetaan demokraattien ajaneen pääomatulojen verotuksen alentamista ja lupausta pitää yritysten verot alhaisempana kuin ne olivat ennen Trumpia, ei ollutkaan paljon tarjottavaa työläisille. Hiljaisuus moisesta on ymmärrettävää ja äänet korjasi Trump demagogiallaan.

Harrisin kampanja hukkasi tilaisuutensa puhua aidosti yritysten roolista korkeiden hintojen takana.   Samalla he kerskuivat kuinka suuret pankit, kuten Goldman Sachs tai Wall Streetin miljardöörit, kuten Mark Cuban, arvioivat positiivisesti demokraattien "suunnitelmaa". Toimeentulonsa kanssa kamppailevia ei voisi pahemmin sylkeä kasvoille.
Ihmiset kohtaavat inflaation todellisuuden päivittäen arjesaan, joka kerta, kun he menevät ostamaan ruokaa tai täyttämään peltilehmänsä tankkia. Viestit inflaation "laskeutumisesta" tai "kasvavasta taloudesta" eivät kohdanneet ihmisten näkemää ja kokemaa todellisuutta.
Trump sitä vastoin sanoi, että maan taloudessa on jotain vialla. Hän antoi vääriä reseptejä kuinka korjata tilanne mutta pelkkä sen osoittaminen, että asiat eivät olleet oikein, näytti riittävän saamaan äänestäjiä liikkeelle. Ihan populismin oppikirjoista (ja Timo Soinin gradusta).

Kuten Kansainvälisen maalariliiton ja liittoutuneiden ammattiliiton (International Union of Painters and Allied Trades) presidentti James "Jimmy" Williams Jr sanoi vaalipäivän jälkeisenä aamuna, että demokraattinen puolue "did not make a positive case for why workers should vote for them, only that they were not Donald Trump".  Niinpä monet A-liitot jättivätkin tukematta ketään tarjolla ollutta ehdokasta.

Ihmiset ovat kyllästyneitä sotaan

Äänestyspaikkojen ovensuukyselyt viittaavat ettei ulkopolitiikka ollut monien äänestäjien mielessä.  Silti USA:n imperialismin nykyiset sodat olivat varmasti yksi tekijä näissä vaaleissa. Kaikki poliittiset suuntaukset ovat kyllästyneitä sotaan, vaikka se ilmeneekin eri tavoin. USA:ssahan on vahva rauhanliikkeen jatkumo vaikka valtiovalta, n.s. "Deep State" ja sitä kautta valtiovalta onkin vahvasti imperialistinen ja suorittaa "USAn geostrategisia imperatiiveja" ja USAn "erityisyyttä" ****) sekä n.s. "sotateollinen kompleksi" vahva vaikuttaja politiikassa.

Useiden tiedotusvälineiden vaalipäivänä ja viime viikkoina suorittamat monien Trumpin äänestäjien haastattelut kertovat ihmisten tunteesta, että maailma on hajoamassa ja että Bidenin hallinnon yhteenotto Venäjän kanssa Ukrainassa voi johtaa ydinsotaan.  Epäilemättä heihin vaikuttaa oikeistolaiset viestit ja Trumpin mainostama isolationistinen julkisivu.  Monet USA-laiset eivät aidosti ole vakuuttuneita NATOn tukemisen tarpeellisuudesta Itä-Euroopassa ihan kuten rauhanaktivistit ovat yrittäneet tolkuttaa jo vuosia.  Toisaalta, kuten monet edistykselliset varoittivat ennen vaaleja, Gaza oli tärkeä asia demokraateille, erityisesti keskeisillä alueilla joissa asuu paljon arabitaustaisia ihmisiä, esimerkiksi Michiganissa ja tietysti monilla yliopistokampuksilla.

Toisin kuin puhuvat päät sanovat, kyse niinkään ei ollut, että nämä äänestäjät hylkäsivät demokraattisen puolueen, vaan pikemminkin, että he kokivat Joseph Biden:n hylänneen heidät kun hän päättäväisesti jatkaa kansanmurhan rahoittamista Palestiinassa ja veronmaksajien rahojen työntämistä sotateollisen kompleksin omistajille ja ukrainalaisille oligarkeille.  He olivat ja ovat edelleen masentuneita demokraattien ehdokkaasta, joka ilmoitti ettei aio muuttaa Biden:n ulkopolitiikkaa rauhanomaisemmaksi.

Fasismi voittaa vetoamalla todellisiin ongelmiin, ei vain vihaan ja pelkoon

Taantumuksellisimmat ja äärioikeistolaisimmat kapitalistit yhdistivät voimansa tukemaan wannabee-diktaattoria, joka on onnistunut kokoamaan taakseen ristiriitaisen ja sekalaisen joukon suoranaisia rasisteja ja misogyynejä sekä miljoonia tyytymättömiä ja hämmentyneitä työväenluokan jäseniä (n.s. MAGA-liike). Se on fasismin klassinen kaava. Onhan fasismi kapitaalien yksi keino työläisten hallitsemiseksi kun katsovat etteivät pehmeämmät keinot enää toimi.

Rotuvihan, maahanmuuttajien vastaisen vihamielisyyden, naisvihan sekä homofobisten ja transfobisten hyökkäysten lisäksi mikä muu motivoi merkittäviä äänestäjäryhmiä siirtymään fasististen puolelle? Georgi Dimitrov, yksi kuuluisista 1930-luvun antifasistisista johtajista, antoi vastauksen alun: "Mistä kumpuaa fasismin vaikutus massoihin?  Fasismi pystyy houkuttelemaan massoja, koska se vetoaa demagogisesti heidän kiireellisimpiin tarpeisiinsa ja vaatimuksiinsa. Fasismi ei ainoastaan lietso ennakkoluuloja, jotka ovat syvästi juurtuneet joukkoihin, vaan myös esittävät ja hivelevät joukkojen parempia tunteita, heidän oikeudentuntoaan ja joskus jopa vallankumouksellisia perinteitään. Fasismi tähtää joukkojen riistämiseen ja sortoon, mutta se lähestyy niitä kaikkein taidokkaimmalla antikapitalistisella demagogialla, hyödyntäen työväen syvää vihaa ryöstelevää porvaristoa, pankkeja, säätiöitä ja finanssikapitaaleja kohtaan."

Trump on jo vuosia esittäytynyt jälkiteollisen talouden ulkopuolelle jääneiden voittajana, ääninä työntekijöille, jotka näkivät työnsä ulkoistetun ja yhteisönsä tuhoutuneen.   Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta demokraattien huippujohtajat ovat usein antaneet hänelle vapaat kädet määritellä "eliitit", jotka ovat vastuussa työväenluokan kohtaamista taloudellisista kamppailuista: "woket" kaupunkilaiset, mustat poliittiset johtajat (erityisesti naispuoliset), siirtolaiset (lailliset tai muutkin), koulutetut, sosialistit ja muut vastaavat. Sehän sopii hyvin kapitalisteille suunnata ihmisten tyytymättömyys muihin kuin heihin itseensä.  Heihin itseensä kohdistuva saattaisi johtaa ihmiset ajamaan muutosta yhteiskunnan rakenteisiin ja prosesseihin.

Puhuminen yleispätevästi demokratian pelastamisesta fasismilta olisi liian abstraktia.  Ei olisi käsin ja pesäpallomailalla kosketeltavia vihollisia.  Pennsylvaniasta saadut kyselytutkimukset viittaavat, että demokraatit olisivat saattaneet saada enemmän vetovoimaa etsimällä todellista eliittiä - yritysten toimitusjohtajia, liike-elämän lobbareita, pankstereita ja poliitikkoja ostavia lahjoittajia. Mutta eihän se käy päinsä sillä demokraattisen puolueen johto on itse niin kietoutuneet samoihin piireihin.  Niiden kevytkin kritiikki oli heille poliittisesti - ja etenkin taloudellisesti mahdotonta.

Mitä on tehtävä?

Liikkeet säilyvät; vastarinta alkaa nyt

Ammattiliitot ja afroamerikkalaisen yhteisön järjestäytyneet osat, naiset, latinot ja muut olivat avainroolissa MAGA-vastaisessa mobilisaatiossa.  Poikkeuksetta kaikki nämä ryhmät äänestivät Harrisia Trumpin asemesta, p.l. jotkut Jill Stein:iä äänestäneet (0,45%).  Alustavien lukujen mukaan esimerkiksi Harris:n prosenttiosuus ammattiliittojen äänistä voi olla suurempi kuin Bidenin vuonna 2020.  Tämä ei ole yllätys, kun otetaan huomioon aktiivien järjestäytyminen, mustien ihmisten kansannousut ja naisten marssit viime vuosina.  Myös vasemmistoryhmät, kuten USA:n kommunistinenpuolue, lähtivät mukaan jottei Trump voittaisi ja estääkseen tien fasismiin.

Tämä oli kahden valtiovallan kulisseista kilpailevan joukkoliikkeen vaalit: toinen kovasta oikeistosta ja toinen kirjoltaan laajempi jossa demokraatti-porvariston lisäksi aidosti vasemmistolaiset valitsivat kahdesta pahasta sen vähän pienemmän.  MAGA-republikaanit voivat olla yhtenäisiä Trumpin takana, mutta kaikki ne liikkeet, jotka työskentelivät antifasistisen rintaman muodostamiseksi, eivät aio hävitä koko sotaa vaikka yhden taistelun menettivätkin.

Juuri nämä elementit muodostavat perustan seuraavalle vaiheelle:  Puhutaan Resistance 2.0 -liikkeestä.  Työväenluokka on toipunut aiemmista menetyksistä ja toipuu tästäkin.  Sen on vain laajennettava yhtenäisyyttään ja parannettava luokkatietoisuuttaan sekä jatkettava eteenpäin. Ei pidä vaipua synkkyyteen ja epätoivoon, vaan on aika arvioida mitä tapahtui ja oppia sekä sen jälkeen jatkaa eteenpäin.

---

Tuoteseloste: Tämä kirjoitus perustuu m.m. brittiläisen The Morning Star:n sivuilla julkaistuun, alunperin Peoplesworld.org:n sivuillaan 6/11 -24 julkaisemaan C.J. Atkins:n kirjoitukseen "The morning after: a Marxist analysis of the Trump victory". Olen sitä vapaasti kääntänyt suomeksi ja lisäillyt omiani joukkoon sekä korjaillut joitakin omasta mielestäni epätarkkuuksia. Erityisesti olen lisännyt viittauksia kotoiseen menoomme.

*) Rateli eli mesimäyrä (Mellivora capensis) on afrikkalainen näätäeläin. Siitä on sanottu ettei se kuulemma välitä pa**aakaan mistään. Se on tunnettu m.m. kyvystään sietää ahdistelua ja silti olemaan agressiivinen saalistaja.

**) Lähde äänestyprosenttiluvuille on Wikipedian artikkeli USAn presideninvaalin äänestysprosenteista luettuna 11/11 -24 ap.

***) "Saksan kansan nerokas johtaja" on Risto Rytin (1889-1956) Jatkosodan aikana Adolf Hitleristä käyttämä ilmaus.

****) USA:n erityisyys ("American Exceptionalism") on konsepti USAn poikkeuksellisuudesta ja erityisyydestä suhteessa mihinkään muuhun maahan, ettei muiden normaalit säännöt koske sitä.  Ajatuksen esitti ensimmäisenä Tocqueville:n kreivi Alexis Clérel (1805-1859), t.m.n. Alexis de Tocqueville. Seuraavaksi termiä käytti vät 1920-luvulla kommunistit, m.m. Daily Worker. Nyt se on noussut taas esiin m.m. Donald Trump:n et al "America First" puheissa ja USAn n.s. "pehmeässä vallassa". 

Tarkoitussuunnattuja arvojoustoja

Olen viimeaikoina törmännyt muutamaan Eric Blair:n (1903-1950), t.m.n. George Orwell:n uuskieltä ja kaksoisajattelua muistuttavaan ilmaukseen jotka muodostavat kokonaisuuden jota tekee mieleni ruotia tarkemmin.  Ne kuvastavat hyvinkin nykymenoa ja kuinka meitä kieltä manipuloimalla ohjataan kohti uusia sotia.

Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen lanseerasi NATO-jäsenyyden hakuprosessin aikana käsiteen "Turvallisuuspoliittinen demokratiajousto".  Sillä hän kuvasi kaikkia niitä koukeroita joita ulko- ja sisäpolitiikissa tehtiin jotta Turkilta ja sen presidentiltä Recep Tayyip Erdoğan:lta saatiin puuttuva hyväksyntä Suomen jäsenyydelle. Silloin poliittinen johtomme tuli suostuneeksi kaikenlaiseen jota on vaikea saada mahdutettua demokratiaan ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.

Presidentinvaalikampanjassaan Alexander Stubb otti ottanut keppihekosekseen ja iskusanakseen "arvopohjaisen realismin" jolla hän perustelee yksipuolista ja -silmäistä asettumista USA:n johtamaan "läntisen arvoyhteisön"*) rintamaan sen hybridisodassa Kiinaa, Venäjää, Irania ja kaikkia niitä muita vastaan jotka uskaltautuvat haastamaan sen hegemoniaa maailmassa, on kyse taloudesta tai sotilaallisesta voimasta.  Hän on jatkanut sen käyttöä myös tultuaan valituksi presidentiksi.

Heikki Koskinen X:ssä (ent. Twitter) arvosteli Stubb:n käsikassaraa ja liitti siihen oman ilmauksensa "intressipohjainen totuus". Se kuvaa minusta osuvasti ja napakasti kuinka meidän nykymenossamme fakta väännetään tarkoituksenmukaisiin solmuihin aina kulloisenkin tarpeen mukaan.  Tekeepä mieleni vääntää sitä keekoillen eteenpäin muotoon "tarkoitussuunnattu todellisuuskäsitys".  Onhan toiminta tarkoituksellista ja aktiivissa tapahtuvaa.  Asioita vääntää ja kääntää lihaa ja verta olevat ihmiset aktiivisesti ja tietoisesti. Lisäksi suomenkieli soljuu siinä kauniisti.

Kyseiset ilmaisut, kaikessa sisäisessä epäeheydessään kuvaavat hyvin nykyistä rajua ajan rientoa **) jossa kuva todellisuudesta vääristetään vastuullisessa mediassa vastaamaan tarkoitushakuista poliittista ohjelmaa jota perustellaan valituilla ja omaan blokkiin liitetyillä arvoilla joita ei kuitenkaan noudateta vaan niistä "joustetaan" tarpeen mukaan ja joskus ilmankin.  Tärkeintä eliitillehän on ylläpitää kapitaalien omistajien nautintaoikeuksia.  Se näkyy meille finanssikapitalististen, banksterien ja sotateollisen kompleksin omistajien etujen ajamisena. Establishmentissa häärivät poliitikot ja talouselämän ammattijohtajat saavat myös palkkansa mutta n.s. "tricle down" -efekti***) ei silti toimi sen pidemälle.

Nautintaoikeuksien ylläpitäminen näyttää vaativan yhä rajumpia toimia.  Ainahan sodat on käyty eliittien hyväksi. Carl von Clausewitz:kin (1780-1831) totesi kirjassaan "sodasta" ****) sodan olevan "politiikan jatkamista toisin keinoin".  Toisaalta voidaan todeta M.A. Nummisen tavoin George Orwell:n romaaniin "Nineteen Eighty-Four" maksiimin "sota on rauhaa" kääntyvän muotoon "sota on rahaa". Silloin pääsemme sotimisen ytimiin: sota taloudellisten etujen ahnehtimista, siis voiton tavoittelua äärimmäisin keinoin.  Olemme siis fascismin ja natsismin äärellä.

Sota on taloudellisen voiton tavoittelua äärimmäisin keinoin

Sota on myös tehokas keino voiton suhdeluvun eli sijoitetun pääoman tuottoprosentin laskutendenssiä vastaan.  Etenkin jos sodan voi soditututtaa muilla, esimerkiksi laittaa joku vasallihallinto sodittamaan kansalaisiaan puolestaan (vert. Ukrainan sota).  Hintoja voi nostaa keinotekoisten pulien avulla, inhokkeja voi sulkea pois markkinoilta ja aseet käyvät kaupaksi. Se siis on hallitsevan luokan väline ajaa omia etujaan muiden, tavallisten ihmisten kustannuksella.

Meidän pitäisikin pystyä näkemään läpi eliittien sotahakuisista pyrkimyksistä ja vihdoin päästä siihen mitä saksalainen työväenjohtaja August Bebel (1840-1913) kuvitteli ennen Ensimmäisen maailmansodan alkua: "työväenluokka on niin kehittynyt ja sivistynyt ettei se enää suostu sotimaan toisen maan työväenluokkaa vastaan".  Bebel ehti kuolla muutamaa kuukautta ennenkuin hänen ajatuksensa romuttui. Ehkä me jo nyt vihdoin voisimme sen saavuttaa? Siis ennenkuin joudumme III maailmansotaan. Mutta silloin meidän pitää pystyä väistämään eliittien demokratiajoustot, arvopohjajulistukset ja todellisuuden vääristämiset.

---

*) "Läntinen arvoyhteisö" on käsite jolla tarkoitetaan kaikkia niitä läntisiä, USA:n johtamia liittoutumia, m.m. NATO, EU jotka liittävät propagandaansa n.s. "läntiset arvot". Suomessa termiä lanseerasi m.m. Martti Ahtisaari (1937-2023) joukkona johon Suomen tulisi kuulua jotta olisimme arvoinemme arvoisessamme seurassa.

**) "Raju ajan riento" on kevyt viittaus kahteen toimittaja, puoluesihteeri, YLE:n toimitusjohtaja y.m. Erkki Raatikaisen (1930-2011) kahden kirjan nimeen: "Raju on ajan riento" ja "rajumpi on ajan riento" joissa hän käsitteleli Neuvostoliittoa.  En ole lukenut kumpaakaan mutta niiden nimet ovat viehättäneet.

***) "Tricle down" -efektillä tarkoiteaan propagandistista käsitystä siitä kuinka menestyvien rikkaiden yltäkylläisistä pöydistä varisisi jotain myös tavallisille ihmisille aina köyhimpiä myöden. Ilmiö on yhteiskunta- ja taloustieteissä kumottu monta kertaa. Etenkin kapitalismin lopun aikoina rikkaat pyrkivät viemään köyhiltä "viimeisetkin tuhkat hellojen pesistä".  Suomeksi on yritetty lanseerata termiä "valumaefekti".

****) Carl von Clausewitz (postyymisti): "Vom Kriege"; 1832. Suom. "Sodankäynnistä"; 2005. 

Toimittajien itsekriittinen ääni

Toimittaja ja teatteriohjaaja Susanna Kuparinen on kirjoittanut Journalisti-lehteen itsekriittisen artikkelin "Vaikeudet persujen kanssa voivat parantaa journalismia". Jutussa Kuparinen tulee tunnustaneeksi, ilmeisesti ihan tarkoituksella, että Media:lta jäi työt tekemättä ennen vaaleja ja pitkälti aiemminkin.  Perussuomalaisten viestejä ei haastettu tarkentavilla lisäkysymyksillä, ei pengottu yhteyksiä eikä tekojen ja puheiden ristiriitoja.  Ei siis tehty journalismin perustyötä.  Hyssyteltiin heidän rasismiaan ja natsikytköksiään ja laskettiin heidän hymistelynsä sellaisenaan läpi. Ihan samoin kuin yleensäkin establishmentin suhteen keskitetyssä valtavirtamediassa.

Kuparinen on pitkälti oikeassa. Perussuomalaiset päästetiin vähällä eikä vallanvahtikoirat neljäntenä valtiomahtina toimineet. Perussuomalaisia suorastaan tunkivat establishmenttiin ikäänkuin he olisivat samanlainen puolue kuin muutkin. No, nykyinen "ratelihallitus" *) on osooittanut kuinka koaliition muidenkin puolueiden, Kokoomuksen, Sfp:n ja Kristillisdemokraattien pintakiilto on ohutta kun pitää tiukassa paikassa puolustaa kapitaalien omistajien perinteisiä nautintaoikeuksia. Silti Perussuomalaiset ovat erityinen äärioikeistolainen puolue natsismi- ja fasismikytköksineen sekä avoimine rasismeineen.

Kuparinen esittää syyksi juurikin tuon harhautumisen pitämään Perussuomalaisia samanlaisena sisäsiistinä puolueena kuin muitakin. Itse en laskisi tuon viattoman sinisilmäisyyden (myös perussuomalaista kuvastoa) varaan vaan näkisin Perussuomalaisten hyysäämisen pikemmin tarkoituksellisena ja ohjelmallisena menetelmänä jolla ihmisten oikeutettua tyytymättömyyttä ohjattiin vallan valitusosastolle, mihinkään vaikuttamattomaan populististiseen älämölöön jottei se kohdistyisi kapitalististisen yhteiskunnan rakenteisiin ja prosesseihin. Porvarit nukkuivat paremmin kun piskien räksyttäessä Ali Qadim **) sai ohjastaa karavaaninsa minne sen omistajat sen haluavat.

Nyt kun projekti on edennyt vaiheeseen jossa Perussuomalaisille on oikeasti annettava niitä asemia joihin heidän mediakampanjan tuloksena saama kannatus edellyttää, ollaan mediassa uuden edessä: Perussuomalaisiin on oikeasti ruvettava suhtautumaan kuin muihinkin. Uskotttavuuden säilyttämisen vuoksi on myös heidän kuprujaan selviteltävä eli kuvaannollisesti Ali joutuu heittämään myös "persuraatoja piskien revittäväksi" jotta karavaanin kulku ei häiriinny.

Toki Kuparisen toiveeseen korjausliikkeistä mediassa pitää suhtautua toiveikkaasti ja positiivisella mielellä. Silti en olisi vanhan sanonnan mukaisesti pidättämässä hengitystäni niitä odotellessa.  Edelleenkin valtavirtamedia (MSM) on vallanvahtikoirana vahtimassa, että valta saa nukkua yönsä hyvin.  Se ei todellakaan ole haastamassa vallan haltijoita vaan pönkittämässä heitä vaikka aika-ajoin siivoaakin vallan nurkkia suosionsa menettäneistä ja tarpeettomaksi käyneistä. Modus vivendi kuten Otto Manninen runonsa kirjoitti.

-----

*) Rateli on mesimäyrän (Mellivora capensis) toinen nimitys. Puheenjohtaja Riikka Purra on kuvaillut sitä ikäänkuin ikonieläintä sillä se ei kuulemma välitä pa**aakaan kivusta eikä vastustuksesta.

**) Ali Qadim eli Ali Vanha on Tuhannen ja yhden yön tarinoiden Neljänkymmenen rosvon johtaja ja sankarin Ali Baba:n kasvatti-isä.

Fasismi on tarkoituksenmukaisuuskysymys

 Nyt on ajankohtaista pähkäillä Brasilian tapahtumia kun sikäläisen oikeistolaisen ex-presidentti Jair Bolsonaro:n on ollut niin vaikea luopua vallastaan hävittyjen vaalien jälkeen ja hän on yllyttänyt kannattajiaan riehumaan. Äärimmäisyytenä yritys vallankaappaukseen yrittämällä valloittaa presidentinpalatsia, korkeinta oikeutta ja parlamenttia. Hieman tyylitelleen samaa jota Donald Trump:n kannattajat yrittivät mestarinsa yllytyksestä USA:ssa 6/1 -21.

Bolsonaro on pyöritellyt ajatusta vaalivilpistä ja oikeudestaan jatkaa presidenttinä lietsoen näin ärhäköitä kannattajiaan, saaden myös tukea USA:n Alt-Right -liikkeeltä, m.m. Tucker Carson:lta. 

Juuri ennen seuraajan Luiz Inácio Lula da Silva:n virkaanastujaisia hän lähti ikäänkuin maanpakoon Floridaan jättäen yllyttämänsä kannattajat riehumaan. Ilmeisesti tarkoituksena katsoa kuinka käy ja sitten joko palata sankarina tai jäädä maanpakoon. Kun vallankaappausyritys meni reisille, hän sairastuikin sopivasti ja jäänee Floridaan "hoitamaan terveyttään".

Ulkomailla Brasilian tapahtumiin on suhtauduttu uhkana demokratialle. Itse näen suhtautumisessa kuitenkin useammankin sortin kaksinaismoralismia. Olen saanut vaikutelman, että monet läntiset eliitit, etenkin USA mutta myös monet eurooppalaiset, ovat toisaalta olleet kovinkin vastahakoisia vasemmistolaista Lula:a kohtaan ja toivoneet oikeiston menestystä.  Lisäksi Lula on ollut myötämielinen BRICS-talousliittoumaa kohtaan jossa Brasilia on mukana mikä ei lisää hänen suosiotaan läntisissä vallan kammareissa.  

Nyt kun vallankaappaus ei onnistunut, länsi on ottanut ikäänkuin demokratian puolen ja tuomitsevat kevyesti bolsonaristojen yrityksen. Olen jokseenkin vakuuttunut jos he olisivat onnistuneet, kanta olisi ollut jotakin siihen suuntaan, että vasemmistolainen Lula jakoi kansaa ja kansa tuomitsi hänet Bolsonaron yhdistäessä. 

Olen ymmärtänyt tavoiteltavan vähän samaa kuin kahdeksan vuotta sitten Ukrainassa.  Äärioikeisto, Azov:n pataljoonat y.m. militiat, Svaboda uusnatsiryhmät y.m. osoittivat mieltään Maidanilla. He, vaikka olivatkin fasisteja jotka kantoivat natsi-Saksan kätyrin Stepan Bandera:n kuvia ja ripustelivat niitä valtaamiensa hallintorakennusten seinille, olivat kelpo sakkia läntiselle arvoyhteisölle.  Jos bolsonaristojen kaappaus olisi onnistunut, he olisivat olleet samalla tavalla "hyviä fasisteja".

Itse asiassa Brasilia olisi liitettävissä vielä pitempään linjaan sekä onnistuneita että epäonnistuneita lännen yrityksiä kaataa ja vaihtaa sille epämieluisia hallituksia, erilaisia keväitä ja värikumouksia.  Mieleen tulee niin Dominikaaniset tasavallat, Venezuelat, Nigaraquat, Boliviat, Kasakstanit j.n.e. Onpa Venäjällä kelvannut liittolaiseksi jopa chauvinisti Aleksei Navalnyi.

Kovin on siis tarkoitushakuista läntinen suhtautuminen fasismiin.  Jos se palvelee läntisen arvoyhteisön etuja (lue: USAn geostrategiset imperatiivit ja sen kansalliset edut joita se katsoo oikeudekseen edistää kaikin käytettävissään olevin keinoin) niin he ovat oivia ja luotettuja liittolaisia siinä missä Saudien perheyhtiö, abartheidinen ja rasistinen Israel. Franklin D. Roosevelt:n (1882-1945) sanoin vuodelta 1939 Nigaraqua:n Anastasio Somoza García:sta (1896-1956): "he may be a son of a bitch but he is our son of a bitch" *). Mutta jos heitä ei koeta, vielä tai enää, hyödyllisiksi, alkaa mahdoton moralistinen demokratian ja vapauden ylistys, arvoyhteisössä kun ollaan.

___

*) Sanonta "he may be a son of a bitch but he is our son of a bitch" on on laitettu moneen suuhun mutta todennäköisimpiä ovat Franklin D. Roosevelt/Dem tai Dwight D. Eisenhower/GOP. Myös mahdollisesti kehittynyt Thaddeus Stevens/GOP:n (1792-1868) ilmauksista joita hän kohdisti oman puoleensa ketkuihin muodossa "rascal", "scoundrel", "scalawag" tms

Kari Enqvist ja tunnistamaton fasismi

 Olen monasti ollut Kari Enqvist:n kanssa samaa mieltä kun olen lukenut hänen kirjoituksiaan m.m. YLE/Uutisten kolumnipalstalta. Nyt kuitenkin hänen pläjäyksensä otsikolla "Armottoman hyökkäyssodan riehuessa Ukrainassa on parasta sanoa f-sana ääneen" sai minut provosoitumaan kiistakirjoittamaan.

Kirjoituksessaan Enqvist äityy analysoimaan Venäjää fasistiseksi ja vertaa sitä "il duce" Benito Mussolinin johtamaan Italiaan.  Minusta tällä kertaa Enqvist ei osu eikä upota.

Ensinnäkin Enqvist käyttää haperoa määritelmää fasismista. Hän "unohtaa" sen olevan yksi tapa äärimmäisen kapitalismin oloissa käyttää valtiota pitämään kansalaiset kurissa ja nöyrinä kapitaalien työvoimana (italialaisessa fasismissa korporativismiksi naamioituna, jota ei pidä sotkea syndikalismiin).  Venäjällä kapitalismi on vielä niin tuore yhteiskuntamuoto, että se pysyy pystyssä ilman väkivaltaista fasistista (tai natsi-) hallintoa.

Toisaalta Enqvist yhdistää Vladimir Putinin ja Mussolinin taustat.  Olihan Mussolini jonkin aikaa sosialistien leirissä mutta sieltä hän erkani hyvin nopeasti suur-italialaisine ja autoritaarisine haaveiluineen. Putin sen sijaan kasvoi Neuvostoliitossa joka ei ollut sosialistinen eikä hän koskaan liene ollut erityisen poliittisesti aktiivinen ennen NL:n hajottamisen jälkeistä nousuaan Boris Jeltsinin avulla Venäjän federaation johtoon.  Sinne hän päätyi pikemminkin pragmaattisena teknoraattina kuin poliittisina visionäärinä.

Enqvist tarinoi kuinka Putinin Venäjällä oppositio on tuhottu.  Niinhän ei ole vaan jopa maan toiseksi suurin poliittinen voima, Venäjän federaation kommunistinen puolue, on nimen omaan oppositiossa häneen ja hänen hallintoonsa nähden.  Sen sijaan n.s. "yhden prosentin oppositiota" on jonkin verran hillitty johtuen sen suorista kytköksistä vihamielisiksi katsottuihin länsitahoihin.

Sananvapauden kanssa on samanmoisesti.  Venäjän tiedonlevitteistä löytyy monenlaisia ääniä mutta valtaosalle niistä on yhteisenä piirteenä etteivät ne juurikaan levitä lännen valtablokin "ilosanomaa".  Toisaalta whataboutistisesti voisi katsella myös kuinka Venäjän hallintoon hiemankaan positiivisemmin suhtautuviin aviiseihin suhtaudutaan täällä "vapaassa" lännessä.

 Enqvist mainitsee myös sodat Putinin hallinnon välttämättömyyksiksi, "unohtaen" Venäjän päävastustajan USAn sotineen vielä enemmän kuin Venäjän.  Mihinköhän he ovat sotiaan tarvinneet? Toisaalta Enqvistiltä jää tarkentamatta, että Tshetsheniassa Venäjän federaatio kukisti kapinaa omalla alueellaan, Sakartvelossa sen hallinto Mikhail Saakasvilin johdolla hyökkäsi Etelä-Ossetiassa olleiden venäläisten et al rauhanturvaajien kimppuun.  Ukrainassa taas tilanne on hieman monimutkaisempi kuin vain Putinin tarve sotia.  Venäjän johtohan yritti pitkään erilaisia neuvotteluja onnistumatta USA:n ja muun lännen kanssa. Kyseessähän on jo Neuvostoliiton hajottamisesta jatkunut "not an inch eastwards" politiikan jatkumo eli USA:n harjoittama etupiirinsä laajentaminen.  Ukraina käy siinä proxysotaa USA:n auksiliaarijoukkoina.

Enqvistin käsitys fasismista on käsittääkseni rajoittunut.  Hän tekee siitä "vain" demokratian ja sananvapauden halveksuntaa sekä voimapolitiikan ihannointia, unohtamatta lännen demonisointia.  Ensinmainitut eivät ole järin kovassa kurssissa muuallakaan samaten kuin voimapolitiikkaa arvostetaan myös läntisessä plokissa.  Eikä Putinin tarvitse länttä demonisoida, se osataan tehdä täällä itsekin toimimalla juuri päinvastoin kuin juhlapuheissa julistetaan.  Sananvapauden osalta voisi seurata vaikka esimerkiksi Julian Assange:n kohtaloa ja demokratian osalta sitä millaiseksi hulinaksi presidentin saaminen USA:han on tehty.  Samoihan jo muuan Samuel Clemens (1835-1910), t.m.n. Mark Twain, että "If voting made any difference they wouldn't let us do it."  Eikä hän todellakaan uhraa sivulaisettakaan fasismin oleellisimmalle puolelle eli taloudelle.

Kaiken kaikkiaan Enqvistin kirjoituksesta jää käteen täkäläiseen eli läntiseen "uuteen nornaaliin" oleellisesti kuuluva mustavalkoinen asetelma jossa osapuolet joko demonisoidaan tai enkelöidään yhteiskunnassa vallitsevan hegemonian puitteissa ja ohjaamana.  Tosin meno ei ole kovin uutta vaan kovinkin porvarilliskonservatiivista jatkumoa kuorrutettuna siistillä määrällä sekulaaria arvoliberalismia. Silti se edustaa tutuksi ja turvalliseksi koetun "status quo":n ja "modus vivendi":n jatkamista jotta kapitaalien omistajien ei tarvitsisi nukkua huonosti.  Mieleni tekisi vielä jatkaa tästä esimerkiksi Anna Kontulan viitoittamalla pikkuporvarillisuutta analysoivalla tiellä mutta jätänpä sen toiselle ajalle ja johonkin tulevaan kirjoitelmaani. Ei Enqvist sentään niin pahasti huitaissut ohi ja yleensä osuu paremmin.

Totalitarismista ja fasismista sekä niiden analyysistä

 KSML-konserniin kuuluva Uutissuomalainen-palvelu on koonnut artikkelin jossa valitut tieteilijät, Oula Silvennoinen/Akat. ja Jussi Soimetsä/TY sekä "asiantuntija"Jouni Lassila/UPI arvioivat Venäjän presidentin Vladimir Putinin "fasistisuutta".  Juttu on m.m. julkaistu Länsi-Savo -lehden sivuilla otsikolla "Venäjä ei ole suoranaisen fasistinen valtio – silti Putinia voi verrata Hitleriin, ja myös Venäjä hallitsee kansalaisiaan propagandalla, militarisoi yhteiskuntaa ja lietsoo nationalismia".

"Analyysi" oli mielestäni kovinkin löysää jutustelua. Johtuneeko toimittajista, haastatelluista vai toimitustavasta tai kaikista noista.  Mieleeni tuli taannoiset NL:n aikaiset kremnologit (tai kremlologit) jotka päättelivät maailmoja mullistavia neuvostojohtajien nenien asennosta Leninin mausoleumin katolla.  Niinpä provosoiduin kirjoittamaan myös omaa analyysiäni jota tarjosin kommentiksi palstalle.  Se ei kuitenkaan taaskaan ylittänyt STT:n ylläpitämää julkaisukynnystä.  Koska kirjoitukseni ei heistä ilmeisesti kelvannut "edistämään asiakkaiden ja näiden yleisöjen välistä vuorovaikutusta, joka vie keskustelua eteenpäin ja luo arvoa myös keskustelua vierestä seuraaville lukijoille" jaan ajatukseni täällä omalla plokipalstallani, hieman alkuperäistä laajempana ja linkkien kera.

Mielestäni oikeasti olisi lähdettävä Venäjän valtion luonteesta ja talousjärjestelmästä joka on kapitalistinen. Kyse on siihen liittyvien nautintaoikeuksien ylläpitämisestä ja järjestämisestä. presidentti Vladimir Putinin johtama hallinto näyttäisi olevan pragmaattinen ideologioiden t.m.s. suhteen silloin kun niiden edistämisestä on kyse. Yhteistyönsä näyttää onnistuvan niin taantumuksellisen uskonnon kuin militaristisen patriotismin kanssa samaten kuin mennyttä sekulaaria suuruutta haikailevien konservatiivien kanssa. Siis jonkilaista patrioottis-militaristista kesaropapismia jossa johtava ajatus on Venäjän poliittinen suurvalta-asema ja kulttuurinen "русский мир" (transl. "Ruskij mir" eli "venäläinen kulttuuripiiri", linkki arkistoon koska oikea on estetty).

Sen sijaan etno-nationalistit näyttävät jäävän ulkopuolelle, samaten kuin läntistä finanssikapitalismia ajavat finanssitalousliberaalit. Onhan venäläinen kapitalismi vielä tuotannollisen kapitalismin vaiheessa.

Aleksandr Dugin on kai Vladimir Putinin et al muiden siellä valtaapitävien horisontissa melkoisesti marginaalissa eikä ole saanut sellaista "valtakunnan filosofin" asemaa jonka hän itse itselleen mieluusti soisi ja jota hänelle täällä lännessä manataan. Se ei toki näyttäisi tarkoittavan etteikö hänenkin seuraajiaan silloin tällöin muistettaisi koska heidänkin kannatuksensa kelpaa valtaapitäville.  Myös hänen korostamansa Euraasian merkitys sopii valtaapitäville.

Fasismia (huom: menneisyyden italialainen fascismi oli vain yksi fasismin monista muodoista) pitäisi tutkia nimenomaan kapitalismin näkökulmasta. Sehän on monimuotoinen keinovalikoima kapitalismin pystyssäpitämiseksi haastavissa olosuhteissa, siis silloin kun n.s. "pehmeä voima" eli "porvarillinen hegemonia" (vrt. Antonio Gramsci) ei enää pelkästään toimi. Silloin manataan "kansa" kaduille suihtukulkueisiin ja käytetään autoritatiivisia menetelmiä toisinajattelijoita ja heidän mielipiteitään kohtaan. Silloin haetaan yhtenäisyyttä, "yhteen hiileen puhaltamista", "samassa veneessä soutamista" ja peikotetaan niitä jotka siihen eivät alistu.

Per viam: Viime aikojen näyttävimmät fasistimarssit on pidetty Baltianmaissa ja Ukrainassa.

Näyttäisi siis, että olemme jälleen yksipuolisen läntisen narratiivin rakentamisen ja suojelemisen äärellä.  Eikä edes tälläisen taviksen poikkipuolinen sana ylety valtakunnallisen keskitetyn tiedonlevitteen sivuille.  Edes sen vertaa toisinajattelua ei totalitarismimme siedä.