Pidä ympäristösi siistinä |
Minusta äärioikeiston nousun takana on suurempia ja perustavaalaatuisempia yhteiskunnallisia syitä. Maahanmuuton kritiikki on vain ilmentymä keinoista luoda vastakkainasettelua "me, samanlaiset c. muut, erilaiset". Se on keino osoittaa syntipukkeja mutta ei näytä juurisyytä. Se löytyy pikemmin kapitalistisiin tuotantosuhteisiin liittyvien nautintaoikeuksien puolustamisesta.
Nationalismi ja siihen liittyvä erottelu meihin c. muihin on ollut oleellista koko kapitalistisen ajan (joiltakin osin jo aiemminkin) kun kansalliset kapitalistit ovat vaalineet tuotannollisessa kapitalismissa*) toisaalta valtaansa työvoimaan ja toisaalta markkinoihin. Siihen kansallisvaltio romanttis-nationalistisine**) ihanteineen on ollut oiva keino. Nyt kun olemme siirtymässä finanssikapitalismin*) oloihin, teollinen tuotanto ei olekaan enää keskeistä kapitaalien kasvattamisen keinona vaan finanssispekulaatiot. Silloin kansallinen työvoima ja markkinat menettävät merkitystään siirtyen globaaliksi haettaessa ns. "suotuisan kustannustason" tuotantoa. Samalla yhä isompi joukko voidaan syrjäyttää yhteiskunnasta koska eivät ole hyödyllisiä kapitaalien omistajille.
Syrjäytetyt on uhka vallalle
-
siksi äärioikeisto
Omistajat kuitenkin tunnistavat tuon syrjäytettyjen poliittisen merkityksen jos saavat olla vapaina: he ja heidän tukijansa ovat uhka valitseville nautintaoikeuksille. Siinä hallinnassa omistajilla on useita keinoja:
- "Panem et circences" eli roomalaisten "leipää ja sirkushuveja" lähestymistapa. Nykyisessä sovellutuksessa leivän asemesta panostetaan sirkushuveihin eli viihdehömppään. Visailukisailut ja huippu-urheiluspektaakkelit nostetaan tärkeämmiksi kuin yhteiskunnalliset asiat "porvarillisen hegemonian" ***) keinoin. Tuloksena kiinnostumattomuus yhteiskunnallisista kysymyksistä.
- Yhteiskunnallisen keskustelun ohjaaminen sivuraiteille populistien avulla (vrt Antonio Gramscin Hegemoniateoria). He keskittyvät oireisiin ja ja syntipukkien osoittamiseen. Silloin vanhan sanonnan mukaan "porvari saa nukkua yönsä rauhassa" kun huonompiosaiset ovat toistensa kimpussa.
- Suoraa väkivaltaa käytetään jos pehmeämmät julkisuudenhallinnan keinot ei enää pelitä. Poliisi puuttuu yhä brutaalimmin erimielisyyden osoituksiin jotta aktiivit mukiloidaan ja muut ymmärtävät varoa. Samalla poliittinen valta kiristää kansalaisten ja etenkin työläisten vaikuttamismahdollisuuksia m.m. AY-liikkeen kautta.
- Fasismi väkivaltaisena äärimmäisenä(?) kapitalismin muotona jossa yhteiskunnan syrjäytetyistä nostetaan erilaisia joukkioita ja militioita osoittamaan sopivia vastustajia tyytymättömille. Silloin hyökätään sellaisten heikompien kimppuun jotka on helppo osoittaa: aik. juutalaiset, nyt maahanmuuttajat j.n.e. Vähäväkiset on silloin toistensa kimpussa eikä kapitaalien omistajien. Vastustajiksi aina valikoidaan sellaisia jotka on helppo erottaa toisenlaisiksi, eriväriset, eri kieltä puhuvat, erilaisia tapoja omaavat j.n.e.
Samaan aikaan kapitalismi alkaa kuluttaa resurssejaan loppuun. Ne eivät toki ole vieläkään lähimainkaan kaikki kulutetut ja Afrikka vielä suurelta osin kapitalisoimatta. Kehittyneissä maissa silti n.s. "voiton suhdeluku" eli porvarillisen taloustieteen sanoin "sijoitetun pääoman suhteellinen tuotto" laskee eli tarvitaan isompia pääomakasautumia jopa entisten voittojen saavuttamiseen kun niiden pitäisi kasvaa. Siihen tarvitaan finanssispekulaatioita yhä enenevillä määrillä n.s. "höttöntöttörahaa"****) ja väkivaltaa pitämään spekulaatiomarkkinat kasassa ja riittävän häiriöttöminä sekä veronmaksajat maksamassa jos ja kun häiriöitä silti ilmenee (n.s. pankkisektorin pelastamiset). Kehitys johtaa väistämättä siihen että toisaalta kapitaalien omistajat joutuvat kisaamaan kapenevista keskinäisistä nautintaoikeuksistaan ja toisaalta varmistamaan asemiaan myös niitä muita ihmisiä vastaan jotka vaativat oikeudenmukaisuuttaan.
Ääri- eli ääliöoikeisto tarjoaa siinä mainion välineen ohjata populismillaan ihmisten oikeutettua tyytymättömyyttä pois ratkaisevasti vaikuttavasta, toisaalle alämölöön toisia vähäväkisiä kohtaan ja jopa taisteluttamaan heitä keskenään jotta kapitaalien omistajat voivat olla heidän suhteensa rauhassa. Lisäksi äärioikeiston väkivaltahakuisuutta käytetään hyväksi pitämään väkivallalla erimieltä olevia kurissa. Valtiokoneiston ja äärioikeiston väkivaltaorgaanit ovatkin toimineet jopa yhdessä vasemmistoa ja antifasisteja vastaan vaikka ajoittain julkisuudessa pidetään mielikuvaa poliisin tarkkailevan ko joukkioita. Tässä suhteessa otollisia rekrytoitavia ovat omasta sosio-ekonomisesta asemastaan huolissaan olevat (vrt. sosiologiset tutkimukset n.s. "jytkyistä" *****)).
Aikoinaan fascistit ja natsit nousivat liki sata vuotta sitten juuri näillä teemoilla. Samaten meidän n.s. protestiliikkeet aina Ernesti Hentusen Radikaalista kansanpuolueesta ja sen Totuuden torvesta vennamolaisten kautta Perussuomalaisiin. Näin äärioikeiston populistisen liikehdinnän taustalla onkin aina perimmäiset juurisyyt kapitalismin kehityksessä omalla elinkaarellaan.
Niinpä hallitsevan luokan eli kapitaalien omistajien kriittinen mielenkiinto, m.m. "yhteiskuntarauhasta", ei kohdistu sitä oikeammalla olevien muodostamaan uhkaan kuin juhlapuheissa. Käytännön toimissa he tekevät yhteistyötä. Suomessa Perussuomalaiset ovat hallituksessa muiden porvareiden kanssa, Ruotsissa Sverige demokraterna (sic!) on porvarihallituksen "harmaa eminenssi", Saksassa juuri vaalit voittanut CDU/CSU puhuu vakavasti yhteistyöstä AfD:n kanssa j.n.e. Toki lisäksi on sekalainen joukko erilaisia muita äärioikeiston fraktioita, Sinimustaa liikettä, Pohjoismaisia vastarintaliikkeitä, Action club:eja, heavy-musiikki bändejä y.m. mutta niitä ei, ainakaan vielä, ole ole nostettu sillä ilmeisesti valtaa pitävät kapitaalien omistajat eivät vielä näe niille akuuttia tarvetta. Silti kaikki porvariston eri fraktio, n.s. "maltillisetkin", ovat samalla asialla, eri ryhmittymille on vain omat roolitukset. Niinpä porvarillinen valtio ei estä fasismin nousua vaan jopa tukee sitä - onhan heillä yhteiset perimmäiset tavoitteet.
Äärioikeiston torjuminen on työväenliikkeen tehtävä
Mitä on siis tehtävä? - Äärioikeiston torjuminen jää työväenliikkeen tehtäväksi. Vain vahva joukkovoima voi meidät pelastaa. Siihen tarvitaan kaikkia joukkoja: poliittista vasemmistoa, ammattiyhdistysliikettä, nuorisojärjestöjä, yksittäisiä kansalaisia j.n.e. mutta ennenkaikkea juurisyihin tunkevaa poliittista analyysiä ympäröivän yhteiskuntamme rakenteista ja prosesseista.
---
*) "Tuotannollinen kapitalismi" on kapitalismin alkuvaihe jossa industrialismilla oli määräävä asema. Teollistuneessa kansantaloudessa kapitaaleja kasattiin Karl Marx:n kaavan R->T->R' eli pääomalla pyöritetään tuotantoa ja se tuottaa enemmän pääomaa. Erotuksena myöhemmästä "finanssikapitalismista" jossa pääomia kasataan ostamalla ja myymällä rahaa itseään: R->R'
**) Romantiikka on tässä kulttuurisessa ja älyllisessä mielessä, ei intiiminä rakkauselämän muotona, eli valistuksen vastakohdaksi kehitettynä ihannekuvien poliittisena rakenteluna. Se syntyi taiteellisena ja kulttuurisena suuntauksena mutta vaikutti ja vaikuttaa edelleen myös politiikassa kansallisuutta korostaen vaikka taiteessa sen syrjäytti realismi jo 1800-luvun lopulla.
***) "Porvarillinen hegemonia on italialaisen Antonio Gramsci:n kehittämä käsite n.s. hegemoniateoriassaan. Vallitseva luokka (nyk porvaristo) hallitsee keskustelua ja puheenaiheita yhteiskunnassa: sitä mistä keskustellaan, miten keskustellaan ja mitä johtopäätöksiä sallitaan.
****) "Höttöntöttöraha" on toimittaja Esko Seppäsen kehittämä termi erilaisissa finanssioperaatioissa pyörivästä rahasta jolla ei ole vastinetta reaalitaloudessa. Uskottavien laskelmien mukaan finanssimarkkinoilla on rahaa enemmän kuin koko maailman BKT:ssä.
*****) "Jytky" Timo Soinin lanseeraama termi Perussuomalaisten ensimmäisen suuren eduskuntavaalivoiton jälkeen. Sitä tutkineet sosiologit ovat päätyneen lopputulemaan ettei se eikä myöhemmätkään jytkyt pohjanneet jo syrjäytyneisiin vaan niihin keskiluokkahakuisiin jotka pelkäävät oman saavutetun sosioekonomisen asemansa puolesta.
1 kommentti:
Perusteellinen ja hyvin perusteltu analyysi. Olen samaa mieltä ja perusteluja löytyy historiasta. Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja eliitin omavaltaisen toiminnan seurauksena, äärioikeistolle tarjoutuu tilaisuus nostaa kannatustaan. Suomessakin vihaiset nuoret miehet löytävät yhteisön itselleen nimen omaan äärioikeistosta.
Lähetä kommentti