Rakoja transatlantisten suhteiden erityisyydessä

Kirjoitin edellisessä plokistuksessani jo Donald Trump:n (s. 1946) Iranin politiikasta. Luettuani hänen asemaansa Euroopan suhteen käsitelleen artikkelin "Moskovski Komsomolets" -lehden sivuilta, päädyin kirjoittamaan hieman laajemmasta USAn ja läntisen Euroopan suhteiden muutosten näkökulmasta tämän pläjäyksen.

Donald Trump:n vaikutus Ukrainan kriisiin on romahtanut ja jatkaa laskuaan, tulkitsevat kansainväliset maailmanpolitiikan seuraajat.  Esitetään kysymyksiä hänen politiikkansa ja sen lähettiläinen, m.m. Steve Witkoff (s. 1957), Jared Kushner (s. 1981) j.n.e., toimien merkityksestä tapahtumien kehitykselle.  Samaan aikaan EU- ja NATO:n länsieurooppalaiset toimijat, jotka aiemmin Boris Bistorius (s. 1960) sijoitti n.s. lasten pöytään (saks: Katzentische)1), yrittävät luoda itselleen merkityksiä jatkamalla sodanlietsontaa.  Tässä "oman hännän  nostossa" ovat mukana myös täkäläiset presidentti Alexander Stubb (s. 1968), ulkoministeri Elina Valtonen (s. 1981), pääministeri Petteri Orpo (s. 1969) ja muut aina sotaministeri Antti Häkkästä (s. 1985) myöten ja tietenkin edellinen presidentti Sauli Niinistö (s. 1948) "eurooppalaisine NATOineen", se kuuluisa Kokoomuksen ulkopoliittinen värisuora.  Toki muutkin nykyisen hallituskoalition puolueet sekä osa oppositiosta on mukana mutta ei yhtä näkyvässä roolissa. 

Kremlissä taidetaan yhä arvostaa suhteita Washingtoniin vaikka niiden merkityksen nähnevätkin heikkenevän.  Siellä lienee myös kartoitettu erilaisia skenaarioita erilaisille kehityksille. Tämä on melko normaalia suhteiden dynamiikkaa kun välit aaltoilevat. Seuraava merkittävämpi käännös tapahtunee USA:n lokakuisten kongressin välivaalien jälkeen mutta sitten taas myöhemmin muuta.  Moskova näyttäisikin suhtautuvan pragmaattisesti suhteiden laineisiin valmistautuen erilaisiin vaihtoehtoihin.  Onhan etenkin Trump osoittanut käyttävänsä vanhaa taktiikkaa yrittämällä olla yllävä, nopea ja ennustamaton käänteissään 2).

USA-laisessa poliittisessa puheessa tunnetaan käsite “rampa ankka” (eng: “Lime Duck”) 3). Trump:ia voinee pitää sellaisena ennen lokakuuta ja vaaleja. Trump:lle nimitys osunee monessa mielessä: käyvät vaalikampanjaa ja GOP lie häviämässä vaalit, hän on saanut pahasti siipeensä m.m. Geofrey Epstein:n (1953-2019) jupakassa eikä sotatoimetkaan suju ja uusissa valtapyyteissä Grönlannissa, Venezuelassa, Kuubassa j.n.e. tulee “lunta tupaan ja jäitä porstuaan”. Hänen teflon-pintansa on alkanut rapistua ja alta paljastuu yhä enemmän vaarallinen tyranni joka ei välitä sen enempää käytöstavoista kuin kansainvälisestä oikeudesta, omasta kotomaisesta puhumattakaan. Moniaalla Trump nähdään olevan poliittisen uransa ehtoopuolella ja monet muut johtajat alkavat huomata mahdollisena hänen ohittamisensa kansainvälisessä päätöksenteossa, ainakin sopivalla taktiikalla. Tosin täällä "transatlantisen suhteen"4) päässä ei vielä näytetä nähtävän tilanteen kehitystä, tai ainakaan sanota sitä ääneen.  Sen on todistanut myös ulkoministerimme Valtonen viime touhuillaan m.m. elämöimällä EU:n ja Kiinan kauppasopimuksen kaatamisella.

Kiovan Bankovalla5) tilanne nähtänee vain suotuisan vaalituloksen odotteluna USAsta ja lokakuussa taas menisi lujaa. Esimerkiksi kenraaliluutnantti Kyrulo Budanov (s. 1986), Volodymyr Zelensky:n (s. 1978) kabinettipäällikkö, on julistanut että pitää kestää syyskuuhun eikä antaa periksi neuvotteluille eikä rauhanomaiselle ratkaisulle. Zelensky on itsekin julistanut että jatkavat taistelua. Demokraattisen puolueen mahdollisesti voittaessa kun on odotettavissa paluu entiseen jolloin Ukrainan sota olisi Washingtonille se tärkein, siis se johon panostavat enemmän kuin Iraniin tai muihin ja Trump jatkaisi ontumistaan vaalikautensa loppuun. Se tietää taas lisää varastettavaa sikäläisille oligargeille. Sen sijaan ylikansallisille yhtiöiden voitoille sotabusineksesta lie sama missä soditaan kunhan se tehdään tarpeeksi kaukana heidän omistajiensa lintukodoista.

Näin siis Ukrainan eliitti joka heijastelee läntisen Euroopan eliitin näkökantoja. Heillä on yhteiset intressit niin talouden kuin vallankin suhteen. Tavallisten ihmisten asema niin läntisessä Euroopassa kuin Ukrainassakin on toinen: me maksamme laskut ja pesemme ruumiit sekä kärsimme nahoissamme seuraukset.

Tämä lyhyen tähtäyksen laskelma perustuu osin laajempaan mentaaliseen muutokseen. Shokki lasten pöytään joutumisesta Trump:n politiittisten kiemuroiden takia ei voine kestää loputtomasti.  On syntynyt uusi oivallus uudesta polittisten tektonien konstellaatiosta: Rapakon takana olevaa "isoveljeä" ei voi enää pitää kiistattomana johtajana tai edes aina ystävänä saati suojelijana.   Läntisen Euroopan johtavan luokan on tehtävä se itse. Läntisellä Euroopalla on ilman USA:atakin todellisia resursseja vaikka silti riippuvuudesta eroon pääseminen vie vielä vuosia ellei kymmeniä. Mutta mentaalisella tasolla tämä vapautuminen on jo osittain tapahtunut.  Trumpin mokat ja virhearvioinnit Iranin kriisin aikana ovat dramaattisesti kiihdyttäneet tätä prosessia.   Emmanuel Macron:it (s. 1977), sir Keir Starmer:t (s. 1962), Friedrich Merz:t (s. 1955) et al ovat ymmärtäneet, ettei heidän ryhmäkuntansa ole niin voimaton kuin aiemmin moniaalla uskottiin.  Eihän läntinen Eurooppa ole mennyt kritiikittömästi USAn rinnalle Irania vastaan, Grönlannin annektoimista vastustetaan avoimesti ilman suurempia seurauksia.  Trumpin suostuttelun rinnalla he voivat jo pelata omia poliittisia pelejään kun aiemmin se oli täysin mahdotonta.  Lasten pöydästä voi nousta jo hieman meteliäkin eikä isoveljestä ole enää niin heitä hillitsemään.  Ei siis jatkossakaan enää ilman omaa tahtoa alistuta Washingtonin johdettavaksi vaikka sinne tulisikin mieluisampi hallinto.  Kaikesta rakoilusta ja läntisen Euroopan omavaltaisuudesta huolimatta länsi, siis n.s. "kollektiivinen länsi", ei lie hajoamassa valtablokkina vaan ollee jatkossa moniäänisempi eikä aina pakotettavissa yksimieliseen USAn politiikan tukemiseen.  Tuskin edes NATO hajoaa tai USA siitä irtautuu.  Silti tämä on askeleita, maailmantalouden muutosten rinnalla, monitahoiseen ja -napaiseen maailmaan ihan kuten Kiina, Venäjä, Brasilia ja muut BRICS-maat ja n.s. etelä ovat tahtoneet jo pitkään, eikä siinä maailmassa sääntöjä sanella vain Washingtonista.

Myös Bankovalla ymmärretään tämä muutos. Niinpä ei pidä vähätellä Viktor Orbàn:n (s. 1963) syrjäyttämisen merkitystä EU:n ja NATO:n valtasuhteiden kannalta kun Zelensky:n hallinto yhä enemmän nojaa Brysseliin. Orbàn oli piikkinä persuuksissa Brysselille kun hän haki Unkarin omaa etua energiavaatimuksillaan eikä suostunut kaatamaan rahaa ja aseita Ukrainaan. Tosin nyt lie uusi samanmoinen eli Rumen Radev (s. 1963) vallassa Bulgariassa ja unohtaa ei voi Slovakian Robert Fico:akaan (s. 1964).

Kun Kiovan eliitille on realistisessa näköpiirissä edessään sotilaallinen tappio ja sitä myötä myös poliittinen siirto syrjään, he yrittävät ylläpitää toivoa.  Se on aina helpompaa kun on joitakin konkreettisisia kiintopisteitä, kuten USA:n vaalit syksyllä. Ihmisiä on helpompi vakuuttaa että kunhan kestetään siihen ja siihen asti niin sitten voitetaan, vähän niinkuin taivasosuus uskonnollisissa uskomusmaailmoissa.  Sama pätee myös meikäläisen eliitin ja poliitikkojen suhtautumiseen: todellisuus alkaa valjeta mutta väärän hevosen veikkaamista ei olla valmiita tunnustamaan joten pidetään jo rispaantuvaa toiveikkuuden naamiota, jos vaikka ihmeitä tapahtuisi.  Oikea reaktio olisi joka tapauksessa panostaminen rauhanomainen ratkaisuun neuvotteluteitse mutta siihen ei näytä olevan tahtoa sen enempää Brysselissä kuin täkäläisellä värisuoralla Helsingissäkään.

Huom: Tämä kirjoitus pohjaa kevyesti Moskovski Komsomolets:ssa ("Московский Комсомолец" ) 23/4 -26 julkaistuun Mihail Rostovsky:n kirjoitukseen “”Продержаться до сентября”: стратегический замысел режима Зеленского прояснился во всей его полноте” (suom: "'Sinnitelkää syyskuuhun asti': Zelensky:n hallinnon strateginen suunnitelma on tullut kokonaisuudessaan selväksi”).  Olen kuitenkin laventanut sen näkökulmaa sekä lisännyt omia kannanottojani sekä editoinut sitä paremmin vastaamaan meikäläistä katsantoa.  Lisäsin myös viittauksia meidän politiikkaamme.

---

1) Lasten pöytä (saks: Katzentisch) on ilmaus jolla kuvataan sivuun joutumista kun joku tai jotkut siirretään syrjään tärkeämmistä yhteyksistä.  Nykyisessä eurooppalaisessa politiikassa ilmauksen toi esille Saksan puolustusministeri Boris Pistorius kun Donald Trump esikuntineen ohitti länsieurooppalaiset johtajat käsiteltäessä Ukrainan rauhanneuvotteluja keväällä -25 Munchen:ssä.

2) Ennalta arvaamattomuus poliittisena menetelmänä on vanha ja paljon käytetty keino hämätä vastustajia ja estää heitä valmistautumasta omiin poliittisiin toimiin. Jo muinainen kiinalainen kenraali Sunzi (544-496 e.a.a.) kirjoitti Sodankäynnin taito -teoksessaan (perint. kiina: 孫子兵法; Trans. "Sūnzǐ bīngfǎ") kuinka vastustajille ei pidä näyttää aikomuksiaan. Varsinaisesti tekniikka tuli tunnetuksi 1950-luvulla Israelin silloisen työväenpuolueen, sionistisen Mapai:n keinona. Myöhempiä näkyviä käyttäjiä ovat erityisesti olleet Richard Nixon Vietnamissa ja nyt se näyttäisi olevan Donald Trump:n varsinainen työkalu, toki n.s. "Mad Man" taktiikan rinnalla.

3) Rampa ankka (eng: "Lime Duck") kuvaa vaaleja odottelevan poliitikon asemaa tilanteessa jossa hänellä ei enää ole vaikutusvaltaa vaikka kautta onkin vielä jäljellä.  Ilmaus on erityisesti käytössä Pohjois-Amerikassa.

4) Transatlantinen suhde:ella kuvataan länsieurooppalaisten valtioiden ja USAn liittolaissuhteen erityisluonnetta.  Suhteen tämä ranta on kuitenkin oikeasti alistettu ja riippuvainen mutta se yritetään esittää liki tasavertaisena liittolaisuutena.

5) Bankova (ukr: "вулиця Банкова") on Kiovan katu jonka varrella sijaitsee monia Ukrainan valtionjohdon rakennuksia, m.m. presidentin hallinto ja lukuisia parlamentin toimitiloja.

YLEnmääräistä kalabaliikkia

 Joukko laitaoikeistoa, pääasiassa Kokoomuksesta ja perussuomalaista on käynyt jo kuukausikaupalla lokakampanjaa Yleisradiota vastaan.  Se on saanut osittain äärimmäisen likaisia muotoja. Erityisesti kampanjaa on käyty somessa.  Asialla on ollut sekä toimittajina esiintyviä kuten Sanna Ukkola, Ivan Puopolo, Matias Turkkila mutta myös jotkut itsensä

persuttaneet poliitikotkin kuten esimerkiksi kansanedustajat Tere Sammalllahti/kok, Joakim Vigelius/PS y.m., PS:n puoluesihteeri Harri Vuorenpää, ex-kansanedustaja Reijo Tossavainen/PS, piiritason politrukit kuten Aatu Puisto/kok, Jan Axberg/KD exempli gratia, jne jne. Kapea otos kirjavasta joukosta poliittisen kirjomme äärioikealta mutta kuitenkin jo vakiintuneista puolueista joissa luulisi arvostettavan ns "asialinjaa" (Veikko Vennamon (1913-1997) ilmaus 70-luvulta).  Äärioikeaa mutta kuitenkin hallituspuolueista: pääministeri- ja valtiovarainministerin puolueiden edustajat kaikkein kärkkäimpinä.

Törkykampanja on ollut kovinkin määrämuotoisen näköistä sisältäen erilaisia osa-alueita:
- Yleisradion budjetin leikkausvaatimukset
- syytökset yksipuoleisesta vasemmistolaisuudesta, ns "punaviher-agendasta"
- monimuotoisuuskoulutuksen (DEI) *) haukkuminen
- syytäkset sisäisen toiminnan salailusta ja peittelystä.

Yleisradion kustannukset ovat muka liian suuret. Oikeasti ne ovat kuitenkin toiminnan volyymiin nähden kohtuulliset ja sillä pitäisi olla mahdollisuuksia panostaa enemmänkin omiin tuotantoihin.

Yksipuolisuussyytökset vasemmistolaisuudesta ovat myös perusteettomia sillä toimiva ylin johto, yhtiön hallitus ja hallintoneuvosto ovat porvarien käsissä. Toimari Merja Ylä-Anttila lie keskustalainen ja ollut vastuullisissa tehtävissä Elinkeinoelämän keskusliitossa (EK), hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen niin lähellä Kokoomusta ettei väliin mahdu edes maanantain sanomalehti ja hallintoneuvostoa johtaa kokoomuslainen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo.

Monimuotoisuuskoulutukset taas ovat normaalia käytäntöä työpaikoilla ja hallitus on jopa vaatimassa niitä lisää, mikä on ihan oikea suunta.  Onhan meillä vielä paljon opittavaa sillä saralla.

Yleisradio on valtion omistama ja eduskunnan valvoma osakeyhtiö. Sitä koskee osakeyhtiölaki (OYL 624/2006) koko ankaruudessaan.  Sen lisäksi YLE:ä ohjataan yleisradiolailla (1380/1993). Se raportoi niiden puitteissa toiminnastaan ihan kuten pitääkin.  Syytökset salailusta ja vaatimuksen enemmästä avoimmuudesta ovat perusteettomia.  Ne osaltaan rikkovat YLE:n nauttimaa luottamusta yksityisten y.m. kumppaniensa kanssa.  EIhän olisi sopivaa, että erilaisten yksityisten palvelujen ja tavarantoimittajien liikesalaisuudet valuisivat sen kautta julkisuuteen ja kilpailijoille. Sellainen ei kuulu kapitalistiseen järjestelmäämme.  YLE:n asema on liki sama kuin maailmalla kovin arvostetulla UK:n yleisradioyhtiollä British Broadcasting Company:llä (BBC) joka on myös valtion kokonaan omista yhtiö valtiollisessa ohjauksessa.

Jotkut ovat nähneet törkykampanjassa yhtäläisyyksiä USA:ssa sikäläisen Alt-Right -oikeiston käymien kulttuurisotakampanjoiden kanssa.  Sellaisia ovat m.m. hyökkäykset erimieltä olevien kimppuun syyttämällä ns kulttuurimarksilaisiksi sekä erilaiset tasa-arvovaatimusten vastustamiset muka kommunismina, m.m Black Lives Matter, MeToo j.n.e. Eikä ne olekaan kaukaa haettuja sillä populistinen laitaoikeistomme on jo pitkään hakenut oppia ja esimerkkejä sekä aineistojaan sieltä.

Oikeasti kuitenkin Yleisradio on mediassamme parasta mitä meille tarjotaan.  On toki silläkin omat sokeat pisteensä, scotoma:nsa ja linjauksensa osana läntistä valtavirtamediaa (MSM eli Main Stream media) sekä lipsumisensa mutta silti: muut ovat vielä huonompia.  Sen on myös n.s. "suuri yleisö" havainnut ja pitää YLEä luotettavimpana tiedonlevittäjänä.  Sen lisäksi YLE on merkittävä kulttuuritoimija m.m. elokuva- ja ohjelmatuottajana ja erityisesti Radion sinfoniaorkesterin ylläpitäjänä.  RSO on ehdottomasti valtakunnan paras bändi.

Ratelihallitus **) ja sen keskeiset puolueet ovat vaarallisella tiellä pilaamassa tiedonvälityksemme parhaimia toimijoita, ihan vain koska sisällöissä ei hehkuteta heidän tekemisiään vaan niihin suhtaudutaan pääosin neutraalisti ja objektiivisuuteen pyrkien.

Meidän on pelastettava Yleisradio ratelien kynsistä!

---

*) Diversity, equity, inclusion (suom. monimuotoisuus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, inkluusio) eli DEI tarkoittaa henkilöstöpolitiikassa etenkin sellaisten henkilöryhmien reilua kohtelua ja täyttä osallistumista, jotka joistakin historiallisista syistä ovat olleet aliedustettuja tai joutuneet identiteettinsä tai vammaisuutensa takia syrjityiksi.

**) Rateli eli mesimäyrä (Mellivora capensis) on Riikka Purran esiinostama afrikkalainen näätäeläin.  Purra valikoi sen totemieläimekseen koska se ei kuulemma välitä pa**aakaan.  Sen takia lempinimeksi nykyiselle hallitukselle.

Ratelien menoa hallituksessa

Viime aikoina on kovasti pohdiskeltu Petteri Orpon hallituksen luonnetta. Se on kokoelma talousliberaaleja kapitalismin pönkittäjiä ja äärioikeistolaisia rasisteja, välissään liberalismilla ratsastavia. Erityisesti on spekuloitu hallituksen arvopohjalla. Niin tekee myös m.m. Timo Laitakari, Keskisuomalainen-konserniin kuuluvan Länsi-Savon päätoimittaja kirjoituksessaan ”Hallituksen ongelmissa on kyse perusarvoista, joista ei voi tehdä kompromisseja”.  Yritin kommentoida juttua kriittisesti mutta yritelmäni ei ylittänyt STT:n moderointipalvelun vahtimaa julkaisukynnystä.  Päädyin siis laajentamaan kommenttini kokonaiseksi blogi-kirjoitukseksi.

En ole Laitakarin tavoin vakuuttunut tässä akuutissa tilanteessa olevan kyse arvoista - ellei ehkä korkeintaan siinä mielessä kuinka halpoja ne ovat kun poliittista*) peliä käydään.

Oma käsitykseni on, että Eteläranta-10:in kokoontunut EK ei ole, vielä, saanut eri osastojensa diskursseja sovitettua toisiinsa. Poliittisen hallinnon osastonsa Kokoomus osaa liki käyttäytyä kalustetuissa huoneissa mutta valitusosastonsa Perussuomalaiset räksyttävät entiseen malliin, ellei jopa kiihtyneinä uudesta jutkystään.  Toki Kokoomuksellakin on Tere Sammallahtensa, Atte Kanervansa ynnä muut äärioikeistolaiset rymistelijänsä mutta valtaosa osaa peittää tavoitteensa sisäsiisteihin puheisiin ja käytöstapoihin.  Samaan aikaan Perussuomalaiset ovat niin syvällä Veikko Vennamon ja ja Timo Soinin kehittelemässä populistisessa retoriikassa kuorrutettuna Jussi Halla-aho:n rasimilla etteivät hevillä sieltä pois pääse vaikka heitä kuinka harjattaisi.  Eipä siis ihme, että Wille Rydmankin solahti niin sutjakkaasti Kokoomuksesta Perussuomalaisiin ja jotkut Sinisen tulevaisuuden kautta toiseen suuntaan.

Samaan aikaan Svenska folkpartiet yrittää taiteilla kapitaalien nautintaoikeuksien puolustamisen ja itse itselleen rakantamansa humaanin ja suvaitsevan maineen välillä men jättekiva Ankdammens segelklubben:kin on tiputtanut naamionsa. He ovat entistä paljaanpina näyttämässä, että hakevat vain kapitaalien omistajien vanhojen nautintaoikeuksien pönkittämistä.  Rinnalla Kristillisdemokraatit jeesustelevat vanhaan malliin mutta samoilla tavoitteilla, toki välillä myös suvaitsemattomasti moralisoiden muiden haluja elää toisin kuin he.

Taktiikkanahan on ollut, että piskit räksyttää mutta Ali Qadim**) ohjastaa karavaaninsa minne sen omistajat haluavat. Nyt on yritetty ottaa räksyttäjät mukaan kamelien selkään eikä se ihan heti näytä luonnistuvan.  Karavaanin väki toki suvaitsee ja välillä rapsuttaakin mutta kuva ulospäin on rujo.

En kuitenkaan usko tämän(-kään) hallituskriisin purkautuvan uusiksi vaaleiksi tai muuksi asetelmien uudeksi hakemiseksi elleivät EK:ssa katso tavoitteidensa eli kyykyttämis- ja kurjistamispolitiikkansa vaarantuvan tällä nykyisellä koaliitiolla.  Vasta kun he sen näkevät ettei homma pelitä, he pystyttävät uuden joka jatkaa samaa politiikkaa toisella kokoonpanolla ja mahdollisesti toisella tyylillä.  Meno kuitenkin jatkuu samansuuntaisena kunnes riittävän suuri joukko ihmisistä näkee politiittisen retoriikan läpi politiikan ytimiin ja muuttaa suunnan.  Epäilen kuittenkin ettei muutos tule tapahtumaan olemassa olevien eduskuntapuolueiden kautta.  Ne ovat liian syvällä tässä nykyisessä establishmentissä.

----
*) Vierastan hieman sanan "politiikka" käyttämistä tässä kohdassa sillä sehän perimmiltään on yhteisten asioiden hoitamista mutta tässä on, taas, menty asioiden hoitamista jorpakkoon. En kuitenkaan keksinyt tähän hätään parempaa ja se vähän jurnuttaa.

**) Ali Qadim:lla, suom Ali Vanha, viittaan Tuhannen ja yhden yön tarinoiden neljänkymmenen rosvon johtajaan.

NATO-kiiman seuraava aste: ydinasekiima

 Vielä muutama kuukausi sitten NATOttajamme vakuuttivat meille ettei NATO-jäsenyys suinkaan tarkoita ydinaseita Suomemme maaperälle.  Nyt kun pöly alkaa laskeutua hakemuksen ylle onkin kellon ääni muuttunut. Nyt samaiset vouhakkeet ovat mieltä, että meidän pitää päästä täysillä mukaan sen ydinaseohjelmiin. Puhuvat sateenvarjosta kuin se olisi helpommin läpi menevä eufemismi.

Etenkin Kokoomuksessa huuto on nyt suuri. M.m. varapuheenjohtaja Antti Häkkänen on ollut innolla puhumassa kuinka ydinasepelote on oleellinen  osa NATO-jäsenyyttä. Heidän mukaansa meidän pitää kantaa oma vastuumme NATO:n yhteisestä asiasta.

Vasemmammalla ollaan oltu varovaisempia.  Rauhantahtoisuudesta NATOn ja asekauppojen verran lipsunut Vasemmistoliittokin, m.m. varapuheenjohtajansa Jussi Saramon sanoin kieltäytyy tiukasti ydinaseista, ainakin toistaiseksi.  Hän vetoaa m.m. Ydinenergialakiin (990/1987, 2. luku, 4§): "Ydinräjähteet; Ydinräjähteiden maahantuonti samoin kuin niiden valmistaminen, hallussapito ja räjäyttäminen Suomessa on kielletty.".

Muut poliittiset puolueet ovat olleet hieman rajotetummin liikkeellä mutta läpi Eduskunnan lienee tulkittavissa ettei juuri kukaan välitä pistää hanttiin kun oikeasti heille sopii riekkua mukana kaikessa mahdollisessa. Etenkin jos pääsee isojen poikien ja tyttöjen kylkeen peesaamaan julkisuudessa. Jens Stoltenberg:llä on kavereita vaikka olisi millaiset riskit ilmassa, maassa ja vedessä.

Bulevardilehdet jo ilakoivat estoitta suomalaisten osallistumisella NATOn ydinaseharjoituksiin vakuuttaen ulkoministeri Pekka Haaviston ja puolustusministeri Antti Kaikkosen suilla ettei mitään pidäkkeitä enää ole. Uudet hankittavat F-35 hävittäjätkin pystyvät kuulemma ydinohjuksia kuljettamaan.

Myös Ydinsulkusopimus (11/1970) kieltää meiltä kategorisesti ydinaseet. Etenkin jälkimmäisestä tosin USA vähät välittää sillä se on sijoittanut omiaan useisiin ydinaseettomuuteen sitoutuneihin maihin.  Euroopassa USA on sijoittanut niitä ainakin Saksaan, Italiaan, Alankomaihin ja Belgiaan mutta se ei kerro millä aluksella tai lentokoneessa niitä on muualla mukana.

Tämä näyttäytyy, jälleen kerran, klassisena pienten askelten naruttamisena jossa jotkut lienevät mukana ihan jopa uskoen kulloisenkin vaiheen sen hetkiseen propagandaan muistamatta aikaisempia vedätyksiä. Mutta kellokkaat varmasti tietävät mitä ovat olleet tekemässä jo vuosikymmeniä: viemässä meitä lännen sotarintaman etulinjaan tykkien ruuaksi ja polkemaan miinoja, taistelemaan läntisen arvoyhteisön puolesta viimeiseen suomalaiseen.

Koska me heräämme? Koska me osaamme oikeasti katosa mihin meitä ollaan viemässä? Ja koska alamme pitää hanttiin?

Espoon kurimus

KSML-konsernin espoolainen paikallisaviisi Länsiväylä julkaisi jutun Marketta Kokkosesta.  Siinä hehkutettiin Espoossa harjoitettua Kokoomus-politiikkaa tavalla joka provosoi minut kirjoittamaan kommentin juttuun.  Se ei kuitenkin kolahti lehden sensuurikynnykseen jota hallinnoi STT.  Päädyin muotoilemaan yrittämäni kommentin täksi kiistakirjoitukseksi.  Sisältö on hieman laajempi mutta samassa, lehdelle itselleen kelpaamattomassa rekisterissä.

Marketta Kokkonen ottaa kunniaa yksityisten päästämisestä rahastamaan ihmisten välttämättömillä tarpeilla ja hädällä. Rehellistä toki mutta ei siinä mitään ylpeiltävää ole. Pikemminkin varoittava esimerkki ideologisesta yksityistämisestä jonka seurauksista olisi päästävä eroon.

Samaten Espoon yhdyskuntarakenne jota Kokkonen kuvaa puutarhakaupungiksi on tyhjää puhetta. Espoossa on käyty ihastelemassa lähinnä Asuntosäätiön aikoinaan luomaa nykyisen Tapiolan alkusiementä, aluetta joka ei enää sovellu nykyelämäntapojen tarpeisiin sillä joukkoliikennettä ei kannata järjestää eikä espoolainen kävele, edes vanhassa Tapiolassa.

Muu Espoo on kasa nukkumalähiöitä jotka on gryndattu pelloille joita rakennusliikkeet ovat saaneet kahmittua itselleen maanomistajilta. Jo Kokkosen aikoina niiden välit oli annettu pusikoitua raiskioiksi. Nyttemmin osa niistä on rakennettu umpeen kun keskuspaikat on jätetty liian harvoiksi ja mataliksi. Lopputulos on sekasotku jossa ei nykymenolla (= ihmisten tavat ja asenteet sekä yritysten ansaintalogiikat) pystytä järjestämään palveluja eikä joukkoliikennettä. Jäljelle jää ympäristön kannalta kammottava, kasvava yksityisautoilu.

Oma lukunsa on ollut kuinka aiemmin espoolaiset maanomistajat, lähinnä ruotsinkieliset, eivät halunneet Espooseen rahvasta, työläisiä, etenkään suomenkielisiä kuntaan joten m.m. radanvarren asemaseudut jätettiin rakentamatta. 

Onneksi nyt metron asemanseudut rakennetaan hieman järkevämmin vaikkei niistäkään näytä muodostuvan järkeviä kaupunkikeskustoja. Sama meno on osittain myös toki rantaradan asemien tienoilla. Kaavoitus tuottaa kummallisia ja epäkäytännöllisiä ratkaisuja joissa ajatellaan lähinnä liike-elämän etuja suurine ostoshelvetteineen. Koko kokkoslais-kokoomuslainen ajattelu lähtee yksityisten yritysten omistajien eduista unohtaen tavalliset taatiaiset mutta muistaen kuinka heitä yritykset tehokkaimmin rahastavat.

Olisikohan nykyistä parempi ratkaisu jos Espoo pilkottaisi joitakin keskusalueita ympäröiviksi kunniksi, puoleksi tusinaksi tai kymmenkunnaksi.  Joitakin reuna-alueita voisi myös antaa naapureille paremmin hoidettavaksi. Silloin paikalliset asukkaat ilman naapurikeskusten asukkaiden kanssa riitelyä kehittäisivät omia alueitaan jolloin niille pääsisi muodostumaan kaupunkimaisesti omat, luonnolliset keskustat.  Mutta tämäkin kehitys vaatisi, että nykyinen Kokoomus-meno saataisi pysäytettyä.

Systeeminen oppositio Suomessa - Osa II

 Tämän duodraaman ensimmäisessä osassa alustin tilannekuvaa ja kuvailin Kansallinen Kokoomus r.p:tta.  Tässä jälkimmäisessä puoliskossa kuvailen Perussuomalaiset r.p:tta ja teen yhteenvetoa niiden keskinäisistä veto- ja työntövoimista.  Molemmat  Kansan uutisissa julkaistun Dmitry Gurbanov:n niiden suhdetta kuvailevan jutun innoittamana.

Perussuomalaiset sijoittuvat Suomen parlamentaarisen puoluekentän äärimmäiselle oikealle reunalle, oikealla puolellaan vain ehkä Ano Turtiaisen yhdenhengen tilapäinen ryhmä.  Eduskunnassa se vastikikään siirrettiin ison salin istumäjärjestyksessä omalle paikalleen (ja siltä osin vain Turtiainen vielä istuskelee turhan keskellä).

Kuten Kokoomus, sekään ei ole ideologisesti yhtenäinen eikä syntynyt yhden aatesuunnan edustajaksi ja ajajaksi.  Se edustaa historiallisesti Ernesti Hentusesta (1885-1951) ja hänen Radikaalisesta kansanpuolueestaan syntynyttä jatkumoa.   Seuraava polvi oli Veikko (1913-1997) ja Sirkka (1913–2005) Vennamon perustama pientalonpoikainen liike jonka he synnyttivät kun Urho Kekkonen ja K-linja veivät heiltä Maalaisliiton johtopaikat ja vaikutusvallan.  Pientalonpojista kehkeytyi Suomen maaseudun puolue (SMP) jonka konkurssipesän raunioille Timo Soini perusti samanhenkisen populistisen puolueen, Perussuomalaiset (Sannfinländarna) ohjaamaan ihmisten tyytymättömyyttä mihinkään vaikuttamattomaan älämölöön.   Kaikki nuo ovat olleet ja ovat eräänlaisia vallanvalitusosastoja, omistajien asettama systeeminen oppositio joka ei yritäkään muuttaa mitään.

Perussuomalaiset, leikkisästi "persut" tai "persulit", eivät ole siis varsinaisessa aatteellisessa mielessä poliittinen puolue.  Sen jäsenistö on kovinkin ryhmittynyt fraktioiksi hyvinkin erilaisin taustoin ja ajatussuunnin.  Sieltä voi tunnistaa ainakin a) vanhan SMP:n perinnepiirin, ainakin vielä.  Joukon vanhoja ja jokunen nuorikin jotka ovat mukana vanhoin "rosvot kiinni" ja "kyllä kansa tietää" -ajatuksin (vanhoja ilmeisesti Sirkka Vennamon keksimiä iskusanoja).  Sitten on b) Homma-forumilta tulleet (mutta ei välttämättä sieltä poislähteneet) Jussi Halla-ahoa mestarinaan seuraavat etnonationalististit.  Jälkimmäinen ryhmä näyttäisi nykyisin jakautuneen kahtia kun Halla-aho yrittää "harjata" johtamaansa fraktiota sisäsiistiksi vallankamareihin.  Voidaan siis puhua nykyisistä halla-aholaisista jonkinlaisena hallituskipeiden b1-fraktiona ja vanhalle änkyrälinjalle jääneistä b2:na.  Porukkana joka pyörii sanoissa äärioikeistolaisissa piireissä ja ampumaharjoituksissa kuin Suomen Sisu, Soldiers of Odin, kielletty mutta uudelleen muotoutunut Pohjoismainen vastarintaliike, ja muut enemmän tai vähemmän hajanaisesti verkottuneet äärioikeistolaiset porukat.

Halla-ahon harjaus näyttää vain olevan yhtaikaa kovinkin valikoivaa ja samalla satunnaista sekä tehotontakin.  Tarja Kiemunki ja Ano Turtiainen on toki harjattu mutta montaa muuta ei, esimerkiksi Mauri Peltokangas, Sebastian Tynkkynen ja monet muut, myös eduskunnan ulkopuolella kunnallisella tasolla, ovat saaneet jatkaa.  Eikä harjan alle osuminen ole estänyt sinne joutuneita toimimasta samoissa ympyröissä perussuomalaisten kanssa muissa äärioikeistolaisissa järjestöissä ja tapahtumissa.  

Perussuomalaisten poliittinen linjanmääritys perustuu enemmän epämiellyttäviksi koettujen asioiden vastustamiseen kuin omien aatteellisten visioiden mukaisen maailman tavoitteluun.  Sellaisen yrittäminen jää jonkilaiseksi nostalgiseksi haikailuksi vanhoihin hyviin aikoihin jolloin kaikki oli paremmin.  Muuttuneessa ja kokoajan muuttuvassa maailmassa sellainen koetaan turvalliseksi vaikka perustuukin paljolti romanttiseen ja nostalgiseen kuvitteluun patriarkaalisesta patruunamaailmasta *).  Sellaisesta menneestä Atlantiksesta **) tunnistetaan ettei siellä ollut maahanmuuttajia, kulttuurimarksisteja ja naiset tiesivät paikkansa.  Kun siitä ammennetaan poliittisia tavotteita päädytään xenofobiseen "rajat kiinni ja matut raus" chauvinismiin.  Sillä kuvitellaan päästävän takaisin kuviteltuun ikionnelaan jossa läski oli valkoista, miehet miehiä ja naiset näytti naisilta sekä köyhät tiesivät paikkansa sillee nöyrästi, kaikki valkoisia heteroja. Niin, eikä ilmasto muuttunut vaan kesäisin oli sopivan lämmintä heilutella varpaita Terijoen rantavesissä ja talvisin hyvät hiihtokelit mennä murtsikkaa.

Tuo vieraan ja oudon pelko yhdistää kaikkia erilaisia puolueen fraktioita, etenkin sen jälkeen kun Timo Soini vei ison osan omista kannattajistaan Siniseen tulevaisuuteen vuonna 2017 Halla-ahon noustua puheenjohtajaksi ja hänen kannattajiensa vyörytettyä puoluejohdon hommaforumilais-sisulaisilla.  Tuolla liikkeellä Soini, sen lisäksi että jatkoi omaa ja kannattajiensa n.s. "hillotolppaa", hän tuli pelastaneeksi puolueen kannatuksen viedessään epäsuositun hallituskytköksen pois häiritsemästä populistista älämölöä.  Nykyiset perussuomalaiset eivät vain tajua häntä siitä kiittää.

Tuo kaipuu menneeseen sisältää talouskonservatismin, haikailun patruunakapitalismiin joka on myös osa kaivattua mutta menetettyä kuvitteellista menneisyyttä.  Käytännön talouspolitiikassa kaikki heidän fraktionsa ovat jokseenkin yksimielisesti tukeneet porvarillista Eteläranta-10:n talousliberaalia politiikkaa vaikka mainospuheissa puhutaankin toista.  Tässäkään suhteessa eri fraktioiden välillä ei ole eroja kuin puheenparressa.

Arvojensa puolesta perussuomalaisten eri ryhmittymät ovat jokseenkin konservatiivisia.  Hyvin lähellä periporvarillista ja etenkin vanhakokoomuslaisten parissa vahvaa "koti, uskonto ja isänmaa" -ajattelua.   He arvostavat patriarkaalista menoa jossa miehet tekevät mitä miehen täytyy, naiset tietävät paikkansa eikä muita ole et punctum.

Edellä olen kuvannut ettei eri fraktioiden välillä juurikaan keskeisissä kysymyksissä ole eroja.  Missä niitä sitten on? Vastaus: keinoissa ja menetelmissä eli siinä missä toinen reuna perustaa perinteiseen, jo Vennamoiden lietsomaan herravihaan, toinen reuna on löytänyt etnonationalistis-chauvinistisen äärioikeistolaisen viitekehyksen itselleen.  Molemmat ammentavat modernin ja elitistisyyden kritiikistä mutta siinä missä toiset puristavat kätensä nyrkkiin ja kiroilevat herranketkuja, toiset leikkivät natsisymboleilla.  Molemmat pelkäävät ja inhoavat erilaisuutta ja postmodernia ja ennenkaikkea muutosta.

Tämän hetkinen yhteinen oppositioasetelma (joka viimeisimpien hallituspiirien uutisten mukaan tullee jatkumaan) lienee satunnaista, samoin kuin edellisen vaalikauden hallitusyhteistyökin.  Yhteistyötä tietenkin edesauttaa yhteinen oppositioasema mutta myös Kokoomuksen konservatiivisten ryhmittymien ja perussuomalaisten yhteiset vanhakantaiset ajatukset.  Kokoomuslaiset ja perussuomalaiset arvokonservatiivit löytävät helposti yhteistä linjaa tasa-arvoisen avioliiton, LGBT++oikeuksien ja sekularismin vastaisuudesta.  Kokoomuksessa on kuitenkin arvoliberaalinsa mutta Perussuomalaisilla ei (ellei muutamaa avoimesti homoseksuaalia kellokasta lasketa eikä ehkä kannata sillä lienevät pittoreskeja mainostäkyjä)?  Samalla heille systeemissä annettu tehtävä on erilainen: Kokoomukselle se on olla vallan hallintotoimija, sisäsiisti poliittisen elämän ammattilainen kun taas Perussuomalaisille se on olla räyhäkkä räksyttäjä mutta pureksimatta vallan nilkkoja.

Talousajattelussa perussuomalaisten patruunakapitalismin haikailu saattaa aiheuttaa Kokoomuksen talouskonservatiivien joukossa myötämielistä hyrinää.  Se ei kuitenkaan välttämättä ole riittävän libertaaria nuorkokoomuslaisille.   Sen sijaan perussuomalaisten "työväenpuolue ilman sosialismia" -kohellus ja etenkin sen käytännön sovellukset sopivat vallan mainiosti yhteen Eteläranta-10:n työnantajakapitalistien ajaman saneluvallan kanssa.  Perussuomalaiset ja kokoomuslaiset ovatkin löytäneet varsin yksimielisesti yhteisen sävelen siinä suhteessa.  Niin edellisellä vaalikaudella ensin hallituksessa ja sen jälkeen oppositiosta, tällä vaalikaudella yhdessä.

Summa summarum:  K.o. puolueet ovat ovat varsin erilaisia joukkoja joille toki löytyy yksittäisiä yhteisiä nimittäjiä, sellaisia jotka saattavat riittää moniin tuleviin yhteisiin manöövereihin.  Ehkä jopa hallitusyhteistyöhön jollakin tasolla joidenkin aivan eritavalla kuin edelliset menevien vaalien jälkeen.  Todennäköistä silloin kuitenkin on, että perussuomalaiset tulevat hajoamaan taas kuten tekivät vuonna 2017 (ja SMP vuonna 1972 SKYP:eineen).  Ehkä Kokoomuskin sillä sikäläisiä voi houkutella Harry Harkimon omituinen ensin ei-ollenkaan-puolue mutta sitten kuitenkin-puolue Liike Nyt  jolla ei ole räyhä-ääliöoikeiston rasitteita ympärillään vaan puhdasta talousliberalismia maustettuna arvoliberalismilla.

Joka tapauksessa molemmat puolueet ovat systeemin, ei kuitenkaan parlamentaarisen ja demokraattisen systeemin vaan talouseliitin eli kapitaalien omistajien systeemin osia.  Siis systeemisiä ja tällähetkellä oppositiota molemmat.  Joka tuo mieleeni vielä yhden näkökulman.  Kokoomus on ollut aiemmin Yhtenäinen Venäjä -puolueen (ven. Единая Россия, transl. "Jedinaja Rossija")  sisar- tai veljespuolue, siis ennen Venäjän presidentin ja puolueen perustuttajan Vladimir Putinin täydellistä ja loppuunsaakka vietyä demonisoimista.  Se nähdään Venäjällä mielellään sikäläisen valtasysteemin puolueena.  Samalla siellä on esimerkiksi Vladimir Žirinovski:n perustama populistinen Liberaalidemokraattinen puolue  (ven. Либерально-демократическая партия России, transl "Liberalno-demokratitšeskaja partija Rossii").  Se toimii systeemisen opposition tavoin eli räksyttää milloin mistäkin mutta kun valta tarvitsee apua, se on välittämästi sitä antamassa.  Ihan samoin toimii meikäläinen perussuomalaiset: räksyttää mutta samalla pitää huolta, että Ali Qasim ***) saa ohjastettua karavaanin sinne mihin sen omistajat sen haluavat.  Tehtävät ovat yhtenevät ja niin myös monet toimet perimmiltään samanalaisia systeemin kannalta joten symbioosikin samanlainen.

---

*) Patruuna, teollisuuspatruuna (alkup. lat. pater, isä): teollisuuslaitoksen perustaja ja isäntä joka yrityksensä omistajajohtajuuden lisäksi oli myös paikkakunnan merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja.  Pienemmillä paikkakunnilla käytännön omistaja ja johtaja.  Heistä joihinkin liitetään legendarisoituja kertomuksia isällisestä ihmisten huolenpidosta mutta valtaosa heistä oli raakoja kapitalisteja jotka pyrkivät työläisten sosiaaliseen kontrolliin ja hallitsemiseen. 

**) Atlantis tässä enemmänkin yleisessä merkityksessä: mystinen menneen kadotetun onnen tyyssija jonka todellisuudesta ei välttämättä ole mitään takeita eikä todisteita mutta siihen halutaan uskoa koska se kuulostaa ja tuntuu hyvältä ja turvalliselta nykyiseen epävarmuuteen verrattuna.

***) Ali Qasim eli Ali Vanha oli Tuhannen ja yhdenyön tarinoiden Ali Baban eli Ali Isän kasvatti-isä ja 40 rosvon johtaja. 

Systeeminen oppositio Suomessa - osa I

 Luin Kansan uutisista Dmitry Gurbanovin sunnuntaivierasjutun otsikolla "Kokoomuksen sisäinen taistelu ei johdu arvoista vaan perussuomalaisista".  Siinä oli paljon ihan mielestäni oikeansuuntaista analyysiä mutta osittain myös nuoren ihmisen lyhytjänteisyyttä.  Mieleni siis äityi pohtimaan asiaa laajemmin, pitemmältä ja myös hieman syvemmälle.

Kansallinen Kokoomus kuten Perussuomalainen puolue kuuluvat suomalaisessa yhteiskunnassa poliittisen oikeiston oikealle reunalle. Perussuomalaiset äärioikeistoyhteyksiensä takia hieman oikeammalle, ihan kuten eduskunnassa heidät onkin ison salin istumäjärjestyksessä sijoitettu (ainoastaan Ano Turtiainen on hassusti sijoitettu hassusti eikä ihan äärimmäiseen oikeaan reunaan).  Molemmat puolueet kuuluvat selkeästi Eteläranta-10:n joukkoihin.  Ensimmainittu on sen puoluepoliittinen vaaliorganisaatio ohjaamassa porvariston luokkatietoista kannatusta sopiville ehdokkaille ja jälkimmäinen sen valitusosasto ohjaamassa ihmisten tyytymättömyyttä mihinkään vaikuttamattomaan älämölöön, Molemmat satttumalta tämän vaalikauden oppositiossa yhtä aikaa.

Edellä kerrotusta asemasta johtuen he ovat talouseliitin systeemisiä työkaluja vallankäyttöön ja sen hallitsemiseen sekä epämiellyttävien pitämiseen poissa vallasta siltä osin kun sitä tarvitaan n.s. edustuksellisen demokratian puitteissa.  Valtaosinhan valtaa meidän oloissamme käytetään taloudellisen vallan keinoin eli kapitaalien voimin.

Asetelma ei kuitenkaan ole noin yksinkertainen sillä molemmat joukkiot ovat itsessään heterogeenisiä sekä historiallisista että päivänpoliittisista (lue: opportunistisista) syistä.  Molempien porukoiden fraktiojakoa voi tarkastalla monesta suunnasta ja monella tarkoituksella.  Pyrin tässä muodostamaan hybridin eri tavoista ihan vain tiivistääkseni ja selkiyttääkseni vaikka ryhmittelyt mennevätkin hieman päällekkäin ja limittäin.

Kokoomuksessa voisi nähdä perinteisesti kolme ryhmää: a) talouskonservatiiviset arvokonservatiivit eli kypäräpääpappien patruunalinja, b) arvoliberaalit talousliberaalit eli libertaari laissez-faire -oikeisto ja c) luokkakantainen toimihenkilöstö eli perinteinen valkoulusköyhälistö joka ei tunnista eikä tunnusta itseään työläisiksi.  Jätin tarkoituksella luokittelusta Gurbanovin mainitsemat "sinivihreät" koska pidän heitä marginaalisena viherpesuryhmänä jonka antama imagoväri on toki puolueen johdolle tärkeä mutta sen ei anneta haitata puolueen menoa.  Sirpa Pietikäinen saa kerätä kannattajien äänet puolueelle mutta ei heillä oikeasti vaikutusvaltaa ole ja ryhmäkin on pieni.

Talouskonservatiivinen fraktio Kokoomuksessa on tokikin vahva.  Se majailee Eteläranta-10:n kabineteissa ja jakaa siellä vuorineuvosten äänellä käskyjä.  Sieltä kuuluu isännän ääni jota lidennetaan hieman adenaureilaisella kontrolloidun kapitalismin (das Kontrollierte Kapitalismus) sordiinolla mutta vain sen verran kuin on tarpeen pahemman yhteiskunnallisen rutinan hillitsemiseksi.  Siinähän hieman hillitään kapitalismin pahimpia ylilyöntejä ja samalla tarjotaan hieman sosiaaliturvaa hyvinvointivaltioksi kutsuttuna. Suomessa sitä ovat edustaneet lähinnä 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa esiinnousseet n.s. Kokoomuksen "remonttimiehet".   NL:n romahduttamisen jälkeen tarvetta hillitsemiselle ja siistimiselle ei kuitenkaan enää juurikaan nähdä ja menoa yritetään palauttaa sotaa edeltävään vapaampaan kapitalismiin.  Vanhoista "remonttimiehistä" ei liene jäljellä kuin Ilkka Kanerva ja hänkin vain nimenä sillä politiikan sisältö on muuttunut siinä missä elkeetkin.  Nykyisin ryhmittymä ajaa raakaa talouseliitin kapitalismia ja tiukkaa sitoutumista läntisiin voimarakennelmiin jossa he ilmeisesti katsovat etujensa tulevan parhaiten hoidetuiksi.

Talousliberaalifraktio edustaa puhdasta libertarismia jossa ei edes yritetä leikkiä sosiaalia tai humaania.  Mielessä siintää utooppinen "yövartijavaltio" jossa toki on väkivaltakoneistot pitämässä työläiset kurissa mutta muuten vallitsee kapitaalien vapaus.  He ovat arvoiltaan julkisuudessa kovinkin vapaamielisiä esimerkiksi sukupuolivähemmistöjen suuntaan, mikä sinällään on hyvä ja johon ed. ryhmä ei lipeä, mutta jo parin konjakin jälkeen lauletaan täydestä sydämestä "silimien välliin ryssää ...".  Ryhmä on etenkin voimissaan nuoremman polven kokoomuslaisten ja heidän nuorisojärjestönsä parissa.  Sieltä heistä valtakunnan politiikkaan on noussut Wille Rydmanin ja Elina Lepomäen kaltaisia kykyjä.

Toimihenkilöfraktio koostuu lähinnä kannattajista joita ennen sanottiin valkokaulusköyhälistöksi.  Ennen muinoin he tekivät työtä toimihenkilöinä ja virkamiehinä (-ja naisina) joiden kädet eivät juuri likaantuneet ruumiillisessa työssä joten he halusivat tuntea itseään rasvanahkaduunareita paremmiksi, toimihenkilöiksi.  Samaan joukkoon kuuluu myös suuri osa keskiluokasta, siis sen alempi puoli.  Ne jotka ahertavat toimistoissa ja virastoissa pienellä palkalla mutta siistististi sisätöissä.  he haluavat identifioitua ja samaistua n.s. "parempaan" väkeen eroon työväenluokasta. He ovat juuri niitä "Sari Sairaanhoitajia" et al jotka äänestävät Kokoomusta koska toimihenkilöiden täytyy (olen ihan oikeasti kuullut useammankin toimihenkilön suusta tuon). 

Per viam: En kirjoittanut tarkoituksella Kokoomuksen nykyisestä puheenjohtajasta Petteri Orvosta mitään sillä tulkitsen hänen olevan n.s. "menneen talven lumia" ja odottavan sivuraiteella vaihtoa.  

Mutta ennen kaikkea on huomattava, ettei Kokoomus ole puolue ideologisessa mielessä vaan Eteläranta-10:n hallinnollinen jatke ja vaaliorganisaatio jonka avulla koordinoidaan ja tuetaan muuten eK:lle sopivien ehdokkaiden kampanjointia ja valintaa.  Tässä työssä vuorineuvokset ja heidän renkinsä katspovat tarvitsevansa erilaisia raiteita ajavia rattaita joista jonkun voi katsoa aina vetävän jos muilla tökkii. 

Seuraavassa II osassa sitten Perussuomalaiset sekä heidän ja Kokoomuksen yhteiset ja erilaiset.

Haaviston kujanjuoksu

 Suomen eduskunnan Perustuslakivaliokunta (PeVL) on saanut valmista aikaiseksi ulkoministeri Pekka Haavistoa vastaan nostetussa jupakassa.  Kokonaisuudessa näyttäisi olevan ainakin kolme eri asiaa eli 1) mitä Haavisto on tehnyt ja 2) kuinka häntä on lyöty sekä 3) miten prosessi on edennyt.  

Haavistoa voi toki kritisoida monestakin, ja pitääkin, mutta nyt se peittyy tälläisen lynkkauspossen ajaman ja heppoisesti kokoonkeitetyn kostonhimon alle. Esimerkiksi hänen monia kovinkin tarkoitushakuisia lausuntojaan koskien moniakin maailmalla leimahtaneita kriisejä voisi tarkastella hyvinkin arvostelevasti.   niitä, esim. sodanlietsontaa ja salamurhia koskettelevia, voisi hyvinkin arvostella etenkin vasemmistolaisesta katsannosta mutta ihan kansainvälisen oikeuden ja myös yleensä oikeudenmukaisuuden kannalta. Esimerkiksi kuinka hän on vaatinut malttia uhreilta mutta ei poikkipuolista sanaa syylliselle kun lemppari on inhokin kimpussa licet vice versa kun inhokki on lempparin kimpussa niin tuomioita satelee ja moraalista paatosta. Esimerkkeinä m.m. Skripal:ien, Navalnyi:n ja Qassem Suleimani:n tapaukset etc..

Tässä kyseisessä kokonaisuudessa ensinnäkin Haavisto näyttää pyrkineen auttamaan Al Hol:n leirillä olleita suomalaisia, ainakin lapsia.  Sinällään hyvä ja humanistinen tavoite.  Pisteitä hänelle siitä ja toivottavasti sitä tehtäisi enemmän.

Häntä on kuitenkin vastustanut moni ulkoministerion virkahenkilö.  Onhan ministeriön pitkä linja ollut olla juurikaan välittämättä suomalaisten kohtaloista ulkomailla vaikka sen pitäisi nimen omaan olla yksi heidän tehtävistään; siis auttaa.  Nyt sitten eräs heistä, konsulipäällikkö Pasi Tuominen, haluttiin toisiin tehtäviin hänen oltua äärimmäisen tiukasti auttamista tai edes asiantilojen selvittämistä vastustaan ja saada tehtävään paremmin sopiva tilalle.  Sekös nostatti jupakan ja älämölön normaalia työnjohtotoimenpidettä vastaan.  Pitäisi kai olla selvää, että jos hommat ei suju, henkilö vaihdetaan ja entiselle keksitään jotakin muuta kynänpyörittämistä jos ja kun irtikään ei voi sanoa.  Sitä sanotaan työnjohto-oikeudeksi ja jotkut jopa -velvollisuudeksi joka on yksikäsitteisesti esimiehillä suomalaisessa työelämässä. Haavisto oli kiistatta pomo Tuomiselle.

Itsessään nuo eivät kai olisi riittäneet nostamaan jupakkaa vaan, että Perussuomalaiset ja Kokoomus näkivät paikkansa pikkupolitikoinnille ja kiusan tekemiselle potentiaaliselle seuraavien presidentinvaalien vastustajalle ja muutenkin suositulle Vihreiden kellokkaalle.  Lisäksi Perussuomalaisethan yleensäkin vihaavat kaikkea vihertävää sekä humanitaarista toimintaa.  Mikä siis heidän katsannostaan parempi paikka pelinpolitiikalle.

Koko hommassa kuitenkin on oleellista, että lopulta päästiin auttamaan apua tarvitsevia "systeemin kitkasta" sekä poliittisesta että ideologisesta vastustuksesta huolimatta.  Haaviston omin sanoin ja ohjeeksi seuraajilleen: "parempi joutua vastaamaan auttamisesta kuin auttamatta jättämisestä" *).  Nythän ainakin 15 lasta on päässyt turvaan kaikesta jarrutuksesta ja sähläilystä huolimatta.  Siis edes pieni rippunen ihmisystävällisyyttä suomalaiseen ulkopolitiikkaan vaikka joillekin sekin tuntuu olevan liikaa.

Jupakka ja prosessi sinällään on ollut ihan oma lukunsa.  Haavisto on itse todennut, että vuosi on pitkä aika olla syytettynä kun itsellä ei ole mahdollisuutta julkisuudessa puolustautua  Samaan aikaan jupakan kokoonkeittäjillä ei ole mitään rajotteita, ei edes vaatimusta pysytellä tosiasioissa tai sisäsiisteissä käytöstavoissa.  Se on todellakin kohtuutonta poliitikkoa, jopa vihreää sellaista kohtaan. 

Samaan aikaan on länkytetty monellakin taholla Perustuslakivaliokunnan politisoimisesta.  Eniten politisoimisesta ovat pöyristelleen jupakan kokoonkeittäjät ja heidän pikkuapurinsa.  Perussuomalaisiltakin on päässyt "unohtumaan" kuinka he aikoinaan puolustivat omaansa eli Juha Mäenpäätä kun valtionsyyttäjä haki hänen kansanedustajallisen syytesuojansa purkamista vieraslajipuheiden takia.  Ja nyt he yrittävät tehdä pelinpolitiikkaa Haaviston syyttämisellä Kokoomuksen "komppatessa" heitä.  Näyttäisi valitusosasto vievän hallinto-osastoa, miten mahtaa päämaja eli Eteläranta-10 suhtautua?  Samalla ilmeisesti kokoomuslaiset "takarivin taavit" näkevät itselleen keinon nostaa itseään uutiskynnyksen yli.

Prosessissa ollaan tuon "politisoimissopan" lisäksi pöyristely ja mielensäpahoitettu PeLV:n jäsenen Outi Alanko-Kahiluodon/Vihr. lähettämästä ja julkisuuteen vuodetusta sähköpostista **).  Siinähän Alanko-Kahiluoto ehdotteli sanamuotoja lausuntoon eikä laittanut ehdotustaan kuin hallituspuoluetta edustavilla valiokunnan jäsenille.  Menettely ei liene mitenkään kummallinen tahi parlamentarismin tai valiokunnan sääntöjen vastainen vaan pikemminkin normaalia valmistelua jossa ehdotuksen tekijä kai pyrkii ensin hakemaan tukea niiltä joilta kuvittelee sitä saavansa ja tarvitsevansa ennenkuin lähtee niiden eteen joiden tietää vastustavan.  Olisihan se antanut mahdollisuuden hakea yhteistä kantaa "kriittiselle massalle".  Minusta ihan normaalia toimintaa politiikassa, valiokunnissa ja muutenkin elämässä.  Lopultahan päätöksiä ei tehdä tuossa ehdotusten valmistelussa.  Tuskin Alanko-Kahiluotokaan sitä tarkoitti sillä hänkin tietää taatusti päätökset tehtävän koko valiokunnan koolla ollen ja kaikkien siihen kuuluvien saadessa esitykset ensin eteensä.

Toisaalta monet ovat myös käsittäneet PeVL:n aseman kovin nurinkurisesti.  Sehän ei ole tässäkään asiassa oikeusistuin vaan se vain katsoo ja selvittää onko aiheutta käynnistää oikeudellinen prosessi.  Siinä missä Mäenpään/Pers. jutussa oli kyse kansanedustajan syytesuojan kumoamisesta koskien hänen valtiopäivätointaan niin  tässä on kyse ylittääkö Haaviston teot syyttämiskynnyksen.  Ensinmainitussa Mänpään puoluetoverit puoluepolitikoivat syytesuojan pitämään ja jälkimmäisessä Perussuomalaisten koko yritys on pelinpolitiikkaa.  Ensimmainitussa ei ylletty oikeusprosessiin asti ja eikä näytä jälkimmäisessäkään käyvän niin mutta siitä huolimatta moni sekottaa etenkin jälkimmäisen "leivättömän pöydän ääressä" olemiseen.

Kannattaa myös muistaa politiikan olevan yleisellä tasolla yhteisten asioiden hoitamista.  Jos politiikka poistetaan politiikasta, niinkuin nyt oppositio vaatii, niin mitä jää jäljelle?  Ainakin yhteiset asiat jäävät hoitamatta.

---

*) Lainaus ei ole ihan sanatarkka mutta likipitäen ja ainakin ajatuksen sisältävä.

**) Olen luullut, että sähköposteilla on kirjesalaisuuden suoja mutta toki julkisia asioita käsitteleviä viestejä on hyvä välillävuotaakin sillä ne lisäävät avoimmuutta kunhan kaikki vistittely silloin tulee avoimeksi.

Espoolaista parhautta

Espoolaispoliitikko Markku Markkula/kok toimii Espoo kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja EU:n alueiden komitean I varapuheenjohtaja sekä kirjoittaa plokeja Espoon kaupungin sivuille. Viimeksi hän kirjoitti otsikolla "Espoo is the best".  Yritin kommentoida hänen kirjoitustaan mutta ilmeisesti niillä sivuilla ei suhtauduta kriittisesti kunnassa hallitsevassa asemassa olevan puolueen kellokkaisiin.  Sivulla luvataan kommenttien ilmestyvän viipeellä mutta omani on odotellut jo 19/8 -19 saakka ja nyt eletään 22/8:tta.  

Sivun ylläpitäjä kertoo kommenttiosiossa hyvien tapojen mukaiset kommentit julkaistavan.  Ilmeisesti Markkulan kirjoitukseen kriittisesti suhtautuva kirjoitus ei ole sellainen.  Esitän k.o. kirjoitukseni myös täällä jotta sen hyvien tapojen mukaisuutta voi arvioida muutkin kuin Espoon sensorit.  Tässä siis kirjoitukseni lyhentämättömänä ja mitään lisäämättä: 

"Jos Markkulan hehkutuksessa on puoletkaan totta niin EU:n eliitit eivät voisi olla kauempana alueidensa asunkkaiden todellisuudesta. Jos siis he hehkuttavat tosissaan ja vakavissaan Espoon olevan paras. Joko a) he eivät tiedä miten heidän kotiseuduillaan oikeasti eletään, b) he eivät tunne espoolaista menoa tai c) he ovat vain sisäsiistiin tapaan kohteliaita ja Markkula yrittää repiä siitä respektiä itselleen, edustamalleen puolueelle ja Espoossa harjoitetulle yksipuoliselle politiikalle. Veikkaan vaihtoehtoa c."

Itse en näe kirjoituksessa mitään asiatonta mutta onhan se jokseenkin kriittinen toisaalta Markkulan hehkutusta kohtaan ja toisaalta huomioin hieman myös perisuomalaista tapaa pitää kohteliaisuuksien latelemista oikeana kehumisena.

Sen sijaan espoolaissensorien käytöksen näen heidän tapanaan kohdella kaupungin johdon kanssa erimieltä olevia kaupunkilaisia.  Meillä on ilmeisesti sananvapautemme vain jos suhtaudumme riittävän myötämielisesti johtajien aivoituksiin.  

Olen edelleenkin mieltä, että Markkulan hehkutus Espoosta on täysin vailla pohjaa jostakin mainitsemistani syistä tai niistä kaikista.  Sen lisäksi hämmästelen Espoon kaupungin sivujen sensorien herkkähipiäisyyttä.  Lieneekö kokoomuslaisen johdon opastama tapa?  Niinpä pidän todellakin alkuperäisen kommenttini kohtaa c todennäköisimpänä vaikka en toki pidä EU-eliittien ja heidän mukanaan Markkulan vieraantumista todellisuudesta mahdottomana vaan pikemminkin todennäköisenä.

Sensuuria Kokoomuksen tapaan

Kokoomuksen Verkkouutiset sensuroi USA:han kriittisesti suohtautuvaa kommentointia.

Kokoomuksen Verkkouutiset eivät näköjään siedä USAn arvostelua uutistensa keskusteluissa.  Yritin eilen laittaa siellä olevaan ulkomaanosaston jutun "Putinin entinen avustaja: "Tästä selviytyy vain Suomen tapaan vastustava maa".  Se ei kuitenkaan moderaattoreille sopinut.  

Kommentti liittyi erääseen akaisemmassa kommentissa olevaan USA:n asemaa Ukraina-keskustelussa koskevaan kysymykseen  ja oli muotoiltu seuraavasti: 

"Tulisikohan USA mukaan sillä tavalla, että he ovat rahoittaneet, tukeneet, kouluttaneet ja yllyttäneet Ukrainan oppositiota vuosikausia. Parhaillaankin USA:lla on "laivastoharjoitus" Mustalla merellä. USA on kiistattomasti osapuoli tässä tässä(kin) kiistassa.

Toisaalta on suhteellisuuden tajun säilyttämiseksi muistaa mitä me jätämme kritisoimatta kun tekijä on meille mieluinen.". 

Erilaisten teknisten häiriöiden eliminoimiseksi laitoin sen uudelleen kun se ensimmäisen kerran katosi.  Nyt se näyttää kadonneen toisenkin kerran.

Miksi USA on noin herkkähipiäisesti Kansallisen Kokoomuksen ja sen Verkkouutisten suojeluksessa?  Onko meidän syytä epäillä, että toisin käyttäydyttäessä meillä olisi syytä pelätä USAn kansallisten etujen valvomista myös näillä raukoilla rajoillamme?

Hirveä jyske varstojen läpi hallituksen riihien

Hallitus on pitänyt kevään kehysriihen.  Tulos oli sisällöltään odotetusti raakaa oikeistopolitiikkaa.  Hallituksen vasemmistopuolueet ovat ongelmissa.  Kansalaisilla on mahdollisuus nähdä missä mennään.

"Läpi Urjalan ja ja halki Huittisten kuuluu hirveä jyske varstojen" sanaeli Martti "Huuhaa" Innanen Urjalan taikayöstä. Nyt Jyrki Kataisen johtama hallitus on jyskyttänyt varstoja kehysriihessään seuraavien vuosien talousarvioita varten.   Siellä syntyi päätöksiä jotka muodostavat valtiontalouden kehykset seuraaville neljälle vuodelle. Sinällään päätökset eivät yllättäneet.  Ne olivat sitä mitä tältä hallitukselta saattoi odottaakin: leikkauksia tavallisille ihmisille ja etuja talouseliitille.  Omistajilta ei leikata kuin veroja. Kyseessä on siis raaka oikeistolainen talouspolitiikka johon eduskuntavasemmisto on saatu hirttäytymään mukaan.  Seurauksena olikin kummallinen hallituspuolueiden välinen sotku siitä, mitä aiottiin ja mitä ei aiottu, mitä tavoiteltiin ja mitä ei tavoiteltu.

Kaiken kaikkiaan näyttää, että Kokoomus johtavana hallituspuolueena sai mitä halusikin, demarit myötäilivät ja vassulit yrittivät peitellä kannattajiltaan mihin ovat ryhtyneet.  Kuitenkin kun sisällön kurjuus on paljastunut niin Demulit ovat pistäneet kakkosluokan kykynsä pehmentämään vaikutusta puheilla muutosmahdollisuuksilla.  Ykköskyky eli puheenjohtaja Jutta Urpilainenhan ei voi rikkoa hallitusyhteistyötä Kokkulieden kanssa, Tuomiojat sun muut voivat hieman putkia tutkainta vastaan.  Vassuleilla on suurempi ongelma poliittisen linjansa ja kannattajiensa kanssa.  Silloin jopa Paavo Arhinmäki joutuu julkisuudessa älähtelemään Korhosten, Uotiloiden ja kumppaneiden lisäksi.  Vihreiltä juttu on tainnut hautautua Heidi Hautalan taannoisten henkilökohtaisten töppäilyjen alle.

Minua on ihmetyttänyt koko kehysriihiproseduuri.  Katainen on selitellyt ongelmaa aikataulussa: kun ensin tehdään päätöksen niin sen jälkeen ei ole kunnolla aikaa tehdä laskelmia vaikutuksista ennen tiedotustilaisuuksia ja eduskunnan kyselytuntia.  Katainen tuli paljastaneeksi, että he tekevät päätöksiä ilman tietoa niiden vaikutuksista.  Ilmankos Kokkuli ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori on kiirehtinyt vakuuttamaan, että piiruakaan ei muuteta huolimatta Arhinmäen läpi saamasta lauselmasta jonka mukaan lainvalmistelussa "porsaanreiät" tukittaisi.  Eikö oikeasti pitäisi ensin tehdä laskelmia erilaisista vaihtoehdoista ja päätöksenteon pohjaksi analysoida niitä.  Päätökset tulisi tehdä vasta sitten mutta laskelmat olisivat valmiit tiedottaa kun ne olisi tehty etukäteen. Eikä kai olisi pahaksi julkistaa vaihtoehtoja niiden laskelmiakin jo etu etukäteen.

Toivottavasti tämäKIN episodi avartaa ihmisten silmiä näkemään millaista ja kenen eduksi tämä hallitus toimii.  Samalla hallituksen itseään vasemmistolaisiksi nimittävät voisivat vetää johtopäätöksenä kannattaako tuossa touhussa olla mukana.  Tuollainen puhallus taloutemme omistajille ei olisi ollut mahdollinen jos eduskunnassa olisi oikea vasemmisto-oppositio.

Kokkareiden kahdet valot

Presidentin ja ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan lausunnot NATO-asemastamme ovat ristiriitaisia. Kumpaan voimme luottaa?  Miten ihmisten NATO-vastaisuus saataisi näkymään myös ulkopolitiikan käytännön johtamisessa?

Ennenmuinoin kuvattiin harhauttavaa erilaisin mielipitein esiintymistä kaksilla valoilla ajamiseksi.  Sanonta kuvaa hyvin Kokoomuksen nykyistä NATO-poliittista linjaa.  Presidentti Sauli Niinistö/Kok julisti liittyen taannoiseen kenraali Nikolai Jegorovits Makarovin puheeseen ja sen jälkeiseen Venäjän matkaansa presidentti Vladimir Vladimirovits Putinin luokse, että Venäjä tekee Suomea läheisempää yhteistyötä NATOn kanssa. Samaan aikaan kuitenkin eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen/Kok julistaa meidän olevan niin lähellä NATOa kuin vain ilman täysjäsenyyttä päästään. Kumpaa meidän on uskominen vai onko Venäjä jo ehtinyt sinne mihin suomalaiset NATOttajat niin kovasti ovat vuosikausia pyrkineet?

Voiko ulkopolitiikkamme olla noin ristiriitaista pelkästään pääministeripuolueen sisällä?  Voisiko pääministeri ja puoluejohtaja Jyrki Katainen itse kertoa mitä he oikein tarkoittavat?  Mistä löytyisi ne tutkivat journalistit jotka jättäisivät PerSuleiden hölmöilyjen kaivelun hetkeksi ja pistäisivät KOKkareet lujille ulkopolitiikastaan.

Muut horisevat jäsenyysoptioista ja antavat KOKkareiden viedä.  Edes ulkoministeri  Erkki Tuomioja/SDP ei rauhanmerkki rinnassaan saa poikkipuolista sanaa NATOttajien väliin.  Missä ovat VASsuleiden rauhantahtoiset kannanotot, puheenjohtaja Paavo Arhinmäkikin ylittää uutiskynnyksen vain väistäessään jonkun korkeakultuurin pönötystilaisuuden.   Niinistön, Salolaisen ja Alexander Stubbin annetaan hallita keskustelua.  Tosin siitäkin huolimatta valtaosa suomalaisista edelleenkin vastustaa NATO-jäsenyyttä.  Näkyisipä se myös vaaliuurnilla, vaikkapa seuraavissa kunnallisvaaleissa. Vaikka ne eivät olekaan valtakunnan politiikkaa hoitavien valitsemista varten niin kuitenkin niiden tuloksista nähdään suuntaa kunnanvaltuustoja laajemmin.

Ruiskukkarintaisten vasen laitahyökkääjä

Sauli Niinistöstä rakennetaan kokoomuslaista ikonia.  Tiukkalinjaisen kuvan rakentaminen jäi tällä erää turvallisuuspolitiikassa vajaaksi.  Sen sijaan urheilullisuuden voimaan näytetään edelleen uskottavan.  Käytännössä Niinistö kuitenkin suorittaa omaa kokoomuslaista rooliaan.

Tuossa aiemmin porvarillisissa tiedotusvälineissä uhottiin kuinka presidentti Sauli Niinistö/Kok   suorastaan läksytti kenraali Makarovia.  Samaan aikaan Niinistö ilmoitti, että hän ei aio enää keskustella aiheesta Venäjän presidentin Vladimir Vladimirovits Putinin kanssa.

M.m. YLEn TekstiTV:n (sivu 107/1 23.6.2012) mukaan Putin on Pietarin talousforumin yhteydessä järjestetyissä hänen ja Niinistön välisissä tapaamisissa selvittänyt ja vahvistanut, että kenraali Makarovin esille nostamat tulkinnat ovat Venäjän kanta asiaan.  Putin ikäänkuin nollasi Makarovin avulla harjoitetun Niinistö-hypen.  Nyt Niinistön vahva presidenttiys, jota esimerkiksi Ilta-Sanomien Juhannusnumerossa toimituspäällikkö Timo Paunonen niin hehkuttaa, näytetään kuitattavan muutamalla kuvalla ja videolla Putinin järjestyttämästä jääkiekko-ottelusta jossa molemmat presidentit pelasivat samalla puolella.

Niinistö-kuvan kirkastamisessa mielikuvamarkkinoille näytetään nyt panostettavan enemmän politiikan sivuitse meneviin asioihin.  Siinä missä Urho Kekkosesta aikoinaan rakennettiin urheilullista kuvaa kovimpana kala- ja metsämiehenä niin nyt Niinistöllä on modernimmat elkeet.  Kekkosen aikoihin n.s. kansan syvien rivien keskuudessa arvostettiin murtomaahiihtoa, kalastusta ja metsästystä joten poliittisen alfa-uroksen ikonisoiminen tehtiin niihin liittyvillä kuvilla.  Nykyisin sirkushuvit kansalle haetaan muualta, m.m. jääkiekosta ja mikäs sen sopivampaa kuin kuvata ikoni kaukalosankarina.  Poliittisten kuvien ja ikonisoimisen tarpeet eikä keinot ole muuttuneet, vain lavasteet on vaihdettu.

Sinällään Kokoomuksen brändääjät ovat lähteneet hakemaan mielikuvamarkkinoinnin kuvia jääkiekosta, tuosta wannabee-alfa-urosten leikistä jossa polvihousuiset aikuiset miehet luistelevat ja sohivat toisiaan pitkillä kepeillä.  Siinä suurimmat sankarit hakevat "respektiä" haastamalla toisiaan kaukalotappeluun? Sekö on mielikuva joka kokoomuslaiset haluavat sankaristaan antaa?  Enää ei luulisi olevan varaa naureskella Putinin tiikerinmetsästyksille tai keekoiluille ilman paitaa.

Toivottavaa olisi, että ihmisten n.s. medialukutaito kehittyisi niin, että tuollainen imagon rakentaminen ei purisi vaan ihmiset osaisivat oikeasti katsoa asioita asioina ja polittisten toimijoiden tekoja niiden tavoitteiden, keinojen ja tulosten valossa.  Niinistölläkin, edelleen edellä mainitun Paunosen artikkelin "Niinistöstä tulikin vahva presidentti" mukaan, hänen roolinsa on kerätä huonompiosaisten tuki harjoitettavalle politiikalle kun Kokoomus keskittyy puoluekellokkaiden, m.m. Jyrki Kataisen,  Jan Vapaavuoren, Jyri Häkämiehen jamitäniitäonkaan johdolla parempiosaoisten etujen ajamiseen.  Paunosen jutun taittoasussa asia tiivistetään nostona: "Niinistö hoitaa köyhän kansan, Kokoomus palaa puolustamaan rikkaita".  Tämä kokoomuslainen roolitus antaa mielenkiintoisen lisävärin porvareiden ja eritoten kokoomuslaisten puheille presidentin tarpeesta nousta nousta politiikan yläpuolelle, n.s. kokokansan presidentiksi.  Nyt hän hoitaa politiikan kaukalorähinöissä ruiskukkarintaisten vasemman laitahyökkääjän tehtävää.

Stubb maalasi itsensä nurkkaan

Alexander Stubb syyttää vasemmistoa nurkkakuntaiseksi koska kreikkalainen ja ranskalainen vasemmisto vastustaa talousliberalismia.  Syynä on kuitenkin Stubbin ja hänen edustamiensa tahojen oman politiikan ongelmat eli Euroopassa vallitseva talouskriisi
  
Kokoomuslainen ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb on syyttänyt YLEn verkkouutisten mukaan äärivasemmistoa yhdessä äärioikeiston kanssa nurkkakuntaiseksi. Aiheensa hän on saanut Kreikan ja Ranskan vaaleista joissa sikäläiset vasemmistot ovat yrittäneet profiloitua globaalin talousliberalismin vastustajiksi. Etenkin Stubbia/Kokkuli taitaa kyrsiä kreikkalaisen Syritza:n menestys.

Kreikan vaaleissa menestyi oikeistolaisen Uusi demokratia -puolueen ( Νέα Δημοκρατία) . Se eudustaa lähinnä samoja ajatuksia kuin Stubbinkin edustamat tahot eli talousliberaalia ja konservatiivista oikeistoa.

Uuden demokratian ohella menestyi vasemmisto ja Kreikan toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousi Syriza (ΣΥΡΙΖΑ) jonka muodostavat:
- Synaspismos SYN  (Συνασπισμός) 
- Uudistuva kommunistinen ekologinen vasemmisto, AKOA (Ανανεωτική Κομμουνιστική Οικολογική Αριστερά)
- Internationalistinen työläisten vasemmisto, DEA (Διεθνιστική Εργατική Αριστερά)
- Vasemmiston yhdistyneen toiminnan liike, KEDA (Κίνηση για την Ενότητα Δράσης της Αριστεράς)
- Aktiiviset kansalaiset (Manólis Glézoksen organisaatio)
- useiat riippumattomat ryhmät

Sen lisäksi Kreikassa on myös äskeisissä vaaleissa hyvin menestyneet Kommunistit (Κομμουνιστικό Κόμμα Ελλάδας) ja Demokraattinen vasemmisto. Entinen valtapuolue, sosialidemokraattinen PASOK (ΠΑΣΟΚ) hävisi.

Mitkään edellämainituista vasemmistolaisista ryhmistä eivät ole nurkkakuntaisia vaan nimen omaan vastustavat Stubbin edustaman libertarismin toteuttamaa ihmisten nurkkaan ajamista. He haluavat murtautua sieltä esiin ja irti kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja Euroopan unionin (EU) kahleista, niistä joita meidänkin rahoillamme kiristetään kreikkalaisille.

Nurkkakuntalaisuutta edustavat yleensä oikeistolaiset erityisesti ääliöoikeistolaiset joita Kreikassa taitaa edustaa uusi, myös hyvin menestynyt Kultainen sarastus (Hrysi Avgi). Sen tavoitteet näyttäisivät olevan avoimen rasistisia ja ulkomaalaisvastaisia ja siihen Stubb:n käsitys näyttäisi sopivan. Kyseisen puolueen kannata taitavat vertautua hyvin Suomen Perussuomalaisten eli PerSuleiden hommaforumlaiseen ääliölaitaan. Sen yhdistäminen vasemmistoon on kuitenkin tökeröä pikkupolitikointia ja suunnatonta tietämättömyyttä.

En oikein haluaisi uskoa ulkomaankauppaministerin olevan niin tietämätön aatteista ja poliittisista suuntauksista, että hän ilman leimaamis- ja mitätöintitarkoitusta sekoittaisi kahta niin erilaista laitaa poliittisessa kentässä. Ehkä Stubbin ei kannattaisi yrittää peitellä itse edustamansa politiikan haaksirikkoa epä-älyllisellä vastaustajien leimaamisella. Sen sijaan hänen kannattasi analysoida talouskriisin olemusta ja vetää siitä johtopäätöksiä harjoitetun politiikan ja erityisesti talouspolitiikan siunauksellisuudesta.