Raameja vaihtoehtobudjetille

Näin kevättalven lähestyessä on ollut tapana alkaa puhua seuraavan vuoden budjetin raameista ja kehyksistä sekä linjoista.  Halajanpa minäkin laittaa lusikkani sitä soppaa hämmentämään näkemyksilläni miten tässä tilanteessa tulisi tarjota edellytyksiä budjetin raameen laajentamiselle ja linjauksille jotta niille saataisi nykyistä enemmän mahdollisuuksia  talouspolitiikan hyödylliselle harjoittamiselle.

Suomen kansantalouden tilasta, välillä vahvaksi kehutusta ja välillä kuraksi haukutusta, velkoineen kaikkineen on väännetty jo vuosia.  Sen vahvuudella milloin perustellaan sotavarustelua ja Kiovan hallinnon tukemista sekä toisella kertaa valkaantumiseen vetoamalla on kieltäydytty pitämästä terveydenhoitoa, koulutusta, sosiaaliturvaa y.m. tarpeellista kunnossa.  Samalla on toitotettu "velkajarruksi" 1) kutsuttua teknistä ylärajaa valtionvelalle kuten myös sille saatua tukea oppositiosta (pl. Vasemmistoliitto).

Oma lukunsa on etenkin oikeistopoliitikkojen hataralla pohjalla oleva julistus sotateollisuuden autuaaksi tekevästä voimasta.  Erityisesti Kokoomuksen militantti talousliberaali siipi sitä hehkuttaa, mukanaan Petteri Orpo, Antti Häkkänen eikä Perussuomalaisetkaan hiljaa ole.

Yleinen viitekehys valtiontaloutta koskettelevalle keskustelulle on hiipunut kasvu sitten 2008 talouskriisin.  Sen jälkeistä aikaa on kuvattu harhaanjohtavasti kasvuttomaksi vaikka kyse on pikemmin hitaasta kasvusta jolla on jääty jälkeen EU-laisten y.m. verrokkimaiden nousukausista, puhumattakaan Kiinasta, Intiasta ja Venäjästä joita on yritetty hillitä erilaisia USAn hybridisodan talousoffensiiveillä 2) tulleista sanktioiden kautta piratismiin (mm laivakaappaukset), terrorismiin (mm Nord Stream -putkien räjäytykset) ja vihollisiksi koettujen murhiin (m.m. Ajatollah Ali Hosseini Khamenei (1939-2026)).  Kokokuva on kuitenkin monivivahteinen kun tarkastellaan talouden erityispiirteitä, kuten esimerkiksi työllisyyttä.

Pitkään EU:n, ml Suomi ennenkuin Jyrki Kataisen hallitus alkoi "hoitaa" taloutta 2008 kriisin jälkeen, melkoisen hyvä talouskehitys perustui keskisen Euroopan, etenkin Saksan vahvaan ja kasvavaan talouteen.  EU:n kehityksen USA tuhosi ajamalla pakotteillaan ja kiristyksellään lopettamaan halvan kaasun luotettavan tuonnin Venäjältä ja vaihtamaan se epävarmoihin ja kalliimpiin lähteisiin muualla mutta erityisesti USAlaiseen särötettyyn (tark. hydraulinen murtaminen; engl. "fracking" tai "hydraulic fracturing") LNG:hen. Puhumattakaan viennin tyrehdyttämisestä.  Seuraukset ovat historiaa.

Mitä siis olisi tehtävä?  Miten saada talous raiteelleen ja hyödyttävään tavallisia ihmisiä? Ihan nyt ad hoc ilman pitkällä tähtäyksellä rakenteita ja talouden syvällisiä prosesseja kumoatta, eli jättämällä kapitalismi särkemättä tässä katsannossa.

I - Yhteiskunnan pääsuunta olisi käännettävä pois läntisen valtapiirin (lue: USAn etupiiri) valtaapitävien etujen ajamisesta ja siihen liittyvästä sodanlietsonnasta kohti rauhan töitä.

Mitä se on?  Se on että irrottaudutaan NATOsta ja siihen liittyvistä muista sidonnaisuuksista, m.m. isäntämaa-MOU, DCA-sopimus j.n.e. ja rajoitetaan oma asevarustelu oman itsepuolustuksen rajoittamiin mittasuhteisiin.  Leikkauskohteita voisivat olla esimerkiksi hävittäjäkoneet, laivaston fregatit ja sotaliittoon kuulumisen maksut sekä rahan jakaminen sotien osapuolille.  Näin vapautuvat varat ohjattaisi yhteiskunnan välttämättömyyksien kuten terveydenhuollon, sosiaaliturvan ja koulutuksen tarpeisiin.  Onnistuminen varmistettaisi muuttamalla ulkopolitiikka nykyisestä sotaliittoumapolitiikasta rauhantahtoiseksi ja -hakuiseksi pysyttelyksi uskottavasti suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella sekä tarjoamalla rauhanvälityksen palveluja YK:n kautta niitä tarvitseville, puolueettomasti ja neutraalisti, siis rauhanhakuisena "rauhanvälitykyksen suurvaltana" 3).

II - Valtiontalouden kuluista on riisuttava turhia menoja ja lisätään verotuksen kattavuutta.

Mitä se on? Se on että veromenoja vähennetään ja verotuloja kasvatetaan.  Kohteita voivat olla esimerkiksi 
- listaamattomien yhtiöiden omistajien ylimääräisiin verohelpotuksiin uppoavat verotulojen vähennykset
- yritysten tukiaisia voitaisi vähentää rajulla kädellä, ohjaten huomattavasti nykyistä vähemmän vain todella tähdellisiin painopistealueisiin kuten esimerkiksi ympäristön kannalta hyödyllisiin investointeihin.
- Vähennetään asevarustelu oman itsepuolustuksen tarpeisiin (ks. I)
- järkiperäistetään infrastruktuurirakentamista luopumalla esimerkiksi n.s. Tunninjuna- ja Itärata-hankeista.  Edellytetään hankkeilta parempaa kustannus/hyöty-suhdetta tarkastellen hankkeen laajaa yhteiskunnallista merkitystä pitkällä tähtäyksellä suhteessa sen investointi- ja käyttökuluihin.
- parannetaan verotuksen yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta niin että ne maksavat jotka kykenevät ja ne maksavat enemmän jotka enempään kykenevät.  Tämä tarkoittaa toimivaa progressiota ja veropohjan laajentamista niin että kaikki tulot on samalla viivalla, palkkatuloista pääoma-, maataloustulojen kautta pääomatuloihin ja myyntivoittoihin. Unohtamatta tietenkään verovalvontaa ja harmaan sekä mustan talouden kitkemistä sekä verovälttelyn estämistä ja verosuunnittelun rajoittamista "porsaanreikiä" sulkemalla.

III - Tuetaan sopimusyhteiskuntaa.

Mitä se on?  Se on tukea AY-liikkeen taistelulle parempien työehtojen puolesta kaikille suomalaisilla työpaikoilla työtä tekeville ja työnantajien työsuhteenehdoilla keinottelun estämistä.  Se parantaa ihmisten mahdollisuutta tulla toimeen joka tarkoittaa taloutta piristäviä kulutusmahdollisuuksia ilman sosiaalisia tulonsiirtoja niille joilla lisäansiot menevät täysimääräisesti kulutukseen (=pienipalkkaiset mutta ei isotuloiset).  Se johtaa veromenojen tarpeen pienenemiseen sosiaaliturvan ja tulonsiirtojen osalta ja lisää liikevaihtoa kotimarkkinoiden yrityksille joka lisää työtä ja toimeentuloa.

IV - Monipuolistetaan tuotantorakennetta.

Mitä se on?  Se on nykyisen yksipuolisen ja paljolti bulkkituotantoon keskittyneen tuotannon laajentamista hakemalla joustavampaa reagointikykyä ja muutoksiin jotka nostavat tuotteiden  jalostusastetta sekä tuottamalla teollisiin tuotteisiin liittyviä palveluja.  Nyt monet yritykset haluavat keskittyä ydinliiketoimintaansa karsimalla erilaisia tuotantosuuntia.  Käytännössä se tarkoittaa "kaikkien munien pistämistä samaan koriin" ja kriisialttiuden omaehtoista kasvattamista.

Meidän taloutemme ei voi olla keskittinyt "tikkusopan" eli selluloosan keittämiseen ja siitä paperin puristamiseen.  Suurten yritysten joilla on leveämmät hartiat, tulisi olla etunenässä kehittämässä tuoterepertuaariaan niin että syntyy n.s. resilienssiä yksittäisten tuotelinjojen markkinahäiriöitä vastaan.  Samalla rönsyistä kasvaa uusia "syömähampaita" markkinoille.  Ei toki koskaan kaikista mutta joistakin ja vetävät kunnes hiipuvat.  Yritysten tulisi siis panostaa omaan tuotekehitykseensä, siihen R&D:en mutta omalla rahallaan eikä yhteiskunnan.

V - Lyhennetään työaikaa.

Mitä se on?  Se on ihmisten työrasituksen keventämistä, työterveyden parantamista sekä vapaan ajan lisäämistä.  Silloin ihmisten terveys kohenee vähentäen sairauskuluja.  Työ tehostuu ja työpaikkoja syntyy parantamaan taloutta.  Ihan jo vapaa-ajan lisääntyminen lisää mahdollisuuksia kulutuksen lisäämiseen kun on enemmän vapaata aikaa.  Olen käsitellyt työajan lyhentämistä erillisessä kirjoituksessa kesällä -25.

VI - Panostetaan koulutukseen ja tieteen tekemiseen.

Mitä se on?  Se on yhteiskunnan tieteellisen pohjan vahvistamista siten että panostetaan sekä laajaan perustutkimukseen ja sitä soveltavaan niin, että tieteen tulokset on kaikkien hyödynnettävissä ilman liikesalaisuuksia.  Poliitikot omine ja taustaryhmiensä etupyyteine pysykööt erossa tieteilyn sisältöihin liittyvästä päätöksenteosta keskittyen resurssien varaamiseen tieteen vapaudelle.  Tieteen sisäiset kontrollimekanismit huolehtivat tuloshakuisuudesta.  Yritykset tehkööt vapaan tieteen vapaiden tulosten pohjalta omaa tuotekehitystään omalla rahallaan.

Koulutuksen panostaminen tarkoittaa laajaa ja kattavaa perusopetusta varhaiskasvatuksesta yliopistoihin ja ammattikouluihin.  Opetuksen on perustuttava parhaaseen tieteelliseen tietoon niin opetussisältöjen kuin menetelmienkin osalta, ilman paranormaalien henkien uskomusmaailmoja.  Opetuksen on oltava laaja-alaista filosofiasta ja kultuurista luonnontieteisiin ja teknologiaan, opettaen ihmisiä kriittiseen ajatteluun.  Paikallaan lienee myös luoda eroa toisaalta tieteellisen työn tekemiseen ja toisaalta korkeampia teoreettisia valmiuksia vaativiin töihin kouluttamisen välille eli eriyttää nykyisestä yliopistokoulutuksesta enemmän koulutusta ammattikorkeakouluille (tämä vaatii tietysti myös virkavaatimusten kehittämistä).  Erityistä panostusta nykytilanteessa tarvitaan ammatilliseen opetukseen jotta se pysyy teknologisen kehityksen mukana ja myös niin että työn teknisen suorittamisen ja sen teorian lisäksi opetetaan myös tietoja ja taitoja selvitä työelämässä ja elämässä yleensäkin.  Monipuolisesti työnsä ja järjestäytyneessä sopimusyhteiskunnassa elämisen osaavat ihmiset on voimavara vaikka jotkut porvarit näkevätkin heidät uhkana omalle asemalleen.

Kaikilla opetuksen tasoilla tulisi panostaa myös oppimisen opettamiseen sillä kukaan ei opi vain opettamalla vaan tarvitaan myös opettelemista.

VII - Avataan taas monipuoliset kauppayhteydet.

Mitä se on?  Se on että irrottaudutaan USAn hybridisodan offensiiveistä ja palata tekemään kannattavaa kauppaa niin lähelle kuin kauas ilman suurvaltapolitiikan kiemuroihin liittyviä poliittisia kommervenkkejä.  Meidän tulisi taas avata kauppasuhteet Venäjälle ja melko likellä olevalle Valko-Venäjälle.  Samoin meidän tulisi panostaa Kiinan talouteen sillä se on maailman suurin ja yksi nopeimmin kehittyviä talouksia.  Unohtaa ei sovi tietenkään Intiaakaan eikä muuta läntisen valtapiirin ulkopuolista maailmaa.  Sehän on 80% globaaleista markkinoista.

Paljon muutakin olisi tehtävissä mutta listasin tuohon omasta katsannostani tärkeimpinä pitämiäni.  Ne ovat vain tekemistä vaille valmiita eli: "saa suorittaa" ja sen jälkeen olisi laajemmat raamit tehdä niitä budjettejakin.  En kuitenkaan usko että nykyinen Purran-Orpon hallitus elinkeinoelämän EK:n antamine hallitusohjelmineen (n.s. "hyvä hallitusohjelma") pystyy saati haluaa parantaa meidän taloutemme raameja.  Heillä on omat tavoitteensa.

Ps: Tämän kirjoitukseksen otsikko saattaa ennustella että jossakin vaiheessa tällä palstalla tarjoilen ehkä myös jonkin sortin vaihtoehtobudjetin.  Sen sitten aika näyttää syntyykö moinen tekele ja jos niin millainen. 

---

1) Velkajarru:ksi nimitetään valtiontalouden alijäämän teknistä rajoittamista niin että sen varjolla voidaan tulevaisuudessa leikata valtion menoista, myös ja etenkin tähdellistä menoista.  Tarkoituksena on luoda parlamentaarinen elin määrittelemään valtionvelan määrää kahdeksan vuoden tähtäyksellä kuitenkin rajoja myös vaalikauden puoliväleissä asetellen.  Käytännössä tähdätään <60 % velkasuhteeseen BKT:n nähden.  Yhtenä julkilausuttana tavoitteena on myös poliittisen keskustelun rajaaminen tavoitteiden asettamisesta teknisiin keinoihin.  Useissa maissa on erilaisia sovelluksia velan rajoittamiseksi.  Ensimmäisenä sellaisen otti käyttöön Sveitsi 2001 mutta kansainvälisesti ne on tuonut enemmän esiim m.m. USA jossa sellainen on sulkenut liittovallion hallinnon useita kertoja ja Saksa jossa hallitus joutui erilaisia kepulikonsteja käyttäen siirtämään sotavarustelumenot sen ulkopuolelle.  Suomessakin on tulossa samansuuntainen klausuuli.

2) USAn hybridisodan offensiivit tarkoittaa USAn maailmanlaajuisia vastustajiaan vastaan käymien taisteluiden monia muotoja.  USA:lla on käynnissä monien n.s. "kuumien sotiensa" lisäksi erilaisia propaganda-, kauppa- y.m. sotia m.m. Venäjää, Kiinaa, Intiaa j.n.e. sekä n.s. "globaalia etelää" eli Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan n.s. kehittyviä maita vastaan.  Sitä "kansallisten etujen vaalimista kaikin käytettävissä olevin keinoin" (USA:n johdon pitkäaikainen muotoilu ulkopolitiikkansa suurelle linjalle) voi kokonaisuutena nimittää hybridisodaksi (hybridi = risteymä, sekamuoto, sekasikiö).  Tässä viitataan e.m. sotimisen muodoista taloussodan toimiin joissa aseina on tullit, sanktiot ja saarrot sekä äärimmillään laivojen kaappaukset, m.m. Karibianmerellä ja Tyynellä vatlamerellä.

3) Rauhanvälityksen suurvalta on m.m. Sauli Niinistön käyttämä ilmaus Suomesta tarjoamassa välityspalveluita maailman kriiseihin.  Sen mahdollisuudet on kuitenkin tuhottu menemällä mukaan sotaliittoon ja sitoutumalla läntisen valtapiirin eturintamaksi.

Kreikkalainen draaman kaari rautateillä

Aikoinaan 2000-luvun alussa Kreikan talous sakkasi kun sikäläisten oligarkkien Venizelos:ien, Karamanlis:ien, Papandreu:jen ja Mitzotakis:ien pelaaminen valtion rahoilla saavutti kansallisen konkurssin mittasuhteet.  Silloin piti EU:n ja muiden läntisten veronmaksajien rahoilla toimivien orgaanien  rientää pelastamaan läntitisiä pankkeja luottotappioilta.  Tehtävää hoitamaan rakennettiin n.s. Troikka: EU, kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Euroopan keskuspankki (ECB) muodostivat konsortion joka haali rahaa jäsenmaiden veronmaksajien selkänahoista ja laati myrkkykeiton Kreikan taloudelle sekä kreikkalaisille.

Oleellinen osa kreikkalaisten kuritusta oli Kreikan julkisen vallan omaisuuden raaka yksityistäminen. Siinä menivät satamat, lentokentät, energiateollisuus j.n.e. sekä mukana myös rautatiet.  Prosessia ovat jotkut kehuneet menestykseksi: miljardeja bruttokansantuotteeseen, työpaikkoja j.n.e. Toiset taas ovat nähneet sen päinvastaisena.  Oikeasti seuraukset ovat olleet samoja kuin aina ideologisessa yhtiöittämisessä ja yksityistämisessä. ahnetta voittojen kahmimista unohtaen kunnossapito ja kehittäminen sekä erityisesti työläisten olot.

Erityisesti viime päivät ovat osoittaneet kuinka katastrofaalista yksityistäminen on ollut Kreikan rautateille kun tavara- ja matkustajuna törmäsivät Kreikan tärkeimmällä rataosalla Ateenasta Thessalonikiin: liki 60 kuollutta ja yli 80 loukkaantunutta.  Syynä onnettomuuteen on, ettei yksityisten yhtiöiden omistajat ole voitonhimossaan välittäneet turvallisuudesta vaan kaikenlainen kunnossapito ja investoinnit on jätetty tekemättä.  Se mikä ennen yksityistämistä toimi on annettu rappeutua pilalle.  Kuvaavaa on myös kuinka vastuulliset langettavat kaiken vastuun yksittäisen asemapäällikön kannettavaksi.

Samaan aikaan kukaan n.s. Troikan jäsenistä tai heitä tukeneista, m.l. Suomen silloiset vallanpitävät, eivät ole muistaneet kuinka he julistivat yksityistämisen ilosanomaa.  Vastuu on aina muualla.  Onnettominta on ettei Kreikka ole tässä yksin vaan samanlaista meno on myös esim. UK:ssa, Belgiassa j.n.e. joissa kriittistä liikenne- y.m. infrastruktuuria on yksityistetty.  Seurauksena kaikkialla on ollut turvallisuuden romahtaminen ja työolosuhteiden kurjistuminen.  Edelleenkään suomalainen porvaristo ei näe kuinka jäljet pelottavat vaan ajavat laput silmillä kohti väistämätöntä katastrofia.  Myös EU näyttää on ollut samalla tuhon tiellä.

Hännänhuippuna EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leuen ilkeää tarjota vielä lisää neuvoja kreikkalaisille. Kreikkalainen Giánis Varoufákis ehtikin jo sanomaan: kiitos mutta kiitos ei.

Toivottavasti tämä onnettomuus avaa silmiä. Tosin uutiset kuinka kreikkalaisia mielenosoittajia on kohdeltu, ei lupaa hyvää. Sama meno jatkuu: voitot yksityisille kapitalisteille ja pamppua erimieltä oleville.  Ainahan omistajien kulutusjuhlan laskut revitään tavallisten taatiaisten selkänahasta ja vielä syyllistetään päälle.

Viisumeista rauhaan

Yksi viimeaikojen kiihkein misorussistinen offensiivi on ollut yritykset kieltää venäläisiltä matkailijoilta pääsy EU:in kieltämällä heiltä turisti- ym. viisumit.  On pyöritelty erilaisia laillisia keinoja ja kovimmat vaatineet ehdotonta täyskieltoa heti tai ainakin jo eilen.

Yksi laillisuuskysymys on ollut Schengenin sopimuksen pykälät ja mitä siinä olevat turvallisuusriskit tarkoittavat. Toiset näkevät venäläiset turistit heti ja ainoastaan turvallisuusriskeinä ja jotkut toiset taas haluaisivat nähdä humanitaariset syyt päästää mieluisan opposition jäseniä turvaan.  On myös vertailtu CoViD19-pandemian vuoksi tehtyihin sulkuihin.

 
Ei ehkä kannattaisi suhtautua sopimuksiin ja lakeihin kuin rusinapullaan. CoViD19-toimien suhteen toimittiin sopimuksien puitteissa Maailman terveysjärjestön (WHO) ohjeiden ja määräysten mukaan. Silloin oli ihan oikea vaara eikä se ole vieläkään ohi.

Turistit ovat turisteja eikä viisumit ole edes hidastetömssyjä oikeiden vakoilijoiden ja salaisten akenttien tiellä, siis jos sellaisessa maailmassa tykkää mieltään piehtaroittaa. He haluaisivat tuhlata rahojaan täällä ja muualla EU:ssa. Miksi emme antaisi heidän niin tehdä sillä ne kaikki on pois Venäjän federaation taloudesta ja myös sodankäynnistä, rahansiirtoa heiltä meille (oik. heikäläisiltä varakkailta meikäläisille yrityksille).

On myös keskusteltu m.m. pääministeri Sanna Marin:n käyttämästä sotatalous-termistä.  Me lienemme jonkinlaisessa sellaisessa, noin niinkuin laajassa katsannossa, koska olemme mukana "läntisen arvoyhteisön" taloussodassa ja sen sanktio-offensiiveissä. Lisäksi olemme sotkeutuneet auttamaan sodan yhtä osapuolta, Kiovan hallintoa myös aseellisesti vaikka meille on vakuutettu ettei meikäläisiä aseita saa päätyä konfliktialueille niiden osapuolten käsiin. Emmekä voi kiistää myöskään osuuttamme informaatiosodassa. Olemme siis mukana hybridisodassa ja sen mukaisessa taloudessa jossa sotapropagandalla yritetään vaimentaa kritiikkiä. Todelliset turvallisuusuhkat ovat toisaalla ja kohdistuvat ihan eri asioina meihin (vrt. ilmasto- ja muut ympäristökatastrofit sekä eriarvoistamisen sosiaaliset vaikutukset).

Kuitenkaan emme saisi unohtaa myöskään ETYK:n III koria joka puhui ja puhuu edelleenkin voimassa olevana sopimuksena vapaasta liikkumisesta, niin ihmisten kuin ajatustenkin. Sen on myös sanottu, jollei suorastaan aiheuttaneen niin, ainakin mahdollistaneen Neuvostoliiton romahtamisen/romahduttamisen. Nyt toimimme täysin päinvastoin ja rakennamme EU:sta Euroopan sisälle linnaketta jonne intra muro haluamme leiriytyä sotaleiriin hämärään. Valtaosa maailmasta on ekstra muro enkä yhtään ihmettelisi, että siellä pian ajatellaan ettei EU:ia ja sen jäseniä oikeasti tarvitse mihinkään.

Ja päälimmäisenä pitäisi päästä neuvottelemalla rauhaan jotta ukrainalaisten sotakärsimykset päättyisivät. Rauha olisi myös hyvä olla sellainen ettei toinen osapuoli pääsisi elvistelemään voitolla ja kuvittelisi voivansa jatkaa eikä toista osapuolta pitäisi saattaa asemaan jossa voidaan alkaa valmistella kostoa ja kärsimysten hyvittämistä uudella väkivallalla.

EU on kaksinaamainen pakolaisasioissa

Viime aikoina tiedonlevitteidemme kestoaiheita on ollut pöyristellä Valko-Venäjän toimia pakolaisten kanssa.  Useampikin valtatuutti on ollut paheksumassa Aljaksander Lukašenka:n hallinnon toimia kun he eivät pidä pakolaisia väkisin omassa maassaan ja ehkä jopa mahdollisesti yllyttävät heitä kohti EU:a.  Tosin he mieluusti itsekin tänne pyrkisivät, tiettävästi.  Viimeisimmäksi silmiini sattui espoolaisesta KSML-konserniin kuuluvasta aviisista Länsiväylästä juttu otsikolla "Puolustusministeri Kaikkonen tuomitsee Valko-Venäjän toimet Puolan rajalla – 'Kyse hybridioperaatiosta, jossa ihmisiä käytetään ikään kuin aseina'".  Juttuja on ollut myös muissa niin sähköisissä, netti, YV, radio, kuin paperisissakin julkaisuissa.

Enpä malta olla muistelematta kun NATO-kumppanimme Turkki päästi/lähetti pakolaisia rajansa yli EU:in jokunen aika sitten.  Silloin pakolaisten hätää ymmärtävän EU:n ratkaisu oli antaa Erdoğan:lle rahaa jotta hän ei niin tekisi vaan pitäisi pakolaiset maassaan ja huoltaisi heitä.  Ihan omiksi tunnistamiensa ja inhimillisiksi tarkoitettuja julkilausumia ja päätöksiä mainiten.

Nyt kun Valko-Venäjä päästää pakolaisia EU-rajalle, ei ole jälkeään pakolaisten hädän ymmärtämisestä.  Senkään vertaa kuin silloin kun heitä tulee Välimeren yli ketkä minkäkinlaisella kipolla.  Tarjolla on nyt vain armeijaa, pyssyjä ja sanktioita.  Ilmeisesti Valko-Venäjälläkin pitäisi olla vieressään meri johon EU voisi antaa pakolaisten hukkua kuten nyt Välimeren ylittäjiä.

Samaan aikaan EU ja NATO et al n.s. "läntinen arvoyhteisö" jatkavat politiikkaansa joka aihauttaa uusien pakolaisten liikkeelle lähtemistä m.m. Syyriassa, Libyassa, Afganistanissa etc.

 Pyssyministerin, kepulaisen Antti Kaikkosen käytöstä ja mielipiteitä asiassa en ihmettele lainkaan, ihan hänen aikaisemman historiansa valossa.  Sen sijaan olen ihmisoikeuksista aina ah'niin huolissaan olevien vihreiden, m.m. ulkoministeri Pekka Haaviston puuttuvasta huolestumista pakolaisten kohtalosta puolalaisten ja liettualaisten rajavartioiden kynsissä olen huolissani.  Samaan aikaan ääliöoikeistolaiset uusnatsit ovat uhonneet vapaaehtoisilla sikäläisten militioiden apuna.  Sen sijaan hänkin on yhtynyt syyttämään ja uhkaamaan Valko-Venäjää sen sijaan, että hakisi ratkaisuja pakolaisten oikeisiin ongelmiin ja auttamiseen.  

 

Ilmeisesti hädänalaisten ihmisten auttaminen on poliittinen tarkoituksenmukaisuuskysymys sen mukaan onko toinen osapuoli inhokki vai liittolainen.  Voi tätä kaksinaismoralismin määrää.

Sotilaallinen liikkuvuus ja pysyvä rakenteellinen sotayhteistyö

Huomasin ohimennen UK-laisesta Morning Star -lehdestä uutisen kuinka USA, Kanada ja Norja on hyväksytty EU:n sotilaallisen liikkuvuuden ("Military Mobility") ohjelmaan.  Uteliaisuuteni heräsi mistä onkaan oikein kyse.  Taustalta löytyi NATOa, Lissabonin sopimusta, PESCO:a ja ties mitä. Osa tuttuja ja osa ihan outoja juttuja valtajulkisuudesta.

NATO ja Lissabon olivat tuttuja mutta mitä ovatkaan PESCO ja Military Mobility?  Eikun ottamaan selvää!

PESCO on lyhennys sanoista "Permanent Structured Cooperation" ja on EU:n kehikko sotilaallisen yhteistyön tiivistämiselle ja armeijoiden yhteensovittamiselle, yhteentoimivuudelle kuten hienosti sanotaan. Suomeksi siitä on käytetty nimeä "pysyvä rakenteellinen yhteistyö" (PRY). Se rakentaa EU:lle yhteistä armeijaa ja varmistaa sen osaksi USA:n johtamaa NATOa.  Mukana on 25 EU:n 27 jäsenvaltiosta.  Poissa taitavat olla vain Malta ja Tanska mutta ei tietenkään piskuinen ja luotettavuuttaan todistava Suomi.  Se korostaa erityisenä luonteenaan olevan laillisesti sitovat velvoitteet erotuksena muista lievemmistä yhteistyömuodoista. Samalla korostetaan NATOn asemaa.

"Military Mobility" (MM) on yksi PESCO:n projekteista.  Sen puitteissa kehitetään sotajoukkojen esteetöntä ja pidäkkeetöntä liikkumista koko EU:n alueella.  Aiemmin vain EU-laisille joukoille mutta nyt vapaasti liikkuteltaviksi laajennetaan myös muiden NATO-maiden armeijoita.  Jonkinlainen EU:n laajuinen "isäntämaa-MOU".

Tätä kaikkea on pusattu EU:n salaperäisissä kabineteissa ilman suurempaa julkisuutta.  Etenkin Suomessa "laillisia sitoumuksia" on edistetty kovin sammutetuin lyhdyin.  Eduskunnan asiakirjoista ne eivät näytä löytyvän kuin tiedonantoluonteisista yhteenvedoista ja toimintakertomuksista.  Liittymispäätösten varsinaista käsittelyä enkä päätöstä, esim. hallituksen esitys, laki liittymisestä t.m.s., en löytänyt sen enempää eduskunnan kuin Finlex:nkään asiakirjoista. Ilmeisesti liittyminen on hoidettu kuten "kauttakulkusopimus 3.0:ankin" (t.m.n. "isäntämaasopimus") jolloin Sauli Niinistön valvovien silmäin alla puolustusvoimain silloinen komentaja, kenraali Jarmo Lindberg allekirjoitti sopimuksen ilman eduskunnan käsittelyä ja tekele vain putkahti säädöskokoelmaan, pelkästään englanninkielisenä.

Valtajulkisuudelle PESCO ja sen projektit ovat sivulauseiden asioita ja sitäkin avoimemmin vain kun sen EU-laista aseteollisuutta kannustava puoli mainitaan esteenä syvemmälle sitoutumiselle USA:n juoniin. Muuten se jätetään merkittävyyteensä nähden kovin vähälle huomiolle. Tämäkään Morning Star:n paljastama laajennus näyttäisi menneen ihan ohi. Paljastaisihan laajempi asian avaaminen NATOttamisen ja muun läntisiin sotaliittoumiin sitouttamisen syvyyden ja monimuotoisuuden.  Herää epäilys, että valmistellaan askel askeleelta tilannetta jossa sitoumukset katsotaan niin laajoiksi ja syviksi ettei täysjäsenyyttä enää kannata piilotella ja sen saavat toteutetuksi pelkkänä ilmoitusasiana.

Olemmeko tässä nyt lisäksi liki niitä sitoumuksia jotka estävät hallitusta edes CoViD-pandemian kynsissä lipeämästä m.m. äärimmäisen kalliista hävittäjä- ja laivastohankkeista?  Kuin myös vakavasti keskustelemasta Afganistanin hyökkäys- ja miehityssotaan mukaanmenosta, sotaleikeistä NATOn kanssa, USA:n armeijasta harjoittelemassa Suomessa ja "näyttämässä lippuaan" itärajallamme j.n.e.?  Siis paljon pidemmällä kuin aikoinaan kun  paljastukset Paavo Lipposen intrigeistä Washintonissa säästivät meidät raa'alta hyökkäyssodalta Irak:in (n.s. Iran-gate)?  Onnistuisiko nykyään vastaava irrottautuminen sotaliittoumista?

Milloin:

a) suomalainen valtatiedonlevitteistö nostaa tälläisiä asioita ihan julkiseen, yhteiskunnalliseen keskusteluun läpi ja puhki niitä analysoiden ja

b) päätökset tälläisistä asioista tehdään demokraattisesti, avoimesti ja läpinäkyvästi piilottamatta niitä marginaaleihin ja alaviitteisiin?

Siis niin, että kansalaisilla on aito mahdollisuus arvioida mihin meitä ollaan sitouttamassa ja mitä seurauksia siitä on.  Eikä meitä vain laiteta tapahtuneiden asioiden eteen kantamaan niiden seurauksista vastuu, vaan pääsemme ihan itse demokraattisesti päättämään kohtalostamme?

Demokraatin tyyliin kaksinaismoralistisesti ja erimieliset hiljentäen Sanna Marinin johdolla - kohti mitä?

Maailmalla pidetään ajankohtaisena Valkovenäjän tapahtumia ja Aljaksandr Ryhoravitš Lukašenkan hallinnon toimia. Koetaan tarvetta hyökätä häntä ja hänen hallintoaan vastaan jopa unohtaen kaikki hyvät mutta toisensuuntaiset puheet joita käytetään toisaalla toisenlaisia vastaan ja puolesta. Esimerkiksi kukaan ei juurikaan näe vaivaa syyttää ranskalaisia, USA-laisia tai israelilaisia samankaltaisista mielenosoitusten tukahduttamisesta ja ollaan kovin tarkkoja, ettei muiden vaaleihin saa sotkeutua.  Samalla on otettu kummallinen tapa jolla ulkopuoliset hylkaavat ja hyväksyvät oman mielensä mukaan toisten vaaleja.  Oikeastihan vaalit käsittelee kunkin maan omat vaaliviranomaiset eikä esimerkiksi Suomen keskusvaalilautakuntakaan laske muita sorkkimaan vaalituksen käsittelyä. 

Myös Suomen hallitukset ja valtiojohto on innokkaana mukana tässä kaksinaismoralistisessa ja tekopyhässä politiikassa valiten ratkaisunsa sen mukaan mille puolelle maailmanpoliittisia barrikaadeja on menty.   Tässä jota myös n.s. läntisen arvomaailman ihmisoikeus-, vapaus- ja demokratian edistämiseksi sanotaan.  Tosin kyseessä lienee pikemminkin läntisen finanssi- ja sotateollisen konglomeraatin vallan tukemisesta ja sen naamioimisesta sanoilla ja ilmaisuilla joilla on nykyihmisten mielessä hyvänä pidettävä klangi.

Tämä trendikäs suuntautuminen on mennyt jo niin pitkälle, että esimerkiksi nyt pääministeri Sanna Marinin asemoitua meidät länsivaltojen falangeihin puuttumaan EU:sta käsin ulkopuolisen maan sisäisiin asioihin, häntä ei samaisen puolueen päääänenkannattajan, Demokraatin nettisivuilla saa arvostella edes kysymysmuodossa. Kirjoitin sinne 19/8 -20 asiaa koskevaan uutiseen kommentin joka törmäsi sivuston sensuuriin. Se katosi likipitäen samantien ja uusintayritys seuraavana aamuna ei innustunut yhtään paremmin.

Käsittääkseni kirjoituksessani, vaikka hieman kärkevä ja särmäkäs olikin, ei ollut mitään sopimatonta, esimerkiksi henkilöön käypää tahi loukkaavaa. Varmuuden vuoksi tässä tekstini kokonasuudessaan:

"Mihinkähän mahtoi unohtua Marinilta ja muulta EU-kermalta aiemmin niin toitetettu valtioiden itsemääräämisoikeus ja toisten sisäisiin asioihin puuttumattomuus, etenkin vaaleihin?

Miten ja mistä EU:n eliitti on saanut vallan hylätä tai hyväksyä muiden maiden vaalituloksia?

Koska Marin on vaatimassa pakotteita m.m. ranskalaisille, USA-laisille tai israelilaisille, ihan vain esimerkinoloisesti muutama mainiten, viranomaisille ja poliitikoille rauhallisten mielenosoitusten väkivaltaisesta tukahduttamisesta? Ja onhan Suomessakin poliisi tukahduttanut toisten ja suojellut toisten mielenosoituksia.

Kovin valikoivalta ja kaksinaismoralistiselta vaikuttaa tämä suhtautuminen tähän(-kin) asiaan kun on kyse sijoittumisesta kansainvälisten barrikaadien taakse.
Mihinkähän mahtoi unohtua Marinilta ja muulta EU-kermalta aiemmin niin toitetettu valtioiden itsemääräämisoikeus ja toisten sisäisiin asioihin puuttumattomuus, etenkin vaaleihin?

Miten ja mistä EU:n eliitti on saanut vallan hylätä tai hyväksyä muiden maiden vaalituloksia?

Koska Marin on vaatimassa pakotteita m.m. ranskalaisille, USA-laisille tai israelilaisille, ihan vain esimerkinoloisesti muutama mainiten, viranomaisille ja poliitikoille rauhallisten mielenosoitusten väkivaltaisesta tukahduttamisesta? Ja onhan Suomessakin poliisi tukahduttanut toisten ja suojellut toisten mielenosoituksia.

Kovin valikoivalta ja kaksinaismoralistiselta vaikuttaa tämä suhtautuminen tähän(-kin) asiaan kun on kyse sijoittumisesta kansainvälisten barrikaadien taakse."

Tästä on kai vedettävä johtopäätös, että SDP sekä sitä edustava pääministeri ja (tod.näk.) tuleva puheenjohtaja ovat puolensa valinneet eivätkä salli poikkipuolista sanaa joka paljastaisi heidän valintojensa kestämättömyyden. Sanna Marinille ja SDP:lle näyttää vallan sopivalta käyttää yksiä sääntöjä yhteen suuntaan ja toisia toisaalle, aina sen mukaan miten sym- ja antipatiat sekä poliittiset tarkoituksenmukaisuudet menevät.

Edellistä ei pidä tulkita minun tuenosoituksekseni Lukašenkan hallinnolle.  Siihen en ota kantaa tässä kirjoituksessa, jossakin toisessa ehkä joskus toisella kertaa, vaan vain ja ainoastaan tuohtumisena eliittimme, m.l. eräät itseään vasemmistolaisina pitävät, kaksinaismoralistiseen käyttäytymiseen tälläkertaa ulkopolitiikassa.  Odottaisin etenkin vasemmistolaisina itseään pitäviltä enemmän johdonmukaisuutta ja vähemmän kaksinaismoralismia.

Olen tähän asti suhtautunut tähän hallitukseen, ensin Antti Rinteen aloittamana ja sitten Marin jatkamana, ylen positiivisesti ja sietänyt jopa pieniä kolhuja sinne tänne. Nyt tällä tekopyhällä ja yksisilmäisellä kaksinaismoralismilla tuli sellainen kolhu sen kilpeen, että joudun kääntämään suhtautumistani reilusti kriittisempään suuntaan. 

Minun suhtautumisiani suurempi kysymys on vielä se, mihin tämä kaikki johtaa?  Mihin hallituksemme, tämä ja sen edeltäjät ovat meidät sitouttaneet?  Miten tämä "istuu" yhteen NATOttamisen ja USA:n kanssa liittoutumisen kanssa?  Mistä vielä löydämme edestämme ja ketkä ovat takanamme puskemassa meitä?

Erdoğan vie ja EU vikisee

Viime päivinä olemme saaneet todistaa Turkin uusia peliliikkeitä kun sen sotapolitiikka Syyriassa ei olekaan mennyt Recep Tayyip Erdoğanin suunnitelmien mukaan.  Ankaran hallinto on aloittanut jälleen pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden raa'an hyväksikäyttämisen politiikan välineenä yrittämällä heidän avullaan kiristää EU:lta ja NATOlta apua epäonnistuneeseen laittomaan sotaansa Syyriassa sen laillista hallitusta vastaan.

EU:ssa suhtautuminen on ollut odotetulla mutta vaarallisella tavalla kaksijakoista molempien suuntaustaen pyrkiessä tarttumaan vain oireisiin eli pakolaisten kohtaloon.  Toinen on etnonationalistien ja haittaoikeiston linja joka pyrkii estämään pakolaisten pääsyä turvaan ja toinen hieman humaanimpi linja joka pyrkii auttamaan heitä.  Tokikin jokainen realistisesti ja humaanisti ajatteleva ihminen pyrkii auttamaan apua tarvitsevia.  Onhan heidän jättämisensä Erdoğanin kynsiin hänen pelinappuloikseen raakaa ja vastuutonta.

Ad hoc -tilanteen lisäksi meidän tulisi pyrkiä puuttumaan juurisyihin eli tilanteeseen Syyriassa.  Siis siihen kuinka auttaisimme Syyrian laillista hallitusta pääsemään eroon ISIS:n rippeistä ja Idlib:n maakunnassa vielä raakaa valtaansa pitävistä Al Qaida -filiaalien terroristilaumoista.  Se tapahtuisi tehokkaimmin pyrkimällä vetämään ulkopuoliset laittomasti maassa toimivat joukot.  Siellä toimivat kansainvälisen lain vastaisesti ainakin USA:n ja sen monien liittolaisten armeijat ja ilmavoimat sekä laivastot, kuten esimerkiksi NATO:n ja Israelin.  Samaten EU:n tuki noille 'maltillisina' mainostetuille tulisi lopettaa välittömästi.

Ensimmäinen ehdoton edellytys olisi kaksinaismoralistisen tiedonvälittämisen ja uutisoinnin lopettaminen.  Nyt meidän tiedonlevittämisen valtavirta puskee meille USA.n ja sen liittolaisten yksipuolista propagandaa.  Objektiivisempi ja neutraalimpi linja saattaisi avartaa ihmisten käsityksiä.

Juurisyiden korjaaminen eli Syyrian hallituksen väkivaltaiseen vaihtamiseen pyrkivän sodan lopettaminen korjaisi myös pakolaistilanteen.  Senhän aloitti Arabimaiden käynnistämä ja USAn masinoima ulkopuolisten terroristipalkkasotilaiden ujuttaminen Syyriaan ja sen lopettaisi tuon vastuuttoman ja katalan sodituttamisen lopettaminen.  Sen jälkeen pakolaiset voisivat palata rauhalliseen Syyriaan.  Osa eli kymmenet tuhannet pakolaiset ovat jo aloittaneet paluun Syyrian hallituksen rauhoittamille alueille.  Samalla mahdollistuisi myös, että syyrialaiset voisivat hoitaa sisäpoliittiset kysymyksensä, kuten aluehallintojen autonomian omien halujensa mukaan.  Ehkä mahdollisesti esimerkiksi YK:n avustuksella ilman ulkovaltojen valtapoliittisia intrigejä ja sekaantumista.  Onhan kai Syyriallakin oikeus suvereniteettiinsa, vai onko?

Per viam: Turkin pakolaisten joukossa on myös muita kuin syyrialaisia.  Siellä on miehityshallintoa (mukana myös Suomi)  ja Talibaneja pakenevia pakenevia Afganistanista, kurdeja et al Iranista, NATO:n ja USA:n luomaa sekasortoa pakenevia Libyasta j.n.e.  Myös nniiden maiden ongelmiin pitäisi lähteä hakemaan juurisyitä.

Ehkä lopulta me tavalliset taatiaiset osaisimme myös varoa meidän omien imperialististen eliittiemme vastuuttomia politiikkoja, jotka johtavat ihmisiä hirvittäviin kärsimyksiin jokapuolella maapalloa, ja pitämään heidät aisoissa.

Ulkopolitiikkamme tuuliajolla ja harhapoluilla

Jos oli Suomen ulkopolitiikka tuuliajolla edellisen S.Sipilän hallituksen ja sen onnettoman ulkoministerin T.Soinin aikana niin ei suunta näytä löytyneen uudellekaan ulkoministerille, P.Haavistolle.

Aiemmin hän julisti olevansa heikäläistensä kanssa rakentamassa Venäjää sopivaksi ja suostuvaiseksi kumppaniksi lännelle, venäläisiltä kysymättä.

Sittemmin hän ulkoministerinä on Hesarin haastattelussa julistamassa Irania uhkaksi kun USA on heilumassa sen rajoilla kerjäämässä sotaa.  Hänen mukaansa Iran eristäytyy kun USA sitä eristää ja uhkailee sen kanssa yhteistyötä tekeviä sanktioilla ja boikoteilla.  Samalla hän sitä suoraan sanomatta yhtyy USA:n yksipuolisiin ja perustelemattomiin syytöksiin Iranista syyllisenä viimeaikaisiin tankkeri-iskuihin.

EU:n kauniit toiveet ydinsopimuksen pitämisestä olisivat tietysti kauniita jos niillä olisi jotain pohjaa.  Kuitenkin hänen ja muidenkin EU:n johtajien asenne näyttää olevan, että Iran on yksipuolisesti syyllinen sen rikkoutumiseen vaikka ensimmäinen rikkoja oli USA irtautuessaan siitä sopimuksen vastaisesti  ja sen jälkeen EU joka ei ole pitänyt kiinni taloussuhteita koskevista lupauksistaan.  Mutta taas Iran on syyllinen kun toteaa ettei sopimus ole pysynyt kasassa joten heidänkään ei ole syytä sitä noudattaa kun kukaan muukaan ei niin tee.

Viimeisimpänä hänen saavutuksenaan on YLEn haastattelu jossa hän pitää jälleen Irania uhittelijana ja syyllisenä välien kiristymiseen.  Hän kertoo Suomen välittäneen Teheraniin  viestejä maltista.  Miksi hän ei välitä niitä Washingtoniin?  Siellä tarvetta olisi paljon enemmän sillä D.Trump lienee liian löperö ja laiska pitämään J.Bolton:ia ja M.Pompeo:ta aisoissa vaikka onkin todennut heidän haluavat milloin mitäkin sotaa.

On totta, että Iran on teokratia.  Karkea sellainen niinkuin teokratiat ovat kaikkina aikoina olleet ja tullevat myös olemaan jos sellaisia vielä johonkin pystytetään.  Sen kansalaisvapaudet ovat kovin kapeat ja niiden rajoja vahtii uskonnollinen poliisi.  Mutta mitä onkaan saanut aikaan tämä USA:n johtama ja muiden apinoima eristämispolitiikka.  Ei siis Iranin eristäytymis- vaan "läntisen arvoyhteisön" politiikka.sen eristämiseksi.  Seurauksena on ollut uskonnollisen johdon entistä tiukempi ote tilanteessa jossa ulkovaltojen uhka näyttäytyy todellisena ja on sitä.  Irania uhkaa todella ja ihan oikeasti USA:n ja sen liittolaisten konkreettinen hyökkäys nykyisen taloudellisen sodan lisäksi.  Tällä politiikalla on suoraan tuettu A.Khamenei:n johtaman islamilaisen hallintoa osoittamalla, että he ovat ihan oikeassa kertoessaan "suuresta saatanasta" (pers: شيطان بزرگ , transl: Shaytan Bozorg).

Mitä siis tekee ulkoministerimme?  Hän lukittautuu kerta kerran jälkeen samaan rintamaan USA:n kanssa.  Niin vaikka jopa osa EU:n muista ulkopoliittisista johtajista uskaltaakin jo asettua jonkin verran poikkiteloin ja epäillä USA:n perusteluja.  Mutta Haavistolle USA on hänen puolensa ja valitettavasti hän on ulkoministerimme.

Olisi jo aika nähdä läpi hänen hyväntahtoiseksi rakennetusta imagostaan ja kovinkin ohuesta rauhanvälittäjän maineestaan.  Onko meillä varaa tuollaiseen ulkoministeriin?.  

Meidän pitäisi kääntää ulkopolitiikkamme täysin kohti rauhantahtoista puolueettomuutta ja osoittaa sen vakuuttavuus toimimalla kansainvälisissä suhteissa, myös suurvaltojen ristiriidoissa, tasapuolisesti ja neutraalisti asettumatta minkään osapuolen puolelle.  Se edellyttäisi tässäkin tapauksessa irrottautumista USA:n talutusnuorasta ja itsenäistä ja puolueetonta suhtautumista kaikkiin osapuoliin.  Silloin voisimme myös uskottavasti tarjota toimivia välityspalveluja ja voisimme jopa ylettää rauhanvälityksen suurvallaksi kuten eräät korkeissakin asemissa olevat poliitikot ovat haaveilleet.

Onko EU:lla tulevaisuutta?

Onko Euroopan unionilla tulevaisuutta? Giánis Varoufákis tuntuu luottavan mutta vaatii paljon.

Monet tahot ovat ennustaneet nykyisen Euroopan unionin kriisin olevan sen viimeinen. Liian monenlaisia elementtejä on kasattu yhteen ja lisää vielä haalitaan m.m. Ukrainasta ja Turkista. Kreikkalainen kansantaloustieteilijä ja entinen valtiovarainministeri Giánis Varoufákis tuntuu vielä elättelevän toiveita yhteisen Euroopan puolesta. Toki hänkin näyttää joutuvan asettelemaan paljon ehtoja ja edellytyksiä sen onnistumiselle halutessaan perustaa uuden eurooppalaisen poliittisen liikkeen pelastamaan se mitä vielä on jäljellä.

Varoufákis näkee suurimpina ongelmana demokratian puutteen, sen että vallanpitäjät ja byrokraatit ovat tehneet EU:sta demokraatittoman vyöhykkeen. Valta on siirtynyt Brysselin byrokraateille ja pankkiireille, demos on viety demokratiasta.  Seurauksena on ollut politiikattomaksi nimitetty byrokraattien ja pankkiirien harvainvalta.  Ja korjausliikkeinä on käytetty demokratian kaventamista entisestään.

Ratkaisuksi Varoufákisilla ja hänen kavereillaan on uusi yleiseurooppalainen *) kansanliike DiEM25 eli Democracy in Europe Movement 2025.  He ovat julkistaneet sanomansa manifestina Euroopan demokratisoimiseksi.  Siinä viesti tiivistetään ehtoon, että joko Eurooppa on demokratisoitava tai hajotettava.  Eli politiikka on tuotava ihmisten välineeksi hoitaa yhteisiä asioita.

Manifestin luettuani olen päätynyt heidän kanssaan samalle kannalle.  Heidän tarjoamansa avoin ja demokraattinen EU on ainoa mahdollisuus jolla sen voi säilyttää.  Muussa tapauksessa se kannattaa suoranaisesti hajottaa.  Toisaalta heidän tunnistamansa edellytykset ovat kovat, niin lyhyellä kuin pitemmälläkin tähtäyksellä, että en tällä elämänkokemuksella jaksa uskoa meillä enää heidän tavoitteekseen asettamanaan vuonna 2025 olevan enää EU:ta.  Haluaisin kuitenkin peruspositiivisena ihmisenä toivoa heidän onnistuvan mutta aika näyttää miten käy mutta joka tapauksessa lukemisen arvoinen paperi.

P.s. Aiheeseen liittyvä video Berliinin Volksbuhne -teatterissa viime syksynä pidetystä keskustelusta: vimeo.com 

*) Varoufakis ja kumppanit käyttävät Euroopan Unionista virheellisesti sitä laajempaa maanosaa tarkoittavaa nimeä.

Kirjeitä Rehnin myllystä

Komissaari Rehn on lähettänyt kirjeen IMF:n, EKP:n ja eräille muille finanssielämän johtajille.  Rehn puuttuu käsittämättömällä tavalla taloustieteilijöiden akateemiseen vapauteen.  Rehnin kirje on jäänyt Suomessa vaille ansaitsemaansa huomiota. 
 
EU:n talouskomissaari ja EU:n komission varapuheenjohtaja Olli Rehn on lähestynyt kirjeellä Euroopan keskuspankin pääjohtajaa, IMF:n pääjohtajaa ja eräitä muita kansainvälisen finanssimaailman silmää tekeviä.  Kirjeessään Rehn kiittelee tukevista kommenteista EU:n kasvu ja kestävyysraportille sekä mainostaa kolleegoilleen tulevaa EU:n talviennustetta. Kiittelyt menee normaalin kohteliasuuden piikkiin mutta jatko onkin sitten oudompaa tekstiä.

Rehn katsoo asiakseen lähteä syyttämään EU:n ja IMF:n huippujohtojen harjoittaman politiikan arvostelua.  Hänen mielestään tiedemiesten sekä teoreettiset ja käytännön havainnot ovat väärin eikä sellaista pitäisi tehdä.  Sallittua tulisi olla vain uskon vahvistaminen EU:n huippujohdon politiikan ainutlaatuiseen ja -kertaiseen erehtymättömyyteen ja oikeutukseen.

Rehnin mielestä rahoitusamarkkinoiden luottamus on ydinjuttu eikä sitä saisi vaarantaa epäilevillä tutkimustuloksilla.  Jos siis Rehnin ja kumppanien politiikka ei toimi niin ekonomistit eivät saisi sitä sanoa jotta politiikan vääryys ei veisi banksterien luottamusta heidän politiikkaansa.

Niinpä esimerkiksi taloustutkija Jonathan Portes esittääkin varsin kirpeää kritiikkiä blokissaan Rehniä vastaan. Portes on UK:n kansallisen talous- ja yhteiskunnallisen tutkimusinstituutin johtaja ja m.m. entinen UK:n hallituksen johtava talousasiantuntija.  Hänen asiantuntemuksensa lienee kohdallaan kun hän mitätöi Rehnin esityksiä ja puolustaa akateemista vapautta.

Meillä täällä Suomessa, jossa yleensä seurataan Rehnin tekemisiä melko tarkastikin, kirjeeseen näyttää kiinnittäneen huomiota  vain Tiedonantaja-lehti. Se kirjoitti aiheesta 8/2013 numeronsa pääkirjoituksessa "Komissaari Rehnin paimenkirje kertoo EU-päättäjien epätoivosta".  Vaikeneminen on, tietenkin, kuvaavaa suomalaisen valtatiedotusvälineistön suhtautumiselle.  Mikään, mikä horjuttaa asiallisella, teoreettisesti perusteltavissa olevalla ja käytännön havainnoilla todistetulla tavalla EU:n politiikanuskottavuutta, ei saa ylittää uutiskynnystä.  Julkisuudessa saa näkyä vain PerSujen kaltainen päätön älämölö johon Rehnit ja kumppanit osaavat vastata.   Kritiikki johon EU-eliitti ei kykene vastaamaan on vaiettava ja niinpä tämänkin kirjeen käsittely hautautuu marginaaliseen vasemmistolehteen. 

Tosin Portes näkee Rehnin kirjeessä positiivistakin. Nimittäin sen, että kannattaa todellakin toivoa akateemisten kirjoittajien, kuten hän blokissaan, todellakin pystyvän vaikuttamaan niihin korjausliikkeisiin joita EU:n politiikkaan pitää tehdä kun nykyinen murenee. 

EU-laskentoa

EU:n komissio on ja valtiojohdot ovat päässeet sopuun EU:n seuraavasta budjetista.  Käsitykset saavuetun neuvottelutuloksen sisällöstä ja sen vaikutuksista vaihtelevat hyvin jyrkästi.  Mistä EU-kansalaiset voisivat saada luotettavaa tietoa koska valtajulkisuuden tiedot ovat vain osatotuuksia jaristiriitaisia?
  
Meidän EU-eliittimme on palannut Brysselistä neuvottelemasta EU:n budjetista.  Jälleen kerran olemme voittaneet, jos ei muuta niin luvan maksaa lisää muiden jäsenmaksuja.  

Erityisen kummallista on kuitenkin maataloustukien kohtalo.  Hallituksemme pääministeri Jyrki Kataisen johdolla laskee, että EU:lta saatu maataloustuki laskee 20 miljoonaa EUR.  Maataloustuottajien keskusliitto (MTK) laskee, että sen korvaamiseksi tarvitaan 40 miljoonaa EUR.  Eroa ei ole kuin 100 prosenttia.

Miten näitä EU-laskelmia oikein tehdään kun heittelyvälit ovat 100 %:n luokkaa?  Miten luotettavia ovat laskelmat jäsemmaksujen neton 0,30 % ... 0,32:n %:n bruttokansantuoteosuudesta, EU:n budejetin pienenemisestä j.n.e.?

Meillehän on jo aiemmin opetettu, että olemme nettosaajia jäsenmaksuissa.  Silloin toki laskelmista unohdettiin tullimaksujen menettäminen mutta muistettiin niiden keräämiseksi saadut korvaukset.  Samaten ei "muistettu" kirjata laskelmiin kaikkia EU:n hallintobyrokratian kuluja.  Aivan tavatonta olisi tietenkin muistaa miten paljon rahaa palaa EU-lobbaamiseen ja asioiden käsittelyn kierrättämiseen Brysselin ja Strasbourghin kautta.

Nykyään sentään sitä ei enää kyetä peittelemään vaan selitellään miten halpa hinta tuo on yhteismarkkinoista, joilla oltiin jo ennen EU-jäsenyyttä sekä rauhasta johon saamme osallistua Afganistanissa. 

Julkisuudessa ilmeisesti vain emeritus EU-meppi Esko Seppänen vaivautuu selvittelemään mistä oikein on kyse.

Mistä löytyisi ne vallan vahtikoirat ja neljännet valtiomahdit jotka myös valtajulkisuudessa kyseenalaistaisivat meille syötetyt pajunköydet?  Vai olemmeko tuomitut olemaan tämän porvarillisen hegemonian alla kataisten ja kumppanien jymäytettävinä?

Menetetty mahdollisuus ja Suomi-kuva

Suomi ei tullut valituksi YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi.  Selitykset vaihtelevat ja niitä käytetään erilaisten poliittisten asioiden edistämiseksi.  Ulkopolitiikkamme toimien tulisi paremmin noudattaa puheitamme ja niiden suuntautua maailmanlaajuisesti paremman ja oikeudenmukaisemman maailman rakentamiseen. Silloin voisi rakentua kuva Suomesta joka kannattaa valita edustamaan muuta maailmaa.

Yhdistyneet kansakunnat (YK) valitsi männäviikolla uusia vaihtuvia jäseniä turvallisuusneuvostoonsa.  Tyrkyllä ollut Suomi ei tullut valituksi ja sekös on kirvoittanut keskustelun syistä.

Päälimmäisiksi syiksi on nostettu, että emme halua kantaa vastuutamme EU:ssa ja rahoittaa rajoituksetta kansainvälisiä pankkeja emmekä ole riittävästi NATOttaneet itseämme.  Kumpikin näyttää tarkemmassa tarkastelussa kummalliselta sillä valintaa eivät tehneet EU eikä NATO.  Kumpaakin selitystä on, tietenkin, käytetty poliittisena lyömäaseena sisäisessä kesksutelussa NATO-jäsenyyden puolesta ja rahan syytämiseksi kansainvälisille pankeille.

Suhtautumisellamme eteläisen Euroopan kriisimaihin saattaa todella ollakin vaikutusta yhdessä kehitysavun leikkaamisen kanssa.  Afrikassa ja Etelä-Ameriikassa se saatetaan todella nähdä tylynä suhteutumisena köyhyyteen. Eikä nekemys kaukana totuudesta olekaan.  Porvarillinen eliittimme todella tylyttää köyhiä ja köyhdytettyjä miltei aina kun se on mahdollista.
Yhdistyneet kansakunnat (YK) valitsi männäviikolla uusia vaihtuvia jäseniä turvallisuusneuvostoonsa.  Tyrkyllä ollut Suomi ei tullut valituksi ja sekös on kirvoittanut keskustelun syistä.

Päälimmäisiksi syiksi on nostettu, että emme halua kantaa vastuutamme EU:ssa ja rahoittaa rajoituksetta kansainvälisiä pankkeja emmekä ole riittävästi NATOttaneet itseämme.  Kumpikin näyttää tarkemmassa tarkastelussa kummalliselta sillä valintaa eivät tehneet EU eikä NATO.

Suhtautumisellamme eteläisen Euroopan kriisimaihin saattaa todella ollakin vaikutusta yhdessä kehitysavun leikkaamisen kanssa.  Afrikassa ja Etelä-Ameriikassa se saatetaan todella nähdä tylynä suhteutumisena köyhyyteen. Eikä nekemys kaukana totuudesta olekaan.  Porvarillinen eliittimme todella tylyttää köyhiä ja köyhdytettyjä miltei aina kun se on mahdollista.

Virallisen NATO-jäsenyyden puuttuminen vaikka eliittimme näkisi meidän olevan vieläkin innokkaammin mukana NATOn agressioissa antaa toki kuvan epärehellisyydestä ja halusta peitellä tekemisiämme.  Mutta tuskin avoin jäsenyys olisi saanut YK:n jäsenmaiden suuren enemmiston kallistumaan Suomen puoleen ja Luxenburghin ensimmäistä turvallisuusneuvostopaikkaa vastaan.

Enemmän varmaankin on ollut vaikutusta toisaalta kehitysavun ja sen kohdemaiden määrän supistaminen.  Samaten edustustojen sulkeminen on saattanut antaa kuvaa, että täällä ei pidetä yhteyksiä EU:n ulkopuolelle tärkeänä.  

Oma syynsä voi olla myös aidon ja oikean rauhanturvaamisen vaihtuminen osallisuuteen.  Oikeaa rauhanturvaamistahan on rauhaturvaajien sijoittaminen aiemmin taistelleiden osapuolten väliin molempien osapuolten luvalla ja luottamuksella.  Ennenhän meidän haluttiin nähdä rauhanturvaamisen suurvaltana.  Nyt me olemme mukana NATOn ja USA:n miehitysjoukoissa Afganistanissa.  Tuosta kehityksestä voi vetää vain yhden johtopäätöksen eikä se ole rauhantahtoisuus.

Oma lukunsa selittelyissä on kummallinen halu syytellä muita.  Ovat kuulemma luvanneet ja sitten eivät äänestäneetkään, ketkut.  Siinä lienee taas tuttua kohteliasuuksien ottamista tosissaan.  Ilmeisesti ulkopoliittinen eliittimme ja toimittajat ovat asuneet niin vähän aikaa kalustetuissa huoneissa, että eivät ymmärrä diplomaattisen kohteliaisuuden pitävän sisällään kaikenlaista n.s. "small talk":ia jolla ei tarkoiteta sen enempää.  Samalla tavallahan tehtiin taannoin Paavo Lipposesta EU:n presidenttiä ja sitä aiemmin Max Jakobsonista YK:n pääsihteeriä ja niin monesta muusta ties mitä.  Molemmissa mainituissa tapauksissa henkilö oli sopimaton ja epäpätevä mutta ulkomaalaiset vastasivat kohteliaasti kun heiltä kannanottoja tivattiin.

Jos jatkossa haluamme tuollaisien valintojen kohdistuvan meihin, meidän politiikkamme käytännön toimien tulisi paremmin vastata puheita ja niiden suuntautua pois agressioiden lietsomisesta kohti rauhantahtoa, kriisien sovittelua ja ihmisten hyvinvointia.

Virallisen NATO-jäsenyyden puuttuminen vaikka eliittimme näkisi meidän olevan vieläkin innokkaammin mukana NATOn agressioissa antaa toki kuvan epärehellisyydestä ja halusta peitellä tekemisiämme.  Mutta tuskin avoin jäsenyys olisi saanut YK:n jäsenmaiden suuren enemmiston kallistumaan Suomen puoleen ja Luxenburghin ensimmäistä turvallisuusneuvostopaikkaa vastaan.

Enemmän varmaankin on ollut vaikutusta toisaalta kehitysavun ja sen kohdemaiden määrän supistamisella.  Samaten edustustojen sulkeminen on saattanut antaa kuvaa, että täällä ei pidetä yhteyksiä EU:n ulkopuolelle tärkeänä.  

Oma syynsä voi olla myös aidon ja oikean rauhanturvaamisen vaihtuminen osallisuuteen.  Oikeaa rauhanturvaamistahan on rauhaturvaajien sijoittaminen aiemmin taistelleiden osapuolten väliin molempien osapuolten luvalla ja luottamuksella.  Ennenhän meidän haluttiin nähdä rauhanturvaamisen suurvaltana.  Nyt me olemme mukana NATOn ja USA:n miehitysjoukoissa Afganistanissa.  Tuosta kehityksestä voi vetää vain yhden johtopäätöksen eikä se ole rauhantahtoisuus.

Mikään noista edellämainituista ei rakenna mairittelvaa Suomi-kuvaa vaan päinvastoin, kuvaa maasta joka haluaa kuristaa ja kurjistaa tavallisten ihmisten elämää ovat he sitten alikehittyneissä maissa tai eteläisessä Euroopassa,  Samalla nähdään kuinka Suomi haluaa olla mukana erilaisissa agressioissa USA:n rinnalla ja vahtimassa sen kansallisia etuja.

Oma lukunsa selittelyissä on kummallinen halu syytellä muita.  Ovat kuulemma luvanneet ja sitten eivät äänestäneetkään, ketkut.  Siinä lienee taas tuttua kohteliasuuksien ottamista tosissaan.  Ilmeisesti ulkopoliittinen eliittimme ja toimittajat ovat asuneet niin vähän aikaa kalustetuissa huoneissa, että eivät ymmärrä diplomaattisen kohteliaisuuden pitävän sisällään kaikenlaista n.s. "small talk":ia jolla ei tarkoiteta sen enempää.  Samalla tavallahan tehtiin taannoin Paavo Lipposesta EU:n presidenttiä ja sitä aiemmin Max Jakobsonista YK:n pääsihteeriä ja niin monesta muusta ties mitä.  Molemmissa mainituissa tapauksissa henkilö oli sopimaton ja epäpätevä mutta ulkomaalaiset vastasivat kohteliaasti kun heiltä kannanottoja tivattiin.

Jos jatkossa haluamme tuollaisien valintojen kohdistuvan meihin, meidän politiikkamme käytännön toimien tulisi paremmin vastata puheita ja niiden suuntautua pois agressioiden lietsomisesta kohti rauhantahtoa, kriisien sovittelua ja ihmisten hyvinvointia. Eli meidän tulisi olla aidosti paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolella väkivaltaa ja ahnetta riistoa vastaan. Ja tärkeimpänä kaikesta meillä tulisi olla oikea kuva itsestämme eikä kuvitella, että ulkomailta katsottuna meidät nähdään sellaisina kuin me itse itsemme päiväunissamme näemme.

Väkivaltainen rauhanprojekti

Nobelin rauhanpalkintoa ollaan myöntämässä Euroopan Unionille (EU).  Perusteluina on rauha Euroopassa ja demokratian levittäminen.  Perustelut ontuvat pahasti ja ovat jopa osittain harhaanjohtavia. Vaarana on, että palkinto luo ihmisille vääriä mielikuvia EUn luonteesta.
  
Norjan Nobel komitea on valinnut tämän vuoden rauhannobelistin.  Valinta osui Euroopan unioniin.  Norjalaisten komiteajäsenten yksimielisen käsityksen mukaan EU on rauhan ja demokratian tuoja ja luoja.  

Perusteluissaan komitea korostaa Ranskan ja Saksan suhteita.  Sotaa niiden välillä ei komitean mielestä voi ajatellakaan.   Tuossa suhteessa EU:n edeltäjät, Teräsunioni ja EEC todella ovat onnistuneet.  

Sen sijaan muiden esimerkkien osalta perustelut ontuvat pahasti.  Balkanin rauhanprosessi ei olisi ollut edes tarpeen jolloivat NATOon kuuluvat EU-maat USAn johdolla  olisi hajottamalla hajottaneet Jugoslaviaa.  Sehän oli varsinainen ja oikea rauhanprojekti Balkanilla.

Viittaukset Kreikan ja Espanjan jäsenyyksiin taas ontuvat koska niiden demokratisoitumiskehitys Kreikan sotilasvallankaappauksen ja Francon diktatuurin jälkeen olivat täysin EU:sta ja sen edeltäjistä riippumattomia kehityskulkuja.  

Neuvostoliiton valtapiiriin aiemmin kuuluneiden maiden siirtyminen lännen leiriin ja kapitalismiin taas ei ole mikään erityisen demokraattinen kehityskulku eikä se ole vaikuttanut mitenkään rauhantilaan.  Kylmän sodan rintamalinja on vain siirtynyt itäänpäin. 

EU:n oma alue, joka ei ole koko Eurooppa, on ollut muutaman viime vuoden suhteellinen rauhallinen.  On ollut vain paikallisia etnisiä kähinöitä ja maapalloistumisen vastustajia on kohdeltu väkivaltaisesti.  Sen sijaan Norjan komitea on "unohtanut" EU-maiden agressiot alueensa ulkopuolella.  Monet EU-maat ovat olleet hyvin aktiivisina mukana USAn sodissa niin Balkanilla, Irakissa, Afganistanissa, kuin Libyassakin.  Sen lisäksi väkivaltaa on harjoitettu suoria sotatoimia lievemmin m.m. Irania, Syyriaa, Kuubaa j.n.e. vastaan. Minusta se ei vaikuta rauhan ja demokratian projektilta. 

Tällä valinnallaan Norjan komitea asemoi rauhanpalkintonsa entistä tiukemmin maailmanpoliittisesti tarkoitushakuiseksi läntiseksi propagandakeinoksi.  Tämänkertainen palkinto sijoittuu sujuvasti samaan jatkumoon kuin palkinnot esimerkiksi sotarikollisille Menahem Beginille, Henry Kissingerille, USAn juoksupojalle Martti Ahtisaarelle ja Barack Obaman katteettomille odotusarvoille.

Erityisen vaarallinen tämä palkinto on jos se alkaa vaikuttaa oikeasti ihmisten käsityksiin.  Meidän on edelleenkin huomattava ja tunnistettava harjoitettu väkivalta vaikka se ei olisikaan EU-maiden välistä.  Tällä perusteella emme myöskään saa ummistaa silmiämme rakenteellisilta taloudellisilta ongelmilta vaikka sitäkin on yritetty lietsoa tiedotusvälineissämme.  Meillä ei ole mitään syytä tunkea rahaa kansainvälisille suurpankeille rauhan nimissä eli meidän ei tule "ostaa" rauhaamme niiltä.  Rauha on luotava ja pidettävä ilman niitäkin.

Libertaarikapitalismin juhlaa ja krokotiilit lihovat

Björn Wahlroos tulee viettämään syntymäpäiviään ja Olli Rehn on julkaissut taas kirjan.  Köyhät tulevat entistä köyhemmiksi, rikkaat rikkaammiksi ja kadunkulmissa soi Syyrian rämisevä musiikki.  Eli sama meno jatkuu.

Kymmenes lokakuuta Sampo-konsernin, UPM:n ja Nordea-pankin hallitusten puheenjohtaja ja Sammon pääomistaja Björn Arne Christer " Nalle" Wahlroos täyttää 60 vuotta.  Erilaiset tiedonlevitteet ovat jo päivien ajan revitelleet hänen tekemisiään ja henkilöhistoriaansa sekä juhliaan hotelli Le Negrescossa Nizzassa.  Toisaalta EU:n talouskomissaari ja komission varapuheenjohtaja Olli Rehn on julkaisut taas kirjan jossa hän hahmottelee EU-yhdentymisen vaihtoehdottomuutta ja erimieltä olevien tyhmyyttä.

Wahlroos on tullut kuuluisaksi erinomaisella oikeassa olemisen esittämisellä oli hän sitten marksilaiseksi julistautunut äärivasemmistolainen tai kapitalistien vapautta ajava ja siitä hyötyvä ääriporvari.  Mielipiteistä riippumatta arroganttius ja itsensä muita parempana pitäminen on säilynyt ja säilynee seitsemännelläkin ikävuosikymmenellä.  Saanemme edelleenkin  kuulla kuinka kapitaaleilla ja kapitalisteilla ei ole velvollisuuksia kuin omaisuuksiaan kohtaan ja häviäjien holhoamista tulee välttää RUK:n opein.

Olli Rehn on jälleen, ainakin kirjaesittelyiden mukaan, taas uudessa kirjassaan Myrskyn silmässä (Otava) osoittanut kuinka EU-eliitin ja hänen harjoittamansa politiikka on ollut viisaiden ihmisten harjoittamaa ja ainoa vaihtoehto.  Ainakin jos sitä vertaa Rehnin itsensä rakentamien olkiukkojen ehdottamiin hallitsemattomuuksiin.  Hänkään ei katso olevan tarpeellista oikeasti ottaa huomioon mitä erimieltä olevat oikeasti ehdottavat.

Noita molempia liberaalin kapitalismin airuita yhdistää samankaltainen muiden mielipiteistä välittämätön oman oikeassa olemisen korostaminen.  Muut, erimieltä olevat ovat tyhmiä, tietämättömiä, laiskoja ja vaaraksi muille.  Sitten kun asiat eivät sitten menekään niinkuin he ovat luvanneet niin vika on aina muissa tai ainakin muut vaihtoehdot olisivat johtaneet vielä pahempaan.

Iltalehti julkaisi viikonlopun numerossaan Jyrki Vesikansan, Wahlroosin ilmeisen luottotoimittajan, jutun yhteydessä kuvan Wahlroosista ja kaveristaan Leif Salmenista jossa Wahlroosilla on olallaan plakaatti tekstillä "Vastuu tulevaisuudesta on meidän".  Tuo tuolloisen nuorison julistus saa nyt pelottavan kaiun kun vastuu oikeasti on näillä Wahrooseilla ja ja Rehneillä.  Miten he vastuunsa kantavat ja miten korjaavat aiheuttamansa hirveydet tästä politiikasta joka toteuttaa Mika Waltarin Sinuhen orjan Kaptahin suuhun laittamia sanoja köyhien köyhtymisestä, rikkaiden rikastumisesta ja Syyrian rämisestä musiikista kadunkulmissa? Syyrialainen musiikki on vain vaihtunut sikäläiseksi sodan räimeeksi osana tätä harjoitettua politiikkaa.  Meidän ei olisi oikeasti pakko antaa näin aina olevan vaan yhdessä halutessamme voisimme lopettaa kapitalismin krototiilien lihottamisen.

Stubb ja rakenteet

Alexander Stubb uhkailee kreikkalaisia.  Samaan aikaan hän puhuu rakenteeellisista uudistuksista ja pyrkii estämään niitä.  

Hallituksessa on kaksi käsitystä demokratiasta: Stubbilla totalitaristinen ja Erkki Tuomiojalla demokraattiinen.

Kreikkalaisilla on mahdollisuus tehdä aitoja rakenteellisia muutoksia.

 

Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb/Kokkuli on avautunut YLEn haastattelussa Kreikasta sen tarvitsemista muutoksista.  Hänen mukaansa Kreikka tarvitsee rakenteellisia muutoksia ja näyttää pitävän EU:n, IMF:n ja EKP:n vaatimia säästöjä sellaisina.  Samalla Stubb uhkailee kreikkalaisia äänestämästä heiltä vaadittuja säästöjä vastaan.

Oikeasti Stubb ei halua kreikkalaisten muuttavan rakenteitaan vaan pönkittävän niitä säästöillä.  Jos kreikkalaiset purkavat yhteiskuntansa vaadituilla säästöillä, kapitalismin rakenteet jäävät pystyyn.  Samoin jäävät banksterien johtamat pankit ja niiden valta yli demokratian.  Stubb siis tukee omilla puheillaan ylikansallista finanssitotalitarismia.

Stubb vaatii kansainvälisille kapitalismin rakenteille ja toimijoille ylivaltaa yli kreikkalaisten ihmisten ja demokratian asettamalla ulkopuolelta ehtoja ja uhkauksia uusiin vaaleihin valmistautuville kreikkalaisille.

Samaan aikaan Stubb ihmettelee kreikkalaisten halua pysytellä Eurossa.  Minä en, sillä kreikkalaisten lainat ovat paljolti sidottu Euron arvoon.  Jos he siirtyisivät Drakmaan tai johonkin muuhun valuuttaan niin lainojen reaaliarvot hyppäisivät entistä enemmän tavoittamattomiin.  Eurosta pitäisikin erota sellaisten joilla velka on siedettävällä tasolla.  Sellainen olisi esimerkiksi Suomi, joka voisi siirtyä turvaan ennenkuin Euro lopullisesti romahtaa.

Sen sijaan ulkoministeri Erkki Tuomioja/Demuli näyttää olevan toista mieltä samaisen YLEn haastattelussa. Hän antaa vaalit ja Eurossa pysymisen/eroamisen kreikkalaisten omaksi huoleksi.  Niin sen pitäisikin olla eli, että tavalliset kreikkalaiset saisivat itse päättää omista asioistaan yli pankkien ja ylikansallisten kapitaalikasautumien.  Tuomioja on myös syystä huolissaan EU:n hirttäytymisestä yhteen, jo aiemmin toimimattomaksi huomattuun ratkaisuun. 

Suomen hallituksessa näyttää olevan kaksi aivan vastakkaista suhtautumista demokratiaan.  Eduskunnan suurimman puolueen kärkiedustajat näyttävät sitä halveksivan ja tarjoavan tilalle pankkiirien kuria.  Hallituksen toiseksi suurimman puolueen edustajat näyttävät sentään puhuvan demokratian puolesta, uskottavuuden kanssa vain on hieman niin ja näin heilläkin.  Vanhat Paavo Lipposen aikaiset synnit kun painavat edelleenkin.  Suurimman oppositiopuolueen kanta taisi tulla jo aiemmin Jussi Halla-Aholta/Persuli (Hommaforum-fraktio), joka kaipasi sotilasjunttaa Kreikkaan.

Toivottavasti kreikkalaiset valitsevat uusintavaaleissa viisaasti ja vaihtavat totaalisesti aimman epäonnistuneen hyväveliverkostonsa parlamentista. Toivottavasti he pystyvät myös syrjäyttämään Karamanlisin, Papandreun, Venizelosin ja Mitsotakiksen perheiden ympärille muodostuneen taloudellisen eliitin. Vasta sen jälkeen heillä on edellytykset rakentaa toimivaa yhteiskuntaa. Ainiin, ja kansainväliset pankit pitäisi jättää nuolemaan näppejään ja oppimaan, että heidän kuprujaan ei jatkuvasti makseta veronmaksajien selkänahasta.  Kreikkalaisilla on mahdollisuus tehdä aitoja rakenteellisia muutoksia jos he luopuvat heidät ja meidät kriisiin ajaneesta talousliberaalista politiikasta.  Siinä suhteessa kreikkalaisilla on meidänkin muutoksemme avaimet käsissään.

EVAn EU tiedotusvälineissä

Elinkeinoelän valtuuskunta (EVA) on julkaissut arvio- ja asennetutkimuksen "EU vai ei?".  Tutkimus kertoo EU-myönteisyyden lisääntyneen.  Monet tiedotusvälineet ovat uutisoineet sen nimen omaan tuosta myönteisyyden kasvun näkökulmasta.


EU-myönteisuuden kasvua mainostetaan niinkuin kyseessä olisi jonkinlainen hyväksyntä harjoitetulle politiikalle, siis nykyisen hallituksen hyväksyntänä.  Toisaalta selitellään ihmisten jakautumisella PeSujen kannattajiin ja muihin.  Ilmeisesti ajatuksena on, että PerSujen vastustajat haluaisivat profiloitua m.m. kannattamalla EU:a. 


Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jätetty, että tutkimustapaa on muutettu aiemmasta niin, että otosjoukko on  valikoitu eritavalla.  Kuitenkin esimerkiksi Helsingin-Sanomat tuo sen kuitenkin esille mutta ei YLE. Aiemmin lähetettiin kirjeitä suomalaista satunnaisotannalla valikoiduille ja odoteltiin vastauksia.  Nyt joukko on  valikoitu satunnaisotannalla Taloustutkimus Oy:n internet-paneelista eikä kaikista suomalaista. Vastaajajoukko on siis aivan erilainen ja erityinen.  Tulokset eivät silloin ole vertailukelpoisia aiempien kanssa.


Toisaalta toimittajat eivät ole analysoineet ollenkaan tutkimuksen ajankohdan vaikutusta.  Tutkimuksen kyselyt tehtiin peresidentinvaalien aikana.  Silloin vaalikampanjassa esillä olevat keskustelut ja kannanotot ovat taatusti vaikuttaneet asiaan.  Olisikin siis syytä arvioida miten ihmisten suhtautuminen esillä olleisiin EU:n vastustajiin, Timo Soini/PerSuli ja Paavo Väyrynen/KePuli, vaikutti asiaan.


Oma lukunsa kuvaamaan tiedonlevitteiden suhtautumista on tutkimusten muiden osien uutisointi.  NATO-kysymys eli suomalaisten NATO-vastaisuuden kasvu ei ylittänyt uutiskynnystä ilmeisesti muualla kuin Metro-lehdessä ja sielläkin yhdellä palstalla.  Suuremmat tiedonvälitteet kuten HS ja YLE jättivät sen huomiotta.


Samoin ilman huomiota näyttää jääneen tutkimuksen osio jossa tutkittiin n.s. "impivaaralaisuutta" kysymyksellä keskittyvätkö suomalaiset poliitikot liikaa kansainvälisiin asioihin ja jättävät kotimaiset ongelmat liian vähälle.  Senkään tulos ei tue tiedotusvälineiden välittämää kuvaa impivaaralaisuuden pelosta joten se on jätetty uutiskynnyksen tuolle puolen.


Kaiken kaikkiaan siis valtatiedotusvälineemme jatakavat kampanjaansa EU:n ja NATO:n puolesta.  Ne tuovat esille vain tähän tarkoitusperää ja tavoitetta tukevia uutisia ja jättävät siinä suhteessa vastemieliset julkaisematta. Kannaatkin asioista perille pyrkivien hakea tietoa alkuperäisistä lähteistä.  Meidän tiedonvälitteistömme kun näyttää olevan tälläisissä asioissa niin yksisilmäistä ja -puolista, että vastakkaiset näkemykset jäävät pienimpien lehdykäisten marginaaleihin jos mahtuvat sinnekään.  Pitäisikö tässä oikein tyrmistyä tuollaisesta?