Menetetty mahdollisuus ja Suomi-kuva

Suomi ei tullut valituksi YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi.  Selitykset vaihtelevat ja niitä käytetään erilaisten poliittisten asioiden edistämiseksi.  Ulkopolitiikkamme toimien tulisi paremmin noudattaa puheitamme ja niiden suuntautua maailmanlaajuisesti paremman ja oikeudenmukaisemman maailman rakentamiseen. Silloin voisi rakentua kuva Suomesta joka kannattaa valita edustamaan muuta maailmaa.

Yhdistyneet kansakunnat (YK) valitsi männäviikolla uusia vaihtuvia jäseniä turvallisuusneuvostoonsa.  Tyrkyllä ollut Suomi ei tullut valituksi ja sekös on kirvoittanut keskustelun syistä.

Päälimmäisiksi syiksi on nostettu, että emme halua kantaa vastuutamme EU:ssa ja rahoittaa rajoituksetta kansainvälisiä pankkeja emmekä ole riittävästi NATOttaneet itseämme.  Kumpikin näyttää tarkemmassa tarkastelussa kummalliselta sillä valintaa eivät tehneet EU eikä NATO.  Kumpaakin selitystä on, tietenkin, käytetty poliittisena lyömäaseena sisäisessä kesksutelussa NATO-jäsenyyden puolesta ja rahan syytämiseksi kansainvälisille pankeille.

Suhtautumisellamme eteläisen Euroopan kriisimaihin saattaa todella ollakin vaikutusta yhdessä kehitysavun leikkaamisen kanssa.  Afrikassa ja Etelä-Ameriikassa se saatetaan todella nähdä tylynä suhteutumisena köyhyyteen. Eikä nekemys kaukana totuudesta olekaan.  Porvarillinen eliittimme todella tylyttää köyhiä ja köyhdytettyjä miltei aina kun se on mahdollista.
Yhdistyneet kansakunnat (YK) valitsi männäviikolla uusia vaihtuvia jäseniä turvallisuusneuvostoonsa.  Tyrkyllä ollut Suomi ei tullut valituksi ja sekös on kirvoittanut keskustelun syistä.

Päälimmäisiksi syiksi on nostettu, että emme halua kantaa vastuutamme EU:ssa ja rahoittaa rajoituksetta kansainvälisiä pankkeja emmekä ole riittävästi NATOttaneet itseämme.  Kumpikin näyttää tarkemmassa tarkastelussa kummalliselta sillä valintaa eivät tehneet EU eikä NATO.

Suhtautumisellamme eteläisen Euroopan kriisimaihin saattaa todella ollakin vaikutusta yhdessä kehitysavun leikkaamisen kanssa.  Afrikassa ja Etelä-Ameriikassa se saatetaan todella nähdä tylynä suhteutumisena köyhyyteen. Eikä nekemys kaukana totuudesta olekaan.  Porvarillinen eliittimme todella tylyttää köyhiä ja köyhdytettyjä miltei aina kun se on mahdollista.

Virallisen NATO-jäsenyyden puuttuminen vaikka eliittimme näkisi meidän olevan vieläkin innokkaammin mukana NATOn agressioissa antaa toki kuvan epärehellisyydestä ja halusta peitellä tekemisiämme.  Mutta tuskin avoin jäsenyys olisi saanut YK:n jäsenmaiden suuren enemmiston kallistumaan Suomen puoleen ja Luxenburghin ensimmäistä turvallisuusneuvostopaikkaa vastaan.

Enemmän varmaankin on ollut vaikutusta toisaalta kehitysavun ja sen kohdemaiden määrän supistaminen.  Samaten edustustojen sulkeminen on saattanut antaa kuvaa, että täällä ei pidetä yhteyksiä EU:n ulkopuolelle tärkeänä.  

Oma syynsä voi olla myös aidon ja oikean rauhanturvaamisen vaihtuminen osallisuuteen.  Oikeaa rauhanturvaamistahan on rauhaturvaajien sijoittaminen aiemmin taistelleiden osapuolten väliin molempien osapuolten luvalla ja luottamuksella.  Ennenhän meidän haluttiin nähdä rauhanturvaamisen suurvaltana.  Nyt me olemme mukana NATOn ja USA:n miehitysjoukoissa Afganistanissa.  Tuosta kehityksestä voi vetää vain yhden johtopäätöksen eikä se ole rauhantahtoisuus.

Oma lukunsa selittelyissä on kummallinen halu syytellä muita.  Ovat kuulemma luvanneet ja sitten eivät äänestäneetkään, ketkut.  Siinä lienee taas tuttua kohteliasuuksien ottamista tosissaan.  Ilmeisesti ulkopoliittinen eliittimme ja toimittajat ovat asuneet niin vähän aikaa kalustetuissa huoneissa, että eivät ymmärrä diplomaattisen kohteliaisuuden pitävän sisällään kaikenlaista n.s. "small talk":ia jolla ei tarkoiteta sen enempää.  Samalla tavallahan tehtiin taannoin Paavo Lipposesta EU:n presidenttiä ja sitä aiemmin Max Jakobsonista YK:n pääsihteeriä ja niin monesta muusta ties mitä.  Molemmissa mainituissa tapauksissa henkilö oli sopimaton ja epäpätevä mutta ulkomaalaiset vastasivat kohteliaasti kun heiltä kannanottoja tivattiin.

Jos jatkossa haluamme tuollaisien valintojen kohdistuvan meihin, meidän politiikkamme käytännön toimien tulisi paremmin vastata puheita ja niiden suuntautua pois agressioiden lietsomisesta kohti rauhantahtoa, kriisien sovittelua ja ihmisten hyvinvointia.

Virallisen NATO-jäsenyyden puuttuminen vaikka eliittimme näkisi meidän olevan vieläkin innokkaammin mukana NATOn agressioissa antaa toki kuvan epärehellisyydestä ja halusta peitellä tekemisiämme.  Mutta tuskin avoin jäsenyys olisi saanut YK:n jäsenmaiden suuren enemmiston kallistumaan Suomen puoleen ja Luxenburghin ensimmäistä turvallisuusneuvostopaikkaa vastaan.

Enemmän varmaankin on ollut vaikutusta toisaalta kehitysavun ja sen kohdemaiden määrän supistamisella.  Samaten edustustojen sulkeminen on saattanut antaa kuvaa, että täällä ei pidetä yhteyksiä EU:n ulkopuolelle tärkeänä.  

Oma syynsä voi olla myös aidon ja oikean rauhanturvaamisen vaihtuminen osallisuuteen.  Oikeaa rauhanturvaamistahan on rauhaturvaajien sijoittaminen aiemmin taistelleiden osapuolten väliin molempien osapuolten luvalla ja luottamuksella.  Ennenhän meidän haluttiin nähdä rauhanturvaamisen suurvaltana.  Nyt me olemme mukana NATOn ja USA:n miehitysjoukoissa Afganistanissa.  Tuosta kehityksestä voi vetää vain yhden johtopäätöksen eikä se ole rauhantahtoisuus.

Mikään noista edellämainituista ei rakenna mairittelvaa Suomi-kuvaa vaan päinvastoin, kuvaa maasta joka haluaa kuristaa ja kurjistaa tavallisten ihmisten elämää ovat he sitten alikehittyneissä maissa tai eteläisessä Euroopassa,  Samalla nähdään kuinka Suomi haluaa olla mukana erilaisissa agressioissa USA:n rinnalla ja vahtimassa sen kansallisia etuja.

Oma lukunsa selittelyissä on kummallinen halu syytellä muita.  Ovat kuulemma luvanneet ja sitten eivät äänestäneetkään, ketkut.  Siinä lienee taas tuttua kohteliasuuksien ottamista tosissaan.  Ilmeisesti ulkopoliittinen eliittimme ja toimittajat ovat asuneet niin vähän aikaa kalustetuissa huoneissa, että eivät ymmärrä diplomaattisen kohteliaisuuden pitävän sisällään kaikenlaista n.s. "small talk":ia jolla ei tarkoiteta sen enempää.  Samalla tavallahan tehtiin taannoin Paavo Lipposesta EU:n presidenttiä ja sitä aiemmin Max Jakobsonista YK:n pääsihteeriä ja niin monesta muusta ties mitä.  Molemmissa mainituissa tapauksissa henkilö oli sopimaton ja epäpätevä mutta ulkomaalaiset vastasivat kohteliaasti kun heiltä kannanottoja tivattiin.

Jos jatkossa haluamme tuollaisien valintojen kohdistuvan meihin, meidän politiikkamme käytännön toimien tulisi paremmin vastata puheita ja niiden suuntautua pois agressioiden lietsomisesta kohti rauhantahtoa, kriisien sovittelua ja ihmisten hyvinvointia. Eli meidän tulisi olla aidosti paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolella väkivaltaa ja ahnetta riistoa vastaan. Ja tärkeimpänä kaikesta meillä tulisi olla oikea kuva itsestämme eikä kuvitella, että ulkomailta katsottuna meidät nähdään sellaisina kuin me itse itsemme päiväunissamme näemme.