Palkka palkkana

Hallitus aikoo alentaa verottomia kilometrikorvauksia.  Korvauksien tulisi noudattaa tarkasti aiheutuneita kustannuksia.  Työläisten etu on, että palkka maksetaan palkkana.

Viime aikoina on ollut jonkin verran keskustelua hallituksen aikeista alentaa työnantajien maksamien kilometrikorvausten verotonta osuutta ensi vuoden budjetin yhteydessä.  Asiaan näyttää liittyvän monenlaista väärinymmärystä ja tulkintaa.

Työnantajan maksamat korvaukset eivät ole työntekijän palkkaa vaan ovat tarkoitetut korvaamaan ylimääräisiä työnantajan työntekijälle aiheuttamia kustannuksia.  Kilometrikorvauksetkin siis korvaavat työnantajan aiheuttamia matkakustannuksia jotka ovat syntyneet siitä, että työtä on tehty.  Työstä saatava palkka maksetaan erikseen.  Ja verottaja jättää korvauksen sen takia verottamatta siltä osin kuin se vastaa ajateltavissa olevia todellisia kuluja.  

Joillakin aloilla työnantajat pyrkivät maksamaan osan palkasta keinottelemalla korvauksilla.  On valitettavaa, että myös jotkut työntekijät ovat luiskahtaneet samaan ymmärtämättä omaa etuaan.   Erityisen valitettavaa on jos ay-liike ei näe korvauskysymystä työntekijöiden kokonaisedun kannalta.

Myös Vassulien kansanedustaja Risto Kalliorinne on ymmärtänyt korvausten merkityksen ja tekniikan väärin vaatiessaan Itä- ja Pohjois-Suomeen korkeampaa kilometrirajaa  uudelle korkeammalle korvaustasolle ellei sitten pysty todistamaan, että siellä 15000 kilometrin ajaminen on kalliimpaa kuin etelämpänä ja lännempänä.

Erityisen vaarallista palkan ottaminen korvauksina ja päivärajoina on siksi, että niistä ei kerry eläkettä eikä lomarahoja.   Niistä ei pidätetä sosiaaliturva- eikä eläkemaksuja ja samalla työnantajien ei tarvitse maksaa niiden osalta omaa osuuttaan työeläke- eikä sairausvakuutusmaksuista.  Työläisten kannattaisi ihan oman etunsa vuoksi vaatia palkka palkkana ja korvaukset kulujen mukaan korvauksina.  Ja siltä osin kun jollakin alalla on lipsuttu maksamaan palkkaa korvauksina ay-liikkeen on taisteltava ne osuudet sinne mihin ne kuuluvat eli palkkaan.

Työrauhaa alennuksessa

SAK:n ekonomistit suurissa viisauksissaan ovat laskeneet uuden työnantajien EK:n ja palkansaajakeskusjärjestöjen, SAK:n, STTK:n ja Akavan, raamisopimuksen nostavan palkansaajien ostovoimaa.  Mainos löytyy SAK:n sivuilta jossa Joonas Rahkola nimisen ekonomistin suulla sopimusta kehutaan. Asiaa uutisoi m.m. Kansan Uutiset nettijutussaan  Toki tietysti on luonnollista, että SAK:n väki kehuu solmimaansa sopimusta mutta luulisi tutkijoilla olevan jonkin verran rehellisyyttä ja ammattiylpeyttä.

Ensinnäkin sopimus ei ole raamisopimus palkoista vaan henkilöstökuluista, ainakin työnantajien tulkinnan mukaan, vaikka sitä ei sopimustekstissä suoraan sanotakaan.  Jos siis ensimmäiseksi 13 kuukaudeksi 2,4 % ja se tulkitaan palkkakustannusten nousuksi niin palkoille jää 1,42 % ja lopulle 12 kuukaudelle luvatusta 1,9 %:sta jää 1,27 %.

Samaan aikaan vuositason inflaatioksi kuluvalle vuodelle on arvioitu 3,1 % ja vuodelle 2012 on arvioitu 2,7 %.  Luvut ovat n.s. tilastolukuja eikä tavallisten ihmisten kauppojen kassoilla ja vuokraisäntien edessä kokemia todellisia hintojen nousuja.

Aiemmin sovitut palkankorotukset tälle vuodelle lienevät n. 2 %:n luokkaa parhaimmillaankin.


150 €:n kertakorvaus keskipalkan tasolla (3032 €) on n. 0,4 %.  Valtaosa saa toki paljon vähemmän kun näitä sopimuksia tarjoilevienkin palkat on keskiarvossa mukana. 

Noita lukuja kun ynnäilee niin pääsee tulemaan, että ostovoiman alenemisperimää jää päättyvistä sopimuksista vähintäänkin n. 1 %:n verran.  Ehdotetut sopimukset alentavat tulkintatavasta riippuen ostovoimaa lisää ensimmäisenä vuonna 1,3 – 0,1 % joka taas on uutta alenemisperimää seuraaville vuosille.  Todellisuudessa yksittäisten liittojen sopimat TESit sitten jäävät noidenkin alle joten mistä SAK:n ekonomistit siis repivät tuon ostovoiman kasvun?

SAK:n ekonomistit näyttävät laskevan koko ehdotetun sopimuskauden korotukset yhteen ja vertaavat sitä harhautuksessaan yhden vuoden ennustettuun inflaatioon.  He eivät malta kertoa, että sopimuskauden koko pituus on yli kaksi vuotta eikä, että vain ensimmäisen korotuksen ajankohta on sopimuksessa mainittu, jälkimmäistä ei.  He näyttävät myös olettavan, että palkansaajat saavat palkkoihinsa kaiken mitä tuossa kattoraamissa luvataan.  Ja siitäkin huolimatta heidän laskelmansa heittää.

Oma lukunsa on sitten nuo paljon mainostetut laadulliset parannukset tekstikysymyksissä.  Niitä ekonomistit hehkuttavat mutta ne ohitetaan kuitenkin itse sopimustekstissä sanoilla ”edistetään”, ”selvitetään”, ”uudistetaan” ja ”yksinkertaistetaan”.  Sopimuksessa ei sanota mihin suuntaan ja kenen eduksi.  Samalla esimerkiksi perhevapaissa otetaan hallitusohjelman ehdotus sellaisenaan mukamas sopimuksen tuomana laadullisena parannuksena.

Erityisen käsittämätöntä on SAK:n ekonomistien puheet n.s. palkkaperinnöstä.  Sehän on käsite jolla työnantajat yrittävät myydä saman korotuksen kahteen kertaan, ensin varsinaisessa sopimuksessa ja sen jälkeen samoilla rahoilla toiseen kertaan seuraavassa sopimuksessa.  Nyt näköjään SAK:nkin väki on lähtenyt tuohon työnantajien härskiin vedätykseen mukaan.

Heikki Harma (alias Hector) kirjoitti 1970-luvulla Työttömän arkiviisuun viimeisiksi säkeiksi:

”No tulkeepas meille, me leivomme teille

leivän joka ei ole mittää.

Toivoa vain soppii, että köyhä oppii,

että armonpalat ei ole mittään.”. 

Toivottavasti me tavalliset palkansaajataatiaiset vihdoinkin opimme, emmekä alistu näihin armopaloihin joita meillä vääryydellä ja viekkaudella kaupataan. Työrauha on kapitalistille oikeasti kalliimpi ja työväenliikkeen tehtävä, mukaanlukien SAK, on hankkia siitä jäsenilleen käypä hinta.

TES nousukaudelle

Metallityöväen liitto ja Teknologiateollisuus ovat sitten tehneet työehtosopimuksen seuraavalle kolmelle vuodelle. Tosin palkoista sovittiin vain niistä ensimmäiselle. Sopimus on työntekijöiden kannalta surkea ja mitätön.

Ilmeisesti työläisten puoleinen sopijapuoli ei ole ottanut ollenkaan huomioon, että tässä tehtiin sopimusta seuraavalle nousukaudelle. Tai jos ovatkin neuvottelijat ja liiton johto sen itse tiedostaneet, niin se ei näy mitenkään itse sopimuksessa eikä sen julkistamisessa. Sitä vain puolustellaan juuri nyt päällä olevan laman syvyydellä.

Sopimuksella tuli 0,5% joka vielä jaettanee pärstäkertoimen mukaan eri ihmisille eri tavalla. Korotus voidaan jättää jopa maksamatta. N.s. tekstikysymyksissäkään ei juuri edistytty.

Jos metalliliiton johto ja neuvotteluporukka olisivat oikeasti olleet työntekijöiden asialla niin he olisivat pitkässä sopimuksessa pyrkineet ihan toisenlaiseen palkkaratkaisuun. Sellaiseen joka olisi tuonut nousun hyödyistä jotain työläisillekin. Tai sitten ajaneet hyvin lyhyttä sopimusta. Sellaista joka olisi kattanut vain laman taittumisen ajan.

Nyt työnantajapuoli pääsi rahastamaan laman avulla koko potin ja käytännössä se tarkoittaa, että tulevasta tuottavuuden noususta ei hyödy työntekijät lainkaan.

Nyt jälleen työnantajat ovat ilmeisesti vieneet metallin hampaatonta johtoa kuin litran mittaa. Tai sitten metalliliiton huippujohto oli alusta lähtien työnantajan asialla. Jälkimmäinen epäilys on syntynyt minulle jo Sulo Penttilän puheenjohtajakaudella (1967–1983). Asia kirkastui päivän selväksi Per-Erik Lundhin kaudella (1983-2000). Taustansa sopuilulla on SAJ:n kaudella jolloin työnantajat yrittivät hajottaa sen avulla SAK:ta Teräsliitto metalliliittoa. Hampaattomuus ja sopuilu alkoi kun SAJ ja SAK yhdistyivät ja Teräs- ja Korjaamoliitto yhdistyivät Metalliliittoon. Sen jälkeen TUPOilu on jatkunut näihin päiviin asti. Nyt sitten työnantajat katsovat, että he pärjäävät ilman TUPOakin ja hyvinhän tuo heidän kannaltaan näyttää menevänkin.

Koskakohan työläiset ihan oikeasti huomaavat, että tälläiseen ei ole pakko alistua?