Rakoja transatlantisten suhteiden erityisyydessä

Kirjoitin edellisessä plokistuksessani jo Donald Trump:n (s. 1946) Iranin politiikasta. Luettuani hänen asemaansa Euroopan suhteen käsitelleen artikkelin "Moskovski Komsomolets" -lehden sivuilta, päädyin kirjoittamaan hieman laajemmasta USAn ja läntisen Euroopan suhteiden muutosten näkökulmasta tämän pläjäyksen.

Donald Trump:n vaikutus Ukrainan kriisiin on romahtanut ja jatkaa laskuaan, tulkitsevat kansainväliset maailmanpolitiikan seuraajat.  Esitetään kysymyksiä hänen politiikkansa ja sen lähettiläinen, m.m. Steve Witkoff (s. 1957), Jared Kushner (s. 1981) j.n.e., toimien merkityksestä tapahtumien kehitykselle.  Samaan aikaan EU- ja NATO:n länsieurooppalaiset toimijat, jotka aiemmin Boris Bistorius (s. 1960) sijoitti n.s. lasten pöytään (saks: Katzentische)1), yrittävät luoda itselleen merkityksiä jatkamalla sodanlietsontaa.  Tässä "oman hännän  nostossa" ovat mukana myös täkäläiset presidentti Alexander Stubb (s. 1968), ulkoministeri Elina Valtonen (s. 1981), pääministeri Petteri Orpo (s. 1969) ja muut aina sotaministeri Antti Häkkästä (s. 1985) myöten ja tietenkin edellinen presidentti Sauli Niinistö (s. 1948) "eurooppalaisine NATOineen", se kuuluisa Kokoomuksen ulkopoliittinen värisuora.  Toki muutkin nykyisen hallituskoalition puolueet sekä osa oppositiosta on mukana mutta ei yhtä näkyvässä roolissa. 

Kremlissä taidetaan yhä arvostaa suhteita Washingtoniin vaikka niiden merkityksen nähnevätkin heikkenevän.  Siellä lienee myös kartoitettu erilaisia skenaarioita erilaisille kehityksille. Tämä on melko normaalia suhteiden dynamiikkaa kun välit aaltoilevat. Seuraava merkittävämpi käännös tapahtunee USA:n lokakuisten kongressin välivaalien jälkeen mutta sitten taas myöhemmin muuta.  Moskova näyttäisikin suhtautuvan pragmaattisesti suhteiden laineisiin valmistautuen erilaisiin vaihtoehtoihin.  Onhan etenkin Trump osoittanut käyttävänsä vanhaa taktiikkaa yrittämällä olla yllävä, nopea ja ennustamaton käänteissään 2).

USA-laisessa poliittisessa puheessa tunnetaan käsite “rampa ankka” (eng: “Lime Duck”) 3). Trump:ia voinee pitää sellaisena ennen lokakuuta ja vaaleja. Trump:lle nimitys osunee monessa mielessä: käyvät vaalikampanjaa ja GOP lie häviämässä vaalit, hän on saanut pahasti siipeensä m.m. Geofrey Epstein:n (1953-2019) jupakassa eikä sotatoimetkaan suju ja uusissa valtapyyteissä Grönlannissa, Venezuelassa, Kuubassa j.n.e. tulee “lunta tupaan ja jäitä porstuaan”. Hänen teflon-pintansa on alkanut rapistua ja alta paljastuu yhä enemmän vaarallinen tyranni joka ei välitä sen enempää käytöstavoista kuin kansainvälisestä oikeudesta, omasta kotomaisesta puhumattakaan. Moniaalla Trump nähdään olevan poliittisen uransa ehtoopuolella ja monet muut johtajat alkavat huomata mahdollisena hänen ohittamisensa kansainvälisessä päätöksenteossa, ainakin sopivalla taktiikalla. Tosin täällä "transatlantisen suhteen"4) päässä ei vielä näytetä nähtävän tilanteen kehitystä, tai ainakaan sanota sitä ääneen.  Sen on todistanut myös ulkoministerimme Valtonen viime touhuillaan m.m. elämöimällä EU:n ja Kiinan kauppasopimuksen kaatamisella.

Kiovan Bankovalla5) tilanne nähtänee vain suotuisan vaalituloksen odotteluna USAsta ja lokakuussa taas menisi lujaa. Esimerkiksi kenraaliluutnantti Kyrulo Budanov (s. 1986), Volodymyr Zelensky:n (s. 1978) kabinettipäällikkö, on julistanut että pitää kestää syyskuuhun eikä antaa periksi neuvotteluille eikä rauhanomaiselle ratkaisulle. Zelensky on itsekin julistanut että jatkavat taistelua. Demokraattisen puolueen mahdollisesti voittaessa kun on odotettavissa paluu entiseen jolloin Ukrainan sota olisi Washingtonille se tärkein, siis se johon panostavat enemmän kuin Iraniin tai muihin ja Trump jatkaisi ontumistaan vaalikautensa loppuun. Se tietää taas lisää varastettavaa sikäläisille oligargeille. Sen sijaan ylikansallisille yhtiöiden voitoille sotabusineksesta lie sama missä soditaan kunhan se tehdään tarpeeksi kaukana heidän omistajiensa lintukodoista.

Näin siis Ukrainan eliitti joka heijastelee läntisen Euroopan eliitin näkökantoja. Heillä on yhteiset intressit niin talouden kuin vallankin suhteen. Tavallisten ihmisten asema niin läntisessä Euroopassa kuin Ukrainassakin on toinen: me maksamme laskut ja pesemme ruumiit sekä kärsimme nahoissamme seuraukset.

Tämä lyhyen tähtäyksen laskelma perustuu osin laajempaan mentaaliseen muutokseen. Shokki lasten pöytään joutumisesta Trump:n politiittisten kiemuroiden takia ei voine kestää loputtomasti.  On syntynyt uusi oivallus uudesta polittisten tektonien konstellaatiosta: Rapakon takana olevaa "isoveljeä" ei voi enää pitää kiistattomana johtajana tai edes aina ystävänä saati suojelijana.   Läntisen Euroopan johtavan luokan on tehtävä se itse. Läntisellä Euroopalla on ilman USA:atakin todellisia resursseja vaikka silti riippuvuudesta eroon pääseminen vie vielä vuosia ellei kymmeniä. Mutta mentaalisella tasolla tämä vapautuminen on jo osittain tapahtunut.  Trumpin mokat ja virhearvioinnit Iranin kriisin aikana ovat dramaattisesti kiihdyttäneet tätä prosessia.   Emmanuel Macron:it (s. 1977), sir Keir Starmer:t (s. 1962), Friedrich Merz:t (s. 1955) et al ovat ymmärtäneet, ettei heidän ryhmäkuntansa ole niin voimaton kuin aiemmin moniaalla uskottiin.  Eihän läntinen Eurooppa ole mennyt kritiikittömästi USAn rinnalle Irania vastaan, Grönlannin annektoimista vastustetaan avoimesti ilman suurempia seurauksia.  Trumpin suostuttelun rinnalla he voivat jo pelata omia poliittisia pelejään kun aiemmin se oli täysin mahdotonta.  Lasten pöydästä voi nousta jo hieman meteliäkin eikä isoveljestä ole enää niin heitä hillitsemään.  Ei siis jatkossakaan enää ilman omaa tahtoa alistuta Washingtonin johdettavaksi vaikka sinne tulisikin mieluisampi hallinto.  Kaikesta rakoilusta ja läntisen Euroopan omavaltaisuudesta huolimatta länsi, siis n.s. "kollektiivinen länsi", ei lie hajoamassa valtablokkina vaan ollee jatkossa moniäänisempi eikä aina pakotettavissa yksimieliseen USAn politiikan tukemiseen.  Tuskin edes NATO hajoaa tai USA siitä irtautuu.  Silti tämä on askeleita, maailmantalouden muutosten rinnalla, monitahoiseen ja -napaiseen maailmaan ihan kuten Kiina, Venäjä, Brasilia ja muut BRICS-maat ja n.s. etelä ovat tahtoneet jo pitkään, eikä siinä maailmassa sääntöjä sanella vain Washingtonista.

Myös Bankovalla ymmärretään tämä muutos. Niinpä ei pidä vähätellä Viktor Orbàn:n (s. 1963) syrjäyttämisen merkitystä EU:n ja NATO:n valtasuhteiden kannalta kun Zelensky:n hallinto yhä enemmän nojaa Brysseliin. Orbàn oli piikkinä persuuksissa Brysselille kun hän haki Unkarin omaa etua energiavaatimuksillaan eikä suostunut kaatamaan rahaa ja aseita Ukrainaan. Tosin nyt lie uusi samanmoinen eli Rumen Radev (s. 1963) vallassa Bulgariassa ja unohtaa ei voi Slovakian Robert Fico:akaan (s. 1964).

Kun Kiovan eliitille on realistisessa näköpiirissä edessään sotilaallinen tappio ja sitä myötä myös poliittinen siirto syrjään, he yrittävät ylläpitää toivoa.  Se on aina helpompaa kun on joitakin konkreettisisia kiintopisteitä, kuten USA:n vaalit syksyllä. Ihmisiä on helpompi vakuuttaa että kunhan kestetään siihen ja siihen asti niin sitten voitetaan, vähän niinkuin taivasosuus uskonnollisissa uskomusmaailmoissa.  Sama pätee myös meikäläisen eliitin ja poliitikkojen suhtautumiseen: todellisuus alkaa valjeta mutta väärän hevosen veikkaamista ei olla valmiita tunnustamaan joten pidetään jo rispaantuvaa toiveikkuuden naamiota, jos vaikka ihmeitä tapahtuisi.  Oikea reaktio olisi joka tapauksessa panostaminen rauhanomainen ratkaisuun neuvotteluteitse mutta siihen ei näytä olevan tahtoa sen enempää Brysselissä kuin täkäläisellä värisuoralla Helsingissäkään.

Huom: Tämä kirjoitus pohjaa kevyesti Moskovski Komsomolets:ssa ("Московский Комсомолец" ) 23/4 -26 julkaistuun Mihail Rostovsky:n kirjoitukseen “”Продержаться до сентября”: стратегический замысел режима Зеленского прояснился во всей его полноте” (suom: "'Sinnitelkää syyskuuhun asti': Zelensky:n hallinnon strateginen suunnitelma on tullut kokonaisuudessaan selväksi”).  Olen kuitenkin laventanut sen näkökulmaa sekä lisännyt omia kannanottojani sekä editoinut sitä paremmin vastaamaan meikäläistä katsantoa.  Lisäsin myös viittauksia meidän politiikkaamme.

---

1) Lasten pöytä (saks: Katzentisch) on ilmaus jolla kuvataan sivuun joutumista kun joku tai jotkut siirretään syrjään tärkeämmistä yhteyksistä.  Nykyisessä eurooppalaisessa politiikassa ilmauksen toi esille Saksan puolustusministeri Boris Pistorius kun Donald Trump esikuntineen ohitti länsieurooppalaiset johtajat käsiteltäessä Ukrainan rauhanneuvotteluja keväällä -25 Munchen:ssä.

2) Ennalta arvaamattomuus poliittisena menetelmänä on vanha ja paljon käytetty keino hämätä vastustajia ja estää heitä valmistautumasta omiin poliittisiin toimiin. Jo muinainen kiinalainen kenraali Sunzi (544-496 e.a.a.) kirjoitti Sodankäynnin taito -teoksessaan (perint. kiina: 孫子兵法; Trans. "Sūnzǐ bīngfǎ") kuinka vastustajille ei pidä näyttää aikomuksiaan. Varsinaisesti tekniikka tuli tunnetuksi 1950-luvulla Israelin silloisen työväenpuolueen, sionistisen Mapai:n keinona. Myöhempiä näkyviä käyttäjiä ovat erityisesti olleet Richard Nixon Vietnamissa ja nyt se näyttäisi olevan Donald Trump:n varsinainen työkalu, toki n.s. "Mad Man" taktiikan rinnalla.

3) Rampa ankka (eng: "Lime Duck") kuvaa vaaleja odottelevan poliitikon asemaa tilanteessa jossa hänellä ei enää ole vaikutusvaltaa vaikka kautta onkin vielä jäljellä.  Ilmaus on erityisesti käytössä Pohjois-Amerikassa.

4) Transatlantinen suhde:ella kuvataan länsieurooppalaisten valtioiden ja USAn liittolaissuhteen erityisluonnetta.  Suhteen tämä ranta on kuitenkin oikeasti alistettu ja riippuvainen mutta se yritetään esittää liki tasavertaisena liittolaisuutena.

5) Bankova (ukr: "вулиця Банкова") on Kiovan katu jonka varrella sijaitsee monia Ukrainan valtionjohdon rakennuksia, m.m. presidentin hallinto ja lukuisia parlamentin toimitiloja.

Viisumeista rauhaan

Yksi viimeaikojen kiihkein misorussistinen offensiivi on ollut yritykset kieltää venäläisiltä matkailijoilta pääsy EU:in kieltämällä heiltä turisti- ym. viisumit.  On pyöritelty erilaisia laillisia keinoja ja kovimmat vaatineet ehdotonta täyskieltoa heti tai ainakin jo eilen.

Yksi laillisuuskysymys on ollut Schengenin sopimuksen pykälät ja mitä siinä olevat turvallisuusriskit tarkoittavat. Toiset näkevät venäläiset turistit heti ja ainoastaan turvallisuusriskeinä ja jotkut toiset taas haluaisivat nähdä humanitaariset syyt päästää mieluisan opposition jäseniä turvaan.  On myös vertailtu CoViD19-pandemian vuoksi tehtyihin sulkuihin.

 
Ei ehkä kannattaisi suhtautua sopimuksiin ja lakeihin kuin rusinapullaan. CoViD19-toimien suhteen toimittiin sopimuksien puitteissa Maailman terveysjärjestön (WHO) ohjeiden ja määräysten mukaan. Silloin oli ihan oikea vaara eikä se ole vieläkään ohi.

Turistit ovat turisteja eikä viisumit ole edes hidastetömssyjä oikeiden vakoilijoiden ja salaisten akenttien tiellä, siis jos sellaisessa maailmassa tykkää mieltään piehtaroittaa. He haluaisivat tuhlata rahojaan täällä ja muualla EU:ssa. Miksi emme antaisi heidän niin tehdä sillä ne kaikki on pois Venäjän federaation taloudesta ja myös sodankäynnistä, rahansiirtoa heiltä meille (oik. heikäläisiltä varakkailta meikäläisille yrityksille).

On myös keskusteltu m.m. pääministeri Sanna Marin:n käyttämästä sotatalous-termistä.  Me lienemme jonkinlaisessa sellaisessa, noin niinkuin laajassa katsannossa, koska olemme mukana "läntisen arvoyhteisön" taloussodassa ja sen sanktio-offensiiveissä. Lisäksi olemme sotkeutuneet auttamaan sodan yhtä osapuolta, Kiovan hallintoa myös aseellisesti vaikka meille on vakuutettu ettei meikäläisiä aseita saa päätyä konfliktialueille niiden osapuolten käsiin. Emmekä voi kiistää myöskään osuuttamme informaatiosodassa. Olemme siis mukana hybridisodassa ja sen mukaisessa taloudessa jossa sotapropagandalla yritetään vaimentaa kritiikkiä. Todelliset turvallisuusuhkat ovat toisaalla ja kohdistuvat ihan eri asioina meihin (vrt. ilmasto- ja muut ympäristökatastrofit sekä eriarvoistamisen sosiaaliset vaikutukset).

Kuitenkaan emme saisi unohtaa myöskään ETYK:n III koria joka puhui ja puhuu edelleenkin voimassa olevana sopimuksena vapaasta liikkumisesta, niin ihmisten kuin ajatustenkin. Sen on myös sanottu, jollei suorastaan aiheuttaneen niin, ainakin mahdollistaneen Neuvostoliiton romahtamisen/romahduttamisen. Nyt toimimme täysin päinvastoin ja rakennamme EU:sta Euroopan sisälle linnaketta jonne intra muro haluamme leiriytyä sotaleiriin hämärään. Valtaosa maailmasta on ekstra muro enkä yhtään ihmettelisi, että siellä pian ajatellaan ettei EU:ia ja sen jäseniä oikeasti tarvitse mihinkään.

Ja päälimmäisenä pitäisi päästä neuvottelemalla rauhaan jotta ukrainalaisten sotakärsimykset päättyisivät. Rauha olisi myös hyvä olla sellainen ettei toinen osapuoli pääsisi elvistelemään voitolla ja kuvittelisi voivansa jatkaa eikä toista osapuolta pitäisi saattaa asemaan jossa voidaan alkaa valmistella kostoa ja kärsimysten hyvittämistä uudella väkivallalla.

Onko EU:lla tulevaisuutta?

Onko Euroopan unionilla tulevaisuutta? Giánis Varoufákis tuntuu luottavan mutta vaatii paljon.

Monet tahot ovat ennustaneet nykyisen Euroopan unionin kriisin olevan sen viimeinen. Liian monenlaisia elementtejä on kasattu yhteen ja lisää vielä haalitaan m.m. Ukrainasta ja Turkista. Kreikkalainen kansantaloustieteilijä ja entinen valtiovarainministeri Giánis Varoufákis tuntuu vielä elättelevän toiveita yhteisen Euroopan puolesta. Toki hänkin näyttää joutuvan asettelemaan paljon ehtoja ja edellytyksiä sen onnistumiselle halutessaan perustaa uuden eurooppalaisen poliittisen liikkeen pelastamaan se mitä vielä on jäljellä.

Varoufákis näkee suurimpina ongelmana demokratian puutteen, sen että vallanpitäjät ja byrokraatit ovat tehneet EU:sta demokraatittoman vyöhykkeen. Valta on siirtynyt Brysselin byrokraateille ja pankkiireille, demos on viety demokratiasta.  Seurauksena on ollut politiikattomaksi nimitetty byrokraattien ja pankkiirien harvainvalta.  Ja korjausliikkeinä on käytetty demokratian kaventamista entisestään.

Ratkaisuksi Varoufákisilla ja hänen kavereillaan on uusi yleiseurooppalainen *) kansanliike DiEM25 eli Democracy in Europe Movement 2025.  He ovat julkistaneet sanomansa manifestina Euroopan demokratisoimiseksi.  Siinä viesti tiivistetään ehtoon, että joko Eurooppa on demokratisoitava tai hajotettava.  Eli politiikka on tuotava ihmisten välineeksi hoitaa yhteisiä asioita.

Manifestin luettuani olen päätynyt heidän kanssaan samalle kannalle.  Heidän tarjoamansa avoin ja demokraattinen EU on ainoa mahdollisuus jolla sen voi säilyttää.  Muussa tapauksessa se kannattaa suoranaisesti hajottaa.  Toisaalta heidän tunnistamansa edellytykset ovat kovat, niin lyhyellä kuin pitemmälläkin tähtäyksellä, että en tällä elämänkokemuksella jaksa uskoa meillä enää heidän tavoitteekseen asettamanaan vuonna 2025 olevan enää EU:ta.  Haluaisin kuitenkin peruspositiivisena ihmisenä toivoa heidän onnistuvan mutta aika näyttää miten käy mutta joka tapauksessa lukemisen arvoinen paperi.

P.s. Aiheeseen liittyvä video Berliinin Volksbuhne -teatterissa viime syksynä pidetystä keskustelusta: vimeo.com 

*) Varoufakis ja kumppanit käyttävät Euroopan Unionista virheellisesti sitä laajempaa maanosaa tarkoittavaa nimeä.