Im Bunde am Tisch

Tällä viikolla Wikileaks-paljastuksista on tullut esiin m.m. Helsingin Sanomissa kuinka NATOn siviilijohtajat saavat tietonsa sotilasliittonsa operaatioista tiedotusvälineiden kautta.  Sinällään juttu ei ole kummoinenkaan uutinen mutta asettaa, taas, suomalaisten NATOttajien puheet omaan valoonsa. 

Meille on vakuutettu kuinka NATOssa siviilijohtajat demokraattisesti päättävät mitä tehdään ja kuinka eurooppalaiset jäsenet ovat tärkeässä asemassa tässä päätöksenteossa.  Siltä pohjalta on sitten selitetty kuinka meidän tulee pyrkiä juuri noihin samoihin pöytiin.  Kokoomuslaiset NATO-kiimakot, Alexander Stubb ja Jyrki Katainen etunenässä, ovat jopa puhuneet eurooppalaisesta NATOsta.  Tässä suhteessa NATOttaja Paavo Lipponen/SDP tuntuu olevan joko paremmin informoitu, selvänäköisempi tai rehellisempi.    Tosiasiassa noissa pöydissä luetaan ihan samoja uutisia kuin me tavalliset taatiaiset aamiaispöydissämme.  Päätökset tehdään muualla eli siellä missä USA-lainen taloudellis-sotilaallinen kova ydin päättää USAn politiikasta ja sen jälkeen taas Atlantilta tuulee.

Tiedonkulku näyttää NATOssa olevan ihan samalla tasolla kuin Suomen eduskunnassa.  Päättäväisinä pöydissään istuvat edustajat kuulevat asioista jos joku sattuu ne vahingossa vuotamaan tiedotusvälineille.  Ne sitten valitsevat vuotojen esittämiselle ilmiasun omien omistajiensa näkökulman ja tavoitteiden perusteella.

Toinen suomalaisten porvarillisten, m.l. demarit, ulkopolitiikan tekijöiden touhuja ja asenteita kuvastaa myös Wikileaksin paljastus.  Kun Sakartvelo *) hyökkäsi vastoin voimassa olevaa aseleposopimusta Etelä-Ossetiaan ja aiheutti lyhyehkön sodan Venäjän ja itsensä välille, suomalainen ulkopoliittinen johto sai sekä kiitokseja että pyyhkeitä USAn lähetystöltä.  Vuodosta kertoi tässäkin tapauksessa Helsingin Sanomat.    Eräät, kuten Alexander Stubb ja kumppanit saivat kiitosta ollessaan sopusoinnussa liittolaisten kesken.  Olemmeko jo niin pitkällä?  Yhtä pitkällä kuin vuonna 1941 kun olimme liitossa Adolf Hitlerin johtamien natsien kanssa.   Silloinkin oltiin mukana hyökkäyssodassa ja liittokunnan muut jäsenet olivat avoimempia ja rehellisempiä kuin suomalainen osapuoli.

Sen sijaan Tarja Halonen ja Matti Vanhanen saivat pyyhkeitä varovaisuudestaan.  Toisaalta kukaan suomalainen johtava poliitikko ei jäänyt kiinni totuuden puhumisesta; siitä, että NATO yllytti, Sakartvelo hyökkäsi ja Venäjä puolustautui.  

Olemmeko siis jo liitossa hyökkäyssotaa käyvän USAn kanssa ja pyrimme samoihin pöytiin lehtiä lukemaan?   Olisiko nyt huhtikuun eduskuntavaaleissa jo aika lopettaa tuo katala ja vaarallinen suunta ja jättää sitä kannattavat valitsematta.  Silloin tosin nykyisten  eduskuntapuolueiden ehdokkaista ei monikaan tulisi valituksi, niin moni heistä, Kokoomuksesta ja PerSuista Demareihin on tiukka atlantististi.

-----

*) Sakartvelo on aikaisemmin suomeksi nimellä Gruusia tunnetun maan omakielinen nimi.  Nyttemmin eli Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen se on suomennettu anglosaksiseen tapaan nimeksi Georgia. Suomessa Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen (Kotus) kielitoimiston mukaan meillä pitäisi olla tapana käyttää maista niiden omakielisiä nimiä jollei aikojen kuluessa tutuksi käynyttä suomennosta ole.  Kun vanhasta ja tutusta Gruusiasta luovuttiin, päädyin noudattamaan kielitoimiston suositusta.

Wikileaks-sekoilua II

Kirjoitin viime heinäkuussa edellisen kerran valtaapitävien sekoilusta liittyen Wikileaks-paljastuksiin otsikolla Wikileaks-sekoilua.  Silloin Wikileaks julkaisi edellisen kerran suuremman pläjäyksen paljastuksiaan.  Tuolloinkin itse sisältöä yritettiin ja onnistuttiin peittämään muihin, epäasiallisiin peittelyihin.  Jälleen sama meno näyttää olevan käynnissä. 

Kun aiheena pitäisi olla esimerkiksi USAn diplomaattien epäasiallinen käytös ja sen yhteydet sotimiseen eri puolilla maailmaa niin huomio yritetään kääntää muualle.  Kun paljastetaan USAn diplomaatteille annetut vakoilukäskyt, huomio käännetään siihen kuinka paljastukset vaarantavat USA-laisia ihmisiä, siis ihmisiä tappotyössään Afganistanissa.

Oma lukunsa on meidän ulkoministerimme Alexander Stubb.  Hän vakuuttaa kannattavansa avointa ulkopolitiikkaa.  Mutta kun avoimesti paljastetaan kuinka ulkopolitiikassa toimitaan, pitää hän avoimmuutta sopimattomana vaikka tosin sitä edelleenkin kannattaa.  Mitähän hän muuta kannattaa kuin entistä tiiviimpää yhteistyötä ja liitoutumista noiden nyt Wikileaksin housut kintuissa paljastamien kanssa.  Hänen mielestään ei tunnu olevan ollenkaan ongelma mitä noissa vuodoissa paljastuu itse ulkopolitiikan ja diplomatian sisällöistä.   Hänelle huoli on diplomaattien keskinäinen luottamus salailun tehokkuuteen.  Ilmeisesti Stubb ja kollegansa ovat niin erkaantuneita ihmisten todellisuudesta, että heidän keskinäiset suhteensa ovat tärkeämpiä kuin heidän politiikkansa seuraukset.

Samaan aikaan on paljastunut Barack Obaman hallinnon uhkaukset  Jean Assangea vastaan.  Alanpa pikku hiljaa kallistua epäilemään, että hänen syytöksissään CIA:ta kohtaan on perää ja ahdistelu- ja raiskaussyytökset olisivatkin ajojahtia epämiellyttävää avoimmuuden harrastajaa kohtaan.

Odotan mielenkiinnolla mitä Wikileaksin paljastuksista Suomen osalta paljastuu kunhan se selviää palvelunestohyökkäyksestään.  Listalla ovat kuulemma ainakin Paavo Lipposen ja Anneli Jäätteenmäen Irak-kuviot sekä Martti Ahtisaari.  Lisäksi siellä taitaa olla juttua Suomen kytköksistä Afganistaniin.  Toivottavasti edes Wikileaksin kautta kansainvälinen korkea ulkopolitiikka avautuu meille avoimemmaksi.  Toivottavasti tämän jälkeen meillä on taas hitusen enemmän tietoa poliittisen eliitin, tälläkertaa ulkopoliittisen, tekemisistä.    Elämme mielenkiintoisia aikoja.

NATOttajat lemmenlukossa

Meille on levinnyt Euroopasta rakastavaisten tapa osoittaa kiintymyksensä kestävyyttä lukoilla julkisilla paikoilla.  Viime viikolla NATO-maiden johtajat kuulemma lukitsivat Lissabonin huippukokouksessaan itsensä Afganistaniin aina vuoteen 2014 saakka.  Tuolloin luvataan lopettaa miehitys.  Tosin tuollaisten sitoumusten kestävyys lienee heikompi kuin nykyrakastavaisten ailahtelevaiset tunnesiteet.  Sen sijaan meidän  Suomemme valtapolititiikan huipulla vaikuttavat NATOttajat ovat lukinneet itsensä NATO-kiimassansa lujin ja kestävin lukoin Leobold III:n bulevardi 1110:n porttiin.  Nämä Kataiset, Stubbit, Jaakonsaaret ja kumppanit ovat sitoneet itsensä ja meidät hallintoalamaiset tiukasti NATO-yhteensopivuuteen.

Tässä uskossa ollaan niin tiukasti, että annetaan Afganistan-päätöskin ruotsalaisille.  Ainakin YLEn uutisten kommentaattori vakuutti ruotsalaisten päätöksen Afganistan-operaationsa jatkamisesta sitovan myös Suomea ja Ruotsihan on ollut kevytjäsen NATOssa jo koko II Maailmansodan jälkeisen ajan.  Vaarana kun saattaisi olla, että suomalaiset itse päättämään päästessään päättäisivät toisin kuin NATOttajat haluavat.

Me olemme saaneet nähdä mitä tarkoittaa USAn, tuon NATOn johtavan maan lupaukset vetäytymisestä: lisäjoukkoja, tehtävien siirtoa yksityisille sotayhtiöille, sodan levittämistä naapurimaihin j.n.e.  Luontevaa tuolle ex-presidentti ja rauhannobelisti Ahtisaaren ylistämälle arvoyhteisölle olisi livetä tuostakin lupauksesta niinkuin niin monesta muustakin Barack Obaman lupaamasta.  Miten siis tähän lupaukseen nykyisen, jo sinällään hävyttämän pitkän miehityksen lopettamiseen voisi luottaa? Onhan jo presidetti Halonenkin tunnustanut, että sitoumus on joustava.  Eli käytännössä ei ole aikomustakaan antaa afganistanilaisten itse hoitaa asioitaan.  Sehän olisi riskaabelia USAn eduille noilla alueilla: öljyn ja kaasun kuljetusreiteille sekä Afganistanin luonnonvarojen ryöstölle, on sitten kyse opiumista tai kaivostoiminnasta.  Niitähän näyttää eliittimme olevan valmis puolustamaan missä päin maailmaa tahansa.

Suomen ulkopoliittinen eliitti näyttää siis lukinneen itsensä vaaralliseen sota- ja seikkailupolitiikkaan.  Meillä on on siis näissä nykyjohtajissamme joukko uusia sotasyyllisiä tuomittavaksi tulevaisuudessa kärkikaadereinaan Alexander Stubb sekä Jyrki Katainen, Jyri Häkämies, Liisa Jaakonsaari, Martti Ahtisaari ja yhä syvemmällä joukossa näyttää häärivän myös aiemmin toisenlaisiakin lupauksia antanut Tarja Halonen.

Miten saisimmekaan NATOon ja sotimiseen kielteisesti suhtautuvan suomalaisten enemmistön halun näkymään ulkopolitiikan käytännön harjoittamisessa.  Äänestämälläkö ensi vaaleissa?

Rahaa taivaan tuuliin - ovatko uudet sotasyylliset liikkeellä?

Monet tiedotusvälineet, m.m. YLE nettiuutisissaan, kertovat valtion aikomuksista polttaa veronmaksajien vähiä ja velkorahoja armeijan kotkotuksiin.   Ensin laitetaan miljardi Hornetien muuttamiseksi rynnäkkökoneiksi ja sitten vielä toinen muuhun, m.m. jalkaväelle j.n.e.  Osa rahaoista ohjataan miehitysoperaatioon Afganistaniin.


Jo aikanaan Hornetien hankinnassa huijattiin. Ensin ei kelvannut kaksimoottorinen kone liian kalliina jotta saatiin kissakauloille epämiellyttävät toimittajat pois kisasta. Sen jälkeen hankittiin kalliita kaksimoottorisia. Päätös runnottiin läpi kertomalla hinta johon ei lopulta kuulunutkaan aseet, maajärjestelmät j.n.e. vaan pelkät peltiraadot. Jälkilasku käyttökustannuksineen onkin sitten ollut kallis.  Nyt pelia jatketaan muuttamalla alkuperäistä käyttötarkoitusta eli puolustusaseiksi mainittuja muutetaan hyökkäysaseiksi.


Yhtenä hyötynä mainitaan NATO-yhteensopivuus.  Mitä käytännössä tarkoittaa, että Suomen armeijalla on NATO-yhteensopivia hyökkäysaseita jotka on tarkoitettu toimimaan lentotukialuksilta?  Se voi tarkoittaa vain, että Afganistanin miehityssodalle aiotaan jatkoa ja meidät aiotaan sotkea yhä uusiin sotiin pitkin maailmaa.  Samalla olemme alttiita kaikille NATOn kriisien laajentumisille myös tänne, ensin Suomenlahden eteläpuolelle ja sen jälkeen automaattisesti tänne.


Oma lukunsa turvallisuuden lisäksi on raha.  Me velkaannumme kovaa tahtia ja porvaristo ei aio tehdä ennen vaaleja asialle mitään vaan ajaa kahdella taktiikalla: hallitus tekee Jyrki Kataisen johdolla vaalibudjettia ja Niinistö, Sailas ja kmpnit pitävät ihmisillä huonoa omaatuntoa eliitin menosta.  Samaan aikaan porvariston lempilapsi, armeija porskuttaa.  Pahimpien lamojenkaan aikana armeija ei joutunut säästämään muiden tavoin ja nytkin se tuntuu saavan vain uusia leluja.


Olen joskus epäillyt, että viime aikojen halu pestä sotasyyllisiä puhtaaksi olisi valmistautumista seuraavien sotasyyllisten taustan turvaamiseen.  Tämä meno vahvistaa epäilyksiäni, että seuraavat sotasyylliset ovat joukossamme.

Wikileaks-sekoilua

Viime päivien kovin uutinen on ollut yli 90 000 dokumenttia wikivuotoja.  Niissä kerrotaan USAn ja sen liittolaisten, joihin myös Suomi kuuluu, erilaisista suhmuroinneista, sotarikoksista y.m. liittyen Afganistanin sotaan, tuohon sotaseen, johon Suomikin osallistuu.  


Vuotojen sisältöä pureskellaan niin monessa paikassa, että en tässä nyt siihen vaan vuotojen peittely-yrityksiin.  Siinä näyttää olevan lähinnä kaksi teemaa:
a) vuodoissa ei ole mitään uutta, kaikki on jo nähty ja kuultu
b) vuodot vaarantavat USAn ja sen liittolaisten turvallisuutta.
Miten jo tiedossa olevan levittely voi vaarantaa mitään?  On selitelty, että vaikka tiedot on jo vanhoja G. W. Bushin hallinnon aikaisia, ne saattavat paljastaa menettelytapoja ja sellaista.  Mutta nehän on jo väitteiden mukaan tiedossa joten Talebanit ja Al Qaidat jamitäniitäonkaan tietävät jo kaiken.  Sitä paitsi Wikileaks peittää kaikki sellaisen mikä saattaisi vaarantaa yksittäisten ihmisten, myös sotilainen, turvallisuuden.  Tässä suhteessa uskon enemmän Julian Assangea kuin USA:n hallintoa.


Oma lukunsa on suomalaisten osuus.  Hyvin pikaisella haulla en löytänyt materiaalista mitään Suomea koskevaa.  Toisaalta Suomessa on oltu, ainakin toistaiseksi, kovin hiljaa kytköksistä Suomeen. Olen huomannut vain ulkoministeriön vakuutteluja, että ei vaikuta Suomen Afganistaniin sitoutumiseen.  Onko ulkoministeriö ulkoministereineen tässä tehtäviensä tasalla?   Minusta on kummallista jollei liittolaisten paljastuminen sotarikollisiksi vaikuta mitenkään.  Kansan Uutiset sentään uutisoi vaatimuksen Stubbille vaatia selvityksiä noilta liittolaisilta.  Toivottavasti Stubb kaikista urheilukiireistään huolimatta ottaa vaatimuksen vakavasti vaikka liittolaiset ovatkin hänen NATO-kavereitaan.


Eiköhän jo nyt olisi aika kiihkeinpienkin NATO-kiimakkojen aukaista silmänsä millaisessa joukossa oikein roikutaan mukana.  Vai haluavatko suomalaiset natottajat todella olla mukana sotarikollisten joukoissa?  Ovatko ne niitä läntisiä yhteisiä arvoyhteisöjä joissa meidät halutaan oikein Nobelin rauhanpalkinnon voimalla pitää mukana? Jollei natottajien, päälimmäisenä Ahtisaaren, Kataisen, Lipposen, Stubbin, Jaakonsaaren ja koko muun  joukon peli tästä jo valkene kaikille suomalaisille niin mitä vielä tarvitaan? 


Ja ennenkaikkea pitäisi kääntää keskustelu vuotojen sisältöihin ja niissä paljastuvien tekojen vaikutuksiin vuotojen syyllisten etsimisestä ja haitan aiheuttamisesta tappamiselle Afganistanissa.

Sotaa diminutiivissa

Pertti Salolainen, kokoomuslainen ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja, on YLEn nettiuutisten mukaan avautunut Afganistanin sodasta. Hän näyttää sotkeutuvan omiin sanoihinsa kun yrittää selittää, että emme ole sodassa vaikka siellä on ”sota”, ”käydään sotaa” ja ”soditaan” mutta sodassa ovat jotkut muut kuin suomalaiset. Voiko pahemmin enää hurskastella ja saivarrella?

Salolaisella ja muilla NATO-friikeillä tuntuu olevan propagandassaan jonkinlainen laittiversio sodasta eli heidän mielestään Afganistanissa ei ole sota vaan sotaa, jonkinlainen pieni osa sodasta, sotanen tai jotain sellaista pienempää ja somempaa. Ja kun me emme siellä sodi niin osa meidän armeijaamme pyssyt tanassa ovat vain sattuneet ihan vahingossa paikalle ja nyt sotasankarimme siellä päällistelevät, että mihinkäs sitä on tultu. Kirjallisuus tuntee monia tarinoita, joissa erilaiset sotaporukat eksyvät "vahingossa" pois sodasta. Nyt on ilmeisesti kirjoitettu historiaamme uusi lehti kun armeijamme sotilasyksikkö on eksynyt sotaan, kysymättä ja pyytämättä.

Salolainen vetoaa Saksan liittokansleri Merkeliin jonka mukaan siellä vain soditaan tai on sotaa mutta Saksa ei oikeasti ole sodassa tai ainakaan sotatilassa tai jotain.... No, Merkel ja Salolainen ovat puoluetovereita ja edustavat kypäräpääpappipuolueita molemmat eli sotiminen ja jeesustelu on n.s. verissä (vai pitäisikö nykyään sanoa "geeneissä").

Lisäksi Salolainen yrittää uutisen mukaan ikään kuin asettua tilanteessa ulkopuoliseksi. Se on kuitenkin härskiä venkoilua kun mies on oikeasti sodassa olevan liittoutuman yhden osallisen parlamentin ulkoasioiden käsittelyn valmistelusta vastaavan valiokunnan puheenjohtaja eli Suomen eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja. Hän on mitä suurimmassa määrin sisäpiiriläinen ja osallinen. Tässä suhteessa Salolaisen voisi muistella vaikka m.m. edesmenneen puoluekolleegansa Paasikivenkin suuhun laitettuja sanoja: ”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen”.

Valtatiedotusvälineiden NATO-kanta

Jälleen kerran suomalainen valtalehdistö ja muut tiedotusvälineet jättävät huomiotta tutkimuksen joka ei pönkitä heidän sotaisia kantojaan. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) uusi tutkimusraportti antaa kuvan, että suomalaisten NATO-vastaisuus ja liittoutumattomuuden kannatus on kasvanut. Taloustutkimus Oy teki haastattelut 25.9. – 20.10.2009.

Tutkimuksen mukaan Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus koetaan enemmän turvallisuutta lisäävänä (38 %) kuin sitä vähentävänä (21 %) tekijänä. Kansalaisista 61 prosenttia (58 % v. 2008) on sitä mieltä, että Suomen tulee pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana (tutkimuksen tekijät otsikoivat tämän ennallaanpysymisenä). Kansalaisista 62 prosenttia (60 % v. 2008) on sitä mieltä, että Suomen ei tulisi pyrkiä Naton jäseneksi.

Tuollainenhan ei kertakaikkiaan sovi suomalaiselle valtajulkisuudelle. Heidän missionaan on Suomen sitominen erilaisiin sotaliittoutumiin eri puolilla maailmaa. Osana tätä on liittouttaminen NATOon, natottaminen, mutta muutkin liittokunnat tuntuvan kiinnostavan kunhan liittoutumisen alistussuhde ja suunta on "oikea". Siinä ei silloin entisille pääministereille tai ulkoasianvalikunnan puheenjohtajille, nykyisille ulkoministereille saati Nobelin rauhanpalkinnon saajille ahtisaarista jaakonsaarien kautta stubbeihin Suomen turvallisuus eikä solmitut sopimukset paljon paina.

Luulisi tutkivia journalisteja kiinnostavan miten tuollaiset kytkökset ovat syntyneet - mutta ei - he työntävät tuota kehitystä tukevaa propagandaa.

Aikanaan toissa eduskuntavaalien alla hutkivia zurnalisteja kiinnosti Jäätteenmäen ja Mannisen faksit mutta ei Lipposen tekemiset Washingtonissa. Kosovossa ei kiinnosta rikotut rauhansopimukset, Afganistanissa ei nyt kiinnosta vallassa pönkitettävän nukkehallinnon kytkökset hämärä busineksiin CIA:sta huumekauppaan. Eikä heitä kiinnosta ihmisten mielipiteet kun ne entisestäänkin kääntyvät tälläistä mennoa vastaan.

Ilmeisesti valtaeliitti luottaa propagandan voimaan. Kun riittävän kauan jankutetaan samaa, omaa viestiä ihmisten mielipiteistä ja tosiasioista riippumatta niin ihmisten mielet kääntyvät ja sitten niitä taas kelpaa esitellä.

Stubb & kmpnit kunnostautuu jälleen

Monet tiedotusvälineet, esimerkiksi YLE, ovat kertoneet kuinka Suomen ulkopoliittisessa johdossa piuhat ovat poikki eikä tieto kulje.

Ensin on laadittu suunnitelma ja tehty sopimukset miehitysjoukkojen laajentamisesta Afganistanin vaalien ajaksi. Joukkojen määräajaksi on määritelty lokakuun loppu. Kuitenkin alusta asti on ollut tiedossa, että jos toinen kierros järjestetään, se tulee myöhemmin. Onko siis Suomen ulkopoliittinen johto Stubb etunenässä ja Häkämies peesissään luottanut vaalivilpin onnistumiseen ja Hamid Karzain valitsemiseen ensimmäisellä kierroksella? Tähän viittaisi myös heidän kehunsa mukamas onnistuneista ja hyvin menneistä vaaleista.

Oma lukunsa on, että Stubb & kmpnit eivät vaivaudu kertomaan asioita ulkopolitiikasta omalta osaltaan vastaavalle presidentille. Samaan aikaan kaavaillaan lisävallan antamista näille tunareille kun kuulemma ainakin Tuija Braxin mielestä EU:n uusi perustuslain asemaa tekevä paperi eli Lissabonin sopimus pakottaa riisumaan presidentin valtaa entisestään. Se näyttää nyt kasautuvan pelottavassa määrin vielä vaarallisempiin käsiin.

Mitä käytännössä tarkoittaa, että Stubb vastaa tietokatkoksesta? Mitä hän konkreettisesti tekee vastuuta kantaessaan? Eroaako hän vai käynnistää UM:n toiminnan kehittämisen vai menee muistinparannusterapiaan vai mitä?

Entä mitä Häkämies tekee sotaministeriössään jotta jatkossa toimenpiteitä ja tehtäviä ei suunnitella yhtä hutiloiden kuin nyt on tehty.

Millaisia johtopäätöksiä päämisteri tekee hallituksensa taidoista ja kyvyistä? Ehtiikö hän edes omilta tupeksimisiltaan johtaa hallitustaan?

Ja ennenkaikkea edustuksellisen demokratiamme kaunein kukkanen, valtiopäiville kokoontunut eduskunta - mitä se tekee? Nuokkuu ja pitää huolta hallituspuolueiden ryhmäkurin pitämisestä. Milloin eduskunta ihan oikeasti keskustelisi hallituksen asemasta ja vastaisi tehtävästään vaatia hallituksen nauttivan sen luottamusta eikä päin vastoin.

Obama ja odotusarvo

USA:n vasta valittu presidentti Barack Obama on sitten saanut tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinnon Norjan suurkäräjiltä. Valinta on kummallinen. Palkinnon saajan historia tässä suhteessa on kovin lyhyt eikä konkreettiset teotkaan puhu valinnan puolesta.

Obama on tosin puhunut muutamia kertoja hyvään suuntaan, esimerkiksi ydinaseettomuuden puolesta mutta käytännön tekoja saamme vieläkin odottaa. Niitä sen sijaan on toiseen suuntaan. Eräänä ensimmäisenä tekonaan hän komensi laajentamaan Afganistanin sotaa Pakistaniin. Hän toki pysäytti vaarallisen ohjuskilpihankkeen edeltäjänsä uudeksi Euroopaksi nimittämään itäiseen Keski-Eurooppaan. Mutta se onkin suunniteltu korvattavaksi uudella ja laajemmalla merelle sijoitettavalla ohjuskilpijärjestelmällä. Ainoa konkreettinen teko rauhan puolesta hänen aikanaan toistaiseksi näyttäisi olevan, että U.S.A. ei ole vielä hyökännyt Iraniin.

Jäljelle jää Obaman puheissaan nostattamat odotusarvot hänen tulevasta toimistaan. Lopettaako hän ihan oikeasti Irakin sodan, Quantanamon vankileirin, aloittaako neuvottelut Lähi-Idässä j.n.e. j.n.e. On paljon asioita joita hän on luvannut mutta ne näyttävät vain lykkäytyvän ja samalla Afganistanin ja Lähi-Idän tilanteet jatkavat kärjistymistään. Jäämme odottamaan josko hän täyttäisi antamansa lupaukset. Oma kysymyksensä on tietenkin mikä on hänen oma halunsa ja mikä oikeasti U.S.A:ssa valtaa pitävän aseteollisuusryhmittymän halut.

Nobelin rauhanpalkintoon ei kuitenkaan taida kuulua minkäänlaista takuuta. Eli jos Obama ei täytäkään häneen asetettuja toiveita niin häneltä tuskin haetaan palkintoa pois. Konkreettiset toimet hänen valtakaudellaan kun viittaavat hänen kuitenkin asettuvan samaan sodanlietsojien joukkoon kuin aiemmat sellaiset palkinnonsaajat kuten Henry Kissinger, Menahem Begin ja Martti Ahtisaari.

Stubb on edesvastuuton

YLEn uutisten mukaan ulkomisteri Stubb vertaa nyt Gazan taannoisia pommituksia ja Kirkon ulkomaan avun niissä tuhottua klinikkaa kännykkävarkauteen. Aikaisemmin hän ei tunnistanut Kaukaasiassa kuka hyökkää ja kuka ei. Sittemmin hän on pyyhkinyt Wienin diplomaattisopimuksilla takapuoltaan. Hän ei tunnista myöskään sotaa silloin kun sitä käydään. Hän myös ilmoitti eilen, että Afganistanin sodan tappioilla ei ole hänelle mitään merkitystä, ruumiitta saa tulla miten tahansa. Ja nyt tämä.

Meillä ei kertakaikkiaan ole varaa tälläiseen ulkomisteriin. Hän on täysin edesvastuuton ja vaarallinen. Ehkä olisi parempi, että hänkin keskittyisi tekstiviestittelemään n.s. aikuisviihdeammattilaisten kanssa kuten edeltäjänsäkin. Vahingot olisivat pienemmät meille tavallisille suomalaisille.

Meille on mitä pikimmin saatava ulkoministeri joka tuntee kansainväliset sopimukset, ymmärtää näkemänsä ja kuulemansa sekä omaa edes auttavan suhteellisuudentajun.

Lisäys 13/8 -09 klo 11.20:

Nyt Stubb on pyytänyt anteeksi viimeisintä möläytystään. Hän ilmoittaa sen olleen vitsi, huono vitsi. Taitaapa vitsailu kuitenkin paljastaa hän todellisen asennoitumisensa eli asennevamman suhteessa muiden ihmisten kärsimyksiin. Samaa kun osoittaa hänen suhtautumisensa sodan uhreihin esimerkiksi Afganistanin sodassa.

Suomi Afganistanissa

Kanadalainen tutkimuslaitos ja "thinktank" The Centre for Research on Globalisation (CRG) on julkaissut verkkosivuillaan Rick Rozoffin kirjoittaman artikkelin Suomen ja Ruotsin asemasta Afganistanissa. Rozoff on sodanvastustaja ja Stop NATO -postituslistan pitäjä U.S.A:sta.

Artikkelissa Rozoff kuvaa ja faktoin todistaa kuinka U.S.A. ja NATO harjoituttavat suomalaisia ja ruotsalaisia tulevaa sotaa varten. Hän myös paljastaa tuon sodan kohteen joka on Venäjä. Varmemmaksi vakuudeksi hän esittää myös suomalaisen, entisen Afganistanissa olevien suomalaisten komentajan lausunnon hyvästä harjoituksesta. Lisäksi puolustusministeri Häkämies on kaivannut ja haaveillut NATOn nopeantoiminnan joukoissa oleville suomalaisille myös tositoimien kokemusta.

Huomasin tuossa myös YLEn uutisissa kirjoituksen jonka mukaan armeijan entinen komentaja Hägglundkin jo pitää Suomea konfliktin osapuolena Afganistanissa eikä siis rauhanturvaajina. Tosin hänkin väittää tilanteen muuttuneen huomaamatta. Noinkohan. Jo aikanaan sinne lähdettäessä asiasta osattiin varoitaa ja nähtiin, että sinne ollaan menossa osaksi toista osapuolta eikä rauhanturvaajiksi osapuolten väliin. varoituksia eivät NATO-kiimainen valtaeliitti kuunnellut. Siellä on käymässä juuri niinkuin pahimmissa ennustuksissa sanottiin. Se myös kestää brittiläisen kenraalin, Sir David Richards:n mukaan vuosikymmeniä jos YLEn uutiseen on uskominen.

Samaan aikaan meitä ujutetaan Kataisten, Ahtisaarten, Jaakonsaarien et johdolla härskisti NATOn täysjäseneksi jotta NATO saisi 1300 km uutta piirityslinjaa ja hyökkäysrintamaa jossa hyödyntää Afganistanissa saatuja oppeja ja NATO-yhteensopivaa Suomen armeijaa.

Enemmistö ihmisistä vastustaa tätä menoa erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan. Vastustus ei kuitenkaan näytä konkretisoituvan käytännön poliittiseksi toiminnaksi joten vaarallinen ja edesvastuuton sotapolitiikka jatkuu. Miten saisimme pystyyn rauhanmarssit ja rauhanopposition jotta enemmistön rauhantahto muuttaisi myös valtaeliitin politiikan.

P.s. Kannattaisikohan alkaa ajaa uutta sotasyyllisyyslakia jo nyt, jotta sitten aikanaan ei tarvitsisi jälkikäteen.

Rauhanturvaaminen, Afganistan ja Suomi

Meille vakuutetaan suut ja korvat täyteen, että suomalaiset ovat Afganistanissa vain rauhaa turvaamassa. Nyt viimeistään pitäisi n.s. suuren yleisönkin silmien aueta, että kyseessä ei ole rauhanturvaaminen vaan täysimittainen sota.

YLE:kin uutisoi USA:n armeijan aloittamasta suurhyökkäyksestä. Sehän ei voi olla mitään rauhanturvaamista vaan sodan entisestäänkin kiihdyttämistä. Aikaisemmin USA laajensi sotaa Barack Obaman johdolla Pakistaniin ja nyt he ovat hänen johdollaan sitä entisestäänkin kiihdyttämässä.

Rauhanturvaajathan menevät taistelevien osapuolten väliin ja yleensä molempien osapuolten luvalla ja luottamuksella. Tässä tapauksessa liittokunta, International Security Assistance Force (ISAF), johon meidätkin on liitetty, on toinen taistelevista osapuolista ja tällä hetkellä ja tähän asti hyökkäävä osapuoli. USA nimittänyt tätä sotaretkeään alunperin "Operaatio pysyväksi rauhaksi" (Operation Enduring Freedom). Osuvampi nimi voisi olla "Enduring War".

Jos me olisimme siellä turvaamassa rauhaa, joukkomme siellä olisivat NATO-joukkojen ja Talebanien välissä ehkäisemässä yhteenottoja. Nyt me olemme osa hyökkäävää armeijaa, vaikkakin vielä takalinjoilla ja töpinässä (toistaiseksi). Ollaanko tässä taas rakentamassa uutta ajopuuteoriaa jossa vaivihkaa ja salaa meidät ujutetaan osaksi hyökkäävää armeijaa ja homma paljastetaan vasta sitten kun on jo liian myöhäistä.

Jos länsimaat ihan oikeasti haluaisivat auttaa afganistalaisia sekä toisaalta kunnon elämän alkuun että hoitamaan asioitaan ihmisoikeuksia kunnioittaen ja demokraattisesti, sinne ei lähetettäisi armeijoita ja sotilaita vaan yhteistyöhakuisia organisaatioita tekemään kauppaa reilun kaupan periaattein sellaisista maatalouden tuotteista ja sellaisin kauppaehdoin, että normaali elämä ilman opiumin viljelyä olisi mahdollista. Silloin tavalliset ihmiset äänestäisivät jaloillaan terroristijohtajia vastaan. Samalla pitäisi myös päästä, esimerkiksi YK:n kasvatus- ja tiedejärjestön, UNESCOn avulla pystyttämään luku- ja kirjoitustaitokampanjoita. Se olisi mahdollisuus kehitykselle sillä rauha ja kehitys ei kasva kiväärinpiipuissa.

Obama ja kärpäsen surinaa

YLE uutisoi eilen jutun jonka mukaan Barack Obama listi kärpäsen kesken TV-haastattelua ja vielä sen jälkeen potki ruumista. Uutisen mukaan jokin luonnonsuojelujärjestö olisi paheksunut tekoa. Uutisen kirjoittaneella toimittajalla oli varmaan ihan rattoisaa parempaa skuuppia odotellessaan. Lähinnä loppukevennyksen tasoinen juttu herätti kuitenkin kaksi ajatusta.

Ensinnäkin luonnonsuojelujärjestö oli sikäli oikeassa, että ei pitäisi valikoida suojeltavia eläimiä niiden söpöyden perusteella. Nyt meillä on pahasti tapana päätyä suojelemaan söpöjä tai muuten mielenkiintoisia lintuja ja nisäkkäitä. Erityisenä esimerkkinä on luonnonsuojeluliitonkin symbolina käytetty panda.

Toiseksi kärpäsen tappaminen herätti luonnonsuojelujärjestön ja se Suomen YLEn. Barack Obaman johtama armeija ja liittokunta Suomi mukana tappaa koko ajan ihmisiä Afganistanissa ja Pakistanissa. Mikä herättäisi eri järjestöt ja tiedonvälittimet paheksumaan sitä. Jos kärpäsiäkin halutaan suojella, kuka suojelisi ihmisiä?