Tällä viikolla Wikileaks-paljastuksista on tullut esiin m.m. Helsingin Sanomissa kuinka NATOn siviilijohtajat saavat tietonsa sotilasliittonsa operaatioista tiedotusvälineiden kautta. Sinällään juttu ei ole kummoinenkaan uutinen mutta asettaa, taas, suomalaisten NATOttajien puheet omaan valoonsa.
Meille on vakuutettu kuinka NATOssa siviilijohtajat demokraattisesti päättävät mitä tehdään ja kuinka eurooppalaiset jäsenet ovat tärkeässä asemassa tässä päätöksenteossa. Siltä pohjalta on sitten selitetty kuinka meidän tulee pyrkiä juuri noihin samoihin pöytiin. Kokoomuslaiset NATO-kiimakot, Alexander Stubb ja Jyrki Katainen etunenässä, ovat jopa puhuneet eurooppalaisesta NATOsta. Tässä suhteessa NATOttaja Paavo Lipponen/SDP tuntuu olevan joko paremmin informoitu, selvänäköisempi tai rehellisempi. Tosiasiassa noissa pöydissä luetaan ihan samoja uutisia kuin me tavalliset taatiaiset aamiaispöydissämme. Päätökset tehdään muualla eli siellä missä USA-lainen taloudellis-sotilaallinen kova ydin päättää USAn politiikasta ja sen jälkeen taas Atlantilta tuulee.
Tiedonkulku näyttää NATOssa olevan ihan samalla tasolla kuin Suomen eduskunnassa. Päättäväisinä pöydissään istuvat edustajat kuulevat asioista jos joku sattuu ne vahingossa vuotamaan tiedotusvälineille. Ne sitten valitsevat vuotojen esittämiselle ilmiasun omien omistajiensa näkökulman ja tavoitteiden perusteella.
Toinen suomalaisten porvarillisten, m.l. demarit, ulkopolitiikan tekijöiden touhuja ja asenteita kuvastaa myös Wikileaksin paljastus. Kun Sakartvelo *) hyökkäsi vastoin voimassa olevaa aseleposopimusta Etelä-Ossetiaan ja aiheutti lyhyehkön sodan Venäjän ja itsensä välille, suomalainen ulkopoliittinen johto sai sekä kiitokseja että pyyhkeitä USAn lähetystöltä. Vuodosta kertoi tässäkin tapauksessa Helsingin Sanomat. Eräät, kuten Alexander Stubb ja kumppanit saivat kiitosta ollessaan sopusoinnussa liittolaisten kesken. Olemmeko jo niin pitkällä? Yhtä pitkällä kuin vuonna 1941 kun olimme liitossa Adolf Hitlerin johtamien natsien kanssa. Silloinkin oltiin mukana hyökkäyssodassa ja liittokunnan muut jäsenet olivat avoimempia ja rehellisempiä kuin suomalainen osapuoli.
Sen sijaan Tarja Halonen ja Matti Vanhanen saivat pyyhkeitä varovaisuudestaan. Toisaalta kukaan suomalainen johtava poliitikko ei jäänyt kiinni totuuden puhumisesta; siitä, että NATO yllytti, Sakartvelo hyökkäsi ja Venäjä puolustautui.
Olemmeko siis jo liitossa hyökkäyssotaa käyvän USAn kanssa ja pyrimme samoihin pöytiin lehtiä lukemaan? Olisiko nyt huhtikuun eduskuntavaaleissa jo aika lopettaa tuo katala ja vaarallinen suunta ja jättää sitä kannattavat valitsematta. Silloin tosin nykyisten eduskuntapuolueiden ehdokkaista ei monikaan tulisi valituksi, niin moni heistä, Kokoomuksesta ja PerSuista Demareihin on tiukka atlantististi.
-----
*) Sakartvelo on aikaisemmin suomeksi nimellä Gruusia tunnetun maan omakielinen nimi. Nyttemmin eli Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen se on suomennettu anglosaksiseen tapaan nimeksi Georgia. Suomessa Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen (Kotus) kielitoimiston mukaan meillä pitäisi olla tapana käyttää maista niiden omakielisiä nimiä jollei aikojen kuluessa tutuksi käynyttä suomennosta ole. Kun vanhasta ja tutusta Gruusiasta luovuttiin, päädyin noudattamaan kielitoimiston suositusta.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti