Sotasyyllisistä Rauhanlakiin

Perussuomalainen kansanedustaja Reijo Tossavainen on tehnyt Eduskunnalle esityksen sotasyyllisten tuomioiden kumoamisesta.  Se on osa eräiden prokarelianistien ja muiden II Maailmansodasta revanssia hakevien yritystä pestä aikaisempiin sotiimme johtaneeseen politiikkaan vastuullisten syyllisyyttä vitivalkoiseksi.  Tossavaisen lisäksi allekirjoittanina on 38 muuta pääasiallisesti PerSuja mutta mukana myös muutamia Kepuleita ja Kokkareita.  Ilmeisesti meillä on tuossa lakialoitteessa nimettyinä nykyisen Eduskunnan militantti äärioikeisto.

Lakiehdotus on ollut ensimmäisessä käsittelyssään ja etenee normaalia käsittelyproseduuriaan Eduskunnassa ja toivottavasti ansaitsemansa kohtalon historian roskatynnyrissä.

Yhteen asiaan en kuitenkaan malta olla tarttumatta.  Yhtenä perusteluna nämä sotasyyllisten suojelijat käyttävät sinällään kaunista periaatetta, että lait eivät saisi olla takautuvia eli jos tekohetkellä joku ei ole kiellettyä niin siitä ei pitäisi rangaista jos se myöhemmin kielletyksi säädetään.  Periaate on ihan hyvä ja kannatettava - tiettyyn rajaan saakka.  Jos kyseessä on niinkin raskas teko kuin sotasyyllisyys jossa kyse ei ole yhdestä suoraviivaisesta teosta vaan poliittisista toimista jotka johtavat niinkin hirvittävään kuin sotaan niin asiaa pitää voida harkita toisinkin.  Silloin on voitava soveltaa esimerkiksi Olaus Petrin (1493 - 1552) tuomarinohjeita.  Sopivia kohtia ovat esimerkiksi:  

Ei laki hyväksy kaikkea, mitä se ei rankaise, sillä ei lakikirja saata kaikkia rikoksia luetella. 

Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään.

Noita soveltamalla voidaan päätyä esimerkiksi ajattelemaan, että vaikka yksittäiset teot eivät täytä Rikoslaissa kuvattuja yksittäisiä rikoksia niin tekojen yhteisvaikutus on aiheuttanut niin julman ja kohtuuttoman seurauksen kuin sota ja sen julmuudet.

Tämän kaltaista ja vastaavaa harkintaa sovellettiin esimerkiksi natseihin Nürnbergissä 1940-luvun lopun oikeudenkäynneissä ja myöhemminkin käsiteltäessä rikoksia ihmisyyttä vastaan m.m. Haagin kansainvälisissä tuomioistuimissa.

***

Toisaalta meidän pitäisi varautua jo rauhan aikana, että emme joudu mahdollisen sodan jälkeen samanlaiseen juristeriseen hiustenhalkomiseen kuin nyt Tossavainen ja kumppanit yrittävät.  Meidän tulisi säätää lainsäädäntöömme riittävän selkeät pykälät sodan lietsomisen ja sotapolitiikan estämiseksi.  Sopiva pohja uudelle laille voisi olla esimerkiksi Mirjam Vire-Tuomisen Rauhanlaki-aloite vuodelta 1973.

Rauhanlaki-aloite oli itseasiassa lisäys Rikoslakiin eli uusi 5a§:

Joka suunnittelee, valmistelee, aloittaa tai jatkaa hyökkäyssotaa tai sotaa, joka on vastoin Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen tai yleisesti tunnustettujen kansainoikeudellisten perusteiden määräyksiä, on tuomittava rikoksesta rauhaa vastaan kuritushuoneeseen elinkaudeksi tai määräajaksi, vähintään kahdeksi vuodeksi.  Joka julkisesti kiihottaa edellä 1. momentissa tarkoitetun tai muun kansainoikeudellisten sääntöjen tai periaatteiden vastaisen sodan alkamiseen tai jatkamiseen tai sodalla uhkaamiseen taikka julkisesti ihannoi sellaista sotaa, on tuomittava sotapropagandan harjoittamisesta vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi tai, jos teon vaikutus on katsottava vähäiseksi, sakkoon.  Tässä pykälässä mainittujen rikosten yritys on rangaistava.

Edellä olevaa voisi ehkä täydentää kuvailemalla kielletyksi myös liittyminen tuollaiseen sotaan  ja liittoutuminen sotilasliittoon joka tuollaisia valmistelee.

Minusta eduskunnan pitäisi säätää edellä olevan kaltainen mielummin kuin yrittää pestä aikaisempia syyllisiä omista teoistaan.  Siitä olisi meille hyötyä tulevaisuudessakin jos säädös tosissaan otettaisi.

Suomi Afganistanissa

Kanadalainen tutkimuslaitos ja "thinktank" The Centre for Research on Globalisation (CRG) on julkaissut verkkosivuillaan Rick Rozoffin kirjoittaman artikkelin Suomen ja Ruotsin asemasta Afganistanissa. Rozoff on sodanvastustaja ja Stop NATO -postituslistan pitäjä U.S.A:sta.

Artikkelissa Rozoff kuvaa ja faktoin todistaa kuinka U.S.A. ja NATO harjoituttavat suomalaisia ja ruotsalaisia tulevaa sotaa varten. Hän myös paljastaa tuon sodan kohteen joka on Venäjä. Varmemmaksi vakuudeksi hän esittää myös suomalaisen, entisen Afganistanissa olevien suomalaisten komentajan lausunnon hyvästä harjoituksesta. Lisäksi puolustusministeri Häkämies on kaivannut ja haaveillut NATOn nopeantoiminnan joukoissa oleville suomalaisille myös tositoimien kokemusta.

Huomasin tuossa myös YLEn uutisissa kirjoituksen jonka mukaan armeijan entinen komentaja Hägglundkin jo pitää Suomea konfliktin osapuolena Afganistanissa eikä siis rauhanturvaajina. Tosin hänkin väittää tilanteen muuttuneen huomaamatta. Noinkohan. Jo aikanaan sinne lähdettäessä asiasta osattiin varoitaa ja nähtiin, että sinne ollaan menossa osaksi toista osapuolta eikä rauhanturvaajiksi osapuolten väliin. varoituksia eivät NATO-kiimainen valtaeliitti kuunnellut. Siellä on käymässä juuri niinkuin pahimmissa ennustuksissa sanottiin. Se myös kestää brittiläisen kenraalin, Sir David Richards:n mukaan vuosikymmeniä jos YLEn uutiseen on uskominen.

Samaan aikaan meitä ujutetaan Kataisten, Ahtisaarten, Jaakonsaarien et johdolla härskisti NATOn täysjäseneksi jotta NATO saisi 1300 km uutta piirityslinjaa ja hyökkäysrintamaa jossa hyödyntää Afganistanissa saatuja oppeja ja NATO-yhteensopivaa Suomen armeijaa.

Enemmistö ihmisistä vastustaa tätä menoa erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan. Vastustus ei kuitenkaan näytä konkretisoituvan käytännön poliittiseksi toiminnaksi joten vaarallinen ja edesvastuuton sotapolitiikka jatkuu. Miten saisimme pystyyn rauhanmarssit ja rauhanopposition jotta enemmistön rauhantahto muuttaisi myös valtaeliitin politiikan.

P.s. Kannattaisikohan alkaa ajaa uutta sotasyyllisyyslakia jo nyt, jotta sitten aikanaan ei tarvitsisi jälkikäteen.

Sotasyyllisyys, vastuu ja kunnia

Viime aikoina on taas pyörähtänyt uusi kierros ikiaiheesta eli sotasyyllisyysoikeudenkäynneistä.   Tällä kertaa kierroksen käynnistäjänä oli Jukka Tarkan uusi kirja ("Hirmuinen asia. Sotasyyllisyys ja historian taito ").  En ole kirjaa lukenut enkä ole varma luenkokaan.  Sen sijaan mieleeni juohtui kommentoida asiaa joidenkin lehtikirjoitusten perusteella.  Hirmuinenhan tuo syyllisyydestä vastuuseen joutuminen on vain syyllisten kanssa samanmielisille ja kanssarikollisille.

Minusta näyttää, että monilta asiaan kantaa ottaneilta näyttää unohtuneen mistä syyllisyydestä noissa oikeudenkäynneissä oikein oli kyse.  Oikeuttahan tuolloin käytiin nimen omaan syyllisyydestä Jatkosotaan.  Minusta silloin olisi asiaa lähdettävä tarkastelemaan siinä valossa, että Suomen valtiojohto piti Talvisodan jälkeen solmittua rauhaa välirauhana jo ennen sen rauhan solmimista.  Valtioneuvoston kokousten pöytäkirjoja lukeneet ovat löytäneet merkintöjä joden mukaan Ryti puhui menetettyjen alueiden takaisinvaltauksesta varustautumiseen käytettävän välirauhan jälkeen perusteluna rauhan hyväksymiselle.  Samaan yhteyteen on liitettävä saksalaisten lupaukset avusta.  Käytännössä siis Suomen johtavat tahot olivat päättäneet rauhansopimuksen rikkomisesta ja siten sodan aloittamisesta jo ennen rauhasta sopimista.  Miten tämä mahtuu kuvaan rehellisistä ja sanansa pitävistä suomalaisista?  Jos tuossa ei olleet liikkeellä sotasyylliset niin ketkä?  Ja miten mahtaa olla sen paljon puhutun kunnian kanssa kun noin sopimuksiin suhtaudutaan?

Oma kysymyksensä on sitten oliko syytettyjen joukko kattava ja edustava oikeasti syyllisiä ajatellen?  Minusta ei; saaliista puuttui tärkeitä tahoja ja nuottaan oli pujahtanut pari pienempää kalaa.  Paukkujen uhraaminen Reinikkaan ja Kukkoseen vaikuttaa lähinnä Maalaisliiton eli nykyisen Kepun  jäsentenväliseltä.  Sen sijaan ulkopuolelle jätettiin niin Mannerheim kuin metsäteollisuuden johto.  Tässä ilmeisesti vaikutti niin suomalainen sisäpolitiikka kuin Stalinin hallinnon ulkopoliittiset tarkoituksenmukaisuuskysymykset enemmän kuin kaikkien todellisten syyllisten saaminen vastaamaan teoistaan.

Mannerheim olisi ehdottomasti kuulunut syytettyjen penkille.  Tosin häntä vastaan olisi voinut nostaa syytteitä muillakin perusteilla.  Olihan hän lähipiireineen täysin vastoin voimassa olleita perustuslakeja tehnyt Saksan kanssa sopimuksen saksalaisten joukkojen kauttakulusta ja sen varjolla Suomeen.tulosta.  Mannerheim oli tietoisesti ja salaa tehnyt sopimuksen ulkovallan kanssa vaikka hänellä ei ollut siihen minkäänlaisia valtuuksia, ne kuuluivat presidentille ja eduskunnalle.  Toisaalta välirauhan aikana Mannerheim piti armeijan ylipäällikkyyttä vaikka hän olisi pitänyt luovuttaa se rauhan tultua takaisin presidentille.   Molemmat olivat minusta sotasyyllisyyttä osoittavia tekoja.  Sattuneesta syystä Mannerheimin "terveydenhoitoa" ulkomailla onkin pidetty maanpakona, sellaista on ilmeisesti upseerikunnia .

Oma lukunsa olisivat olleet metsäteollisuuden napamiehet, Walldenin johdolla.  Hehän havittelivat ja olivat havitelleet koko itsenäisyyden ajan Karjalan metsävaroja.  Siellä oli "retkeilty" useaan otteeseen sekä ennen voimassa olleita rauhansopimuksia että niiden jälkeen "heimotyötä" tekemässä.  Tuo politiikka näkyi myös siinä miten he osallistuivat hallituksiin ja niitä ohjailivat.  Ainakin hestä siis Rudolf Wallden olisi kuulunut syytettyjen joukkoon.  Hänhän osallistui myös Mannerheimin kanssa salaliittoon joka johti sopimukseen saksalaisjoukoista.

Kovin on siis valikoivaa ja kaksinaismoralistista tämä suomalainen muisti, niin myös Jukka Tarkan kuin Paasikivenkin, kun on kyse omista tekemisistä ja omasta sopimusten noudattamisesta.  Ei noiden sotasyyllisten kunnia mennyt oikeudenkäynnissä koska sitä ei enää ollut.  Se oli mennyt jo aiemmin sotasyylliseksi ryhtyessä.