Ihmiset talouden neljän ratsastajan jaloissa

YLE on esittänyt mielenkiintoisen dokumenttifilmin talousjärjestelmämme tilasta ja kehityksestä.   Se on puutteistaankin huolimatta erinomainen lisä tämänhetkisen kriisin ymmärtämiseen.  Toivottavasti YLE jatkaa tällä tiellä.
 

Olen usein arvostellut YLEn ohjelmia mutta nyt toisinkin päin.  YLE:n TV 1 esitti tänään päivällä Dokumenttiprojekti-sarjassaan filmin "Four Horsemen" (suomeksi "Talouden madonluvut").  Kyseessä on brittiläinen pitkä dokumenttifilmi kapitalistisen talouden  kehityksestä nykyiseen uusklassiseen muotoonsa. Sen on ohjannut ja käsikirjoittanut Ross Ashcroft.   Filmin näkökulma on kovin USA-lähtöinen ja monet siinä haastatellut asiantunijat sikäläisiä.  Sen kriittinen informaatio on kuitenkin osuvaa myös täältä Suomesta katsottuna.   Dokumentin neljä ratsastajaa eli valloitus, sota, nälkä ja kuolema ovat viittaus Raamatun ilmestyskirjaan ja sen tuhonmerkkeihin.  Ilmeisesti anglo-saksisessa maailmassa ei voi taloustieteitä käsiteltäessäkään olla viittaamatta uskonnollisiin symboleihin.

Filmissä esitetään kuinka klassisen kansantaloustieteen käsityksistä on Milton Friedmanin ja n.s. Chigacon poikien johdattelemana siirrytty n.s. uusklassineen kansantaloustieteelliseen malliin eli kuinka talous erkani reaalimaailmasta.  Samalla se on johtanut tuloerojen hervottomaan kasvuun ja pankkien valtaan.  Aikoinaan filosofi Platon opetti, että rikkaimpien ja köyhimpien tulojen suhde pitäisi olla 6:1.  Myöhemmin pankkiiri J.P Morgan opetti, että oikea suhde on 20:1 mutta nykyisin suhde on 500:1 tai jopa 1000:1.  Dokumentissa esitetään, että sen seurauksena rikkaimmat ja köyhimmät tuskin ovat enää edes samaa eläinlajiakaan.

Dokumentissa muistutetaan myös kuinka kapitalismi tässä kehityksessään on eronnut aikaisemmista ihanteistaan.  Sitä kehitystä verrataan USAn perustamisvaiheen ideoihin ja osoitetaan kuinka kaukana niistä ollaan niin valtion aseman kuin  verotuksenkin suhteen.

Nykytilanteeseen ja tähän johtaneen kehityksen esityksenä ja analyysinä dokumentti on tarkka ja analyyttinen.  Nykykehityksellä he eivät näe kapitalismilla paluuta normaaliin tilaan eli "business as usual" -tilaan.  Joitakin lapsuksia siellä kuitenkin.  Käsikirjoittajalla ja muutamilla haastatelluilla näyttää olevat hatarat tiedot sosialismista kun he väittivät nykymenoa rikkaiden sosialismiksi ja köyhien markkinataloudeksi.  Siinä on sosialismin ymmärrys lipsahtanut pahemman kerran vaikka ovatkin medrkittävän ilmiön äärellä: suurten kapitaalikasauminen omistajat käyttävät valtiota turvaamaan suuret voittonsa ja valtion avulla ja köyhät joutuvat tulemaan toimeen yksityisillä markkinoilla kun USA:ssa ei julkisen vallan sosiaaliturvaa juurikaan ole ja Euroopasta sitä puretaan.  Ilmeisesti he eivät tunne marksilaista käsitystä valtiomonopolistisesta kapitalismista joka selittäisi tilanteen paremmin.  Sen sijaan heidän tietonsa ja ja taitonsa ymmärtää rahan liikkeitä tässä nykyisessä talousjärjestyksessä näyttäisi olevan paremmalla tolalla.

Heidän johtopäätöksensä sen sijaan näyttäisi menevän hieman metsään, ainakin minun mielestäni.  He haluaisivat ikäänkuin palata ajassa taaksepäin, takaisin 1800-luvun kapitalismiin.  Sen esimerkkeinä he kertovat USAn "perustajaisien" ja presidentti Abraham Lincolnin ajatusten unohtamisesta. Historian kääntäminen taaksepäin ei kuitenkaan onnistu ja tämä tilanne missä nyt olemme, on paikka josta pääsee vain eteenpäin.  He eivät myöskään näytä ymmärtävän marksilaisten tapaan yhteiskunta- ja talousjärjestelmien kypsymistä ja sitten vaihtumista seuraavaan.  Tätä muutosta he eivät halua nähdä (tai sanomansa läpimenemiseksi eivät vielä uskalla sanoa).

Puutteistaan ja apokalyptisistä viittauksistaan huolimatta dokumenttifilmi on virkistävä poikkeus YLEn ohjelmistossa, etenkin näin suurten urheiluriekkujaisten aikaan, ja ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi mahdollisimman laajasti.  Olisi myös toivottavaa mahdollisimman moni poliitikko sen näkisi ja alkaisi ajatella.  Erityisesti pidin sen lopputiivistyksestä: "Riistokapitalistin pahin vihollinen ja ihmiskunnan paras liittolainen on itseoppinut yksilö joka on lukenut ja ymmärtänyt, on kärsivällinen ja kulkee ympäriinsä silmät auki".  Toivottavasti YLE jatkaa edelleenkin tällä tiellä ja tarjoaa jatkossakin katsojilleen ajattelemisen aihetta.

Korkmanin rakenteellinen juustohöylä

Korkeassa 64 vuoden iässä eläkkeelle ETLAn ja EVAn toimitusjohtajan tehtävästä juuri kuunvaihteessa jäävä Sixten Korkman on avautunut YLEn Ykkösaamu -ohjelmassa eilen lauantaina taloudenpidosta.  Kyse lienee eläköitymishaastattelusta.

Minulle jäi epäselväksi mitä Korkman oikeasti haluaakaan.  Toisaalta hän selitteli rakenteellisten muutosten tarpeita nykyisissä talous- ja finanssikriiseissä ja tuskaili niiden poliittista vaikeutta.  Sitten hän kuitenkin tarjosi n.s. juustohäylää säästöjen tekoon.  Miten hän aikoo oikoa rakenteita hviemällä tasaisesti rahaa kaikista kuluista?  Ilmeisesti hänen tarkoituksensakaan ei ole muuta kuin ajaa nythetikaikkimulle -tekniikalla isäntiensä etua vielä eläkkeelle jäädessäänkin.

Toisaalta hän jatkoi myös työnantajien kestoaiheesta eli eläkeikien nostosta.  Hänen mukaansa eläkeiän nosto lisää työllisyyttä.  Tarjonta muka lisää kysyntää.  Tässä hän puhui aivan päinvastoin kuin hänen ideologisten taustaoppiensa mukaan tapahtuu sillä kansantaloustieteen mukaanhan asiakkaiden rationaalinen käytös luo kysyntää ja siihen vastataan tarjonnalla.  Oikeasti hänellä lienee tausta-ajatauksenaan työvoiman hinnan laskeminen lisäämällä työmarkkinoita väkisin manipuloimalla suhteellista liikaväestöä ja siten työvoiman tarjontaa. 

Mistä löytyisi näille Korkmaneille vastaajat jotka ylittäisivät valtatiedonvälityksen uutiskynnykset.  Ammattiyhdistysliikekin on saatu samaan aikaan tuskailemaan Hilkka Ahteen työpaikkakiusaamis- ja erottamishässäkän kanssa.  Tiedonlevitteet selvittävät hyvin tarkkaan ja värikkäin sanakääntein Ahteen ja hänen puolustajiensa tuohtumusta mutta eivät vaivaudu edes selvittämään onko Ahde irtisanottu vai onko hänen työsuhteensa purettu vai vasta erottamisprosessi pantu liikkeelle.  Älämölö AKT:n ja Timo Rädyn ympärillä, tietenkin, saa porvarilliset tiedotusvälineet hekumoimaan ja samalla Korkmanin ja hänen kaltaistensa möläytykset jäävät elämään "totuuksina".   Sen sijaan AKT:n ja Rädyn kanta esimerkiksi eläkekysymyksiin ei näytä tiedotusvälineitä kiinnostavan vaikka siinä olisi vuoropuhelua ja kommenttia Korkmanillekin.

Lipposen vahvaa johtamista - harhaan

SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen on jatkanut vaalikampanjaansa Heinolan työväenyhdistyksen 120 vuotisjuhlassa.  YLEn uutisoinnin mukaan hän on puhunut siellä Eurosta luopumisesta ja hehkutellut siihen vaaroja.  Hänen pelottelulinjansa on tyypillistä jatkoa hänen aiemmalleen, jo hänen pääministerikaudellaan koetulle.  Erityisesti hän ilmeisesti tarkoitti hyökätä populistisesti EU:lla ja EURO:lla pelottelevia vastaan eli kohteena olivat opposition Paavo Väyrynen/Kepuli ja Timo Soini/PerSuli.  Taktiikkana näytti olevan vielä kovempi pelottelu.

Lipponen on, sinällään oikein, havainnut Venäjän suosivan kahdenvälisiä suhteita EUn asemesta.  Lipponen haluaa esittää sen pelottavana ja kammoksuttavana kun se pitäisi pikemminkin nähdä mahdollisuutena.  Lipponen esittää meidän jäävän Moskovan ja Berliinin välisen akselin jyräämäksi.  Ilmeisesti vastustaja-analyysi on laskenut russofobian varaan.  Historiaa mukamas harrastavalta Lipposelta tuo on kuitenkin kummallinen lipsahdus tai tarkoituksellinen harhaanjohdatus.  Me tulimme jyrätyiksi 1940-luvulla kun läksimme1930-luvulla mukaan yhdentyvän Euroopan ohjelmaan ja sidoimme kohtalomme Saksaan ja sen huippupoliitikoihin.

Nyt meillä olisi mitä mainioin mahdollisuus hoitaa omat asiamme itse ja omaksi parhaaksemme.  Sen sijaan Lipponen ja monet muut EU- ja NATO-friikit haluaisivat keräilemään murusia Angela Merkelin ja Nicolas Sarkozyn pöydän alta.  En nimittäin jaksa uskoa, että edes Lipponen tai Martti Ahtisaari tai Olli Rehn oikeasti kuvittelisi Sarkelin ja Merkozyn ottavan mukaan Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen kaltaisia pikkupoikia ja -tyttöjä kun kokoontuvat sopimaan edustamiensa businesstahojen etujen turvaamisesta. Liisa Jaakonsaaren uskomuksista en ole ihan varma.

Lipponen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ovat myös pelotelleet Markkaan paluun kovalla hinnalla.  Enpä ole kuitenkaan nähnyt heidän osoittavan mitään laskelmia joissa osoitettaisi mikä on nykyisen menon realistisesti arvioitujen kustannusten suhde realistisesti arvioituihin Markka-vaihtoehdon kustannuksiin.  Valtiovarainministeriössä on kuulemma jotain laskettu ja sen mukaan työttömyys tulee.  Eikö meillä jo nyt ole työttömyyttä ja eikö se tule pahenemaan ilman Markkaakin?  Euron kriisin vaikutukset eli pankkien omistajien tukeminen vie rahaa kansantaloudesta ja aiheuttaa kulutuksen vähenemisen ja sitä seuraa...  Siihen kun lisätään eläkeiän nostaminen ja työurien pidentäminen lisäämään työvoimaa niin a'vot, jo saadaan työttömyys taas nousuun.

Nythän meiltä menee joka tapauksessa miljardeja jotka ovat poissa oman talouselämämme pyörittämisestä.  Toisaalta Markkaan paluu ei olisi kummoinenkaan toimenpide.  Onhan maailman sivu perustettu uusia valuutta-alueita ja kansantaloudet pilkkoutuneet, yhdistyneet ja siirtyneet valuutoista toiseen.  Ja pystyimmehän hoitamaan myös kalliin operaation Euroon siirtymisestä.  Korkealla abstraktiotasollahan on kyse siitä, että otetaan käyttöön uusi valuutta, nimeltään jotakin, suhteessa 1 EUR = 1 uusi raha.  Sen jälkeen annetaan uuden rahan arvon vaihdella jollakin etukäteen päätetyllä mekanismilla.  Se mekanismi voi olla jotakin eduskunnan päätöksestä vapaaseen vaihdantaan.

Euroopan keskuspankin Suomen filiaalin paikallisjohtaja, jota myös Suomen pankin pääjohtajaksi tituleeraataan, Erkki Liikanen on esittänyt YLEn TV1:n ykkösaamussa oman valuutan kauheuksia muistelemalla oman valtiovarainministerikautensa talouspolitiikkaa.  Oman osuutensa hän toki häveliäästi "unohti".  Jostakin kumman syystä hänellä meni sekaisin yleinen maailmanlaajuinen kriisi ja sitä seurannut vakaampi aika.  Ikäänkuin ulkomaailman kriisit eivät koskettaisi meitä kun olemme Eurossa.  Ikäänkuin 1980- ja 1990-lukujen vaihteen lamaa seurannut 1990-luvun kasvu olisi ollut myöhemmin, 1999-2002 käyttöönotetun Euron ansiota. Ja mikähän meitä nyt sitten heiluttelee jollei Euron ulkoinen kriisi.  Samaan aikaan toisaalla Euroopassa likipitäen samankokoiset kansantaloudet ilman EUROa voivat paremmin.

En toki väitä, että Markka toisi autuuden ja mannaa alkaisi sataa.  Sen jälkeen kyse olisi kuitenkin meidän omista päätöksistämme.  Se tuntuu näitä vahvaa johtajuutta tarjoavia ja kaipaavia kauhistuttavan.  Pitäisi itse tehdä päätöksiä joista ihan itse pitäisi ottaa vastuu.  Nyt voivat valitsemamme edusmiehet ja -naiset syyttää markkinavoimia ja mukamas leväperäisiä etelänmaita eli syyllisiä ovat muut ja päätöksistä vastuussa ovat muut, valitkaa vaan jatkossakin meidät - tekemään mitä?

Onnettominta tässä näyttää olevan, että ongelmat rahastetaan veronmaksajilta kahteen kertaan.  Ensin veronmaksajilta ja tavallisilta taatiaisilta imetään rahaa Euroina kansainvälisten pankkien omistajien avustamiseen.  Sen jälkeen meiltä imetään rahaa Markkoina, Saksan tai Suomen tai mikä se uusi valuutta sitten onkaan, uudestaan muka valuutan vaihdon aiheuttamina kustannuksina.  No, ainahan loppupeleissä tavalliset ihmiset ovat maksaneet.  Uutta tässä on, että ennen annettiin pieni n.s. hyvä aika väliin, nyt kapitalismi on päässyt jatkuvan kriisin aikaan.  Samaan aikaan presidenttinvaalin koko ehdokaskatras, nuo vahvoiksi johtajiksi ilmoittautuvat höpöttävät puuta heinää, tällä kertaa Lipponen äänekkäimpänä kellokkaana.