Oleellisia kysymyksiä taloudellisesta vakaudesta

Jälleen ovat EU:n johtajat koolla pystyttämässä Euroopan vakausmekanismia (EVM, englanniksi European Stability Mechamism (ESM)).  Keskustelu tapahtumasta ja EVM:n sisällöstä näyttää menevän päivittelyksi miten Tsekit ja Britit sitä vastustavat.  BBC:n uutiselle onkin luonnollista, että pääministeri David Cameron ja Brittien kannat ovat pääosassa.  Mutta Suomen tiedotusvälineet joko ohittavat koko jutun vaivihkaa tai uutisoivat myös Brittien ja Tsekkien kantoja.  Esimerkiksi Helsingin Sanomat ja YLE jättivät vaikutukset Suomeen ja Suomen kannat vähälle.  Esimerkiksi Hesarille olivat uutisia Kataisen karvahattu ja huono yhteydenpito eduskuntaan. Toki myös porvari Kataisen tölväisy Belgian lakkolaisista sai tilaa porvarilehdessä. YLElle taas olivat tärkeitä Tsekit ja kompromissihakuisuus. Kumpikaan eikä mikään muukaan tiedonlevite ole avannut millainen mekanismi oikeasti on ja mitä mekanismi tarkoittaa käytännössä Suomen valtiontaloudelle ja taloudellemme yleensä. 

Toki tiedonlevitteet mainostavat budjettikuria ja erityisesti, kuinka kreikkalaisia on vahdittava.  Sen sijaan monet oleelliset kysymykset jäävät esittämättä ja siten myös vastaamatta.  Esimerkiksi miten mekanismi tulee rajoittamaan niin kreikkalaisten kuin Suomen eduskunnan päätösvaltaa eli demokratiaa.  EUn on pitänyt olla demokratiaprojekti mutta tälläKIN lisätään kasvottomien byrokraattien valtaa yli demokraattisten valtioelinten.   

Euroopan keskuspankki kuvailee sitä omassa julkaisussaan heinäkuussa 2011 niin, että se ei saisi murentaa moraalia vaan vain olla "silta" parempaan.  Oikeasti mekanismi kuitenkin rajaa valvojat kaiken valvonnan ja vastuun ulkopuolelle.  Heitä ei saa saattaa edesvastuuseen tekemistään eikä toimintaa saa edes verottaa.  Kuinka tuollainen kohottaa moraalia.  Mahdollisuus helppoon vastuun väistämiseen on yleensä ollut varmin tae luiskahtaa tekoihin

Jotkut ovat kuitenkin nähneet vaivaa jota tutkivien journalistien olisi tullut nähdä.  Youtubeen on laitettu viime joulukuussa video joka havainnollistaa EVM:n olemusta tylyllä tavalla. Luonnollista onkin, että suomalaisen journalistiikan ammattilaiset kuten esimerkiksi virkaatekevän MEPin, Petri Sarvamaan kaltaiset ovatkin rynnänneet tuomitsemaan tuollaisen iljettäväksi propagandaksi.  Tälläiset kysymyksethän kun voisivat saada tavalliset ihmiset toimimaan vaaliuurnilla ja valitsemaan eliitin kannalta väärin.

Oikeasti Euroopan talousongelmat tulevat finanssimarkkinoilta joilla pankit tekevät itse luomallaan velkarahalla spekuloiden lisää rahaa jolla ei ole reaalimaailmassa katetta.  Nämä vakausmekanismit valvoessaan valtioita eivät puutu oleelliseen juurisyyhyn.  Siitä eivät EU:n mainosmiehet ja -naiset kerro mitään.  Pikemminkin he pyrkivät peittelemään perustavaa laatua olevia ongelmia luomalla lumeongelmia ja niihin totalitaarisia ratkaisuja.  Kun perimmäiset ongelmat jäävät ratkaisematta niin eivät nämä vakausmekanismitkaan toimi.  Valvontaelinten tulisikin rajoittaa valtioiden vapauden asemesta pankkien vapautta omaan omaan rahan tekoon ja sillä spekulointiin.

Energiaratkaisu Guggenheimin varjosta

Helsingin kaupungissa on suurena keskustelunaiheena parhaillaan Guggenheim ja sen museon mahdollinen rakentaminen Helsinkiin kaikkine vaikutuksineen.  Se on toki iso aihe ja olen itsekin siitä sanani sanonut niin tässä blokissani kuin joillakin keskustelupalstoilla.  Nyt näyttää, että tämän kulttuuripainotteisen talouskeskustelun aiheuttaman hälyn varjossa viedään läpi toista, suuruudeltaan merkittävämpää mutta aiheeltaan arkipäiväisempää hanketta.  Helsingin kaupunki on päättämässä energiatuotannostaan vuosikymmeniksi eteenpäin.  Keskustelu siitä ei oikein näytä ottavan tulta laajimmissa tiedonlevitteissä ja siten julkisuudessa vaikka puhutaan Guggenheimia kertaluokkaa suuremmasta asiasta.

Asian ytimessä on Helsingin Sörnäistenrannassa sijaitseva Hanasaaren hiilivoimala ja sen korvaaminen joko uusimalla se käyttämään hiiltä nykyaikaisempia ja ympäristöystävällisempiä polttoaineita tai korvaaminen täysin uudella laitoksella Vuosaaressa.  Asiaan liittyy toisaalta ympäristökysymykset eli mitä poltetaan ja millä tekniikalla sekä toisaalta miten Söörnäisten ranta-alueita muuten hyödynnetään.  Asianosaisia siis ovat kaupunkilaiset, grynderit ja ympäristö.

Helsingin kaupungin porvarillinen johto, niin virkamiehet kuin luottamushenkilötkin, tuntuvat ajavan kalliimpaa vaihtoehtoa joka turvaisi grynderien edut ja maksattaisi laskut kuntalaisilla eikä juurikaan parantaisi ympäristön tilaa kokonaisuutena.  Vaihtoehtona olisi halvempi ja ympäristöystävällisempi vaihtoehto joka ei kuitenkaan mahdollistaisi yhtä kovaa rahastamista Söörnäisten rantaviivalla.

Rahallisesti puhutaan 1,200 MEURin uusinvestoinnista Vuosaareen Natura-alueen viereen tai 500 MEURin kehityshankkeesta nykyvoimalaan.  Yllätysyllätys uusinvestointi on ympäristövaikutuksiltaan huonompi kuin vanhan korjaaminen ja kehittäminen.

Muita asiaan vaikuttavia tekijöitä on tarve puhdistaa Hanasaaren maa-alueita jos nykyinen voimala puretaan ja alue muutetaan asuinalueeksi.  Uuden voimalan kaavailtu tontti taas on niin lähellä Natura-alueitta, että rakentamisen lupaprosessista tullee mielenkiintoinen.  Vaarassa ovat Östersundomin ja Mustavuoren alueet.  Oma lukunsa on näkemykset joiden mukaan nykyinen Hanasaaren n.s. B-voimala on merkittävä arkkitehtoninen kohde ja esimerkki oman aikansa parhaasta teollisesta rakentamisesta.  

Suunnitellut rahoitusmallitkin ovat "mielenkiintoisia", sillä miljardiluokan investointeja on tarkoitus rahoittaa suoraan Helsingin energian eli Helenin kassasta ja tulovirrasta.  Taustalla onkin epäilty olevan aikomukset Helsingin ja laajemmin myös Vantaan Energian yksityistäminen yhdessä tai erikseen.  Ainakaan Helsingin energialla ei enää olisi tuloutettavaa kaupungin budjettiin.

Veronmaksajille, kaupungille ja ympäristölle kalliimpaa vaihtoehtoa tuntuu kaupungin elimissä ajavan samat tahot kuin Guggenheimiakin eli kaupungin porvarillinen johto.  Etenkin asialla tuntuu olevan Kokoomus ja sen päällikkövirkamies eli kaupunginjohtaja, ylipormestari Jussi Pajunen.  Jopa Helsingin energian johtokin näyttäisi puoltavan kuntalaisille edullisempaa ratkaisua.

Keskustelua tästä koko jutusta tuntuu yrittävän käydä vain Tiedonantaja -lehti.  Muut näyttävät ohittavan asian pikku-uutisin ja toistelevan Pajusen ja muiden Kokoomuskellokkaiden kuten kaupunginhallituksen puheenjohtajan, Kokoomuksen Risto Rautavan puheita.  Esimerkkinä YLEn juttu aiheesta.  Vasemmistoliiton Kansan Uutiset on aiemmin kertonut jonkun kerran, esim. Kati Peltolan suulla, aiheesta kuntalaismyönteiseen sävyyn mutta nyt oli hiirenhiljaa kun asiassa tehtiin päätöksiä.  Kaupunginvaltuustossa asiasta 19/1 -12 päätettäessä koko poliittisten puolueiden kirjo Kokoomuksesta Vasemmistoliittoon oli Kokoomuksen ajaman kalliimman ratkaisun takana.  Vain SKP:n ja Helsinki-listojen Yrjö Hakanen ja SDP:n Lilli Autti vastustivat.  Tosin valtaosa valtuutetuista ei liene ollut edes tutustunut koko asiaan vaan äänestivät ryhmiensä ryhmäkurin mukaan.

Kaukaa ei ole haettu epäilys Guggenheim-keskustelun olevan tarkoituksellinen savuverho vielä isommalle kuntalaisille aiheutettavalle kuprulle.  kokoomuksen taustavoimathan ovat talouselämän suuret toimijat kuten esimerkiksi tässä tapauksessa grynderit.  Jos siis Guggenheimin varjolla ja se uhraten saa läpi tämän sikakalliin energiaratkaisun ja kaavoituksellisen triplajättipotin niin Kokoomuksen rahoittajat voivat olla tyytyväisiä sille ohjaamiensa resurssien kustannus/hyöty -suhteeseen.

Helsingistä Guggenheimiin

Viime päivien kuumin puheenaihe on ollut Guggenheim-museon rakentaminen Helsinkiin.  meille ovat erilaiset taide- ja matkailubusineksen autuudenjulistavat taas todistaneet miten hieno ja ainutkertainen mahdollisuus meillä on ja jos siihen ei tartuta meitä uhkaa ties millaiset hirvittävyydet tai aineski ollaan tyhmiä.

Prosessista

Koko prosessissa minua vaivaa, että missään ei ole esitetty sitä tai niitä ongelmia tai tavoitteita joita tällä hankkeella on lähdetty ratkaisemaan.  Niistä vedettyjä vaatimuksia ratkaisulle ei ole esitetty.  Eikä missään ole näkynyt vertailtuja vaihtoehtoja Guggenheimin rinnalla.  Meille on vain esitetty Guggenheimin itsensä helsinkiläisten verorahoin tuottamaa markkinointimateriaalia.

Guggenheim-museota esitellään toisaalta matkailumahdollisuutena.  Se kuulemma tuo satoja tuhansia matkailijoita ihmettelemään museota.  Tässä vedetään esiin silloin yheensä espanjalaisen Bilbaon onnistunut matkailuprojekti.  Siinä tapauksessa Bilbaon kaikki tekeminen ja onnistuminen pistetään Guggenheimin piikkiin ja gloriaksi.  Sen sijaan esimerkiksi Berliinin ja Venetsian enemmän tai vähemmän flopanneet eivät Guggenheimin tyrkyttäjille kelpaa esimerkeiksi.

Toisaalta museota tarjotaan ratkaisuksi edistämään suomalaisen nykytaiteen vientiin.  Kansainväliset taiteen ystävät kiinnostuisivat suomalaisesta taiteesta kun kävisivät katsomassa kansainvälisiä näyttelyitä Katajanokan Guggenheimissä.  Silloin unohtuu, että toisaalla Helsingin Gukkenheimin pitäisi keskittyä kuulemma arkkitehtuuriin ja design:iin.

Helsingin taidemuseo

Oma lukunsa on Helsingin kaupungin tarjoutuminen luopumaan omasta taidemuseosta ja antamaan kaikki Solomon R. Guggenheimin  ja hänen veljentyttärenä Marguerite "Peggy" Guggenheimin jäämistöjen etuja vartioivan säätiön valtaan.  Siellä päätöksiä tekee hallitus jota säätiö itse täydentää tarpeidensa mukaan henkilöillä jotka lahjoittavat tarpeeksi rahaa.

Helsingin oman taidemuseon tuhoajana tässä vaikuttaa Guggenheimin jonkinlaisena asiamiehenä toimiva Janne Gallen-Kallela-Siren.  Hänen varsinainen tehtävänsä kai pitäisi olla nimen omaan Helsingin taidemuseon johtajuus ja siten sen kaikinpuolinen edistäminen.  Sen sijaan hänellä on Guggenheim-kytköksen lisäksi sivutoimi Ekoport Turku Oyn hallituksessa jota kautta löytyy mielenkiintoinen kytkös: sijoittaja ja taidekeräilijä Carl Gustav Ehnrooth joka sattumoisin on myös Guggenheim-säätiön hallituksessa.  Tutkivat journalistit voisivat tutkia tätäkin mielenkiintoista kytköstä tarkemmin. 

Keskustelu

Tässä Guggenheim-asiassa sen ajajat tuntuvat käyttävän samaa tekniikkaa kuin esimerkiksi NATO- ja EU-friikit.  vastustajat ovat kehityksen vastustajia, eivät ymmärrä kansainvälistä verkottumista, eivät näe liiketoiminnan mahdollisuuksia ja ovat muutenkin tyhmiä.  Sen sijaan mihinkään vastustajien kysymyksiin ei vastata.

Erityisesti Guggenheim-museon edistämisen tasoa kuvaa Harry "Hjallis" Harkimo viikonlopun Ilta-Sanomissa: hän ei voi ymmärtää miten ymmärtämättömiä vastustajat ovat.  Samaa sarjaa edustaa myös kokoomuspoliitikko Sirpa Asko-Seljavaara jonka mukaan näin hienoa hanketta ei vastusta kuin joku vasemmistolainen, tietenkin. Harkimo myös koki tarpeelliseksi syyttää aikaisempaa kulttuurityötä siitä, että Guggenheimin kaltaista brändiä ei ole pystytty tänne tekemään ja siksi sellainen pitää ulkomailta kalliilla rahalla ostaa.  Hän vain unohti, että aiemmin tälläisiä rahoja ei ole löytynyt hyvillekään ideoille mutta nyt sellaisety pitäisi repiä.

Oma lukunsa on käyttää Carl Gustaf Ehrnroothia ikäänkuin puolueettomana asiantuntijana.  Hänhän on mitä suuremmassa määrin omalla asiallaan.

Sen sijaan Vasemmistoliiton kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki on esittänyt ihan oikeita käsityksiä.  Hän on muotoillut kysymyksiä: Tuoko tuollainen panostus jotakin lisäarvoa kulttuurille ja jos niin mitä?  Toisaalta, hän on tuonut Guggenheim-kiireeseen valtiontaloudellista realismia: tämän vuoden budjetti on kiinni ja kulttuuribudjetista on muutenkin leikattava, mitä leikattaisi lisää jotta Guggenheimille riittäisi rahaa?  Asko-Seljavaarat eivät vastaa mutta syyttävät ymmärtämättömästä vastustuksesta.

Aikataulu ja kustannnukset

Oma luokkaansa on hankkeen aikataulu.  Ensin säätiöllä oli kaksi vuotta aikaa tehdä selvitystään helsinkiläisten veronmaksajien rahoilla.  Nyt päätös pitäisi tehdä sen yksipuolisen ja asianosaisten itsensä tekemän markkinointimateriaalin perusteella reilussa kuukaudessa.  Päätöstä ollaan tekemässä markkinointimateriaalin esittämien, taatusti alakanttiin laskettujen, lukujen perusteella n. 150 MEUR:n rakennusinvestoinnista, n. 30 MEUR:n lisenssi- ym. kuluista 20 vuodeksi ja 13 MEUR:n käyttökuluista.  Vertailun vuoksi Helsingin taidemusen kulut taitavat olla n. 3,7 MEUR.   rakennuskustannuksia voinee verrata esimerkiksi musiikkitaloon: kokonaishinta oli budjetin mukaan 140 MEUR ja 160 MEUR toteutui jolloin Guggenheimin arvioitu neliöhinta olisi n. 2 1/2 kertainen.

Vaihtoehdot

Minusta olisi enemmän kuin kohtuullista, että meille suurelle yleisölle mutta etenkin Helsingin kaupungin päättäjille esitettäisi myös vaihtoehdot noiden ylväiden tavoitteiden saavuttamiselle.  Miten noita samoja asioita kulttuurin ja matkailun saralla voitaisi saavuttaa samanlaisilla panostuksilla.

Mitä esimerkiksi saataisi kulttuuriviennin ja -verkottumisen saralla jos kotimaisiin voimiin, kansainvälisiin näyttelyvaihtoihin j.n.e. sijoitettaisi uutta rahaa tuon lisenssimaksun verran eli 1,5 MEUR per vuosi.   Jos näihin vaivauduttaisi vastaamaan niin ehkä Arhinmäkikin saisi vastauksensa.

Kaiken kaikkiaan olisi toivottavaa, että tätä asiaa käsiteltäisi asiallisesti, siis siten, että tavoitteet ja vaatimukset sekä vaihtoehdot selvitettäisi ennen päätöksentekoa.  Päättäjillä Helsingin kaupunginvaltuustossa pitää olla kunnolliset kustannus/hyöty -analyysit käytettävissään eikä vain rahan pyytäjien markkinointiprosyyri.

Vaalipiiriongelmat

Viime aikoina on kovasti kohkattu eduskuntavaalienvaalipiirijaosta.  Osa vaalipiireistä on liian pieniä ja osa liian suuria jotta vaaleissa eduskuntaan valikoitumiseen olisi tasavertaiset mahdollisuudet eri puolilla maata. Aiemmasta väestönsuhteen mukaan varsin tasaisesta vaalipiirijaosta on epätasaisen väestön kasvun takia päädytty nykyiseen kun vaalipiirien rajoja ei ole sitä mukaa entrattu kun muutosta on tapahtunut.  Oikeusministeriön vaalisivustolla on kehitys taulukkomuodossa.

Nykytilan ongelmia

Nykyisen ongelman muodostaa suhteellisesti syntyvä mutta julistamaton äänikynnys kun äänet lasketaan d'Hondtin menetelmällä vertailulukujen kautta eduskuntapaikoiksi.  Jos vaalipiirissä on jaossa vähän paikkoja, äänikynnys nousee korkeaksi ja jos paikkoja on jaossa runsaasti, kynnys laskee.  Yleisesti ongelmasta käytetään esimerkkinä Vihreiden Tarja Cronbergin, tuolloin ministeri ja puolueen puheenjohtaja, kohtaloa Pohjois-Karjalan vaalipiirissä vuoden 2007 kun hän suurella äänimäärällä jäi valitsematta.

Cronbergin eduskuntapaikka ei karahtanut niinkään vaalipiirin kokoon vaan d'Hondtin menetelmään joka suosii suuren suosion saaneita listoja.  Se valittaessa on tehty tietoinen päätös korostaa suositun listan saamaa suosiota suhteessa heikommin menestyneisiin. D'Hondtin menetelmässä se tehdään käyttämällä listakohtaisia vertailulukuja ja laittamalla ehdokkaat paremmuusjärjestykseen niiden perusteella.   Muissa laskentajärjestelmissä se tehdään muin keinoin, usein lisättynä jonkinlaisilla tasausmenettelyillä tuomaan tasapuolisuutta.

Suora ja selkeä ratkaisu

Suorin ja selkein kaikille ehdokkaille tasapuolinen menettely olisi jakaa paikat kussakin vaalipiirissä suoraan ehdokkaille annettujen äänien mukaan.  Silloin vaalipiirin koko ei olisi niin merkittävä ehdokkaita eri vaalipiireissä eriarvoistava tekijä. Silloin periaatteessa sama absoluuttinen äänimäärä riittaisi kaikkialla ja kaikkien äänien painoarvo olisi saman suuruinen kaikkialla.

Suoraan äänimäärien mukaan paikkojen jako edellyttäisi kuitenkin ajattelutavan muutosta.  Kun nykyinen tapa korostaa suositun listan, esimerkiksi jonkin puolueen, suosiota entisestään, ajatellaan ikäänkuin sen edustaman ajatusmaailman saamaa kannatusta.  Ja toisaalta puhutaan puoluekentän sirpaloitumisen estämisestä.  Sillä tarkoitetaan, että estetään tarkoituksella uusia yrittäjiä pääsemästä vanhojen markkinoille.
 
Vaalipiirien pilkkomisia ja yhdistelyjä

Nykyiset vaalipiirit ovat todella kovin erikokoisia ja nykyisellä laskentamenetelmällä johtavat eriarvoisiin asemiin.  Vaikka laskentatapakin korjattaisi, suuret kokoerot aiheuttavat suhteellista eriarvoisuutta eri listojen välille.

Remontti nykyisessä vanhoista maakunta- ja läänijaoista periytyvässä palapelissä olisi tarpeellinen.  Se edellyttäisi suurten pilkkomista ja pienten yhdistelemistä.  Vaihtoehtoja on monta jo riippuen siitä kuinka montaa ja minkä kokoisia vaalipiirejä tavoitellaan.  Halutaanko alueellisesti edustavia vai väestöllisesti tasapainoisia j.n.e.  Ääripäät kai lienevät englantilainen yhden valittavan vaalipiirit contra koko maan yksi vaalipiiri.

Tämän hetkisessä keskustelussa tuntuu eniten painavan valittuina olevien ja puolueissaan vaalimenestyksestä vastuussa olevien ajattelu tulevaisuudestaan.  Siitä seuraa, että ajattelu eikä keskustelu johda uusiin ratkaisuihin vaan kelataan vanhojen ratkaisujen vaikutuksia omaan menestykseen.  Tästä on hyvänä esimerkkinä keskustelu jota käydään Itä-Suomessa siitä miten Savoja ja Karjaloita sekä Kymenlaaksoa pitäisi palapelissä kohdella.

Oman mausteensa keskusteluun tuo myös erilaiset tunteenomaiset nurkkakuntalaisuudet.  Pitäsikö savolaisten tulla toimeen yhdessä vai erikseen vai voiko savolaisia liittää joihinkin muihin suuntiin.  Erityinen osoitus tästä on muiden eteläsavolaisten demuleiden viehtymys pohjoisen suuntaan mutta kouvolalaislähtöisen Pauliina Viitamiehen hinku Kymen suuntaan.

Paikallisen edustavuuden kannalta kai maakuntaidentiteetti kuitenkin on yhdistävä tekijä.  Näin mikkeliläislähtöisenä savolaisena pitäisin tärkeänä myös sitä onko Etelä-Savo kokonaisuudessaan etumaisena vai takamaata kun sinnepäin keskeisemmiltä alueilta katsotaan.  Siis ollaanko Kouvolan takamaata vai Kuopion edustaa.

Oma lukunsa on Uudenmaan ja Helsingin vaalipiirien suuruus.  tasavertaisuuden tavoittelussa ne pitäisi pilkkoa.  ehkä reuna-alueita voisi myös yhdistellä muualle: Loviisasta itään Kymeen ja läntisiä yhdistellä vaikka osiin Varsinais-Suomen vaalipiiristä j.n.e.  Palapeliähän voisi pyöritellä loputtomasti.  Ehkä aiheesta voisi tehdä jopa tietokonepelin jota voisi aikansa kuluksi kukin pelailla.

Muita ajatusmalleja

Voisiko vaalipiirijakoa ajatella myös muilta kanteilta kuin maantieteen ja väestöpohjan?  Voitaisiko jako tehdä esimerkiksi sosiaalipolitiikan, koulutuspolitiikan, kulttuurin, turvallisuuden j.n.e. vaalipiireihin.  Äänestäjät ilmoittautuisivat haluamaansa vaalipiiriin ja ehdokkaat asettuisivat ehdolle haluamaansa vaalipiiriin.  Paikkoja vaalipiiristä annettaisi siinä suhteessa kun siihen on ilmoittautunut äänestäjiä.

Entä voisivatko äänestäjät perustaa itse vaalipiirin?  Halukas joukko voisi, esimerkiksi sosiaalisen median keinoin, perustaa yhteisön jolle sen suuruuden mukaan annettaisi tietty osa valittavista paikoista.  He voisivat keskuudestaan valita haluamansa ehdokkaat haluamallaan tavalla.

Liikkuminen vaalipiiristä toiseen perustuisi kummassakin paikassa äänestäjän omaan ilmoitukseen.

Ceterum Censeo: Presidentinvaaleissa tarvitaan, etenkin toisella kierroksella, mahdollisuus äänestää vastaan.  Mieluusti äänestäisin näissä vaaleissa jo ensimmäisellä kierroksella kaikkia vastaan mutta etenkin toisesta kierroksesta näyttää tulevan sellainen, että kukaan ei minulle kelpaa.