Vihreä siirtymä

Suomen Vihreäliitto r.p. on tehnyt pitkän matkan. Se aloitti Koijärveltä ympäristöliikkeenä 70-luvun lopulla ja sitä alussa elähdytti luonnon säilyttäminen ja suojeleminen. Rauhantahtokaan ei ollut heille vierasta saati demokratia ja arvoliberaali suvaitsevaisuus.  Nyt he ovat ihan muuta.  Toki aikaisemminkin heidän ajatuksensa ja tekonsa ovat olleet ristiriidassa heidän
ilmoittamiensa päämäärien kanssa mutta milloinkas poliittisille liikkeelle ei ajoittain niin kävisi.  Alkuaikojen vihreitä voi silti pitää ihanteellisina ja hyviä asioita ajaneena idealistisena joukkona ja nyt he ovat vihreäsiirtyneet siitä kauas pois.

Vihreä liike sikisi aikoinaan Koijärviliikkeestä, esimmäisinä kellokkainaan m.m. Ville Komsi ja Osmo Soininvaara.  Silloin liike yritti ympäristönsuojelun lisäksi profiloitua demokratialla.  He m.m. kierrättivät ihmisiä johtavilla paikoillaan antamatta kenenkään jämähtää tiettyyn asemaan.  He myös vastustivat ydinteknologiaa sen kaikissa muodoissa sekä asevarustelua ja tukivat erilaisia vähemmistöjä.

He ovat kulkeneet pitkän tien alkuaikojen idealististisista hyvistä asioista.  Monet periaatteet ovat saaneet sillä tiellä väistyä kun ovat käyneet kauppaa valta-asemista yhteiskunnassa.  Kannat ovat vaihtuneet ihan kuten Ville Komsi aikoinaan vaihtoi vaatteita presidentinlinnan vessassa ollakseen salonkikelpoisempi.  

Ennen Vihreät vastustivat ydinvoimaa mutta nyt vain venäläistä.  Muu kelpaa kun vaihtoivat sen muutamaan virkapaikkaan.  Misorussismi*) leimaa heitä muutenkin.  Sen nimissä pasifismikin on vaihtunut sotariekuntaan ja NATOttamiseen USAn etupiirissä.

Luonnonsuojelussakaan heillä ei paina järkevä pienemmän haitan tie vaan he vastustavat kiivaimmin vähemmän saastuttavia energiamuotoja aiheuttaen siirtymää vielä likaisempiin.  Esim Saksassa heidän energiapolitiikkansa on johtanut palaamiseen hiilenkäyttöön ja samalla tiellä ovat myös täkäläiset.  Meillä se on näkynyt m.m. venäläisen maakaasun ja puun polttamisen vastustamisena sekä toisaalta kymmeniä tuhansia vuosia vaarallisina säilyvien ydinvoimaloiden tukemisena.

Alkuaikoinaan Vihreät myös ajoivat joitakin sosiaalisia asioita.  Niistä ovat luopuneet ja tilalle ovat ottaneet kovan kapitalismin samalla kun alkuaikojen vasemmistoväritteiset ihmiset on sysätty vähintäänkin sivuraiteelle ellei jopa ulos koko puolueesta oikeistolaisten valloittaessa kärkipaikat.  Toki liikkeen ei-niin-pullantuoksuinen äitihahmo Heidi Hautala on aina ollut kova porvari mutta vuosikymmenten saatossa on tapahtunut iso muutos hänen ympärilläänkin.  Nyt vallalla on jonkinlainen "sosiaalinihilismi" jonka lie kehitellyt Soininvaara.

Pahinta heidän siirtymässään on silti kova militarisoituminen.  Vielä vuonna 2011 Vihreät mainosti vaaleissa että "puolustusmenoja on leikattava" mutta nyt he ovat olleet innolla niitä kasvattamassa.  Tämä morfoosi liittynee heidän syvälle juurtuneeseen misorussismiinsa eli Venäjä-vihaan.  Sen kovin ilmentymä puolueessa on Hautala mutta toki se leimaa koko puolueen eliittiä sekä näyttäisi olevan vallalla myös laajemminkin jäsenistössä ja kannattajakunnassa.  Se on saanut heidät tukemaan n.s. läntisen arvoyhteisön hybridisodan offensiiveja muuta maailmaa, eritoten Kiinaa ja Venäjää, vastaan.  Sitä oli myös Pekka Haavisto:n "rauhanvälitys" ja kansainväliset tehtävänsä, hänen ulkoministeriytensä sekä presidentinvaalikampanjansa.  Todella rujon kuvan itsestään hän on jopa säilyttänyt omilla kotisivuillaan.  He ovat liki kaikkia niitä vastaan jotka kyseenalaistavat USA:n "erityisyyden" **) ja hegemonian.

Ainoa jossa he lienevät edes jotenkin säilyttäneet linjaansa on arvoliberaalius ja suvaisevaisuus tiettyjä sukupuoli- ja seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan.  He heiluttavat edelleenkin sateenkaarilippua, marssivat Pride-kulkueissa ja tukevat sopiviksi katsomiaan feministisiä ajatuksia.  Suvaitsevaisuus ei kuitenkaan yllä poliittisiin inhokkeihinsa jotka eivät heidän mielestään ansaitse sen enempää mielipiteen- kuin sananvapauttakaan.

Samaan aikaan puolueen kannatus on alun noin yhdestä prosentista noussut huippuunsa joka ajoittui 2010-luvun loppuun ollen tuolloin hieman yli kymmenen prosenttia. Sittemmin kehitys on kääntynyt laskuun, ainakin toistaiseksi.

Puolueen alkuaikoina hyvää tarkoittavien ihmisten keskuudessa oli muodikas trendi lähteä mukaan n.s. yhdenasianliikkeisiin, jollaisena hekin aloittivat.  Sittemmin he ovat muuttuneet ja muuttaneet liikkeensä ns. yleispuolueiden suuntaan, kohti puolueteknokratiaa jossa puoluepolitiikan tekemisellä on syrjäytetty hyvät aikomukset.  Saanemme nähdä miten ja kuinka kauan se vetoaa edes kymmenekseen vaalikarjasta kun aidosti vihreät luonnonsuojelijat näkevät heidän puheistaan läpi ja ovat paljastaneet sotaisuutensa.  Jäljelle ei ole jäänyt kuin rippeet arvoliberaalista suvaitsevaisuudesta ja sen osaavat muutkin.

Ps: Kautta aikain on manattu milloin millekin poliittisille ryhmittymälle sen viimeisien valojen sammuttajia mutta kovin sitkeähenkisiä ovat jonkinlaisen jalansijan saaneet. kadonneet lienevät vain jotkut tähdenlennot ja puolueidensa ulkopuolelle ajettujen tai ajautuneiden kyhäelmät.  Vihreä liitto r.p. tuskin lie sellainen mutta mikä tulee olemaan sen asema tulevaisuudessa, aika tosiaankin sen tulee näyttämään niille jotka ovat katsomassa.

---

*) Misorussismi on muotoilemani uudissana tarkoittamassa venäläisvihaa (erotuksena venäläispelosta eli "russofobiasta"). Se koostuu
1) vihaa kuvaavasta muinaiskreikkalaisesta etuliitteestä "mis(o)-" (m.kreik: μῑσέω (transl: mīséō, suom: vihata) ja μῖσος (transl: mîsos, suom: vihata)),
2) venäläistä tarkoittavasta kreikan sanasta "Ρωσία" (transl. Rosia, suom. Venäjä) ja
3) aatetta, ilmiötä, kehityssuuntaa kuvaavasta päätteestä "ismi" (kreik. ισμός, transl. -ismós)

**) "USA:n erityisyys" on laajalle levinnyt käsitys USA:sta erityisena ja omansalaisena 2maailmannapana" josta kaikkien tulisi ottaa mallia ja joka määrittää demokratian ja vapauden mallit muillekin.  Ajatus myös vapauttaisi USA:n vastuusta tekemisestään muille.

Vallan osastot

Suomalainen yhteiskunta elää kapitalismia kapitalismiksi kuten Hannu Taanila (1943-2024) aikoinaan muotoili. Yhteiskunnan rakenteet ja prosessit ovat kapitalismia ja niissä eletään kapitalismin lainalaisuuksien alla. Marksilainen puhuisi kapitalistisista tuotantosuhteista ja niiden päälysrakenteista. Se tarkoittaa pääomien valtaa taloudessa sekä sen valta-asemien ja nautintaoikeuksien heijastamista muualle yhteiskuntaan n.s. porvarillisen hegemonian ja hallintokulttuurien avulla.  Nuo ylärakenteet siis heijastavat yhteiskunnallisen todellisuuden realiteetteja mahdollistaen vallan pysymisen siihen käsiksi päässeen luokan edustajien hallussa, vaikka yksilöt ajoittain vaihtuvat kulloistenkin konjuktuurien mukaan.  Se lyö leimansa politiikkaamme joka pitäisi nähdä puolueiden välisiä suhteita ja niiden kanssakäymisiä laajemmin yhteisten asioiden hoitamisena yhdessä, sen rakenteina ja prosesseina.

Olen aika-ajoin liittänyt erilaisiin tämän kapitalistisen todellisuutemme, politiikkamme, hallinto-orgaaneihin erilaisia epiteettejä ja annotaatioita. Päädyin tekemään yhteenvedon poliittisiin puolueisiin liittämistäni. Seuraavassa siis "kattava ja täydellinen" läpivalaisu tämän hetken julkisessa politiikassamme vaikuttavista puolueorganisaatioista.  Se ei noudata normaalisti mediassa esitettyjä nelikenttä-kuvauksia sillä se perustuu omakohtaiseen kokemukseen käytännön politiikasta ja yhteiskunnan tapahtumien seurantaan uutisvirrasta eikä puolueiden ja niiden ehdokkaiden vaalipropagandaan tai puolueohjelmien sisältöanalyyseihin.  Ne molemmat olisivat ihan eri saagoja.

Eduskuntapuolueet puoluerekisterin listaamassa järjestyksessä ja sinne rekisteröidyin nimin:

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue - Finlands Socialdemokratiska Parti r.p. (rek. pvm 31.01.1969)

SDP eli "demarit" on vanhan 1899 perustetun työväenliikkeen puolueen raunioille Sisällissodan jälkeen tannerilaisten perustama revisionistinen puolue. Väinö Tanner kasasi sen haalimalla sille valtiollisen ja tavallisen poliisin avustuksella vanhan puolueen omaisuuden, m.m. työväentalot, neutraloimaan työväenliike ja ohjaamaan se tukemaan kapitalisoituvaa ja teollistuvaa agraari-Suomea.

Se on ollut osa valtarakenteita koko olemassaolonsa ajan vaikka joukkooon on joskus mahtunut joku vastarannankiiskikin joka on ottanut työväenliikkeen tavotteita muita vakavammin.  Laajimmillaan myös valtakunnan nopein ja tilavin herrahissi.

Nykyään puolue on yksi n.s. suurista ja perinteisistä jonka olo hallituksessa tai sen ulkopuolella ei juurikaan näy politiikkojen sisällöissä.  Se tukee kapitaalien omistajien nautintaoikeuksia ja nykyitä sotapolitiikkaa vaikka ajoittain, ilmeisesti hygieniasyistä, hieman sordiino päällä.

Vallan osastona "Demulit" on lähinnä joukko yhdistettyjä ammattikiltoja ja työläisaristokratiaa*) vaikka sen pitäisi olla vallan haastaja osana työväenliikettä.

Suomen Keskusta r.p., ruotsiksi Centern i Finland r.p. (rek. pvm 31.01.1969)

Keskusta on vanhan 1906 perustetun Maalaisliiton reinkarnaatio.  Vanha maalaisten edunvalvontajärjestö eli Maataloustuottajain keskusliiton (MTK) poliittinen siipi vaihtoi nimeä 60-luvun puolessa välissä yrityksessään valloittaa kaupungit. Samalla se on häivyttänyt n.s. "alkiolaisuuden"**) vähisetkin rippeet eli sosiaalisuuden politiikastaan. Se, etenkin sen uskovaisten yrittäjä-äijät, kuten eräs bulevardilehti "sipiläläisiä" luonnehti, on puolustanut kovaa kapitalismia.

Vanha sanonta "KEPU pettää aina" onkin ollut monasti toteennäytetty. He osaavat hallituskumppanien selkäänpuukottamisen kuin "iltalypsytkin"***), etenkin ns. "likaisten temppujen osastollaan".  Sen saivat etenkin sosialidemokraatit kokea vuosien 2019-2023 vaalikaudella.

Vallan osastona "Kepulit" on semi-agraari maa- ja metsätalouden harjoittajien operatiivinen edunvalvontaosasto.

Kansallinen Kokoomus r.p., ruotsiksi Samlingspartiet r.p. (rek. pvm 31.01.1969)

Kokoomus, Sekoomukseksikin sanottu, on vanhojen nuorsuomalaisten Saksa-mielisten ja vanhasuomalaisten monarkistien jäänteille vuonna 1918 perustettu varsinainen kapitaalien omistajien porvarillinen edunvalvoja.  Se on aina ollut n.s. "koti-, uskonto- ja isänmaapuolue" jolle jopa omat, kuten pilapiirtäjä Kari Suomalainen, ovat naureskelleet "kypäräpääpappeina". Silti sen kova ydin konservativismin taustalla on vanhojen omistajien nautintaoikeuksien edistäminen.  Toki vanhoillisuutta on osittain kuorrutettu pinnallisilla liberaaleilla houkutuksilla minkä ei silti anneta häiritä kansallisseurojen porvarillista hämärää.  Samalla sen oikealla, militantimmalla reunalla monet ovat lietsoneet itsensä persuuntumaan.

Iso osa Kokoomuksen kannatuksesta tulee eräänlaisella "asemavaltuutuksella".  Monet itsensä toimihenkilöiksi, erottuaksen työläisistä, kokevat katsovat olevansa liki valvoitettuja äänestämään sitä sillä sehän kuuluu heidän pikkuporvarilliseen statukseensa.

Vallan osastona "Kokkulit" on varsinainen elinkeinoelämän poliittinen päädirektoraatti.

Svenska folkpartiet i Finland r.p., Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. (rek. pvm 31.01.1969)

SFP on vanha puolue. Se on perustettu 1906 ruotsinkielisen aristokratian Ruotsalaisen puolueen (Svenska partiet) pohjalle. sfprkp on aina ollut vankka elinkeinoelaman n.s. pönkkäpuolue eikä se voi roolistaan luopua vaikkei enää pystykään peittelemään luonnettaan muka sivistyneellä muka suvaitsevaisuudella ja muka humaanisuudella. Naamiot on kuitenkin riisuttu "Ankdammens segelklubbeninkin" kaijalla viimeistään nyt Petteri Orpon hallituksessa.  Jopa vanha kielipoliittinen puritaani fundamentalismi saa ajoittain rajoilla kun ollaan ytimen äärellä.

Vallan osastona "Svedulit" on närpiöläisten tomaatinviljelijöiden ja oolantilaisista perunalastujen kohtaloista huolehtiva pursiseura, pelkällä olemassaolollaan pönkkänä pitämässä kapitalismia pystyssä, suvaitsevalla jätte kiva -kuorrutuksella kunhan se ei häiritse ydintehtävää.

Per viam: avasin SFP:n sielunmaisemaa hieman laajemmin sille tekemässäni "ruumiinavauksessa" muutama viikko sitten. 

Suomen Kristillisdemokraatit (KD) - Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p. (rek. pvm 06.07.1970)

Vuonna 1958 perustettu Kristillisen liitto oli alunperin Kokoomuksen äärivanhoillisten protestijärjestö joka ei toiminut puoleena vaan tuki mieleisiään tarpeeksi vanhoillisia muista puolueista yleistä maallistumista vastaan.  Varsinainen puoluetoiminta alkoi 60-/70-lukujen vaihteessa. Vuonna 2001 he lähtivät hakemaan laajempaa prestiisiä vaihtamalla puolueen nimen ja siten yrittämällä samaistua ihmisten mielissä suurempien ulkomaiden kristillisdemokraattisten puolueiden maineeseen, sellaisten kuten Saksan CDU/CSU.

KD-puolue on perinteinen uskonnollisten fundamentalistien, ev.lut.kirkon fragmenttien ja sen ulkopuolella toimivien "vapaiden  suuntien" temmellyskenttä.  Pääasioita ovat abortin, LGBT++ -oikeuksien m.l. tasa-arvoinen avioliitto, sukupuolten moninaisuuden vastustaminen sekä siinä sivussa, jos aikaa jää, yleinen vanhoillisen kapitalismin pönkittäminen. Erityisesti he ovat löytäneet kumppaneikseen Perussuomalaisten vanhoillisimmat öyhätit, ovathan he samalla asialla.

Vallan osastona "Hihhulit" on oikeauskoisten telttakokouspiiri jossa manataan ikuista kadotusta homoseksuaaleille, toissukupuolisille, uskonnottomille ja muille sielunvohollisen kätyreille.

Vihreä liitto r.p., ruotsiksi Gröna förbundet r.p., saameksi Ruona lihttu r.b. (rek. pvm 08.08.1988)

Vihreät on kansainvälisen mallin mukaan kasattu, alunperin ympäristöliike joka sai meillä vauhtia Koijärven tapahtumista 1979.  Sittemmin se on profiloitunut ympäristötietoisena puolueena mutta romuttanut maineesa m.m. ydinvoiman suhteen kannattamalla Loviisa III -reaktoria ja monessa muussakin suhteessa sillä ovat periaatteet olleet myytävissä muutamasta virkapaikasta. Pysyvää on ollut vain Venäjäviha eli misorussismi ja nyt siitä onkin tullut sotahakuisin puolueemme.

Vallan osastona "Vihrulit" on perinteinen puisto-osasto sillä luonto tarkoittaa heille mukavia pique-nique elämyksiä.

Vasemmistoliitto r.p., ruotsiksi Vänsterförbundet r.p. (11.06.1990)

Vanhan SKP:n ja SKDL:n hajottavat perustivat liittonsa 1990 kun olivat saaneet vanhan puolueen talouden kuralle m.m. sinkkiämpäribusineksilla.  Mukaan meni toki paljon aatteenkin ihmisiä mutta linjaksi tuli muutamasta hyvästä yrityksestä huolimatta Reijo Käkelän et al "kirveslinja".

Ajoittaisista vasemmistolaisista puheista huolimatta he ovat olleet vankasti tukemassa SDP:ä vasemmalta ettei se vain vasemmistolaistuisi ja radikalisoituisi.  Samalla he ovat vaihtaneet oman kannattajakuntaansa: mennä ovat saaneet työläiset ja tilalle on yritetty haalia opiskelijoita ja n.s. "vihreää" väkeä.  Se on tarkoittanut, että m.m. sosialismi tavoitteena on muutettu "aatteelliseksi viitekehykseksi", Strategia ei ole toiminut vaan kannatus laskee loivasti mutta vääjäämättä.

Vallan osastona "Vassulit" on vihertävä, hyviksi ihmisiksi itsensä kokevien pätemisterapiaosasto, puhutaan paljon mutta ei sanota mitään jottei vain vahingossakaan keikuteta vallan venettä ja jouduttaisi ihan oikeasti tekemään jotain asioiden muuttamiseksi.

Perussuomalaiset r.p., Sannfinländarna r.p. (rek. pvm 12.10.1995)

Perussuomalaiset on perinteinen oikeistopopulistinen Ernesti Hentusen ja Veikko Vennamon perinteistä kasvanut hörhöliike. Timo Soini perusti sen SMP:n raunioille 90-luvun puolessa välissä.  Sen linja on aito populismi jossa pidetään ääntä ongelmien oireista muttei vahingossakaan haeta syitä ja niihin ratkaisuja vaan syytetään sopivia syntipukkeja pintakuohuista.  Tarkoituksena on ohjata ihmisten aito ja oikeutettu tyytymättömyys mitään muuttamattomaan älämölöön.  Erityisesti syyllisiksi osoitetaan puolustuskyvyttömiä mutta riittävän helposti tunnistettavia kuten maahanmuuttajia ja vähemmistöjä.

Vallan osastona "Persulit" on valitusosasto: valittaa saa ja pitää mutta mitään ei korjata eikä hyvitetä.

Liike Nyt r.p., Rörelse Nu r.p. (rek. pvm 13.11.2019)

LiikeNyt on pelkästään Harry "Hjallis" Harkimon protesti kun hän ei Kokoomukseen politikoimaan mentyään heti päässytkään päällepäsmäriksi ja johtajaksi.  Hän erosi Kokoomuksesta 2018 ja perusti ensin "liikkeen" pelkäksi yhdistykseksi mutta huomasi pian ettei se toimi vaan poliittinen järjestelmämme toimii puolueorganisaatoiden kautta.  Se on profiloitunut liki libertaariksi talousliberalismin kannattajaksi.

Vallan osastona "Linylit" on lähinnä narsistinen talousspekulanttikerho jota kiinnostaa vain yksityisomisteisen busineksen vapaus.

 

Ja muita omituisten otusten kerhoja puoluerekisteristä:

Avoin Puolue r.p. (rek. pvm 01.03.2021)

Avoin puolue on omituinen kaikkea kivaa kaikille -joukkio Petrus Pennasen ympärillä.  Se ei oikein näy eikä kuulu missään eikä siis juuri haittaakaan ketään.

Vallan osastona siis harmiton mutta huvittava porukka kahvihuoneen nurkassa.

Suomen Kommunistinen Puolue r.p. - Finlands Kommunistiska Parti r.p. (rek. pvm 01.03.2021)

SKP on eduskunnan ulkopuolista ehkä eniten oikeaa puoluetta muistuttava, jo kai perinteidensä velvoittamana.  Se myös yrittänee ihan oikeasti tavoitella erilaista politiikkaa kuin valta ja sen vahtikoirat.

Puolue on vanhan 1899 perustetun sosialidemokraattisen puolueen raunioille Moskovassa sisällissodan jälkeen perustetun SKP:n hajottamisen raunioille vuonna 1996 perustettu n.s. vallankumouksellinen puolue.

SKP lie liki ainoa puolue jota ei voi asemoida vallan osastoksi vaan se lie aidosti puolue joka, ainakin puheissa, erottuu nykyisen vallan vastaisena.

Kristallipuolue r.p., Kristall Parti r.p. (rek. pvm 31.03.2021)

Kristallipuolue on joukkio esoteerisesti henkistymään pyrkivä vaihtoehtohoitajia jotka ovat yrittäneet vuosikymmenen pyörittää "ihmisten puoluetta".

Vallan osastona kristallit ovat yrttikerho.

Valta kuuluu kansalle r.p. (rek. pvm 02.09.2021), Vapauden liitto r.p. (rek. pvm 06.05.2022) ja Totuuspuolue r.p. (rek. pvm 26.04.2023)

Kyseiset n.s. puolueet ovat Perussuomalaisista irtautuneiden ja erotettujen omituisia yhteenliittymiä. Parhaimmillaankin yhden führeriksi führerin paikalle pyrkivän ympärilleen kasaamien pikku apulaisten ryhmittymiä. Ne ovat melko lyhytikäisiä ja kuituvat pois enimmän uutuuden viehätyksen kaikottua kun pitäisi ruveta tekemään oikeaa puoluepolitiikkaa.  Samalla yleensä myös kellokas onnistuu karkottamaan innokkaimpiakin kannattajiaan tai hänet karkotetaan kun muutkin haluavat suureksi johtajaksi.

Vallan kannalta he ovat mukavia puudeleita joita hieman kannustamalla saadaan ihmisten mielenkiitoa herpaantumaan todellisista ongelmista ja niiden juurisyihin ratkaisujen etsimisestä. Valitusosaston ulkoistettuja hörhökioskeja siis.

Liberaalipuolue - Vapaus valita r.p., Liberalpartiet - Frihet att välja r.p. (rek. pvm 30.01.2024)

Alkuperäinen Suomen Kansanpuolueesta ja Vapaamielisten liitosta yhdistynyt Liberaalinen kansanpuolue liittyi Keskustan jäsenjärjestöksi 1986 jona se käytännössä hiipui pois.  Sen juridisilta rippeiltä ovat joukko libertaareja yrittänyt pystyttää puoluetta jonka ohjelmana on hävittää liki kaikki julkiseen hallintoon viittaava "yövartijavaltioksi".  Yritys ei ole ottanut tuulta alleen.

Vallan osastona nykyliberaalit on kuin LiikeNyt ilman Harkimoa eli talousspekulanttikerhonen.

Lisäksi on joitakin joukkioita pyrkimässä mukaan puoluerekisterin listoille nimien keruuvaiheessa, osa uusia ja osa uusimassa jäsenyyttään sen menetettyään vaalikannatuksen vähäisyyden takia: "Piraattipuolue ry Piratpartiet rf", "Kansalaisliitto", "Volt Finland r.f.", "Eläinoikeuspuolue ry Djurrättspartiet rf", "Seitsemän tähden liike ry", "Feministinen puolue ry Feministiska partiet rf", "Ympäristöpuolue ry - Miljöpartiet rf" ja "Hamppupuolue ry, Hampapartiet rf". Myös "Sinimustaliike ry:llä" on hakemus vetämässä uudelleen kun hovioikeus heidät jo kerran  epädemokraattisina, fasistisina ja rasistisena kerran pois rekisteristä heitti.  Näillä näkymin mikään niistä, ehkä Eläinoikeuspuoluetta lukuunottamatta, ei tulle saavuttamaan tarvittavaa 5000 kannatusilmoitusta.

Summa summarum: Valtaosa puolueistamme on kapitalistisen vallan, establishmentin kannalta joko sitä omasta suunnastaan tukevia tai sille vähintäänkin harmittomia.  Porvari voi siis nukkua yönsä rauhassa, ainakin vielä toistaiseksi.  Kehitys kuitenkin kehittynee niin, että kapitalismi kriisiytyy yhä enemmän kun kapitaalien omistajat tunnistavat keräilevänsä viimeisiä tuhkia ihmisten hellojen pesistä (vrt. voiton suhdeluvun alenemistrendi eli sijoitetun pääoman suhteellisen tuoton aleneminen).  Silloin valta ei voi ohjata kaikkia ihmisiä pois oleellisesta populisteja käyttämällä ja maailmaa tullaan oikeasti muuttamaan.  Edes fasismi/natsismi ja niihin liittyvä sotahakuisuus ei pystyne hillitsemään muutosta haluavia ihmisiä silloin kun työläisillä ja köyhälistöllä "ei ole menetettävänä kuin kahleensa".  Mitä siitä seuraa, sen aika näyttää niille jotka ovat vielä katsomassa.

---
*) Työläisaristokratia-termillä on perinteisesti kuvattu sitä osaa työläisistä joita työnantajat ovat kohdelleet hieman paremmin jotta heistä on muodostunut hieman paremmin voiva joukko esimerkiksi muille kuinka ei pidä radikalisoitua vaan nöyrästi, kuuliaisesti ja ahkerasti palvella työnantajia niin saattaa saada namuja, ehkä omakotitalon, auton, ulkomaanmatkoja j.n.e. joilla erottua muista, huonommista ja laiskemmista.

**) Alkiolaisuus on Maalaisliitossa sen alkuaikoina vaikuttanut aate. Sen perustaja ja nimihenkillö on Santeri Alkio (vuoteen 1898 Aleksander Filander, 1862-1930).  Aatteen sisältö oli maahenkistä talonpoikaispastoraalia ripauksella sosiaalista mielenlaatua.  Myös Keskustapuolue on laskenut sen aateprustaansa mutta käytännön politiikassa se on unohdettu, etenkin sen sosiaalinen ulottuvuus.

***) Iltalypsy:llä tarkoitetaan politiikassa sitä, että jo sovitun jälkeen esitetään vielä lisävaatimuksia joita kiristetään uhkaamalla särkeä juuri saavutettu sopu.

Ruotsalaisen puolueen ruumiinavaus

SFP/RKP on tällä vaalikaudella Petteri Orpon hallitukseen mentyään ollut silloin tällöin tikunnokassa yhteistyöstään äärioikeistolaisen Perussuomalaisten kanssa.  Toki muutenkin koska hallituksen hallitusohjelma sisältää tavoitteita jotka nähdään heidän aikaisemman suvaitsevaisuutta, sivistystä ja moniarvoisuutta korostaneen linjansa vastaisena.  Enpä malta minäkään pysytellä erossa heidän politiikkansa arvioimisesta.  Niinpä tässä omamieliseni "ruumiinavaus" (kielikuva koska kannatuksensa näyttää olevan normaalia luonnollista poistumaa hieman jyrkemmässä luisussa joten "luonnollinen poistuminen" voinee olla näköpiirissä).

SFP on vanha puolue.  Se on perustettu 1906 ruotsinkielisen aristokratian Ruotsalaisen puolueen (Svenska partiet) pohjalle.  Se oli tiukasti svekofiilinen puolue ripauksella konservatiivista venäläisyyttä vastustavaa liberaaliutta.  Tuolloin ruotsinkielisiä ja ruotsinmielisiä yhdisti fennomanian vastustaminen, joskus rajuinkin ottein Axel Olof Freudenthal:n (1836-1911) hengessä.  Häntä pidettiin pitkään SFP:n "henkisenä isänä" mutta viime vuosikymmeninä ovat ottaneet häneen etäisyyttä rasisminsa takia.  Puolue jakoi pitkään hänen nimeään kantavaa palkintoakin mutta lopettivat sittemmin.  Viimeisen taisivat antaa Paavo Lipposelle 2007.

Puolueen nimi virallisessa puoluerekisterissä on "Svenska folkpartiet i Finland r.p.", suomeksi "Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p."  Siis ruotsalainen puolue Suomessa, ei esimerkiksi ruotsinkielisten suomalaisten puolue t.m.s. Käyvät toki ajoittain keskustelua sanoista "finne", "finländare" och så vidare.

SFP:n kannatuksen ja ruotsinkielisten osuuden kehitykset

Puolue on osallistunut koko historiansa eduskuntavaaleihin liki ruotsinkielisen väestön osuutta vastaavalla kannatuksella hyvin tiukasti alueellisesti painottuen.  Tosin pikku hiljaa myös ruotsinkieliset löysivät sijaansa m.m. työväenliikkeestä ja Maalaisliitosta. Samaan aikaan ilmeisesti osa eliitistä on pikku hiljaa fennomanian vaikutuksesta luopunut ruotsalaisuudestaan.  Toisaalta puolue on yrittänyt, etenkin 2000-luvun alussa profiloitua vähemmistöjen edunajajiksi onnistuenkin saamaan hieman kapeaa jalansijaa heidän keskuudessaan.

Puolueen linja on lähtenyt tiukasta svekomaniasta jossa tarkoitus oli pitää Suomen hallintovalta ruotsalaisella eliitillä koska suomalaisista ei m.m. Freudenthal:n mielestä ollut itse hallitsemaan itseään eikä luomaan kultuuria, eikä pääomia siten voi luottaa heidän käsiinsä.  Sitteemmin yhteiskunnallisten suhteiden muutosten, m.m. suomenkielisen koulutuksen ansiosta, se on liennytetty hallinnon, koulujen y.m. kielipuriteetin valvontaan valikoiduilla arvoliberaaleilla koristeilla.  Ytimenä kuitenkin on aina ollut ruotsinkielisten pääomapiirien etu. Ne kiedotaan ruotsinkielisten säätiöiden kanssa linnoitukseksi jonka muureja ei hevin horjuteta.  Tässä he ovat löytäneet symbioosin suomalaisen rahan kanssa muodostaen yhteisen rintaman jossa ovat niin Elinkeinoelämän keskusliitto EK kuin heidän säätiönsä ja stiftelsensä.

Samaan aikaan puolue on määrätietoisesti rakentanut itselleen suvaitsevan länsimaisen liberalismin kaapua.  Ankdammens segelklubben:n kaijalle on mahtunut kovin monenlaisia pittoreskeja eksentrikkoja pätemään kunhan eivät häiritse kovaa ydintä.  On ollut omatekoista "älykköä" Jörn Donner:ia, vapaamielistä Eva Biaudet:ia sunmuita kuriositeetteja.  Jotkut suomalaisetkin kokevat koketeerata ruotsalaisuudella heidän kanssaan kuten esimerkiksi Paavo Lipponen, Tuomas Enbuske, Kimmo Sasi ihan vain muutaman erilaisen mainitakseni.  Heidän takanaan hommia pyörittää Cristoffer Taxell:n kaltaiset kovat jyrät.  Taxell lieneekin tällä hetkellä ruotsinkielisen pääoman isäntärenki ja capo sekä luottopakki pitämässä huolta ettei sen etuja vaaranneta liberaaleilla t.m.s. "haihatteluilla" ja SFP jatkaa Orpon kabinetissa.  Jopa Wikipedian kaltaisessa hänen mainitaan n.s. "harmaana eminenssinä".  Hänen vaikutuskanaviaan ovat m.m. "Stiftelsen för Åbo Akademi" ja "Föreningen Konstsamfundet" ja ne ovat tärkeitä valtakeskittymiä ja toimijoita ruotsinkielisen pääoman etujen ajamisessa.  Siten myös SFP:n taustavaikuttajia ja sen toiminnan mahdollistajia.  

Tähän asti SFP on ollut liki kaikissa sodan jälkeisissä hallituksissa (6/51 poikkeusta sitten -44 aselevon). Se on onnistunut kun hallitusten perusluonne ei ole haastanut kapitalismia ja sen nautintasuhteita. Jäljelle on jäänyt kynnyskysymykseksi vain ruotsin kielen poliittisen, koulutuksellisen ja hallinnollisen aseman varmistaminen.  Näin he myös päätyivät tähän nykyiseen Petteri Orpon oikeistohallitukseen. Sen selittely ja puolustelu on toisaalta ollut melkoinen haaste nykyiselle puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson:llekin.  Hallituskoaliitiossa on kovan linjan äärioikeistolainen Perussuomalaiset jotka vähänväliä irroittelevat fasismillaan ja rasismillaan. Niinpä Henriksson on n.s. "puun ja kuoren välissä" selitellessään kuinka milloinkin diskuteerataan ja sitten taas mennään.  Hän onkin saanut alta vuodessa tarpeekseen ja yrittää EU:n parlamenttiin lepäämään.  Tilalle kaivettanee joku joka ei myöskään keikuta segelbåt:ia mutta jolla on taas uusi uskottavuus selitellä hallituspolitiikkaa parhainpäin ydinkannattajille niin ettei taustavoimat hermostu.

Mikä on sitten SFP:n tulevaisuus?  Voiko se vielä palata nykyisestä hallituskoalitiosta aikaisempaan suvaitsevaiseen imagoonsa vai rikkoutuiko fasadit pysyvästi tai ainakin poliittiseksi ikuisuudeksi eli seurauksena olisi yhdistyminen esimerkiksi Kokoomuksen kanssa?  Ainakin ruotsinkielisten kapitaalien omistajat kalkyloinevat strategisia kuviotaan alati kansainvälistyvässä finanssikapitalismissa?  Vai onko ruotsinkielisyys aatteena vielä niin voimissaan, että suhteellisesta hidastuneesta hiipumisestaan huolimatta vielä elättää SFP:n kaltaisen pönkkäpuolueen ja vipuvarren vaa'ankielenä rakantamaan kulloinkin haluttuja kabinettikoalitioita?  Mitä aiheuttaa kun jo nyt n.s. ulkomaalaistaustaisia on enemmän kuin ruotsinkielisiä ja jossakin vaiheessa yksittäiset heidän vähemmistönsä alkavat olla suurempia?  Aiheuttaako hiipuminen luonnollisen torkahduksen vai radikalisoituvatko jotkut?  Vai löytyykö jostakin joku uusi kipinä ja Fenix fågel nousee tuhkasta?

Systeeminen oppositio Suomessa - Osa II

 Tämän duodraaman ensimmäisessä osassa alustin tilannekuvaa ja kuvailin Kansallinen Kokoomus r.p:tta.  Tässä jälkimmäisessä puoliskossa kuvailen Perussuomalaiset r.p:tta ja teen yhteenvetoa niiden keskinäisistä veto- ja työntövoimista.  Molemmat  Kansan uutisissa julkaistun Dmitry Gurbanov:n niiden suhdetta kuvailevan jutun innoittamana.

Perussuomalaiset sijoittuvat Suomen parlamentaarisen puoluekentän äärimmäiselle oikealle reunalle, oikealla puolellaan vain ehkä Ano Turtiaisen yhdenhengen tilapäinen ryhmä.  Eduskunnassa se vastikikään siirrettiin ison salin istumäjärjestyksessä omalle paikalleen (ja siltä osin vain Turtiainen vielä istuskelee turhan keskellä).

Kuten Kokoomus, sekään ei ole ideologisesti yhtenäinen eikä syntynyt yhden aatesuunnan edustajaksi ja ajajaksi.  Se edustaa historiallisesti Ernesti Hentusesta (1885-1951) ja hänen Radikaalisesta kansanpuolueestaan syntynyttä jatkumoa.   Seuraava polvi oli Veikko (1913-1997) ja Sirkka (1913–2005) Vennamon perustama pientalonpoikainen liike jonka he synnyttivät kun Urho Kekkonen ja K-linja veivät heiltä Maalaisliiton johtopaikat ja vaikutusvallan.  Pientalonpojista kehkeytyi Suomen maaseudun puolue (SMP) jonka konkurssipesän raunioille Timo Soini perusti samanhenkisen populistisen puolueen, Perussuomalaiset (Sannfinländarna) ohjaamaan ihmisten tyytymättömyyttä mihinkään vaikuttamattomaan älämölöön.   Kaikki nuo ovat olleet ja ovat eräänlaisia vallanvalitusosastoja, omistajien asettama systeeminen oppositio joka ei yritäkään muuttaa mitään.

Perussuomalaiset, leikkisästi "persut" tai "persulit", eivät ole siis varsinaisessa aatteellisessa mielessä poliittinen puolue.  Sen jäsenistö on kovinkin ryhmittynyt fraktioiksi hyvinkin erilaisin taustoin ja ajatussuunnin.  Sieltä voi tunnistaa ainakin a) vanhan SMP:n perinnepiirin, ainakin vielä.  Joukon vanhoja ja jokunen nuorikin jotka ovat mukana vanhoin "rosvot kiinni" ja "kyllä kansa tietää" -ajatuksin (vanhoja ilmeisesti Sirkka Vennamon keksimiä iskusanoja).  Sitten on b) Homma-forumilta tulleet (mutta ei välttämättä sieltä poislähteneet) Jussi Halla-ahoa mestarinaan seuraavat etnonationalististit.  Jälkimmäinen ryhmä näyttäisi nykyisin jakautuneen kahtia kun Halla-aho yrittää "harjata" johtamaansa fraktiota sisäsiistiksi vallankamareihin.  Voidaan siis puhua nykyisistä halla-aholaisista jonkinlaisena hallituskipeiden b1-fraktiona ja vanhalle änkyrälinjalle jääneistä b2:na.  Porukkana joka pyörii sanoissa äärioikeistolaisissa piireissä ja ampumaharjoituksissa kuin Suomen Sisu, Soldiers of Odin, kielletty mutta uudelleen muotoutunut Pohjoismainen vastarintaliike, ja muut enemmän tai vähemmän hajanaisesti verkottuneet äärioikeistolaiset porukat.

Halla-ahon harjaus näyttää vain olevan yhtaikaa kovinkin valikoivaa ja samalla satunnaista sekä tehotontakin.  Tarja Kiemunki ja Ano Turtiainen on toki harjattu mutta montaa muuta ei, esimerkiksi Mauri Peltokangas, Sebastian Tynkkynen ja monet muut, myös eduskunnan ulkopuolella kunnallisella tasolla, ovat saaneet jatkaa.  Eikä harjan alle osuminen ole estänyt sinne joutuneita toimimasta samoissa ympyröissä perussuomalaisten kanssa muissa äärioikeistolaisissa järjestöissä ja tapahtumissa.  

Perussuomalaisten poliittinen linjanmääritys perustuu enemmän epämiellyttäviksi koettujen asioiden vastustamiseen kuin omien aatteellisten visioiden mukaisen maailman tavoitteluun.  Sellaisen yrittäminen jää jonkilaiseksi nostalgiseksi haikailuksi vanhoihin hyviin aikoihin jolloin kaikki oli paremmin.  Muuttuneessa ja kokoajan muuttuvassa maailmassa sellainen koetaan turvalliseksi vaikka perustuukin paljolti romanttiseen ja nostalgiseen kuvitteluun patriarkaalisesta patruunamaailmasta *).  Sellaisesta menneestä Atlantiksesta **) tunnistetaan ettei siellä ollut maahanmuuttajia, kulttuurimarksisteja ja naiset tiesivät paikkansa.  Kun siitä ammennetaan poliittisia tavotteita päädytään xenofobiseen "rajat kiinni ja matut raus" chauvinismiin.  Sillä kuvitellaan päästävän takaisin kuviteltuun ikionnelaan jossa läski oli valkoista, miehet miehiä ja naiset näytti naisilta sekä köyhät tiesivät paikkansa sillee nöyrästi, kaikki valkoisia heteroja. Niin, eikä ilmasto muuttunut vaan kesäisin oli sopivan lämmintä heilutella varpaita Terijoen rantavesissä ja talvisin hyvät hiihtokelit mennä murtsikkaa.

Tuo vieraan ja oudon pelko yhdistää kaikkia erilaisia puolueen fraktioita, etenkin sen jälkeen kun Timo Soini vei ison osan omista kannattajistaan Siniseen tulevaisuuteen vuonna 2017 Halla-ahon noustua puheenjohtajaksi ja hänen kannattajiensa vyörytettyä puoluejohdon hommaforumilais-sisulaisilla.  Tuolla liikkeellä Soini, sen lisäksi että jatkoi omaa ja kannattajiensa n.s. "hillotolppaa", hän tuli pelastaneeksi puolueen kannatuksen viedessään epäsuositun hallituskytköksen pois häiritsemästä populistista älämölöä.  Nykyiset perussuomalaiset eivät vain tajua häntä siitä kiittää.

Tuo kaipuu menneeseen sisältää talouskonservatismin, haikailun patruunakapitalismiin joka on myös osa kaivattua mutta menetettyä kuvitteellista menneisyyttä.  Käytännön talouspolitiikassa kaikki heidän fraktionsa ovat jokseenkin yksimielisesti tukeneet porvarillista Eteläranta-10:n talousliberaalia politiikkaa vaikka mainospuheissa puhutaankin toista.  Tässäkään suhteessa eri fraktioiden välillä ei ole eroja kuin puheenparressa.

Arvojensa puolesta perussuomalaisten eri ryhmittymät ovat jokseenkin konservatiivisia.  Hyvin lähellä periporvarillista ja etenkin vanhakokoomuslaisten parissa vahvaa "koti, uskonto ja isänmaa" -ajattelua.   He arvostavat patriarkaalista menoa jossa miehet tekevät mitä miehen täytyy, naiset tietävät paikkansa eikä muita ole et punctum.

Edellä olen kuvannut ettei eri fraktioiden välillä juurikaan keskeisissä kysymyksissä ole eroja.  Missä niitä sitten on? Vastaus: keinoissa ja menetelmissä eli siinä missä toinen reuna perustaa perinteiseen, jo Vennamoiden lietsomaan herravihaan, toinen reuna on löytänyt etnonationalistis-chauvinistisen äärioikeistolaisen viitekehyksen itselleen.  Molemmat ammentavat modernin ja elitistisyyden kritiikistä mutta siinä missä toiset puristavat kätensä nyrkkiin ja kiroilevat herranketkuja, toiset leikkivät natsisymboleilla.  Molemmat pelkäävät ja inhoavat erilaisuutta ja postmodernia ja ennenkaikkea muutosta.

Tämän hetkinen yhteinen oppositioasetelma (joka viimeisimpien hallituspiirien uutisten mukaan tullee jatkumaan) lienee satunnaista, samoin kuin edellisen vaalikauden hallitusyhteistyökin.  Yhteistyötä tietenkin edesauttaa yhteinen oppositioasema mutta myös Kokoomuksen konservatiivisten ryhmittymien ja perussuomalaisten yhteiset vanhakantaiset ajatukset.  Kokoomuslaiset ja perussuomalaiset arvokonservatiivit löytävät helposti yhteistä linjaa tasa-arvoisen avioliiton, LGBT++oikeuksien ja sekularismin vastaisuudesta.  Kokoomuksessa on kuitenkin arvoliberaalinsa mutta Perussuomalaisilla ei (ellei muutamaa avoimesti homoseksuaalia kellokasta lasketa eikä ehkä kannata sillä lienevät pittoreskeja mainostäkyjä)?  Samalla heille systeemissä annettu tehtävä on erilainen: Kokoomukselle se on olla vallan hallintotoimija, sisäsiisti poliittisen elämän ammattilainen kun taas Perussuomalaisille se on olla räyhäkkä räksyttäjä mutta pureksimatta vallan nilkkoja.

Talousajattelussa perussuomalaisten patruunakapitalismin haikailu saattaa aiheuttaa Kokoomuksen talouskonservatiivien joukossa myötämielistä hyrinää.  Se ei kuitenkaan välttämättä ole riittävän libertaaria nuorkokoomuslaisille.   Sen sijaan perussuomalaisten "työväenpuolue ilman sosialismia" -kohellus ja etenkin sen käytännön sovellukset sopivat vallan mainiosti yhteen Eteläranta-10:n työnantajakapitalistien ajaman saneluvallan kanssa.  Perussuomalaiset ja kokoomuslaiset ovatkin löytäneet varsin yksimielisesti yhteisen sävelen siinä suhteessa.  Niin edellisellä vaalikaudella ensin hallituksessa ja sen jälkeen oppositiosta, tällä vaalikaudella yhdessä.

Summa summarum:  K.o. puolueet ovat ovat varsin erilaisia joukkoja joille toki löytyy yksittäisiä yhteisiä nimittäjiä, sellaisia jotka saattavat riittää moniin tuleviin yhteisiin manöövereihin.  Ehkä jopa hallitusyhteistyöhön jollakin tasolla joidenkin aivan eritavalla kuin edelliset menevien vaalien jälkeen.  Todennäköistä silloin kuitenkin on, että perussuomalaiset tulevat hajoamaan taas kuten tekivät vuonna 2017 (ja SMP vuonna 1972 SKYP:eineen).  Ehkä Kokoomuskin sillä sikäläisiä voi houkutella Harry Harkimon omituinen ensin ei-ollenkaan-puolue mutta sitten kuitenkin-puolue Liike Nyt  jolla ei ole räyhä-ääliöoikeiston rasitteita ympärillään vaan puhdasta talousliberalismia maustettuna arvoliberalismilla.

Joka tapauksessa molemmat puolueet ovat systeemin, ei kuitenkaan parlamentaarisen ja demokraattisen systeemin vaan talouseliitin eli kapitaalien omistajien systeemin osia.  Siis systeemisiä ja tällähetkellä oppositiota molemmat.  Joka tuo mieleeni vielä yhden näkökulman.  Kokoomus on ollut aiemmin Yhtenäinen Venäjä -puolueen (ven. Единая Россия, transl. "Jedinaja Rossija")  sisar- tai veljespuolue, siis ennen Venäjän presidentin ja puolueen perustuttajan Vladimir Putinin täydellistä ja loppuunsaakka vietyä demonisoimista.  Se nähdään Venäjällä mielellään sikäläisen valtasysteemin puolueena.  Samalla siellä on esimerkiksi Vladimir Žirinovski:n perustama populistinen Liberaalidemokraattinen puolue  (ven. Либерально-демократическая партия России, transl "Liberalno-demokratitšeskaja partija Rossii").  Se toimii systeemisen opposition tavoin eli räksyttää milloin mistäkin mutta kun valta tarvitsee apua, se on välittämästi sitä antamassa.  Ihan samoin toimii meikäläinen perussuomalaiset: räksyttää mutta samalla pitää huolta, että Ali Qasim ***) saa ohjastettua karavaanin sinne mihin sen omistajat sen haluavat.  Tehtävät ovat yhtenevät ja niin myös monet toimet perimmiltään samanalaisia systeemin kannalta joten symbioosikin samanlainen.

---

*) Patruuna, teollisuuspatruuna (alkup. lat. pater, isä): teollisuuslaitoksen perustaja ja isäntä joka yrityksensä omistajajohtajuuden lisäksi oli myös paikkakunnan merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja.  Pienemmillä paikkakunnilla käytännön omistaja ja johtaja.  Heistä joihinkin liitetään legendarisoituja kertomuksia isällisestä ihmisten huolenpidosta mutta valtaosa heistä oli raakoja kapitalisteja jotka pyrkivät työläisten sosiaaliseen kontrolliin ja hallitsemiseen. 

**) Atlantis tässä enemmänkin yleisessä merkityksessä: mystinen menneen kadotetun onnen tyyssija jonka todellisuudesta ei välttämättä ole mitään takeita eikä todisteita mutta siihen halutaan uskoa koska se kuulostaa ja tuntuu hyvältä ja turvalliselta nykyiseen epävarmuuteen verrattuna.

***) Ali Qasim eli Ali Vanha oli Tuhannen ja yhdenyön tarinoiden Ali Baban eli Ali Isän kasvatti-isä ja 40 rosvon johtaja. 

Systeeminen oppositio Suomessa - osa I

 Luin Kansan uutisista Dmitry Gurbanovin sunnuntaivierasjutun otsikolla "Kokoomuksen sisäinen taistelu ei johdu arvoista vaan perussuomalaisista".  Siinä oli paljon ihan mielestäni oikeansuuntaista analyysiä mutta osittain myös nuoren ihmisen lyhytjänteisyyttä.  Mieleni siis äityi pohtimaan asiaa laajemmin, pitemmältä ja myös hieman syvemmälle.

Kansallinen Kokoomus kuten Perussuomalainen puolue kuuluvat suomalaisessa yhteiskunnassa poliittisen oikeiston oikealle reunalle. Perussuomalaiset äärioikeistoyhteyksiensä takia hieman oikeammalle, ihan kuten eduskunnassa heidät onkin ison salin istumäjärjestyksessä sijoitettu (ainoastaan Ano Turtiainen on hassusti sijoitettu hassusti eikä ihan äärimmäiseen oikeaan reunaan).  Molemmat puolueet kuuluvat selkeästi Eteläranta-10:n joukkoihin.  Ensimmainittu on sen puoluepoliittinen vaaliorganisaatio ohjaamassa porvariston luokkatietoista kannatusta sopiville ehdokkaille ja jälkimmäinen sen valitusosasto ohjaamassa ihmisten tyytymättömyyttä mihinkään vaikuttamattomaan älämölöön, Molemmat satttumalta tämän vaalikauden oppositiossa yhtä aikaa.

Edellä kerrotusta asemasta johtuen he ovat talouseliitin systeemisiä työkaluja vallankäyttöön ja sen hallitsemiseen sekä epämiellyttävien pitämiseen poissa vallasta siltä osin kun sitä tarvitaan n.s. edustuksellisen demokratian puitteissa.  Valtaosinhan valtaa meidän oloissamme käytetään taloudellisen vallan keinoin eli kapitaalien voimin.

Asetelma ei kuitenkaan ole noin yksinkertainen sillä molemmat joukkiot ovat itsessään heterogeenisiä sekä historiallisista että päivänpoliittisista (lue: opportunistisista) syistä.  Molempien porukoiden fraktiojakoa voi tarkastalla monesta suunnasta ja monella tarkoituksella.  Pyrin tässä muodostamaan hybridin eri tavoista ihan vain tiivistääkseni ja selkiyttääkseni vaikka ryhmittelyt mennevätkin hieman päällekkäin ja limittäin.

Kokoomuksessa voisi nähdä perinteisesti kolme ryhmää: a) talouskonservatiiviset arvokonservatiivit eli kypäräpääpappien patruunalinja, b) arvoliberaalit talousliberaalit eli libertaari laissez-faire -oikeisto ja c) luokkakantainen toimihenkilöstö eli perinteinen valkoulusköyhälistö joka ei tunnista eikä tunnusta itseään työläisiksi.  Jätin tarkoituksella luokittelusta Gurbanovin mainitsemat "sinivihreät" koska pidän heitä marginaalisena viherpesuryhmänä jonka antama imagoväri on toki puolueen johdolle tärkeä mutta sen ei anneta haitata puolueen menoa.  Sirpa Pietikäinen saa kerätä kannattajien äänet puolueelle mutta ei heillä oikeasti vaikutusvaltaa ole ja ryhmäkin on pieni.

Talouskonservatiivinen fraktio Kokoomuksessa on tokikin vahva.  Se majailee Eteläranta-10:n kabineteissa ja jakaa siellä vuorineuvosten äänellä käskyjä.  Sieltä kuuluu isännän ääni jota lidennetaan hieman adenaureilaisella kontrolloidun kapitalismin (das Kontrollierte Kapitalismus) sordiinolla mutta vain sen verran kuin on tarpeen pahemman yhteiskunnallisen rutinan hillitsemiseksi.  Siinähän hieman hillitään kapitalismin pahimpia ylilyöntejä ja samalla tarjotaan hieman sosiaaliturvaa hyvinvointivaltioksi kutsuttuna. Suomessa sitä ovat edustaneet lähinnä 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa esiinnousseet n.s. Kokoomuksen "remonttimiehet".   NL:n romahduttamisen jälkeen tarvetta hillitsemiselle ja siistimiselle ei kuitenkaan enää juurikaan nähdä ja menoa yritetään palauttaa sotaa edeltävään vapaampaan kapitalismiin.  Vanhoista "remonttimiehistä" ei liene jäljellä kuin Ilkka Kanerva ja hänkin vain nimenä sillä politiikan sisältö on muuttunut siinä missä elkeetkin.  Nykyisin ryhmittymä ajaa raakaa talouseliitin kapitalismia ja tiukkaa sitoutumista läntisiin voimarakennelmiin jossa he ilmeisesti katsovat etujensa tulevan parhaiten hoidetuiksi.

Talousliberaalifraktio edustaa puhdasta libertarismia jossa ei edes yritetä leikkiä sosiaalia tai humaania.  Mielessä siintää utooppinen "yövartijavaltio" jossa toki on väkivaltakoneistot pitämässä työläiset kurissa mutta muuten vallitsee kapitaalien vapaus.  He ovat arvoiltaan julkisuudessa kovinkin vapaamielisiä esimerkiksi sukupuolivähemmistöjen suuntaan, mikä sinällään on hyvä ja johon ed. ryhmä ei lipeä, mutta jo parin konjakin jälkeen lauletaan täydestä sydämestä "silimien välliin ryssää ...".  Ryhmä on etenkin voimissaan nuoremman polven kokoomuslaisten ja heidän nuorisojärjestönsä parissa.  Sieltä heistä valtakunnan politiikkaan on noussut Wille Rydmanin ja Elina Lepomäen kaltaisia kykyjä.

Toimihenkilöfraktio koostuu lähinnä kannattajista joita ennen sanottiin valkokaulusköyhälistöksi.  Ennen muinoin he tekivät työtä toimihenkilöinä ja virkamiehinä (-ja naisina) joiden kädet eivät juuri likaantuneet ruumiillisessa työssä joten he halusivat tuntea itseään rasvanahkaduunareita paremmiksi, toimihenkilöiksi.  Samaan joukkoon kuuluu myös suuri osa keskiluokasta, siis sen alempi puoli.  Ne jotka ahertavat toimistoissa ja virastoissa pienellä palkalla mutta siistististi sisätöissä.  he haluavat identifioitua ja samaistua n.s. "parempaan" väkeen eroon työväenluokasta. He ovat juuri niitä "Sari Sairaanhoitajia" et al jotka äänestävät Kokoomusta koska toimihenkilöiden täytyy (olen ihan oikeasti kuullut useammankin toimihenkilön suusta tuon). 

Per viam: En kirjoittanut tarkoituksella Kokoomuksen nykyisestä puheenjohtajasta Petteri Orvosta mitään sillä tulkitsen hänen olevan n.s. "menneen talven lumia" ja odottavan sivuraiteella vaihtoa.  

Mutta ennen kaikkea on huomattava, ettei Kokoomus ole puolue ideologisessa mielessä vaan Eteläranta-10:n hallinnollinen jatke ja vaaliorganisaatio jonka avulla koordinoidaan ja tuetaan muuten eK:lle sopivien ehdokkaiden kampanjointia ja valintaa.  Tässä työssä vuorineuvokset ja heidän renkinsä katspovat tarvitsevansa erilaisia raiteita ajavia rattaita joista jonkun voi katsoa aina vetävän jos muilla tökkii. 

Seuraavassa II osassa sitten Perussuomalaiset sekä heidän ja Kokoomuksen yhteiset ja erilaiset.

Poliittisen työn rahoitus motissa

YLEn MOT-ohjelma on puuttunut puolueiden saamaan rahoitukseen. Tällä kertaa myös muuhun kuin vaalikampanjarahoitukseen. YLE on oman yhtiön juttua uutisoidessaan keskittynyt jostakin kumman syystä vinosti vain ay-liikkeen antamaan tukeen vaikka ohjelma sinällään keroti muustakin. Uutisiin kelpasi vain SDP ja Vas mutta MOT:ssa käsiteltiin myös Kokoomusta ja Kepua. Ulkopuolelle oli jostakin syystä jätetty RKP säätiöineen ja Persut. Persujen suurimpia tukijoitahan ovat YLE, Sanoma-WSOY ja Alma-Media Pientalonpoikien säätiötä unohtamatta. 

Yleisesti ottaen a-järjestöt eivät ole puolueettomia vaan hyvin puolueellisia. Ne ovat jäsentensä puolella. Ammattijärjestöjen tehtävä on hoitaa jäsentensä edunvalvontaa. Sitä varten niissä valitaan demokraattisesti edustajat johtamaan ja hoitamaan tätä edunvalvontatyötä. Jos nämä valitut edustajat katsovat, että edunvalvontaa on hyvä hoitaa myös sellaista politiikkaa tukemalla joka ajaa oman jäsenistön etuja niin se on kyseisen järjestön oma sisäinen asia. Jos edunvalvonta, sen tavoitteet ja menetelmät, eivät miellytä jäsenistöä niin jäsenillä on täysi oikeus seuraavalla kierroksella vaihtaa sellainen johto. Jos johto ei vaihdu niin silloin on oikeus olettaa, että johto nauttii jäsenistön enemmistön luottamusta.

Monen a-järjestön johto on demareiden käsissä ja loput vasemmistoliittolaisia. Se on totta mutta heidät on sinne demokraattisesti valittu. Jos siellä ei porvareita joidenkin liittojen johdossa näy niin se on tietysti jäsenistön vika: he eivät ole sinne heitä valinneet. Työläisten eli a-järjestöjen jäsenten edunvalvontaa ajatellen olisi suorastaan kummallista jos tukea heltiäisi "työväenpuolue" Kokoomukselle tai isäntien Kepulle. Sellaista on tämänkin hallituksen politiikka ollut. Ei se tosin paljoa SDP:n ja Vas:n vastaavasta poikkea mutta kumminkin... 

Toisaalta voisi tietysti toivoa, että jäsenistö olisi aktiivista, kävisi kokouksissa ja seuraisi johdon tekemisiä. Ulkopuolisten narinan voi hyvin kuitata vastapuolen eli työnantajien masinoimaksi yritykseksi vaikuttaa edunvalvonnan tehokkuuteen. Heillehän vallan hyvin sopinee, että työntekijöiden etuja ajavilla ei ole rahaa käytettävissään.

Jos taas joku haluaa vaikuttaa järjestöjen toimintaan niin tervetuloa aktiivisiksi jäseniksi. Silloin saa äänioikeuden päättämään. Aktiivi saattaa jopa itse päästä johtaviin asemiin. Se tosin vaatii jäsenisöltä kannatusta esitetyille asioille.

O tempora, o mores

YLE kertoo verkkouutisissaan kuinka kuntaministeri Kiviniemen mukaan kuntien saamia yhdistymisavustuksia  voi vapaasti jakaa puolueille. (YLEn uutinen tämän linkin takana).  Noin on jo menetelty ainakin Salossa (uutinen YLEssä tämän linkin takana).  Turun hallinto-oikeus on kuitenkin ollut Kiviniemen kanssa erimieltä.

Salossa kunnallispolitrukkien mielestä veronmaksajien rahojen antaminen kolmelle suurimmalle puolueelle eli SDP:lle, Kokoomukselle ja Kepulle,  on demokratian tukemista ja lisäämistä.  Noinkohan vain rahan jakaminen vain osalle kunnallisia poliittisia toimijoita edistää demokratiaa?  Eiköhän pikemminkin demokratia vain kapene kun rahan jakajat jakavat sitä vain itselleen.  

Valtaapitävien kanssa eri mieltä oleminen ei näköjään ole sitten demokratiaa ollenkaan - vallanpitäjien mielestä.