Sattuipa käsiini City-lehden uusin eli heinäkuun numero. Siinä on esittelyjuttu oikeistopoliitikko Wille Rydmanista, kokoomusnuorten nykyisestä puheenjohtajasta. Juttu sinällään on nykyaikana niin tavanomaista henkilöivää poliittista kirjoittelua. Huomioni kiinnittyi kuitenkin Rydmanin rajanvetoon äärioikeistolaisuuteen.
Lehtijuttu lainaa suoraan Rydmania: "Se, mistä yleensä puhutaan äärioikeistona, ei ole itse asiassa oikeistoa ollenkaan. Skimit ja vastaavat. Jos ajatellaan, että oikeistolaisuus on yksilökeskeinen tai korostetun lakia kunnioittava tapa ajatella yhteiskunnallisista asioista, niin äärioikeistoksi kutsutut ilmiöt ovat lähempänä vasemmistoa kuin oikeistoa".
Lainaus osoittaa Rydmanin käyttävän kummallista tekniikkaa. Ensin hän määrittelee itselleen mieluisan oikeiston ja sen jälkeen sysää kaiken siihen kuulumattoman vasemmistoksi. Noinko Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa opetetaan analyysiä? Jutussahan kehutaan Rydmanin valmistuneen hirmunopeasti, kahdessa vuodessa VTM:ksi. Ilmeisesti ulkoa on tenttikirjoja opittu mutta oivaltaminen ja oppiminen jäänyt tapahtumatta. Pitäisiköhän opiskelemiselle saada minimipituus läpimenoaikojen lyhentämisen asemesta jotta jotakin ehtisi tarttua mieleenkin.
Oikeastihan oikeisto tarkoittaa tuotantovälineiden yksityisomistamista, kapitalismia (joskus markkinatalouden nimellä) ja yksilökeskeisyyttä sekä valikoituja vanhoillisia arvoja säilyttämään pyrkiviä poliittisia liikkeitä. Äärioikesto taas on sellainen osa noista liikkeistä jotka vie jonkin tai useampia noista osa-alueista äärimmilleen ja on valmis toimimaan äärimmäisin keinoin päämääriensä saavuttamiseksi.
Vasemmisto taas pyrkii muuttamaan yhteiskunnan rakenteita niin, että yhteiskunnassa toteutuisi paremmin tasa-arvo eikä ketään riistettäisi. Vasemmisto näkee tässä ainoaksi toteutuksen ratkaisuksi siirtymisen sosialismiin. Ja eri vasemmiston suuntaukset maltillisista äärimmäisiin sitten erottuvat sosialismiin siirtymisen keinoissa ja aikataulussa.
Rydmanin lausahdus ei täytä kummankaan määrittelyn ehtoja ja on siten pelkkää poliittisen broilerin kevyttä läppää. Olisinkin kaivannut toimittajalta hieman analyyttisempää ja tutkivampaa otetta. Antti Pikkanen olisi voinut valmistautua haastatteluunsa hieman paremmin, olla ärhäkämpi ja ottaa selvää perusasioista. Sen sijaan hän lienee tavoitellut kevyttä n.s. feature-juttua chillailufiilareilla, selliasta laittisidukan kera nautittavaa pintalääpäisyä.
Tälläisillä jutuilla vain hämerretään lukijoiden mahdollisuuksia nähdä poliittisten suuntausten, järjestöjen ja toimijoiden oikeita sisällöllisiä eroja. Samalla vahvistetaan kuvaa politiikasta eli yhteisten asioiden hoitamisesta erikoisten yksilöitten temmellyskenttänä.
Kukapa aloittaisi suomalaisen äärioikeistolaisuuden kokokuvan rakentamisen? Sellaisen jossa koko ilmiö rakenteineen ja yhteyksineen läpivalaistaisi sekä teoreettiselta että käytännön kannalta. Sellainen analyysi voisi auttaa meitä tunnistamaan myös kehitysketjuja jotka johtavat äärioikeiston ääri-ilmiöiden syntymiseen.
perjantai 29. heinäkuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti