Kiertotietä Kalevi Suomelalle

Kansan uutiset julkaisi netisivuillaan Kalevi Suomelan kirjoituksen "Minkälainen optio Nato on Suomelle?".  Kirjoitin siihen pitkähkön kommentin joka ei jostakin kumman syystä pysynyt siellä.  Ensimmäinen versio meni perille ja näin sen siellä.  Mutta pikasilmäilyllä huomasin siinä niin paljon virheitä, että kopioin sen täydennettäväksi ja poistin KU:n sivulta.  Kun yritin tallettaa sitä uudelleen, olin ylittänyt 5000 merkin maksimipituuden.   Kun tiivistämisen jälkeen yritin uudelleen, tallennus ei onnistunut ja sain ilmoituksen "sisältö ei ole enää käytettävissä"?  En tiedä jäikö se sensuurin kynsiin vai kohtasinko vain KU:n käyttämän Facebook-laajennuksen piirteen jota ei ole erikseen tilattu, lue: virheen.  Tässä kuitenkin kirjoitukseni sellaisena kuin sen lopulta korjailujeni jälkeen aioin:

Olen Suomelan kanssa kovin samaa mieltä hänen juttunsa clou:sta. Itsekin kallistun hänen Suomelle tarjoaman ensimmäisen vaihtoehdon kannalle: uskottava puolueettomuus ja liittoutumattomuus on meille paras rauhan ja turvallisuuden tae.

Sen sijaan olen hänen perustelunsa joidenkin kohtien kanssa kovastikin erimieltä. Esimerkiksi:

- YYA ei mielestäni ollut minkäänlainen sotaliittosopimus, ei todellakaan tavanomainen eikä erityisenomainen. Se oli nimensä mukaisesti sopimus ystävyydestä ja yhteistyöstä sekä avunannosta joissakin erikseen nimeltämainituista tilanteissa. Per viam: meillä on nytkin ystävyyssopimus Venäjän federaation kanssa joka kieltää molempia osapuolia liittoutumasta toiselle vihamielisen tahon kanssa.

- NL ei aikoinaan ollut eikä Venäjä nyt ole erityisen imperialistinen vaikka niiden politiikoista voi joitakin asioita niinkin tulkita. Sen sijaan imperialismia löytyy enemmän n.s. "läntisestä arvoyhteisöstä". M.m. näinäkin päivinä jatkuvasta siirtomaapolitiikasta (toisin keinoin kuin 1800-luvulla) ihan viime vuosikymmenten NATOn laajeneminen vastoin monia "ei tuumaakaan itään" -lupauksia on imperialistista etupiirien hakemista.

- En tunnista EU:ssa juuri minkäänlaisia pyrkimyksiä saada liitykkäistä "demokraattisia periaatteita ja instituutioita kunnioittavia oikeusvaltioita" muuten kuin joissakin juhlapuheissa. Itsessäänhän se on äärimmäisen epädemokraattinen mutta byrokraattinen. Suhtautuminen itsemääräämisoikeuteen ja subsidiariteettiperiaatteeseen on saanut kovinkin "mielenkiintoisia" piirteitä.

- Syytöksissä nyky-Ukrainan, siis Kiovan hallinnon alaisen, fasistisuudesta on kovastikin perää. Siitä todistavat m.m. Stepan Banderan et al palvonnat ja uusnatsistiset Azov:n et al pataljoonat osana Ukrainan armeijaa. (Ne piti Minskin sopimuksien mukaan lakkauttaa ja purkaa mutta Kiova liittikin ne armeijaansa). Siellä on myöskin siirrytty muistamasta II Maailmansodan liittoutuneiden voittoa natseista ja fascisteista natsikollabotöörien ylistämiseen. Unohtaa ei sovi myöskään kielilakeja ja hallinnolle epämiellyttävien tiedonlevitteiden kohtelua.

- En myöskään olisi mieltä, että Venäjällä olisi sen suurempia mentaalisia vaikeuksia suurvalta-aseman menettämisen suhteen kuin esim. Isolla Britanialla tai Ruotsilla. USA:kin oirehti jo merkittävästi vaikka erityisyyden menetysprosessi on vasta aluillaan. Pikemminkin näyttäisi, että kyseessä on venäläisen historian syklisyys. Jo vuosisatojen ajan he ovat liki säännöllisin väliajoin sotkeneet asiansa (n.s. "смутна" -tilanteet) mutta sen jälkeen nopeasti selvittäneet ne. Nyt 1990-luvulla heillä oli sellainen aika mutta asioita on saatu kuntoon ja se näkyy myös ulkopolitiikan harjoittamisessa.

- Kylmä sota ei käsittääkseni loppunut NL:n hajoamiseen vaan siirtyi eräänlaisesta asemasodasta toisen osapuolen etenemiseen (vastoin merkittävien poliittisten johtajien suullisia lupauksia). Vuoden 2008 Sakartvelon tapahtumien (=Mihael Saakasvilin johtama hyökkäys rauhanturvaajia vastaan) yhteydessä alkoi käänne ettei Venäjä enää vain anna periksi. Vladimir Putinin sanoin jos NATO on Ukrainan Venäjän vastaisella rajalla heillä ei ole enää mihin perääntyä, on siis pistettävä tosissaan hanttiin.

Nämä muutamat kohdat ihan vain esimerkinomaisia poimintoja. Sen sijaan ongelmanratkaisu rauhanomaisesti ja mielellään YK:n johdolla, avustuksella ja ohjauksessa tulisi olla sääntö jolla tälläisten ongelmien kimppuun käydään. Ensimmäinen askel tulisi olla, että Kiovan hallinto aloittaisi ihan oikeasti, Minskin sopimusten mukaisesti, neuvotella Donbass:n tasavaltojen kanssa. Nehän ovat Kiovan ohella Ukrainan kriisin ja sisällissodan osapuolet, ei Venäjä ja muut Normandian nelikön jäsenet saati USA tai EU. Niiden tulisi päästä sopuun. Mutta se onnistu ellei ensin tunnusteta kuinka Ukrainan kriisiyttämisen tämä vaihe 2014 alkoi: ensin USA:n masinoima coup d'état Kiovassa, sitten rauhanomaiset mielenosoitukset itäisessä Ukrainassa jonka jälkeen Kiovan uusi kaappaushallinto lähetti armeijan ampumaan mielenosoittajia ja homma kääntyi sisällissodaksi. Krimiläiset ehtivät vetää omat johtopäätöksensä ja kansanäänestyksen kautta erota koko roskasta kun, krimiläisille onneksi, Venäjällä oli myös turvallisuus- ja sotilaspoliittisia intressejä siellä eli he eivät halunneet Sevastopolin muuttumista USA:n tukikohdaksi.

Olen samaa mieltä, että puolueettomuuden tunnustaminen jollekin maalle on ulkopuoliselle hankalaa ja riskaabelia. Etenkin mahdollisten muutosten havainnointi, tunnistaminen ja argumentointi saattaa johtaa riskeihin. Niinpä puolueettomuus-status on aina "joka päivä ansaittava" uudelleen johdonmukaisilla puheilla ja teoilla sekä myös tekemättäjättämisillä. Kyseessä on prosessi joka perustuu uskottavuuteen ja luotettavuuteen emmekä sitä ole viime vuosina juurikaan osoittaneet.

Summa summarum: Olen Suomelan kanssa samaa mieltä, että uskottava liittoutumattomuus, puolueettomuus sekä rauhanhaluisuus ja -hakuisuus olisivat parhaat takeet turvallisuudellemme.

Minulla on ollut aikaisemminkin vaikeuksia kommentoida KU:n sivuilla nimenomaan Suomelan tekstejä hänen sikäläisellä "Kirjavia ajatuksia" plokipalstallaan. Siellä seurauksena on epäilys spämmäämisestä. Niistäkään en ole varma ovatko vaikeudet sisältölähtöisiä vai teknisiä.

Näinä hybridisotien aikakautena ei voi olla koskaan ihan varmaa mikä kommentointi- ja julkaisukanavan sulkeutuminen on informaatiosodan offensiivi ja mikä vain normaalien teknisten ominaisuuksien aiheuttamaa harmia.  En kuitenkaan haluaisi uskoa, ainakaan vielä, Kansan uutisten pyrkivän tietoisesti sensuroimaan kriittisiä viestejä, Facebook:sta en ole yhtä varma. 

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin Suomelan perusviestistä, liittoutumattomuuden ja puolueettomuuden tärkeyden korostamisesta, ihan samaa mieltä.