Eräs viime vuosien merkittävä maailmanpolitiikkaan vaikuttava suuntaus on ollut USA:n hallinnon pyrkimys suunnata maailmanpoliittista vaikutustaan uudelleen siten, että päävastustaja ei enää olekaan vanhasta muistista Venäjä (aik. Neuvostoliitto). Uudeksi kohteeksi valikoivat taloudellisesti nousevan Kiinan. Tämä on leimannut etenkin nykyisen presidentin Donald Trump:n (s. 1946) politiikkaa, jo ensimmäisellä kaudellaan 2017-2021 mutta erityisesti nyt toisellaan 2025 lähtien. Käytännössä se on näkynyt erilaisina kauppasodan offensiiveinä, tariffeina, boikotteina ja oikeusprosesseina kiinalaisia vastaan. Ovat myös yrittäneet estää kiinalaisia yrityksiä toimimasta USAssa ja muuallakin USAn vaikutuspiirissä, m.m. kaappaamalla niiden toimitoja ja muilla kaupanesteillä. Samaan aikaan Kiina on noussut maailman suurimmaksi taloudeksi (PPP).
Trump:n hallinnon toimet Kiinan nousun vastaisessa taloussodassaan ovat alkaneet epäonnistua kerta toisensa jälkeen. Ne eivät näytä purevan, eivät edes vahvistettuina poliittisella ja sotilaallisella painostuksella. Kiina toimii pragmaattisesti eikä ole provosoitunut järeisiin vastauksiin USA:a vastaan vaikka sille olisi ollut monta paikkaa joissa provosoitua. Sillä onkin oma historiallinen, jo tuhansia vuosia pitkä historia joka on opettanut kärsivällisyyttä odottaa tuloksia kvartaaleita pitempään 1). He osaavat sijoittaa asiat historian pitkään jatkumoon, toisin kuin hätäisemmät läntiset toimijat jotka katsovat kapitaalien omistajien lyhyemmän tähtäyksen voittoja.
Ei pidä myöskään unohtaa Kiinan kommunistisen puolueen elävän suunnitelmallisesti kapitalismia alta pois ennen siirtymistä "sosialismiin kiinalaisin erityispiirtein". Joidenkin heidän tekstiensä mukaan jo nykyinen meno, yksityiset yritykset j.n.e., olisi noita "kiinalaisia piirteitä" mutta Kiinan kommunistisen puolueen ohjelmapapereiden mukaan varsinainen siirtymä alkaa vasta joskus 2050 vuoden paikkeilla.
Kiinalaiset myös elävät oman filosofisen kulttuurinsa mukaan. Heille on tärkeää olla hötkyilemättä vaan suhtautuvat taolaisella 2) pidättyvyydellä. Se on näkynyt myös erityisen selvästi kun vertaa Trump:n huomionhakuisuutta Xi Jinping:n (s. 1953) rauhallisuuteen. Erityisesti erot näkyvät heidän kohdatessaan, kuten nyt Beijing:ssä.
Erityisesti tavoitteiden ja tyylienkin erot näkyvät myös valtioiden politiikoissa. Siinä missä USA pyrkii ylläpitämään hegemoniaa nopeilla reaktioilla jossa taloudelliset etujen haalimisessa käyttävät sotilaallista ja poliittista painostusta sekä vaihtavat hallituksia erilaisissa värivallankumouksissa, Kiina ei puutu yhteistyökumppaniensa poliittisiin toimiin vaan keskittyy taloudellisiin hankkeisiin. Niissä tietenkin varmistavat kiinalaiset edut mutta eivät ryövää kumppaneitaan putipuhtaiksi. Kiinalaiset eivät esimerkiksi painosta kuten USA Venezuelaa, ei edes kuin USA Kanadaa t.m.s. Sen sijaan he rakentavat pitkäntähtäyksen infrahankkeita, satamia, rautateitä y.m. rakentaen pitkäjänteisesti n.s. 一带一路 -hanketta (transl. "Yīdài Yīlù"; suom. "Vyö ja tie"; engl. "Road and Belt") uudeksi Silkkitieksi.
Eroina kiinalaisten ja USA-laisten hankkeiden välillä on myös suhteet maihin joissa toimivat. Siinä missä USA hakee vanhan yksinapaisen hegemoniansa säilyttämistä, Kiina toimii moninapaisesti ja laaja-alaisesti pitäen m.m. BRICS-järjestöä tärkeänä forumina. Se onkin tämän hetken merkittävin ja kehittyvin kansainvälinen organisaatio.
Samaan aikaan Kiina myös varustautuu sotilaallisesti. Sen Vapautusarmeija (kiin. "中国人民解放军"; transl. "Zhōngguó Rénmín Jiěfàngjūn") on henkilömäärällä mitattuna maailman suurin ja tulivoimaltaan USA:n jälkeen toisena yhdessä venäjän kanssa. Samaan aikaan Kiinan armeijan budjetti on toiseksi suurin, n. kolmannes USAn vastaavasta ja reilusti suurempi kuin Venäjän. Yhteenlaskettunakin Kiina ja Venäjä jää n. 2/3:an USAn panostuksesta ja viimeisin Pentagon:n ehdotus kasvattaa kuilua entisestään. Kiinalaiset ovat siis myös kustannustehokkaampia kuin vastapuolensa.
Kansainvälisten liittoumien tasolla Kiina jatkaa yhteistyön tiivistämistä erityisesti Venäjän kanssa ja panostaa laajentuvaan BRICS:in. USA taas yrittää pitää kasassa läntistä valtapiiriä eli n.s. "kansallisia etujaan" ja n.s. "erityisyyttään" 3). Se kuitenkin rakoilee sillä USA:n uusi suunta itään on saanut muut, lännemmät liittolaiset epäilemään ja hakemaan omia ratkaisujaan. Lähi-idässä USA on hirttäytymässä Israelin sionistiseen imperialismiin, Espanja kielsi USA:a käyttämästä tukikohtiaan Iberian niemimaalla Irania vastaan, Saksakaan ei pidä joutumisestaan sijaiskärsijäksi hybridisodassa ja jopa UK ajoittain kurtistaa kulmiaan. Samaan aikaan USA uhkailee Kanadaa, Grönlantia, Kuubaa ja ties keitä. Kiina taas näyttäisi rakentavan pitkäjänteisesti etujaan kun USA samaan aikaan heiluu kuin "norsu porsliinikaupassa". Tässä vaiheessa on vaikea arvioida onko takana joku älyllinen suunnitelma: "divide et impera" -tekniikan sovellus, Yllättävyyden ja ennustamattomuuden hakeminen peittämään todellisia aikeita vai joku muu. Samalla kerrotaan myös USA:n itsensä olevan jopa sisällissodan partaalla, tai ainakin pahasti hajallaan. Jos se arvio pitää paikkaansa, soveltanevat vanhaa oppia suunnata kotimainen mielenkiinto kotoisista ongelmista ulkopoliittisiin kriiseihin joita kasataan aina tarpeen mukaan. Mentaaliselta kannalta mielenkiintoinen on arvio ettei USA:ssa olla vieläkään opittu ev.luut Georg Armstrong Custer:n (1789-1876) toilailuista ja 7. ratsuväkirykmentin kohtalosta. Sama ylimielisyys omien mahdollisuuksien ja vastustajien suhteen jatkuu edelleen.
Tilanne näyttää yhä enemmän n.s. "Thukydides:n ansalta" 4) johon lankeamisen seurauksena on aina sota jonka vanha valtias yleensä häviää. Tietenkin on myös niin että kaikella elinkaarensa loppua lähenevällä on kuolinkouristuksensa ja mitä suurempi kaatuu, sitä enemmän se teutaroi ympäristöään tuhoten.´ Joka tapauksessa vastakkainasettulun ratkettua sukeutuu, taas, jotain uutta, ainakin uusi valtakeskusten konstellaatio. Olenemme siis uuden maailmanjärjestyksen synnyttämisen partaalla eikä sitä rakenna länsi vaan itä liittolaisenaan Euraasia, George Orwell:n:n (1903-1950) romaanissaan "Nineteen Eighty-four" esittämän asetelman mukaisesti Euraasian ja Kaukoidän liitto vastassaan Oceania 5).
Mitä tekeekään meidän piskuinen Suomi? Meidän hallintoeliittimme manaa "Kiina-riippuvuuksien" purkamista, hirttöytymistä yksipuolisesti "transatlanttiseen suhteeseen" ja eristäytymistä maailman nopeimmin kasvavasta talouskeskittymästä samalla hirttäen meitä taantuvaan suurvaltaan n.s. transatlantisen suhteen erityisyydellä. Näin olemme sidotut taantuvaan osaan vanhaa, väistyvää maailmanjärjestystä kun vieressä sikiää uusi. Jos muutokseen liittyen n.s. Thukydides:n ansa laukeaa me olemme mukana, ja taas, häviäjän puolella. Eikö meidän eliittimme koskaan opi?
---
1) Kvartaali on vuosineljännes joka on normaali pörssiyhtiöiltä vaadittu talouden raportointikausi. Raportoinikausittain poukkoilevaa yritysten taloudenpitoa on kuvattu "kvartaalitaloudeksi" jossa k.o. raportit heiluttelevan pörssisijoittajien mielenkiintoja ja yhtiöiden osakkeiden hintoja.
2) Taolaisuus on kiinalainen filosofia ja uskonto joka periytyy 500-300 -luvuille e.a.a. Taolaisuudessa pyritään mietiskelyn ja luonnonmukaisen elämän avulla oivaltamaan todellisuuden perimmäinen järjestys painottaen samalla vaatimattomuutta ja myötätuntoa.
3) USA:n kansalliset edut ja USA:n erityisyys ovat USA:n ulkopolitiikkaa hallitsevia kansallisia ilmauksia joilla kuvataan politiikan perimmäisiä tavotteita. Kansalliset edut yleensä määritellään kansalliseksi turvallisuudeksi ja kansalaisten ja kansantalouden hyvinvoinnin tavoitteluksi. USA:n tapauksessa se korostuu laajempana USA:n ylivertaisuuden ja hegemonian turvaamisena ja sikäläisten suuryhtiöiden voittojen takaamisena. Perusteluna käytetään usein erityisyyttä joka ymmärretään USA:n poikkeuksellisena oikeutuksena toimia maailmanlaajuisena hegemonina ja jokainen yritys haastaa sen asema koetaan uhkana sen turvallisuudelle ja kansallisille eduille.
"And more than two millenia [sic] later we seem still trapped in Thucydides' world. None of the ways in which those quarrelsome Greeks behaved is suited to these dread times of nuclear menace; yet we still behave in those ways, and can find no other. How do we break out of this Thucydidean trap, which now threatens to strangle, if not to destroy, our world?"
Ilmauksen lanseerasi laajempaan käyttöön USA-lainen yhteiskuntatieteilijä Graham Allison (s. 1940) kuvaillessaan 2015 nousevien talouksien ja lännen välistä vastakkainasettelua, ml. myös Kiina.
Thukydides (460/455-401/395 e.a.a.) oli ateenalainen kenraali ja historioitsija jota pidetään modernin tieteellisen historiankirjoituksen isänä sillä hän pyrki kirjoittamaan Peloponnesolaissodasta (535-404 e.a.a.) neutraalisti objektiivisena aikalaisena.
5) George Orwell (t.m.n. Eric Blair) esitti romaanissaan "Nineteen Eighty-Four" (1949; Suom: Olavi Talvitie; "Vuonna 1984"; WSOY, 1950) maailmanpoliittisen asetelman jossa oli kolme toimijaa: romaanin tapahtumapaikka, Oceania eli anglosaksinen länsi, Euraasia eli itäinen Eurooppa ja Siperia sekä Kaukoitä eli lähinnä Kiina. Hän esitti ne kaikki keskenään kilpailevina mutta aina kaksi kolmatta vastaan liittoutuneena. Yhteiskunnallisella tiedonlevityshegemonialla pidettiin huolta ettei Oceanian asukkaat koskaan olleet selvillä kuin juuri akuutista suhteesta joka esitettiin ikiaikaisena liittokuntana ja ulkopuolella oleva demonisoitiin.
Orwell:n maailma muistutti jossakin määrin brittimaantieteilijä Halford Mckinder:n (1861-1947) asetelmaa hänen "Heartland theory":ssään ("The geographical pivot of history"; The Royal Geographical Society; 1904). Siinä Mckinder esittää maailmanhistorian navaksi seudun Kaspianmeren ja eteläisen Uralin tienoilla ja sen ympäristöt laajasti ydinalueeksi. Sitä ympäröi kehä tai sirppi jolle sijoittuu Euraasian eteläosat, läntinen Eurooppa ja Amerikka. Se joka hallitsee ydinaluetta, hallitsee maailmaa.
Näiden valossa sirpin itäinen kärki pyörittää pian napaa.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti