Tässä taannoin joku missiturhake Sarah Dzafce väänteli kaverilleen silmiään kuvaillessaan käyntiään "kiinalaisenkaa syömäs". Kaverinsa jakoi kuvan someen ja homma lähti lapasistaan, jos oli tarkoituskaan sitä niissä pitää. Sinällään missikutaleiden tekemiset tai tekemättä jättämiset eivät anna aihetta niin paljon että vaivautuisin niistä kirjoittamaan ihan blogillista mutta nyt kun tämä jupakka on, kiitos perussuomalaisten, saanut paljon julkisuutta niin en malta olla avautumatta tästäkin.
| Perussuomalaisia ilmeilijöitä:Kaisa Garedew, Juho Eerola, Sebastian Tynkkynen |
Missikonsepti ja tohina sen ympärillä on turhaa ja tarpeetonta puuhastelua. Alun perin Suomessa siihen haksahdettiin kun meitä epäiltiin maailmalla mongoleiksi ja piti päästä propagoimaan rotupuhtauttamme valkoisina eurooppalaisina. Niinpä Ester Toivoset ja Armi Kuuselat etunenässä meitä irvisteltiin maailmankartalle, ihan siinä missä juostiin, hiihdettiin ja heitettiin keihästä tervehenkisinä rotupuhtoina. Sellaisenaan siis misseilyn pitäisi jo olla taakse jäänyttä elämää - ja muutenkin.
Nyt kuitenkin asian teki mielenkiintoiseksi ja nosti ärsytyskynnyksen yläpuolelle perussuomalaiset kun moni heidän ihan näkyvistäkin politiikoista tarttui omiin silmäkulmiinsa. Ilman heidän huomiotaan juttu olisi varmaan unohtunut samantien. Toimillaan he osoittivat ja paljastivat, taas, ylenmääräisen rasisminsa ja myös tietämättömyytensä misseyden todellisesta tarkoituksesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Vaikka toki istuuhan "kiinalaisten killisilmien" pilkkaaminen heidän asenteidensa olentoon ja tasoon.
Ainakin MEP Sebastian Tynkkynen ja kansanedustajat Juho Eerola ja Kaisa Garedew syyllistyivät asiattomaan elehtimiseen. Monet muutkin ovat osoittaneet tukeaan rasistiselle ilmeilylle ja jotkut jopa muistakin puolueista.
Oman mielenkiitoisen lisänsä hölmöilylle on antanut sen Aasiassa, etenkin Kiinassa ja Japanissa sekä Etelä-Koreassa, saama huomio. Siellä merkittävät poliitikot ovat ottaneet kantaa ja paheksuneet perussuomalaisten käytöstä. Aasialaisilla onkin syytä paheksunnalleen. Heitä on taas pyritty loukkaamaan elkeillä joiden olisi jo nyt luullut jääneen historiaan sillä olemme niin täällä lännessä jo itseämme sivistäneet ja oppineet sisäsiistejä käytöstapoja. Mutta aina näyttää joistakin loukoista ryämivän perussuomalaisia särkemään senkin illusion.
Ja onpa törmäily huomattu lännenpänäkin, aina Ranskaa, Ruotsia j.n.e. myöten. Jotkut reagoijat muistavat myös ettei tämä ole Perussuomalaisten ensimmäinen rasismikohu. Heillähän on takanaan Wilhelm Junnilan pesukarhuilut, Mari Rantasen siniset silmät, Teemu Keskisarjan useat puheet ynnä muuta, ynnä muuta. Toilailuja ei ole estänyt edes Petteri Orpon jo kesällä -23 mainostama "selkeä paperi" kaikenlaista rasismia vastaan ja sen pohjalta jaetut koulutukset.

2 kommenttia:
Ja rasismia löydetään ties mistä ja vassarit julkaisevat ja levittävät suomalaisten rasismia "totuutensa" ympäri maailmaa ja pilaavat Suomen mainetta vain kaataakseen hallituksen?
Rasismia löydetään pääsääntöisesti sieltä missä sitä on. Esimerkiksi erityisen taajasti Perussuomalaisten tyköä ja muualta ääliöoikeistosta. Jos ulkomailla, m.m. kaukoidässä huomaavat persujen rasismin niin ei siitä voi vasemmistoa syyttää vaan silmien venyttelijöitä ihan itseään. Mutta koskas persuissa itsessään mitään vikaa on tai ollut? Muut on syyllisiä heidän hölmöilyihinsä kun he korkeintaan "kännissä ja läpällä" ollen he "kulttuurimarksilaisten wokeilijoiden uhreja. ViuViu.
Lähetä kommentti