Sotilaallinen liikkuvuus ja pysyvä rakenteellinen sotayhteistyö

Huomasin ohimennen UK-laisesta Morning Star -lehdestä uutisen kuinka USA, Kanada ja Norja on hyväksytty EU:n sotilaallisen liikkuvuuden ("Military Mobility") ohjelmaan.  Uteliaisuuteni heräsi mistä onkaan oikein kyse.  Taustalta löytyi NATOa, Lissabonin sopimusta, PESCO:a ja ties mitä. Osa tuttuja ja osa ihan outoja juttuja valtajulkisuudesta.

NATO ja Lissabon olivat tuttuja mutta mitä ovatkaan PESCO ja Military Mobility?  Eikun ottamaan selvää!

PESCO on lyhennys sanoista "Permanent Structured Cooperation" ja on EU:n kehikko sotilaallisen yhteistyön tiivistämiselle ja armeijoiden yhteensovittamiselle, yhteentoimivuudelle kuten hienosti sanotaan. Suomeksi siitä on käytetty nimeä "pysyvä rakenteellinen yhteistyö" (PRY). Se rakentaa EU:lle yhteistä armeijaa ja varmistaa sen osaksi USA:n johtamaa NATOa.  Mukana on 25 EU:n 27 jäsenvaltiosta.  Poissa taitavat olla vain Malta ja Tanska mutta ei tietenkään piskuinen ja luotettavuuttaan todistava Suomi.  Se korostaa erityisenä luonteenaan olevan laillisesti sitovat velvoitteet erotuksena muista lievemmistä yhteistyömuodoista. Samalla korostetaan NATOn asemaa.

"Military Mobility" (MM) on yksi PESCO:n projekteista.  Sen puitteissa kehitetään sotajoukkojen esteetöntä ja pidäkkeetöntä liikkumista koko EU:n alueella.  Aiemmin vain EU-laisille joukoille mutta nyt vapaasti liikkuteltaviksi laajennetaan myös muiden NATO-maiden armeijoita.  Jonkinlainen EU:n laajuinen "isäntämaa-MOU".

Tätä kaikkea on pusattu EU:n salaperäisissä kabineteissa ilman suurempaa julkisuutta.  Etenkin Suomessa "laillisia sitoumuksia" on edistetty kovin sammutetuin lyhdyin.  Eduskunnan asiakirjoista ne eivät näytä löytyvän kuin tiedonantoluonteisista yhteenvedoista ja toimintakertomuksista.  Liittymispäätösten varsinaista käsittelyä enkä päätöstä, esim. hallituksen esitys, laki liittymisestä t.m.s., en löytänyt sen enempää eduskunnan kuin Finlex:nkään asiakirjoista. Ilmeisesti liittyminen on hoidettu kuten "kauttakulkusopimus 3.0:ankin" (t.m.n. "isäntämaasopimus") jolloin Sauli Niinistön valvovien silmäin alla puolustusvoimain silloinen komentaja, kenraali Jarmo Lindberg allekirjoitti sopimuksen ilman eduskunnan käsittelyä ja tekele vain putkahti säädöskokoelmaan, pelkästään englanninkielisenä.

Valtajulkisuudelle PESCO ja sen projektit ovat sivulauseiden asioita ja sitäkin avoimemmin vain kun sen EU-laista aseteollisuutta kannustava puoli mainitaan esteenä syvemmälle sitoutumiselle USA:n juoniin. Muuten se jätetään merkittävyyteensä nähden kovin vähälle huomiolle. Tämäkään Morning Star:n paljastama laajennus näyttäisi menneen ihan ohi. Paljastaisihan laajempi asian avaaminen NATOttamisen ja muun läntisiin sotaliittoumiin sitouttamisen syvyyden ja monimuotoisuuden.  Herää epäilys, että valmistellaan askel askeleelta tilannetta jossa sitoumukset katsotaan niin laajoiksi ja syviksi ettei täysjäsenyyttä enää kannata piilotella ja sen saavat toteutetuksi pelkkänä ilmoitusasiana.

Olemmeko tässä nyt lisäksi liki niitä sitoumuksia jotka estävät hallitusta edes CoViD-pandemian kynsissä lipeämästä m.m. äärimmäisen kalliista hävittäjä- ja laivastohankkeista?  Kuin myös vakavasti keskustelemasta Afganistanin hyökkäys- ja miehityssotaan mukaanmenosta, sotaleikeistä NATOn kanssa, USA:n armeijasta harjoittelemassa Suomessa ja "näyttämässä lippuaan" itärajallamme j.n.e.?  Siis paljon pidemmällä kuin aikoinaan kun  paljastukset Paavo Lipposen intrigeistä Washintonissa säästivät meidät raa'alta hyökkäyssodalta Irak:in (n.s. Iran-gate)?  Onnistuisiko nykyään vastaava irrottautuminen sotaliittoumista?

Milloin:

a) suomalainen valtatiedonlevitteistö nostaa tälläisiä asioita ihan julkiseen, yhteiskunnalliseen keskusteluun läpi ja puhki niitä analysoiden ja

b) päätökset tälläisistä asioista tehdään demokraattisesti, avoimesti ja läpinäkyvästi piilottamatta niitä marginaaleihin ja alaviitteisiin?

Siis niin, että kansalaisilla on aito mahdollisuus arvioida mihin meitä ollaan sitouttamassa ja mitä seurauksia siitä on.  Eikä meitä vain laiteta tapahtuneiden asioiden eteen kantamaan niiden seurauksista vastuu, vaan pääsemme ihan itse demokraattisesti päättämään kohtalostamme?

Yhteiset aseet ja yhteiset sodat

Ruotsalaiset ministerit ehdottavat yhteisiä aseita.  Suomalaiset vastaavat ministerit suhtautuvat vaarallisen positiivisesti.  Ehdotuksella on vaarallisia kytköksiä ja siihen ei tule suostua.
 
Jälleen on löydetty uusia keinoja militarisoida turvallisuutta.  Tällä kertaa aloitteen tekivät ruotsalaiset, ulkoministeri Carl Bild ja puolustusministeri Karin Enström.  Molemmat tulevat Suomen Kokoomuksen veljespuolueesta Moderaateista.  

Dagens Nyhetär -lehdessä julkaistun ehdotuksen mukaan Pohjois- ja Baltianmaiden tulisi yhdistää aseitaan niin, että ne olisivat yhteisessä omistuksessa ja yhteisessä käytössä.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mielestä ehdotuksessa ei ole mitään uutta.  Se on merkillistä, sillä ruotsalaiset aikovat tehdä konkreettisen ehdotuksen vasta myöhemmin keväällä mutta Tuomiojalle kaikki on jo selvää.

Jopa Suomen puolustusministeri Carl Haglund on YLEn mukaan pohtinut asiaa Tuomiojaa pitemmälle kun hän on tunnnistanut ongelmat NATOon kuuluvien maiden kanssa.  Samaten hän on tunnistanut tarpeen valtiosopimuksille jos hommaan lähdtään.  Toki hänkin suhtautuu positiivisesti asiaan ja näkee mahdolliseksi lähteä vyöryttämään puolustusliittoa Ruotsin kanssa.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, perussuomalainen Jussi Niinistö on varovaisempi ja huomannut mielenkiintoisen seikan.  Hänen mukaansa on syytä epäillä ehdotukseen liittyvän pyrkimys kaupata ruotsalaisten asetehtaiden tuotteita.  Se voi hyvinkin olla taustalla.  Ruotsihan on supistanut omaa armeijaansa eikä ruotsalaisaseet ole juurikaan käyneet kaupaksi ulkomailla.  Liittolaiset olisivat helpompia asiakkaita.

Kaiken kaikkiaan on kuitenkin jäänyt kokonaan miettimättä, ainakin toistaiseksi, miten aseiden käyttöä ohjattaisi.  Kuka päättäisi niiden käytöstä.  Nythän kaikki mukaan kaavaillut maat ovat mukana USAn miehitys- ja valloitussodassa Afganistanissa.  Osa maista on ollut innolla mukana muissakin sodissa, esimerkiksi Libyassa, Irakissa j.n.e. muualla päin maailmaa.  Miten yhteisiä aseita käytettäisi maailmalla ja mihin se sitoisi meidät mukaan?

Entä jos joku, esimerkiksi mukana oleva NATO-maa, joutuu konfliktiin.  Olemmeko me automaattisesti mukana jos meillä on yhteiset aseet ja meidän hallussamme olevia yhteisiä aseita tarvitaan NATOn rintamalla.  Olisiko NATOn vihollisella silloin intressi esimerkiksi ennalta ehkäisevästi tuhota noita aseita täällä?

Toisaalta mitä ehdotus tarkoittaisi kustannusten osalta?  Ruotsi on purkanut armeijaansa, muut eivät ja Suomi jopa vahvistanut.  Joutuisimmeko maksamaan muiden aseita?

Koko ehdotus on syytä vähin mutta kohteliain äänin haudata.  Siihen liittyy niin paljon epäilyttäviä ja vaarallisia elementtejä.

P.s. Samaisessa DN:n jutussa kerrottiin, että Islannin ilmavalvontaa suunnitellaan jo.  Se siis on ruotsalaisministerien mukaan jo ilmeisesti päätetty.

Puheloisen puheet

Kenraali Puheloinen on pitänyt puheen maanpuolustuskurssin avajaisissa.  Puheloinen asetti puheessaan ihmiset perusteettomasti eriarvoiseen asemaan sota-oppien opettelemisen perusteella. 

Puolustusvoimien komentaja, neljän kissan kenraali Ari Puheloinen on osoittanut uusimman, 203. maanpuolustuskurssin avajaisissa pitämässään puheessa kuinka hän asettelee ihmisten arvon.  Hänen mielestään armeijassa opetetut taidot tekevät ihmisestä sillä tavalla arvokkaamman, että hänet tulee palkita verohelpotuksilla.  

Puheloinen on huolissaan armeijasta vapautuvien asemasta.  Hän kehuu armeijan koulutusta ja työnantajien suhtautumista siihen.  Hän esittelee ikäänkuin tutkimustuloksia kuinka parempia armeijan käyneet ovat.  Hänellä ei taida kuitenkaan olla vertailuarvoja siitä miten esimerkiksi siviilipalvelu kasvattaa ihmisiä tai vaikka vain työelämä samassa iässä.  Hän vain olettaa, että hänen johtamansa laitos tekee ihmisistä parempia kuin heistä mukamas muuten tulisi.  Ajattelutapa on äärimmäisen arrogantti eikä perustu mihinkään muuhun kuin militantteihin mielikuviin pyssyjen autuudesta.

Puheloinen esitteli myös puheessaan työnantajien suhtautumista armeijan käymiseen.  Siitäkään hänen esittämänsä numerot eivät osoita armeijan käymisen jalostavaa vaikutusta vaan työnantajien militantteja asenteita.

Ihan oman elämänkokemukseni eli armeijan varusmiehille tarjoaman johtamiskoulutuksen pitkän kaavan läpi käyneenä ja sen jälkeen työelämässä sekä johdettavana että hieman pikkupomon asemassa olleena voin sanoa, että armeijan johtamiskoulutus olisi pikemminkin poisopittava ennen työelämään menoa kuin sitä siellä hyödyntää.  On käsittämätöntä ja suorastaan vaarallista siitä vielä palkita.  Olisikohan työelämämme pahoinvointi ja ihmisten halu mahdollisimman pian eläkkeelle juuri tuon RUK-johtamisen, management by perkeleen, syytä? Kun ihmisten työuria halutaan jatkaa, olisiko nimen omaan aloitettava armeijan perua olevan johtamiskulttuurin muuttamisesta?

Kaikkein pahinta Puheloisen puheessa oli tuo hänen tapansa asettaa oman organisaationsa läpi käyneet ihmiset parempaan asemaan kuin muut.  Hän siis ylimielisesti eriarvoistaa ihmisiä.  Kehityssuunta yhteiskunnassamme pitäisi olla ihan päinvastainen.

Ruotsalaista symboliikkaa

Puolustusministeri Haglund on antamassa päätösvallan Islannin ilmavalvontaan osallistumisesta ruotsalaisille.  Hän näkee siinä vain symbolista merkitystä.  Häneltä jäävät riskit huomioimatta.  Samaten hän "unohtaa" demokraattisen päätöksenteon.

Puolustusministeri ja Ruotsalaisen kansanpuolueen (SFP) puheenjohtaja Carl Haglund on kertonut mielipiteensä Islannin ilmavalvontaan osallistumisesta.  Hänen mukaansa asia riippuu Ruotsin kannasta.  Haglundin kannasta kertoi YLE nettiuutisissaan.

Haglund haluaa siis antaa päätösvallan asiassa pois Suomesta ja suomalaisilta demokraattisesti valituilta edustajiltamme kielikumppaneilleen Pohjanlahden toiselle puolelle.

Toisaalta asialla on kuulemma vain symbolista merkitystä.  Minkähän symbolin Haglund haluaa NATO-maiden toimiin  mukaan menemisellä esittää?  Lojaaliutta NATOa kohtaanko kun USA on ulkoistamassa omia sotilaallisia valmiuksiaan toistaiseksi rauhallisemmilla seuduilla?

Eikö Haglund todellakaan näe mitään symbolista isompaa?  Jotkut muut, esimerkiksi valtiotieteitten tohtori Pekka Visuri, ovat nähneet suuremman Suomen puolustuspoliittisen muutoksen.  Joko vähintään yhteisen pohjoismaisen puolustushankkeen kuten presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja ovat yrittäneet vähätellä tai liittymisen NATOn ilmapuolustukseen kuten esimerkiksi Tampereen yliopiston professori Tuomas Forsberg.

Eikö valvontaan osallistuminen tuo riskin, että jos valvonnassa jotakin kohdataan niin silloin joudutaan mukaan NATOn konfliktiin sen ulkopuolisen tahon kanssa joka on jouduttu valvonnassa kohtaamaan?  Olemme mukaan lähtiessämme siis entistä lähempänä joutua mukaan NATOn kriiseihin kolmansien maiden kanssa.

Kun NATOn ilmavalvonnassa jotain ulkopuolisia vahditaan niin Pohjois-Atlantilla todennäköisimmät ulkopuoliset lienevät venäläisiä liikkumassa avoimella merellä.  Jos joutuisimme mukaan konfliktiin Islannin lähettyvillä, mitä se aiheuttaisi suhteillemme täällä omalla yhteisellä rajallamme?  Haluaako Haglund ja kumppanit lähteä katselemaan symboleja ja löytääkseen sodan?  

Olisikohan puolustusministerinkin hyvä pohtia asiaa symboleja laajemmin?  Toki nekin viesteinä asenteestamme ja suuntautumisestamme ovat tärkeitä mutta on asiassa ihan konkreettinenkin puolensa.  Jos haluamme rauhaa, pitäisi meidän pysytellä mahdollisten konfliktien ulkopuolella.

 Me kovasti hehkutamme länsimaista avointa demokratiaa mutta sen puolustuksesta vastuullinen on menossa omaa kieli-identiteettiään edustavien selän taakse ilman avointa keskustelua ja demokraattista käsittelyä.  Se on minusta huolestuttavaa. 

.  

Niinistö paljaana

Niinistö peittelee Suomen poliittisen johdon käytännön NATOon vieviä toimia syyttelemällä toisenlaisen tiedon esittäjiä. Olemmeko jo vaarallisen pitkällä kun ulkomaalaiset vieraat eivät halua piilottaa viestiään diplomatiaan? Tiedotusvälineet eivät pyri selvittämään tapahtumien kulkuja eikä taustoja vaan osallistuvat peittelyyn.  Tutkivalle journalismille olisi kuitenkin tilaus selvittää.
  
Presidentti  Sauli Niinistö/Kok  on avautunut tavattuaan Venäjän armeijan komentajan kenraali  Nikolai Jegorovits Makarovin.  Hänen mukaansa Makarovin arviot perustuvat väärään analyysiin. Niinistön mukaan Makarovin olisi pitänyt lukea ulko- ja puolustuspoliittinen Suomen linja hallitusohjelmasta, selonteosta tai Niinistön omista haastatteluista. Nuo kaikki julistavat samaa liturgiaa sotilaallisesti liitoutumattomasta Suomesta ja yhteistyöstä NATOn kanssa sekä pyrkimuksestä kaikkeen hyvään ja kauniiseen.


Makarov lienee, ainakin luettelemistaan esimerkeistä päätellen, kuitenkin ilmaissut Venäjän sotilasjohdon huolen tekojen ja sanojen ristiriidasta.  Toisaalta julistetaan yhdeksää hyvää ja kahdeksaa kaunista mutta käytännön toimet harjoituksineen, Afganistanin sotineen ja sotkeutumisine Islannin ilmatilaan, puhuvat ihan toista.  Niillä meitä käytännössä NATOtetaan koko ajan pikku hiljaa lähemmäksi ja lähemmäksi kunnes jäsenyys vain todetaan läpihuutojuttuna.  Silloin meitä vaalikarjaa taas valistetaan, että nämä jututhan päätettiin jo aikaisemmin.


Uutena esimerkkinä olemme saaneet uutisista lukea kuinka Vihreiden barettien nimellä kulkevat USAn armeijan erikoisjoukot ovat harjoittelemassa täällä.  Täysin normaalia eikä ole muutos Suomen linjaan j.n.e. menee virallinen "totuus" tässäkin asiassa.  Mutta oikeasti taas pieni askel johon puuttuminen sivuutetaan mukamas pirujen maalaamisena seinälle ja turhien peikkojen näkemisenä ja muulla vähättelyllä.


Niinistö ei siis ole ymmärtänyt tai ilmeisesti pikemminkin ei halua kertoa ymmärtäneensä mistä tässä on kyse.  Toki on ymmärrettävää, että Niinistön kaltainen NATOttaja ei halua tunnustaa mitä on tekemässä ja mihin meitä suomalaisia viemessä.  Silloinhan omia aikomuksia pitää peitellä haukkumalla toisenlaista tietoa tuovia väärässäolijoiksi. Makarov tuli luennollaan siis paljastaneeksi Niinistön ikäänkuin housut kintuissa ja nyt Niinistö yrittää hädissään syytellä paljastajaa väärintulkitsijaksi ja siten väärien tietojen levittäjäksi.  Kuitenkin Niinistö on yksi niistä jotka jotka ovat tässä jääneet kiinni.  Hän on niitä joiden toimet on taas kerran paljastettu mutta tällä kertaa ulkomaiselta arvovaltaiselta taholta ilman turhia diplomaattisia koristeluja.  Yleensä ulkomaalaiset korkeat vieraat koristelevat viestinsä diplomaattisen kielenkäytön koukeroihin.  Onko meidän oltava huolestuneita siitä, että Makarov ei niin tehnyt?  Onko tilanne jo niin paha?  Onko ulko- ja puolustuspoliittinen johtomme meille vaarallisissa käsissä?   Voimmeko vielä korjata tilanteemme? 


Tiedotusvälineiden rooli


Toivottavasti edes meidän alati valppaat tiedotusvälineemme analysoivat Niinistön ja muiden  NATOttajien puheet niin puhki, että taka-ajatukset ja perimmäiset tarkoitusperät tulevat esiin.  Tutkiville journalisteille olisikin tässä, taas, mitä oivallisin tilaisuus profiloitua todellisiksi vallan vahtikoiriksi.  Pelkään vain, että he ovat pelkkiä sylihauveleita jotka korvan takaa rapsuttamalla saa hyristämään tyytyväisyyttä omistajilleen.  Ja jos joku sattumoisin poikkeaa opetetusta niin hän saa kulkea sellaisen agilityradan, että taas osaa kiltin hauvan temput.  


Esimerkiksi  YLEn Jarno Virtanen voi odottaa jotakin erityiskiitosta tiedonvälityksen nopeudesta kun hän kiirehti jutullaan armeijan sotaharjoituksista kumoamaan Makarovin viestiä.  Hän kuitenkin "unohti" jutustaan kvalitatiivisen puolen kirjatessaan karttaansa vain kvantitatiiveja ja niitäkin vain yhdeltä armeijan puolustushaaralta.  Olisi myös mielenkiintoista tietää millaista lähdekritiikkiä hän harjoitti vai onko Armeijan tiedotuksen viesti mennyt sellaisenaan läpi uutiskanavaan.   Toki onhan tietysti syytä jo lähtökohtaisesti lukea ja kuunnella kriittisesti YLEä valtiojohdon tekemisiä käsiteltäessä.  Olemmehan kaukana n.s. informatiivisen yleisradiotoiminnan ajoista.


----
Lisäys 7/6 -12 klo 15.15


Näyttääpä siltä, että NATOttajat ovat tehneet kovin omavaltaisia ja tarkoitushaluisia tulkintoja varsin asiallisesta ja tasapainoisesti harkitusta Makarovin puheesta.  Kiitokset YLElle, että julkaisi koko puheen tekstin suomennettuna uutissivuillaan.  Sen luettuani käsitykseni Niinistön, Wallinin ja Tuomiojan sekä muiden tulkinnoista on entistä ällistyneempi ja pettyneempi.  En olisi uskonut, että NATOttajamme ovat noin tuskaisia vääntäessään suojaustaan peittämään tekosiaan sillä niin viileän asiallinen tuo puhe on.  Erityisen pettynyt olen Tuomiojaan jonka olen kuvitellut olevan sentään vielä jotenkin asiallisella kannalla.

NATOttamisesta uskottavaan turvallisuuteen

Venäjän asevoimien komentaja varoittaa Suomen NATO-jäsenyydestä.  Varoitus kannattaa otta vakavasti ja arvioida NATOttamisen seurauksia sen kannalta.  Turvallisuuden tärkein tekijä on puheiden uskottavuus.


Venäläiskenraali ja sikäläisten asevoimien päällikkö Nikolai Jegorovits Makarov on käynyt Suomessa pitämässä esitelmän Helsingin yliopistolla.  Siinä hän  on kertonut miltä Suomen ja NATOn suhteet vaikuttavat Venäjältä katseltuna.


On tietenkin totta, minkä Makarovkin huomautti, että Suomi tekee itse omat ratkaisunsa suhteistaan NATOon.  Olisi kuitenkin hyvä ennen päätöksiä arvioida miltä asia näyttää eri suunnista ulkopuolelta katsottuna.  Se mikä saattaisi näyttää kivalta Kokoomuksen tai RKP:n puoluetoimistosta katsottuna, ei välttämättä ole sitä muualta katseltuna.


Emme voi emmekä saa jättää huomioimatta sitä, miltä tekemisemme ja tekemättä jättämisemme näyttävät ulkoa päin.  On hyvin tärkeää, että tekemisistämme ulospäin näkyvä kuva vastaa sitä mitä tehdään ja mitä tavoitellaan.  Jos siis aidosti tavoittelemme omaa turvallisuuttamme, olisi suunnaton ja vaarallinen virhe tehdä jotain jonka joku muu kokee uhkaksi. 


Venäjällä näytetään nähtävän, että NATO on sille vastakkainen voimatekijä.  Niin siitä huolimatta, että osapuolten välillä on yhteyksiä ja yhteistoimintaakin, jota diplomaattisesti puhuttaessa tulee tietenkin hyvän reettorin kehaista.  Vastakkaisuudesta johtuen Suomen lähestyminen tuota tunnistettua vastustajaa on, tietenkin, uhkatekijä.  1300 kilometriä yhteistä rajaa vastustajan kanssa on aina sotavoimille ja niiden johtajille uhka jos sitä vertaa vastaavaan rajaan neutraalin tai jopa ystävällismielisen kumppanin kanssa.  Tälläinen suhtautuminen ja siihen varautuminen pitää pitää kirkkaana mielessä kun päätöksiä liittoutumisesta tehdään.


Puolustusministeri Stefan Wallin/RKP on kommentoinut juttua vain sanan- ja mielipiteenvapauden merkeissä.  Ilmeisesti hän ei katso tarvitsevansa kommentoida sisältöjä kun asia ei suoraan kosketa ruotsalaisten oikeuksia Suomessa.  Puolustusministerin pesti taitaa edelleenkin olla Suomen hallituksessa vihoviimeinen jakojäännös.   


Ulkoministeri Erkki Tuomioja/SDP taas spekuloi Makarovin puhuneen omissa nimissään eikä Venäjän korkeimman johdon.  Hänkin, vaikka on kertaluokkaa vakavammin otettava poliitikko kuin Wallin,  siis ohittaa asian ytimen eli tarpeen arvioida miltä meidän politiikkamme näyttäytyy muualta katsottuna.  Toisaalta Tuomiojan käsitys, että Suomen ja NATOn yhteistyö ei ole uhka kenellekään, on yksisilmäisyydessään ja naiviudessaan pöyristyttävä, ellei bulevardilehtien muoti-ilmaisua käyttäen tyrmistyttävä. Eikö Tuomioja oikeasti näe, että liittymällä toisen kokemaan ja nimeltä mainitsemaan uhkaan, on osa tuota uhkaa?  En haluaisi uskoa, että Tuomioja on oikeasti noin ymmärtämätön vaan hän yrittää peitellä NATOttamisen kannalta kiusallista paljastumista.   


Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö ja presidentti Sauli Niinistö/Kok taas varoittaa olemaan hermostumatta.  Sinällään Niinistö sentään tunnistaa, että Makarov puhuu nimen omaan Venäjän armeijan huolenaiheista.  Niinistö sanoi myös, että Makarovin puheet anatavat syyn harkita puolustusratkaisujamme.  Toivottavasti Niinistö ei harkinnassaan päädy puolueensa perinneratkaisuihin eli "rautaa rajalle".


Toivon, että tämä tuulahdus Venäjän armeijan johdosta saa päättävät tahomme oikeasti miettimään miltä ulkopoliittiset toimen näyttävät muualtapäin katsottuna.  Muuten pahimmassa tapauksessa törmätään epäuskottavuuden kauheisiin seurauksiin ihan samalla tavalla kuin 1930-luvun lopulla kun teot ja puheet eivät vastanneet toisiaan.  Tälläiset asiat ja näköalat kannatta pitää kirkkaasti mielessä kun esimerkiksi mietitään miten vastataan Islannin ilmavalvontaan osallistumiseen.  Miten Venäjä esimerkiksi suhtautuisi Suomen alueeseen jos se katsoo Islannin ilmatilan valvonnan estävän sen kansainvälisin sopimuksin taattua vapaata liikkumista Atlantilla.  Toivottavasti Makarov siis avasi NATOttajien silmiä edes vähän näkemään mitkä heidän toimiensa seuraukset voivat olla.

Varuskunnalle potkut ja potkua paikkakunnalle

Armeijan uudelleenjärjestelyjen yhteydessä on nostettu taas esille varuskuntien lakkauttamiset.  Esimerkiksi Joensuussa on osoitettu mieltä aiheesta.  lakkauttamissuunnitelmiin suhtaudutaan toisaalta hyvin tunnepitoisesti pitämällä varuskuntia ja joukko-osastoja paikkakunnan symboleina.  Toisaalta yritetään pitää kiinni paikkakunnan suuresta työllistäjästä.  Yleensä varuskunnat tuovat suoria työpaikkoja ja välillisesti vielä enemmän. Niinpä varuskuntien lakkauttamiset aiheuttavatkin vipinää n.s. "poliittisessa kentässä" kun poliitikot näkevät äänien olevan liikkeellä.

Paikkakunnan kehityksestä suhteessa varuskuntaan näyttäisi olevan myös toisenlaista kokemusta.  Mikkelistä lopetettiin vuoden 2006 lopussa Savon prikaati.  Se vei kapiaisten työpaikkoja ja tilalle tuli armeijan johto- ja eskuntakeskittymä.  Siinä on vähemmän työpaikkoja ja iso osa niiden työntekijöistä pendelöivät Mikkeliin jopa pääkaupunkiseudulta.  Ainakaan johtavat "kissakaulat" eivät ole muuttaneet Mikkeliin.

Sotilastyöpaikkojen menetyksestä huolimatta tai jopa sen ansiosta Mikkelin pitkä paikallaan junnaava kehitys on nyt Savon prikaatin lopettamisen jälkeen lähtenyt vauhtiin.  Asukasluku kääntynyt nousuun, keskustaa n.s. "elävöitetty" ja saatu erilaisia palkintoja aiheesta.  Kaupungin keskustaan on investoitu yli sata miljoonaa Euroa.  Jos vaikka kaikki investoinnit, kuten esimerkiksi torin alle kaivettu parkkiluola, eivät tunnukaan kokonaisuuden kannalta järkeviltä, niin joka tapauksessa ne osoittavat jonkinlaista käännettä aikaisemmasta paikallaan junnaamisesta kehityksen ja muutoksen suuntaan.

Miten tämä muutos on saatu aikaiseksi?  Onko kyseessä luonnollinen kehitys joka olisi tapahtunut vaikka Savon prikaati olisi säilynyt vai olisiko sen lakkauttaminen sysäys alkaa ajatella toisin?  Mikä vaikutus oli sotilaiden poismuutolla työpaikkojensa perässä?  Aiheuttiko kapiaisten väheneminen kulttuurimuutoksen kaupungin asioiden hoitamisessa? Noihin kysymyksiin ei liene, vielä, vastausta mutta jonkun asiaa osaavan olisi varmaan hyvä sitä selvittää.

Omalta osaltani Mikkelistä kotoisin olevana ja näkövinkkelistäni täältä Otavan takaa näyttäisi, että ainakin touhottaminen Mannerheimin perässä olisi hieman laantunut ja olisi keskitytty enemmän muuhun.  Että kiinnostaisi tämänpäiväinen eikä menneet sodat.  Ehkäpä vielä joskus saamme jopa unohtaa vitsin Mikkelistä ainoana eurooppalaisena kaupunkina joka vielä käy II Maailmansotaa.

Oma näkemykseni ja hypoteesini on, että militarismin ja sotilaiden väheneminen paikkakunnalla antaa mahdollisuuden nykyaikaiseen ja monipuoliseen kehitykseen.  Se avartaa vuorovaikuksen kulttuuria käskyttämisestä keskusteluun ja mielipiteiden monipuolisempaan käsittelyyn.  Niinpä Joensuussa, Keuruulla j.n.e. varuskunnan lakkauttaminen pitäisi nähdä pikemminkin mahdollisuutena.

Rehellinen ja luotettava

Viime päivinä on jälleen paljastunut uusia Suomen armeijan sodan jälkeisiä suhmurointeja.  Aiemminhan on tullut tietoon Suomen armeijan vakoilu USAn hyväksi jo 50-luvulta lähtien ja joka jatkunee edelleenkin (orwellilaisella uusiokielellä: "puolustusvoimamme ovat harjoittaneet perinteistä tiedusteluyhteistyötä samaan arvoyhteisöön kuuluvien demokratioiden kanssa").  

Nyt uutena asiana on tullut esille yhteistyö Ruotsin kanssa.  Ruotsalainen toimittaja Mikael Holmström paljastanut sen tuoreessa kirjassaan.  Suomessa asian toi esille ensin Hufvudstadsbladet.   Asiasta ovat kertoneet myös monet muut tiedotusvälineet.  M.m. Ilta-Sanomat kirjoitti aiheesta ainakin kaksi juttua verkkoversiooonsa, yhden lentokoneiden  varastoinnista ja toisen vakoilijoista, sekä paperisen viikonloppunumeronsa pääkirjoituksessa mielipiteensä. Erkon aviisin avautuminen oli toteava eikä edes se uskaltanut lähteä puolustelemaan lehden mielipiteeksi tarkoitetussa kirjoituksessa.

Suomi vakuutti olevansa YYA:sta huolimatta puolueeton ja ja puolueettomuuttaan vakuutti myös Ruotsi.  Käytännössä Ruotsi oli jo 50-luvulla salaa NATOn liittolainen.  Se m.m. vakoili NL:a NATOn laskuun. Samaan aikaan Suomen armeijan johto suhmuroi tuon NATO-maan kanssa rikkoakseen voimassa olevaa rauhansopimusta "de facto".

Ruotsiin oli kuulemma säilötty sotamateriaalia, esimerkiksi hävittäjäkoneita Suomen armeijan käyttöön.  Samaan aikaan Suomessa koulutettiin lentäjiä yli oman rauhansopimuksella asetetun tarpeen.  Samaan aikaan kiersi suusta suuhun julkisia huhuja kuinka Suomen ilmavoimilla oli lentokoneisiinsa niin paljon varaosia, että niistä olisi saattanut rakentaa kymmeniä uusia koneita.  Huhujen mukaan varaosat olivat siivet ja runko; kun ne liitettiin kiinni toisiinsa, saatiin ehjä ja lentävä kone.  

Tuolloiseen menettelyyn liittyi myös ilmavoimien tapa ostaa koneita eri tarkoituksiin kuin niitä valmistettiin.   Kun pommikoneet oli rauhansopimuksella kielletty niin ostettiin maalinhinauskoneita jotka näyttivät ihan pommikoneilta ja muut ilmavoimat käyttivät tismalleen samoja koneita pommikoneina.  Tai ostettiin harjoituskoneiksi suihkuhävittäjiä joita muut käyttivät menestyksellä ihan tositoimissa.  

Tämä samainen Suomi kehuu itseään luotettavana sopimuskumppanina, rehellisenä ja avoimena.  Ja puolueettomuudestakin kuulemma luovuttiin vasta 90-luvulla.   Siihen asti oltiin sitouduttu puolustautumaan jos sopimuskumppanin kimppuun meidän kauttamme hyökätään.  Käytännössä oltiin kuitenkin valittu toinen toinen tie, liittoutuminen juuri sen tahon kanssa jota vastaan oltiin sitouduttu puolustautumaan.   Olisikohan paikallaan ruveta rehelliseksi sopimuskumppaniksi tai ainakin rehelliseksi?

 

Rahaa taivaan tuuliin - ovatko uudet sotasyylliset liikkeellä?

Monet tiedotusvälineet, m.m. YLE nettiuutisissaan, kertovat valtion aikomuksista polttaa veronmaksajien vähiä ja velkorahoja armeijan kotkotuksiin.   Ensin laitetaan miljardi Hornetien muuttamiseksi rynnäkkökoneiksi ja sitten vielä toinen muuhun, m.m. jalkaväelle j.n.e.  Osa rahaoista ohjataan miehitysoperaatioon Afganistaniin.


Jo aikanaan Hornetien hankinnassa huijattiin. Ensin ei kelvannut kaksimoottorinen kone liian kalliina jotta saatiin kissakauloille epämiellyttävät toimittajat pois kisasta. Sen jälkeen hankittiin kalliita kaksimoottorisia. Päätös runnottiin läpi kertomalla hinta johon ei lopulta kuulunutkaan aseet, maajärjestelmät j.n.e. vaan pelkät peltiraadot. Jälkilasku käyttökustannuksineen onkin sitten ollut kallis.  Nyt pelia jatketaan muuttamalla alkuperäistä käyttötarkoitusta eli puolustusaseiksi mainittuja muutetaan hyökkäysaseiksi.


Yhtenä hyötynä mainitaan NATO-yhteensopivuus.  Mitä käytännössä tarkoittaa, että Suomen armeijalla on NATO-yhteensopivia hyökkäysaseita jotka on tarkoitettu toimimaan lentotukialuksilta?  Se voi tarkoittaa vain, että Afganistanin miehityssodalle aiotaan jatkoa ja meidät aiotaan sotkea yhä uusiin sotiin pitkin maailmaa.  Samalla olemme alttiita kaikille NATOn kriisien laajentumisille myös tänne, ensin Suomenlahden eteläpuolelle ja sen jälkeen automaattisesti tänne.


Oma lukunsa turvallisuuden lisäksi on raha.  Me velkaannumme kovaa tahtia ja porvaristo ei aio tehdä ennen vaaleja asialle mitään vaan ajaa kahdella taktiikalla: hallitus tekee Jyrki Kataisen johdolla vaalibudjettia ja Niinistö, Sailas ja kmpnit pitävät ihmisillä huonoa omaatuntoa eliitin menosta.  Samaan aikaan porvariston lempilapsi, armeija porskuttaa.  Pahimpien lamojenkaan aikana armeija ei joutunut säästämään muiden tavoin ja nytkin se tuntuu saavan vain uusia leluja.


Olen joskus epäillyt, että viime aikojen halu pestä sotasyyllisiä puhtaaksi olisi valmistautumista seuraavien sotasyyllisten taustan turvaamiseen.  Tämä meno vahvistaa epäilyksiäni, että seuraavat sotasyylliset ovat joukossamme.

Destia

Ministeri Häkämies vaatii tiedotusvälineissä olevien juttujen mukaan valtion omistaman tienrakennusyhtiön, Destian yksityistämistä. Hänen mukaansa, esimerkiksi Kauppalehden 4/6 -09 mukaan, liikenneinfrastruktuurin rakentamiseen ja ylläpitoon ei liity mitään sellaista intressiä, että valtion pitäisi olla mukana. Minusta käsitys on kummallinen ja osoittaa täydellistä tietämätttömyyttä liikenneinfrastruktuurin merkityksestä yhteiskunnassa.

Häkämies myös perustelee kantaansa Destian tarpeella saada kumppani joka vastaisi Destian kehittämisestä. Eikö Häkämies valtionyrityksistä vastaavanana mininsterinä halua, osaa tai muutoin kykene kantamaan vastuutaan? Olisiko silloin parempi vaihtaa hänen tilalleen henkilö, joka osaa ja haluaa sekä kykenee?

Tienrakennusalan muut toimijat perustelevat Destian yksityistämistä väitteillä Destian toimien vaikutuksesta markkinoihin. Destia kun kuulemma alihinnoittelee. Minusta tuollainen hinnoittelu on luontevaa ja oikein. Sehän osoittaa, että toimija joka ei ole kapitalistien omistama ja siten on ulkopuolella kapitalistien voitontavoittelun, voi tuottaa halvemmalla ja laatua. Minusta olisi kummallista jos Destian hintataso olisi sama kuin yksityisessä omistuksessa olevien. Niidenhän tulee normaalien rakentamiskustannusten ja yrityksen kehittämisen lisäksi tuottaa voittoa omistajalleen. Yhteiskunnan omistamalla ei tälläistä velvoitetta ole. Nykyinen tilanne on siis veronmaksajille edullinen kun on toimija joka rakentaa ja pitää kunnossa kohtuuhintaan.

Lisäksi Häkämies ja muu kokomuusvetoinen hallitus aikoo myydä Destiaa laman aikana ja siten alihintaan. Tämähän sinällään ei ole mitään uutta vaan tähän astikin porvarihalitus on luopunut valtion omistuksista pilkkahintaan. Kepulainen liikenneministeri Vehviläinenkin vain asettelee aste-eron kaltaisia prosenttilukuja rajaksi valtion omistusosuudelle.

Nyt, kun Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL) järjesti 11/9 -09 työnseisauksen vastustaakseen Häkämiehen holtitonta ja ideologista yksityistämisintoa niin työnantajapuoli käyttää armeijaa rikkureina. Asiasta kertoi jopa yleensä kovasti työnantajien puolta pitävä Helsingin Sanomat. Meno työmarkkinoilla alkaa muistuttaa pimeimpiä aikoja 20- ja 30-luvulla.

Minusta me nimen omaan tarvitsemme Destian kaltaisia laitoksia yhteiskunnan omistuksessa. Meillä veronmaksajilla ei ole varaa pumpata myös verojen kautta rahaa yksityisten kapitalistien pohjattomiin säkkeihin.

Armeija härskeilee

Viime aikoina olemme saaneet lukea uutisia kuinka Helsingissa Suomenlinnan kupeessa olevaa armeijan hallussa olevaa Vallisaarta kunnostetaan armeijan jäljiltä siviilikäyttöön virkistysalueeksi.  Kustannukset siivouksesta ovat kaatumassa Helsingin veronmaksajien, museoviraston ynnä muiden maksettaviksi.  

Mitä armeija on tehnyt jotta nyt kun he ovat luopumassa, paljastuu, että muinaismuistot vaativat miljoonien remontteja, yli 70 vuotta sitten tapahtuneen räjähdysonnettomuuden jäljet ovat yhä siivoamatta j.n.e.  Millaista elämää kapiaiset oikein siellä ovat viettäneet?  Miten armeija oikein hoitaa haltuunsa uskottua yhteistä omaisuutta?

Oma lukunsa on näkökulma, että armeija selittää kuinka he pystyvät hallitsemaan sotaoloissa tarkoituksella metsään kylvettäviä miinoja mutta eivät ole pystyneet tai halunneet hoitaa rauhan aikana metsään lentäneitä ammuksia kun onnettomuus tapahtui yli 70 vuotta sitten ja tästä ajasta melkein 70 vuotta on ollut rauhan aikaa.

Mitähän "löytöjä" on odotettavissa muilta armeijan hallussa olleilta alueilta?  Miten yleensäkään voimme luottaa armeijan kykyyn huolehtia mistään?  Hehän ovat vakuuttaneet, että heidän hallussaan nuo alueet ovat säilyneet mutta siviilit olisivat ne turmelleet.  

Ei kai siviilikäyttöön siirtämisen kustannuksiksi voida laskea sellaisia kustannuksia jotka ovat syntyneet siitä, että armeija ei ole huolehtinut hallussaan olevasta yhteisestä omaisuudesta.   Armeijahan on osa valtiota ja valtio on meidän kaikkien yhteistä omaisuutta, eikö olekin?