eroakirkosta.fi

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Rehellinen ja luotettava

Viime päivinä on jälleen paljastunut uusia Suomen armeijan sodan jälkeisiä suhmurointeja.  Aiemminhan on tullut tietoon Suomen armeijan vakoilu USAn hyväksi jo 50-luvulta lähtien ja joka jatkunee edelleenkin (orwellilaisella uusiokielellä: "puolustusvoimamme ovat harjoittaneet perinteistä tiedusteluyhteistyötä samaan arvoyhteisöön kuuluvien demokratioiden kanssa").  

Nyt uutena asiana on tullut esille yhteistyö Ruotsin kanssa.  Ruotsalainen toimittaja Mikael Holmström paljastanut sen tuoreessa kirjassaan.  Suomessa asian toi esille ensin Hufvudstadsbladet.   Asiasta ovat kertoneet myös monet muut tiedotusvälineet.  M.m. Ilta-Sanomat kirjoitti aiheesta ainakin kaksi juttua verkkoversiooonsa, yhden lentokoneiden  varastoinnista ja toisen vakoilijoista, sekä paperisen viikonloppunumeronsa pääkirjoituksessa mielipiteensä. Erkon aviisin avautuminen oli toteava eikä edes se uskaltanut lähteä puolustelemaan lehden mielipiteeksi tarkoitetussa kirjoituksessa.

Suomi vakuutti olevansa YYA:sta huolimatta puolueeton ja ja puolueettomuuttaan vakuutti myös Ruotsi.  Käytännössä Ruotsi oli jo 50-luvulla salaa NATOn liittolainen.  Se m.m. vakoili NL:a NATOn laskuun. Samaan aikaan Suomen armeijan johto suhmuroi tuon NATO-maan kanssa rikkoakseen voimassa olevaa rauhansopimusta "de facto".

Ruotsiin oli kuulemma säilötty sotamateriaalia, esimerkiksi hävittäjäkoneita Suomen armeijan käyttöön.  Samaan aikaan Suomessa koulutettiin lentäjiä yli oman rauhansopimuksella asetetun tarpeen.  Samaan aikaan kiersi suusta suuhun julkisia huhuja kuinka Suomen ilmavoimilla oli lentokoneisiinsa niin paljon varaosia, että niistä olisi saattanut rakentaa kymmeniä uusia koneita.  Huhujen mukaan varaosat olivat siivet ja runko; kun ne liitettiin kiinni toisiinsa, saatiin ehjä ja lentävä kone.  

Tuolloiseen menettelyyn liittyi myös ilmavoimien tapa ostaa koneita eri tarkoituksiin kuin niitä valmistettiin.   Kun pommikoneet oli rauhansopimuksella kielletty niin ostettiin maalinhinauskoneita jotka näyttivät ihan pommikoneilta ja muut ilmavoimat käyttivät tismalleen samoja koneita pommikoneina.  Tai ostettiin harjoituskoneiksi suihkuhävittäjiä joita muut käyttivät menestyksellä ihan tositoimissa.  

Tämä samainen Suomi kehuu itseään luotettavana sopimuskumppanina, rehellisenä ja avoimena.  Ja puolueettomuudestakin kuulemma luovuttiin vasta 90-luvulla.   Siihen asti oltiin sitouduttu puolustautumaan jos sopimuskumppanin kimppuun meidän kauttamme hyökätään.  Käytännössä oltiin kuitenkin valittu toinen toinen tie, liittoutuminen juuri sen tahon kanssa jota vastaan oltiin sitouduttu puolustautumaan.   Olisikohan paikallaan ruveta rehelliseksi sopimuskumppaniksi tai ainakin rehelliseksi?

 



Ei kommentteja: