Israel on Palestiinassa

Viime aikoina on kirjoitettu ja puhuttu paljon Hamas:n eli حركة المقاومة الاسلامية:n (transl. Harakat al-muqāwama al-islāmiyya eli Islamilainen vastarintaliike) 7/10 -23 alkaneesta hyökkäyksestä Israelin puolelle, sen raaakuudesta ja uhreista. Siihen näyttää - taas - liittyvän suunnaton määrä kaksinaismoralistisia ja tekopyhiä ennakkoasenteita ja propagandaa mutta puuttuu historian ja muuta tietämystä.  Ihan jo maantieteen perusteetkin ovat hukassa sillä Israelin valtio on perustettu Palestiinaan, jo raamatullisenkin nimittelyn mukaan.

Maanomistusoloja palestiinassa

Ensimmäisenä näyttää "unohtuvan" kuinka tämäKÄÄN palestiinalaisten hyökkäys ei ollut akti ilman taustaa, siis se ei ollut vain seuraus heidän muhamettilaisesta ikiaikaisesta pahuudestaan ja julmuudestaan vaan reaktio Israelin valtion pitkään ja määrätietoiseen sortovaltaan.  Yleinen tekniikkahan näyttää olevan kaksinaismoralistinen tapa kertoa palestiinalaisten toimista irrallisina ja provosoimattomina raakuuksina mutta Israelin raakuuksista vastauksina tai korkeintaan oikeutettuna kostona kun oikeasti kaikki väkivalta on aina väärin.

Sionistit aloittivat imperialistisen projektinsa n.s. "Eretz Israel"ista eli "Israelin maasta" jo 1800-luvun lopulla. He perustivat silloin Theodor Herzl:n (1860-1904) johdolla Maailman sionistijärjestön (hepr. ‏ההסתדרות הציונית העולמית‎‎) jonka tehtäväksi tuli valmistaa Palestiina valmiiksi johtajien tulla. Heillä oli visiona Suur-Israel joelta joelle ja mereltä autiomaahan eli Niililtä Eufratille ja Välimereltä Syyrian erämaahan Arabian niemimaan pohjoisosiin (muitakin määritelmiä toki on, m.m. "mereltä merelle" jossa tarkoitetaan Välimerta ja Punainenmerta). Sitä he toteuttivat hankkimalla maata Palestiinasta sekä ensin ostamalla, sitten varastamalla maakirjojen puuttumisen avulla että silkalla väkivallalla. Väkivalta yltyi sitä mukaa kun jalansijaa saivat ja voima kasvoi. Varsinaisesti se pyrskähti kun onnistuivat perustamaan Israelin valtion 1948 (vastoin YK:n vuoden 1947 suunnitelmaa) kansainliiton UK:lle myöntämän Palestiinan mandaatin alueelle. Israel on siis Palestiinassa eli alueella jossa muinoin oli m.m. muinainen Filistea y.m. 

Palestiinalaiset ovat vastustaneet sionistien aikeita miltei koko heidän projektinsa ajan. Alkuperäiset seudulla asuneet juutalaiset ja arabit tulivat keskenään toimeen melko mutkattomasti.  Olihan uskonto likipitäen ainoa heitä erottanut tekijä.  Muuten he elivät samalla tavalla samoista elinkeinoista.  Vasta sionistien väkivalta, etenkin Israelin valtion perustamisesta lähtien on saanut heidät nousemaan vastarintaan.  He ovat kuitenkin koko ajan toimineet huonommin resurssein koska vastarinta on syntynyt pakolaisleirien kurjuudessa ja köyhyydessä kun vastapuoli on voinut hyödyntää koko juutalaisten kansainvälistä etnistä ja uskonnollista verkostoa.  Palestiinalaisten koko identiteetti kansana on syntynyt vastarinnasta, sitä ennen he olivat "vain" Palestiinan alueella asuvia arabeja.

Palestiinalaisten vastarinnalla on ollut monia muotoja.  Poliittisesta toiminnasta aseelliseen. Osa siitä on ollut uskonnollista ja osa sekulaaria. Joukossa on niin uskonnottomia marksilaisia kuin fundamentalistisia islamistejakin.  Nyt aktiivinen Hamas on jälkimmäisiä.  Muita on sekulaarimpi Palestiinan vapautusjärjestö (arab. منظمة التحرير الفلسطينية‎, transl. "Munaẓẓamat at-Taḥrīr al-Filasṭīniyya") eli PLO ("Palestine Liberation Organization") joka on usean erillisen palestiinalaisjärjestön yhteenliittymä sekä sen ulkopuolella joukko sosialistisia ja kommunistisia järjestöjä.

Samaan aikaan Israelia on on tekopyhästi nimitelty muka Lähi-idän ainoaksi demokratiaksi.  Mutta eihän demokratia harjoita apartheidiä kansalaisiaan vastaan eikä myöskään miehitttämillään alueilla. Israelissahan on monen kerroksen väkeä: ylinpänä Länsi-Euroopasta ja USA:sta tulleet juutalaiset, heidän alapuolellaan Itä-Euroopasta migratoituneet sekä paikallisten jälkeläiset. Alin kasti juutalaisia on Afrikasta, lähinnä Etiopiasta tulleet tummempi-ihoiset joita muut halveksivat nimellä "falaša" eli ulkopuoliset tai muukalaiset.  Alinpana ovat Israelin kansalaisuuden saaneet palestiinalaiset, siis he jotka eivät joutuneet karkotettuina pakolaisleireille.   Kansalaisuudettomat lasketaan hädin tuskin ihmisiksi, tässä ad hoc tilanteessa ei enää senkään vertaa.

Tilanne ei olisi niin pinnalla ellei siihen liittyisi myös suurvaltapolitiikkaa. Israelin valtiolla on tukijoinaan USA ja sen länsiliittolaiset.  Toimiihan USA:ssa vahva juutalainen ja heitä tukeva verkosto erilaisia järjestöjä: merkittävimpänä "American Israel Public Affairs Committee" (AIPAC) mutta myös "Christians United for Israel" (CIFI) ja "The Conference of Presidents of Major American Jewish Organizations" j.n.e.  Heillä on valtavat taloudelliset resurssit ja paljon vaikutusvaltaa sekä USA:n poliitikkoihin että "Deep State":en.  Siten Israel on osa USA:n n.s. "geostrategisia imperatiiveja"*).  Toisaalta maailmalla vasemmisto ja osa liberaaleja tukee tai ainakin ilmoittaa tukevansa palestiinalaisia.  Se on kuitenkin enemmän poliitittista retoriikkaa kuin käytännön toimia.  Lisäksi on joukko toimijoita kuten esimerkiksi UK:n Labour:n nykyinen johto joka on avoimen Israel-myönteinen ja vastustaa Palestiinalaisten oikeuksia.  Lisäksi on maita jotka yrittävät tasapainoilla moraalisen paelstiinalaisten tukemisen ja USA:n liittolaisuuden välillä. USA:n poliittiset vastustajat, Venäjä, Kiina, Iran j.n.e. taas esittävät juhlapuheissaan tukea mutta se ei ole juurikaan konkretisoitunut tilanteeseen vaikuttaviksi resursseiksi.

Tämän hetken tilanne ei siis ole mikään yksittäinen Hamas:n provosoimaton hyökkäys vaan yksi kierros jo vuosikymmenten pahan kierrettä. Siinä palestiinalaiset pyrkivät vastustamaan Israelin hallinnon jo pitkään jatkettua raakaa politiikkaa ja sen toimeenpanoa.  Tuossa kierteessä palestiinalaisten väkivaltaiset järjestöt kuten Hamas on perustettu nimen omaan reaktiona.  Se ei toki tee niiden väkivaltaa hyväksyttäväksi mutta selittää miksi.  Koko historiallisen jatkumon ymmärtäminen on edellytys ymmärtää koko tapahtumien vyyhtiä ja myös pystyä löytämään siihen ratkaisuja.

Vuosien saatossa on yritetty monenlaisia kuvioita. Niiden joukossa on n.s. "Kahden valtion malli", ratkaisu jo jota YK edellytti vuoden 1947 suunnitelmassaan.  Mutta se kaatui Sionistien vastustukseen koska he halusivat enemmän eivätkä suvainneet uutta arabivaltiota. Eikä arabitkaan siihen suostuneet koska se vei tuolloin vielä heidän hallussaan olevia maita Israelille.  Silti kahden erillisen valtion malli lienee ainoa mahdollinen koska Israelin apartheid-hallinto tuskin piankaan alkaa tarjota palestiinaisille, edes sen kansalaisille saati ilman kansalaisuutta oleville ihmis- ja kansalaisoikeuksia.  Tällä hetkellä YK:n 193 jäsenvaltiosta 138 on tunnustanut Palestiinan valtion mutta käytännön vaikutusta tunnustuksilla ei näytä olevan koska Israelin pääasiallinen tukija USA ei sitä ole tehnyt vaikka se on vuoden 1994 Oslon sopimuksen allekirjoittaja ja sillä palestiinalaishallinto (englanniksi "State of Palestine) perustettiin.

Lienee niin, ettei kummankaan osapuolen nykyhallinnot kykene rauhaan sillä heidän asemansa on kiinni kiistan jatkumisesta.  Toivottavasti tavalliset rauhantahtoiset ihmiset molemmilla puolilla pystyvät kiertämään läntisen kaksinaismoralismin ja tekopyhyyden sekä toimimaan rauhan puolesta, heitäkin onneksi on. He tarvitsevat sekularismia ja suvaitsevaisuutta sekä etenkin ihan tavallista arkijärkeä.

-----

*) USA:n "geostrategiset imperatiivit" ovat USA:n maailmanpoliittisia keskeisiä tavotteita kuten Zbigniew Brzezinski ne kuvasi teoksessaan "The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives" (Basic Books; 1997).

Kaksinaismoralismin aallonharjalla

 Viime aikoina Perussuomalaiset ovat oikein joukolla uhriutuneet kun pääministeri ja SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin määritteli eräässä vaalitentissä Perussuomalaiset rasistisiksi ja myös perusteli kantansa.  Perussuomalaiset syyttävät ettei Marin suhtaudu kunnioittavasti heihin.

Samaan aikaan Perussuomalaiset tekopyhästi valittavat, että SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat ilmoittaneet etukäteen etteivät he lähde kevään vaalien jälkeen samaan hallitukseen Perussuomalaisten kanssa koska arvot jne. Jopa Svenska folkpartiet on ilmoittanut ettei se todennäköisesti suostu. Jälleen PS uhriutui eikä muista kuinka he itse ovat aiemmin ilmoittaneet etteivät mahdu milloin minkäkin puolueen kanssa hallitukseen.  Olisi kovinkin mielenkiintoista kuulla miten he selittäisivät kannattajilleen esimerkiksi vahvan kaksikielisyyden edistämisen tai vapaamman maahanmuuton mahdollistamisen hallituksen toimin jos sinne pääsisivät.  Oikeastihan on kyse vain vaalikarjan kuluttajansuojasta ja tuoteturvallisuudesta kun rajataan keiden kanssa ollaan valmiit vaalien jälkeen yhteistyöhän. 

Kaksinaismoralismi on ollut liki aina Perussuomalaisten toinen luonto.  Heillä on eri säännöt itselle ja muille.   Ja samalla he ovat aina valmiita uhriutumaan jos jäävät kiinni ns "housut kintuissa", on sitten kyse rasismista, rikollisuudesta, sukupuolisesta ahdistelusta, känniörvellyksestä tai törkeyksien latelemisesta erimieltä olevista.  Yleensäkin heille tuntuu olevan erityisen vaikeaa sietää erilaisuutta, onhan ksenofobia heidän politiikkansa ydin muutenkin.  Siitä kumpuaa heidän vakioratkaisunsa kaikkiin ongelmiksi kokemiinsa: "matut raus".

Huolestuttavinta on niin suuren osan suomalaista siitä huolimatta ilmoittautuvan mielipidemittauksissa heitä äänestämään,  Olemmeko me ihan oikeasti poliittisesti niin tyhmä kansa ettei suuri joukko, liki viidesosa, ihmisistä näe heidän lävitseen vaikka he eivät edes vaivaudu kovinkaan hyvin törkeyksiään peittelemään?  Toki kaksinaismoralismi ja tekopyhyys on johonkin mittaan ja määrään mukana kaikkien puolueiden politiikassa mutta Perussuomalaiset ovat vieneet sen populismissaan ylimmäisiin sfääreihin johon muut, ainakaan toistaiseksi, eivät ole yltäneet.

Haluaisin uskoa sen johtuvat muiden isojen puolueiden haluttomuudesta ja kyvyttömyydestä harjoittaa parempaa politiikkaa jolloin Perussuomalaiset ovat vain "varaventtiili" jonka kautta tyytymättömyyttä ja pahaa oloa päästellään ulos.  Silloin muut voisivat politiikkaansa ihmisystävällisemmäksi ja ihmiset paremmin huomioonottavaksi muuttamalla hoitaa persuongelman.  Erityisesti tämä koskee vasemmistoa sillä heillä uskoisin olevan aitoakin halua toimia ihmisten hyväksi.  Sen sijaan oikeistolle ja talouseliitille PS on näpsäkkä keino ohjata oikeutettua tyytymättömyyttä mihinkään vaikuttamattomaan populistiseen älämölöön Eteläranta10:n *) "valitusosastona".

Parempaa ja persuttomampaa tulevaisuutta odotellessa.

___

*) Eteläranta10 on Elinkeinoelämän keskusliiton "lempi"nimi joka tulee sen pääkonttorin osoitteesta Helsingissä.

Vaalit Italiassa ja julkisuus meillä

Italiassa on juuri järjestetty vaalit. Lopullinen tulos ei ole tätä kirjoitettaessa vielä selvillä mutta viitteet antavat luvan vahvasti arvailla ns keskusta-oikeisto -blokin voittavan enemmistön ja pääministeriksi nousevan äärioikeistolainen Giorgia Meloni. Hän edustaa äärioikeistolaista, kansallismielistä ja EU-skeptistä Fratelli d'Italia -puoluetta (-"Italian veljet", lyh: FdI). Se on suurin voima vaaleissä yhdessä esiintyneessä (keskusta-)oikeisto-blokissa. 

Italian (keskusta-)oikeisto-blokki muodostuu Melonin veljistä lisättynä Matteo Salvani:n Lega Nord:lla ja Silvio Berlusconi:n Forza Italia:lla. Liittouma ei kuitenkaan liene kovinkaan yhtenäinen sillä normaaliin äärikoikeistolaiseen tapaan joukoissa on paljon halukkaita capo:ksi capo di tutti capi:n paikalle. Lisäksi Berlusconi:n Forza.sta on livennyt paljon väkeä Meloni:n veljiin.

Suhtautuminen valtajulkisuudessamme eli mediamme valtavirrassa italialaisten äänestämiseen on kummallista.  Ei juurikaan ole vaivauduttu selvittämään erilaisten koaliitioiden merkityksiä tai tavoitteita. On toki tunnistettu Meloni hyvinkin oikeistolaiseksi ja Benito Mussolini:n ihailijaksi ja Berlusconi:n entiseksi ministeriksi. Silti kuitenkin hänen johtamaansa liittoumaa nimitetään keskusta-oikeistolaiseksi vaikkei siitä mitään keskustalaista löydy. 

Oma lukunsa on kuinka läntisen arvoyhteisön valtavirrasta poikkeamista käsitellään. Sitähän pidetään liki rikoksena kun eivät rieku innolla mukana lännen falangeissa inhaa itää, Venäjää ja Kiinaa vastaan. Se tuntuu olevan meikäläisessä valtavirrassa suurin synti johon ihminen saattaa syyllistyä, ei totalitaristinen äärioikeistolaisuus. Vakavin syytöshän heihin kohdistetaan peikottamalla heidät putinisteiksi.

On niin helposti unohdettu ne hyvepuheet joissa vaaditaan maille suvereniteettiä päättää omista asioistaan. USA:n nyk. ulkoministeri Anthony Blinken:n sanoin "päättää omasta polustaan". Sitä vaaditaan kaksinaismoralistisesti ja tarkoitushakuisesti niille joille se kulloisessakin poliittisessa tilanteessa sopii, kuten Ukrainalle, mutta ei niille joissa ihmisten "vääriä" haluja ei pystytä enää peittämään, kuten nyt Italialle.

Oikeasti Italian oikeistoa pitäisi arvostella heidän oikeistolaisesta politiikastaan ja epäinhimillisestä ihmiskäsityksistään.  Hehän kannattavat arkaaista patriarkaattia, vastustavat tasa-arvoa, aborttia, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia sekä haluaisivat ajaa turvaa ja apua hakevat pakolaiset mereen. Samalla kun heillä ei ole mitään pääomien vapauksia vastaan.

Näyttää, että meikäläisen valtajulkisuuden ja valtavirtamedian suhtautumisen ratkaisee kuinka suhtaudutaan "läntisen arvoyhteisön" eli USA:n johtaman lännen imperialistiseen ohjelmaan. Jos sitä puolustaa, suhtaudutaan suopeasti tai ainakin suvaitaan omituisuuksia mutta jos asettuu poikkipuolin sen geostrategisten imperatiivien kanssa, peikotetaan vihoviimeiseksi kuvitltuun: putinistiksi.

Tietenkin olisi ihan liikaa vaadittu, että analysoitaisi millainen politiikka yleensä johtaa italialaisen oikeiston kaltaisten esiinmarssiin, siellä ja muualla. Mikä osuus on toisaalta harjoitetulla talouslibertaarilla ja toisaalta maailmanpolitiikan taloussotia rakentavalla politiikalla?  Niin kauan kun tavallisia ihmisiä kuritetaan leikkauksilla ja aiheutetaan suurvaltapolitiikan rintamalinjoilla talouskriisejä, ei voi odottaa muuta kuin vastareaktioita.  Ilmeisesti valtaapitävät eliitit eivät halua kohdata todellisia vaihtoehtoja joten he antavat populistien nousta purkamaan ihmisten paineita.  Lopputuloksena on kuitenkin fascismin ja natsismin kaltaisten totalitarismien nousu ja sekös myös kapitaalien omistajille kelpaa sillä ne pitävät rahvaan tehokkaasti kurissa, noyrinä työläisinä ja krääsää kuluttavina sekä syrjäytettynä suhteellisena liikaväestönä. Stä maailmaa koossa pitämään tarvitaan pitkiä pamppuja ja paljon piikkilankaa. Niitä on tarjolla näillä äärioikeistopopulisteilla.

Amnestya päähän

 Amnesty International on julkaissut raportin "Ukraine: Ukrainian fighting tactics endanger civilians" jossa se tuo esille kuinka Kiovan hallinnon armeija, AFU, on käyttänyt ihmiskilpiä ja siviili-infrastruktuureja sijoittaen asemiaan siviilien keskelle.  Raportti on heiltä ensimmäinen jossa edes kevyesti selvitellään Kiovan tekemisiä. Sen rinnalla lienee yli 40 raporttia joissa käsitellään Venäjän sotarikoksia. Siitä huolimatta "läntisessä arvoyhteisössä" on alkanut siekailematon ajojahti Amnesty:ä vastaan. Toisaalta toimittajat ja toisaalta monet julkisuuden henkilöt kertovat kuinka nyt loppuu Amnesty:n tukeminen ja on kuulemma irvokasta syyttää Ukrainaa mistään kun Venäjä ...

Oman likasankollisensa on saanut Amnesty Finland:n hallituksen jäsen, kosmologi Syksy Räsänen joka on uskaltanut puolustaa raporttia ja jopa vertailla puhetta Israelin tekemisistä palestiinalaisia vastaan Ukrainan tapahtumien kuvauksiin.

Ei ole paljoa auttanut Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johansson:n järkipuhe siitä mitä Amnesty on tehnyt ja miten se raporttinsa kokoaa.  Esimerkiksi se ettei paikallinen osasto ole mukana raporttien teossa koska eivät välttämättä ole objektiivisia ja saattaisivat joutua vaaraan jos olisivat.  Ukrainan osasto onkin tämän osoittanut syyttämällä kansainvälistä Amnesty:a siitä ettei siltä kysytty kun he olisivat pesseet Ukrainaa putipuhtaaksi. 

Näyttää, että täällä läntisessä arvoyhteisössä pitää olla falangit ammuttuna viivasuoriksi eikä ruodusta saa poiketa.  Sellaiseen syyllistyvien kohtalo on kolkko: heidän peikotetaan "putinisteiksi" ja se on pahinta mitä ihnehmolle voi nykymenossa täällä tapahtua.

Meille on Kiovan hallinto enkelöity niin puhtoiseksi ettei sitä puolustava, Volodymyr Zelensky:stä Azov:n pataljoonalaisiin etnonationalistisiin natseihin voi syyllistyä mihinkään väärään.  Heiltä siedetään niin rahojen siirtämiset veroparatiiseihin kuin II Maailmansodan aikaisten natsikollabotöörien ihannointi, puhumattakaan jo kahdeksan vuotta jatkuneesta sodasta Donbass:ssa.  Pienenkin epäilyksen varjon mahdollisuudenkin esittäminen on harhaoppia eikä sitä jätetä rankaisematta.  Sen sijaan toinen osapuoli on niin demonisoitu ettei heidän kaikinpuolisen pahuutensa pienintäkään epäilemistä sallita.  Moraaliasetelma on kuin hollywoodilaisessa ö-luokan banaanissa jossa hyvät lehmipojat listii pahoja punanaamoja.

Erityinen rikos tuntuu olevan jos yrittää hakea vertailtavuutta jossa yritettäisi suhteuttaa tapahtumia, tekoja ja tekemättä jättämisiä toisiinsa.  Sellainen tuntuu olevan kaikkein eniten kielletty.  Ilmeisesti se pahiten vaarantaa ennakkoluuloihin perustuvan maailmankuvan?  Sehän saattaa saada ihmisen ajattelemaan ja sen jälkeen ei mikään pyhäksi julistettu enää välttämättä olekaan pyhää.  Sen jälkeenhän saattaisi inehmo vaikka ajatella, että siinä missä Ukrainassa soditetaan proxy-sotaa USA:n etupiirin laajentamiseksi, myös meidän liittämisemme NATO:n rintamaan on sitä samaa.

Loppuun en malta olla lainaamatta joitakin säkeitä Otto Mannisen runosta "Pyhä sota".  Se tuntuu osuvan aina kun sotiin liittyvät kaksinaismoralismit ja tekopyhyydet ovat esillä:

...

Näet sota ei vaadi vain ruutia, terästä,
vaan ennen kaikkea henkeä erästä.

Niin, oikea henki! Sill' itsesi sonnusta,
kun on pyhä sota nyt kodista, konnusta.

Nykyaikainen sota on inhimillistä,
kuten sivistyskansa on kaukana villistä.

Kera kristityn kun soti valkoinen kristitty,
ain' onkin päät muotojen mukaan listitty.

Vain murhattu miehet, ei solvattu nunnia,
pyhä ollut on ain' alakuntoisten kunnia.

Pyhät niin hyvin peuhaajat penikkatautiset
kuin kuhnurit, tuhnurit maailmankautiset.

Mut entä kun vastass' on pimeä pakana?
Niin, ei nisun nimeä ansaitse akana!

Siin' ei sovi ennakkoluulojen liilija:
me armotta ammumme dum-dum-kuulia. 

(Kokoelmasta "Virrantyven"; 1925; W.S.O.Y.) 

Rauhanturvaamisen suurvallasta NATO-pukariksi?

Jo kahdeksan vuotta jatkuneen Ukrainan sodan uuden vaiheen, Venäjän hyökkäyksen takia näyttää NATOttajat löytäneen Suomessakin uuden vaihteen ja saavan jopa tuloksia aikaan, jos mielipidemittauksiin on uskominen.  Samaan aikaan eri tiedotusvälineet ja puolueetkin "ampuvat falangejaan suoriksi", jopa Vasemmistoliitto ja sen Kansan uutiset joihin muuten olen viime aikoina suhtautunut suopeasti.  Yleisenä tapana on on peikottaa NATOa vastustavat "Putinin trolleiksi" eikä sikis pitäisi käydä keskustelua eikä kuunnella eriäviä mielipiteitä vaan vain mennä sotaliittoon.

Kaikenlainen yksipuolinen ja kaksinaismoralistinen älämölö on saanut vallan.  Aseeksi fanaattisessa misorussismin puuskassa käyvät niin kissat kuin suomalaisten yritysten työpaikat unohtamatta alkoholia. Alko tosin unohtaa moraalipuuskutuksessaan myyvänsä m.m. Israelin laittomasti miehittämillä Golanin kukkuloilla valmistettua viintä.  Sen sijaan kukaan ei juurikaan tue Valko-Venäjällä liki Puolan rajaa käynnissä olevia neuvotteluja.  Kuinka onkaan sotakiimassa unohdettu halut rauhanturvaamisen ja -välittämisen suurvallaksi?

Samalla tilanteesta Ukrainassa ja sen ympärillä uutisoidaan valtatiedonlevitteissä äärimmäisen yksipuolisesti ja vain läntisestä näkökulmasta.  Se tarkoittaa m.m. uutisvirtaa käytännössä vain Kiovan Ukrainasta ja yksipuolista läntistä spekulointia sen pohjalta.  Toisen sotivan osapuolen ilmoitukset ovat väitteitä ja "disinformaatiota" kun toiset kertovat faktaa jota toistetaan likipitäen kyselemättä.  Vaikka toki kaikki tietävät sodan ensimmäisen uhrin olevan aina totuus.

Nykyistä tilannetta Ukrainassa voisi tarkastella myös USAn ja sen NATO-liitolaisten kyynisenä auksiliaarisotana Venäjää vastaan.  Siinä USA-laiset finanssikapitalistit ovat laitattaneet Washingtonin sodituttamaan ukrainalaisia Venäjää vastaan kuten muinaiset roomalaiset aikoinaan omia aksiliaarilegiooniaan.  Tarkoituksena on, että asemarkkinat vetäisivät ja etupiiri laajenee mutta omat varpaat säilyisivät kuivina. Ja käyhän markkinat.  Suomikin on jo päättämässä vähien rahojen tuhlaamisesta pyssyihin, armeijalla on niinsanotusti "piikki auki", eikä kukaan itke "kestävyysvajeesta" tai tulevien polvien kontolle laitettavista veloista, kuten muuten esim. sosiaaliturvan, terveydenhoidot, koulutuksen t.m.s. kanssa aina huudetaan.

Samalla lietsotaan käsittämätöntä hysteriaa Suomen asemasta NATOttamisen tukemiseksi.  valtatiedonlevitteissä juoksutetaan kaikenlaisia "asiantuntijoita" m.m. Ulkopoliittisesta instituutista (UPI) ja muualta mistä vain sopivia NATOttajia löytyy.   Venäjä on kuulemma hetimiten hyökkäämässä jollei mennä mukaan kriisihakuiseen sotaliittoon.  Oikeasti kuitenkin perusasetelmassa mikään ei ole muuttunut: Edelleenkin meillä on yli 1300 km yhteistä rajaa Venäjän kanssa ja jos päästämme NATOn sinne, olemme pikemmin kuin huomaammekaan osallisena NATOn ja Venäjän välisessä vastakkainasettelussa. Siis entistä enemmän, syvemmällä ja tiukemmin kuin olemme jo nyt erilaisin "rauhankumppanuuksin(sic!), isäntämaapöytäkirjoin, kahdenvälisin sopimuksin (m.m. esim. USA, UK)  etc.  Tämän tilanteen luulisi pikeminkin hillitsevän NATO-haluja kuin kiihdyttävän niitä - jos siis rationaalisesti ajateltaisi.  Onhan nykyisessä Ukrainan kriisissäkin kyse pitkästä jatkumosta NATOn itälaajenemista, aina Neuvostoliiton hajottamisesta lähtien. "Not an inch to the east" kuten korkea-arvoiset läntiset poliittiset johtajat peliliikkeenään lupasivat DDR:a Liittotasavaltaan liitettäessä.

Kehitystä pitäisi siis viedä aivan päinvastaiseen suuntaan: erottaa meidät kaikista siteistä sotaliittoihin ja hakea statusta aidosti ja uskottavasti puolueettomana maana joka tarjoaa rauhanhakuisesti välitys- ja turvaamispalveluja *) muiden kriiseihin.

Motto: "Si vis pacem para pacem, aut certe evita bellum!"

---

*) "Rauhanturvaaminen" tarkoittaa oikeasti, että turvaajat menevät molempien aiemmin sotineiden osapuolten väliin molempien suostumuksella niiden lopetettua taistelut, esim. aseleposopimuksella.  Se perustuu aina riitapukareiden molemminpuoliseen sopimiseen turvaajien kanssa.  Ei siis niinkuin aikoinaan Koreassa, ent.Jugoslaviassa (esim. UNPROFOR ja UNCRO j.n.e.) tai Afganistanissa (UNAMA) vaan kuten esim. Kyproksessa (UNFICYP), Siinailla (UNEF II) ja Libanonissa (UNIFIL).  Toki rauhanturvaamisoperaatiot, vaikka ovatkin pääasiassa toteutettu YK:n toimesta käsin, eivät ole pelkästään sen yksityisomaisuutta vaan muutkin voivat keskenään niistä sopia (esim. Moldova, Pridnestrovia ja Venäjä tai Sakartvelo, Etelä-Ossetia ja Venäjä).

#EiNATOlle , #Rauha

Venäjän vaalit ja vapaa lehdistö

 Nyt kun pöly alkaa laskeutua Venäjän federaation tämänvuotisten parlamentti- et al vaalien ylle lienee paikallaan minunkin niistä jotain yhteenvetoa kirjoittaa.  Vaaleissa äänestettiin uudet jäsenet Duumaan sekä moniin paikallisiin parlamentteihin ja lisäksi valittiin kuvernöörejä.  Ne menivät tavallaan ja tulokset olivat odotettuja. "Единая Россия" (transl. Jedinaja Rossija) voitti niinkuin saattoi odottaakin ja reilusti saavuttaen n.s. perustuslaillisen enemmistön oli riittävän määräenemmistön perustuslain muuttamiseen. Kommunistit eli "Коммунистическая партия Российской Федерации" (КПРФ) (transl. "Kommunistitšeskaja partija Rossijskoi Federatsii" eli "Venäjän federaation kommunistinen puolue" tuli toiseksi hieman yllättävänkin hyvällä tuloksella. Lännen tukema n.s "yhden prosentin oppositio" jäi pääsääntöisesti alle sen ainoankin.  Eli kaikenkaikkiaan viralliset tulokset TASS:n sivuilta jakavat 450 paikkaa seuraavasti:
- Yhtenäinen Venäjä 324 paikkaa,
- VF:n kommunistinen puolue 57, 
- Oikeudenmukainen Venäjä 27, 
- Liberaalidemokraatit 21,
- Uusi kansa 13 (oikeammin varmaan kuitenkin "Новые люди" kääntyisi "Uudet ihmiset")- Kotimaa 1,
- Kansalaisfoorumi 1,
- Kasvun puolue 1 ja
- riippumattomia 5.
Samalla äänestysprosentti nousi edellisistä vaaleista 3,8 prosenttiyksiköllä yltäen nyt 51,7 prosenttiin. Tuloksessa sinällään ei siis liene mitään erikoista ja siten sellaisenaan se ei olisi ylittänyt kommentointikynnystäni.

Sen sijaan läntisen, n.s. vapaan lehdistön uutisointi provosoi minut plokistamaan.  Siinäkään tosin ei ole mitään uutta, siis uutisoinnissa eikä sen provosoivassa vaikutuksessa.  Kaikessa ennalta-arvattavuudessaan ja klisheisyydessään sekä tekopyhässä kaksinaismoralismissaan se on kuitenkin jotain pöyristyttävää jaksaen hämmästyttää ja kummastuttaa minua yhä uudelleen.

Läntiset tiedonvälineet leimasivat vaalit jo ennakolta, ennenkuin vaalikampanjointi edes alkoi saati yhtään ääntä oli annettu, epärehellisiksi ja manipuloiduiksi.  Ehkä sen takia OSCE:n ODIHR ei lähettänyt vaalitarkkailijoita sillä jos ne eivät olisi toistaneet lehdistön narratiiveja, heidät olisi julistettu korruptoituneiksi.  Nyt he keksivät syyksi vetäytymiseensä Venäjän CoViD-rajoitukset, ne kuulemma estivät "asiallisen" tarkkailun. 

Vaalikampanjoinnin aikana loanheitto kiihtyi ja saavutti huippunsa ilman pienintäkään huolta uskottavuudesta.  Esiteltiin m.m. videota kuinka jollakin äänestyspaikalla verhon takaa tulee käsi ja sujauttaa muutaman äänestyslipun uurnaan valvontakameran edessä.  En huomannut yhdenkään "tutkivan journalistin" epäilevän josko kukaan olisi niin hölmö, että yrittäisi vaikuttaa noin äänestyksen tulokseen: muka muutama ääni valvontakameran alla ja sillä Putinin puolue tulee voittamaan. Jos vaalitulosta manipuloitiin, se on tehty ihan toisin. Videovalvonta Venäjän vaaleissahan on ollut normaali käytäntö jo vuosikausia.  En olisi hämmästynyt jos muutaman vuoden kuluttua tapaus paljastuisi jonkun "aktivistin" provokaatioksi. 

Vaaleista on myös kerrottu muka riippumattoman venäläisen Golos-järjestön raporttien pohjalta.  Järjestö on luokiteltu Venäjällä n.s. ulkomaalaiseksi agentiksi, siis järjestöksi joka toimii ulkomaalaisen rahoituksen turvin.  Sellainenhan ei voi olla riippumaton, ei siis Golos:kaan. Se lienee itsekin tunnustanut saaneensa rahaa ja muuta tukea ulkomailta eikä voisi oman ilmoituksensa mukaan toimia ilman sitä. Se siis on riippuvainen eikä riippumaton. Per viam: "Ulkomaisten agenttien" konsepti on kopioitu miltei sanasta sanaan Venäjälle vapauden kehdosta ja demokratian airueesta, USA:sta (FARA eli "The Foreign Agents Registration Act", alkup. vuodelta 1938).

Myös Google ja Apple sekä muut n.s. "Big Tech" -yhtiöt ovat sekaantuneet vaaleihin.  Se ei sen sijaan ole ylittänyt uutiskynnystä läntisissä tiedonlevitteissä.  Niiden toiminnan kaltainen puuhastelu likipitäen kaikkien muiden kuin niiden tekemänä olisi kaikkialla muualla tuomittu puuttumiseksi vaaleihin. Nyt se niiden tekemänä Venäjällä on, tietenkin, demokratian edistämistä kun asialla ovat n.s. "läntisen arvoyhteisön" lemmikit.

Oma lukunsa on tietenkin YLE:n uutisten misorussismi ja heidän Erkka Mikkosensa "kirjeenvaihtajana".  Hänen juttunsa ovat ihan omaa, erityistä luokkaansa. Yksi esimerkki hänen "vaihtamistaan kirjeistä": "Venäjällä äänestäjää on vastassa turvallisuusjoukot, ja niiden valta vahvistuu myös äänestämisen jälkeen".  Tämä muistuttaa Joseph Goebbels:n (1897-1945) tekniikkaa jossa otetaan siemen totuutta mutta keitetään se monessa liemessä ja kiedotaan valheisiin jotta saadaan haluttu propagandapläjäys.

Kuitenkin pääsääntöisesti Venäjän vaaleissa tärkein epäoikeudenmukaisuus ja tasapuolisuutta rikkova käytäntö on, että joillakin tahoilla on enemmän ja näkyvämpiä resursseja käytettävissään ja siten rajoitetaan vaalien oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä. Siinä suhteessa meno ei juurikaan poikkea muista kapitalistisista maista.  Esimerkiksi tässä suhteessa Suomessakin on ODIHR:n raportoimia korjauksia tekemättä.  Vapauden airueen USA:n vaaleissa käytettävissä olevan rahan määrää käytetään jopa kannatuksen mittarina: mitä enemmän rahaa sitä suositumpi.  Kuitenkin tekopyhästi ja kaksinaismoralistisesti tiedonvälittimet puuttuvat vain jos siten päästään syyttämään itselle epämiellyttäviä tahoja mutta jos lempparit menestyvät niin "demokratia kukoistaa". "O'tempora, o'mores" sanoisivat muinaiset latinalaiset Marcus Tullius Cicero:n (106-43 e.a.a.) perässä jos tämän menon näkisivät.

Tätä ei pidä lukea niin, ettenkö pitäisi erilaisia vaalivilppejä mahdollisina ja joissakin tapauksissa myös ihan todennäköisinä mutta nyt vaaleista uutisoiminen täällä n.s. läntisessä arvoyhteisössä (m.m. Martti Ahtisaaren lanseeraama termi) on saanut sellaiset kaksinaismoralismin suhteettomat ja sisäisesti ristiriitaiset mittasuhteet että provosoidun niistä avautumaan.

Monessa suhteessa vaalit ja niiden uutisointi siis menivät kuten saattoi olettaakin: "Nichts neues aus Westen" kuten aikoinaan Saksassa sanottiin kun ruumistuotanto rintamalla meni "business as usual".  Niin tässäkin tapauksessa "sama kaiku on askelten" läntisessä tiedonlevityksessä huolimatta kaikista vastuullisuuskampanjoista ja muiden syyttämisestä disinformaation levittäjiksi.  

Parempaa zurnalismia odotellessa.

Whataboutismin puolustus

 Viime aikoina minua on alkanut ärsyttää kovinkin kärkäs n.s. whataboutismin haukkuminen.  Tai oikeastaan sen, siis haukkumisen käyttäminen argumenttina asioiden esittämiselle suhteissaan muuhun tapahtuneeseen tai tapahtuvaan.  Ikäänkuin se sinällään olisi aina argumentointivirhe.

Alunperin whataboutismi on tarkoittanut keskustelun viemistä aiheen sivuun ottamalla esiin muiden tekemisiä muualla.  Ensimmäiseksi sitä taidettiin käyttää pohjoisirlantilaista IRA:a puolustavista jotka vetosivat sen vastustajien vielä suurempiin julmuuksiin pitkin historiaa *).  Sen jälkeen se on nähty erityisesti tapana hyökätä muinaista Neuvostoliittoa vastaan kun he puolustautuivat kaksinaismoralistisia ja tekopyhiä propagandakampanjoita vastaan.  Tälläisiä oli esimerkiksi yritykset puolustautua NL-liittolaisen osapuolen tekemän rotusorron ja stalinismin rinnastusta vastaan.

Jotkut näkevät sen myös yhtenä muunnoksena klassisesta "Tū quoque" argumentointivirheestä.  Tosin virheellisenä sillä alkuperäisessä argumentoidaan opponenttia vastaan hänen omalla käytöksellään.  Whataboutismissa taas vedotaan siihen mitä muut muualla. 

Oikeastihan se ei ole sinällään huonoa tai hyvää argumentointia.  Parhaimmillaan ja oikein käytettynä se on keino jolla saatetaan esiinnostetut seikat oikeaan mittasuhteeseen muualla tapahtuvan tai tapahtuneen kanssa.  Siis parhaimmillaan se paljastaa juurikin tekopyhyyden syyttäjien puheissa.  Ja huonoimmillaan se pyrkii ohjaamaan keskustelun pois itse asiasta nostamalla esiin asioita jotka eivät olekaan vertailukelpoisia asianomaisen jutun kanssa.

Sama koskee oikeastaan "Tū quoque":takin.  Jos joku syyttää jotakuta jostakin pahasta jota syyttäjä itsekin tekee, on syytäkin nostaa nostaja "tikunnokkaan" (toki unohtamatta kohteenkaan tekemisiä).  Mutta väärin on nostaa esiin viestintuojan ihan muita asioita muka puolustuksena viestin kohteelle.

USA-lainen nuori kolumnisti Caroline Skoog on kirjoittanut lokakuussa 2019 aiheesta ihan hyvin The Minnesota Daily -lehdessä otsikolla "What about whataboutism’s advantages?".  Siinä hän vetää esimerkkejä m.m. Donald Trump:n puheista William Clinton:n tekoihin tuoden esille kuinka whataboutismi ei pelasta ei korjaa omia tekoja, ei edes Trump:n, mutta nostaa rinnalle tärkeitä asioita. Skoog:n sanoin: "If whataboutism intends to call out previous deviations from moral standards, it can be a valuable reckoning of context. How else are we to understand our current circumstances without understanding the moral failings in our history?". 

Whataboutismi-syytöksistä tuleekin mieleen vanhat suomalaiset sanonnat "itsestäänhän se paha pappi saarnan pitää" ja "älä tee niinkuin minä teen vaan niinkuin minä opetan".  Puhumattakaan uudemmasta Robert Cooper:n lanseeraamasta "uudesta liberaalista imperialismista" joka sallii n.s. läntiselle arvoyhteisölle imperialismin, väkivallan ja rikokset mutta ei sen vastustajille.**)  Sellainen ei siedä, että se rinnastetaan omiin tai samanhenkisten tekemisiin.  Tuota henkeä jalostaa n.s. "uusi sotilaallinen humanismi" jonka olemuksen Noam Chomsky on formuloinut m.m. kuvaillessaan Jugoslavian hajottamissotia.***)   

Meidän tulisikin osata nähdä asiat asioina mutta suhteessa muuhun. Siis laajemmassa katsannossa ja osana kokonaisuutta ja löytää siitä juurisyyt ja -syylliset heidän tekemisiään korjataksemme.   Meidän tulisi korostaa meidän lemppareidemme tekoja ihan samalla tavalla kuin teemme inhokkiemme tekemisille ja  kumpaankin suuntaan.  Ja jos arvostelemme viestintuojaa, meidän tulisi tehdä se vain ja ainoastaan silloin ja sellaisista asioista joista hän syyttää muita peitelläkseen omia tekemisiään.  Siis tasapuolisesti ja objektiivisesti ilman tekopyhyyttä ja kaksinaismoralismia.  Ja jos me sellaiseen syyllistymme, on oikein paljastaa meidät "Tū quoque".

---

*) Sean O'Conaill:n vuonna 1974 The Irish Times -lehdelle lähettämä kirje jossa hän kirjoitti m.m.: "the Whatabouts ... who answer every condemnation of the Provisional I.R.A. with an argument to prove the greater immorality of the "enemy"" (Lähde: englanninkielisen Wikipedia:n Whataboutism-artikkeli, viitattu 20/10 -20)

**) Robert Cooper on nykyisin EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaava pääjohtaja, aikaisemmin m.m. Tony Blair:n avusta.  Suora lainaus hänen esseestään vuodelta 2002: "The challenge to the postmodern world is to get used to the idea of double standards. Among ourselves, we operate on the basis of laws and open cooperative security. But when dealing with more old-fashioned kinds of states outside the postmodern continent of Europe, we need to revert to the rougher methods of an earlier era - force, pre-emptive attack, deception, whatever is necessary to deal with those who still live in the nineteenth century world of every state for itself." (lähde: Robert Cooper: The Post Modern State (essee); The Observer(paperiversio); 7.4.2002, netissä: The Guardian; Robert Cooper: The new liberal imperialism,; ipse dies).

***) Noam Chomsky; The New Military Humanism: Lessons from Kosovo, Monroe, ME: Common Courage Press, 1999

Demokraatin tyyliin kaksinaismoralistisesti ja erimieliset hiljentäen Sanna Marinin johdolla - kohti mitä?

Maailmalla pidetään ajankohtaisena Valkovenäjän tapahtumia ja Aljaksandr Ryhoravitš Lukašenkan hallinnon toimia. Koetaan tarvetta hyökätä häntä ja hänen hallintoaan vastaan jopa unohtaen kaikki hyvät mutta toisensuuntaiset puheet joita käytetään toisaalla toisenlaisia vastaan ja puolesta. Esimerkiksi kukaan ei juurikaan näe vaivaa syyttää ranskalaisia, USA-laisia tai israelilaisia samankaltaisista mielenosoitusten tukahduttamisesta ja ollaan kovin tarkkoja, ettei muiden vaaleihin saa sotkeutua.  Samalla on otettu kummallinen tapa jolla ulkopuoliset hylkaavat ja hyväksyvät oman mielensä mukaan toisten vaaleja.  Oikeastihan vaalit käsittelee kunkin maan omat vaaliviranomaiset eikä esimerkiksi Suomen keskusvaalilautakuntakaan laske muita sorkkimaan vaalituksen käsittelyä. 

Myös Suomen hallitukset ja valtiojohto on innokkaana mukana tässä kaksinaismoralistisessa ja tekopyhässä politiikassa valiten ratkaisunsa sen mukaan mille puolelle maailmanpoliittisia barrikaadeja on menty.   Tässä jota myös n.s. läntisen arvomaailman ihmisoikeus-, vapaus- ja demokratian edistämiseksi sanotaan.  Tosin kyseessä lienee pikemminkin läntisen finanssi- ja sotateollisen konglomeraatin vallan tukemisesta ja sen naamioimisesta sanoilla ja ilmaisuilla joilla on nykyihmisten mielessä hyvänä pidettävä klangi.

Tämä trendikäs suuntautuminen on mennyt jo niin pitkälle, että esimerkiksi nyt pääministeri Sanna Marinin asemoitua meidät länsivaltojen falangeihin puuttumaan EU:sta käsin ulkopuolisen maan sisäisiin asioihin, häntä ei samaisen puolueen päääänenkannattajan, Demokraatin nettisivuilla saa arvostella edes kysymysmuodossa. Kirjoitin sinne 19/8 -20 asiaa koskevaan uutiseen kommentin joka törmäsi sivuston sensuuriin. Se katosi likipitäen samantien ja uusintayritys seuraavana aamuna ei innustunut yhtään paremmin.

Käsittääkseni kirjoituksessani, vaikka hieman kärkevä ja särmäkäs olikin, ei ollut mitään sopimatonta, esimerkiksi henkilöön käypää tahi loukkaavaa. Varmuuden vuoksi tässä tekstini kokonasuudessaan:

"Mihinkähän mahtoi unohtua Marinilta ja muulta EU-kermalta aiemmin niin toitetettu valtioiden itsemääräämisoikeus ja toisten sisäisiin asioihin puuttumattomuus, etenkin vaaleihin?

Miten ja mistä EU:n eliitti on saanut vallan hylätä tai hyväksyä muiden maiden vaalituloksia?

Koska Marin on vaatimassa pakotteita m.m. ranskalaisille, USA-laisille tai israelilaisille, ihan vain esimerkinoloisesti muutama mainiten, viranomaisille ja poliitikoille rauhallisten mielenosoitusten väkivaltaisesta tukahduttamisesta? Ja onhan Suomessakin poliisi tukahduttanut toisten ja suojellut toisten mielenosoituksia.

Kovin valikoivalta ja kaksinaismoralistiselta vaikuttaa tämä suhtautuminen tähän(-kin) asiaan kun on kyse sijoittumisesta kansainvälisten barrikaadien taakse.
Mihinkähän mahtoi unohtua Marinilta ja muulta EU-kermalta aiemmin niin toitetettu valtioiden itsemääräämisoikeus ja toisten sisäisiin asioihin puuttumattomuus, etenkin vaaleihin?

Miten ja mistä EU:n eliitti on saanut vallan hylätä tai hyväksyä muiden maiden vaalituloksia?

Koska Marin on vaatimassa pakotteita m.m. ranskalaisille, USA-laisille tai israelilaisille, ihan vain esimerkinoloisesti muutama mainiten, viranomaisille ja poliitikoille rauhallisten mielenosoitusten väkivaltaisesta tukahduttamisesta? Ja onhan Suomessakin poliisi tukahduttanut toisten ja suojellut toisten mielenosoituksia.

Kovin valikoivalta ja kaksinaismoralistiselta vaikuttaa tämä suhtautuminen tähän(-kin) asiaan kun on kyse sijoittumisesta kansainvälisten barrikaadien taakse."

Tästä on kai vedettävä johtopäätös, että SDP sekä sitä edustava pääministeri ja (tod.näk.) tuleva puheenjohtaja ovat puolensa valinneet eivätkä salli poikkipuolista sanaa joka paljastaisi heidän valintojensa kestämättömyyden. Sanna Marinille ja SDP:lle näyttää vallan sopivalta käyttää yksiä sääntöjä yhteen suuntaan ja toisia toisaalle, aina sen mukaan miten sym- ja antipatiat sekä poliittiset tarkoituksenmukaisuudet menevät.

Edellistä ei pidä tulkita minun tuenosoituksekseni Lukašenkan hallinnolle.  Siihen en ota kantaa tässä kirjoituksessa, jossakin toisessa ehkä joskus toisella kertaa, vaan vain ja ainoastaan tuohtumisena eliittimme, m.l. eräät itseään vasemmistolaisina pitävät, kaksinaismoralistiseen käyttäytymiseen tälläkertaa ulkopolitiikassa.  Odottaisin etenkin vasemmistolaisina itseään pitäviltä enemmän johdonmukaisuutta ja vähemmän kaksinaismoralismia.

Olen tähän asti suhtautunut tähän hallitukseen, ensin Antti Rinteen aloittamana ja sitten Marin jatkamana, ylen positiivisesti ja sietänyt jopa pieniä kolhuja sinne tänne. Nyt tällä tekopyhällä ja yksisilmäisellä kaksinaismoralismilla tuli sellainen kolhu sen kilpeen, että joudun kääntämään suhtautumistani reilusti kriittisempään suuntaan. 

Minun suhtautumisiani suurempi kysymys on vielä se, mihin tämä kaikki johtaa?  Mihin hallituksemme, tämä ja sen edeltäjät ovat meidät sitouttaneet?  Miten tämä "istuu" yhteen NATOttamisen ja USA:n kanssa liittoutumisen kanssa?  Mistä vielä löydämme edestämme ja ketkä ovat takanamme puskemassa meitä?

YLEn ryskytystä

YLE:n verkkosivuilla on julkaistu Janne Riiheläisen kolumniksi nimitetty mielipiderykäisy otsikolla "Moskova saapuu Brysseliin ja muita viestejä Kremlistä". Se on tuttua jööttiä tutusta suunnasta josta käytetään ilmeisesti hassunhauskaksi tarkoitettua lempinimea "Jysky".   Normaalisti en provosoituisi kirjoittamaan muuta kuin ehkä jonkun kommentin suoraan siihen. Tällä kertaa kun YLEn rajoitetti keskustelua k.o. jutusta ajallisesti, jäi plokihammastani kolottamaan sillä kirjoituksessa itsessään ja sen keskustelussa on erityistä yksisilmäistä kaksinaismoralismia.

Sinällään Riiheläisen lienee tähän vuodatukseen herättänyt Venäjän presidentin hallinnon tiedottojan D.Peskov:n tyttären, E.Peskova:n palkkaaminen EU:n parlamenttiin harjoittelijaksi tästä nostettu n.s. "myrsky vesilasissa".   Siitä provosoituneena hän lataa ja tussauttaa täyslaidallisen kohti Venäjää.  Totuttuun yksisilmäiseen ja tarkoitushakuiseen tyyliinsä.  Siinä ei ole mitään uutta eikä kirjoittamisen aihetta an sich.

Sen sijaan kirjoituksen kapeakatseisuuteen puuttuminen sai k.o. toimituksen tuottajan R.Liekin puolustamaan YLEn moniarvoisuutta kirjoittamalla moninäkökulmaisuuden tulevan monien kirjoittajien kokonaisuudesta eikä yksittäisistä kirjoituksista tai niiden kirjoittajista.  Liekin kuvailu pitää YLEssä paikkaansa monen aiheen kohdalla mutta turvallisuus- ja ulkopolitiikka ei kuulu sellaisiin.  Siinä suhteessa YLEllä ei ole Riiheläisen näkökulmaa avartavia kirjoittajia tai kirjoituksia.  Sen sijaan linja J.Arosta J.Riiheläiseen on ahdas ja yksipuolinen mutta selkeä.

Heti perään kommenttiketjussa sekä Riiheläinen itse että YLEn ulkomaantoimittaja J.Saarikoski kehuvat sekä oman että laajemminkin YLEn kirjoittelun käsittelevän asioita molempien osapuolten näkökulmasta.  Niinhän ei oikeasti tapahdu vaan YLE on puolensa ja kirjoittajansa valinnut hyvinkin tarkoitushakuisesti.

Riiheläinen vielä loihe lausumaan, että ne ajat ovat menneet jolloin piti itää haukkuakseen haukkua myös länttä.  Se ei kuitenkaan tarkoittane, että lännen politiikan haukkuminen kokonaan jätettäisi ja nähtäisi syy aina sekä vain ja ainoastaan idässä.  Länsi vain muka reageeraa idän ilkeyksiin eikä sen tarkoitusperistä juurikaan kaivella ketunhäntiä.

Saarikoski myös komppaa Riiheläistä kertomalla muka dokumentoiduista Venäjän rikkeistä joilla hän perustelee valittua linjaa jotta ei jouduttaisi "journalistisesti hakoteille".  Oikeasti hän viitannee vain n.s. "highly likely" -tyyliin osoitettuihin "todennäköisiin syyllisiin".  Toteaahan Riiheläinen todisteiden vaatimisesta, että ovat vain "litaniaa" eikä niihin tarvitse siten vastata, syylliset tiedetään muutenkin.  

Oikeasti YLE:ltä on vaadittu, ainakin allekirjoittanut, tasapuolista kohtelua niin, että samanlaiset toimet saavat samanlaisen journalistisen kohtelun.  Toisin sanoen jos kerrotaan toteavaan uutisoivaan sävyyn jonkin tekemistä jotakin niin silloin samankaltaisista teoista pitäisi olla paha mennä moralisoimaan muita.  Samaten jos moralisoidaan jonkun jonkinlaisia tekoja, sama moraalinen närkästys olisi suunnattava kaikkiin jotka samankaltaisiin arveluttavuuksiin sortuu.  Esimerkkinä jos esimerkiksi kirjoitetaan paheksuvaan sävyyn puuttumisesta toisten sisäisiin asioihin Ukrainassa niin suvereniteetin loukkaukset Venezuelassa ovat myös tuomittavia tai jos vaaditaan kosovolaisille oikeutta erota suvereenista Serbiasta niin kai sama oikeus on myös krimiläisillä erota Ukrainasta et cetera, aeque tractans.

YLE on ilmoittanut haluavansa olla vastuullinen tiedonvälittäjä.  Se on m.m. liittynyt  vastuullista journalismia -kampanjaan.  Jos se sellainen oikeasti haluaa olla, sen olisi syytä tarkistaa toimintalinjojaan.  Ei toki niin, että se estäisi riiheläisten kaltaisten ääneen pääsyn mutta toisaalta antaisi äänen sijaa myös toisin toisenlaisista näkökulmista ajatteleville sekä toisaalta pitäisi huolta ettei uutisoinnissa ja muutenkaan jutuissaan sorru kaksinaismoralismiin.  Eikä olisi pahitteeksi hieman terottaa hampaitaan silloinkin kun esitellään yksittäisen näkökulman esittäjiä asiantuntijoina.  Ihan jotta ei käy kuten jutussa jossa haastateltiin Ulkoministeriön hybridiuhkalähettilästä M.Kinnusta.  Jutussahan vallan vahtikoira nieli n.s. asiantuntijan jutut ihan pureksimatta vaikka niissä oli montakin kohtaa joihin ammattimainen tutkiva journalisti olisi voinut tarttua.

YLE ei suinkaan ole tuohon suohon yksin ängennyt vaan vaiva piinaa koko valtajulkisuuttamme, n.s. MSM:ä eli "Main Stream Media" -kokonaisuutta kuten anglosakseilla on tapana sanoa.  Tietenkin puolue- tai muuten sidonnaisuutensa julkisesti ilmoittaneet ovat hieman eriasia ja keltaisten n.s. bulevardilehtien suhteen olen menettänyt toivorikkauteni jo kauan aikaa sitten mutta YLEn suhteen olen aidosti pettynyt koska pidin sitä pitkään parempana (ja se sitä monella vähemmän herkällä alalla on edelleenkin).  Eikä pidä unohtaa sen  olevanhan n.s. julkisen palvelun tuutti jonka me kaikki veroillamme kustannamme, eli maksamme niin Liekin ja Saarikosken palkat kuin Riiheläisen kirjoituspalkkiot sekä paljon muuta.  Parempaa tulevaisuutta siis YLElle toivoen.

---
Julkaisen tämän kirjoituksen myös plokissani Uuden Suomen Puheenvuorossa.

Ohjattua kaksinaismoralismia Venezueelaan - Doble estándar guiado a Venezuela

Suomen ulkoministeri T.Soini ja ulkoministeriömme on liittynyt vallankaappaaja J.Guaidón tukijoihin Venezuelan kriisissä.  Viimemmäksi vakuudeksi on yhdytty joidenkin EU-maiden julistukseen asiasta.

Tuo vakuutus vaatii Venezuelaan uusia presidentinvaaleja vaikka siellä vasta vajaa vuosi sitten sellaiset käytiin ihan sen perustus- ja vaalilakien mukaisesti.  Se julistaa myös tukea J.Guaidolle hänen yritettyään kaapata presidentin vallan ja aseman vastoin maan perustuslakia.

Kaikki tämä samaan aikaan kun julistetaan eri maiden suvereeniuden kunnioittamisen tärkeyttä ja vaaditaan puuttumattomuutta muiden maiden asioihin.  Joitakin maita syytetään some-kampanjoinnista ja yhteydenpidosta ehdokkaisiin presidentinvaalien yhteydessä mutta mitä sellainen onverrattuna  suoran vallankaappauksen tukemiseen ja uhkavaatimuksiin?

Voiko kaksinaismoralismi olla paksumpaa ja pahemmin löyhkäävää?

P.s. USA:n ulkoministeri M.Pompeo käyttikin paljastavasti Venezuelan vallankaappaajasta nimeä Guiado joka espanjaa osaaville avautuu ohjattuna ja käskytettynä.

--- 
Julkaisen tämän kirjoituksen pian myös plokissani Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla.

Pimppimellakka II

Kirjoitin joku aika sitten kaksinaismoralismista liittyen suhteutumiseen toisaalta venäläiseen Pussy Riot -ryhmään ja toisaalta espanlajaiseen "Coño insumiso" -mielenosoitukseen otsikolla "Todellinen pimppimellakka". Vastaavat oikeudenkäynnit näyttävät saavan siellä jatkoa. Seuraavaksi suosittelisinkin erilaisten pimppimellakkafanien suuntaavan sananvapautta puolustavat toimensa taas takaisin Espanjaan.

Siellä on FEMEN-aktivisteja tuomiolla vuonna 2014 järjestämästään mielenosoituksesta madridilaisessa Almudena:n katedraalissa silloisen pääministerin M.Rajoy Brey:n hallituksen abortinkieltosuunnitelmia vastaan. Suunnitelmia joista he silloin joutuivat kansalaisten, m.l. FEMEN, tiukan vastustuksen takia luopumaan.  Katolisten lakimiesten yhdistys vaatii nyt kahden vuoden vankeutta uskonnollisen vihan lietsomisesta ja syyttäjän vaatima tuomio on yhdeksän kuukautta jumalanpilkasta.

Jos pimppimellakka Kr.Vapahtajan katedraalissa Moskovassa on sananvapautta niin eikö myös paljaat tissit Almudenassa mene samaan kategoriaan? Missä ovat siis rohkeat ja alativalppaat sananvapauden puolustajat?  Madridissa, ihan EU:n sisämarkkinoilla, olisi puolustettavaa.

---

Julkaisen tämän myös pian Uuden Suomen puheenvuorossa: http://myyrylainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/


Lähteitä:
- https://www.efe.com/efe/english/world/spanish-feminists-face-trial-for-topless-abortion-protest-in-madrid-cathedral/50000262-3814956?utm_source=wwwefecom&utm_medium=rss&utm_campaign=rss#
. https://elpais.com/ccaa/2018/11/16/madrid/1542357838_283965.html
- https://sputniknews.com/europe/201811161069872021-femen-trial-madrid-topless-protest/
- https://femen.org/christian-lawyers-try-to-revise-the-case-of-action-in-almudena-cathedral/

Uhrit kaksinaismoralismin kynsissä

Olemme saaneet lukea uutisia kuinka J.Khashoggi:n (جمال خاشقجي) surma Saudi-Arabian Istanbulin konsulaatissa on saanut jotkut n.s. läntisessä arvoyhteisössä (M.Ahtisaaren ilmaus) reagoimaan.  Esimerkiksi Deutsche Welle on uutisoinut kuinka sikäläinen liittokansleri A.Merkel harkitsee aseviennin keskeyttämistä joksikin aikaa Saudeille.

Toimenpide huokuu melkoista kaksinaismoralismia sillä aiempi ja edelleen jatkuva saudien sotiminen ja siviilien tappaminen Jemenissä ei ole saanut samanlaisia reaktioita aikaan.  Ilmeisesti on kuten P.Siikala omassa plokissaan havaitsi: toimittaja uhrina on ihan eri arvossa kuin kuin tavalliset ihmiset.  Hänen havaintonsa perustui tuoreeseen oikeustapaukseen Suomessa mutta sama lainalaisuus näyttää pätevän myös muuten.  Tuhannet ja taas tuhannet siviiliuhrit eivät saa kunnon kristillisdemokraattia toimimaan mutta yksi toimittaja uhrina on kriittinen massa.

Toisaalta suomalaisia päättäjiä ei näytä liikuttavan edes toimittajan kohtalo.  Todennäköinen perustelu on, että Suomen aseviennillä ei ole merkitystä kun niin pientä on.  Tosin usein vedotaan myös työpaikkoihin joista ei voida luopua.  Harvoin on niin merkityksettömästä revitty niin merkittävää.  

Tällä kertaa merkitsemättömään puuttumisella olisi voitu tehdä poliittinen ele.  Niitähän on tehty m.m. koskien Skripal:ien myrkyttymistapausta ja silloin voitiin toimia jopa ennenkuin oli edes tutkimuksia kunnolla aloitettu, pelkkien kuulopuheiden perusteella.  Nyt ollaan kuin n.s. "kusi sukassa" kun olisi mitä mainioin paikka profiloitua vapaan tiedotusvälityksen puolustamisessa vaikka jemeniläissiviileistä ei niin välitettäisikään.

Tosin meidän "nilkeillämme" on isäntä seurattavana Rapakon takana.  Sieltähän on D.Trumpin suulla ilmoitettu, että selitykset kelpaa eikä toimenpiteitä tarvita.  Siis "Business as usual" suomalaisellekin establismentille eikä mitään tarvitse tehdä.

Jotkut toki länsimaissakin ovat havahtuneet pohtimaan ristiriitoja julkisessa poliittisessa käyttäytymisessä.  Esimerkiksi britilehti The Guardian on kirjoittanut asiasta.  Mutta kovin kevyttä on senkin analyysi, yrittämättäkään tonkia syvemmin esimerkiksi taloudellisia kytköksiä saudien perheyhtiöön Aramco:on ja sen sivutuotemerkkeihin ja liiketoimintayksiköihin kuten Saudi-Arabian valtioon ja sen armeijaan.

Koskahan edes julkisessa keskustelussa päästäisi siihen, että ihan tavallisten ihmisten elämä, jemeniläistenkin, merkitsisi yhtä paljon kuin jonkun toimittajan ja julkimon.  On sitten kyse kunniasta, koskemattomuudesta tai hengestä ja elämästä?  Ehkä sen jälkeen saisimme edushenkilömmekin toimimaan.

---
Julkaisen tämän kohta myös Uuden Suomen plokissani.

Niinistön kemiallinen kaksinaismoralismi

Presidentti Niinistö on useammankin tiedotusvälineen mukaan ilmoittanut tukensa USA:n laittomalle ohjushyökkäykselle Syyriaan. Samalla hän on ilmoittanut pitävänsä Syyrian presidenttiä Bashar Al-Assadia syyllisenä tapahtumiin Khan Sheikhun:ssa. Silti hän tunnustaa, ettei oiekastaan tiedä kuak siellä teki ja mitä.


Oikeasti on olemassa useita epäilyksiä erilaisista tapahtumien kulusta Syyrian ilmavoimien kaasuaseilla tekemästä hyökkäyksestä Syyrian ilmavoimien tavanomaisin asein kaasuasetehtaaseen ja -varastoon tekemän iskun kautta kapinallisten ja heidän taustatukijoidensa lavastukseen ja n.s. väärän lipun heilutukseen. Toki sotarikoksia kaikki kun ihmisiä kuoleen kaasuihin.


Kukaan ei oikeasti, ainakaan julkisuudessa, tiedä mitä oikeasti tapahtunut. Niinistökin sen myöntää. Siitä huolimatta Niinistön mielestä on kansainvälisen yhteisön tehtävä jotakin. Vaikka ei tiedä ketä vastaan olisi oikeudenmukaista tehdä ja mitä tehdä. Kenelläkään kansainvälisellä toimijalla ei ole mitään laillista oikeutusta eikä mandaattia, ainakaan vielä, tehdä mitään. Joten siis hyökätään n.s. "todennäköisten syyllisten" kimppuun niinkuin aina ennenkin. Nehän on jo aiemmin sopivasti demonisoitu joten perusteluista viis.


Miksi Niinistön mielestä "tarttis tehdä" jotain ennenkuin on selvitetty kuka on tähän asti tehnyt ja mitä? Kuka on syyllinen j.n.e. MIstä tämä touhotus? Onko niin, että hän pelkää jäävänsä jotenkin syrjään kaikesta kivasta touhusta ja pätemisestä mieluisten läntisten kavereiden kanssa. Vai onko hänellä poliittinen ADHD eli jos ei kokoajan ole tekevinään jotakin kukaan ei huomaa ja suosio laskee?


Toisaalta Niinistö muiden n.s. läntisen arvoyhteisön johtajien vanavedessä on asetellut ehtoja Damaskoksen hallitukselle ja Venäjälle. Miksi kukaan heistä ei aseta mitään ehtoja itse auttamilleen, aseistamilleen ja rahoittamilleen kapinallisjoukoille? Miksi kukaan, ei edes Staffan de Mistura ole asettanut mitään ehtoja n.s. Syyrian n.s. oppositiota edustavalle korkealle neuvottelukomitealle (High Negotions Committee)? Entä vaatimuksen Saudien perheyhtiölle, Turkille. Puhumattakaan USA:sta, UK:ista tai Ranskasta jotka ovat tiukimpia n.s. opposition tukijoita.


Kaikenkaikkiaan ja taas kaksinaismoralismin löyhkä tunkee nenään tuosta "työväen presidentistä". Olisipa Ilkka Kanerva ollut kerrankin oikeassa ja se poikkeuksellinen sattumus tapahtunut kun hän analysoi Niinistön tyypilliseksi yhden kauden kansanedustajaksi.

Jemenin suvereniteetti

Saudi-Arabia on puuttunut naapurimaansa Jemeniin sisällisostaan pommituksin ja joukoin. Hyökkäys ei ole saanut kansainvälistä tuomiota vaikka vastaavasta puuttumisesta syytetään muita muualla, m.m. Ukrainassa. Suhtaudummeko kaksinaismoralistisesti maailman kriiseihin?

Viime aikoina olemme saaneet seurata kuin Saudi-Arabia on ollut omien sanojensa mukaan "kiinnostunut naapurimaansa kehityksestä". Se on osoittanut kiinnostustaan puuttumalla pommituksin ja joukoin naapurimaansa Jemenin kehitykseen suvereenissa itsenäisessä maassa. Viimeisimpänä Senegal on rynnännyt USAn ja lännen liittolaisen avuksi.

Jemenissä on sisällissota hallituksen ja sitä vastustavien n.s. Huthi-kapinallisten välillä. Huthit ovat zaidilaisia shioja kun taas hallitus on sunneja ja liittoutunut wahhabilaisten Saudien kanssa. Irakin fundamentalisti-shiojen on epäilty tukevan lahkolaisia hutheja.

Todellisemman kuvan reaalipolitiikan asetelmista saanee kun tunnistaa, että Saudi-Arabia on USA:n voimakkain liittolainen arabimaailmassa ja Jemenin hallituskin on ollut USA:n tukena n.s. terrorisminvastaisessa sodassa.

Läntinen arvoyhteisö, mukanaan suomalainen poliittinen eliitti ja valtatiedotusvälineet, on ollut kovinkin huolissaan Ukrainan suvereniteetistä. Miksi sama huoli ei kohdisty jemeniläisten oikeuteen itse, ilman Saudien perheyhtiötä, selvittää omat asiansa?

Olemmeko sittenkin kaksinaismoralisteja jakaessamme arvojamme? vai olemmeko ne niin tyystin jo jakaneet,e ttä mitään ei ole jäänyt jäljelle?

Missä viipyvät talouspakotteet saudiarabialaisille tuotteille (=öljy) ja viisumikiellot vähintäänkin Saud-perheen kymmenille serkuille. Edes aina valpas EU ei ole lausunut paheksuntaansa, ei edes huolestuneistuuttaan mahdollisesta kriisin jatkokehityksestä. Missä viipyvät suomalaisten kellokkaiden rauhanhalua tihkuvat lausunnot?
---
Tämä sisältö on julaistu miltei samassa muodossa myös Uuden Suomen Puheenvuoro -sivustolla. 

Hautalan kahdet valot

Kehitysministeri Hautala on jäänyt kiinni harmaan talouden pyörittämisestä.  Hautala on yrittänyt kiemurrella irti tarinaansa muutellen.  AIemmin hän on yrittänyt profiloitua moraalisena poliitikkona.  Nyt hän on paljastunut pahimman luokan kaksinaismoralistiksi.

Viime päivien "suuri" uutinen on ollut kehitysyhteistyöministeri (virallisesti kehitysministeri) Heidi Hautalan(vihreät) henkilökohtainen harmaa talous.  Hautala on maksanut "pimeitä" palkkoja niin remonteista kuin siivouksestakin "unohtaen" työnantajavelvoitteet ja työntekijöiden sosiaali- ja eläketurvan kertymisen.  

Mikään merkittävä talousrikollinen Hautala ei noilla teoillaan ole.  Suurempia konnia taatusti löytyy, sellaisia joiden tekojen ja vastuuttomuuksien konkreettiset ja suorat seuraukset ovat merkittävämpiä.  Asian ilmitulo liittynee ainakin joltakin osin Hautalan miesystävän riitoihin kyseisen "remonttireiskan" kanssa.  Asialla on kuitenkin myös yhteiskunnalliset puolensa koska hautalalla on lukuisia merkittäviä yhteiskunnallisia luottamustehtäviä.  Minä näen niitä kaksi:

Ensinnäkin Hautala on hallituksen harmaan talouden ministeriryhmän jäsen. Muita jäseniä ovat valtiovarainministeri Jutta Urpilainen puheenjohtajana,elinkeinoministeri Jan Vapaavuori, sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko, työministeri Lauri Ihalainen, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, liikenneministeri Merja Kyllönen ja sisäasiainministeri Päivi Räsänen.  Hallituksen uskottavuus todellisesta halusta puuttua harmaaseen talouteen on ollut ennestäänkin koetuksella koko sen toiminnan ajan.  Nyt hautala muutti kertaheitolla ministeriryhmän tavoitteeksi harmaan talouden edistämisen.

Toiseksi Hautala on aiemmin ollut kärkäs puuttumaan toisten tekemisiin.  Vuonna 2007 hän puuttui Leena Luhtasen/(Demarit) kunnallisvaalikampanjan rahoitusjärjestelyyn.  Luhtanen oli maksanut kampanjassaan myydystä grafiikasta pimeasti ilman kuittia.  Haavisto silmät leimuten paasasi moraalia.  Finnairin entisen toimitusjohtajan Mika Vehviläisen asuntokauppojen yhteydessä Hautala päätyi vaatimaan nolla-tileranssia suhmuroinnille.  Nyt hän on pahoillaan omistaan.

Lisäksi pitää ottaa huomioon kuinka Hautalan omat puheet ovat muuttuneet tapauksen julkisen selvittelyn edetessä.  Ensin hän ei muka ollut tehnyt mitään väärää, syy oli rakennusmiehessä j.n.e.  Mitä pidemmälle asiaa ovat toimittajat ja kollegat kaivelleet, sitä hermostuneemmaksi Hautala on käynyt ja pahoittelun määrä lisääntynyt.  Hautala on jopa pyytänyt anteeksi - mutta keneltä?  Puoluetovereiltaan? Hallituskumppaneilta? Niiltä, joiden sosiaali- ja eläketurvaa hän ei ole omalta osaltaan hoitanut? vai keneltä?  Viimeisin, ilmeisen väistämättömäksi kokemansa, oli eroaminen harmaan talouden ministeriryhmästä.

Hautala on siis vienyt sekä oman että hallituksen uskottavuuden kaksinaismoralismillaan.  Pääministeri Jyrki Katainenhan ei voi muuta kuin tukea hautalaa sillä hänen omat tuohunsa ovat juuri tutkimuksen alla koskien filosofi Pekka Himaselta tilattua tutkimusta.    Jos hän olisi ottanut asiallisemman kannan Hautalaa kohtaan niin hänen kin oma yksinuottinen linjansa olisi kääntynyt kaksinaismoralismiksi.

Jo aiemmin Hautala on keskittynyt virkatehtäviään enemmän muihin projekteihinsa jotka yleensä tuntuvat jotenkin liittyvän Venäjän mustamaalaukseen sekä sen hajanaisen oikeisto-opposition auttamiseen ja sen julkisuuskuvan kiillottamiseen.  Siinä yhteydessä hautala on sekaantunut varsin kummallisiin kytköksiin jopa YK:n turvallisuusneuvoston tuomitsemia terroristiorganisaatioita myöten.  Samalla omat tehtävät, m.m. valtion omistajaohjauksen johtaminen, ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Kokonaisuutena kuva Hautalasta ei ole häntä mairitteleva vaan on pakko kysyä onko meillä varaa tuollaiseen ministeriin. 

Kristillisiä rusinoita

YLEn MOT-ohjelma on paljastanut valtiokirkon parissa tapahtuvan sairaiden ihmisten hyväksikäytön.  Kirkon johto sanoutuu sen pahimmista oireista kaksinaismoralistisesti irti.  Koska tavalliset ihmiset älyävät kuinka heitä käytetään hyväksi ja äänestävät jaloillaan?
  
YLEn tutkivan journalismin ohjelma MOT paneutui viime maanantain ohhjelmassaan evankelis-luterilaisen valtiokirkkomme piirissä tapahtuvaan puoskarointiin viime maanantain "Riivaajat kirkossa" lähetyksessään.  Kyseessä on härski sairaiden ihmisten hyväksikäyttö uskonnollisen elämysbusineksen kynsissä.

Virallinen kirkon johto on sanoutumassa irti esmerkiksi ohjelmassa mainitun Pirkko Jalovaaran touhuista mutta piiloutuu yksittäisten seurakuntien selän taakse.  Toisaalta seurakuntien johdot yrittävät häveliäästi päästä eroon härskeimmistä tapauksista kuten Jalovaarasta. 

Erityisen vekkulia ja paljastavaa on kirkon johdon irtisanoutuminen yliluonnollisista pahoista hengistä.  Kirkon oppinsa perustana ja pyhänä kirjanaan pitämä Raamattuhan on yhtä henkimaailmaa.  Se on täynnä erilaisia henkiolentoja, niin hyviä kuin pahojakin.  Nyt kun evankelis-luterilainen kirkko jäi housut kintuissa kiinni pahoilla hengillä pelottelusta niin piispat ja papit sanoutuvat niistä irti, kuten esimerkiksi Helsingin piispa  Irja Askola teki YLEn haastattelussa.   He eivät kuitenkaan sanoudu samalla tavalla irti hyvistä henkiolennoista kuten enkeleistä. Terveydenhuollossa Askola näyttää luottavan maallisen mutta lastensuojelussa Evankelis-luterilainen kirkko näyttää nojaavan enkeleihin. Kivat jutut Raamatusta ja muista uskonnollisista saduista kelpaavat mutta heti jos tulee negatiivista viestiä niin luotetaankin maalliseen.

Toisaalta Askolan viranhoitokin on samanlaista rusinoiden keräämistä pullasta.  Hän on naispappi ja naispiispa.  Hänen kirkkonsa pyhät kirjoitukset kuitenkin, edelleen, käskevät naista vaikenemaan seurakunnassa.   Hänelle virka kuitenkin kelpaa kun maallinen moraali vaatii tasa-arvoa.

Mistä löytyisi kristityille älyllistä ja henkistä selkärankaa niin paljon, että ei sorruttaisi kaksinaismoralismiin heti kun jäsenmaksutulot ovat vaarassa.  Ja toisaalta, mistä' löytyisi ihmisille selvänäköisyyttä nähdä pappien, piispojen ja kaikenmaailman maallikkosaarnaajien sumutuksen läpi.

Tarkoitushakuista kaksinaismoralismiako?

USA haluaa suojella kansalaisiaan libyalaisen konsolaattinsa räjäytyksen jälkeen.  Asiaan suhtaudutaan kaksinaismoralistisesti eikä tapahtumien jatkoseuraamuksia haluta miettiä.

Viime päivinä on pidetty kovastikin erilaista mekkalaa Islamin profeetan Muhammedin pilkkaamisesta.  USAn libyalaisessa Benghazin konsulaatin räjäytyksessä kuoli neljä USA-laisat m.l.  maan suurlähettiläs.  tapaukseen liittyen USAn presidentti Barack Obama on julistanut USAn suojelevan kansalaisiaan eri puolilla maailmaa.  Sinällään tuollaisessa julistuksessa ei tässä tilanteessa, ottaen huomioon tulossa olevat vaalitkin, ei ole mitään ihmeellistä.  Sen sijaan kummallista on täkäläinen suhtautuminen asiaan.  Kun Venäjän peresidentti Vladimir Vladimirovits Putin ilmoittaa Venäjän suojelevan venäläisiä muissa maissa, täällä älähdetään heti.  Mutta Obaman ihan samanlaiseen julistukseen ei puututa lainkaan samalla tarmolla.

Olisi suotavaa, että käyttäytymissääntöjen vaatiminen olisi symmetristä eikä valikoivaa.  Tässät tälläisestä menosta voi saada vaikka vaikutelman tarkoitushakuisesta kaksinaismoralismista.

Toinen juttu on, mitä tällä mediapyörityksellä haetaan?  Toki Obama hakee uudelleenvalintaansa.  Mutta onko taustalla perustelujen haku voimakkaampaan sotilaalliseen läsnäoloon alueilla joissa tuollaisilla filmeillä saa provosoitua USA:n vastaisia mielenosoituksia?  Tai jopa sotilaallisille operaatioille omien kansalaisten suojelemisen nimissä?  Onhan meillä esimerkki menneisyydestä tästäkin: USA hyökkäsi vuonna 1979 pikkuruiselle Grenadan saarelle yhtenä perustelunaan suojella ja evakuoida kansalaisiaan.  Mikään ei siis olisi uutta auringon alla.

Olisiko siis liikaa toivottu jos haluaisi tiedonvälitteidemme tarkastelevan tälläisiäkin asioita hieman laaja-alaisemmin ja suhtautuen tasapuolisemmin eri tahojen sanomisiin ja tekemisiin?

Mitäs me hutkivat tsurnalistit

Helsingin Sanomat jatkaa Venäjän ulkomaalaisrahoitteisten toimijoiden rekisteröimislain arvostelua.  Sen takana oleva Sanoma-yhtiö ilmeisesti itsekin joutuu rekisteröitäväksi.  Kritiikki on kaksinaismoralistista eikä näytä perustuvan tosiasioihin.
 
Helsingin Sanomien tämänpäiväisessä paperilehdessä toimittaja Iida Tikka joko yrittää olla hauska tai on käsittämättömän tietämätön Suomen kielen sanojen merkityksistä.

Tikka kirjoittaa otsikolla "Mitäs me vakoojat" Venäjän uudesta ulkolaisrahotteisten kansalaisjärjestöjen rekisteröimispakon tuovasta laista.   Hänen vitsinsä tai tietämättömyytensä takia agenteista tulee laissa vakoilijoita. Oikeastihan sana agentti tarkoittaa yleiskielessä asiamiestä tai edustajaa. Viihdekirjallisuudessa salainen agentti tarkoittaa myös tiedustelijaa tai vakoilijaa jolla saattaa olla myös erilaisia muita tehtäviä kuten tuhoamistoimeksiantoja. Venäjän lainlaatijoiden mielessä on ollut sanan yleiskielinen merkitys asiamiehenä, ihan sama kuin USA-laisten vastaavassa ("The Foreign Agents Registration Act (FARA)").


Tikka ei toki ole ainoa joka tuon väärän tulkinnan on tehnyt.  Sitä ovat käyttäneet niin venäläiset oppositiojärjestöt itse kuin jotkut ulkolaiset tiedotusvälineet, aina Al Jazeeraa myöten.  Ammattitoimittajien, kansainvälisissä uutistoimistoissa kuin suomalaisissa sanomalehdissä, luulisi kuitenkin osaavan asiansa eikä sotkevan sanojen merkityksiä.


Venäläinen Izvestia-lehti on tuonut esille, että Venäjän valtapuolueen, Yhtenäisen Venäjän jotkut edustajat ovat ehdottaneet rekisteröimispakon ulottamista myös ulkomaalaisrahotteisiin lehtiin.  Myös Hesari on kertonut asiasta. 

Erityisen vekkulia Tikasta tuntuu olevan nähdä hänen edustamansa yhtiön eli Sanoma-konsernin, julkaiseman Cosmopolitan-lehden katseleminen tuossa väärinymmärretyssä merkityksessä.  Se on hänestä osoitus k.o. lain kieroutuneisuudesta.  Tämä hutkiva tsurnalisti ei kuitenkaan ole tullut ottaneeksi selvää siitä kuinka ulkomaiden matkailutoimistot USA:ssa ovat ihan samassa asemassa.  Sen sijaan hän kaksinaismoralistisesti demonisoi Venäjän touhuja. 

Agenttien rekisteröintilain tarkoituksena on tuoda läpinäkyvyyttä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen eli tehdä ulkomaalainen rahoitus näkyväksi.  Sanoma-konsernin perimmäinen tarkoitus lienee kuitenkin ansaita rahaa Venäjän nuorisolta. Samalla Cosmopolitan-lehti myös vaikuttaa asenteisiin.  Tikka ei voi olla tietämätön sellaisesta.

Jos Tikka olisi tehnyt kotiläksynsä niin hän olisi saattanut jutussaan vaikka viitata myös Anna Chapmanin ja kumppanien juttuun USAssa.  Heidän rikoksensahan oli nimen omaisesti ulkolaisten agenttien rekisteröimislain rikkominen eli toimiminen ulkomaalaisina agentteina ilman, että olivat ilmoittautuneet asianomaisille viranomaisille eli oikeusministeriöön.  Jostakin kumman syystä tämäkään käytännön esimerkki tuollaisen lain käytöstä ei ylitä kynnystä Hesarissa.

Helsingin Sanomat haluaa nähdä itsensä n.s. laatulehtenä.  Toimittaja Iida Tikka jutullaan toki ajaa työnantajansa etua mutta tekee sen kökösti ja niin taitamattomasti, että tarkoitushakuisuus paistaa kilometrien päähän.  Laatulehti ja sen ammattitaitoiset toimittajat eivät nimittäin esittelisi noin määrätietoisesti ja paljastavasti vain toisen osapuolen kantoja ainaisena totuutena ja toista osapuolta aina väärässä olevana ja vain pahaa tarkoittavana. Venäjän perkeleellistäminen Hesarissakin siis jatkuu ja vie uskottavuutta aidolta asiasisältöihin perustuvalta kritiikiltä.