eroakirkosta.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vladimir Putin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vladimir Putin. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. heinäkuuta 2025

Maailmanpolitiikan arkipäivää

Päädyinpä hieman keräämään yhteenvetoa maailmanpolitiikan arkipäivästä nykykatsannossa. Horisontiksi asetin vuoden 2025 heinäkuun lopun keskellä mätäkuuta ja kohteena valikoitsemani merkittävät tapahtumat maailmalla ja osittain täälläkin, aloittaen näkyvimmästä eli Ukrainasta.

Ukrainassa on parhaillaan menossa edelleen jatkuva Venäjän hivuttava eteneminen samaan aikaan kun USA yrittää siirtyä uusiin seikkailuihin silti kasvonsa säilyttäen.  Se ei halunne uutta Vietnamia tai Afganistania joista lähtivät n.s. "häntä koipien välissä" vaikka nykyään priorisoikin Kiinan ja Iranin tärkeimmiksi vastustajikseen.  Siis Donald Trump:n hallinto pyrkii ikäänkuin neuvotteluratkaisuun jossa USA voi vetäytyä "kasvonsa säilytäen" ja Trump saattaa luoda rauhantekijän mainetta itselleen, haaveillessaan Nobel:n rauhanpalkinnosta.

Volodymyr Zelensky:n hallinto ei enää ole USA:n nöyrä vasalli vaan EU:n ja NATO:n länsieurooppalaisten eliittien, Suomi mukana, yllyttämänä pyrkii jatkamaan sotaa jonka näyttää silti olevan väistämättömästi häviämässä.  Sodan joka on ollut USAn etupiirin laajentamista  ja vuolasta kassavirtaa sotateolliselle kompleksille oligarkkien sivuvirtoineen samalla kun Vladimir Putin:n hallinto on pyrkinyt pysäyttämään lännen etenemistä.  Kiovan johtajat näyttävät hirttäneen itsensä niin sodankäyntiin että menettäisivät hillotolppansa jos ja kun se tulee loppumaan.

Lähi-Idässä jatkuu Israelin Eretz Israel -projekti *).  Se on elimellinen osa USA:n hajota ja hallitse -politiikkaa (divide et impera) Levantissa jossa se haluaa halllita öljyn tuotantoa ja sen kuljetusta sekä myös muita tavaravirtoja Suez:n kautta.  Israel tekee USAn "likaista työtä" pommittamalla vieraita maita ilman n.s. kansainvälisen yhteisön (lue: Lännen ylivaltapyrkimykset USAn johdolla) tuomiota. Sellainen olisi tullut välittömästi jos asialla olisi joku muu kuin oma liittolainen ja haluttu kumppani.  Nyt jotkut polititikot, m.l. suomalainen eliitti, laitetaan hieman heristämään sormea ja sanomaan että "hyi, ei noin saa tehdä" mutta asekauppa ja rahavirrat jatkuu kuten ennenkin, myös Suomesta.  Samalla palestiinalaisten tappaminen ja sorto jatkuu entosellään.  Nyt jo avoimesti puhuvat palestiinalaisten pakkosiirroista Donald Trump:n maalaillessa kiinteistöbusineksiään Gaza:an.

Kiina jatkaa nousuaan taloudellisena ja sotilaallisena mahtina mutta tekee sen sotimatta.  Kiinan kommunistisen puoleen nykyinen puoluejohtaja Xi Jinping asettuu hienosti vanhaan kiinalaiseen perinteeseen jossa linjat on pitkiä ja historiallisia.  Kun Mao Zedong:n aika osoitti ettei kapitalismin yli voi loikata niin nyt he käyvät kapitalismia "pikakelauksella" ja "sosialismi kiinalaisin ominaispiirtein" on jossakin tämän vuosisadan puolenvälin jälkeisessä ajassa. Heidän historiansa ei siis kulje kvartaaleittain vaikka kapitalismia elävätkin.

Kiina ei sotkeudu kauppa- ja projektikumppaniensa sisäisiin asioihin lännen tapaan joten se on yhä halutumpi kumppani esim afrikkalaisille maille jotka ovat maailman ihan viimeisiä vielä loppuun saakka kapitalisoimattomia alueita.  Jotkut niistä vielä melkein feodaalisia klaanihallintoja läntisten siirtomaaisäntien kouluttamine sotilaseliitteineen.  Samaan aikaan Kiina osoittaa kasvavalla armeijallaan Taiwanin **) kuuluvan "yhden Kiinan politiikan" mukaisesti Kiinaan yhtenä sen maakuntana ollen vain (pitkän) ajan kysymys koska se konkretisoituu.

Kiinan ohella BRICS jatkaa merkityksensä kasvattamista vaikka on poliittisesti hyvinkin erilaisten maiden varsin löyhä taloudellinen yhteenliittymä. Se on kasvanut Kiinan, Venäjän, Intian, Brasilian ja Etelä-Afrikan muodostamasta liitosta kymmenen maan kokonaisuudeksi (Argentiina luopui Javier Milei:n valtaannousun jälkeen jäsenyydestä).  Lisäksi on 13 kumppanimaan verkosto.  Merkittävä uusi avaus on myös BRICS:n oma kehityspankki eli New Development Bank.  BRICS:llä on myös muita kehityshankkeita vaikkei se näyttäisi pyrkivänkään EU:n kaltaiseksi valtioliitoksi saati yhteisvaluutta-alueeksi.  Joka tapauksesta se on kasvanut merkittäväksi taloudelliseksi vaikuttajaksi: Se on jo suurempi taloudellinen tekijä kuin G7 (liki kaikilla muilla mittareilla paitsi sotilasmenoilla mitattuna) ja sitä se on etenkin keskisessä Euraasiassa. Sen ehkä merkittävimpiä vaikutuksia on sen pyrkimys käydä kansainvälistä kauppaa useilla eri valuutoilla USAn Dollarin asemesta ja se on myrkkyä USAn äärimmäisen velkaantuneelle kansantaloudelle.  BRICS jatkanee kasvuaan sekä jäsenmäärältään että talouksiensa koolla tullen yhä merkittävämmäksi taloudelliseksi ja poliittiseksi toimijaksi. 

Arktisella alueella myös meno jatkuu. USA Donald Trump:n johdolla havittelee Grönlantia sen kaivannaisten ja strategisen sijainnin takia osaksi USA:sta.  Sama juonne lienee muiden seassa myös puheissa Kanadasta USA:n 51. osavaltiona. Olisihan USA:lla ihan eri painoarvo kiistassa Pohjoisen Jäämeren mineraalivaroista m.m. Lomonosovin harjanteella ja muuallakin jos Washingtonilla olisi koko Pohjois-Amerikan pohjoinen rannikko.  Samaan aikaan Venäjä vahvistaa armeijansa oloa omalla rannikollaan ja varmentaa Koillisväylää sekä arkista merenpohjaa itselleen.  USA havittelee oikeata jäänmurtajalaivastoa alueelle ja siihen haluaa itsensä sitoa myös suomalainen eliitti halullaan myydä jäänmurtajataosaamista. Sitä toki on ja sille pitäisi saada laajemmat markkinat mutta USA:n jäänmurtajat ovat osa sen laivastoa eikä sille laivoja toimittavat ole itsenäisiä.  Riskit on siis niin valtavat ettei nykyinen eliittimme taida sitä ymmärtää, tai ainakaan haluta ymmärtää.

USA rakentaa myös Tyynellä valtamerellä sotaliittoaan.  Se muodostaa Australian kanssa AUKUS-liittokuntaa jossa myös UK on omalla vähenevällä painoarvollaan (UK ei enää ole imperiumi vaikkei Lontoossa sitä välttämättä ollakaan sisäistetty, vielä) mukana.  Se on johtanut m.m. Australian uhmaamaan ydinsulkusopimuksen (1968) henkeä ydinkäyttöisillä mutta (vielä) ydinaseettomilla sukellusveneillään.

Samalla m.m. Australia yrittää painostaa Tyynenmeren valtioita jotka yrittävät pitää yllä suhteita myös Kiinaan.  Sen on saanut kokea m.m. Nauru johon Australialla on poliittinen ja taloudellinen alistamissuhde.  Oma juonensa on myös Filipiinien kohtalo vanhoine USA-laisine painolasteineen ***) 

Samaan aikaan Kiina kokee itselleen hyödylliseksi uittaa laivastoaan yhä kauempana omilta rannoiltaan ja Etelä-Kiinan meren riutoilta joita se yrittää omia kiistellen niistä naapureidensa kanssa.  Vastakkainasettelu siis sielläkin kehittyy.

***

Edellä esittelin muutamia maailmanpolitiikan kipupisteitä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on toki muuallakin.  Ne kuitenkin riittäkööt, tällä kertaa, esimerkeiksi laajemmasta kuviosta historian kehityksen tässä vaiheessa.  Koko II Maailmansodan jälkeisen ajan sodan "länsiliittoutuneet" USAn johdolla ovat hallinneet maailmanpolitiikka, mitä nyt NL yritti lyödä kapuloita rattaisiin, joskus paremmalla, yleensä huonommalla menestyksellä.  Se vaihe päättyi NL:n romahduttamiseen jolloin Francis Fukuyama:n silloisten puheiden mukaan historia pysähtyi ja luultiin siirrytyn ikuiseen USA-johtoiseen kapitalismiin ****).  Nyt, vuoden 2008 Sakartvelon tapahtumista *****) lähtien tuota kehitystä on Venäjä pysäyttänyt. Toisaalta Venäjä on alkanut laittaa tosissaan hanttiin vaikka lännellä on vankka suunnitelma ja toisaalta Kiina on noussut maailman suurimmaksi taloudeksi ja kiihdyttää etumatkaansa.  Yhdessä muun BRICS:n kanssa ne muuttavat maailmaa yksinapaisesta lännen hallinnasta moninapaiseksi- ja tahoiseksi sekä valuuttaiseksi verkostoksi.

Taustalla näyttäisi vaikuttavan brittimaantietelijä Halford Mckinder:n (1861-1947) kehittämä "Heartland Theory" ******) (suom. "sydänmaateoria").  Sen mukaan se joka hallitsee maailman "vipu-/napa/sydän-aluetta", hallitsee maailmaa. Tuon keskuksen hän sijoitti Keski-Aasian pohjoispuolelle ja Uralista itään.  Ja sinne tuntuu edelleenkin maailman valloilla olevan hinku.  Venäjä ja Kiina hallitsevat sitä (pivot area) nyt liittolaisina ja yhdessä keskiaasian tasavaltojen (Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan, Turkmenistan, Uzbekistan) kanssa.  Länsi (crescent), nykyisin Läntisenä arvoyhteisönä tunnettu, yrittää sitä saada käsiinsä kun samaan aikaan "itä" yrittää purkaa sitä uhmaavaa liittokuntaa. 

Kuva: Halford Mckinder:n käsitys napa- ja kehäalueista (1904)

Tokikaan Mckinder ei voinut nähdä kaikkia myöhemmin vaikuttavia seikkoja kun oli viktoriaanisen ajan tieteilijä.  Silti tuo asetelma on hyvinkin ajankohtainen sillä myös myöhemmät hillipohjaisten polttoaineiden tuotannon ja logistiikan sekä valuuttadominanssien vaikutusalueet noudattelevat mielenkiintoisella tavalla hänen hahmotelmiaan.  Suurin muutos lie vain n.s. anglo-saksisen maailman navan siirtyminen Lontoosta Washingtoniin.  Muutos jota ei viktoriaanisessa imperiumissa elänyt olisi voinut kuvitellakaan.

Suomi on Mckinder:n laskelmissa kehää ja siihen meidän eliittimme on meitä hirttämässä. Perinteisesti jo rautakaudelta lähtien olemme olleet idän ja lännen rajalla.  Välillä meitä on yritetty liittää milloin kumpaankin osapuoleen ja lähihistoriamme aikana entistä vahvemmin kehän sotaisiin liittokuntiin, aikaisemmin keisarilliseen Saksaan, Natsi-Saksan "Neuropa:an" (t.m.n. Neuordnung) ja nyt Euroopan unioniin (EU) ja NATO:on.  Tässäkin navan siirros Berliinistä Washingtoniin on enemmän sivuseikka ja riippuvuuden hakeminen ydintä.

Emme siis elä mitään poikkeuksellisia aikoja, vaikka aikalaisista onkin yleensä mukava niin ajatella omasta ajastaan, vaan elämme osaamme suuremmassa ja pidemmässä jatkumossa.  Se ei ole silti determinismiä vaan vain todennäköisiä valintoja mahdollisuuksien rajoissa. Siis vaihtoehtoja on.

Miten siis me ihmiset oppisimme lukemaan maailman tapahtumia ja tekemään objektiivisia johtopäätöksiä joita toimeenpannessamme lopetamme nämä vastakkainasettelut ja opimme elämään rauhassa keskenämme?  Kanssalaisina maailmankylässä.  Meitä suomalaisia koskettaa erityisesti hirtetäänkö meidän jonkin osapuolen imperialistisiin valloitus- ja ylivaltasuunnitelmiin vaan osaammeko navigoida niiden välistä?


---

*) Eretz Israel (suom: Israelin maa) on sionistien Maailman sionistijärjestön (hebr: הַהִסְתַּדְּרוּת הַצִּיּוֹנִית הָעוֹלָמִית; transl: HaHistadrut HaTzionit Ha'Olamit) perustavassa kokouksessaan Genevessä 1896 Theodor Herzl:n (1860-1904) johdolla aloittama projekti jossa on tarkoitus valloittaa n.s. Eretz Israel:n alue eli Suur-Israel rotu- ja uskontopuhtaaksi sionistiseksi valtioksi. Alueen on tarkoitus ulottua "joelta joelle ja mereltä autiomaahan" eli Niililtä Eufratille ja Välimerestä Syyrian autiomaahan ellei peräti Persianlahden pohjukkaan.

**) Taiwan on saari Kiinan kaakkoisrannikon edustalla. Vanhin nimitys lie "Liuqiu" (流求) n. vuodelta 638. Myöhemmin portigalilaiset siirtomaaisännät nimesivät saaren "Ilha Formosa:ksi" (suom. "Kaunis saari") 1500 luvulla. Seuraavalla vuosisadalla kiinalaiset nimesivät sen "Taiwan:ksi" paikallisen Taivoan-kansan mukaan. "Kiinan tasavalta" (ROC) siitä tuli Tšiang Kai-šek:n saman nimisen hallinnon vetäydyttyä sisällissodan tappion myötä saarelle. Hänen hallintonsa seuraajat hallitsevat saarta edelleenkin USA:n avustuksella.

***) Filippiinit oli käytännössä pitkään USA:n siirtomaa. Se oli Espanjan siirtomaa Fernão de Magalhães:n (1480-1521) saapumisesta 1521 USAn-Espanjan sotaan 1898 saakka. Per viam: Magalhães tapettiin Filippiineillä hänen sotkeennuttuaan paikallisten kuningaskuntien erimielisyyksiin.  USAn voiton  jälkeen filippiiniläiset soti USAa vastaan aina vuoteen 1913 mutta saaret oli sen miehittämiä kunnes se sai II Maailmansodan jälkeen nimellisen itsenäisyyden. Alistussuhde ei silti päättänyt ja jatkuu jollakin tasolla edelleenkin. Se näkyy m.m. Filippiinien hallinnon ulkopolitiikassa jossa USA ei anna se normalisoida suhteitaan Kiinaan.

****) USA-lainen valtiotieteilijä ja poliittinen taloustieteilijä Francis Fukuyama ennusti NL:n romahduttamisen yhteydessä esseessään "End of History?" historian loppua ja kapitalismin ikuista voittoa jota hän nimitti eufemismeilla "liberalismi" ja "vapaa markkinatalous". Hän on myöhemmin pyörtänyt kirjoittamansa. Toisaalta "historian loppu" on vanhempi konsepti. Jo Thomas More (1478-1535) Friedrich Hegel (1770-1831) ,Vladimir Solovjov (1853-1900) kirjoittivat siitä.

*****) Vuonna 2008 Sakartvelon hallinto Mikheil Saakašvili:n johdolla hyökkäsi Etelä-Ossetiassa tulitaukosopimuksen nojalla olleiden rauhanturvaajien kimppuun. Venäjän armeija saapui lopettamaan Sakartvelon armeijan hyökkäyksen ja ajoi sen pois. Tapaus kiihdytti Etelä-Ossetian ja Ahasian itsenäisyyspyrkimyksiä ja lähensi niiden hallintoja entisestään Venäjään.

******) Halford Mackinder: "The Geographical Pivot of History" (essee); The Geographical Journal, Vol. 23, No.4, (huhtikuu 1904). Alk. luento Royal Geographical Society:ssä. Per viam: Samaa kuviota "anglosaksinen länsi c. Euraasia" käytti George Orwell (1903-1950, oik. Eric Blair) romaanissaan "Nineteen Eighty-Four" kuvaamaan Oceanian ulkopolitiikkaa.

maanantai 15. heinäkuuta 2024

Oltaisipa saatu käännytyslaki käännytettyä

Nyt eduskunta on hyväksynyt käännytyslain (jur. "laki väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi") kiirelliseksi julistamisen ja heti perään koko lain, nipin napin saavutetulla 5/6 enemmistöllä (134 jaa c. 31 ei ja 1 poissa eikä yhtään tyhjää).

Turvapaikanhakijoiden aalto vyöryy kohti Suomea Vartiuksen raja-asemalla joulukuussa -23
(lähde: Kainuun Sanomat 14/12 -23,kuva: Jussi Pohjavirta)

Laki mahdollistaa turvapaikanhakijoiden käännyttämisen rajalla ilman asianmukaista hakemuksen käsittelyä. Ei ole ihme, että valtaosa oikeusoppineista asiantuntijoista, etenkin ihmisoikeuksiin perehtyneet, ovat sitä kovasanaisesti arvostelleet m.m. EU-oikeuden ja kansainvälisten sopimustemme vastaisena.

Lain kannattajat ovat perusteelleet sen tarvetta Venäjän muka käyttämällä n.s. "välineellistetyllä maahantulolla" jossa Venäjän viranomaiset muka tarkoituksella kuljettaisivat turvapaikanhakijoita massoina rajalle ja usuttaisivat Suomeen.  Moisesta ei kuitenkaan ole mitään näyttöä.  Ennen itärajan sulkemista hieman kasvanut turvapaikanhakijoiden määrä ei riitä "välineeksi" hybridisodassa. Ei vaikka nyt on maalailtu miljoonia tulijoita.  Rajavartiolaitoskin on mieltä, että asialla ovat erilliset ihmisalakuljettajien jengit osana laajaa kansainvälistä verkostoa. Pienet ryhmät jotka kykenevät järjestämään kerralla korkeintaan muutaman kymmenen tulijan joukon. Sitä paitsi eikö turvapaikanhakijat pidäkin pelastaa rikollisten ihmissalakuljettajien kynsistä?

Turvapaikan hakeminen on ihmisoikeus

Erityisesti on ristiriitaista ja epäjohdonmukaista selittää toisaalta kuinka Venäjä on raakalaismainen Putinin totalitarismi jossa kukaan ei ole turvassa mutta toisaalta väittää sen olevan turvallinen juuri näille turvapaikanhakijoille.  Unohtuu niin ulkoministeriön matkustustiedote jossa Venäjä määritellään turvattomaksi kuin Venäjän käymä sotakin Ukrainassa.  Kiovan hallinnon AFU:han on pommittanut useita sen alueita aina Moskovaa ja Pietaria myöten ja länsi (lue: USA, NATO ja EU) haluaa lisätä sen iskuja uusin tehokkaammin asein.

Myöskään lain valmistelu ei saa erityistä kiitosta.  Eduskunnan valiokunnat jyräsivät hallituspuolueiden enemmistöillä vaikka ylivertainen valtaosa asiantuntijoista pitä lakia jollei ihan mahdottomana niin ainakin äärimmäisen ogelmallisena sekä ristiriitaisena suhteessa muihin lakeihin, m.m perustuslakiin ja kansainvälisiin sitoumuksiin.

Lain vastustajia he ovat nimitelleet putinisteiksi ja maanpettureiksi jotka vaarantavat koko kansamme turvallisuuden ja tulevaisuuden.  Perusargumentti on ollut, että jos lakia ei säädetä Vladimir Putin päättää raja-asioista meidän itärajallamme ja sitten sieltä alkaa tulla desantteja ja muita "vihreitä miehiä".  Meillä on kuitenkin asiansa osaava rajavartiosto sekä sillä ajantasalla olevat lait, asetukset ja rajamenettelyt jotka ovat toimineet vuosikymmeniä.

Lain vastustajien argumentit taas perustuvat kansainvälisiin sopimuksiimme, m.m. YK:n pakolaisten asemaa koskeva sopimus, sekä siihen kuinka ne määrittävät oikeuden hakea turvapaikkaa ihmisoikeudeksi. Se katsotaanko asiallisen hakemuksen käsittelyn jälkeen turvapaikka tarpeelliseksi onkin ihan toinen saaga.  Samaten on vedottu myös perustuslakimme määrittelyihin. Unohtaa ei pidä myöskään humaanisuutta ja ihmisyyttä. Ne edellyttävät meidän auttavan apua meiltä pyytämään tulevia.

Oma lukunsa on, miksi nykyinen Petteri Orpon(Kokoomus) ja Riikka Purran(Perussuomalaiset) hallitus on moista lakia lähtenyt ajamaan.  Itse näkisin taustalla olevan Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) hallitukselle antaman poliittisen tehtävän, n.s. kurjistamispolitiikan, seurauksien peittelyn.  Ulkopoliittisen kriisin kehittelyhän on ikivanha ja paljon käytetty keino haudata omia kotoisia ongelmia muka isompien alle ja ohjata suuren yleisön huomio toisaalle. Siitä lienee nytkin kyse. Presidentti Urho Kekkonen tiettävästi tokaisi joskus aikoinaan, että jos jommankumman pitää olla rempallaan, ulko- tai sisäpolitiikan, niin olkoon se sitten sisäpolitiikka.  Tässä tapauksessa Orpon-Purran ratelihallitus*) on laittamassa ulkopolitiikkaa rempalleen kun sisäpolitiikka meni jo. Kun Kekkosella vain toinen niin näillä molemmat.

Oma juonteensa voi olla myös Suomen asema USA:n hybridisodassa Venäjää (ja myös Kiinaa) vastaan.  Suomi on viety sen eturintamaan eli NATOon ja olemme mukana liki kaikissa n.s. läntinen arvoyhteisön**) hybridioperaatioissa, kauppasaarroista ja sanktioista mitä ihmeellisempien asioiden boikotteihin. Sinne mahtunee tämäkin meitä haittava offensiivi.

Nyt laki on hyväksytty, valitettavasti, mutta taistelu ihmisyyden ja oikeusvaltion puolesta tulee jatkumaan.  Mielenkiintoisia tulevat olemaan tilanteet jos ja kun lakia aletaan käytännössä soveltaa ja turvaa hakevia käännyttää.  Miten suhtautua esimerkiksi jos Venäjä ei laske raja-alueelle kohti Suomen rajaa päästämiään mutta täkäläisten käännyttämiä enää takaisin. Juristerisesti he ovat vahvoilla sillä maastahan on aina päästettävä pois mutta maahan ei tarvitse ottaa jolleivät ano turvaa.  Kuka ottaa vastuun heidän kohtaloistaan?

On myös mahdollista haastaa Suomen valtio ainakin yksittäisistä käännytyksistä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (ECHR) sekä EU:n tuomioistuimeen, jälkimmäiseen ehkä myös yleisemminkin koko laista. Niiden pitkäpiimäiset prosessit kestänevät kuitenkin vuosia ja todennäköistä on suorempi toiminta: mielenosoituksia ja ehkä myös pakolaisten kansalaistottelematonta auttamista.  Tulemme jatkossa elämään "mielenkiintoisia" aikoja - tämänkin - suhteen.  Joka tapauksessa lain vastustus ei tulle jäämään tähän.


---

*) Rateli eli mesimäyrä (Mellivora capensis) on Riikka Purran esiinostama afrikkalainen näätäeläin.  Purra valikoi sen totemieläimekseen koska se ei kuulemma välitä pa**aakaan.  Sen takia lempinimeksi nykyiselle hallitukselle.

**) "Läntinen arvoyhteisö" on käsite jolla tarkoitetaan kaikkia niitä läntisiä, USA:n johtamia liittoutumia, m.m. NATO, EU jotka liittävät propagandaansa n.s. "läntiset arvot". Suomessa termiä lanseerasi m.m. Martti Ahtisaari (1937-2023) joukkona johon Suomen tulisi kuulua jotta olisimme arvoinemme arvoisessamme seurassa.

tiistai 5. huhtikuuta 2022

Totalitarismista ja fasismista sekä niiden analyysistä

 KSML-konserniin kuuluva Uutissuomalainen-palvelu on koonnut artikkelin jossa valitut tieteilijät, Oula Silvennoinen/Akat. ja Jussi Soimetsä/TY sekä "asiantuntija"Jouni Lassila/UPI arvioivat Venäjän presidentin Vladimir Putinin "fasistisuutta".  Juttu on m.m. julkaistu Länsi-Savo -lehden sivuilla otsikolla "Venäjä ei ole suoranaisen fasistinen valtio – silti Putinia voi verrata Hitleriin, ja myös Venäjä hallitsee kansalaisiaan propagandalla, militarisoi yhteiskuntaa ja lietsoo nationalismia".


"Analyysi" oli mielestäni kovinkin löysää jutustelua. Johtuneeko toimittajista, haastatelluista vai toimitustavasta tai kaikista noista.  Mieleeni tuli taannoiset NL:n aikaiset kremnologit (tai kremlologit) jotka päättelivät maailmoja mullistavia neuvostojohtajien nenien asennosta Leninin mausoleumin katolla.  Niinpä provosoiduin kirjoittamaan myös omaa analyysiäni jota tarjosin kommentiksi palstalle.  Se ei kuitenkaan taaskaan ylittänyt STT:n ylläpitämää julkaisukynnystä.  Koska kirjoitukseni ei heistä ilmeisesti kelvannut "edistämään asiakkaiden ja näiden yleisöjen välistä vuorovaikutusta, joka vie keskustelua eteenpäin ja luo arvoa myös keskustelua vierestä seuraaville lukijoille" jaan ajatukseni täällä omalla plokipalstallani, hieman alkuperäistä laajempana ja linkkien kera.

Mielestäni oikeasti olisi lähdettävä Venäjän valtion luonteesta ja talousjärjestelmästä joka on kapitalistinen. Kyse on siihen liittyvien nautintaoikeuksien ylläpitämisestä ja järjestämisestä. presidentti Vladimir Putinin johtama hallinto näyttäisi olevan pragmaattinen ideologioiden t.m.s. suhteen silloin kun niiden edistämisestä on kyse. Yhteistyönsä näyttää onnistuvan niin taantumuksellisen uskonnon kuin militaristisen patriotismin kanssa samaten kuin mennyttä sekulaaria suuruutta haikailevien konservatiivien kanssa. Siis jonkilaista patrioottis-militaristista kesaropapismia jossa johtava ajatus on Venäjän poliittinen suurvalta-asema ja kulttuurinen "русский мир" (transl. "Ruskij mir" eli "venäläinen kulttuuripiiri", linkki arkistoon koska oikea on estetty).

Sen sijaan etno-nationalistit näyttävät jäävän ulkopuolelle, samaten kuin läntistä finanssikapitalismia ajavat finanssitalousliberaalit. Onhan venäläinen kapitalismi vielä tuotannollisen kapitalismin vaiheessa.


Aleksandr Dugin on kai Vladimir Putinin et al muiden siellä valtaapitävien horisontissa melkoisesti marginaalissa eikä ole saanut sellaista "valtakunnan filosofin" asemaa jonka hän itse itselleen mieluusti soisi ja jota hänelle täällä lännessä manataan. Se ei toki näyttäisi tarkoittavan etteikö hänenkin seuraajiaan silloin tällöin muistettaisi koska heidänkin kannatuksensa kelpaa valtaapitäville.  Myös hänen korostamansa Euraasian merkitys sopii valtaapitäville.

Fasismia (huom: menneisyyden italialainen fascismi oli vain yksi fasismin monista muodoista) pitäisi tutkia nimenomaan kapitalismin näkökulmasta. Sehän on monimuotoinen keinovalikoima kapitalismin pystyssäpitämiseksi haastavissa olosuhteissa, siis silloin kun n.s. "pehmeä voima" eli "porvarillinen hegemonia" (vrt. Antonio Gramsci) ei enää pelkästään toimi. Silloin manataan "kansa" kaduille suihtukulkueisiin ja käytetään autoritatiivisia menetelmiä toisinajattelijoita ja heidän mielipiteitään kohtaan. Silloin haetaan yhtenäisyyttä, "yhteen hiileen puhaltamista", "samassa veneessä soutamista" ja peikotetaan niitä jotka siihen eivät alistu.

Per viam: Viime aikojen näyttävimmät fasistimarssit on pidetty Baltianmaissa ja Ukrainassa.

Näyttäisi siis, että olemme jälleen yksipuolisen läntisen narratiivin rakentamisen ja suojelemisen äärellä.  Eikä edes tälläisen taviksen poikkipuolinen sana ylety valtakunnallisen keskitetyn tiedonlevitteen sivuille.  Edes sen vertaa toisinajattelua ei totalitarismimme siedä.

torstai 17. helmikuuta 2022

Ukrainan toinen näytös

 Nyt USA:ssa julistettu "doomsday" on ohitse.  Sikäläisten ja täällä kovasti toistettujen uutisjuttujen mukaan Venäjän piti hyökätä joko 15. tai 16. tätä helmikuuta Ukrainaan ja valloittaa se kahdessa päivässä, kuulemma klo 3 aamuyöllä.  Mitään sellaista ei ole tapahtunut eikä liene ollut koskaan tapahtumassakaan.  Nyt lieneekin alkamassa show:n toinen näytös.  Vaikka tosin vanha kansa tiesikin "ry**än 'kohta' olevan viisi vuotta" niin silti.  Olenee siis aika hieman arvioida mitä tapahtuu kun "sutta on huudettu" kyllästymiseen asti ja uskottavuus läntiseltä sodanlietsonnalta rapisee.

Siinä epäilen pääosassa olevan hyötymistarkoituksellisen kunnian keräämisen siitä kuinka Vladimir Putin saatiin perääntymään ja kuka saa kunniaa.  Saako sen
a) Joseph "Joe" Biden joka tarvitsee tuleviin välivaaleihin vahvan johtajan mainetta, sellaisen joka pistää putinit paikalleen ja sitten tuo "rauhan meidän ajallemme" (siis ainakin seuraaviin vaaleihin asti) vai
b) Boris "BoJo" Johnson jonka pitäisi kiemurrella irti bilesopastaan, "partygate" niinkuin sielläpäin sanotaan.  Eikä suosiomittauksien lukemissa ole muutenkaan hurraamista.  Hänkin näyttää tarvitsevan maailman pelastajan mainetta tai 
c) Emmanuel "Manu" Macron edessään presidentinvaalit joissa pitäisi pärjätä toisaalta kaikenmaailman äärioikeistokoheltajia ja toisaalta tolkullisempia vastaan.  Vaikka hän on tällä hetkellä johdossa homma on kaikkea muuta kuin varmaa.
d) Olaf "Scholzomat" Schulz:llakin olisi ravisteltavana Angela Merkel:n varjo yltään ja alettava  näyttää oikealta valtiomieheltä.  Siinä suhteessa rauha olisi mainiota rekvisiittaa.
Pienemmät yrittäjät lienevät statisteja kuten borrellit, niinistöt sun muut.

Toisaalta on toki pidettävä USA:n aseteollisen konglomeraatin (MIC) edut kunnossa.  He yhdessä finanssibusineksen suurten toimijoiden kanssa pyörittävät USA:n n.s. "Deep State:n" avulla sikäläistä sisä- ja ulkopolitiikkaa.  Siten missään tilanteessa sen etuja ei vaaranneta USA-laisella politiikalla vaan pikemmin pidetään yllä aseiden kysyntää nostamalla konflikeja joita lietsotaan proxyjen avulla ja mahdollisia sotia pyritään käymään erilaisten auksiliaarijoukkojen avulla itse likaamatta käsiä ja vaarantamatta omaa mainetta kotoisilla tappioilla.  Sitä sanotaan "kansallisten etujen ajamiseksi" joka USA:lla konkretisoituu sikäläsiten suuryritysten globaaliin voitontavoitteluun. 

Viimeksi mainitussa suhteessa läpeensä korruptoitunut ja oligargien rahastama Ukraina on ollut hedelmällinen paikka.  Sen vuosia jatkunut kriisi on saanut markkinat pyörimään ja toisiaan ovat tappaneet ukrainalaiset. Tosin mielenkiintoista olisi selvittää millä ja kenen rahoilla Ukrainaa oikeasti aseistetaan.  Omaa rahaahan heillä ei juurikaan ole ja talous kuihtuu kokoajan lisää. Samaan aikaan USA:n presidentinhallinnon "turvallisuus"poliittinen (sic!) neuvonantaja Jacob "Jake" Sullivan on pyytänyt sikäläiseltä kongressilta miljardin dollarin (1 000 000 000$) lainavakuutta Ukrainalle uusiin asehankintoihin. Samalla asialla näyttäisivät olevan myös Kanada ja EU.  Onpa jopa pääministerimme, monasti ihan tolkullinen Sanna Marinkin lupaillut rahallista apua.  Maksajiksi ollaan siis työntämässä veronmaksajia ympäri koko n.s. "läntisen arvoyhteisön". 

Ukrainaan on toki työnnetty pääasiassa varastoista vanhemessa olevia aseita jotta saadaan tilaa uusille ja entistä kalliimmille.   Ja kun tilaa syntyy voivat muutkin lisätä varusteluaan, m.m. USA itse.  ja yleinen kriisiytymisen tunnelma saa monet muutkin ostoksille, m.l. Suomen.  Jännitteiden luominen on siis melkeimpä yhtä hyvää businessta kuin itse sota.


Venäjän kannalta taas pikemminkin on nähtävissä yritys pysäyttää Neuvostoliiton hajottamisesta alkanut läntisen blokin (lue: USA:n etupiirin) laajeneminen yhä lähemmäksi sen ydinalueita.  Kehitys alkoi Saksojen yhdistymisestä ja DDR:n siirtymisestä osaksi NATOa.  Silloin läntiset johtajat lupasivat monilla suilla, m.m. USA:n ulkomisteri James Baker, UK:n pääministeri Margaret Thatcher, Länsi-Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher et al,  ettei NATO laajene "tuumaakaan idemmäksi".  Nyt ollaan tilanteessa jossa presidentti Vladimir Putin joutui toteamaan etttei heillä ole enää mitään mihin peräytyä.  He siis kokevat olevansa "selkä seinää vasten" ja silloin on puolustauduttava. 


Oma lukunsa ja julkisuudessa näkyvä lienee kuitenkin tuo mainepisteiden keruukilpailu.  Onhan joku jossakin jo alkanut jakaa Nobel:n rauhanpalkintojakin näiden vekkuleiden kesken.  Hyvin kuka tahansa heistä sopiikin samaan sarjaan Henry Kissinger:n, Menahem Begin:n, Martti Ahtisaaren, Barack Obama:n  ja Abiy Ahmed Ali:n muodostaman jonon jatkoksi, ihan vain muutamia exempli gratia mainitakseni.


Todennäköistä siis, että tunnelmat eivät juurikaan lienny mutta välitön sodan uhka ("highly likely" britannialaisittain ja 'imminent' USA:n retoriikassa) väistyy. Siten säilytetään asekysyntä korkealla, ihan riippumatta mitä Venäjä tai sen liittolaiset tekevät.  Venäläisethän näyttäisivät olevan siirtämässä harjoituksensa tällä kertaa harjoitelleet takaisin kotikasarmeihinsa mutta USA:ssa jatketaan propagandaa.  Samalla näyttäisi myös täkäläinen MSM ja kärkipoliitikot, m.m. ulkoministeri Pekka Haavisto jatkavan samalla linjalla.


P.s: Miten ja milloin mahtaa alkaa kolmas näytös?  Sittenkö kun ukrainalaisten talous on lopullisemmin romahtanut, infrastruktuuri särkynyt ja oligargit kaikonneet rahoineen? Milloin on anagnorisis ja mihin suuntaan draaman kaari silloin kääntyy, paremmaksi tavallisille ukrainalaisille vaiko huonompaan?


***

Lisäys 24/2 -22 klo 9.30

Nyt näyttäivät Venäjän federaation joukot aloittaneen operaationsa, kuten he sanovat "erityisen sotilasoperaation" Ukrainan "denatsifioimiseksi" ja "demilitarisoinniksi".  Sinällään ihan tarpeellinen operaatio mutta ei kovin kaunis näin toteutettuna.  Aika tullee paljastamaan mikä on totuus tähän johtaneesta kehityksestä ja mitä oikeasti tapahtuu.  Nythän olemme kahden eri osapuolen propagandan varassa.


perjantai 28. kesäkuuta 2019

Monensorttista liberalismia

Kiinnitinpä huomiotani Venäjän presidentin V.Putin:n avautumiseen Financial Times -lehden haastattelussa liberalismista ja kuinka Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja D.Tusk on hänelle kiukkuisasti vastannut.  Olen kyseisten juttujen osalta vahvasti netissä olevien vapaasti luettavien juttujen varassa, YLE, The Guardian, New York Times etc, kun FT:n juttu on maksumuurin takana enkä ole vielä katsonut tarpeelliseksi heille heidän jutuistaan maksaa.

Niiden perusteella voisi päätellä, että kyseiset puhuvat päät puhuvat toistensa ohi.  Toinen puhuu liberaalista ideasta, kansalaisten äänestyskäyttäytymisestä, kuinka jälkimmäinen on ajanut ohi ensinmainitusta j.n.e. Toinen demokratiasta, henkilöpalvonnasta j.n.e.  Ilman, että olen molempien sanomisia alkukielisinä tarkistanut, vapaan ja vastuullisen tiedonvälittäjien tulkinnan mukaan he näyttäisivät puhuvan ihan eri asioista puhuessaan liberalismista. 

N.s. vapaa ja vastuullinen lehdistö näyttää esittävän Putin:n viestin kovinkin vastemielisessä valossa ja Tusk:n puolustavan hyvää.  En ota tässä yhteydessä sen enempää kantaa kuinka osuvia kumpikaan ovat olleet.  

Liberalismin monet kasvot

Liberalismi sanakirjamerkityksessään tarkoittaa (Kielitoimiston sanakirja) "yksilön vapauksien ja vapaan kilpailun merkitystä korostavia pol. ja tal. suuntauksia".  Kyseisessä määritelmässä täsmennetään esimerkeillä poliittisen ja taloudellisen l:ien eroa.  Lisäksi voidaan puhua ainakin n.s. arvoliberalismista. Oma osansa on anglosaksinen, etenkin USA-lainen tapa nimittää vasemmistolaista politiikkaa liberaaliksi tarkoituksena haukkua sitä. Kaikkia niitä voidaan analysoida vielä tarkemmin erilaisiksi suuntauksiksi.  Kukaan ei noudata eikä aja niitä kaikkia vaan on muodostanut itselleen oman käsityksensä siitä mitä liberalismi tarkoittaa ja ei tarkoita.

Lisäksi vielä, koska liberalismilla on niin hyvä kaiku etenkin sivistyneessä Euroopassa, sitä käytetään eufemismina peittelemään omia karkeampia ja vähemmän vapaamielisiä aikomuksia.

Niinpä Putin:n kärkevästi kuvailema n.s. "läntinen liberalismi" onkin johdettu ajamaan kovinkin kapeaa vapauksien sektoria.  Sellaista jossa kavennetaan m.m. sananvapautta ja kompromentoidaan erimieltä olevia sekä pyritään rajoittamaan heidän vapauksiaan muka vapauksien suojelun varjolla.  Tähän mahtuu niin vasemmalta tuleva globalismin kritiikki kuin äärioikeistolainen nationalismi.  Samalla kun geo- ja talouspoliittisilta vastustajilta vaaditaan jonkin tarkemmin määrittelemättömän liberalismiksi kutsutun utopian toteuttamista jotta heidän kanssaan voisi sovussa elää.  Karkeimmillaan se näyttäytyy vapauden vientinä pommikoneilla ja muilla sota-aseilla.  Tusk näytti suuntautuvan vastakritiikissään kovinkin propagandistisesti "läntisen" liberalismin hyökkäävään puolustuslinjaan.

Ehdotus m.m. YLE:lle

Liberalismin kovinkin laaja ja monimuotoinen kenttä kaipaisikin perinpohjaista tarkastelua jossa kirkastettaisi erilaiset liberalismin osa-alueet selkeiksi termeiksi.  Samalla pitäisi harjata niistä pompöösi tarkoitushakuinen propagandakäyttö.  Silloin pystyisimme sivistyneempinä m.m. "lukemaan" kovinkin konservatiivisen ja oikeistolaisen Putin:n sekä myös oikeistolaisen ja vain puolalaisella mittapuulla ei-konservatiivisen Tusk:n liberalismia koskevia avautumisia ymmärtäen mitä kukin sanomisillaan ajaa takaa.  Kysehän on perimmiltään kahden vastakkaisen poliittisen leirin johtohahmojen nokittelusta jossa haetaan maksimaalista vaikuttavuutta omalle propagandistiselle sanomalle. 

Päädyinkin YLE:n Putin:n haastattelua ja Tusk:n vastausta koskevat jutut luettuani ehdottamaan niihin lähettämässäni palautteessa YLE:lle, että laatisivat nettiin sivuston ja tekisivät ohjelmia joissa kävisivät läpi ja ruotisivat liberalismin olemusta monesta suunnasta ja sen erilaiset suuntaukset ja näkökulmat esitellen.  Sekä myös pureutuen sen nimissä harjoitettuun propagandaan.  Samalla he voisivat jopa järjestää "Liberalismi-illan" jossa erilaisia näkökulmia edustavat asiantuntijat, filosofit, sosiologit, valtiotieteilijät, tiedotustieteilijät, poliitikot j.n.e. keskustelisivat aiheesta.  Toivottavasti julkisen palvelun tiedonlevite näkee palvelu- ja sivistystehtävänsä myös tuolla tavoin ihmisten tietoa ja osaamista lisäävässä merkityksessä.

P.s. Ehdotukseeni saavat toki myös muut vapaasti tarttua.

lauantai 24. syyskuuta 2016

NATO ampui alas Niinistön ehdotuksen

NATO ei suostu transpondereiden päällä pitämiseen.  Sen kielteinen kanta Niinistön ehdotukseet ei juurikaan ylitä uutiskynnystä.  

Presidentti Niinistö teki viime keväänä presidentti Putinille ehdotuksen, että kaikki sotilaskoneet Itämerellä pitäisivät n.s. transponderinsa päällä jotta koneet voitaisi tunnistaa helpommin.  Putin tarttui ehdotukseen ja jatkoi sen likipitäen lennosta NATOlle.  Olemme sen jälkeen odotelleet NATOn vastausta.  Nyt sellainen on saatu: ei käy NATOlle.

NATOn mielestä transponderit eivät enää olekaan "se juttu" vaan ihan liian mitätön ja merkityksetön.  He kyllä suosittelevat transpondereiden päällä pitämistä mutta jotkut liittolaiset joillakin lennoilla eivät niitä kuitenkaan käytä.

Toisaalta he ovat valmiita neuvottelemaan n.s. turvallisuutta lisäävistä toimista mutta kun venäläisille on julistettu, että heidän kanssaan ei tehdä yhteistyötä niin ei voida neuvotella.

Ja tälläiseen liittokuntaan meidän kuulemma pitäisi liittyä kun meillä on yhteiset arvot.

USA-laisen Wall Street Journalin uutinen asiasta: http://www.wsj.com/articles/nato-rejects-russian-air-safety-proposal-for-planes-in-baltic-region-1474391644
Venäläisen RT:n uutinen asiasta: https://www.rt.com/op-edge/360393-russia-improve-baltic-air-nato/

P.s. Kovin harvat läntiset n.s. vapaat tiedonlevitteet ovat tarttuneet tähän uutisaiheeseen eikä ilmeisesti yksikään suomalainen.  Ilmeisesti uutiskynnys on asetettu sellaisin kriteerein, että tällä tavalla mielenkiintoiset jutut karsiutuvat. 

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

KRP housut kintuissa

Keskusrikospoliisi on jäänyt kiinni perusteettomasta ihmisten leimaamisesta rikollisiksi, kohteena Vladimir Putin.  Tapaus paljastaa kuinka olemme suojattomia Poliisin edessä.  Poliisi olisi saatava asialliseen valvontaan.

Suomen keskusrikospoliisi (KRP) on jäänyt kiinni hölmöilystä epäiltyjen tietojärjestelmänsä (EPRI) kanssa. Ovat kirjanneet sinne Venäjän presidentin Vladimir Vladimirovitsh Putinin.

EPRI-rekisteri on sitä varten, että siellä pidetään tietoa rikollisiksi epäillyistä. Sen rekisteriselosteessa sanotaan:  

"Epäiltyjen tietojärjestelmä voi sisältää poliisilain 1 §:n 1 momentissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi hankittuja rikostiedustelu-, tarkkailu- ja havaintotietoja henkilöistä, joiden on syytä epäillä:
1. syyllistyvän tai syyllistyneen rikokseen, josta saattaa seurata vankeutta; tai
2. myötävaikuttavan tai myötävaikuttaneen rikokseen, josta saattaa seurata enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta, tai huumausaineen käyttörikokseen
."

Vladimir Putinin rekisteriin merkitsemiseksi pitäisi siis olla syytä epäillä hänen syyllistyvän tai syyllistyneen rikokseen Suomessa josta seurauksena olisi vankeutta tai mahdollisesti myötävaikuttavan hyvin vakaviin rikoksiin tai huumeiden käyttöön. Poliisi ylijohtajansa Mikko Paateron suulla vakuuttaa saaneensa tiedot julkisista lähteistä.   Melkoisen paksuja epäilyksiä jopa oikeistolaishenkiselle Suomen poliisille oikeistolaisesta naapurimaan valtionpäämiehestä.

Paateron  Ylen aamu-tv:n haastattelussa antaman todistuksen mukaan "Se on minusta tietoisesti tehty virheellinen päätös, joka ei vastaa annettuja ohjeita eikä lainsäädäntöä".  Lieneekö KRP-läisten virheelle syynä vain ammattitaidottomana möhliminen vai poliittinen ja russofobinen turhautuminen? Tosin myös turhautumisen purkaminen tuollaiseen tekoon on ammattitaidottomuutta.  Onkin siis enemmän kuin paikallaan, että KRP Paateron lupauksen mukaisesti oikoo tapojaan.

Edella mainittu rekisteriseloste antaa mielenkiintoisen kuvan tuosta rekisteristä.  Ensin se kieltää kansalaisilta tarkastusoikeuden ja heti perään kuvaa miten virheellisiä tietoja voidaan oikaisuttaa tai ainakin saada kielteisestä päätöksestä poliisilta todistus.  Mitenköhän poliisin mielestä voisi virheitä korjata jos ei ensin saa selville mitä rekisterissä on?

Ei ihme, että sekä Putin että rekisterimerkinnän syyksi epäilty hänen yhteytensä sikäläiseen Yön sudet -moottoripyöräkerhoon suhtautuukin ironialla tapahtuneeseen.  Ironia on suorempaa tai peitellympää salaivaa.  Suomen poliisiin kohdistettuna se yleensä aiheuttaa väkivaltaisen vastareaktion jos se ei ole tarpeeksi peiteltyä eli mene heiltä n.s. yli hilseen.  Ilmeisesti Putin ja Aleksandr "Kirurgi" Zaldostanov tuntevat olevansa turvassa Suomen poliisilta.

Oma lukunsa on eräiden oikeistolaisten poliitikkojen into kannustaa KPR:a tälläiseen.  Eräs kummallisimmista on kansanedustaja Tom Packalenin/PerSu plokikirjoitus jossa hän suorastaan ylistää tekoa.  Hän samanmielisineen leimaa tapauksesta huolestuneet jopa "suomettuneiksi".  Sehän on hyvin yleisesti noissa piireissä käytetty haukkamasana kun asiallinen argumentointi ei pidemmälle riitä.   Packalen on ammatiltaan poliisi ja siten hänen kantansa on toki hyvin linjassa muutenkin hyvin oikeistolaisen poliisimme yleisen asenteen kanssa.

Pienen positiivisen pilkahduksen antaa tuon rekisterimerkinnän MTV3:lle vuotanut taho ilmeisesti poliisin sisältä.  Hän on ansiokkaasti nostanut esille kysymyksen siitä miten heikoissa kantimissa meidän tietosuojamme ja turvallisuutemme on poliisin käsissä.  Poliisi kun voi kirjailla rekistereihinsä ihan mitä sattuu eikä meillä tavallisilla taatiailla ole samanlaista suojaa kuin Putinilla naapurin valtionpäämiehenä. 

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma on aiemmin jo tarttunut Suojelupoliisin (SUPO) valvontaan.  Hyvä niin, mutta koko poliisin toiminta olisi mitä pikimmin saatava kunnolliseen valvontaan kaikkinensa  ja sen rekisterit tarkastusoikeuden piiriin. 

lauantai 15. syyskuuta 2012

Tarkoitushakuista kaksinaismoralismiako?

USA haluaa suojella kansalaisiaan libyalaisen konsolaattinsa räjäytyksen jälkeen.  Asiaan suhtaudutaan kaksinaismoralistisesti eikä tapahtumien jatkoseuraamuksia haluta miettiä.

Viime päivinä on pidetty kovastikin erilaista mekkalaa Islamin profeetan Muhammedin pilkkaamisesta.  USAn libyalaisessa Benghazin konsulaatin räjäytyksessä kuoli neljä USA-laisat m.l.  maan suurlähettiläs.  tapaukseen liittyen USAn presidentti Barack Obama on julistanut USAn suojelevan kansalaisiaan eri puolilla maailmaa.  Sinällään tuollaisessa julistuksessa ei tässä tilanteessa, ottaen huomioon tulossa olevat vaalitkin, ei ole mitään ihmeellistä.  Sen sijaan kummallista on täkäläinen suhtautuminen asiaan.  Kun Venäjän peresidentti Vladimir Vladimirovits Putin ilmoittaa Venäjän suojelevan venäläisiä muissa maissa, täällä älähdetään heti.  Mutta Obaman ihan samanlaiseen julistukseen ei puututa lainkaan samalla tarmolla.

Olisi suotavaa, että käyttäytymissääntöjen vaatiminen olisi symmetristä eikä valikoivaa.  Tässät tälläisestä menosta voi saada vaikka vaikutelman tarkoitushakuisesta kaksinaismoralismista.

Toinen juttu on, mitä tällä mediapyörityksellä haetaan?  Toki Obama hakee uudelleenvalintaansa.  Mutta onko taustalla perustelujen haku voimakkaampaan sotilaalliseen läsnäoloon alueilla joissa tuollaisilla filmeillä saa provosoitua USA:n vastaisia mielenosoituksia?  Tai jopa sotilaallisille operaatioille omien kansalaisten suojelemisen nimissä?  Onhan meillä esimerkki menneisyydestä tästäkin: USA hyökkäsi vuonna 1979 pikkuruiselle Grenadan saarelle yhtenä perustelunaan suojella ja evakuoida kansalaisiaan.  Mikään ei siis olisi uutta auringon alla.

Olisiko siis liikaa toivottu jos haluaisi tiedonvälitteidemme tarkastelevan tälläisiäkin asioita hieman laaja-alaisemmin ja suhtautuen tasapuolisemmin eri tahojen sanomisiin ja tekemisiin?

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Ruiskukkarintaisten vasen laitahyökkääjä

Sauli Niinistöstä rakennetaan kokoomuslaista ikonia.  Tiukkalinjaisen kuvan rakentaminen jäi tällä erää turvallisuuspolitiikassa vajaaksi.  Sen sijaan urheilullisuuden voimaan näytetään edelleen uskottavan.  Käytännössä Niinistö kuitenkin suorittaa omaa kokoomuslaista rooliaan.

Tuossa aiemmin porvarillisissa tiedotusvälineissä uhottiin kuinka presidentti Sauli Niinistö/Kok   suorastaan läksytti kenraali Makarovia.  Samaan aikaan Niinistö ilmoitti, että hän ei aio enää keskustella aiheesta Venäjän presidentin Vladimir Vladimirovits Putinin kanssa.

M.m. YLEn TekstiTV:n (sivu 107/1 23.6.2012) mukaan Putin on Pietarin talousforumin yhteydessä järjestetyissä hänen ja Niinistön välisissä tapaamisissa selvittänyt ja vahvistanut, että kenraali Makarovin esille nostamat tulkinnat ovat Venäjän kanta asiaan.  Putin ikäänkuin nollasi Makarovin avulla harjoitetun Niinistö-hypen.  Nyt Niinistön vahva presidenttiys, jota esimerkiksi Ilta-Sanomien Juhannusnumerossa toimituspäällikkö Timo Paunonen niin hehkuttaa, näytetään kuitattavan muutamalla kuvalla ja videolla Putinin järjestyttämästä jääkiekko-ottelusta jossa molemmat presidentit pelasivat samalla puolella.

Niinistö-kuvan kirkastamisessa mielikuvamarkkinoille näytetään nyt panostettavan enemmän politiikan sivuitse meneviin asioihin.  Siinä missä Urho Kekkosesta aikoinaan rakennettiin urheilullista kuvaa kovimpana kala- ja metsämiehenä niin nyt Niinistöllä on modernimmat elkeet.  Kekkosen aikoihin n.s. kansan syvien rivien keskuudessa arvostettiin murtomaahiihtoa, kalastusta ja metsästystä joten poliittisen alfa-uroksen ikonisoiminen tehtiin niihin liittyvillä kuvilla.  Nykyisin sirkushuvit kansalle haetaan muualta, m.m. jääkiekosta ja mikäs sen sopivampaa kuin kuvata ikoni kaukalosankarina.  Poliittisten kuvien ja ikonisoimisen tarpeet eikä keinot ole muuttuneet, vain lavasteet on vaihdettu.


Sinällään Kokoomuksen brändääjät ovat lähteneet hakemaan mielikuvamarkkinoinnin kuvia jääkiekosta, tuosta wannabee-alfa-urosten leikistä jossa polvihousuiset aikuiset miehet luistelevat ja sohivat toisiaan pitkillä kepeillä.  Siinä suurimmat sankarit hakevat "respektiä" haastamalla toisiaan kaukalotappeluun? Sekö on mielikuva joka kokoomuslaiset haluavat sankaristaan antaa?  Enää ei luulisi olevan varaa naureskella Putinin tiikerinmetsästyksille tai keekoiluille ilman paitaa.

Toivottavaa olisi, että ihmisten n.s. medialukutaito kehittyisi niin, että tuollainen imagon rakentaminen ei purisi vaan ihmiset osaisivat oikeasti katsoa asioita asioina ja polittisten toimijoiden tekoja niiden tavoitteiden, keinojen ja tulosten valossa.  Niinistölläkin, edelleen edellä mainitun Paunosen artikkelin "Niinistöstä tulikin vahva presidentti" mukaan, hänen roolinsa on kerätä huonompiosaisten tuki harjoitettavalle politiikalle kun Kokoomus keskittyy puoluekellokkaiden, m.m. Jyrki Kataisen,  Jan Vapaavuoren, Jyri Häkämiehen jamitäniitäonkaan johdolla parempiosaoisten etujen ajamiseen.  Paunosen jutun taittoasussa asia tiivistetään nostona: "Niinistö hoitaa köyhän kansan, Kokoomus palaa puolustamaan rikkaita".  Tämä kokoomuslainen roolitus antaa mielenkiintoisen lisävärin porvareiden ja eritoten kokoomuslaisten puheille presidentin tarpeesta nousta nousta politiikan yläpuolelle, n.s. kokokansan presidentiksi.  Nyt hän hoitaa politiikan kaukalorähinöissä ruiskukkarintaisten vasemman laitahyökkääjän tehtävää.