Sotasyyllisistä Rauhanlakiin

Perussuomalainen kansanedustaja Reijo Tossavainen on tehnyt Eduskunnalle esityksen sotasyyllisten tuomioiden kumoamisesta.  Se on osa eräiden prokarelianistien ja muiden II Maailmansodasta revanssia hakevien yritystä pestä aikaisempiin sotiimme johtaneeseen politiikkaan vastuullisten syyllisyyttä vitivalkoiseksi.  Tossavaisen lisäksi allekirjoittanina on 38 muuta pääasiallisesti PerSuja mutta mukana myös muutamia Kepuleita ja Kokkareita.  Ilmeisesti meillä on tuossa lakialoitteessa nimettyinä nykyisen Eduskunnan militantti äärioikeisto.

Lakiehdotus on ollut ensimmäisessä käsittelyssään ja etenee normaalia käsittelyproseduuriaan Eduskunnassa ja toivottavasti ansaitsemansa kohtalon historian roskatynnyrissä.

Yhteen asiaan en kuitenkaan malta olla tarttumatta.  Yhtenä perusteluna nämä sotasyyllisten suojelijat käyttävät sinällään kaunista periaatetta, että lait eivät saisi olla takautuvia eli jos tekohetkellä joku ei ole kiellettyä niin siitä ei pitäisi rangaista jos se myöhemmin kielletyksi säädetään.  Periaate on ihan hyvä ja kannatettava - tiettyyn rajaan saakka.  Jos kyseessä on niinkin raskas teko kuin sotasyyllisyys jossa kyse ei ole yhdestä suoraviivaisesta teosta vaan poliittisista toimista jotka johtavat niinkin hirvittävään kuin sotaan niin asiaa pitää voida harkita toisinkin.  Silloin on voitava soveltaa esimerkiksi Olaus Petrin (1493 - 1552) tuomarinohjeita.  Sopivia kohtia ovat esimerkiksi:  

Ei laki hyväksy kaikkea, mitä se ei rankaise, sillä ei lakikirja saata kaikkia rikoksia luetella. 

Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään.

Noita soveltamalla voidaan päätyä esimerkiksi ajattelemaan, että vaikka yksittäiset teot eivät täytä Rikoslaissa kuvattuja yksittäisiä rikoksia niin tekojen yhteisvaikutus on aiheuttanut niin julman ja kohtuuttoman seurauksen kuin sota ja sen julmuudet.

Tämän kaltaista ja vastaavaa harkintaa sovellettiin esimerkiksi natseihin Nürnbergissä 1940-luvun lopun oikeudenkäynneissä ja myöhemminkin käsiteltäessä rikoksia ihmisyyttä vastaan m.m. Haagin kansainvälisissä tuomioistuimissa.

***

Toisaalta meidän pitäisi varautua jo rauhan aikana, että emme joudu mahdollisen sodan jälkeen samanlaiseen juristeriseen hiustenhalkomiseen kuin nyt Tossavainen ja kumppanit yrittävät.  Meidän tulisi säätää lainsäädäntöömme riittävän selkeät pykälät sodan lietsomisen ja sotapolitiikan estämiseksi.  Sopiva pohja uudelle laille voisi olla esimerkiksi Mirjam Vire-Tuomisen Rauhanlaki-aloite vuodelta 1973.

Rauhanlaki-aloite oli itseasiassa lisäys Rikoslakiin eli uusi 5a§:

Joka suunnittelee, valmistelee, aloittaa tai jatkaa hyökkäyssotaa tai sotaa, joka on vastoin Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen tai yleisesti tunnustettujen kansainoikeudellisten perusteiden määräyksiä, on tuomittava rikoksesta rauhaa vastaan kuritushuoneeseen elinkaudeksi tai määräajaksi, vähintään kahdeksi vuodeksi.  Joka julkisesti kiihottaa edellä 1. momentissa tarkoitetun tai muun kansainoikeudellisten sääntöjen tai periaatteiden vastaisen sodan alkamiseen tai jatkamiseen tai sodalla uhkaamiseen taikka julkisesti ihannoi sellaista sotaa, on tuomittava sotapropagandan harjoittamisesta vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi tai, jos teon vaikutus on katsottava vähäiseksi, sakkoon.  Tässä pykälässä mainittujen rikosten yritys on rangaistava.

Edellä olevaa voisi ehkä täydentää kuvailemalla kielletyksi myös liittyminen tuollaiseen sotaan  ja liittoutuminen sotilasliittoon joka tuollaisia valmistelee.

Minusta eduskunnan pitäisi säätää edellä olevan kaltainen mielummin kuin yrittää pestä aikaisempia syyllisiä omista teoistaan.  Siitä olisi meille hyötyä tulevaisuudessakin jos säädös tosissaan otettaisi.

Kumpujen yöstä rauhaan

Viime aikoina, ilmeisesti talvisodan muistelujen lomassa on päässyt valloilleen uusi II Maailmansodan rosvojen rehabilitointikierros. Jopa Eduskuntaa ja oikeusministeriötä myöten pohditaan miten sotaan syylliset voitaisi pestä puhtaiksi teoistaan. Asialle on laitettu myös lainlukijat Jukka Lindstedt ja Stiina Löytömäki, ilmeisesti kaivamaan juristerisia kikkailuja muuten selvän asian hämmentämiseksi.

Erityisesti kunnostautumaan ovat päässeet kristilliset, Bjarne Kallis ja Päivi Räsänen. Muitakin on porvareita toki liikkeellä. Mikähän heitä vetää sotaiselle tielle? Painaako vanhojen kypäräpappien perinne vai haluavatko he profiloitua yhteiskunnan mustimpien pohjamutien rämpijöistä kun PerSut ovat omineen rasistisen älämölön. Vai onko taustalla päästä saamaan synninpäästö tuleville sotarikollisille? Nythän meidät on jo viety Afganistanin sotaan ja sen taustakähminnöistä löytynee tämän päivän sotasyyllisiä. Tämä itse asiassa lienee NATO-kiimakkojen y.m. perimmäinen tarkoitus.

Ihan oikeasti sotasyylliset veivät meidän II Maailmansotaan Natsi-Saksan ja keisarillisen Japanin rinnalle. Syytettyjen joukko rajattiin kovin pieneksi ja syytetyt saivat tekoihin ja oikeuskäytäntöihin muualla verrattuna äärimmäisen lieviä tuomioita. Niistäkin heidät armahdettiin heti kun iljettiin. Joukosta puuttui niin Mannerheim joka solmi vastoin kaikkia lakejamme saksalaissotilaat tänne tuoneen sopimuksen ja Wallden joka havitteli Itä-Karjalan metsiä ihan itsenäistymisestä lähtien.

Vanhojen syyllisten armahtamisen ja kunnian palauttelujen sijasta meidän tulisi pikemminkin varmistaa, että jatkossa tuollainen politikointi ei olisi mahdollista ja sotaan joutuminen voitaisi ajoissa estää. Meidän tulisikin nostaa taas ajankohtaiseksi Rauhanlain säätäminen. Mirjan Wire-Tuominen/SKDL teki vuonna 1973 siitä laajalti kannatetun esityksen mutta sitä ei saatu läpi kun porvarit saivat leimattua sen Neuvostoliiton kritiikin kieltämisyritykseksi. Nyt kun NLa ei enää ole, voisi lakia yrittää uudelleen. Se olisi erityisen tarpeellinen ja ajankohtainen kun meitä vastoin ihmisten valtaenemmistön suostumusta yritetään ujuttaa askel askeleelta sotaliittokuntiin ja maailman sotiin.