Elinkeinoelämän propagandisti valvomaan liike-elämän etuja Tampereen yliopiston "työelämä"professoriksi

Tampereen yliopisto, vuoden 2019 alusta osa nykyistä Tampereen korkeakouluyhteisöä, on valinnut n.s. työelämäprofessorikseen Matti Apusen.  Hän on entinen Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) johtaja ja sitä ennen pörssiyhtiö Alma Media:n omistuksessa olevan porvarillisen Aamulehden päätoimittaja.  Hänet tunnetaan hyvin innokkaana talouselämän etujen ajajana ja hän on m.m. levittänyt B.Wahlroosin ja J.Ollilan mielipiteitä.  Itse hän määrittelee kuulemma itsensä "klassiseksi liberaaliksi" oikeistolaisen ajatuspaja "Liberan" tarkoittamassa mielessä.   

YLE/Uutisten asiasta kertovassa uutisessa tiedetään kertoa: "Tampereen yliopiston mukaan työelämäprofessuurin tavoitteena on tuoda käytännön työelämää edelleen lähemmäksi yliopistokoulutusta ja opiskelijoiden arkea".

Työelämäprofessori on lainaa anglosaksisesta yliopistomaailmasta.  Siellä asema tunnistetaan nimellä "professor of practice" ja tarkoitetaan henkilöä joka tulee tutkijaksi akateemisen uran ulkopuolelta, käytännön elämästä teorian pariin. Yleensä, esimerkiksi Helsingin yliopistossa, heiltä kuitenkin edellytetään tohtorin arvoa heiltäkin. 

Tampereen yliopistossa muita työelämäprofessoreita ovat tällä hetkellä ainakin kokoomuslainen ex-pormestari A.K.Ikonen ja YLEn entinen toimittaja O.Seuri.  Sentään tohtoreita molemmat mutta kovinkin, jälleen, yhteiskunnallisesti ja poliittisesti kovinkin yksipuolisesti suuntautuneita. (BtW: Tampereen yliopisto ei kovinkaan mainosta työelämäprofessoreitaan vaan heidät pitää kaivaa esille pienistä nimitysuutisista.  Hävennevätkö propagandatoimintaansa?)

Kuinka hyvin yhteiskuntatieteiden maisteri Apusen kaltainen ihminen edustaa Tampereen yliopiston käsitystä toisaalta tieteellisestä lähestymistavasta ja toisaalta käytännön työelämän tuntemusta sekä akateemista pätevyyttä?   Hänhän on koko maisteriksi opiskelunsa jälkeisen työuransa toiminut ajamalla työelämän yhden osapuolen etuja sekä suoraan että peitellysti.  Hän on myös sitoutunut hyvin yksipuoliseen maailmankatsomukselliseen ja poliittiseen näkökulmaan.  Eikä hänellä lisäksi ole juurikaan kokemusta käytännön työelämästä toimiessaan puhtaasti propagandatehtävissä, pääosin esimiesasemassa.

Olisi ihan hyvä tarjota opiskelijoille oikeasti kokemusperäistä tietoa työelämästä.  Silloin olisi akateemisen opinahjon syytä olla hyvin tarkkana, ettei opetus ja kokemuspohjaisen tiedon jakaminen vinksahda yhden työelämän osapuolen edunvalvonnaksi.  Sellainen suorastaan huutaa tässä Tampereen yliopiston valinnassa.  Miten esimerkiksi Apunen välittää objektiivista kokemustietoa ay-liikkeen toiminnasta tai työsuhteen ehtojen muotoutumisesta kun hän on koko ikänsä edustanut toista osapuolta? Ne ovat kuitenkin oleellinen osa työelämää, sen sisältöä sekä rakenteita ohjaavina tekijöinä.   Vähintäänkin samoilla kursseilla pitäisi olla opettajat myös "barrikaadin" toiselta puolelta jotta opiskelijat voisivat saada tasapuolisen kuvan opetuskohteesta.

Objektiivisempaa ja neutraalinpaa otetta akateemiselta opinahjolta toivoen!

Tieteen opettamisesta ja soveltamisesta työelämässä

Kirjoitin edellisessä kirjoituksessa tieteen tuloksista ja rahoittamisesta. Tuli vielä sen jälkeen mieleen, että samanlainen kaksijakoinen tai jakomielinen meno on myös työmarkkinoiden puolella. Meillä arvostetaan työmarkkinoilla, sekä yksityisellä että julkisella puolella tieteentekemisen koulutusta palkattaessa ihmisiä soveltaviin tehtäviin.

Eikö tuollainen ole resurssien haaskausta? Koulutetaan tieteentekijöitä mutta heidän tarkoituksenaan on hyödyntää oppimaansa työelämän soveltavissa tehtävissä eikä tieteen tekijöinä. Käsittääkseni tämä johtaa kahteen ilmiöön: ei tule kunnon tutkijoita tieteilemään eikä soveltajat saa kunnon oppia soveltamiseen. Molemmat ovat resurssien tuhlaamista tehottomaan.

En toki tarkoita, etteikö ajoittainen tuntuman hakeminen "aidan toiselta puolelta" olisi hedelmällistä mutta koko systeemi ei saisi perustua sellaiselle. Siinä kärsivät kaikki osapuolet: yliopistot, tiede, yritykset, business, tutkijat, työntekijät, veronmaksajat j.n.e.

Olen halunnut ymmärtää ammattikorkeakoulujen perustamisen ja rakentamisen positiivisesti juuri ratkaisun etsimisenä tähän ongelmaan. Toivottavasti nyt ei sitten pilata niitäKIN yrittämällä tehdä amk:ista "tiede"korkeakouluja. Sellaiseen on vaara kun esitellään "oikeita" korkeakouluja jotenkin hienompina kuin "ammatti"korkeakouluja. Sehän on jo johtanut siihen, että amk:t eivät haluaisi pysyä perustehtävssään vaan haluavat laajentaa toimenkuvaansa.

Sinällään ei ole minusta väärin, että ammattikorkeakouluissa tehdään soveltavaa tutkimusta ja jopa tuotekehittelyä. Sehän sopiikin niiden luonteeseen soveltamista opettavina laitoksina. Mutta olisi virhe rakentaa ikäänkuin kehittämis- ja kehittymispolkua joka johtaa ammattikorkeakoulusta tiedekorkeakouluun ja ikäänkuin huipulle. Polkujen pitäisi olla vähintäänkin kahdensuuntaisia eli myös kehittymistä "puhtaan" tieteen puolelta soveltamaan.

Työelämässä taas tulisi olla selkeää näkemystä, mitä oikein tarvitaan. Tarvitaanko tieteentekemisen hankittua ja osoitettua kykyä vai kykyä soveltaa kulloinkin parhaiten sopivia tieteen y.m. saavutuksia. Tehtäviä varmaan löytyy molemmille mutta ne pitää pystyä erottamaan. Vain sellaisen analyysin kautta päästään ohjaamaan aina liian vähäisiä resursseja kulloinkin parhaiten tavotteita palvellen.

Huippukoulutetut tekevät tieteessä pohjasakkaa

Yleisradion uutisissa on tänään kerrottu laajasti kuinka Suomen Akatemian omassa A Propos -verkkolehdessä esitellyn selvityksen mukaan Suomen tieteen taso tippuu kuin kuin vapaassa pudotuksessa *). Samaa aihetta käsiteltiin myös saman yhtiön Prisma-ohjelmassa. Toisaalta tohtoreita ja maistereita koulutetaan yliopistoissa pilvin pimein ja rahaa syydetään n.s. innovaatiotoimintaan eli soveltavaan tutkimukseen.

Tutkimuksen laatua mitataan yleisesti viittauksien määriä laskemalla. Mitä laadukkaampaa tutkimus on, sitä paremmin sen tulokset ja tekijät kelpaavat muillekin. Suomalaisten tulokset eivät kelpaa eikä kelpaa tekijätkään. Syynä on, että monen suomalaisen tohtorin tieteellinen julkaisutoiminta jää opinnäytetöihin. Ne ovat kuitenkin vasta näyttöjä siitä, että osataan tehdä tutkimusta, ei tieteellistä huipputyötä. Huippuympäristöissä niillä vasta osoitetaan, että ollaan kykeneviä tekemään tiedettä ja varsinainen tieteellinen työ tehdään vasta sen jälkeen. Suomessa tilanne on tähän asti ratkaistu laskemalla tutkintojen määriä mutta niin ei voida enää jatkaa.

Rahaa tiede- ja tutkimusmaailmassamme siis kulutetaan huippumaiden tahtiin mutta tulokset ovat sitä sun tätä. Taustalla on rahoituksen vääristymät ja harhakuvitelmat. Rahaa jaetaan tutkintojen perusteella mutta ei katsota millaisia ovat laadullisesti nämä valmistujat.

Yhtenä julkilausuttuna tavoitteena nykymenolle on ollut saada tieteen tulokset hyödyttämään talouselämän tavoitteita, n.s. innovaatiostrategiana. Toisaalta yksityiset rahoittajat odottavat nopeaa vastinetta rahalleen eli tuotteita tuotantolinjoille ja toisaalta poliitikot haluavat talouden pukkaavan uusia Nokioita. Rahanjakajat kuitenkin unohtavat, että laadukas soveltava tiede vaatii laadukasta perustutkimusta taakseen. Ei uusia Nokioita synny ellei taustalla ole alan perustutkimuksen osaajia ja osaamista. Vasta sen jälkeen voi nousta tuotekehitystäkin.

Eikä pidä unohtaa myöskään, että suomalainen kapitalismi on siirtymässä tuotannollisesta kapitalismista fininanssikapitalismiin. Ennen tehtiin rahaa tuotannollisella toiminnalla mutta nyt siirrytään tekemään rahaa rahalla. Siinä ei tarvita enää edes tuotannollisia keksintöjä ja patentteja, rahoitusmarkkinainnovaatiot riittää.

Jotta tästä suosta noustaisi, pitää saada perustutkimus kukoistamaan uudelleen. Sen jälkeen on pohjaa soveltavalle tieteen tekemiselle. Ja molempia pitää tehdä myös tutkintosuoritusten jälkeen kun on osoitettu taidot tehdä sitä työtä johon on kouluttauduttu yhteiskunnan varoilla. Ja tarvitaan myös tuloksille käyttäjiä eli sitä tuotannollista toimintaa joka hyödyntää niitä innovaatioita. Silloin myös tutkimustulokset ja niiden tekijät alkavat kevata kolleegoille maailmalla.

*) Tätä kirjoitettaessa linkki itse selvitykseen ei auennut joten tämä kirjoitus perustuu siitä kertoneisiin uutisiin ja esittelyihin.

Tiede lääkkeistä, sairauksista ja hoidosta

Olen ihmetellyt ihmisten terveyden ja sairauksien ympärillä pyöriteltäviä termejä.  Terveyttä, sairauksia ja niiden hoitoa tutkivaa tieteenhaaraa kutsutaan lääketieteeksi.  Lääkkeet ovat kuitenkin vain yksi osa ihmisen terveyttä, terveenä pysymistä ja uudelleen terveeksi tulemista.  Ne eivät ole koko totuus edes lääketieteen suppeamman merkityksen puitteissa. 

Lääketiedetermillä on vanha etymologiansa lääkitsemisessä ja Veijo Meren mukaan muinais-Intian loitsimisessa.  Siis taustaltaan sana tarkoittaa parantamista.  Mutta nykyisessä muodossaan ja nykykielessä merkitys tuo mieleen lähinnä medikalisoitumisen eli sen, että kaikki vaivat, niin oikeat kuin kuvitellutkin, parannetaan lääkkeillä lääkitsemällä.  Vai pitäisikö puhua konkreettisen medikalisoimisesta.  Hyvin harvat asiathan yhteiskunnassa tapahtuvat ilman, että jollakin on joku tarkoitus muuttaa asioita.  Passiivissa puhumisella vain yritetään häivyttää vastuuta.

Perusteltuja vaihtoehtoja voisi olla monia:

Terveystieteen alana voisi olla kaikki mikä liittyy terveyden vaalimiseen.  

Hoitotieteen voisi käsittää kokonaisvaltaiseksi sairaan hoitamiseen liittyvänä kokonaisuutena.

Parannustiede olisi varmaan hieman kapeampialainen kuin hoitotiede; kaikkeahan ei voida parantaa mutta potilasta voidaan hoitaa kunnes...

Sairaustieteenä voisi pitää kaikkea tutkimusta joka koskee terveydestä poikkeavia olotiloja.

Lääkitsemistiede voisi tarkoittaa kaikkien parantamiseen tähtäävien toimien, mukaanlukien lääkkeiden, tutkimista.

Hyvästä olosta ei sen sijaan kannattane johtaa sanaa sillä lääkelaitoksemme, vielä kun se helsinkiläisenä on pystyvä hoitamaan asioitaan, on määritellyt hyvän olon mielenterveydelliseksi häiriöksi ja siis sitä potevan lääkitsemistä tarvitsevaksi. *)

Kannattaisiko nykyaikana, kun muillekin asioille kehitetään uusia sanoja, myös lääkitsemistä ja ihmisen terveenä pitämistä tutkivaa tiedettä alkaa kutsua jollakin kokonaisvaltaisemminasiaa  kuvaavalla sanalla.  

*) Marihuanaa kipulääkkeenä käsittelevässä YLEn MOT-ohjelmassa esitetty kannanotto marihuanaa vastaan.  Sen sijaan opiaatit ovat kuulemma suositeltavampia koska seurauksena on paha olo.