Miten vastustaa äärioikeistoa?

"Äärioikeistoa vastaan: kaduilla ja vaaliuurnilla"

Viime aikoina on ollut paljon puhetta erilaisten laitaoikeistolaisten ääriliikeiden torjumisesta. Aihetta pärinään on antanut saksalaisen kotimaan vakoiluorganisaation Bundesamt für Verfassungsschutz:n (BfV) määritelmä Alternative für Deutschland -puolueesta (AfD) ääriliikkeenä. Jo aiemmin sen kieltämistä on vaadittu mutta nyt vaatimukset ovat vauhdittuneet.  Herää kysymys onko kieltäminen tarpeen ja tehokas keino vai tarpeetonta ja jopa vaarallista.  Sitä pohdin tässä kirjoituksessa ja tarkoituksella rakennella paralleeleja kotoiseen politiikkamme ja sen ääliöoikeistolaiseen poliittiseen faunaan.

Saksan BfV on vanha organisaatio, perustettu 1950, joka luotiin II Maailmansodan jälkeen muka siivoamaan natsismia ja fasismia läntiseltä Länsi-Saksasta eli Saksan liittotasavallasta (läntinen Saksan miehitysvyöhyke).  Siitä muodostui kuitenkin nopeasti pikemmin oikeiston lyöma-ase vasemmistoa vastaan.  Sen avulla siivottiin varsinainen vasemmisto pois julkisista viroista, koulujen siivojia myöten.  Silmänlumeeksi aika-ajoin puuttuivat myös joihinkin entisiin natseihin mutta valikoiden harmittomia ja vähemmän merkittäviä.  Nyt sitä käytetään porvarillisen politiikan nostattaman aiheellisen tyytymättömyyden ruokkimaa äärioikeiston hillitsemiseksi.  Tarkoituksena näyttäisi olevan enemmin oikeutetun kritiikin kuin sinällään äärioikeiston itsensä suitsiminen.  Fas(c)ismi/natsismihan on kapitaalien omistajien väline nautintaoikeuksien turvaamiseen mutta sille ei nähtäne akuuttia käyttöä - vielä.

Vaihtoehto on 2013 perustettu saksalainen ääri-/ääliöoikeistopuolue. Se ratsastaa yleisellä Alt-Right -aallolla, samalla jolla "trumpistit" USA:ssa, Reformipuolue UK:ssa, monet "vapauspuolueet" ja meillä täällä Perussuomalaiset fraktioineen.  Se on todella aidosti äärioikeistolainen ja jos ei täyttä fasismia niin ainakin kolmen vartin verran (jos vertaa esimerkiksi sikäläiseen Reichsbürger-liikkeeseen *).

Saksassa sekä oikeiston konservatiivinen CDU/CSU-ryhmittymä että SDP ja sen viimeisin "Ampelkoalition" (myös "rot-gelb-grüne Koalition") **) ovat harjoittaneet oikeistolaista sotahakuista ja kurjistavaa politiikkaa.  Se on herättänyt oikeutettua tyytymättömyyttä tavallisissa ihmisissä.  Sikäläinen vasemmisto Linke ei ole pystynyt tarjoamaan uskottavaa vaihtoehtoa vaan protesti on satanut AfD:n laariin.  Samaan aikaan m.m. UK:ssa Nigel Farage:n Reformipuolue (ent UKIP, Brexit Party) on hyötynyt sekä Tory:jen ***) että Labour:n oikeistolaisesta kurjistamispolitiikasta ja sotahakuisuudesta.  Meno on jokseenkin samankaltainen myös täällä Suomessa: Kokoomus, Keskusta, SDP y.m. ovat erilaisilla koalitioilla harjoittaneet myös kurjistamispolitiikkaa.  Täälläkään vasemmistolaisempi Vasemmistoliitto ei ole tarjonnut uskottavaa vaihtoehtoa vaan on esimerkiksi sotariekunnassa tiukasti mukana.  Siten Perussuomalaisille on avautunut mahdollisuus "vallan valitusosastona" hyödyntää ihmisten tyytymättömyyttä vaikka tarkoituksenanaan ei ole kuitenkaan muuttaa menoa vaan vain suunnata ihmisten tyytymättömyys mitään muuttamattomaan älämölöön.

Ainoa ero saksalaiseen menoon on, että valtaapitävät ovat nähneet täällä hallitusvastuun sopivan PS:lle toisaalta hillitsemään heidän kokoaan ja toisaalta heitä käytetään tekemään n.s. "likaista työtä" m.m. valtiovarain-, liikenne-, ja sisäministeriössä nykuisessä hallituksessa. Tekniikka toimi aikoinaan samaan käytetyn Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) kanssa. Nyt aika tulee näyttämään toimiiko se vielä nykyoloissakin.

Oikeistolaista, kapitalismia pönkittävää menoa, niin perinteisemmän talousliberaalin business-oikeiston kuin laitimmaisten fasisti- ja natsilarppaajien, vastustettaisi kieltoja tehokkaammin paremmalla politiikalla.  Kiellot jopa ruokkivat heitä antamalla tilaa uhriutumiseen, jota esimerkiksi Perussuomalaiset on jo menestyksellä käyttänyt hyväksi.

Tarvitaan poliittinen muutos jossa äänestäjät voivat aidosti ja luottavaisina valitsemiensa tekemiseen valita haluamansa poliittisen ryhmittymän ja sen edustajia ilman pelkoa myöhemmistä kabinetti-intrigeistä ja n.s. "lehmänkaupoista" ****) ja "juhlapuheista" joilla vaalilupaukset vesitetään.   Jotta päästäisi aidosti muutokseen, siihen että kurjistamispolitiikka käännettäisi kehittämispolitiikaksi, tarvitaan radikaalia käännettä perinteiseen politiikan tekemisen tapaan.  Se vaatii n.s. perinteisiltä puolueilta rehellisempää otetta äänestäjien nähdä minkä on kunkin ryhmittymän perimmäinen olento: porvarit tukemassa kapitaalien valtaa sekä vasemmisto työväen ja vähäväkisten asialla.  Porvareille se tarkoittaisi vain sanahelinän lopettamista Elinkeinoelämän keskusliiton raa'an sanoman edestä.  Vasemmistolle, niin nimi- kuin todellisellekin, muutos olisi isompi. Pitäisi muuttaa sekä politiikan sisältöä että siitä puhumista. Tärkeimmät muutosta tarvitsevat epäkohdat ovat:

- Leikkauspolitiikka ei tuo kasvua, ei talouteen, työllisyyteeen, hyvinvointiin eikä muuhunkaan.  Sodanlietsonta ei tuota vaan syö, tappaa ja tuhoaa - kaikkea.

- Vanha propaganda ei mene enää läpi: mustan sanomiseen valkeaksi ei enää uskota.

Muu seuraa konkreettisina yksityiskohtina perässä.  On siis:

1) Asetettava tavoitteet aitoon tavallisten ihmisten hyvinvointiin: toimeentulo, terveys, rauha. S.o. muutos kapitalistiseen menoon.

2) Alettava puhua totta ja perusteltava se tiedolla keskittyen oleelliseen ja muodosten ymmärrettävät viestit.

3) Pidettävä puheensa.

Vain siten pysäytämme ääliöoikeiston populistisen harhautuksen onnistumisen jatkossa, pysäytämme m.m. Perussuomalaiset y.m. meidän tyytymättömyyttämme ohjaamaan luodut harhautusmekanismit. Jos ja kun (on pakko) onnistumme, taltutamme populistisen ääliöoikeiston ja saamme myös aidon muutoksen aikaiseksi kohti parempaa ja oikeudenmukaisempaa elämää.  Tämä pätee niin ulkomailla kuin meillä täälläkin.

Summa summarum:

Parempi maailma on meidän saavutettavissamme.  Tarvitaan vain suunnanmuutos, kuten moniaalla ja monesta asiasta on tavattu sanoa: "muutos on välttämätön!".  Se on sitä edelleenkin myös meille yhteiskunnallisesti. On siis saatava ihmisiä tekemään työtä maailman parantamiseksi sillä ilmaiseksi sitä ei meille anneta.  Se on työläisten ja muiden tavallisten ihmisten tehtävä itse ja se on ryhtymistä ja tekemistä vaille valmis - vorwärts!

---

*) Reichbürger-liike on saksalainen kummallinen joukko keskenäänkin erilaisia joukkiota jotka haluaisivat palata muinaisiin Saksan suuruudenaikoihin eli keisariaikaan.  Kiile on jokseenkin äärioikeistolainen ja konservatiivinen mutta sekalainen: uus- ja vanha-natseja, keisarimielisiä j.n.e. mutta ennenkaikkea haikailevat vanhoja saksalaisia opmistuksia Preussissa ja Puolassa.  Liikkeessä on myös väkivaltaisia ryhmiä ja sen kuumapäisimmät yrittivät jonkinlaista kapinaa vuonna 2022.

**) Ampelkoalition eli liikennevalokoalitio on saksalainen vuosien 2021-2024 hallitusliittouma puolueiden värisymboleiden mukaan: punainen SDP:stä, keltainen Liberaalidemokraateista (FDP) ja vihreä Vihreästä puolueesta (Bündnis 90/Die Grünen).

***) Tory:t on tässä käytetty suppeimmassa merkityksessään tarkoittamaan UK:n konservatiivipuoluetta (oik. "The Conservative and Unionist Party", yleisesti "the Conservative Party"). Laajemmin "tory" tarkoittaa "toryismin" kannattajia, yleisesti konservatiiveja anglosaksisissa maissa.

****) Lehmänkauppa on sävyltään halveksiva kuvaannollinen ilmaus tarkoitaen vastapalveluksiin perustuvaa poliittista vaihtokauppaa. Sitä käytetään etenkin politiikassa tilanteista, joissa puolueet hankkivat omille pyyteilleen tukea saadakseen niiden taakse välttämättömän enemmistön. Vastapalveluksena yleensä tuetaan muille mieluisia hankkeita. Se on luonteeltaan pejoratiivinen ja halveksiva. Lehmänkaupoilla voidaan viitata myös periaatteista tinkimiseen. Sana viittaa vertauskuvallisesti agraariyhteiskunnan kaupankäyntiin lehmillä. Alkunsa se sai Ruotsissa sosiaalidemokraattien ja talonpoikaisliiton hallitusyhteistyön käynnistämistä keväällä 1933 (ruots. "kohandeln").

Pankkitukiautomaatti

EU:n valtiovarainministerit ja muuta EU-eliittiä, m.l. meidän Kataisemme ja EU:n Rehn, ovat parhaillaan Brysselissä keksimässä uusia uhrilahjoja joilla lepytellä hurjistuneita markkinavoimia.

Ratkaisuksi lienee nousemassa kerätä rahasto josta jakaa uutta pankkitukea jos pankkikapitalisteja alkaa uhata voittojen kasvun tyrehtyminen. Syntymässä lienee varsinainen pankkitukiautomaatti jolla pitää pankkien spekulanttirengit tyytyväisinä bonuksiinsa ja pankkien omistajat luottavaisina voittojensa kehitykseen.

Oikeasti nuo lepyteltävänä olevat markkinavoimat koostuvat muutamasta suuresta pankista ja niiden muutamasta kymmenestä, korkeintaan muutamasta sadasta johtavasta spekulantista. Heille ollaan nyt keräämässä entisen 50 000 000 000 €:n lisäksi uutta 60 000 000 000 €:n rahaläjää jonka turvin voidaan tehdä lisää lainarahaa kymmenkertainen määrä. Lainaongelmaa siis korjataan ensin lainaamalla pääomaa jonka turvin voidaan lainata lisää ja samoilta pankeilta kuin aikaisemmatkin ongelmalainat. Nuo pankit ovat rikastuneet luomalla tätä lainaongelmaa ja nyt sitä ratkaistaan rikastuttamalla heitä lisää.

Keppihevosena käytetään nyt Kreikkaa ja uhkaillaan muilla Etelä-Euroopan mailla. Käsittääkseni jo vuosia kuitenkin myös suuret EU-maat kuten Saksa ja Ranska ovat vähät välittäneet vakaussäännöistä ja alijäämien rajoista.

Ratkaisu on hieman samanlainen kuin aikoinaan 90-luvun taitteen lamassa. Silloinen Suomen pankin johtaja Rolf Kullberg syytti kansalaisia kulutusjuhlasta vaikka kyse oli pankkien keinottelubileistä. Nyt on tässä suhteessa samankaltaiselta näyttävä tilanne ja taas on ratkaisu sama eli korjaamiseen tarvittavat rahat revitään tavallisten ihmisten selkänahasta eikä pankkien omistajilta eikä heidän rengeiltään.

Mistä löytyisi politiikassamme se sadun pikku poika joka kertoisi, että kuninkaalla ei ole housuja?

Historian iterointia

Usein sanotaan historian toistavan itseään, ensin varsinaisena tapahtumana, sitten tragediana ja lopuksi farssina. Tuleeepa silloin mieleeni parikin rauhan jaksoa Suomen historiassa, erilaisia ja siten odottavat toista iteraatiokierrostaan. 1800-luvulla elimme historiamme toistaiseksi pisintä rauhanjaksoa, mitä nyt välillä saatiin aihetta Oolannin sotalauluun. Seuraava rauhanjakso koettiin 20- ja 30-luvuilla. Molemmat jaksot pystyimme lopettamaan sotkemalla itsemme sotiin.

1800-luvun rauhaa alettiin tärvellä keinottelemalla Saksan keisarikunnan kanssa. Poliittiinen oikeistomme alkoi haikailla saksalaisia tänne miehittäjiksi. Lopulta onnistuttiin sotkemaan itsemme sisällissotaan ja sen aikana miehitetyksi.

20- ja 30-luvuilla oikeistomme touhotti Suur-Suomea ja heimosoti. Taas suhmurointikumppanina oli Natsi-Saksa. Ja lopputulokseksi saatiin meidän sotkemisemme II Maailmansotaan ja taas saksalainen armeija tänne.

Mikä oikeistoja aina riivaa kun rauha ei kelpaa ja pitää päästä sotimaan? Nytkin nimen omaan oikeisto haikailee sotilasliittojen perään ja on sotkenut meidät mukaan jo Afganistanin sotaan. Lisäksi on oikeistolaisia pikkuryhmiä, Pro Karelioita ja tykistökiltoja joille rajat ei riitä ja etsitään kaikki mahdolliset keinot kiusantekoon naapureille.

Molemmat kehityskulut johtivat sotiin ja olivat siten jo tragedioita. Sotia ei muuksi saakaan. Toivottavasti tätä nykyistä rauhanjaksoa, joka lienee toistaiseksi historiamme toiseksi pisin, ei pilata samanlaisella kehityksellä. Toivottavasti Pro Karelioiden ja muiden revanssististen rajaspekulanttien sekä NATO-kiimakkojen tohotus kääntyy mahdollisimman pian farssiksi ja päättyy hersyvään röhönauruun ennenkuin pahempaa ehtii tapahtua ja pääsemme rikkomaan kaikki ennätykset tällä nykyisella rauhanjaksollamme.

Puhdistus - Mission Accomplished

Otin tuossa Joulun jälkeen urakakseni lukea Sofi Oksasen Puhdistus-romaanin.  Onhan se paljon puhuttu teos ja Finlandia-palkinnonkin voittanut.  Nyt urakka on ohi.   Työn ja tuskan takana läpi kahlaaminen oli mutta suomalaisella sisulla pääsin lopulta päämäärään ja eli kirjan loppuun.  Jos kirja olisi ollut nyky-yhteiskunnassamme vähemmän kuuluisa ja vähemmän puhuttu, olisin suosiolla jättänyt kesken mutta kun ei, niin pitihän se lukea loppuun.  Sillä katson lunastaneeni oikeuden sitä arvioida ja arvostella: minusta kirja on huono ja seuraavassa joukko perusteluja.

Kirja on tyylillisesti kuin kirjoittamisesta innostuneen teinitytön tai finninaamaisen pojan tai eläkeikään ehtineen lukijan ensi yritys koettaa ihan itse.  Kirjoittajan on näytettävä, että hän tuntee kirjallisia temppuja ja vaikutuskeinoja symboliikasta ajallisiin takautumiin.  Hän kuitenkin sortuu kaikkien aloittelijain tavoin niiden käytössä liioitteluun ja tyylin horjahteluun.  Runoratsun jalat eivät niin sanotusti pysy kovalla tiellä vaan lipsuvat tuskastuttavan usein ojan puolelle. 

Sinällään episodinen kerronta eri roolihenkilöiden näkökulmasta ei ole huono valinta mutta sillä on jo voitettu yksi Finlandia:  Hannu Raittilahan käytti sitä hienossa Canal Grandessaan.  Joten se siitä kehutusta omaperäisyydestä.

Henkilöhahmot ovat kovin yksiulotteisia, kuten aloittelijoilla usein ovat.  Hyvät ovat hyviä, kauniita ja tuoksuvat hyvälle, pahat ovat pahoja, rumia ja haisevat pahalle eli ry**älle.  Ja uhkaavissa tilanteissa kärpäset pörräävät.

Kyseessä on fiktiivinen romaani, siis mielikuvituksen tuote.  Sitä kuitenkin tunnutaan luettavan niinkuin se jotenkin antaisi todellisen kuvan Viron tapahtumista viime vuosikymmeninä.  Siinä suhteessa teos on kovin yksisilmäinen ja sitä kautta vääristelevä.   Ideologisessa oikeaoppisuudessa unohtuu niin saksalaisten keskitysleirit kuin virolaisten yhteistoiminta natsien kanssa.  Valitettavasti tämä tälläinen mielipidevaikuttaminen on yleistä: sotketaan historiallisia tapahtumia ja sepitettä siten, että virheiden oikaiseminen on vaikeaa.  Jos puuttuu johonkin yksityiskohtaan tai yleisempään kohtaan niin kirjoittaja vetäytyy tai työnnetään n.s. taiteellisen vapauden ja fiktion suojaan.  Sieltä hän ja hänen puolustajansa kuitenkin tyrkyttävät tarkoitushakuista kuvaansa todenmukaisena tai -tuntuisena.  Ja jos näkökulmalla on valtaapitävien taholta markkina-arvoa, tukea löytyy kaikenlaisten palkintojen muodossa.  Ja kun vielä kustantaja haistaa rahaa niin markkinointipuolikin on kunnossa.

Nuoruuden ja aloittelijuuden tiliin pitänee myös laittaa ajoittainen herkuttelu n.s. rumilla sanoilla.  Rohkea kirjoittaja uskaltaa sanoa ruman sanan niinkuin se on, jopa kirjoittaa eri sukupuolten genitaaleista "isojen poikien" sanoilla.

Pelottavinta tässä on, jos Puhdistusta pidetään ihan oikeasti parhaana viimevuotisena romaanina Suomessa.  Kovasti on kirjallisuutemme menossa rappiolle jos niin on.  No, en toki usko, että tilanne niin huono olisi.  Nyt vain tehdään kirjallisuudella politiikkaa ja historialla businesta.  Aloittelevat skribentitkin uskaltavat törkkiä ja liikemiehet rahastaa kun uhri on jo haudattu.